05.03.2020

Taika - kotimaista luonnonkosmetiikkaa kaikille

Whaa, nyt tästä saa viimein puhua..! 😍

Suomeen lanseerataan syksyllä uusi, markettihintainen Cosmos Ecocert -sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja. Sarjan nimi on Taika.

Mikä tämän sarjan lähestymistavasta tekee erilaisen muihin lukusiin markkinoilla jo oleviin kotimaisiin luonnonkosmetiikkasarjoihin, on sen hintapiste ja saatavuus - Taika on ensimmäinen kotimainen ekosertifioitu sarja jota tulee saamaan päivittäistavarakaupoista; niin tavarataloista kuin isoista ruokamarketeista.

Taika on itse asiassa samalla asialla kuin saksalainen Thomas Haase Lavera-brändin kanssa aikoinaan - Taika halua tehdä eettisistä ja kestävän kehityksen mukaisista kosmetiikkavalinnoista helppoja ja mahdollisia kaikille. Helppoja siten, että tuotteet ovat saatavilla samalla reissulla kun ostetaan maitoa ja leipää, ja mahdollisia siten, että hinta ei nouse ostoesteeksi.

Ilokseni olen itsekin saanut olla mukana Taika-projektissa vuodenvaihteesta lähtien, ja olen päässyt tutustumaan syksyllä lanseerattaviin tuotteisiin ensimmäisten joukossa.

Ensimmäiset Taika-tuotteet ovat hellävarainen (ja aika ihana..!) puhdistusgeeli, misellivesi, päivä- ja yövoide, silmänympärysvoide, vartalovoide, suihkugeeli, käsisaippua sekä käsi- ja jalkavoide.

Ensimmäiset Taika-tuotteet tulevat kauppoihin syyskuussa. Julkisuuteen Taika pääsi viimein eilen pre-lanseeraustilaisuudessa, jossa Taikan saapumisesta uutisoitiin medialle ja myyntisektorin edustajille.

Sarjaa on kehitetty jo kaksi-kolme vuotta ja voiteet on kertaalleen formuloitu uudelleenkin, kun tiimi ei ensimmäisen version kohdalla lopulta ollut täysin tyytyväinen koostumuksiin. Vaikka Taika on edullinen sarja, ainesosat ovat laadukkaat ja tuotteissa on mm. käytetty paljon kokonaisia kasviöljyjä. Tuotteet ovat myös vegaanisia sekä alkoholittomia. Ne valmistetaan Vantaan Piispankylässä.

Edullisen hinnan mahdollistaa päivittäistavaran myyntikanava; iso volyymi = halvat hinnat. (Sehän on mm. Mossankin idea Mádara-isosiskoon verrattuna - Taika tosin tulee olemaan vielä Mossaakin edullisempi.)

Olen kyllä aika innoissani Taikasta..! Puhumattakaan siitä, että olen tällä hetkellä todellakin unelmieni työssä - saan työskennellä kotimaisen ekosertifioidun luonnonkosmetiikkasarjan parissa 😍 Kuinkahan kauan olen haaveillut tällaisesta mahdollisuudesta...

Taikaa valmistaa Transmeri Oy, ja kesäkuusta lähtien olen minäkin, sekä muut Nordic Health Systemsin työntekijät, transmeriläisiä, kun NHS fuusioituu Transmeriin. Tällaista uutta jännää on tapahtumassa työelämässäni, enkä voisi olla odottavaisempi ja innostuneempi..!

Mitä mahdollisuuksia suuri talo huikeine kontakteineen tuokaan... ja talossa oma Ecocert-sertifioitua kosmetiikkaa valmistava tuotantolaitos 👍 Olen jo hiippaillut tehtaan käytävillä jahtaamassa kemistejä kysymyksineni... :D Voitte vain arvata, millaisen tietoherhiläisen maineen tulen Piispankylän tehtaalla saamaan... 😅 Ainakin voin pian vastailla teidänkin kinkkisiin kemian kysymyksiin entistä paremmin :)

Ihan mahtavaa!

Taika - nyt jo vähän enemmän kuin 19 seuraajaa :)

Ja hei, seuratkaa Taikaa sosiaalisessa mediassa niin pysytte kärryillä missä lanseerauksen kanssa mennään! Taikalla on toistaiseksi Instagram-tili, Facebook-sivu on tulossa.

Uskallan luvata, että Karkkipäivän lukijatkin varmasti saavat tilaisuuden testailla Taikaa ensimmäisten joukossa syksyllä, järjestän jonkin kivan kilpailun :)

Näissä fiiliksissä :)

Tällä hetkellä fiilistä nostaa myös luminen tie edessäni - istun bussissa matkalla Ivaloon, ja vaikka matkaa on takana Parkanossa rikkoutuneine junanvetureineen jo 18 tuntia, ei harmita yhtään :) Illalla saan painaa pään tyynyyn keskellä ei-mitään, majatalossa tien 92 varrella, jossain Kaamasen ja Karigasniemen välillä... Oi Lappi! ❤️

14 kommenttia
03.03.2020

Kulmakarvojen laminointi - tulos

Mulla on nyt sitten uudet kulmakarvat!

Tulos tuoreeltaan oli kyllä todellakin WHOA. Siis - ovatko nämä puskat mun kulmakarvat..?

Kerroin laminoinnista viime perjantaina täällä, mutta niille jotka missasivat postauksen ja kuulevat kulmakarvojen laminoinnista nyt ekaa kertaa, tästä on kyse:

  • Laminointi on kulmakarvojen ei-invasiivinen muotoilutyyli, jossa ihoa ei lävistetä
  • Kulmakarvat käsitellään permanenttiaineella, jolloin ne pehmenevät ja antautuvat muotoilulle
  • Pehmennyt karva kammataan haluttuun muotoon; enemmän yläviistoon kuin karvan luontainen kasvusuunta, jolloin karvat asettuvat iholle tuuheamman näköisinä
  • Myös pienimmätkin mikrohaivenet kammataan esiin ja kohotetaan

Ennen - jälkeen

  • Kulmat kiinnitetään muotoonsa kiinnitysaineella (tämä on siis kuin kulmakarvojen permanentti)
  • Lopuksi kulmakarvat värjätään
  • Valmiiden kulmakarvojen päälle levitetään hoitava ja suojaava keratiinineste

Megatuuhea vaikutelma syntyy siitä, kun ihan pikkuisimmatkin karvat erottuvat nyt iholla ja karvat on kammattu kevyesti ylöspäin, ylemmäs niiden luontaisesta suunnasta.

Laminointi on nopea ja kivuton menetelmä, ja edullinenkin; käsittely maksaa 50-55€. Tulos pysyy kulmakarvasta riippuen 3-8 viikkoa.

Nyt jännäilenkin tässä, kuulunko itse tuohon lyhempään vai pidempään aikaan.

Minun kulmakarvani tehtiin Studio Små'ssa Tampereella. (Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö ja maksoin käsittelyn itse.) Sain vinkin Små'sta kynsiteknikoltani, kun juttelimme viime kynsihuollossa kulmakarvoista :)

Kulmakarvani laittoi ihana Kerli, jota voin kyllä suositella lämpimästi. Kerli hallitsee kaikki kulmakarvojen muotoilutekniikat, ja käsittelyn aikana tuli turistua läpi niin microbladingit kuin pigmentoinnit. Kerli muuten ei olisi missään tapauksessa suositellut minulle microbladingia kuultuaan, että ihoni arpeutuu hitaasti ja pienistäkin naarmuista jää pitkäksi aikaa punaiset arvet ihoon. Tällaisella ihotyypillä microblading kannattaa kuulema unohtaa.

(Noniin - sain nyt tästäkin mielenrauhan :))

Små'ssa laminointi maksaa 55€.

Kulmat tänä aamuna.

Yön aikana karvat olivat menneet vähän "sekaisin", ja harjasin ne aamulla uudelleen muotoon - joka tosin ei ollut ihan yhtä näyttävä kuin Kerlin kädenjälki.

Olin ehkä jotenkin odottanut, että kulmat tuntuisivat laminoinnin jälkeen vähän kovilta, mutta eivät ne tunnu. Ne ovat ihan pehmeät, mutta asettuvat iholle eri lailla kuin ennen käsittelyä.

