15.12. 2012 Suomi <3
Väsynyt mutta onnellinen.
Ei muuta sanottavaa tänään. :)
Täällä San Franciscossa tunnelmat eivät ole niin jouluiset kuin New Yorkissa, ja talvitakkeihin kääriytyneiden ihmisten sijaan kaduilla liikutaan T-paidoissa ja puistoista voi bongata paidattomia nuorukaisia nauttimassa auringosta. Tämän pinttyneen auringonpalvojan mieli on nyt kuitenkin kerrankin kaukana kesästä ja auringosta....
Minulla on kova ikävä kotiin ja juuri nyt haluaisin vain olla omassa pikku-pesässäni "tiheikönväkeilemässä".
.
Ajatukseni täyttää joulu ja kaikki siihen liittyvä ihanan lämmin kotoisuus. Tuskin maltan odottaa että ensi viikolla tähän aikaan olen häärimässä omassa keittiössäni ja asuntomme täyttää maustekakkujen, glögin ja piparien tuoksu (kyllä, leivon vhh-piparkakkuja :)).
Kotiin päästyä lyön päälle niin imelän jouluvaihteen että heikompia ällöttää ^_^
Kun saavun kotiin, aion heti...
* Juoda mukillisen kuumaa, mausteista glögiä
* Sytyttää monta kynttilää ja kaivautua sohvalle Mr. Karkkipäivän kainaloon
* Koristella asunnon
* Laittaa Michael Bublen joululevyn nonstoppina soimaan
* Ostaa joulukukkia
* Selvittää ehdinkö enää mihinkään kirkon joululaulusessioon
* Katsoa illat elokuvia kuten Scrooged, Bad Santa ja Miracle on 34th Street
* Paketoida lahjoja
* Lakata joulukynnet
.
Onko joku muukin jo näin "ällöissä" fiiliksissä? :)
Kroppa on vielä San Franciscossa, mutta mieli...... Se on jo kotona lempivillasukissani....! ^_^
P.S. Vastailen kysymys/ehdotuspostauksen kysymyksiin myöhemmin erikseen.
Kuka muistaa 80-luvun TV-sarjan "Tyttökullat"? Itse tykkäsin siitä kovasti, taisin olla 10-12-vuotias kun sitä esitettiin Suomessa.
Eilen illalla ystäväni Sheila vei minut täällä San Franciscossa huippusuosittuun "The Golden Girls Tranny" -joulushow'hun. Suositut transuviihdetaiteilijat esittävät Tyttökultia ja voitte vain kuvitella miten hulvaton esitys on kyseessä. ^_^
.
.
Sophia, Dorothy, Rose ja Blanche.
Show oli aivan mahtava, harmi vain että kroppani on vielä itärannikon ajassa ja silmä alkoi pikkuisen luppasemaan esityksen loppua kohden.
.
Miten postauksen otsikko liittyy Tyttökultiin? No, ei mitenkään. :)
Tiedättehän nuo blogimaailmassa säännöllisesti toistuvat "Mitä olet halunnut tietää minusta, kysykää mitä vain!" -tyyliset postaukset. Minusta ne ovat aina olleet vähän... nohh, hassuja. Minussa ne herättävät tunteen, että bloggaaja ajattelee olevansa niin kiinnostava henkilö että tekee lukijoilleen suurenkin palveluksen antaessaan heidän säännöllisin väliajoin penkoa henkilökohtaisempaa puoltaan ja udella kaikkea mahdollista suunnilleen neitsyyden menettämisestä siihen montako kaloria bloggaaja päivittäin syö. ^_^ Minusta se on vain jotenkin.... kiusallista. Eikö se jo riitä mitä bloggaaja päivittäin kertoo elämästään bloginsa sivuilla...?
No, minä en kuvittele olevani niin kiinnostava ihminen että arvelisin tämän tyylisellä kyselysessiolla olevan paljonkaan sisällöllistä arvoa Karkkipäivässä. Ja tämähän on kosmetiikkablogi, ei mikään "The Life And Wisdom Of Sanni".
Siti, juuri tänään päätin kuitenkin huumorimielessä tehdä sellaisen postauksen. :) Koska minulla on todella vähän aikaa rakentaa blogipostauksia viimeisellä reissuviikollani (ja etenkin todella heikot mahdollisuudet käsitellä kuvia läppärini menetyksen jälkeen, ja kuvat ovat minulle blogissa tosi tärkeä elementti) , niin ajattelin että no pirskeles, laitetaan nyt kerrankin blogin melkein 4-vuotisessa historiassa Kyselytunti päälle.
Jos Sinua, armas lukija, ei voisi vähempää kiinnostaa kysyä mitä söin eilen aamupalaksi tai mikä on kengännumeroni, minkä ymmärrän enemmän kuin hyvin, niin otan myös mielellään vastaan kehitysideoita ensi vuodelle. :) Luetteko mieluiten tuotearvosteluja vai meikkipainotteisia juttuja? Kiinnostavatko "behind the scenes" -vierailut kosmetiikkateollisuudessa edelleen? Juttuideat ovat erittäin tervetulleita, etenkin kun nyt Suomeen palattuani blogi on toistaiseksi ainoa "työni" ja minulla on aikaa panostaa siihen entistä paremmin
Lissabon, 26.11.2012
Kävin eilen aamulla poliisiasemalla katsomassa mahdollisten epäiltyjen kuvia vaikka tiesin että se oli ihan turhaa. Tein kuitenkin niin kuin poliisisetä kehotti ilmoitusta tehdessäni.
Asemalta tullessa minulla oli niin paska olo että itketti. "Miksi, miksi, miksi menin sinne turisti-infoon ja olin niin tyhmä?" soi loputtomana nauhana päässäni. Istuin kahvilaan ja tuijotin galaotani (=maitokahvi täkäläisittäin). Sain mieheltäni viestin. "Lopeta se murehtiminen ja nauti Lissabonista, et voi antaa tämän pilata loppumatkaasi", siinä luki. Suunnilleen.
Juuri niin minun pitää tietenkin tehdä. Mutta vielä tänäänkin heräsin allapäin. Katsoin peiliin enkä pidä siitä mitä näen. Kaikki muutkin harmitukset ovat läppärin menetyksen siivellä alkaneet lietsoa toisiaan ja paisuneet hyökyaalloksi.
Päätin, että voisi tehdä hyvää jos nyt kerralla oksentaisin ulos kaikki ikävät ajatukset pääni sisältä. Ehkä olo puhdistuisi. Kaadan nämä ajatukset nyt tähän postaukseen joka saa toimia likasankona. Ja sitten en enää palaa niihin.
Ja nyt: jätän nämä ajatukset taakseni, kerään itseni ja lähden nauttimaan aurinkoisesta säästä.
Totta, en voi enää pitää yhteyttä läheisiini niinkuin aikaisemmin matkan aikana enkä tehdä töitä muuten kuin nettikahviloissa. Kuvien siirtäminen ja käsittely on vaivalloista. Mutta se on kuitenkin mahdollista.
Ja pian olen hyvän ystäväni luona Amerikassa ja pääsen kokemaan New Yorkin jouluvaloissaan. Olen aina haaveillut siitä. Ehkäpä joulumieli huuhtoo pois viimeisetkin alakulot viimeistään silloin.
Olen saanut kuvaterveisiä koti-Suomesta. <3
.
Kylläpä siellä onkin syksyistä....
.
Minulla on kyllä hassu perhe. Olemme tosi, tosi läheisiä, ja kotona olen yhteydessä siskooni ja äitiini melkein päivittäin. Mutta nyt kun olen reissussa, on välillä tuntunut siltä että olen perheelleni ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Äitini, joka normaalisti lähettelee random-sähköpostiviestejä useita kertoja viikossa, on muistanut minua yhdellä viestillä koko matkan aikana. Ei, itse asiassa kahdella. Mutta toisessa ei niinkään kysytty matkakuulumisia vaan sitä, miten penteleessä hän saa Dermosilin suihkugeelin toimimaan ”kun tässä ei ole mitään korkkia”. (”Äiti, purista sitä purkkia niin pohjasta avautuu aukko joka vapauttaa suihkugeeliä.”)
Totti ja Viivikin tuntuvat kaipaavan minua enemmän kuin emäntänsä. Kysyin mieheltäni viime viikolla mitä siskolleni oikein kuuluu kun en ole kuullut hänestä mitään. Mr Karkkipäivä kertoi, että siskoni oli havahtunut siinä vaiheessa, kun työkaverinsa olivat kommentoineet reissuani. Tosiaan, siskoni työkaverit seuraavat blogiani – hän ei.
Sitten sain häneltä yhden tekstiviestin. <3
Ei, kyllä mä tiedän että olen perheeni ajatuksissa. Yllätyin vain ehkä silti puhelimen ja sähköpostin hiljaisuudesta... Ehkä mulle annetaan tilaa olla yksin kun kerran yksin halusin lähteä...?
Siskoista puheen ollen. Näyttää siltä, ettei matkakassani mitenkään riitä Ecuadoriin. En pääsekään tapaamaan nuorinta siskoani. :( Olin niin kovasti odottanut sitä. Mutta siinä missä Euroopassa voi suhailla alle viiden kympin lento/laiva/junalipuilla, uppoaisi Etelä-Amerikan lentoihin lähemmäs 4-numeroinen luku. :/ En ole onnistunut löytämään mitään edullista.
Mutta tapaamme jouluna....! Siskoni on viimein palaamassa kotiin. Ainakin hetkeksi.
Odotan tätä joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa moneen vuoteen...!
Päätin tehdä jotain vähän hullua ja spontaania. Ja nyt olisi aika kertoa teillekin.
Tiedättehän, kun olen täällä blogissa puhunut lievästä 3-kympin ”kriisistäni” ja siitä, kuinka tuntuu, että vuodet vierivät niin nopeaan tahtiin ettei meinaa ehtiä tehdä kaikkea mikä kiinnostaa ja mistä on haaveillut.
No, palattuani kesälomalta töihin irtisanouduin. Kahden viikon kuluttua on viimeinen työpäiväni ja sitten suuntaan reppuni kanssa maailmalle. Tarkoitus olisi palata kotiin joskus joulun tienoilla. Ellei matkakassa lopu sitä ennen.
Järkevää? Luulin itsekin, että katuisin päätöstäni heti nukutun yön jälkeen. Mutta sellaista tunnetta ei tullut.
Mistä moinen tempaus?
En yleensä kerro blogissa näin yksityisiä asioita elämästäni, mutta luulin viime keväänä olevani raskaana. Olin viikon jo aivan varma asiasta. Vauvaa ei sitten ollutkaan tulossa, mutta viikko oli minulle todellinen herätysmomentti. Seitsemän päivän ajan ehdin nähdä elämäni tulevana äitinä kaikkine muutoksineen. Kun sitten hälytys osoittautuikin vääräksi, minussa käynnistyi voimakas jälkireaktio. Olen niin tuudittautunut elämäni turvallisiin rutiineihin, että raskausepisodi oikein säikäytti minut. Mutta positiivisella tavalla!
Ensinnäkin, tajusin että en välttämättä kuolekaan ajatukseen äidiksi tulemisesta. Ja toisekseen, välikohtaus sai minut vihdoin laittamaan liikkeelle vuosikausia uinuneen haaveeni. Haluan lähteä yksinäni pidemmälle reppureissulle. Olen jo sysännyt unelman toteuttamista tarpeeksi kauan. Miksi ihmisillä on aina taipumus ajatella, että ”Ehtiihän tässä sitten jonain päivänä”…. ’Joku päivä’ muuttuu kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Päivillä on rajansa. Ei meillä ole loputtomiin aikaa sysätä haaveitamme ”parempaan ajankohtaan”. Paras aika on nyt!
Aloin säästää rahaa ja anoin töissä virkavapaata. Lopulta vapaa ei kuitenkaan järjestynyt sellaisena, joka mahdollistaisi matkahaaveeni toteuttamisen ilman kompromisseja. Päätös irtisanoutua syntyi kuitenkin suhteellisen spontaanisti kesäloman aikana.
Ja nyt olen lähtökuopissa kohti seikkailuani…! Kahden viikon kuluttua lennän Ateenaan, josta matka jatkuu ilman tarkkoja suunnitelmia. Menen sinne minne tie - tai Kreikan saariston ollessa kyseessä laivat - vievät. Toiveissa olisi päätyä mahdollisesti Etelä-Amerikkaan saakka tapaamaan elämäntapa-travelleri-siskoani, mutta tulevat kuukaudet näyttävät riittääkö matkakassa sinne saakka.
Siiville....!
Koko reissu ja irtisanoutuminen on taloudellisesti yksi epäviisaimpia ideoita elämäni aikana. Mutta joskus täytyy uskaltaa tehdä vaikka sitten hyppy taloudelliseen epävarmuuteen, jos unelman toteutus sitä vaatii.
Minulla on ensi vuodesta hyvä fiilis. Ei täältä maailmasta kiinnostavat työt lopu! :)
Jään nykyiseen työpaikkaani extraksi, eli saatatte tutut lukija-asiakkaat minua siellä vielä jatkossakin bongailla.
Mitä Karkkipäivälle sitten tapahtuu reissuni aikana? Toiveissa olisi mahdollisuuksien mukaan tehdä päivityksiä "tien päältäkin", mutta en tiedä yhtään mitkä fiilikset matkalla sitten vallitsevat bloggauksen suhteen. Joka tapauksessa Karkkipäivän sisältö siirtyy muutamaksi kuukaudeksi vaihtoehtomoodiin, jossa liikutaan reppureissailutunnelmissa. Kauneusaiheisia juttujakin tulee matkalla varmasti naputeltua jos sille päälle satun, sillä odottavaa materiaaliahan mulla on läppäri täynnä. :)
Näissä merkeissä käynnistyy Sannin syyskuu vuonna 2012. :)
Vähän erilainen postaus tänään.
Mr. Karkkipäivällä ja minulla on tapana antaa toisillemme tavaralahjojen sijaan elämyslahjoja. Syntymäpäivälahjaksi sain lahjakortin kotimaanmatkailuviikonlopulle; saisin valita kohteen ja ajankohdan ja herra tarjoaisi reissun.
Valitsin Helsingin ja Björkin Flow-konsertin. Viikonloppu oli yksi elämäni parhaita. <3 Tämä on kuvakertomus kahdesta ihanasta päivästä Helsingissä.
Lounastimme Fishmarketissa.
.
Majoituimme Klaus K'ssa, joka oli minulle yllätys.
Kävin hemmottelemassa itseäni kampauksella.
Klaus K'n Design-pakettiin kuului lasi kuohuvaa.
.
Mies vei minut myös yhteen lempibaareistaan, Sling In'iin, josta saa Sambuca Milkshakeja. Joskus kuulema vain täytyy saada Sambuca Milkshake.
.
.
.
Minä en juonut milkshakea. :)
.
Ostin chartreusen vihreät sukkahousut. Ne ovat samanväriset kuin Baby Surprisen harja.
.
Myös illallispaikka oli salaisuus. Mies vei minut Postresiin.
.
Söimme seitsemän ruokalajin illallisen. En voi sanoin kuvailla miten hyvää ruoka oli. En ole myöskään koskaan viettänyt neljää tuntia syöden. :) Ja kyllä, söin myös perunan.
.
Sunnuntaina kävimme Design-museossa.
.
Sain varhaisena joululahjana elämäni ensimmäisen (kyllä...!) nahkalaukun, Lumin Supermarket Bagin. <3 Tämä on historiallinen hetki joka ei todennäköisesti koskaan toistu; kuva laukusta Karkkipäivässä.
.
Illalla menimme Flow'hun. Aurinko paistoi. Oli kertakaikkiaan mahtavaa.
.
.
Ostin Baby Surprise -sukkahousujen seuraksi myös samanväristä kynsilakkaa.
Viikonlopun tuoksu. Olen säästänyt näitä viimeisiä pisaroita.....
Oletteko te saaneet erityisen ikimuistoisia elämyslahjoja? Tai mikä ylipäänsä on mieleenpainuvin lahja minkä olette saaneet?
*kiitoksia muruseni parhaasta lahjasta ikinä...!*
Eilen illalla yökerhon tanssilattialla taas havahduin siihen. Voimakkaaseen ”Peter Pan” –kokemukseen. Tuntemus oli niin voimallinen, että melkein pysähdyin kesken liikkeen ja juhlivat ihmiset ympärilläni alkoivat näyttäytyä kuin hidastettuina.
Mitä minä 33-vuotias nainen teen täällä 18-20-vuotiaiden persikkaposkien joukossa keikuttamassa lanteitani, käsi drinkkilasia puristaen, pukeutuneena samaan toppiin kuin 10 vuotta sitten? Yrittäen olla kuin yksi heistä.
Skannaan yökerhoa katseellani. Ani harvat kasvot ovat tutut. Ikätoverini ovat kotona hoitamassa lapsia.
Minä en ole kotona hoitamassa lapsia. Minä olen lapsi. Jollain tasolla.
Fiilikset yökerhossa eivät olleet mitään ensi kerran havahtumista, vaan osa tuntemusten sarjaa, joka on kulkenut mukana elämässäni siitä saakka, kun täytin 20. Vuosi vuodelta tuntemukset ovat muuttuneet voimakkaammiksi ja huolestuttavammiksi.
En ilmeisestikään halua kasvaa täysin aikuiseksi. Näytän ikäistäni nuoremmalta, ja ehkäpä senkin takia on ollut helppo elää 2-kymppisen loputonta ”roolia”. En sano, että aikuisuudessa ja vanhenemisen mukanaan tuomissa elämänmuutoksissa olisi mitään ikävää tai pelottavaa. Jostain syystä näytän kuitenkin ihannoivan nuoruutta, yrittäen hullun lailla takertua koko ajan etääntyvään nuoreen minuun.
Huomaan glorifioivani menneitä vuosia ja vaivun jatkuvasti opiskeluaikaiseen nostalgiaan. Selailen vanhoja valokuva-albumeja ja hymyilen kuville 16-vuotiaasta Sannista ja ystävistä Kööpenhaminassa, abi-Sannista koulun kulttuurimatkalla Roomassa ja 21-vuotiaasta Sannista au pairina Kreikassa.
Katson tarkkaan kasvojani, ilmeitäni, vaatteitani. Näytänkö vielä samalta? Menisinkö vielä tuosta au pair –kesän tytöstä?
Kuvien ajoista on jo yli vuosikymmen, ja silti muistelen niitä kuin viime viikon tapahtumia. Muistot ovat mielessäni niin elävinä, että tuskin tajuan aikojen olevan jo niin kaukana takana….
Sitten säpsähdän, ja tunnen taas kylmän möykyn vatsassani. Olen todellakin yli 30-vuotias, eikä minun kuulu elää enää samoja aikoja ja tuntea samoja tuntemuksia kuin 15- tai 25-vuotiaana. Eikä näyttää samalta. Silti koen selittämätöntä haikeutta loittonevasta nuoruudestani. Olen varmaankin aika säälittävä.
Kun minulta kysytään, miksi teillä ei ole lapsia, vastaan, ”Koen olevani vielä liian nuori saamaan lapsia”. Se on totta. Ajatus siitä, että olisin äiti, on jotenkin ihan hullu. Minullako omia lapsia? Kun olen itsekin vielä ihan penska.
Kai ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos ei vielä 33-vuotiaana koe olevansa tarpeeksi kypsä perustamaan perhettä. Vai onko…? Muuttuisiko kaikki, jos tulisin äidiksi? Osaisinko mahdollisesti vasta sitten irtautua ikuisesti 21-vuotiaasta itsestäni..?
Palaamme vielä yökerhoon.
Iloisen päihtynyt ruotsalaisnuorukainen puskee itseään minua vasten ja yrittää työntää kieltään korvaani. Koen inhotusta juopuneesta huomiosta, mutta osa minusta on imarreltu. Mies on komea - ja nuori. Hän tarttuu minua kädestä ja sanoo, ”Gumman, minulla on sinulle paljon opetettavaa, olen jo 29-vuotias ja kokenut mies.”
Nostan kulmiani. Vastaan hänelle, etten ole itsekään ihan eilen syntynyt. ”Nooh, et voi olla kuin 22, korkeintaan 25”, nuorukainen sanoo. Peter Pan minussa tuntee riemua.
Tanssin miehen kanssa vielä hetken, jotta saan olla taas 22.
Jos minulla olisi useampi rinnakkaiselämä, pitäisin varmasti useampaa blogia. Kosmetiikka ei suinkaan ole ainoa suuri intressini, vaikkakin ehkä nykyisellään kaikkein selvästi erottuvin.
Jos minulla siis olisi useampi elämä, pitäisin blogia myös seuraavista aiheista:
.
1. TEE
Olen ollut teefriikki lapsesta pitäen. Yhteen aikaan teemukin saattoi luulla kasvaneen kiinni käteeni. Rakastan maustettua teetä ja juon sen aina maidon kanssa. Yellow Label on pahin kirosana mitä tiedän teen maailmassa. Valintani on musta maustettu tee, vihreää juon vain harvoin.
Tee edustaa minulle leppoisaa, rentouttavaa oleskelua ja villasukkafiilistä. Teemuki kädessä on aina jotenkin turvallinen olo, tee lämmittää ja rauhoittaa.
Yksi lempimuistoistani on ihastuttava "piilo"teehuone Prahassa, jonka vain paikalliset tuntevat. Ulkona ei ole mitään kylttiä, ja sisään päästäkseen pitää soittaa ovikelloa. Oven takaa paljastuu tyynyillä ja samettiverhoilla sisustettu, kynttilöin valaistu neljän huoneen muodostama teesalonki. Listalla on yli sata teelaatua. En koskaan unohda ensimmäistä vierailuani ja sitä salaperäistä tunnelmaa hämärän, suitsukkeelta tuoksuvan huoneen nurkassa. Nautin punaista teetä ja kanelirieskaa.
.
2. MATKAILU
Matkailu on yksi tärkeimpiä kultareunuksia elämässäni. En ole tainnut aiemmin blogissa tästä mainitakaan, mutta olen alunperin kouluttautunut matkailualalle. Siitä olisi voinut tulla minulle pitkä ja antoisa ura.
Harva asia voittaa sen tunteen kun katsot junan tai auton ikkunasta ohikiitäviä maisemia. Maailma on aivan ihana paikka ja täällä on niin paljon kauneutta... Sitä katsoessa alkaa välillä ihan koskea sydämeen. Juuri muutama viikko sitten katsoin junasta suomalaista maalaismaisemaa ja tulin tosi liikuttuneeksi.
Rakkaimpia matkamuistojani ovat hulvaton bailuyö Mykonoksella pelkässä uimapuvussa (olin tullut saarelle vain päiväretkelle mutta en myrskyn takia päässyt palaamaan kotisaarelleni), palaneiden telttojen siluetit auringonnousussa Roskilde-festivaalin viimeisenä aamuna, öinen kävely rakkaan kanssa brasilialaisella rannalla ja bagel-brunssi Wrestlemania-starojen kanssa Seattlessa. Kaikkea sitä on koettu... :)
.
3. MY LITTLE PONYT
Ei liene rakkaampaa asiaa Sannille kuin nämä pienet, pastellinsävyiset otukset. Vaikea edes pukea sanoiksi miten paljon ponit merkitsevät minulle. Jos minulla tosiaan olisi useampi elämä, voisin omistaa yhden pelkästään My Little Ponyjen G1-historian tutkimukselle. Haluaisin tavata Hasbron My Little Pony -tiimin ja tietää kaiken ponien suunnittelusta.... Miksi G1:set lopetettiin? Mikä oli kautta aikain suosituin ponimuotti? Miksi G3-lapsia ei koskaan myyty Suomessa? Kuinka monta eri ponia on valmistettu kaiken kaikkiaan....?
Haluaisin, että olisi olemassa My Little Pony -museo jossa esiteltäisiin ponien kehitys 80-luvulta tähän päivään. Siellä olisi esillä ulkomailla valmistettuja erikoisponeja, kaikki poneille luodut talot ja leikkiympäristöt, eri versiot yhdestä ja samasta ponista..... :) Ahh, kuka perustaisi sellaisen museon...?
.
4. TUMMA SUKLAA
Tumman suklaan ja minun tarina on nuori - "löysin" tumman suklaan vasta muutama vuosi sitten. Olin kotona ja minulle iski hirveä makeanhimo. Kotoa ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta makeaa kuin pala leivonnasta ylijäänyttä taloussuklaata. Epätoivoissani söin sitten sen, ja yhtäkkiä jokin kolahti. Kun pala suli suussani, tunsin yhtäkkiä maun ihan eri lailla kuin aiemmin. Tunsin kaakaon maun. Maitosuklaahan maistuu lähinnä sokerille.
Aloin ostaa kotiin Fazerin Dark Thin -levyjä makeannälän varalle. Kun pikkuhiljaa totuin kaakaon makuun, huomasin että maitosuklaa on aivan liian makeaa eikä se enää tänä päivänä edes maistu mielestäni suklaalle. Nykyään en söisi enää taloussuklaatakaan, sillä kaikki alle 70-prosenttiset ovat liian makeita. Suosikkini on Lidlin J.D. Gross 70-prosenttinen Ecuador ja Marabou Premium 86%. Madeiralta löysin myös aivan järkyttävän hyvää sokeritonta tummaa suklaata jota ostin kotiin monta levyä. Makean kulutukseni on kuitenkin sen verran vähäistä että yksi levy kestää monta kuukautta. Kerralla nautin yleensä 1-2 palaa, ja mielellään kahvin tai punaviinin kanssa.
.
5. SHELLY TAMBON PÄIVÄN ASU
Hahaa, tämä on varmasti hulluin blogin aihe, mutta Villiä Pohjolaa katsoessa riemastun aina Shelly-hahmon hellyttävän mauttomista vaateparsista ja tekisi kovasti mieli jakaa kokemukset muiden kanssa.
Shellyn Päivän Asu -blogissa esiteltäisiin joka päivä Shellyn stailaus yhdestä Villin Pohjolan jaksoista. Vaatteet ovat niin höpsöjä että niistä tulee hyvälle mielelle. En löytänyt netistä parhaita mahdollisia otoksia kuvastamaan Shellyn vaatteiden luonnetta, mutta Villiä Pohjolaa seuranneet ysärinuoret tietävät varmasti mitä tarkoitan. Ihastuttava Miss Luoteisväylä, Shelly Tambo, saattaa tehdä entranssin papukaijakuvioiduissa samettipöksyissä yhdistettynä pilkulliseen, korallin, vihreän ja keltaisen väriseen paitapuseroon. Jalassa tietysti vielä mokkahapsubuutsit. Shellyn stailaajilla on ollut niiiin hauskaa. ^_^
* * *
Loppuun heitän kysymyksen teille päin. Millaisia blogeja te luette? Seuraako joku pelkkiä muoti- & kauneusblogeja? Onko joku koukussa ruokablogeihin? Tai löytyykö lukulistalta läjä käsityöblogeja? Tunnustaako joku seuraavansa mieluiten perheellisen bloggaajan arkea? Tai lukeeko joku jotain aivan omintakeista blogia aiheesta joka ei tulisi perusjampalle mieleenkään...? Montaako blogia seuraatte ylipäänsä aktiivisesti?
