Minulla on edessä hyvin erilainen reissuviikko. Matkustan Portugaliin hyvän ystäväni Sheilan ja hänen miehensä Matthewin luokse. Sheila ja Matthew ovat amerikkalaisia ja asuvat Kaliforniassa, ja omistavat loma-asunnon Portugalin Portossa.

Sheila ja minä olemme tunteneet toisemme yli 25 vuotta. Tässä kuvassa nautiskelemme viiniä San Franciscossa vuonna 2012.
Mitä en tiennyt Porton matkasta, oli se, että talossa on viisi muutakin vierasta, ja yhteensä meitä on kämpässä siis kahdeksan henkeä. Olin luullut meneväni tapaamaan Sheilaa ja Matthewia, mutta olenkin liittymässä isomman kaveriporukan lomaretkelle. Tästä tulee mulle mielenkiintoinen sosiaalinen testi..! 😅
Monelle muulle tämä ei varmaankaan olisi juttu eikä mikään, mutta mä olen "vanhoilla päivilläni" muuttunut sosiaalisesti introvertiksi, ja kuormitun pitkään kestävissä (siis päiviä, ei tunteja) sosiaalisissa kanssakäymisissä. Matkailijanakin olen yksinäinen susi, ja viihdyn reissun päällä kaikkein parhaiten yksinäni - sillä matkakohde on seuralainen, johon kohdennan täyden huomioni.

Kuva ekalta Portugalin matkaltani, 1994
Portugalin reissuun olin jo asennoitunut (ja ilolla!) siten, että tämä ei ole perinteinen ulkomaanmatka vaan nimenomaan ystävämatka. En siis sinällään ole menossa kokemaan Portugalia, vaan tapaamaan Sheilaa ja Matthewia.
Nyt kun seurana ja kämppäkavereina on paljon muitakin ihmisiä, on edessä kokemus, jollaista en ole koskaan aiemmin kokenut. Mielessä jo kajastelee Big Brother, the Porto edition -välähdyksiä.
Nojoo. Taitaa mennä liioittelun puolelle. 😅

Oaklandin yössä vuonna 2016
Joka tapauksessa, edessä on mielenkiintoinen ja erilainen viikko. 🙂 Olen niin tottunut viettämään päiväni yksin, että näin dramaattinen muutos sosiaalisuuden tasossa on jotain, mitä odotan suorastaan uteliaana. Silloin kun olen mieheni luona, kumpikin on töissään, joten sielläkin valtaosa päivistä kuluu omissa puuhissa. Seitsemän päivän non-stop-seura isolla porukalla on siis hyvin poikkeuksellinen tilanne.
Kaikille osanottajille on jopa lähetetty ehdotelma viikon päiväohjelmasta..! ☺️ Tämä on kuin aikuisten leirikoulu. 🩷 Sattuupa viikolle myös Sheilan synttärit - ja kerrottakoon, että ostin lahjaksi Muumi-mukin ja suomalaista luonnonkosmetiikkaa. 🇫🇮

Blogia en oletettavasti ehdi Portugalissa päivittää (paitsi huomiseksi on jo valmisteltu Mossa-julkaisu! 😊), mutta tulen päivittelemään reissukuulumisia Instagramissa (mun tili on @karkkipaivasanni).
Uskon kyllä, että viikosta tulee huippuhauska - mutta mun pitää mahdollisesti ryömiä seuraavaksi viikoksi sosiaaliseen tyhjiöön..!
.
P.S. Vuonna 2010 Sheila vieraili mun luona Tampereella ja tein hänelle keltavihreän meikin, joka totta kai päätyi Karkkipäivään..! 😁 Tsekkaa Sheilan makeover täältä.
Voi noita aikoja, kun julkaisin blogissa kaveri-makeovereita. 🥹
Rakastan puhdistusöljyjä, ja kauppojen valikoiman perusteella niin tekee moni muukin. ☺️
Olen esitellyt Karkkipäivässä pääsääntöisesti luonnonkosmetiikan puhdistusöljyjä, ja nyt otin asiakseni tutustua muutamaan apteekkibrändin puhdistusöljyyn. Pärjäävätkö nämä mun suosikeille, ja miten nämä yleisesti ottaen suoriutuivat?

Olen ostanut kolme tuotteista itse: ACO, Favora ja YA Naturae.
Yhden tuotteen on minulle lähettänyt PR-toimisto markkinointitarkoituksessa: SVR
Hinnat ovat Yliopiston Apteekista, josta tuotteet ostin (ja YA myy myös SVR:ää).

18,90€ / 150 ml
Pohjaöljy: Caprylic/Capric Triglyceride (esteriöljy, joka voi olla synteettinen tai luonnollinen)
Emulgaattori: Sorbeth-30 Tetraoleate
Hoitavia aineita: sheavoi, rypsiöljy, kauraöljy
Koostumus: hyvin ohut ja kevyt, erittäin nestemäinen
Tuoksu: hajusteeton
Favoran puhdistusöljy on "hajuton ja mauton" tapaus. Hajuttomuus tietysti kuuluu asiaankin tässä tapauksessa, tuotteella kun on vielä Allergia-tunnuskin, mutta kokonaiselämyksenä tuote on ultraneutraali. Siis mauton.
Tuotteen pohjan, eli puhutaan varmaankin noin 70% osuudesta, muodostaa kevyt esteriöljy Caprylic/Capric Triglyceride. Se on iholla "kuivan" ja hyvin ohuen tuntuinen. Favora on valinnut tuotteen markkinointiraaka-aineeksi trendikkään kauraöljyn, se nostetaan esiin Favoran mainosteksteissä, mutta kauraöljyn osuus on hyvin pieni. Se on incissä seitsemäntenä kaikkien muiden öljyjen jälkeen.
Yksi hyvä vinkki kauraöljyn pitoisuuden tunnistamiseen on muuten tuoksu. Jos tuotteessa on vähänkään isompi määrä, sanotaan nyt > 15-20% kauraöljyä, sen erottaa tuoksusta. Kauraöljyn ominaistuoksu on vahvan kaurainen. Favoran putsari on täysin hajuton, eli voi olettaa kauraöljyn pitoisuuden olevan minimaalinen. Sillä ei toki ole mitään tekemistä ihon puhdistumisen kanssa, mutta se on tärkeää uskottavuuden kannalta. En itse arvosta markkinointia, jossa tuotetta mainostetaan ainesosalla, jolla on häviävän pieni merkitys koko tuotteessa.
Favoran putsari on makuuni liian ohut. Tykkään itse hieman täyteläisemmistä puhdistusöljyistä, jotka tuntuvat pehmeämmiltä ja hierottavammilta iholla. (Nämä ovat toki makuasioita, ja moni taas tykkää näistä kevyen "kuivista".) Favoran tuote emulgoituu veden kanssa ihan OK, mutta ei huuhtoudu iholta niin hyvin kuin toivoisin. Tulos on kuitenkin sellainen, että en kaipaa tämän päälle kakkosputsaria.
Inci: Caprylic/Capric Triglyceride, Sorbeth-30 Tetraoleate, Decyl Oleate, Coco-Caprylate/Caprate, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Canola Oil, Avena Sativa (Oat) Kernel Oil, PEG-8, Tocopherol, Ascorbyl Palmitate, Ascorbic Acid, Citric Acid

19,90€ / 150 ml
Pohjaöljy: Ethylhexyl Palmitate (synteettinen esteriöljy)
Emulgaattori: PEG-20 Glyceryl Triisostearate
Hoitavia aineita: rypsiöljy, valkohilppaöljy
Koostumus: hyvin ohut ja kevyt, erittäin nestemäinen
Tuoksu: acomainen. Kevyesti hypo-parfymoitu, tunnistettavasti acomainen
ACOn puhdistusöljy on ehkäpä vieläkin ohuemman tuntuinen kuin Favora. Öljy on suorastaan litkua. Tämä ominaisuus, tylsää kyllä arvion kannalta, tekee tuotteesta minulle heti ei-niin-mieleisen. Jollekulle toiselle se voisi olla toiveominaisuus.
ACOn ja Favoran putsariöljyjen kevyt ja "kuiva" tunne liittyy nimenomaan esteriöljypohjaan. Puhdistamisen kannalta tällä ei ole merkitystä, kyllä se esterikin lian irrottaa (yhdessä emulgaattorin kanssa), mutta ihotuntuma on täysin erilainen kuin kokonaisissa kasviöljyissä. Ohuinkin kokonainen kasviöljy on täyteläisempi kuin nämä ultrakevyet esteriöljyt. Mä tykkään hieroa öljyä iholla hyvän tovin, ja siihen hommaan paksumpi öljy on sopivampi kuin tällainen kuiva ja litkumainen,
Öljy emulgoituu aika hyvin, mutta ei tunnu jättävän täysin puhdasta tunnetta. En myöskään pidä tuoksusta.
Inci: Ethylhexyl palmitate, PEG-20 glyceryl triisostearate, Canola oil, cetearyl ethylhexanoate, pentaerythrityl tetraisostearate, coco-caprylate/caprate, Limnanthes alba seed oil, parfum, tocopheryl acetate, bis-ethylhexyl hydroxydimethoxy benzylmalonate.

14,90€ / 100 ml
Pohjaöljyt: auringonkukkaöljy, caprylic/capric triglyceride (esteriöljy kookoksesta)
Emulgaattori: Polyglyceryl-4 oleate
Hoitavia aineita: auringonkukkaöljy
Koostumus: semitäyteläinen
Tuoksu: mieto ja pehmeän makea
Yliopiston Apteekilla on oma luonnonkosmetiikkalaatuinen sarja YA Naturae. Tämä putsari tuntuukin iholla tutulta; koostumus noudattaa luonnonkosmetiikkasarjojen klassista puhdistusöljyreseptiä eli kasviöljy(jä) + emulgaattori Polyglyceryl-4 oleate. Tämän yhdistelmän näette lähes kaikissa luonnonkosmetiikan puhdistusöljyissä.
YA Naturaen putsarilla on vertailun tuotteista lyhin inci: vain viisi ainesosaa. Sinällään se voi siis olla hyvä tuote herkälle iholle.
Harmillisesti tuote ei emulgoidu ihollani niin hyvin kuin toivoisin. Olen kohdannut heikompaakin emulgoituvuutta, mutta yhtä kaikki tuote ei suoriudu niinkuin haluan öljyputsarin ihollani toimivan. Iho jää vähän liian rasvaisen tuntuiseksi.
Nämä ns. semiemulgoituvat öljyputsarit ovat loistavia kuivalle iholle, koska kuiva iho ilahtuu miedosta emulgaattorista ja iholle jäävistä öljyistä.
Inci: Helianthus annuus hybrid oil, caprylic/capric triglyceride, polyglyceryl-4 oleate, tocopherol, parfum.

18,90€ / 100 ml
Pohjaöljyt: Isopropyl palmitate, sheavoi, kookosöljy
Emulgaattori: PEG-7 Glyceryl Cocoate
Hoitavia aineita: kookosöljy, auringonkukkaöljy
Koostumus: täyteläinen balmi
Tuoksu: hajusteeton, mutta tuotteessa on voimakas kookoksen tuoksu
Viimeinen tuote on balmi-muodossa, eli paksu öljyputsari jonka pohjana ovat juoksevien öljyjen sijaan kiinteät rasvat. Tuotteessa on käytetty sekä synteettisiä että luonnollisia rasvoja.
Tällä pestessä tuntuu siltä, kuin putsaisi ihoa kookosöljyllä, niin voimakas on kookoksen tuoksu. Tuoksu on nimenomaan aito kookosöljy, ei mikään kookoshajuste.
Tämä on lopulta lempparini testineliköstä. Tuoksu on vähän liian elintarvikemainen, mutta paksumpi koostumus on heti mulle mieleisempi kuin ACOn ja Favoran litkuöljyt. SVR:n balmi myöskin sulaa heti iholle, eikä jää "kitkaamaan" jähmeänä, kuten jotkin luonnonkosmetiikan balmit. Tätä on todella miellyttävä työstää iholla.
Huuhtoutuvuus on hyvä, mutta ei tämäkään ihan täydellisesti huuhtoudu iholta. SVR:n balmi ei kuitenkaan jätä epämiellyttävää jälkitunnetta, vaan iholla tuntuu juuri sopiva pehmeys. Jälkitunne ei ole rasvainen, vain mukavan pehmeä.
Inci: Isopropyl palmitate, Butyrospermum parkii (shea) butter, Cocos nucifera (coconut) oil, C10-18 triglycerides, PEG-7 glyceryl cocoate, Helianthus annuus (sunflower) seed wax, hydrogenated vegetable oil, pentaerythrityl tetra-di-t-butyl hydroxyhydrocinnamate, citric acid.

Kuvassa SVR:n balmi ympärillään Favoran ja ACOn puhdistusöljyt.
*
Käytätkö sinä apteekin puhdistusöljyjä?
Olen saanut viime viikkoina erittäin monia viestejä koskien kaulavoidetta. Tarvitseeko ihminen todella erillisen kaulavoiteen? Onko siitä hyötyä?

Kaikkien viestien kimmokkeena on ollut Vessi-nimisen kosmetiikkabrändin kaula- & rintavoide, Neck & Chest Refining Cream. Kyseisen voiteen mainos pyörii ilmeisen tiheästi somessa.

Itse olen onnistunut täysin välttymään tältä mainokselta, mutta yksi seuraaja nauhoitti ja lähetti sen minulle.
Okei, kyseessä on siis hyvin vaikuttava UGC-tyyppinen (User Generated Content - eli sisältö, jonka on tehnyt yrityksen ulkopuolinen käyttäjä) mainos, jossa kaulavoiteen hehkutettiin viimein muuttaneen kaulan sileäksi, pehmeäksi ja liftatuksi sen jälkeen kun oli kokeiltu kaiiiikki mahdolliset tökötit ja seerumit eikä mikään niistä ollut tuonut tulosta.

Tämä postaus vastaa kahteen asiaan.
Tarvitseeko kaulan ja dekolteen alue erillisen voiteen?
sekä:
Onko Vessin kaulavoide tehokas juuri kaulan ja dekolteen ihon hoidossa?
(Täytyy sanoa että hämmästyin tähän voiteeseen liittyvien Instagram-viestien määrää. Mainos ilmeisesti todella onnistuu tehtävässään, sillä se tavoittaa paljon ihmisiä ja herättää kimmokkeen pohtia kaulavoiteen tarpeellisuutta.)
Lyhyt vastaus ensimmäiseen kysymykseen on: ei, et tarvitse kaulalle ja dekolteelle erillistä hoitotuotetta.
Voit mainiosti käyttää kaulalla samaa voidetta kuin kasvoilla, ellei sitten kaulan ihon kunto eroa merkittävästi kasvoista; esimerkiksi olemalla paljon kuivempi. Jos haluat ehkäistä tai lievittää kaulan ja dekolteen alueen ikääntymisen merkkejä, voit tehdä sen samalla tuotteella jota käytät kasvoillakin.
Kaulan iho poikkeaa kasvojen ihosta jonkin verran. Kaulan iholla ei ole yhtä paljon talirauhasia, mikä voi tehdä kaulan ihosta potentiaalisesti kuivemman, eikä kaulan iholla ole yhtä napakkaa tukirakennetta kuin kasvojen iholla. Kasvojen ihoa tukee luusto, joka tuo erilaisen alustan kuin kaulan pehmeämpi rakenne.
Kaulan iho on myös luontaisesti löysempi kuin kasvojen, koska kaulan tulee pystyä kääntyilemään. Nämä erot eivät kuitenkaan ole peruste sille, että kaulan (ja dekolteen) iho tarvitsisi eri voiteen kuin kasvot pysyäkseen nuorekkaana. Samat aineet, jotka pitävät kasvojen ihon pehmeänä ja elastisena sekä ylläpitävät kiinteyttä, tekevät sen kaulallakin. Markkinoiden kaulavoiteet ovat olemassa, jotta yritykset saavat myytyä enemmän tuotteita.

Jos haluat hoitaa kaulan ja dekolteen alueen ikääntymisen merkkejä tehoaineilla kuten glykolihappo ja retinoli, sama totutusperiaate pätee kuin kasvoillakin: aloita tehoaineiden käyttö hitaasti. Aloita retinoidien käyttö kaulan ja dekolteen alueella pari kertaa viikossa, ja kasvata käyttötiheyttä viikko viikolta.
Jos kaulasi iho on veltostuneempi kuin kasvoissa, ja haluat kohdentaa kaulan alueelle järeämpiä tehoaineita kuin kasvoille, niin voi luonnollisestikin tehdä. Mutta sinun ei tarvitse ostaa tuotetta, jossa lukee "Kaulalle". Voit ostaa kasvoille kehitetyn seerumin tai voiteen.

Lyhyt vastaus tähänkin on: ei.
Asia, johon ammattilaisena heti kiinnitin huomiota Vessin mainoksessa on se, että erityisinä tehoaineina mainitut kaura, puolukka ja hyaluronihappo ovat kaikille vartalon osille soveltuvia ainesosia. Ne eivät todellakaan ole ainesosia, joiden hyödyt korostuisivat juuri kaulan tarpeisiin formuloidussa hoitotuotteessa.
Kaura rauhoittaa, puolukka kirkastaa ja suojaa antioksidanttisesti, hyaluronihappo kosteuttaa. Samoja aineita löydät lukemattomista kasvojen ja vartalonhoitotuotteista. Jostain syystä Vessi on kuitenkin valinnut nostaa kaulavoidemainoksissaan juuri nämä kolme ainesosaa.

Voide sisältää eniten teknisiä ainesosia joilla rakennetaan voidemainen pohja: vettä, esteriöljyjä ja emulgaattoreita. Seuraavaksi eniten on kosteuttavia aineita kuten propanediolia, glyserolia, betaiinia, pantenolia, hyaluronihappoa ja natrium-pca:ta. Näiden jälkeen kolmanneksi eniten on erilaisia vaikutuksia tuovia erityisaktiiviaineita kuten salisyylihappoa, kauraöljyä, niasiiniamidia ja puolukansiemenöljyä. Nämä ovat nyt tämän voiteen kovimmat paukut. Sitten tulee jälleen teknisiä ainesosia kuten tihentäjiä, säilöntäaineita, pH:n säätäjiä ja hapettumisen hidastajia.
Tekeekö tämä kokonaisuus tuotteesta jollain tapaa juuri kaulaa hoitavan voiteen? Ei.
Vessin mainoksessa korostetaan, kuinka sisällöntuottaja ei ollut saanut aiemmin tuloksia kaulan iholla, koska aiemmin käytetyt tuotteet oli kehitetty kasvoille. Huokaus. 🫠 Tämä Vessin nyt myymä täsmälleen sama kokonaisuus voisi olla myös kasvovoide. Tai vartalovoide.

Mielenkiintoisesti, Vessin kaulavoide sisältää 2% salisyylihappoa. Tätä valintaa ihmettelen aivan erityisesti.
Salisyylihapon valinta aktiiviaineeksi on suoraan ristiriidassa Vessin markkinointiviestinnän kanssa. Kaulavoiteen tuotekuvauksessa Vessi puhuu siitä, kuinka kaulan ihossa on vähemmän talirauhasia mikä tekee kaulan ihosta kuivemman - ja sitten brändin kaulalle kehitetyssä voiteessa on talimuodostumia hajottavaa ja rasvoittuvaa ihoa kuivattavaa salisyylihappoa.
Parempi ja tarkoituksenmukaisempi valinta olisi ilman muuta ollut jokin hedelmähappo, jos nyt kuorivaa funktiota haettiin. Salisyylihapolla ei ole oikein mitään virkaa tällaisessa tuotteessa.

Viimeiseksi: Vessi puhuu kaulavoiteensa olevan kosteuttavuuden ohella kiinteyttävä. Kiinteyttäminen kosmetiikan keinoin tarkoittaa ihon sidekudoksen laadun ylläpitoa ja parantamista; kollageenin, elastiinin ja hyaluronihapon tuotannon edistämistä. Millä aineella Vessin voiteessa olisi tällainen vaikutus? Ainoastaan niasiiniamidilla, mutta jotta niasiiniamidilla olisi vaikutusta kollageeniin, sitä tulisi olla tuotteessa vähintään 4-5%. Niasiiniamidi on kuitenkin tuotteen incissä sijalla 13, viisi ainesosaa salisyylihapon jälkeen, ja salisyylihappoa on tuotteessa ilmoitetusti 2%. Niasiiniamidia on täten alle 2%.
Noniin. Kyseessä on siis ihan hyvä kosteuttava voide kasvoille sekä vartalolle, mutta ei mikään erityisesti kaulaa liftaava ja silottava erityistuote.
Simppeli neuvoni on: jos haluat ehkäistä kaulan ja dekolteen alueen ryppyjä ja veltostumista, käytä samoja tuotteita kuin kasvoillakin, kesäisin erityisesti SPF-voidetta. 💪 Ryppyihin ja kiinteyden puutteeseen parhaiten auttavat retinoidit, kuivuuteen hyvät hoitonesteet yhdistettynä keramideja ja omegarasvahappoja sisältäviin voiteisiin tai öljyyn.
Oletko sinä ostanut kaulalle markkinoituja voiteita? Oletko kokenut niistä olevan hyötyä, jota et ole saanut kasvojen hoitotuotteesta?
