Tänään matkaillaan Kreikan luksus-kohteisiin kuuluvalle pienelle Hydran saarelle.
Kuvankaunis Hydra kuuluu kansainvälisesti Kreikan tunnetuimpiin ja kuvauksellisimpiin saariin. Hinta- ja majoitustaso täällä on ihan eri kaliiberia kuin perinteisissä pakettilomakohteissa.
Mykonoksen ja Santorinin ohella pikkuiselta Hydralta löytää Kreikan saarten ylellisimpiä hotelleja. Toki edullisempikin vuokrahuone-tyyppinen lomailu on täällä mahdollista, mutta matkailijatyypiltään Hydra vetää puoleensa ennen kaikkea fiinimmän loman viettäjiä. Varaudu siis paksulla lompakolla.
Saari on kaunis kuin koru, ja sen kompakti koko tekee siitä antoisan viikonloppukohteen. Kahdessa päivässä ehdit nähdä kaiken. Kaikki Argo-Saronian saaret ovatkin erityisen suosittuja viikonloppukohteita kiitos Ateenaa lähellä olevan sijaintinsa. Matka Hydralle kestää kantosiipialuksella nopeimmillaan puolitoista tuntia.
Hydralla on vain yksi kunnon asutuskeskus, ja se on pääkaupunki Hydra Town. Hydra Townista länteen rantaa seuraavan tien varrella on pieniä asutuskeskittymiä, joita kenties voi kyliksikin kutsua, mutta niillä ei ole kylille tyypillistä rakennetta keskustoineen ja kauppoineen.
Autottomalla Hydralla taksin virkaa toimittavat aasit. Hotellien asiakkaiden matkalaukut kuljetetaan satamasta hotelliin kärryillä (vuokrahuoneen asiakas saa viedä laukkunsa itse ;)).
Kärryillä tapahtuu myös kaikki muukin pääasiallinen hyödykkeiden kuljetus saarella. Oli kiehtovaa seurata aamuvarhaisella, kun satamassa purettiin lastiveneistä kaikenlaista tavaraa WC-paperista elintarvikkeisiin, ja kukkuralleen lastatut kärryt toisensa jälkeen katosivat kylän pienille, kapeille kujille.
Ainoat autot joita saarella näkyy ovat aikaisin aamulla kierroksensa tekevät jäteautot sekä muutama paloauto saaren paloaseman edustalla Hydra Townin itälaidalla.
Elämä Hydralla keskittyy vilkkaan ja tolkuttoman viehättävän sataman ympärille.
Kun nousin laivasta, kirjaimellisesti törmäilin kaikkiin vastaantulijoihin ja ohi puskeviin ihmisiin kohdistaessani kameraani kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Edellisestä Hydran vierailustani oli kulunut 12 vuotta ja saatoin vain todeta unohtaneeni, että paikka on todellakin näin häkellyttävän kuvauksellinen. Tai sitten tapani havainnoida Kreikkaa on vain tässä ajassa kultivoitunut entisestään.
Kimisis tis Theotokou -kirkko kellotorneineen on Hydran satamakadun komeimpia rakennuksia.
Kun kuljet rantakadun läntiseen päähän ja jatkat tietä eteenpäin pienen niemen ympäri (kuvassa selkäni takana), tulet Hydra Townin lähimmälle "rannalle" Spiliaan. Täältä alkaa myös rantaa seuraava ihastuttava kävelyreitti, jota voi lämpimästi suositella kaikille.
Näkymä Spiliasta
Kävelyreitti Hydrasta Kaminiin on noin puolitoista kilometria ja Plakesiin noin neljä kilometria.
Jos 8 km edestakainen patikka ei innosta, kannattaa ainakin kävellä viehättävään Kaminin kalastajakylään jonka rauhallinen tunnelma ja romanttisen ränsistynyt miljöö on mukavaa vaihtelua Hydra Townin eleganssille.
Hydra ei juuri voi ylpeillä hienoilla hiekkarannoillaan, ja Spilian uimakalliot ovat lähin city "beach".
Spiliasta länteen jatkaessa pääsee (vaatimattomille) pikkukivirannoille. Saaren ainoa rehellinen hiekkaranta on Hydra Townin itäpuolella Mandrakissa.
Kaminin rannalla sijaitsevassa Kodylenia-tavernassa voi herkullisten kalaruokien ohella nauttia komeista auringonlaskumaisemista - ja huomattavasti halvemmalla kuin Hydra Townin ravintoloissa ;)
Kaminin värejä
Rantareitti jatkaa Kaminista eteenpäin erittäin kauniissa maisemissa.
Kulkijaa ympäröivät Kreikan värit; meren sini, kukkivat bougainvilleat ja auringossa haalistuneiden talojen persoonalliset värit halkeilleine maaleineen.
Ohitat pieniä kyliä, rantoja ja näköalapaikkoja joissa voi levähtää penkeillä ja antaa katseen kadota meren selkään.
Hauska sattuma - olimme ystäväni Mariannan kanssa vuonna 2006 kuvanneet itsemme täsmälleen saman värikkään talon edessä Kaminissa, josta otin nytkin kuvan. Vasta katsellessani vanhan valokuva-albumin kuvia tunnistin talon tutuksi jo edelliseltä Hydran reissulta.
Tsekatkaa meitsin tyvikasvu - taitaa olla varmaan vuoden mittainen :) Ja "Curly Girl" from 12 years ago...
Vlyhosin ranta
Patikkareitti päättyy Plakesin rannalle, joka on läntisen puolen rannoista kaikkein järjestynein.
Siistillä rannalla on kaikki palvelut vuokrattavine aurinkotuoleineen ja -varjoineen. Alueella on myös majoitusta.
Paraatipaikalla Plakesin rannalla sijaitsee Four Seasons -boutique-hotelli jonka terassiravintolassa voi janoinen kulkija antaumuksella nauttia kylmän juoman, tai vaihtoehtoisesti syödä pidemmän kaavan elegantin aterian.
Kenelle? Esteetikolle, kauniiden kylien fiilistelijöille, luksuslomailijalle. Klassisen postikorttimaisen kauniin Kreikan etsijälle, tästä ei juuri puitteet parane ellet mene Symille (tai Santorinille).
Kenelle ei? Perinteisen rantapainotteisen perheloman viettäjälle.
Hydra on mielettömän kaunis ja tunnelmallinen saari. Luksus-henki tuo tunnelmaan oman mausteensa joka ei ole lainkaan huono, kyllä fiinimmällekin meiningille on paikkansa. Hydra Town lähialueineen on myös kävelyllisesti erittäin antoisa, patikkatyyppienkin voi odottaa viihtyvän täällä mainiosti päivän tai pari.
Suosittelen ehdottomasti vaeltamaan ja eksymään Hydra Townin rinteille ja kiehtoville "takakujille", kauempana satamasta sisämaahan päin avautuu yllättävän laaja kujien, katujen ja portaiden labyrintti jossa saa helposti kulumaan koko päivän.
Kiipeä komealle okranväriselle talolle joka erottuu rinteestä kauas, se on Lazaros Koundouritis -museo jonka terassilta avautuu upea maisema alas kaupunkiin. Jos näyttely ei nappaa, nauti juoma museon kahvilassa.
Miten Hydralle pääsee?
Saarella ei ole lentokenttää, eikä sinne tehdä Suomesta pakettimatkoja.
Pireuksen satamasta on saarelle vuoden ympäri tiheät päivittäiset yhteydet katamaraanilla ja kantosiipialuksella, kesäsesongilla jopa kahden tunnin välein. Matka kestää 1,5 - 2 tuntia. Jos kärsit helposti matkapahoinvoinnista, valitse katamaraani joka on kantosiipialusta isompi eikä heittelehdi ihan yhtä paljon tuulisella säällä. Pireuksen satamaoppaani löydät täältä.
Hydra ja muut Argo-Saronian saaret ovat mitä parhain lisuke yhdistettäväksi Ateenan lomaan. Olen esitellyt Saronian saarista aiemmin Agistrin.
Koko Kreikka-hakemistoni löydät täältä.
Sain pitkästä aikaa testiin suomalaisiin suosikkimerkkeihini kuuluvan Ekopharman uusia tuotteita.
Ekopharma on ekosertifioitu ammattikosmetiikkasarja jossa käytetään kotimaisia lähituotettuja raaka-aineita, erityisesti marjoja. Minulle on jäänyt vuosien takaisista Ekopharma-testailuista lukuisia kestosuosikkeja, ja oli kiva päästä testaamaan jotain ihan uutta.
Uusiin tuttavuuksiin lukeutuu nestemäisiä kasvojen kosteuttajia, itseruskettava kasvovesi, hiustuotteita sekä ihkauusi vartalonkuorintaöljy.
Minttu-hiusgeelistä kerroinkin jo malttamattomana aiemmassa jutussa, se on jo varannut paikkansa Vuoden 2019 Parhaat Tuotteet -listalta. <3 Olen varauksettomasti täysin ihastunut tähän tuotteeseen.
HILLA 2-IN-1 VARTALONKUORINTAÖLJY
24,90€ / 200 ml
Kesäksi lanseerattu öljypohjainen vartalokuorinta on uusinta uutta Ekopharman valikoimassa. Kuorivana ainesosana on hienojakoista bambujauhetta. Tuntuma on tehokkaasti kuoriva; bambujauhe ei ole yhtä stydiä kuin esimerkiksi kahvinpurut mutta paljon hiovampaa kuin vaikkapa jojobarakeet. (Skippaan "nynnyt" kuorinnat joissa on liian pehmeät rakeet tai liian harva raetiheys. Niillekin on kuluttajansa, mutta se en ole minä ;)) Kosketuksissa veden kanssa öljy emulgoituu maitomaiseksi, joten se on helppo huuhtoa iholta.
Viinirypäleensiemenöljy, lakkauute ja betaiini hoitavat ihoa, ja kuorinnan voi halutessaan jättää iholle vaikuttamaan vaikka muutamaksi minuutiksi jotta ravitsevat ja kosteuttavat aineet ehtivät imeytyä ihoon. Öljyn voi levittää kuivalle tai kostealle iholle. Kuivalle iholle levitettynä koostumus pysyy pidempään öljygeelinä ja "hierottavampana", jolloin se myös hoitaa ihoa tehokkaammin. Kostealle iholle levitettynä öljy emulgoituu heti maitomaiseksi.
Tuotteen tuoksu on mieto ja puuterisen kukkais-hedelmäinen. Tällä kertaa ei ole käytetty valmistajan signature-tuoksuun kuuluvaa fenetyylialkoholia, joka luo sen tunnistettavan makeankukkaisen Naviter-tuoksun. Sitä löytyy muista tämän jutun tuotteista :)
Hilla-kuorinnan ainesosissa ei tosiaan ole mitään turhaa, ellei nyt tuoksua voi jonkun vinkkelistä pitää sellaisena: viinirypäleensiemenöljy, glyseroli, triglyseridit (muodostavat öljypohjan, glyseroli sitoo kosteutta), jauhettu bambu (kuorii), sukroosipalmitaatti (muuttaa tuotteen vesikosketuksessa maitomaiseksi), lakkauute (hoitaa), betaiini (kosteuttaa), e-vitamiini (hoitaa, toimii myös säilöntäaineena), kasviöljy (hoitaa), tuoksu.
HERUKKA-KASVOVESI
9,60€ / 75 ml, 24,50€ / 250 ml
Herukka-kasvoveden koostumus on päivittynyt hoitovesitrendin mukaisesti paksuksi ja kevyen geelimäiseksi. Olen muinoin käyttänyt pullon alkuperäistä, silloin Mustaherukka-nimellä kulkenutta kasvovettä, ja uudistuneen koostumuksen myötä tuote on nyt huomattavasti kosteuttavamman tuntuinen. Kasvoveden voi taputella iholle käsin tai laittaa vanulapulla, kumpi tapa tuntuu itselle mukavammalta.
Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat mustaherukan marja- ja lehtiuutteet, ruusuvesi, sodium pca, glyseroli, lakritsiuute ja prebioottiset ainesosat (inuliini ja oligosakkaridit). Herukka on Ekopharman linja herkälle iholle, ja kosteutuksen lisäksi Herukka-kasvovesi myös vahvistaa ja rauhoittaa ihoa.
Herukka-kasvoveden sisältämä, rauhoittava ja punoitusta laskeva lakritsiuute on muuten tosi monipuolinen aine: pitoisuudesta ja reseptin muusta kokonaisuudesta riippuen se rauhoittaa, pehmentää, silottaa, kirkastaa ja vaalentaa ihoa. Tällä "CV":llä ei ole ihme että lakritsiuute kuuluu ihonhoidon sankariainesosiin. :)
Tosi tervetullut juttu, että kasvovedet ovat tämän Aasia-lähtöisen trendin myötä kehittyneet hoitavimmiksi ja laadukkaammiksi. 👍 Toisaalta vesimäisille kasvovesillekin on vielä tilauksensa ja tarkoituksensa, olen itse huomannut että haluan lopulta käyttää kumpaakin tyyppiä.
Vesimäisellä kasvovedellä on geelimäistä virkistävämpi ja raikastavampi vaikutus, ja tällainen tuote on seuraavaksi esiteltävä Vadelma-kasvosuihke:
VADELMA-KASVOSUIHKE
19,95€ / 100 ml
Virkistävä ja kosteuttava kasvosuihke on Vadelma-linjan viimeisin tulokas. Vadelma on Ekopharman sarja normaalille ja pintakuivalle iholle ja on Ekopharman tuotelinjoista kosteuttavin.
Olen mitä ilmeisimmin koukuttunut tähän tuotteeseen, sillä kuukauden käytön jälkeen pullosta on kulunut jo yli puolet. Olen tosin suihkinut tätä ihon lisäksi myös hiuksiin, sillä käytän kosteussuihkeita kiharoiden aamufreesaukseen. Myönnän, että tuote on vähän liian arvokas sellaiseen käyttöön, mutta koen vain vastustamatonta halua suihkia sitä mahdollisimman paljon jo pelkästään ihanan makean tuoksun takia. ^_^
Suihke on todellinen kosteuspommi; kosteuttava ja virkistävä vadelmadistillaatti yhdessä hyaluronihapon, glyserolin ja sodium pca:n muodostaman humektanttisen power-trion kanssa lataavat ihoon kosteutta, samalla kun prebiootit inuliin ja alfaglukaanioligosakkaridi vahvistavat ihon puolustuskykyä.
Lopputulemana Vadelma-suihke on vielä Herukka-kasvovettäkin kosteuttavampi - mutta Herukka-veden paksu koostumus tekee siitä elämyksellisesti kosteuttavamman tuntuisen ;) Ainakin minä koen näin.
HERUKKA ITSERUSKETTAVA HOITONESTE
24,50€ / 100 ml
Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa nestemäistä itseruskettavaa. Ekopharman Herukka-itseruskettaja sopii niin kasvoille kuin vartalolle, mutta pakkauskoko ja nestemäinen, vanulapulla levitettävä koostumus tekevät siitä ihanteellisemman kasvoille.
Koska en ole aiemmin käyttänyt kasvovesimäistä itseruskettajaa, jouduin kääntymään Ekopharman kouluttajan puoleen koska en itse asiassa tiennyt, saako tämän tyyppisen itseruskettajan päälle lisätä hoitotuotteita kuten seerumia ja kosteusvoidetta. Kouluttaja Soile Riemusen mukaan tuotetta käytetään yksinään, sillä päälle lisätyt tuotteet saattaisivat vaikuttaa itseruskettavan tuotteen kemiaan ja vaikuttaa tulokseen.
Tuntui kieltämättä hassulta jättää illan ihonhoitorutiini vain kasvoveden varaan, mutta eihän tätä joka ilta käytetä. Itseruskettavassa nesteessä on mukana myös kosteuttavia aineita joten ihan kiristelemään iho ei jää.
Aamulla peilistä katsoi selvästi ruskettuneen näköinen naama. Yllätyin, miten voimakas tulos oli, mutta samalla tulos oli myös erittäin luonnollinen ja kauniin sävyinen. Sisarenikin totesi, että näytin ihan siltä kuin olisin viettänyt viikonlopun jossain etelän lomakohteessa.
Yllä olevassa kuvassa kasvoillani on Ekopharma-päivetys. Tietenkään päivetys ei kuvassa tule esiin samaan tapaan kuin livenä, koska kasvot tuppaavat jo meikin valoaheijastavien pigmenttien takia aina olemaan kuvissa vaaleammat kuin IRL, mutta laitoin kuvan silti :)
MINTTU-HIUSPUUTERI
14,80€ / 16 g
Lopuksi vielä muutama sana Minttu-hiuspuuterista / kuivashampoosta.
Aerosoliton, riisitärkkelykseen ja kaoliiniin pohjautuva hiuspuuteri on ympäristöystävällinen tyvikohottaja ja hiusten tuuheuttaja.
Annostelu nokan kautta "puffaamalla" onnistuu vaihtelevasti. Tuote on annostelusysteeminsä kautta tietysti ehdottomasti ympäristöystävällisempi kuin ponnekaasupulloon pakattu aerosoli, mutta myönnän, etten saa tätä ihan helposti levitettyä tasaisesti kaikkialle tyveen.
Riisitärkkelys kuuluu niihin tärkkelyksiin, jotka eivät tee hiuksista karheita ja tahmeita vaan hiuksiin jää sileä ja "tuotteeton" tunne. Hienojakoinen jauhe ei myöskään jää näkyviin valkoisena, ja tuotteen luvataan sopivan myös tummahiuksisille.
Kuivashampoiden suurkuluttajana summaan tuotekokemuksen näin: Ekopharman Minttu-hiuspuuteri on ekologinen ja kotimainen, joskin käytöltään enemmän aikaavievä vaihtoehto tavanomaisille ponnekaasutölkkiin pakatuille kuivashampoille.
(Tiesittekö muuten, että Suomessa ei valmisteta lainkaan ponnekaasullisia kosmetiikkatuotteita..? Lähin aerosoli-tuotteita valmistava tehdas sijaitsee Ruotsissa.)
Kaikenlaisia seurauksia tällä kiharavillityksellä onkaan… Luin YLEn sivulta uutisen, jonka mukaan kuluva kesä on ensimmäinen, kun XZ:aa ja Herbinaa valmistavan Bernerin tehdas Heinävedellä pyörii täydellä teholla kesän läpi. Kaikki tämä Curly Girlin takia.
Kuvakaappaus: YLE.fi
"Jouduimme tekemään muutoksia hiustenhoitotuotteita valmistavan tehtaan henkilöstön kesälomasuunnitelmiin ja lomalistat valmistuivat myöhemmin. Tämän tehtaan suunniteltu kesäseisokki jouduttiin perumaan ja tehdas on käynnissä koko kesän", tehtaanjohtaja Jari Puustinen kertoo YLEn artikkelissa.
Uutisen voi lukea täältä.
Keväällä kysynnän ollessa kovimmillaan Bernerin tehtaan tuotantolinjat puskivat uutta shampoota ja hoitista ulos kellon ympäri…! Silti varastot tuntuvat edelleen olevan monissa paikoissa tyhjillään. Itse en ole esimerkiksi moneen kuukauteen onnistunut löytämään XZ:n Persikkanektari-shampoota mistään. Sitä ei ole edes Maarianhaminan kaupoissa, vaikka Ahvenanmaalla villityksestä on kuullut vain harva.
Ajatelkaa, tällaisella kauneudenhoitotrendillä on jopa vaikutuksia kansantalouteen..! Nojoo, ei ehkä koko maan mittakaavassa mutta kyllähän tämä buumi varmasti näkyy ihan mukavasti Bernerin tämän vuoden tuloksessa… :)
Liitänpä tähän samalla oman viimeisimmän pienen Curly Girl -raporttini. Tuli todistettua, kuinka merkittävästi metodin seuraaminen todella vaikuttaa hiusten ulkonäköön. Tässä menneellä viikolla en ehtinyt pestä ja kuivattaa hiuksia menetelmän mukaisesti, ja tulos oli tässä:
Hiukset eivät jaksaneet kihartua ja jäivät sameiksi ja kuivan näköisiksi. Siis sellaisiksi, miltä ne ovat käytännössä näyttäneet vuosikaudet ennen Curly Girl -menetelmän kokeilua.
Käyttämäni tuotteet kyllä olivat metodin mukaiset, mutta huuhtelu- ja kuivaustapa väärät: huuhdoin siis hoitoaineen pois nopeasti suihkuveden alla ja kuivasin hiukset tavalliseen ("vanhaan") tapaan froteepyyhkeeseen. Vaikutus oli selvä. Käytin geeliäkin, mutta se ei auttanut hiuksia kihartumaan tällä tyylillä.
Mielenkiintoista, ja osoittaa, kuinka tärkeää, kenties aivan ratkaisevan tärkeää, kosteutta mahdollisimman paljon sitova oikeanlainen hoito-, huuhtelu- ja kuivaustapa on onnistumisen kannalta.
Sulfaatillisella tai ylipäänsä voimakkaasti pesevällä shampoolla tai silikonipitoisella hoitoaineella en muuten ole edelleenkään pessyt ja hoitanut hiuksia, vaikka on ollut tarkoitus kokeilla miten hiukset käyttäytyvät kun huuhtelu- ja kuivaustapa on Curly Girlin mukainen mutta itse tuotteet "väärät". Ehkä tässä kesän aikana tulee jossain vaiheessa kokeiltua.