04.09.2019

House Of Organic Luonnonkosmetiikkapäivät - 5 päivää alehulinaa

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic / *Sis. mainoslinkkejä

House Of Organic suuret alepäivät Luonnonkosmetiikkapäivät ovat jälleen pyörähtäneet käyntiin, ja tuttuun tapaan olen saanut valita tarjouksiin omia suosikkituotteitani. 💖

Kaikki tuotteet ovat sellaisia joita käytän itse ja jotka olen todennut erityisen hyviksi, koostumukseltaan miellyttäviksi ja toimiviksi.

Koska monet Housen valikoimassa olevat tuotteet ovat kestosuosikkejani, voisin periaatteessa ladata kampanjapäiville aina saman listan tuotteita, mutta mielenkiinnon säilyttämiseksi pyrin vähän vaihtelemaan valintoja ja mukana on tietysti joka kerta myös niitä tuoreimpia suosikkeja.

Tällä kertaa tuoreempien lemppareiden joukosta löytyy mm. Mossan ihana Glow Cocktail -seerumi sekä 100% Puren upeita hoitovesiä sekä sarjan syötävän herkullisen tuoksuinen kofeiinisilmänympärysvoide.

Mineraalimeikkipohjat ovat toki sellainen tuoteryhmä joka on aina edustettuna, ja löydätkin Housen tarjouksista kaikki suosikkimineraalini: Lily Lolon, Korennon, Aliman ja Everyday Mineralsin.

Alepäivät kestävät keskiviikosta sunnuntaihin.

ERI PÄIVIEN SHOPPAILUT ON MAHDOLLISTA YHDISTÄÄ SAMALLE TOIMITUKSELLE ILMAISILLA POSTIKULUILLA, kun toimit näin:

Käytä jokaiseen tilaukseesi alennuskoodia YHDISTÄ.
Näin House Of Organic tietää, että olet tekemässä tilauksia muinakin päivinä ja jättää tilauksesi odottamaan. Alekoodilla olevat tilaukset käsitellään vasta kampanjapäivien jälkeen maanantaista (9.9.) eteenpäin.

(Jos alekoodia ei ole käytetty tilauksella, se lähetetään vastaanottajalle viipymättä, eikä tilaus jää odottamaan muiden päivien tilausten kanssa yhdistämistä.)

KESKIVIIKKO 4.9.

* Kaikki keskiviikon tarjoukset *

SANNIN VALINNAT:

* Evolve True Balance Lotion 50 ml - alehinta 21€ (norm 29,90€)

* Senja Cosmetics Nordic Nectar -hoitovesi 100 ml - alehinta 21€ (norm. 29,90€)

* Mádara Detox Ultra Purifying Mask -mutanaamio 60 ml - alehinta 18€ (norm. 22,90€)

* 100% Pure Fermented Rice Water Toner -kasvovesi 118 ml - alehinta 31€ (norm. 44,90€)

* Benecos Kabuki-sivellin - alehinta 9€ (norm 15,90€)

* Cattier Paris -hiusnaamio kuiville hiuksille 200 ml - alehinta 16€ (norm. 22,90€)

* Flow Cosmetics Appelsiini-raakasuklaa-kuorinta 100 ml - alehinta 19€ (norm 32,90€)

Keskiviikon tarjouksiin valitsin mm. Evolven uuden kosteusemulsion seka- ja rasvoittuvalle iholle. Evolve ei taaskaan petä, ja emulsio on vallan ihanan tuntuinen iholle - ja makean kukkainen tuoksu on tosi hyvä! Ainakin meikäläisen nenään.

Aiemmin olen kokeillut Evolvelta täyteläisemmän Daily Renew -voiteen, ja kevyempi True Balance tuntuu selvästi enemmän mieleiseltäni. Voide imeytyy todella nopeasti eikä jää tuntumaan iholla. Pinta jää himmeäksi. Todella hyvä voide, koostumukseltaan yksi parhaita sekaihon voiteita joita olen testannut.

Löydät * täältä Evolven True Balance -voiteen tarjoushintaan 21€.

