Tänään luvassa megapläjäys Kreikkaa, joten Kreikan ystävät (tai tulevat ystävät): nauttikaa :) En ehtinyt reissussa juuri kirjoitella, mutta tänään olen istunut autuaana koneen äärellä monta tuntia. Tuloksena syksyn 2017 Kreikan matkapäiväkirja. :)
Kuten kerroin aiemmin, tämän syksyinen reissu Kreikkaan oli erilainen normaaleihin saarihyppelyihini verrattuna. Oman spontaanin hyppäilyni sijaan pääsin suunnittelemaan matkaohjelman neljän hengen seurueelle johon kuuluivat mieheni ja minä sekä hänen vanhempansa.
Mieheni äiti oli Kreikassa toista kertaa, edellisen kolmen vuoden takaisen reissumme inspiroimana, ja miehensä ensimmäistä kertaa, vaimonsa ”ylipuhumana”.
Oia, Santorini
Kun kuulin anopin toiveesta päästä kokemaan Kreikkaa toisenkin kerran, lähdin tietysti into piukassa ideoimaan matkaa. Sain vapaat kädet räätälöidä matkan, ainoana referenssinä ”ne kauniit auringonlaskut”. Kun on kerran kokenut Santorinin auringonlaskut, on tosiaan vaarana että saattaa haluta nähdä niitä vielä toisenkin kerran.
(Vaikka auringonlaskujen väriloisto ja näkyvyys tietenkin vaihtelevat päivästä toiseen, eikä joka ilta voi odottaa samanlaista takuunäytöstä, ei Santorinin auringonlaskujen kauneutta liioitella. Täällä luonto on järjestänyt auringonlaskulle aivan erityisen lumoavat puitteet, ja jostain syystä auringonlaskut näkyvät tällä Egeanmeren alueella tyypillisesti paljon intensiivisempinä kuin monilla muilla saarilla.)
Oia, Santorini
Koska mukaan lähti Kreikan ensikertalainen, valitsin Santorinin itsestään selvästi osaksi ohjelmaa. Missään muualla Kreikassa ei näe vastaavia maisemia, ja mielestäni Santorini on kaikessa turistillisuudessaankin yksinkertaisesti fantastinen introduction to Greece.
Tietysti seurueeni mieltymykset ja mm. terveysseikkojen sanelemat aktiivisuusmahdollisuudet määrittelivät myös osaltaan matkaohjelman profiilia.
Paros
Halusin luoda porukalle reissun, jossa kantavana elementtinä oli ei-paljon eikä pitkiä kävelyetäisyyksiä sisältävä elämyksellisyys kuten näköalat, hyvä ruoka, uimarannat ja aito kreikkalainen kylätunnelma.
Kun käytössä oli vain kuusi täyttä matkapäivää perillä, oli kohteiden myös sijaittava logistisesti järkevässä linjassa.
Agios Konstantinos, Paros
Toiseksi saarikohteeksi valikoitui luontevasti saari Santorinin ja Ateenan laivareitin välillä, jolloin siirtymäaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Valitsin Paroksen, koska se on todella monipuolinen kohde tarjoten viehättäviä postikorttinäkymiä ja lomatekemistä jokaiseen makuun. Lisäksi se sattuu olemaan oma henkilökohtainen lempisaareni.
Viimeinen matkapäivä vietettiin mieheni toiveesta Ateenassa. Miljoonakaupungin syke toi mukavan kirpeän kontrastin leppoisalle saarielämälle.
Tällainen matkamme oli.
Lento Helsingistä Ateenan kautta Santorinille. Yleensä menen saarille aina laivoilla, mutta lentoaikataulun puitteissa emme olisi ehtineet perjantai-iltana enää päivän viimeiseen Santorinin laivaan. Näin ollen päädyin buukkaamaan jatkolennon Santorinille, ja mielenkiintoisesti lennon hinta oli halvempi Santorini-lisällä kuin jos olisimme lentäneet Ateenaan. Lentohinnoittelun logiikka ei aina avaudu….
Imerovigli
Majoituimme lomahuoneistoon Imeroviglin kylässä. Kalderanäköala oli ehdoton vaatimus, koska Santorinilla kaldera on se juttu. Valitsin kalderan reunan korkeimmalla kohdalla sijaitsevan Imeroviglin tuntien sen huikeat maisemat ja rauhallisen atmoksen, ja löysin vieläpä erittäin kohtuuhintaisen, toiveita vastaavan kämpän.
Santorinin eri alueista ja majoitusmahdollisuuksista budjettinäkökulmasta olen kirjoitellut aiemmin täällä. Kaldera on saaren kallein alue, itäinen, lättänä rantapuoli saaren edullisin.
Ohjelmassa yksinkertaisesti: kalderan ihailua. <3
Kalderan reunaa kulkee yksi Kreikan kauneimpia maisemareittejä, jonka harva Santorinin kävijä missaa. Reitistä voi nauttia itselle sopivissa paloissa joko kävelemällä pienempiä pätkiä Firan, Firostefanin ja Imeroviglin välillä tai vetämällä vaelluskengät jalkaan ja patikoimalla koko reitin saaren kärkeen Oian kylään saakka. Maisemat ovat upeat valitsi minkä pätkän tahansa.
Kalderan reunareitti Firostefanin kohdalla
Mukava "parkkipaikka" jos alkaa janottaa :)
Imeroviglin ja Firan välillä urbaanit palvelut ovat koko ajan lähellä koska tällä pätkällä ei poistuta kylien alueelta. Imerovigli, Firostefani ja Fira ovat käytännössä yhteenkasvanutta aluetta. Jos alkaa väsyttää tai hiukoa, voi koska vain pysähtyä kahvilaan tai ravintolaan tai hypätä bussiin tai tilata taksin takaisin kämpille.
Imeroviglin ja Oian välillä suurin osa reitistä taas kulkee kauempana päätiestä, eikä tällä välillä ole muita kyliä. Pakkaa reppuun tarpeeksi vettä (ja eväitä) jos lähdet tälle reitille. Jos ajoitat kävelyn niin, että saavut Oiaan auringon laskiessa, on näkymä yksi palkitsevimpia laskeutuessasi kukkulan laelta kohti vaaleanpunaiseksi värjäytyvää kylää. Itse patikoin reitin viime syksynä.
Me kävelimme Imeroviglistä pääkaupunkiin Firaan pysähtyen puolivälissä lounaalle Firostefaniin.
Firassa ostimme leipomosta hervottomat kakkupalat Appi Karkkipäivän syntymäpäivän kunniaksi (tai minä en :D) ja palasimme bussilla Imerovigliin.
Nautimme asunnolla kakkukahvit ja ehdimme rentoutua terassin porealtaalla ennen illallista läheisen ravintolan kattoterassilla.
Tänä iltana auringonlasku jäi piiloon pilvien taakse, mutta komealta se näytti näinkin.
Vuokrasimme auton ja lähdimme tutustumaan saareen kumijalkakyydillä.
Santorinin ensikertalaiselle suosittelisin vierailua ainakin Akrotirin arkeologisella alueella (Akrotiri on Santorinin oma ”Pompeiji”, hurjan mielenkiintoinen kohde), Kamarin tai Red Beachin rannoilla (ensimmäinen on perinteinen rantalomakylä palveluineen, jälkimmäinen eristäytynyt ranta dramaattisen värisellä kalliotaustalla) ja tietysti Oiassa.
Kalderan reunaa Akrotirin majakalta päin
Koska anoppi oli jo nähnyt Akrotirin muinaisen kaupungin edellisellä vierailulla, eikä sunnuntai tuulisuutensa vuoksi sopinut rantapäiväksi, valitsin kohteiksi Pyrgosin kylän, Akrotirin majakan saaren lounaisessa päässä sekä Santo Winesin.
Santo Wines on paikallisten viinintuottajien osuuskunnan keskus josta saa ostaa kaikenlaisia paikallisia herkkuja, tietysti maistella viinejä sekä katsella upeaa kalderamaisemaa viihtyisällä terassilla chill-musiikin soidessa taustalla.
Pyrgos
Pyrgos on Santorinin korkeimmalla kohdalla sijaitseva kylä ja tyyliltään klassinen valkoinen, kykladinen "labyrinttikylä". Megalochorin ohella se on Santorinin viehättävimpiä ei-kalderan-reuna-kyliä ja säilynyt suhteellisen epäturistillisena.
Pyrgoksen tunnusmerkki on laventelin siniseksi maalattu kirkko joka näkyy kauas. Kylän huipulla seisovalta linnoitukselta on 360 asteen näköalat ympäri Santorinia - täältä näkee koko saaren rannasta rantaan ja hahmottaa paremmin, miten pieni paikka Santorini lopulta onkaan pinta-alaltaan.
Maisema kalderalle Pyrgoksen laelta
Lähellä Pyrgosia sijatseva Santo Wines on niinikään yksi saaren mukavimpia näköalöapaikkoja (suosittelen ehdottomasti 19 euron wine tasting –settiä) ja monen saarelaisen mielestä jopa parempi paikka katsoa auringonlaskua kuin tuhansien ”auringonlaskuturistien” täyttämä Oia.
Me pysähdyimme Santo Winesiin vain ostoksille ja ottamaan parit pakolliset maisemakuvat ja jatkoimme Oiaan liittyen iloisesti sunset-turistien joukkoon. 1000 muuta seuralaista tai ei, Oiassa on oma viehätyksensä. Mikään muu kreikkalainen maisema sinisine kirkon kupoleineen ja tuulimyllyineen tuskin on päätynyt yhtä moneen postikorttiin.
Popparit esiin, Oian sunset-show alkaa
...ja meidän iltanamme se oli tällainen...
Siirtyminen seuraavaan kohteeseen Parokselle. Matka Santorinilta Parokselle vie katamaraanilla alle kaksi tuntia, ja saavuimme perille sopivasti lounasaikaan.
Täällä majapaikkamme oli perinteinen kreikkalainen majoitusmuoto eli domatia, jota itsekin aina hyödynnän omilla Kreikan reissuillani. Domatia eli yksityinen vuokrahuone on etenkin sesongin ulkopuolella huippuedullinen tapa majoittua ja sopii etenkin omaa keittiötä arvostavalle. Meidän 90 neliön huoneistomme ihan Parikian ydinkeskustassa maksoi neljältä hengeltä 80 euroa / yö.
Päivän ohjelmassa oli tutustuminen saaren pääkaupunkiin, tunnelmalliseen Parikiaan.
Söimme lounasta rantakadulla, vaeltelimme vanhan kaupungin valkoisilla kujilla, otimme kuvia bougainvilleoista ja vierailimme lempipaikoissani kuten Kastrolla ja Ekatontapylianin kirkossa. Anoppia kiinnostavat kirkkonähtävyydet joten aina sellaisen osuessa sopivasti reitille, vein porukan kirkkoon. :)
Auringonlaskua katsoimme Agios Konstantinoksen pienen kirkon kupeessa. The place to be at sunset, jos minulta kysytään <3
Illallista nautittiin ulkoilmaterassilla suuren puun alla, ja minä tilasin reissun ensimmäisen munakoisoannokseni. Valkoisia munakoisosiivuja manouri-juustovaahdolla ja villivihannespestolla….
Vuokrasimme auton ja suuntasimme ensimmäisenä kohti tuulensuojaista rantaa, josta asuntomme vuokraaja oli vinkannut.
Kykladit ovat tunnettuja tuulisuudestaan ja Paroksella tuulikin kahtena ensimmäisenä päivänämme oikein napakasti. Siinä ei paljon aurinkokaan lämmittänyt. Farangasin ranta saaren eteläpuolella oli kuitenkin tuulelta suojassa ja anoppi pääsi vihdoin uimaan. Minä, ”badkruka”, en tunnetusti veteen menosta niin välitä mutta olin onnellinen kun se mahdollistui toisille. :)
Farangas
Fisilanis Taverna, Logaras
Seuraava pysäkki oli kalataverna Logarasin kylän rannalla.
Kävin täällä ystävieni Mariannan ja Vasiliksen kanssa huhtikuussa ja ihastuin paikkaan. Mitkä ovatkaan paremmat puitteet kreikkalaiselle lounaalle kuin kaunis hiekkaranta ja turkoosina kimmeltävä meri. Appikin sanoi että hän on tyytyväinen jo saadessaan katsella tällaista merimaisemaa.
Naoussa
Saarikierroksemme jatkui ylös kukkuloille Lefkesin kylään, saaren kuvaukselliseen entiseen pääkaupunkiin, ja sieltä yhteen Paroksen klassisimmista kohteista, Oian tavoin satoihin postikortteihin ikuistettuun Naoussaan. Tämä perinteinen kalastajakylä on viime vuosikymmenenä kokenut muutoksen ”pikku-Mykonosmaiseen” suuntaan houkuttaen vieraakseen Kreikan jetsettiä ja julkkiksia. Täältä löytyvät Paroksen hienoimmat hotellit, trendikkäin yöelämä ja parhaat kalatavernat. Illallinen Naoussan sataman pöytien täyttämällä aukiolla lämpimässä kesäillassa on THE Kreikkaelämyksiä parhaimmillaan. Syksyisin sää on usein liian tuulinen Naoussan satamatavernoista nauttimiseen.
Kun palasimme Parikiaan ehdimme juuri katsomaan auringonlaskun Agios Konstantinoksen kirkolle ja sitten väsynyt porukka suuntasi kotiin, tuhti lounas Logarasissa ei jättänyt tilaa illalliselle.
Päivän ohjelmassa oli Paroksen sisarsaari Antiparos ja sen kuuluisa tippukiviluola. Antiparoksen ja Paroksen erottaa vain 1,1 km levyinen salmi ja Antiparokselle pääsee vain Paroksen kautta Poundan satamasta liikennöivällä pikkualuksella.
Saarella asuu toista tuhatta ihmistä ja se on oma kuntansa, ei osa Parosta, toisin kuin itse luulin viime kevääseen saakka. Täällä kun käy saa siis yhden uuden saaren saarilistaukseensa. ^_^
Kuuluisalle luolalle en ole aiemmilla Antiparos-vierailuillani autottomana päässyt (saaren bussi ei enää liikennöi syksyisin), mutta nyt tuli tämäkin kohde nähtyä. Ja upea se olikin. Minulle tuli ihan Tolkienin Kääpiöiden maailma mieleen... :) Tosin 400 jyrkän portaan pituudellaan luola ei ollut ihan helpoin kohde seurueen vanhemmalle puolikkaalle. He tulivat sisään osan matkaa ja onneksi kuitenkin jo alkupätkän näkymät olivat kuulema niin vaikuttavia, että ne tekivät visiitistä vaivan arvoisen.
Wikipedian mukaan Antiparoksen luola oli maailman tunnetuimpia luolia 1600-1800-luvuilla. Kuriositeetti: luolasta löytyyy tunnettujen historiallisten hahmojen kirjoittamia graffiteja, kuten Lordi Byronin ja Kreikan kuninkaan Oton ja kuningatar Amalian (1700-luvulta).
Pantelis Taverna, Antiparos
Nautimme jälleen rantatavernalounaan ja fiilistelimme Antiparoksen uneliasta tunnelmaa. Lokakuussa saarella ei enää ole montaakaan paikkaa auki, ja luolakin sulkeutuu talveksi.
Illalla lastauduimme Pireukseen vievään laivaan ja saavuimme Ateenaan puolilta öin.
Appi Karkkipäivä, tai tarkemmin sanottuna hänen polvensa, alkoi tässä vaiheessa matkaa olla sen verran väsynyt, että päädyimme skippaamaan suunnitellun vierailun Akropolilla ja valitsemaan kohteita, joihin pääsee mahdollisimman vähäisellä kävelyllä.
Ateenan keskustan liikenne on Euroopan ruuhkaisimpia, eikä kaupunkiin ole ihanteellista tutustua autoillen.
Paras ei-kävelyllinen tapa katsella Ateenan nähtävyyksiä onkin asettua jollekin sen kukkuloista, joista korkein, 277 m korkuinen Lykavittos, tarjoaa parhaat maisemat.
Täältä on esteettömät 360 asteen näkymät ympäri kaupunkia aina merelle ja Pireuksen satamaan saakka. Näkymistä voi nautiskella avoimella näköalatasanteella tai kukkulan laella sijaitsevassa kahvilassa tai ravintolassa. Paikka on erittäin suosittu illalliskohde, auringonlasku ja hämärän laskeutuminen kaupungin ylle täältä seurattuna on maaginen kokemus.
Lykavittos on ehdottomia lempipaikkojani Ateenassa ja siellä on käytävä jokaisella Ateenan visiitillä. <3 Kukkulalle pääsee joko kävellen kahdelta puolelta tai kiskoköysiradalla Kolonakin kaupunginosasta.
Lounasta nautimme hotellimme lähellä Psirrin värikkäässä kaupunginosassa, niinikään lempparialueitani. Ohjelmaan kirjaamaani bougatsa jäi tällä kertaa väliin, sillä kaikki halusivat säästää vatsaa illalliselle, joka tulisi vaatimaan kaiken liikenevän tilan :)
Appi Karkkipäivän jäädessä lepäämään hotellille me muut suuntasimme klassiselle Monastiraki-Akropolis-Plaka-kävelylle. Tämä ”turisti-Ateenan” alue on lopulta yllättävän kompakti, ja jos loputtomat matkamuistokrääsäkaupat pystyy sysäämään tietoisuudestaan (tai mikäli ne ylipäänsä eivät haittaa), on Akropolin ja Ermou-kadun välinen alue mielestäni yksi Euroopan kiinnostavimpia ja viehättävimpiä kävelyalueita.
Viikko-finalemme oli pitkän kaavan illallinen Funky Gourmetissa, Ateenan kahden Michelin-tähden ravintolassa. Tätä vierailua olen odottanut ja kaavaillut jo vuosia..! Minullehan kelpaa kreikkalainen tavernapöperö enemmän kuin hyvin, mutta ehkä juuri siksi, että niin rakastan perinteistä kreikkalaista ruokaa, minua on kiinnostanut päästä maistamaan kreikkalaisia makuja modernilla otteella.
Illallinen olikin elämys vailla vertaa, ja kuten arvata saatatte, siitä on tulossa oma postauksensa. Sen verran voin paljastaa, että lautasilta löytyi mm. kreikkalainen salaatti lumen muodossa (!) sekä lampaan aivoja. Jälkimmäiset eivät tosin minun lautaseltani.
Kotiuduimme puolen yön jälkeen ja kaaduimme vatsat ja mielet täynnä sänkyihimme. Hotellin ikkunoiden takana Parthenon-temppeli hohti arvokkaana ja arvoituksellisena yövalaistuksessaan Akropolin laella. Kuinkahan monta sataa tai tuhatta vuotta se vielä seisoo siellä...?
"Kun päästään kotiin, aion kopioida sen Funky Gourmetin keittiön tervehdyksen..!" Appi Karkkipäivä lupasi. Vielä lentokoneessakin hän puhui siitä - suolaisen makea, kekseliäs annos oli tehnyt vaikutuksen. Jäämme odottamaan hänen versiotaan valkosuklaalla päällystetystä kalakeksistä...! :)
Ihan yhtä kirkasta ja pilvetöntä auringonlaskua kuin kolme vuotta sitten emme päässet näkemään, mutta kauniita olivat nämäkin.
Hyvässä seurassa pilvikin saa aina kultaisen reunan.
”Jos haluat tuntea itsesi rumaksi, mene Souliin”, kuului Helsingin Sanomien provokatiivinen otsikko. Onnistunut sellainen, sillä kiitos tämän otsikon, päätin täysin spontaanisti buukata matkan Koreaan.
Kolme viikkoa Etelä-Koreassa, ja en voi olla Hesarin kanssa samaa mieltä. Soulin kaduilla et tunne itseäsi rumaksi, mutta pinnan alla on jotain toisenlaista rumaa, jota katukuvan huoleton tyyli ei paljasta.
Eteläkorealaiset suhtautuvat ulkonäköön lähes pakkomielteisesti, sanotaan. Maan kauneusleikkausluvut hipovat maailman kärkeä. Ulkonäkö on todella tärkeää.
Perillä odotti kuitenkin ulkoisesti toisenlainen todellisuus - mutta ironista kyllä, nimenomaan ulkoisesti. Ulospäin tavallista voimakkaampi ulkonäkökeskeisyys ei juuri näy, ei turistille joka viettää maassa viikon tai neljä. Soulilaisten tyyliä ja yleistä habitusta voi parhaiten kutsua englannin kielen sanalla casual: rento, mukava ja käytännöllinen.
Katutyyliä Koreassa:
Myeong-dong
Hongdae
Busan
Kaiken kaikkiaan, nuorten, yleisesti kai trendiherkimpänä pidetyn pari-kolmekymppisen väestönosan pukeutumistyyli oli mallia lyhyt hame tai boyfriend-housut ja löysä, muodot kätkevä yläosa. (Sain kuulla, että Etelä-Koreassa säärinäkyvyys on jees, rintojen ja dekolteen korostus ei, ja käsite ”tissivako” ei kuulu tämän maan pukeutumiskulttuuriin.)
Hiukset ovat auki tai ponnarilla; kampauksia, tupeerauksia tai kiharruksia ei näy. Meikki on luonnollinen ja eleetön, Koreassa ollaan niin kaukana meillä vallalla olevasta vahvan veistetystä Instagram-meikkityylistä kuin olla voi. Kulmakarvat ovat erittäin luonnolliset ja contouring-paletit saavat täällä hyvin hellää kättä.
Olin… ilahtunut. Ja ehkä vähän hämmästynyt, kun odotin jotain ihan muuta.
Olin saapunut maailman kauneustrendien pääkaupunkiin valmistautuneena totaaliseen ”Kuka ei kuulu joukkoon” -kokemukseen, ja yhtäkkiä tunsinkin oloni oikein kotoisaksi. Huppareita, lenkkareita, löysiä t-paitoja, huolettomasti sitaistuja hiuksia ja hillittyjä, kantajansa piirteitä luonnollisesti korostavia meikkejä. Hei, tykkään…!
Mutta, katukuvassa ei näe sitä, mikä porisee pinnan alla. Löysien huppareidensa alla korealaisten suhtautuminen ulkonäköön on huolestuttavan elämäähallitsevaa.
Viimeistelty meikki ja huolellisesti hoidettu iho eivät ole lopulta kuin jäävuoren huurteinen huippu. Tärkeintä on olla erittäin hoikka ja yllättävää kyllä, näyttää tyylillisesti samalta kuin muutkin. Samalta kuin enemmistö.
”Täällä arvostellaan ja vertaillaan koko ajan. Ihan koko ajan”, Airbnb-emäntäni – ja nyttemmin ystäväni Ellayna kertoi. Ellaynan mukaan tyypillinen korealaisnuori ei halua erottua joukosta esimerkiksi erilaisella pukeutumisella tai persoonallisella tyylillä (puhumme nyt tietysti yleisellä tasolla, toki aina on oman tiensä kulkijoita ja vastakulttuurin edustajia). Ihanne on näyttää hyvin yhdenmukaiselta, samalta kuin "kaikki muutkin". Kadulla näkemäni tuntui vahvistavan Ellaynan kertomaa.
”Oikeanlaisen” rentouden tasapaino on herkkä; jos pukeudut liian hienosti, sinua arvostellaan (”Oopperaanko tuo on menossa”), jos pukeudut liian arkisesti, sinua arvostellaan (”Ei kai nyt tuollaisissa tossuissa voi lähteä ulos”).
Ja se paino.
Korealaiset seuraavat julkkiksia intensiteetillä, joka saa pohjoisamerikkalaistyyppisen kiinnostuksen viihdestaroihin näyttäytymään leppoisana.
Kerroin aiemmin, että Googlen sijaan korealaiset käyttävät paikallista Naver-hakukonetta. Naverin etusivu näyttää aina valmiiksi listauksen kuumimmista korealaisista puheenaiheista, ja tyypillisesti näihin aiheisiin kuuluvat julkkikset ja miten he ovat viime aikoina onnistuneet laihdutuksessa. Julkkisten painoa pidetään viitearvona ”oikealle” painolle, ja julkkikset taas pyrkivät alipainoon. Ellaynan mukaan heidän painonsa todennäköisesti ilmoitetaan alakanttiin, mutta se on PR-välttämättömyys maassa, jossa hoikkuus on kaikkein ihailluin ja tavoitelluin ulkoinen ominaisuus.
Ellayna näytti minulle esimerkin painon painoarvosta. Kun Naverista hakee korealaisia julkkiksia, hakutuloksissa ilmoitetaan heidän painonsa. ”Tämä on standardi”, Ellayna kertoo. ”Paino on itsestään selvästi julkista tietoa. Se kiinnostaa kaikkia kuitenkin, ja painon kertomatta jättäminen julkisesti olisi epäilyttävää.”
:(
Jos tavallisen kansan keskuudessa arvostellaan ikävästi, julkkiksia arvostellaan todella rankasti. Pienikin painonlisä huomioidaan ja sitä käsitellään mediassa. Sitten julkkikset laihduttavat päästäkseen takaisin ihanteeseen (ja ihannehan ovat he – sairas noidankehä), ja heidän laihdutusvinkkinsä ovat luonnollisestikin suuresti seurattuja ja kopioituja.
Laulaja-näyttelijä Iu kertoi pudottaneensa painoa syömällä päivässä omenan, jogurtin ja yhden bataatin. Toinen julkkisnainen kertoi onnistuneensa metodilla, jossa hän söi kullakin aterialla vain kolme lusikallista (kuvassa).
Eteläkorealaiselta keskustelupalstalta:
Ellaynan mukaan korealaisnuoret tuntevat tarkasti ihannepainot kullekin pituudelle, ja esimerkiksi Ellaynan, joka on 165 cm pitkä, täytyisi mielellään painaa 50-51 kg jotta hän olisi yleisesti hyväksytyissä lukemissa.
Ellayna kuuluu korealaista ihannetta vastaan kapinoiviin, mutta myöntää, että häntä ahdistaa tietoisuus siitä, ettei hän ole ihannelukemassa. Pyrkimys hoikkuuteen on etsautunut niin syvälle korealaisnuorten mentaliteettiin. Kalorien laskeminen on kuulemma arkea – ja saatoin vain ihmetellä, mihin rakoon paikalliset syövät niitä uppopaistettuja vehnällä ja sokerilla kuorrutettuja katuruokaherkkujaan. Ehkä he eivät syö päivän aikana mitään muuta..?
Kaduilla kyllä näkee myös painoihanteen tuolla puolen olevia ihmisiä - ja ihan onnellisen ja iloisen näköisiä sellaisia. Mutta totta on, että ylipainoisia näkee Koreassa huomattavasti vähemmän kuin monissa länsimaissa.
"Haluaisin muuttaa pois Etelä-Koreasta", Australiassa puoli vuotta asunut Ellayna kertoi minulle. "Ulkonäköobsessio ja jatkuva arvostelu ja vertailu ei ole tervettä."
Ihan oma lukunsa ovat Etelä-Korean itsemurhatilastot. Itsemurha on 10-30-vuotiaiden yleisin kuolinsyy, ja toiseksi yleisin 40-vuotiaiden keskuudessa.
Nuoria itsemurhiin ajaa koulumenestyksen paine ja vanhempien odotukset, myöhemmässä iässä työelämän stressi. Iltalehden parin vuoden takaisen jutun mukaan lukuisat eteläkorealaiset julkkikset ovat päätyneet tekemään itsemurhan viimeisen 10 vuoden aikana menestykseen ja ulkonäköön liittyvien paineiden ajamina. Jutussa kerrotaan myös järkyttävän kuuloisesta keinosta vähentää itsemurhia - Etelä-Koreassa on kehitetty valehautajaiset, joissa masentuneet ihmiset pääsevät kokemaan, miltä tuntuu käydä lähellä kuolemaa. Kokemuksen toivotaan herättävän heidät tajuamaan, että elämä on elämisen arvoista.
Tämä kaikki teki minut surulliseksi ja aika ahdistuneeksi.
Mistä ihmeestä tällainen kulttuuri on kehittynyt? Hoikkuutta, menestystä ja kauniita kasvoja ihannoidaan monessakin kolkassa maailmassa, mutta ei ehkä ihan näin pakkomielteisesti. Miksi juuri Etelä-Koreassa on näin..?
BB-voiteiden ja tyynymeikkivoiteiden pinnan alla on vähemmän iloinen kauneuden maailma....
Kaupallinen yhteistyö: Avon
Lupasin palata Avon–yhteistyön tiimoilta vielä sarjan lempituotteisiini.
Niitä ovat ehdottomasti huulipunat, jotka saivat meikäläisen pitkästä aikaa käännytettyä enemmän huulipuna- kuin kiiltomoodiin.
Kalpeahuulisena käytän aina jotain huulimeikkiä, mutta nopean ja vaivattomasti ylläpidettävän meikin ystävänä olen kuulunut luontaisemmin läpikuultavien kiiltojen faniklubiin.
Toisaalta, tiedän kuitenkin että huulipuna sopii minulle tosi hyvin. Ja itse asiassa, olen oivaltanut, että se sopii minulle yhä paremmin ja paremmin iän kertyessä.
Nuorempana suosimani look jossa värikkäät, jopa räikeät silmämeikit yhdistyivät luonnollisempiin huuliin näytti silloin tosi hyvältä, mutta on myönnettävä, että nyt vuosien kilahdellessa mittariin ja, köh, silmien alueen juonteiden vääjäämättä lisääntyessä, on päinvastainen painotus meikissä imartelevampi. En yhtä mieluusti enää vedä huomiota silmiin, enkä edes yritä luoda veltostuneille luomille yhtä monisävyisiä meikkejä vivahteikkailla varjostuksilla.
Huulipainotteinen meikki sen sijaan tuntuu raikkaalta ja jopa nuorentavalta.
Mark-valikoiman mielettömät huulipunasävyt ja kuivahuulisellekin sopivat koostumukset inspiroivat minut uudelle vaihteelle meikkityylin suhteen, ja muutama huulipuna on löytänyt pysyvän paikan käsilaukustani.
Mark-sarjassa on kaksi huulipunalinjaa; The Bold ja Plump It.
The Bold on kuvauksensa mukaisesti vahvapigmenttisempi ja Plump It –laatu taas hoitavampi, sisältäen huulia täyteläistäviä ainesosia, mutta minusta kumpikin laatu tuntuu huulilla hyvin samankaltaiselta ja pigmenttiä piisaa kummassakin. Ehkä Plump It –punat ovat aavistuksen voidemaisempia, mutta värien voimakkuudessa ne eivät mielestäni kalpene The Boldille.
Swatchasin tähän suosikkisävyjäni kummastakin laadusta. Herkullisia, voimakkaita sävyjä kuin myös muutama hillitympi murrettu ruusuinen sävy. Olen valtavan tykästynyt etenkin marjaisiin ja murrettuihin roosan sävyihin, ne pukevat minua mielestäni parhaiten.
Muistaako joku tosi pitkään kyydissä keikkunut lukija oranssin kauteni..?
Olin pari vuotta ihan heikkona oransseihin huulipuniin ja kynsilakkoihin. Nyt en osaisi käyttää oranssia ainakaan huulilla, ehkä se riitelee hiusten kanssa? Koralli kyllä menee, korallissa on jotain vastustamatonta…
Mad For Mauve
Beremarkable-boksiin valitsemani Uptown Pink -sävyn ohella (näkyy postauksen ekassa meikkikuvassa) lempparikseni on noussut murrettu harmaanliila, Plump It -linjaan kuuluva Mad For Mauve. Tätä sävyä olen käyttänyt ihan eniten - ei ehkä yllättävää. :)
Mad For Mauve on helppo sävy ja hieman läpikuultavampi pigmentiltään kuin muut Mark-suosikkini.
Peony Pop
Toinen suosikkini on korallista osastoa; The Bold -huulipuna sävyssä Peony Pop.
Ihanan tyttömäinen, ja oikeastaan kun näitä kuvia katsoo, sopii minulle jopa ehkä parhaiten. Peony Popin lämpimämpi kontrastisuus violettiin yleisilmeeseeni tekee kokonaisuudesta jotenkin tosi kivan ja heleän.
Hi-Def Plum
Kolmas suosikkini on selvästi rohkeampaa osastoa; Hi-Def Plum. Upea, syvä aniliiniluumu.
Sävy on The Bold -linjasta ja se todellakin on bold.
Näiden lisäksi jo edellisessä postauksessa nostamani Plump It –kiillot ovat jääneet vakkarikäyttöön. Mentolia sisältävissä huulilla kevyesti kihelmöivissä, hoitavissa kiilloissa on jotain koukuttavaa, huuleni vain tykkäävät niistä ihan hirmuisesti.
Olen käyttänyt Plump It Glosseista eniten Pink Pout (erittäin läpikuultava, neutraali roosabeige) ja Nude (läpikuultava persikkabeige) -sävyjä, ne ovat juuri sellaisia luonnollisia "käy-mihin-tahansa-tilanteeseen" sävyjä. Myös täysin väritön Clear-sävy päätyy usein huulilleni, se on vähän niinkuin huulirasvaa :) Tuntuma näissä on todella hoitava ja huulet jäävät miellyttävän kosteutetun ja liukastetun tuntuisiksi, näillä voi hyvin korvata huulirasvan.
Mark Plump It –huulipunat maksavat 10€ ja ovat parhaillaan Avonin sivulla tarjouksessa 6,95€.
Plump It –huulikiillot ovat nekin tarjouksessa 6,95€.
The Bold -huulipunat ovat seuraavan kerran tarjouksessa (6,95€) 19. lokakuuta alkavassa kampanjassa. Avonilla on Suomessa USAsta poikkeava tapa myydä tuotteita, ja eri kampanjoihin valitaan eri tuotteita. Koko valtavan valikoiman kaikki tuotteet eivät siis ole koko ajan myynnissä.
Avonilta tilaus hoituu näin:
Tuotteita voi tilata Avon-kauneusneuvojan kautta tai netistä rekisteröimällä itselleen oman asiakasnumeron Avonin nettisivuilla. Asiakasnumeron saatuaan voi tilauksen maksaa maksukortilla tai laskulla. Kauneusneuvojalta tilatessa maksu- ja toimitustavat sovitaan kauneusneuvojan kanssa.
Tilatessa tuotteita asiakasnumerolla tilauksen postimaksu on 5,50€ (Postiin, pakettiautomaattiin tai Matkahuollon toimipisteisiin toimitettuna) tai ilmainen, jos tilauksen arvo ylittää 80€. Kotiinkuljetus maksaa 8,50€.
#BereMarkable-kauneusboksejani on vielä saatavilla joitakin kappaleita ja sellaisen voi tilata täältä.
Boksi sisältää CC-meikkivoiteen, peiteaineen kahdessa sävyssä, ripsivärin, luomivärin, eyelinerin, poskipunan ja huulipunan ja hintaa boksilla on vain 39 euroa. Tarkka esittely boksin sisällöstä löytyy täältä.
Tilaa vaikka joululahjaksi siskolle ja kaverille! :)
Voinkin tässä muuten samalla paljastaa, että myös toinen kauneusbloggaaja on saanut koota Mark-tuotteista oman boksinsa, ja se ilmestyy joulukuussa. Mielenkiinnolla odotan, mitkä tuotteet ovat päätyneet hänen suosikeikseen ja valinnoikseen. :) Jätetään vielä salaisuudeksi kuka bloggaaja hän on...! :)
Ainiin - tämä on pakko jakaa. Miten hassuja sattumia aina välillä tapahtuu...
Osa teistä ehkä muistaa ateenalaisen ystäväni Mariannan, joka on seikkaillut blogissa moneen otteeseen Kreikka-postauksissani. Marianna on ihan ultimate-huulimeikkityttö, hänellä on aina joko huulipunaa tai sävytettyä huulirasvaa. Viimeksi pääsiäisreissullahan sain testata häneltä sitä hullunkurista korealaista "Romanttinen Karhu" -huulipunaa... ^_^
Ehdin tavata Mariannaa pikaisesti perjantai-iltana Ateenan lentokentällä, kun meillä oli neljän tunnin odotus ennen Santorinin lentoa. Ja - Mariannalla oli sattumoisin huulillaan Avonin uutta Lip Lacquer Matte -huulipunaa..! Olin vain että tiedätkö mitä, olen juuri tehnyt yhteistyötä kyseisen firman ja merkin kanssa..! Jokseenkin hullu sattuma. :)
Mariannan sävy on nimeltään TKO.
Mariannalla oli vieläpä tuomisina minulle yksi violetti Lip Lacquer Matte -sävy...! :)
Be Blushed -poskipunat sävyissä Candy Flush, Cheeky Melba, Desert Rose ja Soft Peach
Huulipunien lisäksi muita Mark-tärppejäni ovat tosi hyvät geelikynät (kuvassa sävy Tropical Teal) ja kauniit poskipunat - kerrankin jollain sarjalla on poskipunakokoelma, jonka kaikki sävyt ovat käyttökelpoisia - ei yhtään liian räikeää, ruskeaa tai muuten vain outoa sävyä.
*
Kiitokset vielä Avonille tästä superhauskasta mahdollisuudesta sukeltaa minulle ihan uuden meikkimerkin maailmaan. Taskuun jäivät ainakin värikkäämmät huulet ^_^ <3
terveisin,
huulipunatyttö
