"Minusta on koiran myötä tullut paljon sosiaalisempi ja rohkeampi!" sanoo päivän joulukalenteriluukussa Heppu-koiran emäntä Marjo.
MS-tautia sairastava Marjo kertoo, että saa välillä kokea asenteita liikkuessaan aputassunsa Hepun kanssa.
"Näytän liian terveeltä kun kävelen reippaasti. Mutta kaikki haasteet eivät näy ulos päin, sairailla ei ole aina 'leimaa otsassa'", Marjo sanoo.
Taudin vuoksi kumartelu on Marjolle erityisen haastavaa, ja Hepun tärkeimpiä tehtäviä onkin tavaroiden nostaminen lattialta ja kauppojen alahyllyiltä sekä sukkien ja vaatteiden riisuminen. Heppu myös täyttää ja tyhjentää pyykkikoneen ja nostaa pyykit yksitellen korista Marjolle ripustettaviksi.
Lisäksi Heppu toimii mainiona kuntouttajana; koiran kanssa lenkkeillessä Marjon tasapaino on parantunut niin paljon, ettei hän tällä hetkellä tarvitse liikkumiseen apuvälineitä.
Marjo sai odottaa Heppua Invalidiliiton jonossa 2,5 vuotta. Nyt parivaljakolla on yhteistä taivalta takana jo melkein kahdeksan vuotta.
Hepulla on Marjon elämässä myös merkittävä sosiaalinen rooli.
Kun Marjo perheineen muutti maaseudulle pienelle paikkakunnalle jossa perhe ei tuntenut ketään, Heppu auttoi emäntäänsä muodostamaan sosiaalisia suhteita. Erityislaatuinen koira liiveissään herättää huomiota ja uteliaisuutta ja toimii luontaisena jäänmurtajana ja puheenaiheena. Marjo ja Heppu ovat mm. käyneet esittäytymässä paikallisessa koulussa.
Aikaisemmin hiljainen Marjo on Hepun myötä muuttunut puheliaaksi. "Minusta on tullut paljon sosiaalisempi ja rohkeampi", Marjo kertoo.
Kysyn, eikö siitä ole haittaa kun avustajakoiraan ei kuitenkaan saisi ottaa kontaktia. Marjo nauraa:
"Sanon kaikille, että koiraan ei saa ottaa kontaktia mutta minuun saa!"
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
4 comments on “JOULUKALENTERI 2019 - LUUKKU 15”
Tästä tarinasta tuli itku. Mieheni sairastaa MS-tautia ja tulevaisuus huolettaa vaikka kaikki onkin nyt hyvin. Ihana tajuta että avustajakoira voisi auttaa tällaisessakin!
❤️
Halaus!
Hei Sanni!
Koirien omistajat ja sinä tuotte yhdessä esille tärkeää asiaa. On tarpeellista lisätä tietoisuutta tämän toiminnan osalta. Koiran saamiseen kuluva aika kuulostaa liian pitkältä. Toivottavasti tähän saataisiin muutosta. Kalenterisi kautta olen oppinut lisää uusia asioita opas- ja avustajakoirista sekä niiden eroavaisuuksista. Koirasta on moneksi. Lämmintä joulun odotusta opas- ja avustajakoirien omistajille, kouluttajille, aputassuille ja sinulle!
Kiitos Kukkahattutäti ❤️
Toivotaan todella että jonojen tilanne helpottuu tulevaisuudessa. Tähän tarvittaisiin valtion tai kuntien tukea avustajakoirien kouluttamiseksi. Aputassuilla tulisi olla tuen suhteen sama asema kuin opaskoirilla.