Tällekin haluan omistaa oman postauksen: Laveran uusi High Lash Mascara! 💫
Mulla on tulossa myöhemmin tässä kuussa postaus, jossa esittelen enemmänkin Laveran uusia meikkejä, mutta nyt kun päätin alkaa postata useammin lyhyempiä tuotearvosteluita, High Lash pääsee "ulos" ennen muita! :) Ja tämä tuote ansaitseekin oman fiilistelypostauksen, niin hyvä se on! Olen saanut Laveran meikit sarjan maahantuojalta.
Muistatteko, kun tuossa kuukausi takaperin kerroin epäonnisesta ripsarivuodestani? Olen tänä vuonna onnistunut ostamaan viisi ripsiväriä, joista yksikään ei tuonut sellaista tulosta, josta pidän, ja tuuheiden ripsien saaminen on ollut työn takana.
(Ymmärrän toki lähtötilanteenkin haasteet - mulla on hyvin hentoiset ja aika harvat ripset, joihin on ylipäänsäkin vaikea rakentaa volyymia, mutta silti - ripsarien kyvyssä pakata ripsiin massaa on valtavan suuria eroja.)
Kun sain testiin Laveran uuden High Lash Mascaran, yllätyin iloisesti! Ottaen huomioon, että synteettisillä maskaroilla on maine huomattavasti laadukkaampina ripsareina kuin luonnollisilla, tuntui suorastaan ironiselta, että vuoden paras maskara onkin luonnonkosmetiikkaa. ✨
Ensinnäkin: High Lash kerrostuu nopeasti ja tekee ripsistä todella paksut, ja tällä kertaa myös harja on mun silmiin sopiva!
Laveran viime vuosina ilmestyneet maskarat Lash To Impress ja Black Obsidian ovat paksuharjaisia, ja vaikka saan niilläkin kivasti volyymia, niiden harjan muoto on liian suuri mun silmille, eikä niitä siksi tule käytettyä.
Siitä, kun Lavera on edellisen kerran julkaissut mun suosikiksi muodostuneen ripsarin - tai kaksikin - on muuten vierähtänyt jo kuusi vuotta.
Ihana miniharjainen Natural Definition sekä todella runsaat sekä taivutetut ripset tuonut Powerful Lashes julkaistiin vuonna 2018. Harmittaa edelleen, että nämä jäivät pois Laveran valikoimasta, mutta nyt High Lash'in myötä harmittaa vähemmän..! ☺️
High Lash -maskaran harja muistuttaa muodoltaan Natural Definition'in harjaa, mutta on pidempi. Massa on ohutta, kosteaa ja voidemaista, ja yllättävän kerrostuvaa - ollakseen niin kostea. (Yleensä vahamaisemmat ripsarit kerrostuvat nohevammin.)
Mielenkiintoisesti, Lavera itse määrittelee High Lash'in pidentäväksi ja erottelevaksi ripsariksi, mutta mun ripsissä tämä on ehdottomasti volyymimaskara. Tulos on myös eroteltu, mutta High Lash on mielestäni ehdottomasti enemmän tuuhentava kuin pidentävä! Vai mitä sanotte? (Toisaalta - en itse osaa koskaan nähdä eroa maskaroiden pidentävyydessä - ihan jokainen maskara tekee mun olemattoman näköisistä natural-ripsistä pidemmän näköiset jo värjäämällä ne..! :D)
Katsokaapa kuvat kerrostuvuudesta:
Lähtötilanne.
Yksi kerros.
Kaksi kerrosta.
Kolme kerrosta. 🔥 (Toisen silmän ripset alkaa mennä jo vähän liiankin paksuiksi... 😆)
Vinkki ja *mainoslinkki: * High Lash Maskara (kuten * muutkin Laveran tuotteet) on parhaillaan Joliella -30% alennuksessa ja maksaa 14,49€ (norm. 20,70€).
Lumene-floppi....
...tähän kun ottaa verrokiksi vaikkapa Lumenen Nordic Berry -maskaran, joka tässä kuvassa on tuonut ripsiini kaikkein muhkeimman tuloksensa, voi helposti ymmärtää iloni Laveran suorituksesta! 😍
Tässä vielä mun tämän päivän Lavera-meikki - luotu alusta loppuun vain Laveran meikeillä. :)
Näistä lisää sitten, kun esittelen kaikki Laveran tämän vuoden uutuusmeikit :)
Pitkästä aikaa rehellistä "Sanni ihmettelee" -asiaa.
Söin eilen kuvan ruoka-annoksen.
Vaikka kasvisruokien laatu on parantunut ja monipuolistunut aivan huimasti viime vuosina, aika ajoin saa yhä törmätä ajatukseen, että kasvisruokailijalle "riittävät" pelkät kasvikset - ilman proteiinia. Suomenlinnassa eilen lounaaksi nauttimani porkkana-palsternakkapyörykät kera muusin ja parsakaalin -annos sai minut pohtimaan, miksi tällaisia annoksia on yhä tarjolla. (Tilasin annokseeni erikseen vuohenjuusto-lisän, että sain siihen proteiinia.)
Kyllä - tiedostan aiheen olevan "ensimmäisen maailman ongelmat" -osastoa, ja ilman muuta arvostan ruokaa ja sitä, että saan elää maassa jossa emme koe nälkää. Esiin nostamani seikka ei missään tapauksessa ole merkittävä huolenaihe. Se on kuitenkin asia, jota perustellusti ihmettelen, ja joka on mielestäni pinnallisessa ulottuvuudessaankin väärin. Joten sallinette minulle tämän asian ääneen pureskelun.
En näe itseäni aatteellisena ravitsemus-aiheen taistelijana, mutta välillä tasa-arvoa vaativa ääni nostaa päätään ruoka-asioissa. Erityisesti kasvisruoka-asioissa. Ajatelkaa tilannetta, jossa lihansyöjälle tarjottaisiin pelkkiä perunakroketteja kera perunamuusin. Menisikö läpi? Ei menisi, sillä lihansyöjän lautasella on aina proteiinia, koska hän syö lihaa. Proteiinin lähde on itsestäänselvyys. Olen lukuisat kerrat kuullut lihansyöjien toteavan, ettei ruoka-annos ole ylipäänsä kokonainen ilman lihaa tai kalaa.
Sekasyöjien ruoka-annoksissa proteiini on siis aina annoksen pääraaka-aine. Seurana tarjotaan lisukkeita kuten kasviksia ja jokin hiilarin lähde kuten perunaa, riisiä tai pastaa. Jos sekasyöjän buffetissa on kasvispyöryköitä, nekin ovat lisuke.
Kasvissyöjän kohdalla asia ei olekaan niin. Kasvissyöjälle voidaan silmääkään räpäyttämättä ja asiaa kyseenalaistamatta tarjota pääruoaksi lisuketta kera lisukkeen. Kuten nyt klassisena esimerkkinä juureksia eri muodossa; pihvinä, pyörykkänä, muusina, keitettynä. Tai jopa pelkkää hiilaria, kun puhutaan risotosta.
Kutsukaa minua oudoksi tai lillukanvarsiin tarttujaksi, mutta mun mielestä tämä on väärin. Kun kerran viralliset ravitsemussuosituksetkin puhuvat lautasmallista, jossa on aina proteiinin lähde, miksi tämän ei tarvitse toteutua kasvisruokailijan kohdalla?
Kohdistan kysymykseni ennen kaikkea ravintoloitsijoille, jotka tarjoavat lounas- ja a la carte -listoillaan kasvisruokaa. Eikö juurespihvejä kokkaavilla keittiömestareilla ole mitään kunnianhimoa tai kiinnostusta ravitsemuksellisesti monipuoliseen kasvisruokaan? Vai onko kyse kustannuksista?
Liha ja kala eivät ole pelkästään täyttävämpää ruokaa, ne ovat myös kalliimpia raaka-aineita kuin juurekset, riisi tai makaroni. A la carte -listoilla tämä otetaan huomioon ja kasvisruoat maksavat vähemmän kuin muut ruoat. Lounaslistoilla hinta on kuitenkin sama, valitsit sitten lihapullat tai porkkanapullat.
Porkkanaa kyllikseen legendaarisessa kasvispihvi-annoksessa
Yksi hämmentävimmistä ravintolakasvisruoista joita olen elämässäni syönyt, koostui lähes pelkästään porkkanasta. Nimellä Kasvispihvi kulkenut annos koostui porkkana"pihvistä" (iso viipale höyrytettyä porkkanaa), keitetyistä porkkanoista ja porkkana-voikastikkeesta kera juuresten, sienen ja sipulin...! Tämä varsin oranssi taideteos nautittiin Kuopion jo edesmenneessä ravintola Rustik'issa.
Jotenkin ymmärsin tämän tyyppisiä ruokia paremmin silloin, kun ei vielä ollut tämän päivän kasvisproteiinitarjontaa. Mutta nyt kun erilaisten vegeproteiinien tarjonta on aivan v-a-l-t-a-v-a, ei pitäisi olla mitään syytä tai veruketta olla käyttämättä kasvisruoassa asiallista proteiinin lähdettä.
👉 Kaverien kekkerit ovat kenties asia erikseen, mutta jos menette ravintolaan, odotatteko, että listan kasvisruoissa on myös proteiininlähde?
En tiedä, ehkä mä olen vain "metsittynyt" omaan ajattelutapaani, jossa lautasella kuuluu aina olla proteiinin lähde ja muutenkin monipuolisesti eri ravintoaineita, ja siksi aihe menee mulla tunteisiin. Voihan olla, että moni kasvissyöjä todella syö pelkästään kasviksia ja on ihan tyytyväinen proteiiniköyhiin ruokiin..? Ja se on syy, miksi näitä "juureksia kera juuresten" -annoksia yhä näkee?
.
P.S. Onneksi on myös paljon ravintoloita, jotka tarjoavat kekseliästä, ravitsevaa sekä proteiininkin huomioivaa kasvisruokaa. Kaikki kunnia näille paikoille.
Mutta... aina kun törmään juures-viritelmiin, olen vain niin pettynyt. (Ja ehkä vähän suuttunutkin, puhtaasti ruokatasa-arvon näkökulmasta.)
Tänä kesänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun vaihdoin ruokavalioni vähähiilihydraattiseen.
Muutin ruokavalioni ja ruokailutottumukseni täysin päälaelleen: siihen saakka päivittäinen ruokani oli koostunut jopa 90% hiilihydraateista.
Tarkoitus oli kesällä 2011 tehdä kokeilujakso, jonka avulla vieroittaisin itseni pahimmasta pasta- ja leipäaddiktiosta ja jatkaisin ns. fiksummalla ja terveellisemmällä lautasmallilla. Uusi ruokavalio tuntuikin niin hyvältä, että paluuta pastan tai muun tyhjäenergisen höttöhiilarin pariin, edes kohtuudella, ei enää tullut. Koska niitä ei kerta kaikkiaan tee enää mieli. Tällä on nyt menty kymmenen vuotta :)
Ensimmäisen kirjoitukseni ruokavalioremontista kirjoitin otsikolla: Hyvä ruoka, parempi mieli.
