Kuopiolaisena en voi olla tuntematta suurtakin haikeutta lukiessani uutisista Anttiloiden sulkemisesta. Jokohan myös Kuopion Anttila on sulkenut ovensa..? Kun seuraavan kerran saavun vanhaan kotikaupunkiini, tuttu rakennus on hiljentynyt.
Se tulee olemaan omituista.
Oletan, että tunteellinen suhde Anttilan tavarataloon on ehkä epätrendikkäintä mitä voi entisenä muotiblogiportaalina tunnetun sivuston bloggaajana ilmaista, mutta eipä minua trendikkyydestä tunnetakaan.
Kuopiolaiselle Anttila on merkinnyt paljon. Ainakin minun ikäluokalleni. Se on maamerkki. Se on paikka jossa kaikki käyvät. Kävivät. Mistään muusta yksittäisestä kaupasta en ole elämäni aikana ostanut yhtä paljon. Ihan kaikkea. Poneista verhoihin ja meikkivoiteesta pastasiivilöihin.
Siksi Anttila ansaitsee muistokirjoituksen.
Kuopion Anttila, monet hetket olen sisuksissasi viettänyt. Muistoihini jäävät:
Kun 90-luvun alussa jonotin Top 10 -osastolla Hausmyllyn nimikirjoituksia.
Kuinka kerran sain teini-ikäisenä päähänpiston osallistua leluosastolla My Little Pony -värityskilpailuun, voitin ja soitin Anttilaan hirveissä omantunnontuskissa että antakaa voitto jollekin toiselle, en mä voi ottaa tätä kun joku lapsi olisi ilahtunut siitä.
Kuinka liukuportaiden välissä olevan myyntilaarin pikkutavaroihin kuten nenäliinapakkauksiin ja käsisaippuoihin piti aina tarttua liukuportaissa seistessään, ja kuljettaa ne liukuportaiden toiseen päähän ja sotkea sillä tavalla laareja. Lapsena piti tehdä kaikkea tällaista tyhmää.
Kuinka ala-asteikäisenä tienasin taskurahaa viemällä Anttilan asiakaskärryjä paikoilleen. Siihen aikaan kärryjen paikoilleen viemisestä sai pienen tarran ja tarpeeksi tarroja kerättyään sai rahaa.
Kuinka lukioiässä kävin aina koulun jälkeen ostamassa ruokaosaston paistopisteestä porkkanaleipää, myslileipää ja Veljmiehen omaa ruisleipää. Ja tein niistä ruoan.
Kuinka yhden lapsuudenaikaisen parhaan kaverini äiti oli töissä yläkerran osastolla ja minusta oli niin siistiä lapsena ajatella että jonkun äiti saa olla töissä Anttilassa.
Kuinka jännää oli teettää alakerran käyntikorttikoneessa höperöitä käyntikortteja - ihan kuin 11-vuotias olisi sellaisia johonkin tarvinnut.
Kuinka yläasteiässä notkuimme tavaratalon katon parkkipaikalla ja katselimme alas torille ja bongailimme ihmisiä.
Kuinka monet kerrat olen korjauttanut kenkäni alakerran pikasuutari-pisteessä.
.
Viimeisen kerran asioin Anttilassa viime jouluna.
Niin monta vuotta katselitte toisianne torin yli, sinä ja Iso Sininen. On se outoa kun yksi on nyt poissa. Kilpailu on päättynyt.
Puijonkadun Anttila, kiitos kaikesta.
Niinhän siinä sitten kävi, että en tullut kuluneen vuoden aikana kirjoittaneeksi yhtäkään kaavailemistani Kreikka-jutuista. Kotiutuessani viime syksyn reissusta kirjoitin intoa täynnä:
"Koska Kreikka-materiaalia on ihan hurjasti, ajattelin, että jospa tekisin niin, että julkaisisin joitain Kreikka-juttuja syksyn ja talven aikana ikään kuin pieninä aurinkomuistoina pimeän ajan keskellä. :) Miltäs kuulostaa?"