Toinen tärppi jonka mielelläni nostan esiin keskiviikon omista valinnoistani on tämän hetken paras edullinen kabukisivellin: Benecosin kabuki. Ecotoolsin mentyä harmillisesti pilaamaan oman alun perin huippukabukinsa laadun, olen iloinen kun löysin Benecosin älyttömän hyvälaatuisen kabukin tilalle suositeltavaksi <3

Löydät * täältä Benecosin kabukin tarjoushintaan 9€.

Kolmannen erityismaininnan saa 100% Puren Fermented Rice Toner (kuvan toinen Toner on tarjouksessa sunnuntaina ja siitä tulee oma postaus).

Kiinnostuin 100% Puren hoitovesistä puhtaasti Katja Kokon hehkutuksen myötä (ja on pullojen kauniilla ulkonäölläkin osuutensa asiaan, Esteetikko myöntää). Korealaistyyppisen Toner-kaksikon riisivesi ammentaa tehonsa fermentoidusta riisiviinistä eli tutummin sakesta. Hoitoneste häivyttää pigmenttimuutoksia, kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Koostumus on ohuen vesimäinen.

Loistavassa ainesosakokoonpanossa on riisiviinin ohella mm. lakritsijuurta ja arbutiinipitoista sianpuolukkaa (kirkastavat), hyaluronihappoa ja sodium PCA:ta (kosteuttavat) sekä niasiiniamidia ja salisyylihappopitoista pajunkuoriuutetta (supistavat huokosia ja parantavat ihon pintarakennetta). Wow mikä cocktail!

Fermented Rice Water Tonerin löydät tarjoushintaan 31€ * täältä.

TORSTAI 5.9.

* Kaikki torstain tarjoukset *

SANNIN VALINNAT:

* Cattier Miselligeeli herkälle iholle 200 ml - alehinta 12€ (norm. 15,90€)

* Lavera Hydro Effect -seerumi 30 ml - alehinta 13€ (norm. 18,90€)

* Lavera-ripsiseerumi 9 ml - alehinta 7€ (norm. 9,50€)

* Unique -suolavesisuihke hiuksille 150 ml - alehinta 10€ (norm. 15,90€)

* Lily Lolo Sculpt & Glow -aurinkopuuteri ja highlighter -duo - alehinta 14€ (norm. 19,90€)

MUITA TÄRPPEJÄ:

* Laponie Milk Cleanser -puhdistusmaito 100 ml - alehinta 15€ (norm. 18€)

* Dr. Hauschka Kevyt Ruusuvoide 30 ml - alehinta 19€ (norm. 24,90€)

* Mádara SOS Hydra Cream 50 ml - alehinta 29€ (norm. 36,90€)

PERJANTAI 6.9.

* Kaikki perjantain tarjoukset *

SANNIN VALINNAT:

* Mossa Glow Cocktail -seerumi 25 ml - alehinta 10€ (norm. 14,90€)

* Lily Lolo -mineraalipohja - alehinta 15€ (norm. 19,90€)

* Flow Cosmetics-mustikkaöljygeeliputsari 100 ml - alehinta 24€ (norm. 32,90€)

* Whamisa Organic Flowers Water Cream 50 ml - alehinta 29€ (norm. 38,80€)

MUUT TÄRPIT:

* 100% Pure Luminous Primer 30 ml - alehinta 29€ (norm. 39,90€)

* Lue by Jean Seo -hyaluronihapposeerumi 30 ml - alehinta 15€ (norm. 19,90€)

* Mádara Smart Antioxidant -silmänympärysvoide 15 ml - alehinta 26€ (norm. 32,90€)

* Lavera Powerful Lashes -ripsiväri 13 ml - alehinta 8€ (norm. 10,90€)

LAUANTAI 7.9.

* Kaikki lauantain tarjoukset *

SANNIN VALINNAT:

* Korento-mineraalimeikkipohja - alehinta 25€ (norm. 32,90€)

* Alima Pure -mineraalimeikkipohja - alehinta 27€ (norm. 35,50€)

* Mádara AHA Peel Mask -naamio 60 ml - alehinta 18€ (norm. 23,90€)

* Lavera Re-Energizing Sleeping Cream 50 ml - alehinta 14€ (norm. 18,50€)

MUUT TÄRPIT:

* Whamisa Peeling Mitt AHA/BHA-kuorintalaput seka- ja rasvoittuvalle iholle - alehinta 25€ (norm. 31,90€)

* Avril-ripsivärit (ne parhaat luonnonkosmetiikan ripsarit) - alehinta 8€ (norm. 11,50€)

* Evolve Rainforest Rescue -seerumi epäpuhtaalle iholle matkakoko 10 ml - alehinta 8€ (norm. 11,90€)

* Naturativ Ecoampoule 2 anti-age -seerumi kuivalle ja ikääntyneelle iholle 30 ml - alehinta 48€ (norm. 63,90€)

SUNNUNTAI 8.9.

* Kaikki sunnuntain tarjoukset *

SANNIN VALINNAT:

* Whamisa Deep Rich Toner 120 ml - alehinta 32€ (norm. 40,90€)

* 100% Pure Coffee Bean -silmänympärysvoide 30 ml - alehinta 21€ (norm. 29,90€)

* 100% Pure Restorative Sea Culture -hoitovesi 118 ml - alehinta 28€ (norm. 39,90€)

* 100% Pure Mattifying Primer 30 ml - alehinta 30€ (norm. 44,90€)

* Laponie Of Scandinavia Face Cream 40 ml - alehinta 27€ (norm. 32€)

* Everyday Minerals -mineraalimeikkipohja - alehinta 17€ (norm. 24,90€)

* Mádara Supreme Hydration -käsivoide 75 ml - alehinta 9€ (norm. 12,90€)

MUUT TÄRPIT:

* Lavera Firming-ampullit - alehinta 17€ (norm. 21,90€) - nämähän olisin totta kai voinut ottaa omiinkin valintoihin mutta kuten todettua, kiva valita välillä muitakin kuin aina samoja - ja saatoin arvata että ampullien suosion takia joku toinen valitsee ne varmasti tarjouksiin :D

* Evolve Hyaluronihapposeerumi 30 ml - alehinta 26€ (norm. 34,90€)

* Lué by Jean Seo Skin Solution -pakkaus - alehinta 30€ (norm. 43,90€) - tämä on mieletön: täysikokoiset hyaluronihapposeerumi, kaurapohjainen kasvokuorinta ja täsmähoito näpyille vain 30€! Lue postaukseni Lué-sarjasta täältä.

* Mádara City CC- sävyttävät kasvovoiteet - alehinta 23€ (norm. 29,90€)

* Whamisa Double Rich Lotion -kasvovoide 120 ml - alehinta 30€ (norm. 38,80€)

* Algamaris Aurinkovoidespray SK 30 100 ml (se luonnonkosmetiikan paras aurinkovoide by far!) - alehinta 18€ (norm. 26,90€)

Luonnonkosmetiikkapäivien tarjouksissa on paljon tosi hyviä muitakin tuotteita kuin nämä omat valintani, ja tulen nostamaan tänne vielä tärppejäni muista tarjouksista :) Esittelen myös sunnuntain tarjouksiin kuuluvan 100% Puren Sea Culture -hoitoveden omassa postauksessaan.

24 kommenttia
02.09.2019

Sokkotestissä viisi kasvovoidetta

Vuorossa on jälleen sokkotestausta.

Tai sanotaan semisokkotestausta. Tällä kertaa sokkotestasin tuotteita, jotka minulla oli jo valmiina tuotehyllyssä odottamassa testausta (kaikki tuotteet on saatu blogin kautta), mutta yhtäkään en ollut avannut enkä tutustunut koostumukseen, tuoksuun tai ainesosaluetteloon. Paitsi yhteen pintapuolisesti vuosi sitten - mutta kerron siitä lisää alempana tuotteiden paljastamisen yhteydessä.

Sokkotestaus on ihan paras tapa tutustua tuotteeseen mahdollisimman objektiivisesti kun mikään brändi-imagoon liittyvä ennakkoasenne, visuaalinen tekijä tai ainesosaluettelon muodostama mielikuva ei vaikuta kokemukseen. Tässä tapauksessa tietysti tiesin mistä brändeistä ja minkä näköisistä tuotteista oli kyse, mutta en tiennyt mitä tuotetta oli missäkin purkissa.

Yritin testijakson aikana arvata tuotteet, ja lopussa paljastuu miten meni :) Sokkotuotteiden purkittajana toimi sisareni.

Voiteita on viisi: kaksi normikosmetiikkaa, kaksi luonnonkosmetiikkaa ja yksi semi-luonnonkosmetiikkaa (eli ei-sertifioitua mutta ainesosat pääsääntöisesti luonnollisia).

Tuotteista kommentit antoi myös ystäväni Mili, jolle kiikutin purkit nuuhkittavaksi ja ihoon testattavaksi. Oli mielenkiintoista, miten eri lailla koimme osan voiteista.

VOIDE 1

Sanni: ohutta emulsiota. Tuntuu iholla kevyesti ravitsevalta ohuesta koostumuksesta huolimatta, ei siis "vesimäinen". Imeytyy hyvin ja jättää ihon sileäksi ja erittäin miellyttävän tuntuiseksi.

Koostumus tuntuu luonnolliselta, ainakaan mikään synteettinen pehmentäjä tai liukuvuuden tuoja ei erotu. Miellyttävä puuterisen pehmeä ja vähän kukkainen tuoksu, tuoksusta tulee mieleen pörröinen ja puuteriroosan värinen mohair-villapaita. Tämä on testivoiteista suosikkini numero kolmosen ohella.

Mili: aika tuhtia voidetta, ei tuoksu juuri millekään. Vähän rasvainen fiilis, ei imeydy heti vaan jää hetkeksi iholle pyörimään.

VOIDE 2

Sanni: kevyt, läpikuultava emulsio, vähän geelivoidemainen. Colamaisella tavalla vienon makea tuoksu, ei lainkaan tuttu. Vaikka voiteen koostumus tuntuu levittäessä kevyeltä, se jättää iholle yllättävän ravitun tunteen. Ei imeydy ihan hetkessä. Koostumus on ihan miellyttävä, veikkaan tätä normikosmetiikaksi, mutta koostumus ei tunnu vahvan silikoniselta tai "muoviselta".

Mili: Imelän, kukkaisen ja sokerisen tuoksuinen. Kevyemmän oloinen kuin ykkönen, imeytyy nopeammin ja on helposti työstettävä. Geelivoide.

VOIDE 3

Sanni: kaikkein kevyin testivoiteista. Tosi miellyttävä, koostumuksessa ei erotu yhtään silikonisuutta tai muulla lailla synteettistä liukkautta. Todella aidon tuoksuinen kukkaistuoksu, päässä lyö hetken tyhjää kunnes tajuan: ruusu..! Varmaan aidoin ja luonnollisin ruusun tuoksu mitä olen missään voiteessa haistanut. Imeytyy nopeasti. Tämä on voide normaalille ihotyypille. Suosikkini ykkösen ohella.

Mili: pahan hajuinen ja "turhan luonnollinen" tuoksu, hyvin ekovoidemainen. Tämäkin tuntuu koostumuksen puolesta geelivoiteelta. Imeytyy hyvin mutta ei yhtä hyvin kuin kakkonen. Tuoksu jää voimakkaasti iholle.

VOIDE 4

Sanni: paksua ja täyteläistä, suojaavan tuntuista vaikkakaan ei rasvaista. Tuntuu normikosmetiikalta tuoksunsa ja koostumuksensa puolesta. Geneerinen, puhdas tuoksu josta tulee vähän mieleen puhdas pyykki tai pyykinpesuaine..? Veikkaisin tätä yövoiteeksi jos en tietäisi, että kaikki testivoiteet ovat päivävoiteita. En käyttäisi tätä itse. Liian paksua. Tuoksu on kaikkein voimakkain testivoiteista.

Mili: hyvin perinteinen ja voimakas kasvorasvan tuoksu. Toisaalta tästä tulee myös hyvin vahva assosiaatio kampaamotuotteisiin, tekeeköhän tämän valmistaja myös kampaamotuotteita..? Tuoksu tuo mieleen tätini kampaamon. Koostumukseltaan aika jytäkkää. Tuntuu paksulta ja rasvaiselta mutta imeytyy lopulta hyvin.

VOIDE 5 ("anonyymit" testeripurkit loppuivat, piti käyttää vanhaa Widmeria...)

Sanni: tutun tuoksuinen..! Pehmeä ja parfyyminomainen kukkaistuoksu, tykkään tästä tuoksusta.  Voide on todella ravitsevan tuntuinen, tämäkin enemmän yö- kuin päivävoiteen omainen. Koostumus on kuitenkin ihan miellyttävä mutta vähän liian täyteläinen makuuni.

Mili: tuoksuu aivan lakritsille! Siis ihan lakritsiuutteelle..! Tuoksussa on myös jotain puuta ja viileän raikasta.... eukalyptus? Minttu? Vähän sellainen Vicks-fiilis. Koostumus on aika paksu, vähän joutuu työstämään, mutta ihan kiva. (Voiteen oltua hetken iholla Milin tuoksukokemus muuttuu: "Nyt se lakritsin tuoksu hävisi..! Purkissa tuoksuu edelleen lakulle mutta iholla ei.")

Testivoiteet ovat tässä.

Lieracin Lift Integral Sculpting Lift Cream (4), Natura Siberican Siberie Mon Amour Protection Day Cream (1), Tonymolyn Timeless Ferment Snail Emulsion (2), Cattierin Redensifying Day Cream (5) ja Aromatican Rose Absolute Vital Fluid (3). 

Olin testauksen aikana aika varma kolmos-, nelos- ja vitosvoiteista, mutta ykkösen ja kakkosen kanssa oli vaikeaa.

Kolmosvoiteen arvauksessa auttoi ruusun tuoksu (kun voiteen nimi on Rose Absolute) ja vitosvoiteessa minulle ennalta tuttu Cattierin tuoksumaailma, vaikka juuri kyseistä voidetta olin testaillut kämmenselälle vain pari kertaa ja tästäkin on aikaa vuosi. Nelosvoiteen eli Lieracin päättelin sen paksusta koostumuksesta ja synteettisen oloisesta tuoksusta.

Jäljelle jäivät Tonymoly ja Natura Siberica, ja lopulta veikkasin kakkosen olevan Tony ihan vain karkkimaisen makean tuoksun takia. Tuntui epätodennäköiseltä, että Siperian yrtteihin pohjautuvan Natura Siberican voide tuoksuisi coca colalta tai sokerilta :) Ja oikein meni tämäkin arvaus.

Voiteet 1, 2 ja 3 olivat minusta aika tasaväkisesti yhtä hyviä, mutta 1 ja 3 vetivät kirivät suosikeiksi nyt kun iho vielä vuodenajan mukaan viihtyy kevyemmillä voiteilla. Tonymolyn voide jätti iholleni selvästi ravitsevamman pinnan kuin Siberica ja Aromatica. Keskitalvella mieltymykseni olis varmaankin kohdistunut Tonyyn ja Cattieriin.

VOIDE 1: NATURA SIBERICA Siberie Mon Amour Protection Day Cream

23,90€ / 50 ml

Edullisen Natura Siberican Siberie Mon Amour -päivävoide on brändin hintatason mukaisesti edullisesti formuloitu voide, jossa voidepohja muodostuu kokonaisten öljyjen sijaan esteriöljyille. Ne tekevät voiteesta mukavan tuntuisen ja usein helpommin levittyvän ja kevyemmän tuntuisen kuin kokonaisten öljyjen ja rasvojen kokoonpanolla formuloitu voide, mutta esteriöljyillä ei ole ihan samaa hoitavuutta kuin kokonaisilla öljyillä. (Vrt. kokojyvävilja ja raffinoitu vilja.)

Ihan pätevä ja hommansa hoitava kosteuttava voide joka tapauksessa. Miellyttävä puuterinen tuoksu ja kaunis purkki. (Olen aina fanittanut Siberican pakkauksia.) Ecocert-sertifioitu.

VOIDE 2: TONYMOLY Timeless Ferment Snail Emulsion

54,90€ / 140 ml (kuvassa pieni Timeless-pakkauksen mukana tullut 20 ml näytekoko)

Korealainen Tonymoly tunnetaan ennen kaikkea hassunsöpöistä hedelmä- ja eläinaiheisista pakkauksistaan, mutta merkillä on myös "vakavamman" näköisiä ihonhoitotuotteita. Timeless on sarja ikääntymisen merkkejä vastaan, ja sisältää vaikuttavana aineena fermentoitua etanaseerumia.

