27.12.2012

Jotain keksitte kysyäkin :)

Vastauksia aiemmin joulukuussa esittämiinne kysymyksiin, var så goda. :) Kuvituksena Amerikassa kohtaamiani joulukuusia.

Kuvitus1

milipili: Kuka Tyttökullista on paras?

- Dorothy

Asta: oletko ajatellut aloittaa toista, ruokaan keskittyvää blogia?

- Asia on silloin tällöin käynyt mielessä, sillä ruoanlaitosta ja ravinnosta on todella syntynyt minulle intohimo, mutta toisen blogin aloitus on kaatunut siihen ettei minulla taida yksinkertaisesti olla sille aikaa. :/

kukkais: Lähtisitkö uudestaan reissuun joskus tulevaisuudessa?

- Ehdottomasti, mutta tuollaiselle pidemmälle en ihan lähiaikoina.

gata: Mistä kiinnostuksesi kauneuteen tulee? / Karoliina: miksi olet niin kiinnostunut kauneudesta?

- Tämä on itse asiassa itsellenikin mysteeri. Kotoa en ainakaan saanut erityistä kipinää kauneudenhoitoon, sillä äitini ei ole kiinnostunut kosmetiikasta enkä kasvanut suurten puteliröykkiöiden ympäröimänä. Kuitenkin kiinnostukseni kosmetiikkaan heräsi ihan itsestään heti kun aloin lähestyä murrosikää. Oma shampoo oli minulle joskus 10-11-vuotiaana suuri ylpeydenaihe, ja jo silloin analysoin sen tuoksua ja koostumusta. ^_^ Muistaakseni 12- tai 13-vuotiaana sain tehdä ensimmäisen kosmetiikkatilauksen Yves Rocherille, ja siitä se sitten lähti. Ei puhettakaan että olisin enää käyttänyt samaa suihkugeeliä tai kosteusvoidetta muun perheen kanssa, kaiken piti olla omaani ja itse harkiten valitsemaani. Tuoksut ja etenkin pakkauksen esteettisesti miellyttävä ulkonäkö olivat ehdottoman tärkeitä kriteerejä. :)

Kuvitus2

hukkapätkä: Saisiko Mr. Karkkipäivää koekaniiniksi miesten kosmetiikan testaukseen?

- Misteri on jo toiminutkin joidenkin tuotteiden koekäyttäjänä, mutta ongelmana taitaa olla hänen yleinen "asennevammansa", jos nyt näin voin hellästi ilmaista. ^_^ Esimerkiksi luonnonkosmetiikasta hän tuntuu jo valmiiksi päättäneen, ettei oikein pidä sen lajin tuotteiden tuoksuista ja koostumuksesta. Toinen ongelma on se, ettei hän ylipäänsä käytä esimerkiksi voiteita tai kasvojen puhdistustuotteita. Kun ei ole pitkän linjan kokemusta näistä tuotteista, on vaikea arvioida uusiakaan tuotteita. Misterille ei siis oikein ole syntynyt kokemusta siitä, miltä esimerkiksi hyvän kasvovoiteen pitäisi tuntua. Tai mitä putsarin kuuluisi tehdä, kun kasvot puhdistuvat jo suihkussa....

Kätsy Kissa: millaisia hajuvesiä sulta löytyy tällä hetkellä?

- Tämä taisikin olla enemmänkin postaustoive.... Mutta joo, hajuvesiä löytyy ihan liikaa ja joudun tunnustamaan, etten tällä hetkellä edes tiedä missä kaikki ovat kun niitä on siroteltu ympäri asuntoa. :/ Osa avaamattomista pakkauksista on myös viety kellariin varastoon (tuoksuthan säilyvät parhaiten pimeässä ja viileässä). Mutta tuoksuja läytyy laidasta laitaan kirpakoista sitrustuoksuista makean täyteläisiin.

Kuvitus5

pualu: Mitä söit eilen aamupalaksi?

- Ymmärrän, että tämä oli vitsi, mutta vastaan sinulle silti, pualu. :) Söin eilen kevyemmän version klassisesta aamupalastani eli sekoituksen maitorahkaa, raejuustoa ja maustamatonta soijajogurttia vadelmilla. Normiversiossa on kreikkalaista jogurttia.