Vähähiilarisuuden sisällä ruokailutottumukseni ovat eläneet vuosien aikana. Välillä olen ollut tiukemmalla vhh:lla, eli lähellä tällä hetkellä niin trendikästä ketogeenista ruokavaliota, välillä taas rennommalla vhh:lla, johon kuuluvat hedelmät, juurekset ja maitotuotteet sekä hitaat viljat.
Nyt ruokailutapani on vakiintunut ja noudatan rentoa, hiilihydraattitietoista ruokavaliota jossa lautanen täytetään ravinnerikkailla kasviksilla ja proteiinin lähteellä, mutta viljaakin syödään kohtuudella. Kaikki vehnä- ja sokeripitoinen loistaa täysin poissaolollaan, ja vältän yleisesti tyhjää energiaa sisältäviä ruokia.
Tyypillinen lounas #1: parsakaalia ja kalapihvejä
Kymmenen vuoden aikana olen oppinut seuraavaa minusta ja hiilihydraateista:
🥐 Nopeat hiilihydraatit kuten sokeri ja raffinoidut viljat ( = vehnä) aiheuttavat minussa erittäin voimakkaan addiktion.
🥐 Hiilihydraattipitoiset ruoat, edes ne terveelliset, eivät sovi minulle suurina määrinä. Ne johtavat aina väsymykseen, turvotukseen ja raskaaseen oloon.
🥐 Erittäin vähähiilihydraattinen ruoka (keto-ruoka) pitää oloni kaikkein virkeimpänä ja energisimpänä.
🥐 Erittäin vähähiilihydraattinen ruoka on kuitenkin pitkässä juoksussa tylsää, koska se karsii lautaselta monia terveellistenkin lähteiden hyviä makuja kuten hedelmät, juurekset ja jogurtit (maustamattomatkin). Olen kulinaristi ja rakastan hyviä makuja. Siksi keto-ruokavalio ei ole minun elämäntapavalintani.
🥐 Kokonaisuuden kannalta minulle sopii parhaiten ei-ketogeeninen, ns. hiilihydraattitietoinen ruokavalio, jossa syödään kohtuudella myös hedelmiä, juureksia, hyviä viljoja ja maitotuotteita.
Tyypillinen lounas #2: tonnikalasalaatti
Ennen kesää 2011 söin tavalla, jota nyt tuntuu vaikealta uskoa todeksi. Mutta niin vahvoja voivat addiktiot olla. Söin 90-prosenttisesti pastaa ja voileipiä. En pystynyt kuvittelemaankaan syöväni muuta.
Halusin joka ikinen päivä syödä pastaa, ja saatoin syödä sitä sekä lounaaksi että päivälliseksi. Annokset olivat hervottoman kokoisia. Pastan ainoa seuralainen oli purkista suoraan kylmänä päälle kaadettu Barillan oliivi-tomaattikastike. Päälle vähän juustoraastetta.
Salaatteja en syönyt juuri koskaan, en myöskään lämpimiä vihanneksia, poislukien silloin tällöin vaatimaton annos wok-vihanneksia riisiröykkiöiden kera. Leipienkään päälle en juuri laittanut kasviksia.
Proteiinia söin todella huonosti, koska pääruokaani oli vilja. Proteiini tuntui lähes turhalta lisältä pasta- ja riisilautasillani, koska vilja oli se, jota minun teki mieli. Välillä tsemppasin lisäämällä pastaan tonnikalaa, tai söin ranskalaisten perunoiden kyljessä muutaman Hälsan's Kökin soijapullan..!
Makeat ruoat ja jälkkärit kuuluivat jokaiseen päivääni. Söin aina jälkiruoaksi keksejä tai vohveleita, tai korvasin koko aterian rahka- ja voipullilla. Rakastin leivonnaisia ja kaikkea vehnäistä yli kaiken.
(Karkki ei kumma kyllä ole koskaan koukuttanut minua, aikuisiässä karkista tuli nopeasti paha olo ja sokeriöverit. Leivonnaisia taas saattoi syödä enemmän ilman makeusövereitä.... sitten vain kärsittiin kroonisesta turvotuksesta ja ilmavaivoista....)
Klassinen Sanni-aamiainen
Syön kaikkein eniten kasviksia. Syön niitä ihan valtavia määriä, jopa kilon päivässä. (<- siitäkin olen kirjoittanut jutun!)
Lautasmallikseni on vakiintunut 2/3 kasviksia, 1/3 proteiinia kuten kalaa, juustoa tai tofua. Hiilarin lähdekin on silloin tällöin mukana, mutta ei välttämättä edes viikottain. Minulle mieluisimmat hiilarin lähteet ovat juurekset kuten porkkana ja bataatti, hedelmät kuten omena ja päärynä sekä viljoista kaura. Hedelmiä yhdistän aina suolaiseen ruokaan kuten juustoihin ja salaatteihin. En syö hedelmiä yksinään, koska pelkän makean syöminen ei enää ole mieliteko, jota ikinä tuntisin.
Hyvin tyypillinen ruokapäiväni näyttää tältä:
AAMIAINEN: kananmunaa, juustoa ja kasviksia. Tai: kaurapuuro raejuustolla, kananmunalla ja siemenillä.
LOUNAS (päivän pääateria): salaattia tai höyrytettyjä vihanneksia kera lohen tai tonnikalan.
ILLALLINEN: fetasalaatti tai juustolautanen kera pilkottujen vihannesten. Tai: siemennäkkäri tuorejuustolla ja kylmäsavulohella + raikas salaatti.
Tyypillinen lounas #3: parsakaalia, lohta ja raastettua emmentalia
Välipaloja syön äärimmäisen harvoin. Joskus treenin jälkeen tulee välipalan tarve, ja silloin se voi olla pala kauraleipää juustolla ja paprikaviipaleilla, tai sekoitus raejuustoa ja luonnonjogurttia.
Juurekset kuuluvat minulle eniten talviruokaan. Bataatti, porkkana ja palsternakka ovat hervottoman hyviä erityisesti paahdettuina..! Kesäisin suosin raikkaampia salaatteja sekä suursuosikkiani höyrytettyä parsakaalia, joka on kenties omalla laillaan nykyinen "pastani" - minun tekee sitä mieli joka viikko..! :D (Joskus joka päivä....!)
Lähtiessäni kymmenen vuotta sitten opettelemaan ihan uutta tapaa syödä, minulla oli pitkään luova ja hyvin kokeilullinen kokkailukausi. Tein mitä mielikuvituksellisempia ruokia ja näin valtavasti vaivaa. Oli hurjan hauskaa kokeilla mm. täysin viljattomia pizzan, pastan ja sämpylän korvikkeita. Pitkään harrastin myös viljatonta ja sokeritonta leivontaa.
Makean mielitekojen pikku hiljaa kadotessa hiipui leivontaharrastuksenikin. Nykyään syön hyvinkin rutinoituneesti, ja samat salaatit, kasvikset, kalat ja juustot löytyvät lautaseltani päivittäin.
Tinoksen Marathia-ravintolassa nautittu harvinaisuus: jälkiruoka
Ravintolat ovat ainoa ympäristö, joissa saatan tehdä välillä poikkeuksia ruokavaliooni. Useimmiten vaihdan perus-hiilarilisukkeet kasviksiin, se onnistuu jokaisessa ravintolassa, mutta jos olen nauttimassa useamman ruokalajin fine dining -makumatkaa, maistan kaikkia annoksiin kuuluvia komponentteja. Jopa makeita jälkiruokia. (Tosin en pysty syömään niitä kokonaan, mutta yleensä seuralainen on vain iloinen, kun saa enemmän jälkkäriä..! :D)
On vaikea selittää "tavallisesti" syövälle, miten kiinnostus makeaa kohtaan voi oikeasti kadota aivan kokonaan. Välillä ihmiset eivät halua uskoa sitä, vaan ajattelevat, että välttelen makeaa esimerkiksi kalorien takia. Ja että makean välttely on minulle jonkinlaista taistelua ja itsensä kiusaamista. Sitä se ei ole. Ainoastaan hedelmien luonnollinen makeus on jotain, josta yhä rehellisesti pidän. Lisätyn sokerin maku taas on lähes vastenmielinen.
Liha on ainoa ruoka, jota en missään tapauksessa syö. Lopetin lihan ja kanan syömisen 14-vuotiaana, eikä ole aikomuksia tai syytäkään palata niiden pariin.
Siemenet, maapähkinävoi ja usein myös kaneli maustavat puurojani <3
Ravinteikkaita, hitaasti imeytyviä viljoja on monia, mutta minä käytän melkein pelkästään kauraa. Viljapitoisilla lisukkeilla ei edelleenkään ole luontaisesti paikkaa lautasellani, sillä täytän sen mieluummin kasviksilla, mutta aamupuuro maistuu, sekä välipalana tai iltapana kaurapitoiset näkkärit tai 100% kauraleipä.
Kaura on minulle hyvä vilja. Vaikka se(kin) aiheuttaa muiden viljojen tavoin selvästi voimakkaita mielitekoja jos syön sitä liian tiheästi, se ei kuitenkaan turvota, väsytä tai tee raskasta oloa. Se on vatsaystävällinen vilja. :)
Nykyään on ilokseni saatavilla paljon erilaisia 100% kauratuotteita sekä kauraa ja siemeniä yhdistäviä leipiä ja näkkäreitä. Nämä ovat aivan erityisen mieluisia, sillä siemenistä saa energiaa ja proteiinia. :) Lisäksi ne sopivat erinomaisesti hiilihydraattitietoiseen ruokailuun, sillä siemenet vähentävät leivän hiilaripitoisuutta ja tekevät siitä ravinteikkaamman.
Säilytän kauraleipätuotteitani pakkasessa, sillä en syö niitä päivittäin. Myönnän, että olen kuitenkin sen verran kiinnostunut uusista kaura- & siementuotteista, että niitä tulee ostettua vähän yli tarpeenkin..! :D Onneksi on pakkanen...
Lopuksi:
Tekee mieli lisätä tämä kohta, kun eilen julkaisemani oliiviöljy-story Instagramissa on aikaansaanut viestiryöpyn inboxiini 😅 "Mihin kaikkeen sä tätä käytät...?"
Käytän siis ihan valtavia määriä oliiviöljyä. Kerroin eilen Instagramissa, että aina kun menen jonkun luokse useamman päivän vierailulle, ostan mukaan oman oliiviöljyn, koska mun kulutuksella käyttäisin muuten pahimmassa tapauksessa kaikki talon öljyt. Käytän oliiviöljyä vain ruokaan, en ihonhoitoon. (Mutta eilen sitä oli pakko lorauttaa myös suihkugeelin sekaan, koska Ceralan-öljyputsarini on lopussa, ja jollain täytyi saada mineraaliaurinkovoiteet irti ihosta..!)
Olen parhaillaan sisareni luona Helsingissä, ja eilisiltaan mennessä olin käyttänyt ruoanlaittoon yli puolet torstai-iltana ostamastani 250 millin oliiviöljystä.
