Tunnustan. En lue kovinkaan monia blogeja.
Kirjoitan blogia suositussa blogiportaalissa ja olen blogiscenen kanssa tekemisissä päivittäin – mutta lähinnä vain oman blogini kautta. Minulla on lempiblogeja joiden päivityksiä käyn lukemassa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta sitten on blogeja joita haluaisin lukea, tai joita minun ehkä odotettaisiin seuraavan, mutta joita en siltikään käy kurkkaamassa kuin harvoin.
Miksi?
Siksi, että koen joko kateutta tai jonkinlaista alemmuudentunnetta.
En tiedä sanotaanko tätä usein ääneen. Uskoisin sitä kuitenkin olevan liikkellä muuallakin kuin ”Sannilassa”.
Aloitetaan kauneusblogeista. ”Kilpailijoistani”. Kai ne on ikään kuin niin nähtävä, tietyssä mielessä. Vaikka moni lukijahan seuraa useita – jopa kymmeniä tai satoja - bogeja, joten sinänsä kaikki saman aihealueen blogit eivät tokikaan vie lukijoita toisiltaan.
Blogosfäärissä on jonkinlaisena perusolettamuksena, että tietyn aihealueen bloggaaja pitää itsensä ajan tasalla kirjoittamastaan aiheesta lukemalla säännöllisesti myös muita saman genren blogeja. Useimmat varmasti niin tekevätkin. Toisilla on syynsä miksi he eivät niin tee. Itselläni yksi syistä on ajan käyttö – haluan viettää koneella mahdollisimman vähän aikaa päivästä. (Olen tullut oman hyvinvointini kannalta siihen tulokseen, että jos en kirjoittaisi blogia, minimoisin nettihengailun muutamaan kertaan viikossa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin jutussa Netti tekee meistä tyhmiä?)
Toinen syy on postauksen otsikossa.
Kateus.
Kuulostaa kauhealta sanalta. Negatiiviselta. Sehän on yksi perisynneistä. Ei saa olla kateellinen.
Minä olen. Huomaan vertaavani itseäni ja taitojani jatkuvasti muihin. En luonnollisestikaan ole Suomen taitavin meikkaaja tai asiantuntevin kosmetiikka-analysti, enkä niin toivoisikaan. Guruus missä tahansa asiassa asettaa paineita. Usein on hyvä olla vain ”ihan hyvä”. Mutta jostain syystä en pysty lukemaan kilpailijoitani, koska se johtaa lähes aina paineisiin olla ”yhtä hyvä”, tai alakuloon siitä jos ei voi olla yhtä hyvä.
Yksi Suomen kiistatta taitavimpia meikkibloggaajia on esimerkiksi Jangsara. Moni ei edes tiedä, että hän on suomalainen, sillä hän kirjoittaa englanniksi. Käsittääkseni valtaosa Jangsaran lukijoista onkin ulkomailta, ja hänen nimensä tunnetaan netin kansainvälisillä meikkipalstoilla. Oli aika jolloin seurasin Jangsaran blogia. Sitten en enää kyennyt. Koin, ettei minulla meikkibloggaajana ole mitään annettavaa tällaisten lahjakkuuksien rinnalla. Miksi kukaan lukisi minun blogiani, kun kerran on mahdollista seurata myös näin upeita meikkipostauksia?
Koska minusta kuitenkin oli kivaa pitää blogiani, lopetin Jangsaran blogin seuraamisen. Kun en näe Jangsaran taidonnäytteitä, pystyn jatkamaan omien meikkijuttujeni julkaisua. Tiedän tämän olevan täysin typerää, mutta tunteeni seurauksia en voi muuttaa. Jangsara on vain yksi monista. Säilyttääkseni motivaation oman blogini pitämisessä, en voi lukea monia entisistä suosikeistani. :/ Kateus on ikävää, mutta vielä en ole kasvanut siitä ulos. Olen Salieri Mozartin maailmassa.
Lisää esimerkkejä muista blogigenreistä.
Tykkäisin hirveästi lukea ocJulian blogia, ja löydänkin itseni tutun lentosuukkobannerin edestä ainakin kerran viikossa. Mutta reaktio on joka kerta sama. En pysty. Hyvänen aika miten täydellinen ihminen. Minä en kestä miten kaunis tämä olento on ja miten upeaa elämää hän viettää. Minä en voi lukea eteenpäin. Nainen ei ole pelkästään kaunis, syö kauniita ruokia ja tee kauniita matkoja, hän on myös hauska ja taitava kirjoittaja eikä hänessä oikein tunnu olevan mitään ärsyttävää.
Kateellinen. Minä olen kateellinen ocJulialle. Samalla tiedän, ettei meistä kenenkään elämä ole pelkästään sellaista kuin blogikirjoitukset antavat ymmärtää. Ja ehkä hänellä on jossain tyyliin vasemman kantapään reunassa joku ruma kohta…?
Mutta minulle on liikaa se Kauneus joka Julian blogista säteilee. En voi sille mitään. Haluaisin kokea edes päivän tai kaksi miltä tuntuisi olla noin Upea. En pysty lukemaan ocJuliaa tarpeeksi säännöllisesti ottaakseni selvää onko Julialla koskaan huonoja päiviä.
Eeva Kolu. Kolmas esimerkkini. Kaikki mitä rakastin - ja Kauhaa ja rakkautta –blogien sekä Trendin rakastettujen kolumnien takaa. Eevasta tykkäävät kaikki. Eeva on ihana. Minäkin haluaisin olla yhtä herttainen. Eeva on kuin lämmin angoravillapaita joka osaa pukea kaikki kauniit, hauskat ja pörröiset ajatukset älykkäiksi, miellyttäviksi sanoiksi. Joita haluat lukea.
Salieri murahtaa taas jossain sisuksissani. Äpp! Äpp! Et kai voi olla kateellinen Eevallekin…? Voiko jonkun mukavuudesta olla kateellinen? Ilmeisesti voi. Ainakin vähän.
No jos ei muusta niin aseistariisuvasta hymystä ainakin. :) Olen jo kouluajoista saakka tuntenut pientä kateuden suuntaista niitä ihmisiä kohtaan, joiden kasvoille syttyy herkästi ja luonnostaan sellainen sydämellinen, koko kasvot lämmittävä, varaukseton hymy. Tiedättehän, mitä tarkoitan..? Sellainen hymy vain on tai ei ole. Sitä ei voi harjoitella. Eikä se tarkoita, ettemme me muut olisi yhtä sydämellisiä. Meidän kasvomme vain eivät näytä ihan niin hymyileviltä ja valoisilta.
.
Mr. Karkkipäivä luki tämän postauksen ennenkuin julkaisin sen. Hän puisteli hieman päätään ja sanoi, että et sinä sitä varmasti tarkoita, mutta tekstistä saa sen vaikutelman, että kerjäät "No olethan sinäkin ihan hyvä hei..!" -kommentteja ja olalletaputuksia. Niinkuin osa tulkitsi maaliskuisen avautumispostauksenikin.
Luin tekstin läpi ja niinhän se ehkä on, jutun voi lukea myös "tuhkansirottelu" -sävyllä. Höh. Älkää oikeasti lukeko tätä niin. Kyllä minä olen mielestäni ihan hauska, fiksu ja sympaattinen niin ihmisenä kuin bloggaajanakin. Vaikka tunnenkin otsikon kuvaamia tunteita. Halusin vain kertoa siitä, että kateus on outo juttu. Ja millaisia ilmentymiä sillä voi olla. Maaliskuisessa postauksessa joku kommentoi, että on ihmisiä jotka ovat minullekin kateellisia ja haluaisivat olla minä. Se sai minut mietteliääksi. Olenko minä jonkun "Eeva" tai "Julia"....? Kenties. (Ja nyt joku sanoo että "älä unta nää....!") Juuri se on elämän hassuutta. Sellaista, mitä tykkään pohdiskella.
Kuvituksena Ålands Folkhögskolanin luontokuvauslinjalla ottamiani valokuvia.
146 comments on “Kateudesta”
Kiitos ihanasta postauksestasi ja kauniista kuvista. En ikinä kykenisi lukemaan tätä kirjoitusta sillä mielellä, että tämän kirjoituksen tavoitteena on kerjätä myötätuntoa tai kehuja. Toisaalta ihana kuulla, että myös joku toinen kärsii samasta ongelmasta, ja toisaalta olen pahoillani, että kaltaisesi kaunis nainen miettii sellaista. Törmään itse usein samaan ongelmaan, kaikissa muissa blogeissa ihmiset ovat niin täydellisiä ja osaavat ja heiltä yksinkertaisesti tuntuu puuttuvan ne päivät kun ei mikään vain suju.
Öh, teknologian ihmelapsi kuittaa. Viesti lähti ennen kuin olin valmis. Ihailen suuresti tapaasi ja taitoasi kirjoittaa (pieni kateus). Olen tässä kevään mittaan lukenut paljon blogiasi ja saanut paljon kivoja vinkkejä ja ideoita :) kiitos kun jaksat kirjoitella :)
Olet rohkea! Harva uskaltaa ääneen sanoa, mitä monet muut varmasti ajattelee. :)
Mun mielestä olet valtavan rohkea, kun kirjoitit tämän postauksen. Samaistuin hyvin vahvasti, vaikka itse en bloggaaja olekaan, mutta lukijana joskus tuntee kateutta upeita bloggaajia kohtaan!
Syy, miksi luen blogiasi, on juurikin se maanläheisyys ja _ihmisyys_, mikä susta huokuu. Olet aivan tuhottoman kaunis, mutta kuitenkin sellaisella tavallisella tavalla. Siis niitä ihmisiä, joiden kanssa on tekemisissä arkielämässä ja joita ihailee, ajattelee, että voi että kun on kaunis, mutta joissa ei ole sellaista ärsyttävyyttä mikä tulee sellaisesta liiallisesta täydellisyydestä, sellaisia, joiden kanssa on helppo olla. Itse huomaan ihastelevani juuri sellaisia ihmisiä päivästä ja vuodesta toiseen, kun taas sellaiset laitetut, tehdyt, liian täydelliset ihmiset paljastuvat jossain vaiheessa niiksi ei-niin-täydellisiksi, ja se lumo katoaa, tulee vähän sellainen huijattu olo.
Olen itse ollut hyvin tietoinen omasta epätäydellisyydestäni pienestä saakka, ja olen opetellut etsimään kaikista ihmisistä kauniita puolia, jotta ehkä itsessänikin oppisin jotain arvostamaan. Ihailen sitä, kuinka uskallat tuoda näitä ajatuksia julki ja kertoa, että ei, et ole täydellinen ja että sullakin pyörii päässä ihan samoja ajatuksia kuin ihan varmasti jokaisella meistä. Uskon, että omien heikkouksien näyttäminen on jonkinlaista vahvuutta.
Nyt tuli pitkä lässynlää-löpinä, mutta pointti oli siinä, että jos et tee tätä minkään muun takia, niin tee edes mulle:) Ei varmaan yhden lukijan sanat vaikuta mihinkään, mutta halusin vaan kertoa sulle, Sanni, että sä oot täydellinen mulle just noiden epätäydellisyyksiesi takia.
Mun on pakko sanoa kans, että ihailen OcJulian blogia ja tuota kaunokaista on hieno katsella. Kuitenkin haluaisin muistuttaa, että hän on käynyt siinä tissioperaatiossa eli hän on ollut tyytymätön omaan kehoonsa (tai olisi ollut, miten se nyt menikään - kuitenkaan yläkroppa ei näyttäs tuolta jos operaatiota ei ois tehty). Minä taas näen hänet kauniina, mutta en niitä tatuointeja - mulle tulee tatuoinneista huono olo, en pidä niitä kauniina ihan sama kuinka taitava tekijä on. Pahoittelen jos pahotin ihmisten mielen, mutta tämä nyt on vielä aika iisi kannanotto.
Et sinä ole yhtään huonompi, olet erilainen bloggaaja. Pitää muistaa, että meillä kaikilla on asiat joista tykätään, moni ehkä tykkää sun rehdistä ja asiantuntevasta asenteesta jolla testaat tuotteita. Mä en lukis tätä koskaan jos täällä alkas olla sellasta yli hilseen menevää kokeilevaa meikkaustyyliä...musta on mukavaa, että täällä kirjoittaa jotain blogia edes yksi "oikea" ihminen. En oikein samastu näihin päivän asu -bloggareihin. En halua vaikeita tekokynsiä, en myöskään tekotukkaa, on omaakin liikaa. :D Ripsetkin sain ihan tietyllä lääkityksellä joka onneks loppui, sen jälkeen en ookaan pitkiä ripsiä kaivannut kun niistä pääsin eroon. Olet hyvä tuollaisena, siinä se kommentti mitä ei saanut laittaa? Voishan se olla lukijoillekin, jotka miettii kateuttaan jotain kohtaan...Kateus on turhaa, pitää vaan hyväksyä asiat niinkuin ne on tai yrittää tehdä jotain toisin. Hyvät yöt. :)
Lue se tissijuttu uudestaan, ennen kuin kommentoit. Käsittääkseni hän ei tyytymätön ollut, vaan ainoastaan tiesi mitä isot rinnat tulevat aiheuttamaan. Hänhän teki ennakoivan toimenpiteen rintoihin, ei niitä mitenkään suurenneltu.
Noniin, Julian "tissiasiat" eivät mielestäni kuulu tänne Karkkipäivän kommenttilaatikkoon. Itse olen lukenut Julian blogista hänen pienennyttäneen rintojansa koska ne olivat epämukavan suuret. Ihan vain siis tiedoksi jos joku muu lukee näitä kommentteja ja miettii mistä "tissijutusta" on kysymys.
Ja Julian rinnat voivat nyt jäädä tältä osin tähän. :)
Pahoitteluni käyttämästäni sanasta. Muistin että hänellä oli postaus asiaan liittyen, jossa käytti jotain muuta kuin rinta sanaa. Aikaisemman kommenttini voi poistaa...
Ei itse sanassa mitään pahaa :) Tissit kuin tissit ^_^ Tarkoitin vain että tuntuu oudolta keskustella toisen rinnoista blogissani. :)
Ymmärsin :) Mietin että miksi kommentti ärsytti minua. Tajusin että itselleni on tehty tuo sama. Nuorena kun urheilin korkealla tasolla ja varmaan perinnöllistäkin, olin todella hoikka vaikka söin kun hevonen. Näinhän ei voi tapahtua ja joku "mukava" ihminen laittoi huhun että minulla on syömishäiriö ja oksennan ruuan. Tietenkään en kuullut tästä huhusta itse pitkään aikaan, ja vaikea tuollaista on korjata jälkikäteen.
Tässä vähän samaa,jollain käy onnea geenien kanssa niin joku haluaa laittaa "huhua" että ei sillä ilman leikkausta olisi. Aihe oli hyvä ja kaikki olemme siihen varmasti jossain muodossa törmänneet...
kivaa, että sulta tulee aina välillä tämmöisiä syvällisiä pohdintoja. näitä on kiva lukea ajatuksen kanssa :) ja rohkeeta tuoda tämmöistä esille!
Luen sekä Julian, että Eevan (että sinun!) blogeja, mutta itselläni ei ole koskaan käynyt mielessä nostaa ketään teistä tuolla tavalla jalustalle. Koska omassa lähipiirissä on pari suosittua bloggaria, osaan ehkä keskivertolukijaa paremmin erottaa sen, että blogi on tosiaan vain kurkistus jonkun ihmisen elämän pieneen osa-alueeseen, ja että usein se osa-alue pitää sisällään niitä elämän kohokohtia. Pohjamudista harvoin tullaan kirjoittelemaan, ainakaan viikottain (eikä kukaan varmaan sellaista jaksaisi lukeakkaan?).
Se on se persoonallisuus joka saa ihmisen toisesta ihmisestä kiinnostumaan. Mun mielestä sulla on ollu tosi kauniita kuvia täällä blogissa ja nyt oon jo melkein vuoden ajan kattonu sun jokaisen postauksen. Mikä mua netin useimmissa (!) blogeissa harmittaa on se, ettei niissä tunnu olevan oikeaa sisältöä, sellaista, johon voisi kunnolla syventyä ja samaistua. Sun syksyn reissukuvaukset blogissasi todisti sun olevan erilainen, ja luulisin että tiedät mistä puhun! Tietty oon itse ollut ja olen vieläkin välillä kateellinen kauniille, puheliaille, ystävällisille ja muuten vaan sympaattisen, karismaattisen ja täydellisen oloisille ihmisille (joita nyt näkyilee esim. juuri blogeissa ja YouTube-kanavilla), mutta olen nykyään sitä mieltä, että kaikki maailman kauneus on kaikkien saatavilla ja elettävissä ja fiilisteltävissä muiden ihmisten kautta; oli sitten kyseessä jonkun henkilön ulkonäkö, tyyli, upeat seikkailut tai vaikka kaunokirjallisuuden henkilöiden historiaan sijoittuva elämä. Ja lisäksi näistä muilta kohtaamiltaan tai netissä näkemiltään ihmisiltä saa halutessaan valtavasti inspiraatiota itselleen käyttöön.
Persoonallisuus, mielenkiintoinen sana tosiaan. Jotkut ihmiset tykkää tästä ja toiset tuosta. Mä tykkään hulluna sun ruoka- ja matkapostauksista näin niin kuin esimerkiksi, ja pystyn monesti samaistumaan suhun. Se, että jollakin blogilla on enemmän lukijoita kuin toisella (en tosin ole kylläkään perehtynyt näiden mainitsemiesi blogien lukijamääriin) saattaa monesti kertoa vain siitä, ettei blogissa ole mitään useimpia ihmisiä häiritsevää eikä näin ollen mitään kovin persoonallistakaan.
Jos en saanut vielä pointtiani tarpeeksi välitettyä, niin tykkään lukea sun meikkipostauksiakin sen takia että ne on sinua itseäsi ja voin saada niistä vinkkejä omaan meikkaukseeni ja sitä kautta itsevarmuuden ylläpitämiseen. Ja että ymmärrän kateuden tunteet koska olen itsekin joskus kateudesta vihreä tietyille ihmisille, mutta aina alamäen jälkeen tulee mulle eteen ihminen jonka mielestä olen ainutlaatuinen ja erotun joukosta ja tajuan että tiedän sen kyllä itsekin.
Tiedän ettet ollut tarkoittanut tätä myötätunnonkeräämispostaukseksi, enkä mä myötätuntoa halua missään tapaksessa välittääkään, koska siihen ei ole aihetta, vaan sanon nyt vaan että luen blogiasi nyt ja jatkossa ja hyvää kesän alkua! :)
Voi tyttöä. :/ Kateus on jännä juttu. En ole ikinä päässyt varmuuteen kuinka sitä kannattaisi käsitellä. Ääneen myöntäminen lienee hyvä alku, kunhan ei jää turhan kanssa vellomaan.
ENIVEIS, halusin kertoa että itselleni Karkkipäivä on ollut jo 3-4 vuotta se ainoa kosmetiikkablogi johon olen koukuttunut. Tätä lukiessa tuntuu kuin juttelisi hyvän kaverin kanssa, jos kaveripiiriin siis kuuluisi toinenkin meikkihörhö. Kirjoitustyylisi on sillä tavalla konstailemattoman asiallinen, että, noh, se ei oikeastaan ikinä ärsytä (mikä on allekirjoittaneelta paljon sanottu).
Monen "kilpailijan" hengentuotokset olen kokenut vähän luotaantyöntäviksi nimenomaan siksi, että niissä tunnutaan hehkuttavan kokonaista elämäntapaa. (Ja mulla on elämä kiitos vaan itsellänikin, en koe tarvetta seurata netissä toisten vastaavia). Tai vaihtoehtoisesti niissä käsitellään sen hintaluokan tuotteita, ettei allekirjoittanut tee tuotevinkeillä oikein mitään, ellei perintö napsahda. Tai sitten niitä kirjoittaa teinit.
Yritän tässä kai sanoa, että toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä, ja itse olen todella iloinen että blogisi on juuri sellainen kuin se on. Niin että höps, turhan kanssa kadehdit. Mutta toki: minkäs perfektionisti luonnolleen voi. :)
Jee! Vihdoinkin joku kirjoitti jotain kateudesta eikä kieltänyt sitä täysin. Kateutta paheksutaan TODELLA paljon ja minusta se on jotenkin naurettavaa, sillä (ehkä vähän ihmisiä tavallista paremmin lukevana) huomaan kyllä jokaisessa pientä kateutta tietyistä asioista, ja silti väitetään, ettei kateutta ole.
Itse olen syntynyt ja kasvanut hyvin kateellisena ihmisenä ja se on yksi huonoista puolistani.
Oli mukavaa lukea vihdoinkin realistisesta näkökulmasta, miltä tuntuu olla bloggaajana muiden joukossa.
Ja tiedäthän, me tavalliset talliaiset ollaan sun meikkaustaidoille ja kropalle kateellisia...:D
Minä kyllä luen Karkkipäivää (jo vuosia lukenut)
Koska saan sieltä vinkkejä ihan tavalliseen elämääni ja arkimeikkaukseen. Siinä juju minulle :) ja pitää muistaa että ylipäänsä elämä ei aina ole sitä miltä se ulos näyttää, oli sitten kyse naapurista tai bloggaajasta, kulissit ja illuusioiden luominen. :)
Mulle tuli Salieri mieleen ennenkuin mainitsit sen =)
Mutta joo, kukapa ei olisi jollekin jostain kateellinen, niin tuttua, niin tuttua...
Tuo OcJulia kommenttisi on ihan totta. Siis en ikinä koe samanlaista alemmuudentunnetta, yhdistettynä lähes 100% kateuteen ja katkeruuteen kun luen hänen blogiaan. Julia ostelee sellaisia asioita ja tekee sellaisia asioita kuukauden (tuntuu, että se matkustelee enemmän ku kaikki muut suomalaiset yhteensä) aikana joihin minulla ei ole koko elämäni aikana mahdollisuutta niin rahallisesti kuin ajallisesti.
Hän on "läpipaska", eli ihminen joka ei lihoa. Hänellä on ne tissit. Hänellä on se kaunis koti. Hän saa tehdä sellaista työtä mistä nauttii. Hänellä on se täydellinen mies. Hänellä on kaikki!!! :(
Vaikka olo on itsellä aina hänen blogia lukiessaan, kuin maan likaisimmalla viemärillä, jossa luikertelee iilimatoja, olen silti onnellinen jotenkin hänen puolestaan.. Että on olemassa tuollaisia ihmisiä kenellä on asiat niin hyvin... Että ainoa asia mikä heillä voi olla huonosti, on se, että hammas särkee ensimmäistä kertaa koko elämän aikana ihan yhtäkkiä... Mutta senkin saa heti hoidettua kuin on rahaa mennä yksityiselle, eikä tarvitse jonottaa kaupunginpalveluissa. :D
En ollut kuullutkaan ennen tästä jangsarasta... Ja mitä nyt nopeasti selaisin pari sivua postauksia, niin en kyllä lähtisi vertaamaan sinua häneen. :D Ensinnäkin sinä olet kaunis jopa ilman meikkiä! Ja toiseksi, sinun tyylisi meikata on aivan erilainen kuin jangsaran. Hänen tyylinsä ei iskenyt ainakaan minun silmääni (vaikka kyllähän tuolla hienoja maskeerausjuttuja olikin).
Sinun blogisi on yksi niistä harvoista joiden kaikki postaukset jaksan lukea sanasta sanaan. :D Usein selailen vain kuvia kun tuntuu, että bloggaajat kirjoittavat sellaista kakkaa, etten jaksa olla kiinnostunut. Täälä on sun elämästä vähäsen. Kauneuden maailmaa ja sit niitä ruokajuttuja! Täydellistä! :)
Toivottavasti et loukkaannu mutta ei ollut mielestäni kiva kommentti Jangsaraa kohtaan... Ulkonäkö ei liity asiaan mitenkään, kyse on meikkitaiteesta ja lahjakkuudesta.
Mutta oli mukava kuulla että tykkäät lukea kaikki postaukseni sanasta sanaan. :) Se on itse asiassa minulle mieltälämmittävämpää palautetta kuin se että meikkiäni kehutaan. Kiitos. <3
Tiedätkö, sun blogista huomaa sen ettet seuraa kaikkia kosmetiikkablogeja. Tämä on siis kohteliaisuus :) Blogissasi on hyvin omanlainen tyyli, joka on säilynyt hyvin tinkimättömänä. Itsekin jonkinlaisena kauneusbloggaajana huomaan välillä ihan liikaakin ottavani 'mallia' muista blogeista tai sellaisesta yleisestä kosmetiikkablogien tyylistä. Pitää oikein vahtia itseään, että tekee sitä omaa juttuaan eikä toteuta mitään yleistä mallia :)
Mulla on monien blogien kohdalla ihan sama homma. En vaan kestä lukea "täydellisistä elämistä".
Sun blogista tykkään siksi, että vaikutat oikeasti niin aidolta ihmiseltä ja kirjoitat myös negatiivista puolista elämässä. Mulle ainakin tulee tunne, että et siloittele asioita. Aika monesta muusta blogista taas tulee tunne, että oikeasti kerrotaan vaan ne parhaimmat asiat ja annetaan ymmärtää, että elämä on täydellistä.
Muutama sata suomalaista on kateellisia myös sulle ;) Mutta oli hyvä kirjotus. Palautti taas mieleen, että kyllä bloggailua voi harrastaa olematta täydellinen siinä tai muuten vain ihmisenä. =)
Kiitos! Luulin olleeni asian kanssa aivan yksin. Minäkin olen hirveän kateellinen monille bloggaajille. Yritän hirveästi muuttaa suhtautumista ja olen siitä jopa vihainen itselleni, sehän tekee minut vielä entistä huonommaksi heihin verrattuna!
Olen vielä nuori joten kateuteni kohdistuu lähinnä Annika O:n elämään ja hänen ikäisiinsä. Julian blogia pystyn vielä lukemaan jotenkuten vain siksi, että ehdin vielä vakuutella itselleni että parin vuoden päästä minunkin elämä saattaisi olla samanlaista. Haha tuskinpa! :D
Kiitos kun avauduit. En tunne itseäni niin hirvittäväksi nyt :)
Hieno ja rehellinen postaus. Ja hyvin ymmärrettävä asia!
Kuulostaa todella tutulta. Sitä käy lukemassa muiden blogeja ja palaa omaansa joka tuntuu lähinnä nololta ja joka toinen päivä mietin, että lopetan blogini, kun hävettää. :D Mutta toisaalta sitä on kiva pitää. Tuntuu myös ihan mahdottomalta, miten niin moni blogin pitäjä voi olla niin täydellinen. Ainahan blogin kirjoittajat kommentoivat, että tässä on vain pintaraapaisu heidän elämästään, mutta kyllä siinäkin jo näkyy kaunis nainen, kaunis koti, upea perhe jne. Välillä kyllä kaipailisi enemmän "tavisblogeja", joiden esim. vaatevinkkejä voisi oikeasti käyttää hyväkseen, kun mekko olisi jotain muuta kuin aina Gantin 400 euron mekko.
Olen tykännyt blogistasi kovasti, koska kirjoitat rehellisesti ja realistisesti ja suosittelet ja testaat tuotteita, joita me "taviksetkin" voidaan hyvin hankkia. Blogistasi tulee kivasti sellainen normaali fiilis, eikä niin pintaliito-olo kuin monesta blogista tulee. Kai sitä pitäisi olla itsevarmempi itsekin ja ajatella, että blogini on ihan ok, jos siellä yksikin lukija käy.
Aurinkoista viikon jatkoa!
Amanda
http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/
Mä olen huomannu saman, vaikka en itse blogia kirjoitakkaan. Oon miettiny, että pitäiskö unohtaa blogit kokonaan tai lukea harvemmin kun aina vertaa itseensä muita. Semmonen on tyhmää ymmärrän sen mutta jotenkin vaan aina ajatukset menee vertailuun.
Hei!
Itse ajattelen, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja tärkeitä: myös ne ikävät. Tärkeintähän esim. kateuden kanssa on se, että tajuaa olevansa kateellinen eikä ala toimia tunteen vallassa vaikkapa tuhoavasti. Kurja tunnehan se kateus on, mutta hyvin tunnut tajuavan sen liittyvän muihin tunteisiin. Ja niiden kautta voit päästä eroon ikävästä kateuden tunteesta - jos haluat :)
Kiitän noista linkeistä toisiin blogeihin. En olekaan niihin tutustunut. Äkkiseltään minulle tulee mieleen, että taidan pysyä sinun lukijanasi :) Arvostan rehellisyyttäsi ja mm. se köyhyys-blogaus oli tosi hieno. Blogithan ovat aina vain se totuus, jonka kirjoittaja haluaa näyttää: kaikki on valintaa. Jos blogaisin, voisin antaa elämästäni hyvin erilaisen kuvan sen mukaan, miten sitä kuvaisin. Ja ehkä tietty oikean elämän maku, joka blogistasi välittyy, miellyttää minua. Kiitos siis!
Hyvä kirjoitus! Jos lohduttaa, niin en ole tuosta Sanjgara-mikäliestä kuullutkaan, tosin en olekaan mikään kosmetiikkahirmu. Tykkään silti blogistasi, kirjoitat niinkuin olisit normaali ihminen ja niin taidat tämän tekstin perusteella ollakin :) Minä aloin lukemaan muotiblogeja silloin 6 vuotta sitten kun niitä alkoi humpsahdella nettiin ja Mungolife kuului aina suosikkeihin. Nykyään sitä on vaikea lukea, ja se on tuo kateus. Matkustelua ja matkustelua ja jännittävää elämää, minä täällä oman sohvan nurkassa nysvään ja käyn töissä ja nysvään ja käyn töissä.. noh, tsemppasin sitten itseäni että perhana, hienoa elämää minäkin elän, on hyvä mies ja ihanat ystävät ja juhlia ja matkustelua, ehkä se vaan näyttää hienommalta blogin ruudulla ;)
Voi Sanni rakas <3
En sano mitään kliseitä enkä 'olalletaputtelu'-kommentteja, sillä omasta elämästä tiedän, etteivät ne tuossa tilanteessa paljon auta.
Kuulostaa liiankin tutulta... Joidenkin ihmisten upeus (ja erityisesti parisuhdeonni) tuntuu joskus liialliselta, silloin, kun itse koettaa selvitä päivästä toiseen oman tunnehaaksirikon keskellä.
Kiitos, että sanoitit tunteesi rehellisesti.
Hah, ja sinä luulet ettei kukaan voi olla sinulle kateellinen? Arvaa vaan... Kolmen lapsen äitinä olen kateellinen jo siitä että sinulla on aikaa leikkiä silmämeikeillä, eikä kukaan revi sinua hihasta samaan aikaan. Olen kateellinen ihanan pitkistä hiuksistasi, täydellisestä ihostasi, kauniista silmistä ja vaikka mitä vielä... :) Mukava kuitenkin huomata miten rehellinen olet itsellesi, ja muille. Kateuden myöntäminen ei ole pahasta.
Ymmärrän hyvin fiiliksesi. Itse aloitin blogailun asuessani Ranskassa ja oli kivaa lukea muiden Ranskassa asuvien suomalaisten "tavallisten tallaajien" blogeja. Kommentoin näiden blogaajien blogeja ja he kommentoivat minun blogia. Löysin myös uusia blogeja luettavaksi, kun ihmiset kävivät kommentoimassa minun blogia. Oltiin tavallaan samalla tasolla. Näistä blogaajista osan kanssa olen edelleen jollain tavalla yhteyksissä FB:n kautta ja jopa tavannut livenä.
Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta luen nykyään lähinnä ns. supersuosittuja blogeja, joiden kommentoijana en ole "blogaajakamu" vaan "lukija". Eivät nämä blogaajat varmaan ikinä tule katsomaan minun säälittävää blogiani saati, että kommentoisivat sitä eikä heitä kiinnosta kuka minä olen, enkä sitä odotakaan.
Nämäkin blogit jakautuvat kuitenkin kahteen ryhmään, blogaajiin, jotka tuntuvat helposti lähestyttäviltä ja ystävällisiltä, jotka eivät vaikuta siltä, että ajattelisivat olevansa muiden yläpuolella. Heidän blogillaan nyt on vain ihan simona lukijoita. Sinun blogi kuuluu tähän ryhmään.
Ja sitten tähän toiseen ryhmään kuuluvat blogaajat, jotka ovat bloginsa myötä nousseet tai nostaneet itsensä sellaiseen asemaan, että ovat kaikkien tavallisten tallaajien yläpuolella, hengaavat vain muiden suosittujen blogaajien, julkkisten tai muuten vain menestyneiden ihmisten kanssa. Näiden koti on aina kuin suoraan sisustuslehdestä, kauniit kauniisti meikatut kasvot, tukka aina niin kauniisti, ei ylimääräisiä makkaroita missään, vaatteet kallista designia tai jotain uniikkia kirpputorilta, ruuat kauniita ja hienoja, kaverit kauniita ja tyylikkäitä iloisia ja nauravaisia, paljon juhlia, paljon kavereita, elämä on mahtavaa ihanaa ja aaaah.
Saatan alkaa seuraamaan näitä blogeja, mutta melko nopeasti lopetan niiden seuraamisen, en kestä, alkaa ärsyttää. Välillä yritän uskotella itselleni, että tällaisissa blogeissa ärsyttää se, että blogaaja nostaa itsensä jalustalle ja esittää elämänsä niin täydellisenä, että se on ärsyttävä ja ylpeä tyyppi ja olevinaan muita parempi. Mutta kai se todellinen syy on kateus.
Minä ainakin olen vieraillut sinun blogissasi, Tiitu, ja sinä olet minulle TIITU, et "joku lukija joka kommentoi". :) Monet lukijat jäävät minulle kommenttilaatikon kautta mieleen ja tulevat ikäänkuin tutuiksi, ja sinä olet yksi heistä. Avatar vahvistaa vielä asiaa - etenkin jos siinä on oma kuva! ^_^ (Niikuin oletan sinulla olevan.) Sinulla on siis virallisestikin Kasvot lukijana. Toki myös avattarettomat vakikommenttien jättäjät jäävät mieleen, jos vain nimimerkki on sama ja tunnistettava. Monien lukijoiden kirjoitustyylikin on tunnistettava. :)
Vaikka - kuten blogissa on näyttävästi asiasta keskusteltukin - en vastaa ("kuittaa") läheskään kaikkiin blogiini jätettyihin kommentteihin, lukijani kiinnostavat minua PALJON ja he ovat minulle persoonia. Osa heistä, vaikka en ole heitä koskaan tavannutkaan enkä edes tiedä miltä he näyttävät, tuntuu minulle niin läheisiltä että huomaan heti jos he lakkaavat kommentoimasta tai pitävät pidemmän tauon kommenttien välillä. Ja silloin huolestunkin.
