Pitkästä aikaa: rento My Day -postaus. Lauantai 30.8.2025.

Ystäväni salakuvaamana museossa. ☺️

Herätyskello oli asetettu soimaan seitsemältä, heräsin kymmentä vaille.
Tänään on työpäivä Ruohonjuuressa. Olen hidas aamuihminen ja nautin siitä, että aamutoimet saa suorittaa ilman mitään kiirettä. Jos minulla on aamuisin meno, kello soi vähintään kahta tuntia aikaisemmin.

Menen kylppäriin ja teen aamutoimet.
Huuhdon kasvot viileällä vedellä ja laitan hoitotuotteet: kasvovesi, seerumi, silmänympärysvoide ja tänä aamuna poikkeuksellisesti kasvovoide. Yleensä käytän öljyä, mutta nyt minulla on testikierroksella Föllingen päivävoide.
Pesen hampaat.
Teen hiusten aamufreesauksen: kampaan ne suurpiirteisesti harvapiikkisellä permanenttikammalla ja kostutan pituudet raanavedellä ja halvalla kosteuttavalla kasvovedellä. (Kasvoveden sisältämät humektantit sitovat kosteutta myös hiuksiin.) Puristele hiuksia, jolloin kiharat elpyvät ja tulevat esiin. Jätän hiukset ilmakuivumaan, en käytä fööniä.
Kahta tuntia myöhemmin hiukseni ovat jälleen sekaisin.

Menen keittiöön ja teen kahvia.
Valmistelen aamupalan, jonka otan mukaan töihin. En syö heti herättyäni vaan vasta parin tunnin kuluttua, aamuisin vatsani haluaa vain kahvia.
Eväsrasia täytyy kahdella kananmunalla, kurkulla, tomaatilla, muutamalla juustosiivulla ja avokadolla.

Menen olohuoneeseen ja sytytän kynttilöitä. Aamut ovat jo ihan syksyisen tuntuisia..! Rakastan syksyn hämärää.
Istun läppärin äärelle ja valmistelen aamun yhteistyöjulkaisut, jotka julkaistaan Instagramissa: Evolven uusien vartalotuotteiden sekä Djusien uuden Cucumber Slice -silmänympärysvoiteen esittely. Samalla juon kaksi kupillista kahvia.
Kahvin juontini on viime vuosina vähentynyt. Ennen saatoin juoda neljä isoa kupillista kahvia aamuisin, nykyään voi riittää yksi.

Olen tänäkin aamuna jälleen testannut Djusien silmänympärysvoidetta. Sen keveys mietityttää minua. Olen saanut voiteen House Of Organicilta markkinointitarkoituksessa.
Tällä kertaa en pysty kirjoittamaan tuotteesta hehkuttavaa arviota. Cucumber Slice sisältää kyllä erittäin hienon ainesosakokonaisuuden, siitä ei ole kyse, mutta voide on niin kevyt, ettei sen kosteusteho riitä iholleni. Eikä minulla ole edes kuiva iho. Koostumus tuntuu vesimäisessä ohuudessaan seerumilta. Antaisin voiteelle erilaisen arvion, jos se olisi nimetty seerumiksi, eikä minulla olisi odotuksena, että tuotteen kuuluu riittää yksinään.
Cucumber Slice on näkökulmastani antioksidanttinen, virkistävä ja silmänympärysihon turvosta laskeva seerumin kaltainen hoitotuote, jota käyttäisin - ja käytänkin - kosteuttavamman tuotteen alla. Antioksidanttisuudessaan tuote on loistava.

Kello 09.04. Lähden töihin.
Ulkona sataa vimmatusti.
Teen kotoa lähtiessä sen virheen, että jätän hiukseni auki. Sateinen ja tuulinen sää heittelee kutrejani, ja kun saavun töihin, totean hiusten olevan lähes yhtä sotkussa kuin sängystä noustessani. Haron hiukset sormilla kasaan ja kiepautan hainhammasklipsin syleilyyn. (Katso ylin kuva.) Ei vapaita kiharoita tänään.