Netin laminointikokemuksista olin lukenut, että laminoidut kulmakarvat voivat näyttää jopa maskuliinisilta paksussa tuuheudessaan.

Minunkin kulmat ovat toki aika roisit. Mutta mun mielestä tosi kivat, eivät ainakaan miehekkäät..!

Mitä te tykkäätte?

Palaan asiaan 3-4 viikon kuluttua ja raportoin laminoinnin kestosta. Tai jo aiemminkin, jos tulos alkaa hiipua nopeammin.

Se mikä itseäni mietityttää, on värjäyksen kesto ja sen vaikutus tulokseen. Laminoinnissa laitettu väri on toki kotikestovärejä vahvempi ja kestää permanentatulla pohjalla pidempään kuin ei-käsittelemättömässä karvassa, mutta silti mietin, katoaako tuuheuden vaikutelma jos väri lähtee haalistumaan paljon nopeammin kuin itse laminointi.

Mutta kuten sanottua, palaan asiaan :)

Kiinnostava kokeilu, ja jos tämä pysyy 4-6 viikkoakin, niin minusta todellakin tulee vakioasiakas..! 😁

50 kommenttia
27.02.2020

Kulmakarvojen laminoinnista ratkaisu mun ikuisuusongelmaan?

Varasin tänään ajan kulmien laminointiin ja uskallan olla vähän innostunut!

Blogin pitkäaikaiset vakkarilukijat tuntevat haasteeni - ja haaveeni - kulmakarvojen suhteen. Omistan vaaleat, hentoiset ja harvat "babykulmakarvat" jotka eivät meikkaamattomina näytä juuri miltään, ja inhoan niiden meikkaamista.

Kulmakarvat tunnetusti ovat yksi merkittävimpiä kasvojen ryhdistäjiä ja vaikuttavat tosi paljon ilmeeseen. Ne ovat hiusten ohella kasvojen tärkein "raami". Jos saisin valita vain yhden ainoan meikkituotteen koko loppuelämäksi, se olisi tuote kulmien värjäykseen ja muotoiluun. Edes ripsivärillä, poskipunalla tai huulipunalla ei ole yhtä suurta vaikutusta yleisilmeeseen.


Olen harkinnut elämäni aikana moneen kertaan niin kestopigmentointia kuin viime vuosina microbladingiakin helpottamaan "kulmakarvakompleksiani", ja minulla on ollut aikakin varattuna Suvi Tiilikaiselle microblading-käsittelyyn. - Jonka sitten peruin saatuani kauhukokemuksen invasiivisista kauneuskäsittelyistä, kun tapahtui tämä epäonninen pintaverisuonten laserkäsittely.

Kaikkiin ihoa puhkoviin käsittelyihin (ja miksei muihinkin) liittyy riski, ja vaikka virheitä, onnettomuuksia tai muuten vain odottamattomia tuloksia sattuu harvoin, joillekin niitä aina välillä sattuu.

Kun sitten itse päädyin näihin harvoihin epäonnisiin verisuonikäsittelyssä, peruin kulmakarvojen microbladingin silkasta ylivarovaisuudesta. Niinkin näkyvän paikan kuin kasvojen suhteen en enää halua lähteä ottamaan riskejä.

Muotoa ja volyymia tähän, kiitos

Teknologia menee koko ajan eteenpäin, ja viimeisintä huutoa kulmakarvojen saralla on laminointi.

Laminoinnilla tavoitellaan tuuheita kulmakarvoja, ja se sopii erityisen hyvin ohut- ja hentokulmakarvaisille, tai heille joiden kulmakarvat ovat kurittomat ja itsepäiset. Laminoinnissa ihoa ei lävistetä millään, eli se ei ole invasiivinen. Käsittely on kivuton ja edullinen ja tulos kestää 3-8 viikkoa kulmakarvoista riippuen.

Laminoidut kulmat. Kuva: Studio Små @studiosma

Mitä laminoinnissa tapahtuu?

Kulmakarvojen laminointia voi verrata ripsien kestotaivutukseen, eli kulmakarvat ikäänkuin permanentataan (niiden rikkisillat hajotetaan) ja kiinnitetään uuteen asentoon.

Hoidon aikana kulmakarvoihin levitetään kestotaivutusainetta joka pehmentää ja suoristaa karvat, mahdollistaen niiden muotoilun. Pehmitetyt kulmat harjataan haluttuun muotoon ja pienimmätkin mikrokarvat asetellaan niin, että kulmakarvat asettuvat iholle antaen mahdollisimman tuuhean vaikutelman. Lopuksi kulmakarvat värjätään ja tarvittaessa muotoillaan pinseteillä.

Laminointi peseytyy kulmakarvoista kuukauden tai kahden sisällä. Laminointi maksaa noin 50€.

Voisivatko mun kulmakarvat näyttää laminoinnin ansiosta tämän sijaan enemmän...

Tältä?

Se selviää maanantaina!

Fingers crossed että tästä nyt löytyisi ratkaisu mun (kieltämättä erittäin triviaaliin) probleemaan!

Onko teistä jollain jo kokemusta kulmien laminoinnista?

23 kommenttia
26.02.2020

Luonnonkosmetiikkapäivät - voita lahjakortti!

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic / * Sis. mainoslinkkejä

Ja seuraavaa alekampanjaa pukkaa! :)

House Of Organicin supersuositut Luonnonkosmetiikkapäivät kestävät viisi päivää, ja joka päivälle on omat tarjouksensa.

Eri päivien tilaukset voi yhdistää koodilla YHDISTÄ, ja tällä koodilla saa tilauksista myös postikulut pois. Tilausia aloitetaan pakkaamaan maanantaina 2.3.

Tuttuun tapaan olen saanut valita tarjouksiin omia suosikkejani.

Tällä kertaa saan myös arpoa 50€ lahjakortin House Of Organicille.

Osallistut kilpailuun kertomalla, minkä tuotteen tai mitä tuotteita tilaisit Housen Luonnonkosmetiikkapäiviltä :) Kilpailuun voi osallistua sunnuntaihin 1.3.2020 asti.

Voit viisinkertaistaa mahdollisuutesi jättämällä joka päivä sunnuntaihin saakka osallistumiskommentin.🔥 Tsekkaa samalla tärppini päivän tarjouksista. :) Voittajan valitessani tarkistan, että osallistumiskommentteja on max 1 per päivä.

***EDIT. ARVONTA SUORITETTU! Voittaja on KATA. Onnea! :) Voittajaan on otettu yhteyttä.***

Kilpailun säännöt postauksen lopussa.

Tsekkaa tästä kaikki Luonnonkosmetiikkapäivien tarjoukset (lisään omia tärppejäni kunkin päivän aikana :))

* KESKIVIIKKO

* TORSTAI
mm. * Nui-meikkivoide! Nurmen kukkaisvedet.

* PERJANTAI
mm. Mádaran meikkivoide, Neal's Yard Remedies -ruusuvoide, Bybi Mansikka-booster

* LAUANTAI
mm. 100% Pure Caffeine -silmänympärysvoide, Bybi Bakuchiol-buusteri, Lavera Firming-ampullit.

* SUNNUNTAI
mm. Benecosin kulmakynät ja -geelit.

SUNNUNTAI

* BENECOS-KULMAGEELI 5€ (norm. 6,90€) - viime vuoden puhutuimpia luonnonkosmetiikan meikkiuutuuksia; kulmageeli joka todella pitää karvat asennossaan!

* BENECOS-KULMAKYNÄ 4€ (norm. 5,50€) - Benecosin myydyin meikkituote jonka nimeen vannovat ammattilaisetkin. Meikkitaiteilija Miia Johansson valitsi Benecos-kulmakynän (sävyssä Brown) vastauksena kysymykseen: "Jos sun tulisi selvitä vain yhdellä ainoalla meikkituotteella, mikä se olisi?" 🙌

Tummanruskea Brown-sävy on juuri niin neutraali, että sopii kaikille ihon- ja hiustensävyille, kevyesti laitettuna myös vaaleille. Punertava Gentle Brown on hyvä valinta punapigmenttisille, ja vaalea harmaanruskea Blonde on lämpimän vaalean klassinen valinta (viileälle vaalealle Brown sopii paremmin).

