02.02.2018

Silmänympärykset Laser Focus -kuurilla

Silmäryppyni ovat olleet viimeiset kolme kuukautta tehohoitokuurilla.

Tuliko tuloksia?

Sanni_lokakuu2017_IMG_2543

Haastoin yhden viime vuoden lempituotteistani, Cliniquen Repairwear Laser Focus -silmänympärysvoiteen, näyttämään tehonsa kolmen kuukauden aikana.

CliniqueRepairwearLaserFocus_EyeCream

Pystyn harvoin sitoutumaan minkään tuotteen yhtäjaksoiseen käyttöön näin pitkään, mutta Laser Focus Wrinkle Correcting -silmänympärysvoidetta olen käyttänyt tauotta lokakuun lopusta saakka, aamuin illoin. Ainoa poikkeus oli noin viikon pituinen aika joulukuun lopussa jolloin käytin aamuisin Whamisan Eye Essence -näytettä, mutta iltaisin laitoin tuolloinkin Laser Focusta.

CliniqueLaserFocus_IMG_6161

Mistä tiedän että aine toimii? kysytään Laser Focus -voiteen pakkausohjeissa. Hymyile, Cliniquelta vastataan. "Käytä Laser Focus Wrinkle Correcting -voidetta kahdesti päivässä 12 viikon ajan. Juonteet ja rypyt näyttävät dramaattisesti silottuneilta. Iho näyttää kimmoisalta. Koko silmänympärysalue näyttää energisoituneelta. Näet tulokset kun hymyilet".

Voide lupaa pureutua ongelmiin kuten ryppyihin ja UV-vaurioihin ja uudelleenteksturoida vaurioitunutta ihoa. "Signaaleja kuljettava proteiini muistuttaa ihoa tuottamaan lisää kollageenia ja elastiinia". Hmmmm.

Silmanymparys_IMG_6129

No, minä hymyilen. :) Ja olen käyttänyt tuotetta aamuin illoin yli 12 viikkoa.

Iho silmän alla näyttää edelleen yhtä ryppyiseltä.

Vai näyttääkö?

Silmanymparys_0218_IMG_5353

Vasen silmänympärys kesällä

Silmanymparys_IMG_6126

Vasen silmänympärys nyt

Kuvia on tietysti vaikea verrata erilaisten valaistusolosuhteiden puolesta, mutta kummassakin kuvassa on suunnilleen yhtä leveä hymy joka tuo juonteet parhaiten esiin.

Olisivatkohan harakanvarpaat silmien ulkonurkassa kuitenkin pehmenneet..?

CliniqueLaserFocus_IMG_6160

Cliniquen kosmetiikka tunnetaan synteettisestä imagostaan, mutta Laser Focus -silmänympärysvoide kätkee sisäänsä hyvinkin pitkän liudan erinomaisia kasviuutteita kuten levää, mäkikuismaa ja vihreää teetä. Lisäksi reseptiin on leivottu peptidejä, fermentoitua hiivafiltraattia ja phytosphingosinea (muutamia tuntemiani "hyviksiä" mainitakseni :))

Peptidiyhdiste palmitoyl oligopeptide oletettavasti on tuo "signaaleja kuljettava proteiini" johon Clinique tuote-esittelyssään viittaa. Peptidienhän sanotaan voivan vaikuttaa kollageenin tuotantoa stimuloivasti.

Incin voi tsekata kokonaisuudessaan täältä. (Kuvassa näkyy vain neljäsosa.)

Silmanymparys_IMG_2535

Silmänaluset lokakuussa

Silmanymparys_0218_IMG_6127

Silmänaluset Clinique-kuurin jälkeen

Nohh, en kyllä tosissani voi väittää näkeväni sellaisia dramaattisesti silottuneita tuloksia joita Clinique tuotelupauksissaan maalailee.

Cliniquen voide on tosi hyvän tuntuinen iholla ja saa sen jollain kumman keinolla näyttämään myös hieman hehkuvalta, mistä pidän kovasti. Ainesosien joukossa ei ole kiillepigmenttejä joten en tiedä mistä efekti tulee.

Kokemukseni Repairwear Laser Focus -silmänympärysvoiteesta jää siis lopulta vain "kosmeettisesti erittäin miellyttäväksi ja tehokkasti kosteuttavaksi". Kiva juttu, mutta löytyisikös niitä oikeasti ryppyjä silottaviakin?

Silmanymparys_0218_IMG_6132

Seuraavaksi silmänympärykseni testaavat Clarinsin Extra-Firming -tuotteita. Extra-Firming -silmänympärysseerumi jäi minulle myyjävuosien koulutuksista mieleen kovasti hehkutettuna tuhkimoeliksiirinä (tyyppiä "pelasta tällä silmänympäryksesi ennen juhlia"), ja nyt pääsen itse kokeilemaan onko tuote liputuksen arvoinen.

Onko joku teistä joskus käyttänyt silmänympärysvoidetta, joka rehellisesti ja näkyvästi olisi vähentänyt ryppyjen ja juonteiden näkyvyyttä?

.

Edit. Sain vihdoin arvottua Maybelline Gigi Hadid -arvonnan voittajan, ja Mr. Karkkipäivän valitsema numero osui Charming Nailsiin. Ekaa kertaa koskaan Karkkipäivän arvontapalkinto menee bloggaajakollegalle..! :) Onnea CN!

41 comments on “Silmänympärykset Laser Focus -kuurilla”

  1. Tuli taas mieleen ehdotus sellaiseen kuvitteelliseen 'en ole koskaan' -postaukseen, eli oletko hiihtänyt koskaan hiihtoputkessa (tai muulla tekolumella)? : )

    Vastaa

    0
  2. Näin 39 vuotiaaksi on kyllä tullut kokeiltua kaikenlaisia silmänympärysvoiteita. Synteettisen kosmetiikan puolella on ollut hyviä sy-voiteita, mutta itselläni olen huomannut vaikutuksen olevan pinnallinen, voide ikäänkuin jää iholle, ei syvemmälle ja iho sen alla on kiristävä ja kosteusköyhä edelleen ja varsinkin kun tuotteen pesee meikin mukana pois.
    Tämän takia aikanaan lähdin etsintäretkelle luonnonkosmetiikan maailmaan suosituksesta, josta sittemmin on tarrannut mukaan monta ihanaa luottotuotetta niin ihonhoitoon kuin meikkipussiinkin. Ylivoimainen tuote tällä puolella on ehdottomasti Flow kosmetiikan silmänympärys- ja huulibalmi. Se on lievittänyt kiristyksen, näkyvästi juonteet ja laskee turvotuksen. Tämä ei ole perinteinen sy-voide, vaan kuin sulaa hunajaa joutuessaan ihon kanssa kosketuksiin, iho imaisee balmin innoissaan ja vaikutus kestää koko päivän meikin alla.
    Toinen ehdoton luottotuotteeni samoilla eduilla on tuo Whamisan Organic Flowers Eye Essence Silmänympärysvoide, siitä en myöskään luovu, tämä sopii meikin alle vielä paremmin minulla. Kolmas mutta ei vähäisin, on Mizonin snail repair eye creme joka taatusti saa yövuorojen jälkeen herätessä silmät heräämään myös!
    Nämä ovat sellainen trio josta en ikinä luovu ja joita tulen käyttämään sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsee, toivottavasti ehdit joskus noita kahta muutakin kokeilemaan nyt kun jo yhden testailit :)
    En muista oletko koskaan blogissa kirjoittanut Egyptian magic-voiteesta. Se on koko naaman luottotuote oikein stressaavana työrupeamana, silmäluomia myöden ja minulla vaikuttanut ihanasti ihon kuntoon :)
    Oikein ihanaa talven jatkoa vielä!

    Vastaa

    0
    1. Minä olen myös testannut Flow'n "Palsamin", juttu löytyy täältä:

      https://karkkipaivablogi.com/kotimainen-kosmetiikka-flow-kosmetiikka/

      Minun ihooni nuo vedettömät koostumukset eivät oikein (yksinään) uppoa, eikä Palsami tuntunut minun ihollani järin kosteuttavalta. Viimeisin kokemus Vintner's Daughterin öljyseerumin kanssa vahvisti jälleen vedettömien koostumusten toimivuutta ihollani; ne toimivat optimaalisesti vasta kun alle on ensin laittanut kosteutta. Yksinään ne jättävät tuollaisen tunteen jota kuvailit synteettisten voiteiden jättävän ihollesi; iho on rasvaisen pinnan alla kosteusköyhä ja sitä kiristää.

      Egyptian Magic -voiteestakin olen kirjoittanut:

      https://karkkipaivablogi.com/taikaa-egyptista-monitoimisalva/

      Toisten iho rakastaa vedettömiä salvoja ja balmeja, minun ihoni melkein hylkii niitä, ainakin jos niitä käyttää yksinään. Parhaiten balmit toimivat minulla kynsinauhojen rasvaajina, mutta ei kasvoilla tai vartalon laajoilla ihoalueilla.

      Juuri toissapäivänä korkkasin viimeisimmän vedettömän testituotteen; Bybin Babe Balmin. Luin, että se sopii myös käsivoiteeksi. Minun "papyrys-kuivat" käteni kaipaavat öisin aivan erityisen runsasta hoitovoidevaippaa, ja päätinkin kokeilla Babe Balmia ensimmäiseksi käsien yöhoitona. Hieroin ja hieroin.... ja rasva vain pyöri ihon päällä imeytymättä mihinkään. Sormien reunojen karheat kohdat erottuivat rasvapinnan alla entistä karheampina. 10 minuutin odottelun jälkeen turhauduin kun mitään ei imeytynyt, ja levitin Babe Balmin päälle tavallista käsivoidetta. Heti helpotti. Normikäsivoiteen emulsiokoostumuksen emulgaattorit auttoivat "vauvabalmin" rasvoja muuttumaan paremmin imeytyvään muotoon ja "jankki" asettui lopulta iholleni kutakuinkin kiitettävästi.

      On pakko myöntää, että minulle on täysi mysteeri miten Egypti-salvan ja Beauty Balmin kaltaiset koostumukset toimivat toisten iholla jopa meikin alla...! Kosmetiikan ja ihon välisen kemian ihmeellinen maailma...! ^_^

      Vastaa

      0
    1. 52 euroa (Sokoksen hinta, muita en löydä tähän hätään kun Stockmanninkaan sivu ei suostu latautumaan... :p)

      Vastaa

      0
  3. Jeeee!!! :DD juonteisiin...mulla on selkeästi auttanut Louis Widmerin Eye Contour Cream. Kosteutti kuivaa silmänympärystä ja tasoitti juonteet pois. Nyt olen välistä käyttänyt vähän kaikkea mutta niistä ei ole ollut selkeää apua. Pidetäänpä Clinique mielessä, kyllähän tuo on pehmentänyt ja tasoittanut selvästi ihoasi :)

    Vastaa

    0
    1. Ainiin tuo Louis Widmerin klassikko..! Mä olen käyttänyt sitä muinoin pari (erittäin anteliasta) näytekokoa kun silmänympäryksissä ja -luomilla oli jotain ihottumaa, ja sehän on ihan fantastinen kuivan ihon elvyttäjä. Mutta tästä kokeilusta on jo niin kauan että silloin ei vielä juonteita juuri ollut..! :D

      Vastaa

      0
  4. Sain elevenin joulukalenterista Filorgan Time-Filler Eyes Asolute-voiteen ja sitä oli pakko hankkia täysi koko hetimiten! Se on ollut ihan loistava tuote, voisin väittää sen tasoittavan juonteita ja ja häivyttävän (ainakin minulla) parhaiten kaikista käyttämistäni sy-voiteista tummia silmänalusia. Ennen käytin juurikin tuota Cliniquen voidetta, mutta tämä vei voiton! Vahva suositus! Ikää minulla on 40+ ja ryppyjä sen mukaisesti, samaten nyt eteenkin talvella iho on todella, todella kuiva. Loistotuote!

    Vastaa

    0
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksen :) Onko Filorgassa valoaheijastavia pigmenttejä jotka häivyttävät tummuutta vai perustuuko vaikutus johonkin muuhun (jos osaat sanoa)?

      Vastaa

      0
    2. Minäkin tykkään tosi paljon tuosta Filorgasta! Niin miellyttävä koostumus ja raikas mieto tuoksu... ja kyllä myös silottaa tehokkaasti. Ei mitenkään maagisesti poista ryppyjä tai keski-iän mukanaan tuomaa silmänalusihon velttoutta mutta silti on paras sy-voide jota olen käyttänyt :)

      Vastaa

      0
    3. Ai niin! Minusta myös häivyttää silmänalusten tummuutta, kuten Mari sanoi!

      Vastaa

      0
    4. Minäkin tykkään tosi paljon tuosta Filorgasta! Niin miellyttävä koostumus ja raikas mieto tuoksu… ja kyllä myös silottaa tehokkaasti. Ei mitenkään maagisesti poista ryppyjä tai keski-iän mukanaan tuomaa silmänalusihon velttoutta mutta silti on paras sy-voide jota olen käyttänyt :)

      Jos joskus osuu näyte kohdalle niin enpähän jätä kokeilematta ^_^

      Vastaa

      0
  5. Medik8:n silmänympärysvoide siloitteli selkeästi sy-ihon uurteita, kun sitä käytin. Siinä onkin mukana retinolia, joten jonkinlaista vaikutusta osasi odottaakin. Medik8:n sy-voide kyllä tarvitsee kaverikseen jonkin megakosteuttajan, koska retinoli ainakin itsellä alkaa myös kuivattaa sy-ihoa pidemmässä käytössä. Laitan tähän linkin mun postaukseen jos kiinnostut tästä tuotteesta :)

    http://tuubitoleranssi.blogspot.fi/2016/11/uudistavaa-hoitoa-silmanymparyksille.html

    Vastaa

    0
    1. Retinoli on minulla se ainesosa, jota en ole vielä testannut ns. kunnolla. Ja minulla onkin sitä kohtaan kovat odotukset, kyseessä kun on sen verran hyvin tutkittu ainesosa jonka vaikutuksilla erittäin hyvä tieteellinen pohja. Muuten, tuossa Medi8:n voiteessa on jo ihan kohtalainen, ei mieto retinolipitoisuus. Ainakin Paula Begounin mukaan, johon me kummatkin luotamme ^_^, retinoli toimii jo 0,01-0,03% pitoisuuksilla ja 0,1% voi pitää keskivahvana pitoisuutena.

      Kuten kirjoitit jutussasi, retinoli silmänympärysiholla voi olla vähän kinkkinen juttu. Olen ylipäänsä tullut pienoisissa "paras anti-age-ainesosa juonteille" -tutkimuksissani siihen hieman turhauttavaan tulokseen, että kaikki juonteisiin parhaiten pureutuvat tehoaineet ovat myös sellaisia, joita ei suositella silmänympärysiholle, ainakaan korkeina pitoisuuksina. Kun silmänympärysiho kuitenkin on alue, joka useimmilla rypistyy kaikkein helpoiten, on aika tylsää ettei kyseistä aluetta sitten voi hoitaa niillä kaikkein parhaiten juonteita häivyttävillä aineilla.

      Itse hankin ensimmäiset "kunnon" retinolituotteeni nimenomaan Paulalta, ja päädyin pitkällisen harkinnan jälkeen valitsemaan PC:n tosi laajasta valikoimasta ne tuotteet, jotka vahvuutensa puolesta sopivat myös silmänympärysiholla käytettäviksi. Kahdesta vahvimman pitoisuuden (1%) tuotteesta toista voi käyttää myös silmänalusiholla, mutta koska en ole aiemmin käyttänyt retinolia eikä ihoni ole siihen vielä tottunut, pidin järkevänä aloittaa näistä 0,01% ja 0,1% pitoisuuksista. Tilaan vahvimman sitten kun iho on tottunut retinoliin.

      Heheh, tulipas tästä nyt retinolintäyteinen kommentti... ^_^ Mutta joo, tuo Medik8:n sy-voide vaikuttaa kyllä todella hyvältä, ainoa miinus tulee purkkipakkauksesta kuten itsekin totesit mutta aktiiviaineensa puolesta sillä pitäisi kyllä olla tosi hyvät mahdollisuudet aikaansaada näkyviä tuloksia.

      Vastaa

      0
  6. Uu! Tarve oikeasti toimivalle tuotteelle olisi kova!
    Pieniä juonteita on tähän ansiokkaaseen yli 40 vuoden ikään mennessä tullut tasaisesti, mutta nyt ilmestyivät ensimmäiset syvät juonteet... Suoraan silmän ulkonurkasta vaakasuorasti kohti hiusrajaan. Hmph.

    Luis Widmerin klassikko kosteuttaa loistavasti kuivat silmänympärykset, mutta ei mielestäni tee mitään rypyille.
    Filorgan Optimistic eyes on ihana, kestosuosikkini aamukäyttöön, ja herättää kivasti, mutta ei hävitä ryppyjä sekään.

    Oletko kokeillut tätä?
    VICHY LIFTACTIV SERUM 10 EYES AND LASHES (sori huutaminen, kopsasin suoraan nettisivulta) https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.mobile/fi_FI/?ViewAction=ViewProductRating&ObjectID=568689&PageSize=10&Page=2
    Se on saanut tosi ristiriitaisia arvosteluja. Tuohon ripsihommaan en usko, mutta jos auttaisi juonteisiin?

    Vastaa

    0
    1. En ole kokeillut Vichyn Liftactiv -silmänympärysseerumia. Tein pikaisen researchin tuotteen pääaktiiviaineesta, rhamnoosista, ja luotettavan The Beauty Brains -sivuston kemistien mukaan ainesosalla saattaa olla todellisia, silminnähtäviä anti-age-etuja iholle. En ehkä vakuuttunut kuitenkaan niin paljon että olisin heti lähdössä tuota ostamaan. Mutta jonkinlainen tieteellinen pohja rhamnoosin toimivuudelle on kuitenkin olemassa, eli jos saat eteesi näytteen Vichyn Liftactivista niin testaa ihmeessä :)

      Vastaa

      0
    1. Ooo, tuo Lauderin "teippivoide" olisi kyllä jännä kokeilla :) Myös "lohenmätivoide" ja Sensain Cellular Performance Deep Lift Filler kuulostavat kiinnostavilta. Kuinka nopeasti aloit nähdä tuloksia kun otit Sensain ensi kertaa käyttöön?

      Vastaa

      0
    2. Kyllahan se aikansa otti, eika mitaan ihmeita sentaan tapahtunut. Niita vaan joutuu kayttamaan jatkuvasti. Huomasin, etta tauon aikana juonteet pahenivat. Tretinoiinivoide kai on ainoa, joka tehoaa oikeasti ryppyihin, mutta sekin saattaa olla ohuelle iholle aika tujua.

      Vastaa

      0
    3. Saako tretinoiinivoidetta muuten Sveitsissä reseptivapaasti, tiedätkö? Tai muualla Euroopassa? Monissa maissahan tretinoiinituotteet ovat vain reseptin "takana".

      Vastaa

      0
    4. Ei saa. Menin laakarille vanhan, Suomesta ostetun tuubin kanssa ja sain reseptin, koska ihoni T-alue alkaa helposti kukkia viela tassa iassakin, ellen sita kayta ainakin silloin talloin.

      Nyt huomasin iHerb.com'in myyvan kolmannen sukupolven retinolia, adapaleenia sisaltavaa voidetta. Voide on 0,1% - vahvuista ja vaikka sita tassa markkinoidaankin akneen, tehoaa se myos ryppyihin: https://www.iherb.com/pr/Differin-Adapalene-Gel-0-1-Acne-Treatment-0-5-oz-15-g/76033

      Nakojaan se on ensimmainen FDA:n hyvaksyma OTC-retinoidi, mika ei tietenkaan tarkoita sita, etteiko se muissa maissa olisi resptilaake, huom.

      Pienella hakemisella adapaleenista ei loytynyt paljoakaan tietoa ryppyjen hoidossa, mutta tassa ihan hyva katsaus niin tretinoiiniin kuin adapaleeniin ja muihin retinoleihin: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2699641/

      Vastaa

      0
  7. Hmm... Minä en kyllä nää kuvissa mitään eroa.

    Lidlin voide on ollut hyvä. Ei se ryppyjä hävitä, mutta onpahan jotain kosteutusta sillekin alueelle, kun näppyihon kasvovoidettani en todellakaan silmänympäryksille laita.

    Vastaa

    0
    1. Minä en kyllä nää kuvissa mitään eroa.

      Jep, jos niissä jokin ero on niin kyllä se taitaa valaistuksesta johtua. Peilistä minua katsoo yhtä ryppyinen iho kuin syksylläkin :)

      Jotenkin nämä nimenomaan ryppyvoiteiden lupaukset todella tuntuvat minusta mahdottomilta. Koskaan aiemmin en ole käyttötiheyden ja yhteen tuotteeseen sitoutumisen pohjalta voinut konkreettisesti todeta voiko jollain ryppyvoiteella tosiaan olla lupaamiaan vaikutuksia, ja nyt kun vihdoin sain kokeilun kunnolla toteutettua, saattoi nähdä, että eihän sillä ollut. Uskon, että todellisen eron näkisi ihminen, joka ennen ryppyvoidetta ei olisi käyttänyt minkäänlaista kosteuttavaa ja pehmentävää voidetta. Sillä kosteus ja emollientithan ne parhaiten vaikuttavat siihen miltä ihon pinta näyttää. Jos ei ole koskaan säännöllisesti käyttänyt kosteusvoidetta ryppyisillä alueilla niin varmasti minkä tahansa voiteen säännöllinen käyttö saa ihon näyttämään paremmalta ja vähemmän ryppyiseltä.

      Vastaa

      0
    2. Kyllä, juuri näin. Esimerkki vuosien takaa: Kun miehen saa viimein maaniteltua kokeilemaan kosteusvoidetta ja se sitten tykkääkin siitä, koska iho on paljon pehmeämpi.. Kun ei ole ikinä mitään voidetta käyttänyt, niin ero entiseen voi olla dramaattinenkin.

      Vastaa

      0
  8. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että useimmat liftaavat sy-tuotteet saattavat kiristää ihoa väliaikaisesti, mutta aiheuttavat epämiellyttävän tunteen sekä saavat ihon näyttämään kuivalta, eivät oikein siis kosteuta. Suurin sy-alueen ongelmani on rakenteellinen tummuus, joten olen keskittynyt enemmän ihon kosteuttamiseen / hoitamiseen. Ikää kohta 42 vuotta, sy-iholla vasta hentoja juonteita, toki iho on ohentunut, mutta ilmeisesti rypyt vielä vaanivat kulman takana ;) Sy-voiteiden testailu on lempi-ihonhoitopuuhaani, mutta olen vuosien varrella jo useamman Estee Lauder Advanced Night Repair -purkin käyttänyt, auttaa hyvin minulla siis kuivuuden aiheuttamiin juonteisiin ja on miellyttävän tuntuista. Testailen nyt Helixiumin (etanaseerumi) sy-voidetta, vaikuttaa parhaimmalta luonnonkosmetiikan sy-voiteelta mitä olen kokeillut.

    Vastaa

    0
    1. Mulla "raukalla" on sekä kestotummat silmänaluset että jatkuvasti syvenevä verkko juonteita silmienympärystä kaunistamassa... No, tummuutta hoidan vain peiteaineilla mutta rypyt, ai että jos sen päivän kohtaa että ne jollain aineella todella häivyttyvät ^_^ Sy-voiteiden testaamisesta on siis hyvää vauhtia tulossa minunkin lempi-ihonhoitopuuhaani :) Tosi kivaakin kun on ihoalue jolla todella voi havainnoida kosmetiikan lupauksia :)

      Vastaa

      0
  9. Pitkäaikaissuosikkini on Laveran Firming Eye Cream. En tämän tehokkuudesta ryppyjä vastaan osaa kommentoida (toki niitä löytyy), mutta tämän tuotteen teho näkyy ensisijaisesti turvotuksen poistamisessa. Efekti näkyy "painoa poistavana" erityisen hyvin raskailla silmäluomilla.

    Olen kuitenkin kosmetiikkafriikkinä kiinnostunut laajentamaan tietouttani ja seuraavana olisi vuorossa Decléorin Aroma Solutions Anti-Fatigue Eye Serum. Koska tämä on kuitenkin hyaluroni-tyyppinen seerumi, niin ikääntyvä iho vaatinee jonkun toisen sy-voiteen ehkä kaveriksi ainakin talvisaikaan.

    Tuo seuraava projektisi Clarinsin sy-voiteen kanssa kiinnostaa kovasti, koska Clarsin teki oikein hyvä vaikutelman itseeni Clarins Hydra-Essentiel seerumillaan. :)

    Vastaa

    0
    1. Minäkin tykkään tosi paljon Laveran Firming-sy-voiteesta. Mitään juonteita häivyttävää vaikutusta en ole sillä havainnut, mutta se on erittäin miellyttävän, ravitsevan ja kosteuttavan tuntuinen voide.

      Hyaluronihaposta - mun täytyy myöntää etten ole senkään käytöllä ikinä huomannut mitään ihoa plumppaavaa vaikutusta. Se vain jättää ihon tosi kosteutetun tuntuiseksi, mutta ei vaikuta juonteisiin - ainakaan näkyvästi.

      Vastaa

      0
  10. Samat kokemukset mullakin sen Laser focus voiden kanssa, odotukset tuotteen nimen nähdenkin oli korkeat, mutta aika pettymys kokonaisuudessa, vaikka koostumus on mielyttävä. Clarinsin firming seerumin annoin äidilleni kun ei sopinut mulle yhtään- en pidä muutenkaan sen paksuhko geeli koostumuksestä plus tuote jotenkin kiristi ihoa ( joku ylempänä taisi mainitakin vastaava kokemusta anti age tuotteiden kanssa). Mulla on myös aika tummat silmänaluset, mutten elä siinä illuusiossa että joku voide kykenee ne vaalentamaan- valokynät ja concealeri saa kyytiä ;)
    Kosmetologiltani ostin aikonaan Gernetic Lift cream voidetta ja nyt voin sanoa että ensimmäistä kertaa näen oikeasti muutoksia sy iholla. Voide sopii myös huulten ympärys iholle ja kaulalle. Beautyhulluna ja mainosuhrina toki kokeilen välillä muita tuotteita mutta aina palaan siihen ihanan lift creamiin.

    Vastaa

    0
    1. Höh, vai on se Clarinsin Extra Firming -sy-seerumi geelimäistä... Mun inhokkikoostumus silmänympäryksillä. :/ No, ennen kuin on kokeillut ei vielä voi sanoa mitään. (En ole vielä päässyt korkkaamaan Extra-Firmingiä kun pääsen sen kanssa samaan osoitteeseen vasta ensi perjantaina ^_^)

      Mulla on myös aika tummat silmänaluset, mutten elä siinä illuusiossa että joku voide kykenee ne vaalentamaan- valokynät ja concealeri saa kyytiä ;)

      Jep, sama täällä ;)

      Miten nopeasti aloit muuten nähdä muutoksia tuon Gernetic-voiteen käytön yhteydessä?

      Vastaa

      0
    2. Ainakin reilu kuukauden päästä huomasin positiivisia muutoksia. Ja kaverini, joka sai multa voiteen lahjaksi kehui sitä kans toimivaksi. Eikä oo muuten hinalla pilattu tuote mun mielestä (35 € maksaa kosmetologillani Oulussa)

      Vastaa

      0
  11. Moikka Sanni! Kiitos suosituksesta, tykästyin myös tuohon cliniquen voiteeseen. Käytätkö kesä aikaan jotakin sy voidetta jossa on suojakerroin? Onko sellaisia edes, nopealla googlailulla en oikein löytänyt.

    Vastaa

    0
    1. Käytätkö kesä aikaan jotakin sy voidetta jossa on suojakerroin?

      Kyllä, Cliniquen sekin :) Ensin käytin Superdefense Eye Creamia, siinä SK20, mutta viime vuosina siirryin käyttämään silmänympäryksillä samaa voidetta kuin huulten ympäryksillä eli tätä:

      https://karkkipaivablogi.com/clinique-even-better-dark-spot-defense/

      Se ei ole järin kosteuttava eli alla käytän tavallista, hoitavaa sy-voidetta mutta Dark Spot Defense suojaa ihoa UV-säteilyltä "like no other" <3 <3 <3

      Vastaa

      0
    2. Kiitos vastauksesta! Ihanaa kun sulta voi kysellä, säästää paljon itseltä pohdintaa :D
      Ihanaa kevättä sulle :)

      Vastaa

      0
  12. Itse en usko minkään voiteen poistavan tai edes huomattavasti pienentävän jo ilmestyneitä ryppyjä. Varsinkn silmänympärysiholta, joka on koko ajan ilmeiden takia aktiivisessa käytössä. Voiteiden vaikutuksen huomaa selvästi kun voiteita laittaa, iho kosteutuu ja juonteet tuntuvat hieman häviävän, mutta vaikutus lakkaa heti kun voide joko imeytyy täysin, kuluu pois tai pestään pois. Ennalta ehkäisyyn uskon koskien ihon kuntoa ja ryppyjen lisääntymistä. Paras keino ennaltaehkäistä olisi olla ilmeilemättä, mutta se onkin sitten elämänlaadun kannalta aika tylsä tapa. :) Itse en ole siis huomannut mitään eroa silmän alueen rypyissä riippumatta mitä ja minkä arvoista voidetta olen käyttänyt. Olen kokeillut aika monia, ja täydellinen edelleen hakusessa. Tällä hetkellä käytössä Pain kosteuttava sy-voide, ja se tekee minkä lupaa. Kosteuttaa ihoa oikein hyvin. :D

    Vastaa

    0
    1. Paras keino ennaltaehkäistä olisi olla ilmeilemättä, mutta se onkin sitten elämänlaadun kannalta aika tylsä tapa. :)

      Niinpä ^_^ Mieluummin ilonen, eloisa ja ryppyinen kuin vakava ja sileä :D

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)