Tämän överihempeän kuvan myötä toivottelen kaikille ihanaa ja kiireetöntä uutta vuotta!
En ole antanut mitään uuden vuoden lupauksia pitkiin aikoihin, mutta viime vuonna lupasin elvyttää taas laiskemman puoleiseksi taantuneen kirjeenvaihtoharrastukseni. Ja sen myös tein. :)
Vuodelle 2013 lupaan seuraavaa:
Muutaman toimenpiteen uudelle vuodelle olen jo tehnytkin. Varasin paikat Kansalaisopiston jooga- ja ruotsin keskustelukursseille. Hyvä ystäväni Ahvenanmaalta soitti joulupäivänä ja ihan hävetti kun kieli oli niin solmussa. Jooga ja ruotsin keskustelutunnit ovat olleet "Nää pitäis kyllä...." -listallani jo vuosia. Nyt loppui vätystely ja hommat käyntiin! :)
Tänään syön viimeistä päivää jouluherkkuja ja huomenna starttaa vhh-induktio. Lanttulaatikko ja piparit - hyviä olitte ja tavataan taas ensi jouluna! :)
- - - - -
Vuonna 2012 luetuimmat postaukset Karkkipäivä-blogissa olivat:
1. Garnier BB Cream
3. Silmän muodot ja meikkaus (vuodesta toiseen.... :))
4. Silmän rajaus, osa 1: Perusteet (myöskin vuodesta toiseen....)
5. Nettishoppailun ABC eli kuinka voit tilata kosmetiikkaa halvalla (kolmas vakiosuosikki)
7. Ideoita Vanhojen Tanssit -meikkiin: Klassinen Smokey Eye
10. Halpaa ja helppoa hiustenvaalennusta
Ai huomaako listalta että BB-voide on ollut vuoden ilmiö...? ^_^
Tuttuun tapaan puolet Top Kympin postauksista on jo aiempina vuosina julkaistua materiaalia.
Tageista Silmän rajaus, Make-Up For Dummies ja Perusjuttuja meikkauksesta pitävät kärkeä, ja kertovat siitä minkä vuoksi blogiani pohjimmiltaan todella luetaan. Olen iloinen ja otettu siitä että blogillani on edelleen paljon uskollisia lukijoita vaikka "kilpailu" kauneusblogistaniassa sen kuin kiristyy ja eetteriin ilmestyy joka vuosi toinen toistaan taitavampia ja upeampia kuvia tuottavia meikkibloggaajia.
Kiitos teille taas yhdestä mukavasta vuodesta sivellinten suhinaa, puuterituiskua ja niiden täydellisten luomivärien ikuista metsästystä...! :)
13 viikkoa, 23 kohdetta, 6 maata.
Ateena, Naxos, Santorini, Karpathos, Rhodos, Symi, Kalymnos, Leros, Patmos, Korfu, Saranda, Gjirokastra, Berat, Tirana, Venetsia, Maranello, Bologna, Alghero, Barcelona, Madrid, Lissabon, New York, San Francisco.
Uusia tuttuja, vanhoja ystäviä. Kolmeen kuukauteen mahtui niin pelottavia hiippareita, seurankipeitä setämiehiä, persoonallisia kissakavereita kuin mahtavan inspiroivia, kiinnostavia ihmisiä.
En ala heittämään tähän mitään kulunutta ”Koin ja näin niin paljon” –settiä, koska sen te jo tiedätte.
Sanon vain, että reissu kannatti, ja sain juuri sitä mitä lähdin hakemaankin. Haaveeni pidemmästä matkasta yksin on nyt täytetty, ja kroonisena matkakuumeilijana olen kerrankin elämässäni päässyt myös kokemaan tunteen, että haluan jo kotiin. Ja olla kotona.
Joku teistä kommentoi reissun alkutaipaleella, että kuulisi mielellään mitä olen matkan aikana oppinut. Kysyjä joutuu mahdollisesti pettymään.
Olisi hienoa pystyä kirjoittamaan, että harjoitin reissussa syvää itsetutkiskelua ja palasin kotiin tärkeiden kysymysten pohdiskelusta valaistuneena ja laajentuneella henkisellä kapasiteetilla.
Joudun kuitenkin vähemmän mediaseksikkäästi mutta rehellisesti toteamaan, että en oppinut itsestäni mitään uutta. En henkistynyt. En alkanut nähdä asioita uudessa valossa. En valitettavasti edes onnistunut karistamaan elämänhallintastressiäni, joka tervehti minua heti kun astuin kotikynnyksen yli.
Sen sijaan nautin auringosta, merestä, tuoksuista, metsistä, vuorista, ruoasta, juomasta, ihmisistä ja elämäntarinoista kaikilla aisteillani. En palaa viisastuneena, mutta monella tarinalla rikastuneena.
Tämä postaus on omistettu ihmisille, jotka matkallani kohtasin. Elämäntapahullu Drasko Santorinilla, ihana arkkitehti-Davide Sardiniassa, rakkaat ystäväni Ateenassa, autonsa myynyt himokävelijä Nikos Kalymnoksella, taidemaalari-Luis Barcelonassa, Karkkipäivän lukija Sari Madridissa, Ruotsiin ikävöivä Ansi Tiranassa. Ja monet muut. Kiitos kun teitte osaltanne taipaleestani ikimuistoisen!
Paluu arkeen, maanantai 17. joulukuuta.
Bloggaajan arkea; kotona odotti kasa matkan aikana tulleita kosmetiikkalähetyksiä eri firmoilta.... Päivä alkoi niiden availulla ja sisältöön tutustumisella.
Kahdeksan jälkeen lähdin kuntosalille - tätä oli odotettu...! Treenitauko oli yksi jatkuvasti matkalla harmittaneita asioita. Salin vaaka vahvisti reissussa kertyneet kilot; paino oli noussut 2,4 kg. Bon appetit!
Puntin jälkeen kirjoitin kotona loput joulukortit ja lämmitin lounaaksi eilen valmistamaani Buffalomozzarella-vhh-pizzaa. (Italiassa opin että Buffalomozzarella on todellakin jotain iiiihan eri kamaa kuin tavallinen mozzarella-juusto, nammm!)
Seuraavaksi meikkasin, ja sain aikaan teille pienen maskara-arvostelunkin! :)
Juuri ennen reissuun lähtöä sain Biodellyltä kokeiltavaksi Lily Lolon uuden Lash Alert -maskaran, ja ehdin käyttää sitä pari kertaa. Totuuden nimissä kohtasin nyt ensimmäisen Lily Lolon tuotteen, josta en niin pidä.
Plussat:
+ luonnonmukainen tuote (99,8%)
+ tämä todellakin kerrostuu kunnolla toisin kuin valtaosa luonnonkosmetiikan ripsareista, ja ripsiin saa näkyvästi volyymia
Miinukset:
- Volyymia tulee joo, mutta valitettavasti myös paakkuja. Lash Alert paakkuaa minulla todella pahasti ja tuloksena on paksut, mutta klimpittyneet ripset. Luin jonkun toisenkin kommentoineen samaa Biodellyn sivuilla.
Jos malttaa jättää ripsaroinnin pariin vetoon niin tulos on ok, ja muutamallakin vedolla selvästi näyttävämpi kuin vaikka Laveran ripsareilla, mutta useimmat meistä tunnetusti haluavat laittaa maskaraa ihan kunnolla.
Lash Alert -ripset.
.
Meikin jälkeen kaupungille! Jonotin pienen ikuisuuden postissa saadakseni joulutervehdykset vielä toisen luokan postimaksulla, ja seuraavaksi Lidliin jonka maitotuoteosasto on ehdoton suosikkini. Ostan aina kaikki rahkat, kermat, jogurtit, raejuustot ja kermaviilit Lidlistä. Halpaa ja hyvää!! :)
Skippasin suunnitelmani käydä entisellä työpaikallani tervehtimässä tyttösiä ja suuntasin takaisin kotiin paketoimaan lahjoja. (Ja huomenna olen joka tapauksessa taas töissä - olen kiireapuna lauantaihin saakka! :) Tulkaahan tutut lukijat morjestamaan jos on vaikka lahjapulmia...! ^_^)
Kotona lahjojen paketointia sai säestää Michael Bublé, ja kun vatsa alkoi kurnia, pyöräytin lemppariruokani tonnikalapullat. Oli ollut näitäkin ikävä..! :P
.
Olen hämmästyttävän hidas paketoimaan (tai oikeastaan missä tahansa...), eikä lahjarumba ole ohi vielä tälläkään hetkellä. No ihmekös tuo toisaalta kun lähdin blogia päivittämään... ^_^
Kello on nyt 23.19 mutta minulla on vielä edessä piparkakkutaikinan teko. Että voi sitten aamulla leipoa..!
Ja yksi ajankohtainen kosmetiikkajuttukin oikein rimpuilee sisälläni päästäkseen ruudulle, mutta jos nyt yrittäisin saada nuo paketit ja piparit edes ensin valmiiksi... :D
15.12. 2012 Suomi <3
Väsynyt mutta onnellinen.
Ei muuta sanottavaa tänään. :)
Täällä San Franciscossa tunnelmat eivät ole niin jouluiset kuin New Yorkissa, ja talvitakkeihin kääriytyneiden ihmisten sijaan kaduilla liikutaan T-paidoissa ja puistoista voi bongata paidattomia nuorukaisia nauttimassa auringosta. Tämän pinttyneen auringonpalvojan mieli on nyt kuitenkin kerrankin kaukana kesästä ja auringosta....
Minulla on kova ikävä kotiin ja juuri nyt haluaisin vain olla omassa pikku-pesässäni "tiheikönväkeilemässä".
.
Ajatukseni täyttää joulu ja kaikki siihen liittyvä ihanan lämmin kotoisuus. Tuskin maltan odottaa että ensi viikolla tähän aikaan olen häärimässä omassa keittiössäni ja asuntomme täyttää maustekakkujen, glögin ja piparien tuoksu (kyllä, leivon vhh-piparkakkuja :)).
Kotiin päästyä lyön päälle niin imelän jouluvaihteen että heikompia ällöttää ^_^
Kun saavun kotiin, aion heti...
* Juoda mukillisen kuumaa, mausteista glögiä
* Sytyttää monta kynttilää ja kaivautua sohvalle Mr. Karkkipäivän kainaloon
* Koristella asunnon
* Laittaa Michael Bublen joululevyn nonstoppina soimaan
* Ostaa joulukukkia
* Selvittää ehdinkö enää mihinkään kirkon joululaulusessioon
* Katsoa illat elokuvia kuten Scrooged, Bad Santa ja Miracle on 34th Street
* Paketoida lahjoja
* Lakata joulukynnet
.
Onko joku muukin jo näin "ällöissä" fiiliksissä? :)
Kroppa on vielä San Franciscossa, mutta mieli...... Se on jo kotona lempivillasukissani....! ^_^
P.S. Vastailen kysymys/ehdotuspostauksen kysymyksiin myöhemmin erikseen.
Kuka muistaa 80-luvun TV-sarjan "Tyttökullat"? Itse tykkäsin siitä kovasti, taisin olla 10-12-vuotias kun sitä esitettiin Suomessa.
Eilen illalla ystäväni Sheila vei minut täällä San Franciscossa huippusuosittuun "The Golden Girls Tranny" -joulushow'hun. Suositut transuviihdetaiteilijat esittävät Tyttökultia ja voitte vain kuvitella miten hulvaton esitys on kyseessä. ^_^
.
.
Sophia, Dorothy, Rose ja Blanche.
Show oli aivan mahtava, harmi vain että kroppani on vielä itärannikon ajassa ja silmä alkoi pikkuisen luppasemaan esityksen loppua kohden.
.
Miten postauksen otsikko liittyy Tyttökultiin? No, ei mitenkään. :)
Tiedättehän nuo blogimaailmassa säännöllisesti toistuvat "Mitä olet halunnut tietää minusta, kysykää mitä vain!" -tyyliset postaukset. Minusta ne ovat aina olleet vähän... nohh, hassuja. Minussa ne herättävät tunteen, että bloggaaja ajattelee olevansa niin kiinnostava henkilö että tekee lukijoilleen suurenkin palveluksen antaessaan heidän säännöllisin väliajoin penkoa henkilökohtaisempaa puoltaan ja udella kaikkea mahdollista suunnilleen neitsyyden menettämisestä siihen montako kaloria bloggaaja päivittäin syö. ^_^ Minusta se on vain jotenkin.... kiusallista. Eikö se jo riitä mitä bloggaaja päivittäin kertoo elämästään bloginsa sivuilla...?
No, minä en kuvittele olevani niin kiinnostava ihminen että arvelisin tämän tyylisellä kyselysessiolla olevan paljonkaan sisällöllistä arvoa Karkkipäivässä. Ja tämähän on kosmetiikkablogi, ei mikään "The Life And Wisdom Of Sanni".
Siti, juuri tänään päätin kuitenkin huumorimielessä tehdä sellaisen postauksen. :) Koska minulla on todella vähän aikaa rakentaa blogipostauksia viimeisellä reissuviikollani (ja etenkin todella heikot mahdollisuudet käsitellä kuvia läppärini menetyksen jälkeen, ja kuvat ovat minulle blogissa tosi tärkeä elementti) , niin ajattelin että no pirskeles, laitetaan nyt kerrankin blogin melkein 4-vuotisessa historiassa Kyselytunti päälle.
Jos Sinua, armas lukija, ei voisi vähempää kiinnostaa kysyä mitä söin eilen aamupalaksi tai mikä on kengännumeroni, minkä ymmärrän enemmän kuin hyvin, niin otan myös mielellään vastaan kehitysideoita ensi vuodelle. :) Luetteko mieluiten tuotearvosteluja vai meikkipainotteisia juttuja? Kiinnostavatko "behind the scenes" -vierailut kosmetiikkateollisuudessa edelleen? Juttuideat ovat erittäin tervetulleita, etenkin kun nyt Suomeen palattuani blogi on toistaiseksi ainoa "työni" ja minulla on aikaa panostaa siihen entistä paremmin
Lissabon, 26.11.2012
Kävin eilen aamulla poliisiasemalla katsomassa mahdollisten epäiltyjen kuvia vaikka tiesin että se oli ihan turhaa. Tein kuitenkin niin kuin poliisisetä kehotti ilmoitusta tehdessäni.
Asemalta tullessa minulla oli niin paska olo että itketti. "Miksi, miksi, miksi menin sinne turisti-infoon ja olin niin tyhmä?" soi loputtomana nauhana päässäni. Istuin kahvilaan ja tuijotin galaotani (=maitokahvi täkäläisittäin). Sain mieheltäni viestin. "Lopeta se murehtiminen ja nauti Lissabonista, et voi antaa tämän pilata loppumatkaasi", siinä luki. Suunnilleen.
Juuri niin minun pitää tietenkin tehdä. Mutta vielä tänäänkin heräsin allapäin. Katsoin peiliin enkä pidä siitä mitä näen. Kaikki muutkin harmitukset ovat läppärin menetyksen siivellä alkaneet lietsoa toisiaan ja paisuneet hyökyaalloksi.
Päätin, että voisi tehdä hyvää jos nyt kerralla oksentaisin ulos kaikki ikävät ajatukset pääni sisältä. Ehkä olo puhdistuisi. Kaadan nämä ajatukset nyt tähän postaukseen joka saa toimia likasankona. Ja sitten en enää palaa niihin.
Ja nyt: jätän nämä ajatukset taakseni, kerään itseni ja lähden nauttimaan aurinkoisesta säästä.
Totta, en voi enää pitää yhteyttä läheisiini niinkuin aikaisemmin matkan aikana enkä tehdä töitä muuten kuin nettikahviloissa. Kuvien siirtäminen ja käsittely on vaivalloista. Mutta se on kuitenkin mahdollista.
Ja pian olen hyvän ystäväni luona Amerikassa ja pääsen kokemaan New Yorkin jouluvaloissaan. Olen aina haaveillut siitä. Ehkäpä joulumieli huuhtoo pois viimeisetkin alakulot viimeistään silloin.
Olen saanut kuvaterveisiä koti-Suomesta. <3
.
Kylläpä siellä onkin syksyistä....
.
Minulla on kyllä hassu perhe. Olemme tosi, tosi läheisiä, ja kotona olen yhteydessä siskooni ja äitiini melkein päivittäin. Mutta nyt kun olen reissussa, on välillä tuntunut siltä että olen perheelleni ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Äitini, joka normaalisti lähettelee random-sähköpostiviestejä useita kertoja viikossa, on muistanut minua yhdellä viestillä koko matkan aikana. Ei, itse asiassa kahdella. Mutta toisessa ei niinkään kysytty matkakuulumisia vaan sitä, miten penteleessä hän saa Dermosilin suihkugeelin toimimaan ”kun tässä ei ole mitään korkkia”. (”Äiti, purista sitä purkkia niin pohjasta avautuu aukko joka vapauttaa suihkugeeliä.”)
Totti ja Viivikin tuntuvat kaipaavan minua enemmän kuin emäntänsä. Kysyin mieheltäni viime viikolla mitä siskolleni oikein kuuluu kun en ole kuullut hänestä mitään. Mr Karkkipäivä kertoi, että siskoni oli havahtunut siinä vaiheessa, kun työkaverinsa olivat kommentoineet reissuani. Tosiaan, siskoni työkaverit seuraavat blogiani – hän ei.
Sitten sain häneltä yhden tekstiviestin. <3
Ei, kyllä mä tiedän että olen perheeni ajatuksissa. Yllätyin vain ehkä silti puhelimen ja sähköpostin hiljaisuudesta... Ehkä mulle annetaan tilaa olla yksin kun kerran yksin halusin lähteä...?
Siskoista puheen ollen. Näyttää siltä, ettei matkakassani mitenkään riitä Ecuadoriin. En pääsekään tapaamaan nuorinta siskoani. :( Olin niin kovasti odottanut sitä. Mutta siinä missä Euroopassa voi suhailla alle viiden kympin lento/laiva/junalipuilla, uppoaisi Etelä-Amerikan lentoihin lähemmäs 4-numeroinen luku. :/ En ole onnistunut löytämään mitään edullista.
Mutta tapaamme jouluna....! Siskoni on viimein palaamassa kotiin. Ainakin hetkeksi.
Odotan tätä joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa moneen vuoteen...!
Päätin tehdä jotain vähän hullua ja spontaania. Ja nyt olisi aika kertoa teillekin.
Tiedättehän, kun olen täällä blogissa puhunut lievästä 3-kympin ”kriisistäni” ja siitä, kuinka tuntuu, että vuodet vierivät niin nopeaan tahtiin ettei meinaa ehtiä tehdä kaikkea mikä kiinnostaa ja mistä on haaveillut.
No, palattuani kesälomalta töihin irtisanouduin. Kahden viikon kuluttua on viimeinen työpäiväni ja sitten suuntaan reppuni kanssa maailmalle. Tarkoitus olisi palata kotiin joskus joulun tienoilla. Ellei matkakassa lopu sitä ennen.
Järkevää? Luulin itsekin, että katuisin päätöstäni heti nukutun yön jälkeen. Mutta sellaista tunnetta ei tullut.
Mistä moinen tempaus?
En yleensä kerro blogissa näin yksityisiä asioita elämästäni, mutta luulin viime keväänä olevani raskaana. Olin viikon jo aivan varma asiasta. Vauvaa ei sitten ollutkaan tulossa, mutta viikko oli minulle todellinen herätysmomentti. Seitsemän päivän ajan ehdin nähdä elämäni tulevana äitinä kaikkine muutoksineen. Kun sitten hälytys osoittautuikin vääräksi, minussa käynnistyi voimakas jälkireaktio. Olen niin tuudittautunut elämäni turvallisiin rutiineihin, että raskausepisodi oikein säikäytti minut. Mutta positiivisella tavalla!
Ensinnäkin, tajusin että en välttämättä kuolekaan ajatukseen äidiksi tulemisesta. Ja toisekseen, välikohtaus sai minut vihdoin laittamaan liikkeelle vuosikausia uinuneen haaveeni. Haluan lähteä yksinäni pidemmälle reppureissulle. Olen jo sysännyt unelman toteuttamista tarpeeksi kauan. Miksi ihmisillä on aina taipumus ajatella, että ”Ehtiihän tässä sitten jonain päivänä”…. ’Joku päivä’ muuttuu kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Päivillä on rajansa. Ei meillä ole loputtomiin aikaa sysätä haaveitamme ”parempaan ajankohtaan”. Paras aika on nyt!
Aloin säästää rahaa ja anoin töissä virkavapaata. Lopulta vapaa ei kuitenkaan järjestynyt sellaisena, joka mahdollistaisi matkahaaveeni toteuttamisen ilman kompromisseja. Päätös irtisanoutua syntyi kuitenkin suhteellisen spontaanisti kesäloman aikana.
Ja nyt olen lähtökuopissa kohti seikkailuani…! Kahden viikon kuluttua lennän Ateenaan, josta matka jatkuu ilman tarkkoja suunnitelmia. Menen sinne minne tie - tai Kreikan saariston ollessa kyseessä laivat - vievät. Toiveissa olisi päätyä mahdollisesti Etelä-Amerikkaan saakka tapaamaan elämäntapa-travelleri-siskoani, mutta tulevat kuukaudet näyttävät riittääkö matkakassa sinne saakka.
Siiville....!
Koko reissu ja irtisanoutuminen on taloudellisesti yksi epäviisaimpia ideoita elämäni aikana. Mutta joskus täytyy uskaltaa tehdä vaikka sitten hyppy taloudelliseen epävarmuuteen, jos unelman toteutus sitä vaatii.
Minulla on ensi vuodesta hyvä fiilis. Ei täältä maailmasta kiinnostavat työt lopu! :)
Jään nykyiseen työpaikkaani extraksi, eli saatatte tutut lukija-asiakkaat minua siellä vielä jatkossakin bongailla.
Mitä Karkkipäivälle sitten tapahtuu reissuni aikana? Toiveissa olisi mahdollisuuksien mukaan tehdä päivityksiä "tien päältäkin", mutta en tiedä yhtään mitkä fiilikset matkalla sitten vallitsevat bloggauksen suhteen. Joka tapauksessa Karkkipäivän sisältö siirtyy muutamaksi kuukaudeksi vaihtoehtomoodiin, jossa liikutaan reppureissailutunnelmissa. Kauneusaiheisia juttujakin tulee matkalla varmasti naputeltua jos sille päälle satun, sillä odottavaa materiaaliahan mulla on läppäri täynnä. :)
Näissä merkeissä käynnistyy Sannin syyskuu vuonna 2012. :)