Kysyin IG:ssä, käyttääkö moni muukin näin paljon oliiviöljyä. Tähän saakka 45 ihmistä on vastannut 'kyllä', 356 ihmistä 'ei'. :D Epäilemättä valtaosa Pohjoismaiden ihmisistä kuuluukin ei-kategoriaan, runsas kasviöljyn käyttö ei yksinkertaisesti kuulu pohjoisen Euroopan kulttuuriin, eikä varsinkaan suomalaiseen keittiöön.
Minun nykyinen kulutustottumukseni on muotoutunut varmaankin yhdistelmästä vähähiilihydraattinen ruokavalio sekä kreikkalainen (Välimeren) ruokavalio. Vhh-ruokailussa öljyjen ja rasvojen osuus ravinnossa korostuu, ja öljyjä käytetään runsaasti maustamaan ruokaa sekä tuomaan energiaa. Välimeren maiden keittiössä oliiviöljy on täysin olennaisessa roolissa, ja sitä hulautellaan mittoja katsomatta melkein ruokaan kuin ruokaan. Ainakin kasvisruokiin. :)
Luulen, että mieltymykseni oliiviöljyyn on peräisin ennen kaikkea Kreikasta, ja kun kerran tottuu maustamaan ruokansa sillä, ei osaa enää olla ilman. 😋
Laadukas oliiviöljy itsessään voi toimia koko ruoan mausteena. 👌 Käytän oliiviöljyä jokaisella aterialla, myös aamiaisella.
Pirkan oliiviöljy ei muuten mitenkään erityisesti kuulu suosikkeihini..! :D Se on ihan hyvän perusöljy, mutta salaateissa suosin laadukkaampia oliiviölyjä kuten Terra Cretaa.
*
Tällaisia ruoanmakuisia ajatuksia ja pohdintoja tänä lämpimänä sunnuntaipäivänä :) Minä lähden tästä pakkaamaan eväskoria pyöräretkelle...! 😊
Rakastan puhua ruoasta. Erityisesti rakastan ravintolaruokien ihailua sekä kritisoimista - kumpi vain on milloinkin tarpeen. (Tänään kumpikin.)
Kasvisruoat ravintoloissa kuuluvat vielä ihan erityisesti suosikkiaiheisiini ruotia. Vaikka kala onkin oma lemppariraaka-aineeni lautasella, on kasvisruoista muodostunut minulle usein määrittävä tekijä sen suhteen miten laadukkaana ja kiinnostavana ravintolaa pidän.
Jotenkin tuntuu, että oikein maukas, kiinnostava ja yllätyksellinen kasvisannos on keittiöille paljon vaikeampi (tai kenties vähemmän innostava) toteuttaa kuin maukas ja kulinaristiset kriteerit täyttävä kala- tai liha-annos. Ei toki pidä yleistää (- eikä etenkään odottaa vegepanostusta pihveihin erikoistuneessa paikassa), mutta väittäisin, että todella monissa sekasyöjiä palvelevissa ravintoloissa kasvisruokien taso on vielä tänä vegeruoan suurena aikakautenakin pettymys. Onko joku eri mieltä..?
Allekirjoittaneen mielestä taidokas kasvispääruoka on makuelämyksenä vielä tarkkaan hiottuja kala-annoksiakin parempi. Välillä kierrän ravintoloita pelkästään vertaillakseni niiden kasvisruokatarjontaa ja -laatua.
Tänään esittelen ja arvostelen neljä kasvisruoka-annosta tältä kesältä. Onnistunut, makuaisteja hivelevä annos voi yhtä hyvin syntyä muutamista kotiruoka-aineksista simppelillä reseptillä, tai hyödyntää komponenttien, tekniikoiden ja tekstuurien kunnioitusta herättävää kirjoa. Kaksi tällaista annosta kilpaili paikasta kesän ykkösvegeruokana.
Aloitetaan toisesta niistä.
KVARTER 5, Maarianhamina
Kvarter 5 on kivunnut hitaasti mutta päättäväisesti Ahvenanmaan ykkösravintoloiden harvaan riviin.
Vuoden 2016 debyytti "Vitosessa" ei vielä vienyt jalkoja alta, mutta keittiötiimi ja konsepti on sen jälkeen hioutunut tuntuvasti ja sen ovat huomanneet niin asiakkaat kuin kriitikotkin. Tämä vuosi on ensimmäinen, kun Kvarter 5 on syrjäyttänyt länsisataman perinteikkään, jo vuosia Maarianhaminan haute-cuisine-extraordinaire-titteliä hallinneen Nauticalin ja ottanut sen paikan mediassa ja Ahvenanmaan matkailumarkkinoinnissa saaren ykkösruokaravintolana.
Kvarter 5:n kasvisannokset ovat aivan mielettömiä. Jos niistä jotain uupuu, se on kunnon proteiinin lähde, mutta Vitosen keittiössä lähdetään makujen ja tekstuurien liitosta, ei niinkään perinteisestä proteiini + sen kylkeen lisukkeet -ajatuksesta. Vaikka annokset koostuvat lähestulkoon pelkistä kasviksista, ne eivät ole ihan pikkuruisia taideannoksia vaan kokoa on sen verran kivasti että ainakin keskikokoinen nälkä lähtee. Proteiinin virkaa toimittavat useimmiten pavut ja linssit hienovaraisena osakomponenttina, eivät pääroolissa.
Ruokalista Kvarter 5:ssä vaihtuu 4-5 kertaa vuodessa, ja tänä vuonna olen ehtinyt nauttia siellä jo kolme eri kasvisherkkua.
Kuvan annos on kesäkuulta: pääraaka-aineena kaali. Kuulostaa arkiselta, ja voisi sitä ollakin, mutta ei tässä paikassa. Lautasella veljeili sulassa sovussa ja kutkuttavassa makuharmoniassa paahdettua savoy-kaalia, kukkakaalia kypsennettynä al dente (monessa eri värissä), lehtikaalia, kukkakaalipyrettä, herneitä, linssejä, juuressipsejä ja suikaloitua parsaa - sekä tuntemattomaksi jääneitä paahdettuja vihannesvarsia.
Annos näytti komponenttiensa runsaudessa jopa hieman levottomalta, mutta elegantti maku oli kaikkea muuta. Erilaiset pehmeät, rapeat, paahdetut ja jänteviksi kypsennetyt kasvikset tekstuureineen sekä erittäin makurikas kastike muodostivat tasapainoisen mutta samalla jännittävän makujen liiton. Ei mitään perussettiä. Kaalia, mutta vähän paremmin.
Kvarter 5 -ravintola ja viinibaari on Maarianhaminassa hotelli Pommernin yhteydessä.
SMAKBYN, Kastelholm
Seuraava annos tulee sekin Ahvenanmaan parhaimpiin lukeutuvista ravintoloista, mutta tämän paikan kohdalla en ole koskaan ollut yhtä mieltä ravintolan maineen kanssa.
Julkkiskokki Micke Björklundin pyörittämä ravintola on nimensä mukaisesti makujen kylä jonka alla on monenlaista kulinaristista tarjontaa artesaaniherkkupuodista omien juomien tislaamoon ja ruoanlaittokursseihin.
Paikka sijaitsee romanttisesti Kastelholman historiallisen linnan vieressä, se on iso, se on hieno ja - - vailla tunnelmaa. (Minusta.) Eikä minulla parin vuoden takaista joulupöytää lukuunottamatta ole koskaan ollut onnea ruoankaan kanssa. Aina on mennyt jokin pieleen joko minun tai seuralaisten lautasella, lähtien kylminä tarjoilluista hampurilaispihveistä.
Tällä kertaa otin tietoisen riskin ja vähän niinkuin "kerjäsin" huonoa kokemusta - tilasin nimittäin munakoisoa. Olen monesti todennut, että Suomessa ei vain osata laittaa munakoisoa. Ainakaan suomalaistaustaisten kokkien toimesta. Aina välillä annan jollekin paikalle mahdollisuuden ja hyvin harvoin paikka palkitsee minut.
Ruokalistalla annos vietteli minut kuvailullaan: savustettua munakoisoa, paahdettua nippuporkkanaa, sesongin papuja ja ruohosipuligremolataa. Mitenkähän Björklundin maineisen hepun ravintolassa savustetaan munakoiso...? Kokeillaan!
Kaunis ei aina ole yhtä kuin hyvänmakuinen
Valitettavasti edes Strömsössä kokanneen kokin ravintolassa ei aina menen niinkuin Strömsössä. Munakoiso oli huonoin jota olen maistanut vuosikausiin.
Olen kuvaillut huonosti kypsennetyn munakoison sitkeää koostumusta kengänpohjaksi, ja juuri sellainen tämä paahdetuilla porkkanankuorisuikaleilla nätisti peitelty munakoiso oli. Mauton, sitkeä ja aavistuksen kitkerä. Sellainen, jonka vuoksi osa ihmisistä eivät voi sietää munakoisoa. Voin ymmärtää tämän, jos ei ole koskaan saanut maistaa suuhun sulavaa, hajoavan pehmeäksi runsaassa öljyssä (avainsana!) kypsennettyä munakoisoa.
Lisäksi annos oli muiltakin osin tylsä. Hieman liian kiinteiksi keitinvedessä jätettyjä edamame-papuja ja porkkanasuikaleita übermiedon ja turhan säästeliäästi lautaselle valutetun gremolatan (persilja-sitruuna-valkosipuli-kastike) kanssa. Päällimmäinen ajatukseni oli: pass me the salt, please.
Jokohan olen antanut Smakbynille tarpeeksi mahdollisuuksia..? No, joulupöydän voisin siellä kyllä vielä syödä..!
Smakbyn, Slottsvägen 134, Kastelholm.
Kuin todistaakseen, että kyllä Suomessa sentään jossain saa hyvääkin munakoisoa, tarjosi kotikaupunkini Tampere minulle lohdutuksen vain viikko Smakbyn-flopin jälkeen.
ANTIKA, Tampere
Antika on kreikkalaisravintola Tampereen Tammelassa, ja on muuten seissyt samassa osoitteessa jo 70-luvulta asti. Perinteikäs ja monen tamperelaisen - ja Reinikainen-TV-sarjaa 80-luvulla seuranneen, tuntema paikka.
Itse en ole Kreikka-faniudestani huolimatta ottanut Antikaa omakseni, ehkäpä jo sen sijainti Tampereen "väärällä puolella" on estänyt läheisen suhteen muodostumisen. (Itse asun ilmeisen "kaukana" länsipuolella keskustaa :p) Antikan menukin on toisaalta vähän liian suppea innostaakseen minua kreikkalaistyyliseen ruokailuun. Mutta ainakin paikalla on hyvä maine, ja omistaja on jopa oikeasti kreikkalainen.
Pääsin maistamaan Antikan munakoisoa, tai tarkemmin sanottuna Kasvisruukkua, jonka osa munakoiso on, Kreikka-seuran terassi-illan puitteissa. Ja kyllä - täällä tämä kasvis osataan.
Annos ei totisesti kilpaile estetiikassa Micken ja kumppanien tuotosten kanssa, mutta maun puolesta Antikan ruukku hakkaa makujen kylän koisotarjokkaan mennen tullen.