Mutta syksy, talvi ja kevätkin menivät enkä kirjoittanut Kreikasta mitään. Ei ehkä lopulta niin yllättävää, kun tämän bloggaajan ideapankista ja materiaalivarastoista jää joka vuosi muutenkin yli kymmeniä juttuja koska kaikkea ei vain ehdi kirjoittaa.
Mutta tänä aamuna heräsin sillä fiiliksellä, että tänään on Kreikkabloggauspäivä. :) Olin suunnitellut kirjoittavani kimpparipsariarvostelu vol 3:n, mutta se saa nyt puolestaan jäädä syrjään vielä joksikin aikaa.
Aamuiseen inspiraatioon vaikutti epäilemättä se, että kulutin valtaosan eilispäivää tulevan syysmatkan reittiä suunnitellen. Olin siis eilen ikään kuin Kreikassa.
Mitä haluan tänään Kreikasta kirjoittaa on aihe, joka oli tarkoitus pukea postaukseksi heti viime syksyn reissusta palattua. Nimittäin Joonian saarten "yhteenveto", ja minkä kokonaisfiiliksen alue jätti minuun.
Viime syksyn matkallahan valitsin Joonian alueen pääkohteekseni ja vietin siellä neljä viikkoa. Aiemmin olen käynyt kahdesti Korfulla, joka muuten oli ihkaensimmäisen Kreikan matkani kohde vuonna 1996. - No mutta hei WOW, nythän vietetäänkin minun ja Kreikan 20-vuotisjuhlavuotta...!! <3
Kuva: Wikipedia
Joonian saariryhmään kuuluvat Korfu, Paxos, Antipaxos, Ithaka, Lefkada, Kefalonia, Zakynthos ja aivan eteläisimpänä ja erillään muista Peloponnesoksen niemimaan kupeessa Kythera ja Anti-Kythera, joita moni ei edes miellä Joonian saariksi. Maantieteellisesti ne ovatkin lähempänä Argo-Saronian saariryhmää, mutta hallinnollisesti ne lasketaan osaksi Jooniaa.
Joonian saaret eroavat tunnelmaltaan merkittävästi Egeanmeren puoleisista saarista, ei vähiten niiden Italiaa lähellä olevan sijaintinsa mutta myös luonnonmullistusten seurauksena. Vuoden 1953 maanjäristykset vaurioittivat monia Joonian saaria niin tuhoisin seurauksin, että suuri osa kylistä ja kaupungeista etenkin Zakynthoksella, Kefalonialla ja Lefkadalla piti rakentaa kokonaan uusiksi. Näin ollen Joonian arkkitehturinen tyyli on modernimpi ja aivan erilainen kuin Egeanmeren perinteisissä pikkukylissä. Esimerkiksi Kykladeilta tuttuja valkoisiksi kalkittuja sokeritoppataloja, jotka monet mieltävät niin klassiseksi kreikkalaiseksi saaristoarkkitehtuuriksi, ei Joonialta löydä.
Joku suorasanaisempi sielu saattaisi jopa todeta, että Zakynthoksen, Kefalonian ja Lefkadan kylät ovat rumia ja epätunnelmallisia verrattuna muuhun Kreikkaan. Myös syntyperäinen zakynthoslainen nuorukainen johon saarella tutustuin, oli tätä mieltä. ”Ei täällä oikein ole mitään erityisen sieviä kyliä”, hän totesi kun kysyin vinkkejä retkikohteista.
Neljän Joonia-viikon jälkeen en olisi lähellekään valmis allekirjoittamaan tällaisia näkemyksiä, mutta kyllä, tunnelma näillä saarilla on kauttaaltaan hyvin erilainen kuin Egeanmeren puolella. Jos tulee Kreikkaan hakemaan oikein perinteistä saaritunnelmaa labyrinttikujaisine kylineen, tuulimyllyineen ja sinikupolisine kirkkoineen, Joonia ei ole paras kohde. Luonnonkauneutta, klassisia postikorttinäkymiä ja Kreikan parhaita rantoja alueelta ei kuitenkaan puutu, ja maanjäristykseltä pääosin säästynyt Korfun italialaishenkinen pääkaupunki on Kreikan kauneimpia.
Saarten parhaat
Tässä koottuna fiiliksiä viime syksyn reissulta. Paxos ja Kythera ovat vielä Joonialta näkemättä ja Korfun, joka ei kuulunut viime syksyn reittiin, jätin tämän jutun ulkopuolelle.
Ithaka
Kruunaan koko ihastuttavan, pikkuisen Ithakan suurimmaksi Joonia-suosikikseni. Tämä pakettiturismilta säästynyt, Odysseuksen kotisaarena tunnettu dramaattisten maisemien saari teki minuun aivan erityisen vaikutuksen. Ehkä osuutensa oli myös sydämellisellä isännälläni, merikapteeni Dimitriksellä.
Massaturismin puute luo saarelle heti erilaisen, autenttisemmin kreikkalaisen tunnelman kuin Ithakan voimakkaasti turistillisilla naapurisaarilla. Valtaosa Ithakan turismista koostuu purjeveneilijöistä ja Kefalonialta saapuvista päiväretkeilijöistä.
Sanni suosittelee: henkeäsalpaavien maisemien autoretkeä pääkaupunki Vathysta saaren pohjoisosan ympäri. Tsekkaa upeat maisemat Moni Katharon luostarilta alas Vathyyn ja aja länsirannikon reunaa seuraavaa tietä Frikesin ja Kionin kyliin.
Ithaka-bloggaukset:
Lefkada
Saaresta käytetään yleisesti kahta nimeä: Lefkas ja Lefkada. Ero lienee historiallinen, toisen ollessa vanhempaa kreikkaa, mutta kukaan paikallinen keneltä kysyin ei oikein osannut selittää eroa. Kreikkalaiset itse puhuvat enemmän Lefkadasta.
Lefkada sijaitsee lähes kiinni manner-Kreikassa ja yhdistyy mantereeseen sillalla.
Lefkada Town
Lefkadan pääkaupunki tuskin juuri rekisteröityy Lefkadan kävijöiden mieliin saaren vetäessä turisteja puoleensa ennen kaikkea Kreikan upeimpiin kuuluvilla eeppisillä hiekkarannoillaan (kuten Porto Katsiki). Matkailijat majoittuvat kauas kaupungista länsi- ja etelärannikon lomakyliin, eikä pääkaupunkiin usein ole muuta kontaktia kuin sen läpiajo mantereen puolella sijaitsevalta lentokentältä tullessa. Opaskirjatkaan eivät mainitse Lefkada Townia must-see-paikkana, mutta minulle kaupunki näyttäytyi Zakynthoksen ja Kefalonian jälkeen oikein viehättävänä ja vaelteluystävällisenä paikkana vanhankaupungin kapeiden kujien oikein kutsuessa eksymään varsilleen.
Ylempänä mainitsin, että käytännösä kaikki Joonian kaupungit ja kylät tuhoutuivat vuoden 1953 järistyksessä ja rakennettiin uudelleen. Lefkada Townin vanhakaupunki eroaa muista sillä, että se päätettiin uudelleenrakentaa seuraten järistystä edeltänyttä, keskiaikaista venetsialaisten rakentamaa kaupunkikaavaa. Näin ollen Lefkafa Townin tyyli muistuttaa enemmän Korfun Kerkyraa kuin Zakynthoksen ja Argostolin modernia, suoraviivaista kaupunkirakennetta. Tykkäsin lujasti!
Lefakada-bloggaukset:
Kefalonia
Luonto
Wow, mitkä maisemat…! Tämän voi varmaan allekirjoittaa jokainen Kefalonian kävijä (ellei sitten juutu pelkästään lomakylänsä rannalle..)
Saaren vuoristoinen profiili ja poikkeuksellinen vehreys erottavat Kefalonian Joonian sisaristaan ja monesta Egeanmerenkin saaresta. Ajoretki saaren läpi on yhtä ihastunutta huokailua ja huudahtelua kun kukkuloiden ja kallioseinämien takaa paljastuu yhä vain kuvauksellisempia näkymiä. Etenkin itärannikkoa seuraava tie Ithakalle avautuvine maisemineen on aivan mieletön näköalareitti.
Fiskardo
Kefalonialta löytyy myös niitä kuuluisia valkoisen sirpin muotoisia postikorttirantoja (mm. Myrtos Beach) ja yksi Joonian viehättävimmistä (vaikkakin nykyään myös totaalisesti turistien täyttämistä) pikkukylistä; Fiskardo. Saaren pohjoisimmassa kärjessä eristyksissä nököttävä Fiskardo on Kefalonian kylistä ainoa, joka onnistui säästymään pahimmilta maanjäristystuhoilta. Kylän kauniit rakennukset ovat venetsialaisajalta.
Sanni suosittelee: auton vuokrausta ja päiväretkeä Argostolista Myrtos Beachin kautta Assoksen kylään ja Fiskardoon. Tai ajokortittomana istumista paikallisliikenteen bussin kyytiin reitille Argostoli - Sami - Fiskardo. Matka kestää yli tunnin mutta on kaiken "perspuutumisen" arvoinen ^_^
Kefalonia-bloggaukset:
Seikkailu, johon en halunnut osalliseksi
Zakynthos
Zakynthos on Joonian saarista Korfun ohella kaikkein eniten pakettiturismin leimaama eikä tätä myöten ehkä tule yllätyksenä, että se oli myös vähiten suosikkini Joonian kohteista.
Ilmaisultaan paikoin vähän turhankin karhean ja asenteellisen (vaikkakin samalla suorasukaisuudessaan viihdyttävän) Greek Island Hopping -kirjan mukaan; ”Regrettably, what was once an undeniably attractive island has been badly scarred by the unhappy combination of a major earthquake and insensitive package tourism development, that leads some visitors wishing for another one”. Auts.
Pahasti sanottu, mutta tavallaan voin tuon kannan ymmärtää. Saaren etelärannikolta Laganasinlahden alueelta ei käytännössä löydä mitään autenttista kreikkalaisuutta vaan diskot jumputtavat aamusta iltaan turisteille rakennetuissa lomakeskuksissa. Joista on vaikea edes käyttää sanaa ’kylä’.
Jos haluaa hämmentyä, voi tsekata Zakynthoksen Laganasin joka on kuin jossain muussa todellisuudessa kokoon pantu bilekeskus ja tipautettu sitten keskelle Kreikan idyllistä maaseutua. JA, valitettavasti myös keskelle harvinaisen ja uhanalaisen caretta caretta -kilpikonnan pesimäaluetta.
Kysymys kilpikonnien suojelu vs. turismi jatkaa joka vuosi kiehumistaan Zakynthoksella ja aiheuttaa monenlaista ristiriitaa. Kun vastakkain on saarelaisten elanto ja harvinaisen eläinlajin suojelu, ei olla helposti ratkaistavan asian äärellä. Ikäviä juttuja.
Zakynthokselta minun on vaikea nimetä mitään muuta erityisesti mieleen painunutta suosikkiasiaa kuin mahdollisesti Kreikan halvimpiin kuuluva, ihana ravintola Thymalos pääkaupungin rantakadulla.
Zakynthos Town itsessäänkin oli oikein mukava ja viihtyisäkin kaupunki jossa kyllä tykkäsin kuljeskella, enkä missään nimessä pidä sitä rumana. Epäperinteikkyys ei ole minulle synonyymi epäviehättävyyden kanssa, kuten suuri ihastukseni Karpathoksen yleisesti tylsänä pidettyyn pääkaupunkiin Pigadiaankin kertoo. :)
Kuitenkin, vaikka Zakynthos tarjosi paljon kivoja paikkoja ja tasalaatuisen miellyttävää Kreikka-hengailua, mikään sen nähtävyyksistä tai ominaisuuksista ei nosta sitä kirjoissani yli muiden Kreikan saarten. Kun moni vierailemani saari jättää kaipuun paluusta, Zakynthos ehkä ainoana Joonian saarena ei sellaista jättänyt.
Zakynthos-bloggaukset:
Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa
.
.
Tämän syksyinen reittini vie minut Kykladeille. Tällä kertaa tarkoitus on vierailla vähän vähemmän tunnetuilla saarilla laivareittien "periferiassa" ^_^
Uusia luonnonkosmetiikkamerkkejä syntyy kuin sieniä sateella, ja olen jälleen tutustunut yhteen pienempään ja vähemmän tunnettuun sellaiseen. Sain belgialaisen Cîmen tuotteita testiin helsinkiläiseltä Pur-hyvinvointikaupalta.
Sain valita kaksi tuotetta, ja plokkasin valikoiman kevyimmältä vaikuttavan kasvovoiteen Daisy Delightin sekä monitoimikuivaöljyn.
Olin sijoittanut Cîmet alunperin testiaikataulussani myöhäissyksyyn/alkutalveen, mutta koska viikolle 32 kaavaillut Laveran Q10-voiteet osoittautuivat liian täyteläisiksi testattavaksi kesäaikaan, Cîmet pääsivät etuilemaan testituotejonossa ja hyppäsivät Laveran tilalle ^_^ Minullahan on nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä testikosmetiikan aikataulutus etteivät tuotteet "unohdu" ja jää liian pitkäksi aikaa lojumaan laatikoihin. Kuten monille tuotteille tunnetusti on käynyt vuosien varrella :)
Kuvat: Cîme
Kerrotaan alkuun muutama sana Cîmen taustasta. Merkin ovat perustaneet vuonna 2012 kolmikymppiset ystävykset Anke de Boeck ja Isabel Coppens, ja tiimin kolmas jäsen on Anken isä, 30 vuotta kosmetiikan raaka-ainekehityksen kanssa työskennellyt Walter de Boeck.
Inspiraatio oman kasvipohjaisen kosmetiikkasarjan kehitykseen syntyi Anken ja Walterin patikkamatkalla Intian Ladakhilla Himalajalla. Alueen kauneus, paikallisväestö ja vuoristokasvit tekivät isään ja tyttäreen syvän vaikutuksen, ja kotona Belgiassa lähtivät liikkelle pyörät jotka johtivat Cîmen syntyyn.
Kaikissa Cîmen tuotteissa on käytetty vaikuttavina aineina Himalajan alueen kasveja. Yrityksen toimintafilosofian kulmakiviä on tukea nepalilaisia viljelijöitä, ja tuotteissa käytetyt raaka-aineet ostetaan reilun kaupan periaattein suoraan viljelijöiltä. Osan tuotoistaan Cîme lahjoittaa nepalilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin Nepal Trust -järjestön kautta. Projekteista voi lukea lisää täältä.
Daisy Delight Brightening Day & Night Cream 37,20€ / 50 ml
Voiteesta tuli minulle välitön mielleyhtymä ranskalaisen Marilou Bion voiteisiin, joita testasin niinkin kauan kuin viisi vuotta sitten. Kosmetiikkatuotteiden koostumukset ja etenkin tuoksumaailmat jättävät minulle hyvin vahvoja muistijälkiä, ja on jännä miten joku samantyyppinen tuoksu voi aktivoida muistot vaikka monien vuosien jälkeen.
Saattaahan vaikka olla, että Cîmen tuotteita valmistaa sama valmistaja kuin Marilou Bion..? Cîmen tuotteet nimittäin valmistetaan myös Ranskassa, vaikka yritys on belgialainen. Kummallakin merkillä on Ecocertin sertifikaatti.
Marilou Bion konsepti on aivan erilainen kuin Cîmen, se on ns. halpissarja jota tuotetaan yksinkertaisella reseptiikalla isoissa erissä ja halvoissa pakkauksissa. Cîmen tuotteet taas pohjautuvat yllämanittuihin Nepalista tuotettuihin reilun kaupan kasviraaka-aineisiin, tuotteita valmistetaan pienissä erissä ja pakkausdesigniin on panostettu enemmän. Cîme-kasvovoiteen litrahinta onkin lähes kolminkertainen Marilouhun verrattuna.
Silti, koostumuksissa ja tuoksumaailmassa on jotain hyvin samankaltaista. Daisy Delight -voide tuntuu, no, on tylsää käyttää sanaa 'halvalta' (etenkin näin sympaattisen, hyvällä asialla olevan merkin kohdalla), mutta toisaalta se on ihan pätevä ilmaisu kuvaamaan vastakohtaa 'ylelliselle' tai harkitulle, viilatulle koostumukselle. Cîmen voide ei ole huonoa, se vain on elämyksellisesti hyvin tavallinen ja perusvoiteen omainen. Kukkainen tuoksu on sekin, no höh, ei tähän kuvaavampaa sanaa keksi kuin halpa. Lähes 40 euron hinnalla odottaisi kenties hienostuneempaa kokonaisuutta, MUTTA, toisaalta, Cîmen tuotteita ostaessa asiakas maksaa myös tukeakseen yrityksen Nepali-projekteja. Näin ainakin arvaisin.
Beautifying Dry Oil 39,90€ / 100 ml
Jos Daisy Delight jättikin vaisut fiilikset, niin kuivaöljy hieman kohottaa Cîme-testiajon kokonaispisteitä. :) Kuivaöljy oli oikein miellyttävä tuttavuus niin koostumuksensa, tuoksunsa kuin pakkauksensa perusteella.
Mm. seesamiöljystä, aprikoosinkiviöljystä, tyrnimarjan siemenöljystä, ruusunmarjan siemenöljystä ja porkkanaöljystä koostuva öljyseos levittyy ja imeytyy iholle nopeasti eikä tunnu raskaalta. Kuivasta ihofiiliksestä vastaa incissä ykkösenä koreileva dicaprylyl carbonate. Se on kasviperäinen öljymäinen aine, joka jättää iholle samettisen, jopa vähän silikonimaisen tuntuman. Kuivaöljyjäkin on erilaisia, toisten ollessa ohuempia ja toisten vähän täyteläisempiä. Cîmen öljyn koostumus on mielestäni mukavaa medium-tasoa.
Tuoksu ei ole yhtään "halpa" vaan erittäin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan kuivaöljyssä on kokonaisuutena ylellisempi fiilis kuin Daisy-voiteessa.
Monikäyttöistä kuivaöljyä voi käyttää niin vartalon, kasvojen kuin kynsinauhojen kosteutukseen, hiuksiin tai kylpyveteen. Itse olen testannut öljyä vartalolle ja sekoitettuna hiustenhoitoaineeseen.
Vaikka kyseessä onkin helposti imeytyvä kuivaöljy, kannattaa se kuitenkin ihanteellisimmin levittää kostealle, esim. suihkun jälkeen juuri pyyhekuivatulle iholle (ei siis märälle). Öljy imeytyy aina parhaiten kostealle iholle. Kerran innostuin suihkimaan täysin kuivuneelle iholleni Cîmeä vähän liikaakin koska sen miellyttävän ei-rasvainen koostumus saattaa rohkaista siihen :D, ja tuolloin iho jäi kiiltämään eikä kaikki öljy imeytynyt. Kostealle iholle levittäessä pinta ei jää öljyn imeydyttyä yhtään tahmeaksi tai kiiltäväksi.
.
Cîmen tuotteita saa Pur-myymälöistä Helsingin Kampista ja Hakaniemestä sekä Purin nettikaupasta.
*
Luonnonkosmetiikan kyseenalaisesta markkinointityylistä
Tähän loppuun liitän vähän erillisenä aiheena pienen kirjoituksen luonnonkosmetiikan markkinointiin liittyvästä epäkohdasta johon törmään jatkuvasti ja joka ärsyttää sen verran, että nyt minun täytyy avautua siitä. Nimittäin ekokosmetiikan markkinointi "normikosmetiikkaa" parempana vaihtoehtona liioitelluin, perusteettomin tai jopa täysin keksityin väittein.
Itsehän suosin luonnonkosmetiikkaa eli pidän sitä (omien mieltymysteni pohjalta ja ympäristön kannalta) parempana kuin normikosmetiikkaa - mutta en käsitä enkä hyväksy tapaa, jolla jotkut tahot markkinoivat luonnonkosmetiikkaa.
Valitettavan usein näkee luonnonkosmetiikan paremmuutta perustelevien kirjoitusten sortuvan paikkansapitämättömiin, harhaanjohtaviin tai muuten vain kyseenalaisiin väitteisiin. Törmäsin tällaiseen viimeksi Cîmen sivuilla.
Cîmen, kuten niin monen muun luonnonkosmetiikkamerkin sivuilla halutaan perustella sitä, miksi kasvipohjaiset tuotteet ovat iholle parempia kuin synteettisiä ainesosia sisältävät.
Yksi tyypillisimmistä esimerkeistä on mainita silikonit ja mineraaliöljyt ja niiden kalvoa muodostava ominaisuus, ja kuinka iho tämän kalvon alla ei sitten voi hengittää ja tukkiutuu. Kyllä, joidenkin ihmisten iho tosiaan reagoi kalvonmuodostajiin näin - mutta mitä ekomarkkinoijat jättävät kertomatta on se, että yhtä monien ihmisten iho saa näistä voimakkaasti okklusiivisista ainesosista päinvastoin ylivertaisesti parhaan avun kosteuden säilyttämiseen iholla, etenkin hyvin kuivalla ja atooppisella ihotyypillä. Mainitsematta jätetään myös se, että ihan samalla mekanismilla myös ne luonnolliset kalvonmuodostajat kuten paksut kasviöljyt ja vahat, voivat tukkia ihoa. Yksi saa finnejä parafiiniöljystä, toinen oliiviöljystä. Ei missään ole todistettu että pelkästään synteettisesti valmistetut ainesosat tukkivat ihohuokosia.
Sitten tuo alleviivaamani teksti, josta tekisi melkein mieli laittaa cîmeläisille palautetta. "Suuri osa siitä, mitä ihollesi levität, imeytyy suoraan verenkiertoon", väitetään Cîmen tekstissä, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. (Ja tällä perusteella Cîme suosittaa, että on parempi laittaa iholle eli verenkiertoon luonnollisia ainesosia kuin "potentiaalisesti vaarallisia kemiallisia aineita".) Tällaisten aivan turhaa pelkoa ja huolta ruokkivien epätosien väittämien sisällyttäminen markkinointiteksteihin on mielestäni todella epäammattimaista.
Ensinnäkin, kosmetiikkatuote ei saa lain mukaan imeytyä verenkiertoon. Sellaista kosmetiikkaa ei siis edes valmisteta. Toisekseen, vaikka kovasti yrittäisimmekin valmistaa verinahkaan asti imeytyvää kosmetiikkaa, se olisi pirun vaikeaa. Ihoon on tosiasiassa todella, todella vaikeaa saada imeytymään mitään ja suurin osa aineista pysähtyy kuolleista ihosoluista koostuvaan stratum corneum -kerrokseen. Iho on elin jonka tehtävä on suojata elimistöä eli nimenomaan estää ulkopuolisten aineiden läpipääsy. Sen rakenne toimii siis aktiivisesti aineiden imeytymistä vastaan. Incimixin Annina Nyholm on kirjoittanut aiheesta loistavan, informatiivisen kirjoituksen jonka lukemista suosittelen kaikille, jotka pelkäävät "pahojen kemikaalien" päätymistä elimistöönsä kosmetiikan kautta.
Luonnonkosmetiikka on hieno juttu ja itse kannatan sitä täysin sydämin, mutta olen samalla tietoinen siitä, ettei luonnonkosmetiikka ole ihonhoidollisesti ja terveyden kannalta jokaiselle paras valinta. Ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta luonnonkosmetiikan paremmuutta voi perustella, mutta ei sillä, että luonnon raaka-aineet olisivat kaikkien iholle parempia, puhtaampia ja turvallisempia kuin synteettiset. Sellaiset väitteet ovat höpöhöpöä.
Got it off my chest ^_^
