USAn matkakertomus jatkuu Sin City -osuudella.
(...outo otsikko liittyy Hunter S. Thompsonin kirjaan ja siitä tehtyyn elokuvaan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa jota fanitan.)
Santa Barbarasta matkamme jatkui aamuvarhaisella Greyhound-bussilla Los Angelesiin, jossa vaihdoimme Las Vegasin bussiin. Greyhoundilla matkaavan on muuten muistettava tulostaa lippunsa, tämä firma on vielä sen verran vanhanaikainen että kännykän näytöltä vilautettava todiste nettilipusta ei käy vaan kuljettajalle on aina annettava paperinen, tulostettu lippu.
L.A. jäi tällä kertaa vain siluetiksi bussin ikkunoiden taakse.
Bussimatka Losista Vegasiin taittuu nopeimmillaan viidessä tunnissa ja matkan aikana on yksi tauko Barstow’ssa. Fear and Loathing in Las Vegas –elokuvan faneille jo matka Interstate-15-tietä pitkin on elämys. Ehkä muillekin.
Itse rakastin joka kilometriä tällä matkalla. Suomessa ei voi tehdä satoja kilometrejä matkaa vuoristoisten ja puuttomien erämaamaisemien keskellä - en ollut aiemmin käynyt missään paikassa, jossa voisi. Dramaattinen tyhjyys ja ympäröivät vuoret ja maisemaa määrätietoisena halkova valtatie lumosivat minut.
Minua on aina kiinnostanut käydä Las Vegasissa, mutta en odottanut pitäväni paikasta. Vegas on ollut överiydessään kuriositeetti, mutta samalla odotin neonvalossa 24-7 välkkyvän viihdeympäristön olevan minulle liikaa.
Se olikin ihan mahtavaa!
Ehkä juuri se, miten huolellisen, täydellisen överisti Las Vegas on itsensä toteuttanut, teki niin suuren vaikutuksen. On haluttu rakentaa kaupungin kokoinen viihdekeskus, ja siinä ei todellakaan ole tingitty.
Tässä kohtaa on syytä tarkentaa, että Vegasista kohteena puhuttaessa puhutaan yleensä vain yhdestä kadusta ja sen kummallakin puolella kulkevasta korttelin levyisestä hotellien, kasinoiden, kauppa- ja viihdekeskusten täyttämästä noin 6 kilometrin mittaisesta alueesta Las Vegas Boulevardilla: Stripistä. Ympärillä levittäytyy ”normaali” Vegas päiväkoteineen, omakotitaloineen ja tavallisine perhe-elämineen.
Vegasin henki ei ollutkaan liikaa, se oli äärettömän kiehtova ja kiinnostava.
Strip alueineen oli kuin valtava ulkoilmamuseo jossa riitti katseltavaa joka kadun kulmassa. Vaikka ihmisiä, meteliä, valoja ja ärsykkeitä on paljon eikä meno taukoa koskaan, emme kokeneet paikkaa lainkaan ahdistavana. (No, en tiedä äidistä viimeisenä iltana…) Kaikki oli vain valtavan kiinnostavaa. Täysin uudenlainen kokemus jonka saatoin lisätä kokemuspankkiin.
Ja vaikka Strip on yhtä suurta ulkoilmabaaria (kadulla on anniskeluoikeus, eli koko Stripillä saa vaellella drinkit kourassa, ainoa vaatimus on että viinakset täytyy juoda muovimukeista tai -pulloista), ei meno ole mitään käsi-maassa-ördäystä. Voi vain miettiä millainen meininki Suomessa olisi jos tänne luotaisiin kokeiluluonteisesti mini-Vegas....
Stripin ydinalue alkaa etelässä Mandarin Oriental –hotellilta ja päättyy pohjoisessa Stratosphere –viihdekeskukseen.
Stratospheren jälkeen Las Vegas Boulevardilla on joitain kilometrejä ns. ”tyhjää”, resort-vapaata aluetta kunnes katu päättyy Fremont Street Experience –alueeseen jossa on säilytetty alkuperäistä Vegasia vanhoine neon-kyltteineen. Täällä sijaitsee myös legendaarinen neonkylttien museo tai ”hautausmaa”, jossa kuulemma olisi ehdottomasti kannattanut vierailla mutta me emme saaneet tätä visiittiä mahtumaan päiviimme. Vierailu pitää varata netissä etukäteen.
Vegasin edullisin majoitus löytyy tuolta ”tyhjältä” alueelta, siellä on superedullisia motelleja joissa yöpyy parhaimmillaan 15 dollarilla per yö, ei resort-maksuja. Tällä alueella majoittuessa tulee hieman lisäkuluja taksin tai julkisen liikenteen käytöstä, sillä kävelyä täältä keskustaan ei suositella turvallisuusnäkökulmasta. Kertaliput Stripiä liikennöiviin busseihin ovat kalliita (6 dollaria) ja kannattaakin ostaa kahdeksan dollarin 24-h-lippu tai 20 dollarin kolmen päivän lippu, mikäli majoittuu kauemmaksi ydinkeskustasta.
Resort-lisämaksu on asia, joka valkeni minulle vasta Vegas/Rovaniemi-jutun kommenteista; useimmissa ydin-Stripin hotellikomplekseissa huonehintaan lisätään vielä maksu joka voi olla paikasta ja sesongista riippuen hyvinkin paljon, tammikuussa se näytti vaihtelevan 30 ja 60 dollarin välillä.
Tätä en tiennyt meidän marras-joulukuisen matkan perusteella, sillä olimme näköjään ihan tuurilla valinneet Stripiltä majapaikat joissa ei ollut resort-lisämaksua. Kannattaa olla tarkkana kun selaa hintoja netin majoituspalveluissa, lisämaksu ei näy suoraan mainostetussa huonehinnassa vaan mainitaan vasta tarkemmissa tiedoissa pienellä präntillä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos hotellilla on viisi tähteä tai sillä on jokin erikoisteema kuten New York, Venetsia tai Pariisi, sillä on lisämaksu.
Me asuimme hyvätasoisessa Best Western –casinohotellissa maineikasta Cesars Palacea vastapäätä ja maksoimme huoneestamme 30 dollaria per nuppi.
Majoittuminen halvalla ihan keskellä Stripiä on täysin mahdollista ja riippuu sesongista ja viikonpäivistä. Kalleinta aikaa tulla Vegasiin on mm. Amerikan Spring Break maalis-huhtikuussa. Siihen aikaan on bilemittarikin tapissaan.
Vastakohtana Vegasin modernimmalle säihkeelle, casinot ovat säilyttäneet vanhanaikaisen retro-dekoorin. Kaikki casinot jossa kävimme näyttivät tältä.
Joku kommentoi aiemmin, ettei Vegasiin voi ylipäänsä matkustaa halpabudjetilla koska siellä ”kaikki maksaa niin paljon”. Olen tästä eri mieltä; edullisiakin vaihtoehtoja riittää eikä tekemisestä tarvitse välttämättä maksaa mitään. Vegas-loman hintatason määrittävät täysin vierailijan omat intressit ja miten haluaa aikaansa kuluttaa.
Luistelua The Cosmpolitanin katolla
Rahaa saa varmasti palamaan pelaamalla, shoppailemalla, VIP-klubeissa bilettämällä ja varaamalla parhaiden istumapaikkojen lippuja esityksiin, mutta yhtä varmasti Vegasin voi kokea myös edullisemmin.
Casinoissa hengailu, resorteissa päivävierailu ja people-watching ei maksa mitään ja drinkkejä saa halvalla – jos sen tyyppinen viihde kiinnostaa. Stripin ravintolatarjonnasta löytyy kaiken hintatason murkinapaikkoja pikaruokaloista fine diningiin, kukkaroa ei tarvitse tyhjentää ravintolaillallisiin jos ei niin halua. Hotellien kalliit (tai olemattomat) aamiaiset voi vaihtaa vaikka superhalpaan amerikkalaiseen diner-aamiaiseen ympäri vuorokauden auki olevassa Dennysissä tai ostaa aamupalatarvikkeet kaupasta, kuten meikäläinen tekee lähes kaikkialla.
Meidän seurueen lempparipaikaksi muodostui The Linq -promenadilla sijaitseva Yard House, jonka menu pursuaa annoksia alle 15 ja 20 dollarilla. Ei ehkä se tunnelmallisin fiilistelyravintola Tallinnan vanhankaupungin malliin mutta hinnat kohdallaan ja monipuolisia vaihtoehtoja hampparimätöistä terveellisempään syömiseen kaikenlaiset ruokavaliot huomioiden. Tämä mehevä jumbosalaattikulho maksoi $13,95, siihen päälle vero ja tippi ja hinta jäi silti alle 18 dollarin (USAssa kannattaa opetella ajattelemaan näkemänsä hinnat aina + vero ja tippi, hinnat ilmoitetaan aina verottomina).
Mitä teatteriviihteeseen tulee, alennuslippuja myyvistä Half Price -toimistoista saa lippuja kaikkiin esityksin alkaen parilla kymmenellä dollarilla, jos ei halua istua ihan eturivissä tai premium-paikoilla.
High Roller -maailmanpyörästä näkee koko kaupungin
Minä ja sisareni ihastuimme Vegasiin niin että olemme kaipailleet takaisin siitä lähtien kun kone nousi McCarran International -lentokentältä kohti Tukholmaa.
Mä tosiaan tykkään vahvoista, normielämästäni poikkeavista ympäristöistä ja kokemuksista ja Vegas liittyi listalle Alppien, Kreikan saarten, Venetsian, Albanian, Etelä-Afrikan ja Kuuban jatkoksi. Nämä ovat sykäyttävimpiä suosikkikohteitani. Näitä paikkoja yhdistää se, että ne eivät ole ”vain” ihania, kauniita ja kiinnostavia, ne ovat tarjonneet jotain aivan erityislaatuista joka on nostanut ne perusihanien lomakokemusten yläpuolelle.
Vegasin vierailu huipentui Criss Angelin illuusio-show’hun jonne päätimme mennä todella spontaanin mielijohteen seurauksena. Onneksi menimme, show oli ihan mieletön. En tiedä olinko eniten vaikuttunut upeasta teatteriympäristöstä (pelkkä sali oli minusta nähtävyys itsessään), esityksestä vai miehen valtavasta karismasta. Ainakin leijuin show'n jättämän tunteen vallassa varmaan pari päivää ^_^
Surullisena loppukaneettina: Norwegian näyttäisi lopettavan Vegasin lennot kaikilta kentiltään maaliskuun jälkeen... nyyh... :/ Ei taida ihan heti löytyä toista lentoyhtiötä joka lennättäisi meidät täältä Pohjolasta suoralla lennolla Sin Cityyn runsaalla satasella.
Tänään asiaa ja arviota monenmoisista kulmakarvojen ehostustuotteista.
Oma kulmatuotehistoriani menee kajal-kynästä (!! teini-Sanni!!) puuterimaiseen ja siitä kynään, ja siitä tämän päivän vakiintuneeseen kynä + läpinäkyvä geeli +yhdistelmään. Lemppareitani kynissä ovat olleet Lumenen ja Dermosilin, joilta löysin parhaat minulle sopivat sävyt, mutta tutustuttuani toissa vuonna Urban Decayn ohueen Brow Beater -kynään mielistyin siihen niin, että tavallisen paksuiset kynät tuntuvat nyt hassun pökkelöiltä.
Olen testaillut muutamia muiden merkkien mikrokynä-tarjokkaita, mutta niistä ei ole toistaiseksi löytynyt UD:n voittajaa.
Kaikki postauksen tuotteet Sephoran kynää lukuunottamatta ovat blogin kautta saatuja.
Brow Beater sävyssä Taupe. Paras koostumus, paras sävy - ja aika ylivoimaisesti paras hylsy ^_^
Edit. Valitettavasti en pystynyt swatchaamaan Brow Beateria tämän postauksen kuviin sillä tuote on minulta lopussa ja kuvissa on vain tyhjä hylsy :/
Sephoran kynässä plussaa ovat erittäin hyvä sävy (#5 Neutral Gray Brown) ja melkein puolet halvempi hinta Urban Decay'hin verrattuna. Huonoa ovat aavistuksen vahamaisempi laatu, "harja" jolla ei tee yhtään mitään ja todella minimaalinen tuotemäärä. Kynä loppui niin nopeasti että olin ihan hölmistynyt. Olisin vertaillut tämän ja UD:n kynän täyttömäärää, mutta en löytänyt vertailukelpoisia lukuja - UD:n kynän fill weightiksi ilmoitetaan 0,05 grammaa (!!) mikä ei kuulosta siltä että voisi pitää paikkaansa, ja Sephoran kynän kohdalla täyttöpainoa ei ilmoiteta.
Harjan malli on toki makuasia ja siinä missä Virve ihasteli Sephoran kynän pikkuista somaa kampaa, minä ihmettelin mitä ihmettä tällaisella tekee :D Vieressä verrokkina UD:n harjapää, tuollaisista minä pidän. Harjamaisella päällä kulmakynän värin ja piirrot saa harjattua ja häivytettyä tasaisesti kulmakarvoihin, kampa ei tee (ainakaan minun kulmilleni) yhtään mitään.
Voisin kuitenkin ostaa Sephoran kulmakynän toisenkin kerran koska sävy oli niin hyvä, ja sopiva sävy jos mikä on ensilaatuisen tärkeä asia kulmavärissä. Sephoran Suomeen tuloa odotellessa...
Kuvassa swatchattuna sävy Soft Brown
Kiljaisin innosta kun näin tämän kynän (kolmessa sävyssä) yhdessä joulukuun PR-tuotelähetyksistä. Ajattelin, että nyt ehkä löytyy vielä Sephoran kynääkin parempi "halpis"-haastaja Urban Decayn Brow Beaterille, tätä sentään saa Suomestakin.
Mutta... ei. Maybellinen mikrokynä ei ole yhtään minun makuuni. Ensinnäkin jo koostumus ja pigmentti ovat ihan ei-ei, Maybellinen kynässä on jopa rajauskynämäisen pehmeä koostumus ja todella voimakas pigmentti. Koin, että väriä on mahdoton levittää siististi ja sopivan hillitysti. Kulmakynissähän on perinteisesti kuivempi ja kovempi koostumus kuin rajauskynissä koska kulmia meikatessa on tarkoituksenmukaisempaa pystyä pikkuhiljaa lisäämään tuloksen intensiteettiä, ei niin että kerralla tulee vahvapiirtoinen viiva.
No, kuvasta näkee millaista jälkeä Brow Precise Micro Pencil tekee. Olen tosiaan yrittänyt painaa sillä mahdollisimman kevyesti mutta jälki on noin voimakasta ja niin vahamaista, että sitä on vaikea häivyttää harjaamallakaan. Ehkä mä en vain osaa ^_^ :D No, sen verran olen kuitenkin kulmakyniä elämässäni käyttänyt että tiedän, että tämä kynä on hyvin pehmeä ja vahvapiirtoinen tyypillisiin kulmakynäkoostumuksiin verrattuna.
Sopivaa sävyäkään ei löytynyt. Kuvassa näkyvä Soft Brown on mielestäni kaukana pehmeästä, ja jopa vaalein sävy Blonde (swatchattu alempana) oli liian tumma.
MACin mikrokulmakynän koostumus on aika hyvä, reippaasti kuivempi ja helpommin hallittava kuin Maybellinen, mutta ei ihan niin hyvä kuin Urban Decayssa.
Testiin saamani sävy Accentuated ("ashy grey brown") on muuten hyvä, mutta onnistuu ihme kyllä näyttämään kulmissani hitusen liian tummalta, mitä ei uskoisi kun katsoo swatch-kuvaa.
.
MACin kynän suuri miinus on sen tosi huono mekaaninen kierresysteemi. Siinä missä muita automaattikyniä (joiksi näitä kierrettäviä, ei-terotettavia kutsutaan) on helppo ruuvata ulos, on MACin kynän kaula tosi jäykkä ja aluksi luulin että kynä on jopa rikki kun en millään meinannut saada lisää väriä ulos. Uloskierrettyä väriä ei myöskään enää saa takaisin sisään. Sephoran, Urban Decayn ja Maybellinen kynissä saa.
L'Orealin brändit L'Oreal Paris ja Maybelline ovat puskeneet viime aikoina kiitettävällä tahdilla ulos monenlaisia kulmatuotteita. Näistä olisin hankkinut omasta mielenkiinnosta vain L'Orealin Brow Artist Plumperin josta kiinnostuin viime keväänä Suvi Tiilikaisen meikkikeikalla.
Muut esittelen koska teitä lukijoita ehkä saattaa kiinnostaa? :)
Tämä geeli lupaa kiinnittää kulmat muotoon ja täyteläistää kulmakarvoja sisältämiensä kuitujen avulla. Tuotetta on saatavilla värillisenä ja värittömänä.
Hentokulmakarvaisena odotin innoissani luvattuja vaikutuksia. Mutta... niitä ei ollut havaittavissa. Brow Artist Plumper oli kuin mikä tahansa väritön keskiverto kulmageeli. Mitään kuitulisää en huomannut ja kiinnitystehokin jätti toivomisen varaa, Plumper tuntuu vielä miedommalta kuin Lumenen kulmageeli. Harmi. Jäin ihan miettimään, onko tässä transparentissa yksilössä ylipäänsä mitään kuituja..? L'Orealin sivulla lukee tuotteen kohdalla hieman mystisesti; "Väritön kulmamaskara muotoilee kulmiasi. Dark Brown -sävy muotoilee, antaa väriä ja sisältää tuuheuttavia kuituja." Entäs Blonde-sävy..? Sisältääkö vain Dark Brown kuituja..? Kaikkien nimenä on kuitenkin 'plumper' joka viittaa täyteläistämiseen.
Onko joku kokeillut Plumperin värillisiä versioita? Oletteko havainneet kuitujen vaikutuksia?
Tämäpä vasta kummallinen tuote..! Pakko myöntää että en tajua yhtään miten tätä pitäisi käyttää että saisi siistit kulmakarvat. Ideana on ensin tuoda kulmiin muotoa ja väriä kartion muotoisella kärjellä ja harjata sitten harjaosalla. "Brow Artist Sculpt antaa kulmillesi graafista muotoa ja tarkkuutta kahden helpon vaiheen avulla. Käytä kartionmuotoista kärkeä antamaan muotoa ja väriä. Viimeistele kulmat harjaamalla ne oman lookisi mukaiseksi."
Öhhh.. En tiedä onko jälleen syyttäminen taidottomuuttani, mutta jo kömpelöllä kärjellä värittely jätti kulmat kaikkea muuta kuin luonnollisen näköisiksi, mutta kaikkein ongelmallisemmaksi koin harjan käytön: en saanut harjaa millään sellaiseen asentoon, etteikö "värityskärki" olisi osunut ihoon samalla kun harjaa kuljettaa kulmakarvoissa.
En tajunnut ottaa kunnon kuvaa harjoitusteni tuloksista, mutta räpsäisin äsken kirjoituksen lomassa tällaisen pikselimössöisen otoksen kännykällä niin näette mitä ajan takaa. Sävy on 01 Blonde.
Yritin parhaani mukaan vetää harjaa niin, ettei kärki sotke samalla ihoa kulmakarvalinjan ulkopuolella, mutta ei onnistu. Tämän tuotteen haluaisin todellakin nähdä käytössä jollain ammattilaisella, mä en vain osaa :D
Maybellinen versio kuitupitoisesta kulmamaskarasta. Majavanhännän muotoisella, lapiomaisella harja-applikaattorilla olisi tarkoitus samalla sävyttää, kiinnittää ja tuuhentaa kulmat. Arvaatteko joko miten onnistuin tällä kertaa? :)
No, tulos ei ollut läheskään niin sotkuinen kuin L'Orealin Sculptilla, mutta en minä näitä mitenkään kauniisti meikatun ja luonnollisen näköisiksi sanoisi. Fiber Filler jättää kulmiin selvästi näkyvän, vähän kiiltävän pinnan ja sävy (sain testiin Dark Blonden) levittyy paksusti ja epätasaisesti.
En ole koskaan tajunnut, miten harja-applikaattorilla levitettävällä sävyttävällä kulmageelillä tai -vahalla voi saada siistin ja tasaisen tuloksen. En vain ymmärrä. Kynällä tai siveltimellä värittäessä värin voi kohdentaa juuri niihin kohtiin mihin sitä tarvitaan ja värittää myös ihoa, mutta harjasysteemeillä ei. Väriä tarttuu eniten niihin kohtiin joissa on eniten karvoja, ja vähiten sinne mihin sitä juuri tarvittaisiin eli aukkokohtiin, tuloksena aina epätasainen väritys. Ehkä tämä on vain harva- ja hentokulmakarvaisen ongelma? Jospa tämän tyyppiset tuotteet toimivat paremmin kulmissa, jotka ovat jo valmiiksi tasaisen tuuheat? Mutta miksi niitä pitäisi sitten täyteläistää kuiduilla..?
Kertokaa ihmeessä kokemuksianne jos lukijoiden joukosta löytyy näiden sävyttävien, harjattavien kulmageelien käyttäjiä. Onko teillä tuuheat vai harvat kulmakarvat..?
Viimeisenä
Paksujen automaattikulmakynien ystäville. Eli ei minulle. Kynän pää on kulmikas ja todella paksu. Keksin tästä kynästä todella vähän sanottavaa koska se on niin kaukana omasta ohuesta, tarkkaa jälkeä tekevästä ihannekynästäni, mutta päätin kuitenkin sisällyttää sen esittelyyn jos joku olisi vaikka aina sattunut kaipailemaan juuri tällaista.
Koostumukselle annan plussaa; se on juuri sopivan kova niin ettei väriä tule kerralla liikaa. Sävy Cool Blonde on myös oikein hyvä neutraali, harmahtava ruskea.
Mikrokynän pää on yli puolet ohuempi.
*
Tällaista näkökulmaa tänään. Minä taidan vain kiltisti ostaa uuden Urban Decayn Brow Beaterin ja Anastasian läpinäkyvän kulmageelin. <3 Parhautta minulle.
Tänään luupin alla viime viikkoina testattuja tuotteita joista haluan sanoa jotain. (Kaikesta en halua. Kuten vaikka Lumenen Lähde-yövoiteesta. Tai L'Orealin Infallible Sculpt Palettesta.)
Otsikon löydöt liittyvät öljyihin. Nämä kaksi ovat tosi hyviä ja saavat Karkkipäivän Löytö-logon. :)
Olen saanut kaikki tuotteet blogin kautta.
Garnier Respons Marvellous Nectar Oil 5,95€ / 150 ml
Tämäkin puteli on odotellut toista vuotta testaustaan, ja nyt kun sen tänä vuonna vihdoin korkkasin olin heti että HEI, meillä todellakin synkkaa..! Muut Marvellous Nectar -tuotteet olivat sellaista "blääh/nojaa"-osastoa, mutta hiusöljy erottuu perheen hittinä. Tämä nimittäin tuntuu hiuksissa hyvin samanlaiselta kuin viime vuosikymmenen suurin latvaseerumisuosikkini eli Cutrinin Premium Oil Treatment. Ainesosissakin on samaa; kummankin kärjessä on latvojen silotuksen superduo silikonisiskot cyclopentasiloxane (haihtuva) ja dimethiconol (hiukseen jäävä) ja ravitsevien öljyjen sankari arganöljy.
Cutrinin tuotteessa toinen hoitava öljy on myskiruusuöljy, Garnierissa kameliaöljy.
Tähän saakka markettisuosikkini latvaseerumeista (millä nimellä tätä tuotetyyppiä kutsun) on ollut Schwarzkopfin Got2b Oil-licious, mutta Marvellous Nectar -cocktail tuntuu vielä paremmalta. Ja Garnierin öljy on ihan poskettoman halpa: 150 ml (eli 3 x enemmän tavaraa kuin esim. Got2b'ssa) kuudella eurolla!! Cutrinin öljy maksoi 24€ / 100 ml (sitä ei enää valmisteta).
Ei voi muuta kuin peukuttaa. Laitan seerumia latvoihin 1-2 pumppausta ja ne jäävät supersileiksi ja liukkaiksi vailla klähmää. Nämä silikoniöljyseokset ovat kyllä kertakaikkiaan huippukamaa hauraille hiuksille: silikoni kiillottaa, silottaa ja suojaa rispaantumiselta ja öljyt hoitavat tuomalla hiukseen pehmeyttä ja elastisuutta. Ennen kuin näitä alkoi ilmestyä öljybuumin myötä markkinoille käytin pelkästään silikoneihin tai muihin synteettisiin silottajiin pohjautuvia vastaavia tuotteita (kuten Bonacuren legendaarinen Sealed Ends), mutta nämä öljyversiot ovat vielä tusinan verran parempia.
Wild Rose Advanced Brightening & Nourishing Facial Oil 59€ / 30 ml
Okei, tämän tuotteen peukkua ja Löytö-arvoa voisi vähän vähentää hinta, sillä kyllä, tämän hintainen kasvoöljy on mielestäni tosi kallis. (Täytyykin mielenkiinnosta tsekata huhtikuussa paljonko tämä maksaa Kreikassa.) Mutta - tuote on aivan älyttömän hyvän tuntuinen iholla, siksi "Löytö"-logo.
Alan tässä pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että vaikka raikkaan ohuet emulsio- ja seerumityyppiset koostumukset tulevat aina olemaan minulle eniten mieleen, öljyllä kuitenkin saan kaikkein ihanimman, mukavimman tuntuisen ja näköisen ihon. Mikä tahansa öljyseos ei sovi, ja menikin monta vuotta ennenkuin löysin iholleni täydellisesti sopivan, ihanteellisesti imeytyvän öljyn (EkoPharman Mustaherukka). EkoPharma-valaistumisen jälkeen kynnykseni kasvoöljyjen testaukseen ja käyttöön aleni merkittävästi ja nyt testaan niitä mitä suurimmalla mielenkiinnolla.
Korresin Villiruusu-sarjan kasvoöljy kuuluu EkoPharman Mustaherukan tavoin ns. kuivaöljytyyppisiin öljyihin eikä jätä rasvaista pintaa. Se hulahtaa ihooni melkein yhtä nopeasti kuin seerumit, jättäen ihon täydellisen tasapainoisen ja mukavan tuntuiseksi - ei kiristä, pinnalla ei tunnu rasvaista tai pinnoitettua kalvoa ja iho hehkuu kauniisti. Öljyt jättävät ihoon aivan erityisen hehkun jota en saa voiteista, ja tämä hehku ei ole rasvaista kiiltoa vaan hienovaraista kuultoa.
Villiruusu-öljyseos on vedetön mutta ei 100% öljyä, mukana on mm. isoamyl laurate -ainesosa joka osaltaan aikaansaa samettista, kuivaöljymäistä tuntumaa. Pieni määrä etanolia on myös lisätty poistamaan rasvaista tuntua. Pääasialliset kasviöljyt ovat aprikoosinkiviöljy, auringonkukansiemenöljy ja ruusuöljy. Ruusuöljyn ohella tuotteen aktiiviainesosana on ihoa kirkastava C-vitamiinijohdannanen ascorbyl tetraisopalmitate, josta netin tietolähteet tietävät kertoa, että se pysyisi stabiilina jopa 18 kuukautta (ihmettelen aina kun näen läpinäkyvään pulloon pakattuja C-vitamiinituotteita koska valo hapettaa vitamiinit). No, kuten tiedämme, vain kemistibloggaaja osaisi kunnolla ottaa näihin kantaa.
Mádara Hemp Hemp Lip Conditioning Balm ja Plum Plum Lip Perfecting Balm
(olen onnistunut kadottamaan näiden hintatiedot eikä niitä löydy netistäkään..)
Mádaran kaksi uutta, ihanaa huulivoidetta. Paksumpi Hemp Hemp kosteuttaa ja suojaa, kevyemmän tuntuinen Plum Plum kosteuttaa ja sävyttää. Kummassakin on ihan samat ainesosat (mm. risiiniöljyä, oliiviöljyä, mehiläisvahaa, sheavoita, kookosrasvaa ja propolisuutetta) lukuunottamatta nimiainesosiaan, eli Hempissä hampunsiemenöljyä ja Plumissa luumunkiviöljyä. Plumin hento sävy on vieno roosabeige joka hädin tuskin näkyy huulilla.
Kirjoitin 'ihania', vaikka minulla nämä, kuten suunnilleen 99% markkinoiden huulirasvoista, jäävät jälleen superExien eli Carmexin ja Blistexin taakse. Koska olen huuliltani niin poikkeuksellisen vaativa, minun on tyhmää ja turhaa arvioida huulirasvojen toimivuutta yleisellä tasolla. Mádaran uutuudet tuntuvat huulilla todellakin aivan ihanilta, etenkin ohuempi Plum Plum on mieleeni, mutta ne eivät jätä sitä pitkäkestoista "tyydyttyneisyyden" tunnetta kuin 'Exät. Pehmeän, miellyttävän ja juuri sopivan rasvaisen, ei-tahmean Hemp/Plum-kalvon alla huuleni tuntuvat silti janoavan kosteutta.
Eli ei voi mitään, taas on todettava: ei-toimi. Mutta niin kauan kuin markkinoilla on 'Exät, en kaipaakaan muita huulirasvoja. <3
*
P.S. Pitkän Lumene-testijakson ja Korealainen kosmetiikka -tutustumisviikon jälkeen olin ajatellut testaavani Sensaita, mutta sain vähäksi aikaa tarpeekseni synteettisen kosmetiikan tuntumasta ja annan ihoni nyt hetken lomailla lempituotteideni eli luonnonkosmetiikan parissa. :)
