Yksin matkustaminen. Toiset ihmettelevät, toiset ymmärtävät täysin.

Joku kokee, että siihen tarvitsee rohkeutta jota itsestä ei löydy. Toinen tylsistyisi ilman seuraa.

Minä rakastan yksin matkustamista.

Silloin kokee asiat kaikkein vahvimmin. Kukaan tai mikään muu ei jaa huomiotasi - voit keskittää kaikki aistisi ympäristöön. Kuulet, näet, haistat, tunnet eri tavalla kuin jos seurassasi olisi muita. Huomaat asioita, joita et huomaisi toisen seurassa. Jäät pohdiskelemaan näkemääsi, tunnustelemaan sen herättämiä ajatuksia. Miten hyvältä villi timjami tuoksuukaan tässä tien pientareella. Miten kiinnostavat kasvot tuolla vanhalla naisella on. Miten sininen meri on tänään... ja miten sen katseluun ei koskaan kyllästy.

Ilman seuralaista voit pysähtyä hetkeen koska vain. Aivan rauhassa. Kukaan ei odota, tylsisty, kyseenalaista. Olet vapaa vain olemaan ja jäämään. Tai menemään, kun siltä tuntuu.

Tietenkään tämä ei sovi kaikkien tyyliin eikä siihen, millaisia kokemuksia matkalta toivoo.

Minun luonteelleni se sopii mitä parhaiten.

Yksin matkustaessa pääsen tilaan, jossa olen kaikkein rennoimmillani, seesteisimmilläni. Irtaannun täysin arkielämän langoista.

Olen helposti stressiin ja huoleen taipuvainen ihminen, ja vasta yksin ollessa tunnen, että vapaudun näistä tunteista kokonaan.

Arjessa minua stressaavat odotukset. Olen vihdoin onnistunut tiivistämään stressin lähteen tähän sanaan; odotukset.

Kun minulta odotetaan jotain... se muodostaa jännitteen, joka kietoo minut selittämättömän peruslevottomuuden verkkoon. Oli se sitten oma odotukseni kuntosalille menosta tai miehen odotus siitä, että laitan koneen kiinni ja tulen nukkumaan. Ystävän odotus että soitan ja sovin tapaamisen. Vastausta odottavat sähköpostit. Palauttamista odottavat kirjaston kirjat.

En oleta että kukaan ymmärtää tätä.

Matkalla kukaan ei odota minulta mitään. Ei ole mitään valmiin kaavan mukaan kudottua verkkoa, jossa suoriutua ja suorittaa. Herään vain joka aamu ja päivä on ikuinen.

.

Mitä rohkeuteen tulee - kuten hiljattain kirjoitin eräälle lukijalleni, maailma on lopulta hurjan lämmin ja ystävällinen paikka. Uutisissa kerrotaan vain onnettomuuksista ja psykopaateista. Oikeassa elämässä on paljon enemmän hyvyyttä kuin pahuutta. Älä pelkää eksymistä, - vaan toivo sitä. :) Kohtaat ihmisiä ja tilanteita, jotka kertovat, että lopulta et koskaan ole yksin. Vilpittömiä sydämiä on kaikkialla.

Ja se matkalaukku voidaan varastaa koti-Suomessakin, matkalla Turusta Toijalaan. ;) Nimimerkillä "kokemusta on".

Onko yksin matkustamisessa mitään ikävää?

Tietysti.

Laivalla, bussiasemilla tai lentokentillä kukaan ei katso tavaroitasi tai varaa sinulle paikkaa. Joudut raahaamaan kaiken kaman mukanasi kahvilan tiskille, vessaan, - laivan ulkokannelle kun haluat katsoa maisemia.

Yksin syöminen ravintolassa on joskus vähän kurjaa. 

Ja välillä on hetkiä, jolloin meinaa pakahtua siihen, että haluaa jakaa tunteen rakkaansa kanssa.

.

Tätä lukiessanne matkani yksin on juuri päättymässä.

Lähden kohta taas uuteen laivaan.

Se vie minut Naxokselle, jossa minua odottaa Mr. Karkkipäivä. <3

.

Viimeisen reissuviikon kuulumiset tulevat monikossa. :)

Viimeiset neljä päivää on tuullut niin, että kadulla kävely on käynyt treenistä viimaa vasten puskiessa. Kykladit ovat Kreikan tuulisin saariryhmä. Se on käynyt selväksi. :)

Tänä aamuna tuuli myös. Naputeltuani Andros-postauksen olin kahden vaiheilla - lähteäkö ulos ollenkaan tuulen riepoteltavaksi vai jäädäkö sisään chillaamaan ja lukemaan kirjaa. Välillä on ihan ok pitää "ei mun tarvii tehdä mitään" -päiviä.

Päädyin lähtemään ulos. Aurinko kuitenkin paistoi kutsuvasti ja ulkona oli tuulesta huolimatta ihanan kirkasta.

Ai niin. En ole enää Androksella. Saavuin eilen Tinokselle - pyhälle saarelle. (Ja täältä irtoaa majapaikka 15 eurolla ;))

Kävelin domatia-katuni päähän. Hiukset olivat suussa ja silmissä, shortsien lahkeet lepattivat. Saavuin meren rantaan. Katsoin vasemmalle. Kauempana erotin alkavan hiekkarannan. Oikealla katu johti Tinos Townin keskustaan.

Kumpaan suuntaan? Tutustuin jo eilen keskustaan. Mutta miksi mennä rannallekaan tässä tuulessa?

Katselin kaihoisasti rannan kultaista hiekkasirppiä. Rantapäivät alkavat käydä tällä matkalla vähiin. Asteet kipuavat yhä 25 asteen paremmalle puolelle, mutta syksy on jo ilmassa. Tuulessa. Illat ovat suorastaan kylmiä. Pitkähihainen on nyt jokapäiväinen seuralainen.

Äh. Mä kävelen rannalle päin.

Ja niin mä kävelin.

Tein tietämättäni  juuri oikean valinnan.

Kävelin melkein rannan toiseen päähän. Saavuin pienen baarin kohdalle jonka edessä oli aurinkotuoleja. Istuin tuolille. Hämmästyksekseni sillä kohtaa ei tuullut juuri lainkaan.

Jos ollenkaan.

Katsoin tuoleissa lekottelevia auringonpalvojia. Muu osa rannasta oli lähestulkoon tyhjä. Tässä kohdassa vallitsi joku maaginen tuuleton vyöhyke, ja auringonottajat tiesivät sen.

Liityin heihin. :)

Mitä väliä vaikka minulla ei ollut bikiniä mukana. Enhän kuvitellut olevani tulossa rannalle. Onneksi sentään alkkarit ja rintsikat sattuivat tänään olemaan saman väriset. Menivät ehkä kauempaa uikkarista.

Ja mitä väliä. :)

Asetuin tuolille ja tilasin lasin valkoviiniä. Kun kylmä lasi ilmestyi käteeni, tuntui kuin joku olisi kääntänyt minussa euforian virtapiirin päälle. Vajosin tuijottamaan auringon kiloa vedessä. Miksi vesi ei juuri aaltoillut, vaikka tuuli? Katsoin puita. Ja kuulin ne. Ne suhisivat ja heiluivat tuulessa. Mutta meri.... Se oli rauhallinen.

Seuraava lasi tarjoiltiin minulle muovimukissa....

Mukiini tippui öttiäinen. Noukin sen ylös hiekkaisilla sormilla.

Sen jälkeen join hiekkaista viiniä.

Uskokaa tai älkää, mutta ulos lähtiessä unohdin kokonaan huulirasvan loppumisen. Olin laittanut aamulla Lip Plumper -huulikiiltoa joka kestää huulilla tuntitolkulla.

Se kelpaa väliaikaisesti huulirasvan korvikkeeksi. Kihelmöinti tyydyttää Blistexin kaipuun. ;)

Tekstiviesti Mr. Karkkipäivälle kello 15.49:

"Minä olen edelleen rannalla. Katson auringon välkettä vedessä. Ja juon kylmää valkkaria. Vaihdoin lounasbudjetin viiniin, syön sitten kämpillä tonnikalaa. Juuri nyt on laatua olla tässä rannalla, kirja yhdessä, viinilasi toisessa kädessä."

Kun lähdin rannalta, kadulla ja kaupungissa tuuli edelleen.

"Lounas" kello 17.50.

.

Nyt  illalliselle. Kolmella pitkähihaisella ja takilla varustautuneena. Onneksi päivän lämpö tuntuu vielä iholla.

Andros.

Selvisihän se miksi saarelta ei löydy yhtä halpaa majoitusta kuin muualta.

Laivanvarustuksella vaurastunut Andros on yksi Kreikan rikkaimpia saaria. Täällä ei olla millään lailla riippuvaisia turisteista, eikä saarella ylipäänsä ole saman volyymin majoitusvalikoimaa kuin monilla muilla samankokoisilla saarilla. Hinnat ovat kalliit koska tarjontaa on vähän eikä saarella ole tarvettakaan houkutella matkailijoita (- etenkään kengännauhabudjetin reppureissaajia).

Valtaosa Androkselle saapuvista turisteista suuntaa Batsin kylään saaren länsi-rannikolla. Siellä sekä satamakylässä Gavriossa on saaren paras huonetarjonta. Tähän aikaan vuodesta ne ovat täysin hiljaisia, ja jotain elämää nähdäkseen kannattaa suunnata itä-rannikolle saaren pääkaupunkiin. Bussimatka Gavriosta kestää tunnin, mikä on saarten mittakaavassa todella pitkä matka. Andros onkin pinta-alaltaan Kykladien toisiksi suurin.

Elegantti Chora tuntuu olevan kuin toisesta todellisuudesta verrattuna esimerkiksi Mykonokseen, jolta saavuin. Se tuntuu etäiseltä, ei pelkän bussimatkan ansiosta vaan myös tunnelmallisesti. Täällä todella aistii että vierailijat ovat vain vierailijoita, eivät elintärkeä tulon lähde. Paikalliset eivät ota matkalaukkujaan raahaavaan, etsivän näköiseen turistiin mitään kontaktia. Kukaan ei tule kysymään tarvitsetko apua, tyrkyttämään tavernan lounasmenua eikä tarjoamaan vuokrahuonetta. Domatioita ei ylipäänsä edes näy missään. (Myöhemmin selviää, että kaupungin harvalukuinen vuokrahuonekeskittymä sijaitsee rannalla Nimborion kaupunginosassa.)

Kaupungissa on yksi ainoa matkamuistomyymälä. Yksi ainoa. :)

Tunnelma on kerta kaikkiaan niin kaukana lähes minkä tahansa muun saaren fiiliksestä kuin mahdollista.

Mutta minä pidän Androksesta. :) Juuri siksi että paikka on niin erilainen.

Ja entäpä Choran sijainti?

Kuva: saintlouis.gr

Upea!

Kaupunki on rakennettu Kastrou-lahden jakavalle kallioniemekkeelle. Kaupungin läpi kulkee yksi ainoa pitkä, suora pääkatu. Tällaista rakennetta en ole aiemmin kohdannut muussa kreikkalaisessa kylässä tai kaupungissa. Kykladeille muuten niin tyypilliset, kapeat ja kiemurtelevat labyrinttikadut loistavat poissaolollaan.

Kaupunki on kaiken kaikkiaan hyvin siisti ja tyylikäs, tunnelma on kiistatta vauras ja hienostunut - olematta kuitenkaan Mykonoksen Louis Vuitton chic'in henkinen. Talot ovat hyväkuntoisia ja monet niistä uuden näköisiä. Kirkot hohtavat puhtaanvalkoisina ja näyttävät vastamaalatuilta. Pääkatua reunustaa uusklassiseen tyyliin rakennettuja palatseja.

Kaupungissa on jopa useita tasokkaita museoita. Tämä on oikeasti erittäin poikkeuksellista saarilla. Chorasta löytyy mm. todella hieno modernin taiteen museo, merenkulkumuseo, arkeologinen museo sekä digitaalinen (!) museo.

Pitemmittä puheitta; Andros Chora, olkaa hyvä.

Laivanvarustukseen ja merenkulkuun liittyviä logoja löytyy lähes kaikista rakennuksista.

Riva-aukiolla merta tervehtii massiivinen Neuvostoliitosta lahjoitettu patsas. Pelottava.... :)

Choran ainoa matkamuistomyymälä kortteineen.

Voiko olla söpömpää...? Värit.... <3

Tämäkin hyvin epätyypillistä kreikkalaiselle saaripaikkakunnalle; Choran kummallakin puolella on hiekkaranta lähes vailla mitään palveluja tai "turistillista" kehitystä. Pohjoispuolella sijaitsevan Nimborion (ylempi kuva) läheisyydessä on tavernoja ja muutama rantakadun baari, mutta lounaispuolen ranta Paraporti (alempi kuva) on täysin kehittymätön. Rannat ovat roskaisen ja hoitamattoman näköisiä - omituinen kontrasti muuten niin siistille kaupungille.

Mutta täällä ei varmaan rantaelämä ole se ykkösjuttu. :) Hoidettujakin rantoja saarella riittää, mutta ne sijaitsevat länsirannikolla.

Andros ei muuten yhteydellisesti ole lainkaan etäinen. Tänne pääsee Ateenan lähellä sijaitsevasta Rafinan satamasta nopeimmillaan tunnissa. Naapurisaaret Tinos, Mykonos ja Syros ovat nekin vain tunnin-kahden päässä ja yhteydet näille saarille ovat vilkkaat vielä talvisesongillakin.

Mä sain eilen nostettua rahaa. - Mutta vasta kolmannelta automaatilta. Kyllä siinä alkoi jo kylmä hiki nousta.

En kertakaikkiaan tajua mitä Kreikan pankeille ja automaateille on tapahtunut viime vuoden jälkeen - mitä on muuttunut? Ikinä ei ole ollut pienimmänkään kyläpahasen automaatilla mitään ongelmaa suorittaa Debit-nostoa, ja nyt sitten suurimmankaan kaupungin automaatit eivät siihen suostu. Olen saanut kuulla automaattien kaikki mahdolliset herjat. "You have exceeded your daily limit" (no en - juurihan olin nostoa vasta yrittämässä ja summa kaukana daily limitistä). "Card not accepted." Ja tämä on ihan paras; "Temporarily out of service". Yhdessä pankissa henkilökuntakin tuli ulos automaatille katsomaan kun ei meinannut uskoa että koje saattoi sanoa näin - se ei nimittäin suinkaan ollut "out of service" muille asiakkaille. Ei minun edessäni oleville eikä minun jälkeeni tuleville. Vain minun  korttini kohdalla se sanoutui irti palveluksesta.

Kreikkalaiset pankit eivät keksi asialle mitään selitystä, ei myöskään oma pankkini. Sieltä vain todetaan, että "Ongelma on yleinen ulkomailla yhdistelmäkorttia käyttäessä." Aijaa? No mikä järki koko kansainvälisessä Debit-ominaisuudessa sitten lopulta on, jos "ongelmat ovat yleisiä" vielä usean vuodenkin jälkeen korttien lanseerauksesta? Olisiko kannattanut lanseerata kortit vasta kun teknologiakin on ehtinyt mukaan?

Myöhään keskiviikkoiltana, luettuani kommenttejanne koskien luottolimitin vapautusta, päätin kuitenkin kokeilla lyhentää luottokorttilaskuani. Vaikka se ei nettipankin laskutustiedoissa näykään ennen eräpäivää. Olin niin väsynyt ja huolissani, että ajattelin etten menetä mitään jos kokeilen. Ehkäpä luottoa kuitenkin palautuisi, vaikkei maksu näy laskutiedoissa?

...ja juuri näinhän se oli! Aamulla luottoa oli palautunut maksamani summan verran. Ålandsbankenin nettipankki siis vain toimii niin epäloogisesti, että luottokorttilaskun lyhennys ei näy laskutiedoissa ennen eräpäivää. Suoritus kuitenkin palauttaa limittiä.

Jess!

Viimeisimmässä luottokorttilaskussani silmään pisti summa, jollaista en ole tottunut näkemään. Luottokorko. Täh? Korkoahan menee vasta jos ei maksa koko laskua kerralla, lyhennyksen ja kokonaissaatavan erotuksesta.

Pankin kanssa jutellessa sitten selvisi, että luottopuolelta tehdyt käteisnostot kerryttävät aina luottokorkoa. WTF? Sekin vielä? Debit-puolen nostoista ei korkoa mene.

Ei siis jumalation oikeasti. Maksan 1,50€ kiinteää nostopalkkiota per nosto + 2% nostosummasta, ja näiden lisäksi summista vielä veloitetaan korko, joka lasketaan nostopäivästä seuraavan laskun eräpäivään...! Että ihan kolme eri kulua..! Kyllä tulee kalliiksi päästä käsiksi omaan rahaan..!

Eli kun teen käteisnoston luotolta vaikkapa kuun 7. päivä, kun edellinen laskutuskausi on juuri päättynyt, kilahtaa kyseiselle summalle heti 55 päivän korko. En vain pysty ymmärtämään. (Jos lukijoiden joukossa on pankki-ihmisiä niin saatte vapaasti nauraa mulle...) Kotiin päästyä menen samantien pankkiin pitämään juttutuokion jossa nämä asiat saa vääntää mulle rautalangasta.

Meneekö teillä muilla korkoa luottopuolen nostoista..?

Mä en tiedä mitä ihmettä oikein teen seuraavilla Kreikan matkoilla. Ei helevetti mitkä ongelmat. (Eikö kiroilu savoksi kuulosta vähän lempeämmältä...) Eikä ihme ettei pankkia juuri kiinnosta - pankkihan on vain tyytyväinen jos Debit-nostot eivät onnistu, koska se tällöin pääsee perimään korkoa Credit-nostoista.

Vaihtoehdoiksi tulevaisuudessa jää siis nostaa luottolimittiä (--> korkeampi vuosimaksu) ja maksaa kiltisti korot Kreikan nostoista, tai ottaa riski ja kantaa koko matkabudjetti käteisenä mukana Suomesta --> ei mitään kuluja.

Tai matkustaa muualle kuin Kreikkaan jossa Debit kenties toimii?

huokaus.

Kuvituksena tuulinen auringonnousu Androksella.

- Vaikka nämä rahajutut ei kyllä hymyilytä niinkuin kuvissa.

 P.S. Hei - hyvää keskustelua ja hyviä vinkkejä kommenteissa! Lisää vain, kiitos! :) Nyt selvitetään parhaiten ulkomailla toimivat kortit ja pankit!

Erityisen kiinnostunut olen kuulemaan, jos joku on reissannut nimenomaan Kreikassa tämän vuoden puolella ja onnistunut tekemään Debit-nostoja. Ainakin yksi esimerkki ongelmattomasta Debit-nostosta Skopeloksella on jo raportoitu - konkreettinen todiste siitä, että vian täytyy olla mun kortissa eikä automaatissa. (Skopeloksella kun ei ole kuin kaksi pankkia ja automaattia mistä nostaa rahaa, ja mulla ei onnistunut kummassakaan). Voin sitten esittää nämä esimerkit pankkipalaverissa, jos yrittävät väittää että ongelmat ovat Kreikan päässä.

Istun tässä juuri vuokrahuoneeni terassilla syömässä päivän lounasta; jogurttia ja manouri-juustoa. En taida nähdä tavernaruokaa vähään aikaan.

Olen jäänyt budjetista jälkeen yhden vuorokauden. Syy: Mykonos. Halusin tehdä päiväretken Deloksen saarelle (yksi maailman suurimmista arkeologisista alueista, UNESCO-perintökohde) ja söin ehkä vähän ylimitoitetusti ravintoloissa. Kröhöm. :/

Saavuin Androkselle sillä asenteella, että täällä kuron budjetin kiinni. Enpäs kurokaan. Andros osoittautui majoituksen suhteen kalleimmaksi saareksi mihin olen koskaan Kreikan matkoillani törmännyt. Jopa Mykonoksella, joka muuten tunnetaan erittäin kalliina paikkana, oli mahdollista löytää tilava, freesi, keittiöllinen huone 25 eurolla. Androksen pääkaupungissa kuvitelmat huoneen löytämisestä alle 30 eurolla kuivuivat kasaan hyvin nopeasti. Paikalliset domatia-omistajat suunnilleen nauroivat naamaani. Lähtöhinta täällä on 40 euroa - vaikka eletään lokakuuta ja ollaan kaukana huippusesongista.

Käytin kaikki neuvottelutaitoni jotta sain lopulta huoneen 30 eurolla. Se on maksimi mitä ikinä suostun maksamaan.

Ihan kuin budjetissa jälkeen jääminen ei jo tarpeeksi harmittaisi, pankkikin viitsii jatkaa *ittuiluaan. Kerroin aiemmin debit-nostoihin liittyvästä ongelmasta. En tajua mitä Kreikan pankkisysteemissä on tapahtunut, kun täällä ei enää tänä syksynä ole pystynyt nostamaan käteistä Debit-puolelta. Kaikkina aiempina vuosina, sen jälkeen kun Debit-nostot ulkomailla ylipäänsä tulivat mahdollisiksi, se on onnistunut ongelmitta.

Nyt, kun olen ollut pakotettu käyttämään luottoa, on luottoraja tullut vastaan. Minulla on tietysti alin mahdollinen limitti, sillä a) en käytä luottoa kuin hätä/pakkotilanteissa ja b) ei kiinnosta maksaa turhaan korkeamman limitin tuomaa korkeampaa vuosimaksua.

Laskutuskausi vaihtuu tililläni kuun 6. päivä. Minulla on lompakossa enää 63 euroa, saan sillä juuri maksettua kaksi yötä tässä kämpässä. Lisää käteistä pitäisi siis nostaa pikimiten. Mutta luottoraja ei olekaan nollaantunut, vaikka laskutuskausi on vaihtunut...! "Käytettävissä 20 euroa 60 senttiä", kertoo nettipankki. Mitä helvettiä - anteeksi mutta nyt on ihan pakko kiroilla ilman tähtösiä.

Tililläni ON rahaa. Mutta en pääse siihen käsiksi! Koska debit-nostot vain kieltäytyvät tapahtumasta tässä maassa tänä kauniina syksynä. Aaargh!! Voiko olla turhauttavampaa?

Ja nyt en voi nostaa luotoltakaan, koska raja on tullut vastaan. Olen NIIN kiukkuinen. Jos luottoraja ei nollaudu huomiseen mennessä, jolloin minun on ostettava seuraava laivalippu, tilanne pakottaa minut nostamaan luottorajaa että saan käteistä! Niin perseestä! Eikä pankilla ole mitään selitystä debit-nostojen ongelmaan. "Me emme sille mitään voi jos jonkun maan automaatit eivät lue kortin sirua." Voi %€#@£€ !!

No niin. Yritetään ajatella positiivisesti.

Jääkaapissa ja säilykevarastossani on ruokaa vielä muutamaan ateriaan.

Huoneeni on tosi suloinen ja kotoisa - siinä on kaksi kerrosta. Kyllä tästä toisissa olosuhteissa mielellään 30 euroa maksaisikin.

Androksen Chora on upea.

Ja ehkä se luottoraja huomenna nollaantuu.

Portaat vievät makuuhuoneeseen.

*

Lempiruokaani munakoisopaistosta saa myös tölkissä, uskokaa tai älkää...

Nähdään illalla, Auberginen Imam...

* * *

Edit. Kiitoksia vinkeistänne ja avustanne!

Nyt on tullut niin monta samanlaista ehdotusta ratkaisuksi pulmaan, että sen sijaan että naputtelisin jokaiselle saman vastauksen, kirjaan sen tähän. Olen saanut ehdotuksia joko siirtää rahaa käyttötililtä luotolle tai maksaa luottokortin lasku pois, jotta luottorajaa vapautuisi. Minun pankissani (Ålandsbanken) ei kuitenkaan voi siirtää rahaa käyttötililtä luotolle. :( Mitä taas laskun poismaksamiseen tai lyhentämiseen ennen eräpäivää tulee, maksan laskun aina kuun puolessa välissä (eli 2 viikkoa ennen eräpäivää), ja silti se näkyy kirjattuna suorituksena vasta eräpäivän jälkeen. Lasku jää siis auki vaikka olen sen maksanut ja nollaantuu vasta eräpäivänä. Tämän vuoksi minulle ei ollut tullut mieleenkään, että laskun maksaminen vapauttaisi luottorajan.

Laitoin pankille viestiä tänään aamulla, mutta en saanut vastausta. Kai sielläkin on kyllästytty ongelmiini. (Aiempiin debit-ongelmia koskeviin viesteihini vastattiin tunnin sisällä.) Täytyy soittaa pankkiin huomenna. Oikeasti vähän jännittää tämä tilanne. :/

Olin katsomassa auringonlasku-spektaakkelia. Se on täällä Mykonoksella yhtä suuri numero kuin Santorinilla.

Tarkkailen usein ihmisiä. No, aina. Heistä lähtevää energiaa, tunnetta, auraa.  Ihmiset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Luis ymmärtää mistä puhun. Hän tarkkailee myös ihmisiä. Minuakin. :)

Istun kadun reunalla. Jalat pikkukivisessä hiekassa. Keltainen kiekko valuu hitaasti kohti horisonttia. Ihmiset edessäni poseeraavat, nauravat, osoittelevat taivaanrantaa, kohottavat laseja. Tai vain katsovat hiljaa.

Pariskuntia.

Vedenrajassa pyylevä mies, kireässä t-paidassa, punavalkoraidallinen reppu selässä. Kuin Marianne-karkkipaperi. Hän kuvaa. Tyytymättömän näköinen nainen. Sininen mekko nilkkoihin saakka, pinkki huivi, punaiset matalapohjaiset kengät. Hän vaihtaa asentoa. Kävelee rannalla. Katsoo auringonlaskuun. Kyykistyy, kääntää päätään. Nikon räpsähtelee. Nainen nousee taas, lähestyy miestä. Ei hymyile. Mies ojentaa kätensä, silittää naisen poskea. Nainen kääntää päänsä. He puhuvat. Koreaa? Nainen kävelee pois päin.

Katson muualle.

Vieressäni istuu laiha pariskunta. Hentoinen mies, kuin David Hyde Pierce. Hänellä on paksulasiset silmälasit. Niin myös naisella. He ovat painautuneet toisiaan vasten. Mies suukottaa naisen otsaa. Ovatpa he pieniä, linnunluisia...! Maassa on reppu, ehkä miehen. Siinä on Emirates-lentoyhtiön osoitetägi. Pariskunta puhuu englantia. Briteistä, ehkä Uudesta-Seelannista..? En ole varma tunnistanko uusiseelantilaista aksenttia. Mutta amerikkaa he eivät puhu. Eivätkä australiaa.

Purjeveneessä hurrataan. Aurinko lähestyy taivaan ja meren liitoskohtaa. Lasit nousevat. Miehet ja naiset painautuvat lähemmäs toisiaan. Kädet liittyvät yhteen.

"I want to be on that boat", David Hyde Piercen tyttö sanoo. David nyökkää. Hän näyttää iloiselta. Seesteiseltä. He kummatkin näyttävät. Aurinko heijastuu heidän paksuista silmälaseistaan. Silmät näyttävät niiden läpi pieniltä.

Vasemmalla puolella katseeni tarttuu tyttöön. Hän on kaunis. Yoko Ono nuorena. Hän on hersyvä, pulppuava. Hänen silmänsä menevät viirulle kun hän puhuu ja nauraa. Hänellä on lämmin, puolikuun muotoinen hymy. Mustat, paksut hiukset. Näyttävät vähän karheilta. En voi ottaa katsettani hänestä. Mies, hoikka, rento, khakin sävyisissä shortseissa ja t-paidassa. Hänellä on pitkä kaula ja ystävällisen näköiset kasvot. Yoko Ono nauraa hänelle, kiusoittelee. He halaavat. Pelleilevät. Pöydällä on kaksi tyhjää lasia.

Heillä on samanlaiset Havaianas-sandaalit. Miehellä kokoa liian pienet. Hänen varpaansa tulevat reunan yli.

Rannalla sinimekkoinen nainen seisoo selkä mieheen päin. Nikon roikkuu miehen lanteella.

Kohta aurinko uppoaa horisonttiin. Se laskee pienen saaren taakse. Saarella on kirkko. Sen tumma siluetti piirtyy oranssia vasten.

Yoko Ono on siirtynyt kauemmas. Hän viittilöi khaki-miehelle sormellaan. Tule tänne, mies, hänen huulensa muodostavat. Hän nauraa taas. Mies näyttää vastarakastuneelta. Ihana nainen. Kynähameessaan ja legginseissään. Hän on hoikka mutta ei laiha. Peppu jota voi läimäyttää. Silmät ovat viirulla, hän sanoo jotain miehelle amerikan englannilla. Mies jättää pöydän ja rannan, he lähtevät pois.

Naisen katse kohtaa omani. Tajusiko hän että tuijotin. He katoavat ihmisjoukkoon.

Minun tekisi mieli juosta heidän peräänsä.

"You are so pretty", haluan sanoa.

"I'm straight, but you are so pretty".

Aurinko on laskenut.

NYT mulla menee hermot niin totaalisesti että revin täällä hiuksiani - ja laitan nyt ulos - jos vain tää kone mitenkään suostuu, päivän postauksesta puolikkaan, koska loppua en saa näköjään kirjoitettua tällä menolla ennen auringonlaskua. Kone hitailee niin että tässä on jo mennyt puoli päivää kuvien käsittelyyn ja yksinkertaisen tekstin tuottamiseen - aargh tuo hemmetin pieni "rantapallo" tuossa vain pyörii näytöllä keskeyttäen tämänkin lauseen kirjoituksen "annakunmänytmietin-mietin-mietin-mietin"..... Taitaa olla paras luovuttaa ja vetää kone sammuksiin.

Tarkoitus oli kirjoittaa pieni esittely Syroksesta sekä kuvakertomus kaupungin kosmetiikkaostosmahdollisuuksista sekä eilisistä kosmetiikkahankinnoistani, mutta jälkimmäinen osuus jää iltaan. Jos kone silloin suostuu taas yhteistyöhön.

Tässä siis alkupätkä:

Nykyinen sijaintini ei olekaan mikään pieni kylä. Syroksen pääkaupunki Ermoupolis on koko Kykladien pääkaupunki ja täällä asuu 18 000 ihmistä. 17 300 enemmän kuin Folegandroksella ;) Ermoupolissa sijaitsee myös yksi harvoista saarilla sijaitsevista yliopistoista, Egean University. Sen myötä kaupungissa on eloisa opiskelijatunnelma.

Olen vieraillut Syroksella kerran aiemmin, vuonna 2001 (jos ihan oikein muistan – no, yli 10 vuotta sitten kuitenkin). Tällä vierailulla muuten tutustuin ensimmäisen kerran domatiamajoitukseen :) Nyt oli aika jälleennäkemiselle.

Uusklassiseen tyyliin rakennettu Ermoupoli on tyyliltään kuin ihastuttavan Symin Yialosen isosisko.

Täällä ei ole kapeita labyrinttikujia vaan kadut ovat leveitä ja suoria. Lukuunottamatta yläkaupungissa sijaitsevaa, keskiaikaista  Ano Syrosin kaupunginosaa, joka hallinnollisesti on oma kuntansa mutta käytännössä osa Ermoupolia.

Ermoupolin tunnusomainen “Twin Peaks” – vasemman kukkulan muodostaa Ano Syros ja oikealla on Vrondadho, jonka laella kohoaa Anastasiksen komea kirkko.

Ermoupolis ei ehkäpä ole se paras kohde liikuntarajoitteisille, puolet amfiteatterimaisesti levittäytyvästä kaupungista on nimittäin pitkiä ja korkeita porraskatuja.

Täällä on muuten parhaillaan menossa kansainvälinen animaatioelokuvafestivaali AnimaSyros, jonka esityksiin on ilmainen sisäänpääsy. Festivaalin tapahtumapaikkana on Ermoupolin historiallinen Apollon-teatteri, varsin komea settinki elokuvien katseluun.

Aika kipeitä maailmoja noilla animaatioelokuvien tekijöillä kyllä... Materiaalihan ei siis todellakaan ole mitään Disneytä. ;)

Torstaina menin myöhäisillan International Competition Programme -näytökseen. Ensimmäisessä elokuvassa anonyymit miehet panivat raajattomia, päättömiä naisia sairaalassa yrittäen saattaa heidät raskaiksi. Toisessa, Tim Burton goes very disturbed -henkisessä filmissä isä ja poika olivat villikoirien saartamana pienessä talossa hylätyssä kylässä. Isä putosi katolta ja koirat söivät hänet välittömästi. Yhdellä koirista oli naisen kasvot. Hän kiipesi sisälle taloon, raiskasi pojan ja palasi myöhemmin synnyttämään tälle lapsen - samalla kun pojan oma, kesy koira repi naiskasvoisen villikoiran kappaleiksi.

Kauniita unia sitten vain. Palasin kämpille vähän eriskummallisissa tunnelmissa.

Eilen menin päivänäytökseen, arvellen että päivällä varmaan esitetään "harmittomampia" pätkiä. Viereeni istuivat nuori, ehkäpä 7-vuotias poika ja mies, joka ikänsä puolesta oli varmaankin pojan isoisänsä. Elokuva kertoi tanskalaisesta papista joka taisteli kylänsä alkoholismia vastaan. Poika kommentoi elokuvan aikana hätääntyneeseen sävyyn isoisälleen. Siinä vaiheessa kun filmin mielipuolinen lääkäri suoritti papin menehtyneelle isälle ruumiinavausta ja joi verta ruumiin nenästä, poika alkoi itkeä.

Kuka älypää tuo lapsen katsomaan aikuisille suunnattua animaatiofilmiä? Taisi ukki luulla piirrettyjä vähän toisenlaiseksi...

* * *

Illalla sitten uusi yritys kosmetiikkaosuudella....

Voivatko nämä aamut enää parantua...? En tiedä, mutta näyttää siltä että voivat.

Niin monet upeat auringonnousut olen eri majapaikoissani täällä jo kokenut, mutta en vielä omasta penthouse-huoneistosta kaupungin kattojen yltä.

Saavuin eilen illalla Syrokselle, ja tsekkauduin sisään vuokrahuoneeseeni. Sain oman pienen kattohuoneiston 360 asteen näköaloilla. 20 eurolla.

Päätin saman tien että jään neljäksi yöksi. Kukapa ei haluaisi herätä tällaisissa maisemissa? En voi tarpeeksi hehkuttaa domatia-majoituksen mahtavuutta ja sesongin ulkopuolella reissaamista. Tällaisia helmiä - joihin kengännauhabudjetillakin on varaa...!

Parhaan tunnelman saavuttamiseksi suosittelen taustamusiikiksi Pearl Jamin Just Breathe'a tai Cranberriesin huikean kaunista Linger-biisiä. As you just want to..... linger.

Voin katsella ikkunastani kun laivat saapuvat satamaan....

[vimeo 107784248 w=680 h=383]

Voiko pesä enää tämän kotoisammaksi tulla? <3 Niin sympaattinen huoneisto!

Toivottelen teillekin oikein ihanaa aamukahvia! :)

Minun piti tänään kirjoittaa blogilleni uusi kuvaus. Indiedays uudistuu ja meitä pyydettiin päivittämään blogin esittelyteksti - jos se päivitystä tuntuu kaipaavan.

Ja kai se on myönnettävä, ettei sivupalkkini esittelyteksti ollut enää pitkään vastannut blogin sisältöä. "Karkkipäivä on kosmetiikkablogi...." se teksti alkoi. Joo, käsitteleehän tämä kosmetiikkaa. Ja edelleen paljonkin - ainakin silloin kun olen "normaaliarjessa". Mutta kosmetiikkablogi? Onko Karkkipäivä enää kosmetiikkablogi? Joku lukijakin on joskus kommentoinut että vaihda toi teksti, ei tämä enää ole mikään kosmetiikkablogi.

Vastustin pitkään Karkkipäivän mieltämistä lifestyle-blogiksi. Minusta lifestyle-blogeissa pääroolissa on kirjoittaja itse. Niissä kerrotaan kirjoittajan elämästä; kodista, perheestä, sisustuksesta, vaatteista. Päiväkirjamaiseen tyyliin.  Ei Karkkipäivä ole sellainen. En minä ole täällä mikään päähenkilö. Ei täällä seurata elämääni.  Mutta totta on, että blogissa on jo pidempään ollut lifestyle-genren aineksia. Mitäpä muutakaan nuukailu, hiilihydraattitietoisuus ja kengännauhabudjetilla reissailu ovat kuin elämäntyyliä. ;) Tänne ne vain ovat pikkuhiljaa soluttautuneet, osaksi alunperin täysin kosmetiikkaan keskittynyttä blogia.

Mitä Karkkipäivästä sitten tänä päivänä pitäisi sanoa? Moni muukin bloggaaja on viime aikoina miettinyt paljon tätä genre-asiaa ja brändäystä. "Aloitin ruokabloggaajana mutta haluan nyt kirjoittaa myös liikunnasta - voinko tehdä niin? Mihin kategoriaan blogini sitten kuuluu?" Totta kai voit..! Minusta leimoihin ei ole hyvä kangistua. Itsekin koin pitkään huonoa omaatuntoa siitä että kirjoitin kosmetiikkablogiini ruoasta, mutta sitten oivalsin (kiitos myös lukuisten lukijakommenttien), että blogi saa kasvaa ja elää kirjoittajansa mukana. Sen kuuluukin tehdä niin. Sehän juuri on asia, joka kaiken kaupallistumisenkin keskellä vielä erottaa blogimedian aikakauslehtimediasta. Muotilehti on muotilehti eikä se voi yhtäkkiä muuttua kolmeksi kuukaudeksi Condé Nast Travelleriksi. Blogi voi.

Alkuperäisen teeman muuttaminen ja hylkääminen totaalisesti on blogimaailmassa kirjoittamaton "älä-tee-näin". Sen ymmärrän. Lukijat ovat alkaneet lukemaan blogiasi koska kirjoitat aiheesta X. Kelkan suuntaa vaihtamalla voivat lukijat helposti jäädä kyydistä. Ehkä heitä ei tippaakaan kiinnosta uusi aiheesi Y. Tietysti minäkin mielelläni pidän alkuperäiset kosmetiikkalukijani kelkassa. Onneksi aihe ei ole blogista mihinkään katoamassakaan - siitähän sitä kirjoittaa mikä innostaa ;) Jos Karkkipäivälle tarjottaisiin duunia vaikkapa jonkun matkalehden bloggarina, niin joutuisin toteamaan, "Pahoittelut, en valitettavasti voi mitenkään olla intoilematta myös uusista Diorin luomiväreistä tai edullisesta kynsilakkalöydöstä."

Mutta kyllä nyt on niin, että minun on aika luopua yksipuolisesta 'kosmetiikkablogi' -nimityksestä. Rohkenin pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa uuteen esittelytekstiini sanat; "Karkkipäivä on kauneus- ja lifestyle-blogi". Sillä sitähän se taitaa olla. Kosmetiikkapainotteinen, ruokaa ja matkailua sisältävä blogi. Jossa köyhäillään. :D Olisiko siinä tämän päivän Karkkipäivä? :)

P.S. Herranjestas tuota mun Indiedaysin profiilikuvaa... Niin sitä ihminen muuttuu. Mun mielestä tuo kuva oli aivan mahtava silloin kun se otettiin (3 tai 4 vuotta sitten). Nyt en näe siinä minua ollenkaan. Kuka on tuo muovinen, jähmettynyt nainen rusetti päässä? Halusin kuvaan violettia ja karkkimaisen kaulakorun. Koska minähän rakastan violettia. Ja karkkikoru = Karkkipäivä. Tuossa kuvassa ei kuitenkaan ole minua pätkääkään. Oikea Sanni on enemmänkin tuo tuulihiuksinen, vähän auringossa patinoitunut, hammashymyä ikeniin saakka hymyilevä homssutäti. Onhan siellä se sininen rajaus kuitenkin muistuttamassa, että meikkiä pitää olla ;)

Aika ottaa uusi profiilikuva portaaliin?