Nyt ne ovat viimein Suomessa - Korresin Argan Oil -hiusvärit...!
Eihän tähän mennyt kuin seitsemän vuotta..! Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan 👍
Korres-blondi-Sanni vuosimallia 2014
Löysin Korresin Argan Oil -hiusvärit syksyllä 2014, yhdellä Kreikan matkoistani. Minulla oli tuolloin vielä kullanvaaleat hiukset. Ostin kokeeksi sävyn 10 (Platinum Blonde) ja ihastuin ikihyviksi. Väri tuntui todella hoitavalta ja itse sävy oli myös todella kaunis ja luonnollinen.
Ostin värejä useamman kappaleen mukaan Suomeen, koska niitä ei saanut meiltä. Eikä ole saanut sen jälkeenkään - ennen kuin nyt...!
Sain helmikuun alussa Suomen Korresilta ilouutisia; Korres lanseeraa uuden värjätyille hiuksille kehitetyn Argan Oil Post-Colour -hiustenhoitosarjan, ja sen myötä myös hiusvärit tulevat viimein myyntiin Suomeen.
Tässäpä kiva asia tiedottaa :) ❤️
Kun Argan Oil Advanced Colorant -värit seitsemän vuotta sitten lanseerattiin, ne edustivat uutta, hoitavampaa kestovärien suuntausta. Tuohon aikaan öljyjä sisältävät hiusvärit olivat uutta teknologiaa.
Hoitavat öljyhiusvärit löysivät yleisönsä ja teknologia tuli jäädäkseen. 👍
Korresin Argan Oil Advanced -hiusvärien hoitavia ainesosia ovat arganöljyn ohella rakennepaikkaava keratiini (saadaan viljaproteiineista) sekä kosteuttava ja hiuksen pintaan suojaavan ja kosteuttavan kalvon muodostava kaurauute.
Sävyjä on yhteensä kokonaista 29.
Koska omat hiukseni ovat nyt koralliset, enkä halua luopua tästä väristä, pyysin äitiäni hiusvärimalliksi tähän juttuun. Hän suostui :)
Äitini hiukset ovat harmaanvaaleat. Hän värjää harmaan pois aika ajoin, ja sanoi Korres-värjäyksen pohjaksi vain, että haluaisi sävyn olevan viileä ja vähintään yhtä vaalea, kuin tämän hetkinen.
Äidin hiuskuvan ja toiveiden perusteella Korresin Kristiina valkkasi äidilleni sävy 10.1, Platinum Ash Blonde.
Rönsy: hurahdin yläkouluikäisenä hiusten värjäykseen. En suinkaan omieni, vaan siskojen, kavereiden, kavereiden kavereiden... kaikkien, jotka vain suinkin olivat kiinnostuneita uuden hiusvärin kokeilemisesta..! 😀Rakastin tehdä värjäyksiä ja nähdä hius-makeovereita..!
Ihmettelen yhä, miten äitimme ei napsahtanut, kun ostin 11-vuotiaalle siskolleni kirkuvan punaisen hiusvärin ja tein hänestä punapään..! :D Ikuistin värjäyksen valokuviin, ja aina niitä katsoessa ihmettelen, että äiti ei raivostunut... 11-vuotias kuitenkin ilmeisesti tykkäsi kirkkaanpunaisesta tukastaan...! Mutta oli se aika villi..!
Argan Oil -hiusvärin knoppitietoja:
Laatikot ovat aina houkuttavia, mutta Janda-kissa joutui toteamaan, ettei mahtunut Argan Oil -hiusvärilaatikkoon....
Äidin hiusväri onnistui mielestäni upeasti..! 😍
Väristä tuli todella luonnollinen ja kauniin eloisa. Äidin hiuksia ei ole raidoitettu, vaan niissä on luonnostaan raidallisuutta, josta äiti pitää. Ennen värjäystä hän oli vähän huolissaan, etteivät raidat täysin katoaisi, ja eiväthän ne kadonneet :)
Hiukset kirkastuivat, niiden sävy tasoittui ja sai kauniin viileän vivahteen ja harmaat peittyivät täysin.
Kristiina osasi kyllä valita värin täydellisesti..!
Äiti oli todella tyytyväinen hiusväriin ja antoi extra-kiitosta siitä, että ammoniakiton väri ei haissut juuri miltään. :)
Korresin Argan Oil -hiusvärejä voi Suomessa ostaa Helsingin Lasipalatsin Korres -myymälästä tai Korresin verkkokaupasta. Hiusvärin hinta on 19,50€.
👉 Koodilla KARKKI25 saat Argan Oil -hiusvärit sekä kaikki muut Argan Oil -hiustenhoitosarjan tuotteet -25% alennuksella sunnuntaihin 21.3. asti. 🤗
Mennäänpä sitten hoitotuotteisiin :)
Argan Oil Post-Colour -tuotteet on tarkoitettu värjätyille hiuksille ylläpitämään värin kiiltoa ja intensiteettiä sekä tietysti pitämään hiukset hyväkuntoisina. Sarjaan kuuluu shampoo, hoitoaine sekä naamio. Kaikki ovat silikonittomia.
Parhaan tuloksen saat käyttämällä Argan Oil -tuoteperhettä Korresin Argan Oil -värjäyksen jälkeen, mutta toki tuotteita voi käyttää muidenkin hiusvärien jälkeen.
ARGAN OIL POST-COLOUR SHAMPOO 20€ / 250 ml
Sulfaatiton, kosteuttava ja hoitava shampoo pesee hiukset väriä säästäen, ja jättää hiukset mukavan esiselvitetyiksi. Tällaisista shampoista pidän. (Ei narsku-efektiä, ei kitkaista tunnetta tyvessä...)
Shampoossa on miellyttävä, pehmeän pähkinäinen ja kevyesti makea tuoksu.
Hoitavia ainesosia: arganöljy, oliiviöljy, auringonkukansiemenöljy, jojobaöljy sekä kvatit.
ARGAN OIL POST-COLOUR CONDITIONER 20€ / 200 ml
Tehokkaasti selvittävä ja kosteuttava hiusten väriä suojaava hoitoaine. Koostumus on suhteellisen kevyt eikä tee hiuksista raskaita. Pieni pakkaus tätä hoitoainetta tulee myös Korres Argan Oil Advanced -hiusvärin mukana heti värjäyksen jälkeen käytettäväksi.
Hoitavia ainesosia: arganöljy, murumuru-voi, vehnäproteiini, babassuöljy, merikaalin öljy, pantenoli, kvatit.
Hoitiksessa on sama, pähkinäisen makea tuoksu kuin shampoossa.
ARGAN OIL POST-COLOUR MASK 20€ / 125 ml
Täyteläinen, erittäin tehokkaasti selvittävä ja pehmentävä hoitonaamio värjätyille hiuksille.
Tämän silottavan, pehmentävän ja selvittävän naamion hoitotehot tiivistyvät arganöljyyn ja mittavaan joukkoon kvatteja. Mukana on myös runsaasti muita hoitavia hyviksiä kuten pantenolia, sheavoita, murumuru-voita ja vehnäproteiinia.
Jos hius"huolenasi" on helposti takkuuntuva, karhea ja kiilloton tukka ja etsit nimenomaan selvittävää ja silottavaa hoitoainetta (vailla silikoneja), suosittelen lämpimästi luomaan katseesi tämän tyyppisiin kvatti-runsaisiin hoitoaineisiin. Silottuakseen, karhea hius vaatii sähkövaraukseen perustuvan kationisesti hoitavan aineen sulkemaan hiussuomut, öljyt eivät tätä tee.
Sama juttu samealla hiuksella; hiusten kiillottomuus johtuu sekin auki "pörröttävistä" hiussuomuista, ja jos hiuksista haluaa kiiltävät eli valoa heijastavat, hiussuomut tulee sulkea. (Siksi jaksan aina "paasata" kvattien merkityksestä... 👌) Hoitavat öljyt viimeistelevät kiillon ja tuovat pehmeyttä.
Tutustu Korres Argan Oil -hiustuotteisiin ja -hiusväreihin -25% tarjoushintaan :)
Koodilla KARKKI25 saat 25% alennuksen kaikista Argan Oil -hiustuotteista ja väreistä 21.3. saakka. Alennus on voimassa sekä verkkokaupassa että Lasipalatsin myymälässä (jossa voit antaa koodin suullisesti).
Argan Oil -hiusvärit ovat myynnissä ainoastaan Lasipalatsin liikkeessä ja Korresin verkkokaupassa, Argan Oil -hoitotuotteet tulevat myyntiin myös Korres-jälleenmyyjille.
P.S. Instagramin puolella voit osallistua Argan Oil -hiustenhoitopaketin arvontaan :)
Otin tavoitteeksi esitellä blogissa jokaisen Novexpert-brändin sarjan, ja tutustumiskierros etenee tänään sarjan säihkyvimpään tähteen; hyaluronihappo-linjaan.
Olen saanut tuotteet töistä. Teen nykyään myös sarjan koulutuksia, joten Novexpertistä on tullut yksi "kotisarjojani" ❤️
Kaikki tuntuvat rakastavan hyaluronihappoa, ja se onkin varmasti tämän hetken raaka-ainetrendin tunnetuin ja voisiko sanoa helppotajuisin ”supermolekyyli”. Kaikkien iho tarvitsee kosteutta, ja hyaluronihappo kosteuttaa, mikä tekee siitä puoleensavetävän tehoaineen käytännössä kaikille.
Kuten aiemmassa hyaluronihappoa käsittelevässä jutussani kirjoitin, hyaluronihapon vaikutukset eivät jää pelkästään kosteuttamiseen, vaan sillä on myös molekyylikoosta riippuen rauhoittavia, suojaavia, ihon pintaa pehmentäviä ja kollageenin tuotantoa stimuloivia ominaisuuksia.
Joten: what’s not to love? ❤️
ILMAA LATISTUNEESEEN ILMAPALLOON
Novexpertin sarjan avainteknologia on ”replumping”, eli ihon täyteläistäminen. Tuotteiden pointti on kosteutuksen lisäksi tehdä ihon pinnasta täyteläinen, pyöreämpi, jos näin voi sanoa. Sarja onkin tarkoitettu kosteusköyhän ihon ohella erityisesti ohentuneelle ja väsyneelle, kuopalle menneelle iholle. Hollow skin, kuten englanniksi asia ilmaistaan.
Väsähtänyt, lässähtänyt ilmapallo ei ole lainkaan hullumpi mielikuva tässä yhteydessä. Iho voi ”lässähtää” stressin, laihtumisen, sairauden ja kiireen seurauksena nuorellakin iällä. Ikääntyessä iho taas ohenee ja kasvot menettävät pyöreyttään biologisten muutosten seurauksena.
Novexpertin Hyaluronic Acid -tuotteet vastaavat kumpaankin tilaan ja pumppaavat "ilmaa palloon".
Sarjassa on kahdeksan tuotetta: kosteusvoide ja -geeli, kosteuttava seerumi, napakoittava seerumi, kasvovesi, misellivesi, huulivoide sekä kasvonaamio.
Aloitetaan seerumeista.
SEERUMIT
Niitä on siis kaksi, joista toinen, mustapulloinen, on Novexpertin maailmanlaajuisesti tunnetuin ja myydyin tuote.
Valkopulloinen Instant Lifting Serum (39,95€ / 30 ml) on aivan toisenlainen tuote. Se ei niinkään kosteuta, vaan toimii ihon pikakaunistajana. Tämä on tuote niihin aamuihin, kun kasvosi ovat syystä tai toisesta erityisen nuupahtaneet, ja haluat saada ihon nopeasti sileän, tasaisen ja kiinteän näköiseksi. Se tasoittaa juonteita ja kiristää pois velttoutta hämmästyttävän hyvin. Instant Lifting ei ole tarkoitettu päivittäiseen käyttöön, vaan avuksi tarpeen vaatiessa.
Voin kertoa, että seerumi todella toimii. Se muodostaa ihon pintaan napakoittavan kalvon, joka konkreettisesti suoristaa ruttuista ja velttoa ihoa. Teknologia on sama, jota Novexpert käyttää myös C-vitamiini-linjan silmänympärysvoiteessaan; napakoittava pinta syntyy baobab- ja akasiakumeilla.
Instant Lifting -seerumin vaikutus on tehokkain yksinään käytettynä, mutta sitä voi myös sekoittaa 50/50-suhteessa päivävoiteeseen, jolloin saat miedomman Tuhkimo-efektin, mutta kosteutetumman tuntuisen ihon.
Booster Serum With Hyaluronic Acid -seerumista (49,90€ / 30 ml) voi sanoa, että se on kuin hyaluronihappotiivisteiden referenssituote. Se sisältää markkinoiden korkeimman pitoisuuden hyaluronihappoa, kokonaista 480 mg / 30 ml pullo. Verrokkina: Suomessa hyvin suosittu Evolven hyaluronihapposeerumi sisältää 200 mg hyaluronihappoa / 30 ml pullo.
Boosterissa on käytetty hyaluronihappoa kaikissa olemassa olevassa neljässä koossa. (Jos jokin yritys väittää, että heidän tuotteessaan on useampi kuin neljä molekyylikokoa hyaluronihappoa, se ei Novexpertin kemisti-kouluttajan mukaan voi pitää paikkaansa. Hyaluronihappoa on olemassa neljä eri kokoa, tai painoa, kuten kemiassa puhutaan; erittäin korkea, korkea, medium ja matala. Vaihtoehtoisesti näkee myös ilmaisuja: korkea, medium, matala ja mikro.)
Korkeampimolekyylisellä hyaluronihapolla on kaikkein täyteläistävin vaikutus, mutta samalla myös pinnallisin vaikutus; se pyöristää ihon pintaa tehden siitä kauniin sileän ja kimmoisan näköisen, mutta vaikutus on väliaikainen. Keskikokoisen hyaluronihapon vaikutus on kosteuttavin, matalamolekyylisellä taas on potentiaali stimuloida kollageenin tuotantoa, mikä tuo pidempiaikaisen anti-age-vaikutuksen.
Novexpertin Booster Serum’issa on hyaluronihappoa niin tiiviissä muodossa, että tätä seerumia ei todellakaan kannata lotrata, vaan 1-2 tippaa riittää, oikein kuivalla iholla kolme. Jos seerumia innostuu laittamaan liikaa, se saattaa rullata. Jos siis olet kokenut hyaluronihapposeerumin kanssa rullausta, vähennä määrää.
VOIDE JA GEELI
Kuten Novexpertin kaikissa sarjoissa, myös Hyaluronic Acid -sarjassa on kosteuttavasta 24 h -voiteesta kaksi koostumusta: ohuempi seka- ja rasvoittuvalle iholle ja täyteläisempi normaalille iholle. (Miksi ei kuivalle? Kerron alempana.) Vaikuttavat aineet voiteissa ovat samat, toinen vain on geeli, toinen voide.
Nimensä mukaisesti Repulp Cream ja Gel (39,95€ / 40 ml) täyteläistävät ihoa. Ne sisältävät korkea- ja keskikokoista hyaluronihappoa, maksimoiden ihon pintaa kosteuttavan, silottavan ja pyöristävän vaikutuksen. Tuotteissa on myös anti-age-tehoja, ja ne tulevat ruskolevän (Novexpertin oma patentoitu Novaxyline-yhdiste), vihreän levän, omenansiemenuutteen, parsakaaliuutteen ja vihreän teen uutteen muodossa.
Repulp Cream edustaa juuri sitä kevyttä, helposti imeytyvää voidetyyppiä, jota rakastin käyttää vuosia (ennen kuin ihoni kuivui nykyiseen tilaansa). Tästä voiteesta voi sanoa, että siihen on helppo ihastua! Se todella kosteuttaa tehokkaasti, mutta jos ihosi on kuiva, Repulp Cream yksinään ei välttämättä riitä.
Ollessani Novexpertin koulutuksessa ja pääsimme tähän kohtaan, kysymykseni kouluttajalle oli ilmeinen: ”Hetkinen, miten niin hyaluronihapposarjan voidekoostumus ei riitä kuivalle iholle? Eikö juuri tämän pitäisi olla teidän kosteuttavin voide?”
Kouluttaja vastasi, että asia ei ole näin yksinkertainen. Hyaluronihappo-sarja on Novexpertin kosteuttavin sarja, mutta ei suinkaan ravitsevin. Kuiva iho tarvitsee myös rasvoja. Hyaluronihappo-molekyylit taas toimivat parhaiten ohuissa koostumuksissa. Jos halutaan hyötyä hyaluronihaposta maksimaalisesti, sitä ei voi formuloida paksuun, rasvaiseen voiteeseen.
Aaa…! 💡 (Näe lampun syttyvän Sannin pään päällä. :) Taas opin jotain uutta!) Näin ollen hyaluronihappotuotteet ovat ihanteellisia kosteusköyhälle, mutta eivät kaikkein paras vaihtoehto kuivalle iholle. Jos ihosi on kuiva, yhdistä Repulp Creamiin pari tippaa Novexpertin Omega-öljyboosteria.
Repulp Gel on muuten minusta tämänhetkisessä ihonhoitorutiinissani jopa parempi kuin Cream.
Olen tykästynyt sekoittelemaan seerumeita ja öljyjä, ja todennut, että geelimäinen seerumikoostumus toimii siinä kaikkein parhaiten. Repulp-geeli tuntuu normaalilla iholla melkein kuin geelimäiseltä seerumilta. Sen koostumus on minusta miellyttävämpi kuin lähes nestemäisen Booster-seerumin.
Jos iho oikein huutaa janoaan, laitan alle Booster-seerumin ja päälle sekoituksen Repulp-geeliä ja Omega-öljyä. Tämä on oma suosikki-rutiinini Novexpertilta. 👌
KASVOVESI
Smoothing Toning Mistin (22,90€ / 100 ml) olenkin esitellyt blogissa hiljattain. Todella suoraviivainen, superkosteuttava ja täysin vesimäinen kasvovesi.
Mist sisältää keski- ja matalakokoista hyaluronihappoa, tuoden kasvoveteen myös anti-age-vaikutuksen. Kasvoveden muita ihoa hoitavia ainesosia ovat adenosiini, riboosi, fermentoitu maitohappobakteeri, fytiinihappo ja aloe vera.
👉 Vinkki: kokeilkaapas suihkutella tätä kasvoille saunasta tullessa. Saunan jälkeen iho on kosteimmillaan, kun lämpö on avannut huokoset ja ilmankosteus on täyttänyt ihon pintakerroksen vesimolekyyleillä. Kun suihkutat ihoon hyaluronihappokasvovettä välittömästi saunan jälkeen, saat hyödynnettyä tämän intensiivisen kosteuden. Laskeutuessaan iholle hyaluronihappomolekyylit pakkaavat saunan jättämän kosteuden reppuihinsa, ja pulleine reppuineen ne sitten tekevät ihostasi ihanan sileän ja kosteutetun. :) Lukitse kosteus ihoon lopuksi voiteella.
MISELLIVESI
Novexpertillä on viisi eri putsarikoostumusta, ja ne on jaettu eri sarjoihin. Hyaluronihapposarjaan on valittu misellivesi-koostumus (19,90€ / 200 ml). (Puhdistusgeeli löytyy Trio Zinc -sarjasta, vaahto C-Vitamiini-sarjasta, maito Magnesiumista ja öljy Omegasta.)
Novexpertin misellivesi tuoksuu ihanalta ja puhdistaa ihon jättämättä sitä tahmeaksi. Silmämeikin tämä irrottaa keskiverto-(luonnonkosmetiikan) misellivettä paremmin. Puhdistavan aineen pitoisuus on muuten vain 0,3%.
REPULP MASK JA LIP' UP -HUULIVOIDE
Lopuksi sarjan erityistuotteet; huulivoide ja kasvonaamio.
Repulp Mask (29,90€ / 50 ml) on äärimmäisen kosteuttava SOS-naamio. Naamion kehittänyt Novexpertin perustaja Cyrille Teninge harrastaa surffausta, ja hän halusi luoda kosmeettisesti miellyttävän tehohoitavan naamion elvyttämään auringossa ja merivedessä karhentunutta ihoa. Naamiosta tuli ilmestyessään välitön hitti, ja nyt se on kesäinen suosikkituote surffaajille ja talvinen suosikkituote vuorikiipeilijöille ja muille äärisääolosuhteissa liikkuville.
Voin kertoa, että kaikkein kosteimman tuntuisen ihon ikinä olen saanut kuorimalla ihon, levittämällä sille Repulp Maskin ja sen jälkeen Repulp Creamin. 🙏🏻 Iho ei tunnu tippaakaan tahmealta tai ”voidemaisen” kosteutetulta, vaan yksinkertaisesti luonnollisen kostealta, pehmeältä ja kimmoisalta.
Nyt kun ”hollow face” alkaa olla itsellänikin yhä tutummaksi käyvä look (mun iho ohenee suunnilleen silmissä..!), huomaan löytäväni tällaisten tuotteiden tarpeen.
Viimeisenä esittelen sarjan Lip Up -huulivoiteen. Pienenä rönsynä: tutustuin tähän tuotteeseen ensimmäistä kertaa, kun vuosia sitten kirjoitin Kauneus & Terveys -lehteen huulia pullistavista tuotteista.
Novexpertin Lip’ Up (16,90€ / 8 ml) näyttäytyy helposti pelkkänä kevyesti sävytettynä, kosteuttavana huulikiiltona, mutta se on ihan ehta huulia täyteläistävä hoitotuote, jolla on myös pitkäkestoisia vaikutuksia.
Välittömästi vaikuttavia ainesosia ovat keskikokoinen hyaluronihappo, mentoli ja muira puama -uute. Nämä aineet saavat huulen kevyesti turpoamaan (lue: hyvin kevyesti.) Novexpertin tuotteessa mentolia on aika vähän verrattuna moneen muuhun välittömästi pullistavaan tuotteeseen (kuten Diorin Lip Maximizer).
Pitkällä aikavälillä vaikuttavia ainesosia ovat matalakokoinen hyaluronihappo, aminohappo (palmitoyl isoleucine) ja commiphora mukul -uute.
Kun Lip’Uppia käyttää säännöllisesti, huulten pinta pysyy sileämpänä ja täyteläisempänä ja vaikutus kestää, vaikka olisit välillä joitain päiviä ilman Lip’Uppia. Lip'Up ehkäisee tehokkaasti myös huulten rohtumista.
Aiemmat Novexpertin sarjaesittelyt löydät täältä:
C-VITAMIINI - antioksidanttista ja heleyttävää hoitoa samealle ja "tukkoiselle" iholle
TRIO-ZINC - syväpuhdistavaa anti-age-hoitoa aikuiselle epäpuhtaalle iholle
MAGNESIUM - hellää ja rauhoittavaa hoitoa herkälle ja kuivalle iholle
Saan arpoa yhdelle onnekkaalle kaksi valinnaista Novexpert Hyaluronic Acid -tuotetta. :)
Osallistut kilpailuun kertomalla kommenttilaatikossa, mitkä kaksi tuotetta haluaisit voittaa.
Edit. Arvonta suoritettu, arpaonni osui nimimerkkiin Pipsa. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
Osallistumisaikaa on 14.3. saakka.
Olen blogannut kohta 12 vuotta, ja vuosiin mahtuu paljon ikimuistoista; niin postauksia kuin tapahtumiakin.
On muuten hullua, että jotkut näennäisesti triviaalit postaukset voivat etsautua mieleen pysyvästi, ja toiset hyvinkin kiinnostavat taas saattaa unohtaa tyystin. Teen välillä huisin hauskoja postauslöytöjä arkistoistani vuosien takaa..! :) "Ai, tällaisestakin olen kirjoittanut..!"
Mieleeni tuli idea koota parhaita muistoja blogivuosilta.
Karkkipäivä on tietyllä tapaa kuin elämänkumppani, jonka kanssa olen jakanut asioita siinä missä ihmis-ystävienkin. Ja onhan Karkkipäivässä myös ihmis-ulottuvuus; te lukijat, joista moni on kulkenut mukana ja kommentoinut alusta lähtien, ja monet teistä olen tavannutkin erilaisissa miiteissä, työkeikoilla ja tapahtumissa. ❤️
Olen matkustanut blogin myötä monissa paikoissa ja tuotantolaitoksissa yritysten vieraana, ja kaikki vierailut ovat olleet mieleenpainuvia ja valtavan kiinnostavia. Yksi on kuitenkin yli muiden, ja se on vierailu Ranskan La Gacillyssa, Yves Rocherin kotikylässä.
Matka oli monella tapaa aivan mieletön. Yves Rocher on ensinnäkin alkuperäinen, ensimmäinen kosmetiikkarakkauteni, ja jo 13-vuotiaana kuvittelin mielessäni, miltä La Gacillyn kylässä Bretagnen maaseudulla näyttäisi. (Kylä mainittiin tiuhaan Rocherin esitteissä ja katalogeissa... <3 Silloin kun oli vielä katalogeja...) Enpä olisi voinut innokkaana seiskaluokkalaisena kosmetiikka-aloittelijana kuvitellakaan, että jonain päivänä tulisin matkustamaan tuohon taianomaiseen kylään Yves Rocherin vieraana.
Toisekseen matkalla oli mukana joukko pohjoismaalaisia bloggaajapersoonallisuuksia, tehden matkasta erityisellä tavalla mielenkiintoisen sosiaalisen tilanteen, kuin "Bloggaaja-Big Brotherin" :D
Mukana oli mm. tuolloin jo hyvin tunnettu Linda Hallberg, sekä pitkän linjan kauneusbloggaaja-idolini, Viola Holmgren. Vietimme blogittarien kanssa yhdessä kolme päivää (osan kanssa neljä, joutuessamme paluumatkalla koneen rikkoutumisen takia yöpymään Pariisissa), ja siinä ehdimme todellakin tutustua niin Yves Rocheriin kuin toisiimme.
Voi, mitä muistoja... La Gacilly oli juuri niin satumaisen kaunis ja idyllinen kuin katalogit olivat antaneet ymmärtää, Rocherin historia hurjan kiehtova ja matkakumppanit ihan oman tarinansa arvoista seuraa. Reissu oli todellakin erityisin, ihanin ja kiinnostavin bloggaajamatka ikinä.
Yves Rocherilla tulee aina olemaan sydämessäni aivan erityinen paikka. (Ilman tätä matkaakin ❤️)
Nämä matkat ovat mun unelmien täyttymys ja ehkä parasta, mitä olen koskaan saanut blogin kautta kokea. Menen nyt ihan tunteelliseksi, mutta melkein itkettää, kun ajattelen näitä reissuja.
En tiedä mitä kukin bloggaaja ajattelee hommastaan, mutta en omalla kohdallani voi keksiä mitään upeampaa saavutusta, kuin saada tehdä blogini teemat yhdistävä matka omien lukijoiden kanssa. ❤️ Olen ikuisesti kiitollinen Pohjolan Matkan Piialle, joka oli idean takana, itsellä ei olisi käynyt mielessäkään uskaltaa toteuttaa jotain tällaista.
Teimme kahdella porukalla kauneusteemaisen matkan Baltiaan, ensimmäisen Tallinnaan, toisen Riikaan, jossa pääkohteenamme oli Mádara. Näiltä matkoilta minulle jäi henkilökohtainenkin yhteys moneen lukijaan, ja syntyipä matkoilla myös ystävyyksiä muiden lukijoiden välillä.
Olen valtavan onnellinen näistä matkoista. Jännitti aivan hirveästi, ja kaikki meni niin hyvin...! Meillä oli hurjan hauskaa. Kuin sydämellinen kauneushöpsöjen luokkaretki..!
Kyllä, nämä ovat parhaat muistoni Karkkipäivän kahdeltatoista vuodelta. Ei voi olla ainutlaatuisempaa blogin antamaa kokemusta. 🙏🏻
(P.S. Vieläköhän kaikki noilla matkoilla olleet lukevat Karkkipäivää...?)
Tämä on parhaista muistoista tuorein, vain vuoden takaa.
Sain idean hyväntekeväisyystempauksesta, jossa keräisimme rahaa Invalidiliiton Avustajakoira-toiminnalle myymällä edullisia, itse kokoamiani meikkipaletteja. Sain työnantajani lähtemään mukaan, ja toteutimme tempauksen.
Myimme lopulta yli 150 palettia, ja vaikka vieläkin paremmin olisi voinut mennä (Avustajakoirien näkökulmasta ❤️), kampanja onnistui yli odotusten.
Tämä oli sympaattisin ja varmaan erikoisin projekti, jonka olen blogin kautta toteuttanut. Olen kiitollinen NHS Oy:lle, joka mahdollisti hullulta kuulostavan ideani, ja työkavereille, jotka talkoohengessä osallistuivat palettien postitusrumbaan. 😙
Kiitos myös kaikille, jotka ostivat paletin ja tukivat tärkeää asiaa. :) Toivottavasti olette tykänneet paleteistanne...!
Syyskuussa 2012 sai alkunsa suuri muutos elämässäni. Irtisanouduin päivätyöstäni päästäkseni tekemään haaveideni reppureissun, ja elättelin myös pieniä, joskin silloin hieman epärealistiselta tuntuvia toiveita kokopäiväisestä työstä bloggaajana.