Tällaista munakoison kuuluu olla; niin pehmeää ja laadukkaalla öljyllä läpilepyteltyä että malto todellakin kuin sulaa suuhun. Erityisesti munakoiso pääsee oikeuksiinsa mehukkaan tomaatin, makean sipulin ja suolaisen fetan seurassa.
Ahh. Ihan-aidon kreikkalainen kasvisunelma sai minut pian toipumaan Strömsö-kokin tuottamasta pettymyksestä. Ihan Välimerelle asti ei tarvitse matkustaa saadakseen nauttia kunnolla kokatusta munakoisosta.
Antika, Väinölänkatu 1, Tampere.
Viimeisenä esittäytyy kesän paras kasvisruoka-annos. Tai sanoisinko vege-lakto-annos, juusto on tässä herkussa nimittäin merkittävässä roolissa. Konstailemattomuudessaan ja häpeämättömän maukkaassa comfort food -hengessään se vetää lopulta piirun verran enemmän pisteitä kuin Kvarter 5:n gourmet-kaali.
BODEGAN, Eckerö
Tämäkin makuelämys löytyy Ahvenanmaalta, tällä kertaa Eckeröstä.
Kun Gastropub Bodeganin bataattihampurilaista ylisti myös paatunut lihansyöjäkaverini, oli selvää, että minun oli päästävä maistamaan tätä erikoisen kuuloista ja jopa varsin vhh-ystävällistä "hampurilaista".
Sötpotatisburgare-nimellä kulkevassa annoksessa hampurilaissämpylän virkaa toimittaa kaksi paahdettua bataattiviipaletta ja väliin on kasattu halloumia, fetaa, tomaattia, cashew-pestoa sekä jonkinlaista sipulilla ja tomaatilla maustettua kasvisproteiini"jauhelihaa", veikkaisin soijarouhetta mutta toisaalta maku oli paljon parempi kuin soijassa.
Annos kuulosti tosi oudolta, ja maistui järkyttävän hyvälle. En voi edes kuvailla makua, se oli vain kerrassaan herkullinen. Melkein tappelimme annoksen kanssani jakaneen äitini kanssa kumpi sai isomman osuuden, keko kun maistui kovasti äidillekin. Sain perusteltua itselleni enemmän, kun äiti oli tilannut tapas-menulta myös espanjalaisen munakkaan ja chorizoa ^_^
...en tosin minäkään jäänyt pelkän bataattipurilaisen varaan. Bodeganin menu pursuaa ihania tapas-tyyppisiä annoksia.
Tuhottuamme pöydän antimet kävin erikseen keittiössä kiittämässä bataatti-tuplajuustoelämyksestä ja jätin ilahtuneelle keittiömestarille painavan toiveen pitää keltainen unelma listalla vielä ensikin kesänä. Tässä yhteydessä unohtui kysyä hampparin mysteeriksi jääneen jauhe"lihan" raaka-aine, mikä jäi vähän harmittamaan.
Tästä simppelistä ja kielen vieneestä annoksesta täytyy yrittää tehdä toisinto kotikeittiössäkin, ehkä kokeilen jauhelihana mifurouhetta. :)
Gastropub Bodegan, Käringsundin vierassatama, Eckerö.
Loppuun vielä jotain muuta kuin pelkkää kasvista. Osallistuin viime viikolla ensimmäistä kertaa Tamperradaan, viisi päivää kestävään pintxo-fiestaan joka on Suomen suurin ruokafestivaali.
Tänä vuonna Tamperradaan osallistui peräti 62 ravintolaa jotka tarjoilivat viiden päivän ajan pieniä 3 euron suupala-annoksia, pintxoja. Juhlan ydin on pintxokilpailu, johon kukin osallistuva ravintola saa asettaa yhden annoksen.
Kävin kolmena päivänä maistelemassa yhteensä 33 annosta, jotka näkyvät kuvissa. Kilpailuannoksista parhaat (merkitty kuvaan tähdellä) olivat mielestäni Aisti-ravintolan rapukakku, Ravintola Kuuman kekseliäs Herne-maissi-paprika-luomus sekä Berthan järisyttävän maukas kukkakaalia, turskaa ja kokoonkeitettyä kermaa yhdistänyt annos.
Aistin rapuannos (tuo vihreä möykky keltaisella palluralla) oli myös tuomariston valinta parhaaksi pintxoksi, yleisöäänestyksen voitti Los Pollosin kana-pintxo.
Hullua että olen missannut Tamperradan aiemmin, festivaali järjestettiin nyt seitsemättä kertaa. Mutta vielä 10 Tampere-vuoden jälkeen oppii koko ajan uutta ^_^
Hyvää ruokahalua - jos joku on siellä juuri syömässä iltapalaa :)
Lue myös:
Tänään kokkaillaan Korean terveisiä terveellisemmällä twistillä - Sannin parempaa bibimbapia! :)
Kerroin viikonloppuna ruokaelämyksistäni Korean matkalla ja kuinka ihastuin paikalliseen kansallisruokaan; riisiä ja kasviksia sekoittavaan bibimbapiin. En ruokavalioni puolesta syö valkoista riisiä, ja olen kotona valmistanut ruoasta oman version ravintorikkaammilla lisukkeilla kuten ohralla ja kvinoalla.
Kun minulta kysyttiin kiinnostusta Paulúnsin uuden terveellisemmän riisilisukkeen, Superriisin, kampanjaan, tiesin tuotteeseen tutustuttuani heti, että haluan mukaan ihanalla, värikkäällä bibimbap-reseptilläni! Tämähän on täydellinen pohja hiilihydraattitietoisen kokkaajan riisiruokiin! :)
Ruotsalaisen ravintoguru Fredrik Paulúnin tuotteet ovat minulle tuttuja jo vuosien takaa, niitä sai Ahvenanmaalta jo ennen kuin merkki rantautui Suomeen. Paulúnsin tuotteet tunnetaan hyvistä ravintoarvoistaan, GI-ystävällisyydestään ja siitä, ettei niissä käytetä lisättyä sokeria.
Ensikosketukseni Paulúnsiin oli Supermysli, tuohon aikaan söin vielä runsaasti mysliä ja muroja. Halusin vähentää sokeria ruokavaliossani ja ahvenanmaalainen kaverini suositteli Paulúnsin mysliä, joka on sokeroimaton ja jossa viljaa on korvattu osittain pähkinöillä ja siemenillä.
Olenpahan myös lukenut Paulúnin kirjoja, sokerittomaan elämään kannustavalla äijällä on fiksuja juttuja ja olen poiminut kirjoista reseptin jos toisenkin. Paulúnin suuntaus ei ole yhtä vähähiilihydraattinen kuin omani, mutta hiilihydraattitietoinen ja jotain perus-GI:n ja VHH:n välillä.
Superriisit ovat ravintorikkaampi ja monipuolisempi korvike tavanomaiselle riisilisukkeelle. Niissä on itse asiassa vähemmän riisiä kuin muita ainesosia..! Nämä sopivat minun lautaselleni etenkin treenipäivinä, jolloin syön enemmän hiilihydraatteja.
Vihreässä pakkauksessa oleva Mustasilmäpapu-superriisi sisältää ruskeaa raakariisiä (37%), punaista kvinoaa (17%), auringonkukansiemeniä (14%), mustasilmäpapua (11%), tattaria, vihreitä linssejä ja mausteita.
Punaisessa pakkauksessa oleva Vihreä linssi -superriisi sisältää punaista raakariisiä (23%), vihreitä linssejä (20%), ruskeaa raakariisiä (18%), punaista ja valkoista kvinoaa (16%), tattaria, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä ja mausteita.
Riisiseokset on maustettu miedosti erilaisilla yrteillä. Niitä voi käyttää lisukkeena tai sellaisenaan.
Valitsin reseptiini Mustasilmäpapu-riisin.
Pavut, kvinoa ja linssit tekevät riisilisukkeesta myös erittäin proteiinipitoisen, proteiinia tästä sekoituksesta löytyy 14%.
Bibimbap, päivän superriisiresepti, on kuin korealainen pyttipannu. Pääraaka-aineet ovat riisi, kasvikset ja tietyt avainmausteet jotka esittelen alempana. Kasviksina voi käyttää melkeinpä mitä tahansa jääkaapista löytyvää tai sitten suunnitella harkitumman kokonaisuuden, mitään "oikeaa" tapaa ei ole.
Rakastan värikästä ruokaa ja Koreassakin bibimbap-annokset ovat iloisen värikkäitä. Tykkään laittaa omaan bibimbapiini ainakin retiisiä, ituja, porkkanaa ja sieniä, joista kaikki ovat suosittuja ja tyypillisiä bibimbap-täytteitä myös ruoan kotimaassa.
Tänään esiteltävään annokseen laitoin kesäkurpitsaa, siitakesieniä, retiisiä, mungpavun ituja, pinaattia, punakaalia, rucolan versoja ja eksoottisena lisänä myös merilevää. Bibimbapiin voi käyttää sekä raakoja että kypsennettyjä kasviksia maun mukaan.
Jotta bibimbap saisi korealaisen maun, on siihen käytettävä muutamaa erikoismaustetta. Tärkein niistä on tulinen paprikatahna, gochujang. Tahnaa voi ostaa aasialaisia elintarvikkeita myyvistä etnisistä kaupoista.
Toinen tärkeä mauste on seesaminsiemenöljy. Myös seesaminsiemeniä ja valkosipulia voi käyttää maustamaan kasviksia.
Valmistelut:
Pilko kasvikset ohuiksi viipaleiksi tai sopiviksi suupaloiksi. Bibimbap-porkkanat pilkotaan perinteisesti julienne-tyyliin ohuiksi tikuiksi.
Kypsennä porkkanat, sienet, pinaatti ja kesäkurpitsa. Keitä porkkanat al dente -kypsyyteen. Paista sienet seesamiöljyssä ja lisää lopuksi pannuun maun mukaan valkosipulia ja soijakastiketta. Ryöppää pinaatti (keitä nopeasti noin 30 sekuntia ja jäähdytä heti kylmällä vedellä). Paista kesäkurpitsaviipaleita hetki jotta ne pehmenevät.
Mausta kasvikset ja jätä sivuun jäähtymään ja maustumaan.
Maustekastike 1:
seesamiöljyä + soijakastiketta + mahdollisesti makeutus kuten ripaus steviaa
(Paulúns-maailmassa ei käytetä lisättyä sokeria jota en itsekään käytä, joten en tässä reseptissä suosittele sokeria)
Mausta porkkanat ja idut maustekastikkeella 1.
Maustekastike 2:
seesamiöljyä + kevätsipulia + valkosipulia + seesaminsiemeniä
Mausta pinaatti ja kesäkurpitsat maustekastikkeella 2.
Anna kasvisten maustua hetki ennen annoksen kokoamista.
Kastike:
gochujang-tahnaa
vettä
(halutessaan voi laittaa myös seesamiöljyä)
Sekoita gochujang-tahnaan sen verran vettä että saat hieman juoksevamman koostumuksen, kuin ketsupissa.
