Kaupallinen yhteistyö: Lavera
Ystävämme Lavera on jälleen päivittänyt hiustuotteensa! :)
Edellinen uudistus tapahtui neljä vuotta sitten, jolloin uudistus oli todella kokonaisvaltainen ja samassa yhteydessä vaihtui sertifiointitahokin. Tämän kertainen päivitys ei ole yhtä totaalinen ja pitää sisällään pientä hienosäätöä, valikoiman tiivistystä sekä yhden uuden tuotteen.
Tämä asia pitää yhä kutinsa: Laveran shampoot ovat mielestäni koostumukseltaan luonnonkosmetiikan parhaita. Ne sisältävät sulfaatteja, eli eivät sovi Curly Girl -metodiin, mutta puhtaasti koostumuksen, suorituksen ja käyttömiellyttävyyden perusteella nämä ovat ykkösiä.
Luonnonkosmetiikassa shampookoostumukset tuppaavat olemaan aika liruja tai sitten ne ovat hyytelömäisiä. Vaahtoavuus ei myöskään aina ole paras mahdollinen. Laveran shampoot eivät näistä haasteista kärsi vaan ovat paksuudeltaan täydellisen miellyttäviä, eivät pese narskuvaksi ja vaahtoavat mukavasti. Ihan oman extransa tuo tuoksumaailma, joka sekin on Laveran shampoissa enemmän kuin kohdallaan.
⭐️ Ecocertin myöntämä Cosmos Organic -luomukosmetiikka-sertifikaatti
⭐️ Vegaanisia
⭐️ Edullisia: hintataso on jopa halventunut - nykyinen hinta on 8,80€ kun se neljä vuotta sitten oli 9,90€
⭐️ Loistavat shampookoostumukset
⭐️ Tehokkaasti selvittävät hoitoainekoostumukset
⭐️ Valikoimassa myös ekologinen saippuaton palashampoo
Kuvassa suosikkini: kuivien ja vaurioituneiden hiusten Repair & Deep Care -tuotteet.
(Jes, oon just freesannut hiusvärini! Eikö olekin pirteä? ☺️)
Valikoimaa on tiivistetty ja entisen 14 tuotteen sijaan kokoelmassa on nyt 10 tuotetta (plus palashampoo). Pois jäävät Gloss & Shine -tuotteet sekä Volume & Strength -hoitoaine. Kuiville hiuksille oli aikaisemmin kaksi tuotesarjaa, Repair & Care ja Expert Repair & Deep Care, jotka nyt yhdistyvät (mielestäni erittäin tarkoituksenmukaisesti) ja uusi nimi on Repair & Deep Care.
Yksi täysin uusi tuote liittyy valikoimaan: Moisture & Care -hoitonaamio.
Uutta ovat myös täyttöpussit: Family - ja Basis Sensitiv -shampoita saa nyt 500 ml täyttöpakkauksissa.
Aloitetaan suosikeistani. 💛 Totean vain, että näiden tuoksu...! 😍🤤
Shampoo 8,80€ / 250 ml
Hoitoaine 8,80€ / 200 ml
Tähtiainesosat: makadamiaöljy, arganöljy, kvinoauute
Kuiville, käsitellyille ja vaurioituneille hiuksille kehitetyt Repair & Deep Care -hiustuotteet tuoksuvat ihan kinuskikastikkeelta - näin sanoo ainakin mun nenä..! Älyttömän herkullinen ja erilainen tuoksu luonnonkosmetiikassa. Näitä on aivan ihana käyttää jo tuoksun takia..!
Shampoo on Laveran shampoista hoitavin, kuten odottaa saattaa. Hiukset jäävät huuhdellessa selvästi esiselvitetyiksi. Helmiäisen värinen koostumus tuntuu ylelliseltä. Helmiäiskoostumukseen törmää luonnonkosmetiikan ihon- ja hiustenhoitotuotteissa jostain syystä hyvin harvoin, ja siksi harvat kohtaamiset luovat heti poikkeuksellisen ylellisyyden tunteen.
Repair & Deep Care -hoitoaine selvittää ja pehmentää hiukset pätevästi. (Kumma kyllä, Moisture & Care -hoitis tuntuu silti hiuksissani vieläkin selvittävämmältä!) Koostumus on mukavan voidemainen ja sopivan paksu.
Makadamia- ja arganöljy pehmentävät hiuksia ja tuovat niihin elastisuutta. Kiinnostavin vaikuttava aine on kuitenkin kvinoa, jonka proteiinit muodostavat hiuksen pintaan vahvistavan, silottavan sekä kosteutta lukitsevan kalvon. Kiitos suojaavan ominaisuutensa, kvinoa on hyvä ainesosa myös värjätyille hiuksille.
Shampoo 8,80€ / 250 ml
Hoitoaine 8,80€ / 200 ml
Tähtiainesosat: jojobaöljy ja aloe vera
Basis Sensitiv -linjaan kuuluvat Moisture & Care -hiustuotteet sopivat normaaleille ja kuiville hiuksille sekä kuivalle ja herkälle hiuspohjalle. Moisture & Care -shampoo on Laveran shampoista kaikkein miedoin ja hellävaraisin.
Hoitoaine yllätti minut täysin! Mielestäni tämä on paljon hoitavampi kuin vanha Moisture & Care -balsami, ja minun hiuksissani se tuntuu jopa hoitavammalta kuin Repair-hoitis. Koostumus tuntuu jo levittäessä tekevän hiuksista liukkaat, ja huuhdellessa hiuksissa on todella silkkinen ja jämäkkä tunne. Tykkään! 💕
Pitkästä aikaa Laveran valikoimassa on taas hiusten tehohoito. Yritän muistella, miten kauan edellisestä tehohoidosta on, ja puhutaan varmaan 10 vuodesta.
Nyt naamio on jälleen liitetty hiustuotteiden kokoelmaan. Rehellinen kun olen, minun on sanottava, että omissa hiuksissani tämä ei tuntunut hoitavammalta kuin sarjan hoitoaineet. Koostumus on toki vähän paksumpi ja kermaisempi, mutta hoitavuudelta olisin toivonut enemmän. Vaikuttavat aineet tässä ovat samat kuin Moisture & Care -hoitoaineessa.
Seuraan mielenkiinnolla muiden vaikuttajien ja tietysti myös asiakkaiden kokemuksia tästä tuotteesta. Jonkun toisen kokemus naamiosta voi olla ihan toinen. Omat hiukseni ovat vaativat ja käsitellyt, ehkä tämä sopii paremmin käsittelemättömälle kuivalle hiukselle.
Shampoo 8,80€ / 250 ml
Hoitoaine 8,80€ / 200 ml
Tähtiainesosat: granaattiomenan siemenuute, viinirypäleen siemenuute, herneproteiini
Värjättyjen hiusten Colour & Care -tuotteiden koostumusta on päivitetty niin aktiiviaineiden kuin tuoksunkin osalta. Vanha voimakkaan makea tuoksu on muuttunut hillitymmäksi (tiedoksi etenkin tuoksuherkille) ja uutena hoitavana aineena tuotteissa on kiiltoa tuovaa ja pehmentävää viinirypäleen siemenöljyä.
Herneproteiini on muuten siitä kiinnostava aine, että sillä voi myös saavuttaa hiusta tuuhentavia vaikutuksia ja sitä näkee usein hentojen hiusten volyymishampoissa. Oletettavasti herneproteiinin muodostama kalvo myös suojaa hiusväriä kvinoan tapaan.
Hoitavuudeltaan Colour & Care -tuotteet sijoittuvat Repair- ja Moisture -tuotesarjojen jälkeen, näin ainakin minun hiuksissani. Colour-shampoota voisin hyvin suositella suorituksensa perusteella myös normaaleille hiuksille. Nyt kun Gloss & Shine -shampoo jäi pois, Colour & Care -shampoo tuo normaaleille hiuksille saman kiiltoa tuovan efektin. Samaa voi sanoa hoitoaineesta.
Lopuksi kolmikko, joiden parina ei ole omaa hoitoainetta.
Freshness & Balance -shampoo rasvoittuville hiuksille sisältää antibakteerisia ja supistavia kasviuutteita kuten minttua, limeä ja nokkosta. Tuoksu on minttuinen ja ihanan raikas.
Volume & Strength -shampoo hennoille hiuksille sisältää bambu-uutetta, jonka sanotaan mm. vahvistavan hiusten kasvua. Tässäkin on aivan ihana tuoksu; mieto ja aromaattinen ja samalla pehmeän makea.
Family-shampoo on Laveran perusshampoo koko perheelle ja kaikille hiustyypeille. Siinä on valloittava omenan tuoksu.
Täyttöpussit ovat saatavilla ainakin Joliessa: Basis Sensitive Moisture & Care 13,50€ / 500 ml sekä Family-shampoo 13,50€ / 500 ml.
Käytetäänkö teillä muuten kosmetiikkatuotteiden täyttöpakkauksia?
*
Instagramin puolella voit osallistua Laveran hiustuotepaketin arvontaan. 🙂
Pitkästä aikaa ruokapostaus - ja reseptipostaus! 🤗
Näinä tarkan markan aikoina olen alkanut taas valmistaa paljon laatikkoruokia, koska ne ovat edullisia, ja yhdestä laatikosta riittää ruokaa monen päivän tarpeisiin. Säästää siis myös aikaa.
Olen jo pitkään halunnut kokeilla vähähiilihydraattista makaronilaatikkoa, ja nyt kun viimein kokeilin, totesin sen oikein maistuvaksi! Proteiinia tässä on todella runsaasti, paljon enemmän kuin normi-makaronilaatikossa, ja nimeksi sopisikin paremmin proteiinimakaronilaatikko.
Yhdessä annoksessa on noin 5 g hiilareita ja peräti 28 g proteiinia. Pitää kylläisenä! Proteiinin määrä johtuu ennen kaikkea papupastasta, joka sisältää hervottomat 42,3% proteiinia. Tässä versiossa siis "makaroni" on se suurin proteiinin lähde.
tämä määrä menee mun pieneen, noin 5 annoksen vuokaan
100 g Explore Cuisine Edamame & Mung Bean Fettuccine -pastaa
(papupasta on markkinoiden kaikkein vähähiilihydraattisin pasta, mutta sitä valmistetaan vain nauha-muodossa eli spagettina tai fettuccine'na. Sarvimakaroneja ei siis tähän laatikkoon saa.)
150 g Hälsan's Kök Vegan -soijarouhetta
1 pieni sipuli
2 kananmunaa
3 dl soijamaitoa
0,5 dl Kolme Juustoa -ruokakermaa (maustetulla ruokakermalla saa lisää makua)
Mausteet: suolaa, pippuria, sieniliemijauhetta, paprikajauhetta, currya.
Hälsan's Kök'in pakasteena myytävä soijarouhe on kalliimpaa kuin kuivattu soijarouhe, ja kuivattua käyttämällä saisi kaikkein edullisimman budjetti-version. Minusta kuivattu soijarouhe vain on niin tylsän makuista ja vaatii niin paljon maustamista maistuakseen muulta kuin jauhetulta kartongilta, että olen luopunut sen käytöstä.
Yhtä hyvin reseptissä voi käyttää muita vegeproteiinirouheita tai lihaa (totta kai). Esimerkiksi Mifu-Jauhis on minusta oikein hyvää, ja siinä on paljon vähemmän hiilareita kuin soijarouheessa - jos nyt tällä on jollekin merkitystä. Itselleni ei ole, koska oma vhh-ruokavalioni ei tähtää ketoosiin.
Explore Cuisine -papupastaa myydään ainakin Ruohonjuuressa - sieltä olen omani ostanut - ja ravintoarvot tässä ovat seuraavanlaiset:
Rasvaa 6,9%
Hiilareita 11,3%
Proteiinia 42,3%
Hintaa pakkauksella on 4,95€ / 200 g.
Keitän pastan, ja pilkon sen jäähdyttyään saksilla pieniksi paloiksi.
Kypsennän soijarouheen ja pieneksi pilkotun sipulin oliiviöljyssä. Mausteet voisi lisätä tässäkin vaiheessa soijarouheeseen, mutta mä tykkään lisätä ne munamaitoon.
Sekoitan papupastan ja soijarouhe-sipuliseoksen yhteen uunivuoassa.
Valmistan munamaidon, johon käytän Zero Sugars -soijamaitoa (0 g hiilareita) sekä maustettua ruokakermaa (Kolme Juustoa). Mausteita laitan ilman mittaa maun mukaan, kutakin varmaan noin 1/2 teelusikallista: currya, paprikajauhetta, mustapippuria ja suolaa.
Kotoa sattuu löytymään sieniliemijauhetta, ja koska olen lukenut netistä vinkin sieniliemen käytöstä makaronilaatikkoon, lisään munamaitoon myös sieniliemijauhetta. Maun perusteella tuntuu toimivan :)
Kaadan munamaidon pastaseoksen joukkoon ja sitten laatikko sujahtaa uuniin. Se saa paistua ensin 175 asteessa 45 minuuttia.
45 minuutin jälkeen otan laatikon ulos ja ripottelen päälle reilusti (150 g) juustoraastetta. Lisään asteita 240 saakka ja laitan grillivastuksen päälle.
Sitten laatikko saa paahtua grillivastuksen alla vielä 10 minuuttia. Tämän voi toki skipata, jos rapea juustokuori ei ole sinun juttusi, mutta jos käytät juustoa, se tulee kuitenkin lisätä vasta paistoajan lopussa ettei se pala.
Voilá! Alternative-makaronilaatikko on valmista. Ahh, miten rapsakkaa kuoresta tulikaan..! 😍
Tulos oli erittäin maukas laatikko, jonka maku ja olemus totta tosiaan muistuttaa aitoa makaronilaatikkoa. Ulkonäkö välttämättä ei, mutta sehän on sivuseikka..! :D
Koska tässä on älyttömän paljon proteiinia, mössö pitää nälkää paljon paremmin kuin normi-makaronilaatikko. Tavallista makaronilaatikkoa olen muuten viimeksi syönyt yli 30 vuotta sitten, ja se kuului lapsena lempiruokiini. (Kenenpä ei..?) Lopetin lihan syömisen 14-vuotiaana ja normi-pastan syömisen 32-vuotiaana.
Makaronilaatikon nautin totta kai sokeroimattoman ketsupin kanssa (Felixillä on sellainen - jopa täysin makeuttamaton, ei sisällä edes keinotekoisia makeutusaineita). Jos johonkin ruokaan kuuluu ketsuppi, niin se on kyllä just makaronilaatikko! 😋
En tiedä kuinka monelle teistä tällainen vähähiilarinen makaronilaatikko on ajankohtainen, mutta teki mieli jakaa ohje silkasta ilosta. :) Ruokajuttuja tulee nykyään kirjoitettua ihan liian harvoin, koska olen nykyään niin mielikuvitukseton kokki. Palautin sentään mun vanhan reseptiosion blogin yläpalkkiin yleisön pyynnöstä. ☺️
Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri
Weledan Skin Food on klassikko, joka ei melkeinpä esittelyjä kaipaa: lähes 100-vuotias yleisvoide on luonnonkosmetiikan vanhin yhä tuotannossa oleva voide, ja varmasti yksi luonnonkosmetiikan tunnetuimmista tuotteista.
Saat nyt Skin Food -tuotteet tarjoushintaan Ruohonjuuresta tammikuun loppuun saakka.
Weleda brändinä on perustettu vuonna 1921 ja Skin Food, tuolloin nimellä Skin Cream, kehitettiin vuonna 1926. Se oli Weledan ensimmäisiä valmiina tuotteena myytäviä ihonhoitotuotteita, muiden ollessa farmaseuttien sekoittelemia. Tuohon aikaan ihonhoitotuotteita vielä myytiin pääsääntöisesti apteekeissa, ja ne valmistettiin asiakkaan tilauksesta.
(Eikö ole muuten hurjaa, miten tuore konsepti kaupassa myytävä teollisesti valmistettu kosmetiikka lopulta on..? Kun tätä miettii, voi myös ymmärtää, miten vähän aikaa synteettiset kosmetiikan kemikaalit ovat olleet olemassa verrattuna luonnollisiin. Brändätystä luonnonkosmetiikasta voi olla montaa mieltä, mutta luonnon ainesosilla ihminen on hoitanut ihoaan koko ihmiskunnan olemassaolon ajan, ja tämä on muuttunut vasta runsas sata vuotta sitten.)
Skin Food on rasvainen yleisvoide, joka on kehitetty hoitamaan kuivaa ja karheaa ihoa. Sen vaikutus on kosteuttava, ravitseva sekä rauhoittava. Yksi pääaktiiviaineista on kehäkukkauute, jonka tiedetään auttavan mm. haavojen paranemisessa, mutta kun kyse on reseptivapaasta kosmetiikasta, tuotteisiin ei saa liittää lääkinnällisiä lupauksia. Toisin on varmaankin ollut 1920-luvulla. Weledan juurethan ovat lääkinnällisissä tuotteissa.
Tätä nykyä klassikkovoiteen ympärille on kasvanut kokonainen Skin Food -tuoteperhe sisältäen erilaisia koostumusvariaatioita. Alkuperäinen Skin Food -uute kehäkukasta, kamomillasta ja keto-orvokista on kuitenkin mukana kaikissa Skin Food -tuotteissa.
Tutustutaan tänään valikoituihin Skin Food -tuotteisiin. 💚 Kaikki Skin Food -sarjan tuotteet ovat Ruohonjuuressa tarjouksessa tammikuun loppuun saakka, joten jos kosmetiikkakokemuksissasi on Skin Foodin kokoinen aukko, sen paikkaamiseen tarjoutuu nyt mukava tilaisuus. :)
Klassikkovoiteen ravitseva vaikutus on vertaansa vailla. Jos voide ei ole sinulle tuttu, on hyvä tietää, että se on todella rasvainen. Rasvafaasi sisältää auringonkukkaöljyä, lanoliinia, manteliöljyä ja mehiläisvahaa, jotka tekevät voiteesta erittäin suojaavan, kosteuttavan ja ravitsevan.
Alkoholin funktio tässä tuotteessa on ennen kaikkea toimia säilöntäaineena, sillä tuotteessa ei ole muita säilöntäaineita. Alkoholi toimii Weledan tuotteissa myös osana tinktuuroita eli tehokkaita kasvien alkoholiuutoksia.
Voiteen tuoksu on raikkaan sitruksinen: virallisen tuoksukuvauksen mukaan siinä on aistittavissa makeaa appelsiinia, aromaattista laventelia sekä lämmintä vaniljaa.
Skin Food -voidetta voi käyttää monella tapaa:
• Pehmentämään ihon kuivimpia ja karheimpia alueita kuten kyynärpäitä, kantapäitä ja käsiä ja kynsinauhoja
• Talven ulkoiluvoiteena suojaamaan ihoa pakkaselta
• Saunassa suojaamassa couperosa-ihoa kuumuudelta
• Ravitsevana yövoiteena tai kasvonaamiona
• Huulirasvana
• Auringonoton jälkeisenä ihoa rauhoittavana hoitona
Skin Food on myös meikkitaiteilijoiden suosiossa: voide jättää iholle kasteisen kuultavan pinnan ja toimii luonnollisena highlighterina tuomaan kasvoille luonnollista hehkua.
14,95€ / 75 ml (norm. 18,95€)
8,95€ / 30 ml (norm. 12,35€)
Kevyempi Light-versio on sekin todella rasvainen, mutta kevyempi ja ohuempi kuin alkuperäinen. Tämä on oma suosikkini! Tykkään käyttää tätä yövoiteena tai ulkoillessa. Koostumus oikein täyttää ihon hoitavalla tunteella, iholla ei voisi kuvitella pienintäkään kiristystä kun tätä on levittänyt..!
Skin Food Light -voiteessa on monipuolisempi rasvakoostumus kuin alkuperäisessä, sisältäen kaakao- ja sheavoita.
Meikin alle tämä(kin) on liian rasvainen, mutta tuotetta ei olekaan tarkoitettu siihen käyttöön. Jos etsit meikin alle soveltuvaa kuivan ihon hoitovoidetta, seuraavana esiteltävä uudempi Skin Food Day Cream sopii siihen hommaan.
Tämä Skin Food -versio on kehitetty ns. tavanomaiseksi päivävoiteeksi ja toimii myös meikin alla. Koostumus on täyteläinen ja kuivaa ihoa hoitava, mutta aivan erilainen kuin tuubeihin pakatut versiot.
Eri aikakausien Skin Food -tuotteita verratessa voi havainnoida kosmetiikan tuotekehityksen kehityskaarta. 1920-luvulla ei ollut vielä olemassa ns. skin feel -ainesosia tai monipuolisesti erilaisia emulgaattoreita, joilla olisi pystytty vaikuttamaan tuotteen sensorisiin ominaisuuksiin. Day Cream -versio on kehitetty 2010-luvulla, jolloin tarjolla on ollut huomattavasti monipuolisempi ainesosien kirjo, ja tämän myös tuntee voiteessa. Se on hienostuneen ja silkkisen tuntuinen, eikä jätä iholle kiiltävän rasvaista pintaa.
Skin Food Day Cream on myös vegaaninen: se ei sisällä mehiläisvahaa tai lanoliinia. Hoitaviin ja ravitseviin ainesosiin lukeutuvat sheavoi, skvalaani ja marjavaha. Mukana on totta kai myös alkuperäinen Skin Food -uuteyhdistelmä kehäkukkaa, kamomillaa ja keto-orvokkia.
Sarjaan kuuluu myös vegaaninen Skin Food -yövoide (19,95€ / 40ml, norm. 26,95€).
Puhdistusbalmi on Skin Food -sarjan uusimpia tuotteita ja ilmestyi viime kesänä. Sen emulgoituva öljypohjainen koostumus vastaa tämän hetken öljyputsareiden trendiin, ja olikin mukavaa nähdä myös Weledan kaltaisella old school -luonnonkosmetiikkasarjalla ajan hengen mukainen putsari. :)
💚 Olen tykännyt tästä tosi paljon: tuubia on helppo käyttää (tätä balmia ei tarvitse kaivaa spaattelilla!), tässä on aivan ihana tuoksu, se ei jää iholla jähmeän tuntuiseksi – vaikkei sula täysin öljymäiseksikään – ja emulgoituu hyvin; emulgoitumisarvosana 4/5.
Putsarissa on mielestäni Body Butterin ohella paras tuoksu kaikista testaamistani Skin Food -tuotteista; tuoksu on paljon intensiivisemmin sitruksinen ja aistin tässä erityisesti sitruksen kuorta; greippiä ja mandariinia. Todella ihana tuoksuelämys pesun yhteydessä!
Suosittelen tätä erityisesti kuivalle iholle, koska se ei emulgoidu 100-prosenttisesti ja jättää iholle hoitavia öljyjä. Olen syksyn ja talven aikana saanut yllättävän paljon viestejä ihmisiltä, jotka kokevat käyttämänsä öljyputsarin olevan liian pesevää, ja tämä ilmiöhän liittyy suoraan emulgaattorien mittasuhteeseen. Myös öljyputsari voi olla ”ylipesevää”, jos siinä on liikaa emulgaattoreita. Jos sinulla on tällainen kokemus, kokeile miedommin emulgoituvia öljy- tai balmiputsareita, kuten tätä Weledan Skin Foodia.
Extravinkki: tätä voi käyttää myös ravitsevana naamiona! Levitä iholle ohut kerros, anna vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele pois.
19,95€ / 150 ml (norm. 26,95€)
Aivan IHANA voide! Tämä jos mikä on nimensä mukaisesti butteria eli voita – tämä on varmasti kiintein vettä sisältävä voidekoostumus, jota olen koskaan käyttänyt. (Vain vedettömät balmit ovat kiinteämpiä.)
Skin Food Body Butter sisältää auringonkukkaöljyä, sheavoita, mehiläisvahaa, kaakaovoita ja lanoliinia sekä Skin Foodin ihoa rauhoittavan yrttiuuteyhdistelmän.
Ja siis tämän tuoksu, ahh! Tässä kaikkein pehmein ja hienostunein versio Skin Foodin -tunnustuoksusta, kuvailisin tuoksua sanoilla sokeroitu appelsiini ja mandariini kohtaavat lempeän lämpimän vaniljan. Verrattuna muihin sarjan tuotteisiin tuoksu on hyvin mieto.
Olen käyttänyt tätä erityisesti käsivoiteena, ja voide tekee ihosta aivan sanoinkuvaamattoman pehmeän..! Tämänkin koostumus on hyvin rasvainen ja sillä menee tovi imeytyä, mutta kun voide lopulta on imeytynyt, iholle jää todella pitkäkestoinen pehmeys ja hoidettu tunne.
Käyttöesimerkki: olen levittänyt tätä käsille illalla elokuvaa katsoessa, ja noin tunnin kuluttua voiteen pinta on täysin imeytynyt. Menen nukkumaan, en laita mitään puuvillahanskoja käsiin, ja kun herään aamulla, käsien iholla on yhä voiteen jättämä pehmeys ja suojaava pinta kuin illalla. Tuntuu suunnilleen siltä, ettei edes haluaisi pestä käsiä, kun iho on niin mukavan tuntuinen..!
16,95€ / 100 ml (norm. 22,90€)
Tämän huikean upean tuotteen esittelin perusteellisesti omassa postauksessaan aiemmin tammikuussa. Vaikka tuotteen nimi on Dry Oil, se on itse asiassa kaksifaasinen hoitoneste, josta suurempi osuus (noin 60%) on vettä.
Tässä on siis yhdessä pullossa kosteuttava hoitovesi sekä ravitseva öljy. Tuotetta voi käyttää kasvoilla sekä koko vartalolla. Aivan ihana tuote erityisesti ihonhoitoöljyjen vasta-alkajalle, joka on empinyt kokeilla kasvo- tai vartaloöljyä tahmean ja rasvaisen tuloksen pelossa. Tässä tuotteessa öljy sekoittuu raikkaaseen vesipohjaan ja saat iholle öljyn sekä vesikosteutuksen hyödyt yhdessä suihkauksessa – ilman rasvaista jälkitunnetta.
Lue tuotteesta lisää täältä.
*
Weledan Skin Food -tuotteet ovat tarjouksessa Ruohojuuri-myymälöissä sekä verkkokaupassa tammikuun loppuun saakka.