Lisbet: oletko ikinä harkinnut meikkausyrittäjyyttä, meikkausopastusta tms?

- On se joskus käynyt mielessä. :)

candycane: Mitä kieliä puhut? Tämän hetken suosikkituoksu & kynsilakka?

- Puhun sujuvasti suomea (äidinkieli), ruotsia ja englantia. Lisäksi ymmärrän jonkun verran saksaa, espanjaa ja venäjää, niitä on tullut opiskeltua aikoinaan. Tämän hetken suosikkituoksu on poikaystäväni Venetsiasta minulle ostama Kiehl'sin Vanilla & Cedarwood. Suosikkikynsilakkaa on vaikeampi valita, mutta sanon Color Clubin ihanan kimalteinen Wild And Willing, jota laitoin joulukynsiinkin.

Kuvitus7

Ansku: Mulla on pintakuiva mutta kiiltelevä iho. Olen hankkinut Lancomen Teint Idole Ultra 24h- sekä Cliniquen anti-blemish solutions-meikkivoiteet, mutta jostain syystä kumpikin "kerääntyy huokosiin" heti levitysvaiheessa, vaikka juurikin piti olla hyvin levittyvät/suht mattaiset lopputulemat :( Etenkin poskissa ongelma korostuu. Mitä suosittelet avuksi? Mitä kannattaisi levittää meikin alle?

- Ovatko huokosesi muutenkin laajentuneet..? Suosittelen käyttämään jotain huokosia supistavaa seerumia, esimerkiksi Cliniqueltakin löytyy, ja meikin alle jotain tehokkaasti huokosia täyttävää primeria, kuten esimerkiksi L'orealin Studio Secrets Smoothing Resurfacing Primer (hiero vain ihan vähän "ongelmakohtiin").

Kuvitus3

miimmi: mitä kautta olet tutustunut ulkomaalaisiin ystäviisi? Ovatko he vanhoja kirjeystäviäsi? Oliko harppauksesi kosmetiikka-alalle ryhtymiseen suuri, eli minkä tyylistä duunia teit ennen?

- He ovat nimenomaan vanhoja kirjeystäviäni. :) Harppaukseni kosmetiikka-alalle oli aika suuri, eli edellinen ala oli jotain ihan muuta, tosin asiakaspalvelua sielläkin. Harjoitin kylläkin kosmetiikka-alaa epävirallisesti suorittamalla kollegoilleni jatkuvasti meikki- ja ihonhoitokonsultaatiota ja neuvomalla mistä he saavat tilattua putelit halvimmalla..! ^_^ Meikki ja kynnet olivat jo tuolloin sateenkaaren kaikissa väreissä mikä vaikutti ilahduttavan monia asiakkaitani, jotka eivät siinä ympäristössä suoranaisesti sen tyylistä virkailijaa odottaneet kohtaavansa. :)

Too: oletko kuullut / kokeillut saksalaisen DM-ketjun Alverde-sarjaa tai Rossmann-ketjun Alnatura-sarjaa?

- En valitettavasti tunne kumpaakaan sarjaa.

Elena: Oletko kokeillut Maybellinen Eye Studion 24Hr Color Tattoo-luomivärejä?

- Kyllä olen, minulla on itse asiassa tälläkin hetkellä On And On Bronze -sävyä luomillani. Tykkään ja hyvin pysyy! :)

Lennu: mikä on koulutuksesi ja miten olet alalle päätynyt?

- Olen alunperin kouluttautunut matkailualalle, ja kauneusalalle päädyin kun muutin Ahvenanmaalta mantereelle poikaystäväni luo ja piti ns. olosuhteiden pakosta vaihtaa työkuvioita. Kosmetiikka oli ollut harrastukseni jo puoli elämää, joten kun bongasin kosmetiikkamyyjän koulutuksen, se tuntui itsestäänselvältä askeleelta. Suoritettuani kosmetiikkamyyjän tutkinnon aloitin työt alan myymälässä.

Riikka: millaisia hanskoja käytät talvella?

- Hahah, tämä oli tosiaan hauska kysymys..! Ennen, kun minulla oli mielettömän pitkät kynnet, hansikkaiden käyttö todella aiheutti päänvaivaa. Ratkaisin asian näin: käytin neulesormikkata joiden kärjistä kynnet pilkistivät. Kovilla pakkasilla vedin päälle L-koon rukkaset joiden kärkeä kynnet eivät yltäneet rikkomaan. Nyt minulla ei ole enää pariin vuoteen ollut niin pitkiä kynsiä että ne puhkoisivat sormikkaita.... Käytän ihan tavallisia nahkahansikkaita.

Kuvitus4

maikki: Luetko paljon kosmetiikkaan ja kauneuteen liittyvää kirjallisuutta? Mitkä ovat inhokkituoksusi miehille ja naisille tällä hetkellä? Onko olemassa sellaista meikki- / ihonhoitosarjaa, josta et ole onnistunut löytämään yhtään hyvää tuotetta? Mikä tuoksu on inhokkisi ihonhoitotuotteissa ja hajuvesissä?

- Luen aika paljon, tosin haluaisin lukea vieläkin enemmän. Kärsin edelleen keskittymisvaikeuksista ja minun on vaikea saada yhtä kirjaa loppuun. Olen esimerkiksi taistellut yhden kosmetiikan kemian opuksen kanssa jo kohta kaksi vuotta.... :/

Inhokkituoksuni miehille ja naisille..? Hmm... Inhokki on ehkä liian voimakas sana, mutta jos vaihdetaan se ilmaisuun "en pidä", niin en esimerkiksi yhtään pidä Marc Jacobsin Bang -tuoksusta miehille. Se on pippurinen eikä yhtään makea/aromaattinen. Todella omituinen tuoksu mielestäni. Naisten puolelta en oikein ymmärrä cologne-tyylisiä tuoksuja, esimerkiksi Biothermin Eau Vitaminee on tuoksu jota en voisi kuvitellakaan käyttäväni. En edes vartalotuoksuna, en muutenkaan oikein hiffaa kroppatuoksujen ideaa.... (En myöskään ole koskaan esitellyt Eau Vitamineeta yhdellekään joka siihen olisi ihastunut.... mutta kai tälläkin tuoksulla on ne omat faninsa..) Kyllä minulle vain riittää suihkugeelin jättämä raikkaus ja vartalovoiteen tuoma tuoksu.

Kuvitus6

Hmm, seuraava kysymys onkin mielenkiintoinen..... Täytyy sanoa että ei kyllä tule mieleen yhtään sarjaa josta en olisi löytänyt ainuttakaan hyvää tuotetta. Tai no.... Fructis ja Sunsilk. En vain tykkää niistä. ^_^ Koko imagokin on aivan hirveä. En haluaisi katsella Fructista tai Sunsilkiä kylpyhuoneessani. Aijjoo, mutta ne eivät olekaan meikki- tai ihonhoitosarjoja, joita kysymys koski....

Inhokkituoksuni kosmetiikassa ja hajuvesissä ylipäänsä..? Sellaisesta oikein klassisesta ruususta en ole koskaan liiemmin tykännyt, mutta sitten esimerkiksi Dr. Hauschkan tuotteissa se toimii. Esanssisesta hedelmän tuoksusta en myöskään pidä. Tai makeasta karamellituoksusta, tyyliin toffee.

* * *

Mitä kauneudenhoitoon tulee, tällä hetkellä meikkejä, tuoksuja tai uusia naamarasvoja tärkeämpää minulle on saada ihoni ja kroppani normaalikuntoon reissun jäljiltä. Iho on jostain syystä aivan eri tuntuinen kuin ennen matkalle lähtöä, karhea ja jotenkin "nihkeä", ei sileä ja pehmeä. Kolmen kuukauden liikunnattomuuden tuloksena reisiäni koristavat selluliittimuhkurat ja vanhat työhousut kiristivät niin että epäilin ensin jonkun pesseen ne liian kuumassa vedessä. Pesuohjelmaa ei käy nyt kuitenkaan syyttäminen, vaan treenin puutteen ja järkevien ruokavalintojen kanssa lepsuilun tulokset näkyvät nyt tässä.

Niinpä lähimmät ystäväni näin vuoden 2012 saavuttaessa loppuaan ovatkin selluliittigeeli, kuorinta-aine ja kuntopyörä. Noihin selluliittivoiteisiin en ole suoranaisesti koskaan hurjasti uskonut, mutta voin raportoida teille talven mittaan onko appelsiini-iho saatu nujerrettua. Luulen kuitenkin liikunnan auttavan siihen kaikkein tehokkaimmin.

0 comments on “Jotain keksitte kysyäkin :)”

  1. Mä olen aika uusi lukijasi, vaikka olenkin jo aiemmin kommentoinut. Nyt heräsi kysymys, että oletko kotoisin Ahvenanmaalta vai vaan asunut siellä hetken. Mun toiveena on päästä käymään ahvenanmaalla vielä joku kaunis päivä. :)

    Sitten toinen kysymys. Olen samaa mieltä kanssasi selluliittivoiteen käytöstä. Liikunta ja vesi ovat tärkeimmät. Mutta mua kuitenkin kiinnostaa mitä selluliittivoidetta aloit/alat nyt käyttämään? Tiedät kosmetiikasta niin paljon niin siksi kiinnostaa minkä voiteen olet testiin ottanut. :) Mä oon joskus käyttänyt Diorin selluliittivoidetta. Siitä luvattii suuria, ja mä kyllä tykkäsin. Nyt ei vaan ole varaa ostaa sitä montaa purkkia. :D

    Vastaa

    0
    1. Moi Laura!

      En ole kotoisin Ahvenanmaalta, mutta asuin siellä 6 vuotta ja asuisin edelleen jos Mr. Karkkipäivä ei olisi ilmestynyt elämääni. :)

      mua kuitenkin kiinnostaa mitä selluliittivoidetta aloit/alat nyt käyttämään?

      Varmaankin petyt vastaukseeni, sillä en tällä kertaa lähtenyt tutkimaan purkkien sisältöä ja valitsemaan vakuuttavinta selluliittituotetta... Sen sijaan nappasin kaapistani siellä jo n. 3 vuotta avaamattomana asustelleen, muinoin alesta ostamani Lumenen Body Aktiva -selluliittigeelin. Sen kanssa rinnakkain olen käyttänyt Weledan Koivu-selluliittiöljyä, jota minulla on pieni näytepurkki. Käyttäisin sanalla sanoen mieluummin koko pullon tuota Weledaa josta olen kuullut paljon hyvää ja se hoitaa ihoakin tehokkaammin, mutta kun on tuo Body Aktiva joskus tullut hankittua niin käytetään se pois...

      Vastaa

      0
  2. hei mietin vaan tässä luettuani tuon parin vuoden takaisen meikkikokoelma-postauksen, että milloin heität esim. luomivärejä pois? uskotko taakse painettuun säilymisaikaan?

    olisi muuten kiva jos jaksaisit tehdä samanlaisen postauksen uudestaan!:)

    Vastaa

    0
    1. Puuterimaiset luomivärit säilyvät käytännössä ikuisesti, sillä bakteerit eivät elä kuivassa. Toki luomivärin pinta voi mennä pilalle jos siihen joutuu liikaa ihon rasvoja, ja se voi kovettua tai murentua, mutta omissa luomiväreissäni en ole tällaista käytöstä havainnut. Pidänkin kyllä huolen siitä, että en koske nappien pintaan sormilla ja meikkaan vain pohjustettuja luomia joissa ei kiillä ihon tali. Luomiväriin kulkeutuu siis eeeerittäin vähän ihon rasvoja.

      Vastaus kysymykseesi on siis: en heitä luomivärejä pois. :)

      Vastaa

      0
  3. Täytyy tunnustaa, että vähän hymyilytti, kun näin sun vastanneen mun kysymykseen. :D

    Hauskannäköiset kengät sulla muuten tuossa ekassa kuvassa! Kenes tuotantoa ne on?

    Vastaa

    0
    1. Kengät on "no brand Made In China" -kaupasta Madridista, 12 euroa :) Piti hankkia reissussa kylmempiä säitä varten, samoin tuo musta takki on vastaavanlaisesta Kiina-kaupasta. Sellaisia putiikkeja ei Suomessa taida ollakaan.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (49)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat