"And now for something completely different".
Ihonhoidosta vaihteeksi hiustenhoitoon - ja hyvin erilaiseen hiustenhoitoon. Olen viimeisen kuukauden ajan tehnyt tuttavuutta ayurvedisen hiustenhoitosarjan kanssa, ja kokemus on ollut varsin mielenkiintoinen. Sarja on nimeltään Khadi, ja monelle ehkä tuttu myös ihonhoitoöljyistään.
Tuotteet olen saanut testiin töistä.
Tätyy kertoa, missä yhteydessä itse kohtasin Khadi-brändin ensimmäisen kerran. :) Kävin kasvohoidossa ahvenanmaalaisessa ekohoitola Lustansissa, ja minulle laitettiin hoidon aikana Khadin ruusunaamio. Hoidon jälkeen salongin omistaja Nina antoi minulle kotiin vietäväksi muutamia näytteitä. Yksi näytteistä oli pieni pullo Khadin kasvoöljyä. Elettiin vuotta 2012, eli oltiin vielä kaukana ajasta, jolloin käytin öljyjä iholla.
Nina ojensi pullon minulle ja sanoi, että "Sun täytyy kokeilla tätä, Khadin öljyt ovat ihan parhaita!" Varmasti ovat - - mutta en kokeillut. En tuohon aikaan pystynyt vielä kuvittelemaankaan, että laittaisin naamaan voiteen sijaan öljyä... :D Niin ne ajat ja ihmiset muuttuu ☺️
Khadin kotimaa on Saksa, mutta tuotteet valmistetaan alusta loppuun Intiassa ayurvedisten menetelmien mukaan. Sarjalla on BDIH-sertifikaatti. Tuotteissa käytetään ayurvedisiä yrttejä kuten amlaa, shikakaita, reethaa ja brahmia, jotka saadaan sertifioiduilta luomutiloilta tai villiviljelmiltä luonnosta.
Kussakin tuottessa on oma khadi-eliksiiri, eli ayurveda-yrteistä koostuva hoitavien uutteiden kokonaisuus. Yrttien ohella myös eteeriset öljyt ja niiden luoma terapeuttinen vaikutus sekä tuoksu on tärkeä osa Khadin maailmaa.
Khadi on käymässä läpi pakkaus- ja tuoteuudistusta, ja testiin saamani tuotteet edustavat uudistunutta Khadia. Uudet kasvotuotteet ovat tulossa Suomeen myöhemmin tänä vuonna.
Khadiin tutustuminen sopikin mainiosti tähän ajankohtaan elämässäni, kun viime kesänä ja syksyn aikana perehdyin ayurvedaan ja kävin ayurveda-konsultaatiossakin. (Siitä voi lukea lisää täältä.)
Ayurveda on tuhansia vuosia vanha intialainen hyvinvoinnin filosofia, elämän taito. Intiassa sillä on lääketieteen asema. Meillä länsimaissa ayurveda nähdään ennen kaikkea mielen ja kehon tasapainoa tukevana elämäntapana.
Ayurvedassa mieltä tasapainotetaan myös kehon kautta, ja tässä öljyillä on merkittävä rooli. Öljyt ovatkin ayurvedisen kauneudenhoidon ydin. Öljyjä käytetään niin vartalolla, kasvoilla kuin hiuksissa, ja Khadin hiustenhoidossa hiusöljyt ovat kaiken kulmakivi.
Khadilla on viisi erilaista hiusöljyä
Mutta - Khadin omalaatuisuus ei jää öljyihin. Tässä muutama asia Khadin hiustenhoidosta, joka on hyvä tietää:
Itselläni on vaalennettu ja kemiallisissa käsittelyissä pahasti vaurioitunut tukka, joten minun hiuksilleni Khadin tuotteet eivät sovellu parhaalla mahdollisella tavalla. Tai sanotaan näin, että minun tulisi sitoutua luopumaan joko hiusten vaalennuksesta, tai siitä "pinnoitetun" sileästä tunteesta, johon olen mm. kvattien myötä tottunut. Mutta luulenpa, että tämä ei ole kohdallani todennäköistä ainakaan ihan lähiaikoina. (My coral hair..! 🧡)
Käyttäjien positiiviset kokemukset Khadin tuotteista rinnastuvat samaan euforiaan, jota olen kuullut saippuapohjaisten palashampoiden faneilta - silloin kun Khadi toimii, tuotteet muuttavat hiukset ilmaviksi, kiiltäviksi ja uskomattoman pehmeiksi - kuin parhaan kampaamokäsittelyn jäljiltä. (Ja toisaalta silloin kun Khadi ei toimi, kuten erityisesti yhden spesiaalituotteen kohdalla, tulos voi olla päinvastainen.)
Kuten alussa totesin - Khadi on erittäin kiinnostava sarja, ja jotain ihan muuta kuin tavanomainen hiustenhoito. Haluatko kokeilla jotain uutta? Lue eteenpäin :)
KHADIN AYURVEDINEN HIUSTENHOITORITUAALI
Khadin perinteinen ayurvedinen hiustenhoitorituaali koostuu öljystä ja jauhemaisesta puhdistuksesta. Nestemäinen shampoo ei ole välttämätön, tai sitä voi käyttää vaihdellen jauhepuhdistuksen kanssa.
Öljyä levitetään hiuspohjaan ja kammataan pituuksiin. Öljyn annetaan vaikuttaa mielellään vähintään 30 minuuttia. Sitten hiuspohjaan ja hiuksiin levitetään ayurvedisesta yrttijauheesta ja vedestä sekoitettu tahna, jonka annetaan myös vaikuttaa vähintään 30 minuuttia. Tahna toimii yhdistettynä shampoona ja hoitoaineena; se samalla puhdistaa hiukset ja jättää ne sileiksi ja pehmeiksi.
Öljy- & hiuspulveri-rituaali vie aikaa, ja se on ayurvedassa tarkoituskin. Rituaaleilla on tarkoitus rauhoittaa mieltä ja ottaa aikaa itselleen. Hiusöljyn ja -jauheen vaikuttaessa hiuspohjaa voi hieroa, mikä tehostaa aineiden vaikutusta sekä rentouttaa.
KHADIN "MODERNI" HIUSTENHOITORITUAALI
Länsimaisessa elämäntyylissä tällaiselle hiustenpesurutiinille on harvoin aikaa päivittäin, minkä vuoksi Khadilla on tuotteita myös "moderniin", nopeaan hiustenhoitorutiiniin; nestemäinen shampoo sekä voidemainen, poishuuhdeltava hoitoaine.
Näitä voi mielellään yhdistää jauheiden ja öljyjen kanssa, erityisesti jos haluaa Khadi-hiustenhoidosta parhaan hyödyn.
Aloitetaan esittely hiusöljyistä.
ROSE REPAIR -HIUSÖLJY 19,60€ / 50 ml
Khadin valikoimassa on viisi hiusöljyä, joista valitsin kuiville ja vaurioituneille kutreilleni Rose Repair -öljyn. Öljyä hierotaan kuiviin hiuksiin ennen shampoopesua, hiuspohjasta pituuksiin. Olen käyttänyt öljyä "moderniin" tapaan nestemäisen shampoopesun kanssa.
Ensimmäinen fiilis Ruusu-öljystä on: onpa jännän tuoksuinen...! Khadin tuoksuja on mahdoton selittää, ne täytyy vain kokea itse. Tietysti se, että tuotteet tulevat Intiasta, antaa jo osviittaa. Ne ovat syviä ja persoonallisia. Testiin saamistani tuotteista erityisesti Rose Repair -öljyssä on intialais-henkinen, vahvasti yrttinen ja kukkainen tuoksu,
Rose Repair -öljyssä on yli 40 (!!) ainesosaa, joiden joukossa mm. geraniumin, laventelin, vetiverin, ylang ylangin ja tulsin eteerisiä öljyjä. Hoitavan öljypohjan muodostavat seesaminsiemen-, kookos-, risiini-, jojoba-, oliivi-, argan- ja vehnänalkioöljy. Suurin osa öljyn sisältämistä ainesosista on ayurvedisiä rohdoskasveja.
Toinen fiilis: onpa riittoisa...! Luin käyttöohjeen vähän huolimattomasti, ja levitin öljyä ensimmäisellä kerralla iloisesti koko kämmenellisen - ajatuksena saada hiukset kunnolla saturoitumaan öljystä. Tosiasiassa 2-3 pumppausta riittää (hiusten pituudesta riippuen), sillä öljy hierotaan ensin hiuspohjaan, ja sen jälkeen kammataan pituuksiin. Pieni määrä riittää hoitamaan koko tukan, ja mun eka kokeilu pehmensi tukkaa vähän liikaakin :D
Kokemus summattuna: erinomaisen hyvä hiusöljy 👌 Minulla on pitkä historia öljyjen käytöstä hiustenhoidossa, ja tiedän, millainen vaikutus öljyillä parhaimmillaan voi hiukseen olla. Khadin Rose Repair tekee hiukset superpehmeiksi ja taipuisiksi, melkein vauvanhius-silkkisiksi. (Mutta ihan eri tavalla silkkisiksi kuin silikonit ja kvatit, jotka jättävät hiukseen pinnoitteen.)
Jos sinulla on kuivat ja vaurioituneet hiukset, mutta herkästi rasvoittuva päänahka, Rose Repair -öljyn voi toki levittää vain hiusten pituuksiin. Khadilla on erikseen Neem-öljy joka sopii rasvoittuvalle hiuspohjalle.
Ayurvedan mukaan hiuspohjan öljyhieronta stimuloi hiustenkasvua ja auttaa tekemään uudesta, kasvavasta hiuksesta vahvemman. Yrttiöljyt myös ehkäisevät kaikenlaisia hiuspohjan ongelmia, vähentävät hiustenlähtöä ja tasapainottavat päänahkaa.
Öljyillä on Khadin maailmassa myös tärkeä rooli hiusvärin vahvistajana. Öljyt auttavat Khadi-kasvivärien pigmenttejä kiinnittymään hiukseen ja kestämään pidempään.
ORANGE VITALITY SHAMPOO 25,20€ / 200 ml
Khadin valikoimassa on kuusi nestemäistä shampoota.
Sain niistä kokeiltavaksi kaksi. Myönnettäköön, että pyysin Orange Vitalityn ihan vain Instagramissa lukemani tuoksukuvauksen perusteella! :D Tässä on kuulema hervottoman herkullinen appelsiinin tuoksu, ja se pitää paikkansa. Rakastan sitrushedelmien tuoksua kosmetiikassa!
Orange Vitality -shampoo on tarkoitettu kiillottomille ja elottomille hiuksille sekä kevyesti rasvoittuvalle päänahalle. Ei siis minun kuivalle hiuspohjalleni - mutta kuten todettua, halusin testata tämän jo tuoksun takia! 🧡Shampoossa on appelsiinin, sitruunan ja mandariinin eteerisiä öljyjä... ahh...!!
Khadin shampoot ovat sulfaatittomia yhtä lukuunottamatta (Shikakai). Niissä käytetään ionittomia sokeritensidejä, jotka puhdistavat rasvalikaa tehokkaasti, mutta eivät juurikaan vaahtoa. Tämä kannattaa muistaa Khadin shampoota käyttäessä, älä siis odota vaahtoa - tai ainakaan runsasta sellaista. Pesuteho on silti erittäin hyvä.
Khadin shampoon koostumuksesta peräti 20% on ayurvedisiä yrttiuutteita. Tämä on poikkeuksellista, sillä yleensä shampoosta jopa 90% on vettä. Jotta yrttien tehosta saa parhaan hyödyn, shampoon voi antaa vaikuttaa hiuksissa 10 minuuttia.
Kokemus summattuna:
Pesuteho - oikein hyvä, ei pese hiusta narskuvaksi mutta puhdistaa kuitenkin tehokkaasti.
Koostumus - aika nestemäinen. Veikkaan, että erityislaatuinen, korkean yrttiuutepitoisuuden omaava koostumus vaikuttaa "vetisyyteen".
Kotimaassaan Khadilla on myynnissä erillinen nokka-applikaattori nestemäisille shampoilleen, joka helpottaa shampoon annostelua. Tämäkin on jotain todella omalaatuista! Shampoota annostellaan nokkapulloon tietty määrä, sitten pulloon lisätään vettä, ravistetaan seos sekaisin ja annostellaan hiuspohjaan.
Hoitavuus / esiselvittävyys - shampoo sisältää hiusta kosteuttavia aineita, mutta ei hiusta selvittäviä aineita.
Pääsemme jälleen aiheeseen kvatit (joko olette kuulleet niistä tarpeeksi :D).
Kvatti on silikonin tyyppinen, hiuksen pintaa liukastava ja silottava ainesosa. Niitä käytetään sekä shampoissa että hoitoaineissa tuomassa hiukseen kammattavuutta ja selvittämässä takkuja. Toisin kuin silikonit, kvatteja voi valmistaa myös luonnon raaka-aineista, ja osa luonnonkosmetiikan sertifiointitahoista sallii niiden käytön. Osa taas ei salli, koska niiden valmistusmetodi kuluttaa ympäristöystävällisyyden näkökulmasta tarpeettomasti energiaa.
Khadin äärimmäisen luonnolliseen hiustenhoidon filosofiaan, jossa ayurvediset yrtit sekä kasviöljyt tekevät tuotteiden tehon, kvatit eivät sovi. Khadi välttää kvatteja, eikä niitä ole kuin yhdessä tuotteessa, ja siinäkin niin pieni pitoisuus, että vaikutus on käytännössä olematon.
Siispä: jos olet tottunut kvatteihin, Khadin tuotteet tuntuvat erilaisilta.
ROSE REPAIR SHAMPOO 25,20€ / 200 ml
Ruusu-shampoo on Ruusu-hiusöljyn pari ja tarkoitettu kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Se on Khadin shampoista hoitavin.
Tämä on nyt se ainoa Khadi-tuote, jossa on käytetty kvattia. (Erikoista, ettei hiustenhoitoaineessa kuitenkaan ole.) Oletettavasti kvatilla on haettu hieman selvittävämpää koostumusta kuin muissa Khadi-shampoissa, mutta kvatti on incin loppupäässä ja sen pitoisuus niin vähäinen, ettei se auta minun hiusteni tasoisessa "katastrofissa" :D
Kemiallisissa käsittelyissä vauroituneet hiukset ovat niin huokoiset ja negatiivisesti latautuneet, että tullakseen sileäksi, hius tarvitsisi huomattavan määrän positiivisesti latautuneita ainesosia (kuten kvatteja) kiinnittymään pintaansa. Khadin tuotteet eivät toimi tällä teknologialla.
Rose Repair -shampoo tuoksuu jännän makealle ja hedelmäiselle..! Ruusua en siinä juurikaan aisti, mutta kaikkea runsasta marjaisen makeaa kyllä. :) Tykkään Khadin tuoksuista tosi paljon, ne ovat erikoisia, valloittavia ja persoonallisia. Eivät yrttisiä tai "vihreitä", mutta eivät tosiaan kukkais-parfymoitujakaan tyyliin Patyka.
Ruusu-shampoo tuntuu hiuksissani oikeastaan ihan samanlaiselle kuin Orange Vitality. Syy siihen johtuu joko kvattiteknologian puutteesta tai hiusteni "vääränlaisesta" kunnosta Khadi-tuotteille - tai todennäköisesti kummastakin. Kuten sanottua: Khadin tuotteet toimivat parhaiten käsittelemättömässä hiuksessa.
Shampookokemus summattuna:
Khadin shampoiden plussaa ovat ihanat tuoksut ja ympäristöystävälliset koostumukset. Niistä on varmasti myös apua hiuspohjan epätasapainotiloihin sisältämiensä rohdoskasvien ansiosta.
Mutta sillä lailla hoitavia ne eivät ole, kuin normikosmetiikan "hoitavaan shampooseen" tai kvatteihin tottunut asiakas on tottunut hoitavuuden kokemaan. Khadin hiustenhoitoon täytyy asennoitua eri tavalla.
COCONUT SHIKAKAI -HOITOAINE 25,20€ / 200 ml
Khadilla ei alkuun ollut lainkaan tavanomaista hoitoainetta, sillä perinteiseen ayurvedaan ne eivät kuulu, ja öljy (sekä jauhe) riittävät hoitoaineeksi. Pari vuotta sitten Khadi teki kuitenkin kädenojennuksen länsimaisempaa hiustenhoitorutiinia kohti, ja toi valikoimaansa yhden tavanomaisen, emulsiomaisen ja poishuuhdeltavan hoitoaineen.
Coconut Shikakai -hoitoaineen tehot pohjautuvat hiustenhoidon klassikkoöljyyn, kookokseen, sekä ayurvediseen shikakai-uutteeseen. Shikakaista lisää viimeisen tuotteen kohdalla. Se vasta on mielenkiintoinen aine!
Odotetusti, hoitoaine ei "silkkiyttänyt" tukkaani samaan tapaan kuin kvatilliset hoitoaineet. Kiitos kookosöljyn, Coconut Shikakai jättää hiukset kuitenkin erittäin pehmeiksi ja tapuisiksi.
Kun pesun yhteydessä käyttää vielä Rose Repair -öljyä, hiukset ovat superpehmeän tuntuiset.
Coconut Shikakai -hoitoaineessa on herkullinen, mausteisen makean latte-juoman mieleen tuova tuoksu ja vaaleanruskea väri. Tuntuu, kuin levittäisi hiuksiin kahvivanukasta..!
Kun puhutaan elämyksistä, niin tästä tykkään...! Hauskaa huomata, miten jo hoitoaineen tavallisesta poikkeava väri tekee sen käytöstä jotenkin kivaa :) Tätä me kuluttajat haluamme - sensory appeal. Tuoksut, värit, ihofiilis... (Tiedän, että allergikot ja hajusteherkät ovat asia erikseen.)
DEEP SHINE SHIKAKAI - HIUSNAAMIO 11,70€ / 50 g
Nyt päästään viimein jutun mielenkiintoisimpaan tuotteeseen. Save the best for last..! Tai best ja best, toisille tämä tuote edustaa Khadin parasta hiustaikaa, minä innostuin lähinnä minulle aivan uuden ainesosan monipuolisista vaikutuksista.
Alkuun tärkeä huomio: Khadi on muuttanut uudistuksensa myötä jauhemaisten hiustuotteidensa nimiä ja käyttöohjeita siten, että ne eivät enää kerro tuotteen ominaisuuksista kaikkea olennaista. Sisältö ei ole muuttunut, mutta nimi ja kuvaus kyllä.
Uuden kuvauksen perusteella tuotteen saattaa myös ymmärtää väärin, jos ei ole aiemmin perehtynyt ayurvediseen hiustenhoitoon ja hiusjauheisiin. Siksi haluan tässä jutussa kertoa pulvereiden olennaisen idean, jotta kaltaiseni muut Khadi-noviisit välttyvät hämmennykseltä.
Öljyjen ohella nämä jauhetuista yrteistä valmistetut pesujauheet ovat ayurvedisen hiustenhoidon todellinen "salaisuus". Jauheet toimivat periaatteessa samaan tapaan kuin henna ja muut kasvivärit, eli ne sekoitetaan veden kanssa tahnaksi ja levitetään hiuksiin, mutta nämä yrtit eivät värjää hiusta, vaan puhdistavat ja hoitavat.
Khadin valikoimassa on neljä pesujauhetta: hiilipohjainen ja syväpuhdistava Deep Charcoal Cleanse, herkälle hiuspohjalle soveltuva, kahdestatoista eri yrtistä valmistettu Sensitive Herbal Wash, tuuheuttava ja vahvistava The Power of Amla sekä kiiltoa tuova ja korjaava Deep Shine Shikakai.
Aiemmin Khadin jauheet oli pakattu isompiin purkkeihin ja ne myytiin monivaikutteisina "pulvereina". Amla-jauhe myytiin ensisijaisesti puhdistavana aineena niin hiuksille kuin ihollekin, Shikakai-pulveri taas shampoon & hoitoaineen yhdistelmänä.
Shikakain eli Acacia Concinna -puun palkomaisten hedelmien kuoressa on saponiineja, mikä tekee siitä luonnollisen pesevän aineen. Shikakai-jauhe on yksi ayurvedan perinteisimpiä shampoita, ja omaa myös hiusta vahvistavia ominaisuuksia kykenemällä muodostamaan suojaavan pinnan hiuksen pintaan.
Uudistuksen myötä Khadi muutti Shikakai- sekä Amla-jauheiden nimiä sekä käyttöohjeita, ja ne markkinoidaan nyt hoitavina hiusnaamioina. Tämä on omiaan aiheuttamaan hämmennystä. Ja sellaista se aiheutti minullekin, ennen kuin perehdyin jauheiden vaikutuksiin pakkaustekstejä syvemmin.
Pyysin kokeiltavaksi Deep Shine Shikakai -naamion, luullen sen kuvauksensa mukaisesti olevan kosteuttava ja korjaava hiusnaamio. Sitäkin se voi olla - mutta ensisijaisesti Shikakai on puhdistava aine. Khadi mm. suosittaa nettisivullaan käyttämään Deep Shine -naamiota vaihtoehtona syväpuhdistavalle hiilijauheelleen, jos käyttäjän hiukset ovat jo tottuneet luonnonkosmetiikkaan.
Jos olisin kokeillut tätä shampoona, fiilikseni olisi varmasti ollut toinen, mutta nyt luulin kokeilevani kosteuttavaa naamiota. Yllätys oli siis melkoinen.
Jauhetta sekoitetaan kuumaan veteen, ja seoksen annetaan jäähtyä. Aiempien ohjeiden mukaan yrttitahna levitetään pesemättömään tukkaan hiuspohjasta aloittaen (koska shampoo-vaikutus..!), mutta uudistuneessa versiossa seos neuvotaan laittamaan pestyyn ja pyyhekuivattuun tukkaan.
Ruskeaa tahnaa hiuksiin levittäessä alkoi vähän jännittää, että entäs jos tämä kuitenkin värjää hiusta. (Netistä löysin myöhemmin vinkin, että käytettäessä shikakai-jauhetta vaalennettuun tukkaan, olisi hyvä tehdä ensin testi pieneen hiusosioon... ) Tahna oli yllättävän helppo ja miellyttävä levittää, sain koostumuksesta juuri sopivan paksuisen. Se ei valunut ollenkaan. Tuoksu oli miellyttävä ja mieto, pehmeän yrttinen. Ehkä jopa vähän makea.
Annoin tahnan vaikuttaa suositellut 30 minuuttia, ja kun aloin huuhtoa hiuksia, tuntuma oli kuin supertehokkaan syväpuhdistavan shampoon jäljiltä. Hiukset olivat karheat ja jäykät. "Tämäkö kosteuttava naamio...?" ihmettelin. Naamio ei jättänyt hiuksiini mitään väriä, mutta sen sijaan se vei hiuksistani mukanaan väriä.
Tämän hyvin erikoisen kokemuksen jälkeen sukelsin nettiin etsimään tietoa Shikakai-jauheesta, ja vasta silloin minulle selvisi, että jauhe tosiaan on ennen kaikkea puhdistava. Mutta, sillä on myös hoitavia ominaisuuksia, jotka vain eivät minun kemiallisesti käsitellyssä ja kvatteihin tottuneessa pehkossani tule esiin. Jauhetta käytetään Intiassa sekä shampoona että hoitoaineena. 'Hoitoaine' voi tarkoittaa niin eri asioita...
Laitoin viestiä blogikollega Emmi Mansikkaviidalle, joka pitää Strawberry Emmi -kauneusblogia. Tiesin Emmin tykkäävän Khadin tuotteista, ja kysyin, sattuiko hänellä olemaan kokemusta myös Khadin jauheista. Jo vain..! Emmi kertoi rakastavansa niitä! Hän käyttää jauheita perinteisen ayurvedisen rituaalin tapaan, eli ensin öljy (30 minuutin vaikutusajalla), sitten hiusten kastelu ja jauhe hierotaan öljyn päälle.
Emmin hiukset eivät ole kemiallisesti käsitellyt kuten minun, vaan kasvivärjätyt ja hyväkuntoiset.
"Lopputulos on ihan mielettömän sileä, kiiltävä ja pehmeä, ihan sellainen kuin olisi ollut kampaajalla. En ole millään muulla tuotteella koskaan saanut näin upeaa lopputulosta", Emmi kertoo. "Hiukset eivät ole samalla tavalla latistuneet kuin vaikka silikonisella tai kovin kvatti-pitoisella hoitiksella voi käydä."
