Ja niin on sitten jo neljäs vuosi karkkipäiväilyä tullut täyteen! Namimeikit vähenee mutta pidot paranee! ^_^ Ainakin näin mä sen haluan itse nähdä. :)
Katselin joka blogivuoden huhtikuulta jonkun meikin. Sattumalta tuli hyvin violetti-pinkki -painotteiset kuvat. ^_^
Vuoden 2010 huhtikuussa päivitykset olivat täynnään meikkikuvia. Seuraavana vuonna meikkejä oli edelleen paljon, mutta jo puolet postauksista käsitteli ihonhoitoa, hiustuotteita ja jopa sellaista kosmetiikan sekaan eksynyttä aihetta kuin Fear And Loathing In Las Vegas. :)
Viime vuoden huhtikuussa meikkejä löytyi enää neljästä postauksesta. 3-vuotiaan Karkkipäivän jutuissa kerrotiin mm. tonnikalapyöryköistä ja muusta budjettimurkinasta. Ja oltiin päästy siihen, että nämä postaukset olivat meikkijuttuja paljon suositumpia. ^_^ (Tonnikalapullat on yllättäen yksi tykätyimpiä postauksiani koskaan! Edelleen tulee lähes viikottain kiitoksia reseptistä :))
Huhtikuun 2013 jutuissa on sentään taas ollut kivasti meikkisisältöä, mutta sienipiirakat ja quorn-purilaiset ovat tainneet tulla jäädäkseen. :D
Mutta sen pitemmittä puheitta synttäriarvontaan. Koska rakastan tuoksuja, halusin saada tämän vuoden synttäriarvontaan teille jonkun ihanan hajuveden. Ja Dolce & Gabbanan Light Blue Dreaming In Portofino tuntui juuri sopivalta! Se kun vieläpä vie ajatukset etelään turkoosin meren rantaan.... Tykkään tuoksusta itse tosi paljon, niinkuin myös alkuperäisestä Light Blue'sta.
Dreaming In Portofino -tuoksussa on sekoitus litsi-hedelmää, ambreten siemeniä, iiristä ja osmanthus-kukkaa, meripihkaa ja patsulia.
Nyt mun ajatukset karkaa jo ihan kesään.... :) Ja niinpä, osallistuaksesi synttäriarvontaan, kerro minulle mikä on sinulle täydellinen kesähetki tai ihanin kesämuisto. Haaveiletko itsesi kaukaisille rannoille vai onko kesä parhaimmillaan koti-Suomen mökillä? Onko pic-nic Suomenlinnassa kesää autenttisimmillaan vai lähdetkö mieluummin Lapin tuntureille itikoita läiskimään? Jakakaa ihanimmat The Kesä -juttunne! Minä ainakin haluan jo päästä tästä pölyisestä, koleasta keväästä kohti kesää ja auringon tuoksua iholla....! <3
Arvontaan voi osallistua torstaihin 25.4. kello 21.00 saakka.

343 comments on “Karkkipäivä 4 vuotta”
Parhaat kesämuistot ovat ajoilta kun lapsena sai riehua ja uida serkkujen mökillä. Ei tarvinnut miettiä mitään tylsiä duuneja ja muutakaan ikävää. Kaikki oli niin helppoa:)
Ihanammat kesähetket vietämme omalla mökillämme ulkosaariston lempeästä merituulesta nauttien. Siellä ei ole tuulen ansiosta koskaan liian kuuma, vaikka kalliorantamme imeekin itseensä aurinkon lämmön, ja myrskylläkin viihtyy ulkona meren raivoa ja tyrskyjä ihaillen. Mikäli mantereella joudumme kesää viettämään, nautimme erityisesti lämpimistä kesäöistä sateella kengättä lenkkeillen.
Kivoja nämä arvonnat! :)
Mun ehdottomasti paras kesämuisto on viime vuoden Inarin reissu. Lähdettiin Juhannuksena perjantaina aamulla autolla köröttelemään reilu 900km matka, jonka jälkeen auto jäi parkkiin pieneen mökkikylään. Siitä matka jatkui toisilla kävellen ja toiset tuli veneellä perässä. Molempien matkat kesti noin 4h. Mökille saavuttiin lauantaina illalla. Viikko oltiin keskellä ei mitään! Ei vettä, sähköä, muita ihmisiä eikä edes asutusta. Aivan huikeaa! Jotain ruokaa oli mukana ja sitte loput kalastettiin :D Huonolla kalaonnella olis nälkäki päässy yllättämään.
Onnea nelivuotiaalle :)
Ihanimmat kesähetket ovat perheen kanssa vietetty aika mökillä, rannalla, huvipuistossa tai ihan missä vaan !
Poikaystävän kanssa vietetyt Ahvenanmaan matkat ovat kesän kohokohta ja seuraavaa reissua jo kovasti odotan <3
Hei! Mä en tiennytkään tuosta tuoksusta, täytyy käydä sitä nuuhkimassa. Mä olen tuoksujen suhteen niin herkkä ja nipo, että useimmiten saan päänsäryn kaikesta, mutta light blue on ollut ainoa minkä olen kelpuuttanut ja jonka tuoksuun en kyllästy :)
Mun lempparimuistot kesällä liittyy varmaan aika perinteisiin suomalaisiin menoihin, kuumasta en tosin tykkää joten viileät kesäpäivät on parasta ja yleensä järvellä kalastaminen tulee ekana mieleen. Luonnonhelmaan kun pääsee täältä pölyisestä kaupungista niin siinä on mulle kesä <3
Ja paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! Kyllä se varmasti ihan työstä välillä käy, nostan hattua että olet jaksanut näin ahkerasti kirjoitella!
Ihania kesämuistoja on vaikka kuinka paljon, mutta osa parhaista kesämuistoista liittyy lapsuuteen kun sai kirmata ulkona loputtomilta tuntuvina kesäpäivinä, leikkiä kavereiden kanssa ja välillä psyähtyä alas, syödä jätskin ja lähteä taas huitelemaan pitkin pihoja. :)
Tänä kesänä odotan erityisesti sellaisia ihania rauhallisia kesäisiä vapaapäiviä, jolloin voi syödä rauhassa parvekkeella aamupalaa, ottaa aurinkoa, lukea hömppäkirjoja eikä ole kiire mihinkään. :)
Fiilistelen edelleen välillä v. 2003 kesää (ja siitä on herranjumala kymmenen vuotta aikaa!) kun oltiin nuoria ja villejä. Suurin osa kaveriporukasta täytti sinä vuonna 18 ja olihan se ihan mahtavaa kun ekan kerran pääsi luvan kanssa terassille ja käytiin pelaamassa pesistä ja piknikillä ja muuten vaan kohnoiltiin porukalla. Nykyään on edelleen läheiset välit kaikkien kanssa, mutta kun alkaa osalla olla muksuja ja osa on muuttanut toiselle paikkakunnalle niin enää ei kesälläkään mennä ihan samaan malliin.
Jos vähän tuoreempaa kesämuistoa kaivaa esiin, niin viime kesä meni pitkälti hääjuhlaa järkkäillessä ja sen tiimoilta elettiin monta hienoa hetkeä. Valmisteluiden puuhastelu oli tosi mukavaa ja lähensi mua monen ihmisen kanssa entisestään. Ja onnistunut hääpäivä oli ikäänkuin kirsikka kakun päällä! :)
Rakastan kesää, asvalttia paljaiden varpaiden alla, kesäaamujen lintukonserttoa ja sitä kokonaisvaltaista tunnetta mikä kesällä vallitsee <3
Kun mietin ihania kesämuistoja, palaan aina ajatuksissani kesään 2009. Kaikki siinä kesässä sattui kohdallaan, niin kesätyö, ystävät, vapaus ja tunne! Ihanimpia muistoja tuolta kesältä lienee aamukuuden aikaan töihin pyöräily, matkassa meni noin puoli tuntia ja tie oli mutkittelevaa asvalttia metsän keskellä. Vastaan ei tuohon aikaan tullut ketään.. Siinä oli jotakin taikaa, yön kosteus alkoi väistyä auringonsäteiden tieltä ja linnut oli jo hereillä. Kesää parhaimmillaan! Ja muistan miten kaupunkiin saapuessa ajoin aina pienen leipomon ohi, ah niitä tuoksuja!!!
Toinen rakkain muisto samaiselta kesältä ja parhaimmat ystävät, Ilosaari ja jalassa nilkkakoru, jossa pienet helmet helisee kävellessä <3
Olen monta kertaa toivonut, että pääsin hetkeksi tuohon kesään uudelleen, siinä oli jotain mitä nyt kovin kaipaan.
Mutta kevään edetessä minulle on tullut tunne, että ensi kesästä löytyy tuo samainen taika... Popedan sanoin: " Huuda tyttö tää maa sun on, se päästä päähän ajetaan. Mä tahdon nähdä kaiken ja jokaista rakastaa! On pitkä kuuma kesä, ja mä aioin elää sen! "
Paras kesämuisto on vuodelta 2011. Menin silloin ystäväni kanssa mökillemme, jossa olin ollut viimeksi lapsena, yli kymmenen vuotta sitten. Edesmenneistä isovanhemmistani tuli aivan ihania muistoja mieleen siellä metsän keskellä istuessa ilman juoksevaa vettä, televisiota ja internettiä. Kaksi yötä vietin mökillä ja ne olivat ehdottomasti minulle sinä kesänä rakkaimmat ja ikimuistoisimmat päivät. Mökki alkaa olla jo aikansa elänyt, kun kukaan ei oikein siitä enää huolehdi, joten sinne on päästävä pian taas ennen kuin on liian myöhäistä.
Kyllä ne parhaat kesämuistot taitaa sijoittua lapsuuden kesiin, jolloin ei tarvinnut huolehtia opiskeluista tai töistä. Ulkona oleiltiin kaikki päivät ja mökillä pääsi uimaan aina kun huvitti :)
Tosin kyllä sitä on myöhemminkin hyviä kesälomia vietetty. Esimerkiksi joskus 19 vuotiaana vietettiin viikon kesäloma yhdessä kavereiden kanssa ja vierailtiin kaikkien mökeillä. Onneksi mökit on siis suhteellisen lähellä toisiaan, ei tarvinnut autossa koko lomaa viettää :)
OI, tuosta se alkuperäinen on ollut minun ensimmäinen hajuveteni, joten päivitetty versio voisi tuoda nuoruusvuodet taas mieleen:)
MInulle kesässä on parasta oleilu omalla mökillämme Savossa. Se on vanha maatila, jossa aina riittää remppaa ja laitettavaa, mutta kesällä se puuha on mukavaa. Tehdään yhdessä ja pidetään jätski- ja juomataukoja aina kun huvittaa:) Tänä kesänä naapurin maatilalta on tulossa meille lampaita hoitoon ja odotan sitä innolla. Pienet pehmoiset määkijät huolehtivat siitä, ettei nurmikko pääse liian pitkäksi, lampaat saavat varmasti rapsutuksia ja huomiota ja naapuritkin hyötyvät kun saavat vapaata eläinten hoidosta.
Joka ikisessä kesässä parasta on se, että saa laittaa koulukirjat hetkeksi sivuun ja ainainen pänttääminen vaihtuu työntekoon! Tietenkin myös auringosta nauttiminen ja rentoutuminen on ihan mukavaa... :)
Parasta kesässä on lämpimät, hiljaiset ja pimenevät heinä-elokuun illat, kun voi vain istua mökillä auringonlaskua ja tyyntä järven pintaa laiturilla katsellen. Sauna on lämpimänä, aikaisemmin päivällä paistettiin nuotiolla makkaraa, maissia, herkkusieniä ja muuta hyvää, mutta illalla valtaa rauha, ja kaikkialla on tyyntä. Yksinäinen lintu laulaa järven toisella rannalla, hyppäävä kala luo muutaman laineen... Ei ole kuuma, muttei kylmäkään, ei valoisaa, muttei vielä pimeääkään.
Siinäpä se täydellinen kesähetki :)
Voih, oon niin kesäihminen, että ihan superhankala valita mitään tiettyä parasta kesähetkeä, kun tuntuu että elän vain kesäisin :) Yksi parhaista oli kuitenkin v. 2010 Bulgariassa. Rantabaarissa soi ihan mielettömän ihana kesäbiisi (Andreea Banica - Love in Brasil), aurinko paistoi täydellisen siniseltä taivaalta, makasin pyyhkeen päällä vaalealla ja pehmeällä rantahiekalla, ja muistan vain miettineeni miten TÄYDELLISTÄ elämä onkaan just nyt (ja olimme pvä-pari sitten menneet vielä mieheni kanssa kihloihin). Oih <3 Mutta eihän täydellinen kesähetki tarvitse kuin parasta seuraa, aurinkoa ja lämpöä, se on siinä :)
Kesämuistoista tulee mieleen yksi viikonloppu parhaan ystäväni mökillä. Vietimme viikonlopun kaksistaan mökillä, jossa ei ollut sähköä. Vesi tuli, mutta mökki ja sauna lämpesivät puulla. Välillä saunoimme, välillä veneilimme ja uimme. Lueskelimme kirjoja ja nautiskelimme hiljaisuudesta sekä söimme hyvää ruokaa :)
Ihania kesähetkiä on niin paljon, mutta yksi ihanimmista nousi heti mieleen viime kesältä. Tavallaan tämä ei varmaan kirjoitettuna kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta itsellä oli jotenkin niin rauhallinen ja hyvä olla juuri siinä juuri silloin, että valitsin tämän.
Viime kesänä tultiin illalla tuoreehkon poikaystävän kanssa jostain baarista kotiin ja haettiin koira lenkille. Käveltiin hetki ja mentiin joenrantaan. Istuttiin vain, nojailin hänen jalkoihin ja koirakin istui hiljaa rauhassa. Mitään ei puhuttu, katsottiin vaan auringonnousua.
Jotenkin hetki oli vain niin täydellinen ja jäänyt mieleen. Miten hiljaisuus tuntuukaan niin luonnolliselta ja tuntui, että molemmat mietitään ihan samaa. Että tämä on täydellistä, eikä sitä tarvinnut toiselta kysyä tai koittaa keksiä mitään puhuttavaa.
Onnea blogille! Löysin Karkkipäivän tämän vuoden alussa kun olin lähdössä maailmalle ja suunnittelin kosmetiikkaostoslistaa. Nyt olen antaumuksella lukenut läpi kirjoituksiasi alusta alkaen ja on ollut hauskaa seurata blogin kehittymistä, ylä- ja alamäkiä. Kiitos sinulle, että jaksat nähdä näin paljon vaivaa tämän hienon blogin eteen!
Minulle rakkaimmat hetket kesässä kuin kesässä ovat aamuiset pyöräilyt läpi vielä nukkuvan kaupungin. Vastaankävelevät lehdenjakajat, yksittäiset autot. Raikas ilma, juuri erottuvat katuvalot ja lintujen aamukonsertit. Kaupunki satumaisimmillaan!
Parhain kesämuisto on vuodelta 2009, kun kesäloma oli juuri alkanut(Tuolloin olin erittäin stressaavassa työssä josta oli ihana päästä irtautumaan silloin kun oli mahdollista) Istuskelin kivellä lapsuudenkotini järvenrannalla "piilopaikassa" pienessä poukamassa, jonne oli vähän hankala päästä. Lokkien laulu,lämmin tuulenvire,auringonpaiste ja luonto onnistuvat aina viemään minut rauhalliseen tunnelmaan johon juuri mikään muu ei pysty. Parhautta!
Makoilla trampoliinilla lapset molemmin puolin ja katsella koivun lehvästön läpi valkeiden pilvien kulkua kesän sinisen taivaan kannen yli toivoen että aika pysähtyisi...
paras kesämuisto on kun olimme juhannuksena tyttöporukalla mökillä ja kävimme yöuinnilla ja saunassa, ja loppuyö paistettiin vaahtokarkkeja nuotiolla ja juoruiltiin! ah, niin ihana kesä<3
Vietin lapsuuden kaikki kesäni mökillä. Sitten mökki myytiin, ja aina sen jälkeen haikailin omaa mökkiä.
Mökki löytyi Pudasjärveltä. Kun heräsin heinäkuussa vuonna 2004 ensimmäisenä aamuna omalta mökiltäni, menin pihalle. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, järvi liplatteli ja oli ihanan sininen. Pysähdyin ja vain seisoin pihalla ja ajattelin, että tätä minä olen odottanut kaksikymmentä vuotta. : )
Paras kesähetkeni on se kun saan viettää aikaa rakkaan hevoseni kanssa auringon paistaessa ja lempeän kesätuulen puhaltaessa. Käymme maastoretkillä järven rannalla ja katselen kun se laiduntaa. Se on mitä ihanin näky <3
Opiskelijalle parhaimmat kesähetket ovat niitä, kun pitkän säästämisen jälkeen pääsee kesälomalla ulkomaanmatkalle :) Pidän hirveästi matkustelusta, mutta koska opiskelen, en voi lähteä usein keskellä vuotta ulkomaille opintojen sekä rahatilanteen vuoksi, joten vähäiset matkat sijoittuvat kesään. Opiskelijana voisin myös tehdä koko ajan jotain, eikä kunnon vapaa-aikaa juuri ole (edes kesällä, kun on kesätenttejä), mutta ulkomailla ollessani tunnen todella irtaantuneeni arjesta ja pystyn rentoutumaan kunnolla. Parhaillani odotan, että saisin kandidaatintutkintoni valmiiksi ja pääsisin jo etukäteen varatulle palkintomatkalle New Yorkiin, siitä tulee varmasti yksi ikimuistoisemmista kesähetkistä itselleni :)
Juhannus, lavatanssit, laituri ja roihuava kokko. Sitä tunnelmaa ei ole vielä mikään voittanut :)
tällä hetkellä haaveilen hetkestä, jonka olen jo kokenut muutama kesä takaperin. siihen kuului mökkimme terassi, ilta-auringon lämpö, hyvä musiikki ja parhaat ystävät. makoilua, loikoilua, naurua ja rentoutumista!
Ehdottomasti ikimuistoisin kesämuistoni on - klisesesti - omat häämme elokuussa 2009. Helteinen ja aurinkoinen, täydellinen päivä kaikkineen, kaikkien rakkaittemme kanssa hyvässä seurassa, hyvällä ruualla, erinomaisella bilemusiikilla. Ei olisi voinut olla parempaa. :)
Toinen kesämuisto on eräs juhannus muutama vuosi sitten, kun kolmen pariskunnan kesken vuokrattiin mökki. Mukaan pääsivät myös meidän kaksi kissaa. Se reissu oli kolme päivää hulvatonta naurua, liian hyvää ruokaa, paljon tietenkin myös juomaa, sekä hauskoja pelejä. Kissat seikkailuineen toivat oman kotoisan lisän tuohon ihanaan juhannukseen. Onnistunein juhannukseni ikinä! (Vaikka eräänä toisena juhannuksena liki vuosikymmen sitten olen tavannutkin mieheni, heheh! ;D)
Ja äh, unohtuihan sittenkin se tärkein:
PALJON ONNEA NELIVUOTIAALLE KARKKIPÄIVÄLLE! :)
Apua, miten totun siihen ettet ole enää SaraJana...! ^_^
Onnea nelivuotiaalle! :)
Viime vuosilta parhaat fiilikset on osuneet niihin kesiin, jolloin olemme miehen kanssa pysytneet aloittamaan loman samaan aikaan. Se perjantai, kun molemmat pääsee ajoissa töistä, mennään aurinkoiselle terassille nauttimaan pari, syömään jotain hyvää ja fiilistellään sitä, ettei seuraavina viikkoina tarvitse välttämättä tehdä mitään. Vapautunut fiilis <3
täydellinen kesähetki on iltaan taittuva päivä terassilla, auringon laskiessa, hyvien ystävien seurassa:-)
Kesän paras hetki oli kun istuin entisellä mökillämme saunomisen jälkeen saunan terassilla siideriä juoden ja katsellen kun aurinko laski oranssina mereen. :) Ikävä kyllä mökki on myyty jo kymmenisen vuotta sitten.
Light Blue Dreaming in Portofino on muuten tämänhetkinen suosikkini ja pullo alkaa olla lopuillaan, joten peukut pystyyn! :)
Ehdottomasti ihanin kesäjuttuni on se kun pääsee ensimmäisen kerran kaikessa rauhassa oman lammen laiturille ottamaan aurinkoa ja uimaan :) Ihan omassa rauhassa! Hyvänä kakkosena tulee kesän ensimmäisenä hellepäivänä terassilla nautittu mansikkasiideri!
Jokaisen kesän paras hetki on ehdottomasti Porvoon vanhan kaupungin reissu kavereiden kanssa. Ensin hyvää ruokaa, sisustuskauppojen kiertelyä ja lopuksi ilta Porvoon Paahtimon terassilla.
Pari vuotta takaperin kävimme äitini ja veljeni kanssa Sveitsissä sukuloimassa ja voi että siellä oli kaunista! Toiveissa olisi lähteä sinne taas pian uudestaan :)
Unelmieni kesä:
Etelä-Eurooppaan varmaan lämpöön toukokuussa viikoksi ja elokuun lopussa/syyskuun alussa toiseksi viikoksi. Väliaika hellettä Suomessa sisältäen mökkeilyä meren rannalla, hyvää ruokaa, uimista, mansikoita ja rakkaita. Lisähöysteenä festarit tai kahdet ja runsaasti moottoripyöräilyä.
Harmi vaan, että todellisuudessa työt jonkin verran rajoittavat vapaa-aikaa...
Voi argh, rakastan tota tuoksua!! Paras kesämuisto on ku saa olla kotona ja nauttia luonnon rauhasta :) Kävellä jossain pellolla paljain jaloin ja bongailla eläimiä. Niin ällöidyllistä että <3
Täydellinen kesähetki on istua saarimökin laiturilla, saunan lämmetessä ja savun tuoksuessa kevyessä kesätuulessa.
Yksi parhaista muistoista on kesäiltaa mökillä. Saunoimme savusaunassa, paistoimme lettuja ja söimme kalakeittoa. Ilta oli kaiken lisäksi lämmin ja itikatkaan eivät häirinneet.
Katrimatt@gmail.com
Paljon onnea, ihana Karkkipäivä!:D
Muutamaan vuoteen en ole päässyt pohjoisessa käymään, mutta siellä yöttömät yöt, veneellä soutelu, järvi, rauha, lepo, jalat vedessä, nuotio illalla siellä järven rannalla,... Ja pienenä kauppa-auto!:D Sitä tosin ei enää ole, mutta muuten, toivottavasti vielä sinne joku kesä pääsen!
Nykyään taas piknikit, puistoissa ja rannoilla, lämmin aurinkoinen ilta, sandaalit ja ballerinat, edelleen se rauha ja lepo. Vaikka en kesäihmiseksi tunnustaudukkaan, on siinä paljon asioita joita jo odotan.:)
Tässä ihan tuore, ihana kesämuisto täältä kaukaa, jossa kesä jo on: Rauhallinen päivähetki keskipäivän auringossa kun alkukesän tuoksut ovat voimakkaimmillaan. Vauva päiväunilla ja koira varjossa lepäämässä, itsellä hyvä kirja ja iso kuppi kahvia. Sitä siestaa parhaimmillaan!
täydellinen kesähetki on ehdottomasti omalla mökillä kullan kanssa! täydellinen lämmin sää ja ei itikoita! :)
Paras kesämuisto on noin 5 vuoden takaa Juhannukselta.
Olimme isommalla porukalla mökkeilemässä ja istuttiin myöhään illalla ulkosalla. Muutaman kaverin kanssa jäätiin vielä lepotuoleihin makoilemaan muiden jo mennessä nukkumaan. Lopulta haimme tyynyt ja peitot sisältä ja käperryimme tuoleihin jatkamaan juttua. Jossain vaiheessa yötä/aamuyötä nukahdimme ja aamulla heräsimme aivan ihanaan auringon nousuun samalla kun järvestä nousi usvaa viileän yön jäljiltä.
Rakkaita muistoja rakkaitten ihmisten seurassa :)
Hassua, miten kesästä on aina paljon enemmän hyviä muistoja verrattuna talveen! Rakastan kesää itikoineen päivineen (vaikka itikoista en luonnollisesti niin välitäkkään). Joka kesältä kasautuu paljon ihania muistoja. Viime kesänä parhaat muistot tuli ehkä omilta 18- vuotis synttärijuhlista. Juotavaa, ystäviä, syötävää ja paljon hauskaa <3 Niistä on kesät tehty!
PS. Ja tietysti kesässä parasta on se että saa pukeutua kivoihin kesävaatteisiin ja etenkin kenkiin.
Mun kesä alkaa aina n. kesäkuun 5.-6. päivän kieppeillä kun loma on saatu käyntiin (olen ope) ja olen rinkka selässä matkalla jonnekin. Ihan sydämestä ottaa (silleen hyvällä tavalla) nytkin kun ajattelen sitä lähdön tunnelmaa. Kotiin palaan aina joskus heinäkuussa, että ehtii kesäillä vielä kotonakin!
Parhaat kesämuistot ajoittuvat, kun olin lapsi ja vietin kesäni aina maaseudulla mummolassa. Meitä oli useampi serkku kirmaamassa pitkin pihoja ja metsiä. Lehmiä katselimme aitauksien takana :)
Parhaan kesähetken tekevät seura. Oon mielummin kaatosateessa ulkona kävelemässä hyvän seuran kanssa kuin lämpimässä paikassa huonon seuran kanssa. Siitä ne parhaat muistot syntyvät, spontaaneista tilanteista.
täydellinen kesähetki on se, kun kävelee tyhjiä ja helteisiä helsingin katuja hyvässä seurassa pitäen hauskaa ja syöden jäätelöä :)
Lähes kaikki viime kesäni olen viettänyt töitä tehdessä, joten kesän parhaimmiksi hetkiksi ovat muodostuneet ne ihanat randomit hetket kavereiden ja rakaan kanssa. Picnik puistossa, päivä rannalla maaten tai kesäyö nukuttuna sortuneessa teltassa.
Kyllä kesällä Suomi on vaan niin ihana <3
Täydellinen kesähetki.. Kesäilta, kuuman päivän jälkeen. Rannalla rakkaan ihmisen kainalossa. Hyvää musiikkia ja hellyyttä <3
Kävely valoisassa kesäkuun yössä, kun ilma on hieman viileää mutta ei vielä kosteaa. Peipposen laulu. Muut nukkuvat mutta minä olen hereillä. Tuntuu siltä, kuin kaikki ihana ja jännä on vielä edessä ja ihan kohta täällä.
Minun täydellisin kesähetkeni muodostuu auringonpaisteesta, vihreästä nurmikosta, maailman parhaimmista ystävistä, uskomattomasta määrästä naurua, kenties jäätelöpuikosta, kesäisen värikkäistä shortseista, suosikkiballerinoista, rusketuksesta ja yksinkertaisesti vaan siitä mahtavasta kesäisestä fiiliksestä - elämä on kivaa!
Mun parhaita kesähetkiä on sateenraikas hengähdystauko omalla parvekkeella. Sinne on lyhyt matka ja silmä lepää vehreässä kesämaisemassa. (Kunpa nyt saataisiin pian lehdet taas puihin, ei tosiaan jaksais katsella tätä välikausimaisemaa enää kauan.)
Paras kesämuisto lienee kesältä 2011, kun rakkaan kaverini kanssa seisoin kaatosateessa keskellä Hakunilaa ja Myötätuulirockia ja erään bändin biisin soidessa pyöri pienehkö pitti, mutta keskellä sitä lauloi eräs paidaton pitkätukkainen mies kyseistä biisiä niin isolla tunteella, etten ole kenenkään nähnyt moista tekevän. Itse tärisin aluksi kylmästä, mutta lopulta se näky painautui verkkokalvolle niin hyvin, että alkoi pakostikin hymyilyttämään. :)
Paras kesämuisto on ensirakkauteni-toivottavasti saan vielä kokea vastaavan tunteen!!Lämpimät kesäpäivät,kuutamouinnit,päivät rannalla,ruskettunut iho,ei kiire mihinkään..Se Tunne<3 :)
Parasta kesässä on ehdottomasti mökkeily, ja se kun saa juoksulenkin jälkeen pulahtaa suoraan järveen viilentymään!
Parhaat kesämuistot on lukioajoilta, jolloin pyöräilimme aina hyvän ystäväni kanssa rannalle, jos sää vain salli. Nykyään emme asu enää edes samassa maassa, mutta toivottavasti ehdimme tehdä yhdessä uusia muistoja seuraavana kesänä.
Kesäyöt <3 kun on niin lämmin ettei tarvitse pitkähihaista ja shortseissa tarkenee hyvin. Kun on se pieni hetki hämärää, mutta silti valoisaa ja kävelee paljain varpain kotiin juhlimasta, yölliselle uinnille tai lenkkeilee kaverin kanssa. Vaikka kesällä aurinko on ihanaa niin melkein kesäyöt menee sen edelle rauhallisuudessaan ja kauneudessaan.
Nyt yhtäkkiä ekana pölähti mieleen kun toissakesäisellä mökkireissulla poikaystävän kanssa otettiin aurinkoa, tuli kuuma, pulahdettiin järveen, aurinkorasvattiin herkästi palava mieshenkilö uudestaan, otettiin aurinkoa, tuli kuuma, pulahdettiin järveen, aurinkorasvattiin... Nyt se on mun avomies! Olin sillon niin vastarakastunut. Mutta on se mökkeilykin ihanaa!
Paras kesämuisto lienee kun joitain vuosia sitten oltiin kaveriporukalla yhdessä leirikeskuksessa keskenämme yön yli (edellinen leiri oli loppunut illalla ja seuraava alkoi seuraavana päivänä). Tuona kesänä opin tuntemaan monet (ennestään tutut) ihmiset paremmin ja heistä on tullut tärkeitä kavereita <3
Ehdottomasti saaristo keskikesällä ! Omalla veneellä pääsee saaristossa niin mahtaviin paikkoihin, joita ei vaan voi unohtaa ! Toisaalta mieleen on myös jäänyt se päivä Tammisaaressa, kun aurinko oli porottanut koko päivän ja illalla istuin veneen takaosassa ja katselin vierassatamaa. Se oli ihana päivä <3
Minulle ihanin kesähetki on miehen ja koiran kanssa mökillä, kuuman päivän lämmin ilta, pulahdus saunasta lämpimään järviveteen, hyvää ruokaa ja parit saunaoluet. :)
Pienestä asti kun on tottunut siihen, että melkein joka kesä pääsee jonnekin ulkomaille, niin eipä sitä perinnettä oikein pysty muuttamaankaan! Eli parasta kesässä siis ulkomaanmatkat, ja toivottavasti lämmin ja ihana Suomen kesä, ei sekään ole yhtään sen hullumpi :)
Itse rakastan mökkeilyä kesällä! Voi vaan olla ja nauttia virkistävästä meri-ilmasta, ihanaa! :)
Parhaat muistot kyllä ovat Nummirockista! Samanhenkisiä ihmisiä, musiikkia ja hyvällä onnella auringon paistetta :) Aina on väsynyt mutta onnellinen kun pääsee kotiin reissusta. Ystävät ja ja paras fiilis keskikesällä <3
Mökkeily on parasta. Se on ihana tunne istua laiturilla ihastelemassa laskevaa aurinkoa, kun se on ensin paahtanut kirkkaana ja kuumana koko päivän. Parhaimmillaan ilma on vähän viilentynyt, mutta silti pärjää lyhythihaisella. Ja valoisat yöt, ai että. <3
Täydellisin kesämuisto on muutaman vuoden takaiselta Thaimaan-reissulta, kun heräsin aikaisin aamuisin kävelemään rannalle. Keräilin pieniä simpukoita sylin täyteen ja hipsin aamupalalle muun porukan heräillessä. Ihan parhautta.
Ihania kesämuistoja on niiiiin monia: saaristomökin rauha lapsena meren äärellä, Tanskan Roskilde-musiikkifestarit teininä, savusaunasta hyppääminen suoraan viileään kylpypaljuun, kaupungin keskustan puistokierros ja arkisen seikkailun löytäminen itsestään viime kesänä... Olen pienestä pitäen "inhonnut" kuumuutta ja aurinkoa, mutta täytyy kyllä myöntää, että mikään ei voita kesämekko päällä kioskista ostettua mango-melonijäätelöä auringonpaahteisella satamalaiturilla, samalla kun tuuli lempeästi viilentää tunnelmaa ja päivästä saa nauttia rakkaan ihmisen kanssa. ♥
...ja unohtuipa multakin tyylikkäästi itse asia, eli ONNITTELUT 4-vuotiaalle Karkkipäivälle! Lueskellut olen hyvin alusta asti, olen muistaakseni eksynyt tänne ensi kerran keväällä 2009 etsiessäni inspiskuvia violetin luomivärin "oikeaoppiseen" käyttöön...! ^-^ Sun tyylissä parasta onkin se, ettet ole kangistunut mihinkään "ei sovi Karkkipäivän tyyliin" -kaavaan, vaan olet ottanut joskus vakavia, joskus kepoisempia asioita elämästä reilusti mukaan meikkileikkien sekaan. Kiitos siis sinne :)
P.S. Jotain muuten kertonee nokkelista ilmaiskaman perässä juoksijoiden jallituksistasi, että etsin aivan hulluna postauksesta kohtaa, jossa olisi jokin salainen kikka kilpailuun osallistumiseen... Osallistun kovin harvoin, vain jos on tiedossa jotain mielestäni todella tarpeellista / mahtavaa / "oikeutettua" (:D), mutta luen kaikki postaukset huolella, joten tuntui hetken että olenko nyt missannut jotain! ^-^
Heh... Joudun tunnustamaan, että en vain jaksa keksiä sellaisia "jallituksia" kaikkiin arvontoihin... ^_^ No, sentään pelkällä "Osallistun!" -huudolla ei arvontaan pääse mukaan. ;)
Viime kesän Kreikan-matka oli ihana. Ne hetket, kun istuin aurinkotuolissa kirjan kanssa ja muu maailma unohtui - olimme vain minä, tarina, aurinko ja lempeä merituuli.
Ne aikaiset kesä aamut kun aurinko nousee, kaikki nukkuu (tai ainakin tuntuu siltä), kesän tuoksu, kahvikuppi kädessä, töihin lähdössä. Aivan ne tavalliset arkiset aamut ovat parhaimpia. Se hetki.
Yhtenä parhaista kesämuistoista on jäänyt mieleen viime elokuulle sattuneet pari päivää inkkarikesää. Sain viettää synttäreitäni rannalla, cocktaileja siemaillen! :D Aikaisempina vuosina elokuun puolenvälin jälkeen on kolea syksyinen sää jo painanut päälle näin pohjoisessa.
Minun on mahdotonta valita yhtä muistoa/hetkeä, mutta vietin lapsuuteni kesiä todella paljon rakkaan serkkuni kanssa. Ne muistot, kun naurusta ei tule ruokapöydässä loppua - ja lopulta maito purskahtaa nenästä ;) - ovat minulle todella tärkeitä.:)
Mun kesään kuuluu ehottomasti pyöräily. Oon viettäny paljon kesiä vanhempieni luona melko maalla, josta lähimpään kauppaan (ja oikeastaan muutenkin kunnon sivistyksen pariin) on 5 kilometriä. Sieltä ei päässyt kesäisin vanhempien ollessa töissä mihinkään muulla kuin pyörällä. Pyöräni on ollut sama vihreä rämä mummupyörä jo lähes 7 vuotta. Isi löysi sen metalliromunkeräyspisteestä ja kunnosti siitä minulle pyörän. Aloitin pyöräilykauden viime viikolla, se oli aivan mahtavaa. Kesä saa tulla!
Ihanin on kesä yö vuodelta 2009, kun olin kripalla ja kävelimme ( karkasimme) kesäyössä! Ihanat ystävät ja jännityksen tuomat perhoset vatsassa! :) mutta ei tonnikalaa saa syödä! Se on uhanalainen!
Ihanin kesämuisto on viime kesältä, kun olimme vuokranneet Englantilaisen poikaystäväni kanssa mökin viikoksi Saimaan rannalta. Pääsimme kokemaan yhdessä ihania kesäisiä asoita, metsämansikat, soutelu, kyläjuhlat, metsässä samoilu, saunomista aamusta iltaan! :)
Paras kesämuisto on varmaankin ensitreffit mieheni kanssa ja myöhemmin muutto omaan taloon, sekä itse rakennettu terassi jossa syödään jätskiä pienen tyttömme kanssa.
Linnanmäen vuoristoradan tuoksu kesäisenä päivänä ja se vatsanpohjassa tuntuva kutina sekä vapaudentunne kun vaunu kiemurtelee pitkin rataa. Ihanaa!
Onnea neljä vuotiaalle Karkkipäivälle!
Paras kesä meni naapurin pojan kanssa joka ilta rannalla istuen ja merta katsellen :)) Sain parhaan kaverini ikinä hänestä!
Täydellinen kesähetki tällä hetkellä on aurinkoinen ranta ihan tossa oman kodin lähellä, hyvät eväät ja muksut kirmaamassa vedessä. Ne pienet vivahteet, aurinkovoiteen tuoksu, laimennettu appelsiinimehu (perinne!) ja se auringon lämpö iholla. Täydellistä!
Märkä tukka ja nahkatakki. Öinen kesäsade viilensi illan. Laavulla vain me kaksi ja märkä suudelma:niin kylmä. samalla niin lämmin.
Kesälomamatkat ovat yksiä parhaita muistojani <3
Täydellinen kesähetki on auringon ensi säteet lintujen laulujen siivittämänä. <3
Paras kesähetki on alkukesän valoisat, raikkaat mutta lämpimät yöt täällä pohjoisessa. Silloin on ihana lähteä kävelylle :)
Jokaisena elämäni kesäni koettu mummon mäkin rantasauna on mun tunnelmallisin kesämuisto ja se mitä odotan tulevalta kesältäkin! Pienestä saunanikkunasta näkee löylynheitön lomassa palasen laituria, koivun ja auringon kimmellyksen (hyvällä säällä) järven pintaa vasten. <3
Kesämuistoja on niin paljon... Kesään kuuluu oikeastaan aina ulkomaanmatka, mutta koska mulla ei ole sieltä varsinaista yhtä ylitse muiden -kesämuistoa, ja koska kysymyksesi on tämän luonteinen, vastaan siis Suomen kesästä. :D
Parhaita kesiä ovat olleet ehkä 2002, kun olin 18 v., koulu takana ja elämä edessä. Silloin oli kuolematon ja vapaa ja loppukesästä tapasin exäni. :) Toinen huippukesä oli myös 2010, pitkä ja raskas remontti kotona takana ja pitkästä aikaa olin taas sinkku, kunnes loppukesästä tapasin nykyisen mieheni. ;)
Täydelliseen kesähetkeen siis kiteytyy kuumat päivät, lämpimät ja valoisat yöt, kesäinen stadi (kesäisin en täältä hevillä poistu, paitsi ulkomaille), nuoruus, ihmiset, vapaus tehdä mitä ikinä lystää, ja eksyä kesäöinä hetken mielijohteesta ties minne sekä... leiskuva rakkaus. ;)
Kylmät ja valoisat kesäyöt täällä Lapissa vasanmerkityksissä on kesässä niitä omalla tavallaan hienoimpia juttuja. Mutta ikimuistoisin kesämuisto on varmaan reissu ylös jokea isän kanssa kalaan, kun joki oli täysin tyyni, mistään ei kuulunut veneen perämoottorin lisäksi ääniä ja joka puolelle minne katsoi oli vihreää.
Ihanin kesämuisto on ehdottomasti vuodelta 2011 kun tuleva mieheni kosi minua seurasaaressa piknikillä ollessamme :) Häät on elokuussa. <3
Paras kesämuistoni on se, kun vuonna 2003 suutelin kaatosateessa silloista kesäheilaani. Onhan tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut kaikkea muutakin, mutta tuo hetki kaatosateessa ei vain unohdu. Ihanan ällöromanttista.
