Olen käynyt läpi joukon marketeissa myytäviä edullisia aurinkovoiteita, mukana niin Lidlin kuin Normalin sekä kaikkein suosituimpien aurinkobrändien Nivean, Garnierin ja Piz Buinin voiteita.
Olen analysoinut voiteet UV-filtterien näkökulmasta. Analyysin tulos ei yllättänyt, sillä on tiedossa, että edulliset massabrändit käyttävät enimmäkseen vanhoja ja edullisia UV-filttereitä. Joukosta erottuu kuitenkin yksi brändi edes vähän paremmalla UV-suojateknologialla.
Muistin virkistykseksi:
☀️ Kehitetty 70- ja 80-luvulla.
☀️ Epästabiileja, eli menettävät tehonsa nopeasti auringossa; tarvitsevat tyypillisesti tukea stabiloivilta aineilta, jotta niiden teho säilyy.
☀️ Näissä on pieni molekyylikoko (alle 500 Daltonia*), ja ne pystyvät imeytymään kehoon, osa dermikseen ja verenkiertoon asti.
☀️ Todettuja haittoja: aiheuttavat uudempia filttereitä herkemmin ihoärsytystä ja osa näistä on hormoninhäiriköitä.
☀️ Suuri osa vanhoista filttereistä on toksisia vesieliöille eivätkä ole biohajoavia.
☀️ Syy miksi yhä käytetään: ovat halpoja ja oikein formuloituina hyvin tehokkaita suojaamaan ihoa UV-säteilyltä todetuista haitoistaan huolimatta.
☀️ Kehitetty 90- ja 2000-luvulla.
☀️ Stabiilimpia kuin vanhat ja toimivat pienemmillä pitoisuuksilla.
☀️ Suojaavat tyypillisesti laajemmilla spektreillä = uusien joukossa on broad spectrum -filttereitä.
☀️ Isompi molekyylikoko: suurimmassa osassa uusissa filttereissä molekyylikoko ylittää 500 Daltonia, jopa yli 800 Daltonia, eli ne eivät läpäise ihon suojaestettä ja imeytyvyys on hyvin pieni, rajoittuen stratum corneumin ylimpään kerrokseen. Osa on muodoltaan partikkelimaisia eivätkä imeydy lainkaan.
☀️ Hyvin vähän todettuja ympäristöhaittoja tai ei lainkaan ympäristöhaittoja.
☀️ Syy miksi käytetään vähemmän: ovat huomattavasti kalliimpia kuin vanhat filtterit.
*) 500 Daltonia on molekyylikoon raja iholäpäisevyydelle. Alle 500 Daltonin molekyyli pystyy imeytymään syvällekin ihoon, yli 500 Daltonin ei läpäise ihon suojaestettä.
Vanhoja UV-filttereitä on poistunut markkinoilta sitä mukaa, kun niiden haittavaikutukset on todettu hyötyjä suuremmiksi. Kuvassa olen listannut yleisimmät yhä käytössä olevat vanhan sukupolven kemialliset UV-suojakemikaalit, joista valtaosaa käytetään ympäri maailmaa.
Punaviivan yläpuolella olevat Oxybenzone ja Octinoxate on todettu niin haitallisiksi, että niihin ei törmää EU:ssa juuri enää koskaan, ainakaan tavanomaisten brändien valikoimassa. Hullua kyllä, nämä filtterit ovat lain mukaan yhä sallittuja, mutta koska niiden haitat ovat niin tunnettuja, ja asiasta on kirjoitettu paljon mediassa Havaijin kiellettyä ne vuonna 2018, harva valmistaja "kehtaa" enää käyttää näitä. Päin vastoin osa brändeistä käyttää nykyään markkinointivalttinaan sitä, että heidän tuotteensa eivät sisällä Oxybenzonea ja Octinoxatea.
Tänä vuonna Havaiji on lain asetuksella kieltänyt myös Avobenzonen ja Octocrylenen, ja Mauin kunta on jopa kieltänyt kaikki kemialliset UV-filtterit, jättäen sallituiksi enää mineraaliaurinkovoiteet. Vanhoja filttereitä on kielletty myös Brasiliassa, Key Westissä, Virgin-saarilla ja Palau'ssa ympäristönsuojelullisin perustein.
Yhdysvalloissa, jossa UV-filtterit luokitellaan kosmetiikan sijaan lääkeaineiksi, ainoastaan mineraali-UV-filttereillä on turvallisuus-status GRASE (Generally Recognized As Safe And Effective). Vaikkakin sallittuja, kaikki yllä listatut kemialliset filtterit ovat Yhdysvalloissa tällä hetkellä tarkkailun alla ja niiden turvallisuutta uudelleenarvioidaan, kiitos tutkimuksen, jossa todettiin näiden kaikkien imeytyvän verenkiertoon ja osan myös pysyvän elimistössä useita päiviä.
EU:ssa tämä samainen tutkimus johti Oxybenzonen, Octocrylenen ja Homosalaten uudelleenarviointiin epäiltyinä hormoninhäiritsijöinä, ja arvioinnin tuloksena kaikkien sallittuja pitoisuuksia laskettiin toissa vuonna.
En halua pelotella ketään tällä listalla ja tiedoilla, mutta näitä voi käyttää referenssinä miettiessään, millaisella aurinkovoiteella suojaa itsensä ja perheensä.
Vanhoja filttereitä sisältävät aurinkovoiteet suojaavat ihoa tehokkaasti palamiselta ja ihosyövältä, mutta niiden mukana tulee hyödyn ohella myös haittavaikutuksia.
On hyvä muistaa, että vaikka jollain aineella olisi haittavaikutuksia, kaikki eivät näitä haittavaikutuksia koe. Drastisena esimerkkinä; eiväthän kaikki tupakoitsijatkaan saa syöpää, vaikka savukkeet ovat tunnetusti erittäin haitallisia. Silti, jokaisella on vapaus ja mahdollisuus valita eri vaihtoehdoista. Jos terveys- ja ympäristövaikutuksiltaan kyseenalaiset aurinkovoiteet arveluttavat, kaupoissa on myös tuotteita ilman kontroversiaalisia UV-filttereitä.
Sokoksella on yksi laajimpia aurinkovoidevalikoimia, mutta koska aika ei riitä jokaisen analysointiin, keskitin voimat tunnetuimpiin brändeihin.
Voin heti alkuun sanoa, että ainoat marketeista toistaiseksi löytämäni aurinkovoiteet, joissa käytetään vain uuden teknologian filttereitä, ovat LV:n aurinkovoiteet, Änglamarkin aurinkovoiteet ja P20 Sensitive -aurinkovoiteet. Jos tunnette muita, huikatkaa ihmeessä!
(kummassakin samat filtterit)
Tämä on Piz Buinin klassikkoaurinkovoide, se "perus" Piz Buin, jota allekirjoittanutkin on käyttänyt nuorempana runsaasti.
UV-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
Infocorner: Tinosorb S on kenties kaikkein suosituin uuden sukupolven UV-filttereistä, eikä ihmekään. Se on sinkkioksidin ohella yksi harvoja todellisia broad spectrum -filttereitä, suojaten koko UVB- ja UVA-alueella 280 - 400 nm. Markkinoilla on tietoni mukaan tällä hetkellä vain kolme sellaista filtteriä. (Yksikään vanha kemiallinen filtteri ei pysty tähän.) Tinosorb S on erittäin fotostabiili ja auttaa myös stabiloimaan tunnetusti epästabiilia Avobezonea. Tinosorb S toimii sekä absorboimalla että heijastamalla, ja sen molekyylikoko on 627.
UV-filtterit:
OCTISALATE, UVB vanha
OCTOCRYLENE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
TINOSORB M, UVB + UVA uusi
Täällä kohtaamme toisen uuden sukupolven laajan kirjon filtterin, Tinosorb M:n. Sen ero serkkuunsa S:n verrattuna on koostumus: M on puuterimaista eikä imeydy ihoon lainkaan vaan jää ihon pinnalle kuten mineraalifiltterit. Se on siis itse asiassa kemiallinen hybridifiltteri, joka yhdistää fysikaalisen sekä kemiallisen UV-filtterin ominaisuudet toimien sekä absorboimalla että heijastamalla. Se antaa vielä Tinosorb S:ääkin paremman suojan pitkien UVA-säteiden alueella.
UV-filtterit:
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
UVINUL T150, UVB uusi
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
MEXORYL XL, UVB + UVA2 uusi
Ambre Solairen aurinkosuojatuotteissa filtteripainotukset eroavat suuresti tuotteesta riippuen. Joissain voiteissa painotus on enemmän uusissa filttereissä, toisissa enemmän vanhoissa. Liekö heillä meneillään reseptiikan päivitys, ja ehkä koko valikoima on pikku hiljaa siirtymässä uudempien filttereiden puolelle..?
Ambre Solairen voiteessa tapaamme uuden sukupolven UVB-filtterin, hyvin suositun Uvinul T150:n, sekä L'Orealin omaan Mexoryl-filtteriperheeseen kuuluvan Mexoryl XL:n, joka oli aikoinaan (1989) aikansa ensimmäinen fotostabiili kemiallinen laajan kirjon UV-filtteri.
Mexoryl-filttereihin liittyy sellainen kuriositeetti, että kaksi ensimmäistä kehitettiin jo 80-luvulla, mutta ne olivat ilmeisesti niin paljon aikaansa edellä, että ne hyväksyttiin käyttöön vasta 90-luvulla! Mexoryl-filtterit kuuluvat ensimmäisiin uuden sukupolven filttereihin, ja juuri Mexoryliin viitattiin alalla pitkään parhaana mahdollisena UV-filtterinä. Itsellenikin on jäänyt tämä mieleen kosmetiikkamyyjä-vuosiltani.
Tinosorb-filtterit kehitettiin 2000-luvulla, ja vasta ne haastoivat Mexorylin aseman tarjoten yhtä hyvän tai kenties jopa paremman uuden sukupolven filtteriteknologian.
Uv-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
TITAANIDIOKSIDI (NANO), UVB (+UVA2) mineraali
UVINUL T150, UVB uusi
MEXORYL SX, UVA uusi
Kuten näkyy, Garnierin SPF 30 -voiteessa on ihan erinäköinen UV-filtterikokonaisuus kuin SPF20:ssä. Tsekkasin eränumeron mukaisen valmistusvuoden, ja tämä on itse asiassa paljon uudempaa tuotantoa kuin SPF 20, silti tässä käytetään vähemmän uusia filttereitä.
Tämä on hybridi-aurinkovoide sisältäen sekä kemiallisia filttereitä että yhden fysikaalisen. Titaanidioksidi nano-muodossa suojaa parhaiten UVB-alueella, ja antaa kenties vähäsen suojaa UVA2-alueella eli ei-pisimmillä UVA-aalloilla. Tässä voiteessa tapaamme alkuperäisen Mexoryl-filtterin, SX:n, joka oli aikoinaan ensimmäinen haastaja Avobenzonelle tuoden stabiilimman vaihtoehdon markkinoiden silloin-ainoalle UVA-filtterille (joka oli Avobenzone).
UV-filtterit:
OCTISALATE, UVB vanha
UVINUL T150, UVB uusi
AVOBENZONE, UVA vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
ENSULIZOLE, UVB vanha
MEXORYL XL, UVB + UVA uusi
Garnierin lasten voiteessa tapaamme Ensulizole-filtterin, jonka erityisominaisuus on sen keveys. Se on yksi harvoja vesiliukoisia UV-filttereitä, ja sitä näkee paljon mm. SPF-päivävoiteissa, joihin halutaan mahdollisimman kevyt koostumus.
Ensulizole on UVB-filtteri eikä yksinään kovin tehokas sellainen, eikä myöskään se kaikkein fotostabiilein uusista filttereistä. Mutta filtterit toimivat tyypillisesti synergiassa toinen toistaan tukien, ja osana filtterisysteemiä Ensulizole toimii hyvin ja auttaa tuomaan voiteeseen keveyttä ja helpompaa levittyvyyttä.
Nivea on Suomessa johtava aurinkovoidebrändi, ja varmasti niitä suosituimpia maailmallakin. Nivealla on kaikkein laajin aurinkotuoteportfolio koostuen valtavasta määrästä eri suojakertoimia (alkaen SPF 6..!) ja myös kasvoille on useita eri aurinkovoidekoostumuksia.
Allekirjoittanut myöntää käyttäneensä viimeisten 15 vuoden aikana Niveaa kaikkein eniten vartaloaurinkovoiteena, ja kun uudet erittäin ohuet Nivea-kasvoaurinkovoiteet vuonna 2020 lanseerattiin, olen käyttänyt niitäkin sen jälkeen monta tuubia. Olkoon filtterisysteemi mikä hyvänsä, ne ovat minusta todella miellyttävän tuntuisia iholla. (Vuonna 2020 en muuten vielä ollut perehtynyt kemiallisten filttereiden ominaisuuksiin syvällisesti, perehtymiseni alkoi vasta seuraavana kesänä..!)
UV-filtterit:
AVOBENZONE, UVA vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
OCTISALATE, UVB vanha
UVINUL T 150, UVB uusi
UVINUL A PLUS, UVA uusi
ENSULIZOLE, UVB vanha
Garnieriin verrattuna Nivea käyttää selvästi enemmän ja tasaisemmin uusia filttereitä. Niitä näkyy kaikissa Nivean aurinkovoiteissa ( suuremmalla edustuksella kuin vanhoja, ja ilahduttavasti Tinosorb S on usein kärjessä. Mitä korkeampi suojakerroin, sitä suurempi painotus Nivealla on uusissa filttereissä, ja tätä pidän hyvänä asiana.
Uvinul A Plus on tehokas uuden ajan UVA-filtteri kattaen UVA2- sekä UVA1-alueet. Se on Avobenzonen rinnalla ainoa kaikkien brändien käytettävissä oleva UVA-filtteri, sillä Mexoryl SX, joka on tämän hetken kolmas UVA-filtteri, on yksinomaan L'Orealin brändien käytössä.
Nivealla on useampi erilainen lasten aurinkovoide. Tämä on niistä kestävin ja lupaa kestää hiekkaleikitkin. Vedenkestävyyden luvataan olevan triplasti enemmän kuin Nivean tavanomaisissa waterproof-aurinkovoiteissa.
UV-filtterit:
AVOBENZONE, UVA vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
OCTISALATE, UVB vanha
TITAANIDIOKSIDI (NANO) UVB (+UVA2) mineraali
UVINUL A PLUS, UVA uusi
ENSULIZOLE, UVB vanha
Huomio mineraalifilttereistä hybridiaurinkovoiteissa: aina kun normikosmetiikan brändi valmistaa hybridiaurinkovoiteen, eli yhdistää samaan voiteeseen sekä kemiallisen että fysikaalisen filtterin, he valitsevat titaanidioksidin. En ole vielä koskaan törmännyt hybridiaurinkovoiteeseen, jossa käytettäisiin sinkkioksidia. Oletettavasti titaanidioksidi on valmistajille mieluisampi valinta, kun sitä tarvitaan paljon vähemmän kuin sinkkioksidia, mikä vaikuttaa myönteisesti tuotteen ihotuntumaan.
Tämän voiteen nimi on harhaanjohtava, sillä ihan kaikki aurinkovoiteet antavat välittömän suojan UV-säteilylle. 30 minuutin odotusaika on urbaani legenda, eikä sillä ole todellisuuspohjaa. Kemialliset UV-filtterit alkavat imeä UV-säteilyä välittömästi altistuessaan UV-säteilylle. Suoja on paras ja tasaisin, kun voide ehtii imeytyä ihoon, mutta 30 minuuttia se harvemmin vie.
UV-filtterit:
OCTISALATE, UVB vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
AVOBENZONE, UVA vanha
UVINUL T 150, UVB uusi
ENSULIZOLE, UVB vanha
Kuten tässä vaiheessa olette jo varmasti huomanneet, samat filtterit toistuvat voiteissa hieman eri kokoonpanoina. Voi sanoa, että "piiri pieni pyörii", ja on helppo nähdä, mitkä filtterit ovat alalla suosituimpia. Octisalate ja Avobenzone ovat kirkkaasti eniten käytössä vanhoista filttereistä. Octisalaten käytön ymmärrän paremmin, sillä se on valmistajalle kustannustehokas keino parantaa tuotteen UVB-suojaa, ja sen haitat ovat hyvin vähäiset verrattuna melkein mihin tahansa muuhun vanhaan ja halpaan filtteriin.
Avobezonen yleisyyttä taas ihmettelen, koska sillä on paljon tunnettuja haittoja, ja tarjolla on kuitenkin uuden polven tehokkaita UVA-filttereitä ilman näitä haittoja. Toistaiseksi en ole keksinyt muuta syytä kuin kustannukset: Avobenzonella saa vahvan UVA-suojan paljon halvemmalla, kuin jos käyttäisi pelkästään moderneja UVA-filttereitä.
Australialaisella Bondi Sands'illa on kyllä pokkaa..! Pulloihin on painatettu 'Reef Friendly', ja ne sisältävät korallien suojelun vuoksi Havaijilla täysin kiellettyjä Avobenzonea ja Oktokryleeniä sekä Homosalatea ja Octisalatea, jotka on kielletty osassa Havaijia. Ikävä kyllä Reef Safe -lupauksia ei valvo mikään taho, ja ne ovat valmistajan oma tulkinta asiasta. Olisikin mielenkiintoista kuulla Bondi Sandsin tulkinta näihin kemikaaleihin liittyen..! 😅😆
UV-filtterit:
HOMOSALATE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
OCTOCRYLENE, UVB vanha
Tässä voiteessa on kieltämättä markkinoiden huonoimmat filtterit niin ympäristön kuin suojaavuuden kannalta! Herranjestas... Eikä yhtäkään broad spectrum -filtteriä
UV-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
Okei, tässä tuotteessa oli ehkä vieläkin heikompi setti filttereitä..! No further comments.
Huomioitavaa Hawaiian Tropicin kohdalla on, että se on amerikkalainen brändi, ja Jenkeissä sallittujen UV-filtterien lista on hyvin kapea muuhun maailmaan verrattuna.
Koska Jenkeissä UV-suojakemikaaleja tarkastellaan lääkeaineina, niiden turvallisuusarviointi voi viedä - uskokaa tai älkää - toista kymmentä vuotta. Siksi suurinta osaa uusista filttereistä ei ole edelleenkään hyväksytty USAssa, ja jenkki-aurinkovoiteissa käytetään lähes yksinomaan vanhan koulukunnan filttereitä. Joista niistäkin on puolet jälleen uuden turvallisuusarvoinnin kohteena... 😅
USAn UV-suojatilanne on ollut pitkään yhtä farssia, ja siellä alan toimijat ovat puolivakavissaan jo todenneet, että ainoat sallitut UV-filtterit saattavat pian olla pelkästään mineraalit sinkkioksidi ja titaanidioksidi.
Tässä meillän "feikki"mineraaliaurinkovoide. Ilmiö, josta kerroin viime kesän aurinkovoidevertailussani, ja josta olen tehnyt tänä vuonna Instagramiin tietoiskun.
UV-filtterit:
SINKKIOKSIDI mineraali
BUTYLOCTYL SALICYLATE, UVB vanha (muistuttaa kemialliselta rakenteeltaan Octisalatea)
ETHYLHEXYL METHOXYCRYLENE, UVB vanha (muistuttaa kemialliselta rakenteeltaan Octocryleneä)
Normikosmetiikan brändit, ja aivan erityisesti jenkkiläiset brändit, harrastavat mineraaliaurinkovoidehuijausta. He tekevät tämän käyttämällä ns. SPF-boostereita, jotka ovat UV-säteitä absorboivia kemikaaleja, mutta eivät viralliselta statukseltaan UV-filttereitä. Nämä kemikaalit kuuluvat ikään kuin UV-suojateknologian harmaalle alueelle, ja asiantuntijoiden mukaan on vain ajan kysymys, koska ne saavat virallisen UV Filter / Absorber -statuksen kemikaalilainsäädännössä.
Eniten käytetty SPF Booster, Butyloctyl Salicylate, voi jopa tuplata sinkkioksidin tuoman SPF-tehon. Kemiallisesti se on lähes sama aine kuin Octisalate. Koska sillä ei kuitenkaan ole virallista UV-filtteristatusta, valmistaja voi pokkana markkinoida tuotettaan mineraaliaurinkovoiteena ja väittää UV-suojatehon tulevan pelkästään sinkkioksidista tai titaanidioksidista.
Huijauksen etu on kosmeettinen miellyttävyys; boostereita hyödyntämällä voidaan saavuttaa korkea suojakerroin käyttämällä vain murto-osa oikeasti tarvittavasta mineraalien määrästä, mikä tekee voiteesta kevyemmän ja kosmeettisesti elegantimman.
Vaikka Lidlin myymät ihonhoitotuotteet ovat pärjänneet monissa testeissä ja ovat monilta osin ihan OK kamaa, aurinkovoiteet eivät ikävä kyllä ole sitä.
Nämä totta kai suojaavat sinua palamiselta ja ihosyövältä, mutta ihan jokaisessa on kaikkein haitallisimpiin kuuluvia UV-filttereitä kuten oktokryleeniä. Sanon vain, että parempiakin vaihtoehtoja on. Lidlin aurinkovoiteet toki hakkaavat kaikki kilpailijat hinnallaan, ja ymmärrän vallan hyvin senkin, että joillekin nämä voivat olla budjetin puolesta ainoa vaihtoehto. Silloin ne ovat hyvä vaihtoehto. 🙏🏻
UV-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
ISCOTRIZINOL, UVB + UVA uusi
ENSULIZOLE, UVB vanha
Lidl saa pisteet yhdestä filtteristä, jota muissa tämän katsauksen markettiaurinkovoiteissa ei ole näkynyt: Iscotrizinol. Se on yksi markkinoiden kaikkein fotostabiileimmista filttereistä ja menettää 25 tunnissa vain 10% SPF-tehostaan. Lisäksi se auttaa tekemään UV-suojasta erittäin vedenkestävän. Se toimii myös hyvin pienellä pitoisuudella, eli vaikka se kuuluu uusiin ja kalliimpiin filttereihin, se voi olla suhteessa edullinen, koska sitä tarvitsee niin vähän.
UV-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
OCTISALATE, UVB vanha
ENSULIZOLE, UVB vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
Lasten aurinkovoide-aerosolissa on sentään yksi Tinosorb-filtteri, joskin pienimmällä osuudella. Tässä lapsille markkinoidussa voiteessa on kolme ihoon imeytyvää UV-suojaskemikaalia, joista kahdella on myös todettu hormoninhäirinnällisiä vaikutuksia. Kyllä mä vain ihmettelen näiden käyttöä lasten aurinkovoiteissa, niin kauan kunnes jokin uskottava taho selittää mulle kunnolla, miksi ne olisivat OK lasten aurinkovoiteessa.
Juuri näihin kehoon imeytyviin kemiallisiin UV-suojafilttereihin perustuu yleinen suositus käyttää lapsilla vain fysikaalisia mineraaliaurinkovoiteta. Nyt kun saatavilla kuitenkin on jo pitkään ollut ei-imeytyviä kemiallisia filttereitä, miksi ei käytettäisi lasten aurinkovoiteissa ennemminkin niitä..? Odotan todellakin kuulevani tähän jonain päivänä perustellun selityksen.
Lasten emulsio-spray-versiossa on samat filtterit.
UV-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
ISCOTRIZINOL, UVB + UVA2 uusi
Iscotrizinolista piste, mutta ei pelasta tätä auttamattoman vanhan teknologian heikkoa tuotosta, jossa ei edes ole kunnollisia apuaineita stabiloimassa Avobenzonea. (Parhaat Avobenzonen stabiloijat ovat uusia filttereitä kuten Tinosorb S.)
Normalilla ei ole omaa in-house-aurinkovoidebrändiä, vaan se myy sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja marketti-aurinkotuotteita. Pikaisella silmäyksellä totesin Tampereella sijaitsevan kohde-Normal'in myyvän Nivean, Garnierin, Malibun ja Dzintarsin aurinkovoiteita
Hymyilyttää nämä SPF 6-tason aurinkosuojat, vaikka onhan näitä itsekin tullut kultaisella 80- ja 90-luvulla käytettyä. Mun teini-iässä SPF 2 oli vielä sallittu..! 😳 Nykyään SPF 6 on EU:ssa alin sallittu, ja eiköhän sekin pian poistu.
UV-filtterit:
OCTOCRYLENE, UVB vanha
Tuota, apua! 🤣 Tää on NIIN old school-aurinkotuote kuin olla voi: se suojaa ainoastaan UVB-säteiltä (ja niiltäkin tietysti vain minimaalisesti). Vielä pitkälle 90-luvulle saakka aurinkovoiteet suojasivat pääsääntöisesti pelkästään UVB-säteilyltä, koska ei oltu ymmärretty, kuinka vahingollisia UVA-säteet ovat. Vuosikymmenten ajan kuviteltiin, että ihon palaminen on ainoa haitallinen seuraus auringon säteistä, ja vain siltä tulee suojautua.
UVA-säteethän muuten ovat ne, jotka aikaansaavat syvemmän ja pidempikestoisen rusketuksen. (Solariumit toimivat UVA-säteillä.) Siksi varmaan tämänkin öljyn nimi on Tanning Oil - se päästää läpi ruskettavat (ja ihoa vanhentavat) UVA-säteet. Huh, mitä ihon DNA:n vaurioittajia vanhat aurinkovoiteet ovat olleet - solariumista puhumattakaan...
Harvinaisempi tapaus: latvialaisen Dzintars-brändin aurinkovoide.
UV-filtterit:
OCTINOXATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
OCTOCRYLENE, UVB vanha
Auts!! Löytyipä sitten joukosta tuote, joka sisältää jopa Octinoxatea. Tämähän on toinen kahdesta kaikkein pahamaineisimmasta UV-filtteristä, joita aniharva etablisoitunut valmistaja enää kehtaa käyttää, koska haittavaikutukset ovat jo monen tavallisenkin rivikuluttajan tiedossa.
Latvian brändillä ei liene kovin suuret markkinat kotimaansa ulkopuolella. Ehkä latvialaiset eivät ole niin perehtyneitä UV-suoja-aineista käytävään keskusteluun..?
Löytyipä Normalista yksi korealainenkin aurinkosuojatuote. Ainakin oletan, että tämä on korealainen, tai ainakin aasialainen, kun pakkauksessa on Aasiassa käytetty PA-merkintä.
UV-filtterit:
OCTINOXATE, UVB vanha
OCTOCRYLENE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
ENZACAMENE, UVB vanha
Apua, yhä pahemmaksi menee... 🫣 Derolin stickistä löydämme Octinoxaten ohella vieläpä Enzacamenen (4-Methylbenzylidene Camphor), joka on todettu haitalliseksi jo vielä Oxybenzonea ja Octinoxatea aikaisemmin. Sitä näkee enää niin harvoin, että en muista törmänneeni tähän ehkä kertaakaan aiemmin aurinkovoidepurkkeja "nuuskiessani". Se on hyvin epästabiili UVB-filtteri ja hormonihäirikkö, vaikutuksia todettu estrogeeniin. Että tällaisiinkin vielä törmää.
Palataanpa vielä Niveaan yhden tuotteen verran. Tämä on ollut omia suosikki-Niveoitani, koska se on oikeasti epätahmein aurinkovoide, jonka tunnen. Tämä kuivuu (ainakin mun iholla) täysin olemattomaksi. Olen joskus ostanut tätä Kreikassa alennuksesta monta tuubia jopa käyttääkseni vartalolla, koska tämä on tosiaan niin tajuttoman epätahmea ja iho jää ihanan "normaalin" tuntuiseksi. Tätä on tosi kiva lisätä "on the go" päivän aikana. Voi kun tätä saisi isommassa pönikässä..!
Analysoidaan nyt Shine Control'in UV-suoja-aineet.
AVOBENZONE, UVA vanha
TINOSORB S, UVB + UVA uusi
UVINUL T 150, UVB uusi
ENSULIZOLE, UVB vanha
UVINUL A PLUS, UVA uusi
Tulos: tämähän ei ole lainkaan hullumpi! Avobenzone siellä kummittelee, niinkuin se tekee lähes kaikissa aurinkovoiteissa, mutta kaikki muut filtterit ovat uusia, ja kärjessä erinomainen Tinosorb S! Tinosorb ja Ensulizole myös pitävät huolen Avobenzonen stabiiliudesta.
(Nörttitietona: alkujaan, kun ei oltu vielä keksitty hyviä keinoja stabiloida Avobenzone, se menetti tehonsa auringossa alle parissa tunnissa, ja aurinkovoidetta piti lisätä jos mahdollista vieläkin useammin kuin nykyään.)
Viimeisenä Garnierin meikinpäällys-aurinkomist.
UV-filtterit:
HOMOSALATE, UVB vanha
OCTOCRYLENE, UVB vanha
OCTISALATE, UVB vanha
AVOBENZONE, UVA vanha
UVINUL T 150, UVB uusi
MEXORYL XL, UVB + UVA uusi
Voi Garnier... Tämä suihke vei pääpotin Garnierin aurinkotuotteiden huonoimpana filtterikokonaisuutena. Incistä voi myös päätellä, että tämä suojaa enemmänkin UVB-säteiltä ja paljon vähemmän UVA:lta.
Kaiken lisäksi jää kysymysmerkiksi, mitä Garnier tarkoittaa, kun on lisännyt UVB- ja UVA-logojen alle vielä tekstin "Long UVA". Samainen teksti on näköjään myös Ambre Solaire Kids-aurinkovoiteessa, mutta ei tavallisissa Hydra Protect -aurinkovoiteissa.
Kuitenkin, kaikissa näissä on sama tehokkain UVA-filtteri: Avobenzone. Se suojaa hieman pidemmälle UVA-asteikolla kuin Mexoryl SX, mutta ei ole varsinaisesti "long UVA -filtteri". Sellainen on L'Orealin Mexoryl 400, mutta sitä on toistaiseksi vain La Roche-Posayn tuotteissa. Kuluu vielä muutama vuosi, ennekuin se siirtyy L'Orealin markettibrändien käyttöön.
*
No niin, nyt on taas turbopostaus aurinkovoiteista saatettu loppuun. Toivottavasti ette saa pian ähkyä näistä mun aurinkojutuista..! 😁 Toivon, että saatte näistä hyötyä ja ehkä viihdettäkin. Ja ehkä osaatte tulevaisuudessa katsella aurinkovoidepulloja eri silmin kauppojen hyllyillä. :)
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
Tänään minulla on ilo esitellä kaikki Dermosilin seerumit! 😍
Dermosililla on poikkeuksellisen laaja seerumivalikoima koostuen peräti kahdestatoista seerumista. Tämän kirjoituksen luettuasi tiedät, mikä tai mitkä niistä hyödyttävät juuri sinun ihoasi. Rrrakastan seerumeita, joten tämä on minulle todellinen suosikkiaihe..!
Dermosilin vaikuttavassa seerumiportfoliossa on "tehotippoja" kaikkiin mahdollisiin ihotiloihin: kosteuttavaa, rauhoittavaa, ravitsevaa, silottavaa, kirkastavaa ja heleyttävää.
Seerumi on täydellinen lisätuote kasvoveden ja kosteusvoiteen (tai öljyn) väliin sujautettavaksi, ja täsmähoidat sillä näppärästi niin pintakuivuutta, ärtyneisyyttä, juonteita, finnejä kuin pigmenttiläiskiäkin.
Lähes kaikki seerumit tuovat ihoon muiden hyötyjensä ohella myös kosteutta, mutta näiden kolmen Dermosil-seerumin pääfunktio on nimenomaan kosteutus ja pääaktiiviaineet ovat humektantteja: Sensitive Hydrating, Vitamin E Hyal x 4 sekä Skin Comfort Collagen Power.
Tämä on yksi omia lemppareitani! 😍 Lempeä ja kosteuttava koostumus voisi melkein olla luonnonkosmetiikkaa, niin suuri osa sen ainesosista on luonnollisia.
Seerumi sisältää kosteuttavina aineina glyserolia, manteliöljyä, skvalaania, sheavoita, sakkaridi-isomeraattia ja glukonolaktonia. Koostumus on geelifluidimainen. Tässä on mielestäni Suomen parhaan hinta-laatu-suhteen kosteuttava seerumi - melkein vitsi, että tämän hinta on alle 8€! (Kalpene, Normal..! 😅)
Sensitive Hydrating Serum on hajusteeton.
E-vitamiini-sarjan kosteusseerumi perustaa tehonsa neljän eri molekyylikoon hyaluronihapolle. Hyaluronihappo on yksi kaikkein tehokkaimpia (ellei tehokkain) kosteutta sitova aine, ja lisäksi mikrokokoisella hyaluronihapolla on todettu kollageenin sekä ihon oman hyaluronihapon tuotantoa buustaavia vaikutuksia.
Verrattuna Sensitive-seerumiin Vitamin E Hyaluron tarjoaa teknologialtaan hyvin erilaisen seerumin. Kumpikin kosteuttaa, mutta eri ainesosilla ja erilaisella rakenteella. Siinä missä Sensitive-seerumi sisältää luonnollisia raaka-aineita ja useita eri humektantteja, Hyal X 4 keskittyy hyaluronihappoon ja sen koostumus on kosmeettisesti hiotumpi ja ns. elegantimpi, sisältäen mm. silkkisyyttä luovaa dimetikonia. Mikään "muovisen" silikoninen tämä ei ole.
Seerumissa on E-vitamiini-sarjan signature-tuoksu (jota en osaa kuvailla, se on kuitenkin aika neutraali).
Skin Comfort -linjan kollageeni-seerumi tarjoaa trion hienostuneimman version kosteutukseen. Maitofluidimainen, ihoa ihanasti pehmentävä koostumus sisältää skvalaania, kollageenia, leväuutetta ja pantenolia.
Hydrolysoitu kollageeni omaa erinomaisen kosteudensitomisominaisuuden, minkä lisäksi se on myös emollienttinen ja ihon pintaa silottava ja pehmentävä. Ihoidenttinen lipidi skvalaani peesaa kollageenia ihon kevyenä ja tehokkaana pehmentäjänä.
Alaria esculenta -ruskoleväuute puolestaan suojaa ihoa antioksidanttisesti sekä hidastaa ikääntymisen merkkejä. Sen sisältämät florotanniinit sekä fukoksantiini suojaavat ihoa mm. UV-säteilyn vaurioilta ja valovanhenemiselta. Alginaatti- ja fukoidaani-polysakkaridit kosteuttavat. Tämä seerumi kuuluu oikeastaan kosteuttavien anti-age-seerumien kategoriaan. Seerumi on silikoniton ja siinä on Skin Comfort -sarjan tunnustuoksu.
Tähän kategoriaan kuuluvat Dermosilin retinoli-serumi, kuoriva glykolihapposeerumi sekä niasiiniamidiseerumi (ja voisi tuon Collagen-seeruminkin tänne laittaa mietona anti-age-seerumina - se muuten sopii mainiosti ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin!)
Jälleen hieno resepti tässä seerumissa! 😍 Vaikutun kerta toisensa jälkeen Dermosilin tuotteiden hinta-laatu-suhteesta, joka on verraton. Tämäkin seerumi olisi voitu toteuttaa halvoilla teknisillä täyteaineilla ja laittaa joukkoon tähtiaine-retinoidi, mutta pullo kätkee sisäänsä oikein mainion cocktailin hoitavia ja kosteuttavia aineita jo ilman retinoliakin!
Itse retinoli muuten on tarkemmin sanottuna muotoa HPR, eli Hydroxypinacolone Retinoate. Myös kauppanimellä Granactive Retinoid tunnettu A-vitamiiniyhdiste muuntuu ihossa suoraan A-vitamiinin biologisesti aktiiviseksi muodoksi eikä vaadi konversioita. Samalla se on kuitenkin retinolia hellävaraisempi.
Seerumin muita hoitavia aineita ovat glyseroli, pantenoli, pantolaktoni ja ksylitoli (kosteuttavat), jojobaöljy ja jojobaesterit (pehmentävät ja ravitsevat) sekä parsakaalin siemenöljy (suojaa ihoa antioksidanttisesti ja parantaa ihon elastisuutta). Sisältääpä seerumi myös probioottista kombuchaa, joka parantaa ihon suojakerrosta ja tuo iholle hehkua.
Koostumus on fluidimainen ja seerumissa on miedosti parfymoitu tuoksu.
Kuoriva yöseerumi sisältää monivaikutteista anti-age-sankari glykolihappoa. AHA- eli hedelmähappoihin kuuluva glykolihappo tunnetaan parhaiten ihoa kuorivasta ja tehokkaasti kirkastavasta vaikutuksestaan, mutta se on myös ainoa hedelmähapoista, joka myös stimuloi kollageenin tuotantoa. Se kuuluu retinolin, C-vitamiinin sekä niasiiniamidin rinnalla tehokkaimpiin ja eniten tutkittuihin - sekä tieteellisesti tehonsa osoittaneisiin - anti-age-ainesosiin. Kaiken lisäksi glykolihappo myös sitoo kosteuttaa. Ja poistaahan se miliumejakin sekä häivyttää pigmenttimuutoksia, kiitos ihon pintaa kuorivan vaikutuksensa! 😅
Huomioitavaa: glykolihappo ei sovi herkälle iholle. Tämä seerumi sopii Sinulle, jos tiedät, että ihosi kestää hyvin hedelmähappoja eikä ole herkästi reagoiva.
Dermosil ei ilmoita seerumin glykolihappopitoisuutta, mutta happo on incissä toisena ja tuotetiedoissa kerrotaan mahdollisesta kihelmöinnistä, mitkä viittaavat tehokkaaseen pitoisuuteen. (Kihelmöinti kuuluu asiaan, kun AHA-happoja on kuoriva pitoisuus.) Minun ihoni on niin tottunut happoihin, että minun ihollani Exfoliating Night Serum ei aiheuta kuumottelua. Aamulla ihon pinta on selvästi sileämpi, joten kuorivan vaikutuksen voi kyllä havaita.
Tässä meillä on todella tehokas niasiiniamidiseerumi! Verrattuna alkuvuodesta esittelemääni saman hintaluokan markettibrändin niasiiniamidiseerumiin, Dermosilin boosterissa on yli 3-kertainen määrä niasiiniamidia. 👏 Boosterin sisältämällä 7% pitoisuudella on mahdollista saavuttaa kaikki niasiiniamidin laajat hyödyt aknesta ryppyihin ja hyperpigmentaatioon.
Kuten olen monesti maininnut, niasiiniamidi on kaikkein laajavaikutteisin ihon kuntoa edistävä kosmetiikan aktiiviaine. Ei tule mieleen yhtäkään toista ainesosaa, jolla olisi kaikki nämä vaikutukset:
⭐️ Kirkastaa - niasiiniamidi häivyttää ihon liikapigmentaatiota ja tasoittaa sekä kirkastaa ihon sävyä.
⭐️ Vahvistaa - niasiiniamidi korjaa ja vahvistaa ihon suojabarriääriä sekä stimuloi keramidien tuotantoa, tehden ihosta vastustuskykyisemmän ulkoisille rasitteille ja kosteuskin säilyy ihossa paremmin.
⭐️ Supistaa huokosia ja hillitsee rasvoittumista - niasiiniamidi auttaa säätelemään ja normalisoimaan talintuotantoa, mikä vähentää ihon kiiltelyä sekä pitää huokoset pienempinä ja supistuneina.
⭐️ Vähentää epäpuhtauksia - normalisoimalla talintuotantoa sekä vähentämällä ihon tulehdusta, niasiiniamidi vähentää myös ihon epäpuhtauksia.
⭐️ Häivyttää juonteita ja ryppyjä - niasiiniamidi stimuloi kollageenin sekä muiden ihon sidekudoksen proteiinien tuotantoa --> iho säilyy sileämpänä.
Tähän ryhmään kuuluvat ilman muuta myös anti-age-kategorian Exfoliating-seerumi sekä Niasiiniamidi-boosteri. Jos et kuitenkaan kaipaa kirkastavalta seerumiltasi "järeämpiä" anti-age-vaikutuksia, vaan toivoisit vain raikasta heleyttä sekä antioksidanttista suojaa, silloin suuntaa katseesi Dermosilin C-vitamiiniseerumiin sekä Fresh Glow -seerumiin. 💫
Dermosil käyttää C-vitamiiniseerumissaan rasvaliukoista Askorbyyli-tetraisopalmitaattia. Se kuuluu tutkituimpiin C-vitamiinijohdannaisiin ja on erittäin stabiili. Se kirkastaa ihoa ja suojaa ihoa antioksidanttisesti erityisesti UV-säteilyn aikaansaamilta vapailta radikaaleilta ja valovanhenemiselta. Siksi C-vitamiini on ihan parhaita antioksidantteja juuri kesäaikaan! Askorbyyli-tetraisopalmitaatti ei herkistä ihoa auringolle, päin vastoin. Voit siis käyttää sitä aamuin illoin, mutta aivan erityisen paljon se hyödyttää ihoa aamuisin ja päivänvalossa käytettynä.
Dermosilin C-vitamiiniseerumi sisältää lisäksi E-vitamiinia, joka toimii synergisesti C-vitamiinin kanssa ja vahvistaa sen tehoa, sekä granaattiomenan siemenistä valmistettua Luminia Granatum™ -aktiiviainetta, joka myös kirkastaa ihoa ja hillitsee melaniinisynteesiä.
Dermosilin C-vitamiiniseerumi on koostumukseltaan emulsiomainen ja mukavan kosteuttava. Ja - siinä on aivan ihana sitrushedelmäinen tuoksu! 😍
Fresh Glow -seerumi yhdistää ihoa kirkastavan niasiiniamidin sekä valoa heijastavat ja ihoa välittömästi heleyttävät pigmentit. Fresh Glow on niasiiniamidi-pitoisuudeltaan kevyempi kuin Niacinamide Booster, ja ideana on luoda iholle hehkua sekä kosteuttavilla aineilla että ihoa kaunistavilla ja heleyttävillä pigmenteillä. Seerumi on väriltään pronssinhehkuista, mikä saattaa yllättää, kun tuotetta puristaa tuubista ekaa kertaa, mutta iholle jää vain hyvin hienovarainen hehku.
Kosteuttaviin aineisiin lukeutuvat glyseroli, rapsiöljy, hyaluronihappo, betaiini, joukko aminohappoja (osa aminohapoista on muuten ihoidenttisiä NMF-ainesosia ja toimivat humektanttisesti ;)) sekä persikan, vadelman ja omenan uutteet.
Tämä on kiva tuote nuorelle ensimmäiseksi seerumiksi sekä kaunistava seerumi aikuisemmalle samealle iholle.
Seerumissa on marjaisen makea parfymoitu tuoksu.
Viimeisenä kolmen seerumin kopla, joka rauhoittaa ärtynyttä, stressaantunutta tai punoittavaa ihoa: antioksidanttinen puolukkaseerumi, öljypohjainen Anti-Redness-seerumi sekä raikas Anti-Stress-seerumi. Kukin näistä rauhoittaa ihoa, mutta aivan eri mekanismeilla.
Kuivaöljymäinen Anti-Redness-seerumi on suosikkejani! Sen MCT-öljypohja on ihanan kevyt ja tuntuu iholla silkkiseltä. Lisäksi seerumi sisältää ihanasti ihoa hoitavan yhdistelmän avokadoöljyä, skvalaania, valkohilpan siemenöljyä ja kauraöljyä.
Saattaisin itse nimetä tämän seerumin toisin. Se on kyllä rauhoittava, kiitos kauraöljyn ja bisabololin, mutta itse myisin tämän ennen kaikkea kuivalle ja aikuiselle iholle ravitsevana seerumina. 😍 Sensitive-seerumin ohella tämän koostumus on melkeinpä luonnonkosmetiikkaa. 🌿
Anti-Stress-seerumi on öljytön ja raikas seerumi joka kosteuttaa, raikastaa ja viilentää stressaantunutta ja pintakuivaa ihoa.
Erittäin kevyt, lähes nestemäinen seerumi sisältää glyserolia, kahta eri ksylitolia sekä ihoa viilentävää mentyylilaktaattia. Tämän seerumin erityishyöty on nimenomaan viilentävyys sekä ihon välitön raikastaminen. Seerumissa on mieto ja neutraali parfymoitu tuoksu.
Viimeisenä esittelyyn pääsee antioksidanttinen Puolukkaseerumi. Sen pääaktiiviaine puolukansiemenöljy on ihonhoidon vähemmän tunnettu moniottelija ja superstara, josta on hyötyä moneenkin ihotilaan. Viime vuosina fantastista puolukansiemenöljyä on alkanut ilahduttavasti näkyä yhä useammassa ihonhoitotuotteessa. 😍
Puolukansiemenöljyn rasvahapoilla on ihoa kirkastavia vaikutuksia ja sen sisältämä reseveratrol puolestaan auttaa rauhoittamaan ärtynyttä ihoa ja laskemaan ihon punoitusta. Puolukansiemenöljy on myös anti-age-vaikutteista ja tasoittaa ihon pieniä juonteita.
Lingonberry-seerumissa on myös rauhoittavaa allantoiinia, kosteuttavaa hyaluronihappoa ja pehmentävää rapsiöljyä. Koostumus on maitomainen ja seerumi tuntuu iholla mukavan ravitsevalta. Tässä seerumissa on poikkeuksellisesti voimakas tuoksu: se tuoksuu makean marjaiselle.
Hauskana sattumana, eräs lukija jätti juuri tässä pari päivää sitten kommentin mun "Kuinka hoitaa punoittavaa ihoa" -postaukseen, ja siinä lukee näin: "Dermosilin puolukkaseerumi on pelastanut mun couperosa/ruusufinninaaman." 🙏🏻 (Mulla on muuten ihan parhaat lukijat, kun he aktiivisesti jakavat muiden hyödyksi täällä omia käyttökokemuksiaan! You guys best! 🤩)
Vinkki: tee kuten meikäläinen, ja yhdistä seerumi kasvoöljyyn! ☺️
Dermosilin Sensitive Jojoba-kasvoöljy sopii kaikille ihotyypeille kosteuttamaan ja suojaamaan, myös rasvoittuvalle ja sekaiholle, Skin Comfort -kasvoöljy taas sopii ikääntyneelle iholle.
.
P.S. Dermosilin seerumi nro. 12, SOS Barrier Protect, ilmestyi niin hiljattain, ettei ehtinyt mukaan tähän esittelyyn.
*sisältää mainoslinkkejä
Jos jokin ihonhoitotuote kannattaa ottaa kesäksi käyttöön aurinkovoiteen (ja hyvän öljyputsarin! 😅) ohella, se on C-vitamiiniseerumi.
Antioksidantit ovat aina superhyviä ihonhoidossa, mutta kesäaikaan hyödyt niistä - ja etenkin C-vitamiinista - vielä aivan erityisesti, koska UV-säteily aiheuttaa iholla runsaasti vapaita radikaaleja. Voi sanoa, että kesäisin ihon kokema oksidatiivinen stressi kasvaa entisestään, vaikka et asuisikaan keskellä kaupungin saasteita.
Eri antioksidanttien vaikutus kohdentuu hieman eri tyyppisiin happiradikaaleihin, ja muutenkin antioksidanttien vaikutukset poikkeavat jonkin verran toisistaan.
C-vitamiinin on todettu tutkimuksissa "nujertavan" erityisesti auringonvalon aikaansaamia vapaita radikaaleja, minkä lisäksi, jos ja kun C-vitamiini muuntuu iholla askorbiinihapoksi, se kykenee korjaamaan jo aiheutuneita valo(UV)vaurioita. Kolmas kesään liittyvä hyöty on pigmenttiläiskien hillitseminen; C-vitamiini tekee sitäkin.
Siispä: jos viihdyt auringossa, C-vitamiini on paras antioksidanttiystäväsi! Levitä C-vitamiiniseerumi aamuisin aurinkovoiteen alle, ja se toimii päivän aikana synergiassa aurinkovoiteesi kanssa vähentäen UV-säteilyn haittavaikutuksia ihollasi.
Tässä vinkkini C-vitamiiniin kaikille budjeteille:
Edit. 2025 - Joliessa myytävät tuotteet ovat alennuksessa 30.6. saakka.
🏆 PARAS:
Tämä seerumi on klassikko, jonka hehkutukseen en väsy. Se on yksi täydellisimpiä ihonhoitotuotteita, jonka tunnen. Tämä seerumi sisältää poikkeuksellisen stabiilin muodon C-vitamiinista, mikä tarkoittaa sitä, että C-vitamiini vaikuttaa iholla levityksen jälkeen jopa 8 tuntia. Tavanomaisesti C-vitamiini (kuten valtaosa antioksidanteista) vaikuttaa vain muutamia tunteja, ja niiden teho lakkaa niiden hapetuttua ja neutraloitua tarpeeksi vapaita radikaaleja.
Novexpertin seerumi on lisäksi todella kosteuttava ja aivan ihanan tuoksuinen. Rakastan tätä tuotetta ja suosittelen sitä ihan kaikille. Seerumi on vesipohjainen ja koostumukseltaan raikasta fluidia.
(Vinkki: jos haasteenasi ovat erityisen voimakkaat pigmenttiläiskät, tällöin suosittelen kesään * Novexpertin Polyphenols-seerumia (48,40€ / 30 ml), joka on vielä paljon tehokkaampi mitä tulee nimenomaan hyperpigmentaatioon. Käytin tätä itse pullollisen viime kesänä.
EDULLISIN:
Bioearthin C-vitamiiniboosterissa käytetään samaa stabiilia C-vitamiinimolekyyliä (3-O ethyl ascorbic acid) kuin Novexpertissä. (Novexpertin tuotteessa C-vitamiineja tosin on kaksi, jotka yhdessä muodostavat sen poikkeuksellisen pitkään vaikuttavan ja patentoidun C-vitamiinimuodon.)
Paula Begounin mukaan 3-O ethyl ascorbic acid -C-vitamiinia vaikuttaa iholla jo 0,5% pitoisuudella, ja Bioearthin tuotteessa pitoisuus on 2%. Nestemäinen koostumus hulahtaa hetkessä ihoon ja sisältää myös kosteuttavaa aloe veraa sekä hyaluronihappoa.
Tähän boosteriin sisältyy yksi heikkous: se ei sisällä ns. tukiantioksidantteja, jotka vahvistavat C-vitamiinin tehoa. C-vitamiini tarvitsee käytännössä aina seurakseen jonkin toisen antioksidantin, tyypillisesti E-vitamiinin, jotta se toimii optimaalisesti. Oma suositukseni onkin lisätä Bioearthin C-Boosteria johonkin toiseen seerumiin, jossa on E-Vitamiinia (-> Tocopherol). Toinen vaihtoehto on käyttää tätä yhdessä * Bioearthin E-vitamiinibuusterin kanssa (9,87€ / 15 ml), kuten itse teen. :)
C-vitamiinin tarve antioksidanttikaverille on tunnettua, ja valmistajat ottavat sen huomioon C-vitamiiniseerumien koostumuksissa. Bioearthin tehotippa on siinä mielessä erikoinen poikkeus, se on ainoa näkemäni C-vitamiinituote, jossa tosiaan ei ole mukana mitään toista antioksidanttia.
HOITAVIN JA KOKONAISVALTAISIN:
Korresin C-vitamiiniseerumi on Novexpertin ohella mun suosikki! 😍 Tämä kaksifaasinen seerumi on iholla aivan "törkeän" hyvän tuntuinen, ja sisältää 15% tutkitusti tehokasta, stabiilia sekä hyvin siedettyä öljyliukoista C-vitamiinia (Ascorbyl Tetraisopalmitate).
Seerumi sisältää muutenkin todella upean kattauksen ainesosia: ruusunmarjansiemenöljyä, skvalaania, bisabololia, ruskolevää, kuusamauutetta, merinarsissia, neem-öljyä, moringaöljyä ja pantenolia. Tällä tuotteella saa iholle kerralla sekä vesi- että öljykosteutuksen ja ihoa uudistavan sekä kirkastavan vaikutuksen (-> C-vitamiini ja ruusunmarja). C-vitamiinin ohella myös merinarsissiuute kirkastaa ihoa tutkitusti, se hillitsee melaniinisynteesiä. Ainesosiensa puolesta tämä on vielä Novexpertiakin arvokkaampi ja laadukkaampi. (Silti Novexpertin raikkaus ja tuoksu on tehnyt siitä mun ultimaattisen suosikin.)
(Jos hinta kirpaisee, kannattaa seurailla Korresin tarjouksia: verkkokaupassa on säännöllisesti todella muhkeita tarjouskampanjoita joissa kaikki tuotteet -30% ja jopa -40%.)
HELPOITEN SAATAVILLA & HAJUSTEETON:
L300-sarjan seerumin voit löytää kaikista marketeista ja tavarataloista, joten se on helposti kaikkien saatavilla. Hintakin on todella edullinen - litrahinnaltaan tärppieni edullisin.
Glow Booster -seerumissa käytetään yhtä markkinoiden suosituimmista vesiliukoisista C-vitamiiniyhdisteistä, joka on myös helppo formuloida tuotteeseen: Askorbyyliglukosidi. Tämä C-vitamiinin ja sokerin yhdistävä molekyyli on erittäin stabiili ja säilyy hyvin vesipohjaisissa emulsioissa, siksi siitä on tullut niin valtavan suosittu. (Referenssinä: puhdas C-vitamiini eli askorbyylihappo, joka myös on vesiliukoinen, ei meinaa millään pysyä stabiilina.) Askorbyyliglukosidin on myös oikeissa olosuhteissa todettu muuntuvan ihossa puhtaaksi C-vitamiiniksi, eli se on tehokas. Sen etuna pidetään myös hellävaraisuutta.
Glow Booster -seerumi sisältää myös hyaluronihappoa, pantenolia, allantoiinia ja tyrniuutetta. Huomioitavaa: säilytä pullo pahvipakkauksen sisällä! Tämän seerumin ainoa kummallinen moka on läpinäkyvä pullo: valo saa C-vitamiinin pilaantumaan nopeasti. Voit välttää tämän säilyttämällä pulloa alkuperäisessä ulkopakkauksessaan.
HELPPO, EDULLINEN JA IHANAN TUOKSUINEN:
Dermosilin C-vitamiiniseerumissa on sama C-vitamiinimuoto kuin Korresissa: Askorbyyli-tetraisopalmitaatti. Emulsiomainen seerumi tuntuu iholla ihanan pehmeältä ja siinä on herkullisen raikas sitrushedelmän tuoksu.
Seerumi sisältää lisäksi granaattiomenan siemenistä valmistettua Luminia Granatum™ -aktiiviainetta, joka myös kirkastaa ihoa ja hillitsee melaniinisynteesiä.
Mikä ero on Askorbyyliglukosidilla ja Askorbyyli-tetraisopalmitaatilla?
Tähän en osaa antaa tarkkaa vastausta, ja ymmärrykseni mukaan nämä tuovat iholla vastaavanlaisia tuloksia, toinen vain on vesiliukoinen, toinen öljyliukoinen. Askorbyyli-tetraisopalmitaattia käytetään kokemukseni mukaan hieman kalliimmissa tuotteissa kuin glukosidi-versiota, joten se on oletettavasti kalliimpi. Saattaa olla, että öljyliukoisena sen imeytyvyys ihoon on parempi kuin glukosidi-muodolla, sillä öljymäiset ja lipofiiliset aktiiviaineet imeytyvät ihoon helpommin kuin hydrofiiliset.
KARKINTUOKSUINEN:
Laveran seerumi sisältää L300:n tavoin vesiliukoista askorbyyliglukosidia. Se ansaitsee mahdollisesti tittelin kaikkein herkullisimman tuoksuisena C-vitamiiniseerumina, sillä se tuoksuu aivan Jaffa-appelsiinimarmeladille. 😍🍊 Jos tykkäät kosmetiikassa jälkiruokamaisen herkullisista tuoksuista, tämä on sinun seerumisi!
Koostumus on maitofluidimainen ja ihoa mukavasti kosteuttava sekä kevyesti pehmentävä. C-vitamiinin ohella seerumissa on myös Q10-antioksidanttia sekä liuta hienoja antioksidanttisia hedelmä- ja marjauutteita kuten tyrniä, kiwiä ja gojimarjaa. Pehmentävän vaikutuksen tuovat mm. oliiviöljy ja sheavoi. Seerumin kellertävä väri tulee tyrniuutteesta.
SÖPÖIN:
Heh, mulla alkaa loppua adjektiivit kesken, mutta kutsutaan tätä vaikka söpöimmäksi C-vitamiiniseerumiksi! ☺️ Pulleasta keltavalkoisesta pullosta tulee mulle mieleen kananmuna... On ainakin kilpailijoista erottuva erilainen pakkaus..!
Mádaran seerumista voisi sanoa, että se on saman henkinen kuin Lavera (mm. sama C-vitamiinimuoto, kummassakin myös tyrniuutetta), mutta tehokkaampana versiona. Vaikka kumpikaan yritys ei paljasta C-vitamiinin pitoisuutta, päättelen incistä, että sitä on Mádarassa enemmän. Mádara-seerumin koostumus on emulsiomainen ja tuntuu iholla vielä hitusen Laveraa ravitsevammalta; kärjessä on myös jojobaöljyä. Tuoksu on vieno sitruksinen; hyvin mieto verrattuna Laveran karkkituoksuun.
C-VITAMIINIA VARTALOLLE:
L300 C-vitamiini-sarjaan on tämän vuoden aikana ilmestynyt C-vitamiinivartalovoide. Se on kevyt ja nopeasti imeytyvä voide, jossa on myös valoaheijastavia partikkeleita. Voide jättää iholle kevyen ja hillityn hehkun.
Mielestäni tämä on loistava tuote levitettäväksi vartalolle aamuisin. Se on ikäänkuin koko vartalon C-vitamiini"seerumi" sekä kaunistaja. Oma ihoni kuivuu auringossa sitä tahtia, että aurinkovoiteen alle on hyväkin levittää erillinen kosteusvoide, muuten esimerkiksi mineraaliaurinkovoide ei levity tasaisesti vaan mineraalit tuntuvat tarrautuvan ihon kuiviin kohtiin.
L300-voiteessa käytetty C-vitamiinimuoto natrium-askorbyyli-fosfaatti tunnetaan alalla lyhenteellä "SAP" eli (Sodium Ascorbyl Phosphate). SAPilla on samat ihoa kirkastavat ja anioksidanttisesti puolustavat ominaisuudet kuin muillakin C-vitamiiniyhdisteillä, mutta muihin verrattuna sen erityisominaisuus on antimikrobisuus ja kyky laskea tulehdusta. Joissain tutkimuksissa sen on todettu lievittävän mm. märkänäppyläisen aknen oireita. (Tämä nyt vain tällaista "nice to know" -osastoa..! 😄)
*