Syyskuu on ehkä parasta aikaa matkustaa Kreikkaan. Suomessa on tuolloin jo kylmää ja syksyistä, mutta Kreikassa vielä täysi kesä päällä ja 30 asteen helteet. Syyskuu on kuitenkin useissa paikoissa jo "low season", mikä tarkoittaa esim. majoituskustannusten tippumista jopa puoleen. Turisteja on myöskin huomattavasti vähemmän kuin heinä-elokuussa, joten saatat saada jonkun upean rannan vaikka kokonaan itsellesi. Niinkuin me olemme tällä reissulla kokeneet.
Tässä hieman lomaterveisiä Elafonisoksen pikkusaarelta kuvien muodossa. Tästä tulikin itse asiassa aika pitkä blogiloma, silla postaustaukoa jatkuu aina ensi viikon lopulle. Täältä Kreikasta menemme melkein suoraan Ahvenanmaalle viettämään viikonloppua sadonkorjuujuhlien merkeissä, ja sitten mulla on vielä parin päivän koulutuskin ennenkuin pääsen kotiin ja sorvaamaan uusia blogiposteja.
Simos Beach.
Elafonisos Town, saaren ainoa kylä. Asukasluku n. 300.
Kreikkalainen ystäväni Marianna.
Illallinen.
Näköala kylän yli manner-Kreikkaan hotellimme terassilta. Elafonisos on niin lähellä mannerta että lauttamatka kestää vain 15 minuuttia.
Elafonisos by night.
Saari on tunnettu erityisen hienohiekkaisista, vaaleista rannoistaan ja turkoosista vedestään. Täällä kelpasi uida!
Aurinkoooooooo...!!!!
Mä sitten riehuin rannalla siihen tyyliin, että jo paranemassa ollut flunssani otti takapakkia, ja seuraavana aamuna heräsin yskän ja uuden nuha-aallon kanssa.
Meikkihöpötys-ilta hotellin terassilla. :) Marianna "lukee" blogiani (eli katsoo kuvia koska ei osaa suomea) ja tuntee meikkifriikkeyteni. Hän oli ottanut reissuun mukaan koko meikkivarastonsa esitelläkseen sen minulle.
Kaikki meikit mahtuvat yhteen pussukkaan.
Joukosta löytyi myös yksi MACin luomiväri, jonka Marianna esitteli ylpeänä. Sävy on Pink Venus, ja Marianna ihmetteli miten siitä lähtee niin huonosti väriä kun kyseessä on sentään minun niin paljon hehkuttamani MAC. Ikävä kyllä Pink Venus on lustre-koostumusta, joka on tunnetusti MACin laaduista se heikoin. Ohjeistin Mariannaa välttämään lustrea tulevaisuudessa! ^_^
Nopea 15 minuutin ehostus. Marianna ei käytä tummaa luomiväriä tai poskipunaa, joten laitoin hänelle tummaa siniviolettia luomiväriä siniharmaalla rajauksella ja henkäyksen vaaleaa roosaa poskipunaa. Meikki on superkevyt, mutta eron huomaa.
Tällä hetkellä olemme Ateenassa, ja myöhemmin tänään suuntaamme Eviaan jossa hyödynnämme parin yön verran äkkilahtöpakettiimme kuuluvaa majoitusta.
Huomioita kosmetiikasta Kreikassa:
- Täällä myydään erittäin monia edullisempia meikkimerkkejä joista Suomessa ei ole tietoakaan. Voisin vaikka vannoa, että merkkejä on tullut lisääkin sen jälkeen, kun viimeksi olin täällä kaksi vuotta sitten. Meikit ovat myös huomattavasti värikkäämpiä kuin Suomessa.
- Täällä käytetään paljon enemmän luomiväriä kuin Suomessa. Kauppojen myyjättärillä on poikkeuksetta kaikilla viimeistelty ehostus johon kuluu hieno silmämeikki. Myös kaduilla näkee näyttäviä silmämeikkejä enemmän kuin Suomessa.
- Kosmetiikka on pääsääntöisesti kalliimpaa kuin Suomessa. Jopa edulliset merkit kuten L'oreal.
Kaksi malvan sävyistä meikkiä Diorilla. Malva on muuten minusta jotenkin hassu ja vaikeasti määriteltävä värisävy, enkä edes ennen tiennyt minkä värinen se on ennenkuin aloin törmata sanaan 'mauve' meikkituotteissa. Wikipedia tietää kertoa, että "malva on vaalea laventeli-liilan sävy, harmaampi ja sinisempi kuin mitä vaalea magenta olisi."
Kuten taannoisessa Diorin lookkipostauksessa totesin, en oikein innostunut Misty Mauve -paletista. Tein sillä koemeikin, ja tulos oli juuri odottamanilainen. Jotkut lukijat kertovat erottavansa Misty Mauvessa selvästi jopa vaaleanpunaisen sävyn, mutta minun ihollani ei vaaleanpunaisesta ole tietoakaan. Kokonaisuus oli harmaanliila meikki, ja kaikki tummat sävyt sulautuvat toisiinsa.
Misty Mauve, kuva lainattu Temptaliasta.
Meikissä vasemman ylänurkan vaaleaa (siis sitä toisten mielestä vaaleanpunaista) sisänurkassa, oikean ylänurkan harmaanliilaa loppuluomella, oikean alanurkan hohtava malvabeige luomivaossa ja keskimmäinen, tumma liila sävy ripsirajassa violetin kynärajauksen päällä. Vasemman alanurkan vaalea kulmaluulla.
The Mauves. Paletti on vähintään viisi vuotta vanha, sillä tämän mallin jälkeen paletin hylsy on uudistettu kaksi kertaa. Ostin paletin eBaysta.
Paletin vaalein sävy (oikea alanurkka) luomen sisäpuolikkaalla, tummin sävy (keskimmäinen) ulkonurkassa, vasen ylä- ja alanurkka luomivaossa. Rajaus Rimmelin Enchanted-kynä jonka päälle vedetty paletin tummaa violettia.
Mä tykkään The Mauvesista enemmän, koska siinä on punertavia sävyjä jotka sopivat minulle harmaita paremmin. Lisäksi satiininen kostumus on enemmän mieleeni kuin Misty Mauven hohtava.
...
Terveiset muuten Kreikasta! Pääni ei ihme kyllä räjähtänyt lennolla, vaikka olenkin edelleen ihan tukossa. Ensimmäinen päiva 36 asteen lämmossa kera flunssan ei ollut mikään paras mahdollinen tunne, mutta olen jo paranemaan päin. Viikonloppuna suuntaamme Peloponnesokselle ja Elafonisoksen pikkuiselle saarelle jossa on kuulema valkoiset hiekkarannat. On kyllä ihanaa olla taas Kreikassa!
(Tämä postaus oli jo melkein valmiina ennen Suomesta lähtöa!)
Ihonhoitohaastattelussa Mr Karkkipäivä.
Mitä ihonhoito sinulle merkitsee?
Parranajoa. Ja sitten jonkun balsamin käyttöä.
Onko ihon puhdistus ja kosteutus turhaa hössötystä?
No yleensä kyllä.
Miten niin?
Se on miehille varsin pinnallinen tapa osoittaa itselleen huolenpitoa.
Ettei ole kyse vain laiskuudesta?
Ei. En koe mitään tarvetta ihon hoitamiseen. Tosin voin myöntää käyttäneeni joskus jääpalaa silmäpusseihin krapula-aamuna. Lasketaanko se ihonhoidoksi?
Ei. Olet ihan toivoton. Ostin sinulle kerran Lumenen kasvojenkuorinnan ja se on edelleen lähes käyttämättömänä kylppärin kaapissa. Tästä on joku kolme vuotta.
No näin taisi päästä käymään. Mun iho meni siitä vaan huonoon kuntoon, tuli näppylöitä. Ihan niinkuin kosteusvoiteista.
Huokaus.
Käydäänkö teilläkin joskus vastaavia keskusteluita? Miksi miesten on niin vaikea omaksua yksinkertaista kasvojen pesua ja kosteutusta osaksi päivittäistä rutiinia? No, jos iho ei ole yhtään kuiva niin voin ehkä ymmärtää, ettei mies koe tarvitsevansa siihen mitään voidetta, mutta puhdistus olisi kyllä erittäin tärkeää. Etenkin kun miesten iho on yleensä öljyisempi kuin naisten. Olen jo luovuttanut oman mieheni suhteen ja lohduttaudun ajatuksella, että kai se naama kuitenkin puhdistuu päivittäin suihkussa.
Mr Karkkipäivän ihonhoitotuotteet. Lumenen kuorinta joutaisi varmaan jo roskiin, mutta Biothermin High Recharge -voiteen (sekin lahja minulta) mies oli peräti ottanut mukaan kesän vuoristoreissulle . "Ettei iho menisi ihan riekaleiksi ankarissa olosuhteissa." Tuubia oli kuitenkin muistettu käyttää ehkä kolme kertaa.
Tiedän, että miehekkeeni tykkää kuitenkin hemmottelusta, joten ostin hänelle syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kosmetologille...!! Kyllä! Tällä viikolla mies vihdoin varasi käsittelyn, ja minä olin mukana hetken verran napsimassa kuvia ja kyselemässä fiiliksiä. Ymmärrettävistä syistä mies protestoi sitä vastaan, että hänestä julkaistaan jotain kauneushoitolakuvia kosmetiikkablogissa, joten käsittelin kuvat tunnistamattomiksi.
Miehen "vuosihuoltoon" kuului ihon puhdistus, timanttihionta, höyrytys, mekaaninen puhdistus, naamio ja hoitovoide. Timanttihionta kuulosti jännältä ja kiinnosti minua eniten. Kuvittelin, että kyseessä on joku tosi stydi menetelmä, mutta itse asiassa timantti kuoriikin ihoa vain hyvin kevyesti. Toimenpide näytti hauskalta. Iho käydään läpi kuin pienellä imurin suuttimella, jonka suulla on timanttirengas. Samalla kun timantti kuorii, alipaine imee mukanaan kuolleet ihosolut. Miehen mukaan hionta tuntui siltä, kuin joku imuroisi kasvoja. Se ei ollut rentouttavaa, muttei epämiellyttävääkään.
Poistuin siinä vaiheessa kun ihoa alettiin höyryttää. Haastattelin miestä illalla hoidon kulusta, ja olin vähän pettynyt kun hän sanoi ettei hoito sinänsä tuntunut kovin rentouttavalta. Mustapäiden puristelu oli kuulema kamalan kivuliasta! ^_^ Ja sen jälkeen naamio sai ihon kirvelemään. Kysyin, tuntuiko iho miehen mielestä nyt jotenkin erilaiselta, ja mies myönsi että se oli sileämpi. Ja kyllä mun sormiin ainakin tuntui huomattavasti sileämmältä! Eli jotain vaikutusta toimenpiteellä sentään oli, vaikken ilmeisesti edelleenkään onnistunut sytyttämään miehessä kipinää ihonhoitoon.
Ehkä yritän pikkuhiljaa ujuttaa saunailtoihin jotain mutanaamiorutiinia. Miehet eivät vain tajua, että ihonhoito voi olla kivaa...!
Mites teidän miehet? Löytyykö putsaria, naamarasvaa tai peräti silmänympärysvoidetta?