* JOIK REFRESHING FACIAL TONER -KASVOVESI 14€ (norm. 20,90€) - piparminttuinen, tyrniöljyä sisältävä hoitava ja virkistävä kasvovesi herättää aamuisin, ihana, persoonallinen tuote!

* SENJA NORDIC NECTAR -KASVOVESI 23€ (norm. 29,90€) - täyteläinen, marjaisen tuoksuinen hoitovesi kasvoille kosteuttaa ja pehmentää, kotimaisen Senja-sarjan hittituote <3

Jäivätkö Uniquen tuoksut kutkuttelemaan? Tänään sunnuntaina ovat tarjouksessa 10 millin roll-on-koot tuoksuista, edullisempi vaihtoehto tutustua Uniquen ihaniin Eau de Parfum -tuoksuihin.

* UNIQUE EAU DE PARFUM 10 ML 19€ (norm. 25€) - lue tuoksukuvaukseni Uniquen tuoksuista täältä.

Luonnonkosmetiikkapäivien tärppilistaukseni päättää viimeinen suosikkimineraalipohjistani; Everyday Minerals.

Kolme eri koostumusta; kaikille ihotyypeille kevyesti kuultava Semi-Matte, kuivemmalle iholle sopiva Jojoba (sisältää saman tyyppisen pinnoitettujen mineraalipigmenttien teknologian kuin Korennon mineraalipohja, mutta Everydayn pohja on kevyemmin peittävä - ja edullisempi) sekä kiiltelyyn taipuvaiselle iholle Matte.

* EVERYDAY MINERALS -MINERAALIMEIKKIPOHJAT 18€ (norm. 24,90€)

*

ARVONNAN SÄÄNNÖT

  • Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi ja House Of Organic
  • Arvontaan voi osallistua 26.2.-1.3.2020
  • Arvontaan voi osallistua kertomalla, mitä tuotteita haluaisi ostaa Luonnokosmetiikkapäiviltä. Kilpailuun voi osallistua yhdellä kommentilla joka päivä sunnuntaihin 1.3. saakka. Jätä sähköpostiosoite sille varatulle riville, se näkyy vain arvonnan järjestäjälle
  • Luovutettuja sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan arvonnan voitosta tiedottamiseen ja palkinnon toimittamiseen
  • Voittaja arvotaan 2.3.2020 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimimerkki julkaistaan myös Karkkipäivä-blogin sivulla
  • Osallistuneiden kesken arvotaan 50€ lahjakortti House Of Organicin verkkokauppaan.
  • Mikäli osallistuja haluaa peruuttaa suostumuksensa yhteystietojensa käyttöön, sen voi tehdä jättämällä kommentti: ”Peruutan suostumukseni” tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai ottamalla yhteyttä arvonnan järjestäjään: karkkipaiva (at) hotmail.com
  • Palkinnon vastaanottaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.
  • Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä
276 kommenttia
25.02.2020

Kaksi hyvää, hellää seerumia parhaalla hinta-laatusuhteella

Tänään haluan puhua hellästä ikääntyneen ihon hoidosta kahden suosikkeihini kuuluvan seerumin kautta.

Aihe nousee esiin aika ajoin seuraamissani kauneusmedioissa; nimittäin ei-aktivoiva (anti-age) ihonhoito herkemmälle iholle.

Puhun Karkkipäivässä paljon aktiiviaineista kuten retinolista, hapoista, c-vitamiinista ja peptideistä, mutta kaikki eivät pysty tai halua käyttää ihollaan näitä ns. järeämpiä anti-age-ainesosia, jotka aktivoivat ihon toimintoja.

Whamisan fermentoidut ihonhoitotuotteet ovat hyvä esimerkki aktivoivista tuotteista, jotka eivät sovi kaikille aktivoivan luonteensa vuoksi. Osan iho rakastaa Whamisaa, toisten ho ärtyy, punoittaa ja kihelmöi. Syynä on koostumus, jonka ihoa stimuloiva vaikutus on herkemmälle iholle liian voimakas.

Kuva: Unsplash

Herkkäihoinenkin saattaa kuitenkin haluta hoitaa ihoaan jollain anti-age-vaikutteisella tuotteella. Heillekin on ihania tuotteita!

Nämä hellemmät tuotteet eivät tuo yhtä nopeita tai näkyviä tuloksia kuin retinolin, glykolihapon ja puhtaan c-vitamiinin kaltaiset anti-age-"rockstarat", mutta auttavat hidastamaan ikääntymisen merkkejä hellävaraisesti - yhdessä ihon kuntoa tukevien elämäntapojen, tietysti :)

Laveralla on kaksi seerumia, jotka sopivat herkemmän ihon anti-age-hoitoon kuin nenä päähän. Toki ne sopivat kenelle tahansa, joka haluaa hoitaa tai ehkäistä ikääntymisen merkkejä, mutta syystä tai toisesta haluaa välttää liian voimakkaita aineita.

HYDRO EFFECT -SEERUMI & FIRMING GREEN LIFT -SEERUMI

Mikä tekee näistä kahdesta niin kivat tuotteet suositella, on niiden erittäin miellyttävä koostumus ja hyvä hinta-laatusuhde.

Markkinoilla on muitakin samantyyppisiä anti-age ainesosia sisältäviä luonnonkosmetiikan seerumeja, mutta muut ovat paljon kalliimpia. Lavera on edullinen päivittäiskosmetiikkabrändi ja sen seerumit kuuluvat vihreiden markkinoiden halvimpiin. Hydro Effect maksaa noin 20€ (sitä saa usein halvemmallakin) ja Firming noin 31€.

MITÄ OVAT HELLÄT ANTI-AGE-AINESOSAT?

Niitä ovat ennen kaikkea antioksidantit (johan teille on mennyt perille mun mantra että kaikkien iho hyötyy antioksidanteista ;)), laadukkaat kosteuttajat ja öljyt sekä UV-säteilyltä suojaavat aineet.

Iho tarvitsee näitä kaikkia pysyäkseen vastustuskykyisenä erityisesti ulkoisen ikääntymisen merkkejä vastaan. Puhuimme ulkoisen ja sisäisen ikääntymisen eroista juuri Oslo Skin Lab -postauksessa :) Sanotaan, että ulkoiset tekijät (kuten elämäntavat, ilmasto, saasteeet jne) aikaansaavat jopa 80-90% ennenaikaisista ikääntymisen merkeistä.

HYDRO EFFECT
Antioksidantti- & kosteusseerumi

Hydro Effect -seerumi on varmasti tuttu jo monelle teistä, se on yksi suosituimmista luonnonkosmetiikan seerumeista Suomessa ja sitä käyttävät kaiken ikäiset. Se ei olekaan pelkästään ikääntyneelle, kypsälle iholle markkinoitu vaan sopii kosteutuksen buustaukseen ihan kaikille, minkä lisäksi se tuo iholle tehokasta antioksidanttista suojaa.

Vaikuttavia aineita:
Valkohurtanminttu, mangouute, persikkauute, E-vitamiini (antioksidantteja)
Skvalaani, sheavoi, auringonkukansiemenöljy (pehmentäviä öljyjä)
Glyseroli, aloe vera, sodium PCA, hyaluronihappo, ksylitoliyhdisteet (sitovat kosteutta)

Kenelle? Kaikenikäisille kosteutukseen ja tukemaan ihon omaa suojabarriääriä sekä suojaamaan ihoa vapailta radikaaleilta.

FIRMING GREEN LIFT
Antioksidanttinen, kiinteyttävä ja juonteita silottava seerumi

Firming-seerumia suosittelisin lämpimästi kaikille, jotka ovat tykästyneet Hydro Effectin koostumukseen mutta kaipasivat jotain kiinteyttävää ja juonteisiin pureutuvaa. Eli haluaisivat siirtyä Hydro Effectista seuraavalle anti-age-hoidon tasolle :)

Firming ja Hydro Effect ovat koostumuskaksosia ja tuntuvat iholla hyvin samanlaisilta. Laveran tuotekehitystiimi onkin hyödyntänyt Hydro Effectin suositun koostumuksen pohjaa Firming-seerumissa, mutta vaikuttavat aineet ovat erilaiset.

Vaikuttavia aineita:
Karanjaöljy - yksi luonnonkosmetiikan anti-age-tähtiainesosia! (antioksidanttinen, ravitseva, suojaa UV-säteilyltä)
Dipalmitoyl Hydroxyproline (lipoaminohappo joka stimuloi kollageenin muodostumista - äärimmäisen hellävarainen verrattuna esimerkiksi retinoliin)
Alppitähtiuute (antioksidanttinen, kosteuttava, tulehdusta laskeva)
Skvalaani, sheavoi, auringonkukansiemenöljy (pehmentäviä öljyjä)
Glyseroli, aloe vera, hyaluronihappo (sitovat kosteutta)

Kenelle? 30+ iholle, jolla näkyy jo ikääntymisen merkkejä.

Kuinka moni teistä välttelee voimakkaita anti-age-ainesosia?

Kuinka moni tunnustaa, ettei tajua mitään eri anti-age-ainesosien eroista? :D (Ja se on todellakin ihan okei 😊)

10 kommenttia
21.02.2020

Natural Goods Companyn Ystävämyynti; luonnonkosmetiikkaa alkaen -50%

Natural Goods Company Ystävämyynti on käynnissä! Tarjoukset ovat voimassa maanantaihin 24.2. saakka, niin kauan kuin tuotteita riittää.

Tykkään tosi paljon näistä alekamppiksiin liittyvistä yhteistöistä, sillä olen tarjoushaukka itsekin! :) (Juuri viime viikonloppuna tilasin muuan asiakasomistajapäiviltä minulle uuden luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita testiin, kun sai edullisemmin :D Säästö on aina säästö 👍)

Erityisen kivoja alejippoyhteistyöt ovat silloin, kun saa itsekin ehdottaa tuotteita joita laitetaan tarjoukseen. :) Silloin aina mietin, mitä sellaisia tuotteita, joista olen lukijoilleni intoillut, voisin ehdottaa tarjoukseen jotta lukijoilla olisi mahdollisuus saada ne halvemmalla :D

Ystis on jaettu kolmeen aleprosenttikategoriaan:

EDIT! Maanantaina 24.2. Ystiksessä on lisäale puoleenyöhön saakka: koodilla YSTIS10 saa vielä -10% lisäalen jo alennetuista tuotteista.

-20 % - täällä on mm. koko Mossan valikoima, Nurme, Alima Puren koko valikoima, Absolutionin koko valikoima sekä ehdottamani uuden K-Beauty-sarjan Urangin tuotteita.

-35% - täällä on mm. Biosoliksen aurinkotuotteita, muutamia Esse-tärppejä (Esse on tosi harvoin tarjouksessa), Mádaraa, Khadia, Kaé-hoitolasarjan tuotteita sekä mun ehdottama seerumiduo Novexpertiltä ❤️

-50% - täällä on mm. Mádaraa, Whamisaa, Logonaa ja Providaa.

URANG - KATSAUS SARJAAN

Uusi korealainen luonnonkosmetiikkasarja Urang on odotetusti kiinnostanut minua siitä saakka kun se rantautui Suomeen viime vuoden puolella. Herkälle iholle kehitetyn Urangin on perustanut korealainen aromaterapeutti Jina Lee, ja sarjassa hyödynnetään aromaterapiaa.

Varovasti ehdottelin Natural Goods Companylle, josko voisin tutustua Urangiin, ja sehän onnistui. :) Pyysin testiin kaksoispuhdistustuotteet ja sain niiden lisäksi True Rose Repair Essencen, korealaisen ihonhoidon kulmakiviin kuuluvan hoitotiivisteen. Ne pääsivät mukaan myös Ystis-tarjouksiin.

PUHDISTUSÖLJY  - Urangin puhdistusöljy on täyteläinen ja runsaan tuntuinen, mutta huuhtoutuu iholta vaivatta veden kanssa kiitos hyvien emulgaattorien. Puhdistusöljyssä vaikuttavat saflori-, aprikoosinkivi-, viinirypäleensiemen-, jojoba-, manteli- ja oliiviöljy.

Ylellisen tuntuinen! Miellyttävän runsas koostumus saa minut pyörittelemään öljyä iholla pitkään ja iho saa samalla hierontaa :) Vesihuuhtelun jälkeen ihoon ei jää yhtään rasvaista tunnetta.

PUHDISTUSVAAHTO - Creamy Bubble Foam Cleanser on I-H-A-N-A! Tiedätte että olen vaahtoilija ja tämän putsarin vaahto on niiiiin kermaista, liukasta ja tiheää kuin olla voi...! Ehdottomasti kermaisin ja täyteläisin luonnonkosmetiikan vaahtoputsari jota olen koskaan kokeillut!

Jos sinäkin tykkäät kunnon vaahdosta, kokeile tätä! Tulet ihastumaan! Ai kyllä ne korealaiset vaan osaa...

TRUE ROSE REPAIR ESSENCE

Kirkastava, kosteuttava, rauhoittava ja uudistava hoitotiiviste. Muutaman tuotteen (pohjoismaisessa) perusihonhoitorutiinissa tämä menee seerumina, ja koostumuskin on sen tyyppinen. Korealaisessa ihonhoitorutiinissa tämä laitettaisiin kasvoveden jälkeen ja ennen seerumia.

Tykkään True Rosen aidon ruusuisesta tuoksusta! Tykkään myös ainesosaluettelosta: True Rose sisältää 50,7% ruusuvettä (kosteuttaa, rauhoittaa, uudistaa - ruusuvesihän tekee melkein kaikkea! :D), 7% glyserolia (sitoo kosteutta), centella asiaticaa (lievittää ärsytystä, korjaa ihovaurioita), kamelian siemenöljyä (tuo antioksidanttista suojaa), kamomillaa (rauhoittaa), lakritsinjuuriuutetta (kirkastaa), pajunkuoriuutetta (kirkastaa) ja joukon muita luonnon hyviksiä. Vaikuttava sisältö!

True Rose on nopeasti imeytyvää, ohutta ja ei-tahmeaa geelifluidia. Olen käyttänyt tätä korealaisittain, eli laitan tämän päälle vielä seerumin ja sitten yö- tai päivävoiteen.

Sitten Ystis-tärppeihin :)

SANNIN TÄRPIT

- 50%

Mádara Ocean Love -pakkaus; sisältää suositun Purifying Foam -puhdistusvaahdon 100 ml sekä Daily Defence Ultra Rich -voiteen 60 ml - vain  11€ (!!)

Mádara BOOST -ampullit, Antioxidant Energiser (väsyneelle ja samealle iholle) 16,40€

Mádara BOOST -ampullit, Amino-Fill (kiinteyttävät, ikääntyneelle iholle) 16,40€

Mossa Pore Clarifying Charcoal Scrub -aktiivihiiltä sisältävä kuorinta epäpuhtaalle iholle 6,75€

Sannin kylppäristä - pullot rivissä sulassa sovussa :)

- 35%

Novexpert Booster With Vitamin C 30 ml 32,44€ - suosikki C-vitamiiniseerumini! Kun sain ehdottaa Ystävämyynnin tarjouksiin paria tuotetta, ehdotin heti Novexpertiä, sillä näitä näkee harvoin tarjouksessa.

Novexpert Booster Serum With Hyaluronic Acid 30 ml 32,44€ - toinen tähtituote Novexpertiltä, tämä hyaluronihapposeerumi on erittäin miellyttävän tuntuinen ja päihittää mielestäni jopa Evolven supersuositun HA-seerumin. Toki Novexpert on vähän arvokkaampi - paitsi nyt Ystiksessä ;D

Whamisa Deep Rich Toner 300 ml (jättikoko) 47,06€ - syväkosteuttava klassikko ei kaivanne esittelyjä! Deep Richiin koukuttuneelle maksikoko..!

Mádara-kasvovedet, mun oma suosikki on paksu ja kosteuttava Comforting Toner 12,94€

(Comforting Tonerin uusi pakkaus on muuten vaaleanpunainen ;))

Mádara Hydra Recharge Cream 50 ml 27,04€ - ihana voide kosteusköyhälle ja stressaantuneelle iholle. Kevyen tuntuinen iholla mutta todella tehokkaasti kosteuttava. Yksi mun pitkäaikaisia kasvovoidesuosikkeja. 💗

Mádara AHA Peel Mask - luonnonkosmetiikan tehokas AHA-happonaamio 17,49€

Whamisa Peeling Finger Mitt -kuorintalaput rasvoittuvalle ja sekaiholle 25,94€

- 20%

Mossan koko valikoima 😍 - esim. ihanat emulsioseerumit Derma+ 12,32€ (herkälle iholle) ja Glow Cocktail 11,36€ (pigmenttimuutoksiin)

Alima Pure koko valikoima 😍 - mun kokemuksella peittävin mineraalipohja Satin Matte Foundation nyt 27,92€

Nurme Rich Cream - tämä ihana, täyteläinen Nurmen uutuus koko vartalolle joista juuri järjestin arvonnankin! Tyrni-appelsiini on suosikkini! 9,92€

Absolution Le Multi Correcteur -peiteaineet - todella hyvän koostumuksen peittävä, voidemainen peiteaine, paras mun tähän saakka kokeilemani luonnonkosmetiikan peiteaine! 24,64€

Urangit esiteltiinkin ylempänä :)

Urang Natural Cleansing Oil 150 ml 29,60€

Urang Creamy Bubble Foam Cleanser 150 ml 29,60€

Urang True Rose Repair Essence 50 ml 39,20€

Onko joku jo muuten ehtinyt kokeilemaan Urangia..?

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

15 kommenttia
20.02.2020

Coral flash! Uusi tukka!

Niin sitten väri vaihtui taas meikän päässä!

Pinkki tukka oli kiva, mutta rehellisesti, se ei ole paras kaveri ihoni sävylle. Erityisesti haalistumaan päässyt pinkki tekee minusta aika, hmmm, kulahtaneen näköisen, tai nätisti sanottuna vähintään kalpean.

Myös tyvikasvu on baby-pinkin tukan kanssa paljon haasteellisempi kuin violetin; kontrasti tummanvaalean tyven ja pastellipinkin tukan välillä on aika kamala, ja näiden yhdistelmä ei tosiaan saa ihoa ja olemusta hehkumaan.

Toinen "rehellisesti": olen kaivannut liilaa tukkaa tosi paljon.

Yhtä vähän sen sävyn odottaisi sopivan minun lämpimänvaalealle iholleni kuin pinkin, mutta niin vain liila toimi minulla todella hyvin. En ole koskaan saanut yhtä paljon hiuskohteliaisuuksia kuin violetin tukan aikana. "Jos violetti voi kellään näyttää luonnolliselta sävyltä, niin sinulla se näyttää!" sain kuulla, ja samaa mieltä olin itsekin. Violetti on mun väri. 

Mutta se ylläpito... Sitä en kyllä kaipaa. Ja siirtyessäni Curly Girl -tyyppiseen hiustenhoitoon, värin ylläpito vaikeutui entisestään. Curly Girlin vesipitoiseen hoitoon eivät värinaamiot oikein istu, ja kun halusin tehdä Curly-hoidon lisäksi värikäsittelyn, piteni jo valmiiksi aikaa vievä CG-pesusessio vielä entisestään.

En muista kuka minulle jokin aika sitten sanoi, että miksi et palaisi lämpimään hiussävyyn. Aluksi olin ihan että "No en, haluan olla viileä..!" Mutta sitten ajatus alkoi tuntua yhä vähemmän pöljältä.

Ja siis... minähän rakastan persikkaa meikkien maailmassa...! Ja enkö muka joskus ollut katsellut "sillä silmällä" jotain mehukkaan korallista tukkaa värivalmistajan brosyyrissä..? Olin..!

Lähdössa kampaajalle

Joten: good-bye pinkki.

Ja tervetuloa koralli.

"Kylmästä lämpimään...."

Hiuksista tuli mielestäni tosi kivat! Ja mikä muutos ihon sävyyn..! Kampaajakin sanoi, että näytin värin jälkeen siltä kuin olisin juuri tullut suihkurusketuksesta tai etelän lomalta..! :D

(Okei - en tuossa hyvin valottuneessa kuvassa kylläkään...)

Hiukseni värjättiin jälleen Celeb Luxurylla; kampaajani Saara miksasi Coral-värinaamioon tujauksen ruusukultaa ja ihan pienen tipan kirkasta pinkkiä ettei tuloksesta tulisi liian oranssi.

Tulihan siitä kyllä aika porkkanainen, mutta mukana on juuri sopivasti pinkkiä että tulos on kuitenkin koralli! Niin ihana!

En liilan tukan aikana osannut käyttää persikkaisia meikkejä lainkaan, ja ne ovat levänneet viimeiset 3,5 vuotta.

Nyt pääsen taas leikkimään toisella lempimeikkisävylläni...!

Hauskasti - minulla on lempiluomiväreistäni sama parivaljakko sekä liilana että persikkaisena :) Urban Decay & vanhat Yves Rocherit - lyömätön kaksikko! Vuoden kuluttua ehkä UD:n Fireball on kuopalla samalla lailla kuin Tonic. <3

Laveran lemppariposkipunani sopivat nekin nyt ihan täydellisesti tukkaan...! Columbine Pink on kuin Urban Decayn Fireballin sisar; kummassakin on sekä pinkkiä että persikkaa. <3 Käytän Columbine Pinkiä myös luomivärinä :)

Ehdin muuten hankkia kolme paria uusia silmälaseja ennen hiusvärin vaihtoa. Niistä kahden sävy oli sovitettu pastellipinkkiin tukkaan. D'ough!

Nämä puuteriset Guccin sangat sopivat onneksi tosi hyvin myös korallin tukan kanssa. Ne näyttävät ikäänkuin muuttavan sävyä hiusten mukaan - kun sovitin niitä optikolla, ne näyttivät vaaleanpunaisemmilta. Nyt ne näyttävät vesimeloniselta haalealta korallilta...! Ehkä ne hejastavat hiusten sävyä..?

(Näytänpäs mä nörtiltä näissä rillikuvissa..! :D)

Edit. Joku kysyi (syystäkin) Instagramissa tyvikasvusta - miksei sitä värjätty. Se itse asiassa raidoitettiin. Kampaaja ehdotti raidoitusta vaalennuksen sijaan, jotta tyvikasvu olisi jatkossa miedompi ja jotta säästäisimme mun superkuivaa tukkaa.

Mullahan ei enää hiuspohja rasvoitu ollenkaan (!!) ja hiukset ovat todella kuivat. Se, että tukka ei rasvoitu, on tietysti kivaa siinä mielessä ettei enää tarvitse kärsiä "limatukka"päivistä, mutta nyt todella huomaa, kuinka tärkeitä hiuspohjan omat rasvat ovat hiuksen voitelussa - ilman omia rasvoja hiukset ovat entistä kuivemmat  :/

Nämä Hilfigerin puuteriroosan sävyiset kehykset taas eivät oikein sovi korallien hiusten seuraan... Hmmmh...

No, ehkä ne sopivat paremmin kun koralli haalistuu...?

Mitä te tykkäätte mun uudesta hiussävystä?

Pinkki, liila vai koralli? Mikä paras? ^_^

30 kommenttia
19.02.2020

Anti-age-ajatuksia ja lempeitä tapoja jarruttaa juonteita

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Niin minusta vain tuli kollageenijauheen säännöllinen käyttäjä.

Kuten jo muinoin blogia perustaessani ounastelin, anti-age-hoito on noussut kiinnostavimmaksi ihonhoidon osa-alueeksi nyt kun saavutin keski-iän maagisen rajan.

Rakastan testailla aktiiviaineiden vaikutuksia iholla, mutta aina niiden vaikutusten havainnointi ei ole niin yksiselitteistä. Minulla on perimän ja kenties hyvien ihonhoitotapojenkin suoma onni saada nauttia vielä 4-kymppisenäkin hyvästä ihosta, joka on aika lailla ongelmaton, tasapainoinen, kirkas ja helppohoitoinen.

Ainoa selkeä 'ongelma' ovat juonteet, jos niitä nyt tällä sanalla haluaa kutsua, sillä eiväthän ne itse asiassa ole ongelma vaan luonnollinen seuraus iän karttumisesta.

Ihon ikääntymistä on kuitenkin kahdenlaista; luonnollista ja biologian sanelemaa, ns. sisäistä vanhenemista, ja sitten ulkoista, elintapojen sanelemaa vanhenemista.

Vaikka muuten olen säilynyt mielestäni nuorekkaana niin mieleltäni kuin keholtani, sain ihoanalyysissa kuulla, että silmänympärysihoni on kunnoltaan ikäistäni vanhempi. Se ei yllättänyt.

Elintapani ovat suorastaan kerjänneet ihon haurastumista ja solujen ennenaikaista vanhenemista; olen maannut auringossa varmasti yhteensä monta vuotta (!), jos kaikki tunnit elämäni ajalta laskettaisiin yhteen.

Suojasinko herkkää ja ohutta silmänympärysihoa? En. Ei tullut mieleenkään levittää silmien ympärille jotain vahvempaa aurinkosuojaa, ja aurinkolaseja aloin käyttää vasta päälle 3-kymppisenä.

Silmänympärykset 2014 - ikääntymisen merkit alkoivat näkyä

Räätälöin silmienympäryksilleni siis oikein kunnon ”ulkoisen vanhenemisen kuurin” silkkaa naiiviuttani ja nuoren ihmisen huolettomuutta. ”Kun mitään ei vielä näy, ei tarvitse välittää.”

Tulokset alkoivat näkyä, kun lähestyin neljää kymmentä ikävuotta. Nyt aikaa ei tietenkään enää voi kääntää takaisin, eikä ihovaurioita maagisesti poistaa. Enkä haluakaan, otan vastuun elämäntyylistäni ja tiedän kuitenkin nauttineeni kaikista hetkistä lämpimän auringon alla. :) <3

Mutta, en kiellä, ettenkö kauneudenhoidosta kiinnostuneena alan ihmisenä ole utelias keinojen suhteen, joilla ulkoisen ikääntymisen merkkejä voi hidastaa nyt, kun olen vanhempi ja elämäntavoiltani vähän viisaampi.

Minulle on ehdotettu pistoshoitojakin ikääntymisen merkkien ”piilottamiseen”, mutta tällaiset invasiiviset toimenpiteet eivät ole minun juttuni. Olen enemmän kiinnostunut lempeistä keinoista ravinnon, kosmetiikan ja elämäntyylin keinoin.

Siinä missä iho-ongelmien kuten näppyjen, kuivuuden ja punoituksen hoitotulokset näkyvät hyvinkin lyhyen ajan sisällä, ei juonteiden hoito ole yhtä nopeaa. Juuri siksi anti-age-tuotteiden vaikutusten arviointi on niin haastavaa. Anti-age-tuotetta tulee käyttää yleensä vähintään neljä viikkoa ennen kuin mitään muutoksia voi odottaa, ja selkeitä tuloksia voi odottaa vasta usean kuukauden säännöllisen käytön jälkeen.

Ja muistaako kukaan, miltä rypyt naamassa todella näyttivät 6 kuukautta sitten? Koska muutokset ovat hyvin hitaita, silmä tottuu siihen miltä iho päivittäin peilissä näyttää. Oliko ryppy viime joulukuussa syvempi? Tjaa-a…

Kotikonstein ei myöskään ole mahdollista mitata juonteiden todellista syvyyttä tai muita ikääntymisen merkkien mittareita. Niinpä anti-age-tuotteiden tulosten arviointi on lopulta yhtä kuin asianomaisen oma fiilis, miten hän itse kokee.

Minä olen kokenut, että anti-age-hoito on vaikuttanut ihooni. Olen ihonhoitotieteen pesunkestävä nörtti, ja käytän ihoni anti-age-hoitoon vain aineita, joilla on tieteellisen tutkimuksen tukema vaikutusmekanismi ja todetut hyödyt.

Tiedostan, että parhaat tutkitutkaan tähtiainesosat eivät vaikuta samalla tavoin kaikkien ihoon, mutta ainakin tiedän, että näiden aineiden potentiaali on paras mahdollinen. Hoidan ihoani vain parhaalla potentiaalilla.

Kollageeniravintolisä kuuluu näihin.

Oslo Skin Lab The Solution: Anti-Wrinkle Collagen on puhdasta hydrolysoitua kollageenijauhetta sisältäen tyypin 1 kollageenia, jossa kollageeniproteiini on pilkottu peptideiksi.

Miten sisäisesti nautittu kollageeni voi vaikuttaa ihoon? Sitä kysyy teistä moni, ja vastataan siihen aiemmin esitetyn kommentin kautta.

Kommentti: "Lääkärimieheni mukaan sisäisesti nautittu kollageeni hajoaa ruoansulatuselimistössä kuten ruokakin, eikä siitä mitenkään voi muodostua ihmisen kollageenia."

Vastaus: kollageeniravintolisän vaikutus ihoon ei perustu siihen, että siitä itsestään muodostuisi elimistössä kollageenia, vaan siihen, että kollageeni I:n aminohapot kykenevät kehossamme stimuloimaan kollageenin tuotannosta vastaavia soluja (fibroblasteja).

Kirjoitettuani Oslo Skin Labin valmisteesta ensimmäisen kerran kesällä 2017, on kollageeniravintolisistä tehty sen jälkeen lisää tutkimuksia, jotka tukevat sisäisesti nautittujen peptidien hyödyllisiä vaikutuksia ihon ikääntymisen merkkeihin.

Esimerkiksi tämä, joka näytti kollageeniravintolisän lisäävän ihon elastisuutta, kosteutta ja kollageenin tiheyttä.

Tapoihini kuuluu kyseenalaistaa melkein kaikki, enkä kollageeninkaan kohdalla sano, että hyöty on aukottomasti kiistaton. Omakin kokemukseni perustuu vain fiilikseen, ja siihen mitä itse näen peilissä.

Mikä kuitenkin on totta, on se, että juonteeni ovat kollageeniravintolisän käytön aloitettuani pysähtyneet. Kuvatkaan eivät ole tieteellinen todiste, mutta jotain ne kertovat. Minulle ne kertovat jotain mieleistä. :)

Juonteet alkoivat näkyä ihollani kun olin 35-vuotias, ja muutokset 35:n ja 38:n ikävuoden välillä olivat merkittävät. Juonteet syvenivät nopeasti, iho oheni ja väliaikaiset aurinkorypyt muuttuivat pysyväksi juonteiden verkoksi ja harakanvarpaiksi.

Aloitin Oslo Skin Labin käytön vuonna 2017, ja viimeisen kolmen vuoden aikana ihoni on pysynyt käytännössä samannäköisenä. Kolmivitosena alkanut muutosten kiihtyvä tahti hidastui, tai jopa pysähtyi.

Onko se kollageenin vai muun ansiota, en tiedä, mutta aion jatkaa kollageenin käyttöä.

Tutkimustulokset puoltavat sisäisesti nautittujen peptidien hyötyjä iholle, ja skeptisetkin kosmetieteilijät myöntävät, että mekanismi on olemassa (lähde), joten en menetä mitään hyödyntämällä tämänkin vaivattoman anti-age-hoidon mahdollisuuden. :) Ihosta tulee kollageenin ansiosta kimmoisampi ja vastustuskykyisempi.

En käännä kellon viisareita taaksepäin. Olen lempeästi ja luonnollisesti hidastanut niiden kulun ihollani.

Kokeile sinäkin ja katso, mitä sinun peilisi sanoo. :)

Tilaa Oslo Skin Lab The Solution -kuukausiannos tästä kokeiluhintaan 22,80€ (norm. 56,90€), sen jälkeen 39,80€ / pakkaus kerran kuukaudessa kotiin toimitettuna. Ei sitoutumis- eikä irtisanomisaikaa, tilauksen voi lopettaa milloin tahansa.

Jauhe sekoitetaan veteen tai vaikka jogurttiin, eikä se maistu miltään. Annostikut on helppo ottaa reissuun mukaan, mikä sopii erityisesti minun elämäntyyliini.

Jauhe ei sovi vegaaneille.

12 kommenttia
11.02.2020

Vuoden 2019 parhaat tuotteet

Vihdoin löytyi aikaa kirjoittaa valmiiksi postaus viime vuoden parhaista tuotteista!

Toteutan nämä Vuoden Parhaat -listaukset aina niin, että täytän listaa vuoden aikana sitä mukaa kun kohdalle osuu WOW-efektin tuova tuote. Vuoden lopussa käyn listan läpi ja mietin, puuttuuko sieltä mahdollisesti jotain.

Katselen lopullista listaa, jätän kokonaisuuden hautumaan, ja katson sen läpi uudelleen vielä juuri ennen valmiiksi kirjoittamista. Pudotan tässä vaiheessa usein samankaltaisia tuotteita pois. Jos listalla siis on muutamia hyvin samankaltaisia tuotteita, pyrin jättämään jäljelle vain sen Ihan parhaan :)

Tältäkin listalta tippui muutama pois viime hetkillä.

Katsotaan, mitkä tuotteet jäivät tarkan seulan jälkeen jäljelle :)

Tuotteet eivät ole missään järjestyksessä, paitsi että tämä ihan ensimmäinen ansaitsee erityismaininnan: se on ollut vuoden 2019 Löytö isolla L:llä: Dermosilin BB-voide.

DERMOSIL IDEAL BB CREAM on ohut, kosteuttava, erittäin miellyttävän tuntuinen ja ihooni täydellisesti sulautuva BB-voide.

Esitellessäni sen syksyllä vertasin sitä Lumene Nordic Girlin lopetettuun timanttiseen CC-voiteeseen, ja tuntumaltaan sekä jäljeltään nämä kaksi ovatkin hyvin samankaltaiset, Dermosil vain on juoksevampaa koostumukseltaan.

Minulla on Nordic Girlin CC-voidetta jemmassa vielä kaksi tuubia (ostin sitä varastoon kun kuulin että se lopetetaan), mutta itse asiassa olen siirtynyt kokonaan käyttämään Dermosilin versiota. Syy? Sen sävy on minulle vielä parempi kuin Nordic Girlin. Käytin Nordic Girliltä sävyä Nude 2, ja Dermosililta sävyä Medium Beige. Medium Beige on Nude 2:a lämpimämpi, ja siksi minulle parempi.

Ennen - jälkeen Dermosil BB-voiteen

Ideal BB Cream on ihan älyttömän hyvä, ja sen voi hieraista paikolleen nopeasti sormin vaikka minkälaisessa kiireessä, ja se levittyy superkauniisti ja tasaisesti.

'Arjen perusmeikkipohjani on nykyään Dermosil BB + mineraalimeikkipuuteri. Holy Grail -osastoa. 🙌

EKOPHARMA MINTTU-HIUSGEELI. Vaikka tässä ei mitään sijoja pitänyt alkaa jakamaan, niin kyllä Minttu-geelille voisi hopeamitalin kaulaan ripustaa. Se on Dermosil BB-voiteen ohella vuoden kirkkaasti parhaita löytöjä.

Kotimainen, luonnonkosmetiikkaa, hoitava, kosteuttava, tekee hiuksiin luonnolliset, joustavat ja pehmeät kiharat. Raikas piparmintun tuoksu kruunaa tuotteen. Parhautta. Tätä tulen ostamaan uudestaan ja uudestaan, mikään muu geeli ei tee yhtä pehmeitä kiharoita.

GARNIER BIO MULTI-USE RESCUE BALM. Luonnonkosmetiikalla jatketaan; Garnier rynnisti vuonna 2019 viimein sertifioidun luonnonkosmetiikan markkinoille edullisella Bio-sarjallaan, josta minun suosikikseni kohosi erittäin miellyttävän tuntuinen, täyteläinen Rescue Balm.

Kuivan ihon tuhti voide ei ole nimensä mukaisesti ihan balmia (yleensä 'balmilla' viitataan vedettömään koostumukseen), vaan samettisen pehmeää voidetta. Käytän tätä käsi- ja jalkavoiteena.

100% PURE COFFEE BEAN CAFFEINE EYE CREAM. Kosteuttava, heleyttävä ja pehmentävä vaniljapommi, sitä on tämä ihastuttava silmänympärysvoide.

Voiteessa on makuuni ihan täydellinen medium-täyteläinen koostumus, se tuntuu samalla ravitsevalta ja kosteuttavalta ja jättää silmänympärysihon hämmästyttävän kuulaaksi ja levänneen näköiseksi. Hämmästyttävän siksi, että tuotteessa ei ole mitään lisättyä kuulto-pigmenttiä. En tiedä mistä efekti tulee mutta ihastelen sitä joka kerta.

Coffee Bean -silmänympärysvoiteen käyttäjän täytyy muuten todellakin pitää vaniljan tuoksusta, ja minä onneksi pidän. Näin gourmandiin ihonhoitotuotteen tuoksuun harvoin törmää...

Kofeiinia, vihreää teetä, ruusunmarjaöljyä ja runsaasti antioksidantteja sisältävä voide on kuin joka-aamuinen hemmotteleva herkkuhetki iholle sekä tuoksuaistille. <3

ATOPIK ANTI-AGE TEHOKOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE. Tämä superkosteuttava "kuin vesimäinen seerumi" -suihke nousi jo Vuosikymmenen Parhaat -listalleni, joten totta maar sillä on paikka täälläkin.

Yksinkertaisesti kosteuttavin täysin vesimäinen tuote jota olen koskaan käyttänyt. Ihanan tuntuinen ja plussaa tietysti kotimaisuudesta ja luonnollisuudesta. Tämän suihkeen rinnalla kilpaili BTB13:n suihke; Ultimate Moisturizer, joka on saman valmistajan ja oikeastaan ihan yhtä hyvä - mutta Atopikin pullo on nätimpi ja suihkemekanismi miellyttävämpi :D

BENECOS IT PIECES -LUOMIVÄRIT JA NATURAL EYEBROW -KULMAGEELIT. Väliin vähän värikosmetiikkaa. :) Itse asiassa tämän vuoden listalle ei kovin paljon värikosmetiikkaa edes päässyt.

Benecos teki viime vuonna muutamia todella onnistuneita uutuuslanseerauksia, niiden joukossa huikean hyvät kulmageelit (erittäin hyvät sävyt ja fantastinen pito!) sekä It Pieces -refill-palettisysteemi. It Piecesin myötä Benecos paransi luomiväriensä laatua huimasti, ja uusi koostumus on todella pehmeää ja helposti levittyvää. Kuten kaikissa sarjoissa, It Pieces -luomiväreissäkin on laatueroja, mutta suurin osa on todella pigmenttisiä ja upeasti levittyviä.

Omat suosikkini ovat arkiset liilat Ballerina Glam ja Prismatic Pink, jotka olen käyttänyt ihan kuopille :) Myös sarjan highlighterit ovat törkeän hyvät.

KORRES VIBRANT COLOUR -POSKIPUNAT. Korresia ei juuri meikeistään tunneta, vaikka pitäisi kyllä (niistäkin), sillä kreikkalaiset yrttikosmetiikan taitajat osaavat tehdä myös todella hyvää työtä värikosmetiikan saralla.

Tutustuin viime vuonna Korresin meikkeihin oikein perusteellisesti, ja joukossa oli useitakin helmiä. Listalle valikoituivat nämä superkauniit poskipunasävyt Golden Pink (viileä) ja Luminous Apricot (lämmin).

ESSENCE INSTA-CARE LIPSTICK. Viimeinen värikosmetiikan tuote listalla ovat Essencen ihanan tuntuiset, pehmeät ja huulirasvamaiset Insta-Care-huulipunat.

Löysin beigen sävyisen Insta-Care-punan unohtuneena jostain triljoonista PR-pusseistani, kokeilin tylsän väristä pötkylää hetken mielijohteesta (tunnustan olleeni heittämässä sitä pois), ihastuin stickin koostumukseen välittömästi, totesin ettei sävykään ollut hullumpi - ja kirmasin Tokmannille ostamaan kaksi punaisempaa sävyä :D 

Vaikka näiden koostumus on huulirasvamaisen hoitava, pigmenttiä kyllä piisaa ja huulilla tulos on kuin huulipuna. Fantastisen miellyttävän tuntuisia! Harmi ettei väriskaala ole vielä laajempi.

CELEB LUXURY VIRAL COLORWASH -SHAMPOO. Jäätävän hyvä värjäävä shampoo - vaikea käsittää miten pelkällä shampoolla voi saada niin intensiivisen sävyn! Eikä shampoo edes tahraa käsiä! Sarjan sävyttävä hoitoaine on paljon miedompi värjäävältä teholtaan (siitäkin tulossa esittely jossain vaiheessa).

Shampoo on lisäksi silikoniton (mutta sisältää silikoniyhdisteitä, eli ei sovi puritistiseen Curly Girliin).

Shampoon miinukset? Typerä nimi ('Celeb Luxury', ehh...) sekä hinta: 39 euroa.

BTB13 PRO-AGE VITAMIN MASK. Palaamme ihonhoidon pariin. Jälleen kotimaista osaamista - BTB13 yllätti minut kokonaisuudessaan oikein positiivisesti ja löysin sarjasta monta hyvää tuotetta.

BTB13 on lähes-luonnonkosmetiikka; muut ainesosat ovat käytännössä luonnonkosmetiikan kriteerit täyttäviä, mutta nimikkoainesosa, l-karnitiini-aminohaposta ja oroottihaposta muodostuva BTB13 ei.

Sitruunakreemin tuoksuisen Vitamin Maskin koostumus on ravitseva ja tuntuu iholla hemmottelevalta. Sitä voi käyttää naamiona tai yövoiteena, itse olen käyttänyt tätä enimmäkseen yövoiteena.

Vakuuttava hoitavien aineiden koostumus sisältää vesimelonin siemenöljyä, ruusumarjansiemenöljyä, mangonsiemenvoita, jojobaöljyä, a- ja c-vitamiini vitamiinia,  ubikinonia, skvalaania, hyaluronihappoa, peptidejä ja pantenolia. Aivan ihana hoitotuote ikääntyneelle, hauraalle ja kuivuneelle iholle!

LAVERA FIRMING TWO-PHASE TREATMENT. Nämä ampullit, nämä ampullit... Monet hartaat laulut on näille tehotipoille jo laulettu, ja vielä olisi tämä Vuoden Parhaat -finaali tulossa.

Laveran onnistuneimpia tuotekehittelyn tuloksia; innovatiivinen kaksifaasinen tehohoito jättää ihon niin pehmeäksi, sileäksi, ravituksi ja hyvän tuntuiseksi että mielessään sitä hykertelee saaneensa parilla kympillä "köyhän miehen Dior-hoidon" kotiin :D Lavera on edullinen päivittäiskosmetiikkasarja, mutta tämä tuote tuntuu eksyneen marketin hyllylle selektiivisten kultareunaisten lasipurkkien osastolta.

YA NATURAE -SEERUMI. YA:n seerumi ei ole viime vuoden lanseerauksia, mutta tutustuin siihen vasta vuonna 2019.

Tämä ihanasti pehmentävä maitoseerumi otti välittömästi harteilleen Dermosilin eeppisen Kanerva-seerumin jättämän viitan. YA Naturaen seerumi tuntuu hyvin samanlaiselta ( = yhtä hyvältä) kuin edesmennyt Dermosil Kanerva, mutta tuoksuu erikoiselle.

Tuoksusta käytiin keskustelua kun esittelin YA-seerumin blogissa, ja kävi ilmi, että ihmiset haistavat tämän hyvin eri lailla. Minun nenääni tämä tuoksahtaa yhä kevyesti kalanmaksaöljyltä. Mutta olen jo tottunut siihen :D Jälleen plussaa kotimaisuudesta!

NOVEXPERT VITAMIN C BOOSTER. Vielä jatketaan seerumeilla... niitä pääsikin listalle eniten! (Olen seerumisti. ❤️)

Novexpertin raikas, "liukas" ja ihanan tuoksuinen seerumi oli suosikkini suuressa c-vitamiiniseerumivertailussani. Se tuntuu iholla todella miellyttävältä, tuoksuu hyvältä (makealta!) ja on pakattu järkevään, värjättyyn pumppupulloon joka säilyttää c-vitamiinin stabiilimpana kuin pipettipullot.

Toisaalta Novexpertin seerumi saa minulta myös kritiikkiä, sillä se on värjätty keltaiseksi mikä estää kuluttajaa havainnoimasta jos/kun seerumi on hapettunut. Tämä on kyseenalainen kikka, jota en Novexpertin kaltaiselta brändiltä ehkä odottaisi. Voihan väriin olla jokin muukin syy, sitä en tiedä. Joka tapauksessa, seerumi on ainesosiltaan laadukasta luonnonkosmetiikkaa, on pakattu fiksusti ja tuntuu ihollani todella hyvältä - paikka listalla. 👍

MOSSA GLOW COCKTAIL -SEERUMI. Mossan Glow Cocktail kuuluu suuresti fanittamaani emulsiomaisten seerumeiden joukkoon, ja tämä on sen verran "runsas" että riittää etenkin kesällä yksinään - ehkä monella sekaihoisella talvellakin.

Mossa julkaisi viime vuonna toisenkin tosi hyvän seerumin, Derma+:n, joka olisi yhtä lailla voinut olla listalla. Glow Cocktailin hedelmäinen tuoksu siivitti sen kuitenkin edelle, ja sen pigmenttiläiskiä kirkastava koostumus tarjoaa myös paremmat hyödyt juuri minun iholleni.

HOLIKA HOLIKA 3 SECONDS STARTER. Hauskan mysteerituote-sokkotestin kautta löytynyt superkosteuttaja.

Sarjassamme tuotteita, joita en ikinä tulisi kokeilleeksi nimen tai ulkonäön perusteella (näyttää partavaahdolta tai joltain suunraikastajalta..!). Kiitos lukijan järjestämän sokkotestin, löysin tämän loistavan kosteuttavan hoitonesteen! 👍 Täydellinen tuote 7 Skin Methodin tyyppiseen kerrostukseen, eikä lähmää ihoa vaikka lataisit kuinka monta kerrosta..!

SKIN REGIMEN EXFOLIATING FOAMING POWDER. Jos palkitsisin viime vuodelta yksittäisiä Parhaita Sarjoja, Skin Regimen olisi yksi niistä. (BTB13 olisi toinen).

Tykästyin Skin Regimenin tuotteisiin valtavasti; koko konsepti ihonhoitofilosofiasta graafiseen ilmeeseen ja tuotteiden koostumuksiin teki minuun vaikutuksen. Listalle olivat kärkkymässä myös Skin Regimenin putsari sekä retinoliseerumi, mutta päädyin vähän erikoisempaan tuotteeseen: vaahtoavaan, erittäin hienojakoiseen kuorivaan jauheeseen.

Entsymaattisesti kuoriva jauhe sekoitetaan kämmenellä veteen ja hierotaan kasvoille. Hierottaessa se muodostaa kevyesti vaahtoa. Jauhe hioo ihoa hetken myös mekaanisesti, mutta "sulaa" nopeasti. Entsyymit viimeistelevät kuorivan vaikutuksen. Vaahtoa pyöritellään iholla hetki ja huuhdotaan pois. Iho jää pehmeäksi kuin vauvan peppu.

Kas tässäpä tämän - tai siis viime - vuoden katsaus :)

Aiemmat vuodet löydät täältä:

Vuoden 2018 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2017 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2016 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2015 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2014 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2013 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2012 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2011 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2010 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2009 Parhaat Tuotteet
P.S. Kuka on hereillä lukemassa blogeja illalla kymmenen jälkeen? :D Vähän mietin, että tämä olisi ollut varmaan parempi julkaista vasta aamulla kun on enemmän ihmisiä liikkeellä someviihteen ihmemaassa. Mutta juttu valmistui juuri nyt, ja itse asiassa on kivempaa laskea kirjoitukset vesille heti kun ne valmistuvat, sen sijaan että aina laskelmoisi mihin kellonaikaan teksti tavoittaa parhaten ihmisiä... :)

44 kommenttia
1 2 3 22 23 24 25 26 27 28 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat