03.02.2013

Elämäni paras käsivoide vol. 2 - Crabtree & Evelyn

Rakastan käsivoiteita. Olen niiden suurkuluttaja. Käsivoiteen koostumus on minulle yhtä tärkeä asia kuin shampoon vaahdon tai hiustenhoitoaineen koostumus.

 Untitled-1

Ennen käsilleni riitti kevyempi lotion-mainen ja hyvin vesipitoinen voide. Viime vuosina käsieni iho on kuitenkin muuttunut huomattavasti kuivemmaksi ja etenkin talvet ovat kätösilleni tosi rankkaa aikaa. Jopa pienille haavoille saakka halkeillut iho sormissa on nykyisin tuttu näky.

Siksi olenkin viime vuosina ystävystynyt rasvaisempien käsivoiteiden kanssa. Yöksi voi rauhassa holvata sitä rasvaisinta mahdollisinta jankkia, mutta päivällä voiteen pitää imeytyä nopeasti eikä jätttää ihoa tahmeaksi tai kiiltäväksi. Viime talven löytöihini kuului Elizabeth Ardenin mainio Eight Hour Cream -linjan käsivoide ja myöhemmin sille löytyi hiukan söpömmällä ulkokuorella varustettu haastaja: Crabtree & Evelynin Hand Therapy.

Crabtree_store

Hand Therapyja löytyy useilla ihastuttavilla tuoksuilla, mikä kivojen pakkausten lisäksi on C & E -voiteiden vahvuus Ardenin navetan tuoksuiseen Eight Houriiin verrattuna. (Itse olen kyllä täysin tottunut "Kasitunnin" ominaistuoksuun, mutta onhan se kieltämättä yksi vähiten kosmeettisestti miellyttävistä tuoksuista kauneudenhoitotuotteiden maailmassa...)

CEHandTherapyset

Brittiläisen Crabtree & Evelynin ihonhoitotuotteet ovat monissa maissa kulttiasemassa. Suomessa verrattain tuntemattomat Hand Therapy -käsivoiteet ovat muualla niin suosittuja että niitä saa monen eri tuoksun pakkauksissakin. (Jos alat kirjoittaa Googleen 'Crabtree & Evelyn, on ensimmäinen ehdotus Hand Therapy :))

Itse löysin käsiterapiat ihan sattumalta kun meillä oli töissä henkilökuntatiloissa Rosewater Hand Therapya käsivoiteena. Ihastuin täyteläiseen mutta nopeasti imeytyvään ja kuivuutta tehokkaasti lievittävään kooostumukseen välittömästi ja kun tutustuin voiteen ainesosaluetteeloon olin ihan että WOW! En muista milloin olisin viimeksi törmännyt yhtä vakuuttavaan käsivoiteen inciin. Ei todellakaan ihme että näistä on muodostunut maailmalla suursuosikkeja.

CENantucketBriar

Hand Therapyn incin kärjestä löytyy macadamiansiemenöljyä, ureaa ja sheavoita. Inci on pitkä ja reseptiin on hämmennetty sekaan myös sellaisia tunnettuja superkosteuttajia kuin keramideja, hyaluronihappoa, skvalaania ja kolesterolia, kaikki NMF (natural moisturising factor) -ainesosia. Maissitärkkelys (myöskin incin kärjessä) auttanee siihen, etteivät kädet jää tahmean tuntuisiksi.

Kaikkien tutkimieni Hand Therapyjen incit olivat tuoksuun tai sarjakohtaisiin hedelmäöljyihin liittyviä raaka-aineita lukuunottamatta hyvin samanlaisia, kaikissa oli noita samoja yllämainittuja NMF-kosteuttajia. Kuitenkin löysin googlaillessani Amazon.comin sivulta Rosewater Hand Therapyn kohdalta erilaisen incin. Jos siis kiinnostuitte näistä, niin kannattaa tarkistaa inci. Toivottavasti tuo Rosewaterin inci ei ole joku uudistus joka leviää muihinkin Hand Therapy -voiteisiin.

CEHandTherapyset2

Vielä vertaus Ardenin Eight Hour Creamiiin: kummatkiin lievittävät kuivuutta yhtä tehokkaasti, ovat yhtä täyteläisiä ja imeytyvät yhtä miellyttävästi jättämättä kiiltävän rasvaista pintaa (toki tähän menee muutama minuutti), mutta Arden jättää iholle selkeämmin suojaavan kalvon.

Crabtree & Evelynin tuotteita saa Suomessa Kicks-myymälöistä. Edit. Sarja on jäänyt pois Kickseistä. Nettikaupoista C & E:tä saa mm. Eleveniltä ja FeelUniquesta. En ole saanut omia Hand Therapyjani blogin kautta vaan ostanut ne itse.

Ei kommentteja
03.02.2013

Gallup: miten usein ihosi vaatii voitelua?

Juttelimme töissä yksi päivä ihonhoitorutiineistamme. Hämmästyin, kun kollegani kertoi että hän pesee meikit pois heti töistä  tultua ja kosteuttaa kasvot voiteella vähintään kolme kertaa päivässä; aamuin, töiden jälkeen ja ennen nukkumaan menoa. En tiedä miksi tämä sitten loppujen lopuksi hämmästytti minua, jos iho on kuiva ja tuntuu ikävältä iltaa kohden mennessä, niin miksipä ei hellisi sitä tiheämmillä voiteluilla. "Max kaksi kertaa päivässä" on varmaan näitä normaali-ihoisen rajoittuneita käsityksiä. ^_^

image

Tulikin nyt sitten mieleen tehdä vähän galluppia siitä, miten usein teidän ihonne kaipaa voidekerrosta. (Ja nyt puhun siis kosteustuotteesta, en meikkivoiteesta vaikka moni niistäkin lupaa kosteuttaa.) Kun edellisessä postauksessa mietittiin kehon nestetankkausta, niin nyt voidaan sitten vastapainoksi pohtia ihon janoa. :) Sivupalkista löytyyy uusi kysely.

Itse kosteutan ihon aamuin illoin, eli kaksi kertaa päivässä. Lukuunottamatta kesäaikaa, jolloin iho tuntuuu aamuisin niin tasapainoiselta että en koe tarpeelliseksi laittaa  kuin aurinkovoidetta jos olen menossa auringonottopuuhiin. Niinä päivinä kun en meikkaa, en välttämätttä laita aamuvoidetta talvisinkaan. Iho tuntuu ihan mukavalta ilmankin, mutta meikki tuo pintakuivuuden esiin jolloin alle on laitettava kosteusvoidetta.

Mulla on tälle päivälle vielä toinenkin postaus, mutta sen saatte luettavaksenne vasta illlemmalla kun pääsen kotiin. Havaitsin nimittän, että en vain kykene bloggaaamaan kunnolla iPadilla, jonka kanssa olen ollut tänä viikonloppuna ekaa kertaa liikenteessä (damn you Clas Ohlsonin näppis).

Ei kommentteja
01.02.2013

Vesi vanhin voitehista?

Kello on 18.45 ja olen juonut tänään tasan yhden mukin kahvia kello kahdeksan aamulla. Se on kaikki nestemäärä mitä olen päivän aikana nauttinut. Eikä minulla ole jano.

Kuulostaako tilanne tutulta vai aivan hullulta?

Vesilasi

Laitoin äsken itseni juomaan desin vettä kun tajusin että hups, taas on päivä sujahtanut ohi enkä ole muistanut juoda. Normaalisti juon vajaan lasin vettä aterioiden yhteydessä, mutta tänään olin koko päivän palaverireissussa ja söin ainoastaan junaeväät - ilman juotavaa.

Kaikki terveys- ja kauneusgurut, lääkärit ja ravitsemusasiantuntijat hokevat aina mantraansa kahden litran päivittäisestä vedenjuonnista. Huh, minä en saa parhaina päivinä juotua puoltakaan tuosta..! Pääsen lähelle litraa ainoastaan kuntosalipäivinä, jolloin juon treenin aikana n. puolikkaan 750 ml:n pullosta. Ei-salipäivänä päivittäinen nestemäärä jää alle puoleen litraan.

YR_Detox_juoma

Yritin juuri hiljattain vetää detox-kuurin Yves Rocherilta joskus viime vuonna saamallani Detox-mehulla. Ei onnistunut. 45 ml juomatiivistettä olisi pitänyt sekoittaa litraan vettä ja nauttia päivän aikana. Itse sekoitin tiivisteen 750 millin treenipullooni mutta 10 viikon kuurin aikana sain juotua pullon tyhjäksi yhden päivän aikana vain kahdesti. :( (Ja en muuten huomannut mehulla mitään vaikutuksia yleiseen olotilaani.)

Olen ihmetellyt aina mistä nämä vedenjuontisuositukset tulevat, ja miksi minulla ei sitten koskaan ole huono ja "kuivettunut" olo vaikka juon aivan järjettömän vähän? Ihokaan ei ole kuiva, vaikka vedenjuonnin pitäisi vaikuttaa suoraan siihenkin.

Minusta veden väkipakolla juominen terveyssuositusten vuoksi olisi ihan hullua. Enkä edes pystyisi siihen. Jos yritän kerralla juoda enemmän kuin lasillisen, minulle tulee lähes kuvottava olo. En vain saa vettä alas. Haluan juoda silloin, kun kroppa minua siihen kehottaa. Eli kun on jano. En myöskään juo limsaa tai mehujakaan kuin hyvin satunnaisesti. Veden lisäksi juon päivittäin vain mukin kahvia ja joskus mukin teetä. Ja illallisella joskus lasin viiniä.

Mitä mieltä te olette? Jos olo on hyvä kahdella desillä vettä päivässä, mitä hyötyä saa kahden litran pakkokittaamisesta? Silloin pitäisi ravata koko ajan vessassakin..! Onko lukijoiden joukossa muita kaltaisiani "juomakyvyttömiä"?

Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (80)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat