Jotain erikoista on tapahtunut kreikkalaisten ravintoloiden maailmassa.

Mitä äärimmäisen tavanomaista näet tässä kuvassa, mitä alemmasta kuvasta puuttuu?

Namnamm... - mutta jotain uupuu.

Se jokin on:

Et enää näe kreikkalaisten ruokapaikkojen pöydissä oliiviöljy- ja etikkapulloja, eikä niitä tuoda sinulle automaattisesti.

Kreikassa astui 1. tammikuuta 2018 voimaan laki, jonka mukaan ravintolat eivät enää saa tarjota asiakkailleen oliiviöljyä uudelleentäytettävissä öljypulloissa. Eli niissä, joita ennen seisoi pöydissä valmiina. Nyt öljy on tarjottava avaamattomassa, kertakäyttöisessä pakkauksessa.

Elinkeinoministeriö perusteli lakisäädöstä sillä, että muutoksella asiakkaille taataan oliiviöljyn laatu eivätkä erinäiset tavernaisännät enää pääse laimentelemaan oliiviöljyä halvemmilla öljyillä - niinkuin joissain kuppiloissa epäilemättä tapahtui.

Todellinen syy muutoksen takana on kuitenkin - totta kai - raha; lisää euroja hallituksen kukkaroon. Nyt ravintolat veloittavat oliiviöljystä. Kustakin pullosta menee osuus ja ALV valtion kassaan.

(Kriisin myötä Kreikan hallitus on keksinyt joka vuosi mitä kekseliäimpiä - ja joidenkin näkökulmasta viheliäisimpiä - uusia veroja ja muita lisämaksuja.)

Lakia rikkovaa ravintolaa sakotetaan 500 euron maksulla.

En ollut ennen tätä reissua huomannut muutosta käytännössä. En muista minkään ruokapaikan kyselleen minulta haluanko ostaa lisäoliiviöljyä, enkä kyllä toisaalta muista että olisin lisäöljyä kaivannutkaan.

Nyt olen kaivannut. Muutos on ollut selvä.

Kreikkalaiset käyttävät ruoassa runsaasti oliiviöljyä. Kun sanon runsaasti, tarkoitan todella PALJON.

Ruoat kirjaimellisesti uivat öljyssä.

Useinkaan extraöljylle ei ole tarvetta, koska - no, annoksissa valmiina oleva öljy riittäisi voitelemaan isommankin porukan saranat.

Oletan, että tämän vuoksi en itsekään ole tammikuun 2018 jälkeen huomannut lakimuutosta käytännössä.

Ajan kuluessa jollain ravintoloitsijalla on välähtänyt. "Mitäpäs jos vähennetään ruoista öljyä, niin että asiakkaan on vähän niinkuin pakko ostaa lisäöljy..? Saadaan lisää tuloja?"

Ja ollaan päästy tähän tilanteeseen:

Horta ennen.

Horta nyt.

"Tarjoilija, ruokani kaipaisi vähän lisää oliiviöljyä."

"Totta kai, madam. Pieni vai isompi pullo?"

Jep.

Älkää siis ihmetelkö, jos jotkin ruoat Kreikassa saattavat nykyään maistua kuivemmilta kuin aiemmin.

En sano että vähennetyn öljyn käytäntö keittiön puolella on levinnyt tavaksi ihan jokaiseen ravintolaan, sitä se ei varmasti ole, ja ravintola saa itse päättää veloittaako asiakkaita ylipäänsä öljystä. Mutta ainakin kaikki ravintolat, joissa itse olen tällä matkalla käynyt niin Ateenassa kuin Poroksella, ovat ottaneet oliiviöljystä maksun. Ja ruoat on tarjoiltu ilmiselvästi vähemmällä öljyllä - tai täysin öljyttä.

Mitä sanotte esimerkiksi tästä varsin kuivakasta annoksesta grillattua mustekalaa?

Ei puhettakaan että nämä palat natustelisi suuhunsa kuiviltaan, mustekalan kuuluu valua oliiviöljyä.

Myös salaatit on tarjoiltu huomattavan vähäöljyisinä. Lautasen pohjalle jäävä vihreä lätäkkö on muisto vain.

Netistä kaivamani uutisen mukaan oliiviöljystä piti arvioiden mukaan alkaa veloittaa 1€ per 100 ml, kun laki astui voimaan. Käytännössä hinta voi kuitenkin olla mitä vain, olen nähnyt menuissa hintoja välillä 1,50€ - 3€.

Lisäkustannus jää lopulta kokonaiskuvassa kuitenkin pieneksi harmiksi tähän verrattuna:

oliiviöljylain seurauksena ravintoloiden jätemäärä moninkertaistuu. Kuvitelkaa miten paljon vajaakäytettyjä oliiviöljypulloja menee roskikseen yhden päivän aikana?

Montako asiakasseuruetta yhdessä suositussa ravintolassa saattaa käydä vaikka kuumimman kesäsesongin aikaan - puhutaan sadoista. Ja lähes jokainen seurue todennäköisesti ostaa pikkupullon oliiviöljyä, joka päätyy ruokailuhetken jälkeen jätteeseen.

Näen punaista. 😠😡

Kunnon "laihialaisina" olemme äidin kanssa ottaneet vajaat oliiviöljypullot mukaan ravintoloista. Eri juttu, miten tahdikasta on kaivaa tavernassa oma pullo esiin.

Ehkä kuitenkin ajattelen enemmän jätevuorta.

Aargh.

P.S. Olemme Poroksella. Ja tänään on "vähän" satanut.

Eilen tapahtui jotain niin noloa että olen vieläkin jäätävän järkytyksen tunteen vallassa.

Onnettomuushan se oli mutta.... ei herranjestas. Kaikki oli niin pienestä hetken mielijohteesta kiinni.

Taustaa:

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen valinnut tälle matkalle aivan erityisiä majoituspaikkoja koska mukana on äitini, jolle haluan näyttää Ateenan deluxe-versiona parhailla mahdollisilla maisemilla. Tämä on ensimmäinen äiti-tytär-matkamme sitten vuoden 1995, eli koko tilaisuus on todella erityislaatuinen.

Matkamme kolmannelle yölle olin varannut hotellin, jossa yöpymisestä olen henkilökohtaisesti haaveillut vuosikausia. Minähän en majoitu omilla reissuillani luksushotelleihin (enkä Kreikassa ylipäänsä hotelleihin vaan pääsääntöisesti domatioihin tai kavereiden luokse), enkä ole luksuspaikoista niin kiinnostunutkaan - mutta kun paikoilla on tarjota jotain ihan spesiaalia... Erityisesti maiseman ja miljöön puolesta. Silloin kiinnostun. Kolmannen yön paikkamme on juuri sellainen:

Hotelli St. George Lycabettus, viiden tähden hotelli Lykavittos-kukkulan juurella Ateenan hienostokaupunginosassa Kolonakissa.

St. Georgessa minua on vetänyt puoleensa hotellin kattoterassi Akropolis-maisemineen. Olen ihan sucker for rooftops...

St. Georgen katolla on myös uima-allas, mikä lisäsi paikan sopivuutta tälle matkalle, äitini kun rakastaa uimista. (Badkrukan-Sannille allasmahdollisuudet ovat toissijainen intressi.)

Noniin. Olimme siis viettäneet mitä antoisamman yöpymisen St. George Lycabettus -hotellissa nauttien kattoterassin maisemista ja palveluista.

Kysellessäni hotellin conciergelta vinkkejä miten helpoiten päästä illalla teatteriin Kerameikokseen, päädyimme juttelemaan myös Kreikka-rakkaudestani ja lopulta blogistanikin, ja siitä, että kirjoitan paljon Kreikasta. Siinä sitten concierge innostui esittelemään minut hotellin johdolle ja yhtäkkiä olin vaihtamassa käsipäivää'tä niin johtajan, PR-managerin kuin myynnin päällikönkin kanssa. Apua, ajattelin, luulevatko nämä että olen joku tärkeä tyyppi...

Huoneeseemme ilmestyi korillinen hedelmiä ja juotavaa kera hotellin johdon terveisten. Respan henkilökunta hymyili meille ylitsevuotavasti aina kulkiessamme ohi. Se tuntui tietysti kivalta mutta vähän kiusalliseltakin, koska olen jo valmiiksi hieman "vieraammilla vesillä" luksushotelleissa enkä halua vetää huomiota puoleeni. Se tekee minut epämukavaksi.

Kaikki meni kuitenkin hienosti, ja ainoa vajaaksi jäänyt juttu oli internetin heikko toimivuus. Netti katkesi tuon tuostakin, ja jouduin käymään respassa useamman kerran pyytämässä apua. Teen matkalla etätöitä työnantajalleni ja olen riippuvainen toimivasta internet-yhteydestä.

Check-out-aamunamme työt jäivät jälleen kesken netin katkettua. Ollessamme kirjoittautumassa ulos, concierge sekä hotellin myyntipäällikkö tulivat kilvan pahoittelemaan internetongelmia. He olivat ilmeisen noloissaan teknologian pettämisestä sen tason huippuhotellissa. Siinä seistessämme netti alkoi sitten taas toimia (tyypillistä).

Tässä välissä concierge-rouva halusi myös ikuistaa minut ja äitini hotellin aulassa. Kaikki olivat yhtä hymyä ja lämpöä.

Tämän kuvan oton jälkeen tapahtui kamala juttu.

Tunnelma oli mukava, ja hetken mielijohteesta päätin, että viimeistelen aamulla kesken jääneen työhomman ennenkuin lähtisimme kohti seuraavaa hotellia. Ei kai tässä niin kiire ollut. Vain kahta minuuttia myöhemmin saatoin vain katua syvästi, että tein tämän päätöksen.

Kävelimme matkalaukkujemme kanssa aulan sohvaryhmän luokse, kun matkalaukkuni kaatui. Kaatuessaan se osui korkeaan keraamiseen taide-esineeseen, ihmisen kokoiseen kapeaan maljakkoon. Joka puolestaan myös kaatui - - ja hajosi sirpaleiksi.

Rikkoutuvan maljakon helinä hiljensi aulan ja hetken oli vain täysi hiljaisuus kun kaikki tuijottivat minua ja kaatunutta laukkua. Ja rikkotunutta taide-esinettä.

Tummia pilviä tämänkertaisessa Kreikka-kokemuksessa

Olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Olin niin järkyttävän nolo että en pysty sitä kuvailemaan. Maljakon kaatuminen oli tietysti onnettomuus, mutta se oli niin mielettömän turha onnettomuus, niin pienestä hetken mielijohteesta kiinni. Olimme jo käytännössä poistumassa hotellista, mutta sitten päätin viimeistellä työni.

Concierge toipui ensimmäisenä, puhjeten rauhoittavaan hymyyn. Respan naiset katsoivat tiskin takaa edelleen mykkinä, kasvot peruslukemilla. Myyntipäällikön kasvoilla oli äärimmäisen vakava ja kiusaantunut ilme, hänen selvästi kamppaillessa sen ristiriidan kanssa että jotain hyvin ikävää oli tapahtunut, ja ikävyyden oli aiheuttanut vieras joka hänen silmissään oli tärkeä ja arvostettu.

Sopersin pahoittelujani ja kysyin, miten arvokas maljakko oli ja mitä olin velkaa. "It was an accident, what can you do. It is ok", myyntipäällikkö vastasi. Mutta ilme kertoi, että kyseessä ei ollut mikään ihan halpa maljakko.

St. George Lycabettuksen aulassa on kreikkalaista design-muotoilua myyvä liike, ja maljakko todennäköisesti oli yksi myymälän esineistä.

Concierge hoiti osuutensa hämmentävällä ystävällisyydellä ja kiirehti kysymään haluaisimmeko kahvia tai teetä ja pyysi meitä istumaan. Saatoin itse vain tuijottaa sirpaleita lattialla ja taistella kuumottavaa tunnetta vastaan. Voisinpa vain kadota savuna ilmaan.

Hotellin siivooja lipui paikalle ja onnettomuuden jäljet korjattiin ääneti pois.

Puheensorina palautui. Eteemme tuotiin tarjottimella teetä ja suklaakakkuja.

"Se oli onnettomuus, älä nyt huoli," äiti sanoi.

Minä näin vain tyhjän kohdan jossa maljakko oli seissyt.

Accident scene

Lähdimme St. George Lycabettuksesta, ja hotelli on nyt etsautunut mieleeni tunnelatauksella, jollaista en olisi todellakaan toivonut.

En ole vielä tänäkään aamuna täysin toipunut häpeän tunteesta.

Auttaisikohan tähän ouzo tai tsipouro.

Ateena-terveisin,

Sanni

Olen Kreikassa tällä kertaa taas vähän erilaisella reissulla;

äiti-tytär-matkalla. ❤️

Ensimmäisen päivämme ohjelman piti ilman muuta olla Ateenan klassisin nähtävyys Akropolis, mutta lämpöasteet (30) ja ilmankosteus (hipoo 90:ä) muuttivat suunnitelmaa.

Vietin ensimmäistä kertaa koskaan päivän Ateenassa uima-altaalla lekotellen.

Oli yksinkertaisesti liian kuuma ja liian hiostava tehdä mitään muuta.

Matkalla, tai ainakin sen ensimmäisellä puolikkaalla, on myös erityinen teema. Koska matkaseurana on äitini, joka on Kreikassa vasta toista kertaa elämässään ja Ateenassa ensimmäistä kertaa, halusin tehdä matkasta hänelle erityisen ikimuistoisen ja yllätyksellisen.

Niinpä varasin ensimmäiselle viidelle yölle aivan erilaisen majoituksen kuin millaiseen itse olen omilla matkoillani tottunut; upeita hotelleja kaupungin parhailla kattoterassinäkymillä. Kahdessa myös kattouima-allas - koska äitini rakastaa uimista.

Ei siis Airbnb'ta tai domatiaa tällä kertaa.

Koska äiti. ❤️

Nautittuamme päivästä hotellimme uima-altaalla, suuntasimme auringonlaskukävelylle Plakan ja Anafiotikan kautta Ateenan parhaalle auringonlaskupaikalle, Areios Pagos -kukkulalle. Eikä paikka pettänyt tälläkään kertaa.

Ja kuinka pieni onkaan maailma, kun matkalla kukkulalle törmäsimme - - Karkkipäivä-blogin lukijaan perheineen ^_^ Terveisiä teille sinne Neos Kosmokseen!

Blogi ei päivity matkan aikana päivittäin, vaan matkakuulumisia voi seurata reaaliajassa tuttuun tapaan Instagramissa: https://www.instagram.com/karkkipaivasanni/

Ihana, ihana Kreikka!