Keitä Superriisi ohjeiden mukaan ja laita lautaselle.
Kokoa päälle täytteet. Annos tarjoillaan perinteisesti siten, että kasvikset asetellaan päälle kauniisti omiin osioihinsa.
Viimeistele bibimbap paistetulla kananmunalla jonka keltuainen on vielä hieman löysä. Mausta gochujang-kastikkeella.
Perus-bibimbap syödään Koreassa yleensä haaleana, mutta jos haluaa lämpimän version, voi kypsennetyt kasvislisukkeet vielä nopeasti lämmittää mikrossa ennen lautaselle kokoamista.
Ihaile kaunista annostasi hetki...
(...sirottelin päälle vielä kaapistani löytynyttä kuivattua nori-merilevää)
...ja sekoita! (...ja SYÖ :))
Bibimbap kuuluu sekoittaa perusteellisesti ennen syömistä jotta mausteet ja täytteiden maut sekoittuvat tasaisesti ja ruoka saa tunnusomaisen bibimbap-makunsa.
Aijjai, tämä on niin hyvää..!
Paulúnsin slogan on "syö hyvin, voi hyvin". - Olen samaa mieltä :) Värikkäät, ravintorikkaat ruoat hellivät vatsan lisäksi myös mieltä.
*
Haluaisitteko vielä lopuksi vastata muutamaan kysymykseen tähän blogipostaukseen liittyen? Mediatoimisto Dagmar toteuttaa Superriisi-kampanjan ympäriltä tutkimuksen, jonka tulosten avulla kampanjoista pyritään tekemään entistä kiinnostavampia lukijoille (ja kai heitä ylipäänsä kiinnostaa miten blogien lukijat yhteistyöpostauksiin suhtautuvat, minuakin kiinnostaa :)).
Kyselyyn vastaamiseen menee aikaa alle 5 minuuttia. Lisätietoja saa Dagmarilta osoitteesta: research(at)dagmar.fi
Pääset kyselyyn klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Kiitos paljon avusta!
Lihattoman lokakuun kasvisruokajuttujen päätösjakso tulee tänään.
Aiheena mun lempparikasvisruoat ja lisukkeet kotona.
Syön ihan älyttömästi kasviksia. Minimissään päivässä menee runsas puoli kiloa, usein kilokin. Kilo menee helposti jos valmistan raskaita vihanneksia kuten juureksia, jotka kutistuvat paahdettaessa ja 400 grammaakin menee kerta-annoksena että heilahtaa.
Syön kasviksia päivän aikana suunnilleen näin:
Aamiainen 150 g (salaattivihanneksia kuten kurkkua, tomaattia ja paprikaa)
Lounas: kasvislisuke 200-400 g (jos syön pääruoaksi salaatin, kasvisten osuus on ainakin 300 g)
Päivällinen: kasvislisuke 200-400 g
Näiden lisäksi syön joskus kasviksia myös välipalaksi (juuston kaverina), kuten selleriä, kirsikkatomaattia tai porkkanaa.
Tänään haluan kirjoitella lempparikasviksistani ja niistä kasvisproteiinin lähteistä joita käytän eniten. Useimmilla aterioilla otan proteiinin kalasta tai juustosta, mutta lautaselta löytyy viikoittain myös kasvisproteiinia.
Kuvassa yksi uudempia vihannestuttavuuksiani, myskikurpitsa. Pidän värikkäästä ruoasta ja koen, että värikäs ruoka myös maistuu paremmalta ja toimii yhtä lailla mielen piristäjänä kuin vatsan täyttäjänä. :) Punajuuri, eri väriset paprikat, porkkana, bataatti, tomaatti, punakaali... Entisen elämäni kalpeat, ravinneköyhät riisit ja makaronit ovat vaihtuneet näihin.
Aloitetaan suosikkilisukkeistani.
1. Parsakaali
Voisin syödä, ja usein syönkin, parsakaalia joka ikinen päivä. Se on mielestäni parhaimmillaan höyrytettynä vain hyvällä oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustettuna.
Parsakaali on minulle tavallaan kuin uusi "pasta", eli ruoka-aine/lisuke, jota himoitsen kaikkein eniten. Jos en vähään aikaan saa parsakaalia, sitä tulee todella ikävä.
Tiesittekö, että parsakaali on muuten kaikkein proteiinipitoisin ainakin Suomesta saatavista kasviksista? Sadasta grammasta saa 4,6 g proteiinia. Vain nokkosesta saa enemmän proteiinia, mutta harva jaksaa syödä niin paljon nokkosta kerralla että määrästä kertyisi mainittavaa määrää protskua. :)
Jos on pieni nälkä, saatan syödä parsakaalia myös pääruokana. Silloin maustan sen vaikkapa parmesaanilla ja pinjansiemenillä tai paahdan uunissa. Alemmassa kuvassa seurana uunipaahdettua selleriä.
Myös pesto on loistava kaveri parsakaalille. Herkkuiltapala on kulhollinen pestossa pyöräytettyjä parsakaalinnuppuja hunnutettuna parmesaanilla. Mums.
2. Kukkakaali
Kukkakaali on neutraaliudessaan todella monipuolinen raaka-aine ja käytän sitä vaikka missä ruoissa tortilloista sosekeittoihin ja salaateista pizzoihin. Syön sitä yhtä paljon niin raakana kuin kypsennettynäkin.
Eniten kukkista tulee käytettyä wokeissa tai arkisesti höyrytettynä muiden kaalien kaverina, tai sitten heitän sen uuniin ja teen gratiinin. Kuvassa kukkakaalia kookoskermassa.
...ja vaikka tämän päivän juttu käsittelee nimenomaan kotiruokaa, en malta olla vilauttamatta helsinkiläisen Boulevard Social -ravintolan kasvisruokalistan detaljia:
Parsa- ja kukkakaalin voi tarjoilla myös tähän tapaan, slurps-deluxe..! Maistoin näitä kumpaakin kun olin viimeksi Helsingissä ja ystäväni kanssa vain hymistelimme miten älyttömän hyviä makuja kaalien tyylisiin arkisiin kasvislisukkeisiin voikin saada kun on taitoa. Olisin halunnut syödä ravintolan koko kasvisruokalistan alusta loppuun ^_^ Kasvisruokia oli yli 10....
3. Ruusukaali
Mun top-kolmosesta näkee että tykkään kaalikasviksista :) Ruusukaali oli minulle nuorempana käytännössä ihan tuntematon vihannes. Liekö olen sitä koskaan ainakaan vapaaehtoisesti syönyt... Minullahan on se hullu historia "kasvis"syöjänä jonka kasvikset olivat käytännössä pasta, peruna, leipä ja riisi.
Nykyään ruusukaali on yksi kirkkaasti eniten syömiäni kasviksia ja sitä löytyy lautaseltani joka viikko. Useimmiten nautin ruusukaalit höyrytettyinä, kuten parsakaalin, tai sitten paistan ne valkosipuliöljyssä tai käytän osana wokkia. Tuore ruusukaali maistuu suussani lähes makealta, todella aromaattinen kasvis.
Kuvassa ruusukaaligratiini uunissa kera pinaatin ja saksanpähkinöiden.
4. Bataatti
Bataatti on lempparihiilariruokaani, kuten olen täällä useasti julistanut :) Se on käytännössä ainoa korkeahiilihydraattinen ruoka jota vielä syön säännöllisesti. Pastaan ja perunaan verrattuna se on järkevämpi hiilihydraatti imeytyessään hitaammin ja ollessaan paljon ravinnepitoisempi.
Uunipaahdettu bataatti, pannulla valkosipulin kanssa paistetut bataattisiivut ja bataattisosekeitto ovat lempparibataattiruokiani. Eilen oltiin ajelemassa kohti anoppilaa ja sanoin miehelle, "Voi kun anoppi olisi jotenkin telepaattisesti aistinut että mun tekee älyttömästi mieli bataattia..." Ja mies vastasi: "Siellä on kuulema bataattikeittoa odottamassa".
<3
5. Porkkana (ja paahdetut kasvikset ylipäänsä)
Paahdettu porkkana on melkein yhtä hyvää kuin bataatti :)
Makua voi muuttaa maustamalla porkkanat erilaisilla yrteillä, suosikkejani ovat rakuuna ja timjami.
*
Salaatit
Kun syön salaattia pääruokana, teen lähes aina "perustylsän" pohjan johon tulee vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Jos haluan vähän hifistellä, laitan salaattiin uunipaahdettuja kirsikkatomaatteja tai paistettuja, ohuita munakoiso- tai kesäkurpitsasiivuja.
Vuosien varrella reseptiplakkariin on kuitenkin kertynyt muutama "erikoissalaatti", joita valmistan harvemmin mutta antaumuksella. Tässä neljä sellaista.
1. Marokkolainen porkkanasalaatti
Bongasin reseptin aikoinaan Alkon Etiketti-lehdestä, ja tästä on muodostunut kirkkaasti suurin lempparini "erikois"salaateista. Ihan älyttömän hyvän makuinen ja vaikka onkin ainesosiltaan yksinkertainen, se on makumaailmaltaan ihan erilainen kuin arkiset perussalaattini.
Tästä salaatista on näkynyt tänä vuonna lehdissä monta eri versiota, kaikille yhteistä paahdetut porkkanat ja feta. Minulle tämän herkkusalaatin avainraaka-aineita ovat porkkanan ja fetan lisäksi minttu, kikherneet ja paahdetut mantelit. Hienostuneimman makuelämyksen saa kun jaksaa valmistaa harissa-sitruunakastikkeen ja käyttää dukkah-mausteseosta, mutta salaatti on tosi hyvää vaikka pelkällä oliiviöljy-viinietikka-kastikkeellakin. Hunaja sopii joukkoon kuin nenä päähän, vhh:lainen voi korvata sen sirottamalla vinegretteen vähän steviaa tuomaan makeutta.
Kuvan versiossa olen paahtanut porkkanat chiasiementen kanssa.
2. Raejuusto-maustekurkkusalaatti
Tomaattia
Tuoretta basilikaa
Kevätsipulia
Mauste/pikkukurkkuja
Raejuustoa
Hyvää oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria
Tämän reseptin oli anoppini joskus löytänyt jostain ja resepti siirtyi häneltä mieheni kautta minulle. Tästä salaatista on tullut meille vakkarilisuke etenkin mökillä grilliruoan kanssa. Sisältämänsä raejuuston (= proteiinin lähde) puolesta salaatti sopii myös pääruoaksi.
Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka tutut ja tavalliset raaka-aineet yhdistettynä juuri tietyssä kombinaatossa tuottavat joskus aivan erityisen maukkaan kokonaisuuden joka on ikäänkuin enemmän kuin osiensa summa :) Tämän simppelin salaatin avainraaka-aineita ovat maustekurkut (pikkukurkkumuoto sopii parhaiten), kevätsipuli ja tuore basilika.
3. Surf'n'Turf-salaatti
Tästä salaatista voi nyt lihattomalla lokakuulla jättää seafood-osuuden pois jos haluaa täysin vegeversion :) Surf'n' turf tarkoittaa ruokaa, jossa on sekä lihaa että mereneläviä, ja meidän valmistamassa versiossa lihana toimii kasvismakkara.
Tämän salaatin salaisuus on romesco-kastikkeessa, joka tekee siitä myös niin aikaavievän ettei salaattia tule valmistettua ihan harva se kuukausi. Se on minulle vähän juhlavampaa ruokaa jota valmistan jos on tulossa vaikka vieraita.
Salaatin reseptin voi käydä kurkkaamassa täältä. Romesco-kastikkeen valmistuksen vaiva kannattaa todellakin nähdä, se on jotain ihan käsittämättömän maukasta. Täyteläinen, luonnostaan makea kastike syntyy paahdetusta paprikasta, tomaatista, chilistä, sipulista, valkosipulista ja manteleista. Jos kastikkeeseen haluaa oikein paksun koostumuksen, voi joukkoon laittaa myös palan vaaleaa leipää.
4. Bataatti-mansikkasalaatti
Paahdettua bataattia
Persiljaa
Kikherneitä
Mansikoita
Pinjan- tai auringonkukansiemeniä
Kastike: oliiviöljyä + tuoreen sitruunan mehua
Tämä raikas, marjainen salaatti debytoi meillä viime juhannuksen ruokapöydässä ja meni saman tien suosikkien joukkoon. Aivan törkeän hyvän makuinen setti! Ei ehkä kaikkein ruokaisin, sillä se on aika niukkaproteiininen, mutta lisukkeena aivan out-of-this-world.
*
Kasvisproteiinin lähteet
1. Tofu
Tofu on keittiössäni kasvisproteiinin lähde numero 1. Sitä tulee syötyä viikottain. Se on helppo raaka-aine koska sopii neutraalin makunsa puolesta vaikka mihin. Ostan nykyään lähes pelkästään maustamatonta tofua ja marinoin sen itse, maustetuista suosikkini on kylmäsavutofu.
Eniten tofua tulee käytettyä wok-tyyppisissä ruoissa mutta olenpa heittänyt sitä myös piirakkaan, keittoon ja laatikkoruokaankin. Ja kasvishamppariin pihviksi.
Tofua, fetaa ja uunipaahdettuja kasviksia.
Kurkuma-marinoitua tofua, paahdettua paprikaa ja kesäkurpitsaa (ylempi kuva), ja vähän erikoisempi kokeilu jossa toin pinaattikeittoon proteiinia tofulla ja halloumilla. Ei ehkä makumaailmallisesti onnistunein kokonaisuus mutta nälkä lähti ^_^
2. Soijapyörykät
Soijavalmisteista käytän eniten ruotsalaisen Anamman soijapyöryköitä, joita olen täällä monesti kehunut. Niissä on erittäin lyhyt ainesosalista (= vähän lisäaineita) ja hyvät ravintoarvot etenkin vhh:laisen vinkkelistä. Monissa pakastealtaan soijatuotteissa on kaiken maailman tärkkelyksiä, muita jauhoja ja maltodekstriiniä, Anamman pullat ovat "puhtaimmat".
Tykkään syödä soijapullia yleensä jossain kastikkeessa kuten kermaisessa sienikastikkeessa tai tomaatti-tuorejuustokastikkeessa.
Soijavalmisteita tulee kuitenkin nautittua tofua lukuunottamatta aika harvoin, ehkä muutaman kerran kuussa. Syön mieluiten niin puhdasta ja vähän prosessoitua ruokaa kuin mahdollista, siksi "soijaeinekset" ovat luonnostaan jääneet ruokavaliossa pienempään rooliin kuin aikaisemmin. Esimerkiksi kuivana myytävä teksturoitu soija on jäänyt keittiöstäni pois lähes kokonaan.
3. Soijanakit
Kuten lihanhimo-jutussani kerroin, minulla on "soft spot" soijanakkeja kohtaan. Kun lopetin lihan syömisen, en voinut yli 10 vuoteen kuvitellakaan syöväni mitään lihan kaltaista ja kaikki mukaliha oli minusta ällöä ja vastenmielistä. Sitten kaikki muuttui mystisesti, ja aloin yhtäkkiä himoitsemaan kasvislihatuotteita. Soijanakit ovat niistä ehdottomasti parasta.
Soijanakit ovat minulle ennen kaikkea mökkiruokaa. Grillatut nakit makeaksi haudutetun punasipulin ja grillatun kukkakaalin kanssa ovat ihan klassikkolounas mökillä kesäisin.
4. Papupasta
Papupasta on mielestäni yksi kivoimpia kasvisproteiinin lähteitä. Ja hyvä lähde se onkin - papupastassa on yli 40% proteiinia. Kuvan lautasilla on 40 g pastaa (vakioannokseni), ja määrä sisältää melkein saman verran proteiinia kuin 100 g lohta.
Voisin mielestäni syödä papupastaa vähän useamminkin vaihteluna hyvin kalapainotteiselle proteiininsaannilleni, mutta totuttuani pois pastaruokien mieliteoista sitä tekee mieli lopulta aika harvoin. Papupastan kanssa on kiva kokeilla erilaisia kasviskastikkeita, proteiininlähdettä ei tarvitse enää erikseen lisätä kun pasta sisältää sen jo itsessään.
Viimeksi kokeilin Pirkan ruokalehden ohjeella lehtikaalipestoa (alin kuva), oli kyllä hyvää :) Sen sijaan supersuosittu parin vuoden takainen somehitti avokadopasta (eli avokadokastike) ei herättänyt minussa erityistä innostusta. Se oli aika pliisun makuista.
5. Quorn
Kasvisproteiininlähde numero 5 on sieniproteiinista valmistettu quorn. Tätä käytin yhteen aikaan paljonkin, etenkin silloin kun asuin pysyvästi Ahvenanmaalla eikä quornia vielä saanut manner-Suomesta.
Sittemmin jotenkin kyllästyin quornin makuun ja nykyään käytän vain rouhetta, josta valmistan itse pyöryköitä (kuvassa) tai kasvisbolognese-kastiketta.
*
Tänään olen vihdoin pääsemässä kokeilemaan Härkistä. Anoppi oli ostanut sitä ja miettii tuossa nyt parhaillaan että miten sen maustaisi. Nyhtökauran kanssa en ole edelleenkään osunut kauppaan samaan aikaan. Taitaa nyhtis jäädä pian paremmin saatavilla olevien kilpailijoidensa jalkoihin... Kuulun niihin kuluttajiin jotka eivät jaksa kytätä erikoisaikoja milloin joku elintarvike sattuisi olemaan lähikaupassani, ostan sitä mitä on saatavilla.
Pian selviää mitä mieltä makuaisti on Härkiksestä :)
Kasvisruoan iloa, ihmiset! ^_^
Lihaton lokakuu -postaussarja jatkuu tänään aiheella kasvisruoka suomalaisissa ravintoloissa.
Monissa ravintoloissa on tänä päivänä jo ilahduttavan hyvin panostettu kasvisannoksiin, mutta vielä löytyy paljon niitäkin paikkoja joissa kasvisruokavaihtoehto on se tuttu ja tylsä risotto tai pasta-ateria. Tietysti nämäkin voi tehdä kiinnostavasti ja persoonallisesti, mutta näiden tyyppisten annosten kohdalla ruokaisuus jää usein reilusti jälkeen kala- ja etenkin liharuoista.
Itse pidän aina vakuuttavampana jos ravintola jaksaa miettiä kasvisruoka-annosta myös proteiinin ja rehellisen ruokaisuuden kannalta. Eivät kasvissyöjät ole mitään "laihisruokailijoita", hekin haluavat mahansa täyteen ja moni kaipaa myös kunnon proteiinin lähdettä niinkuin kala- ja liharuoissa.
Vaikka syön kalaa, tarkastelen aina ravintoloiden kasvisruokaosuutta erityisellä mielenkiinnolla. Mielestäni se kertoo paljon ravintolasta. Vegeannoksiin panostaneet ravintolat nauttivat välittömästi silmissäni suurempaa arvostusta :)
Perheessäni on lisäkseni toinen kala-kasvissyöjä ja yksi vegaani, joten ravintoloiden kasvisruokapuolta on tullut aktiivisesti tarkkailtua jo tälläkin taustalla. Valitettavan usein vegaaniruoka-annokset ovat tyyliä salaatti. Ymmärrän, ettei ravintoloilla ole resursseja tarjota vaihtoehtoja jokaiselle eri ruokavaliolle, mutta vegaanius on mielestäni jo sen verran valtavirtaa kasvissyönnissä että laadukkaalla ravintolalla pitäisi olla tarjota vegaanivaihtoehto (muukin kuin salaatti) vaikkei sitä suoraan lukisi menussa.
Minulla oli hienona ideana tehdä kokonainen ravintolakasvisruoalle omistettu teemaviikko, mutta en ehtinyt toteuttaa sitä, ainakaan vielä. Tutustutaan tämän päivän jutussa sen sijaan ravintoloiden kasvisruokatarjontaan yhden kaupunkiesimerkin kautta.
Kävin viime kesänä maistelemassa neljän eri maarianhaminalaisravintolan kasvisannokset ja kartoitin samalla kaikkien kaupungin paikkojen kasvisruokatason. Kiinnitin huomiota etenkin siihen, miten persoonallinen ravintolan kasvisruoka-annos/menu on ja onko annoksissa joku selkeä proteiinin lähde.
Tulos yllätti: seitsemällä kaupungin ravintolalla oli listoillaan ns. kunnon kasvisruoka-annos rehellisellä proteiininlähteellä. Kasvissyönti ei ole Ahvenanmaalla erityinen trendi eikä kasvisruoasta puhuta samaan tapaan kuin meillä mantereella, jossa lihansyönnin vähentäminen tai kokonaan lihasta luopuminen on ollut runsaasti tapetilla kuluneen vuoden aikana. Siksi kasvisruokien kirjo ja taso yllätti. Neljällä paikalla oli listoillaan rehellinen kasvisproteiinin lähde kuten seitania, tempeä, oumphia ja tofua.
(Huom: tiedän totta kai että ihan kaikessa ruoassa, kasviksissakin, on jonkun verran proteiinia, mutta kunnollisella proteiinin lähteellä tarkoitan ruoka-ainetta jonka proteiinipitoisuus on yli 10%. Kourallinen papuja tai pähkinöitä tai juustonokare salaatissa ei vielä merkkaa kunnollista proteiininlähdettä.)
Kesällä testaamani kasvisruoka-annokset:
PARAS.
Aloitetaan todellisesta yllättäjästä: kaupungin parhaana pihvipaikkana tunnettu Dino's.
Ehdin kesän aikana tutustumaan kahteen eri menuun listan vaihtuessa kesäkuun lopulla, ja kumpikin menu oli erinomainen. Dinosilla on vakituisesti listalla kaksi eri kasvisruoka-annosta, joista ainakin toinen on vegaaninen tai mahdollista saada vegaanisena versiona. Annoksissa on käytetty vähän laajempaa mielikuvitusta kuin risottolinja, ja kesän kasvismenu tarjosi mm. hirssipihvejä voissa paistetun mangoldin kera, chilissä ja valkosipulissa marinoitua tempeä ja juustotäytteisiä portobellosieniä kera hernelettujen. Mmm..!
Kuvassa sieni/hernelettuannos. Värikäs, kaunis ja hyvänmakuinen, mutta tämän annoksen heikkoutena oli epäruokaisuus. Juusto toimi käytännössä annoksen ainoana mainittavana proteiinin- ja energianlähteenä, eikä sitä ollut kovin paljon. Nälkä yllätti jo vajaan parin tunnin kuluttua tämän annoksen syömisestä.
Sen sijaan seuraava annos oli toisesta ääripäästä, melkein samanhintainen mutta sisälsi niin paljon tanakkaa syötävää että olin ratkeamispisteessä ruokailun lopussa:
Chili-valkosipulimarinoitua tempeä, yrttisienipaistosta ja kokonaisena paahdettu (pieni) kyssäkaali.
Soijapavuista fermentoimalla valmistettava tempe on suomalaisissa ravintoloissa edelleen harvinaisuus, ja oli vähintään yllättävää löytää sitä Dinosin listalta. Kysyin Dinosin henkilökunnalta miten juuri heillä on kaupungin kiinnostavin kasvisruokalista, sain kuulla, että ravintolassa oli tehty viime vuonna kasvisruoan osalta tietoinen päätös panostaa siihen. "Mietittiin, että haluamme erottua tällä. Kun muualta saa niitä salaatteja ja vetisiä kasvispihvejä, meiltä saa jotain muuta".
Ei muuta kuin peukut tälle :) Dinosin syksyn listalta löytyy täytettyä polentafrittataa linssiragulla ja paahdetulla bataatilla sekä seitania maissicremellä, limekastikkeella ja curryperunoilla.
VÄHÄRUOKAISIN.
Kesäravintola Von Knorringin listalta löytyy kaksi kasvisruoka-annosta, jotka ovat persoonallisempia kuin salaatti/risottolinja. Valitettavasti kunnollinen proteiinin lähde puuttuu ja toinen annoksista on ruokaisuudessaan alkuruoan tasoa.
Tilasin ihastuttavan kauniisti asetellun ja värikkään annoksen marinoitua munakoisoa (ylempi kuva) tuunattuna versiona, jossa oli riisin tilalla tomaattisipulipaistosta ja parsaa. Varsinaisia proteiinin lähteitä annoksessa on riisin kera tai ilman nolla. Erittäin hyvänmakuinen annos, mutta ei tällaisella nälkä lähde.
Verrokkina kuva ystäväni liharuoka-annoksesta (alempi kuva) joka oli yli kaksi euroa halvempi kuin kasvislautaseni: Jägarsmörgås eli paahdettua leipää jonka päälle on kasattu paistettua lihaa ja kermaista sienikastiketta. Aikamoinen mättö pariin munakoisoviipaleeseen, porkkanaan ja tomaattipaistokseen verrattuna.
Tällaiseen hinnoitteluun törmää välillä ja se vihastuttaa minua. Tarkoitan hinnoittelua, joka ei pohjaa annoksen raaka-aineisiin, kokoon tai ruokaisuuteen vaan annoksen "asemaan" listalla: ystäväni tilaama annos oli "vain" lämmin voileipä ja minun munakoisoni taas "hienostuneempi" annos. Jos olisin tilannut Jägarsmörgåsin kasvisversion, joka oli ravintolan toinen kasvisruoka-annos, olisin maksanut vähemmän ja saanut kaksin verroin enemmän ruokaa lautaselle (vaikkakin ehkä epäterveellisempää: puolet annoksesta on vehnäleipää ja ranskalaisia perunoita). Nämä ovat juttuja joita en vain tajua.
OIKEIN HYVÄ.
Ahvenanmaan kalleimman ravintolan Nauticalin listalla ei ole yhtäkään (!!) kasvisruokaa, mutta heidän vain kesäsesonkina toimiva terassinsa Nauticaltan paikkaa aukon. (Kasvissyöjät varmaankin välttävät Nauticalia talvisin... ;))
Olen aiempinakin kesinä nauttinut Nauticaltanissa kauniita ja raikkaita kasvisruoka-annoksia, mutta aikaisemmin niiden ainoa proteiinin lähde on ollut juusto, jos ylipäänsä jokin proteiinin lähde on ollut tarjolla. Tänä kesänä myös 'Altan oli lähtenyt mukaan uusien kasvisproteiinin lähteiden buumiin ja listalta löytyi Ruotsissa kehitettyä, nyt Suomenkin kaupoista löytyvää oumphia (alempi kuva). Pyysin annoksen ilman ranskiksia mutta ne tulivat joka tapauksessa ^_^
Oumph on valmistettu soijasta eli raaka-aine on siis sama kuin markkinoilla jo olevissa soijaproteiinituotteissa (kuten kuivatut soijaprotskutuotteet), mutta koostumus on uudenlainen. Oumphia saa nyt niin trendikkään nyhtölihan tyylisenä, fileenä ja suikaleina. Kaupasta en ole itse vielä oumphia ostanut mutta maistanut parissakin ravintolassa ja hyvää on :)
Ylemmässä kuvassa Nauticaltanin listan toinen kasvisruoka-annos: grillatut kasvikset salaattipedillä, brie-juustolla ja parmesanilla. Mmm...! Ei mikään mielikuvituksellisin kasvisruoka, mutta toteutus ratkaisee: salaatin voi tehdä siihen tylsimpään mahdolliseen jäävuorisalaatti-kurkku-tomaattipohjaan, tai sitten tällaiseen värejä pursuavaan tyyliin. Kasvisten seasta löytyi vielä rouskuvaa pähkinää, erilaiset tekstuurit annoksessa hivuttavat aina arvosanaa ylöspäin! :)
Jumbona kesän karsein ravintola-annos. Ulkonäkö ei sitä (ehkä..?) paljasta, mutta maku....
FLOPPI.
Kesän ravintolaoppaassani kerroin, että itäsataman Ångbåtsbryggan, puhekielellä Bryggan, on Maarianhaminan halvimpia ravintoloita. (Kesän aikana Brygganiin muuten avautui toinen puoli joka edustaa hienostuneempaa brasserie-tyyliä, sitä ei pidä sekoittaa perus-Brygganiin...)
No, edullisen hinnan mukana tulee totta kai myös edullisia ruokaratkaisuja. Ymmärrettävästi kastikkeet ovat tehdasvalmisteisia ja raaka-aineet muutenkin bulkkikamaa. Maustamiseen hinnan ei kuitenkaan odottaisi vaikuttavan, tai sitten kokilla oli kiire ja mausteet unohtuivat tällä kertaa...
Brygganin listalla oli kolme eri kasvisannosta, joista yksi perinteinen salaatti. Bongasin ilokseni tofun, ja annoin paikalle mielessäni peukkua kunnollisen kasviproteiinilähteen sisällyttämisestä listalle. Tofun sai tilata paahdetun maissin ja lohkoperunoiden kaverina tai tacojen täytteenä. Kumpikaan annos ei sovi ruokavaliooni, mutta päätin tilata tacot sillä vehnälätyt voi helposti jättää syömättä.
Annos saa kehuja tofun määrästä: tässä ei ole säästelty ja kasvissyöjä saa tosiaankin masun täyteen jo proteiinin puolesta. Arvioin että tofua oli lautasella varmaan 200 g. Mutta... sitä ei oltu maustettu millään tavalla. Se oli täysin naturelli. Kuten tofua maistaneet tietävät, se ei itsessään maistu yhtään millekään ja on täysin riippuvainen marinoinnista tai paiston yhteydessä tapahtuvasta maustamisesta.
Jääkaappikylmistä purkeista kaivetut teolliset salsat ja guacamolet eivät kohottaneet makuelämystä. Annos oli kertakaikkiaan niin hirveän makuinen että en tiedä saisiko kukaan opiskelijabudjetillakaan kaupan aineista näin kaameaa tacoannosta aikaan. Pikaruoka on pikaruokaa, mutta ihan näin karun makuista settiä en odottaisi ravintolassa saavani. Saattoihan olla, että kokilla oli huono päivä ja hän tosiaan unohti vähintään tofun maustamisen....
*
Haluaisin nyt kuulla teidän kasvisruokakokemuksianne ravintoloissa. Mikä on ollut huonoin, mikä paras kokemus? Mistä saa Suomen parhaat ja persoonallisimmat kasvissafkat?
Jatketaan teemalla lihaton lokakuu.
Kerroin tuossa vähän aikaa sitten suhteestani pulliin. Vehnäpulliin. Olen päässyt yli vehnä- ja vilja-addiktiostani, ja nykyään nautinkin pullani mieluummin suolaisessa muodossa, kuten vaikkapa tonnikalapyöryköinä.
Nyt ollaan kuitenkin lihattomalla lokakuulla, ja tänään nostan esiin jälleen yhden kreikkalaisen keittiön kasvisruokatähden;
kesäkurpitsapyörykät eli kolokithokeftedesit.
(Keftedes on itse asiassa monikko mutta taivutetaan nuo nyt suomalaisittain..)
Kun jaoin kuvan pyöryköistä Instassa pari viikkoa sitten, sinne valui rakkaudentunnustuksia palluroita kohtaan. Niin yksinkertainen ruoka - niin järisyttävän hyvänmakuinen. Suorastaan koukuttava.
Monelle ei välttämättä edes tule Kreikan lomalla mieleen tilata listalta niin arkisen kuuloista annosta kuin "courgette balls", etenkin jos kokemukset rajoittuvat Suomen serkkuihin eli juurespihveihin. Suomalaiset kasvispihvit ovat kesäkurpitsapyöryköiden rinnalla mössöinen, vesittynyt tapaus. Kyllä se vain niin on että Kreikassa osataan tämä kasvisruokien valmistus - ja onhan se helppoa kun ympärillä kasvaa auringon kypsyttämää tuoretta raaka-ainetta mistä ottaa. :)
Kaikenlaiset keftedesit eli pyörykät ovat ominaisia Kreikan keittiölle. Pelkällä 'keftedes' -nimellä listalta löytyvät ovat lihapullia. Tirokeftedes taas on juustopyörykät. Kasvisversioina löytää kesäkurpitsan ohella munakoiso- ja tomaattipyöryköitä, joista jälkimmäiset ovat perinneruokaa Santorinilla ja ne valmistetaan ainoastaan Santorinilla kasvavista kirsikkatomaateista. Kesäkurpitsavariantti on kuitenkin kaikkein yleisin ja suosituin ja sitä löytyy melkein kaikkien tavernojen ja meze-paikkojen listalta. Seafood-keftedesejäkin näkee, etenkin kalaruokiin erikoistuneissa paikoissa.
Ja nämä ovat kaikki niiiiiin hyviä. <3
Olen maistanut lukuisat eri kreikkalaiset pyörykät mutta suosikkini on edelleen kolokithokeftedes. Pyöryköiden koostumus vaihtelee jonkin verran kokista riippuen, mutta perusreseptiin tulee raastettua kesäkurpitsaa, fetaa, sipulia, erilaisia yrttejä kuten minttua ja persiljaa, oliiviöljyä, kananmunaa ja (korppu)jauhoa tai leivänmuruja sitomaan taikinaa.
Vehnäjauhon läsnäolo tekee näistä herkuista tietysti sopimattomia vhh- sekä gluteenittomaan ruokavalioon. Minulle nämä ovat siis harvoin ja harkiten syötyä herkkua, niitä harvalukuisia vehnää sisältäviä ruokia joita sallin itselleni silloin tällöin. Suomessahan näitä ei edes saa... Yhdessä paikassa olen törmännyt gluteenittomiin ja vhh-ystävällisempiin keftedeseihin; eräs taverna Skopeloksella valmistaa omansa käyttäen kikhernejauhoa. Gluteenittomuus on Kreikassa vielä hyvin heikosti tunnettu juttu ja vain harvassa ravintolassa nyökätään ymmärtäväisesti jos kysyy ruoan gluteenipitoisuudesta.
Pyöryköiden ulkomuoto vaihtelee lättänöistä pyöreisiin palloihin. Myös epäsäännöllisen muotoisia möykkyjä kohtaa :)
Extrarapea, hampaissa rouskahtava kuori ja suussa sulavan pehmeä sisus ovat parhaan kesäkurpitsapyörykän tunnusmerkkejä. Joissain hyvin halvoissa pikaruokapaikoissa saatetaan käyttää tehdasvalmisteisia (pakaste)pyöryköitä, tämän tunnistaa yleensä helposti pallukoiden liian säännöllisestä muodosta ja rapean pinnan puutteesta. Mikään itseään kunnioittava kunnollinen taverna ei kuitenkaan käytä valmisteita vaan pyörykät paistetaan tilauksen jälkeen ja ne tuodaan pöytään höyryävän paistokuumina suoraan pannulta.
Ruokalistojen englanninkielisiltä sivuilta kesäkurpitsapyörykät löytää useimmiten courgette / zucchini balls -nimellä, mutta myös fritters -, patties - ja croquettes -ilmaisuja näkee.
Ruokaisuudessaan nämä pallurat ovat yksi palkitsevimpia meze-(eli alkupala)annoksia: hinta on 4-6 € (kalliimmat saaret kuten Santorini asia erikseen), ja tällä sijoituksella saa 4-6 isoa pyörykkää + dipin (joissain paikoissa dippi pitää tilata erikseen, kannattaa varmistaa tilatessa).
Tässä yhteydessä täytyy vinkata yhdestä ihan parhaimmista kesäkurpitsapyörykkäpaikoista: Naxoksen vanhassakaupungissa sijaitseva Metaxi Mas -taverna.
Metaxi Masin pyörykät ovat aivan taivaallisen, etten sanoisi syntisen rapeita (ja sitä myöten kenties vähemmän terveellisiä kiitos uppopaiston, mutta eihän näitä joka päivä syödä...) ja sisukseltaan mehukkaan kesäkurpitsaisia ja minttuisia. Vein lukijani Hannan tänne syömään meidän Naxoksen treffeillä ja Hannalla oli täysi työ saada pallojaan loppuun koska annos on todellakin valtava. Hinta on muistaakseni 5 tai 6 euroa.
Jos käytte Naxoksella, suosittelen ehdottomasti syömään Metaxi Masissa, siellä on muutenkin todella hyvää ruokaa erinomaisella hintalaatusuhteella. :) Paikan laadusta kertoo se, että se on yksi niitä Naxos Townin keskustan tavernoja jotka ovat auki vuoden ympäri ja paikalliset syövät siellä, turistillisempien ravintoloiden sulkiessa ovensa talveksi.
Jos joku innostuu kokeilemaan kolokithokeftedesejä kotona, tässä yksi resepti Kalofagas-blogista joka on yksi lempparipaikkojani hakea reseptejä kreikkalaiseen ruokaan :) (Ja pyöryköistähän voi itse muokata gluteenittoman, vegaanisen ja vhh:n mukaisen version vaihtamalla jauhot, jättämällä juuston pois ja korvaamalla munan vegaanivastikkeella.)
Kali orexi! :)
Ajattelin omalta osaltani lähteä mukaan ”lihattomaan lokakuuhun” kirjoittamalla blogiin tässä kuussa sarjan kasvisruokaan keskittyviä juttuja. Sanotaanko: kasvisruokaa juhlivia juttuja ^_^
Kasvisruoat ovat lempiruokaani, ja etenkin täällä Kreikassa niiden osuus korostuu.
Kotona syön joka päivä myös kalaa, muita vedeneläviä ja / tai tofua proteiininlähteenä, mutta Kreikassa tulee kuin huomaamatta syötyä monina päivinä pelkkää kasvisruokaa. Kreikan keittiö tekee sen helpoksi, kun täällä käytetään niin ruhtinaallisesti kasviksia ja erilaisten kasvisruokien kirjo ravintoloiden ruokalistoilla on loputon. Vegaaneilla tosin on täällä hankalampaa, sillä monissa kasvisruoissa on myös juustoa.
Esittelin aiemmin rakkauttani uunissa haudutettuihin munakoisoruokiin, ja klassinen imam bayildi (kuvassa) onkin kirkkaasti suurinta lempiruokaani Kreikassa. Voisin syödä sitä joka päivä.
Toinen ympäri maailmaa tunnettu kreikkalainen kasvisruoka on tietysti horiatiki eli kyläsalaatti fetalla (hora = kylä). Tämän syksyn reissulla olen syönyt horiatikia aivan ennätysmäärät, täytyy sanoa että olen itsekin hämmästynyt miten sitä voi tehdä koko ajan mieli. Olen monina päivinä syönyt sitä sekä lounaalla että illallisella. Voi sanoa, ettei tänä syksynä ainakaan tule vitamiininpuutosta ^_^
Perusreseptihän koostuu kurkusta, tomaatista, vihreästä paprikasta, punaisesta sipulista, oliiveista ja fetasta, mutta tänä syksynä huomasin, että salaatti maistuu kaikkein parhaimmalta kun siinä on vielä kaprista. Jotenkin kapriksen yty suolaisuus tuo salaattiin sellaisen mukavan potkun joka rikkoo muiden ainesten sävyisää makuharmoniaa. Aiemmin en ole kapriksista niin piitannut. Niin sitä makuaisti muuttuu.
Kasvisruoassa parasta on värikkyys. Värit tuovat niin iloa silmille kuin ravintoaineita kroppaan. Juuri luin jostain blogista erinomaisen neuvon: sen sijaan että aina miettisi lautasellaan makroravintoaineiden jakaumaa, keskittyisikin lautasen värikkyyteen. Minusta tämä oli erittäin hyvin sanottu. Mitä enemmän täyttää lautasta väreillä, sitä enemmän antaa keholleen hyödyllisiä ja välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti kasvisruokaa ja kasviöljyjä syövät kansat ovat maailmalla tunnetusti pitkäikäisimpiä ja terveimpiä ihmisiä. Minä ainakin otan vitamiinini ja hivenaineeni mieluummin ruoasta kuin pilleripurkista.
Kasvisruoasta tulee niin hyvä mieli :) Se on samalla autuaaksi tekevän hyvää ja superterveellistä <3
Salaattia tulee tehtyä myös kämpillä (eli majapaikoissa), en syö kaikkia päivän aterioita ulkona. Kotiversioon laitan usein myös tonnikalaa ja omenaa. Minusta tonnikala, feta ja omena ovat ihan törkeän hyviä yhdessä :) Slurps!
Etenkin saarilla horiatikista tapaa myös versioita, joissa feta on korvattu paikallisella, pehmeällä tuorejuustolla. Paroksella ja Amorgoksella saa horiatikin xinomizithra-juustolla, Santorinilla anthotiro- tai chloro-juustolla. Ja tietysti eri saarten xinomizithrat ja anthotirot maistuvat hyvin erilaisille.
Tätä salaattia muistelen erityisellä lämmöllä...
Ehkä koko reissun parhaan salaatin sain Amorgoksen Chorassa eräässä pienessä tavernassa. Kunkin paikan käyttämä oliiviöljy ja oliivilajike vaikuttavat myös olennaisesti horiatikin makuun.
Xinomizithra-juusto on sesonkituote jota valmistetaan vain kesällä, alkusyksyllä ja keväällä, saatavuus riippuu ihan vuohista joiden maidosta se tehdään. Tuon pienen tavernan xinomizithra oli jotain niin hyvää että palasin pari päivää myöhemmin syödäkseni sen uudelleen, mutta juuston kerrottiin loppuneen ja seuraavan kerran sitä saisi keväällä. Nyyh..! Myös Katapolan tavernoista xinomizithra loppui Amorgos-viikkoni aikana. Kannattaa ehdottomasti maistaa Kreikan lomalla jos juustoa vain on saatavilla vierailun aikaan.
Horiatiki on nälkämielessä kaikkein ”kustannustehokkain” salaatti kreikkalaisissa ravintoloissa. Siinä on hintaansa nähden kaikkein eniten syötävää.
Kuten viime syksyn salaattijutussa kirjoittelin, on todella kummallista logiikkaa että kevyemmät vihreään salaattiin tai raasteisiin pohjautuvat salaattiannokset maksavat Kreikassa enemmän. Horiatiki on usein niin valtava että se käy ateriasta ihan sellaisenaan; parhaimmillaan vitosella saa lähemmäs puolen kilon kulhollisen tavaraa.
Muuten: jos haluaa halvemman version samasta ruokaisasta salaatista eikä piitaa fetasta, kannattaa tilata mielikuvituksettomasti nimetty "tomaatti-kurkkusalaatti". Nimestään huolimatta tämä salaatti on useimmissa paikoissa sisällöltään aivan sama kuin horiatiki (eli siinä on myös oliivia, sipulia ja paprikaa), mutta ilman fetaa. :)
Turistillisissa paikoissa fetaa on salaatissa yleensä vähemmän kuin ”kreikkalaisissa” ravintoloissa, ja esim. Santorinilla huomaa että salaatit eivät ole vain kalliimpia, ne ovat myös pienempiä kuin muilla saarilla. Santorinilla osataan maksimoida voitot. ;)
Kuvan kaunis salaatti on Santorinilta. Ulkonäköön on panostettu enemmän kuin tavallisesti, mutta salaatinlehdillä tuunattu, pienikokoinen salaatti on ruokaisuusasteeltaan hyvin vaatimaton normaaliin horiatikiin verrattuna. Tämän salaatin seuraksi täytinkin vatsaa myös valkoisella kerma- ja juustopetiin upotetulla uunimunakoisolla (valkoinen munakoiso on Santorinin erikoisuus).
*
Kuinka paljon te syötte kasvisruokaa? Sekasyöjät, pidättekö koskaan kasvisruokapäiviä?
Mikä on lempivegeruokaanne? :)
Kreikassa ei muuten saa tofua käytännössä lainkaan, sen unohtaa täällä aina kokonaan. Olen syönyt sitä vain kerran ateenalaisessa vegeruokaravintolassa. Saarilla tuskin edes tiedetään mitä tofu on ;)