Täydellinen kesähetki on se, kun on juuri tullut saunasta pelkästään pyyhe päällä, istuu kesämökin terassilla katsomassa myöhäistä auringonlaskua ja sihauttaa yhden jaffatölkin auki... tietysti kaikista tärkeimmät kaverit istuskelevat viereisillä tuoleilla rupattelemassa niitä näitä, ja koira makaa tuolin alla tuhisemassa. :)
Paras kesämuisto on varmasti ensimmäinen yhteinen lomamatka puoliksi kreikkalaisen siippani kanssa Kreikan saaristoon! Oltiin niin rakastuneita, ai että...
Viime kesänä läheisessä metsässä oli hakkuut meneillään ja metsäkone oli kuljettanut juuri kaadetut puut tien laitaan. Satuin kulkemaan samaan aikaan paikasta ohi ja huumaannuin täysin puiden tuoksusta. Tuoksussa oli jotain erilaista, niin lempeää ja maagista.
Kauheen vaikea valita vain yksi.. Mutta parhaita muistoja on varmaan, kun viime kesänä pidettettiin grillibileet kavereiden kanssa sen kunniaksi, että olin juuri muuttanut omilleni. Aurinko paistoi, kaikilla oli kivaa ja se oli niin ihana tunne kun nälkäisenä ja janoisena sai ruokaa ja kylmää juotavaa ♥ Ja sitten vielä se että mulla oli ruskettuneet sääret ja pitsihame, mistä tuli jotenkin tosi kiva fiilis :D Ahh.
Paras kesätunne on ehdottomasti se, kun on viettänyt ihanan päivän rakkaiden kanssa ja ilta huipentuu saunomiseen rantasaunassa. Se tunne, kun aurinko laskee ja pulahdat uimaan onnellisena ja mietit miten hyvin kaikki on. Ah, kesä saisi jo tulla!
Yksi parhaimmista kesämuistoista on arkinen, mutta päivä oli niin täydellinen. Avopuolison kanssa lähdettii pyörillä Oulun keskustaan, käytiin torilta ostamassa mansikoita, mukana parit huurteiset ja matkattii Ainolanpuistoon ruokkimaan sorsia ja nauttimaan mitä kauniimmasta päivästä. Vielä ei tohdittu päivää lopettaa vaan mentiin vielä Tuiran rannalle moikkaamaan kaveria, koko päivä meni, mutta sitä parempi fiilis :) Tais vielä iltapalaksi lähtee kebabaa mukaan :D
Parasta kaikissa kesissäni on ollut bestiksen kanssa yhteinen tyttöjen mökkiviikko, jo vuodesta 1993. Nykyisin viikko on kutistunut muutamaan yöhön kesässä, mutta sisältää sitäkin lokoisampaa olemista, rentoilua, saunaa ja hyvää ruokaa sekä tietysti parasta seuraa. Totaalinollaus yhdistettynä bestiksen kanssa hengailuun, muuten kun aika harvoin nähdään; Ihan parasta! <3
Isosti onnea nelivuotiaalle! :)
Viime kesän paras muistoni on kun tapailimme poikaystäväni kanssa ensimmäisiä kertoja ja teimme pitkän kävelyretken lämpimänä päivänä upeaan satamaan ja kävimme pelaamassa minigolfia :)
Täydellinen kesähetki on se, kun herää aamulla mökillä ja kävelee järven rantaan laiturille, aamu on lämmin, taivas on sininen ja järvi peilityyni. Siinä joka kerta muistaa miksi Suomen kesä on maailman parhain!
Paras hetki tulevalle kesälle voisi olla vaikka seuraavanlainen: saaristo ja kuuma rantakallio, aallot liplattaa ja lokit kirkuu. Eväänä mansikoita ja kuohuviiniä, aikaa olla rauhassa ja fiilistellä:)
Kesäyöt, illan istujaiset hyvässä seurassa vaikkapa grillaten.
Parhaisiin kesämuistoihin kuuluu viimekesän festarireissu Turkuun ystävien kanssa!
Parhaana kesäpäivänä nautin auringosta koko päivän ulkona viettäen, välillä järveen pulahtaen, syön uusia perunoita, savustettua kalaa ja raikasta salaattia. Alkuillasta rantasauna lämpiämään, siellä sitten vietetään parikin tuntia aina välillä järvessä vilvoitellen. Jotain ihanaa kylmää saunalimpparia. Illalla vielä jotain kivoja ulkopelejä ja grillausta. Nyt odotan kesää entistä enemmän kun aloin sitä oikeen miettiä!
Ihanin kesämuistoni on ehdottomasti pari kesää sitten kun aloimme kihlattuni kanssa seurustella. Emme olleet nähneet vuoteen, sillä hän asui ulkomailla, mutta yhteyttä pitäneet netin kautta senkin edestä. Melkein koko kesän harmittelin kun en ollut häntä nähnyt hänen Suomeen paluunsa jälkeen mutta elokuussa päädyimme samalle leirille isosiksi ja rakkaus roihahti kunnolla. Nyt suunnitellaankin sitten ensi talveksi häitä :)
Ihanien kesämuistojen avulla jaksaa odottaa seuraavaa. Täydellisiä auringon lämmittämiä muistoja on minullakin monia, mutta palkinto hajuvesi kirvoitti mieleeni viime kesän kallioiset rannat Italian saappaassa.Löysimme rauhallisen poukaman, jossa tuli tunne että auringon säteistä nauttii vain me kaksi. Tuuli hönkäili lämpimästi ja pirskotti suolavettä tukkaan ja iholle. Loikoilin lämmintä kiveä vasten nauttien upeasta kesäpäivästä hyvässä seurassa.