Voin olla arjessa hajamielinen ja tarvita post-it-lappuja että muistan ostaa maitoa, viedä veroilmoituksen postiin tai lakata kynnet, mutta lukijoihini liittyvät asiat muistan aina. Esimerkiksi Mirri, yksi pitkäaikaisimmista ja aktiivisimmin kommentoivista lukijoistani. Viimeisen puolen vuoden aikana ei ole mennyt viikkoakaan, ettenkö olisi miettinyt häntä. Sitä, että Mirristä ei ole kuulunut yhtään mitään marraskuun kuudennen päivän jälkeen jolloin hän osallistui maahanmuuttaja-aiheiseen keskusteluun 4 X Tirana -postaukseni kommenttiboksissa. Olen ollut haikea ja vähän suruissani. Onko Mirrille sattunut jotain vai jäikö hänelle niin paha maku suuhun tuosta Tirana-postauksen kommenteissa toisen lukijan kanssa käymästään keskustelusta, että hän ei enää sen jälkeen halunnut palata Karkkipäivän pariin...? En tiedä. Mutta minä välitän hänestä ja hänen lukijuudestaan. Elämässä on kaikenlaisia vaiheita ja voihan olla että joku muu asia on vienyt Mirrin mennessään ja kenties hän palaa jonain päivänä. Mutta minä en unohda häntä.
Ja Tiitu. :) Minä aion jossain vaiheessa tilata sitä sinun vinkkaamaa Giovannin hiusöljyä. :)
Kiitos sanoistasi. Lukija tai "blogaajakamu", voit olla kumpi vain. :) Eivät ne lukijamäärät ketään aseta millekään eri tasoille tai jalustoille. Minun mielestäni. Kaikki me ollaan sosiaalisen median verkossa roikkuvia kalasia jotka kommunikoidaan keskenämme täällä järvessä. :)
<3
Olis hirmuisesti sanottavaa mutta sanon nyt ainakin yhden asian. Musta on hienoa että joku pystyy tiedostamaan tällaisia asioita itsestään ja vielä tuomaan ne esille näin yleisesti. Se vaatii jonkinlaista nöyryyttä, ja monet ihmiset ei tuota kyseenomaista piirrettä omista.
Hatunnosto :)
Sanni, kiitos avoimuudestasi :) Luulen, että kaikki taistelevat kateuden kanssa itse huomaan, vaikka en blogia pidäkään, niin kavereiden blogien seuraaminen saa tuntemaan alemmuutta. Vaikka on tyytyväinen elämäänsä, niin muiden elämän "tirkistely" saa tuntemaan oman elämänsä jotenkin arkisemmaksi. Monet bloggaajat kyllä antavatki elämästään sen paremman puolen blogeissaan. Täydellisyyttä tavoittelemalla ei koskaan pääse perille ja olisiko keskeneräisyys elämänasenteena palkitsevampaa. Ehkä ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin ja tuovat eri puoliaan itsestään esiin tai tavoittelemiaan puoliaan juuri blogeissa. Pääasia kaiketi, että itsellään on itsestään hyvä olo eikä "false-self"-esiliinaa vain muita varten :) Olet Sanni raikas ja aito, minua ei kiinnostaisi blogiasi lukeakaan, mikäli särmää ei olisi!
Voe Sanni, sinä olet juurikin sellainen bloggaaja jota ainakin minä pidän suurella jalustalla. Blogisi oli yksi niistä muutamasta, jotka saivat minut perustamaan omani. Mäkään en tykkää lukea ocJulian (tai samankaltaisten tyyppien) blogeja, koska niistä puuttuu sellainen aitous, ehkäpä suomalainen melankolia? ;) Enkä halua lukea sellaisia blogeja, joiden kirjoittajien elämät eroavat omastani ihan täysin. Eihän sellaiseen voi samaistua. On ihanaa, että pystyt kirjoittamaan blogiisi näinkin "suurista" tunteista. Juuri se seikka tekee blogistasi aidon ja pohdiskelevan, eikä "vain pintaliitäjän."
Muistan miten piipahdin kosmetiikkaliikkeessä ja silmäni pullistuivat päästä kun näin sut livenä. Hui! Kassalle mentäessä asettelin hieman tärisevin käsin ostokseni eteesi ja sä palvelit mua ihan niinkuin ketä tahansa ihmistä. Kehaisit silloin jopa mun kynsilakan väriä. Mulla oli typerä virne koko loppupäivän naamallani :) Olin juuri kohdannut yhden blogimaailman idoleistani, joka oli yhtä ihana kuin blogissaan, hihii!
<3
Heh, voi eiiij...! ^_^
Editoin muuten pois kotikaupunkini nimen, vaikka kai se taitaa alkaa jo olla monen tiedossa... Vielä toistaiseksi en vain ole sitä halunnut blogissa suoraan ilmaista tietyn anonyymiuden säilyttääkseni.
Kiitos..!! <3
Mahtavaa, että kirjoitit aiheesta, sillä ainakin itse samaistun tähän täysin. Mä seuraan joitakin blogeja aktiivisesti, tosia taas haluaisin seurata, mutta en pysty syystä tai toisesta (myös kateudesta). Kyllä mä sullekkin olen toisinaan kateellinen, olethan kaunis, fiksu, hyväkroppainen ja pidät sen kaltaista blogia jota itsekin haluaisin pitää. Mutta, jokin tietty aspekti sun blogissa tekee sen, että jatkan sen lukemista ja se on rehellisyys. Uskallat näyttää olevasi ihminen -ja vaikka nyt kateellinen. Ja se on mahtavaa. Hyvä Sanni!
Osuit aivan oikeaan. Sinä olet minun eevani tai juliani. Joka kerta kun katselen postauksiesi meikkikuvia mietin, että "olisipa minullakin tuollaiset silmät ja tuollainen iho". Tai että "niin, kyllähän tuollaisiin silmiin saa tehtyä vaikka minkälaisia meikkejä, vaan miksi ei minulle?".
Tästä päästäänkin aasisillalla toiveeseen, että voisitko tehdä joskus postauksen raskasluomisten silmien meikkauksesta?
Ja p.s. Kävin katsomassa tuota Jangsaran blogia. En tykännyt. Jatkan siis sinun lukijanasi.
Mää pruukaan aina näiden toiveiden yhteydessä ohjaamaan kysyjiä blogikollegani Charming Nailsin upeisiin tutorialeihin ja meikkikuviin, hänellä kun on raskaat luomet. Minun on itseni tuollaista postausta vaikea toteuttaa, kun en oikein tunne ketään raskasluomista malliksi suostuvaa henkilöä. CN:ää voisin pyytää malliksi mutta asumme eri paikkakunnilla ja näemme niin harvoin että homma ei ole käynyt mielessä silloin kun tapaamme. :)
Mutta tässä linkki CN:n tutorialeihin, seassa myös kynsijuttuja:
http://charmingnails.blogspot.fi/search/label/Tutorials
Voi Sanni, kyllä sä kasvat tuosta yli. Mäkin tiedän ja luen vaikka kuinka montaa loistavaa blogia, hauskaa ja viisasta kirjoitajaa, joiden olemassaolo on miljoonasti oikeutetumpaa kuin mun blogien olemassaolo, ihan vain siksi että ne on niin dramaattisesti PAREMPIA.
Mutta: sou not? Ei niiden tai mun blogien olemassaolo ota mitään pois keltään eikä blogimaailmasta. Me mahdutaan kaikki ihan hyvin. Mä SAAN olla iloinen siitä, että on niin paljon mua parempia kirjoittajia ja ajattelijoita.
Olisi hirveää olla jokin maalitolppa, jota kohti kaikki pyrkii. Mulla ainakin parempi fiilis olla ihan vain seassa mukana.
Zepa - ei hitto miten hyvin tiivistetty! :) Siis se miten asiasta pitäisi meidän kaikkien ajatella. Mun mielestä. (Ja toivottavasti itsekin niin teen jonain päivänä.) Ei mulla muuta. :)
Et Sä ole meidän Julia tai Eeva.
Sä olet meidän Sanni! :)
Hassua. Itsellä on samanlaisia ajatuksia joistain blogeista. Ymmärrän ajatuksesi täysin.
mutta en osaa olla lukematta niitä blogeja. En vain osaa. Tiedän, että olisi parempi vain lukea muiden genrejen blogeja, kuin mitä omani on. Kateellisuus ja alemmuudentunne rajoittaa todella paljon omaa ilmaisua, ei pääse pelkästään blogissa.
Hiljainen lukija ilmoittautuu! :) Kieltämättä hetken mietin itsekin, että kuulostaa vähän säälien keruulta. Hyvin pian kuitenkin tajusin, että tämähän on Sanni, joka tätä kirjoittaa, eikä Sanni todellakaan ole mikään säälin kerjääjä. ;) Hienoa, että uskallat kirjoittaa myös aiheista, joista muut vaikenevat. Et pelkää sanoa ihan suoraan miltä sinusta tuntuu. Se on yksi syy, miksi pidän juuri tästä blogista! Sinulla tuntuu jostain syystä kuitenkin olevan aika heikko itsetunto. En voi sanoa nyt aivan vakuuttavasti mitään, koska tiedän vain blogi-Sannin, mutta tämä blogi-Sanni vähättelee itseään harmillisen usein. Sinä olet ihan mielettömän taitava meikkaamaan. Sinä todella tiedät kosmetiikasta, ainesosaluetteloista, eri aineiden vaikutuksista ja vaikka mistä. Sinä kirjoitat hyvin, selkeästi ja mielenkiintoa herättävästi. Sinulla on upeita kuvia, ja meikkikuvasi ovat selkeitä ja kauniita. Sinä olet kaunis! Sinä olet hoikka, hyvässä kunnossa, ja sinulla on aivan upeat hiukset. Minä en ole bloggaaja, mutta jos olisin, ja jos kirjoittaisin kosmetiikasta, sinä todellakin olisit minun "Eevani". Kunpa vaan uskoisit, kun monet lukijat sinulle varmasti tätä samaa sanovat. Sinä et todellakaan mene kategoriaan "ihan hyvä". Sinä olet paljon enemmän!!
Minulle oltiin aikoinaan kateellisia.. tyopaikalla.
"sun ei varmaan tartte teha mitaan kotona, kun kattoo sun kynsia"
"on se kumma kun jollain on kaikkea ja toiset saa raataa"- tyyliin
On totta minulla on ihanat vanhemmat. Mutta olin eronnut(mies kavi lapi puolet kaupungin naisista.. janoon joi muuta kuin vetta) ja olin yksinhuoltaja. Asiakaspalvelussa katsoin tyohoni kuuluvan myos huolitellun ulkonaon.. siihen kuuluu myos kadet ja kynnet.
En vain halunnut lahtea "naistentansseihin" ei ole vaan mun juttu, ja siita se alkoi. Minua ei pyydetty haihin tai syntymapaiville, sanottiin vain ettet ole kutsuttu. Eronneena, naimisissa olevat ystavat eivat kutsuneet enaa syomaan, niin on kaynyt myos eraalle tutulle. Olimme edelleen tarpeellisia vain kun piti uskoutua jostakin.
Oli raskasta, usein itkin kotimatkalla.
Mutta olen viettanyt ihanimmat lomani pienen pojan kanssa, saastin ne paivatanssi- ja hihhuilu rahat ja menimme joka vuosi Englantiin..Ranskaan..Italiaan.. jne.. En vaihtaisi mihinkaan.
Kylla se tasapainotti. Kaikki olemme jostain jollekkin kateellisia.. kunhan se pysyy "aisoissa". Juuri taman vuoksi jos joku "tietaa" jotakin sanon heti etta asiassa on kaksi puolta. Kokemuksesta en jata ketaan seisomaan yksin vaan menen seuraksi.
Kateus kun teettaa kaikenlaista.
Kateuttakin on kahdenlaista, siita voi oppia tai voida huonosti.
Itse tavallisena rivilukijana yritän aina ajatella, että varsinkin ns. hyvän mielen blogissa kirjoitetut tarinat ovat usein ne hauskimmat, iloisimmat ja onnellisimmat. Ei niissä ruodita parisuhteen ongelmia, omia epävarmuuksia tai rahahuolia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämä olisi aina täydellistä, mutta me lukijat emme siitä saa tietää. Mitä ulkonäköön tulee, niin kukapa julkaisisi huonoja kuvia itsestään? Usein muiden blogien kuvissa saattaa esiintyä vähän eri näköinen bloggaaja, mutta varmasti tällainen "turhamaisuus" omien kuvien suhteen on inhimillistä :)
Silloin kun koen kateutta jotain kohtaan, yritän miettiä että haluaisinko tosiaan olla kuin hän? Esimerkiksi koulutus on minulle tärkeää, mutta jos en opiskelisi voisin käydä töissä enemmän ja tienata. Se ei kuitenkaan tyydyttäisi minua pitkällä tähtäimellä. Olisi ihanaa jos hiukseni olisivat pitkät ja paksut, mutta en halua pidennystä kuten hiusidoli-bloggaajallani. Loppujen lopuksi olenkin tyytyväinen omiin valintoihini, vaikka pieniä kateuden pistoksia ei aina ole mahdollista estää.
Itse ainakin luen blogiasi JUST siksi, että se on erilainen ja koen saavani siitä enemmän irti kuin näistä keskustelupalstoilla "sopuli-blogeiksi" mainituista blogeista vyohenjuustosalaatteineen, päivittäisine asukuvineen, logolaukkuineen jne. Näissä tuotearvostelutkin ovat lähes aina samoista hypetetyistä trendituotteista.
Näissä blogeissa kirjoittaja tuntuu jotenkin ulkoistavansa itsensä oikeasta elämästä kun kaikki pitää kuvata eikä osaa nauttia hetkestä.
Lisäksi em. bloggaajat tekevät itsestään näillä keinoin vaikeasti lähestyttävän ja nostavat itseään jotenkin meitä taviksia ylemmäs. En osaa selittää, jotenkin epäinhimillisen (siis kuten esim elokuvatähdet ja muut julkkikset). Sinä olet aito. Nämä sopuliblogit (enkä tarkoita välttämättä sinun mainitsemiasi blogeja) ovat epäaitoja, niistä saa kuvan, että kirjoittaja teeskentelee ja yrittää tehdä arjestaan hienompaa kuin se on. Mahtaa olla rankkaa jos koko ajan pitää miettiä, miltä tämä näyttäisi blogissani.
Esim tuo Jangsara- minua ei kiinnosta (toki taidokkaat) fantasiameikit, vaan enemmänkin sellaiset, jotka olisivat helposti itse toteutettavissa. Sun blogista lähden ensimmäisenä etsimään meikkivinkkejä ja inspiraatiota, koska sinä olet kekseliäs värien käyttäjä jne.
Älä please yritä tehdä itsestäsi samanlaista bloggaajaa vaan ole rohkeasti oma itsesi!
P.s ymmärrän hyvin tunteesi, sillä itse kärsin huonosta itsetunnosta ja alemmuudentunteesta paremmiksi kokemiani ihmisiä kohtaan. Vertailen itseäni koko ajan muihin ja olen ollut kateellinen jopa parhaalle ystävälleni niin kovin, että olen joskus laittanut välini poikki häneen vain, koska hän on niin tervejärkinen, sai enemmän huomiota vastakkaiselta sukupuolelta ja on ylipäätään syntynyt parempiin lähtökohtiin kuin minä itse ja piti näitä itsestäänselvyytenä.
Taisin vähän kärjistää edellisesseä viestissäni :D Mutta erilaisuus on rohkeaa. Mua kiinnostaa enemmän tavallinen elämä kuin sopulielämä ;D
Kateudesta ei tunnetusti saa puhua - minullekin on monta kertaa toitotettu kuinka kateus on turha ja kuluttava tunne. Ja niinhän se onkin, mutta silti sitä tuntee. Todella virkistävää lukea että muutkin kärsivät samaisista tunteista, siitä kun katsoo jotakusta toista ja hänen elämäänsä ja itsestä tuntuukin yhtäkkiä ettei ole tarpeeksi hyvä... Minulle tulee mustimpina hetkinä sellainen olo, että mitä järkeä minunlaisillani surkimuksilla on täällä maan päällä tallustella kun on niin paljon parempia ihmisiä maailma täynnä.
Mutta se on lumetta. Kaikilla meillä on paikkamme. Meillä on ihmisinä erilaiset vahvuudet ja sama pätee myös blogeihin :)
Karkkipäivä on jo vuosia ollut SE blogi minulle, jonka lukemisen jätän viimeiseksi listallani. Aivan kuten säästän parhaimmat irtokarkit tai jälkiruuan osat viimeiseksi. Karkkipäivästä jää mieleen pyörimään mukava, miellyttävä "maku". Selaan blogit läpi, harvaan perehtyen kunnolla, mutta tämä blogi on se, jonka kanssa nautin sen hyvän teekupposen aivan rauhassa :) Herkuttelen matkakertomuksillasi, ruokajutuilla ja meikkipostauksilla.
Olet varmasti opettanut meille tavismeikkaajille paljon asioita, joita upet fantasiameikkejä tekevissä blogit eivät kykene. Täältä minäkin olen ensimmäistä kertaa lukenut UDPP:stä, MadMineralsista ja Fyrinnaesta. Olet saanut minut innostumaan enemmän luonnonkosmetiikasta ja tarkkailemaan INCI-listoja tarkemmin. Et ehkä ole kirjoittanut Mariela Sarkiman tyyliin kirjaa, mutta sinulta olen silti saanut ne parhaimmat vinkit eri muotoisten silmien meikkaamiseen :)
Kiitos, Sanni :)
Kateellinen? Ehkä se näyttäytyy sulle kateutena, jos tunnet riittämättömyyttä erittäin hyvinä pitämiesi blogien äärellä tai taitavien ihmisten kanssa. Mutta lähtisin kuitenkin hakemaan syytä siihen hieman kauempaa: ongelmasi taitaa tässäkin suhteessa olla perfektionismi. Jatkuva riittämättömyyden tunne, joka siitä väistämättä seuraa.
Kukaan muu ei voi koskaan sanoa tai tehdä mitään, mikä vakuuttaisi sinut siitä, että olet hyvä ja upea ja taitava ja aivan riittävä juuri sellaisena kuin olet. Itse pitäisi löytää keinot sisäistää se. Mutta siitä huolimatta: minulle olet meikkiguru nro 1, ja luen blogiasi uskollisemmin kuin mitään muuta. Ja aion jatkossakin lukea :) Vaikka olenkin kateellinen keuneudestasi, täydellisestä ihostasi ja hoikkuudestasi ;)
Ihanaa kesää Sanni, muista rentoutua!
Ilmoittaudun! Olen kateellinen sinulle.
Olen kateellinen siitä, että uskalsit lähteä pitkälle matkalle - yksin. Asut (?) Ahvenanmaalla. Kirjoitat suosittua blogia. Olet kaunis ja mukavanoloinen ihminen. Olet minulle ehkä jopa esikuva jossain suhteessa ..
Blogisi on ainoa kosmetiikkablogi, jota luen. Ehkä se johtuu siitä, että blogistasi huokuu lämmin ja empaattinen ilmapiiri ja ilmaiset myös avoimesti ajatuksiasi - kuten tässä postauksessa. Arvostan!
Huomasin kuitenkin juuri että olen tässä kateus-asiassa aivan kaltaisesi. Soitan pianoa ja kuvaan mielelläni soittoani youtubeen. Haluaisin katsoa muiden hienoja "covereita" kappaleista, joita itse olen ajatellut kuvata. Tavallaan kuitenkin suojelen itseäni alemmuudentunteelta ja jätän katsomatta. Minusta on hienoa, että ihminen pystyy torjumaan kateuden tai ahdistuksen - vaikkapa jättämällä lukematta sitä jotain tiettyä blogia.
Kuulostin ehkä jotenkin lapselliselta, koska en suinkaan ole aikuinen, 3-kymppinen nainen, vaan 17-nuori naisenalku pohojosesta. (:
Ainiin!
Jäi sanomatta, että aivan uskomattoman hienoja valokuvia!
Olen ehkä hiukan kateellinen niistäkin.
Et kuulostanut lainkaan lapselliselta, Johanna. :)
Ja mä asun Ahvenanmaalla noin kolmas/neljäsosan ajasta. :) Kiitos sanoistasi.
Kateus on kyllä juuri tuollainen; negatiivinen, häpeällinen ja hirvittävä. Vähän kuin pieru. Kaikki tekevät niin, mutta se ei missään nimessä saa olla julkista.
Kun onhan sitä luonnollista olla kateellinen. Minäkin olen niin monelle ihmiselle.
Mutta se on fakta, että ilman sellaista vertailevaa "muut ovat parempia" -kateutta ihminen olisi onnellisempi. Ja silloin kykenisi olemaan varauksetta onnellinen toistenkin puolesta.
Itse kateellisena ihmisenä mieheni hokee minulle aina "Mistä se sinulta on pois?" Jos toinen on parempi, kauniimpi yms.?
Niinpä, se ei ole minulta mistään pois :-)
Kateellisuudesta ei varmaaan koskaan eroon mutta ainakin sen myötäminen helpottaa :-)
Blogeissa elämästä annetaan yleensä niin ruusuinen kuva!
Kaikkihan tietävät mitä elämä oikeasti on!
Sinun blogissa on sitä jotain mitä muista ei löydy.
Älä vain muutu! :-)
Hmm. Mutta eikös tässä ole kyse vain medialukutaidosta ja siitä, että minkä kuvan kirjoittaja antaa blogissaan itsestään. Ja millä tyylillä ja avoimuuden asteella päättää tietoisesti tai vähemmän tietoisesti esiintyä. Eihän kenenkään todellinen 24/7 elämä näihin päädy. Jos sellaista erehtyy luulemaan, niin metsäänhän se menee ja alemmuudentunne nostaa helposti päätään. Juu, tajuan kyllä tunteen ja ymmärrän, mistä se tulee, mutta perusta sille on tavallaan harhassa. Itse en edes jaksa katsella enää liian täydellisiksi hiottuja blogeja, joissa jokainen neilikan terälehtikin on aseteltu mallilleen. Tietysti voidaan sanoa, että onhan se kauniimpi katsella, jos likaiset astiat ja pyykkivuoret eivät näy, mutta rajansa jotenkin kaikella. Todellisessa elämässä kun on niitä täydellisen kauniita hetkiä ja elämää on myös ne toisen ääripään hetket ja kaikki siltä väliltä. Jos kirjoitetaan vain siitä yhdestä puolesta, niin minusta se käy tylsäksi ja jotenkin elämälle vieraaksi. Meitä on jokaiseen lähtöön ja eri ihmisiä kiinnostaa eri asiat. Bloggaajan persoonallisuus on oleellisin. Rosot ja "epätäydellisyys" tuovat kiinnostavuuden ja samaistumiskohteen.
Ja mikä ihme alemmuudentunne meitä suomalaisia edelleen vaivaa! Miksi ihmeessä meidän pitäisi olla samanlaisia kuin kaikki muut, vaikka olemme itse hyviä ja täydellisiä itsejämme syntymästämme saakka! Missä ihmeen välissä tulee se ajatusvirhe, ettemme ole??!! Olemme tänne syntyneet omanlaisinamme eikä maailma olisi sama ilman meitä. Kaikki tunteet ovat totta, mutta ajatukset niiden takana eivät välttämättä ole "oikein".
Olen ollut nyt pari kuukautta saikulla väsymisen vuoksi ja ainakin saman verran häämöttää edessä päin. Vuoden terapiassa olen oppinut, että oma rima pitäisi asettaa oikealle korkeudelle. Minulla se on aina liian korkealla. Eivät ihmiset meitä loppujen lopuksi arvosta tai tykkää meistä suorirusten perusteella vaan siksi, että olemme sellaisia kuin nyt satumme olemaan.
Olet ilahduttanut minua suunnattomasti blogillasi. Löysin sen, kun kiinnostuin luonnonkosmetiikasta. Nyt olen E&T:n ja mineraalimeikkien tyytyväinen käyttäjä ja iho voi hyvin! Kosmetiikka ja hiukset on ihanaa leikkiä, hupsuttulelua ja arjen piristystä.
Yleensä että ihminen pystyy olemaan kateellinen tai jopa vihastumaan vaatii tosi vahvan tunteen. Ei ihminen voi sanoa "vihaavansa" ketään ilman syytä ja vain koska "se vaan ärsyttää", siihen on aina joku syy mikä liippaa omaa elämää läheltä. Monesti liittyy myös tilanteisiin jossa ex on saanut itselleen uuden vaikka tuskin kovin moni haluaisi myöntää sen "nyxävihan" olevan pientä kateutta.
Kateutta tunteva näkee kateuden kohteella olevan jotain mitä itsellä ei ole - oli se sitten materiaa tai persoonapiirre tai sitten ihana kumppani. Mikäli kateutta tunteva ei pääse osallisiksi asioihin jotka työnnetään tarjottimella kateuden kohteen eteen aiheuttaa kateutta ja on se vertailu on usein lähtökohtana.
Monesti isojen ja suosittujen blogien kommenttiosuudessa anot nauravat "en mä todellakaan ole kateellinen tuolle piippipäälle se vaan ärsyttää mua ku se saa kaiken!" ja taustalla on jotain ihan muuta mitä ei välttämättä itselleenkään halua myöntää. Kuka huuteleva ano nyt haluaisi myöntää olevansa kateellinen "sille täydelliselle piippipääbloggaajalle"?
Kateus syö myötätuntoa. Siinä missä paljon matkustelevalle (joka tietty on ärsyttävää koska itse ei pääse koska aika tai rahatilanne)bloggaajalle käy ulkomailla ikävästi, ovat ensimmäiset kateelliset huutelijat kommentoimassa ilkeyksiä kuinka se oli ihan oikein ja kateuden kohde oli sen ansainnut koska on sellainenjatällainen. Miksi näin kommentoidaan? Koska jos ihminen on kateellinen, hän ei kykene myötätuntemaan kateuden kohteen suruja, vastoinkäymisiä tai vaikeuksia. Myöskään kateuden kohteen ilot ja mahtavat tilaisuudet eivät tunnu kateutta tuntevan pääkopassa miltään muulta kuin negatiiviselta asialta.
Kateellisuus on siis hyvin itsekeskeinen tunne - mikäli se menee korkealle tasolle eikä pysy terveenä ja ns ihailun tasolla: "voi vitsit kun on ihana silmämeikki oon niin kade!". Pieni kateus voi olla jopa hyvä asia joka auttaa meitä tekemään muutoksia oman elämän tai asioiden kohdalla. Luopuisinko kalliista kuntosalijäsenyydestä että pääsisin äkkilähdölle vaikkapa Lontooseen?
-------------
Muistan kun löysin blogisi ja siitä asti olen tätä aktiivisesti seurannut. Muistan kun bongasin sinut kaupungissa x ja näimme ensimmäistä kertaa, se oli niin jännittävä hetki ja sinulla oli -yllätys yllätys- ihana silmämeikki. Muistan sen aina <3. Ihailen meikkitaitojasi ja kyllä voisin olla vähän kade niistä hienoista silmämeikistä mitä teet :).
Tiedän vain olevani itse niin laiska etten malttaisi käyttää niiin paljon keskittymistä ja aikaa tehdäkseni usein supernättejä silmämeikkejä hienoilla varjostuksilla ja erikoisilla väriyhdistelmillä vaan tyydyn simppeliin ja yksinkertaiseen useammin. Tämänkin voi joku ajatella omalla kohdalla tsemppaavana voimavarana suuren kateuden sijaan, ottaa itselleen aikaa ja istuutuu penkille alas ja käy rauhallisesti opettelemaan :).
Ja minä en voi koskaan unohtaa että Karkkipäivän ENSIMMÄINEN lukijasähköposti tuli.....sinulta!!! <3
googlasin kakkipäivä ja sinun blogisihan sieltä ensimmäisenä esiin tupsahti :) olen koukussa kolmeen blogiin ja tämä on niistä yksi. Vaikuttaa myös siltä, että sinulla on paljon seuraajia. Seuraamiani blogeja yhdistää se, että niistä saa jotain. Täältä saa loistavia meikkivinkkejä ja arvioita tuotteista. Nyttemmin myös Sannin sielunelämällistä antia :) Toinen seuraamani blogi on my exploration, blogaaja kirjoittaa niin hersyvästi päivistään, että tulen hyväle mielelle joka kerta. Ja kolmas blogi on hampaankolosta, vitsiä politiikan järjettömyyksistä.
Ekaa kertaa tutustuin linkkaamasi ocjuliaan ja pitää sanoa, että tälläinen kulissiblogi ei juuri kiinnosta. Kauniit ja rohkeat ovat asia erikseen. Kun blogi on liian kiiltokuvamainen, puuttuu siitä se inhimillisyys ja elämä, joka itseäni kiinnostaa. Lähinnä tulee se olo, etä rakennetaan kulissielämää muille esiteltäväksi. Vähän niinkuin facebokissakin huomaa toisten tekevän.
Jangtaran meikkikuvat olivat huikeita. Hiuan extreemiä arkipäivän meikkiin, mutta kuvina mahtavia.
Sepäs siinä onkin, kun me emme voi tietää kuinka laajalle "kulissi" ulottuu.... Julian kaltaisissa blogeissa kiehtovaa ja koukuttavaa on se, kun niistä tulee (ainakin minulle) sellainen tunne että tämän ihmisen elämä nyt vain oikeasti on juuri. näin. ihanaa. ja. upeaa. Sellaisia ihmisiä ja elämiä nimittäin on. Huonoja rumatukkapäiviä on toki meistä jokaisella, mutta jonkun elämä voi silti olla joka päivä kauniin ruoan laittoa, ihanan matkan suunnittelua tai sillä olemista tai tyylikkäissä vaatteissa kameralle poseeraamista ja siitä bloggailua. Se voi olla.... juuri sitä...!
halunsa kullakin, mutta eikö toi kuvailemasi elämä kuulosta aika... tyhjältä? poseerausta kameralle tyylikkäissä vaatteissa.. repesin :D
Ei nyt liity Juliaan, mutta itse asun Hkissä alueella, jossa monet muotibloggaajat tykkäävät kuvailla itseään ja kun kävelen tällaisen kuvaussession ohi, niin kuvattavan ulkonäöstä ja asusta riippumatta päällimäinen tunne ei ole suinkaan kateus (vaikka saattaisinkin tuntea kateutta ko. blogia lukiessani) vaan myötähäpeä. :D Ihan oikeasti joku tyyppi supersuunnitellussa asussa, tukassa ja meikissä poseeraamassa narsistisesti keskellä katua ohi kulkijoista välittämättä eri asennoissa ja ilmeissä ja kaveri tai poikakaveri ottamassa kuvia.
Mahtavaa, että kirjoitat kateudesta. Tällänen "blogikateus" pidättelee mua vieläkin, enkä ole viitsinyt omaa blogia aloittaa.. Asia kyllä on kutkutellut vaikka kuinka pitkään, mutta muiden blogeja lueskellessa iskee nimenomaan kateus, että enhän mä kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin nämä muut, miks edes aloittaisin.. Harmi että näin on.
Tykkään, kun sun blogi on kuitenkin ns. tavallisen ihmisen blogi, etkä tunnu nostavan itseäsi muiden yläpuolelle :))
Kiitos tästä postauksesta! Kateus on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Kaikkihan sitä joskus tuntee, ja sosiaalinen media on aika hyvä aiheuttaja. Heitänpä omia ajatuksiani kehiin.
Blogimaailman ei varmaan oikeasti tarvitsisi olla kilpailu eikä blogien kilpailijoita keskenään. Tietysti ammattilaisuus-amatöörimäisyys akselilla kilpailua syntyy etenkin sinne päähän, jossa on kyse rahasta. Ja voihan sitä joka tapauksessa kilpailla lukijamääristä, maineesta ja kunniasta. Mutta lähtökohtaisesti siihen voi vaikuttaa, ottaako blogiskenen kilpailukenttänä vai ei.
Mun mielestä tuo näkemys, että "ei se ole keneltäkään pois, jos jollain menee hyvin" on parempi lääke kateuden välttämiseen kuin se, että "ei sitä voi tietää, vaikka sillä ja sillä kadehdittavalla tyypillä menisi oikeasti huonosti". Tuossa jälkimmäisessä tapauksessahan siitä kateudesta ei ole lainkaan päästetty irti. Sallitaan toisen menestys vain siksi, että sillä on kuitenkin oikeasti jokin asia huonosti.
Uskon, että kateus vie energiaa. Sitäpaitsi useimpiin kadehdittaviin asioihin meistä monilla on edellytyksetkin (puolimaratonkunto, H&M:n pellavalakanoiden tai koiran omistajuus, kiva tyyli) ja toisiin taas ei (syntyminen Ruotsin kruununprinsessaksi). Jos haluaa kamalasti jotakin, mitä jollain muullakin on, ei kun hommiin. (tai sitten tajuaa, että ei halua käyttää säästöjään LV:n laukkuun vaan johonkin muuhun:) Ruotsin kruununprinsessallekin voi olla kateellinen, mutta sehän on silkkaa ajanhukkaa.
Menestyneiltä ja itseään viisaammilta ihmisiltä voi oppia ja saada inspiraatiota. (Se on pääsyy, miksi luen sun, Eevan ja monen muun huikeita blogeja:)
Luulen, että itseään voi jopa siedättää kateudelle. Hakeutuu kadehdittavan ihmisen seuraan (tai blogiin) ja miettii, että menetänkö tässä jotain itsestäni vai onko se vaan tunne. Jonka voi heittää järveen:)
En muista, miten löysin blogisi, mutta tälle tielle olen jäänyt ja edelleen joka päivä innoissani kurkkaan, oletko kirjoittanut blogiisi uuden postauksen.
Tykkään sun tyylistä, suorat mielipiteet ja olet jotenkin helposti lähestyttävä. Harvoin kommentoin, mutta niin se menee kaikissa lukemissani blogeissa.. en vain osaa. Onko sitten yläasteelta jäänyt halu pysyä sivussa ja piilossa, en tiedä. Ja en minäkään tykkää seurata mahdottoman kiillotettuja blogeja. Ehkä se on kateus, tai sitten jotain muuta. Mutta vaikka bloggaaja saisikin blogin kautta paljon tavaraa, ei se häiritse. Se on se kirjoitustyyli.
Samaistun suhun välillä, ehkä sekin saa jatkamaan lukemista. Ihailen muuten sussa sellaista jonkinlaista järjestelmällisyyttä. Ei se ehkä ole oikea sana, mutta selitänpä. Itse olen kova tekemään listoja, mutta olen kuitenkin kauhean laiska. Teen listat ja suunnitelmat, mutta siihen ne jäävät. Sulla on muistaakseni ruoka-aineista listaa ja kaikkea, urheilet ja pidät kunnostasi huolta, vaikkei urheilu ehkä olisikaan intohimosi. Näin minä haluaisin tehdä. En pidä urheilusta, enkä jaksa harrastaa sitä. Kunto on aivan kauhean huono. Sitten vain ajattelen, että ehkä tulevaisuudessa... Mutta en tiedä, olenko hieman yksinkertainen, mutta yksi (iso) haave tulevaisuuden suhteen olisi sellainen, että kun muutan omilleni, tekisin kunnon budjetin ja selviäisin melko hyvin itse. Se olisi tosi hienoa. :D
Ja yksi juttu on kans, että tykkään kuunnella enemmän melankolista musiikkia. Se on vain enemmän omaa. Yksi kaverini ihmetteli, että miksi kuuntelen niin synkkiä kappaleita. En tietenkään aina, mutta ehkä musiikkimakuni on päällisin puolin synkkä. En jaksa vain kuunnella lauluja, jotka ovat erittäin iloisia. Esimerkiksi jos kertosäkeessä toistuu sana "onnellinen" jatkuvasti, saattaa mulla mennä hermot. Hauskoja biisit kyllä saavat olla.. :D
Ihanaa lukea näin rehellinen postaus! Kommentteja lukiessani huomasin, että monet pohtivat näitä samoja asioita (olin luullut olevani ainoa...). Itseäni on viime aikoina jotenkin ahdistanut, kun kaikissa blogeissa elämä on niin täydellistä: matkustellaan, juodaan kavereiden kanssa skumppaa muuten vaan, sisustetaan täydellistä kotia jne. Itselle tulee jotenkin syyllinen olo: muut viettävät jännittävää luksuselämää verrattuna omaan elämääni. Samaan aikaan, kun he nauttivat brunssia, minä syön muroja tai lämmitän maksalaatikkoa ja katson yksinään telkkaria.
Toisaalta taas näitä asioita pohtiessani olen tajunnut, että ehkä näitä tiettyjä blogeja pitää ajatella vähän niinkuin naistenlehtinä, joiden toimittajia bloggaajat ovat. Eihän kukaan halua nähdä naistenlehdessäkään sotkuista kotia tai lukea siitä, kun joku katsoo kotona telkkaria tai pyykkää. Mieluummin luetaan niitä "luksusjuttuja".
Pahin tympääntyminen minulle on tullut sisustusblogeista. Sisustin jonkin aikaa blogien innoittamana kotiani täydelliseen beige/valkoinen-tyyliin, mutta sitten jokin muuttui. Päätin, että sisustan kotini juuri niinkuin itse haluan, viis siitä miltä sen "kuuluisi näyttää". Päätös oli oikea, koska joka päivä muun muassa pari hassua, värikästä taulua, jotka eivät millään sovi muuhun sisustukseen, saavat minut hymyilemään. Minulla on myös muun muassa paljon erivärisiä ja kuosisia vuodevaatteita, mutta ne ovat juuri minun ja ovat ainakin persoonallisempia kuin kaapillinen valkoisia tai beigejä pellavalakanoita.
Ps. Sanni, olen kateellinen sinulle, koska olet saanut matkustella muun muassa Kreikassa ja Pariisissa. ;)
Kateus nyt sattuu olemaan näitä jokaisen perisyntejä.
Jokainen tuntee kateutta joskus,perusfiilis.Kateellinenhan voipi olla mistä tahansa ja kelle tahansa.
Mutta blogimaailmassahan kateelliseksi tuleminen on helppoa,jossain määrin väistämätöntä.Kaikki iisibiisi elämäntyyli matkoineen,jatkuvine kosme- ja vaatevirtoineen.Pelkkää skumppaa ja pikkuleivoksia..
Ja totuus on siellä takana;eihän kenenkään elämä oikeasti ole pelkkää prkeleen silkkiä ja samettia.
Se elämän harmaa arki,mieltäpainavat ongelmat ja murheet ja kryynit jätetään sujuvasti kertomatta.Hyvin moni blogi on kauniin pinnan esittelyä,kyllä se ihminen isoine ja pienine ongelmineen siellä alla on.Mutta oishan se harmillista särkeä kiillotettu kuva joka luotu ja jolle saatu paljon seuraajia.
Olen jo itse niin vanha akka että kadehtiminen on jäänyt taa,mun elämä on ihan jees,muut eläkööt tavallaan.
Itse kirjoittelen blogejani ihan silkasta harrastuksesta,se taitaisi olla aika hyvä ajatus monelle muullekkin.Harrastus muiden ohella,ei kuitenkaan elämäntyyli ja elämää itsessään ohjaava toiminto...
Arvostan rehellisyyttäsi. Harva on niin avoin, kuin sinä..
Suurin osa ihmisistä tuntee ajoittain kateutta. Kyllähän sitä itsekin myönnän kadehtivani useankin ihmisen kauneutta, elämää, lahjakkuutta, mutta kunhan siitä ei tee itselleen ongelmaa.. Paremmaksi voi aina oppia, elämäänsä voi aina kehittää ja muuttaa, mutta ulkonäkönsä on pakko hyvälsyä, sillä sinulla on vain yksi elämä, eikä tämä oma naama muuksi muutu. ;)
Olet kaunis, lahjakas, hauska, olet sinä ja sinua on vain 1 joten olet ainutlaatuinen!
Mm-m, tuttu tunne. Itsellä on vain ihan "tavisblogi", siis blogi jolla ei ole montaa seuraajaa, eikä kommenttejakaan tule kuin harvakseltaan ja hurjan usein tulee vertailtua omaansa toisten blogeihin. Usein sitä myös huomaa miettivänsä, että miksi tuolla ja tuollakin on noin monta seuraajaa, eihän tuo sen erikoisempi blogi ole kuin mullakaan. Ihan tyhmää, tiedostan sen. Pitäis vaan porskuttaa omaa tietään, eikä vertailla muihin. :)
Ihanat kuvat muuten tässä postauksessa! Ihan hurjan hienoja! :)
Kateus on hyvin tuttu tunne ja myös se on tuttua, että jättää blogeja lukematta kateudesta. Tosin eri syystä. Näin opiskelijana ei mitenkään riitä rahaa ostaa usein meikkejä tai ihonhoitotuotteita, joten kyllähän se vähän kirpaseen blogin pitäjä esittelee ilmaseksi saamiaan meikkikokoelmia tai muuta tuotteita, joiden ostamisesta voin vain haaveilla. En ole blogilahjoja vastaa, mutta täytyy sanoa että tietyt kosmetiikkatuoteblogit, joissa joka päivä esitellään vain saatua kosmetiikkaa, skippaan nykyään. Esim. Karkkipäivä-blogi ei aiheuta samaa tunnetta, koska täällä on postauksia laidasta laitaan ja huomaa, että selkeesti valikoit saamiasia tuotteita suosien esim. luonnonkosmetiikkaa. Tiedän, että tunteeni ovat typeriä, että olenko oikeasti kateellinen toiselle jostakin purnukasta. Mutta kyllä vaan olen. Hyvä postaus!
Hmm hassua, en ole ikinä ollut _oikeasti_ kateellinen kenellekään bloggaajalle vaikka luen myös juuri näitä "täydellisiä" blogeja ja tottakai olisi hienoa tehdä samoja asioita tai olla yhtä upea. Olen oikeastaan vaan innoissani hehkuttanut joillekin ystäville ja poikaystävälle, että "ei vitsi katso kuinka upeassa hotellissa toi majoittuu " ja "vähänkö on kiva asu" tms, jos näen jotain mitä pidän hienona.
En todellakaan elä kiiltokuvaelämää, vaikka todella onnellinen olenkin kaikesta mitä mulla on. Mun mielestä on outoa huomata olevani vähemmistössä täällä kommenttiboksissa, koska voin rehellisesti todeta, että en ole kadehtinut yhtään bloggaajaa, enkä voisi edes kuvitella tilannetta, että jättäisin esim. jonkun upean näköisen ihmisen mahtavat loma- tai asukuvat katsomatta kateuden takia. Minähän vaan innostun niistä ja saan lisää potkua omiin haaveisiin :D En oikeastaan tunnista tuntevani kateutta. Tietynlaista alemmuudentunnetta joissain seuroissa kyllä, mutta en kutsuisi sitä kateudeksi.
(ps. Karkkipäivän matkakuvia esittelin myös poikaystävälleni, kun laitoit niistä viimeksi koostetta. Niin kauniita ne oli)
Ooo, voi kun ihana kuulla! :)
(Ja mahtavan terve asenne sinulla! :) Mä olen joskus _yrittänyt_ katsoa kaikki Julian Etelä-Afrikka-postaukset koska rakastan sitä paikkaa, mutta vielä en ole kyennyt...)
Täällä ollaan samoilla linjoilla SJ:n kanssa. En oikeastaan muista milloin olisin oikeasti ollut jollekin kateellinen jollekin jostain. Enkä muista että olisin ollut ikinä kateellinen kenellekään bloggarille. Toki monesti tulee sellanen "mäkin haluuuun" fiilis, mutta koen sen lähinnä positiivisena, koska se tosiaan kannustaa tavoittelemaan asioita itse. Se mitä muilla on, ei yleensä ole multa pois. Poikkeuksena kuitenkin tilanteet, joissa joku kerää kunniaa/palkintoa väärin perustein esim. työelämässä. Sitä en kuitenkaan lue varsinaisesti kateudeksi, en vain voi sietää epäoikeudenmukaisuutta.
"Karkkipäivän matkakuvia esittelin myös poikaystävälleni, kun laitoit niistä viimeksi koostetta. Niin kauniita ne oli" --- Minäkin tein juuri näin. :D
Ja hassua muuten Sanni, kun luin uudestaan linkkaamasi postauksen netin tyhmistävästä vaikutuksesta, mainitset siinä lainanneesi seitsemännen Harry Potterin. Itse luen juuri nyt samaa kirjaa, joskin olen ehtinyt sivulle 179. :)
Jee <3 Hauska sattuma. :) Olen muuten edistynyt hienosti "back-to-reading" -projektissani, vaikka olenkin vielä kaukana lukuharrastukseni kulta-ajoista.
Ihanaa kuulla että tykkäätte kuvistani, ne on minulle tärkeitä muistoja ja on mukavaa että tekin tykkäätte!
miten olisi lukemisaiheinen postaus? :) itsekin yritän elvyttää lukuharrastusta, mutta raamattuakin paksummat tenttikirjat vievät mehut tutustua omin päin kaunokirjallisuuteen, joten vinkkaukset olisi tervetulleita ^^
Heh, laitetaan korvan taa..! ^_^
Kyllä, Julia on tyrmäävän kaunis ja Jangsara tekee uskomattoman upeita meikkejä.
Mutta en minä niitä lue. Minä lue paljon mieluummin Karkkipäivää.
Jangsaran blogin ulkoasu on inhottava ja Julian kirjoitustyyli alkaa sattua silmiin ja aivoihin jo muutaman kappaleen jälkeen.
Kateushan on perusinhimillinen ja eteenpäinvievä tunne! Jos näen ihanan kodin (tai whatever) jollakin, myönnän ihan avoimesti että olen kateellinen tuosta ihanasta kodista. En kuitenkaan kanavoi vihaa omistajaan tai koita alentaa häntä/kotiaan keksimällä puutteita, vaan mietin, miten itsekin saisin jotain vastaavaa. Tuskin kukaan koskaan on niin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ettei koskaan törmäisi mihinkään mikä on paremmin. Juju on siinä, että kun törmää, näkee sen itselleen mahdollisuutena, ja tavoiteltavana asiana, eikä niin, että koitetaan vetää se toinenkin huonommaksi jotta oltaisiin samalla levelillä...
Tämä negatiivinen kateus on jotenkin tosi perisuomalaista, versus ruotsissa ja jenkeissä on enemmän sitä positiivista kateutta (tollakin on, mäkin haluan, ja hommaan sen tavalla tai toisella), joka sitten motivoi ihmisiä yrittämään, tsemppaamaan, muuttamaan omaa elämäänsä siihen ihannoimaansa suuntaan. Koita siis itsekin psyykata näkemään kateus-asiat ihaileminasi asioina - elämä on huomattavasti mukavampaa sellaisella asenteella!
olipa mielenkiintoinen postaus ja puhutteleva, tärkeä aihe. olen monesti ollut itsekin titanteessa, missä tunnen lähestulkoon musertavaa kateutta - melkein jopa tuskaa, kun on näitä upeita "muita" joiden elämät blogeissa näyttävät täydellisiltä. mutta nyt olen oppinut ottamaan senkin tunteen kiitollisuudella vastaan. monesti se on johtunut tyytymättömyydestä omaan itseen ja elämäntilanteeseen. ja kun löytää mielekkyyden ja tyytyväisyyden omaan elämään, ei mikään upeinkaan kauneus ja ihanat matkat, juhlat ja häikäisy nosta kateutta. tajuaa, että elää sitä elämää, jota haluaakin, tai on matkalla kohti sitä.
toisaalta mua ärsyttä näissä upeutta ja fantasiaa myyvissä blogeissa juuri se täydellisyys. tiedän, että moni näkee blogin formaattina, joka on vähän kuin naistenlehti - tarkoitus on tarjota kauneutta ja virikkeitä haaveiluun - eräänlaista eskapismia aikuisille naisille. en lue naistenlehtiä, sillä mielestäni ne ovat mainoksia höystettynä aivottomalla roskalla, mutta mielipide löytyy tästäkin asiasta :D nimittäin blogin ja naistenlehden ero on siinä, että naistenlehdestä ainakin tiedät, että se upea sisustuskuva on ammattilaisten tekemä. blogissa se onkin jonkun taviksen. se luo ihan eri tavalla kuvaa siitä, mitä pitäisi olla, myy jonkin ideaalielämän pintakiillotettua konseptia. osta sitä, osta tätä, tee näin niin olet häikäisevä ja onnellinen. ( kirjoitan tästä tänne näin pitkästi, sillä olet itsekin kritisoinut blogien kulutuskeskeisyyttä) blogi on tietysti vain yksi pieni, pintakiillotettu osa elämää, mutta useinkin huomaan sääliväni näiden nuorten bloggarinaisten materialistista maailmankuvaa. varmasti älykkäitä ja lahjakkaita ihmisiä, mutta monesta blogista jää kyllä tyhjäpäinen vaikutelma. on totta kai ihanaa, että tarjotaan inspiraatiota, kauneutta ja fiilistelyä, mutta mielestäni moni "lifestyle"-blogi on enemmän sellaista täydellisen elämän konseptin myymistä. olen paljon tyytyväisempi omaani :) aitous on se, mitä mä arvostan. siksi luen karkkipäivääkin, vaikka kosmetiikkaharrastukseni päivät ovat jo takana ^^
pakko vielä tarkentaa edellistä kommenttiani, ettei siitä tule väärinkäsityksiä :) (hitsi, ei pitäisi kirjoitella tajunnanvirtakommentteja väsyneenä - en ikinä osaa selittää mitä oikeasti tarkoitan :D) en siis tällä materialistisen maailmankuvan omaavan bloggarin maininnalla viitannut missän nimessä mainitsemaasi Juliaan, vaan enemmän siihen vaikutelmaan, mikä minulle on koko lifestyle-blogien skenestä syntynyt. Julian blogia en ole lukenut, äsken vähän vilkaisin :) mielestäni nyt muutenkin elämme kamalan materialistisessa kulttuurissa, jossa sillä on väliä, miltä asiat näyttää pinnalle, ja mielestäni mainitunlaiset blogit vain ruokkivat ilmiötä eivätkä tarjoa ainakaan minulle mitään aitoa sisältöä. en kuitenkaan tarkoittanut tätä negatiiviseksi kommentiksi, varsinkaan ketään yksittäistä bloggaajaa kohtaan :) mutta olenkin tällainen viherpiipertäjä joka on onnellisimmillaan nukkavierussa elämässään, vanhoissa vaatteissa teemukin kanssa - ja välillä jumitan tässä omassa ajatusmaailmassani niin paljon että kaikki tuollainen vaatteiden/matkojen/juhlien/minkä tahansa esittely vain tuntuu hervottoman höpsöltä, mutta mistäpä minä tiedän. no, nyt lähti juttu taas rönsyilemään. kirjoitat liian keskustelua provosoivasti!! :D
Ymmärrän mitä tarkoitat. Tällaiset blogit ovat todellakin vähän kuin kiiltäväkantisia naistenlehtiä, vailla roisoista tarttumapintaa. Blogien suosio perustui alunperin niiden kotikutoisuuteen ja maanläheisyyteen, bloggaajat olivat kuin ketä tahansa (ja niinhän me olemmekin :p), mutta tuollaiset täydellisen elämän konseptiblogien suosio taitaakin pohjautua siihen että niiden kuluttajat kokevat ne kuin naistenlehtenä.
(Ja ymmärrän senkin, alempaan kommenttiisi viitaten, ettet tarkoittanut tällä näitä minun mainitsemiani bloggaajia. :))
Tuollainen täydellisten pintojen esittely on johtanut siihen, että monille lukijoille viimeisen päälle hiotusta esteettisestä kauneudesta tulee normi, ja niinkin tavallisisista asioista kuin esim. jonkun vähän vinosta sormenkynnestä tulee heidän visuaalista aistiaan loukkaava herja. Kun minun kaltaiseni ihminen "kehtaa" julkaista tästä täydellisestä kauneusnormista poikkeavan kuvan kynnestäni, se aikaansaa hyvinkin voimakkaita reaktioita. Tavallista rumuutta ei enää sallita edes tavallisten ihmisten blogeissa. Jos minulla on vino kynsi, minun kuuluu pitää se omana tietonani. Ei julkaista siitä lähikuvaa, herran jumala. Kuka nyt haluaa vapaaehtoisesti näyttää, että on epätäydellinen?
Minua on myös hämmästyttänyt tämä suosikkibloggareiden tyhjäpäinen ja omanapainen maailma. Monesti kun maailmalla on tapahtunut jotain suurempaa, josta uutisoivat lähes kaikki mediat, nämä in-bloggarit kirjotittelevat samaan aikaan jostain tyhjänpäiväisestä sponsorointitilaisuudesta, jossa norkkuivat tai ostamastaan veskasta tai verhoista.
Olen miettinyt eivätkö he ollenkaan seuraa maailmaa oman elämänsä ulkopuolelle?
Pelkäänpä, etten minäkään mistään maailman uutisista kirjoittele, vaan samalla kun jossain soditaan niin minä arvostelen maskaroita tai ihastelen täydellisen sävyistä luomiväriä....
Toisaalta, en olettaisikaan että muoti/kauneus/lifestyle-blogeissa uutisoitaisiin samoista kuumista aiheista kuin esimerkiksi sanomalehti,- radio- tai tv-mediassa. Valtaosa blogeistahan on kuitenkin viihdettä. Varmasti bloggaajat seuraavat maailmaa oman elämänsä ulkopuolella. Se, mitä he blogiinsa kirjoittavat, valikoituu luonnollisestikin blogin aihealueen mukaan.
Aikaisemmissa kommenteissa on taitanutkin tulla kaikki mitä minullakin oli mielessä kun luin postauksesi aamulla. Minä olen kateellinen ihmisille joiden blogi on täynnä upeita kuvia; oli aihe mikä tahansa. Mutta jokainen osaa laittaa peräkkäin kuvan toisensa jälkeen, blogi voi muuten olla tylsä... Ainakin jos bloggaaja jää itselle vieraan tuntuiseksi.
Minä olen muita lukijoitasi vanhempi ja tulin sattumalta tänne katsomaan. En kuvitellut että jään koukkuun. Mutta niinpähän minä(kin) luen kaiken minkä kirjoitat :)) Syynä on varmaan se että otat lukijasi huomioon, kirjoitat heille, kuuntelet heitä; teet tästä blogista erittäin lämminhenkisen.
Minä kiertelen blogimaailmaa aika paljon ja tämän lisäksi Sensaisti on toinen blogi jota luen säännöllisesti kosmettiikkamaailmassa.
Ja kateus. Yleensä siitä sanasta lähtee se negatiivinen kaiku. Mutta se on myös positiivinen; kateus saa meidät parantamaan suoritustamme, yrittämään parhaamme. Itsestämme on kiinni miten kateutta käsittelemme.
Ole Sanni oma itsesi, olet silloin parhaimmillasi <3
Selasin läpi mainitsemiasi blogeja - mutta vain hetken - kauempaa en pystynyt! En halua meikata itseäni Hulkiksi tai miksikälie menninkäiseksi, en halua että kotini näyttää avotakan sivulta, enkä koe oloani kotoisaksi seurapiiritapahtumissa. Joku voisi sanoa tätä kateudeksi, mutta en vain koe saavani näistä blogeista mitään.
Karkkipäivässä sen sijaan olen vieraillut jo varmaan kolmatta vuotta. Sinulle minun ei tarvitse olla kateellinen, sinuun voin samaistua ja koen olevani ns. samalla viivalla :) Ole ylpeä siitä! (PS. Paitsi ehkä vähän kateellinen olin viime syksyn reissustasi - tai siitä, että joku pystyy ja ennenkaikkea uskaltaa tehdä sellaisen! ;))
Valitettavasti en jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta itse tekstistä tuli mieleeni, että blogi-kateus voisi olla sukua Facebook-kateudelle. http://www.hs.fi/tiede/Tutkimus+Facebook-kateus+ajaa+ihmisi%C3%A4+onnettomiksi+ja+ahdistuneiksi/a1305640557911
Suurin osa ihmisistä varmasti miettii aika ajoin, että olisi kiva olla joku toinen; ettei riitä itsenään. On hienoa ja rohkeaa, että uskallat puhua siitä omalla nimellä ja kasvoilla. Se on ainakin minusta kadehdittavaa. :)
Joo, mä muistan tuon Facebook-kateus -uutisen... Se jotenkin yllätti mut. Siis ajatus siitä, että ihmiset ovat kateellisia omien kavereidensa elämistä... No, kai sitäkin varmasti tapahtuu ilman Naamakirjaakin, mutta silti mun on vaikea kuvitella tulevani kateelliseksi jos näen jonkun ystäväni lomakuvia tai mukavia statuspäivityksiä.... Itse kohdistan kateuden helpommin minulle vieraisiin ihmisiin. Tällöin kateus kohdistuukin itse asiassa vain heistä luomiini mielikuviin.
Tässä tulee 1 turha kommentti, turha siinä mielessä, että kaikki muut ovat sanoneet jo kaiken tärkeän. Mutta kommentoinpa ihan vaan muuten vaan, vaikkapa siksi että et joskus ala ihmettelemään, että miksei se "pauliina" enää kommentoi. ;)
Pauliinahan pysyy täällä laajassa lukijakunnassasi niin kauan, kun jaksat tätä blogia pitää. Niin kuin pysyn myös OcJulian ja Eevan blogien lukijana. Koska olette kaikki ihan mahtavia naisia ja persoonia. Juliaakaan ei viitsi kadehtia, koska hän on auttavainen ja sydämellinen ihminen (blogin perusteella), muussa tapauksessa häntä joutuisikin ehkä ihan vähän vihaamaan. :)
Ja Eevasta tosiaan taitaa kaikki tykätä.
Mutta samaa lämpöä ja sydämellisyyttä löytyy roppakaupalla tästä blogista. Siskon synttärikakku siellä patikkareissussa esimerkiksi, ihana liikuttava juttu!
Kosmetiikkablogina tää on mulle ihan ykkönen ja "pelkkää" kosmetiikkablogia paljon paljon mielenkiintoisemmaksi tämän tekee se, että käsittelet täällä myös muita asioita.
Ja sun rohkeus elää oman näköistäsi elämää, se se vasta kadehdittavaa on!
Mielenkiintoinen kirjoitus (taas!), Sanni! Blogisi on minusta persoonallinen ja aivan mainio, sinulla on oma ääni, fiksua sanottavaa ja hauskoja mielenkiinnon kohteita (mm. ne ponit! ja kirjeystävät). Karkkipäivä erottuu ihanasti massasta ja lukeudut taatusti todella monen lukijan blogi-idoleihin. -- Tykkään muuten Karkkipäivän lisäksi myös ocJulian ja Eevan blogeista. Kaikki ovat ihan erilaisia ja omalla tavallaan kivoja ja kiinnostavia. Kylläpä olisi tylsää, jos ne olisivat _samalla tavalla_ kivoja!
Hmm, tästä meinaa nyt tulla juuri sellainen "mutta sinähän olet myös ihana ja kaunis" -kommentti, jota et toivonut :-) Kateutta jäin miettimään yleisesti -- eikö ole tavallaan lohduttavaa huomata, miten erilaisia asioita muilta voi kadehtia (toisen kauneutta, mukavuutta, hymyä tai matkoja maailman ääriin). Siis luultavasti meillä kaikilla on joitakin ominaisuuksia tai mahdollisuuksia, joita joku voisi kadehtia.
Varmasti on juurikin näin :) Jokaisella on jotain mitä joku muu pitää ihailtavan tai tavoiteltavan arvoisena. Oli se sitten pitkät, paksut hiukset, taito soittaa viulua tai miellyttävä puheääni. ^_^ (Puheääntäkin olen muuten joskus muilta kadehtinut.... En ole koskaan pitänyt omasta äänestäni. Pienempänä en pitänyt edes nimestäni ja harmitti että äiti olikin mennyt nimeämään minut niinkin tylsäksi kuin Sanniksi, ja suunnittelin pitkään vaihtavani toisen nimeni etunimeksi - nimittäin Juulian ;))
Pidän blogistasi, koska se on juuri meille tavallisille tehty. Sinulla on aina monta kuvaa esim jostain tuotteesta, jota olet testannut. Hyvät selvitykset koostumuksesta, miten se toimi, oliko hyvä jne. Olen huomannut että monet muut kosmetiikkabloggaajat eivät tee niin perusteellista työtä. Tuotteesta saattaa olla vain yksi kuva ja se että käytin tämän loppuun. Ja se että olet +30, niin sen huomaa kirjoituksista ja ajatuksista, monet muut ovat niin lapsellisia. Ja mistään muualta ei löydä luonnonkosmetiikasta kertovia blogeja. Sen takia olen alusta asti lukenut blogiasi. Aina silloin tällöin käyn katsomassa muitakin kosmetiikasta kertovia blogeja, mutta ne unohtuu aika nopeasti.
Olen myös itsekin kateellinen monille bloggaajille. Se että matkustellaan kuukauden välein, käydään kaiken maailman kissanristäisissä, saadaan kaikki ilmaiseksi jne eletään ylellisesti. Sellaisista tulee vain paha mieli. Lopetan sellaisten blogien lukemisen. Varmaan moni muukin tekee niin.
Olen iloinen kuullessani tämän :) Karkkipäivä, Meidän Tavallisten Kohtauspaikka! ^_^
(..ja vähän olen myös imarreltu siitä että kuulostan 3-kymppiseltä...! Jee, ilmeisesti alan vihdoin aikuistua...!)
Hmmmm..Minä en kyllä tunne kateutta vaan olen onnellinen bloggaajien puolesta ! Vauhdikasta elämää, panostusta itseensä, ystäviä, matkailua ja muutakin kun työelämää. Sinä karkkipäivä olet kyllä parhaista parhain -usko pois!
On niin helppoa olla kriittinen itselleen. Itse seuraan 7 blogia, joista 4 on tuttujen blogeja, joten tämä on yksi niistä kolmesta "tuntemattoman" blogista, joita jaksan seurata. Ja ymmärtääkseni sulla on aika paljon lukijoita muutenkin, joten eiköhän sekin kerro jo jotain oman blogisi tasosta :)
Mä ainakin tykkään tässä juuri realistisuudesta ja tähän on paljon helpompi samaistua, kuin moniin muihin blogeihin. Pakko vielä kertoa, että oon tämän kautta oikeasti innostunut uusista asioista, esimerkiksi luonnonkosmetiikasta ja vhh-resepteistä. Enkä malta odottaa, että pääsen lomalle Ahvenanmaalle!
HUOM !!! sain 13( kolmetoista) viestia sahkopostiini !!!!!!
olin yllattynyt, hammastynyt ja kylla, vahan vihainenkin,
pistaa miettimaan uskaltaako enaa kommentoida.
Karkkipäivä (notifier@indiedays.com)
Agregar a contactos
11:40
Para: xxxxxxx
Imagen de Karkkipäivä
De: Karkkipäivä (notifier@indiedays.com) Microsoft SmartScreen ha clasificado este mensaje como correo no deseado.
Enviado: martes, 28 de mayo de 2013 11:40:58
Para: xxxxxxx
Microsoft SmartScreen ha marcado este mensaje como correo no deseado y lo eliminará después de diez días.
Un momento, ¡es seguro!|No estoy seguro. Dejarme comprobarlo
Minäkin kateutta tunnen blogeja luettaessa, mutta toisaalta en ole niin kateellinen ettenkö niitä voisi aktiivisesti seurata. Eniten olen kateellinen esim. ystävistäni, tai oikeastaan mustasukkainen. :D Vähän naurettavaa mutta minkäs teet!
Ja sinullekin olen kateellinen, haluaisin kevyemmät luomet ja osata meikata yhtä hyvin kuin sinä. Ja omistaa lisää meikkisiveltimiä!
Mielenkiintoinen teksti. Kannattaa kuitenkin varmaan lähiaikoina käyttää aikaa itsetutkiskeluun ja siihen, mikä näiden varsin myrkyllisten tunteiden takana piilevä oikea syy on. Jos en olisi tiennyt, olisin arvannut, että tämän tekstin kirjoittaja on itsensä etsimisen ja epävarmuuden puuskissa kouristeleva teini-ikäinen, ei aikuinen ihminen. Tästä tekstistä sinusta saa todella epäitsevarman kuvan. Rentoudu, ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Jos olet tyytyväinen omaan elämääsi, miksi olisit kateellinen muiden elämästä? Jos et ole, niin tee jotain asian eteen. Jos mitään ei ole tehtävissä, niin turha kadehtia, eikö?
Niin. Et voi olla kukaan muu, sillä kaikki muut ovat jo varattuja. Pitää olla vain oma itsensä ja tehdä itsestään mahdollisimman paras. :)
..tassapa lisaa minulle tullutta postia... :-O
Kateudesta
Sinny kirjoitti:
Mahtavaa, että kirjoitat kateudesta. Tällänen "blogikateus" pidättelee mua vieläkin, enkä ole viitsinyt omaa blogia aloittaa.. Asia kyllä on kutkutellut...
Lue koko kommentti
Ei kiitos, en halua enää päivitysviestejä.
Laitan postia Indiedaysin it-Hannulle välittömästi.
Mä en lue yhtäkään täydellisyysblogia. Ne tuntuvat yleensä keinotekoisilta, eivätkä ole samaistuttavia. En kaipaa esikuvia luksuksempaan elämään, en tavoittele sellaista. Enemmän kiinnostaa arkinen tonnikalapullaohje, kuin loputtomat valokuvat jostain ökyhintaisista miniatyyriannoksista. Mielummin otan vinkkejä siitä, miten pienessä ja ahtaassa asuntokopperossa on ratkaistu säilytysongelmat, kuin katselen kuvia jostain pölyttömästä valkoisesta avaruudesta, jossa sen ainoan tavaran sijainti on harkittu millilleen. En kaipaa mitään Vuittonin shoppailuvinkkejä, en tule siellä shoppailemaan kuitenkaan. Enkä varmasti osaa itse toteuttaa mitään Jangsara-meikkejä, enkä silti tiedä, missä sellaisessa esiintyisinkään - ideat, vinkit ja tuotteet vähän perustumpelomman taitotasolle ja peruselämään ovat paljon hyödyllisempiä.
Ei sillä, etteikö kateudellakin olisi asian kanssa jotain tekemistä. Omat virheet tuntuvat korostuvan, kun bloggarien - eli tavallisten kanssaihmisten - täydellisyys vyöryy silmille. Miksi minä en jaksa siivota ja jumpata? Oon laiska paska! Ja epänormaalin ruma ja läski ja tyhmä!
Onneksi on teitä bloggaajia, jotka olette sekä kirjoitustaitoisia, humaaneja, hauskoja, sympaattisia, avoimia, kauniita, rohkeita, tavallisia ja virheellisiä. Sellaisia, joiden voisi kuvitella kuuluvan omiin kavereihin, ei jotain kiillotettua idolia. Tällaisien blogien parissa viihtyy ilman paineita ja alemmuutta.
Rakastan sitä, että olet niin aito ja rehellinen. Ehkä nämä "täydelliset" bloggaajatkin tuntevat tällaista, mutta he eivät vain sano? :)
Muutenkin blogisi on niin "terve". Tämä ei ole täynnä mainoksia vaan sitä AITOUTTA, kuten jo sanoin. Joten kiitos :)
Ymmärrän hyvin tunteesi! Minä taas tykkään lukea toisten blogeja vaikka omaa pikkublogiani kirjoitankin. Pitää vaan oppia olemaan vertaamatta itseään muihin.
Luen kahta blogia: Karkkipäivää ja Stella Harasekin "Paras aika vuodesta" -blogia. Ja olen sentään kohta 5-kymppinen enkä varsinaisesti meikki- tai muotifriikki. Mutta te kumpikin kirjoitatte hyvää kieltä ja mielenkiintoisella tyylillä, erittäin sympaattisesti ja myös vaikeammista asioista elämässä meikki-, muoti- ja musiikkipostausten lisäksi.
Kävin viime viikolla jalkahoidossa ja kuinka ollakaan, kosmetologin kanssa tuli puhetta Karkkipäivästä. Hän oli yllättynyt, että minäkin luen tätä. Ihan innoissamme kerroimme toisillemme, mitä Sanni oli tehnyt ja missä Sanni oli käynyt. Ja kosmetologilla ja minulla oli ikäeroa se 25 v :-)
Jatka samalla lailla!
Voi eiiii...! ^_^ Siis sellainen positiivinen "voi eiiiii...!" :D Ehkä vähän hullunkurista kun ajattelen tuota tilannetta.... :) Nämä on niitä asioita mitä bloggaaja täällä ruudun toisella puolella ei oikein meinaa edes tajuta, että jotkut tuntemattomat - vieläpä keskenään tuntemattomat - ihmiset voivat keskenään jutustella minun edesottamuksistani..! Kun niitä vain kirjoittaa ja julkaisee, mutta ei koskaan konkreettisesti NÄE että joku avaa selaimen, klikkaa itsensä sivulleni ja lukee tuotokseni. On vain olemassa ilmassa leijuva tieto siitä, että lauma ihmisiä ilmeisesti oikeasti lukee juttujani, mutta kun tätä tapahtumaa ei voi nähdä, niin sitä ei voi oikein kuvitellakaan... :D Ja tämä kuulosti varmasti aivan pimeältä!
Kiitos kommentistasi, Outi! :)
Käyn välillä kurkkimassa todella suosittuihin isoihin blogeihin, joissa kaikki on ihanaa ja täydellistä. Eniten nousee mieleen ajatuksia siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Onkohan se rankkaa pitää julkisivua pystyssä? Ei elämä kuitenkaan aina ole niin helppoa ja ihanaa.
Olit (Virven blogin ohella) ensimmäisiä kosmetiikkablogeja mitä aloin seuraamaan nelisen vuotta sitten. :) Vaikutat niin herttaiselta ja luontevalta, että on ollut ilo pysyä mukana nämä vuodet. Ja pidän sinua vieläkin esikuvana!
Kateus on varmasti tuttua ihan kaikille ihmisille, jopa "täydellisille", miten tämän sanan kukin sitten ymmärtääkin. Minusta on todella omituista, miten suuri tabu kateus on. Esim. keskustelussa kateuskortilla uskotaan voitavan mitätöidä hyvinkin perusteltu argumentti noin vain, vaikka oletetun kateuden aiheella ei olisi mitään tekemistä keskustelun aiheen kanssa. Oletetaan siis, että kateussyytös herättää syytetyssä niin suuren häpeän, että hän vaikenee ja hänen hankala argumenttinsa häipyy olemattomiin.
Kateus on tunne siinä missä muutkin, eikä siitä mielestäni tarvitse tuntea yhtään häpeää tai syyllisyyttä, jos tietää, että ei anna sen vaikuttaa käytökseensä kateuden kohdetta kohtaan esim. ilkeytenä. Kateuden hallitsemisesta tai oikein kanavoimisesta pitäisi pikemminkin onnitella itseään ja iloita :) Ja käyttämäsi välttelyhän on oikein toimiva tapa hallita kateutta :D Kuka siitä kärsii, jos välttelet tiettyjen blogien lukemista? Emme ainakaan me lukijat, koska välttelyn ansiosta aiheesi ovat omintakeisia. Tuskinpa nuo kadehditut blogikirjoittajatkaan kovin kärsivät.
Mainitsemasi blogit vilkaistuani hämmästyin kyllä siitä, mikä sinussa herättää kateutta. Jangsaran blogia olin joskus aiemminkin lukenut, ja taitavahan hän tosiaan on, mutta en onnistu näkemään mitään yhteyttä edes siinä, mitä sinä ja hän blogeissanne tavoittelette, vaikka meikkiblogeja molemmat kirjoitatte. Muut mainitsemasi blogit olivat minulle aivan tylsän oloisia. Joku mainitsi siitä, että blogeissa usein hehkutetaan kokonaista elämäntyyliä. Olen samaa mieltä ja minusta se on vastenmielistä ja epäkiinnostavaa - ehkä siksi, että yleensä hehkutetaan hyvin kulutuskeskeistä elämäntapaa. Tosin en ole onnistunut löytämään sellaista downshifting- tms. kulutuskriittistäkään blogia, joka ei olisi hehkutuksessaan ja tyrkytyksessään epäkiinnostavaa. Ainakin jos blogin päivitystahti on nopea, on kaiketi vaikea olla sortumatta tuohon. No, minun kritiikkiäni voisi tietysti arvostella sanomalla, että tottakai tämmöisissä ihmislähtöisissä blogeissa hehkutetaan sitä elämäntyyliä joka kirjoittajalla on ja että siirry asiakeskeisiin blogeihin :) Mutta joskus joku harva (kuten esimerkiksi sinä) osaa kirjoittaa "ihmislähtöisesti" niin, ettei kuitenkaan vaikuta asettavan kaikessa omia valintojaan ylivertaisiksi, ja jos hehkuttaakin jotakin asiaa, se ei vaikuta oman egon pönkitykseltä. Asioiden hehkutushan on ihanaa, mutta ei ollenkaan niin helppoa kuin voisi luulla :D
Jos itse kirjoittaisin blogia, olisin luultavasti juuri samanlainen omien valintojeni tyrkyttäjä, vaikka yrittäisin kirjoittaa asiallisesti, analyyttisesti, hauskasti, pohdiskelevasti... kuten sinä. Rakastan lukea koostumusanalyysejasi ja olen niiden avulla oppinut itsekin erittelemään, mitä itse haen. Aiemmin minulla on ollut kosmetiikan äärellä lähinnä lannistunut olo, kun on näennäisesti niin paljon valinnanvaraa ja kuitenkin lähes kaikki on samaa tuubaa. En tiedä toista blogia, josta olisin saanut niin paljon hyödyllistä tietoa kosmetiikasta. Rakastan pikkutarkkuuttasi. Arvostan myös todella paljon hyvää kielenkäyttöäsi.
Hih, tässähän tuli niin paljon "egonpönkitystä" että kyllä nyt pitäisi jaksaa kirjoittaa kauneusblogia vielä pari vuotta..! ^_^
Kiitos kovasti sanoistasi, on todella mukavaa kuulla että olen jutuillani ollut sinulle hyödyksi.
Minulla ja Jangsaralla tosiaan on aivan erilaiset blogit emmekä edes pyri samaan (ymmärtääkseni, Jangsaran blogi on täysin keskittynyt meikkitaiteeseen), mutta hänen virtuoosimaisuutensa lannistaa minua silti. Sitä on vaikea selittää. Ehkäpä juuri Jangsaran kaltaiset blogit alkoivat ohjata bloggaajakäyttäytymistäni ja muokata Karkkipäivän sisältöä sellaiseen suuntaan, mihin se lopulta päätyi. Eli paljon laajemmaksi kuin pelkät meikkikuvat. Jos osaisin meikata kuten Jangsara, Karkkipäivä olisi todennäköisesti pysynyt pelkkänä meikkiblogina niinkuin sen alunperin tarkoitin.
Olen kuitenkin iloinen, että moni näyttäisi tykkäävän Karkkipäivästä enemmän laajempana sillisalaattinakin. :)
Kiitos Sanni tästä aiheesta, rohkeudesta ja avoimuudesta. Itse uskaltauduin raottamaan omia tunteitani aiheesa helmikuussa:
http://livinupanotch.blogspot.fi/2013/02/vihreampi-ruoho.html
Pointtini oli se, että en koe sellaisista asioista kateutta, joissa minäkin koen pärjääväni tai olevani tyytyväinen omassa elämässäni. Tai siis eihän kukaan varmaan, mutta tarkoitan sellaisia aineellisia ja kauneus-asioita. OcJulia on yksi lempiblogeistani, ja ihailen kovasti hänen esteetikon kykyään, joka näyttää tulevan häneltä luonnostaan. Uskon, että tässä onkin monen kauniin blogin juju: jokainen meistä elää ihan tässä samassa maailmassa, niine suurine ja pienine murheineen, mutta jotkut jaksavat joka päivä nähdä (ja kuvata) ne kauniit asiat. Niinkuin sinäkin täällä blogissasi. Siitä ainakin minä inspiroidun, ja yritän ymmärtää, että blogi ei ole kenenkään ihan koko elämä.
Itselläni kateus viiltää kaikkein syvimmältä silloin kun on puhe niistä vielä isommista asioista, joita itse tavoittelen millään perille pääsemättä: perheestä, seuraavasta askeleesta uralla... Ne on niin arkoja asioita, että tekee ihan oikeasti pahaa lukea vähän väliä etenkin facebookista tuttujen askelista näillä poluilla. Ja sekös tuntuu vielä kamalammalta, että olen sellainen ihminen joka ei osaa iloita näistä asioista täysillä toisten puolesta vaan olen kateellinen. Opittava se vain on... ja puskettava eteenpäin :)
Hei OIKEESTI !!! toivoisin(lue haluan) naiden loppuvan !!!
Karkkipäivä: Uusi kommentti käyttäjältä Sanni postaukseen Kateudesta
Karkkipäivä (notifier@indiedays.com)
Agregar a contactos
28/05/2013
[Conservar este mensaje en la parte superior de la Bandeja de entrada]
Para: m....
Imagen de Karkkipäivä
Kateudesta
Sanni kirjoitti:
mielestäni moni “lifestyle”-blogi on enemmän sellaista täydellisen elämän konseptin myymistä. Ymmärrän mitä tarkoitat. Tällaiset blogit...
Lue koko kommentti
Ei kiitos, en halua enää päivitysviestejä.
It-Hannu selvittää asiaa parhaillaan.
Vielä yksi huomio. On ihan okei itsensä suojaamiseksi välttää asioita ja ihmisiä, joiden elämäntilanne / onnellisuus tuntuu olevan itselle liikaa. Se ei ole pikkusieluisuutta eikä pahantahtoista, vaan terve itsesuojelumekanismi. Aina ei ole edes kyse kateudesta, vaan oman elämäntilanteen asettamista tunnetason haasteista.
Esimerkkinä vaikka lapsettomuus, keskenmeno tai vastaava tilanne. Niistä traumoista kärsivä pariskunta / yksilö usein haluaisi vilpittönästi iloita ympärillä olevien vauvauutisista, mutta odotuksestaan nauttivat säteilevät ihmiset voivat olla liikaa silloin, kun oamssa elämässä on pelkkiä suruja ja menetyksiä. Tähän ilmiöön olen viime aikoina törmännyt usein, ja se on lohduttanut :)
'Haluan iloita onnestasi, mutta tarvitsen nyt voimia oman tilanteeni jaksamiseen, so give me some space.' ..
Tämä sopii myös parisuhteen onneen - kun katsoo sitä helppoutta, millä nuoret pariutuvat, ja omassa elämässä on ollut vain väärinkäsityksiä, niin mieli tekisi joskus hyppiä tasajalkaa :) Iloitsen parsihteesi onnesta, mutta se tila näyttäytyy itselleni niin kaukaiselta, etten osaa sitä edes kuvitella. Iloitse siitä onnisumisestasi, olet 100 % onnistuneempi ja täydellisempi kuin minä ;)
No niin, jatkanpa eilisiä höpötyksiäni. Kävin katsastamassa myös ocJulian blogin, ja... plääh. Odotin tosiaan jotain kuvankaunista seireenitärtä, mutta.. kauneus on tietysti katsojan silmässä, minun silmissäni hän ei ollut mitään erityistä.
Työskentelen Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja ihan samalla muotilla valettuja tyttöjä / naisia on tämä työpaikka pullollaan, siis ihan oikeasti! Lisäksi on liuta oikeasti luonnonkauniita ihmisiä (mm. Viivi Pumpaisen viimeinen työpaikka ennen misseyttä). Itse olen myöskin HM-trikoissa viihtyvä, nudemeikkejä suosiva perustavis, joka ei elä eikä seuraa hi-fashion tai edes low-fashion -tuulia. Joten täällä tuntee itsensä todella seinäruusuksi.
No mutta, tästäpä ei minun pitänyt avautumani. Pointti on se, että sen lisäksi ettei ocJulian ollut mielestäni poikkeuksellisen täydellinen ihminen, ei hänen bloginsakaan (sen enempää kuin Jangsaran) ole sellainen, jota minä haluan seurata. Edelleen siis Karkkipäivä pysyy ykkösenä. Kuten täällä on jo moneen kertaan mainittu, sinun blogissasi on sisältöä. Kirjaimellisesti.
Analysoin syitä, miksi pidän blogistasi niin paljon? Miksi seuraan juuri sitä enkä mitään toista meikki / muotiblogia (vaikkei se tosiaan ole pois esim. tämän blogin seuraamisesta)? Totesin, että vaikka meikkaus onkin se ykkösjuttu, niin silti ehkä kuitenkin luen suuremmalla mielenkiinnolla nämä "off-topic" -postaukset. Koska niissä on sisältöä. Oikean elämän sisältöä. Rehellisyyttä. Poissaolollaan loistaa kertakäyttöinen kulutusvimma.
Summa sumarum, hyvällä oma- ja itsetunnolla voit lukea noita kahta blogia keräämättä itsellesi mitään suorituspainetta. Blogisi on uniikki ja täydellinen juuri näin, eikä kalpene piiruakaan noiden kahden blogin rinnalla! Älä vaan muuta blogiasi ainakaan noiden suuntaan!
Kiitos Miia kommenteistasi ja analyysistäsi. En tietenkään voi olla mitään muuta kuin tosi iloinen ja otettu kuullessani tällaisia sanoja blogistani. :) Ja toki se vahvistaa tunnetta siitä, ettei ehkä ollut ihan väärä tie vähentää meikkipostauksia ja lisätä muunlaista sisältöä.
Kulutusvimmaa vastaan "taistelen" oikeasti todella mielelläni, vaikka luoja tietää että itsekin olen elämäni aikana ostanut turhan meikin jos toisenkin. Mutta mitään himoshoppaajaa ei minusta saisi tekemälläkään. En jaksa edes kiinnostua kaupoista sen vertaa että lähtisin ihan asiakseni niihin kiertelemään, siis ihan vain huvin vuoksi, "jos vaikka löytyisi jotain kivaa ostettavaa".... Minulla on toisenlaiset huvit. :) Shoppauksen itseisarvo on aina ollut totaalisen "lost on me". Samoin tämä blogeista tuttu ostamiseen yllyttävä kulttuuri. Mutta meitä on moneen junaan, eikä minulla ole mitään tarvetta nostaa itseäni joidenkin ostomaanikkojen yläpuolelle. Jokaisella on omat ilonsa, harrastuksensa ja viihteensä. Niitä ei tarvitse ymmärtää, mutta ei tuomitakaan.
Sullahan on tosi hyvä ja menestynyt blogi jota luetaan! Turhaan olet kade :)
http://katerinaalezandra.blogspot.fi/
Sanni sulla on niin paljon mielenkiintoisempi blogi kuin kummallakaan esittelemälläsi bloggaajalla.. Karkkipäivässä on niin paljon enemmän sisältöä ja hienoja oivalluksia elämästä, että oon ihan ymmälläni sun kateudesta.
Ymmärrän niiiin hyvin mistä puhut! Itse kuitenkin "pystyn" lukemaan blogeja, mutta välillä kieltämättä iskee pieni kateus. Koitan kuitenkin aina häivyttää tämän ilkikurisen ajatuksen, koska mulla on asiat ihan hyvin eikä kateuteen ole oikeasti aihetta.
Mulla ei tullut edes mieleenkään, että olisit kerjännyt jotain “No olethan sinäkin ihan hyvä hei..!” -kommentteja ja olalletaputuksia. Pidin tämän postauksen rehellisyydestä, harva pystyy myöntämään olevansa kateellinen, sillä sitä pidetään niin negatiivisena asiana. Mä ainakin voin myöntää olevani kateellinen. Se on sitä paitsi ihan inhimillistä eikä siinä ole mitään pahaa. Kunhan vain tiedostaa kateuden ja ymmärtää myös, että itsessäkin on hyviä piirteitä:)
Aloin pohtimaan, että kateus saattaa olla taustavaikuttajana siihen, miksi itse lopetin bloggaamisen vuosi sitten. Oma elämä ei vaikuttanut enää kiinnostavalta enkä ollut tyytyväinen blogiini; kuvat olivat keskinkertaisia enkä osannut kirjoittaa niin hauskasti kuin olisin halunnut. Alunperin ajattelin ettei sillä ole väliä, jos blogillani ei ole paljoa lukijoita, sillä tykkäsin itse bloggaamisesta ja oikeastaan suuri lukijakunta olisi vain ahdistanut. Kahden vuoden bloggaamisen jälkeen lukijoita ei ollut paljoa kertynyt ja homma alkoi tuntua aika mitättömältä. Olihan sitä blogeja, jotka olivat oikeasti kiinnostavia; niitä blogeja, joissa kaikki on täydellistä, juuri kuten mainitsemasi ocJulia. En nähnyt enää syitä bloggailla ja olin muutenkin tyytymätön koko blogiin.
No nyt tuli eksyttyä vähän sivuraiteille, mutta anyways pointtina oli se, että meissä kaikissa on jotain upeaa ja on turhaa verrata itseään muihin, sillä olemmehan kaikki yksilöitä ja erilaisia ihmisiä. Silti teemme sitä ja olemme kateellisia, mutta se ei haittaa, jos muistaa ettei se mitä jollain toisella on, niin ole itseltä pois. Toki jollain on paremmat lähtökohdat rakentaa upea elämä; jos on rikas, voi matkustella ja shoppailla kauniita vaatteita. Pienelläkin budjetilla voi tosin matkustella ja saada unohtumattomia kokemuksia (kuten sun reppureissumatka:)). Kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa ja niihin, joita itsellä jo on:)
Voi, nyt minua harmittaa se kommentti, jota EN jättänyt Porvoo-piknik-postaukseesi! Katsoin nimittäin ensimmäistä kuvaa ja mietin, miten älyttömän kaunis olet, ja jotenkin niin vielä kuulaalla ja herttaisella tavalla. Sinulla on juuri sellaiset piirteet, jonkalaisia muistan lapsena ihailleeni ja toivoneeni itselleni, pystynenän ja ruskeiden silmien sijasta. Ja miten ihailen sitä että sulla on ystäviä kaikissa maailman kolkissa - kuka osaa luoda ja säilyttää aikuisuuteen kestäviä ihmissuhteita esim. lapsuuden kirjekavereista?
Ja kuka muu pystyisi tämmöiseen rehellisyyteen julkisesti?
Itse olen elänyt erittäin kateellisen perheenjäsenen "kytättävänä" koko elämäni, ja sanonpa vaan että se on melko myrkyllistä! Ei ole eikä tule koskaan olemaan välit kunnossa, sen verran pahaa jälkeä hallitsematon kateus saa aikaan. Siksi itse pyrin olemaan tyytyväinen itseeni, ja jos tarvitsee jotain parantaa, niin yritän.Ainut mistä suostun olemaan vähän kade, on muiden hyvät unenlahjat ;) En jaksa kadehtia perhettä, taloa, autoa tai ulkonäköä. En rahaa tai sen puutetta. Pyh ja pah, mulla on oma elämä ja tahdon oppia paaaljon asioita, niin kauan kuin vielä aivot toimii edes jotenkin :D
Olen välillä ollut kateellinen elämäsi (ainakin näennäisestä) helppoudesta tai paremminkin sujuvuudesta, sympaattisuudesta, ja kaikista niistä ystävistä. Vielä kateellisempi olen kyllä muutamalle muulle bloggaajalle, jotka ovat minua esteettisesti lähempänä, esimerkiksi olisin mielelläni gootti ja graafikko ja überkaunis, niin kuin bloggaaja Mothmouth.
Olen silti pyrkinyt suhtautumaan kateuteeni kevyesti ja puhumaan siitä ääneen, kääntämään sen positiivisesti inspiroitumiseksi, vaikka se on joskus hankalampaa, jos ei muutenkaan voi hyvin. Silloin saatan olla lukematta blogeja vähän aikaa.
Muutaman kerran olen vilkaissut esim. Julian blogia, mutta kyllästyin aika pian. En pysty mitenkään samaistumaan tuollaiseen elämäntyyliin.
Minä olen 30+ toimistotäti, joka on 8-16 töissä. Ei minulla ole aikaa matkustaa. Jos tekisin vähemmän töitä, ei minulla olisi varaa matkustaa. Minulla on joka aamu kiire töihin, kun en saa itseäni ajoissa sängystä ylös. Ei ole aikaa tehdä taidokkaita meikkejä, eikä toimistoon kovin räväkässä meikissä kannattaisikaan mennä. Iltaisin olen kiinnostuneempi syömisestä, lenkkeilystä ja telkkarista, kuin kauneudenhoidosta. Siksi sinun blogisi on maailman paras, koska tavallinen, kiireinen, laiska tumpelo saa siitä mittaamattoman arvokkaita neuvoja ja vinkkejä, joita voi oikeasti hyödyntää joka päivä. Toinen lempparini on Virven blogi.
Moi Sanni!
Iso KIITOS, kun kirjoitit ajatuksesi - ja varmasti monen muunkin ajatukset - sanoiksi! Olen odottanut kauan, että joku uskaltaisi ottaa tämän asian puheeksi.
Reaktiosi on luonnollinen. Tarkoitan siis kateutta. Ymmärrän sinua täydellisesti. Minäkään en pysty seuraamaan monia blogeja hyvin samankaltaisista syistä kuin sinä.
Ajattelen, että taustalla on yksinkertaisesti se, että
ihminen hakee kaikkialta ihmisiä, joihin voi vikoineen ja virheineen SAMAISTUA. Se, että en voi samaistua jonkin kiiltokuvabloggaajan elämään lähes yhtään, on todella turhauttavaa ja vaikeuttaa sitä asiaa, jota meidän kaikkien pitäisi opetella: olemaan onnellinen niistä asioista, joita itsellä on ja tyytyä elämäänsä.
Ihailen ihmisiä, jotka tuntevat itsensä, kuten sinä. Nimittäin selvästi pohdiskelullasi sen osoitat.
Voin vain kuvitella, miten tämä postauksesi nostaa äläkän näiden kiiltokuvabloggaajien keskuudessa ja he alkavat postaamaan tyylillä "olen minäkin kotona verkkareissa ja kohdannut matkallani vaikeuksia"....
Tsemppiä Sanni sinulle ja ihanaa kesää! Voit olla varma, että olet tuhat kertaa samaistuttavampi kuin moni muu bloggaaja, joka takaa sen, että ainakin minä aion palata postaustesi ääreen yhä uudelleen ja uudelleen!
XX
Lidia
Toivottavasti olette Mr.Karkkipäivän kanssa onnellisesti yhdessä. Saan välillä kirjoituksistasi sellaisen kuvan, että hän on toisinaan ailahtelevan Sannin ankkuri todellisuuteen;)
Mä en kyllä ymmärrä blogikateutta. En ehkä lue kuin muutamaa blogia ja olen koennut pärjääväni ihan hyvin ilmankin... Muoti ymv lifestyle bloggaajia en ymmärrä lainkaan. Vähän kuin kirjoittaisit seiskapäivää omasta elämästäsi?! Ja mitä kadehdittavaa voi toisen lifestyleblogissa olla? Jokainenhan kirjoittaa omasta elämästään.
Oikeastaan on vähän surullista, että joku kadehtii esim tuota ocJuliaa (en ole seurannut, nyt selailin, kun olit blogin linkittänyt). Nuoremmat tytöt oikasti kuvittelevat, että ihmiselämä on tuollaista, shoppailua, matkustelua ja skumpan kilistelyä suihkuseurapiireissä ja täydellisesti ajoitettuja / photoshopattuja fiiliskuvia päivän tapahtumista. Kun ei se ole.
Varsinkaan niiden kohdalla, jotka eivät itse maksa matkojaan, testailemiaan tuotteita, kameroita, ravintoloita tmv. Toki on ihan ok ottaa vastaan, mitä ilmaiseksi saa ja melkein kaikki bloggarit kertovatkin saaneensa tuotteet jostain. Ei se silti luo totuudenmukaista kuvaa "netintyhmentämien" ihmisten mielissä.
Heh, herraa huvitti tämä kommentti! :) Hän kyllä välillä tykkääkin korostaa sitä kuinka itse on REALISTI ja minä olen IDEALISTI.... :D Eli ehkäpä se on hänenkin näkemyksensä mukaan "ankkurointia todellisuuteen".... :p
Mutta joo, olemme onnellisesti yhdessä. Vaikka en ottanutkaan älypuhelinta vastaan. ^_^
Moi Sanni!
Mä olen tässä nyt kovasti miettinyt, että mitäs tähän kommentoisin, ja pitää vaan sanoa, että ensinnäkin kiitos kauniista sanoistasi! Ihana kuulla, että olet saanut musta noin myönteisen kuvan.
En halua lähteä sille tielle, että "ei kannata olla kateellinen, oikeasti mun elämä on ihan paskaa", koska se ei ole totta eikä hyödytä ketään, ei vie ketään eteenpäin. Sen sijaan sanoisin, että ei missään nimessä kannata olla kateellinen, koska olen Sanni ihan varma, että sulla on kaikki se hyvä, mikä mullakin :)
Itse kateudesta - minusta jo se, että pystyy myöntämään (edes itselleen hiljaa mielessään) kärsivänsä kateudesta on valtavan iso askel parempaan. Niin moni tukahduttaa kateelliset fiiliksensä, ja sen sijaan että myöntäisi mistä on oikeasti kyse, purkaakin ne turhana ilkeilynä, juoruiluna tai muuna sellaisena.
Mun mielestä kateus on aina vahingoittavinta sille, joka kadehtii, koska kateus tukahduttaa sitä energiaa, jota tarvitaan niiden omien unelmien toteuttamiseen. Sen sijaan, että miettisi, miten itse pääsen paikkaan A, keskitynkin miettimään, miksi tuo toinen on paikassa A ja miten epäreilua se on, että minä en ole... Tiedän, koska vaikka en ole perusluonteeltani kateellinen ihminen, olin itse joskus tosi kateellinen yhdelle tutulleni. Tuntui, että hänellä vaan oli ihan kaikki, mitä minä en onnistunut saavuttamaan. Kerran tein tietoisen päätöksen, että kateuden sijaan keskityn ihan täysillä olemaan onnellinen hänen puolestaan (siis oikeasti, pakotin itseni miettimään päässäni listaa kyseisen tyypin hyvistä puolista ja sen jälkeen miettimään, miten mukavaa on, että hänellä menee hyvin ja että hän on saavuttanut paljon sellaista, mitä itse haluaisin.) Aluksi se voi tuntua väkinäiseltä, mutta tosi nopeasti ne fiilikset muuttuvat aidoiksi, ja muista ihmisistä löytää koko ajan vain lisää ja lisää hyviä puolia - ja yhtäkkiä myös itsestään...
Hassua kyllä, sen jälkeen kun opin päästämään irti tästä viimeisestä kateuden pesäkkeestäni onnellisuus myös omassa elämässäni on eksponentiaalisesti kasvanut. ("Paras tapa menestyä on iloita muiden menestyksestä.") Nykyään mä saan itse asiassa ihan hirveät kicksit siitä, että tunnen iloa muiden puolesta (ilo on iloa, ihan sama mitä kohtaan), ja yritän luottaa siihen, että vaikka mulla ei vielä olisi jotain mitä heillä on, mulle on ihan yhtä mahdollista saavuttaa se kuin heille oli.
Mun mielestä sun blogi on aivan mahtava ja ihailen sun tietämystä, taitoa ja asiantuntemusta omalla alallasi! Äläkä ajattele, että jos on jotain mitä haluaisit olla, et voisi olla sitä. Kyllä sä vaan voit, mä lupaan! Tietäisit vaan, millainen pessimisti-ihmisvihaaja itsekin olin vielä 10 vuotta sitten :)
Mahtavaa kesää ja moikataan kun törmätään!
Kiitos kun kävit kommentoimassa, Eeva! Ja eihän sitä nyt tosiaan kukaan uskoisi että sun elämä olisi "ihan paskaa" vaikka niin yrittäisit sanoa, ei niin hyvää mieltä pursuavia juttuja voi kirjoittaa "paskaa elämää" elävä ihminen. :)
Mä varmaan menisin ihan kipsiin jos tapaisin sut joskus...! ^_^
Ihanaa, kun avaudut asioista, joista itse ei uskalla :) en minäkään lue usein esim. Juliaa tai kaunis pieni elämää, mutta välillä. Niissä on jotain upeaa, mutta samalla tylsää? Aina sitä samaa. Eniten vihaan blogeja, jossa on vain mainoksia ja eilisiä asuja. Täysin mitäänsanomatonta. Viimeinen niitti yhteen blogiin oli se, kun kirjoittaja ihmetteli, miksi emme voisi ostaa nellyltä hänen linkkiensä kautta, niin hän saisi myös hyötyä. Tuossa pidetään lukijoita täysin arvottomina. Ja tämäkin yksi suosituimmista blogeista. Sinun blogiasi seuraan, koska ikinä ei tiedä, mistä seuraavaksi kirjoitat :)
Hei,
sun blogi on ainoa kauneusblogi jota seuraan, koska se on vaan paras. Tunnut niin aidolta ja rehelliseltä ja kirjoitat niin kivasti että luen läpi jokaikisen kirjoituksen, kiinnosti aihe tai ei.
Tämä oli ensimmäinen kirjoituksesi, jonka luin ja aion lukea kirjoituksiasi jatkossa. Väitän, että en ole kateellinen kenellekään. "Älä ole kateellinen kenellekään kenen huolia et tiedä" on ohjeeni. Minullekaan ei kannata olla kateellinen, tekisi mieli sanoa se aina, kun saan arvostelua osakseni. Ja ei en ole bloggari. Minun rohkeuteni ei riittäisi siihen.
Aivan loistava ja rehellinen kirjoitus. Karkkipäivä on yksi suosikkiblogeistani paitsi siksi, että se on sisällöltään loistava niin myös sen vuoksi, että sitä kirjoittaa fiksu ja AITO nainen! Olet Sanni todellinen helmi blogimaailmassa, jossa monet tuntuvat viettävän täyteenahdetun täydellistä elämää ex tempore-luksusmatkoineen ja monen tonnin käsilaukkuineen. Joskus tuollaisia blogeja lukiessa tuntuu myös, että mitä tyhjiötä bloggaajat yrittävät täyttää jatkuvalla kulutuksella ja luksuksen haalimisella. Se hengästyttää! Siksi en sellaisia blogeja aktiivisesti seuraakaan.
Olet kertonut olevasi pienituloinen, joskus jopa köyhä ja silti onnellinen. Tämähän tarkoittaa sitä, että elämässäsi on paljon muuta sisältöä kuin materia yms. pinnallinen. :) Tuo kommentti ei varmasti kateuteen auta, mutta ainakin minä arvostan kaltaisiasi viisaita ja pohdiskelevia ihmisiä todella paljon.
Tähän ei voi sanoa muuta kuin iso <3
Rehellisesti sanoen, jaksan seurata vain kahta blogia koko blogimaailmasta. Toinen niistä on Karkkipäivä. Viihdyn täällä, koska täällä koen olevani kuin ystävän luona kahvihetkellä. Tunnelma on aina kotoisa ja välittävä. En koe olevani yksin tai yksinäinen koskaan kun tulen Karkkipäivään vierailemaan, ja arvostan sitä kovasti. Kaiken lämmön keskellä täältä saa mielettömästi ajatuksia, voimaa päätöksiin ja tietoa. Internet on ehdottomasti tyhmentänyt minuakin, mutta väitän, että Karkkipäivän lukeminen on herättänyt eloon suuren määrän kupsahtaneita aivosoluja! ;)
mielenkiintoinen postaus!
siun blogissa ehkä parasta on just nämä pohdiskelevat postaukset.
ne saa itsensäkin ajattelemaan ja on tosi hienoa, että rehellisesti tuot ajatuksiasi julki.
olet tosi symppis tyyppi, lukenut olen blogiasi kauan ja tykkään edelleen :)
Älä huoli Sanni. Käväisin utelaisuudesta tuon Jangsaran sivuilla.
Jaksoin skrollata ekan sivun loppuun ja siinä se. Jonkun sortin horror makeuppia näyttäis tyttö enimmäkseen väsäilevän. Sinun postaukset käsittelevät jokapäiväistä kosmetiikkaa ja meikkijuttuja.
Ja enemmän kuin hyvä niin. Olet hyvä, innostava ja ennen kaikkea oma ainutlaatuinen itsesi kaikessa mitä teet.
OcJulia on miellyttävä ihminen. Kauniita kuvia, häkellyttäviä reissuja ja tekstiä helppo lukea. Mikäs siinä, hän erottuu tietyssä mielessa parikymppisten bloggaajien joukosta aitoudellaan. Mutta kirjoitan tämän varmasti väärään paikkaan.. Aluksi hänkin oli maanläheisempi. Nyt vilahtelevat kalliit muotilaukut ja ties mitkä blogilahjukset postauksissa niin että hirvittää.
Vaikka tämä meneekin vertailuksi, olet yksi harvoista ns. oikeista, aidoista ja todella helposti samaistuttavista ihmisistä blogimaailmassa. Kun ajattelen sinua, ajattelen My Little Poneja, Ahvenanmaata, upeita koiriasi ja ennen kaikkea henkistä antiasi vuosien aikana. Mitä voisi sanoa muista? Michael Kors, Luis Vuitton ja jättikrääsävuosi HenkkaMaukkaa :D
Se, että käsittelet kosmetiikkaa niin luontevasti ei jää taka-alalle. Sinussa on niin paljon muutakin. Mutta olet lahjakas siinä mitä teet parhaiten, annat itsestäsi enemmän kuin tiedät.
Sinun uskollinen lukijasi!
Nasu, lämmin kiitos sanoistasi. En oikein osaa muuta sanoa kuin että <3, jälleen. :)
Tämän täytyy varmasti pitää paikkansa. Ja oikein hyvä niin - siis että annan teidän mielestänne. Ainakin sinun. :)
Luin sattumalta kirjoituksesi, eksyin Indiedaysin etusivulle ja sana kateus herätti huomioni. Olen itsekin satunnainen bloggaaja, jo aikuinen laukku/vaate-genren edustaja. Lukijoita on jonkin verran, ja seuraan muutamia saman tyylin blogeja. Välillä käyn sisustusblogeissa, mutta jossain vaiheessa ärsyynnyin, kun blogeja ei enää erottanut toisistaan yhteistyökumppaneiden tavaralahjojen seasta.
Kateus ei ehkä kuvasta minun kokemustani, mutta vastikään kun luin netistä Nyt-liitteen juttua bloggareiden poikaystävistä, valkeni minulle viimeistään silloin, kuinka piinallisen pinnallista tämä bloggaaminen voi joillekin olla. Erään bloggarin poikaystävä, lahjoja puolisolleen antaessaan, joutuu erikseen miettimään,onhan lahja tarpeeksi "mahtava", jotta sen voi esitellä blogissa. En ole aikoihin kuullut pinnallisempaa toteamusta, joten se jäi mieleeni. Itsekin tuntui viime syksynä jo hassulta huomata, kuinka ostamisesta tuntui tulevan velvoite, jotta olisi jotain uutta blogiin. Katkaisin sen kierteen heti alkuunsa. Mietin, että varmasti muitakin aiheita on, tai sitten pidän taukoa.
Tällä hetkellä on kourallinen blogeja, joita seuraan, ja niistä parissa bloggaaja ostaa aika paljon ja kalliita tuotteita tasaiseen tahtiin. Voihan se toisia ärsyttää ja aiheuttaa kateutta, itse rehellisesti myönnän joskus miettiväni lähinnä, miten kyseisen bloggaaja on päässyt tuohon tilanteeseen, jossa tuhansia euroja menee helposti lyhyessä ajassa itsensä hemmotteluun ja miten nuoret lukijat sen ymmärtävät. Joillakin on vääristynyt käsitys rahan käytöstä ja sen riittävyydestä sekä siitä, kuinka sitä rahaa ansaitaan. En minäkään alle 30-vuotiaana ostanut näitä laukkuja, mitä nyt teen. Koulutus, ammatti, palkka...
Lopuksi, hyvä, kun kirjoit rehellisesti kateudesta. Ei mikään iisi aihe. Mäkin olen kateellinen, mutta ne eivät liity blogeihin, enkä tuo sitä omassa blogissani esille. Oikein hyvää jatkoa!!
Ei jessus....! :-0 Kaikkea sitä..........
Oli pakko etsiä tuo Piiperon mainitsema artikkeli (löytyi googlesta ihan "nyt bloggaajien poikaystävät"). Ei hyvä tavaton! Ovat siis saaneet jopa alennusta huonekaluista sillä ehdolla, että ne näkyvät blogissa, kun esitellään kotia. Mielestäni se on aika härskiä. Moniko tulee ajatelleeksi tuollaista. (Tosin tuokin kyseinen poikaystävä toivoi, että saisivat esim matkoja)
Olen useasti miettinyt näiden "sata kuvaa päivästäni" bloggaajien kohdalla, että kuka niitä kuvia ottaa. Ilmeisesti siis boksereissaan parvekkeella värjöttelevät, töistä myöhästyvät poikaystävät.
Mä en oikeasti ehkä kirjoituksen ensimmäistä kertaa lukiessani miettinyt, että joku voi olla jollekin toiselle oikeasti kateellinen. Niin kateellinen, että jäytää sisuskaluja. En ole ehkä itse koskaan, tai sanotaan ennemminkin pitkään aikaan, kokenut mitään sellaista. En osaa ajatella, että se olisi minulta pois, jos jollain toisella on jotain hienoa.
Olen ehkä jonkun mielestä säälittävä reppana, mutta haaveilen itse tavallistakin arkipäiväisemmistä asioista...
Vaikutat Sanni mielestäni todella mukavalta ja sydämelliseltä ihmiseltä ja blogistasi saa sellaisen kuvan, että sitä tosiaan kirjoittaa joku aikuinen, oikeata elämää elävä ihminen. Omia suosikkejani ovat aina olleet ne ei-meikkiaiheiset postaukset blogissasi. Tai ehkä juuri se, että on molempia. Kosmetiikan ja elämän kohtaaminen;)