Emmi jatkaa:
"Nämä hiusjauheet ovat kasvivärien ohella olleet avainasemassa siihen, että mun hiukset on nykyään niin hyvässä kunnossa! Mulla on kasvivärin lisäksi savivaalennusraitaa, jonka tuhot olen saanut kuriin ayurvedisella hoidolla. En käytä ollenkaan tavallista hoitoainetta tai naamiota, paitsi jos testaan jotain blogiin, koska niiden vaikutus on niin erilainen eikä yhtään niin upea kuin mitä Khadilla saan."
Wow..! Tällaisenkin kokemuksen jauheilla voi siis saada :)
Googlailen, ja löydän Katja Kokon blogista Emmin kokemusta vastaavaa hehkutusta. ("Hiuksista tuli aivan uskomattoman kiiltävät, tuuheat, sileät ja pehmeät, aivan kuin olisin käynyt kampaajalla jossain kalliissa erikoiskäsittelyssä.") Myös Katjan hiukset ovat hyväkuntoiset ja vain kasvivärillä värjätyt.
Mielenkiintoista.
Khadin maailmasta avautui todellakin paljon syvempi ulottuvuus, kuin "luonnollista, kvatitonta hiustenhoitoa". Hiusöljy tulee jäämään käyttööni, se sopii minunkin hiusilleni täydellisesti!
Minusta on aina erityisen kiehtovaa, kun kohtaan kosmetiikkaa, jolla on käyttäjästä riippuen niin todella erilaisia vaikutuksia, jopa täysin vastakkaisia. 🙂 Khadi on liittynyt saippua-pohjaisten palashampoiden ja 38-ripsarien ohella näiden hyvin erityisten kosmetiikkatuotteiden "Hall Of Fameen".
Palan halusta kuulla, onko lukijoideni joukossa Khadin käyttäjiä..? Millaisia kokemuksia teillä on Khadin tuotteista? Olen erityisen kiinnostunut jauhekokemuksista...!
Postauksen kuvat: Sanni, Khadi ja khadi.de
Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic. *Sis. mainoslinkkejä
Luonnonkosmetiikkapäivät ovat täällä taas…!
VIIKONLOPPUKILPAILU! 🙂
Voit voittaa House Of Organicille 50€ lahjakortin. Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa, mitä tuotteita yleensä ostat Luonnonkosmetiikkapäiviltä. Shoppaatko uutuuksia vai täydennätkö vanhojen suosikkien varastoa?
Vai oletko vielä "Luonnonkosmetiikkapäivät-neitsyt"? Millaisia kosmetiikkatuotteita ostaisit mieluiten tarjouksesta?
Osallistuneiden kesken arvotaan 50€ lahjakortti. Käyttäisitkö sen vaikka maailman parhaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteen testaukseen..? 😍 Tai kokeilisitko kauan himoitsemaasi seerumia..?
Kilpailun säännöt postauksen lopussa. Kilpailuun voi osallistua sunnuntaihin 21.2. kello 00.00. asti.
ARVONTA SUORITETTU. Voittaja on Jnita. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
Tällä kertaa keskityn tarjouspoiminnoissani uutuuksien ohella teemaan, josta kirjoitin Mikä tekee hyvän voiteen? -postauksessani. Eli laadukkaaseen ihonhoitoon - tuotteisiin, joissa koostumusta muokkaavat ainesosat ovat vain tukevassa roolissa ja tuotteen hoitavuus rakentuu aidosti ihoa hoitaville ainesille.
Myönnettävästi minunkin suosikkeihini kuuluu joitain vahvasti "silkkiytettyjä" tuotteita, mutta tällä kertaa halusin nostaa LK-Päivä-tärppieni teemaksi HOITAVUUS ETUNENÄSSÄ.
Teema tulee näkymään blogissa muutenkin kevään aikana, tulossa on juttuja mm. kasvoöljyistä sekä omasta nykyisestä suosikki-ihonhoitorutiinistani, jossa seerumi- ja öljysekoitukset ovat johtotähtinä.
Luonnonkosmetiikkapäivät jatkuvat keskiviikosta sunnuntaihin, ja joka päivä julkaistaan joukko uusia tarjouksia. Eri päivien tilaukset voi tuttuun tapaan yhdistää koodilla YHDISTÄ ja tällöin saa tilauksiin myös ilmaiset postikulut. Kaikki tarjoukset näet täältä.
* WHAMISA DEEP RICH MIST 33€ / 100 ml (43,90€)
Ahh-niin-ihana ja ylellinen kaksifaasinen kosteuttava kasvosuihke. Deep Rich Mist sisältää 7% ruusukameliaöljyä ja 1% oliiviöljyä sekä kehäkukkauutetta, centella asiaticaa, kaurauutetta, tomaattiuutetta, porkkanaöljyä ja lakritsiuutetta. Ihanasta tuoksusta tulee mieleen metsämansikat! Iho jää Deep Rich Mistin jäljiltä sekä kosteutetuksi että pehmeäksi.
Pullon suihke on erittäin hienojakoinen ja tämän tuotteen kohdalla voi todella puhua "mististä".
* WHAMISA REFRESH MIST 33€ / 100 ml (43,90€)
Toinen Whamisan ihanista kaksifaasisista kasvosuihkeista, Refresh Mist, on kehitetty rasvoittuvalle ja sekaiholle. Se sisältää 8% jojobaöljyä. Jojobaöljy on kenties ihan paras öljy rasvoittuvalle ja sekaiholle (ja myös epäpuhtaalle iholle), sillä se on kevyt, ei tuki ihoa, ja on rasvahapoiltaan hyvin ihoidenttinen eli ihon omien lipidien kaltainen.
Lisäksi tässä ihanan sitruksisen tuokuisessa suihkeessa ihoa hoitavat omenauute, vihreää tee, centella asiatica, aprikoosinkiviöljy, tyrniöljy sekä lakritsiuute. Suihke on alkoholiton. Se kirkastaa, kosteuttaa, rauhoittaa ja raikastaa ihoa.
* JOIK REFRESHING TONER 15€ / 100 ml (20,90€)
Joikin Refreshing-kasvovesi on edullisempi vaihtoehto kaksifaasisten kasvovesien faneille. Puolet Whamisaa halvempi Joik sisältää öljyfaasissaan auringonkukansiemenöljyä. Lisäksi kasvovedessä on aloe veraa, tyrniuuteta ja kosteuttavaa sodium pca:ta.
Whamisasta poiketen Joikin tuote on pakattu pumpulliseen pulloon, tämä ei siis ole suihke. Siihen on yksi hyvä syykin.
Joikin kasvoveden the juttu on raikastavuus; tämän raikkaampaa kasvovettä saa markkinoilta hakea..! Kun Joikin kasvovesi esiteltiin minulle Tallinnassa ensimmäistä kertaa (Karkkipäivän lukijoiden kauneusmatkalla! ❤️), sitä kuvailtiin ihan parhaaksi aamuherättelijäksi. Sitä se todella on; Refreshing Toner sisältää aimo tujauksen piparminttuöljyä, jonka virkistävä tuoksu ja viilentävä tunne iholla herättelee kyllä kaikki aistit.
Siirsin oman Rereshing Tonerini suihkepulloon, itse kun olen niin hurmaantunut suihkutettaviin kasvovesiin. Joikia suihkutellessa tajusin, miksi suihkepullo ei ole se paras pakkausmuoto tälle tuotteelle; piparminttuöljy voi kirvellä silmissä, jos suihketta osuu silmiin. Nykyään peitänkin silmät kädellä kun suihkuttelen tätä kasvovettä :)
* NOVEXPERT HYALURONIC ACID SMOOTHING TONING MIST 17€ / 100 ml (22,90€) - Bybin ohella markkinoiden paras hyaluronihappokasvovesi. 🙏🏻
(Bybin Mega Mist on muuten Houselta lopussa eikä sitä saatu toimitettua Briteistä lisää LK-Päiville, kiitos Brexit-juttujen... Suosittelen Mega Mistiä odotellessa kokeilemaan Novexpertin paljon edullisemman vastineen :))
Yhdessä tai erikseen, ihanat ihon hellijät kosteus + öljy 😘 Bybin Supercharge-öljyseerumi ja Evolven hyaluronihapposeerumi tuovat yhteensekoitettuna iholle ihan älyttömän pehmeän, kosteutetun ja ravitun tunteen, ja fiilis vertautuu mun suosikkikomboon Urangilta. Bybi & Evolve -duo vain on edullisempi ja tuoksuton.
* EVOLVE HYALURONIHAPPOSEERUMI 25€ / 30 ml (34,90€) - klassikko jo syntyessään, Evolven hyaluronihapposeerumi on kenties Suomen suosituin. Edullinen, tehokas, hajusteeton ja miellyttävän tuntuinen iholla.
* BYBI SUPERCHARGE -ÖLJYSEERUMI 28€ / 30 ml (38,90€) - erittäin laadukas ja monipuolisesti ihoa hoitava öljycocktail sisältää toista kymmentä laadukasta, kylmäpuristettua kasviöljyä. Pohjaöljy on ihoidenttinen skvalaani. Muita Superchargen öljyjä ovat kukui-pähkinän öljy, valkohilppaöljy, camelliaöljy, sacha inchi -öljy, iltahelokin öljy, kaktusviikunaöljy, riisinleseöljy ja kamomillaöljy. Bybi on valinnut sekoitukseen helposti levittyviä ja iholla kevyen tuntuisia öljyjä. Supercharge Serum sopii erityisesti kuivalle ja samealle iholle.
Vinkki: jos olet uusi kasvoöljyjen maailmassa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan öljyn & vesipohjaisen seerumin sekoitusta. Vesipohjaiseen kosteuttajaan sekoitettuna öljy levittyy ja imeytyy ihoon helpommin, ja iho saa öljystä samat hyödyt kuin käytettäessä öljyä yksinään. 👍
* NUI COSMETICS MEIKKIVOIDE 36€ / 30 ml (48,90€) - luonnonkosmetiikan paras meikkivoide. ✨ Vaikka en halunnut nostaa tämänkertaisiin LK-Päivien tärppeihin värikosmetiikkaa vaan keskittyä ihonhoitoon, tämä upeus on AINA nostettava.
Kilpailijoiden koostumukset ovat parantuneet huimasti sen jälkeen kun Nuin meikkivoide lanseerattiin, mutta yhäkään ei ole Nui'n voittanutta mun iholla. Se levittyy niin täydellisesti kuin olla voi ja jättää täydellisesti mun toiveiden mukaisen pinnan; tasaisen, luonnollisen ja kuulaan mutta ei liian hehkuvan.
Nuin meikkivoide peittää paremmin kuin mikään muu tuntemani nestemäinen luonnonkosmetiikan meikkivoide, mutta tulos ei koskaan ole kakkumaisen pakkeloitu. Iho näyttää tasaiselta mutta luonnolliselta. Lisäksi meikkivoiteessa on aivan ihana, kevyesti vaniljainen tuoksu. Ikuista rakkautta. Tutustu Nui-meikkivoiteen sävyihin tässä postauksessani.
EXTRAVINKKI! 😊 Huomasin, että Terra Cretan superlaadukkaita oliiviöljyjä on House Of Organicin Outletissa puoleen hintaan (päiväys touko- ja kesäkuussa). Nämä kreetalaiset gourmet-oliiviöljyt ovat aika kalliita, joten 50% alennus on mukava hinta tutustua laatuöljyihin. Olen kirjoittanut Terra Cretan huippuöljyistä kreikkalaisen ruoan postauksissani.
* Platinum 0,3% Extra-Neitsyt Oliiviöljy 9€ / 500 ml (19,90€)
Platinum on erittäin alhaisen happopitoisuuden premium-öljy, joka sopii salaatteihin, marinadeihin ja dipiksi. Siihen käytetään vain tiettynä sadonkorjuuaikana poimittuja ensiluokkaisia oliiveja.
* 42 Premium Blend Extra-Neitsyt Oliiviöljy 9€ / 500 ml (19,90€)
Premium Blend on 42 eri oliivilajikkeesta valmistettu herkullinen, rikkaan makuinen mutta matalahappoinen extra-neitsytoliiviöljy, joka sopii kaikkeen ruoanlaittoon, myös paistamiseen.
* Early Harvest Extra-Neitsyt Oliiviöljy 9€ / 500 ml (19,90€)
Varhaisen satokauden valikoiduista oliiveista tehty korkealaatuinen, pienen erän extra-neitsytoliiviöljy. Siinä on raikas, viheriäinen ja jopa hieman metsäinen maku.
* LAPONIE OF SCANDINAVIA FACE CREAM 25€ / 40 ml (32€)
Kotimaisen Laponien tuotteet ovat herkän ihon ystävä; käänny tämän sarjan puoleen, kun haluat minimalistisia ja tehokkaita ihonhoitotuotteita jotka on luotu hoitavuuden, funktionaalisuuden ja minimaalisen ihoärsytyksen ehdoilla.
Laponien kasvovoide sopii normaalista kosteusköyhälle ja sekaiholle sekä ongelmaiholle. Esimerkiksi perioraalidermatiitista kärsivät ovat saaneet apua tästä voiteesta. Voide on koostumukseltaan kevyttä, raikasta geelivoidetta ja se imeytyy hujauksessa. Hoitavina ainesosina on rypsiöljyä, kauraöljyä, unikonsiemenöljyä sekä kolloidista kaurajauhetta, jota käytetään mm. ihottuman hoidossa.
(Vinkki: jos ihosi on kuiva, lisää tähän voiteeseen tippa Laponien tai muun herkän ihon sarjan kasvoöljyä.)
* MÁDARA NOKKONEN DAILY DEFENCE -MULTIVOIDE 14€ / 60 ml (17,90€) - Tässäpä voide tähän talveen, kun pakkaset ovat todella paukkuneet..! Mádaran täyteläiset ja ihanan suojaavat DD-voiteet ovat olleet mun hiihtovoide #1 tänä talvena, ja pitäneet ihoni pehmeänä ja suojattuna suomalaisen talven ikeessä.
Rakastan Mádaran kumpaakin DD-voidetta, joista Pihlajassa on vastustamaton Kettu-karkkimainen tuoksu, mutta valitsin Luonnonkosmetiikkapäiville hajusteettoman Nokkos-version, joka sopii herkällekin iholle. DD-voiteissa on loistava koostumus, joka ei paksuudestaan huolimatta jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Multi-voidetta voi käyttää kaikkialla vartalolla ihon kuiviin kohtiin, ja se on vallan erinomainen käsivoide.
* JOIK MOISTURISING DAY CREAM 18€ / 50 ml (26,90€) on korkealaatuinen kosteusvoide normaalista kosteusköyhälle iholle. Koostumus on lähes nestemäinen, ja sopii kevyistä voiteista pitäville. Täydellinen meikin alle.
Ohuesta koostumuksesta huolimatta voide kosteuttaa ja ravitsee ihoa erittäin tehokkaasti. Se sisältää sheavoita, makadamiansiemenöljyä, arganöljyä, jojobaöljyä, tyrniöljyä sekä lakritsi- ja ruusunmarjauutetta. Tästä koostumuksesta tuntee, miten hyvin ohutkin voide voi hoitaa, kun mukana ei ole paljon "tilaa vieviä" koostumuksen muokkaajia ja silkkiyttäjiä.
* JOIK REJUVENATING DAY CREAM 24€ / 50 ml (33,90€) on saman tyyppinen, nestemäisen ohuen koostumuksen omaava anti-age-vaikutteinen voide iholle, jolla näkyy ikääntymisen merkkejä.
Voide on ruusuvesipohjainen ja sisältää arganöljyä, skvalaania, sacha inchi -öljyä, sheavoita, vihreää teetä, hyaluronihappoa sekä ihoa liftaavia polysakkarideja.
Huomio Joikin voiteiden tuoksuista: Joikin voiteet tuoksuvat perinteiselle luonnonkosmetiikalle, eli hyvin "vihreille". Niissä tuoksuvat raaka-aineiden omat tuoksut.
* SILKY FACIAL OIL -KASVOÖLJY 23€ / 30 ml 30,90€) - silkkisesti iholle levittyvä öljycocktail sisältää safloriöljyä, skvalaania, sacha inchi -öljyä, arganöljyä, kaktusviikunaöljyä ja mäkikuismauutetta. Tähän öljyyn on lisätty myös muutama silkkisyyttä tuova ja levittyvyyttä helpottava ainesosa. Joikin öljy on anti-age-vaikutteinen ja sopii erityisesti aikuiselle iholle. Se sopii myös erinomaisesti sekoitettavaksi Joikin kasvovoiteisiin, jos ne tuntuvat liian kevyiltä.
Bybi on lanseerannut joukon ihania tuotteita, jotka täydentävät upeasti merkin harkitusti laajenevaa valikoimaa. (Yhä kyllä odottelen vesipohjaista seerumia...! Kyllä sekin varmasti jonain päivänä tulee...!)
Talven uutuuksiin kuuluvat silmänympärysvoiteet (JEE!), kirkastava AHA-happo-hoitovesi sekä savinaamio. Kaikki uutuudet ovat mukana Luonnonkosmetiikkapäivien tarjouksissa.
❤️ Aloitan suosikistani 😍 LÖYTÖ!!! ❤️
* BYBI EYE PLUMP OVERNIGHT EYE CREAM 18€ / 15 ml (norm. 24,90€) on silmänympärysvoide JUST mun makuun! Minulla on vaativat silmänympärykset jotka vaativat voiteelta tehokasta pehmennystä ja tunnetta, että iho on sekä kosteutettu että suojattu, ja pinta jää pehmeäksi - mutta vailla rasvaista tai vahamaista tunnetta. Kevyitä silmänympärysvoiteita en juuri enää käytä, sillä ihoni ryystää niiden sisältämät vähäiset rasvat niin, että iho on pian kuin mitään voidetta ei olisi laittanutkaan.
Olen äärimmäisen tarkka silmänympärysvoiteen koostumuksesta (myös tästä on tulossa kevään aikana oma postaus..!), ja Bybin violetti uutuus sai suupielet korviin! Kohtaan nykyään enää harvoin voiteita, joiden koostumus ja ihotuntu olisi "just eikä melkein".
Eye Plump Overnight Eye Cream sisältää skvalaania, parsakaaliuutetta, iltahelokkiöljyä, sheavoita, bakuchiolia, aloe veraa ja hyaluronihappoa. Hoitavat ainesosat täyttävät incin kärjen, ja koostumusta muokkaavia aineita on hyvin maltillisesti ja niitä on vasta alempana.
Voide on täyteläinen ja pehmentävä, mutta ei paksu. Jos joku teistä on kokeillut aiemmin hehkuttamaani Cattierin Eye & Lip Contouria, niin yhtä paksua Bybi ei ole, ja Bybin voide menee varmasti laajemmalle yleisölle kuin Cattierin tosipaksu voide. Cattieria käytän yötä vasten, Bybiä käytän myös päivällä.
Ihan superhyvä silmänympärysvoide! Hyvä Bybi..!!
* BRIGHT EYED ILLUMINATING EYE CREAM 15€ / 15 ml (19,90€) on violettia sisartaan kevyempi voide, ja ajateltu päiväkäyttöön. Voiteessa on myös mukana kevyesti valoaheijastavia pigmenttejä, jotka kirkastavat silmänalusihoa.
Tämäkin silmänympärysvoide on oikein miellyttävän tuntuinen ja kosteuttaa mukavasti, mutta on sen verran kevyt, että suosittelisin tätä joko nuorelle iholle tai helppohoitoiselle, normaalille iholle, jolla ei juuri ole vaatimuksia eikä ikääntymisen merkkejä. Voiteen hoitaviin ja kosteuttaviin ainesosiin lukeutuvat aloe vera, betaiini, skvalaani, manteliöljy, levä ja hyaluronihappo.
Bright Eyed jättää ihoon pehmeän pinnan, mutta jos ihossasi on kuivuutta ja lipidivajetta (kuten ikääntyneellä iholla käytännössä aina on), se ryystää kaikki tämän voiteen pehmentävät öljyt itseensä eikä pintaan jää mitään :) Kuivalle iholle Eye Plump on ehdottomasti parempi.
* BYBI DAY GLOW BRIGHTENING AHA TONIC 15€ / 150 ml (19,90€) on jännä tuote! Tässä meillä on AHA-happopitoinen kasvovesi - tai hoitovesi, sanoisin, jota suositellaan käytettäväksi päiväsaikaan..! Yleensä happopitoisia tuotteita suositellaan aina iltakäyttöön, koska erityisesti AHA (myös BHA)-hapot voivat herkistää ihoa auringolle.
Bybin Day Glow ei niin selvästikään tee, joten siinä täytyy olla aika matala pitoisuus happoa. Käytetty AHA on maitohappo (lactic acid). Kun hedelmähappoja käytetään matalana pitoisuutena (ja tietyssä pH:ssa), ne toimivat myös humektantteina eli kosteuttavat :)
Day Glow -kasvoveden tärkeämmät hoitavat ainesosat ovat itse asiassa antioksidanttiset reishi - ja shiitake-sienten uutteet. Niillä on myös tulehdusta laskeva vaikutus.
Day Glow on koostumukseltaan paksua nestettä, ja tuntuu iholla ihanan kosteuttavalta. Sen voi laittaa iholle joko vanulapulla tai käsin painelemalla. Mä laitan ilman muuta käsin, vanulappu ei kaipaa kosteutusta..! :D
Tykkään Day Glow'sta tosi paljon, vaikka ihmettelen vähän, miksi se on nimetty AHA Toniciksi. Niin moni kuluttaja on oppinut, että AHA-happoja ei käytetä päivisin. Sopivampi nimi olisi kenties voinut olla Brighteing Antioxidant Tonic..?
Sanoisinkin näin: tätähän ei ole mikään pakko käyttää aamuisin, jos se tuntuu oudolta. Iho hyötyy Day Glow'n kosteuttavasta, kirkastavasta ja antioksidanttisesta vaikutuksesta myös öisin 👌 Ainesosien perusteella pidän antioksidanttisuutta tämän tuotteen ykköshyötynä.
Muita hoitavia aineita nesteessä ovat arginiini, aloe vera, vihreä tee ja hibiskus - tämä ainesosahan on muuten merkittävässä roolissa ihoa kirkastavana aineena juuri ilmestyneissä Laveran My Age -tuotteissa :)
* BYBI SUPER GREENS PURIFYING FACE MASK 18€ / 60 ml (23,90€)
Vihdoin Bybi lanseeraa myös oman savinaamionsa! Heillä on ollut aikaisemmin jauhemainen Detox Dust -naamio, mutta se on jäänyt pois jo aikaa sitten, ja nyt syväpuhdistavan naamion paikkaa tulee viimein täyttämään Super Greens!
Super Greens tuntuu iholla perinteiseltä savinaamiolta. Sen koostumus kuivuu iholla, ja tämän tyyppisten naamioden kanssa onkin hyvä muistaa, että naamion pinta tulee pitää vaikutusaikana kosteana. Saven aktiiviset yhdisteet ovat tehokkaimmillaan kosteina, ja iho saa siitä huomattavasti paremman hyödyn, kun naamion ei anna kuivua iholle. Moni valmistaja ei muista tai jaksa tätä korostaa. Naamion saa pidettyä kosteana kätevästi esimerkiksi suihkutettavalla kasvovedellä.
Super Greens -naamion vaikuttavina aineina on kaoliini-saven ohella antioksidanttista spirulinaa, josta naamio saa vihreän värinsä. Mukana on myös ihoa pehmentävää jojobaöljyä sekä tomaattiuutetta, vihreää teetä sekä parsakaaliuutetta, jotka täydentävät spirulinan antioksidanttista vaikutusta 👍
Sitten muihin tärppeihini. (Toinen Bybin uusista silmänypärysvoiteista, turkoosiin tuubiin pakattu Bright Eyed, on tarjouksessa myöhemmin tällä viikolla. Esittelen sen tarkemmin silloin.)
* BYBI BAKUCHIOL BOOSTER 13€ / 15 ml (17,90€) - luonnonkosmetiikan retinolivastiketta voi sekoittaa mukaan mihin tahansa voiteeseen tai seerumiin, ja saat mukaan ihoa uudistavia anti-age-tehoja 💪 Skvalaanipohjaista öljytiivistettä voi toki käyttää iholla myös yksinään.
* FLOW COSMETICS HYALURON & PROBIOTICS -SEERUMI 31€ / 30 ml (45€) - erinomainen hyaluronihapposeerumi kotimaiselta valmistajalta.
Ruusuvesi, laadukkaat probiootit, hyaluronihappo, antioksidanttinen mustikansiemenöljy ja ihoa uudistava porkkanansiemenöljy tekevät Flow’n seerumista upean monipuolisesti ihoa hoitavan cocktailin joka syväkosteuttaa, pehmentää ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
* EVOLVE DAILY RENEW FACIAL CREAM 21€ / 60 ml (28,90€)
MATKAKOKO 12€ / 30 ml (15,90€)
Mielestäni Daily Renew on Evolven kasvovoiteista laadukkain hoitavien ainesosiensa pohjalta. Kaikki Evolven voiteet ovat hyviä, mutta Daily Renew on sarjan ensimmäinen voide, mikä myös näkyy sen ainesosavalinnoissa. Kuten sunnuntain postauksessani kerroin, luonnonkosmetiikan teksturoivat ainesosat ovat lähteneet hurjaan kehitykseen vasta ihan viime vuosina, ja tämä näkyy eri sarjoissakin siten, että uudemmissa voiteissa korostuvat usein koostumuksen muokkaajat - ne "silkkiyttäjät".
Daily Renew'ssa hoitavien aineiden osuus korostuu, ja se on kosteuttavamman ja hoitavamman tuntuinen kuin uudempi Multi-Peptide. Toki Daily Renew'n ideakin on olla peptidi-voidetta kosteuttavampi :) Se sopii erityisesti kuivalle iholle, tai minun kaltaiselleni ikääntyneelle ja janoiselle.
Daily Renew'n hoitavia ainesosia ovat auringonkukkaöljy, sheavoi, aprikoosinkiviöljy, seesamiöljy, granaattiomenan siemenöljy, arganöljy, hyaluronihappo, aloe vera sekä luonnonkosmetiikassa nyt todella trendikäs anti-age-aminohappo; dipalmitoyl hydroxyproline.
* WHAMISA WATER CREAM 32€ / 50 ml (40,90€)
Whamisan voiteet ovat uniikki esimerkki modernista luonnonkosmetiikan formuloinnista, jossa hoitavat ainesosat tekevät käytännössä koko voiteen, ja mukana on vain muutama, tarkoin valittu tarpeellinen emulgaattori ja tihentäjä tekemässä voidekoostumuksen. Water Creamin muokkaavat ainesosat näkyvät keltaisella.
Jos siis haluaa maksimoida ihonhoitovoiteensa hoitavuuden, samalla tinkimättä kosmeettisesta miellyttävyydestä, Whamisa on mielestäni aivan ehdoton valinta.
Water Cream on ohut kosteusvoide normaalista kosteusköyhälle iholle. Sen erityisteknologia piilee kosteutta sitovassa natto-kumissa, jota Whamisa käyttää vain tässä voiteessa.
Tarvitsee vain luoda silmäys ainesosaluetteloon, ja ihan taviskin pystyy näkemään, mitä muita hoitavia ainesosia voiteesta löytyy, koska mukana ei ole mitään kummallisen kuuloisia labrassa luotuja yhdisteitä. Water Creamin pohja rakentuu riisiuutteelle ja aloe veralle, ja muita tuttuja ihohyviksiä ovat oliiviöljy, porkkanansiemenöljy, karnauba-vaha, aprikoosinkiviöljy, viinirypäleensiemenöljy, lakritsiuute, kamelliaöljy ja avokadoöljy, mainitakseni vain muutaman. Whamisan incit ovat juhlaa iholle. 🙏🏻
* BYBI NIGHT NUTRITION -YÖVOIDE 26€ / 60 ml (37,90€) - Bybin yövoiteessa on todella kiinnostava koostumus monella tapaa. Veden sijaan voiteessa käytetään erittäin ravinnepitoista sekoitusta sitrushedelmien vettä (incissä 'citrus clementina fruit extract'), joka sisältää mm. kaliumia, kalsiumia, beeta-karoteenia ja C-vitamiinia.
Sitrusvesipohjan lisäksi voiteessa käytetään toista ihan uutta aktiiviaineideteknologiaa, josta voide saa nimensäkin ('protein night cream'): yhdistelmää porkkanan, lehtikaalin ja sitruunan proteiineja. Proteiineilla on kosmetiikassa kosteuttava vaikutus, ne muodostavat iholle (kuten myös hiuksiin, käytettäessä hiustenhoidossa!) hienovaraisen kalvon, joka ehkäisee kosteuden haihtumista.
Lisäksi Night Nutrition -voiteessa on aprikoosinkiviöljyä, kauraöljyä, mangovoita, vadelmansiemenöljyä sekä parsakaaliuutetta. Koostumusta muokkaavia ainesosia on käytetty hyvin maltillisesti, ja niitä on vain muutama 👍
Ollakseen yövoide, Night Nutrition on koostumukseltaan kevyehköä. Se levittyy helposti ja jättää ihon todella pehmeäksi.
* EVOLVE BIO-RETINOL GOLD MASK 25€ / 60 ml (34,90€) - tästä ei bling SEKÄ hoitavuus parane..! Järjettömän herkullinen kultanaamio sisältää Bidens Pilosa -kasvin uutetta, josta juontaa tuotteen 'retinol'-nimi. Bidens Pilosassa ei ole retinolia, mutta sillä on iholla retinolin kaltaisia vaikutuksia, samaan tapaan kuin bakuchiolilla. Se uudistaa ihoa ja stimuloi kollageenisynteesiä.
Naamio on bio-"retinolin" lisäksi lastattu täyteen hoitavia luomulaatuisia kasviöljyjä kuten auringonkukansiemenöljyä, manteliöljyä, arganöljyä, ruusunmarjaöljyä, murumuru-voita, puuvillansiemenöljyä ja pellavansiemenöljyä. Cocktailissa myös ihoa puhdistavaa valkoista savea.
Jälkiruokamaisesta tuoksusta tulee mieleen tarjottimellinen makeita macaron-leivoksia <3
Ihan paras hemmottelunaamio, hands down.
* URANG TRUE ROSE REPAIR ESSENCE 36€ / 50 ml (48,90€) - True Rose -seerumi sopii kaikille ihotyypeille kosteuttamaan ja rauhoittamaan, mutta on aivan erityisen hyvä herkästi ärtyvälle ja punoittavalle iholle. Koostumuksesta peräti 50,7% on ruusuvettä. Huomaa normaalia isompi pullon koko: 50 ml!
True Rose on kuin "esiseerumi", kevyempi kuin Urangin Pink Everlasting, ja vähemmän anti-age-vaikutteinen. True Rose sopii kaikille, Pink Everlasting sopii niille, joiden iholla on jo ikääntymisen merkkejä. Halutessaan näitä voi myös kerrostaa.
* EVOLVE BIO-RETINOL + C BOOSTER 23€ / 15 ml (32€) - hillittömän upea öljypohjainen tehotippa - tässä tuotteessa yhdistyvät ensimmäistä kertaa c-vitamiini ja bakuchiol, eli luonnon vastine retinolille. En tiedä toista yhtä tehokkaita anti-age-aineita sisältävää luonnon buusteria; samassa pullossa on uudistavaa ruusunmarjaöljyä, uudistavaa ja korjaavaa bakuchiolia (sopii myös akneiholle), kirkastavaa ja antioksidanttista c-vitamiinia sekä elvyttävää ja antioksidanttista tyrniöljyä 🙏🏻 Lisää buusteria tippa kasvovoiteeseen tai -seerumiin, tai käytä iholla yksinään.
* WHAMISA DEEP RICH TONER 38€ / 155 ml (49,90€) - kosteuttavien kasvovesien klassikko, tämä paksu hoitovesi muuttaa ihosi! Sano hyvästit kuivalle, samealle ja kireälle iholle ja tervehdi kimmoisaa, hehkuvaa ja sileämpää hipiää. Uudistettu koostumus on hellävaraisempi ja hajusteet on muutettu hypoallergeenisiksi 👍
* PURE BEAUTY BIRCH SAP MIST 16€ / 100 ml (22,90€) - kotimainen supertuote - vain viiden raaka-aineen megakosteuttajassa on koivunmahlaa, hyaluronihappoa, pakurikääpää ja glyserolia. 😍 (Viides raaka-aine on kukkaisen tuoksun tuova fenetyylialkoholi, ei kuivattava alkoholi.)
* EVOLVE LIQUID RADIANCE GLYCOLIC TONER 17€ / 100 ml (23,50€) - kuoriva ja kirkastava kasvovesi samealle ja tukkoiselle iholle - sisältää sekä AHA- että BHA-happoja. Vähentää tehokkaasti sekä mustapäitä että miliumeja!
* EVOLVE GENTLE CLEANSING MELT 16€ / 120 ml (21, 50€) - hoitava ja ylellisen tuntuinen puhdistusbalmi sopii erityisesti kuivalle iholle.
Kun lähdetään ihon hoitavuuden ehdoista, ei ole parempaa puhdistustuotetta kuin öljy tai balmi. Sen voi laskea ihan suoraan hoitavaksi tuotteeksi itsessään, ja jos balmia tai öljyä malttaa vielä hieroa iholla tovin ennen pois huuhtomista, iho saa oman pienen spa-käsittelyn joka säännöllisesti tehtynä parantaa ihon väriä ja rakennetta. 👍
Evolven kulttituotteessa on superylellinen tuntuma ja ihana, rentouttava ja kevyesti vaniljainen ja ruusuinen tuoksu. Rasvapohja muodostuu baobab-, manteli ja auringonkukkaöljyistä sekä esteriöljystä.
Balmissa on mukana ainesosa, joka muuttaa sen huuhdellessa maitomaiseksi ja helpottaa huuhtelua, mutta Gentle Cleansing Melt jättää iholle kuitenkin hieman rasvaa, mikä tekee siitä erinomaisen juuri kuivaihoiselle. Tämä on kosteuttava, hoitava ja ihoa pehmentävä putsari.
* NOVEXPERT MAGNESIUM MILKY CLEANSER 15€ / 200 ml (19,90€) - hellävarainen puhdistusmaito herkälle ja kuivalle iholle. Sisältää ihoa pehmentävää auringonkukkaöljyä, ihoa rauhoittavaa magnesiumia ja ihon mikrobiomia vahvistavia probiootteja. Sopii ihon puhdistukseen ja kevyen meikin poistoon, ei poista vahvaa meikkiä. Vahvan meikin poistoon valitse öljyputsari, kuten seuraava:
* WHAMISA CLEANSING OIL 25€ / 150 ml (32,90€) - erittäin miellyttävän tuntuinen ohut puhdistusöljy joka emulgoituu veden kanssa ja huuhtoutuu iholta superhelposti, jättäen ihon silkkiseksi ja puhtaaksi. Ihana tuote, joka samalla poistaa lian ja meikin tehokkaasti, mutta myös hoitaa kuivaa ihoa öljykoostumuksellaan. Omia ykkössuosikkejani mitä tulee puhdistusöljyihin.
* ORGANIC SHOP -HIUSTENHOITOAINEET 3€ / 280 ml (4,50€) - erinomainen ja HALPA luonnonkosmetiikan hoitoaine. Organic Shopin hoitikset ovat jo normihinnaltaan poskettoman halpoja, niinkuin kaikki sarjan tuotteet.
Ostin näitä testiin osana "alle kympin" -projektiani, ja yllätyin tehokkuudesta. Koostumus on aika ohutta, ei ylellisen voidemaista, mutta hiusta selvittävä teho on fantastinen, ja hiukset jäävät todella sileiksi ja pehmeiksi. Organic Shopin hoitoaineissa käytetään kvatteja, mikä takaa selvittävän tehon. Itse vaadin hoitoaineeltani aina kvatteja, sillä vain ne tuovat tuotteeseen sen silkkiseksi tekevän ominaisuuden, jota hoitoaineelta haluan. Kvatteja voi valmistaa myös täysin luonnollisista raaka-aineista.
Tutustuin kaupassa kaikkiin Organic Shopin hoitiksiin, ja kaikkien incit olivat erittäin hyvät. Minulla kun on kärsineet ja kuivat hiukset, ostin kaikkein hoitavimmat kappaleet, ja ne ovat * Argan & Amla Nourishing Conditioner sekä * Avocado & Honey Repairing Conditioner. Iso peukku näille!
Lisään postaukseen viikon aikana kunakin päivänä lisää tuotteita kunkin päivän tarjouksista. Tarjoukset ovat yleensä voimassa pidempään kuin nimikkopäivän, eli jos myöhästyit jonkun päivän tarjouksista, ne usein ovat voimassa vielä seuraavanakin päivänä tai jopa useita päiviä. Kannattaa tsekkailla :)
LAHJAKORTTIKILPAILUN SÄÄNNÖT
Uskokaa tai älkää, mutta tämä kuva on ystäväni talon edestä Ateenassa, tänään.
Kreikassa on parhaillaan menossa pahin lumimyräkkä miesmuistiin, ja olen saanut ateenalaisilta ystäviltäni paljon kuvia. Sielläkin voisi jo kaivaa sukset esiin...!
Lumi ei suinkaan ole Kreikassa ihan vieras sääilmiö, mutta näin paljon lunta tulee aniharvoin.
Päätin jakaa Kreikan lumiterveiset teidänkin kanssanne, blogia kun lukee suuri ja harras Kreikan ystävien joukko ❤️ Olen saanut luvan kuvien julkaisuun ystäviltäni.
Haastattelin ystävääni ja blogistakin monelle tuttua Mariannaa lumitilanteesta.
Kuinka usein Ateenassa sataa lunta?
Marianna: itse asiassa melkein joka vuosi. Mutta lumi ei juuri koskaan pysy, vaan sulaa ennenkuin edes ehtii maahan. Tämän hetkinen tilanne Ateenassa on erittäin harvinaista - "kerran 10 vuodessa" -ilmiö!
Miten kylmää siellä voi olla kylmimmillään?
Marianna: vaikea kysymys, koska numeraalinen arvo ei kerro koko totuutta, ei etenkään säästä puhuttaessa. Kylmimmät säätilat jotka olen kokenut, ovat -11°C New Yorkissa ja -11°C Berliinissä, ja vastaavasti 0°C Ateenassa. Koska talvi-ilma Kreikassa on todella kuivaa, kylmyys täällä on hyvin raakaa, ja nolla astetta tuntuu äärimmäisen kylmältä.
Viime päivinä asteet Ateenassa ovat olleet välillä -1°C ja +2°C.
Kun olin Suomessa vierailulla, huhtikuinen nolla-asteen kylmyys tuntui minusta samalta, kuin meidän +10-12°C täällä Kreikassa.
Ovatko kreikkalaiset yleisesti ottaen iloisia lumesta, vai onko se enemmän harmi?
Marianna: olemme ihan innoissamme! :)
Totta kai lumi on joillekin ihmisille myös vaiva, mutta koska lumi on niin harvinainen ilmiö ja kestää täällä vain 2-3 päivää, minusta kenenkään ei pitäisi valittaa..!
Mutta (ja aina on tietysti mutta), lumi voi olla tosi vaarallista niille, jotka eivät osaa kävellä, tai vielä pahempaa, ajaa lumessa. On myös lisättävä, että kun lumi alkaa sulaa, sen kaduille jättämä harmaa sohjo on todella ällöttävän näköistä.
Millaisia ongelmia lumi voi aiheuttaa?
Tämän vuoden ongelma numero 1 ovat kaatuneet puut. Pelkästään Ateenassa on kaatunut 600 puuta..! Puut katkaisivat sähköjohtoja ja puolet Attikasta oli pimeänä ja ilman lämmitystä yli vuorokauden!
Tietysti kaatuvat puut aiheuttavat paljon vahinkoa myös kaduille parkkeeratuille autoille sekä jalankulkijoillekin.
Kuten mainitsin aiemmin, lumi itsessään ei niinkään aiheuta ongelmia, kuin ihmiset, jotka kävelevät tai ajavat lumessa. Lumi aikaansaa paljon liikenneonnettomuuksia, koska autoissa ei myöskään ole talvirenkaita. Kun tien pinnat jäätyvät, tilanne on kaikkein vaarallisin. Ihmiset kaatuilevat ja liukastuvat ja murtavat luitaan ja teillä sattuu ketjukolareita.
Terveydenhuolto on yksi suurista kärsijöistä lumitilanteessa.
Viranomaiset määräävät ihmiset jäämään koteihinsa ehkäistäkseen lumeen liittyviä onnettomuuksia, ja moni terveydenhuollossa työskentelevä jää kotiin määräysten vuoksi, tai ei ylipäänsä pääse töihin lumen takia. Sairaaloissa on alimiehitys. Kaikki terveydenhuollon toimenpiteet käytännössä pysähtyvät - leikkaukset, rokotukset, sädehoidot, röntgen-kuvaukset.
Näinä lumisina päivinä Ateena jäätyy - niin kuvaannollisesti kuin konkreettisesti.
Mariannan lumienkeli: