Jouluinen meikki kullalla ja vihreällä.
Tarkoitus ei tosin ollut tehdä mitään "joulumeikkiä", mutta juuri tämän sävyiset kulta ja vihreä ovat mielestäni jouluisia. Edellinen "Kultaa ja vihreää" -meikki oli aivan eri tyylinen ja sävyiltään enemmänkin syksyinen.

Meikki on tehty L'orealin Babylon Gardens -paletilla (kausipaletti parin vuoden takaa). Paletissa on tummahko, "likainen" kulta, harmaanvihreä ja havunvihreä.

Levitin liikkuvalle luomelle kultaa, ulkonurkkaan harmaanvihreää ja luomivakoon havunvihreää. Kulmaluulla vaaleaa kultaa Clarinsin Nude Shimmers -paletista. Rajaus Urban Decayn Covet-kynällä.



Joulumeikistä puheen ollen, itse en usein edes meikkaa jouluna. Meidän perheessä ei muutenkaan olla mitenkään "hienona" jouluisin, ja minäkin saatan viettää pyhät virttyneissä collegehousuissa ja fleecepaidassa. Aattona saatan laittaa jonkun simppelin perusmeikin (ihan vain että näyttäisi enemmän ihmiseltä valokuvissa! ^_^) mutta muuten menen meikittömällä linjalla.
Loppuun pari joulufiilistelykuvaa. :)

Tee! Tee on minulle niin tärkeä asia, että voisin kirjoittaa siitäkin omaa blogia. Olen erittäin koukuttunut teehen. Ja hyvin turhautunut kauppojen teevalikoimiin! Onneksi jouluteet ovat aika laadukkaita, eikä niiden makuyhdistelmiin ehdi tottua kun niitä juo vain sesongin aikaan. Viime viikkoina olen herkutellut Forsmanin Tontun Toive -teellä, Hehkuvalla Talviteellä (karpaloa ja kinuskia, mutta ei lainkaan imelää, nam!) ja Hyvän Olon Rooiboksella, joka on rooibos-teetä maustettuna joulumausteilla. Suosikkini on ollut 50/50-sekoitus Tontun Toivetta ja Hyvän Olon Rooibosta. :)

Piparihammastani on kolottanut jo marraskuusta saakka. Olen tajuttoman nirso mitä piparkakkuihin tulee, enkä oikein siedä mitään kaupan pipareita. Olen ikävä kyllä myöskin hyvin laiska leipomaan niitä itse. Siskoni sattuu tekemään maailman parhaita pipareita, ja tässä yhtenä aamuna järjestimme piparkakkutreffit minun luonani. Kun yhteistä aikaa leipojaisiin on vaikea löytää, piti sessio ujuttaa viikolle aamupäivään ennen töihin lähtöä. ^_^ Siskoni saapui meille varhain aamulla, ja leivoimme varmaan 10 pellillistä piparkakkuja ennenkuin kello löi 11. Arvatkaa miten hyvälle kotona tuoksui kun palasin illalla töistä...!
Alkaako lukijoiden kotona myöskin jo tuoksua joulu...? Kenellä on jo koristeet esiinkaivettuna? :)
Bongasin ruotsalaisesta alan lehdestä mielenkiintoisen uutisen; Cliniquen Clarifying Lotion (kuoriva kasvovesi) saa uuden koostumuksen. Clarifying Lotion on yksi Cliniquen ihonhoitorituaalin kulmakivistä, ja on ollut markkinoilla jo vuodesta 1968.

Clarifying Lotionit ovat tehokkaita ja suosittuja, mutta monen mielestä aivan liian kuivattavia ja ihoa ärsyttäviä korkean alkoholipitoisuutensa vuoksi. Ainoastaan erittäin kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettu Mild Clarifying Lotion on alkoholiton. 2-ihotyypin Clarifying Lotion on markkinoiden voimakkaimpia kasvovesiä, siinä on alkoholia jopa enemmän kuin vettä! (Tunnustus: me käytämme CL 2:sta välillä töissä puhdistusaineena, sillä irtoavat itsepintaisimmatkin meikkitahrat peileistä ja hyllyjen reunoista.....)
Uuteen koostumukseen on lisätty kosteuttavia ainesosia kuten hyaluronihappoa, glyserolia ja trehaloosia, jotka Cliniquen mukaan miedontavat tuotteen tuntua iholla ja tekevät siitä hellävaraisemman. Salisyylihapon taso on räätälöity erikseen jokaiseen uudistettuu Clarifying Lotioniin jotta keratolyysi (=ihon kemiallinen kuorinta) olisi jokaiselle ihotyypille mahdollisimman optimaalinen. Ihme kyllä alkoholipitoisuuden vähentämisestä ei puhuttu mitään, saas nähdä onko uusi kakkonen yhä yhtä tujua kamaa! :)
Uudistettujen kasvovesien pitäisi rantautua kauppojen hyllyille tammikuussa. Vielä ei ole ilmoitettu, koskeeko tämä aikataulu myös Suomea. Odottelen suurella mielenkiinnolla, että pääsen tutustumaan uuden koostumuksen inceihin.
Vanha Mild Clarifying Lotion on muuten Paula Begounin mielestä Cliniquen parhaita tuotteita. Muut vanhat CL-koostumukset hän tuomitsee pahimmanlaatuisiksi ihoärsyttäjiksi.
Lukijoiden joukossa ketään Clarifying Lotion -faneja?
Tässä joulun parhaat vinkit luonnonkosmetiikan lahjoihin! Poimin muutamia kivoja lahjaideoita eri nettikaupoista, ja muutaman tavallisistakin kaupoista. Parhaat lahjat tuntuvat edelleenkin löytyvän netistä, enkä itse jaksaisi juosta läpi monia eri kauppoja. On kätevämpää klikata lahjat kotiin keittiön pöydällä höyryävän glögimukin äärellä, kun postikulutkin ovat vielä muutamassa paikassa 0€! :)
Luonnonkosmetiikasta tykkäämättömät lukijani saattavat nyt olla harmissaan, sillä en taida tänä vuonna ehtiä lainkaan tekemään lahjapostausta normikosmetiikasta. :/ Nyt täytyy vain rehellisesti sanoa, että "vihreät" lahjat kiinnostivat enemmän. Voitte lohduksi käydä lukaisemassa viime vuoden lahjavinkit.
Biodelly-nettikaupassa on postikulut 0€ joulukuun loppuun saakka. Biodellystä poimin seuraavat tärpit:

Ecotools-sivellinsetti. Kuvan setissä 6 sivellintä ja hinta 23,90€. Settejä löytyy myös muunlaisina. Siveltimet on valmistettu bambusta, kierrätysalumiinista ja taklonista ja sopivat myös vegaaneille. Mukana tulee kätevä säilytyspussukka.

Melvita Body Softness Trio. Pakkauksessa vartalonkuorinta (30ml), kuivaöljy (50ml) ja käsivoide (30ml). Hinta 15,90€. Kuvassa on toinen setti, jota näin myytävänä Sokoksella. Sen hinta on 20€, ja erona Biodellyn settiin on vain kuivaöljyn vaihtuminen vartaloemulsioon.

Lavera Orange Feeling -joulupakkaus. Sisältää täysikokoisen suihkugeelin (150ml) ja käsivoiteen (75ml) ja hintaa vain 9,90€. Tämä on halpa! :)

Viimeisenä poimin Biodellyn valikoimasta Urtekramin söpön "hunajapurkkiin" pakatun sokerikuorinnan. Sokerikuorinta on mukavan ylellinen ja hemmotteleva lahja, sillä sen sisältämät öljyt myös ravitsevat ihoa, eikä iholle tarvitse kuorinnan jälkeen erikseen levittää kosteusvoidetta. Urtekramin Brown Sugar Body Scrubilla on hintaa 19,80€, ja laitoin sille haastajaksi Essential Caren makean herkullisen Coconut Candy Scrubin (tarjouksessa Skinorganics-nettikaupassa nyt 37,50€, norm. 41,60€).
Ruusupuu.fi-kaupasta saa Primaveran suloisia lahja- & matkapakkauksia.
Inkiväärin ja limen tuoksuinen Primavera Energizing Gift Set sisältää vartaloemulsion (30ml), suihkugeelin (50ml) ja käsivoiteen (50ml). Näköjään pakkaus on juuri tätä postausta naputellessani lopussa Ruusupuun verkkokaupasta, joten en voi tarkistaa hintaa. Kävipä nolosti. :/ Mutta edullinen se on. Jospa sitä vielä ilmestyisi kauppaan ennen joulua.
Minulla on käsivoide ja vartaloemulsio juuri käytössä. Vartaloemulsio on ohutta ja koostumukseltaan sukua Hauschkan vartalovoiteille. Käsivoide on raikkaan tuoksuinen ja imeytyy nopeasti.
Primavera Neroli Cassis Starter Kit sisältää puhdistusmaidon (15ml), kasvoveden (15ml) ja ohuen ja suojaavan kosteusvoiteen sekä täyteläisemmän hoitovoiteen (kumpikin 5ml). Hinta 19,80€.
Näistä olen toistaiseksi kokeillut ohutta Protective Lotionia, jonka koostumukseen ihastuin. Todella miellyttävä iholla, imeytyy nopeasti ja jättää ihon sileäksi. Sopii siis erinomaisesti meikin alle.
Weledan Tyrni-pakkausta myydään lähes kaikissa Weledaa myyvissä paikoissa. Sokoksella se maksaa 19,90€. Pakkaus sisältää herkullisen tuoksuisen tyrni-suihkugeelin ja tyrni-käsivoiteen.
Myös Estelle & Thildillä on tänä vuonna pikkuinen joulupaketti. Paketissa on Neroli-sarjan puhdistusgeeli ja kosteusvoide kasvoille. Pakkauksella on hintaa 33,50€, ja siinä säästää 11€ tuotteiden normaalihintaan verrattuna. Pakkausta myydään vain Kickseissä.
Seuraavat poiminnat tein Ecodeal-nettikaupasta, jossa sielläkin tarjotaan postikulut veloituksetta koko joulukuun. Ja täällähän Karkkipäivän lukijat säästävät vielä -10% kaikista tuotteista koodilla 'karkkipaiva'!

S.A.V.E. -vartalotuotepakettiin kuuluu vartaloemulsio (200ml), käsivoide (75ml) sekä suihkugeeli (400ml). Paketin hinta on 25€.

Oliv-kasvotuotepaketti sisältää antioksidanttivoiteen, puhdistusemulsion ja suihkutettavan kasvoveden. Paketilla on hintaa 59€, tai koodilla 53,10€. Tuotteiden arvo on 67,60€.

Anne Lind-duo. Sisältää suihkugeelin ja vartaloemulsion, kummatkin 150ml. Näitä löytyy kahdeksassa eri tuoksussa, ja hinta on 14,90€. Itse tilasin näitä kolme, ja vielä karpalosuihkukuorinnan. :)

Koska valmiit lahjapakkaukset ovat kivoja (ja usein edullisimpia tapoja tutustua johonkin sarjaan), poimin vielä Skinorganics.fi'stä Essential Caren boksit. Ruususetti on tarkoitettu kuivalle, normaalille tai ikääntyvälle iholle, ja se sisältää puhdistusvoiteen (30ml), kasvoveden (30ml), päivävoiteen (15g), yövoiteen (15g) ja puhdistusliinoja. Sitrusboksi on tarkoitettu normaalille, rasvoittuvalle tai sekaiholle, ja se sisältää puhdistusvoiteen (30ml), kasvoveden (30ml), kosteusvoiteen (15ml), tehohoitovoiteen (30ml) ja puhdistusliinoja. Setit maksavat 30,70€.
Kaikki postauksen tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa Ecotools-sivellinsettiä lukuunottamatta.
