Haluan tänään kirjoittaa kehosta ja hyvinvoinnista.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, erityisesti rinnoista, joille omistin postauksen elokuussa 2013.
Teini-ikäisenä olin niin epävarma, etten uskonut kenenkään pojan koskaan haluavan olla kanssani, koska vartaloni oli niin ruma. Siihen varmasti vaikuttivat ikäisteni poikien ilkeät kommentit.
Myöhemmin, oivallettuani erityisherkkyyteni, tajusin, miksi nuo triviaalit kommentit jättivät minuun niin syvät jäljet. Moni kuulee murrosikäisenä naljailua ulkonäöstään, mutta kaikkiin ei jää niin voimakas ahdistus kuin minuun jäi, todella pitkäksi aikaa.
Päälle kaksikymppisen kypsyydessä sitten vihdoin tulin sujuiksi kroppani kanssa. Asioilla kuten rintojen koko tai pakaroiden pyöreys ei ollut enää muuta kuin yleisesti esteettistä merkitystä, niitä saattoi ajatella samaan tapaan kuin paksuja, kiiltäviä hiuksia tai kauniin muotoisia kynsiä; näyttävät upeilta, mutta olen iloinen ilmankin ja tyytyväinen niillä mitä minulla on. Voin vilpittömästi ihailla toisten ihmisten kauniita vartaloita, hiuksia tai tyyliä.
Sittemmin minusta tuli niin "vapautunut", että saatoin esimerkiksi hämmentää ex-miestäni riisuutumalla puolialasti tilanteissa joissa oli hänen kavereitaan läsnä. Tai kävellä etelän kohteissa kaupungilla bikinitopissa. En vain enää kokenut pienintäkään tunnetta siitä, että kehossa olisi jotain jota pitäisi jollain tapaa peitellä tai hävetä. Kaikilla meillä on kroppa.
"Keho on mun kaveri". ❤️
Vai oliko ihan niin...?
Olen alkanut kriisitoipilaana nähdä monia asioita itsessäni uudella tavalla. Lähes vuosikymmenen kestänyt "kolmen kympin kriisini" kertoi jotain muuta suhteestani kehooni.
Vaikka kokemustasolla hyväksyin kroppani edelleen ja olin ulkoisesti itsevarma, valjastin kehoni tuomaan minulle hallinnan tunnetta sitä mukaa kun se alkoi uupua muualta elämästä. :(
Meillä oli entisen mieheni kanssa hyvin vaikea ajanjakso loppukesällä-syksyllä 2011. En tiedä oliko lopulta sattumaa, että juuri niihin aikoihin päätin vaihtaa ruokavaliotani.
Ruokavaliokokeilun osuminen juuri siihen ajankohtaan oli todennäköisesti sattuma, mutta myöhemmin tarkasteltuna minulle on ollut selvää, että ruokavalion tuomista eduista ja hyvän olon tunteesta saamani hallinnan tunne auttoi minua selviytymään vaikeasta ajanjaksosta, jossa en muuten pystynyt hallitsemaan asioiden kulkua.
Ehkä se on myös osasyy, miksi ruokavaliota oli niin helppoa ja luonnollista jäädä noudattamaan.
Se tuo (varmasti edelleenkin) hallinnan tunnetta kaiken ei-hallittavan ja selitystä vaille jäävän keskellä. Se on jotain, mihin alitajuisesti voin luottaa, kun tuntuu, että ympärillä on paljon epävarmaa.
Vaikka osalla seuraajistani on ollut eri näkemyksiä siitä, onko ruokavalioni noudattaminen tervettä toimintaa, olen itse yhä sitä mieltä, että itse ruoka ei ole tehnyt minulle mitään "hallaa". Päinvastoin.
Näen kuitenkin nyt ruokavalion merkityksen elämässäni viimeisen vuosikymmenen aikana laajemmin ja ymmärrän, millä lailla olen käyttänyt sitä väärin: kontrollointiin ja tasapainon saavuttamiseen tilanteessa, jossa epätasapaino ja huono olo johtui jostain ihan muusta kuin viljan ja sokerin tuomista vatsaoireista.
Lievittämällä kehollisia oireita ruoan avulla minun ei tarvinnut kohdata niitä asioita, jotka todellisuudessa toivat minulle oireilua.
Toinen asia, jolla olen kehoni kautta pyrkinyt saamaan hallinnan tunnetta huolten ja kiristyvän stressin keskellä on
Voin myöntää minulla todellakin olleen monta vuotta epäterve suhde liikuntaan. En ollut kehoaan loppuun asti rääkkäävä himotreenaaja tai itsensä kuihduksiin juokseva lenkkiaddikti, mutta suhde oli muulla tapaa vinoutunut.
Aloitin liikuntaharrastuksen alunperin, jotta voisin hyvin nyt ja iäkkäämpänä. Esikuvana minulla on äitini, joka on harrastanut monipuolisesti liikuntaa koko elämänsä, ja on 7-kymppisenä yhä loistavassa kunnossa.
Pitkään treenasin ihan normaalisti vailla mitään lieveilmiöitä, kävin salilla 2-3 kertaa viikossa ja siinäpä se. Tunsin, että kehossani oli hyvä olo, ja se riitti.
"Kolmen kympin kriisin" sitten alkaessa hiipiä päälleni (tai miksi sitä haluaa kutsua), aloin kadottaa tajun siitä, miltä liikunnan pitäisi tuntua. Ja mitä sen pitäisi "tehdä". Olin välillä ihan hukassa. Vihasin liikuntaa, tykkäsin siitä taas, kokeilin uusia lajeja, innostuin, kyllästyin, ihmettelin. Olin välillä liikkumatta monia kuukausia, sitten palasin taas salille.
Todellinen hyvä olo ei vain tuntunut palaavan. Minusta tuntui koko ajan, että "en tee tarpeeksi" tai "en tee oikein", kun ei tunnu "oikealta". Olin kadottanut liikunnan punaisen langan kokonaan.
Ostin valmennuksia, joiden avulla kyllä opin pois joistain vääristä malleistani (kuten että tunnin lenkki + sen perään raskas punttitreeni on fiksu yhdistelmä), mutta toisaalta osa näistä valmennuksista oli omiaan myös lisäämään kokemusta (minulle) vääränlaisesta liikunnan tuloksesta - ja edustivat muutenkin hyvin kapeaa asennetta liikuntaan, ravintoon ja kehon hyvinvointiin.
Sanni huhtikuussa 2016 - Sanni huhtikuussa 2020
Punainen lanka pysyi piilossa ja keväällä 2018 lopetin liikunnan kokonaan.
Pitkän tauon jälkeen palasin suorittamaan monotonista, mekaanista ja ilotonta salitreeniäni, ja saavutinkin taas tietynlaisen "paremman olon" kohentuneen lihaskunnon myötä. Mutta en iloa.
Liikunnan ilo löytyi vasta loppusyksyllä 2019 palkattuani jälleen uuden valmentajan.
Kirjoitin valmentajalle sähköpostin otsikolla "Treeniohjelma uupumuksesta toipuvalle". Kerroin elämäntilanteestani. "Haluaisin löytää lempeän tavan palata pikku hiljaa kuntoa kasvattavan treenin pariin. Haluan treenata, mutta siitä muodostuu minulle helposti suorittavaa. Kaipaan tähän ammattilaisen apua."
Se osoittautui yhdeksi parhaimmista asioista mitä olen viime vuoden aikana itseni hyväksi tehnyt.
Valmentajani osoittautui ihan fantastiseksi henkilöksi, jonka kanssa olemme juuri oikealla aaltopituudella. Hänen avullaan olen löytänyt uuden tavan liikkua ja kokea liikunnan hyödyt. Uuden asenteen!
Liikun nyt todella lempeästi ja hitaalla temmolla. Kahden kuukauden aikana uuden ohjelman aloituksesta kehoni lihasmassa oli kasvanut, vaikka treeni on hyvin rauhallista, kun nyt kenties ensimmäistä kertaa elämässäni myös palaudun. 🙏🏻
Huikean onnekkaana sattumana valmentajani oli juuri tehnyt minulle kaksi kotijumppaohjelmaa koronakriisin puhjetessa. Nyt olen tehnyt näitä jumppia kotona, mökillä ja pihalla :)
Käyn välillä myös lenkillä, ja se maistuu taas.
