Me tunnemme Korresin. Kiistatta Kreikan tunnetuin kosmetiikkamerkki kansainvälisesti. Trendikkään ”vihreän aallon” harjalla ratsastava, alun perin apteekkarin kehittämä menestyssarja, jossa kreikkalaisia yrttejä ja lääkekasveja hyödynnetään pääosin luonnollisista ainesosista koostuvissa kosmetiikkatuotteissa, yhdistettynä tyylikkääseen, tunnistettavaan graafiseen ilmeeseen.

Mutta Kreikassa on toinenkin kosmetiikkasarja hyvin samankaltaisella imagolla ja tuotefilosofialla. Tätä sarjaa suosivat kreikkalaiset itse. Apivita.

Kuva: Apivita

Ei ole (kreikkalaisten mielestä) sattumaa, että sarjojen imago on niin samanlainen.

Useampikin kreikkalainen tuntuu olevan sitä mieltä, että Korres on kaupallisempi, heikkolaatuisempi kopio Apivitasta. Heidän näkemyksensä mukaan Korres otti Apivitan idean ja muokkasi siitä oman, kaupallisen version. Oli tässä sitten perää eli ei, minusta tämä asenne Korresia kohtaan kreikkalaisten itsensä taholta on kiinnostava. Ja sanalla sanoen yllättävä – kuvittelin Korresin olevan Kreikassa niin kuin Lumene Suomessa – kaikkien oma ”kotisarja”.

Kun minä hehkutan Korres-ihastustani, katsovat paikalliset ystäväni minua vähän oudosti. Sympatiat menevät toiselle merkille.

"The Tinted Lip Balm Queen" :)

”Sinunhan pitäisi tehdä juttu Apivitasta!” huudahti ystäväni Marianna, kun kaksi vuotta sitten syksyllä olin menossa vierailulle Korresin tehtaalle.

Tällöin sain ensimmäistä kertaa kuulla Apivitasta. Sen jälkeen tuntuikin, että törmäsin merkkiin kaikkialla. En pelkästään kaupoissa ja apteekeissa (Apivitalla on myös samat myyntikanavat kuin Korresilla, usein ne ovat apteekeissa vierekkäisillä hyllyillä) vaan ihmisten puheissa ja kylpyhuoneen kaapeissa. Jopa Symillä asuvat suomalaiset Lasse ja Pekka vannoivat Apivitan nimeen. ^_^

Apivitan perusti vuonna 1979 nuori apteekkaripariskunta, Nikos ja Niki Koutsianas. Tarina on hyvin samankaltainen kuin Korresilla (ja miksei monella muullakin luonnollisiin ainesosiin pohjautuvalla sarjalla); Nikos ja Niki olivat kiinnostuneita lääkekasvien ja muiden luonnollisten raaka-aineiden hyödyntämisestä kosmetiikassa, ja alkoivat valmistaa yrtteihin ja mehiläistuotteisiin (vaha, hunaja, propolis) pohjautuvia tuotteita.

Nimi APIVITA tarkoittaa ”Mehiläisen elämää” ja tulee latinan sanoista APIS (mehiläinen) ja VITA (elämä).

Apivita mainostaa itseään Kreikan ensimmäisenä luonnollisena kosmetiikkasarjana. Sertifikaatteja sillä ei ole, eikä se täysin kunnioita luonnonkosmetiikan perusperiaatteita. Tuotteissa on mm. parabeeneja. Luonnollisuuspitoisuus on silti korkea ja Korresin tavoin sarja välttää mineraaliöljyjä ja silikoneja.

Apivitan ”the juttu” on edelleen tänäkin päivänä mehiläistuotteiden, etenkin propoliksen käyttö. Propolista on lähes kaikissa heidän tuotteissaan. Propoliksella on mm. antimikrobisia ominaisuuksia.

Haastattelin juttua varten ystävääni Mariannaa, ja kysyin häneltä, minkä hän arvelee olevan Apivitan suosion salaisuus Kreikassa. Miksi se on paras? Mariannan mielestä Apivitan tuotteet yksinkertaisesti vain toimivat, hän ei ole kokeillut sarjalta yhtäkään huonoa tuotetta. Apivita on onnistunut vakiinnuttamaan aseman luotettavana, laadusta tinkimättömänä sarjana. Kysyt keneltä tahansa, saat saman vastauksen. Apivita on laatua.

Juuri tällaisia juttuja tykkään pohtia kosmetiikan maailmassa… Kerrassaan hurjan mielenkiintoista. Miksi jostain merkistä tulee The Merkki? Miksi joku on suositumpi kuin toinen?

Tässäkin tapauksessa meillä on kaksi todella samankaltaista sarjaa samanlaisella taustalla ja filosofialla – näennäisesti on hyvin vaikea ymmärtää, miksi toinen on kotimaassaan suositumpi kuin toinen. Mariannan mukaan positiivinen ”word-of-mouth” on luonnollisestikin paras tae minkä tahansa sarjan suosiolle. Kreikkalaiset kokevat Apivitan tuotteet parempina kuin kilpailijoiden. Niistä puhutaan. Niitä suositellaan. Ne ovat yksinkertaisesti saavuttaneet laadukkaamman maineen kuin Korres. Vaikka tokihan Korreskin on täällä hurjan suosittu. Apivitalla vain on maine sinä ”laadukkaampana Korresina”.

Vaikka en Apivitan tuotekehittelyyn olekaan tutustunut, en voi olla miettimättä, että kreikkalaisten asenne Apivita vs. Korres -asiassa voi olla myös puhtaasti tunnepohjainen. Apivitalla on pidempi historia. Se oli ollut markkinoilla jo melkein 20 vuotta Korresin tullessa mukaan pelikentälle. Incejä silmäillessä minusta itsestäni vaikuttaa, että Korres ainakin on luonnollisempi eli käyttää vähemmän synteettisiä raaka-aineita. Se ei tietenkään ole mikään universaali laadun mittapuu, mutta itselleni tällaisilla asioilla on merkitystä.

Syy, miksi en ole aiemmin kirjoittanut Apivitasta, on simppeli: merkkiä ei saa Suomesta. Sarjan saatavuus kansainvälisesti on heikohko, sitä myydään vain 11 maassa Kreikan ulkopuolella. Meitä lähin maa on Ruotsi. Nyt sitten ajattelin, että miksipäs en esittelisi Apivitaa joka tapauksessa, voihan joku innostua tutustumaan merkkiin Kreikassa lomaillessaan.

Apivitalla on myös nettikauppa joka toimittaa EU-maihin. Marianna on selvästi hellyttävän innoissaan lempisarjansa promoamisesta Suomeen (hän ei siis todellakaan ole Apivitalla töissä ;)), ja haluaa kertoa, että ”joka tilauksen yhteydessä saa kolme ilmaista näytettä”. :)

Entä minä ja Apivita?

Toistaiseksi olen kokeillut vain hius- ja suihkutuotteita ystävieni luona (hyviä ovat), ja nyt sitten ostin vihdoin ensimmäisen oman Apivitani – matkakokoisen kasvoputsarin. (Kun Suomesta mukaan otettu kasvoputsari loppui, jee! Aina on ilon aihe kun saa perustellun syyn ostaa uuden!)

Creamy Face & Eye Foam Cleanser on sulfaatiton, miedosti ja todella kermaisesti vaahtoava putsari. Aivan ihanan tuntuinen, tykkään todella paljon. Silmämeikkiä en kyllä tällä poista, sillä en pysty laittamaan mitään vaahtoavaa silmiin (olkoon kuinka mieto), seurauksena on aina kirvely.

Tuote on koostumukseltaan paksua maitomaista geeliä ja se on todella riittoisaa, tarvitsee vain 20 sentin kolikon kokoisen pisaran ja se muodostaa iholla veden kanssa paksun kermaisen massan.

Seuraavalla Kreikan reissulla pitäisi kenties ostaa Apivita-setti matkakosmetiikaksi Korresin sijaan. Ihan jotta saisi perusteellisemman kuvan sarjasta. Se tosin riippuu myös budjetista – Apivita kun on Korresia arvokkaampi merkki. ;)

Onko Apivita entuudestaan tuttu merkki jollekin teistä?

Kuva: dkd

Lukijani Outi teki Santorinilla erittäin spontaanin Apivita-hankinnan. Olimme Firan apteekissa nuuskimassa kosmetiikkaa ja olin hetkeä aiemmin pitänyt Outille ”luennon” Apivitan suosiosta Kreikassa. Outilla oli jo ostoskori täynnä Korresia. Nostin Apivitan shampoon hyllyltä ja luin ääneen pullonkylkitekstin, ”Kuiville pituuksille ja rasvoittuvalle päänahalle”. Outi vain nappasi sen mun kädestä ja sanoi, ”Kuulostaa just siltä mitä mä kaipaan, tänne kiitos!” :)

Mitäs olet tykännyt, Outi? ;)

Minun piti tänään kirjoittaa blogilleni uusi kuvaus. Indiedays uudistuu ja meitä pyydettiin päivittämään blogin esittelyteksti - jos se päivitystä tuntuu kaipaavan.

Ja kai se on myönnettävä, ettei sivupalkkini esittelyteksti ollut enää pitkään vastannut blogin sisältöä. "Karkkipäivä on kosmetiikkablogi...." se teksti alkoi. Joo, käsitteleehän tämä kosmetiikkaa. Ja edelleen paljonkin - ainakin silloin kun olen "normaaliarjessa". Mutta kosmetiikkablogi? Onko Karkkipäivä enää kosmetiikkablogi? Joku lukijakin on joskus kommentoinut että vaihda toi teksti, ei tämä enää ole mikään kosmetiikkablogi.

Vastustin pitkään Karkkipäivän mieltämistä lifestyle-blogiksi. Minusta lifestyle-blogeissa pääroolissa on kirjoittaja itse. Niissä kerrotaan kirjoittajan elämästä; kodista, perheestä, sisustuksesta, vaatteista. Päiväkirjamaiseen tyyliin.  Ei Karkkipäivä ole sellainen. En minä ole täällä mikään päähenkilö. Ei täällä seurata elämääni.  Mutta totta on, että blogissa on jo pidempään ollut lifestyle-genren aineksia. Mitäpä muutakaan nuukailu, hiilihydraattitietoisuus ja kengännauhabudjetilla reissailu ovat kuin elämäntyyliä. ;) Tänne ne vain ovat pikkuhiljaa soluttautuneet, osaksi alunperin täysin kosmetiikkaan keskittynyttä blogia.

Mitä Karkkipäivästä sitten tänä päivänä pitäisi sanoa? Moni muukin bloggaaja on viime aikoina miettinyt paljon tätä genre-asiaa ja brändäystä. "Aloitin ruokabloggaajana mutta haluan nyt kirjoittaa myös liikunnasta - voinko tehdä niin? Mihin kategoriaan blogini sitten kuuluu?" Totta kai voit..! Minusta leimoihin ei ole hyvä kangistua. Itsekin koin pitkään huonoa omaatuntoa siitä että kirjoitin kosmetiikkablogiini ruoasta, mutta sitten oivalsin (kiitos myös lukuisten lukijakommenttien), että blogi saa kasvaa ja elää kirjoittajansa mukana. Sen kuuluukin tehdä niin. Sehän juuri on asia, joka kaiken kaupallistumisenkin keskellä vielä erottaa blogimedian aikakauslehtimediasta. Muotilehti on muotilehti eikä se voi yhtäkkiä muuttua kolmeksi kuukaudeksi Condé Nast Travelleriksi. Blogi voi.

Alkuperäisen teeman muuttaminen ja hylkääminen totaalisesti on blogimaailmassa kirjoittamaton "älä-tee-näin". Sen ymmärrän. Lukijat ovat alkaneet lukemaan blogiasi koska kirjoitat aiheesta X. Kelkan suuntaa vaihtamalla voivat lukijat helposti jäädä kyydistä. Ehkä heitä ei tippaakaan kiinnosta uusi aiheesi Y. Tietysti minäkin mielelläni pidän alkuperäiset kosmetiikkalukijani kelkassa. Onneksi aihe ei ole blogista mihinkään katoamassakaan - siitähän sitä kirjoittaa mikä innostaa ;) Jos Karkkipäivälle tarjottaisiin duunia vaikkapa jonkun matkalehden bloggarina, niin joutuisin toteamaan, "Pahoittelut, en valitettavasti voi mitenkään olla intoilematta myös uusista Diorin luomiväreistä tai edullisesta kynsilakkalöydöstä."

Mutta kyllä nyt on niin, että minun on aika luopua yksipuolisesta 'kosmetiikkablogi' -nimityksestä. Rohkenin pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa uuteen esittelytekstiini sanat; "Karkkipäivä on kauneus- ja lifestyle-blogi". Sillä sitähän se taitaa olla. Kosmetiikkapainotteinen, ruokaa ja matkailua sisältävä blogi. Jossa köyhäillään. :D Olisiko siinä tämän päivän Karkkipäivä? :)

P.S. Herranjestas tuota mun Indiedaysin profiilikuvaa... Niin sitä ihminen muuttuu. Mun mielestä tuo kuva oli aivan mahtava silloin kun se otettiin (3 tai 4 vuotta sitten). Nyt en näe siinä minua ollenkaan. Kuka on tuo muovinen, jähmettynyt nainen rusetti päässä? Halusin kuvaan violettia ja karkkimaisen kaulakorun. Koska minähän rakastan violettia. Ja karkkikoru = Karkkipäivä. Tuossa kuvassa ei kuitenkaan ole minua pätkääkään. Oikea Sanni on enemmänkin tuo tuulihiuksinen, vähän auringossa patinoitunut, hammashymyä ikeniin saakka hymyilevä homssutäti. Onhan siellä se sininen rajaus kuitenkin muistuttamassa, että meikkiä pitää olla ;)

Aika ottaa uusi profiilikuva portaaliin?

Tuuli jatkui tänään. Oli ensimmäinen oikeasti viileä päivä matkalla.

...ja ennen kuin joku hermostuu, huomiseksi on luvassa kosmetiikkapostaus ;)

Laitoin päälle kaksi pitkähihaista ja kaksi takkia. Vedin hupun tiukasti päähän. Olin suunnitellut käveleväni Ano Merian kylään mutta tuuli oli hiukan liian navakka jotta retki olisi ollut miellyttävä. Kävelin sen sijaan Panagian kirkolle niinkuin eilenkin. Niitä maisemia katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

.

[vimeo 107506730 w=600 h=338]

.

Viivyin huipulla kaksi tuntia. Istuin vain katsomassa kylää ja merta. Aurinko paistoi ja lämmitti minut tuulen läpi. Alas päästyäni oli melkein kuuma. Otin takit pois.

(Äiti - älä katso tuota videota. Kyllä mä olin oikeasti niin reunalla.)

Yritin ottaa selfieitä merimaisemalla. Meri on niin upean värinen.

Kaksi italialaisturistia kulki ohi ja tarjoutui ottamaan kuvan. Eivät ymmärtäneet että näiden oli tarkoituskin olla itseotetun näköisiä. ^_^

Uusi sininen 1,30€:n rajauskynäni ei pysy. Tuulisena päivänä kesto on näinkin hyvä.

Hikisenä päivänä rajaus leviää luomelle kauttaaltaan. Sain havaita tämän kiusallisesti Santorinille saapuessa, kun olin meikannut kynällä ensimmäistä kertaa. Lukija-Outi tapasi meikkibloggaajan jonka silmät näyttivät 6-vuotiaan meikkaamilta.

Kävelyllä ajattelin, että juuri tämä on parasta yksin matkustamisessa. Vain minä ja ajatukset. Voi pysähtyä mihin tahansa mietiskelemään niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Se ei häiritse ketään. Huomio ei jakaudu seuralaisiin, sen voi keskittää täysin ympärillä olevan havaitsemiseen, kokemiseen.

Menin hautausmaalle. Tykkään hautaismaista kovasti, etenkin ulkomailla ne ovat todella kauniita. Kreikassa haudoilla on lähes aina edesmenneen kuva. Usein ne ovat virallisia muotokuvia, mutta joukossa on myös henkilökohtaisempia valokuvia. Mies hymyilee kalasaaliinsa kanssa. Merikapteeni seisoo laivan kannella ja katsoo ulapalle. Täti katselee arvoituksellisesti kukkapensaiden keskeltä. Kuvat tuovat ihmisten elämän jotenkin niin lähelle. Jään katsomaan hautoja pitkäksi aikaa. Mietin millaisia ihmisiä he ovat olleet. Mitä he ovat ajatelleet juuri kuvanottohetkellä...

Folegandroksen Kastrosta löytyy ovi minulle.

Saako kerrankin sanoa että tykkää omasta kuvastaan? Pidän tästä kuvasta.

Tämä on jotenkin niin minä nyt.

Minulla oli tänään todella hyvä olo. Tuulesta ja kylmästä huolimatta. Folegandros on niitä paikkoja, joissa on sitä jotain erityistä. Koen täällä samanlaista levollista viehätystä kuin Paroksella.

Kun istuin ylhäällä Panagialla, minusta tuntui samalta kuin istuessani Parikian Kastron laella. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Tällaisia hetkiä varten minä matkustan. En siksi, että näkisin aina vain uusia paikkoja. Vaan jotta löytäisin paikkoja, joihin haluan palata.