26.12.2013

Ripsiseerumitulokset

Aloin käyttämään Swiss Clinicin ripsi- ja kulmakarvaseerumeita 14. lokakuuta. Siitä on nyt runsas 10 viikkoa. Marraskuun puolessa välissä esitin teille puoliväliraportin. Näissä kuvissa moni teistä näki tuloksia.

Seerumit sain Swiss Cliniciltä.

 SwissClinic_seerumitIMG_0263

Oma kokemukseni 10 viikon käytön jälkeen: ei vaikutusta.

SwissRipsiseerumi_tulokset2

Marraskuun kuvissa osa teistä kommentoi näkevänsä selvän eron etenkin sisä- ja ulkonurkan ripsissä. Kyllä minäkin jotain sen sorttista olin sitten havaitsevinani kun oikein kuvia tuijotin.

Nyt 10 viikon jälkeen olen kuitenkin valmis toteamaan, että ripseni näyttävät ihan samalle kuin lokakuussa. En usko, että marraskuun kuvissa näkyneet hienoiset erot johtuivat seerumista, ripsien antama "kokonaispituusvaikutelmahan" vaihtelee muutenkin sen mukaan missä kasvusyklin vaiheessa yksittäiset ripset sattuvat olemaan. Välillä on niitä kunnon ripsikatoviikkoja jolloin ripsistössä on jopa ihan koloja. Sitten ne taas kasvavat takaisin.

Katsokaa kuvat ja kertokaa mitä mieltä te olette. Minusta tulos on yksiselitteinen.

SwissRipsiseerumi_tulokset

Oikea silmä.

Swiss_ripsiseerumi_before_after2

Swissripsiseerumi_tulokset3

Vasen silmä.

SwissClinic_seerumitIMG_0261

Kulmakarvaseerumin kohdalla sama homma. Ei vaikutusta.

SwissClini_kulmakarvaseerumi_before_after

Swisskulmaseerumi_tulokset

Kestovärjäsin kulmat hetki sitten enkä älynnyt ottaa juuri ennen sitä verrokkikuvaa, joten tässä vertauskuva 8 viikon kohdalta.

Kulmakarvat26122013

Kulmakarvat tänään. Tuuheusvaikutelma tulee kestovärjäyksestä.

.

Olisin voinut vielä jatkaa ripsiseerumin testausta jos tuloksia sitten mystisesti olisi alkanut ilmestyä vaikka kolmannen kuukauden kohdalla, mutta ripsiseerumini on lopussa. 5 millin tuubin kerrotaan kestävän 4-5 kuukautta, mutta minun seerumilleni kävi niin ikävästi, että varmaan puolet valui ulos marraskuun lentojen aikana. Ensin epäilin kasvovesipullon falskanneen, mutta paluulennon jälkeen selvisi että vuotajan täytyi olla ripsiseerumi. Korkki oli tiukasti kiinni, silti tuubi falskasi. Nyt se on aivan lopussa. Kulmaseerumituubi on vielä niin täynnä että sitä riittää varmaan pitkälle kevääseen. Ehkä käyttelen sen huvikseni pois, vaikka en usko että se mitään tekee.

No, tulipahan testattua tämäkin hittituote. Olen yhtä kosmetiikkakokemusta rikkaampi. :)

11 kommenttia
25.12.2013

Näitä haluan hieroa lärviini: Estelle & Thild Super Bioactive

Tykkään, tykkään, tykkään!

Alkuun totean jälleen kerran, kuinka paljon kosmetiikassa on (ainakin omalla kohdallani) kyse kokonaiselämyksestä. Hyvässä voiteessa on tehokkaat ainesosat, onnistunut, miellyttävältä tuntuva koostumus, se imeytyy optimaalisesti ja jättää ihon sileän ja kosteutetun tuntuiseksi. Loistavassa voiteessa on näiden ominaisuuksien lisäksi vielä ihana tuoksu ja kauniit sekä käyttöystävälliset pakkaukset.

Estelle & Thildin uudessa Super Bioactive -linjassa toteutuvat nämä kaikki. Olen aivan rakastunut.

 EstelleThild_Superbioactive

Super Bioactive on Estelle & Thildin ensimmäinen varsinainen anti-age -linja. Aiemmin valikoimassa on ollut ikääntyneelle iholle Rose Otto -linja, joka sopii myös kuivalle iholle.

Super Bioactive linja on todellakin mieleeni, mutta sen pompöösit mainoslauseet aiheuttavat pientä hymynkareilua kosmetiikan raaka-aineisiin vähänkään perehtyneelle. Linjaa mainostetaan uudella tieteellisellä löydöllä; "mikromerilevällä". Valpas lukijani Veppe toi aiemmin esiin, että kyseistä mikromerilevää, astaxanthin'ia, on käytetty ihonhoitotuotteissa jo vuosikaudet. Nettiartikkeleista löytyy mainintoja astaxanthinista jo vuodelta 2003. Kovin tuoreesta löydöstä ei siis ole kyse.

Jos jätetään nämä hieman huvittavat mainosväitteet sivuun ja keskitytään olennaiseen eli siihen miltä tuotteet tuntuvat ja miten ne toimivat, niin voin varauksetta todeta Super Bioactiven olevan itselleni vuoden ihastuttavimpia tuotekokemuksia.

EstelleThildSuperBioactive

(Noita hohtavia tekstejä on niin vaikea saada näkymään kuvissa... ^_^)

Tuotelinjaan kuuluu päivä- ja yövoide, seerumi, hoitoöljy ja silmänympärysvoide. Sain testattavaksi päivävoiteen, silmänympärysvoiteen ja seerumin. Verrattuna E&T:n aiempaan, kermaiseen ja paksuun voidekoostumukseen, uuden linjan koostumuksia on muokattu ohuemmiksi. Melkeinpä suurimpana muutoksena pidän tuoksua! Työkokemuksenkin kautta tiedän, etteivät sarjan tuoksut ole olleet niitä kaikkein myyvimpiä. Monelle asiakkaalle se oli kynnyskysymys - tuote jäi hyllyyn koska tuoksu ei miellyttänyt. (Tästä päästään taas siihen kokonaiselämykseen.. ;))

Super Bioactive -linja tuoksuu kukkivalta niityltä. Tuoksu on suhteellisen voimakas mutta niin, niin miellyttävä...! Kukkainen, pehmeä, tyylikäs... Aivan ihana.

EstelleThild_SuperBioactiveDayCream

Firming Day Cream

Ohuehkoa emulsiota, koostumus jotenkin "läpikuultavaa" verrattuna aiemmin käyttämiini kermaisiin E&T-voiteisiin. Notkeaa ja helposti levittyvää, erittäin miellyttävän tuntuinen. Imeytyy heti. Ei jätä "suojaavaa, tasoittavaa" kalvoa niinkuin esimerkiksi Melvitan Nectar de Rose -voide tai Patykan Biokaliftin, mutta ei myöskään korosta huokosia niinkuin Aloréen Chloro Vitae. Iho jää erittäin hyvän tuntuiseksi - pehmitetyksi, sileäksi ja ravituksi muttei yhtään nahkeaksi tai rasvaiseksi.

Alkoholittomassa incissä pehmentäjinä ja kosteuttajina mm. shea-voita, skvalaania, manteliöljyä, shorea-voita, sodium pca:ta ja hyaluronihappoa ja antioksidantteina (tätä kuuluisaa :D) merilevää, beetaglukaania ja e-vitamiinia. Lisäksi koostumukseen on leivottu AHA-happojen kaltaisia polyhydroksyhappoja jotka kuorivat ihon pintaa kevyesti. Vaikkei tässä mitään "vallankumouksellista" (E&T:n sanoin) ole, niin en kyllä keksi mitään huomautettavaakaan. Kerrassaan erinomainen voide.

EstelleThild_LiftingEyeSerum

Lifting Eye Serum

Kun nimenä on seerumi, odottaa tietysti ohutta geelimäistä, nestemäistä tai fluidimaista koostumusta. Tämä "seerumi" on kuitenkin koostumukseltaan voidemainen. Miellyttävä, "napakka" koostumus, mutta käytettyäni tätä jonkun aikaa huomasin, että koostumuksessa on jotain joka ei ihan synkkaa ihoni kanssa. Voide jää usein pyörimään ihon pinnalle ja ikäänkuin kevyesti "vaahdottuu" (vaikea selittää), ja sitä pitää hieroa tovi ennenkuin se imeytyy täysin. Pyöriminen ei johdu siitä että voide olisi liian täyteläistä, tämä ei tunnu yhtään rasvaiselta, - päinvastoin.

EstelleThild_syseerumi

En ole ennen törmännyt tällä lailla käyttäytyvään koostumukseen, hyvin erikoista. Yritin ikuistaa ilmiötä kuvaan tänä aamuna, ei tuosta oikein kunnolla näy mutta voide on jäänyt ihon pintaan. Silmänympärysihoni ei yleisestikään jaksa normaalitilassaan imeä itseensä kuin korkeintaan sen nuppineulan pään kokoisen pallukan voidetta, mutta kaikki muut sy-voiteet katoavat ihooni kuitenkin nopeasti.

Kun Bioactive-sy-voide lopulta imeytyy, iho jää himmeäksi ja sileäksi. Sopii siis erinomaisesti meikin alle. Kuivalle iholle Bioactive Lifting Eye Serum ei ole ihanteellisin sy-voide ainakaan yksinään. Tämän tuotteen kohdalla käy mainiosti ilmi, kuinka pelkkä incin tarkastelu ei aina kerro minkä tyyppisestä voiteesta on kyse. Incin kärjessä on mm. sheavoita ja manteliöljyä joiden perusteella voisi kuvitella täyteläisemmän voiteen, mutta tosiasiassa voide tuntuu yllättävän kevyeltä. Iltaisin tykkään laittaa tämän päälle vielä Patykan sy-voidetta, joskus puhdistuksen kuivattama iho jää vielä vähän kiristämään silmien ympäriltä eikä Bioactive-sy-seerumi yksin täysin poista tätä tunnetta.

Huom! Tuote ei ole hajusteeton (silmänympärysvoiteet usein ovat).

EstelleThild_SuperBioactiveAgeControlSerum

Age Control Serum

Sitten päästään lempparituotteeseeni! :)

Joku teistä ehkä muistaa, kuinka paljon tykkäsin Estelle & Thildin Rose Otto -seerumista. No, Super Bioactive -seerumista tykkään vielä paljon enemmän! Rose Otto jätti ihon täydellisen kostutetuksi, mutta vähemmän miellyttävä, tunkkainen ruusun tuoksu ja seerumia seinille "ampuva" pumppumekanismi verottivat käyttöelämystä. Näitä ongelmia ei ole Super Bioactivessa (aargh, joudun muuten myöntämään että en tykkää linjalle valitusta nimestä, jos itse olisin kosmetiikan tuotekehittelyssä niin jättäisin tuollaiset superit ilmaisut nimiehdotusten pohjimmaisiksi... :p).

Koostumus on geelimäistä fluidia,  jättää ihon sileäksi ja imeytyy välittömästi. Kosteusteho riittää minun iholleni yksinään vallan mainiosti, en tarvitse tämän päälle välttämättä enää päivä/yövoidetta. (Tilanne varmaan muuttuu pakkasilla, mutta nyt iho on vielä näissä "syyskeleissä" normaalissa kosteustasapainossaan.)

Vastakuoritun ihon päälle kun levittää tätä seerumia niin tulos on niin siloinen ja pehmeä että en enää löydä tarpeeksi ylisanoja kuvaamaan ihastustani. :D Tällä hetkellä haluaisin käyttää vain ja ainoastaan tätä tuotetta...

Ainesosat ovat pitkälle samoja kuin päivävoiteessa mutta aktiiviaineiden pitoisuudet ovat korkeampia, niinkuin seerumityyppisissä tuotteissa on ideana.

EstelleThild_kukat

* * *

Summa summarum: tuotelinjan lupauksiin välittömästä, näkyvästä anti-age efektistä en osaa ottaa kantaa*, mutta se mikä merkitsee minulle, on tuotteiden kyky kosteuttaa ja tehdä ihostani miellyttävän tuntuinen. Kun pidän ihoni kosteutettuna ja pehmitettynä ja suojaan sitä antioksidanteilla ja kesäisin UV-suojalla, se on minulle tarpeeksi "anti-age".

*) En ylipäänsäkään pidä liioittelevista, ihon nuorennusta lupaavista ilmaisuista, vaikka toki ihon pinnalle voi voiteen rakenteella ja väripigmenteillä aina tuoda väliaikaisen siloefektin ja kuulauden. En halua blogissani käyttää ilmaisuja kuten "vähentää näkyvästi ikääntymisen merkkejä", sillä tällaiset kokemukset ovat täysin subjektiivisia eivätkä liity nimenomaan ANTI-AGE-tuotteena mainostettuun ihonhoitotuotteeseen. Kuten tässä syksylläkin tuli jälleen todistettua, kahden euron perusrasvakin voi olla aivan yhtä "anti-age" kuin näillä väitteillä markkinoitava erikoistuote - loppupeleissä kaikki ihon kosteutus, suojaus ja pehmennys toimii ihon ikääntymisen merkkejä hidastavana ja häivyttävänä. ;)

27 kommenttia
24.12.2013

Kuukauden idoli: Joulunalle

Vietän joka vuosi joulua lapsuudenkodissani äidin luona. Yksi kestävimmistä jouluperinteistä täällä on Amerikan tädeiltä muinoin saatu suuri, pehmeä joulukalenteri jossa seikkailee pieni nalle.

Kuukaudenidoli_JouluNalle

Se Nalle on rakkaimpia jouluun liittyviä muistojani. Ja Nalle seikkailee edelleen, vaikka olemme jo aikuisia. Nalle kuuluu yhtä erottamattomasti jouluun kuin kuusi ja lanttulaatikko. :)

Nalle aloittaa jokavuotisen taipaleensa aina 1. joulukuuta. Sen tehtävänä on etsiä joulu.

Joulunallekalenteri

Kalenterin luukkujen kohdalla kerrotaan, mistä Nalle kunakin päivänä joulua etsii. Nallea siirretään kalenterissa tarran avulla. Lapsena oli aina niin jännittävää seurata Nallen retkeä - vaikka tiesikin, missä huoneessa se joulu lopulta odottaa. :)

Joulunalle_etsii

Joulu löytyy lopulta 24. päivä olohuoneesta. :) Tänä aamuna Nalle sinne taas viimein saapui! ^_^

Joulunalle

Äidilleni ei ole vielä lapsenlapsia kertynyt, mutta onneksi talo tuntuu olevan täynnä lapsia - tai ainakin erittäin lapsenmielisiä - joka tapauksessa..! :)

Joulun vakioperinteisiin kuuluu tietysti myös Lumiukko-animaation äärellä vetistely. Tänä aamuna näin ensimmäistä kertaa sille tehdyn jatko-osan, Lumiukko ja Lumikoira. Ehkä pikkuisen hanat avautuivat...!

Joulunalle_tervehdys

Toivottelen lukijoilleni Nallen kanssa oikein hyvää ja rauhallista joulua!

10 kommenttia
23.12.2013

Oh Nudie!

Jokos teistä moni hankki tämän "halpis"-Nakedin? (Naked: Urban Decayn supersuosittu Naked-luomiväripalettisarja jota ei saa Suomesta.)

Viva La Divan Nudie Eyeshadow Collection.

Nudie1

Ihan törkeän hyvä paletti! Pakkaus on tietysti halvempaa materiaalia kuin esikuvallaan ja tuntuu kädessä ihan pahviselta verrattuna Urban Decayn ylellisiin ja kauniisti viimeisteltyihin hylsyihin, mutta sisällä olevat luomivärit voisivat yhtä hyvin istua MACin, Urban Decayn tai Diorin paletissa.

Nudiepaletti

Ainoa moitteeni: kokonaisuudesta puuttuu neutraali highlight-sävy. Paletin kaksi vaaleaa sävyä ovat matta kellanvaalea ja hohtava roosavaalea. Olisin kaivannut sellaista universaalia kaikkiin meikkisävyihin sopivaa täysin neutraalia vaaleaa. Kolmas vaaleahko sävy on platinainen harmaabeige joka sekin toimii kevyesti laitettuna highlightterina tummemmalla ihonsävyllä ja tietynsävyisissä meikeissä. Mutta ei ole mikään arkimeikin kulmaluusävy (minun mielestäni).

Parit meikkikuvat:

Nudie_meikki231213

Ulkonurkassa mattaa luumuista ruskeaa, keskellä hohtavaa toffeen sävyä ja sisänurkassa kultaa. Luomivaossa kuparia ja kullanruskeaa. Alaluomella tummanruskeaa ja toffeeta.

Kulmaluulle lainasin hohtavaa vaaleaa kultaa Clarinsin paletista.

Nudiemeikki231213_2

Smokey: liikkuvalla luomella puoliin väliin saakka mattamustaa (jestas miten pigmenttistä, oikeasti ihan tosi mustaa!), sen päällä viileää, kevyesti hohtavaa tummanruskeaa ja sen päällä luomivaossa toffeen sävyä. Kulmaluulla vaalea roosa. Alaluomella mustaa, viileää tummanruskeaa ja häivähdys toffeeta.

Osa näistä sävyistä on niin voimakkaan hohtavia että ovat iholla melkein kostean näköisiä! Aivan ihania!

Nudiemeikki_kultakupari

Arkinen kultakupari (näitä mun perus-feivoritteja): liikkuvalla luomella kultaa (tämäkin sävy on todella voimakas, aivan upea!!), sisänurkkaa vaalennettu Clarinsin vaalealla kullalla ja luomen ulkonurkassa ja luomivaossa luparia.

Nudiemeikki_glitterrajaus

Kamala miten keltaisilta meikit näyttääkään näissä mun meikkipöydän valoissa... Tämä oli mun pikkujoulumeikki viime viikolta, luomelle levitetty varmaan kuutta eri sävyä paletista ja sekoittelin vielä ihan häikäilemättömästi sekä viileitä että lämpimiä sävyjä, jotenkin kokonaisuus toimi silti! ^_^

Liikkuvalla luomella platinabeigeä, ulkonurkassa viileää tummanruskeaa, keskellä kevyesti toffeeta, luomivaossa kuparia jota vähän taitettu viileällä keskiruskealla ja luomen sisänurkassa & kulmaluulla roosavaaleaa.

Tein tummanruskean eyeliner-rajauksen jonka päälle taputtelin kevyesti Make Up Storen tummaa harmaansinistä glitter-eyelineria. Kuulostaa ihan hullulta yhdistelmältä punertavanruskeaan meikkiin, mutta sopi tosi hyvin!

idNudiemeikki_glitter

Vielä lähikuva pikkujoulumeikistä.

.

Joku muu yhtä ihastunut Nudieen? Ai että mua ilostuttaa aina tällaiset halpislöydöt! ^_^

37 kommenttia
22.12.2013

Hiusviikko: Mádara Colour and Shine

Viikon viimeinen tuote-esittely tulee tässä: Mádara Colour and Shine. Eli jälleen ollaan luonnonkosmetiikkapoluilla.

MadaraColourShine

Mádaran hiustuotelinjassa shampoot ovat sertifioituja, hoitoaineet eivät. Hoitiksissa on korkea luonnon raaka-ainepitoisuus (99%), mutta siellä on jokin tai joitakin ainesosia jotka estävät sertifioinnin (itse en osaa bongata että mikä/mitkä).

Testituotteet on saatu Mádaran PR-toimistolta.

MadaraColourShine_shampoo

Colour and Shine Shampoo

Koostumus: ohuehko, läpikuultavan helmiäisvalkoinen. Minulle sanottiin, ettei Madaran hiustuotteiden koostumusta muutettu pakkausuudistuksen myötä, mutta kyllä tämä shampoo tuntuu  ja näyttää ihan erilaiselta kuin vanhojen pakkausten aikaan kokeilemani. Vanha koostumus oli sitä luonnonkosmetiikalle tyypillistä lirua hyytelögeeliä, nyt koostumus ei eroa millään lailla normikosmetiikan shampoosta. Heti tuli sellainen “HEI, onpas tämä hyvän tuntuista” –fiilis.

Tuoksu: aromaattinen, yrttimäinen, kuitenkin aika neutraali.

Vaahtoavuus: Vaahtoaa oikein hyvin pehmeällä, liukkaalla vaahdolla ja sormet kulkevat tyvessä helposti.

Hoitavuus: kevyt. Pituudet jäävät sileiksi ja selviksi, mutta hoitavuus ei ihan Burt’s Beesin luokkaa.

Pesuteho/narskuvuus: pesee tyven narskuvaksi, mutta tuntuu silti hellävaraiselta.

Fiilis hiusten kuivuttua: puhdas, ”normaali”.

Yleisarvosana: erinomainen luonnonkosmetiikan shampoo, kiilasi ykköseksi sertifioitujen shampoiden kastissa. Edellinen ykkössijan pitäjä K Pour Karite on käytännössä ihan yhtä hyvää, mutta Mádara on ehkä hitusen hoitavamman tuntuista ja koostumus miellyttävämpi.

MadaraColourShine_hoitoaine

Colour and Shine Conditioner

Koostumus: erittäin liukkaan tuntuista ohuehkoa emulsiota, levittyy hiuksiin kuin unelma.

Tuoksu: samanlainen kuin shampoossa.

Hoitavuus/kosmeettinen tuntu: liukasta ja erittäin tehokkaasti selvittävää. Huuhdellessa samanlainen übersilkkinen tunne kuin Aubreyn Kuusama-Ruusussa, hiukset ovat niin sileät että muuttuvat kuin yhdeksi veden kanssa. Aubreyn Honeysucklen ohella Mádara Colour and Shine on viikon paras hoitoaine, ja ylipäänsä parhaita hoitoaineita mitä olen kokeillut miesmuistiin.

Fiilis hiusten kuivuttua: sileä ja pehmeä, hoitoaine ei tee hiuksia raskaiksi. Juuri tällaista tunnetta hoitoaineelta haen. A +++. Jos jotain ”huomautettavaa” haluaa hakea, niin hiukset ehkä tuntuvat supersileydessään ja ”vauvamaisessa” pehmeydessään vähän menettävän tilavuuttaan. Tähän kun saisi yhdistettyä Simin Complex Repair –hoitiksen jättämän ryhdikkyyden niin meillä olisi Täydellisen Hoitoaineen resepti. :)

Yleisarvosana: tosi hyvä hoitoaine, mitä tähän muuta voi sanoa?

* * *

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Materiaalia hiusviikolle olisi ollut vielä vaikka kuinka... Ne kuivaöljyt, uusia kuivashampootuttavuuksia, yksi kampausjuttu... John Friedan Go Blonder -shampoo... Siitäkin lupasin kertoa viikolla, mutta en ehtinyt. Ei nyt ihan viitsi kolmea postausta ängätä päivään. Laitellaan noita sitten tulemaan lähiviikkoina. Ja saippuaprojektikin jatkuu ensi vuoden alusta..! :D

Päätän viikon esittämällä itselleni kysymyksen:

Mitä shampoota ja hoitista käyttäisit tai haluaisit jatkossa ostaa, jos et enää saisi blogin kautta testituotteita (jotka tällä hetkellä ilmiselvästi täyttävät hiustuotetarpeeni)?

Vastaan: Jos kaikki hallussani olevat tuotteet nyt katoaisivat, menisin kauppaan ja ostaisin ensimmäisenä varmaankin juuri Mádaraa, ja myös muutaman Yves Rocherin hiustuotteen. Ja Cutrinin hiusöljyn! Sitten ostaisin piiitkästä aikaa The Body Shopista banaanihampoon ja hotiksen ihan silkasta nostalgiasta. ;) Seuraavaksi siirtyisin L'anzaan, jonka Healing-sarjaa en ole edelleenkään kokeillut vaikka se on kutkutellut jo vuosia. Ja sen Joicon K-Pak rekun minä ostaisin. ;)

Kaikille mukavaa jouluviikkoa ankeasta säästä huolimatta!

15 kommenttia
22.12.2013

Prillit

Mulla on uudet lasit!

Ja niinhän siinä sitten kävi, että minä valitsin Instrusta ne teidän suosikkikehykset! :)

Fuzionin punaiset.

Silmalasit_valitut

 ...vaikka luulin että näitä en kyllä "uskalla" ottaa kun ovat niin isot..! ^_^

Onneksi otin. :)

Tykkään näistä aivan hirmuisesti!! <3 Ei kai sadat Karkkipäivän lukijat voi olla väärässä? :D

Kiitos vielä kerran kaikille äänestäneille! Tuli vihdoin hankittua jotain sellaista mihin olen ollut vuosikaudet liian nössö. :)

Silmalasit_valitut2

P.S. Tein tänä aamuna artikkelin kuivaöljyistä hiustuoteviikolle. Kirjoitin sitä kaksi ja puoli tuntia. Sitten nettiyhteys katosi. Ja sen myötä artikkeli, se ei ollut tallentunut.

Olin 5 minuuttia raivon partaalla. Sitten vedin henkeä ja päätin esitellä kuivaöljyjen sijaan nämä lasini.

Taidan siirtää kuivaöljyt tulevaisuuteen, olen vieläkin niin kypsänä että en taida kyetä palaamaan artikkelin pariin ainakaan tänään. No, illalla viikon viimeinen shampoo-hoitispari kuitenkin. :)

14 kommenttia
21.12.2013

Hiusviikko: Aubrey Organics Honeysuckle Rose

Päivän shampoo ja hoitoaine tulevat merkiltä, jota olen halunnut kokeilla jo todella pitkään; Aubrey Organics. Aubrey on amerikkalainen vuonna 1967 perustettu luonnonkosmetiikkamerkki. Aubreyn tuotteilla on useita eri sertifikaatteja kuten NPA, BDIH ja USDA (lisää sertifikaateista voi lukea täältä). Lisäksi kaikissa Aubreyn tuotteissa on eläinkokeettoman kosmetiikan pupu-logo. Merkki kertoo, että tuotetta tai mitään sen ainesosia ei ole testattu eläimillä.

Esittelyssä Honeysuckle Rose -tuotteet kuiville ja hauraille hiuksille. Sain testituotteet Suomen Aubreylta.

 AubreyHoneysuckleRose

Honeysuckle Rose Shampoo

Tänään päästiin nyt sitten siihen viikon huonoimpaan shampooseen. Pahoitteluni, Aubrey, titteli lankeaa sinulle.

Koostumus: ohutta, läpikuultavankellertävää, kevyen hyytelömäistä geeliä, hyvin tyypillinen luonnonkosmetiikan shampookoostumus.

Tuoksu: epämääräinen, ei miellyttävä, miehen mukaan muistuttaa vessanraikastinta.

Vaahtoavuus: muodostaa nahkean vaahdon jossa sormet kulkevat erittäin huonosti. Shampoota täytyy lisätä pari kertaa jotta saa tarpeeksi vaahtoa että se leviää kaikkialle hiuksiin.

Hoitavuus: tämä shampoo ei ole hoitavaa, hiukset menevät takkuun ja venyvät sormien takertuessa pituuksiin. Sarjassamme shampoita, joiden jälkeen ei voisi kuvitellakaan skippaavansa hoitoainetta.

Pesuteho/narskuvuus: pesee hiukset nitiseviksi ja syväpuhtaan tuntuisiksi.

Fiilis hiusten kuivuttua: ihan "perus".

Yleisarvosana: Kosmeettisesti suhteellisen epämiellyttävän tuntuinen shampoo, jota en suosittelisi ainakaan huonokuntoisille hiuksille. Tein kyselykierroksen Aubreyta käyttäneiden kaverieni joukossa, ja muiden kokemukset shampoosta olivat samoilla linjoilla omani kanssa - osa kommenteista oli niin epämairittelevia että jätetään ne julkaisematta...

Honeysuckle Rose -shampoo hoitaa kyllä hommansa eli pesee, mutta useimmat meistä (ainakin naisista) nauttivat kosmetiikasta kokonaiselämyksenä, ja shampoon "hyvyyteen" ja "huonouteen" vaikuttavat muutkin tekijät kuin se, saako sillä puhtaan tukan. Valitettavasti Aubreyn kohdalla tuoksu ja koostumus eivät ole sieltä onnistuneimmasta päästä, eikä tuote täytä lupaustaan hoitavuudesta.

AubreyHoneysuckleRoseshampoo_inci

Incistä löytyy öljyjäkin, mutta ne eivät tässä tapauksessa pelasta koostumusta...

Mutta ei huolta Aubrey, tänään ei jaeta pelkkiä risuja! :) Honeysuckle Rose -hoitoaine ei voisi olla ominaisuuksiltaan kauempana shampootoveristaan - tämä aine on ihan mielettömän hyvää!

AubreyHoneysuckleRose2

Honeysuckle Rose Conditioner

Koostumus: paksua, helmiäisvalkoista emulsiota, tuntuu ja näyttää ylelliseltä. Hoitoaineissa näkee harvemmin helmiäistä mutta tämä hoitsikka kiiltää melkein hopeisena!

Tuoksu: mieto, neutraali.

Hoitavuus/kosmeettinen tuntu: erittäin miellyttävän tuntuinen hoitoaine, liukas ja välittömästi selvittävä. Riittoisaa, pieni määrä leviää helposti pitkiinkin hiuksiin. Huuhdellessa hiukset ovat niin silkkiset että tuntuvat kuin katoavan veden sekaan, tämä on siloisuus-deluxe!

Fiilis hiusten kuivuttua: pehmeä, sileä, ei-sähköinen... Todella hyvä. Mutta hoitoaine tuo selvästi hieman raskautta ja voi lässäyttää hentoa hiusta.

Yleisarvosana: erinomainen hoitoaine huonokuntoisille, karheille hiuksille. Aika lailla täydellinen.

Incin alussa on denaturoitua alkoholia jolla tunnetusti voi olla kuivattava vaikutus, mutta sheavoi, vehnänalkioöljy, jojobaöljy, ruusunsiemenöljy ja muut pehmentäjät & kosteuttajat kompensoivat sen vaikutuksen sen verran tehokkaasti että on vaikea kuvitella miten tämä hoitoaine voisi kuivattaa. Alkoholia käytetään luonnonkosmetiikassa säilöntäaineena mutta sillä vaikutetaan myös tuotteen rakenteeseen.


Ainesosaluettelossa ei ole mitään synteettistä. Yves Rocherin Reparation- ja Sanctumin Normal Hair -hoitoaineiden ohella Aubreyn Kuusama-Ruusu siis osoittaa, että on täysin mahdollista luoda normikosmetiikkaan tottuneiden kuluttajien odotuksia vastaava, erittäin tehokkaasti hoitava ja silottava sekä sähköisyyttä poistava hiustenhoitoaine myös luonnonkosmetiikan keinoilla.

4 kommenttia
21.12.2013

Hiusviikko: Invisibobble ja Tangle Teezer

Sopivasti hiusviikolle: sain viime perjantaina Invisibobble Finlandilta sähköpostiin kyselyn, haluaisinko kokeilla näitä "puhelinjohtohiuslenksuja". Ne olivat luonani jo maanantaina ja olen nyt käytellyt niitä koko viikon.

Invisibobble3

Puhelinlenksuponnarit ovat jo suhteellisen vanha juttu, itse luin näistä jo aikaa sitten muista blogeista. Olikohan viime talvena..?  Eivät ole herättäneet itsessäni varsinaisesti mitään "pakko-saada-kokeilla" -fiilistä, vaikka muut niitä kovasti ylistävätkin.

Mutta mikäs siinä, kokeillaan! :) Kun kuitenkin pidän hiuksia koko ajan kiinni.

InvisiBobble1

Invisibobble lupaa kiinnittää hiukset hellävaraisesti mutta napakasti - lenksu ei aiheuta ponnarin juureen samanlaista painetta kuin tavallinen hiuslenkki poninhännän pysyessä kuitenkin tiukasti kasassa. Siinä ei ole metalliosia tai saumakohtia joihin hius voi nirhaantua.

Invisibobble2

Minua kuitenkin jotenkin epäilytti lenksun rakenne... Eikö tällainen kierrerakenne takerru hiukseen niin, että lenksua on vaikea poistaa..?

(Off topic - huomatkaa mun kynsien edistyminen...! :D)

Invisibobble4

Käyttökokemus:

- Kyllä, ponnari pysyy paikallaan napakammin kuin perinteisellä lenksulla.

- Mutta kyllä, se repii hiusta mukaansa jonkun verran irrottaessa. Itseltäni on lähtenyt joka kerta hiuksia lenkuran mukana. Bobblen kierteet kannattaisikin venyttää auki irtivetämisen sijaan, mutta vetäminen on niin paljon nopeampaa.... :p

- Ei näytä järin tyylikkäältä - ainakaan minun laittamanani :D

MUTTA! Päälakisykerön kiinnityksessä invisibobble toimii minulla paremmin!

Invisibobble5

Tässä yö/kuntosalinutturani. Invisibobble on kierretty sykerön juureen vain kahdesti, eli aika löysästi. (Ponnariin kierrän kolme tai neljäkin kertaa.) Noinkin löysästi sidottuna bobble piti sykerön paikallaan koko salitreenin. "Donitsia" käyttäessä saan korjailla sykeröä monta kertaa treenin aikana.

Ja tuolla sykerön juuressa invisibobble - etenkin tämä vaalea - on kivan näköinen kun se "häviää" tuonne hiukseen. Löyhästi kietaistuna se on myös helpompi irrottaa.

Hainhammasta puhelinlankalenksu ei päihittänyt vaan peruslookkini huitaisen edelleen hainhampaalla. Sillä saa kuitenkin samalla myös nostetta hiukseen. Mutta salisykeröön bobble on täydellinen! Siirtyy siis treenikassin asukiksi. :)

. . .

Sitten: Tangle Teezer. Lopultakin. Ostin tämän Ostohyvitys-kampanjan yhteydessä.

TangleTeezer

Jos joku on onnistunut säästymään Tangle Teezeriltä viime vuosien aikana, niin kyseessähän on The Takunselvittäjä - harja, joka kuulema selvittää hellästi ja nopeasti pahimmatkin takut ilman voiman käyttöä. Harjan piikkien rakenne lupaa myös silottaa hiuksen pintaa (niitä "suomuja", hehheh! :D Tangle Teezerin sivuilla muuten puhutaan 'sarveiskerroksen tasoista' suomujen sijaan :) - rakkaalla lapsella monta nimeä... ^_^).

Niin innovatiivinen. Niin hehkutettu. Niin rakastettu. Niin parhautta monen mielestä.

Minä?

Nojaa. Aika mitäänsanomaton kokemus. Mutta pettymys ei tavallaan tullut yllätyksenäkään. En taida kuulua harjan kohdeyleisöön - hiuksenihan eivät juurikaan mene takkuun.

Koska Tangle Teezerissä on niin lyhyet harjakset, se ei mene täysin hiusmassani läpi. (Eikä ole tarkoituskaan, Teezerin "tieteen" mukaan.) Harja tuntuu vain "pyyhkivän" hiuksia kunnollisen harjaamisen sijaan. Kaipaavatko liinamaiset hiukseni sitten edes perusteellista läpiharjausta? Eivät kai. :) Mutta tämä on näitä psykologisia juttuja - kun on tottunut siihen tunteeseen että harja pureutuu kunnolla hiusten läpi, ei tällainen lempeä silittely oikein tunnu miltään. Koen halua laittaa kämmenen Tangle Teezerin toiselle puolelle vastapariksi että saisin perusteellisemman läpiharjauksen...

Tangle Teezer pääsee todistamaan todelliset tehonsa vasta kun keskitalven "pakkastakkujen" aika koittaa. Sitä odotellessa... Käytän Denmanin harjaani. ;)

43 kommenttia
20.12.2013

Hiusviikko: Yves Rocher Reparation

* Sis. mainoslinkkejä

Perjantain tuoteduo tulee Yves Rocherilta. Olen jo esitellyt hoitoaineen blogissa aiemmin, mutta se on niin hyvä että ansaitsee tulla nostetuksi toisenkin kerran shampooparinsa kanssa.

Yves Rocherilla on mielestäni tällä hetkellä hämmentävän hyvä hiustuotevalikoima. Kaikkia en tokikaan ole testannut, mutta ymmärrykseni mukaan ainakin nämä kuvissa näkyvän kaltaisissa pakkauksissa olevat shampoot ja hoitoaineet (sarjalle ei ole mitään yhtenäistä nimeä) ovat kaikki silikonittomia, pesevät ainesosat kasvipohjaisia ja ylipäänsä koostumukset luontoon hajoavia. Olen kokeillut shampoista kolme; värjättyjen hiusten, kuivien hiusten ja erittäin kuivien & pörröisten, ja hoitoaineista kaksi jälkimmäistä. Kaikki ovat todella hyviä.

Esiteltävä Reparation-kaksikko on tarkoitettu erittäin kuiville ja pörröisille hiuksille. Shampoo sisältää 96% luonnollisia ainesosia ja hoitoaine yli 99%!

 YvesRocherReparation_

* Reparation Shampoo

Koostumus: ohut, vaalean helmiäinen. Ei niin ohutta kuitenkaan etteikö pysyisi kämmenellä! ;) Ehkä jotenkin "ylellisen" tuntuinen ja näköinen verrattuna viikon muihin shampoisiin.

Tuoksu: mieto, kasvimainen, miellyttävä.

Vaahtoavuus: sopivaa muttei älyttömän runsasta.Vaahto on kermaista ja liukkaan tuntuista.

Hoitavuus: "perusluokkaa", kuten Simin DS Complex Repairissa. Hiukset eivät mene takkuun mutta eivät tunnu merkittävän selviltäkään.

Pesuteho/narskuvuus: pesuteho keskiluokkaa, tuntuu hellävaraiselta. Jättää tyveen kevyen narskuvuuden.

Fiilis hiusten kuivuttua: hyvä, "normaali".

Yleisarvosana: Hyvä, hellävaraisehko shampoo kevyellä hoito-ominaisuudella. Koostumus nostaa pesuelämystä verrattuna moniin muihin perusshampoisiin.

Reparation-shampoo maksaa 4,90€ ja sitä voi ostaa Yves Rocherin verkkokaupasta *.

YvesRocherReparation2_

* Reparation Conditioner

Koostumus: notkeaa, täyteläistä emulsiota

Tuoksu: hieman voimakkaampi kuin shampoossa, miellyttävä, "yvesrochermainen".

Hoitavuus/kosmeettinen fiilis: levittyy hiuksiin liukkaasti ja loistavan selvitystehon tuntee sormissaan välittömästi.

Fiilis hiusten kuivuttua: sileä, pehmeä, ei-sähköinen, ei lässähtänyt - sellainen kuin hyvän hoitoaineen jälkeen kuuluukin!

Yleisarvosana: erinomainen hoitoaine! Plussaa silikonittomuudesta, simppelistä incistä ja erittäin korkeasta luonnollisten ainesosien määrästä.

Reparation-hoitoainetta voi ostaa Yves Rocherin verkkokaupasta hintaan 4,90€ ja löydät loistohoitsikan täältä *.

Täytyy ihan laittaa inci tähän eriteltynä, edes missään viime aikoina testaamassani sertifioidun luonnonkosmetiikan hoitoaineessa ei ole näin pelkistettyä formulaa. :) Hassua että näin yksinkertaisella reseptillä saa aikaan erittäin silottavan, antistaattisen hoitoaineen luonnollisilla ainesosilla, ja sitten joidenkin toisten merkkien kemistit eivät siinä onnistu millään - vaikka ovat erikoistuneet luonnonkosmetiikkaan.

vesi - liuotin

setyylialkoholi + stearyylialkoholi - muodostavat valkoisen, voidemaisen hoitoainepojan, emulgoivat ja myös hoitavat

behentrimonium-kloridi - pehmentää

jojobansiemenöljy - pehmentää

isopropyylialkoholi - vaikuttaa tuotteen koostumukseen

natriumbentsoaatti - säilöntäaine

hajuste

guar hydroxypropyltrimonium-kloridi - silottaa hiuksen pintaa --> kalvonmuodostaja, vähentää sähköisyyttä

sitruunahappo - säätää tuotteen pH:ta

pantenoli - silottaa, vähentää sähköisyyttä

* * Tuotteet saatu Yves Rocherilta * *

10 kommenttia
1 2 3 4 5 43 44 45

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (17)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)