Tiedättekö, mikä on jossain määrin tylsää lyhemmillä Kreikan matkoilla? Sen lisäksi tietysti, että matka on lyhyt?

Se, että ei ehdi bloggaamaan reissutunnelmista, koska ns. luppopäiviä tai -hetkiä ei juuri jää. Olen aamusta iltaan ulkona hyödyntämässä käytettävissä olevaa aikaa. Silloin kun tein pidempiä monen viikon reissuja, oli helpompi nipistää päivistä aikaa blogille.

No, ei auta kuin kirjoittaa pidemmät tunnelmoinnit sitten kun olen taas Suomessa.

Tämän matkan ehdottomaksi helmeksi on noussut Kastellorizo, joka hurmasi minut jokaista solua myöten. Edellisessä postauksessa kirjoittelin hitaasta maisemamatkailusta, ja Kastellorizo jos mikä tarjoaa mitä hienoimmat puitteet tällaiseen matkailuun.

Saaren ainoa asutuskeskus, suurta hevosenkengän muotoista luonnon satamaa halaava pääkylä Kastellorizo (toiselta nimeltään Megisti), on viimeistä kulmausta myöten niin kuvauksellinen, että voi pysähtyä mihin tahansa ja edessä on täydellinen postikorttinäkymä. Saaren toisessa maailmansodassa maan tasalle pommitetut ja nyt huolella restauroidut talot ovat karamellimaisessa suloisuudessaan melkein liikaa. Ensimmäiset tunnit (tai koko ensimmäinen päivä) saarella kuluu siihen, että seisahdut joka kolmannella askeleella huokailemaan ja painamaan kameran laukaisinta.

Paikka on niin tyrmistyttävän kaunis, että mun piti jäädä hotellihuoneeseen hetkeksi kokoamaan itseäni saavuttuani saarelle. Mulla meni ihan pasmat sekaisin kylän kuvauksellisuudesta (…. erityisherkkyys….). Olen aiemmin kokenut yhtä vahvaa aistien esteettistä ylikuormitusta vain Santorinilla ja Monemvasiassa.

Viivyin saarella kolme päivää ja olisin mielelläni viipynyt pidempäänkin, mutta viime viikolla peruuntuneen laivayhteyden sotkettua kuviot oli valittava, jätänkö Symin tällä reissulla kokonaan väliin vai lähdenkö Kastellorizosta tänään. Ja kyllä mä haluan nähdä myös Symin, joten jätin Kastellorizolle haikeat hyvästit ja istun nyt laivassa kohti Rhodosta.

Jaan yhden sympaattisen detaljin Kastellorizosta.

Kun saavuin saarelle maanantaina, kuulin jonkun huutavan nimeäni rantakadulla. ”Sani, Sani, Sani..!” Katselin ympärilleni miettien, kuka täällä tietää minut nimeltä, kunnes tajusin huudon kohdistuvan lempeän näköiselle spanielille, jota kutsuttiin kahvilan pöytään rapsuteltavaksi. Viimeisenä Kastellorizon iltana tutustuin saarella yli 30 vuotta vierailleisiin israelilaisiin, ja he kutsuivat minut lempiravintolaansa illalliselle. Kävi ilmi, että Sanni-koira on kyseisen ravintolan isännän Giorgoksen koira. Jotain sielujen sympatiaa Sanni tuntui kaimaansa kohtaan tuntevan, sillä se istui tiukasti vieressäni koko illan. ☺️

Oli muuten valtavan mielenkiintoista tavata ihminen, joka on käynyt Kreikan lempisaarellaan yhtäjaksoisesti 37 vuotta. Israelilaisnainen oli saapunut Kastellorizoon ensimmäisen kerran vuonna 1985, kokenut kenties samanlaisen veret seisauttaneen hurmaantumishetken kuin minä laivasta astuessani, ja on palannut saarelle joka vuosi sen jälkeen. Sittemmin naisen ystäväkin ihastui saareen ja on vieraillut siellä hänkin vaatimattomat 25 vuotta. Nykyään matkaseurueeseen kuuluu myös puolisoita ja muita ystäviä.

Kun kerroin uusille ystävilleni aikovani kirjoittaa Kastellorizosta blogiini, naiset sanoivat, ”Älä tee sitä!” He eivät halua suuren yleisön löytävän Kastellorizoa, jotta saaren rauhallinen ja omintakeinen tunnelma säilyy. Rauhoittelin heitä kertomalla, että valtaosa suomalaisista Kreikan kävijöistä on uskollisia pakettimatkalaisia, eikä minun kirjoitukseni varmastikaan tuo saarelle ei-toivottua massaturismin aaltoa.

Ilman muuta jaan tällaisen helmen. 🙏🏻 Jos kastellorizolaisilta itseltään kysytään, he ovat vain iloisia kun turistit löytävät saarelle. Koska saarella ei ole massoja tyypillisesti houkuttavia hiekkarantoja, jo se takaa tietynlaisen turismin tason, joka tuskin koskaan on vaarassa muuttua ”Zakynthoksen Laganasiksi”.

Tämä matka on ollut mulle opettavainen.

Minulla on aiemmin ollut se useiden reissuviikkojen tuoma etu, että reitin ja kohteet on voinut suunnitella suhteellisen vapaasti eikä niin haittaa, jos juuttuukin huonojen tai peruuntuneiden yhteyksien takia jollekin saarelle pidemmäksi aikaa. Kun aikaa on enemmän, on enemmän vapautta. Nyt kun käytettävissä on vain 13 päivää, harmittaa luonnollisestikin menettää matkapäiviä huonon suunnittelun tai ei-toteutuneiden laivayhteyksien takia.

Jos nyt saisin varata koko tämän matkan uudestaan, lentäisin ilman muuta Tampereelta suoraan Rhodokselle. Jos suunnitelmissa on Dodekanesian saarille suuntautuva reissu, ei kannata lentää Ateenaan vaan Dodekanesian sydämeen Rhodokselle. Okei, puolustuksekseni voin todeta, että varatessani näitä lentoja maaliskuussa minulla ei vielä ollut hahmotelmaa mille saarille olin tällä kertaa menossa. Luulin myös viipyväni neljä viikkoa, mutta moneen kertaan siirretty matka kutistui lopulta kahteen viikkoon. En myöskään maaliskuussa tiennyt, että Air Baltic alkaisi lentää kotikaupungistani reittilentoja Kreikkaan.

No, ensi kerralla teen asiat toisin. Olen jo kovaa vauhtia suunnittelemassa reissua keväälle, jolloin tekisin Rhodokselta käsin Dodekanesian saarihyppelyn ja kävisin pitkästä aikaa taas ihanalla Karpathoksella. ❤️ Sekä Tiloksella ja Chalkilla, jotka ovat vielä mulla näkemättä.

✈️ ✈️ ✈️

Yleisesti ottaen annan myös sellaisen vinkin, että lennot Ateenasta kauimmaisille saarille kuten Rhodokselle, Kreetalle ja Karpathokselle ovat paljon edullisempia kuin laivat. Minusta olisi ihana aina tehdä saarihyppelyitä vain laivoilla, mutta jos hintaeroa alkaa olla toista sataa euroa, tulee harkinta kysymykseen. Tällä matkalla päädyin lopulta varaamaan lennon takaisin Ateenaan (68€), kun saatavilla olevat hytit Pireuksen laivassa olisivat maksaneet melkein 200€. Halvinkin laivalippu ilman hyttiä oli 79€. Minusta on todella tylsää, että laivat (ja junat!) ovat niin kalliita lentämiseen nähden. Tällä hintakehityksellä ihmisiä ei ainakaan rohkaista vähentämään lentämistä.

Tänään minun on vietettävä päivä Rhodoksella, koska tälle päivälle ei enää ole laivayhteyksiä Symille (huokaus). Eli menetän jälleen yhden Symi-päivän. Rhodos Town ei ole turistillisuudessaan suosikkipaikkani, mutta ihan uteliaana odotan mitä fiiliksiä kaupunki nyt herättää. Edellisestä vierailusta on 9 vuotta.

Palaan Kastellorizon pariin myöhemmin omassa saarelle omistetussa postauksessaan. 💕

Minusta on tulossa – ja tullutkin jo - hyvin erilainen matkailija kuin nuorempana. Huomaan tämän paremmin joka vuosi. On tietysti luonnollista, että tarpeet ja mieltymykset muuttuvat ihmisen tullessa vanhemmaksi, mutta oma muutokseni liittyy varmasti myös herkistyneeseen stressitasooni ja taipumukseen uupua runsaasta stimulaatiosta.

Kaipaan matkailulta nykyään kasvavassa määrin rauhallista tempoa ja viipyilevyyttä. Haluan tehdä asioita hitaasti, ja tämä näkyy kaikilla elämän alueilla. Kiire ja nopeat aikataulut syövät keskittymistäni ja kykyäni nauttia. Haluan viipyillä. Haluan asioiden imeytyvän minuun hitaasti, niin että ehdin - ja pystyn - vastaanottamaan – kuten myös tekemään.

Matkoilla tämä näkyy siten, että en tykkää etukäteen päättää aikatauluja, koska aikataulut stressaavat ja kutistavat vapautta. En halua suunnitella ennalta, kuinka kauan viivyn missäkin kohteessa – jos kyse on useamman kohteen reissusta kuten saarihyppely – tai mitä teen minäkin päivänä, jos olen menossa yhden kohteen matkalle.

Kaikki ennalta suunnittelu tuntuu hyvin stressaavalta. Tämä on ominaisuus, joka alle 3-kymppiselle Sannille olisi ollut täysin vieras. Nuorempi Sanni rakasti suunnittelua, tehokkuutta ja minuuttiaikatauluja. Matkoilla hän halusi mahduttaa reissupäiviin niin paljon näkemistä ja tekemistä kuin mahdollista. 25-vuotias Sanni olisi varmaan kiitänyt saaria läpi ”kerään niin monta kuin ehdin!” -mentaliteetilla - ja nauttinut siitä. En ollut koskaan stressaantunut ennen Internetin valtakautta.

(Ja kyllä, pidän nettiä ja teho/tietoyhteiskuntaan siirtymistä ilman muuta suurimpana tekijänä kuormittumisessani. Netti mahdollisti mun tiettyjen hyvien ominaisuuksien kääntymisen itseään vastaan.)

Nykyään mun matkailutyylissä korostuu ajanvietto kauniilla maisemapaikoilla. Oli se sitten kattoterassilla sijaitseva kahvila, idyllinen majatalo, kallioinen kukkula tai tunnelmallinen rantabaari. Hakeudun mielelläni paikkoihin, joissa voi yhdellä istumalla saada paljon: saan viipyä, mutta samalla vastaanottaa palkitsevaa stimulaatiota virikkeellisen maiseman myötä.

Kauniit näköalat inspiroivat minua. Parhaita ovat korkealta avautuvat maisemat. Kun saan pysähtyä idyllisen tai jollain tavoin puhuttelevan maiseman ääreen rauhoitun, ja minulle tulee hyvä olo. Maisema voi liittyä luontoon, tai se voi liittyä kaupunkiin. Maisemaan voi kuulua muita ihmisiä, tai sitten ei. (Mielellään kyllä saa kuulua, etenkin urbaanissa miljöössä, sillä ihmiset ovat mielenkiintoisia ja ihmisten tarkkailu on hyvin antoisaa.)

Tämän uuden tendenssin myötä mun matkailuun on liittynyt uudenlainen toive, tai ehkä jopa tarve, majoituksen suhteen. Haluan majoittua kauniilla näköalalla. Ennen tällaisella asialla ei ollut mitään merkitystä, koska kävin kämpillä vain nukkumassa tai tekemässä töitä. (Tai kokkaamassa ruokaa, alhaisimman budjetin matkoilla, kun en syönyt lainkaan ulkona.)

Nyt maisemasta on tullut minulle tärkeä lisäarvo. Sellainen, josta olen valmis maksamaan.

Toki edelleen olen reissuillani myös aktiivinen enkä lähde Kreikkaan vain istumaan hotellin terassilla, mutta maisemahengailu on bonus, jonka hyvin mielelläni liitän matkakokemukseeni.

Ja olenpahan löytänyt kohteita, joissa majapaikan näkymät ovat sitä luokkaa, että niiden äärellä viipymistä voi todellakin pitää itsessään lomana. Egialis-hotelli Amorgoksella on yksi sellainen, samoin Santorinin luolahotellit ja viime syksynä Monemvasiasta löytynyt Hotel Bastione Malvasia, jonka terassia ajattelen yhä kiihkeällä kaipauksella. Tuo paikka oli sellainen, että veret suunnilleen seisahtuivat. Harvoissa paikoissa olen kokenut yhtä voimakkaita tunteita maiseman äärellä.

Tällä matkalla olen valikoinut majapaikkoja puhtaasti maisema-spekseillä. Ateena on kattoterassien luvattu maa, ja siellä voi tehdä harrastuksen uusien katto-paikkojen etsiskelystä. Muutamia sellaisia olen aiemmin esitellyt tässä postauksessa, sekä tässä. Tämän kertainen hotelli oli hotellina aika tympeä ja epätunnelmallinen, eikä kattoterassillakaan ollut palveluja, mutta näkymät olivat todellakin upeat. Ja säästäähän siinä tietysti kun voi viedä katolle omat drinksut ja eväät..! ☺️

Spetsesillä valitsin hotellin, joka oli niin lähellä merta ja rantaa kuin vain Spetses Townissa olla voi. Poroksella majoituin tutussa majatalossa, jonka hienot maisemat tarjoava kattoterassi on tuttu jo kahdelta aiemmalta vierailulta. (Päädyin Spetsesiltä Porokselle, koska Spetses oli todellakin täyteen varattu viikonlopuksi.) Symille olin myös varanut kattoterassillisen paikan – kodikkaalta näyttävän tunnelman ohella ennen kaikkea myös siksi, että kyseisellä terassilla on myös aurinkotuolit. 🙏🏻

Kastellorizon majapaikka oli etsautunut päähäni jo muutaman vuosi sitten. En ole koskaan käynyt Kastellorizolla (-ossa..?), mutta näin eräässä kreikkalaisessa matkailunedistämislehdessä pari vuotta sitten artikkelin Kastellorizosta, ja artikkelin kuvissa esitelty hotelli maisemineen kaivertui aivokuorelleni pysyvästi. Tuonne oli päästävä!

En kuitenkaan lopulta varannut huonetta juuri tästä hotellista, vaan sen viereisestä. Syy? Artikkelin hotelli osoittautui saaren kalleimmaksi eikä hotellin huoneisssa ole jääkaappia/minibaaria (tai vedenkeitintä), seikka, joka on minulle ratkaisevan tärkeä. (Sain hotellista myös hyvin tylyyn sävyyn kirjoitettuja vastauksia tiedusteluihini, joka tuntui äärimmäisen epäkreikkalaiselta ja varmisti, että vien asiakkuuteni toiseen paikkaan.)

Viereinen hotelli ei ole yhtä värikäs ja persoonallinen, mutta se on paljon halvempi, sieltä vastattiin heti erittäin ystävällisesti ja siellä on huoneissa jääkaapit ja vedenkeitin. Ja tietenkin siellä on sama maisema kuin naapurilla..!

Huomenna selviää, lunastuvatko maisemalliset odotukset Kastellorizon suhteen. Tämä päivä kuluu myös stressiä lievittävän hitaissa merkeissä, sillä istun koko päivän laivassa. Mietin pitkään, olisinko kuitenkin lentänyt Rhodokselle, koska se on nopeuden lisäksi puolet halvempaa kuin laiva. Mutta… ei. Kyllä laiva kuuluu olennaisesti mun Kreikan saarihyppelyyn. Hitaassa matkustamisessa on jotain meditatiivista.

Joten: täällä sitä nyt istutaan 23 tuntia. Mutta ei se mitään.

Nautin merimaisemasta. ❤️

.

P.S. Postauksen kuvat ylintä lukuunottamatta ovat tältä reissulta: Ateenasta, Spetsesiltä ja Porokselta. Ylin kuva on Serifokselta 7 vuoden takaa.

P.P.S. Kastellorizon maisemat eivät todellakaan pettäneet, tässä auringonnousu huoneestani tiistaina. 🙏🏻

Terveiset Kreikasta.

Mun saarihyppelyn alku meni tällä reissulla mönkään.

Tätä kirjoittaessani istun laivassa matkalla Spetsesille, vaikka mun piti olla huomenna Symillä. Sääolosuhteet. 😔 Symin laiva peruttiin kovan tuulen vuoksi, ja seuraava lähtee vasta vuorokauden päästä (jos lähtee, kukaan ei tiedä tuulesta huomenna..)

Mua harmittaa ihan erityisesti, koska olin ensin aikonut lähteä eilisillan laivalla, mutta sitten päätin viime hetkessä venyttää Ateena-oleiluani vielä yhdellä päivällä… ja seuraus oli tämä. Ei laivan peruuntumisessa muuten olisi mitään suurempaa haittaa, mutta tämä matka on mun mittapuulla sen verran lyhyt (13 päivää), että yhden-kahden vuorokauden viivästykset suunnitelmissa vievät arvokkaita matkapäiviä. Etenkin, kun kohteena ovat Dodekanesian perimmäiset saaret, joille matka itsessään kestää lähes vuorokauden. Lisäksi olin jo ehtinyt varata Symille majoituksen huomisesta maanantaihin, enkä saa yhteyttä paikan omistajaan jotta saisin siirrettyä varausta. Jos se ylipäänsä onnistuu.

No voihan höh, sanon vain. Olen tänään hengaillut Pireuksen satamassa kello 14.00 lähtien yrittäen päättää, pitäisikö lentää Rhodokselle, sekä odotellen tietoa illan toisesta Rhodoksen suuntaan kulkevasta laivasta, joka *mahdollisesti* olisi saattanut lähteä. Mutta lopulta sekään ei lähtenyt, ja mä koin liian stressaavana lähteä satamasta lentokentälle koska olin henkisesti valmistautunut laivamatkaan. (Muutenkin inhoan lentämistä. Ja Kreikan saarihyppelyyn kuuluu mulle olennaisesti just laivat..!)

On se toisaalta vähän ironista. Lento Rhodokselle kestää tunnin, ei ole riippuvainen merenkäynnistä ja maksaa samana päivänäkin ostettuna alle 100€. Laivamatka kestää 20 tuntia ja maksaa 150€ ( jos haluaa hytin. Ja kyllä, mä haluan hytin noin pitkälle matkalle).

Nomutku!! Saarihyppely on laivamatkailua..! ⛴

(Saas nähdä joudunko oikeasti vielä muuttamaan mieleni…)

Anyways. Nyt istun heilahtelevassa katamaraanissa kohti Spetsesiä, koska en halunnut enää jäädä Ateenaan yhdeksi päiväksi odottelemaan. Yritän sunnuntaina uudestaan Rhodoksen laivaan. Tällä hetkellä voin vain todeta, että onneksi oli pahoinvointitabletteja mukana. Hetken aikaa oli epävarmaa, lähteekö tämäkään ”vene” koska sää on niin tuulinen.

Vasta laivassa tajusin, miten huono idea oli valita juuri Spetses kaikista Argo-Saronian saarista. Ensinnäkin Spetses on Saronian saarista kallein (mahdollisesti vielä Hydraakin kalliimpi) ja koska viikonloppu on edessä, Spetsesin majapaikat olisivat todennäköisesti ihan täynnä. Ja niin ne ovatkin. Tein päätöksen Spetsesille lähdöstä niin viime hetkessä, että aloin etsiä hotellia vasta laivaan päästyäni. Ja tilannehan ei näytä hyvältä. Sain varattua majapaikan täksi yöksi, mutta huomenna on edessä ”ovelta ovelle kolkuttelua” tai sitten siirtyminen toiselle Saronian saarelle. Huokaus.

Miksi en vain mennyt Porokselle tai vaikka Agistrille… Näillä saarilla on aina tilaa – ainakin off-sesongilla - koska eivät ole niin trendikkäitä.

Spetses

Miksi sitten valitsin Spetsesin? Koska se on mulle Saronian saarista vielä vähiten tuttu. Olen käynyt siellä kerran ja viivyin pari päivää, ja totesin, että paikka oli tosi upea mutta hervottoman kallis. Spetses on vähän sellainen ”Kreikan Beverly Hills”. Se mikä siellä on kivaa on kreikkalaisuus, eli turistit ovat pääosin kreikkalaisia. Ulkomaista pakettiturismia Spetsesillä ei ole lainkaan.

Spetses on Argo-Saronian saarista kauimpana Ateenasta ja matkaa sinne on 2,5 – 3 tuntia laivayhteydestä riippuen. Saari on ihan manner-Kreikan Porto Helin vieressä. Pitäisiköhän viikonloppuna vaikka käydä tsekkaamassa Porto Heli jos Spetsesille ei ”mahdu” – tai Spetses ei mahdu mun budjettiin…

Tällaista kreikkailua tällä kertaa. Mun pääkohde? Se on tällä matkalla pikkuinen, kuvankaunis Kastellorizo, ihan Turkin kainalossa.

Jos haluat seurata reissua, päivitän matkatunnelmia reaaliajassa Instagram-tilini stooreissa. :) Laitan Instaan myös oman kohokohdan Kreikalle. Blogiinkin tulee juttua, mutta IG:n virtaan päivittyvät jokapäiväiset kuulumiset.

.

Edit. Perjantaiaamun terveiset Spetsesiltä:

Selvisi, että täällä on tänä viikonloppuna suuri maratonitapahtuma, ja sen vuoksi kaikki hotellit/majatalot täynnä.