En reissuun lähtiessä ollut varma, mitä itse asiassa blogin kanssa tekisin matkan aikana. Ehkä kirjoittaisin joitain päivityksiä, mutta epäilin blogin jäävän suurimmaksi osaksi lepäämään. Tarttuisin siihen uudestaan kunnolla matkan jälkeen.
Minua jännitti, miten lukijat suhtautuisivat kauneusblogina tunnetun Karkkipäivän vaihtamiseen hetkeksi matkailumoodiin. Siihen aikaan blogien teema-crossover -yrityksiä ei pidetty järkevinä, puhuttiinpa blogin alkuperäisestä ideasta poikkeamisesta jopa mahdollisena blogi-harakirina. Ajateltiin, että lukijat vieroksuisivat sisältöä, joka merkittävästi poikkeaisi blogin tavanomaisesta sisällöstä.
Kun lopulta pääsin tien päälle, unohdin nopeasti nämä ajatukset.
Tuntui itsestäänselvältä, hauskalta ja inspiroivalta kirjoittaa matkan kommelluksista. Lukijat saivat seurata kahden ja puolen kuukauden taipalettani Kreikan saarilta (ne ensimmäiset Kreikka-bloggaukset...!) Albanian kylmiin öihin ja Sardinian Couchsurfing-draamaan, ja Lissabonin läppärivarkaudesta New Yorkin joulutunnelmaan.
Kun palasin Suomeen, lukijamääräni oli tuplaantunut.
Seuraavana vuonna saatoin myös heittäytyä täysipäiväiseksi bloggaajaksi.
Halusin jakaa myönteisiä muistoja, mutta tekee mieli jakaa lopuksi myös haikeutta herättävä, kipeä muisto. Kirjoitus, joka liittyy aikaan, kun aloin kokea kasvavaa huonommuuden tunnetta - oivaltamatta vielä täysin, että se liittyi uupumukseen ja vääriin elämäntapavalintoihin.
Kirjoitus on nimeltään Tuhkaa ja villapaitoja, ja se on kesältä 2016.
Olen usein palannut lukemaan sen, ja pala nousee kurkkuun.
Voin yhä tuntea tunteen, joka sisälläni ja kehossani tuolloin oli. Jatkuvasti poreileva selittämätön ahdistus, puuroutuvat ajatukset, hitaus. Muistan jopa sen, kuinka pitkään jokaisen tuon kirjoituksen lauseen miettiminen vei. Melkein kuulin aivosolujen tömpsähtelevän toisiaan vasten yrittäessään muokata sanoiksi niitä ajatuksia, joita halusin tietokoneen ruudulla välittää.
Voisin oikeastaan päättää tämän postauksen lainauksella tuosta kirjoituksesta. Vaikka olen toipunut uupumuksesta ja tehnyt ihmisenä paljon matkaa eteenpäin tuon kesän jälkeen, nämä sanat ovat tavallaan yhtä ajankohtaisia nyt kuin viisi vuotta sitten. Ne ovat minulle ajankohtaisia koko loppuelämän.
"Oikeasti olen hyvä, sydämellinen, aika hauska ja kohtuullisen fiksukin tyyppi, empaattinen ja helposti innostuva. En ehkä maailman tehokkain kaikessa toiminnassani ja välillä raivostuttavan hajamielinen ja hidas oppimaan, mutta hyvä tyyppi mä olen silti. Ja tykkään itsestäni tosi paljon. Silti tunteet vajavaisuuksista ottavat välillä ylivallan.
Haluan sanoa tällä itselleni ja muillekin jotka kokevat joskus samaa, että se on hemmetin turhaa – vaikkakin inhimillistä. Asian tiedostaminen ei muuta sitä, että ensi viikolla saatan yhtä lailla niellä kyyneleitä kun en vain osaa tai pysty vastaamaan toiveisiin, mutta yritän asettaa tunteen oikeaan mittakaavaan. Joo, me ollaan kaikki välillä ihan surkeita. Emme löydä sanoja, emme täytä odotuksia ja jokin on vain mennyttä meistä riippumatta.
Mutta ei pitäisi olla niin rankka itselleen. Entäs sitten jos et osaa kalastaa? Keskity siihen, että osaat neuloa lämpimän villapaidan. Tai sait jäyhän naapurin hymyilemään hississä."