9.17. Saavun töihin.
Sytytän myymälään valot ja suoritan aamutoimet. Lasken kassan, tarkistan juomahyllyt, siistin kassan liukuhihnat.
Aamuvuorossa on ihana tunnelma. Jostain syystä tykkään hurjasti liikkua hiljaisessa ja tyhjässä myymälässä ja tarkastaa, että kaikki on kunnossa. Kosmetiikkapurkkien tutut rivistöt tuntuvat kuin ystäviltä.
(Arkipäivien varhaiset aamuvuorot, jolloin hyllytetään tuotteita ennen myymälän avautumista, ovat myös aivan ihania. Tuotteiden hyllyttäminen on meditatiivista hommaa ja nautin siitä suuresti.)

Kello 09.50. Syön nopeasti mukaan pakatun aamupalan.
Kello 10.00. Avaan myymälän.
Ulkona sataa yhä kaatamalla ja mietin, näkyykö tänään ketään asiakkaita. Ensimmäinen saapuu, kun liike on ollut auki viisi minuuttia.
Päivän ensimmäinen asiakas ei löydä hyllystä etsimäänsä."Onko Solgarin D-vitamiinitippa poistunut valikoimasta, ei osu millään silmiin". Extra-silmäpari tuo avun, ja Solgarin tipat löytyvät nopsaan.
Työkaverini Henni saapuu vuoroon 10.15. Asiakkaitakin alkaa pikku hiljaa valumaan sisään kurjasta säästä huolimatta.

Työpäivä sujuu mukavasti. Kauneusvaikuttaja Rabbit Glow -Eevakin pyörähtää asiakkaana! ☺️
Tapaan uuden kollegan Sannan, joka on aloittanut elokuussa Tampereen Ruohiksen uudessa Ratinan myymälässä. Tänään hän on meillä Hämeenkadun myymälässä. Sanna on entinen lifelainen ja ammatiltaan mm. ravintoneuvoja. Käytän heti tilaisuuden hyväkseni, ja kyselen Sannalta ravintolisistä, jotka ovat mulle edelleen suhteellisen vieras osa-alue. Sanna kertoo minulle mm. voikukkauutteesta, ginkgo bilobasta ja sianpuolukkauutteesta.
Minua hymyilyttää usein se, että tunnen monet kasviuutteet, antioksidantit ja vitamiinit kosmetiikan puolelta, mutta ne ovat minulle vieraita ravintolisinä. Kun asiakas kysyy vaikka maarianohdakkeesta, osaan kyllä kertoa, mitä se tekee kasvoseerumissa, mutta en sitä, miten se hyödyttää ihmistä kapselissa.
Minusta on hauska ajatus, että Ruohonjuuressa ovat tarjolla monet kasviuutteet sekä syötävinä että ihonhoitovoiteeseen pakattuina. 😊 Kertoo kasvimaailman yhdisteiden laajoista vaikutuksista.

Päivän viimeinen asiakas kaipaa apua oikean mineraalipuuterisävyn valintaan.
Tässä yhteydessä on Sanna-kollegani vuoro tulla mun viereen seuraamaan ja oppimaan. ☺️ Lifessa kun ei myyty värikosmetiikkaa, on tämä alue puolestaan Sannalle ammatillisesti uusi.
Asiakkaalle löytyy Flow Cosmeticsin mineraalipuuterista sopiva sävy. Arvioin silmämääräisesti sävyn olevan Cool 1 tai 2 ja kun sävyä vielä testattiin asiakkaan iholle, varmistui oikea sävy. (Leuka on paras alue testata meikkipohjan sävyä, koska se on kaulan ja kasvojen välissä, ja kaula & kasvot saattavat olla hieman eri sävyiset. Meikkipohja saa ihanteellisesti olla sävyltään kasvojen ja kaulan väliltä.)
Opetin Sannalle myös klassisen verisuonivinkin ihon sävyn määrittelyyn. Jos ranteen verisuonet ovat selvästi sinertävät, iho on viileä, ja meikkipohjaksi sopii pinkkiin taittava sävy, jos verisuonet taas ovat vihertävät, iho on lämmin ja meikkipohjaksi sopii keltaiseen taittava sävy. Jos verisuonet eivät näytä selvästi kummankaan väriseltä vaan ovat siltä väliltä, ihon pohjasävy on neutraali.

Kello 14.30 työvuoro päättyy. Kymmentä minuuttia myöhemmin tapaan ystäväni Keskustorin kahvilassa lounaan merkeissä.
Tilaan vakkarisakaattini lohella, pyydän siihen tällä kertaa extrana sinihomejuustomurua.

Kello 15.30. Päiväohjelma jatkuu Sara Hildénin taidemuseossa. Minulla ja ystävälläni on tapana käydä taidenäyttelyissä, ja tänään on sellainen päivä.
Museossa on viimeisiä päiviä esillä näyttely Alusta alkaen, joka tarjoaa katsauksen suomalaisen taiteen ilmiöihin yli sadan vuoden ajalta. Teokset ovat Sara Hildénin kokoelmasta.
Suosikkiteokseni on kuvassa seinällä näkyvä Toni R. Toivosen Ristiinnaulitseminen. Teos on kaunis, mutta sen valmistamistapa morbidi. Etualalla katosta roikkuu Kari Cavénin Unidentified Hanging Object.
Ennen museon sulkeutumista istumme vielä kahvittelemaan ja turisemaan museokahvila Saraan.

Kello 18.15. Ulkona sataa yhä.
Menen vakkariruokakauppaani, eli keskustan Prismaan - jota mun on yhä vaikea kutsua Prismaksi, vaan se on "Sokkarin ruokakauppa". Minusta on hassua, että kauppa halusi muuttua Prismaksi, kun eihän se nyt kuitenkaan ole kauppakokemuksena 'Prisma' vaan Sokoksen alakerta.

Kello 19.00. Kotona. Puran ruokakassit.
Mitä ostin ruokakaupasta?
Kananmunia
Soijamaitoa
Emmental-juustoa
Juustoraastetta
Fetaa
Loimulohta
Kylmäsavulohta
Tonnikalaa
Salaattia
Minttua
Porkkanaa
Siivoan keittiön, joka jostain syystä ei onnistu pysymään siistinä. Siivotessani kuuntelen Minna Lindgrenin klassista musiikkia käsittelevää podcastia Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä.

Kello 19.36. Äidiltä tulee söpö Whatsapp-viesti. ❤️

Kello 20.00.
Keittiö on siivottu ja iltaruoka valmis. Salaattia juustoraasteella ja pekaanipähkinöillä, itse tehtyä siemennäkkäriä ja kylmäsavulohta. Ja lasi lähi-Alkon valikoiman uutta valkkaria, joka on todella hyvää.

Katson Netflixiä. Chromecast on lakannut toimimasta telkkarissani, joten katson Netflixiä läppäriltä.

Aloitin juuri katsomaan alusta Uutta Sherlockia.

Kello 21.50. Vastaan muutamiin blogikommentteihin.
Sen jälkeen ajaudun hetken mielijohteesta selaamaan YouTubesta Music TV:n vanhoja ohjelmia kuten Superockia ja Headbanger's Ball'ia. Hullua, että sitä muistaa vielä MTV:llä tuolloin pyörineet mainoksetkin..!! Puhutaan vuosista 1994-1999. Huomio kiinnittyy siihen, että Superockin mainostauolla mainostetaan mm. Smirnoffin vodkaa. Onko tuohon aikaan saanut mainostaa väkeviä telkkarissa..? 🤔

Kello 22.40. Puhallan kynttilät sammuksiin.
Naaman iltapesu ja tökötit, ihoon päätyy tänä iltana mm. The Ordinaryn retinalia. Testikierroksella on myös apteekkibrändin puhdistusbalmi, joka haisee niin voimakkaasti kookokselta, että tuntuu kuin kasvoja pesisi kookosöljyllä.
Kello 23.06. Vuoteessa. Katson vielä Hesarin uutisotsikot kännykästä vaikka oon niin päättänyt, että ei saa enää selata puhelinta ennen nukkumaanmenoa. Toistaiseksi en ole onnistunut.
Valot sammuvat ja menen nukkumaan.
Voi surkua. Mun hiuspohja on monen vuoden epärasvoittumisen jälkeen alkanut tänä vuonna jälleen rasvoittua.
Olen tästä todella harmissani, sillä rasvoittumisen hiipuminen on ollut mulle ihan unelmajuttu. Hiukset ovat näyttäneet tuuheammilta ja onhan se nyt ollut mukavaa, kun joka toinen aamu ei peilistä katso "liimaletti".

(Heh, laitoin tähän alkuun "shokkiblondikuvan" kuvitukseksi - mun tyvikasvu vaalennettiin tällä viikolla, enkä ole vielä ehtinyt laittaa pastelliväriä päälle. Mietin itse asiassa viettäväni jonkin aikaa täysblondina, mutta enpäs tiedä... Tää vetyperoksidivaalea näyttää joka tapauksessa vähän liian rajulta. 😁)
Minulla oli teini-ikäisestä 40-vuotiaaksi saakka suhteellisen nopeasti rasvoittuva hiuspohja, ja pesin hiukset joka toinen tai kolmas päivä. Näin oli aina, ei muutoksia. Kun löysin kuivashampoot 2000-luvulla, niistä kehkeytyi mulle pikku hiljaa addiktio. Viimeistään 2010-luvulla olin kuivashampoiden superkäyttäjä ja suorastaan riippuvainen niistä. Hennot, liukkaat ja lättänät hiukset omistavana - rasvoittumisen ohella - löysin kuivashampoista myös maailman helpoimman tyvenkohottajan ja -tuuheuttajan. Käytin kuivashampoita lähestulkoon päivittäin melkein 10 vuotta.

Muutos hiuspohjassa tapahtui, kun 2019 aloitin Curly Girl -hoitometodin.
Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että shampootyypin vaihtaminen (sulfaatillisesta sulfaatittomaan) vaikutti rasvoittumiseen, koska päänahan rasvoittuminen on pääsääntöisesti geneettistä ja hormonien ohjaamaa. Uskon, että kyseessä oli pikemminkin sattuma, tai sitten nelikymppisyyden mukanaan tuomat hormonaaliset muutokset.
Joka tapauksessa, hiuspohjani rasvoittuminen alkoi hidastua siirryttyäni Curly Girl -metodiin. Vuotta myöhemmin hiusteni rasvoittuminen oli käytännösä loppunut kokonaan, ja kirjoitin tästä ilopostauksen keväällä 2020.

Tämä kuva on kyseisestä postauksesta. Tätä hiustilannetta rakastan (tin)! Tämä oli aamuisin mun bedhead-look; tyvi reilusti irti hiuspohjasta ja hiukset melkein sen näköiset, kuin niitä olisi tupeerattu. Tai, ne olisi kohotettu kuivashampoolla! 😁 Kuten entisinä aikoina. Päänahka tai hiukset eivät olleet tippaakaan rasvaiset vaikka pesusta olisi kulunut 10 päivää.
Koska ei ollut talia tekemässä hiuksista raskaita ja liimaamassa niitä toisiinsa, hiukset eivät koskaan maanneet päässä kiinni tai näyttäneet lättäniltä. Ah, tätä aikaa...!

Nyt tämä ihana aika näyttää tulleen päätökseensä. Noudatan edelleen Curly Girliä, eli shampoon laadusta tämä ei ole kiinni.
Viimeisen parin vuoden aikana hiuksissani on alkanut jälleen tuntua rasvoittumista - ensin hitaasti, noin 5-7 päivän välein, ja nyt yhä nopeammin.
Tänä kesänä hiukseni ovat rasvoittuneet parin-kolmen päivän välein. On kummallinen tunne tuntea sormilla haroessa taas vanha tuttu lähmäpää. Olen niin toivonut, että ilmiö olisi lyhytkestoinen ja hiipuisi pois, mutta ei vaikuta siltä. Hiukset, miksi teitte tämän mulle?
Liittyykö tämäkin nyt taas esivaihdevuosiin? Alapää kuivuu, yläpää rasvoittuu? 🤔 😫

Tein viime viikolla minireissun Tanskaan. Minulla oli varhainen aamulento. Heti aamulla tunsin, että voi ei, hiukseni ovat ihan rasvaiset, vaikka olin pessyt ne toissa päivänä. Vedin hiukset ponnarille ja ne vain jakautuivat rasvaisina jakauksina suostumatta peittämään päätä tasaisesti, tiedätte ilmiön. Varhaisen lennon takia en ehtinyt pestä hiuksia vaan minun oli kiirehdittävä kentälle,
Junassa istuessa totesin: nyt on aika palata kuivashampoon luo. On vain aika.
(Jokin minussa vastustaa tätä syvästi, sillä on ollut niin ihanaa olla vapaa kuivashampookierteestä ja tuntea luonnollisesti ilmavat hiukset vailla tärkkelyskuorrutteen jauhoisuutta.)

Kentällä menin suoraan tax free'n hiustuotehyllyille. Tarjolla oli kahta kuivashampoota: Ida Wargin ja Moroccanoilin. Valitsin Idan, sillä se sisältää perunatärkkelystä ja silicaa, Moroccanoil taas riisitärkkelystä, jolla ei ole kohottavaa ja muotoilevaa vaikutusta.
Perunatärkkelys on kuivashampoissa käytetyistä tärkkelyksistä kaikkein voimakkaimmin rasvaa imevä ja jättää myös kaikkein jauhoisimman tunteen hiuksiin. Tuo jauhoisuus tuo tyveen karheutta ja rakennetta ja kohottaa sen irti hiuspohjasta. Silica on toinen puuteriainesosa, jolla tyveä saadaan tehokkaasti koholle, ja sitä käytetäänkin tyypillisesti hiusten muotoilupuuterin nimellä myytävissä tuotteissa.

Sitten vain lentokentän vessaan ja pikainen käsittely kuivashampoolla. Kuvat ennen ja jälkeen käsittelyn.
Tumma tyvikasvu vielä ihastuttavasti korosti likaisen tukan vaikutelmaa... 😭
(Siihenkin on syy, miksi nykyään vaalennan tyveä yhä vain harvemmin. Violetin värin rankan poisto-operaation jälkeen hiuspohjani on alkanut reagoida vaalennusaineisiin, ja välillä mun päätä polttaa ja kutittaa päivien ajan vaalennuksen jälkeen. 😬 Tästä säikähtäneenä olen harventanut tyven vaalennusta. Viimeksi se vaalennettiin tammikuussa.)

Voi miten tutulta ja ah-niin-tyydyttävältä tuntui taas vuosien jälkeen tehdä hiusten de-grease-käsittely.
Muistan täsmälleen, miksi kuivashampoo / hiuspuuteri on niin addiktoiva. Kymmenessä sekunnissa saa klähmäisen hiustyven siedettäväksi - jos nyt ei vastapestyn raikkaaksi niin ainakin irti päänahasta! 🙏🏻

Hiukset nutturalle - ei enää rasvaisia jakauksia - ja sitten vain aamukahville.

Ida Wargin kuivashampoo ei kuitenkaan hakkaa vanhoja suosikkejani kuten Klippoteket'ia ja vanhaa kunnon Proffsia. Etenkin Klippoteket'issä oli todella vahva pitoisuus perunatärkkelystä ja silicaa, ja se vastasi ominaisuuksiltaan muotoilupuuteria. (Onkohan tätä enää olemassa..?) Moni käyttikin Klippoteketiä nimenomaan muotoilutuotteena.
Ida Warg on selvästi tuuheuttavampi kuin vaikkapa supersuosittu, riisitärkkelykseen perustuva Batiste, mutta ei yhtä voimakkaasti puuterinen kuin Klippoteket.
Tällä hetkellä mielessä on: tulevatko lähitulevaisuuden hiustuotehankintani olemaan kuivashampoita? Onko edessä todella paluu tärkkelystukkakierteeseen? En halua pestä hiuksiani päivittäin, se on selvää. Curly Girl -rutiini on sen verran aikaavievä.

Tunnen oloni pettyneeksi. (Joo, ja myös hullu olo tässä valkoisessa tukassa, täytyy nopeasti laittaa jotain väriä päälle..!)
Uskoin hiuspohjan hiipuneen talintuotannon liittyvän iän myötä muuttuvaan hormonitoimintaan, ja nyt kun esivaihdevuodet ovat saaneet muutkin paikat kuivumaan, mulla on ihan "huijattu" olo hiuspohjani taholta. Miten kehtaat rasvoittua, kun muut mestat kuivuu? 😠 En ole edes stressaantunut! Niin ikävää kuin kehon eri osien kuivuminen on, hiuspohja saisi kyllä pysyä rasvattomana, kiitos!
*
Muuten! Hiusaiheeseen liittyen!
Olen tekemässä Twistbe'n kanssa hiustenhoitoon liittyvää yhteistyöjulkaisua syyskuussa, ja nyt kysynkin teiltä:
Onko sinulla jokin hiuspulma, johon olet etsinyt ratkaisua? Ongelma voi liittyä niin hiuspohjaan kuin hiuksiinkin.
Esitä pulmasi täällä, ja haemme siihen ratkaisuehdotuksen twistbeläisten kanssa. Twistbe'n porukalla on asiantuntemusta myös hiusongelmista. Vastaukset hius-kysymyksiin julkaistaan syyskuun postauksessa.
Kaupallinen yhteistyö: Taika
Viimein on tämän esittelyn aika: ihanat Taika Sensitive-uutuudet puhdistusöljy sekä kasvoöljy. 🩵
Esittely oli tarkoitus julkaista toukokuussa, ja ehdin sitä jo täällä mainostaakin, mutta sitten postaus laitettiin jäihin. Syyn saatte kuulla alempana. Voipahan todeta, että tämän kaltaiset tapaukset ovat alalla hyvin harvinaisia.

Aloitetaan positiivisella, eli itse tuotteiden esittelyllä: Taikan hajusteeton Sensitive-linja on saanut täydennystä emulgoituvasta puhdistusöljystä sekä ravitsevasta ja rauhoittavasta kasvoöljystä.
Monia ilahduttanee etenkin Taika-puhdistusöljyn hinta, öljyputsarit kun ovat puhdistustuotteista niitä arvokkaimpia. Taika Sensitive Cleansing Oil maksaa jälleenmyyjästä riippuen 14,90€ / 100 ml, mikä tekee siitä yhden heittämällä edullisimmista öljyputsareista Suomen markkinoilla. Ainakin se on edullisin hajusteeton.
Kasvoöljykään ei liiemmin rasita kukkaroa; 30 ml pullolla on hintaa 17,90€.
Taika Sensitive -uutuudet ovat muiden Sensitive-linjan tuotteiden tavoin:
🩵 Allergia-merkittyjä
🩵 Hajusteettomia
🩵 Cosmos Natural -sertifioituja
🩵 Vegaanisia
🩵 Suomessa valmistettuja

Rauhoittava kasvoöljy pehmentää ja suojaa ihoa, tuo ihoon runsaasti antioksidantteja ja tärkeitä rasvahappoja, ravitsee ihoa sekä lukitsee ihoon kosteutta.
Sensitive-kasvoöljyn ainesosat:
🌿 Viinirypäleen siemenöljy: kosteuttaa ihoa ja sisältää runsaasti E-vitamiinia, resveratrolia sekä polyfenoleita. Suojaa ihoa antioksidanttisesti ja parantaa ihon elastisuutta.
🌿 Auringonkukan siemenöljy: kosteuttaa ja pehmentää ihoa, sisältää mm. E- ja D-vitamiinia sekä lesitiiniä.
🌿 Kauraöljy: ravitsee, pehmentää ja rauhoittaa ihoa. Sisältää mm. E-vitamiinia ja polyfenoleita kuten avenantramideja, joilla on kutinaa, tulehdusta ja punoitusta lievittävä vaikutus.
🌿 Mustikansiemenöljy: kirkastaa ja rauhoittaa ihoa sekä suojaa ihoa ympäristön rasitteilta. Sisältää mm. E-vitamiinia, antosyaaneja sekä Omega-3 ja -6-rasvahappoja.

Lisäksi Sensitive-öljy sisältää rosmariiniuutetta sekä E-vitamiinia, jotka toimivat tuotteessa antioksidantteina ehkäisten tuotteen hapettumista - samalla ne toki suojaavat ihoakin.
Sensitive-öljyssä on kevyt/medium-täyteläinen koostumus joka jättää ihon samettiseksi. Keveyden kokemus liittyy ihotyyppiin ja omiin tottumuksiin - jollekulle tämä voi tuntua hyvinkin kevyeltä, rasvoittuvalla iholla tämä taas voi tuntua täyteläisen hoitavalta. Tiesitkö, että kauraöljy jättää iholle samettisen "kuivan" tunteen? Kauraöljy itsessään on aika täyteläistä ja ravitsevaa, ja sopii erinomaisesti kuivalle iholle, mutta se ei jätä iholle rasvaista tunnetta.
Suosittelisin Taika Sensitive-öljyä ensisijaisesti normaalista kuivalle iholle, mutta se voi sopia sekaihollekin.

Sensitive-puhdistusöljyn minimalistinen koostumus sisältää auringonkukkaöljyä, kauraöljyä, mustikansiemenöljyä sekä Polyglyceryl-4 Oleate -emulgaattorin - tuttu ainesosa teille, jotka käytätte luonnonkosmetiikan puhdistusöljyjä.
Polyglyceryl-4 Oleate on eniten käytetty emulgaattori juuri luonnonkosmetiikan öljyputsareissa, ja sillä voi yksinään saavuttaa täydellisen huuhtoutuvuuden. Se valmistetaan glyserolista ja kasviöljystä, kuten oliivi- tai auringonkukkaöljystä.
Taikan puhdistusöljy huuhtoutuu iholta helposti ja on kaiken kaikkiaan loistava edullinen tarjokas putsariöljyjen markkinoilla.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt "niinkuin Strömsössä", kun Taikan puhdistusöljy keväällä lanseerattiin.

Keväällä myyntiin tullut versio (joka oli tällaisessa sinisessä pullossa, uusi versio on läpinäkyvässä) ei ehtinyt olla kaupoissa kauaakaan kun selvisi, että koostumus ei ollut sitä, mitä piti. Tuote ei ole haitallinen, eli jos sinulla sattuu olemaan sinisen pullon versio, älä huolestu. Ensimmäisen myyntierän emulgaattorissa todettiin laadun poikkeama, eli suomeksi: virhe raaka-aineen laadussa. Emulgaattorin laatuvirhe sai aikaan sen, että öljy ei huuhtoutunut iholta niin hyvin, kuin oli tarkoitus.
Kun asiakaspalautteita alkoi tulla, minullekin, olin aivan ihmeissäni. Olin testannut puhdistusöljyn tehdasnäytettä aiemmin talvella, ja minun ihollani se huuhtoutui kuin unelma. Pian sainkin kuulla Taikalta, että ensimmäisenä myyntiin tulleen erän emulgaattori oli asiakaspalautteiden perusteella tutkittu, ja raaka-aineesta oli löydetty laatuvirhe. Vaikka tuote toimi osalla asiakkaista ihan hyvin, tuote ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Taikan oli tarkoitus tuoda myyntiin. Niin puhdistusöljyn ensimmäinen erä päätettiin vetää myynnistä.
Ja minunkin yhteistyöpostaukseni siirrettiin odottamaan hetkeä, kun uusi erä oikealla emulgaattorilaadulla saadaan kauppoihin.
Se hetki on nyt. ☺️ 👏

Olen nyt testannut kolmea eri erän Sensitive-puhdistusöljyä, ja uusi läpinäkyvään pulloon pakattu öljy on suoritukseltaan yhtä hyvä, kuin talven tehdasnäyte. :) Tämä on silkkinen ja iholta erittäin hyvin huuhtoutuva. Vaikka - ollakseni rehellinen, mun iholla se sininenkään versio ei huuhtoutunut huonosti. Se vain tuntui vähän rasvaisemmalta ja paksummalta kuin tämä - mutta kyllä se huuhtoutui veden mukana.
Kuulisin tosi mielelläni teidän kokemuksianne, onko joku jo ehtinyt testata Taikan uutta putsaria? :)
*

P.S. Taikalta on tullut juuri myyntiin myös Garden by Uhana limited edition -tuotekokoelma. 😍 Kokoelmaan kuuluu käsivoide ja -saippua sekä suihkugeeli ja vartalovoide. Garden by Uhana -tuotteet ovat myynnissä Sokoksella, Emotioneissa, Citymarketeissa ja Tokmanneissa.
