Joulukalenteri, luukku 5.
Wolfgang Amadeus Mozart.
Näin kahdeksannella luokalla tv:stä elokuvan Amadeus. Se on Miloš Formanin vuonna 1984 ohjaama kahdeksan Oscar-palkintoa voittanut elokuva, joka kertoo säveltäjä W.A.Mozartin ja Antonio Salierin välisestä kilpailusta ja Mozartin viimeisestä elinvuodesta.
Elokuva vaikutti minuun käsittämättömällä tavalla. Seurauksia voi kuvata lähes fanaattisiksi: ihan kuin olisin nähnyt rock-konsertin ja mennyt sekaisin karismaattisen tähden lumovoimasta. Se oli todella kummallinen kokemus 15-vuotiaalle - ainakin sille rämäpäiselle 15-vuotiaalle, joka minä olin. Klassinen musiikki oli ehkä viimeisin minua kiinnostava asia. Kuitenkin, yhtäkkiä elokuva oopperasäveltäjästä kahden sadan vuoden takaa sai minut täysin pianoa soittavan peruukkipään pauloihin..!
Mozartin tarina ja elämä koskettivat minua syvästi. Epäilemättä Tom Hulcen mainiolla roolisuorituksella, kuten myös Salieria näytelleen F. Murray Abrahamin Oscarilla palkitulla vedolla, oli asiaan perustavanlaatuinen vaikutus. Lainasin kirjastosta kaikki Mozartia käsittelevän kirjallisuuden ja myötäelin sydän pamppaillen nuorena kuolleen säveltäjäneron elämänvaiheita.
Kiihkeyttäni ei millään lailla vähentänyt huomio, että jaamme saman syntymäpäivän.
Meillä oli kotona runsaasti klassisen musiikin levyjä, mutta ostin Mozartin sävellysten levytyksiä myös itse.
Syvimmin minuun vaikutti Amadeus-elokuvassa dramaattisesti soiva Requiem, joka saa minut yhä kananlihalle.
Elämäni muistorikkaimpiin hetkiin kuuluvat Requiemin sekä Don Giovanni -oopperan esitysten näkeminen Prahassa. Praha symboloi minulle yhä vahvasti Mozartia - viettihän säveltäjä siellä monta vuotta elämästään ja moni hänen oopperansa sai siellä ensi-iltansa. Olen myös matkustanut Itävallan Salzburgiin vain nähdäkseni Mozartin synnyinkaupungin.
Mozartilla on elämässäni omalla tavallaan yhtä suuri merkitys kuin eilisessä luukussa esitellyllä toisella muusikolla. Välillä mietin, tuliko Mozart musiikkeineen elämääni vain sen sattuman kautta, että eräänä jouluna teini-ikäisenä satuin näkemään tv:stä yhden elokuvan..?
Niin ihmeellisesti voivat pienet asiat vaikuttaa elämän mittaisesti.
*
Suositeltavaa kuunneltavaa: Amadeus soundtrack.
Joulukalenteri, luukku 4.
Kööpenhamina, lokakuu 1996.
Soundgarden ja elämäni paras konsertti.
Lähdimme ystäväni Maijan kanssa syyslomareissulle Kööpenhaminaan. Olin samana vuonna hurahtanut toden teolla Soundgardeniin (huono ajoitus, kun bändi oli hajoava seuraavassa tammikuussa...) ja harmitellut, kun yhtyeen Suomen konsertti osui juuri Köpiksen reissumme ajankohtaan.
Melkein heti Kööpenhaminaan saavuttuamme silmiimme osui keikkajuliste - Soundgarden esiintyi Kööpenhaminan KB-Hallenissa samana iltana! (Tuohon aikaan minulla ei ollut jostain syystä käynyt mielessäkään tarkistaa, mihin muihin Pohjoismaihin kiertue ulottui, ja että hyvällä tuurilla orkesteri olisi Tanskassa samaan aikaan kuin me. Ja olihan se. 🙂)
Kirmasimme saman tien lähimpään konserttilippupisteeseen tiedustelemaan vapaita lippuja, ja sellaisia oli yhä saatavilla. Eihän Soundgarden koskaan lyönyt Euroopassa niin isosti läpi, että halli-kokoiset keikat olisivat olleet loppuunmyytyjä. Meidän onni. :)
Saavuimme KB-Halleniin hyvissä ajoin ja saimme paikat aivan eturivistä.
Ilta oli niin mahtava kuin vain odottamaton suosikkiyhtyeen konsertti jo muutenkin fantastisessa Kööpenhaminassa voi olla...! 😍 Pieni Yashica-pokkarikamera tukevasti käteen liimautuneena lauloin, kiljuin ja nautin läpi illan - ja jossain vaiheessa purin (!!) eteeni väkisin tunkevaa naista käsivarteen..! 🙈 Eihän mun ja Chris Cornellin väliin tulla..!
Soundgarden-nostalgikot voivat kurkata konsertin biisilistan täältä. Keikka avautui Spoonmanilla ja päättyi No Attentionin ja Jesus Christ Posen muodostamaan encoreen.
Konsertista minulla on lukuisten valokuvien lisäksi muistona XXL-kokoinen keikkapaita (pienet koot oli kai myytyn loppuun..? :D) jota en ole käyttänyt kertaakaan, ja joka on yhä tallella Kuopiossa lapsuudenkodissani. :)
Reissukuvissa tapaamme sen aikaisen, kuvissa-aina-niin-totisen Sannin.... Ilmeestä ei pystyisi päättelemään, että kuvan henkilö on päivää aiemmin ollut elämänsä keikalla...! :D
.
(...mutta lopulta tuonkin konsertin ylitti Cornellin akustinen soolokeikka Helsingin Finlandia-talossa 20 vuotta myöhemmin. Se jäi viimeiseksi kerraksi, kun näin Cornellin konsertissa, keväällä 2017 tämä hieno ja minulle kautta aikain merkityksellisin artisti poistui keskuudestamme.)
Joulukalenteri, luukku 3.
Kahvi.
Olin teen juoja 32-vuotiaaksi saakka. Join teetä valtavia määriä ja kaikkina vuorokauden aikoina - se oli parasta juomaa mitä tiesin. Oli ollut jo lapsesta saakka. Kuopion Kauppahallin Maustesopin teevalikoiman tunsin jo teininä läpikotaisin ja välillä tein shoppailumatkoja Helsingin eksoottisiin teeputiikkeihin saakka. Lontoon teetarjonta sai minut ihan pähkinöiksi
Kunnes: 32-vuotiaana teen aikakausi elämässäni päättyi ja tilalle astui kahvi. Hämmentävää kyllä, nämä kaksi eivät jääneet sopuisaan yhteisvaikutukseen elämässäni, vaan kahvi dramaattisesti syrjäytti teen täysin. Aiemmin kahvi oli jotain, jota nautin ainoastaan satunnaisesti kahviloissa, se oli seurustelujuoma. Kotona en ikinä juonut kahvia.
Kahvin valtaan astuminen liittyi ruokavalioremonttiini.
Kesällä 2011 jätin sokerin ja muut raffinoidut hiilihydraatit kokonaan pois lautaseltani (ja mukeistani), minkä seurauksena makuaistini muuttui merkittävästi. Sokeri turruttaa makuistia, ja jos sitä on aiemmin käyttänyt paljon ja jättää sen pois, suussa herää aivan uudenlainen aistitaso.
Aloin löytää makuja, joita en ollut koskaan aiemmin aistinut. Melkein kaikki alkoi maistua intensiivisemmältä, jopa kurkku saattoi maistua makealta. Kahvi? En ikinä unohda hetkeä, kun pitkästä aikaa tilasin caffè latten ystäväni seurassa kahvilassa, ja olin ihan että "Mitä tähän on lisätty..??" Maku pursusi syvän vivahteikkaita aromeja ja herkullisia nyansseja ja maidon luontaisesti sisältämän sokerin lempeä makeus täytti suuni kuin hienostunein jälkiruoka! En meinannut uskoa, että kyseessä oli sama kahvijuoma, jota olin aiemmin tilannut kahviloissa. Nyt se maistui aivan erilaiselta - ja ihan taivaalliselta.
Olin saman tien "uuden" juoman pauloissa. Ja silloinen mieheni sai aamuisin rinnalleen kahvikaverin!
Siitä saakka olen juonut kahvia joka aamu, ja jokaisena aamuna se on yhtä suuri nautinto. Juon kahvia puhtaasti maun ja hemmottelevan kokemuksen vuoksi - kahvi on minulle kulinaristinen hetki. En yhdistä sitä ruokaan ja nautin sen mieluiten aidon kerman kanssa.
En ole tullut riippuvaiseksi kofeiinista eikä kahvilla myöskään ole minuun piristävää vaikutusta, kahvi ei "herätä" minua aamuisin vaan pikemminkin tunne kahvikupillisen jälkeen on rauhoittava. Jos syystä tai toisesta en jonain aamuna saa kahvia (tyyppiä hotellin kahvinkeitin on rikki tai kahvi on kotona lopussa!), en saa mitään oireiluja. Voisin hyvin olla myös ilman kahvia.
Mutta miksi olisin? Jos näin pienellä asialla voi jokaiseen päivään tuoda kultareunuksen, niin todella mielelläni sen valitsen. ❤️
