Tiedättekö, mikä tässä on?
Se on avain mun ensimmäiseen omaan kotiin. ❤️
Sain avaimet tänään.
Haaveeni omasta kodista vuonna 2022 ei antanut kauaa odottaa itseään. Tiesin viime vuoden aikana, että olen tähän nyt valmis ja nyt on viimein mun oman kodin aika. Olin silmäillyt tätä asuntoa monta viikkoa jo viime vuoden puolella, mutta koska se on remonttikuntoinen, en tohtinut ensin edes ajatella, että juuri se voisi olla minun kotini. Enhän ole koskaan edes maalannut.
Sitten päätin kuitenkin käydä katsomassa asuntoa. Ja... mulle tuli hyvä fiilis. Asunnossa on erikoinen pohjaratkaisu, se on tilava mutta siellä on myös hukkaneliöitä, siellä on ihan karmeat kangastapetit ja 90-lukuinen keittiö. Silti... mulle tuli hyvä fiilis.
Se fiilis johti lopulta tähän päivään, kun minulla on ensimmäisen oman kotini avaimet kädessä. ☺️ Kuten totesin joulukalenterissani: jos jää odottamaan sitä täydellistä, ei ehkä saa mitään.
Nyt pääsen myös opettelemaan remppataitoja, joka ei ollut käynyt mielessäkään ikinä - mutta nyt olen aika innoissani..! Opin jotain uutta! :) Tämähän on aika jännää..!
Remontti ja asunnon lopullinen muotoutuminen mun kodiksi tulee varmaankin kestämään pitkään, mutta mihinkäs minulla on kiire. Mulla on vain aikaa. :) Lisäksi asunnon makuuhuone on jo remontoitu, ja se on ihan ok kunnossa. Asun siellä sen aikaa kunnes olohuoneen seinäprojekti on saatu hoidettua - se on ihan ensimmäinen asia, jonka haluan saada tehdyksi. Ja kylppäriin on saatava kunnon allas ja kaappi, tällainen läträilijä tarvitsee ison altaan..! :D
Pääsette varmasti blogissa seuraamaan kotini muotoutumista. Voin kertoa, että minulla ei vielä ole hirveästi mitään ideoita, en esimerkiksi yhtään tiedä, millaisen keittiön haluan. Ideat alkavat varmasti heräämään sitten, kun asunnossa on viettänyt vähän aikaa. En ole sisustushirmu eikä minulla ole oikeastaan mitään visioita mistään. Tiedän vain, että haluan sen ison ruokapöydän josta olen niin pitkään haaveillut, pöydän, jonka ympärille mahtuu kokoontumaan paljon ystäviä ja rakkaita! Sitä tulee olemaan suuri ilo kattaa. ❤️
Ruokatila tulee eteisen ja olohuoneen yhtymäkohtaan, se on ainoa asia, mitä tiedän tulevan kotini sisustuksesta. :)
Tervetuloa, vuosi 2022!
Nyt mulla on oma ikkuna, jonka läpi ulos päin tulee ensi jouluna varmasti näkymään iso, kaunis joulukuusi...!
Haitariovi lähtee, that's for sure..!
P.S. Tää asunto sijaitsee... mun nykyisen kodin viereisessä talossa..! ☺️ Sekin oli minulle positiivisesti vaikuttava tekijä. Olen asunut tällä alueella Tampereella yli 10 vuotta ja kaupunginosasta on tullut minulle hyvin rakas. Tuttuus rauhoittaa, viehättää ja maadoittaa minua. Tuttuus lisää turvallisuuden tunnetta. Nyt saan jäädä paikkaan, jossa jo viihdyn. Ja voin muuttaa kassi kerrallaan kadun yli..!
Kärsin itseaiheutetusta keskittymishäiriöstä eli ADT:sta.
Millaista on elää, kun mieli ei pysy paikoillaan?
Miltä tuntuu kroonistunut tarkkaavaisuushäiriö?
Se on tällaista.
Lähimuistini on huono. Kirjoitan kaikki ajankohtaiset asiat ylös saman tien joko muistivihkoon, puhelimeen tai tietokoneen työmemoon, muuten todennäköisesti unohdan ne muutaman päivän sisällä.
Jos juttelen ystävän kanssa ja hän kertoo esimerkiksi uudesta työpaikastaan, ihmissuhteestaan tai tulevasta matkastaan, kirjoitan uutiseen liittyvät avainsanat heti puhelimeeni. Olen oppinut tekemään näin välttääkseni sen, että en seuraavalla kerralla muistakaan ystäväni työpaikkaa tai kumppanin nimeä. Kerron nykyään avoimesti muistiongelmistani, jotta kukaan ei ihmettele, miksi alan tehdä muistiinpanoja kesken tapaamisen.
On myös hyvin tavallista, että unohdan kesken tekemisen, mitä olin tekemässä. Mitä tavaraa lähdin hakemaan, mihin olinkaan menossa, kun äsken nousin tuolilta. Seison eteisessä ja saatan hetkellisesti unohtaa, että olin matkalla pyykkitupaan tai viemään roskia.
Luetun tekstin sisäistäminen on minulle yksi vaikeimpia asioita. Lukemiseen keskittyminen vaatii ympäristöltä täydellisen rauhan ja hiljaisuuden vailla mitään ärsykkeitä. Jos läsnä on pienikin häiriötekijä, olkoon vaikka radio tai viereisestä huoneesta kantautuva vaimea puheensorina, minun on äärimmäisen vaikea omaksua lukemaani tekstiä, puhumattakaan, että kykenisin vastaamaan tai ottamaan kantaa tekstissä esitettyihin asioihin.
Tämä haaste tuntuu minusta konkreettisesti kuin päävammalta, ja sitä on hyvin vaikea selittää muille. Miksi en vaikka vastaa sähköpostiin kahteen päivään? Koska ei ole löytynyt riittävän häiriötöntä hetkeä käsitellä viestin sisältämää informaatiota. Tämän vuoksi en myöskään usein pysty vastaamaan blogini kommentteihin saman päivän aikana.
Arkeni on sitä, että taistelen jatkuvasti erilaisten ärsykkeiden huomionkaappausyrityksiä vastaan ja siedän huolen ja levottomuuden tunteita.
Minulla on hyvin harvoin rauhallinen olo. Lepattava ja ”en ole tehnyt tarpeeksi” -tunne on kuin perusasetus, josta pääsen eroon vain, kun vien itseni arjen ulkopuolelle. Kuten Kreikkaan tai mökille, jonnekin luonnon lähelle. Kun olen kotona tai muussa perusarjen suoritusympäristössä, mieli ikään kuin telakoituu levottomuuden ja tietynlaisen sumuisuuden asemalle.
Istun pöydän ääressä ja kirjoitan, kuten vaikka nyt. Ihan koko ajan mieleen putkahtaa muita asioita, ja mieleni karkaa miettimään niitä. Ensi viikon tuotekuvaus, mitä rekvisiittaa pitää hankkia. Jogurtti, hmm, tekee mieli jogurttia, pitäisikö syödä jogurttia. Lamppu, olisi kiva ostaa uusi, milloinkahan ehtisin Ikeaan katsomaan lamppuja.
Hyvin tyypillistä on myös se, ettei mieleni osaa järjestää päivän tehtäviä järjestykseen, vaan on yhtä tehtävää suorittaessa jo huolissaan siitä, että tuleehan seuraavakin varmasti tehtyä - vaikka tehtäville olisi runsaasti aikaa vailla pienintäkään todellista uhkaa sille, ettei aika riitä.
Tämä huoli saa minut yrittämään tehdä monta asiaa samanaikaisesti, että varmasti ehdin tehdä kaiken. Tosiasiassa tällainen menettely vain hidastaa tekemistä entisestään ja laskee tehoa.
Kirjoitin keskittymisvaikeuksista blogiini ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten.
Kirjoitin:
”Viime vuosina olen huomannut itsessäni varsin epämieluisia asioita. En pysty enää lukemaan kunnolla, en jaksa kirjoittaa kirjeystävilleni, en pysty keskittymään mieheni kertomaan juttuun päivän kuulumisista. Muistini on huonontunut hälyttävästi. Joudun kirjoittamaan ylös käytännössä kaikki asiat, jotka haluan saada hoidetuksi. Minun on vaikea priorisoida asioita. Päässäni laukkaa rataa 359 eri asiaa, jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota välittömästi, ja koska fokuksen jakaminen niin moneen kohteeseen on mahdotonta, saatan unohtaa ne kaikki ja tajuta päivän päätteeksi että en ole saanut mitään aikaiseksi. Tämän tajuaminen saa minut ahdistumaan entisestään.”
Kuvaus on kuin suoraan nykyhetkestä, mutta sillä positiivisella erolla, että nyt en enää ole yhtä ahdistunut asiasta. Kymmenessä vuodessa on ollut aikaa oppia kunnolla ymmärtämään, mistä aivosumussa on kysymys. Kuten myös oivaltaa se, ettei tilasta enää ole paluuta täysin entisenlaiseen kognitiiviseen tasoon.
Miksi ei?
Se johtuu erityisesti siitä, että maailma on nyt erilainen kuin silloin kuin synnyin. Ne tekijät, jotka monilta osin ovat johtaneet krooniseen aivosumuun ja mielen poukkoiluun, määrittävät nykyaikaa. Ne ovat nykyaika.
ADT eli attention deficit trait on itseaiheutettu tarkkaavaisuushäiriö. Se voi ulospäin näyttäytyä jokseenkin saman tyyppisenä kuin ADHD, mutta ero on se, että ADHD on synnynnäinen neurologinen häiriö, kun taas ADT on aiheutettu itse omalla toiminnalla ja arjen valinnoilla.
Kirjoittaessani blogiin keskittymis- ja muistihäiriöistäni saan usein ehdotuksia siitä, että minulla olisi ADHD. Kohdallani ADT on kuitenkin todennäköinen. ADHD todetaan yleensä jo lapsuusiässä ja minulla oireilu on alkanut kolmikymppisenä. Vaikka vilkas lapsi olinkin, keskittymisvaikeuksia minulla ei ollut vaan ehkä jopa päinvastoin. Uppouduin vaivatta pitkäjänteisyyttä vaativiin asioihin ja oppiminen sekä asioiden mieleen painaminen oli minulle helppoa. Toki ADHD voidaan myös diagnosoida aikuisiässä, mutta ADHD:n merkit ovat yleensä olleet silloinkin näkyvissä jo lapsena.
Olen käynyt neurologisissa tutkimuksissa eikä näissäkään ole ilmennyt viitteitä ADHD:sta.
Elämäntapavalintojani katsellessa minulle on aivan selvää, mistä oireet johtuvat. ADT:lle altistavia tekijöitä ovat liika tekeminen sekä arki, jossa on jatkuvasti keskeytyksiä, liikaa hälinää ja multi-taskingia. Minun elämäni muuttui tällaiseksi sen myötä, kun internet astui elämääni ja viimeistään silloin, kun aloin tehdä töitä kotona.
Internet on muuttanut kaiken elämässäni, niin hyvässä kuin pahassa. Olen omistanut aiheelle moninaisia blogipostauksia, joten en lähde tässä jutussa erittelemään minun ja internetin historiaa (siitä voi haluessaan lukea vaikka täältä), mutta ydinvaikutuksen voi tiivistää tähän: internet on multitekemisen ylin mahdollistaja.
Kaltaiselleni informaatio- ja sosiaalisen kanssakäynnin ”junkielle” internet mahdollistaa loputtoman huvipuiston jossa temmeltää ja tulla palkituksi.
Oppimisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aarteet ovat aina olleet minulle tärkeä ja motivoiva sisältö elämässä. Erona aikaisempaan internet vain teki mahdolliseksi sen, että kaikki nämä palkitsevat asiat, joita ennen olin tehnyt yksi kerrallaan, ilmestyivät eteen 24/7 "auki" olevalla tarjottimella. Yhdellä välilehdellä kaverit, toisella lempibändin uutiset, kolmannella halvimmat lentohinnat, neljännellä antiikin Kiinan mysteerit, viidennellä hiustenhoitoaineen incianalyysi… jne jne.
Hidas ja loogisesti tehtävä kerrallaan etenevä tekeminen korvautui ruudulla, jossa kaikkea voi tehdä, tai ainakin yrittää tehdä, päällekkäin. Ja mielellään nopeasti, koska siihen oli nyt mahdollisuus. Niin myös tein. Tämä oli minun sairastumiseni resepti.
ADT:n oireita voi hoitaa ja poukkoileva mieli on mahdollista rauhoittaa elämäntapamuutoksilla.
Minun kohdallani realiteetti on kuitenkin se, että en tule olennaisesti muuttamaan elämääni. Tämä voi kuulostaa erikoiselta sitä vasten, mitä juuri olen kertonut arjestani. Oireideni suurin taustatekijä on kuitenkin samalla myös elämäni parhaimpia asioita. Kolikolla on aina kaksi puolta, ja tämän kolikon toisen puolen ollessa tummentunut, toinen on mitä kiiltävin.
Paradoksaalisesti, minut tietyllä tapaa rampauttanut ympäristö on samalla ympäristö, joka mahdollistaa itseni toteuttamisen ja saa vahvuuteni kukoistamaan.
Olen matkani varrella punninnut moninaisia kertoja, mistä olisin valmis luopumaan saadakseni keskittymiskykyni takaisin. Tiedän, että totaalinen rauhoittuminen ja entiseen fokukseen palaaminen vaatisi internetin päivittäisestä käytöstä luopumista. Sekä hakeutumista aivan toisen alan töihin ja harrastuksiin; metsänhoitajaksi, postimerkkeilijäksi, tehtaan pakkauslinjalle tai neulojaksi.
(Tai ehkä aikakoneen 90-luvulle ja sen kieltämisen, että internet koskaan tapahtui.)
En kuitenkaan ole valmis tekemään niin.
Minussa hehkuvat yhä vahvoina rakkaus ja jano tietoon sekä viehätys ja tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen. Nimenomaan ammatillisesti. Kun saan tehdä tietotyötä ja kohdata muita ihmisiä, olen onnellinen. Huomaan, että pidän myös vaikuttamisesta. Ja nyt en todellakaan tarkoita kaupallista vaikuttamista, joka on tullut omassa ammatissani ns. kylkiäisenä (ja toki ihan positiivisenakin sellaisena). Tarkoitan vaikutusta tunnetasolla.
On huikeaa, että voin tekemiselläni herättää tunteita ja ajatuksia toisissa ihmisissä. Oivalluksia. Iloa, viihdettä, lämpöä. Jopa toimintaa. Kimmokkeen toteuttaa vaikka pitkäaikainen haave matkustaa yksin Kreikan saarille. Sitä en välttämättä saisi aikaan metsänhoitajana tai Yves Rocherin tilausten pakkaajana (niin kivaa kuin sekin olisi..!)
Se onni kompensoi hetkiä, kun päässä lyö tyhjää ja mieli on jälleen eksynyt päivän mökkipolulta huomisen maantielle ja seison keittiössä, enkä muista pitikö nyt syödä jogurttia, viedä koirat ulos vai kirjoittaa mainosteksti loppuun.
Avain on tilanteen hyväksyminen ja se, että arvostaa itseään myös muuttuneena ja luopuu sen surkuttelusta, miksi kävi näin.
Osaan yhä kaikkea sitä mitä ennenkin ja olen hyvä monessa asiassa – se vain vie nyt enemmän aikaa kuin ennen kuin maailma muuttui.
P.S. Suosittelen kaikille työn tai elämäntapavalintojensa seurauksena stressaantuneille ja aivojensa tilasta huolestuneille aivotutkija Minna Huotilaisen kirjaa Tunne Aivosi. ❤️ Se antaa paljon ymmärrystä kuten myös huojennusta tiedon ja työkalujen muodossa.
Tulipahan mieleen taas tällainen viihteellinen, kevyempi kysymyspostaus. :)
Mihin kauneudenhoitotuotteeseen tai -palveluun olet jäänyt koukkuun, vaikka se tuntuu vähän turhalta? (Tai paljon turhalta... 😅)
Minulla on itselläni kaksi tunnustusta aiheeseen liittyen. Ensimmäinen vastaus on siinä mielessä yllättävä ja ristiriitainen, että suosittelen usein kyseistä tuotetta teillekin täällä. Toisaalta, tuote ei välttämättä ole kaikille turha.
Turha tuote numero 1: silmänympäryvoide.
(Auts.)
Todellakin, rakastan silmänympäryvoiteita enkä voisi luopua niistä, mutta samalla... käsitän, että omalla kohdallani ne ovat vähän turhia. Minulla nimittäin on hyvin epäherkkä iho, myös silmänympäryksillä, ja voisin aivan yhtä hyvin käyttää silmänympäryksillä samaa voidetta kuin kasvoilla.
Silmänympäryihoni ei ole ikinä, koskaan, never reagoinut negatiivisesti kasvovoiteeseen, vaikka voide olisi kuinka hajustettua, rasvaista tai mitä hyvänsä jota ei pidetä ihanteellisena silmänympärysiholla. Tottahan on, että silmänympärysiho on erilainen kuin iho muualla kasvoissa, ja sillä on eri tarpeita. Se on ohuempi ja kuivempi; silmänympärysiholta puuttuvat talirauhaset.
Silmänympärysiho on myös herkempi kuin iho muualla nassussa, ja juuri siksi se voi reagoida esimerkiksi hajusteisiin, voimakkaasti okklusiivisiin rasvoihin tai tiettyihin aktiiviaineisiin. Mutta tosiaan - paino sanalla voi. Ei välttämättä reagoi ollenkaan.
Silmänympärysvoiteen tarpeellisuus liittyy siis suoraan ihon yksilöllisiin ominaisuuksiin, ja minun kohdallani sy-iho ottaisi ihan kiltisti vastaan saman voiteen kuin kasvotkin. Silti olen IHAN koukussa silmänympärysvoiteisiin enkä voisi olla ilman niitä! 🙏🏻
Nythän tietysti suosin kasvoilla öljy-seerumi-sekoitusta voiteen sijaan, joten siinä mielessä erillinen sy-voide voisi olla perusteltu. Voidemainen koostumus suojaa ohutta, haurasta ja kuivaa silmänympärysihoa paremmin kuin öljy, pelkästä seerumista puhumattakaan. Mutta... ihan yhtä hyvin voisin käyttää silmänympäryksillä täyteläistä ja suojaavaa kasvovoidetta, jonka etuna olisi jo edullisempi litrahinta kuin silmänympärysvoiteilla.
No. En kuitenkaan käytä. 😂 Turha tuote, josta en koskaan luovu! ❤️
Turha tuote (palvelu) numero 2: sokerointi. Alakerran sokerointi.
Älyttömän turha asia ja olen onnistunut koukuttumaan tähän. Niin turha, että melkein hävettää kertoa se. Yritin juuri olla pidemmän pätkän ilman sokerointia ja sitten tuli vain olo että ei, nyt ON saatava paikat siistiksi.
Sokerointi ei edes ole mitään kovin halpaa hommaa, ja sekin saa minut tuntemaan ristiriitaisia tuntemuksia tätä kauneus(?)koukkua kohtaan. Voisin varmasti käyttää summan johonkin järkevämpään. Silti... aina palaan.
Taustatietona kerrottakoon, että olen itse todella laiska karvojen käsittelijä. Siis kaikkien ihokarvojen; kainalot, sääret, puska. Homma ei kiinnosta pätkääkään ja vaikka kyse ei ole vaativasta operaatiosta, pidän ihokarvojen poistamista todella tympeänä puuhana joka ei koskaan tule minulta luonnostaan kuin sisäiseen ajastimeen koodattuna. Toiset sheivailevat karvojaan melkein päivittäin suihkussa asiaa edes kummemmin ajattelematta. Minulle tällainen olisi utopiaa.
Vaikka karvojen poisto on tympeää - silti poistan karvojani. Aina lopulta. En tykkää niiden poistosta mutta en myöskään osaa olla niiden kanssa.
Mitä tulee alakertaan - sen alueen karvatupet ovat minulla niin herkästi tulehtuvat, että ko. alueen hoito on aina ollut se kaikkein vastenmielisin ohjelmanumero. Siksi esimerkiksi valoimpulssilaitekokeilu vuodelta 2013 jätti kaikesta käytäntöön liittyvästä vaikeudestaan huolimatta positiiviset muistot - oli todella mukavaa, kun bikiniraja pysyi "bikiniolosuhteissa" siistinä viikkotolkulla eikä ihotulehduksista tietoakaan.
Sokerointi ei tulehduta karvatuppiani, ja tämä yhdistettynä tuloksen suhteellisen pitkään kestoon (minulla jopa viisi viikkoa) on saanut minut koukkuun. Aluksi sokeroin vain kesäisin, mutta nyt tapa on pikku hiljaa hiipinyt ympärivuotiseksi.
Ugh.
Siinä mun turhat.
You?