En juokse enää tunnin lenkkejä "koska eihän alle tunti oo mitään", vaan juoksen - hölkkään - sen aikaa mikä tuntuu hyvältä :) Se voi olla 20 minuuttia tai 40 minuuttia.
Se on kivaa. :)
Ja mä voin nyt hyvin!
Mä voin nyt tosi hyvin..! :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille, ja hyvää vointia ❤️
.
P.S. Tämä saattaa olla hulluin huomio ja kommentti jonka olen koskaan blogiini kirjoittanut, mutta jos se tuo hymyn jonkun huulille, niin se on hulluuden arvoinen 😄
Olen kirjoittanut tisseistäni. Ne on pienet. Kirjoitin myös, että sitä mukaa kun nuorena aloin hyväksyä tissini, ne tuntuivat ikäänkuin kasvavan. Se oli psykologinen vaikutus. Mutta nyt, nyt kun olen 41...! Mun tissit on oikeasti kasvaneet..! :D Ehkä siksi kun painan nyt kaksi kiloa enemmän? Tai siksi, kun kuukautiseni palasivat kahdeksan vuoden tauon jälkeen? Ja mun keho on nyt terve, olen toipunut uupumuksesta ja mä voin hyvin 🙏🏻
😁
Yrittäjät ovat nyt pulassa, olemme kaikki lukeneet siitä.
Minunkin ystäväpiiriini kuuluu yrittäjiä, joiden toimintaan koronakriisi vaikuttaa mitä syvimmässä määrin.
Ystäväni Pekka Moisio ja Annika Heikkilä pyörittävät Pälkäneellä pientä juustolaa. Juustolan tuloista katosi 70% yhdessä yössä, pääkaupungin kahviloiden ja ravintoloiden hiljennyttyä ja tilausten loputtua seinään. Pekan ja Annikan juusto- ja maitotuotteista valtaosa on mennyt Helsinkiin.
Pekka Moisio ja Annika Heikkilä
Ystävystyin Pekan ja Annikan kanssa keväällä 2014, kun päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja lähteä tutustumaan juuston valmistukseen.
Otin selvää pirkanmaalaisista pienjuustoloista, otin yhteyttä niistä kiinnostavimpaan - joka sattui olemaan Heikkilän Juustola, buukkasin itselleni kaksipäiväisen työharjoittelun Heikkilöiden maatilalla - ja sain juustokoulutuksen lisäksi kaksi elinikäistä, hienoa ystävää.
Minun ja pariskunta Heikkilä-Moision ystävyyden alusta voi lukea täältä jutustani: Kaupunkilaistyttö lähti maalle. Olen myös kirjoittanut Annikan ja Pekan kotikylän Laitikkalan eloisasta yrittäjyydestä, kylä tunnetaan poikkeuksellisen laadukkaista ruokatuotteistaan.
Pienyrittäjät ovat nyt ahdingossa ja selviämisen missiossa on pakko miettiä luoviakin ratkaisuja hyvin kaukaa laatikon ulkopuolelta. Pekan ja Annikan kohdalla sellainen löytyi ohjelmistoalalta.
Ohjelmistotalo Bitwisen yrittäjä Tomi Mikkonen näki Pekan ja Annikan haastattelun A-Studiossa, vakuuttui maitoyrittäjien asenteesta ja sai idean aivan uudenlaisesta yhteistyöstä.
Mikkonen otti luurin käteen ja soitti seuraavana päivänä Pälkäneelle. Nuorten yrittäjien ideariihestä syntyi yhteistyö, jossa Heikkilän Juustola valmistaa Bitwiselle oman brändätyn luomujuuston (joka ehtii kypsyä sopivasti joulumarkkinoille..!) ja Bitwise sitoutuu ostamaan kaikki vuoden 2020 henkilökunta- ja yrityslahjat Heikkilän Juustolalta.
Ihan mahtavaa, luovaa toimintaa! 👍 Bitwisen ja Heikkilän Juustolan yhteistyöstä voi lukea lisää täältä.
Uutista lukiessani havahduin ja melkein nolostuin. Mitä ihmettä oikein viivyttelin - olen itsekin yrittäjä ja myös minulla on mahdollisuus auttaa ystäviäni.
Ja juuri sen teen nyt.
Olen ylistänyt Karkkipäivässä moneen otteeseen Annikan valmistamia artesaanijuustoja, ja referoinut kysyjiä hakeutumaan Tampereen ja Helsingin kauppahallien juustopuoteihin. Kaikki Annikan herkuista kiinnostuneet eivät luonnollisestikaan asu Tampereen ja Helsingin Kauppahallien läheisyydessä, joten juustot ovat jääneet mieli- ja valokuviksi.
Paitsi että enää niiden ei tarvitse! Heikkilän tilan juustoja on jo jonkin aikaa saanut kotiinkuljetettuina Pienen Ruokakaupan (entinen Eggspress) kautta Tampereen, Turun ja Helsingin alueella.
Pienestä Ruokakaupasta voi tilata Heikkilän tilan maitotuotteiden lisäksi monen muunkin pientuottajan tuotteita kuten lihaa, kalaa, jauhoja, hiutaleita, marjoja, hedelmiä, vihanneksia, öljyjä ja kastikkeita. Yli 80€ tilauksille toimitus on ilmainen.
Homma toimii näin:
Ihan ensi palveluun tulee rekisteröityä kohdassa 'KIRJAUDU'. Rekisteröityminen astuu heti voimaan.
Tilaus tehdään suoraan etusivulta, skrollaa hieman alaspäin.
Valitse ensin toimituspäivä omalta alueelta (esim. minun kohdallani Tampere).
Tämän jälkeen valitaan ostoskoriin halutut tuotteet.
Lopuksi syötetään osoite ja vahvistetaan tilaus.
Tilauksen vahvistamisen jälkeen selaimen ikkunaan tulevat maksutiedot; tilinumero, viite ja summa. Tiedot tulevat myös sähköpostiin ja tekstiviestitse. Tilauksen voi maksaa verkkopankissa tilisiirrolla tai MobilePaylla.
Tilaus astuu voimaan kun se on maksettu.
Tilattavien tuotteiden valikoima vaihtelee toimituspäivittäin, mutta Heikkilän tilan tuotteista on yleisesti tilattavissa Leipäjuustoa, grillijuustoa, pitojuustoa, luomumaitoa ja maalaisjogurttia.
Annikan leipäjuusto on muuten ihan parasta mitä Suomesta saa, voin luvata..! 🙏🏻 Mä ostan tätä aina parin kuukauden välein Annikalta ison satsin jonka pakastan ja annostelen sieltä..! ^_^
Juuston tasosta kertonee jotain mm. se, että helsinkiläinen Lappi-ravintola käyttää vain Heikkilän leipäjuustoa - siis Lapin juusto ei kelpaa ;)
Sitten kun ravintolat taas jonain kauniina päivänä avautuvat, kannattaa pistäytyä Lappi-ravintolassa maistamassa kanelikermassa haudutettua leipäjuustoa.... and visit cheese heaven <3
Heikkilän Juustokasseja on myös toimitettu muutamiin K-Supermarketteihin (Tampere Kuninkaankulma, Tampere Ratina, Helsinki Redi Tikkala Bros ja Espoo Lasihytti), mutta saatavuus on rajallinen. Jos kuulut näiden K-Supermarkettien asiakkaisiin, tsekkaa valikoimat :)
Autetaan toisiamme. Yhdessä tästä selvitään.
Seuraa Heikkilän Juustolaa somessa:
Instagram @heikkilanjuustola
Facebook Heikkilän Juustola
Minusta ei ikinä tulisi hyvinvointigurua. En näe itseäni koskaan saavuttamassa tilaa, jossa voisin omalla esimerkilläni kertoa ja näyttää toisille, kuinka saavutetaan elämään rauha, järjestys ja ihanteellinen tasapaino. Tämän jos minkä olen viime vuosina oivaltanut.
Olen kirjoittanut aiheesta paljon, avaten aluksi puhtaan uteliaasti havaintojani kognitiiviseen stressiin liittyen, edeten viisi vuotta myöhemmin toteamaan tilanteen muuttuneen krooniseksi. Tammikuussa 2017 kirjoitin olevani ihminen, jolle stressaantuneesta olotilasta on muodostunut oletusarvoinen normitila.
"Elämme jatkuvan viihdytyksen ja ärsykekoukun aikakautta – koemme tarvetta koko ajan stimuloda aistejamme. Emme ikäänkuin osaa enää vain olla. Joutilaisuus alkaa olla sukupuuttoon kuollut ajanviete", kirjoitin.
Saman vuoden syksynä kerroin päässäni lyövän jo täysin tyhjää ja seuraavana talvena jäin parin kuukauden lomalle somesta riisuakseni edes osan loputtomasta tekemisestäni.
Olen kuvannut ongelmaani lukuisista eri näkökulmista, reflektoinut, analysoinut, tsempannut itseäni ja eritellyt pyrkimyksiäni tilanteen ratkaisuun.
Kun ihminen puhuu paljon, hänen ehkä odotetaan saavuttavankin jotain, edistyvän tavoitteensa kanssa, oppivan ja kehittyvän. Minäkin toivoin niin käyvän kohdallani.
Mutta tiedättekö mitä. Olen ymmärtänyt, että matkani tasapainoon ja mielenrauhaan on elämän mittainen. En tule siinä koskaan valmiiksi, ja olen hyväksynyt sen. Se on tavallaan samanlainen haaste kuin taipumukseni tavaroiden säilömiseen, siitä ei voi "parantua" kokonaan, kaaoksen hallinnassa voi vain kehittyä lisäämällä tietoisuuttaan ongelmasta ja tekemällä tasaisesti konkreettisia tekoja. Mutta mitään Kon-Mari-kotia ei minulle koskaan tule. Eikä Kon-Mari-päätä.
Olen surrut viime vuodet ylikuormitustani ja surrut ehkä vielä enemmän, kun en suurista oivalluksistani ja konkreettisista toimenpiteistä huolimatta ole päätynyt täydelliseen onnistumiseen.
Viimeisimmällä "älä tee mitään" -lomallani aloin miettiä, että entäs jos ottaisin uuden asenteen; ettei tässä tarvitsekaan päästä johonkin lopulliseen maaliin, koska sellaista ei välttämättä ole. Välivoitotkin voivat olla riittävä onnistumisen mittari.
Maailma ei ole nyt sama kuin silloin kun synnyin ja kasvoin. Kaikki puhuvat kiireestä ja tehokkuudesta ja kiroavat ja rakastavat tekemisen, välittömän palkitsemisen ja viihteen täyteistä elämäänsä. Joogaa ja zen-mielentilaakin voi nykyää suorittaa, ja tietoisen läsnäolon mestarit muistavat jakaa meille viisauttaan esteettisissä Instagram-feedeissään joita hoitamaan on palkattu oma henkilökunta.
Elämä on nyt erilaista, ja siinä on huonompia kuten myös parempia puolia kuin 20 vuotta sitten. Mahdollisuudet ja riskit kuormitukselle ovat monelta osin runsaammat kuin äitini tai isoäitini työvuosina, mutta samalla moni kuormittavista tekijöistä tarjoaa myös valtavan hienoja asioita.
Tasapainon juju on oppia luovimaan tässä kiihkeässä aallokossa, mitä 2000-luvun elämäntyylimme nyt on. Oppia aktiivisesti karsimaan runsaudesta ja näkemään itselleen olennainen.
Tasapainon löytäminen ei ole asia, joka on jonain päivänä valmiina edessäsi. Se on jatkuva matka, ja vaatii taitoa ja halua pysähtyä ja ottaa välillä aikaa joutilaisuudelle.
.
Kirjoituksiani aiheesta:
Stressi - nykyajan default-elämäntyyli
Erityisherkkä kuormittuu helpommin (oivallus omasta herkkyydestä on auttanut kaikkein parhaiten ymmärtämään alttiuttani kokea stressiä)
Kun päässä lyö tyhjää - miten elämäntyylini on vaikuttanut aivoihini
Olen kautta blogin kohta 10-vuotisen historian saanut lukijoilta paljon älyttömän hyviä vinkkejä niin kosmetiikasta ravintolasuosituksiin ja podcasteista lomakohteisiin. Osa on jäänyt säännöllisesti hyödynnettävien joukkoon.
Ehkä erikoisin ja samalla käytännöllisin vinkki liittyy... No, tähän:
Kuva-arvoitus: mitä tässä on? Muistaako joku vakkarilukija mihin kuva liittyy?
Se liittyy kahvinpuruihin ja niiden käsittelyyn jätteenä. Kirjoitin aiheesta keväällä 2017 erittäin paljon kommentteja keränneen postauksen Porua puruista. Yli sadassa kommentissa keskustellaan erilaisista tavoista kerätä kahvinporoja sekä biojätteen lajittelusta ylipäänsä. Tällaisestakin voidaan jutella kauneusblogissa :D
(Kauneudenhoidollisesti valveutunut käyttää kahvinporoja toki myös kuorintana ;))
Ongelmani: käytän kahvin keittoon presso-pannua, jossa purut jäävät paljon märemmiksi kuin suodattimellisessa kahvinkeittimessä tai vaikka mutteripannussa. Liian märkinä niitä ei voi laittaa biojätepussiin tai -astiaan, joten ne on kuivatettava sitä ennen. (Mihinkään vessanpönttöönhän mä en niitä kaada.)
Aiemmin olin kuivatellut puruja lautasella. Neste haihtui puruista hitaasti ja maanantaina lautaselle kaadetut purut olivat jäteastiakunnossa vasta keskiviikkona tai torstaina. Ja toki joka aamuiset päälle kaadetut purut aina lisäsivät kuivamisaikaa. Käytännössä purut kipattiin biojäteastiaan vasta viikon lopulla siinä yhteydessä kun jätepussi vietiin ulos. Keittiön työtasolla nököttävä purulautanen ei ollut mikään viehättävin näky.
Kokeilin muutamia kommenteissa annettuja vinkkejä, ja yksi jäi pysyvään käyttöön: munakennosysteemi.
Esteettisesti munakenno ei toki ole lautasta parempi, mutta muotonsa puolesta saan sen sujautettua pois näkyvistä - säilytän sitä jätekaapissa normiroskiksen päällä. Lautanen ei siinä pysy mutta munakenno, etenkin tuo isompi 15 munan, sopii roska-astian päälle kuin valettu; se on juuri sen kokoinen että asettuu tukevasti suorakulmion muotoisen sangon päälle.
Munankoloihin mahtuu reilusti kahvinpurua ja kartonki imee kosteuden tehokkaasti. Tyhjennän kuivuneet purut muutaman päivän välein biojäteastiaan, tai laitan sinne koko kennon kun se on täynnä. :)
Jei! Lieköhän tämä alun perin jotain Pirkka-niksejä :D
Ja olenpa muuten keksinyt tyhjille munakennoille toisenkin käyttötavan;
naurakaa vain mutta mä käytän niitä myös säilyketölkkien kuivaustelineenä..!
Tiedättekö miten ärsyttävää on kuivatella lasisia ja metallisia säilyketölkkejä ennen kuin ne voi lajitella keräysastiaan. En tiedä muista mutta minusta niiden pesu ja kuivatus ovat hemmetin ärsyttävää hommaa jonka joka tapauksessa kuitenkin teen. Mutisen ja huuhdon.
En halua laittaa huuhdeltuja tölkkejä kuivauskaappiin, kun monet niistä ovat vielä vähän öljyisiä (en ala hinkkaamaan astianpesuaineella öljypitoisten säilykkeiden pakkauksia, huuhtelen vain). Siinä ne sitten ovat pyörineet tiskipöydällä ja kuivuminen on kestänyt koska en saa niitä mihinkään alassuin.
Nyt kokoan ne munakenno-telineeseen jossa ne kuivuvat nopeasti..! :) Ja mahdolliset öljyt valuvat kennoon eivätkä tiskipöydälle. 👍
Ainiin, tulikohan tämäkin vinkki muinoin joltain lukijalta vai onko se suoraan Pirkasta: munakennot toimivat loistavasti myös biojätepussin pohjalla imemässä biojätteestä kosteutta, jolloin pussi ei hajoa (ainakaan yhtä herkästi kuin muuten - minulla ainakin on elämässä parikin ikimuistoista "hajosi talon rappukäytävään" -kokemusta joilta olen välttynyt munakennoniksiin siirryttyäni). Kennot maatuvat joten ne sopivat hyvin biojätteen sekaan. Munakennoista on moneksi :)
Miten te muut muuten teette kierrätettävien elintarvikepakkausten kanssa? Pesettekö niitä? Lajitteletteko ylipäänsä?
Tänään jotain viihteellistä.
Tartuin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen kiinni elämän mittaiseen - siltä ainakin tuntuu - jemmojen vähennysprojektiini. Tällä kertaa kohteena on Ahvenanmaan asuntoni kellarivarasto. Talvellahan sain hyvin "konmaritettua" itse asuntoa, mutta olen tietoisesti vältellyt varastoon menemistä koska tiesin miten suuri urakka siellä odottaa.
Kun bloggaajakollegani Virve kirjoittelee blogissaan minimalismi-projektistaan, minä voisin kirjoittaa aina uusilla tuotantokausilla jatkuvaa sarjaa jemmaajan elämästä.
Älkää ymmärtäkö väärin, en enää osta uutta jemmattavaa vaan olen saanut impulsiivi-ostokäyttäytymiseni hallintaan, mutta tulen silti aina olemaan luonteeltani anti-minimalistinen, rakastan tavaroita ja niistä luopuminen on äärimmäisen vaikeaa. Niistä turhistakin. Jos minimalismissa on Virven mukaan kyse siitä, että säilytetään vain ne tavarat jotka tuovat onnea (eli minimalismi ei ole yhtä kuin askeettisuus), niin ehkäpä minäkin jossain vaiheessa saavutan minimalismin tason - kaikkien laatikoideni keskellä. Sillä moni tavara ja paperipino jota säilytän tekee minut onnelliseksi - muistojensa kautta :)
Säästetty: Strawberrynet-tilauksen laatikko vuodelta 2006, ehkä...?
Jemmaus-geeni ei kuitenkaan ole kiva juttu. Kun tähän geeniin ja siihen liittyviin ongelmiin havahtui vasta yli 35-vuotiaana, voitte uskoa kuinka paljon damagea oli jo ehtinyt tapahtua säilytetyn tavaran muodossa. En ollut siis noin 35-vuotiaaksi saakka koskaan kunnolla miettinyt, että jotain voisi heittää poiskin vaan olin päin vastoin aktiivisesti säästänyt lähes kaiken mahdollisen (!) ikivanhoista vaatteista lomamatkoilta tarttuneisiin esitteisiin. Osa tästä tavarasta on sitä muistoihin liittyvää onnitavaraa, mutta yli puolet on jotain jonka säilyttämistä ei voi perustella millään järki- tai tunnesyylläkään. Vai mitä sanotte esimerkiksi hajonneista talvisaappaista tai muovikassillisesta tyhjiä kosmetiikkapakkauksia?
Jemmaajaksi tunnustauduttuani ja ongelman myönnettyäni olen tietoisesti lopettanut kaikenlaisen krääsän säästämisen ja hankkimisen ja jokaisen uuden tavaran kohdalla punnitsen, onko sille tarvetta ja mihin se mahtuu - ja voinko heittää jotain vanhaa pois jotta uusi saa paikan. Suurin työsarka on 35 vuoden aikana kertyneen tavaran läpikäymisessä ja siitä irtautumisessa - yhtä raskasta niin tunnetasolla kuin fyysisesti. Olen vähentänyt tavaraa hitaasti mutta varmasti viimeiset neljä vuotta, ja vielä on paljon työtä jäljellä.
On ihan uskomatonta miten paljon tavaraa olen säästänyt - ja millaista tavaraa.
Maarianhaminan asunnon varastossa minulla oli neljä isoa muuttopahvilaatikollista tavaraa sekä lukuisia muovi- ja kangaskasseja täyteen ahdettuina.
Olen löytänyt laatikoista:
Yksi laatikoista oli erityisen kiinnostava, sillä sen sisältä löysin pienempiä laatikoita, kirjekuoria ja mappeja, jotka olen tuonut mukanani kun vuonna 2003 muutin Kuopiosta Ahvenanmaalle. Laatikko on siirtynyt avaamattomana varastokopista toiseen 15 Ahvenanmaan vuoteni aikana enkä ole aiemmin avannut sitä.
Laatikosta löytyi mm. yläasteen luokkakronikka, tehty vuonna 1995 kun pääsin ysiluokalta. Aarre...! ^_^
Minut oli kuvattu "Eija Vilppaaksi, luokan spiritiksi ja luokan kolmanneksi blondiksi". :) Taisin tosiaan olla aikamoinen "Vilpas" yhdessä yhtä puheliaan ja äänekkään ystäväni Johannan kanssa, joka pitää mikrofonia yllä olevassa kuvassa. Kirjevihkonikin on huomioitu :)
"Koriste-esineitä" -tekstillä varustetusta laatikosta löytyi tämä vekotin, joka sai minut repeämään. WTF? :D Hatara muistikuva kertoo, että olen valmistanut tämän taideteoksen joskus yläasteen kuviksen tunnilla. Antenneihin kiinnitettyyn lappuun on kirjoitettu arvoituksellisesti: "Korkealla sinulle, matalalla minulle".
Samaisessa laatikossa oli myös tämä kirjava jengi - kukin tyyppi huolellisesti talouspaperiin käärittynä. :)
Muovinen dinosaurus tuntuu kenties erikoisimmalta jäseneltä tässä porukassa, mutta se on ainoa jonka olen näistä tiettävästi itse ostanut, muut ovat lahjoja. Plesiosaurus on matkamuisto Lontoon Natural History Museumista, todennäköisesti vuoden 1995 reissulta. Olen aina tuntenut suurta kiinnostusta ja viehätystä dinosauruksiin. :)
Odotetusti laatikoista löytyi myös aivan valtavasti kirjeitä ja kortteja. Niitä oli varmasti sadoittain. Lajittelin kaikki ja heitin yli puolet menemään. Loput jäävät.
Voisin kuvitella että joulukortit, onnittelukortit ja postikortit ovat sen sortin osastoa jota moni ei vuositolkulla säästele, mutta minulle tämä on hyvin vaikeaa. Monissa korteissa on pitkiä henkilökohtaisia viestejä ja osa on ihmisiltä, joihin olen myöhemmin kadottanut yhteyden. Voinko heittää heidän äänensä pois..? Kysyn itseltäni, miksi tämä ääni pitäisi säilyttää, ihmisiä tulee ja menee elämässä, ja voinhan muistaa heidät pääni sisällä. Aivan totta. Silti - en pysty heittämään tällaisia viestejä pois. En ainakaan vielä.
Kirjeet säilytän ilman muuta. Ilahduin kun huomasin, miten paljon äitinikin on minulle vuosien varrella kirjoittanut. Äidin kirjeissä on hänen kissojensa kuvista tehtyjä postimerkkejä <3
Yhdessä laatikossa oli My Little Pony -leikkisetin osia. Target-ketjun Limited Edition MLP Spring Basket jonka amerikkalainen ystäväni on lähettänyt minulle joskus 2000-luvun puolivälissä.
Nämä nyt ainakin voi heittää menemään, eikö? Mutta - en heittänyt.
Olin parikymppisenä hillitön villapaitaihminen. Se oli aikaa ennen trikoopaitoja :D ^_^ Osa näistä puseroista on niinkin vanhoja kuin 90-luvulta.
Pesin kolme koneellista vanhoja vaatteitani ja tuuletin ulkona pari päivää. Nämä lähtevät kaikki Emmaukseen.
Yhdestä kansiosta löysin paperitaskuja joiden sisältä paljastui eri teemaisia lehtileikkeitä. Yhdessä taskussa oli Julia Vuoren Sika-sarjakuvia ja Jänis-piirroksia, yhdessä Beastie Boys -juttuja ja yhdessä kirjava kokoelma kuvia muusikoista, näyttelijöistä, söpöistä eläimistä ja hyvännäköisistä miehistä (kuten Hugo -tuoksun mainoksessa ollut..!) Edustettuina mm. Björk, Seinfeld, Dale Cooper, Harrison Ford, Damon Albarn, Eddie Vedder ja Dallasin hahmoja...
Leikkeet ovat lukioajoiltani, olin tehnyt näistä huoneeni seinälle jonkinlaisen kollaasin.
Tämän sarjakuvan muistan hyvin, tosin enää tällainen huumori ei ihan iske.
Monet omituiset jutut viehättivät minua teininä, ehkä tämä kuului siihen lajiin..?
Julia Vuoren piirrokset saavat minut edelleen ihan löllöksi hellyttävyydessään. Pöllö sopii hyvin joukkoon. <3
Näitä kuvia olen etsinyt ties kuinka pitkään...! Kävimme amerikkalaisten ystävieni kanssa Portlandin Old Tyme -valokuvaamossa ottamassa sarjan kuvia joihin kaikki pukeutuivat vanhan ajan lännen tyyliin. Kuva on vuodelta 2003.
...ja vähän toisenlainen kuva, tämä vuodelta 2006. :) Olin Ahvenanmaan Postin omakuvapostimerkki-mainoksessa ^_^
Ahvenanmaasta puheen ollen, löysin myös vihkon johon kirjoitin uusia oppimiani ilmaisuja kun tulin tänne ensi kertaa kesätöihin. Mihinkähän kummaan lastenhoitaja on tarvinnut sanastoa kuten "hakata, antaa turpiin" ja "saada turpiin"... ^_^ :D
Entä kuka heittäisi tällaisen pois...? Hoitolapseni Emman minulle tekemä piirros jossa lukee, "Du är en ros", Sinä olet ruusu.
Samainen Emma (punaisessa topissa) viime viikonloppuna sisarensa valmistujaisjuhlissa <3
Toki laatikoista löytyi paljon myös tuttuja kosmetiikkalistojani. Näistä olen joskus teille kertonutkin. Nyt olen lopettanut kaikkien kosmetiikkalistojen pitämisen.
Tästä vihosta löytyi paljon kiinnostavia kosmetiikka-arvosteluja joita olin kirjoittanut omaksi ilokseni. Nämä ovat siis ajoilta ennen blogia. MOP C-System Hydrating-shampoosta olen mm. kirjoittanut: "Ihana appelsiinin tuoksu, liru koostumus ja saa laittaa runsaammin kuin muita kampaamoshampoita. Hiukset huuhdeltaessa mykistävän hoidetun ja selvän tuntuiset...! Valitettavasti hoitavuudesta seurauksena lievä likaisuuden tuntu päänahassa hiusten kuivuttua. * * * * (*)"
^_^ Hahah - mykistävän hoidettu...! Pitääköhän ottaa tuo ilmaisu taas käyttöön :D
Olen myös ollut näköjään shoppaamassa L'Orealin meikkejä sävylle "lämmin vaalea". Kertokaa - miksi ihminen säästää tällaisenkin paperin..?
Kauneusalan säästettyjen joukossa on myös pino Make Up Storen lehtiä. Nämä olivat kyllä upeita...!! Sain näitä töistä ja säästin inspiraatioksi.
Onkohan MUSilla enää tätä lehteä..? Ei todellakaan mikään halpa tuotanto, jaksoin aina ihmetellä miten maailmanlaajuisesti niin vähän tunnettu sarja kuten Make Up Store panostaa näin mielettömään omaan lehteen. Ennemmin odottaisin MACiltä tällaista.
Entä kuka muistaa kotimaisen MSCHIC-sarjan..? Piti googlata ja ihan hämmästyin kun sarja näköjään edelleen on olemassa, kukaan ei puhu tästä mitään..! Ei näitä kyllä juuri missään myydäkään, jännä että sarja on kuitenkin vielä hengissä.
Hämmästyin kun yhdestä pussista löytyi Conan O'Brien -muki..! (- ja kahvitahroista päätellen erittäin huonosti tiskattu..!) Olen ostanut mukin NBC:n studiolta kun tammikuussa 2007 olimme Late Night -sarjan yleisössä. Miten hemmetissä Conan-muki on kellariin päätynyt? Olenko jossain vaiheessa kokenut mukin jotenkin noloksi ja kätkenyt pois silmistä..? Eähmm, kun katsoo ikivanhoja Hobby Hallista tilaamiani oranssikukallisia halpismukeja Maarianhaminan keittiössäni, en nyt sanoisi tätä mukia mitenkään noloksi. 
Laatikoiden läpikäynti jatkuu edelleen ja tavoitteena on saada kaikki lukio/yläaste/varhaisen 2000-luvun ajan muistot mahtumaan yhteen muuttolaatikkoon. Näyttää siltä ettei se ole edes haasteellista.
En tee näillä tavaroilla mitään - ajattelinko esimerkiksi koota kollaasin Damon Albarnista, Dale Cooperista ja kumppaneista uudelleen kotini seinälle? Tai laittaa muovisen dinosauruksen kirjahyllyyn esiin? En. Mutta haluan että ne ovat olemassa, jotta voin halutessani palata niiden välittämiin hetkiin. Ehkä nämä esineet itsessään eivät tee minua onnelliseksi mutta niiden sisältämät muistot tekevät. On kivaa joskus, vaikka vain 10 vuoden välein, palata teini-ikäisen Sannin huoneeseen. Että on mahdollisuus siihen.
Yksi laatikko jää - kolme muuta ja viisi kassillista lähtee. Aika hyvä saldo ja yhdestä jemmasta on jälleen selvitty. Hyvä Sanni :)
P.S. Höh - joku muu kuin minä sai ysiluokan kronikassa creditit kynsistään - oli siis joku jolla oli vielä pidemmät sapelit kuin minulla siihen aikaan :)
Karkkipäivän joulukalenteri - luukku kahdeksantoista
Lahjoittaja: Naviter
Lahjoitus 300 € Suomen Eläinsuojeluyhdistykselle
Naviter on vuonna 2012 perustettu suomalainen kosmetiikkayritys joka kehittää ja valmistaa ihon- ja hiustenhoitotuotteita Helsingissä. Naviter on erikoistunut ammattikosmetiikkaan, luonnonkosmetiikkaan ja medikaaliseen kosmetiikkaan ja tunnetaan sarjoistaan kuten BTB13, Ekopharma ja Atopik.
Naviterin terveiset joulukalenteriin:
"Eläinten hyvinvointi ja kunnioittaminen ovat aina olleet Naviterille tärkeitä arvoja. Arvomme näkyvät Ekopharma-, Atopik- ja BTB13-tuotteissamme mm. korkeana vegaanisuusasteena ja ehdottomaan eläinkokeettomuuteen sitoutumisena. Naviterin ehdottomasta eläinkokeettomuudesta kertoo myös meille myönnetty Leaping Bunny -sertifikaatti, joka takaa, ettei tuotteitamme tai raaka-aineitamme ole testattu eläinkokein.
"Karkkipäivä-blogin joulukalenterilahjoituksemme menee tänä vuonna SEY:lle, Suomen Eläinsuojeluyhdistykselle, jonka pitkäjänteinen ja väsymätön työ eläinsuojelun parissa on kunnioitettavaa. Jo yli 110 vuoden ajan Suomen Eläinsuojeluyhdistys on edistänyt eläinten hyvinvointia jokapäiväisessä elämässä. Joululahjoituksellamme tahdomme kiittää Suomen Eläinsuojeluyhdistystä uraauurtavasta työstään.
Naviterin väki toivottaa Karkkipäivän lukijoille hyvää joulua ja menestystä vuoteen 2018."
SEY eli Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry on vuodesta 1901 toiminut Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan. SEY toteuttaa käytännön eläinsuojelutyötä yli 40 jäsenyhdistyksen ja noin 100 vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvojan ja -neuvojan voimin.
Kuinka voin auttaa? SEYn toimintaa voi tukea lahjoituksin, liittymällä jäseneksi, liittymällä SEYn vapaaehtoistoimintaan tai ryhtymällä eläinsuojelukummiksi. Lisää tietoa saat täältä. Sivulla selvitetään mm. mihin lahjoitusvaroja käytetään. Esimerkiksi 10 eurolla voidaan ruokkia löytöeläintä viikon ajan tai mikrosiruttaa koira tai kissa.
Suuri kiitos Naviterille lahjoituksesta.
Miten teihin vaikuttaa alkoholi?
En tiedä kuinka erikoisena aiheena tällaistakin voi pitää kauneusblogissa, mutta se on aihe, josta minun on tehnyt mieli kirjoittaa pitkään. Se on kiinnostava.
Humala, juopumus, päihtymys, känni. Alkoholista tulee känniin jos sitä juo tarpeeksi, ja toisille tuo "tarpeeksi" voi olla hyvinkin vähäinen määrä. Tietysti myös olosuhteet vaikuttavat, kuten henkilön koko, sukupuoli ja mitä on syönyt tai syö samanaikaisesti alkoholia nauttiessa.
Humaltumisen nopeutta enemmän minua kuitenkin kiinnostaa se, miten eri lailla alkoholi vaikuttaa ihmisiin. Se on jotenkin todella kiinnostavaa - vaikkakin samalla myös ikäviä ulottuvuuksia sisältävä asia.
Kuten tiedämme, humalatiloja on hyvin monenlaisia, ja puhun nyt päihtymyksen vaikutuksesta enkä pelkästään päihtymyksen syvyydestä. Toisten käytös ja olemus muuttuu humaltuessa hyvinkin paljon, toisten ei juuri lainkaan, vaikka promilleja olisi yhtä paljon. Juuri tämä on minusta kiehtovaa.
Humalatila myös näkyy toisissa nopeammin kuin toisissa; yhden silmät alkavat harittaa jo tuopillisesta kun toinen voi vetää 6-kertaisen määrän alkoholiannoksia ilman että se juuri näkyy ulospäin, vaikka henkilöt olisivat samaa sukupuolta, saman ikäisiä ja saman painoisia. Fyysiset ja kronologiset ominaisuudet eivät siis aina vaikuta.
Mistä tämä johtuu? (Retorinen kysymys, en odota että lukijoiden joukosta löytyy aiheeseen perehtyneitä - mutta jos löytyy niin aina vain parempaa :))
Ne joiden käytös muuttuu alkoholin vaikutuksesta huomattavasti saattavat tehdä humalatilan syvetessä asioita, joita eivät koskaan tekisi selvin päin.
Heidän harkintakykynsä ja normaali järkensä tuntuu katoavan täysin. Mukaan voi tulla aggressiota, provokaatiota, överiä impulsiivisuutta tai mitä tahansa mikä ei tavallisesti kuulu henkilölle ominaiseen käytökseen. Toiset muuttuvat äänekkäämmiksi ja estottomimmiksi, toiset väsyvät nopeasti ja vahva päihtymys johtaa pian nukahtamiseen tai sammumiseen. Toiset taas alkavat voida pahoin vähäisestäkin alkoholin määrästä ja iloinen kilistely johtaa pian vähemmän iloiseen suuntaan.
Minä kuulun niihin, joiden käytökseen tai toimintaan juopumustila ei juurikaan vaikuta. Alkoholi vaikuttaa minuun nopeasti ja voimakkaastikin, mutta se ei vaikuta persoonallisuuteni. En muutu olennaisesti millään tavalla. Olen jo selvin päin äänekäs ja puhelias, sitä ei viinilasillinen enää vahvista. En myöskään tee mitään harkitsematonta enkä koskaan ole seuraavana päivänä joutunut miettimään että "Hemmetti, mitähän sitä tulikaan tehtyä..."
Päihdyn nopeasti suhteellisen vähäisestä määrästä alkoholia, etenkin jos en ole syönyt mitään ennen alkoholin nauttimista. En pidä tästä lainkaan, sillä en pidä juopumustilasta mutta sen sijaan pidän hyvästä viinistä. Sanonkin välillä, viinin harrastajien luodessa minuun ei-ymmärtäviä katseita, että toivoisin viinissä olevan alkoholia puolet vähemmän. Silloin voisin nauttia hyviä viinejä enemmän ilman ei-toivottua lieveilmiötä joka keskeyttää nautiskeluni välillä todella ärsyttävästi.
Joo, sanotaan nyt heti että kyllä minusta pikku-hiprakka on ihan kivakin juttu, en väitä että pitäisin alkoholin päihdyttävää (ja rentouttavaa --> lentopelko!!!) vaikutusta kokonaan huonona juttuna, en tosiaan. Se kevyen rentoutunut, lämmin, iloinen ensimmäisen lasillisen fiilis on oikein tervetullut. Mutta kun se jäisi siihen.
Kolme lasia (16 cl) tai puolikas viinipullo johtaa yleensä selvään juopumukseen jos en ole syönyt hetkeen mitään ja alkoholi pääsee imeytymään tyhjässä vatsalaukussa. Kaksikin lasia voi riittää. Juopumus tuntuu hidastuvina reaktioina ja puheen sammaltamisena, samalla kun pystyn kuitenkin täysin kirkkaasti älyllisesti seuraamaan kehoni reaktioita ja mitä minulle tapahtuu. Juopumus tuntuu tavallaan siltä, kuin alkoholi ottaisi kehoni haltuunsa älyä lukuunottamatta, ja suurimmaksi osaksi vain kehon fyysiset toiminnot ovat vaikutuksen kohteena. Voin kylmän viileästi seurata ja analysoida päihtymystilan etenemistä pääni sisällä, pystymättä kuitenkaan tekemään hidastuville liikkeille ja puuroutuvalle puheelle mitään. Tarkkaavaisuus ulkoisia tekijöitä kohtaan herpaantuu, mutta pystyn tarkastelemaan omaa sisäistä tilaani hyvinkin analyyttisesti.
Nopea juopuminen vähäisestä alkoholimäärästä on todella harmillista etenkin viininmaistajaisissa, kun niitä viinejä kuitenkin mielellään maistaisi eikä sylkisi kuppiin... Käytännössä joudun aina kuitenkin jättämään lasit kesken koska en pysty juomaan kaikkea humaltumatta. Sama juttu ravintoloiden maistelumenujen viinipakettien kanssa, joudun aina tilaamaan ne puolikkaina ja usein silloinkin alkoholimäärä on liikaa.
Havaitessani että puheeni alkaa hidastua (välillä tuntuu kuin kuulisin puheeni ikäänkuin "viiveellä"), lopetan yleensä alkoholin nauttimisen siihen, sillä vaikka olo olisi muuten hyvä, tiedän mitä seuraa pian. Puheen hidastuminen ei liity sekavuuteen tai huonoon oloon, olo voi siis olla yleisesti hyvä ja skarppi vaikka puhe ja motoriset toiminnot hidastuvat.
Raja "sammaltavan päihtymystilan" ja "tunnelipäihtymyksen" välillä on kohdallani alkoholiannoksissa mitattuna hiuksen hieno, joskus voi riittää puolikas lasillinenkin.
"Tunnelikänni" on se vaihe, kun päässä alkaa pyöriä. (Ei varmaan epätuttu ilmiö muillekaan...) Tunnelivaihe voi alkaa ihan odottamatta kuin napista painamalla. Hetkeä aiemmin olet istunut siinä ihan hyvässä fiiliksessä jotain juttua kertoen ja yhtäkkiä tunnet että horisontti keikkaa ja pöytä kallistuu edestäsi. Tätä seuraa sietämätön karusellitunne päässä eikä voi enää keskittyä mihinkään muuhun kuin pyörivän tunteen tasauttamiseen, ja ilta onkin tässä vaiheessa pilalla.
Tähän pisteeseen en todellakaan halua päätyä ja sitä välttelen kaikin keinoin. Kun homma etenee tunneliin, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa ilta siihen, ja se ei tietenkään ole asia johon kukaan haluaa tähdätä kun ollaan viettämässä mukavaa iltaa kivassa seurassa.
Tunneli-iltoja on onneksi todella harvoin, hyvä jos kerran vuodessa, mutta harvoina tapahtuminakin ne ovat yhtä kaikki erittäin epämiellyttäviä ja aina ketuttaa kun ei tajunnut lopettaa viinin siemailua ajoissa sinä iltana.
Tänä kesänä minulle osui yksi tällainen ilta. Ja tiedättekö mitä tein? Koska olen halunnut kirjoittaa aiheesta, aloin siinä karusellin keskellä tehdä kännykällä blogiin muistiinpanoa humalatilatuntemuksistani. Ajattelin, että tässä tilassahan sitä varmasti saa parhaiten välitettyä miltä tuntuu.
En kirjoittanut mitään hölmöä vaan ihan asiallisesti näitä samoja juttuja mitä tässä ylempänäkin, mutta voin kertoa, että aamulla heräsin hätkähtäen, että tallensinkohan mä sen muistiinpanon tosiaan luonnoksena vai satuinko painamaan "Julkaise" -nappia joka mobiilisovelluksesa on hyvinkin lähellä "Tallenna luonnos" -namiskaa. Mietin että ei herranjestas, mitäs jos ihmiset on aamulla saaneet lukea kahviensa äärellä mun ajatuksia humalatilan etenemisestä, vailla mitään alustusta tai selitystä aiheelle...! :D
No, olinhan minä sen kuitenkin tallentanut luonnoksena.
Näin kirjoitin tunnelissa:
Miten alkoholi vaikuttaa teihin? Tuleeko teistä erilaisia? Oletteko koskaan tehneet humalassa jotain mikä olisi todella kaduttanut?
Myöntääkö joku suoranaisesti pitävänsä humalahakuisesta juomisesta?
Vai jätätkö alkoholin kokonaan väliin?
.
Tämä kirjoitus ei kannusta ketään käyttämään alkoholia. Kohtuukäyttö on paras käyttö mutta sekään ole kaikille mahdollista. Kirjoittaja pitää viinistä mutta ei humalasta.
Stressi. Oletteko huomanneet, miten siitä on tullut itsestäänselvä, hyväksytty osa päivittäistä elämäämme?
Stressaantuneesta tilasta on tullut meidän "oletustilamme", default setting. We stress, therefore we are.
Stressi on totta kai myös normaalia elämää ja on tilanteita, joissa sopiva stressi jopa auttaa suorituksessa. Meidän kuuluukin tuntea stressiä. Mutta koko ajan?
Kaikissa mainoksissa korostetaan nykyään stressiä. Puhutaan tuotteista stressaantuneelle iholle, mainostetaan elintarvikkeita, välineitä ja ratkaisuja jotka sopivat "kiireiseen ja stressaavan elämäntyyliimme."
"Tästä nopeat valmiiksi maustetut pakastevihannekset koska kellään ei enää ole aikaa tehdä ruokaa", "Tästä vitamiinipilleriä että jaksaa", "Lähde lomalle stressiä karkuun". Mainosfilmeissä uupuneet ihmiset juoksevat elämän juoksumatolla kunnes putoavat kun eivät pysy tahdissa. Laivayhtiö tarjoaa taukoa pikaratkaisuna.
Surullisinta on se, että tämä kaikki pitää paikkansa. Meidän elämäntyylimme on muuttunut stressaavammaksi. Me olemme itse siihen syyllisiä, hukutamme itsemme tekemiseen. Jo lapset saattavat uupua harrastuksiinsa joita on melkein joka viikonpäivälle. Balettia, jalkapalloa, kanteleensoittoa, kuoroa, kerhoa... Vanhemmat haluavat tietysti lastensa parasta mutta onko määrä aina laatua..?
Emilia Vuorisalmen kolmuni Voi Hyvin -lehdessä 09/16
Miksi me kuormitamme itsemme tekemisellä? Elämme jonkinlaista jatkuvan viihdytyksen ja ärsykekoukun aikakautta - koemme tarvetta koko ajan stimuloda aistejamme. Emme ikäänkuin osaa enää vain olla. Joutilaisuus alkaa olla sukupuuttoon kuollut ajanviete. (Olen saanut aiemmin palautetta ärsyttävästä tavastani yleistää mutta pyydän jälleen kärsivällisyyttä ja että sallitte tämän kaltaiset yleistykset aiheen pohdinnan nimissä, totta kai on joutilaitakin ihmisiä ja myös sairaudet vievät toimintakykyä. Kuitenkin "stressaava, ylistimuloiva elämäntyyli" on tunnettu ilmiö ja siitä haluaisin kirjoittaa.)
Olin keskiviikkona Helsingissä Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa, jossa puhui mm. inspiroiva Katja Kokko. Katjan aiheena oli luonnollinen ihonhoito, ja esityksessä sivuttiin myös ei-kosmetiikan keinoja tukea ihon hyvinvointia. Yksi kohta puhutteli minua erityisesti. "Ota tarpeeksi aikaa joutilaisuudelle ja vietä vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa," Katja sanoi.
"Some vie hirveästi aikaa ja energiaa."
Sosiaalinen media. Yksi merkittävimmistä viihdemuodoista ja stimulanteista joka koukuttaa ja vie aikaamme. Ja paradoksaalisesti - viihteen ohessa myös stressaa, ahdistaa ja tuo paineita.
Some-uupumus ja -ahdistus ovat tuttuja ilmiöitä yhä useammalle. Olemme luoneet itsellemme kyberympäristön, jonka on ollut tarkoitus viihdyttää ja rentouttaa, tehdä helpoksi tavoittaa ystäviä ja tuttuja. Pikkuhiljaa siitä onkin muodostunut jonkinlainen itsensä antiteesi - kevyt ja helppo kommunikaatio on muuttunut sosiaalisen vahvistuksen ja velvollisuuksien loputtomaksi sykliksi ja koukuttavaksi viihteeksi joka imee päivistämme parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) tunteja. Some-aktiivisuudella mitataan meitä ystävinä, kavereina, jopa työssä. Some vahvistaa ja määrittää meitä. Lopulta kaverien huomioiminen ja vuorovaikutuksen ylläpito somessa voi muuttua uuvuttavaksi työksi - kokemukset siitä, että on jatkuvasti oltava tykkäämässä, kommentoimassa ja osallistumassa eivät ole täysin vieraita monellekaan. Epäaktiivisuus koetaan toisten ignorointina. Enhän halua vaikuttaa välinpitämättömältä.
Miksi kirjoitan tästä johtuu siitä, että minullakin on ongelmia somessa vietetyn ajan hallinnassa. Ja minäkin hukutan itseni tekemiseen. Kuulun juuri niihin ihmisiin, joista tekstin alussa kirjoitin - stressiväestöön. Ihmisiin, jolle stressaantuneesta olotilasta on muodostunut oletusarvoinen tila, normi tila. Ja minä en haluaisi sitä. Haluan taistella sitä vastaan.
Some ja internet ylipäänsä ovat pahimpia aikasyöppöjä mitä on. Netissä vietettyä aikaa on vaikea hallita, "istun tässä vain hetken ja vastaan nopeasti pariin viestiin" voi muuttua huomaamatta kolmeksi tunniksi. Koko ajan on uusia tilanteita; uusia sähköposteja, Facebook-statuksia, blogikommentteja, kiinnostavia kuvia... Omia blogipostauksia, toisten blogipostauksia, omia insta-kuvia, toisten insta-kuvia. Some-kommunikaatiossa ei ole koskaan "valmis", se on jatkuva virta jonka vietäväksi voi helposti antautua niin ettei juuri muuta teekään kuin osallistuu somessa.
Hallittu someilu on hyvä asia. Some on hyvä asia kun siihen ei katoa eikä se ota ylivaltaa, mutta toisille siitä muodostuu juuri sitä tekemistä jolla lopulta tulee kuormittaneeksi itsensä.
Vaikkei itse netissä vietetty aika stressaisi, kyse on myös siitä mitä jää tekemättä koska on netissä. Someen, Netflixiin tai pelaamiseen käytetty aika on pois jostain muusta, ja balanssi elämän eri osa-alueiden välillä voi häiriintyä. Läsnäolo on tärkeä sana. "You get distracted so easily", sanoi ystäväni Sheila kun vierailin hänen luonaan marrakuussa. Hän oli oikeassa. Sen sijaan että olisin läsnä hetkessä, olenkin jossain muualla. Netissä, useimmiten. Jos en netissä niin ajattelemassa nettiä. Ja mitä seuraavaksi teen siellä.
Ehkä koti olisi siistimpi jos viikottain käyttäisin muutaman some-tunnin siivoamiseen? Ehkä olisin enemmän viivalla läheisteni tärkeistä asioista, jos kuuntelisin heitä tässä todellisuudessa, enkä keskittyisi ihmisten asioihin tai oman napani vahvistamiseen kybertodellisuudessa...?
Minun kohdallani mainoksen tarjoama laivaristeily ei auta katkaisemaan kuormittavaa, ylitekevää elämäntyyliä. Minun on vaikutettava suoraan ongelmiin, eli ajankäyttööni. Tahdon sanoa EI sille, että meidän kuuluu stressata.
Haluan ottaa aikaa rauhoittumiselle, joutilaisuudellekin. Haluaisin tuntea sen tunteen ettei tarvitse tehdä mitään. Ja nauttia siitä.
Onneksi olen sentään jo päässyt irti useimmista listoistani. Mikä aika kaikkien niiden täyttämiseenkin meni....
Vuosi 2017 on alkanut näissä ajatuksissa.
"Näytätpä sinä hyvältä!", sanoi Optimal Performance -valmentajani Tytti Koro kun astuin eilen sisään OP:n toimistolla Tampereella.
Edit. Sain Kauneudelta & Terveydeltä viestin koskien tämän postauksen oletusarvoista 'kaupallinen yhteistyö' -statusta. Kyseessä ei kuitenkaan ole kaupallinen yhteistyö, joten siksi sellainen merkintä puuttuu postauksesta. :) Olen maksanut valmennuksesta (kuten myös edellisestä) itse, enkä saa Optimal Performancelta mitään vastineeksi siitä, että kirjoitan valmennuskokemuksistani blogiin. K&T:n mielestä minun oli joka tapauksessa hyvä tuoda tämä esiin ja myös kertoa valmennuksen hinta, joten kerron myös sen: 5 tapaamisen paketti maksaa 350 euroa. Paketti ei sisällä treeniohjelmaa jonka ostan vielä siihen päälle, se maksaa 150 euroa.
Tänään salilla
Näytän Tytin (ja omastakin) mielestä paljon paremmalta kuin viime keväänä, jolloin viimeksi kohtasimme. FitFarm-kokeilun (ei-toivotut) sivuvaikutukset ovat nyt täysin kadonneet ja näytän enemmän itseltäni :)
Alla kuva viime maaliskuulta FitFarm-ajoilta jolloin olin ehkä kuivimmillani.
Niille lukijoille jotka eivät tiedä mistä on kysymys, tässä projekti pähkinänkuoressa:
Koska olen nyt palautunut FitFarmin jäljiltä täysin lähtöpisteeseen, tai oikeastaan liikunnan kannalta vielä miinuksen puolelle, on OP-valmennuksen testaukselle nyt paljon paremmat lähtökohdat kuin jos olisin vetänyt sen vain muutaman välikuukauden jälkeen, kuten olin ensin suunnitellut.
Kalenterini mukaan olen viimeksi käynyt tekemässä kunnon salitreenin 6.9., eli juuri ennen syksyn Kreikan matkalle lähtöä. Siis yli neljä kuukautta sitten..! Syksyn ajan vedin kotijumppaani (15 minuutin hiit-treeni) joka ylläpitikin kuntoa tosi hyvin kunnes sairastuin siihen monta viikkoa kestäneeseen megaflunssaan USAssa marraskuun puolessa välissä. Nyt en ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa kahteen kuukauteen, ja se todellakin tuntuu. Olen niiiiiin odottanut että pääsen taas treenaamaan.
Tytti Koro (kuva Optimal Performance)
Tytti kysyi minulta tapaamisen alussa kysymyksen, jota olin osannut odottaa ja johon olin kovasti yrittänyt keksiä vastausta, se kun on koko valmennuksen a ja o ja valmentajan tärkein työkalu.
"Mitä tavoitteita sinulla on? Mitä haluat valmennuksella saavuttaa?"
Jos OP olisi valikoitunut viime talvena ensimmäiseksi valmentajakseni, olisin tietysti kertonut hiilihydraattien vaikutuksiin liittyvistä tavoitteistani. Mutta koska viime talven kokeilu vastasi jo tyhjentävästi siihen kysymykseen, ei minulla enää ole vastaavaa konkreettista selvitettävää. Minulla ei ole fitness-tavoitteita, ei maraton-tavoitteita, eikä kehonkoostumustavoitteita. Olen niin "tylsä" asiakas, että minulla ei ole muita tavoitteita kuin voida hyvin. Liikunta (kuten myös ruoka) tuo minulle valtavasti hyvää oloa, ja oikea ravinto tukee liikuntaharrastusta.
"Et sinä ole tylsä asiakas", Tytti sanoi. "Useimmat peruskuntoilijat haluavat juuri sitä; voida hyvin ja olla energinen."
Noniin, eli tällä lähdetään uuteen vuoteen ja takaisin treenin pariin. :) Lihakset, kohta saatte taas kyytiä ^_^
Olen tavallaan hirveän pitkään halunnut uskoa, että mä en "oikeasti" tykkää liikunnasta, vain koska sen harrastus ei aina ole ollut luontainen osa elämääni ja sain todellakin 12 vuotta sitten "määrätä" itseni puoliväkisin salille kun päätin, että nyt mä satsaan tulevaisuuteen ja hyvinvointiini.
Liikunta oli ikäänkuin "tylsän makuinen terveysjuttu" niinkuin veteen tehty kaurapuuro jota piti harrastaa vain koska tietää, että se on hyväksi ja sillä tekee itselleen palveluksen. Mutta kyllä mä olen nyt jo myöntänyt, että nykyään mä liikun myös siksi koska mä oikeasti tykkään siitä :) Se on sijoitus omaan pitkän linjan terveyteen, mutta myös välitöntä hyvää oloa ja mieltä tuova asia. Kun liikun säännöllisesti, tuntuu hyvältä ja jaksan paremmin :) Kun en liiku, tuntuu huonommalta :) Yksinkertaista matematiikkaa jonka pohjalta on helppo tehdä valinta.
Kuvia OP:n tiloissa :) Jotenkin aika erilainen fiilis kuin FitFarmilla...
Optimal Performancen valmennus pohjautuu BioSignature -menetelmään, jossa selvitetään asiakkaan kehon hormonaalinen tila 12 pisteen rasvaprosenttimittauksella sekä laajalla taustatietojen kartoituksella. BioSignaturen mukaan rasvan kertyminen vartalon eri kohtiin heijastaa elimistön hormonaalista tilaa. Valmentaja antaa mittaustulosten ja asiakkaan elämäntapatietojen perusteella suosituksia elämäntapamuutoksiin, jotka tähtäävät elimistön hormonitoiminnan taspainottumiseen. Kun hormonitasapaino on kunnossa, on esimerkiksi kunto- tai painonhallintaprojekteihin liittyvien tavoitteiden saavutuskin helpompaa.
Optimal Performancen valmennus on nopeasti FitFarmiin verrattuna kokonaisvaltaisempaa ja siinä halutaan selvittää asiakkaan elämäntapojen ja terveysasioiden kokonaiskuva ennenkuin lähdetään rakentamaan mitään ohjelmia. Hyvin eri tyyppinen lähestymistapa. Esitietokaavakkeetkin ovat kuin eri maailmoista, OP:n kaavakkeessa kysellään mm. henkisestä hyvinvoinnista, stressistä ja unen laadusta FitFarmin keskittyessä asioihin kuten tarkat ruoka-ajat kellonaikoineen, lisäravinteiden käyttö ja asiakkaan nykyinen treeniohjelma.
Kerron omasta BioSignature-hormoniprofiilistani, "ruokavaliostani" ja muista Tytin suosituksista toisessa postauksessa, muuten tästä tulee taas liian pitkä ja raskas teksti. (Tulette sitten näkemään miksi ruokavalio on lainausmerkeissä.)
Sen verran voin tässä vielä kertoa (kun mun rasvoistakin oltiin FitFarmin aikana huolissaan), että rasvaprosenttini oli noussut takaisin vuoden takaisiin lukemiin. Korkea se ei ole edelleenkään, mutta ei ole tainnut olla minulla koskaan. Sen verran fättiä on kuitenkin palautunut kehooni, että olen saanut peban takaisin ^_^ :D Jei!
Mullahan ei ole oikeastaan koskaan ollut paljon lihaa persluiden päällä, ja siinä missä toiset surevat "leveää" ahteriaan, minulle olisi aina kelvannut sellainen. No ainakin leveämpi kuin tämä. Vuosi sitten olin iloisena pannut merkille, että ikääntyminen (ja hormonitoiminnan muutokset) tuovat mukanaan sellaisiakin mieluisia muutoksia, että se vähä rasva joka kroppaani tarttuu, oli alkanut sijoittua enemmän takapuoleen. Mulla oli vihdoin pehmeyttä peräsimessä :) Ja sitten FitFarm-ohjelma vei pyllyn pois. :(
Mutta nyt se on palannut :) :) Joo, pikkuisen outoa ottaa blogiin kuva takamuksestaan, hahah ^_^ Mutta tää vaati nyt sellaisen - jos ei muilla perustein niin jos tämä saisi jonkun nauramaan :)
Minä ainakin nauran koska olo on hyvä ja sitkeän flunssan viimeisetkin rippeet tuntuvat kaikonneen ja pääsen vihdoin viimein taas säännöllisen liikunnan pariin :)
Torstaina on uuden saliohjelmani treenit OP:lla. :) "Lupaan että tunnet kyllä tehneesi", Tytti sanoi. :)
