Joulukalenteri, luukku 11.
Kaipaan mun pitkiä hiuksia.
Minulla on pitkähiuksisen identiteetti. Hiukseni ovat olleet pitkät lähes koko aikuiselämäni, ja olen vaalinut niiden pituutta välillä mittanauhan tarkkuudella. Koen hiukseni lyhyiksi, jos niiden pituus jää rintojen yläpuolelle.
Yhdistelmä pitkähiuksisen identiteetti & kuivat, luonnonkiharat hiukset eivät ymmärrettävästi luo parhaita mahdollisia olosuhteita, joten hiukseni ovat vuosikaudet olleet pitkät, mutta samalla kuivat ja latvoista rispaantuneet. Se ei ole minua haitannut - kunhan ole saanut pitää pituuden.
Viime vuonna hiusten pituudesta oli pakko luopua. Voimakkaan värinpoistokäsittelyn seurauksena hiukseni menivät niin huonoon kuntoon, että melkein puolet niistä yksinkertaisesti hapertui ja katkesi. Hiukset oli pakko leikata lyhyiksi
😥
Pisimmillään hiukseni ulottuivat pitkälle alaselkään.
(Kuva saippua-shampoon kokeilujaksolta ja hiuksissa on saippuatahmaa....)
Nyt ne ovat tämän mittaiset.
En vain totu tähän pituuteen, ja ikävöin pitkiä hiuksia koko ajan. Vaikka ne kuinka olivat kuivat ja hapsuiset. Ne olivat minua. Minä olen pitkähiuksinen ihminen, ja nyt minusta puuttuu jotain olennaista.
Hiukset ovat pikku hiljaa vahvistuneet värinpoistotrauman jälkeen uuden hiuksen kasvaessa ja korvatessa vaurioituneen hiuksen, mutta tulee menemään vielä kauan, ennen kuin pituus yltää jälleen rintoihin, - alaselkäpituudesta puhumattakaan. Hiukseni kasvavat vuodessa hädin tuskin 12 cm.
Värinpoisto tehtiin elokuussa 2019, minkä jälkeen tervettä hiusta on ehtinyt kasvaa noin 27 cm. Rintapituuteen tarvitaan vielä toiset 27 cm, ja hiusten hoidollisten tasausleikkausten viemät sentit mukaanlaskettuna pitkien hiusten aikaan tulee menemään vielä ainakin kolme vuotta.
Kyllä mä jaksan odottaa, eihän tässä muutakaan voi. Mutta on hassua, että näinkin triviaali asia kuin hiusten pituus voi olla niin vahva osa identiteettiä, että se aidosti surettaa, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Toisiin asioihin tottuu, toisiin ei - kuten mun vuonna 2012 ostaman MacBook Pro'n näppikseen, johon en todellakaan koskaan tottunut, vaikka olen kirjoittanut koneella yhdeksän vuotta 😅 Loppukevennys....
(....uutta konetta ei onneksi tarvitse odottaa yhtä pitkään kuin hiuksia...)
Joulukalenteri, luukku 10.
Thirasia - se tuntematon osa Santorinia.
Tässä on yksi niistä kolmesta luukusta, joita olin valmistellut kesken jääneeseen Kreikka-joulukalenteriin.
Santorinin länsipuolella sijaitseva Thirasian saari erkani Santorinista tulivuorenpurkauksessa 3600 sitten. Se on osa Santorinin kalderan länsireunaa. Kauan sitten, ennen tulivuoren purkausta Santorini, Thirasia sekä kraaterisaaret Nea Kameni ja Palaia Kameni muodostivat ympyrän muotoisen Theran saaren.
Monelle Santorinin vierailijalle Thirasia on vain pääsaarelta avautuvan klassisen Santorini-maiseman horisontissa kohoava kallioinen muoto (kuvassa.) Harva tulee ajatelleeksi, että sekin on osa historiallista Santorinia, ja vielä harvempi siellä vierailee.
Ei Thirasia välttämättä mitään ainutlaatuista tarjoakaan, eikä varmasti yhtä kosmopoliittista menoa kuin jet-set-vieraita, hääpareja ja luksushotelleja pursuava Santorini - mutta juuri siksi sinne kannattaa mennä.
Näköala Thirasian kylästä Santorinille
Hiljaisella ja epäturistillisella Thirasialla voi tavallaan kokea Santorinin sellaisena, kuin Santorini oli ennen turismia. Jyrkkänä mereen putoavat kalliot, vulkaaniset värit sekä kalderamaisemat ovat yhtä dramaattiset kuin Santorinin puolella ja tunnusomainen arkkitehtuuri samanlaista.
300 asukkaan Thirasia on kuin miniatyyri-Santorini kauan sitten.
Saaren pääkylässä Manolasissa eli Thirasian kylässä on jonkin verran majoitusta ja tietysti viehättäviä tavernoita - niin pientä kylää ei Kreikasta löydykään, ettei siellä ole tavernaa..! ❤️
Thirasian satamaan kulkee pieniä yhteysaluksia Oian ja Firan satamista sekä nopeampi katamaraaniyhteys pari kertaa viikossa. Yöpyminen Thirasiassa on maaginen elämys; valoissa kylpevä Santorinin saari piirtyy pimeyden keskellä eteesi kuin Kreikan Las Vegas. Uneliaan Thirasian perinteinen tunnelma ja verkkaisuus luovat vahvan ja äärimmäisen kiinnostavan kontrastin kimaltelevalle emo-Santorinille.
Santorini ylipäänsä tarjoaa Kreikan ystäville monitasoisen ja jopa eettisesti haastavan kokemuksen joka kutsuu miettimään, missä lopulta kulkee aitouden säilyttämisen ja kaupallisen hyödyntämisen raja.
Santorini on ilman epäilystäkään yksi Kreikan ja ehkä koko maailman kauneimpia saaria ja kaikki me haluaisimme osamme tästä ainutlaatuisuudesta - mutta kiitos sen, onko aitoa Santorinia enää olemassakaan, vai osallistummeko Santorinilla vieraillessamme päälle rakennettuun Disneyland-elämykseen..?
Suosittelen lämpimästi kaikille Santorinin ystäville vierailua Thirasiaan. Se on kuin matka aikaan, jota ei enää ole.
Thirasian satama
Joulukalenteri, luukku 9.
Tämä aamu.
Luukun aiheena spontaanisti aamu kännykällä ikuistettuna.
Lähdin varhaisella aamujunalla Turun satamaan ja nousin koirien kanssa laivaan, kohteena Ahvenanmaa. Jälleen voi todeta, että eye love mornings. 😍
Seniorikoirien nappulat pehmenemässä hytin kylppärissä.
Vanhojen koirien ruokailut - ainakin näiden kahden - ovat ohjelmanumero, jolle täytyy varata reilusti aikaa. Kummallakin on oma dieettiruokansa ja ruoat on pehmennettävä huolellisesti lähes-hampaattomien suiden syötäväksi. Toiseen annokseen lisätään lääke.
Itse syöminen on myös emännän valvontaa ja mukanaoloa vaativa tapahtuma. Toiselle ruoka täytyy syöttää hitaasti lusikalla ettei se ahmi ja sen seurauksena oksenna ruokaa, toinen taas keskeyttää syömisen pari kolme kertaa kulhollisen aikana, eikä jatka syömistä ellei sille anna lupaa jatkaa.
Senioreiden elämää..! ☺️
Olen kotiutunut Siljan Turun laivojen kahvilaan. Matkustan laivoilla todella paljon - tai matkustin ainakin ennen pandemiaa -, ja laivojen kahviloilla ja ravintoloilla on valtavan suuria eroja niin tunnelman kuin tarjoilujen puolesta. Kahvin laadusta puhumattakaan. Siljan kahvilat hakkaavat Viikkarin kahvilat 6-0, ja nimenomaan Turusta kulkevien laivojen kahvila on mun suosikki. Aina tänne tullessa tuntuu, kuin tulisi omaan olohuoneeseen - tai yhteen niistä.
Aamuvuorojen laivoilla on niin hiljaista ja rauhallista, että välillä kahvilassa saa istua melkein yksinään. Sekin on osa kahvilan viehätystä. ❤️
Mun rutiini: ostan ison kupin kahvia ja pian sen perään santsikupin ja aloitan työt. Myöhemmin aamun edetessä olen törkeä (kahvilan asiakkaana) ja kaivan eväsboksistani keitettyjä kananmunia - vakkariaamupalani. Voi todeta, että laivojen kahvilat & aamiainen ovat melkeinpä ainoa ravintolatilanne, jossa vhh-ruokavalion noudattaminen ei vain onnistu.
Annan omien eväiden syömisen törkeyden itselleni anteeksi, koska olen tukenut laivayhtiöitä aika massiivisesti kohta 20 vuoden ajan. ;) (On se silti huono tapa, tiedän.)
Laivatoimiston ikkunoista avautuvat maisemat keventävät ja rauhoittavat mieltä. <3
Miten teidän päivä on alkanut?