Sarjan kosteusemulsiossa etanaseerumi on ykkösenä. Tooooodella pitkästä incistä löytyy kärkipuoliskolta myös niasiiniamidia ja sheavoita sekä joukoittain koostumusta muokkaavia silikoni- ja polymeeriyhdisteitä ja synteettisiä emulgaattoreita. En ehkä tämän reseptiikan perusteella itse tarttuisi K-Beauty-osastolla ensimmäisenä Tonymolyn etanatuotteisiin, parempiakin tuotteita on tässä kategoriassa vaikka Tonyn Snail Emulsion ihan miellyttävältä iholla tuntuukin.

VOIDE 3: AROMATICA Rose Absolute Vital Fluid

54,50€ / 100 ml

Aromatica on testin toinen korealainen; sarja on Natura Siberican tapaan sekoitus normi- ja luonnonkosmetiikkaa. Osalla tuotteista on Ecocert-sertifikaatti, osa on sertifioimatonta mutta hyvin lähellä luonnonkosmetiikkaa. Rose Absolute kuuluu sertifioimattomiin.

Rose Absolute Vital Fluid on todella miellyttävän tuntuinen, kevyt ja helposti imeytyvä voide. Sen ruusun tuoksu tulee aidosta Bulgarian Rosa Damascena -ruususta. Kuin purkitettua ruusua, koen minä! Sokkoarviossani arvioin voiteen olevan ilman muuta normaalille iholle, mutta se onkin valmistajan mukaan kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Jännä juttu. Tosiaanko ajattelevat kuivaihoisen selviävän näin kevyellä kosteutuksella..?

Voiteessa on iso liuta kasviöljyjä ja -uutteita (sekä huomattavasti vähemmän esteriöljyjä kuin esim. Natura Sibericassa): babassuöljyä, seljankukkauutetta, amlahedelmän uutetta, kookosöljyä, persikansiemenöljyä sekä muita hyviksiä kuten Korea-kosmetiikan standardia niasiiniamidia sekä kosteuttavaa betaiinia. Ei lainkaan silikoniyhdisteitä eikä myöskään alkoholia.

Tätä voidetta käyttäisin mielelläni.

Karkkipäivässä on myöhemmin tulossa isompi juttu Aromaticasta.

VODE 4: LIERAC Lift Integral Sculpting Lift Cream

65€ / 50 ml

Lift Integral on kiinteyttävä ja veltostuneita kasvonpiirteitä uudelleenmuotoileva voide. (Tai pitäisikö tämä korrektisti ilmaista; "vähentää veltostuneen ihon ja roikkuvien piirteiden vaikutelmaa"). Ikäsuositus voiteelle on 50+.

Myyjävuosien aikana minulle muodostui käsitys miltä eri ikäryhmille ja ihotilanteisiin kehitetyt ja markkinoidut tuotteet usein tuntuvat, ja kiinteytystä lupaavat, yli 50- ja 60-vuotiaille suositellut voiteet olivat lähes aina tällaisia hyvin täyteläisiä ja "jämäkän" tuntuisia.

Ajattelin nuorempana, että ehkä vanhemmat rouvat pääsääntöisesti pitävät runsaasta voiteen tunnusta kasvoillaan. Mutta on rikkaaseen ja suojaavaan koostumukseen muutkin syynsä, kuten se, että iho todellakin ikääntyessä kuivuu ja tarvitsee vuosi vuodelta enemmän lisäapua kosteuden pidättämisessä. (Ehkä vähän off topic Lieraciin liittyen mutta siinä vähän taustaa tämäntyyppisten voiteiden koostumusseikoille...)

Lierac on ylellistä apteekkikosmetiikkaa ja sekoittaa tuotteissaan sekä synteettisiä että kasvipohjaisia ainesosia. Lift Integralin kiinteyttä lupaaviin aktiiviaineisiin kuuluvat mahonki- ja purppuratulppaaniuute ja kosteutta ja lipidejä ihoon puolestaan tuovat mm. hyaluronihappo, kookosöljy ja sheavoi.

VOIDE 5: CATTIER Redensifying Day Cream

42,40€ / 50 ml

Cattierin Redensifying-päivävoide tavoittelee samaa kohderyhmää kuin Lieracin Lift Integral, mutta sertifioidun luonnonkosmetiikan keinoin. Voide lupaa täyttää juonteita, kiinteyttää kasvojen ja kaulan ihoa ja kohottaa veltostuneita kasvonpiirteitä. Ikäsuositus on noin 45+.

Cattierin voiteen tehosta vastaa joukko kasviöljyjä ja -uutteita, joihin lukeutuu mm. Laveran Firming -voiteessakin käytetty alppitähtiuute sekä tattariuute, skvalaani ja levä. Ja Cattierista kun on kyse, mukana on totta kai myös kattaus eri savilajeja. Miten nämä ainesosat kohottavat kasvonpiirteitä, siitä haluaisin kuulla valmistajalta lisää (ja sama koskee Lieracia mahonki- ja tulppaaniuutteineen ^_^)

Olen niin blogin kuin myöhemmin maahantuoja-tiimin töidenkin puolesta tutustunut Cattierin koostumuksiin ja tuoksuihin, miltä pohjalta Redensifying-voide oli suheellisen helppo tunnistaa Cattieriksi vaikka en juuri tätä voidetta olekaan itse käyttänyt. Eri sarjojen tuoksumaailmat ovat erittäin tunnistettavia. Olisikin ollut hauska nähdä olisinko tunnistanut Cattierin hajusteettoman voiteen. :)

*

Myyntipaikkatietoja:

Natura Sibericaa saa nykyään laajalti ekokaupoista (Ruohonjuuri) tavarataloihin (Sokos).

Tonymolya saa Sokokselta ja Stockalta ja verkossa nobebeautylta.

Aromaticaa myy Suomessa Eleven.

Lieracia myyvät apteekit.

Cattieria saa mm. Stockalta ja Ruohonjuuresta.

9 kommenttia
30.08.2019

Pinkki tuli - kiharat meni

Kahden viikon takaisella hiustenvärjäykselläni oli muutakin vaikutusta kuin hiusten kantajan mielen ja tyvikasvun kirkastuminen - kiharat katosivat ja hiuspohja koki pahimmanlaatuisen shokin mitä olen koskaan kokenut. Sulfaattishokin, täytyy kai sanoa tässä yhteydessä.

Nyt ainakin tuli selvitettyä, miten hiuspohja reagoi voimakkaasti pesevään sulfaattipitoiseen shampooseen oltuaan monta kuukautta ilman sulfaatteja.

Heti värjäyksen jälkeen hiuspohjani alkoi kutista vimmatusti. En puhu mistään pienestä kutittelusta vaan päänahkani syyhysi niin, että pelkäsin sen menevän raapimisesta rikki. Päänahka kutisi yölläkin niin kovasti että heräsin siihen ja oli taas pakko raapia. Hiuspohja tuntui rahisevan kuivalta.

Kaveri tutki hiuspohjani ja kertoi sen olevan kauttaaltaan kuivan "hilseen" peitossa; siis pöllyävää, kuivaa päänahkaa.

Otin yhteyttä kampaajaani joka kertoi, että tällaista reaktiota saattoi odottaakin kun olen ollut sulfaatittomalla Curly Girl -metodilla niin pitkään. Hiuspohjani on aina aiemmin tottunut säännöllisiin pesuihin myös sulfaatillisilla shampoilla, mutta nyt olin käyttänyt yksinomaan hellävaraisia, sulfaatittomia shampoita neljä kuukautta putkeen.

Värishampoo, jolla hiukseni värjättiin, ei sisällä sulfaatteja (luulin niin mutta se ei pitänytkään paikkaansa), mutta saadakseen liian tiukkaan tarttuneen pinkin värin haalistumaan, kampaaja pesi hiukseni myös syväpuhdistavalla shampoolla. Ne ovat tunnetusti kaikkein stydeimpiä shampoita.

Tämän hetken "Wavy" girl, jos sitäkään...

Totta kai vaalennuskäsittelykin saattoi hermostuttaa hiuspohjan. Olen vaalentanut hiuksiani melkein 20 vuotta eikä hiuspohjani ole ikinä ennen reagoinut tällä tavoin, minkä vuoksi arvelen shampoon olleen todennäköisempi syypää. Tai sitten taustalla on vaalennuksen ja shampoon yhteisvaikutus, joka yksinkertaisesti oli shokki hiuspohjalle joka ei ollut moneen kuukauteen ollut kosketuksissa niin vetyperoksidin kuin sulfaattien kanssa.

Kampaaja sanoi, että päänahka kyllä tokenee kun sitä kosteuttaa ja sen oma rasvatasapaino palaa taas. "Ole pesemättä niin pitkään kuin vain pystyt, mahdollisimman pitkät pesuvälit olisivat nyt parasta", neuvoi kampaaja. Pesuvälini ovat jo luonnostaan pitkät, 3-4 päivää, joten tämä ei ollut vaikea toteuttaa - paitsi että hillittömästi kutiava päänahka sai olon tuntumaan ällöltä ja olisin vain hulluna halunnut "pestä kutinan pois".

Töissä kollega neuvoi hieromaan hiuspohjaan Cattierin kuivaöljyä, ja se auttoikin pahimpaan kutkaan. Toisaalta öljyn jäljiltä tyvi jäi myös vähän mähnäisen näköiseksi, mutta se oli pieni hinta kutinan lieventymisestä. Kutina katosi lopulta kokonaan kun pesin hiukset - sulfaatittomalla tietenkin.

Toinen värjäystä seurannut ilmiö on kiharoiden laantuminen.

Värjäyksen yhteydessä kampaaja föönasi hiukseni suoriksi, siksi ne ovat suorat heti kampaajan jälkeen otetuissa kuvissa. Hiusten pitäisi tietenkin palata normaaliin muotoonsa seuraavan pesun yhteydessä, mutta näin ei käynyt. Hiusten kiharatilaa voi nyt kutsua sanalla laiskasti laineileva, kunnon kiharaa en ole näihin onnistunut värikäsittelyn jälkeen (vielä) palauttamaan. Olen pessyt ja hoitanut hiuksia Curly Girlin mukaisesti.

Ja: hiukset ovat todella kuivat. :( Niiden viime kuukausina saavuttama terve kunto on suurelta osin poispyyhkäisty.

Toki uskon, että vallitseva tilanne on vain väliaikainen, ja saan hiukset vielä uudelleen kiiltäviksi ja jäntevän kihariksi, mutta aika järisyttävää että värjäystoimenpiteellä oli näin kokonaisvaltainen vaikutus hiusten kuntoon. Vaalennusainetta (kera Olaplexin) laitettiin vain hiuksen tyveen, ja pituudet käsiteltiin Pulp Riotin Blank Canvas -suoravärinpoistoaineella, joka kampaajien mukaan on vaalennusta paljon miedompi käsittely.

Samalla tämä kokemus kuitenkin vahvistaa, miten tervehdyttävä hiustenhoitomenetelmä Curly Girl todella on.

Alempi kuva on tältä aamulta - ja siinäkin hiukset tuoreeltaan puristeltu geelillä. Kiharat? Tulkaa pian takaisin...

Menetelmän ydinhän on hiusten mahdollisimman hellävaraisessa pesussa ja kosteuttavassa hoidossa, ja kun kriteerit täyttäviin tuotteisiin sitoutuu riittävän pitkäksi aikaa, tuloksia todella saa. (Lähtötilanteesta riippuen tietenkin, mitä huonompikuntoinen hius, sitä suuremmat muutokset.)

Värjäys ja vaalennus, kuten myös syväpuhdistavat shampoopesut ja föönaus, ovat hiuksille aina rasittavia ja kuivattavia käsittelyjä. Kun nämä kaikki elementit kohdistuivat hiuksiini yhdellä kertaa, on tulos se mitä tänään kuvailen. Hiukseni ikäänkuin kerralla tyhjentyivät siitä kosteustasapainosta, jonka ne olivat viime kuukausina saavuttaneet.

Nyt ei muuta kuin uudelleen elvyttämään.

Jep, hius on kuollutta sarveiskuitua eikä sitä saa eloon millään, mutta eloisammaksi sen saa; hiuskuituun voi tallettaa kosteutta, elastisuutta lisääviä rasvoja sekä pintaa silottavia ja kosteuden haihtumista pidättäviä ainesosia. Näitä aineita hiukseen "syötetään" Curly Girlin kaltaisessa hoitotavassa.

Viimeisimmät hoitishankintani

Hoitoainebuffet on katettu, lähdetään taas töihin, kutrit! ^_^

23 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat