Ajattelin kirjoittaa rinnoista.
Joihinkin juttuihin sitä kypsyy vasta aikuisena. Tai täytettyyään 26. Tai 30. Tai en minä oikeastaan enää muista milloin oikein tulin sujuiksi rintojeni kanssa. Vanhana kuitenkin.
Naisten suhdetta rintoihinsa on puitu maailman sivu eri artikkeleissa, tutkimuksissa ja tv-ohjelmissa. En kuvittele, että minulla on keskusteluun mitään uutta annettavaa tai tuoretta näkökantaa. Kunpahan puran ajatuksiani aiheesta osana blogin ajoittaisia itsetunto- ja minäkuva-kirjoituksia.
Ja liittyvähän rinnat olennaisesti kauneuteen.
Onkohan montaakaan nuorta tyttöä tai naista, joka ei jossain vaiheessa kokisi jonkinlaista huolta, epävarmuutta tai jopa häpeää ja ahdistusta rinnoistaan? Rinnat ovat yksi keskeisimpiä ulkonäkö”puntareita” nuoren naisen elämässä. Ainakin minun nuoressa elämässäni niin oli.
Rinnat astuivat elämääni neljännellä luokalla. No, eivät henkilökohtaisesti, sillä itse en vielä tullut näkemään omaa rinnanmuodostusta pariin vuoteen, mutta eräänä päivänä yhdellä parhaista ystävistäni oli Ne. Muistan aina sen hetken, kun tajusin, että herranjestas mehän leikitään vielä poneilla ja Tuolla on jo Tissit.
Havainto ei aiheuttanut kateutta tai toivetta että minäkin. Se vain oli outoa. Ja ehkä vähän kiusallista. Taisin jopa ajatella, että eikö ystävääni nolota kun hänellä on rinnat 10-vuotiaana.
Meni pari vuotta ja tunnelmat olivat ihan toiset. Yläasteelle mennessä olimme jo kauan sitten jättäneet leikki-iän taaksemme ja olimme nuoria naisia. Ponicollegepaidat ja hiusdonitsit olivat vaihtuneet tietoiseen ulkonäköön. Piti näyttää hyvältä, joukkoon kuuluvalta. Puoleensavetävältä.
Ja jos olit syntynyt tytöksi, sinulla kuului tietysti olla Rinnat. Viimeistään 7-luokalla ne olivat yhtäkkiä Olemassa suurella o:lla. Jos sinulla ei juuri sellaisia ollut, ikävä juttu. Sinun ei todellakaan annettu unohtaa sitä. Varhain kehittynyt ystäväni oli yhtäkkiä ”lucky bastard”, ja minun silmissäni suojassa kaikelta pinnalliselta ikävältä.
”Vittu tyttö eihän sulla ole edes rintoja!”
Poika nauroi pilkallisesti ja osoitti laihaa farkkuhaalareiden peittämää rintaani. Oli itse ehkä 15, vuotta ylemmällä luokalla. Olimme diskossa. Tunsin kuumotuksen leviävän poskilleni. Vastasin varmasti jotain yhtä pilkallista ja jatkoin matkaani niin kuin ei mitään. Mutta sisälläni olin niin surullinen. Niin vihainen. Miksi minun oli pitänyt saada tällaiset geenit? Miksi minä olin jäänyt ansaan 12-vuotiaan kehoon? Ihan vain siksi että joku geneettinen koodi on päättänyt etteivät rintani koskaan tule täyttämään kuin pienen teekupin, saan kärsiä kiusausta ja nöyryytystä.
Teini-ikää tutuimmillaan varmasti monelle muullekin.
Olin osa suosittua kaveriporukkaa eikä epävarmuuteni juurikaan näkynyt ulkoisesti. Sosiaalisten, vilkkaiden ja äänekkäiden ihmisten on helppo kätkeä epävarmuutensa persoonallisuudellaan. Niin tein minäkin.
Pahin muisto yläasteelta on se, kun suuri ihastukseni torjui minut 14-vuotiaan kypsällä argumentilla (kaverin kautta välitettynä, tietenkin); ”No olisin mä ehkä muuten kiinnostunut mutta kun ei sillä Sannilla oo rintoja…” Olin ihastunut häneen vielä senkin jälkeen. Kaksi vuotta tuli pala kurkkuun aina kun hän käveli vastaan.
(Olen muuten nykyään samaisen pojan Facebook-kaveri –emme tosin ole nähneet yläasteen jälkeen- ja minun oli pakko pari vuotta sitten kysyä muistiko hän vielä tätä kommenttiaan. Tyyppi meinasi suunnilleen hajota häpäriin, hän ei meinannut uskoa todeksi että oli joskus sanonut noin…! Murrosikäisen viisautta…..)
Käytin pitkään säkkimäisiä puseroita ja neuleita. 9-luokalla ostin muistaakseni ensimmäiset topatut rintaliivit. Ne auttoivat ehkä vähän. Mutta vaikutelma oli tietysti huijausta, eikä parantanut itsetuntoani. Ihonmyötäistä paitaa käytin ensimmäisen kerran vasta lähemmäs 2-kymppisenä…! Toisaalta muotikin oli 90-luvulla erilaista ja vaatteet kautta linjan löysempiä kuin nykyään.
Kuulostaa varmasti ihan hullulta, mutta muistan aina sen hetken, kun menin ensimmäistä kertaa ulos vartalonmyötäisessä t-paidassa. Kävelin lyhyen matkan puiston läpi postiin. Vilkuilin ympärilleni ja mietin, tuijottavatko ihmiset minua. Tunsin paidan kuosin ihoani vasten. Se piirsi minut esiin ja koin olevani ”paljas”, suojaton. Muisto on tämänhetkiselle itselleni aivan absurdi. Niin vaikea minun oli kuitenkin tuolloin hyväksyä vartaloani.
Muutos lähti siitä, kun rakastuin kunnolla ensimmäistä kertaa. Tarvittiin siis täysi hullaantuminen toiseen ihmiseen ja vakuuttuminen siitä, että tämä toinen hyväksyi minut sellaisena kuin olen, että vinoutunut vartalonkuvani lähti oikenemaan. Toki ikä ja sen mukanaan tuoma kypsyminenkin varmasti pikku hiljaa vaikuttivat asiaan. Toivoin edelleen että rintani olisivat edes ”normikokoiset” (mitä sillä sitten ikinä tarkoitetaan, itse haaveilin B-kupista), mutta en enää hävennyt niitä tai kokenut tarvetta peitellä vartaloani.
23-vuotiaana ostin ensimmäistä kertaa bikinit. En olisi ikinä uskonut, että voisin joskus esiintyä sellaisissa julkisesti. Se oli oikeasti terapeuttista. Kävelin rannalla jossain Välimerellä ja annoin auringon lämmittää napaani. (Jee – keskivartalokin ruskettuu…!) Olo oli niin hyvä ja luonteva. Bikinien myötä varmasti viimeistään olin päässyt eroon kompleksistani. Tissit kuin tissit. Eivät ne minua määrittele.
Nyt 3-kymppisenä olen oikeastaan aika tyytyväinen rintoihini. Ovathan ne edelleen pikkuiset teekupit, ja jos joku aamu heräisin vähän täyteläisemmällä varustuksella niin tuskin olisin pahoillanikaan. Mutta miksi surra puutteita kun voi huomioida hyviä puolia? Rintani ovat kuitenkin kiinteät ja, öhm, nuorekkaat. Voisivat ne väsyneemmiltäkin näyttää tässä iässä.
Ja tiedättekö mikä on ollut hauskin havainto? Sitä mukaa kun aloin hyväksyä rintani, niin ne tuntuivat ikään kuin kasvavan…! Eivät tietenkään konkreettisesti, jos nyt ihan mittanauhalla mitattaisiin, mutta minun silmissäni kyllä. Sen täytyy olla psykologinen vaikutus.
Jos joku postausta lukeva nuori tunnistaa itsensä tämän tekstin alkutilanteesta, niin sanon teille tämän: persoonallisuutesi tekee tissisi. ;) En kylläkään tiedä, onko meno yläkouluiässä enää yhtä tissikeskeistä kuin omina aikoinani, mutta iästä riippumatta se kulunut klishee persoonallisuudesta pitää aina paikkansa. Iloisella, ystävällisellä ja sydämellisellä naisella saa olla vaikka kuopat rintojen kohdalla – hän on silti ihana. Kuppikoko tulee kiinnostavuusasteikolla jossain siellä kengännumeron ja kolesteroliarvon välissä.
Entä se varhain kehittynyt "tissiystäväni"? Mitä ajatuksia hänellä on elämästä suurten rintojen kanssa? Siitä saatte lukea seuraavassa osassa, kun Neiti 75F kertoo oman tarinansa.
*
Millainen suhde teillä on rintoihinne?
* * P.S. Kommentteja on tullut niin paljon että en ikäväkseni ehdi mitenkään vastaamaan/kommentoimaan kaikkiin joihin haluaisin, kovasti pahoitteluja siitä. Joka ikisen olen lukenut ja osa toi kyyneleetkin silmiin. Kiitos kaikille tarinoidensa jakamisesta tai osallistumisesta muuten vain keskusteluun, annatte myös toisillenne arvokasta vertaistukea! * *
~ Upeaa että muutama mieskin on tullut keskusteluun mukaan! ~
231 comments on “Tisseistä”
Omista sangen varhain kehittyneistä naisellisista muodoista sai kuulla kommentteja ja pilkkaa nuoresta asti - jostain syystä olin kehoni kanssa täysin sinut, enkä siitä koskaan kokenut häpeää ja alemmuutta. Monesta muusta asiasta kyllä, koulukiusattu ulkopuolinen kun sai olla ja ihanat sosiaaliset koulutoverit muistuttivat aina, kuinka epäkelpo ja vääränlainen olen...
Tiesin aina, että keholleen ei kukaan voi mitään, joten pilkalliset kommentit osoittavat vain huutelijan oman tyhmyyden.
Kookas povi asettaa kyllä rajoituksia pukeutumiselle, kun ei viitsi noita ryntäitä esitellä... ei niitä voi eikä kuulu poiskaan sitoa, kuten muinaisessa Kiinassa oli tapana.
Joo hui, tuo tapa oli kyllä ihan karmea...! :/
Mahtavaa että sinulla on ollut nuorenakin näin järkevä asenne. Kunpa useammallakin..!
Aivan loistava kirjoitus. Ei muuta sanottavaa.
Kuvaa täydellisesti mun yläaste aikoja.. Enkä ole vieläkään päässyt yli tästä tunteesta.
Tissit on kyllä aiheena aina puhuttava! Ihan samat epävarmuudet kävin läpi teininä eli ensin "lauta", sitten ekat liivit (A tai AA), piilottelua isojen paitojen alla (ah, 90-luku), ja viimein päälle kakskymppisenä B-kuppiin suurentunut rintamus, jonka kanssa olin sinut. Kolmekymppisenä sitten shokkihoitoa raskaana ollessa ja imettäessä, kun kuppikoko suureni C:n ja D:n kautta E:hen.
Näin kaksi lasta saaneena kehitys ei tietenkään ole pysähtynyt tuohon, vaan alaspäin on tultu sekä kuppikoon että maan vetovoiman suhteen, ja ajatuksiaan muuttuvista rinnoista on saanut tuuletella pitkin matkaa. Asteikolla 1-10 tyytyväisyys niihin on vaihdellut 2:n ja 8:n välillä. Minua on eniten pohdituttanut, kuinka turhamainen saa olla eli saako valittaa hyvin palvelleista mutta jo melko roikkuvista C-kupin rinnoistaan?! Olosuhteisiin nähden olen kuitenkin tyytyväinen omiini, ainakin istuvat liivit päälläni :)
Minä en välttämättä kutsuisi sitä turhamaisuudeksi... Kyllä jokaisen naisen (ja ihmisen ylipäänsä) sisään on rakentunut halu kokea itsensä kauniiksi ja hyväksytyksi - se ei ole mielestäni turhamaisuutta vaan luonnollista. Jos ulkonäkö poikkeaa jollain lailla ympäristön määrittelemistä "normeista", niin luonnollisesti sitä toivoisi olevansa lähempänä sitä normia. Luulen, että aika harva voisi väittää kokevansa päinvastoin.
Tietenkin maailmassa asiat olisivat paremmin, jos ei olisi mitään ulkonäkönormeja.... Eikä kukaan esimerkiksi tulisi ajatelleeksi rinnoistakaan mitään muuta kuin että tuossahan ne ovat, ihan niinkuin korvat, varpaat tai kulmakarvatkin. Mutta näin ei ole varmaan ollut sen jälkeen kun ihminen kasvoi luolaiästä... :/
Mulle tissit on kanssa aina olleet kauhean tapetilla, mutta aivan päinvastaisesta syystä kuin sulla. Mulle niitä tissigeenejä kun on suotu sunkin edestä, ja olin, jos en nyt ensimmäinen niin ainakin ensimmäisiä joilla oli tissit, ja tosiaankin siis Tissit. Tää on tapahtunut noin neljännen luokan aikana. Itse niitä häpesin, kun kellään muulla ei tissejä ollut, tai ainakaan yhtä isoja, ja mun ensimmäiset rintsikoistakin käytiin äidin kanssa kauhea tappelu. Mä en olisi halunnut niitä, mutta pakkohan sellaiset oli olla. Oon ollut kokoa 75B jo joskus ylä/ala-asteen taitteessa. Mun mielessä rintsikoissa meni lapsuuden raja.
Mä olen myös tarvinnut sen ensimmäisen parisuhteen, että olen uskonut tissien olevan ihan kiva asia, ja nykyään olen niistä jopa ylpeä. Kuppikokoni on noin 75F, ja joskus tosin toivon niiden olevan jopa ihan inasen pienemmät, sillä isot tissit tuovat mukanaan kroonisen hartia- ja rintalihasjumin. Samoin ollessaan kipeät esim. kuukautisten aikaan, sitä kipeää aluetta sitten tosiaan on. Myös vaatteiden osto voi olla vaikeaa - olen lyhyt, 153 cm, ja jos löydän paidan johon tissit mahtuvat sisään, on pääntie suurinpiirtein navassa eikä vaate istu muutenkaan. Tämä korostuu varsinkin kauluspaidoissa.
Mä luulen, ainakin kun nykyteinien menoa katsoo, ei meno ole tuolla tissisaralla ainakaan helpottunut. Ulkonäköpaineet on kovat koko ajan nuoremmille, ja just hetki sitten kauhistelin Lindexillä niitä herutusvaatteita, joita myydään metrin mittaisille pikkupimuille. Niissä ei paljoa metsissä juosta tai touhuta muutenkaan, niissä keskitytään olemaan nättejä ja keräämään (poikien) huomiota :(
Joo, tuo on kyllä jotenkin niin surullista. :( Ihan hirveää että jo leikki-iässä aletaan lasten päähän iskostaa että "On hyvä juttu jos keräät vastakkaisen sukupuolen huomiota..."
Mäkin olen lukenut kuinka ihan penille lapsille (joilla siis oikeasti ei ole vielä rinnat alkaneet kehittyä) on tarjolla rintaliivin kaltaisia tuotteita. Miten jollekin vanhemmalle tulee mieleen edes ostaa jollekin 6-vuotiaalleen "rintsikat"...? Vai saattaako sen ikäinen jo itse haluta sellaisia..?
Omasta mielestäni karmein esimerkki tästä jo leikki-iässä alkavasta tyttöjen "asennekasvatuksesta" tuli vastaan muutama vuosi sitten marketin lastenvaateosastolla. Kävelin jo rekin ohi, mutta oli pakko mennä takaisin tarkistamaan, mitä silmät oikein näkivät. Myynnissä oli punainen pikkulasten (eli siis pikkutyttöjen) pitkähihainen body, jossa oli rinnassa teksti "Does my butt look big in this diaper?" Että silleen...Kohti tervettä itsetuntoa... Ilmeisesti bodyn oli tarkoitus olla kovinkin hauska, mutta minua ei kyllä naurattanut.
Eiiihhh...! :( Ei naurata täälläkään.
Tosi mielenkiintoinen postaus! Toivottavasti tämä antaa tsemppiä nuorille tytöille! Itsekin häpesin yläasteella olemattomia rintojani ja siksi varmaan ryhtini on huono vielä tänäkin päivänä :/ Sain myös kuulla noita kivoja kommentteja "kovis"-pojilta. Nyt alan olemaan sujut näiden "rusinoiden" kanssa :D 65A-70B mallista riippuen on oikein nätti koko! ^^,
Tasan ei käy onnenlahjat, itse olen koko ikäni kärsinyt isoista rinnoista !
Hyvä kirjoitus, odotan jatko-osaa. Rintojen koossa on hyvät ja huonot puolet, sekä isoissa että pienissä. Joskus tyytyväinen, joskus voisi luovuttaa puolet pois :) tulee vähän kalliiksi hankkia liivit erikoisliikkeestä, lenkillä et voi käydä ilman urheiluliivejä, tietyt liivit painaa hartiat kipeiksi...onhan noita miinuspuolia. On niitä plussiakin miehen iloksi :)
Täällä yksi 19-vuotias naisenalku tahtoo myös avautua, vaikka vuosia onkin kertynyt mittariin vähän vähemmän :).
Mun suhtautuminen rintoihin on ollut koko nuoruusikäni aika päinvastainen kuin sulla. Tää johtunee tosin myös siitä että mä olin se kaveriporukan varhainkehittynyt ja jonka rintamusta kommentoitiin täysin häpeilemättä jo mun ollessa 9-vuotias.
Mun rintojen kasvu pysähtyi onneksi jo yläasteelle mennessä mutta ilmeisesti muiden tuijottelu ja kommentointi jättivät muhun jälkensä. Survoin itseni väkisin A-kupin liiveihin sillä mä en halunnut myöntää itselleni että mulla oli naisellisia muotoja. Inhosin sitä että mulla oli kuitenkin selvästi erottuvat tissit ja ihailin poikamaisia vartaloita joissa ei ollut rinnoista tietoakaan.
Vasta vuosi sitten mä päätin sanoa aiemmalle tissivihalle heipat ja marssin vihdoin kauppaan ostamaan itselleni oikeankokoiset rintsikat. Oli työn ja tuskan takana myöntää itselleen että omaan täysin normaalin kokoiset B-kupin rinnat. Oli myös melkoinen tahtojen taisto ostaa nätit pitsiset liivit - mä kun en todellakaan halunnut ennen käyttää muita kuin valkoisia sileitä liivejä sillä mähän en rintaliiveihin tahtonut panostaa. Pakko se on myöntää että mun kehonkuva on nykyään paljon myönteisempi kun hyväksyn itseni (ja tissini) juuri sellaisina kuin ne ovat.
Tulipas paljon tekstiä :D mutta kyllä rinnat ovatkin varmaan lähes jokaiselle naiselle melko tärkeä asia - tuossa kun ne tuppaavat yleensä riippumaan läpi elämän.
Kiitos omasta tarinastasi, Sokerikukka! On tosiaan mielenkiintoista miten aivan eri tavoilla naiset näkevätkään rintansa. Toinen ahtaa rintansa liian pieniin kuppeihin toisen täyttäessä omiaan tennissukilla....
Ihana tarina!
Minä olen ollut pitkään rintojani kohtaan suhteellisen välinpitämätön. Minulla oli muita (vartalo)murheita ja tissit olivat ok. Ne kasvoivat siinä yläasteen kuluessa tavalliseen tapaan. Eivät ole kovin suuret, mutta eivät kovin pienetkään.
Mutta... Vinoutunut suhtautuminen onkin NYT! Kolmekymppisenä. Mitä hemmettiä? Ei. En ole sairastunut rintasyöpään. Olen ollut raskaanakin ja saanut lapsen, mutta siitäkin on jo lähes 10 vuotta. Kyse ei ole siitäkään.
Kyse on lihavuudesta. Markkinoille on hiljalleen alkanut tulla yhä parempia ja parempia "isojen tyttöjen" vaatteita. Mutta niille on yhtenäistä yksi kiusallinen piirre... Se "isous" tarkoittaa myös rintoja. Kaikki XL-mallitkin ovat isorintaisia. Vatsa ikään kuin jää rintojen varjoon.
Minun B-kuppini ovat armotta liian pienet tähän leikkiin. Jos menen nurkan taakse, niin ensin pilkottaa vatsa – ei tissit.
Siitä syystä vasta nyt rinnat murehdituttavat.
Voi Morre.... Tuo vaatejuttu on varmasti ikävä. En ole tuollaistakaan tullut edes ajatelleeksi. Kyllä vaatevalmistajilla on haasteensa että jokaisen vartalon omistaja tuntisi olonsa hyväksi.
Itselläni ongelmallista on se, että rinnanympärykseni ja selkäni on leveä ja suuri suhteessa rintojen kokoon. Tämä ongelma konkretisoituu "onneksi" vain ei-joustavaa kangasta olevien mekkojen kanssa, joita käytän aniharvoin - tai jätän yksinkertaisesti ostamatta koska ne eivät istu. Rintojen kohdalta sopivasti (eli tarpeeksi vähän :D) kangasta sisältävät mekot ovat ympärysmitaltaan pienille ja siroille 60-70-senttisen rinnanympäryksen omaaville suunniteltuja, eivätkä mahdu mun selän kohdalta kiinni. Sitten taas ne, jotka menevät kiinni, pussittavat auttamattomasti rintojen kohdalta kun ei ole tissiä mikä täyttä niille varattua tilaa.....
Olipa mielenkiintoista lukea taas erilaista pohdintaa täällä. :)
Ah, rinnat... Omalla kokemuksellani voin sanoa, että ei se pelkkä koko onnea ja autuutta takaa. Vaikka itselläni on ollut varsin täydet kupit melkein aina, olen silti kriiseillyt - varsinkin rintojen muodosta, joka oli aikoinaan kyllä (eli aikaa ennen lapsia) riittävänkin terhakka, mutta silti luulin silloisien rintojeni riippuvan. Vähänpä silloin tiesin... ;D Nyt kahden imetystaipaleen jälkeen tilanne on entiseen verrattuna suorastaan katastrofaalinen, mutta enää en jaksa välittää. Kunhan mukana roikkuvat ja mieluusti navan yläpuolella! :D Ja KIITOS tukevien rintsikoiden, ei kenenkään muun (paitsi mies"rukkani") tarvitse tietää todellisuutta, he heh.
Tosin en varmaan pistäisi hanttiin, jos jotenkin maagisesti saisin ne entiset rintani takaisin. ;)
Rintsikat on kyllä niin mielenkiintoinen juttu. Toisille ne ovat välttämättömät että rintojen kanssa pystyy olemaan, toiset käyttävät niitä tuen lisäksi myös muokkaamaan rinnan muotoa ja kolmannet eivät tuen kannalta tarvitsisi niitä lainkaan mutta kokevat vain olonsa varmemmiksi ja naisellisemmiksi liivien tuoman "lisävarustuksen" kanssa.... :)
Minulla on aina ollut hyvä suhde rintoihini, vaikka ne ovatkin kokoa AA-A. Ehkä murehdin teininä niin paljon finnistä ihoani ja muita juttuja, joista valitettiin, ettei jäänyt aikaa keksiä lisää epäkohtia? En nimittäin muista, että kukaan olisi rintojani edes kommentoinut. Toisaalta muistan toivoneeni 15-16-vuotiaana, että ne vielä kasvaisivat, mutta ei se silti tuntunut niin vakavalta asialta, kun en muutenkaan ollut normaali teini.
Ihana ja tsemppaava postaus :-) itse olen vasta 18-vuotias , mutta silti ehtinyt kokea häpeää juurikin tisseistä ja muutenkin ulkonäöstä. Tiedän juuri mitä tarkotat että kun rakastuu, alkaa olla armollisempi itselleenkin, näin minullekkin kävi, ja onneksi kävi :) suhteeni rintoihini on siis neutraali, en minäkään pahastuisi jos ne joku aamu olisivat isommat mutta näillä mennään ja ylpeänä mennäänkin!
Tissikeskeisyys on varmaankin yläasteilla ja teinien keskuudessa kasvanut. H&M-liikkeissä ei ole enää juuri ollenkaan toppaamattomia rintaliivejä, lähes kaikki niistä topatuistakin on niitä super push-upeja, jotka suurentavat rintoja jopa kaksi kuppia... Niillä tavoitellaan pornotähtidekolteeta, pelottavaa.
Mutta hyvä teksti!
Olen huomannut tämän ja ajattelin kirjoittaa siitäkin. Alkoi nimittäin melkein vihastuttaa kun viimeksi kävin rintsikkaostoksilla.
Totta! Tosin tuo tilanne Henkkamaukassa on ollut jo kymmenen vuotta. Itse (A-AA-kuppi) olen lakannut lähes kokonaan käyttämästä rintsikoita, osittain koska koen etteivät monet ketjuliikkeet arvosta pieniä rintoja lainkaan. Tykkään pienistä rinnoistani ja käytän vaatteita, jotka tuovat niiden muodon kauniisti esiin. Luin myös, että vastoin yleistä harhaluuloa rintaliivien pois jättäminen ei aiheuta riippumista vaan itse asiassa päinvastoin. Rintsikoita käytän vain sellaisten vaatteiden kanssa, jotka muuten latistaisivat yläosan kokonaan pois, eli noin kerran kuussa :D
Oli minullakin lapsena tissikriisejä, halusin suuremmat ja käytinkin kunnon toppauksia. Ongelmakseni koin kuitenkin aina pikemminkin leveän, naisellisen lantioni ja muodokkaat reiteni yhdistettynä litteähköön yläosaan - olisin halunnut olla kapea ja solakka myös alavartalosta. Suunnittelin teininä tasapainon saadakseni vakavissani pienten silikonien ottamista, koska reitevyys vain oli ja pysyi vaikka liikuntaa harrastinkin. Nyt 26-vuotiaana kehonkuvani on parantunut huimasti ja olen jo varsin tyytyväinen - tuntuu, että ikä on oikeastikin muokannut vartalon mittasuhteita parempaan suuntaan, ja olen erityisen onnellinen siitä, että tissini tuskin alkavat koskaan riippua ^^ Pukeudun ainoastaan vaatteisiin, jotka imartelevat vartaloani, ja tyylini löytäminen on auttanut minua parantamaan kehoitsetuntoani huimasti!
Kävin keväällä juurikin H&M:n alusvaateosastolla ( jota yleensä välttelen kun ei sieltä löydy 70F-kokoiselle mitään...) ja ihmettelin kovasti, että mihin ihmeeseen ne rinnat oikein laitetaan niissä supertopatuissa liiveissä? Tai että, nehän on yhtä toppausta! Näkökulma on toisaalta minulla vain isorintaisen.. Mutta että käytin ihan supervääränkokoisia rintaliivejä monen monta vuotta, kun en jotenkin uskonut että koko tosiaan huitelee jossain aivan muualla kuin 80B:ssä. Etten mikään meikkilaukun terävin rajauskynä ole ollut rinta-asioissa koskaan :D
Asian ytimessä, mutta tilanteeni on täysin päinvastainen. Koko yläaste meni kuunnellessa "onpas tytöllä isot keuhkot" -kommentteja, joten meni kauan ennenkuin hyväksyin rintani sellaisina kuin ovat. Kyllä on meinannut joskus monet itkut päästä, kun normaaleista (lue niistä edullisemmista) kaupoista loppui kuppikoot kesken. Toppeja tungettiin parit päällekäin, että josko jotain tukea saisi. Välillä vieläkin jonkun pienitissiselle suunnitellun paidan nähdessäni haaveilen edes siitä c-kupista, mutta muuten olenkin jo sinut näiden pallojen kanssa :) Jaaniin. Kuppikokoahan löytyy siis 65H:n verran :D
Tunnistan itseni tästä. Itse oon kohta 20 ja koen vieläkin hieman epävarmuutta rinnoistani. Toinen on isompi kuin toinen..mutta koska olen muuten niin itsevarma, en anna sen häiritä elämääni.. Vaikka en pistäisi pahakseni vaikka pieni c-kuppini kasvaisi isommaksi c-kupiksi:)
Voi tästä olisi terapeuttista kirjoittaa itsekin. Omat kokemukseni ovat hyvin samankaltaisia - Kuinka yläasteella pojilla oli tapana räpäyttää tyttöjen liiviolkaimia, eräs poika teki eleen minun kohdallani ja totesi et ai niin, eihän sulla ookaan liivejä.
Minun rintani aloittivat kasvun siinä 12 - 13 vuotiaana, mutta eri aikaan, toinen vuotta aiemmin kuin toinen. Verhosin muutokset 90-luvun tapaan ylisuuriin huppareihin. Onhan tuota verrattu kakkosneloseen ynnä muuta mairittelevaa ja ensimmäistä kertaa pidin tiukkoja paitoja muistaakseni vasta yliopistossa. Muistan sen katseen jonka sain silloisen poikaystävän kavereilta, kun viimein näkivät muotoni. Suurin piirtein siitä 19-vuotiaasta lähtien olen ollut rintoihini tyytyväinen. Kokokin taisi hieman kasvaa kun sain alle 50 kiloiseen varteeni tarvittavia lisäkiloja. Nyt olen oikein tyytyväinen b/c-kuppiini, voin pukeutua melko huolettomasti, en näytä "pornolta" isommillakaan kaula-aukoilla ja voin huoletta nukkua mahallani :D
Tällä hetkellä imetän vielä 1-vuotiasta lastani, joten luultavasti seuraava muutos rintojen olemukseen on aivan kulman takana.. Eniten minua siinä ärsyttää se, että joudun luultavasti hankkimaan uusia alusvaatteita, enkä voi enää pitää vanhoja lemppareita.
Joo, tuttu "lempinimi" minullekin... Samoin sai kuulla letkautuksia siitä, että minun kannattaisi mennä Body Shopiin vähän ostoksille.... :( Kyllä nuoret voi olla käsittämättömän julmia.
Erityisen hämmentävää oli se, että näitä letkautuksia saattoivat heittää ihan kaveripiiriini kuuluvat ihmiset. :/ Toisten mielestä vain ilmeisesti kuului normaaliin kanssakäyntiin nostaa esiin kaverin epävarmuuksia ja tehdä niistä ilkeää huumoria. Aikuisena on jälkikäteen tietysti ymmärtänyt sen, että näillä kommenteilla ilkeilijät peittivät vain omaa epävarmuuttaan. Mutta kivasti satuttavat jäljet se jättää.
Niinpä ja ne mitä me traumaattiset muistellaan vielä tänäkin päivänä on harvoin syöpyneet itse letkauttajan mieleen.
Paras omakohtainen kommentti täytyy vielä jakaa - se tuli nousuhumalaiselta sukulaismieheltä, joka totesi mulle mökkirannassa et oon tosi hyvä uimaan kun ei oo tissit tiellä. Kauniisti verhottu kohteliaisuus, eh. Olo oli sen jälkeen jokseenkin alaston.
Voi syvä huokaus.... :( Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu...?
Voi vitsi tunnistin itseni tekstistä niiiin hyvin. Ikää on hippasen alle 18 ja tissit kasvo oikeastaan vasta kun olin täyttänyt jo 16. Olin ja olen edelleen lauta ja tulin kiusatuksi koulussa myöhäisen kypsymiseni takia. Pukeuduin niin ikään säkkinäisiin vaatteisiin ja ensimmäiset liivini ostin vasta lukioon mennessä, kun niitä rupesin oikeasti tarvitsemaan. Äitini oli kuukautta ennen todennut että liivejä ei sulle osteta ku eihä sulla vielä oo tissejä. Mitä lie 16 vuotiaan päässä liikkuneen kun tuo tuntui maailmanlopulta... :)
Kuten jo edellä mainitsinkin, en ole vieläkään isotissinen, mutta olen ylpeä siitä minkä matkan olen naiseksi kasvaessani tehnyt. Geeneilleni en mahda mitään vaikka sukuni on täynnä isorintaisia, joten pakkohan sitä on ollut itsensä hyväksyä. Pienet rinnat ja iso perä mutta näillä mennään eikä meinata! Naiset on naisia ja kauniita sellaisia oli sitten rintoja tai ei. :)
Voi kamala, hurjan ajattelematon kommentti äidiltäsi...! Tuollainen on tosi tahditonta, kyllä kommentoinnin rintojen kehityksestä voisi jättää ihan kokonaan tekemättä.
Tämä on hienoa kuulla! :)
Pakko kommentoida, kun tilanteesi on niin tuttu :) Itsekin tulen suvusta, jossa naisilla on OIKEAT ISOT RINNAT ollut aina. Äidilläni, joka painoi vielä ennen kolmatta lastaan kolmekymppisenä 42kg, eli oli siis reilusti (tahattomasti) alipainoinen, on omien sanojensa mukaan aina nuorena ollut vähintään c-kuppi. Nykyisin reiluviiskymppisenä hän on 75 G/H, vaikkei läskiä hänen ikäisekseen ole paljon. Ihmettelin aina, että mistä olen pienet tissini perinyt (a-b kuppi), kun isänikin puolen suvussa naisilla on hyvän kokoiset tissit. No eipä enää tarvitse ihmetellä. Oma kehitykseni vaan taisi olla hitaampaa kuin äidilläni oli nuorena. Kuin jo aiemmin omassa kommentissani kerroin, muuttui oma kuppikokoni vielä 23-25 vuotiaana, vaikken lihonnut. Nykyisin mennään koossa 65E. Nyt ymmärrän, miksi äiti sanoi aina nuorempana minulle, että ole onnellinen, kun ei ole liian isoja tissejä. Pienempiä tissejä kaipaan etenkin bikiniostoksilla. Kaikki henkkamaukan ihanat ja sirot ja ennen kaikkea halvat (!) bikinit saa tällaisella rintavarustuksella unohtaa. Jos otat tarpeeksi isot kupeista, nousee rinnanympärys aivan mahdottomaksi, eikä tisseille tule minkään valtakunnan tukea. Ja jos taas menet rinnanympäryksen mukaan näytät aivan naurettavalta pienet laput tissien päällä :D Tosin, miehet voisivat tykätä :D Eli eivät ne suuremmat tissit onnea tuo. Nykyisin myöskin istuvan kotelomekon löytäminen on mahdotonta. Aina liian isoja persuksesta mutta kinnaa tisseistä :(
Mutta tärkeintä on minusta muistaa, etteivät tissit naista tee. Isotissinen mutta itseensä tyytymätön ei ole lainkaan niin viehättävä, kuin itseensä tyytyväinen ja normaaleilla (lue a/b-kupilla) varustettu iloinen ja itsevarma nainen :)
Ihana teksti Sanni, tämä on kuin mun elämästä. Olen itekin kohta kolmekymppinen ja joutunut tekemään tietoisesti töitä monien arpien parantamisessa jotka tulleet juurikin tästä aiheesta. Eniten muakin satutti että äiti ei ostanut mulle rintsikoita koska en niitä tarvinnut ja jouduin ite sellaset hankkimaan. Mun on jotenkin vaikea kuvitella että jos on ollut ns. varhaiskehittynyt olisi voinut kärsiä siitä yhtä paljon mutta varmasti näinkin saattaa toki olla. Omat jutut tuntuu aina pahimmilta. :)
Todella taidokkaasti ja kauniisti kirjoitettu postaus näin "herkästä/arasta" aiheesta. Itse kehityin todella aikaisin. Odotin koko lapsuuden, että saisin ostaa ensimmäiset oikeat rintaliivit. Kun vihdoin n. 10-vuotiaana pääsin valitsemaan ensimmäisiä rintaliivejä olin pakahtua ylpeydestä. Tunsin itseni naiseksi :)
Nyt 24-vuotiaana rinnat ovat vakiintuneet kokoon 70 F-G, vaihtelee kuukautisista johtuen.. . En koskaan muista hävenneeni rintojani, enkä edes pitänyt niitä kovin suurina. Koko tulee mieleen lähinnä silloin kun etsin uusia liivejä, en löydä kuin erikoisliikkeistä sopivia.
Miesten riisuvat katseet pistävät vihaksi. Ihan kuin heillä olisi oikeus kytätä rintojani suoraan mitään häpeilemättä vain siksi, että ne on suuret.
Tuosta miesten arvostelusta puheenollen. Mielestäni naista ei tee kauniiksi rintojen koko, hiusten pituus, BMI jne. vaan hymy ja itsevarmuus. Itsensä kanssa sinut oleva nainen on paljon kauniimpi kuin kirurgin veitsen alla käynyt, täydessä tällingissä oleva, joka löytää itsestään aina korjattavaa. Hyväksytään itsemme ja nautitaan elämästä täysillä! :)
Kuulostaa suoraan ystäväni Neiti 75F:n kokemuksilta... :/
Juurikin näin. :) Ehdottoman samaa mieltä. Luonnollinen, herkässä oleva hymy valaisee ja kaunistaa kasvot ja koko olemuksen tehokkaammin kuin yksikään meikki tai muhkea kaula-aukko..!
Heh. TITS! Mulla oli vielä yli kolmikymppisenäkin a-kupit eli "ei tissejä". Riippuu tietty liiveistäkin, niissähän voi pelata ympärysmitalla ja kuppikoolla. Mutta oli juhlallista kyl ruveta käyttämään B-kuppeja joskus nelikymppisenä! Varsinainen humaus kävi, kun Funky Ladyn myyjä löysi mulle liivit joissa oli pienempi ympärysmitta mutta D-KUPPI! Hyvä etten huudellut ääneen kadulla. Mulla, ikuisella a:lla, D-KUPPI! Olin silloin ehkä jotain 45.
Nyt sanon tään ekan kerran ns. ääneen, mutta nyt mulla on todennäköisesti maailman kauneimmat yli viiskymppisen luomutissit :-D Vaikka eihän niitä näe kukaan muu kuin mä.
Heheh! :) Mulle oli samanlainen elämys kun erään liiviliikkeen myyjä selvitti minulle, että 80A:n rinnakkaiskoko on 75B, ja löysi minulle erinomaisen hyvin sopivat 75B-liivit! Olin ihan onnen pilvissä! ^_^ Sittemmin olen tajunnut, että ei se kirjain oikeastikaan kerro lopulta paljonkaan kupin koosta, ihan liiveistä ja ympärysmitasta riippuen B-kuppi voi olla vaikka A-kuppia pienempikin.
Mahtavaa Zepa! :) Huraahuuto sille! ^_^
Kiitos :-) Onhan tää ihan kivaa
Totta, ympärys on SE juttu liiveissä! :) En ole tavannut Sanni, sinua, livenä, mutta vaikutat kuvien perusteella tosi sirolta ja tuli mieleen, oletko koskaan kokeillut 65D:tä? Tai 70C:tä? :) Me harteikkaatkin olemme usein leveämpiä vain juuri ylhäältä, emme vielä rinnan alta! :) (Khöm, itsekin olin 80B, kunnes minusta tuli sovituskopissa 70D.)
Oikea ympärys löytyy muuten helposti ottamalla napakka mitta rinnan alta ja vähentämällä siitä 5 cm, wink kaikille. (Ja esim. 77cm mitta → ympärys 70.) - Sitten vaan etsitään siihen sopiva kuppi. Kuppiahan ei voi tietää ennen ympärystä, koska sen fyysinen koko riippuu ympäryksestä. :) T. Alusasumyyjä :)
Oho, herranjestas, en...! :D (Ehkä en ole vain sattunut oikeaan liikkeeseen jossa minulle olisi osattu tarjota noita kokeiltavaksi...)
Mun napakka mitta rintojen alta on 76cm. Eli siis 76 miinus 5 on 71... Eli mulle pitäisi käydä 70:n ympäryskin? Käytännössä ei vain toimi. :/ Esim. 75A:n liivit on mulle ympärysmitaltaan liian ahtaat ja tuntuu epämukavilta. (Siksi en oikein tajuakaan miten 75B ei tunnu ahtaalta.... jos kerran ympärysmitta on sama..?)
Itse en ole ikinä tykännyt omista tisseistä. Koko on aika perus, 75C mutta ihan hassun muotoiset omasta mielestä. Ei sillä että luulisin että pornotähtien ilmapallotissit ois millään lailla normaalit, mutta tämmöset ketunnokat/vaahtokarkkinännit ei ole kivat ollenkaan. Kesti kauan että uskalsin riisua rintaliivit poikaystävän edessä edes pimeässä. Jotkut sanoo että imettäessä niistä tulee normaalin näköiset mutta jos ei aikanaan tule niin varmaan joku leikkaus on yksi vaihtoehto jos en opi elämään näiden kanssa:/ Kommentista päätellen voisi melkein luulla että elän kriittisintä teini-ikää mutta olen kuitenkin 19 ja pahin angsti pitäis olla jo ohi:D
Hei kinu, kommenttisi kiinnitti huomioni sillä hätäilet liian aikaisin rintojesi muodosta :) On ihan normaalia, että nuorilla tytöillä rinnat näyttävät ns. "ketunnokilta". Rinnat muuttavat muotoaan läpi elämän. Kahdenkympin jälkeen niiden pitäisi alkaa näyttää siltä, mistä puhut "normaalina" :)
Tutulta kuulostaa - tosin itselläni on näin 25-vuotiaana vielä matka ehkä vähän kesken kohti sitä omien tissien täydellistä hyväksymistä.
Aika pitkään jaksoin odotella ja toivoa josko ne vaan heräisi vähän myöhässä.... mutta ei! Hädin tuskin täyttää A-kuppiakaan :)
Oikeastaan olen pikkuhiljaa alkanut tykästyä kohtalooni ainakin jo niin paljon, että ajatus erityisen suurista, riippuvista tai töröttävistä tisseistä kuulostaa ahdistavalta. Mielummin näin päin. Toivoisin silti kovasti saaneeni edes sen verran suuremmat, että pienuus ei kiinnittäisi kenenkään huomiota missään tilanteessa. NORMAALIN kokoiset eikä pelkät tissin kuvat. Tuntuu aina hullulta, miten joku voi itkeä B-kupin tissejään liian pieneksi, nehän olisivat suuret, ihan oikeat tissit jo! :)
Nykyään vaikeinta asiassa on se, etten osaa ja suostu uskomaan, että kelpaan tällaisena miehelle. Miehelle, joka on enemmän tissi- kuin peppumies. Salaa olen jatkuvasti pahoillani siitä, ettei minulla ole tarjota parempia. Ja salaa pelkään, että joku päivä pikkuruiset tissini eivät enää riitä.
I can SOU relate...! :) Tosiaankin, miten joku voi pitää b-kuppia pienenä..? Mutta kaikki on niin suhteellista :D
Minun ajatukseni täsmälleen. Isoja rintoja en ole koskaan halunnut, mutta sellaiset jotka olisi edes "oikeat" rinnat eikä rinnan "siemenet"......
Tissit itsessään ei ole koskaan olleet mun suurin ongelma, vaan lähinnä se että ne ovat hyvin epäsuhtaiset muuhun vartaloon nähden. Tai lähinnä alavartalo ja ylävartalo ovat eri paria. Olen siis lihava nainen, jolla on hädintuskin b-kuppi. Olen välillä aika katkera siskolleni, jolla on DD. Mutta toisaalta, minulla ei ole ongelmaa paidan sopivuudessa, mutta mekot jotka menevät takapuolen peitoksi, eivät yleensä sovi rintamuksesta huonostikaan. Joskus mietin, että minkälaiset niistä tulee, kun laihdutan. Näkymättömät? :D Kehityin aikaisten, ja toisaalta oli helpotus, etteivät ne kasvaneet älyttömän isoiksi, koska olin muutenkin kävelevä huutomerkki päätä pidempänä ja lihavana, joten isot rinnat ala-asteen viimeisillä luokilla tuskin olisivat ainakaan vähentäneet kiusaamista, joka siis keskittyi lähinnä painooni.
Omat kaksoseni (joskaan eivät identtiset sellaiset) ovat aina olleet aika keskikokoiset. Suoraan sanottuna en ole koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin... ehkä siksi että olin onnekas yläaste ikäisenä (muistaakseni seiskalle mennessä kuppi oli jo kokoa b) eikä minua ole koskaan kiusattu asiasta... varmaan jos olisi niin suhtautuminen rintoihini olisi erilainen kuin se on nyt.
En oo koskaan tajunnu sitä suurten rintojen hehkutusta.. parempi minun silmääni jos rinnat ovat sopusuhtaiset kantajansa vartaloon nähden: hoikilla pienemmät ja runsasmuotoisemmilla suuremmat.
Niin minustakin, sopusuhtaisuus on kaunista. Minunkin vartalossa A-kuppi on varmasti ihan "riittävä" vartalon koon kannalta (pituutta 160 cm ja muodot muutenkin poikamaiset, ei kaarevaa lantiota tai naisellista peppua), mutta kun olisi eri muotoinen A-kupin rinta.... Koska rinnanympärykseni on niin leveä, vaatisi myös "leveämpiä" ja pyöreämpiä rintoja tekemään kokonaisuudesta sopusuhtainen. Jollain ympärysmitan 60 omistavalla naisella minun rintani näyttäisivät varmasti jopa normaalikokoisilta, minun 80 cm leveässä rintakehässäni auttamattoman pieniltä.
Minulla on aina ollut viha/rakkaus-suhde tisseihini. Ehkä enemmän viha... Koko on keskikokoa, eli ok, mutta mitenkään kiinteät ja pyöreät ne ei ole koskaan olleet, ei edes nuorempana. Rintaliiveissä olen niihin tyytyväinen, mutta kun ne päivän päätteeksi heilauttaa vapaaksi, on niiden sijainti aivan toisella tasolla, kuin liivien kanssa. Nykyään en enää kiinnitä niihin niin paljon huomiota kuin ennen, kunhan roikkuvat mukana=)Hiljattain tv:ssä oli joku 80-luvun leffa, jossa vilahti ihka oikeat luonnolliset tissit. Ennen hyväksyttiin mielestäni kaiken kokoiset ja muotoiset tissit ja niitä pidettiin normaaleina. Nykyään tissi-ihanne on enmmän silikonipallo-osastoa, eli ei ole ihme, että naiset on epävarmoja oman varustuksensa suhteen.
Niinpä. On oikeasti tosi "raikasta" nähdä vanhoissa leffoissa lättäniä, reilun luomuja rintoja.
Aivan mahtava kirjoitus, Sanni..! Miten hyvin osasitkaan pukea sanoiksi pienirintaisen ihmisen tuntemuksia. Minäkin vasta reippaasti kahdenkympin paremmalla puolella aloin arvostamaan omia pieniä rintojani, ja vasta sen jälkeen kun rakas ihminen opetti minut olemaan ylpeä niistä.
Ja loppuun vielä lemppariaforismini avomieheni suusta: "Pienet rinnat kunnioittavat miestä, eivät gravitaatiota!" ;))
Ihana aforismi! :)
Todella hyvä postaus! Itsellä suht samanlainen "tissihistoria" ja alan vasta nyt (27 v) ehkä jopa pitämään rinnoistani. Ja ihan sama kun sulla, mustakin nyt näyttää ihan niin kuin ne olisi kasvaneet, kun olen alkanut hyväksymään ne :)
Voi Sanni, sinä olet IHANA!
Olen jo tovin seurannut blogiasi ja tapasi kirjoittaa kiinnostuksen kohteittesi (kosmetiikka, ruoka, matkustaminen, ponit...) lisäksi aiheista joista usein ei uskalleta kirjoittaa on upeutta. Kiitos.
Olen 18-vuotta ja omat rintani ovat aina olleet kookkaat/suuret ja eripariset kuten monella naisella on. Muistan kuinka ala-asteella ystävälläni oli tapana kiusoitella minua ja käsitöissä tökkiä sukkapuikolla rintojani. Se oli hänelle leikkimistä, enkä itsekään ottanut sitä kovin vakavasti, mutta pidin tätä huomiota kuitenkin negatiivisena. Kotona tuntui ehkä pahalle ja tuijottelin peiliin.. Tuijottelen edelleen joka ilta ennen nukkumaan menoa. Nykyään päivästä riippuen hyväksyn kroppani ja rintani. (-:
Ajattelin vielä linkittää seuraavan sivuston josta itse olen paljon saanut tukea. Silikoonitissit ja supertopatut rintaliivit aiheuttavat ihan jokaiselle naiselle paineita olla jotain muuta kuin mitä on luonnollista olla. Tällä sivulla luonnollisuus on normi. Niin pitäisi olla tavallisessakin elämässä.
http://www.007b.com/breast_gallery.php
Lämmin ja ilahtunut kiitos palautteestasi, Ilona. :)
Tuo linkittämäsi 007b-sivusto on kyllä mahtava! Olen joskus aiemminkin sinne eksynyt. Tekee hyvää itse kullekin käydä tuolla katselemassa kun epävarmuuskohtaus iskee tai musiikkivideoiden kumitissinaiset alkavat tuntua siltä miltä itsekin pitäisi näyttää.....
Loistava postaus!
Olen ollut jo yhdeksänvuotiaasta lähtien isotissinen ja kärsinyt aina näistä per...eleen kanistereista. Minua pilkattiin jo neljännellä luokalla koulussa, koska luokallani ei ollut toista yhtä isotissistä. Imetykset ovat menneet aina päin seiniä, koska maidontuotanto on ollut ylitsevuotavaa. Lisäksi jättimäiset rintaliivit ahdistavat. Nyt nämä ihanuudet roikkuvatkin vielä :) Haaveilen edelleen pienistä ja sievistä B-kupeista.
Täällä toinen pienirintainen. En muista, olenko koskaan halunnut isompia rintoja. Tai rintaliiviostoksilla kyllä, koska sopivaa kokoa on todella vaikea löytää. Kokoni on aina loppuunmyyty, koska kuulemma aina kun pieniä kokoja tulee hyllyyn, ne myös menevät nopeasti.
Ennen lasten saantia en erityisemmin pitänyt rintojeni muodosta. Raskauden myötä rintani kasvoivat, ja olihan se imetysaikana aika uhkea fiilis, kun esiin ilmestyi jopa rintavako. :D En kuitenkaan tuntenut oloani mukavaksi, kun rintavarustus oli niin iso. Olinhan tottunut itseeni pienirintaisena ja sirona. Tunsin oloni jopa lihavaksi, vaikka muualta kuin rinnoista olinkin saman kokoinen kuin ennen.
Nyt kahden imetyksen jälkeen, rintani ovat entistä pienemmät, mutta pidän niistä silti. Toisinaan vähän ärsyttää ettei paidat istu niin hyvin kuin voisi ja sivusta päin katsottuna korkein kohta löytyy mahasta.
Rintani ovat kuitenkin naisellistuneet, ne roikkuvat ihan pikkaisen, sillein sopivasti niin kuin aikuisella naisella voi olettaakin rintojen roikkuvan, ja teiniaikojen ketunnokkien tilalle olen saanut oikeat nännit (josta ehkä voitaisiin päästä ongelmaan paidan läpi töröttävistä nänneistä, mutta se asia on onneksi melko helposti peitettävissä).
Silloin tällöin vitsailen mieheni kanssa olemattomista rinnoistani ja siitä, miten niitä voisi saada kasvamaan. Tänään viimeeksi puhuimme vetovoiman laista (luen parhaillaan Secret-kirjaa) ja siitä että jos oikein kovasti toivon, niin rintani ehkä voisivat kasvaa (mieheni idea ;) ). Totesin vaan, että pitää varoa mitä toivoo, koska kohta voi tulla joku kutsu ilmaiseen silikonileikkaukseen. Tähän mieheni onneksi totesi, ettei todellakaan halua minulle mitään silikoneja.
Eli vaikka välillä hieman kadehtien katson kauniita, isompia rintoja, olen kuitenkin tyytyväinen omiini enkä niitä lähtisi ainakaan kirurgin keinoin muuttamaan. Ihmeelliset kapistukset ne on. Olenhan niillä pystynyt ruokkimaan kahta lastani yhteensä yli kahden vuoden ajan (parempaankin toki pystyisi).
Mä oon kanssa miettinyt että mitenkähän spesiaalilta tuntuu jos joskus saan lapsen ja raskausaikana pääsen kokemaan elämää TISSIEN KANSSA ^_^ Tuijottelisinkohan paidan miehustaa peilistä kaiket päivät...? :D Varmaan tyyliin puristelisinkin tissejäni koko ajan..... :D
Meillä tällaiset on myös tuttuja "kahvipöytä"keskustelunaiheita :)
Minusta tuntuu, että olen aina ollut sinut tissieni kanssa. En ainakaan muista, ettenkö olisi. Itseasiassa olen tainnut olla niin sinut, etten edes muista koska ne tissit oikein kasvoikaan. Kuviakaan ei ole koneella siltä ajalta, että voisi tarkistaa. Muistan kyllä joskus toivoneeni pienempiä rintoja mutta olin myös onnellinen, ettei minulla ollut koskaan ne luokan suurimmatkaan. Yläasteella taisin käyttää liivejä joiden koko oli 75C. Jossain vaiheessa sain pienen kasvupyrähdyksen mistä muistona raskausarvet rinnoissa (yöks). Lukiossa ostinkin liivini jo pääsääntöisesti liivikaupoista. Onneksi äitini vei sinne ja opetti hyvien liivien merkityksen jo nuorena.
Nykyään olen noin kokoa 70E. Pidän siitä, että rintani ovat sopusoinnussa muuhun vartalooni, enkä saanut suvussa kiertäviä valtavia rintoja kannettavakseni. Pienemmistä haaveilen aina rintaliiviostoksilla (80 e on aina iso summa liiveihin, varsinkin opiskelijana) ja bussiin juostessa (auts) mutta muuten rakastan omiani.
Onneksi rintojen kehityksen alkamisajankohta ei määritä lopullista kokoa :) Minulla alkoi kasvaa rinnat jo joskus 9-vuotiaana, mikä oli niin kiusallista. Olin kateellinen kaikille, joilla ei vielä ollut tissejä - siis suunnilleen kaikille luokkani tytöille.
Luulin pitkään, varmaan parikymppiseksi asti olevani isorintainen. Sitten aloin tajuta, että kokoni on ihan normaali B. Siitä taas iski jonkinlainen kriisi, jolloin olisin tahtonut suuremmat rinnat.
Onneksi kriiseillä on tapana johtaa seestymiseen. Nyt olen jo vuosia ollut tyytyväinen rintoihini. Ne eivät ehkä vastaa länsimaista kauneusihannetta, mutta ihan sama, ne ovat minun rintani. Ne eivät ole minulle niin tärkeät, että tahtoisin mennä kirurgin luo parantamaan niitä.
Nyt olen raskaana ja on ollut jännä huomata, miten rinnat muuttuvat muiden muutosten ohella. Minulla on taas aivan uusi kuppikoko. Hämmentävää!
Voi että, internet olisi kauhean paljon tylsempi paikka ilman Karkkipäivää!
Ysärimuoti valtavine paitoineen oli tästä rintanäkökulmastakin jotenkin armollinen aika muuttua tytöstä naiseksi.
Minäkään en etenkään nuorena ollut kovin rintava. Mutta söpöhkö muisto niiltä ajoilta: eräs (itseäni vähän vanhempi) mies sanoi intiimissä tilanteessa, että rintani ovat kauniit. Olin jotenkin häkeltynyt, koska olin itse oikeastaan ajatellut rintoja vain akselilla pienet-isot (ja omalla kohdallani: pienet). Oli jotenkin kauhean nätisti sanottu, että rinnat ovatkin _kauniit_.
Sanopa muuta..! En tiedä miten ihmeessä olisin selvinnyt teini-iästä 2000-luvulla.....
Oi, ihana muisto, ja totta tuo että monesti rintoja ajatellaan vain noilla "suuri-pieni" -määritteillä. Minulle ei ole kukaan koskaan sanonut että rintani olisivat kauniit, mutta olisi kyllä herkkä hetki kuulla sellaista.
Kompleksini on aivan päinvastainen. Kuullostaa todella tutulta, mutta vain niin, että olisin toivonut ne pienet rinnat. Olen muuten erittäin pienikokoinen ja kolmeakymppiä lähestyvä. Silti tunsin pientä kateutta tätä lukiessani, ja mietin että pienethän saa helpommin piiloon, ne eivät roiku niin helposti jne. Ja ne saa hämättyä liiveillä isommiksi, toisin kun isoja rintoja ei kovin paljoa saa liiveillä pienennettyä ;)
Mahtava teksti Sanni jälleen kerran :). Ihan kuin omasta tissielämästäni olisin lukenut, ainoastaan sillä erolla, että omilla teekupposillani piti ruokkia kolme lasta (tai tulla tähän 30+ ikään), ennen kuin ymmärsin, että mulla on hiton hienot tissit ^_^ heh. Pienethän ne on, eikä tosiaan haittaisi herätä vähän suuremmalla varustuksella, mutta eipähän nuo ainakaan roiku, kun ei oo mitä roikkua :P. Oot ihan mahtava, saisinpa joskus tavata sut :). Innolla odotan F75:n tarinaa!
Valitsitpa kiinnostavan aiheen. Tästä aiheesta on varmasti jokaisella omakohtaisia kokemuksia jaettavaksi. Tämä keskustelu voi toimia jopa vertaistukena meille kaikille tissillisille. Uskoisin, että suurimmalla osalla meistä on jotain kuitenkin hampaankolossa tisseistämme.
Itselläni on kummallinen suhde rintoihini. Toisaalta pidän niistä, ne ovat mielestäni kauniin muotoiset ja kiinteät. Mitään en myöskään muuttaisi tisseissäni. Ne ovat juuri täydelliset minulle tällaisina. Nykyisin ne myös täyttävät paitojen miehustat, joskus jopa pidat kinnaavat tissien kohdalta. Olen siitä ehkä kummallinen, että tissini kasvoivat vasta reilusti parikymppisenä nykyiseen kokoonsa. Oli minulla ennenkin hyvänkokoiset rinnat, mutta jostain kumman syystä –vaikka en edes lihonnut – kasvoi kuppikokoni kolmella 23-25-vuotiaana :/ Outoa. (Tästä johtuen toivonkin, että nuoret tytöt malttaisivat odottaa lähemmäs kolmeakymmentä, ennen kuin lähtisivät tissiensä kanssa veitsen alle.) Kaikesta huolimatta minulla on päähänpinttymä, että tissini ovat liian pienet :D Hölmöä, tiedän. Poikaystäväni pitää minua täysin seinähulluna tämän asian kanssa ja saakin kuunnella liian pienet tissit –purkautumisiani ainakin omasta mielestään liian usein. Olen sopusuhtainen. Olen pieni, rinnanympärykseni on vain 65cm. Tiedän, ettei tällaiseen vartaloon mitkään jättimelonit sopisi. Ja haluanhan tulla huomatuksi itseni vuoksi, en tissieni. Silti salaa toisaalta toivon, että tissini olisivat isommat. Vitsailenkin välillä, että olen ensimmäisenä koekaniinina, jos joskus voidaan imeä läskiä reisistä ja pyllystä ja pumpata se tissien täytteeksi :D Tiedostan itsekin päähänpinttymäni hulluuden, onhan minulla oikeasti hyvänkokoiset tissit. Enkä niitä mitenkään muuttaisi, vaikka se olisi mahdollista. En edes korjaisi niiden pientä kokoeroa. Hyväthän nämä ovat, juuri hyvät :)
Ja 2000-luvun alussa oli yläasteella samanlaista kuin sinulla. Pakkohan bileisiin oli pieniin AA-kupin liiveihin laittaa täytteeksi pumpulia, että kehtasi poikien edessä näyttätyä :D
Niin hyvää vertaistukea tämä keskustelu! Nyt vasta tajuntaani iski ajatus (jonka alitajuntaisesti olen kyllä aiemminkin tiennyt), että pidän tissejäni pienempinä kuin ne ovat :D Ja se kuppikoon kasvu, senkin alimitoitin, muutos oli 4 kuppikokoa... tämän asian kohdalla ei minulla näemmä edes perusmatikka toimi :D Tästä vinoumasta syytän kyllä sitä ala-/yläasteen jatkuvaa tissikeskeisyyttä. Kun silloin oli kavereihin nähden aivan lauta ja piiiiitkään (vielä lukioon siirtyessä), niin eihän sitä omat ajatukset ole muuttuneet, vaikka kroppa on aivan eri tasoa nyt. Ja pitäisi myös muistaa, että minä yläasteen/lukion alipainoinen lauta olen nyt samassa kaveriporukassa se timmein. Ja varmasti kroppaani tyytyväsisin! Nyt alan tietoisesti muuttaa ajattelutapaani :D
Minä olen minä juuri tällaisena ja sillä hyvä :)
Mielenkiintoinen aihe. Häpesin todella pitkään tissejäni. Ne vain yhtäkkiä kasvoivat eivätkä mielestäni olleet missään vaiheessa mitenkään kovin kiinteät, vaikkeivat isot olekaan. Mulla on paino vaihdellut jonkin verran, ja siitäkin syystä tissit ovat vähän lupsahtaneet ja niissä on raskausarpia. Erikokoisetkin ne ovat.
Olen nyt sinkku, ja ajatus alastomuudesta uuden kumppanin edessä jännittää - mutta veikkaan, että se jännittäisi, vaikka olisin millainen tahansa. Olen nyt liki kolmekymppinen ja viimeinkin alkanut jopa rakastaa itseäni. En halua leikellä tervettä kehoa, joten sillä mennään, mitä terveellisillä elintavoilla ja itsestään huolehtimisella saa aikaan. Leikkaus saattaisi vaikuttaa rintojen tuntoaistiin tai mennä pieleen. Lisäksi se vain tuntuu ajatuksenakin pahalta - en halua tehdä keholleni sellaista!
Nyt kolmeakymppiä lähestyessä olen alkanut myös entistä enemmän arvostaa sitä, että rintani a) ovat terveet ja b) eivät häiritse liikkumistani, aiheuta niskavaivoja tms. Tunnen useita rintasyöpään sairastuneita, aika nuoriakin naisia, joilta on poistettu joko toinen rinta tai molemmat. Se on antanut perspektiiviä. Heillä ei ole ollut vaihtoehtoja. Minulla on. Voin olla onnellinen siitä, että minulla on rinnat, vaikkeivat ne jonkun kauneusihanteen mukaiset ehkä olekaan. Minä rakastan niitä osana itseäni ja osaan ottaa niistä ilon irti halutessani pukeutumalla ja pedissä - se riittää. :D
Jotenkin toivoisin, että muutkin naiset uskaltaisivat hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat. Nykyinen kauneusihanne on varsin muovinen ja aiheuttaa ymmärrettävästi paineita monille.
Enpä juuri miettinyt kauheasti noita ulkonäköasioita yläasteella, ennen kuin... Eräänä päivänä kun luokkamme oli jossain tilaisuudessa syömässä pitsaa, joku pojista räväytti "syökää tytöt pitsaa, niin tissit kasvaa." Vastaus oli jonkun toisen pojan mukavaimea "Paitsi marialla..." Siitäpä sitten alkoi alamäki kohti syömishäiriötä, kun yhtäkkiä vuosia rakennettu vastarinta kasvatuksessani toisteltuun laihduttamisen tärkeyteen yhtäkkiä mureni. Päätin että jos en voi saada tissejä, niin sitten olen ainakin niin laiha, että muut kadehtivat. Joo, maria 15v. kulki täysin loogisia ajatusratoja.
Mun tissit on ehkä muuhun kroppaan nähden vähän pienet, mutten koe niiden suhteen enää minkäänlaista ahdistusta. Joskus kahdenkympin tienoilla mietin että sitten kun olen rikas, tulee kumitissit. Nyt nämä kaverukset tuntuvat ihan mukavilta. Ne mahtuvat sopivasti käteen - tähän kommenttiin on muuten hyvä lisätä, että toveri 90D omistaa kuulemma myös ihanasti käteensopivan parin! Lakkasin käyttämästä rintaliivejä pari vuotta takaperin ja sen jälkeen on tuntunut siltä, että olen vapaa kahleista. Rintani eivät määritä minua enkä kiinnitä niihin huomiota enempää kuin käsivarsiini tai sääriin. Liikunnan aikana käytän hyviä urheiluliivejä ja juhlissa saatan käyttää jonkinlaista alustoppia, mutta muuten koen, että mitäpä kaksosista, enemmän olen kiinnostunut siitä että vaatteeni ovat puhtaat, olen peseytynyt ja tukka edes jokseenkin siististi. Eikö vartalon sopusuhtaisuutta ole muutenkin suht helppo muokata vaatteilla. Onneksi kaikille meille on ottajansa, ketunnokille, mandariininpuolikkaille ja meloneille. ;)
Voin kertoa, että yläkouluissa ollaan vieläkin hyvin tissikeskeisiä! Ollessani yläkoulussa hyvä ystäväni käytti kaksia, peräti kolmia rintaliivejä päällekkäin sekä joskus sukkia sekä vessapaperia/pumpulia saadakseen rintansa näyttämään isommilta. Käyttää hän toki vieläkin vaikkei enää yläkoulussa ollakkaan, mutta hänellä on varmasti todella pahat henkiset arvet. Tosin nykään on super push up liivejä joten ei varmaan käytä enää monia päällekkäin. Siltikin itsekin pienirintaisena olen ihaillut ystävien suurempia rintoja ja toivonut omaavani isommat mutta olen pikkuhiljaa alkanut hyväksymään omani,onneksi. Yläkoulussa ollessani monet hankkivat e-pillerit jotta hormonit saisivat rinnat kasvamaan sekä katsoneet netistä valmisteita ja vinkkejä rintojen kasvuun. Todella surullinen tämä nykyajan ajattelumalli..
Tuli itku kun muistin oman yläasteaikaisen ahdinkoni.Sen kun tajusin että vaikka kuinka syön ja mätän niin rintoihin se rasva ei tartu eikä ne tästä ikinä kasva isommiksi.Kuppikoko jäi aaksi ja siinä oli sulattelemista moneksi vuodeksi.Mun oli ihan pakko tunkea tennissukat liiveihin jotta en olisi erilainen, niin surkuhupaisalta kuin se nykyään kuulostaakin ;) ja muistan miettineeni et miten saan ikinä poikaystävää kun mulla on rintojen tilalla sukat ja tämä huijaus varmasti paljastuisi jossain vaiheessa...
Noh, vasta parikymppisenä tapahtui jotain päässäni, itsetunto koheni ja heivasin täytteet rintaliiveistä veks ja aloin kulkea rinta rottingilla.Yllättäen vastakkainen sukupuoli osoittikin kiinnostustaan enemmän kuin ennen "muutosta".Kait se epävarmuus vaan loisti kauas musta.
Tämä on erinomainen postaus. Itse kuulun niihin nopeasti kehittyviin ja ongelmat ne oli sielläkin. Ja on edelleen. Kärsin ajoittain niska- ja selkäkivuista painavan etumuksen takia. Ja luulen että ne alkavat menettää kimmoisuuttaan aika pian jo painovoiman edessä. Naisten suhde rintoihinsa on varmaan suurella osalla jossain vaiheessa aika tunnepitoinen asia. Oli ne sitten liian pienet, isot, väärän malliset tai muuten vaan kantajansa mielestä erilaiset. Ajatteleekohan miehet niin paljon tissejä kuin me omistajat? :)
Itse kuulun juuri tuohon toiseen porukkaan - niihin kamalan suuririntaisiin. Kehityin jo varhain ja sain sitä epätoivottua huomiota suurien rintojen takia. Kärsin asiasta paljon ja pidin myös niitä suuria ja löysiä paitoja. Olen todella lyhyt ja pienikokoinen ja näytän niin naurettavalta näillä jättitisseillä! nykyisin olen oppinut hyväksymään itseni tällaisenä kuin olen. Meidät jokaiset on luotu erilaisiksi. Teet mielestäni ihanan teon kun näin avoimesti kerrot tällaisesta asiasta blogissasi! Toivottavasti monet ymmärtävät tämän postauksen luettuaan, että erilaisuus on rikkaus :)
Itse olen 25v., pienirintainen, ja viimeksi tänään poikaystävälleni tuskailin rinnattomuuttani. Aloitin viime vuonna kuntoilun jonka seurauksena painoakin putosi, ja rintani pienenivät entisestään. Itse liitän rinnat vahvasti naiseuteen, enkä ole koskaan tuntenut itseäni kovin naiselliseksi saati seksikkääksi - rintani muistuttavat vieläkin 13-vuotiaan tytön 'ketunnokia' ja kyllä koen häpeää mikäli jouduin julkisesti esim uimahallissa rintani paljastamaan. Äidilläni on isot rinnat, ja teinivuosina vertasin itseäni äitiini ja olin ihmeissäni omien lattarintojeni kanssa. Vartaloni ylimääräiset läskit kun ovat tiukasti vatsassa ja reisissä.ja vaikka poikaystäväni hyväksyy minut tällaisena ja sanoo että rintani ovat hyvät juuri näin, et kuitenkaan itse pääse asiasta yli
Tulin juuri kotiin Couchsurfing-tapaamisesta ja oli mukava nähdä näin paljon keskustelua! On jo niin myöhä että keskityn vastaamaan kommentteihinne huomenna nukutun yön jälkeen aamukahvin seurassa. :)
No huh, mikä postaus! En oikein tiedä, mitä sanoisin. Itselläni on myös ollut rintojeni kanssa pientä ongelmaa, kun olen toivonut, että ne olisi isommat. Joskus on aikoja, kun olen enemmän sinut rintojeni kanssa, mutta sitten välillä miettii, että jos edes vähän...!
Itse asiassa nyt kun tarkemmin miettii, niin olen muuten ollut aika sinut rintojeni kanssa, mutta seurustelin aikaisemmin erään miehen kanssa, josta mulla oli aina sellainen olo, että se haluaisi minulla olevan suuremmat rinnat. Itsetunto koki kolauksen.
No, nyt on parempi mies :)
Hieno postaus! Varmasti löytyy mooooooonta kohtalotoveria. Kumpa ihminen pystyisikin hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ja muut myös. Voi kun nuoret ovat niin julmia, se on itsekin aikoinaan huomattu vaikka kuuluin minäkin ns. suosittuun porukkaan. Minua kiinnostaa myös tuo tuleva postaus isoista rinnoista. Itselläni on kookkaat, ja voin sanoa että niiden kanssa on myös ollut paljon murhetta, harmia ja epävarmuutta. Ja näin 25v. ne alkavatkin sitten jo menettää melkolailla ryhtiään, että ehkä ne pikkutissit sittenkin pitemmän päälle olisivat nätimmät.. :)
Muistan myös ala-asteella kun alkoi tissiä tulla kaveripiiriin kuin sieniä sateella, oli aika ''noloa'' kun itsellä ei ollut täytettä kuin ohueen tuettomaan toppiin.. Mutta kaverit olikin melkein kaikki vuotta vanhempia enkä sitten lopulta tullut kuin puolisen vuotta perässä. Rinnat oli mulle vielä reilu viisi vuotta sitten kamala ongelma enkä tuntenut riisumista poikaystävän edessä kivaksi juuri rintojen takia ja usein nukuinkin liivit päällä. Pitkälle on siitä tultu, ammatin puolesta näkee kaikenlaista ja voi hyvillä mielin todeta ettei olekaan huonolla tavalla poikkeuksellinen. Rintani eivät ole täysin pyöreät eikä nännit tuijota terhakkaina taivaisiin, mutta ne ovatkin minun omat luomut. Nykyisen poikaystävän kanssa en mieti rintoja ollenkaan eikä uimahallissakaan tarvitse mennä tyyliin suihkun alle pyyhe päällä ja kääntyä aina seinää päin. Tissit tiskiin vaan, kaikki rinnat on ihania! Ja nuorille pohtijoille tiedoksi että rinnathan kehittyy melko kauan, niistä voi tulla mitä vaan! *kannustusta ja fanfaareja*
Voi eikä, aihe joka saa mut aina pulputtamaan... Mulla on aivan päinvastainen näkökulma, tissit kasvoi tosi nuorena, ja nyt, 25-vuotiaana, liivikoko on vakiintunut 75HH:n. Ja juu, Helsingissä on ihan vaan yksi, kaksi liikettä, jotka noita kokoja myy, eikä mulla ole halua niin isoja rahoja laittaa alusvaatteisiin, isot tissit kun kuluttaa liivejä aivan eri tavalla kuin pienet, niin liivini tilaan _aina_ ulkomailta. Mun haaveena olis päästä joskus liivikauppaan hypistelemään liivejä, ja lähteä jotkut värikkäät/kuviolliset liivit kassissa... Pieneen mä tyytyisin:) Sokoksella juuri kattelin liivejä, ja yllärinä siellä oli isoja kuppeja, mutta kaverikin kauhisteli, kuinka mummomaisia ja mitäänsanomattomia kaikki oli. Isoille rinnoille on järjestään vaan beigeä ja valkoista, hyvällä tuurilla mustaa.
Olen aina hävennyt rintojani. Olin koko peruskouluajan koulukiusattu, lihava lapsi kun olin, eikä mulla ollut kavereita koskaan, saatika kukaan poika musta olis kiinnostunut. Rinnat kun tuli, niin heräsin omaan seksuaalisuuteeni vanhojen miesten vääränlaisen huomion kautta. Kauan jouduin kiusallisia tilanteita sietämään, ennen kuin ymmärsin alkaa piilottamaan rintojani. Itsetuntoni on käynyt aivan todella alhaalla, kun koskaan en kelvannut kenellekkään (lihava=tyhmä/laiska/haiseva/mitä-näitä-nyt-on), ja kun olisi kelvannut, niin huomio tuntui pahalta. Itsetuntoni rakensin sitten aivan muiden asioiden varaan, ja suorittaja -luonne meinasi ensimmäisen kerran palaa loppuun jo yläasteen lopussa.
Tuon aikaisesta minusta olen jo päässyt pitkälle, ja viimeisen parin vuoden aikana olen ottanut suuria harppauksia itseni hyväksymisen suhteen. Kun "luovutin" ja annoin itseni olla juuri mitä se on, niin yhtäkkiä musta pidetään. Ja jollain tapaa minä itsekin jopa pidän itsestäni. Pitkä rönsyilevä tarina, mutta mulla on aina rinnat ja itsetunto kulkeneet käsikädessä. Tai ei varmaankaan olisi tarvinnut, mutta jotenkin olen onnistunut luomaan niistä jonkinmoisen "symbolin" sille kurjalle minulle.
Onhan näistä iloakin joskus ollut, mutta lähinnä nämä hankaluuksia tuottaa. Liikunta oli aivan mahdotonta ennen kuin löysin englantilaiset nettikaupat ja oikeanlaiset urheiluliivit. Ilman pienentäviä liivejä nämä ovat ihan jokapäiväisessä elämässä tiellä, ja edelleen vihaan kun "normi"-liiveillä rintani vievät huomion muusta minusta. Hartiat ja niska on kipeänä koko ajan painon takia, ja olkapäillä on pysyvät painaumat vanhoista huonoista liiveistä. Hyvin osaan nämä piilottaa, mitä nyt näytän kymmenen kiloa todellista lihavemmalta, mutta paremmalta se näyttää. Täytän kyllä kriteerit kunnallisen korvaamaan pienennykseen, mutta hieman vielä täytyy rohkeutta kerätä, vaikka olen ollut jo vuosia varma asiasta. Ja ei, laihdutuskaan ei auta, kolmisenkymmentä kiloa pudotettuani rinnat vaan roikkuvat enemmän, ei ne mihinkään kadonneet.
Toivottavasti ei ole liian suoraa tekstiä... Kiitos Sanni aivan ihanasta blogista! Sen lisäksi, että kirjoitat kosmetiikasta mahtavalla otteella, tuot mukaan myös hyviä, puhuttelevia aiheita kosmetiikan ulkopuolelta. Ihailen suoruutta, jolla puhut asioista!
muistan samat fiilikset mitä tässäkin postauksessa oli, vaikka olenkin 90-luvun lapsi.
ala-asteella aloin käyttää rintaliivejä koska 5-6-luokalla alkoi ahdistaa se, että nännini näkyivät paidasta läpi :D. eiväthän ne "rinnat" silloin mitään kuppia täyttäneet, mutta oli ainakin mukavampi olla.
yläasteella todellakin eroteltiin jyvät akanoista murrosikäkehityksen suhteen. mulla alkoi kuukautisetkin tosi myöhään eli olin vähän ikäisiäni myöhemmin kehittynyt teini-ikäisenä. muistan vain tasan yhden kerran, kun poika haukkui minua laudaksi. tuntui kyllä hiton pahalta, onneksi ei ollut kuitenkaan ihastus. se olisi sattunut varmasti ihan pirun paljon!
lukioikäisenäkään mulla ei ollut rintoja. olin tosin todella hoikka aina, joten ei ihmekään. sitten jotenkin parikymppisenä erottuani silloisesta poikaystävästäni, rintani saivat jonkin kasvupyrähdyksen. eivät mitään hermeettistä, mutta nyt 22-vuotiaana rakastan rintojani! eivät isot, eivät pienetkään, mutta söpöt käteensopivat ja kauniit. saan niistä paljon kehuja mutta ennen kaikkea varmasti näkyy omasta itsevarmuudestani se, kuinka tykkään itse omista rinnoistani.
olipas hassu tissitarina. toivottavasti joku murrosikäinen siellä kuitenkin ehkä luki kirjoitukseni, varsinkin jos odottaa omien rintojen kasvamista kuin kuuta nousevaa. rinnat kehittyvät pitkälle aikuisikään, mutta ei ole maailmanloppu, jos niistä ei kasva täydellisen terhakoita ja suuria palleroita. kun opit hyväksymään kehosi, tekee se sinusta muidenkin mielessä kauniin :)
Minulla on hyvinkin samanlainen suhde rintoihini kuin sinulla oli nuorempana. Kun olen yksin, välillä ajattelen, että rintani ovat ihan ok kokoiset. Mutta sitten kun näen kavereitani, joilla kaikilla "normaalit" rinnat, minusta alkaa tuntua että olen pelkkä lauta. Ja minun rintani ovat oikeasti pienet, sillä mittojen mukaan kuppikokoni olisi jotain AAA tai AA luokkaa. Käytän kuitenkin isompaa kokoa, koska muuten liivit peittävät liian vähän. Isommassa koossa taas kupit jäävät puoliksi tyhjiksi, jolloin rinnat tuntuvat entistä pienemmiltä. Olen kohta 17 ja 12 vuotiaalla pikkusiskollanikin on minua isommat rinnat. Miksi juuri minun pitää olla tällainen lauta? Tätä pahentaa vielä se, että minulla on muutenkin todella huono itsetunto, sillä mielestäni olen ruma ja kroppani on muutenkin epämiellyttävä. Kroppani on liian "miehinen" ja kun treeneissä pukeudumme ihonmyötäisiin treenivaatteisiin, tämä vielä korostuu. Olen ala ja yläasteen aikana kokenut niin paljon syrjintää ja haukkumista ulkonäköni takia, että minun on hyvin vaikeaa enää pitää itseäni nättinä. Ajattelen aina "eikö riitä että olen ruma, pitääkö minulla olla vielä olemattomat tissitkin?!"
Kiitos taas hienosta postauksesta! Luen mielelläni aitoa ja lämminhenkistä blogiasi aiheesta kuin aiheesta. Tämä sai minut ensimmäistä kertaa kommentoimaan. Kokemuksesi ja mietteesi kuulostivat aivan omiltani :). Asian käsittely ja itseni hyväksyminen ovat vielä kesken, vaikka olemme saman ikäisiä. Sainpa paljon rohkaisevaa ajateltavaa tästä!
Mulla on ollut tissit niin kauan kuin muistan. Olin myös suht tukeva lapsi. Kun viimein alistuin kohtalooni kolmannella luokalla ja hankin rintaliivit, oli ostettava suoraan C-kuppi.
Laihdutettuani rippikouluiässä, pieneni kuppikin B:en mutta nyt kun oon taas lihonut, huitelee lukemat F-luokassa *hui*. Kateellinen olen niille, jotka voivat rintaliivinsä henkkamaukasta tai edes Lindexistä hankkia. Itse marssin suosiolla liiviliikkeeseen ja pulitan toista sataa euroa tukevista liiveistä. Mutta onneksi Marlies Dekkerseistä löytyy kauniita, rohkeita ja kekseliäitä ratkaisuja :)
Nuorempana häpesin näitä, mutta nykyään olen kiitollinen suurien rintojen tuomasta armeliaisuudesta figuuriini kun peittävät vatsaröllykkää :D Muoto ei ole mieleinen ja ne roikkuvat (ehkä rintsikoiden käyttö olisi pitänyt aloittaa aiemmin) ja nukkumista vartenkin on tarvinnut hankkia tukeva toppi, koska en tykkää siirrellä rintoja kainalosta toiseen aina kylkeä kääntäessäni
Pakko muuten jakaa yksi (niistä monista) kommentti rinnoistani. Mulla oli noin 13-vuotiaana ylläni korkeakauluksinen neule ja kysymys oli: "Onko sun paita kamelinkarvaa kun siinä on kaksi kyttyrää?"
Mahtava postaus, ihanan aito ja rehellinen. Tunnistin itseni hyvinkin tuosta. Mulla on muuten ollut aina hyvä itsetunto ja oon tykännyt kropastani, paitsi niistä tisseistä. Kukaan ei silti oo täydellinen. Mulla on sopusuhtainen kroppa, oon hoikka, mulla on hyvä peppu ja joskus naamakin näyttää ihan kivalta. Mun pitäisi siis pärjätä oikein hyvin ilman niitä täydellisiä tissejä, mutta silti ne askarruttaa mun mieltä edelleen. Mun tissit on pienet (A-kuppi) ja ne on aavistuksen erikokoiset ja jotenkin erillään toisistaan. Onneksi nää ongelmat saa peitettyä hyvin istuvilla push up-rintsikoilla. Aikoinaan ensimmäiset kerrat sängyssä silloisen poikaystävän kanssa menivät aina rintsikat päällä, sillä silloin oloni oli itsevarmempi. Edelleenkin pidän mieluiten rintsikoita aina päälläni, vaikka kukaan mies ei ole tisseistäni mitään pahaa sanonutkaan.
Nykyajan "tissikulttuuri" on aika sairasta. Isot tissit ovat se juttu, olit sitten hoikka tai tukevampi. Todellisuudessa se menee suurimmaksi osalta niin, että hoikilla naisilla on pienet tissit ja tukevammilla isot tissit. Yhä useammat ottavat silikonitissit ja ketjukauppojen alusvaate-osastolta löytyy övereitä super push up-rintsikoita niille, jotka eivät leikkauspöydälle mene. Mä oon luomun kannalla, mutta en voi väittää ettenkö itse haaveilisi isommista tisseistä ja satunpa omistamaan yhdet tuollaiset edellä mainitut överit rintsikatkin. Jokaisen tulisi olla tyytyväinen siihen mitä itsellä on, mutta silti monet pienirintaiset haaveilevat isommista tisseistä ja päinvastoin. Sama pätee kyllä moniin muihinkin kauneuskäsityksiin kuten vaaleat yrittävät ruskettaa itseään ja lähes jokainen Thaimaassa myytävä päivävoide sisältää tekstin "whitening", koska ne menevät kaupaksi sillä. On tämä maailma kyllä joltain osin ihan hölmö!
asiaa!
Minulla oli koon suhteen täysin vastakkainen tilanne, mutta koin aivan yhtä suurta ahdistusta rinnoistani. Mutta olen huomannut ihan saman asian yleensäkin omassa suhteessani ulkonäkööni; mitä enemmän olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen, sitä paremmalta se minä, josta halusin aina muuttua pienirintaisemmaksi, kurvittomammaksi, langanlaihaksi, on muuttunut ihanaksi ja kauniiksi. Kumpa joku oisi vain kertonut sen muutama vuosi sitten 17-vuotiaalle itselleni (en toki tiedä olisinko sitä uskonut :D), että niinkin helposti voi muuttua kauniiksi omasta mielestään kuin vain hyväksymällä itsensä :)
Rohkea kirjoitus, nostan hattua. Minä olin yläasteen alussa nopean pituuskasvun jälkeen todella hoikka ja pienirintainen, myös perseetön, ainakin jonkun luokan pojan mukaan, heh. Itseäni pienirintaisuus häiritsi ehkä eniten siksi, että omasin hoikkuudesta huolimatta aika naisellisen lantion ja tiimalasimuodon, johon jonkinlaiset rinnat olisivat sopusuhtaisina tuntuneet kuuluvan. Ehkäpä siis juuri se sopusuhtaisuuden kokemus olisi ollut avainasemassa tyytyväisyyteen, ei niinkään rintojen absoluuttinen koko.
Yllätyksekseni olen kuitenkin saanut huomata, että rinnat todella kasvavat vielä pitkään varsinaisen murrosiän jälkeen, ja yläasteaikainen hädintuskin-A-kuppini hitaasti mutta varmasti vakiintui jonkinasteiseen B:hen kahdenkympin paikkeilla. Koen olevani ihan normaali (edustan muutenkin keskivertomittoja), mutta toivon että nykyiseen ikääni mennessä kokisin näin muunkinlaisella kuppikoolla. Tavoittelen silti yhä nykyistä parempaa sopusuhtaisuutta rintojen ja muun kroppani kanssa. Ylimääräinen rasva varastoituu minulla ainoastaan alavartaloon, ja pienehköissä rinnoissa olisi enemmän substanssia timmissä kropassa.
Olen jossain määrin vuosien varrella ilahtunut miesten positiivista kommenteista, joissa rintojen muodolle tai muulle määrittelemättömälle "kauneudelle" annetaan arvoa. Onhan se kiva, ettei koko ole tärkeintä. Silti yksittäisiin kehonosiin keskittyvä kommentointi on minusta aina vähän luonnottoman ja vaivaannuttavan tuntuista, ja ehkä mieluiten olenkin ajattelematta itseäni "osina". (Ja erityisesti toivon, ettei kumppanikaan tee näin!) Parasta on vaan olla ihan kivannäköinen tai muuten vaan mukava kokonaisena pakettina.
Minusta on silti tosi hyvä, että tällaisista aiheista keskustellaan, etenkin näin naisten kesken. Näkeehän sen näistä kommenteistakin, miten valtava merkitys rinnoilla kantajilleen on. Ainahan meitä tulee olemaan kaiken näköistä ja kokoista, mutta olisi hienoa, jos jokainen aikuistuttuaan löytäisi naisellisista ominaisuuksistaan jotain positiivista tai ainutlaatuista - niistä arjen pukeutumishaasteista ja nuoruuden itsetunto-ongelmista huolimatta.
Kiitos tästä :) Hieno, aito ja erilainen postaus. Mielenkiintoista luettavaa. Tunnistin itseni monesta kohtaa, sillä olen nyt vielä 21-vuotiaanakin käytännössä lauta eli minulla ei ole edes kuppikokoa. Hassua kyllä, kukaan ei ole koskaan haukkunut minua aiheesta - ei edes yläasteella. Yhtään negatiivista kommenttia en ole kuullut, mutta olin ja olen edelleen todella epävarma rinnoistani ja suorastaan vihaan ja häpeän niitä. Päivääkään ei kulu ilman, että olen kateellinen jonkun toisen tisseistä tai muuten vain surullinen omistani. Välillä tuntuu todella typerältä miettiä asiaa näin paljon, sillä tiedostan kyllä sen ettei tissien koko määritä minun arvoani tai kauneuttani, mutta minkäs teet. Ehkä rakastuminen joskus korjaa minunkin itsetuntoni :D
Haluan kommentoida, mutta aihe on edelleen sen verran arka, että haluan olla anonyymi. :)
Mä olin juuri se sun kaverisi kaltainen, jolla oli jo ala-asteella isot rinnat. Kuulin jo ala-asteella pojilta, että "kaikki muut on lautoja, paitsi tuo", ja se satutti ja kovaa. Mua on kiusattu nuorena, eikä tuo aihe ainakaan auttanut asiaa, olin muutenkin aika isokokoinen jo pienestä lähtien. Ekat rintaliivini hommasin vasta joskus pitkällä yläaste-aikoina (ensin oli pikku-toppi), koska se vaan oli niiiin noloa, jos olisi ollut rintsikat.
Aikuisiällä olen saanut tisseistä iloakin, ne kun kiinnostaa miehiä joskus positiivisessakin merkityksessä, ja niitä on toisinaan kiva korostaa. Asiakaspalvelutyössä tisseistä tosin on myös haittaakin, puhumattakaan urheilusta, nukkumisesta, vaatteiden istuvuudesta, rintaliivien löytämisestä yms. Äitini kävi pari vuotta sitten rintojen pienennysleikkauksessa, kun tissit murensivat terveyttä, ja mullakin se ehkä on joskus vielä edessä.
Ja se kuppikokoni? 80J/75K, riippuen hieman... Odotan innolla "tissiystäväsi" kirjoitusta. :)
Mulla ei ole koskaa ollut mitään kriisiä rintojen takia. Koko teiniaikani murehdin miettimässä sitä kuika isot reidet minulla on. Nyttemmin olen kyllä saanut rinnoistani (tai lähinnä rintaliiveistä) monet kriisit. Kokoani 60F/G ei juurikaan myydä missään. Rintani ovat pienet, mutta vielä pienempi on rinnanalusympärykseni ja rintaliiveissä juuri se, että tuo ympärys on tiukka tuo sen tuen, joten väärän kokoisia en hauaisi käyttää..
Meillä ei yläasteella juurikaan kiusattu ketään rinnoista, paitsi yhtä kaveriani, joka rinnat alkoivat kasvaa 4. luokalla ja olivat "megalomaniset" (niinkuin pojat niitä kutsuivat) sitten yläasteella. En ollut kateellinen.
Kiitos hyvästä postauksesta! Minulla itselläni on kuppikoko 75E. Muistelen, että itselläni rintojen kasvu alkoi joskus ala-asteen lopulla, viidennellä tai kuudennella. Yläasteella käytin vielä B-kuppia, parikymppisenä siirryin D- ja E-kuppeihin, erikoista kyllä rinnat jatkoivat kasvuaan... Ei johdu painonnoususta, olen aina ollut normaalikokoinen, melkeinpä voisi sanoa hoikka. En ole ikinä tykännyt omista rinnoistani. Isot rinnat rajoittavat pukeutumista ja vaatteiden ostoa. Kivoja vaatteita ei koskaan löydy rinnan kohdalta sopivaa kun suurin osa mainstream vaateketjujen valikoimista suunnitellaan pitkille, hoikille ja pienirintaisille naisille. Samoin rintaliivit. Onneksi erikoisalusvaateliikkeet ovat pelastaneet alusvaatevalikoimani, sieltä löytyy isojakin kokoja rintsikoissa kauniissa kuoseissa ja materiaaleissa :) Itse pidän kyllä pienemmistä rinnoista, että ovat kauniimmat kuin isot, ja mieluummin ottaisin pienemmät rinnat kuin nyt. Jotenkin omista tisseistä pikkuhiljaa on oppinut pitämään kun poikakaverikin pitää :) Onnekseni rintani ovat kiinteät, vaikka voisi kuvitella että isot rinnat olisivat veltommat. Kuntosalilla käynti on tieten auttanut rintalihastenkin kanssa, jaksavat kannatella isoja rintoja paremmin :)
Jos pystyt rehellisesti sanomaan olevasi hoikka on 75 ympärys sinulle liian iso. Mittaapa tiukka rinnanalusmitta ja vähennä siitä 5-10cm niin olet saanut oikean mitan (ja luultavasti kuppikokosi kasvaa 2-4 kokoa).
Niin ja rintaliiviliikkeissä myyjät myyjät valitettavasti liivejä liian löysällä ympäryksellä.
Minäkin olen rehellisesti hoikka, mutta hartioistani ja kyljistäni kuin uimari, jolloin 75 on juuri se ympärysmitta, kapeammat eivät yksinkertaisesti vain mahdu päälle. Ja kuppikokoni on A.
Kiitos tästä postauksesta. Itsekin olen "lauta", ja minua kiusattiin tissien puuttumisen takia koko yläaste. Vaihdoin lukioon toiselle paikkakunnalle, jotta pääsin eroon kiusaajistani (huom. tytöt kiusasivat meillä tosi paljon pahemmin kuin pojat). Nykyään olen tyytyväinen A-kuppi, H&M:n mallistossa jopa B. ;) Nykyinen mieheni rakastaa pieniä tissejäni ja on niistä aina ihan innoissaan. Salilla välillä tekisi mieli tunkea vähän toppausta, urheiluliivit kun latistavat ihan tissittömäksi. Toisaalta, eipä roiku tissit kun ei ole mitä roikkua. Miinuksena sitten se että pienille tisseille ei meinaa löytää tarpeeksi tukevia urheiluliivejä jos aikoo juosta tai hyppiä jumpassa, sattuu se rajumpi liike pieniinkin tisseihin.
Hieno aihe ja loistava postaus!
Olen itsekin painiskellut saman aiheen kanssa. Kun rinnat saavuttivat lopullisen mittansa, kuppikokoni oli 75C, tosin nipin napin. Minullan on ollut aina ihan hyvä ja mukiinmenevä vartalo, mutta rintavarustus on ollut vartalon mittoihin nähden hieman pienenpuoleinen. Ei tullut sukutissejä minulle.
Joskus reiluna parikymppisenä minäkin tulin sinuksi tilanteen kanssa, ja elelin tyytyväisenä muutaman vuoden. Sitten, 27-vuotiaana, sain ensimmäisen lapseni.Raskaus- ja imetysaikana rinnat olivatkin ihan omaa luokkaansa.
Yhtenä aamuna puin paidan päälleni ja ihmettelin peilikuvalleni, että miten se paita näyttää niin kummalliselta. Sitten se iski! Rintani olivat kadonneet! Niitä ei ollut enää! Ei ollenkaan! Olin lopettanut imettämisen noin viikkoa aiemmin ja rintani olivat nyt palanneet normaaliin tilaansa. Siis nykyiseen normaaliin, ei siihen vanhaan normaaliin. Rintani pienenivät lähes yhdessä yössä koosta 75 D-E kokoon 75B. Eikä siinä vielä kaikki. Kimmoisuus ja täyteläisyys oli kadonnut samalla iskulla ja tilalle oli tullut kaksi patakinnasta. Siitä aloi uusi tissikriisi.
Rintojeni tilaa ei tietysti kohentanut ollenkaan toisen lapsen syntymä imetyksineen. Sen jälkeen ikä ja maanvetovoima ovat lisänneet oman pikantin vaikutuksensa. Nyt antaisin taivaspaikkani, että saisin takaisin ne parikymppisen rinnat, jotka silloin olivat kriisin paikka. :)
Mutta summa sumarum, tästä aiheesta on hyvä keskustella ääneen ja rehellisesti. Koska jos meillä oli nuorena ulkonäköpaineita, niin tilanne on vielä kärjistynyt nykyajan nuorilla tytöillä. Oma esikoistyttöni on nyt 14-vuotias, ja kasvoille lyö joka mediassa ja kadunkulmassa puolialastomat henkkamaukka -mainokset täydellisine (tai täydellisiksi retusoituine) alusvaatemalleineen. Internetin ja älypuhelinten ihmeellinen maailma on avannut nuorille toisenlaisen ihmeellisen maailman, myös pojille. Paljaita tissejä on enemmän kun jaksaa katsella, lieveilmiönä se, että niiden oman luokan tyttöjenkin pitäisi näyttää enemmän, mielummin kuin vähemmän, Hugh Hefnerin pupukavereilta. Kova vaade murrosiän kynsissä painivalle pienelle itsetunnolle!
Hei, ysärilapsi/teini muistelee...
Ala-asteelta muistan sen, kun yksi tyttö kehittyi muita aiemmin: hän ryhtyi peittelemään kädellään rintojen kohtaa kävellessään, nyki väljää paitaa toistuvasti alaspäin. Tämä kaikkihan vaan kiinnitti asiaan huomiota, ei päinvastoin.
Itse muistan yläasteella käyttäneeni tiukkoja t-paitoja, taisin siis vain iloita ok-kokoisista rinnoistani.. :) Kommentteja en tosin muista saaneeni.
Tässä aiheeseen liittyvää ysärimusaa, erityisesti video koskettaa: http://www.youtube.com/watch?v=g2gy1Evb1Kg TLC - Unpretty :)
Ylä-asteella ja lukiossa olin tisseihini ihan tyytyväinen- kunnes aloin treenata. En ollut vähääkään pullea ennen treenauksen aloittamista, mutta ilmeisesti extra ravakudosta oli kuitenkin jonkin verran kertynyt. No niinhän siinä sitten kävi, että tisseistähän se ensimmäisenä lähti. Vähän aikaa surin tissieni kutistumista, mutta koska olen muutenkin melko pienikokoinen ja treenauksen seurauksena vielä kiinteydyin totesin aika nopeasti ettei suuremmat rinnat ehkä istuisi kroppaani kovinkaan hyvin. Niin, ja rintsikoiden koko on 65C, joka siis kuppinsa puolesta vastaa 70B:tä, jos joku ei näistä ns. ristikkäiskoista ollut tietoinen. :) Eli onneksi olen jo 19-vuotiaana ihan sinut rintojeni kanssa. Tietysti sitä miettii joskus, että onko tissini miesten mielestä liian pienet, mutta ei ainakaan kukaan ole tähän mennessä valittanut, joten näillä mennään!
Loistava postaus, kiitos siitä! :>
Itse kuulun niihin, jonka rinnat kasvoivat pieneen a-kuppiin vasta yläasteen jälkeen. odotin niiden kasvua kuin kuuta nousevaa ja kun ne vihdoin kasvoivat, olin tyrmistynyt. Olin luullut saavani isommat rinnat, mutta todellisuudessa ne kasvoivat vain ihan vähäsen. Mieleeni on syöpynyt entisen naapuripojan kommentti eräissä juhlissa, kun näimme parin vuoden tauon jälkeen; "Eikö sulla vieläkään ole tissejä? Pitäisikö sun käydä hakemassa hormonihoitoa?" Tämä tapahtui kaikkien kuullen ja oli liikaa 17-vuotiaalle jo valmiiksi epävarmalle nuorelle naiselle. Lisäksi entinen äitipuoleni (isopovinen) piikitteli minua jatkuvasti rinnattomuudesta. Vuosikaudet luulin olevani epänormaali ja häpesin itseäni. En voinut kuvitellakkaan näyttäytyväni alasti missään tilanteessa. Kun muutin nykyisen mieheni kanssa saman katon alle, nukuin ensimmäiset pari vuotta rintaliivit ylläni. En uskonut, että mieheni oikeasti tykkäisi vartalostani. Jossain vaiheessa kyllästyin elämään näin. Mietin miksi rankaisen itseäni niin, että itsekin vihaan vartaloani, kun kuitenkin sen kanssa elän. Aloin kulkemaan ilman liivejä kotona 24/7 ja seisoin joka päivä alasti peilin edessä ja jossain vaiheessa huomasin, että näytän normaalilta. Olen myös ottanut itsestäni alastonkuvia ja oli suuri kynnys myöntää, että näytän niissä kauniilta. Mulla on tiimalasin muotoinen vartalo, hyvä peppu ja kiinteät, pikkuruiset rinnat. Lisäksi kauniit kasvot ja lämmin sydän. Olen 27-vuotias ja vihdoin hyväksyn itseni, vaikka en silti mielelläni ole halogeenivalaistuksessa ilman vaatteita :-D Tämä oli ihana postaus,tuli hyvä mieli <3
Olipa rohkea ja avoin kirjoitus! Ja varmasti asiasta, joka kaikkia meitä naisia koskettaa tavalla tai toisella. Itselläni on aina ollut juuri sopivan kokoiset rinnat. Olen tässä vuosien varrella lihonnut ja laihtunut ja aina on rinnat pysyneet mukana menossa, kuppikoko on vaihdellut pienestä C:stä isoon D:hen. En ole oikeastaan koskaan kokenut rintojani liian pieniksi tai isoiksi vaan ihan sopiviksi.
Teininä en pahemmin kiinittänyt rintoihin huomiota paitsi ihan alkuvaiheessa kun tuntui jotenkin nololta, että rinnat alkoivat näkyä paidan alta (tämä tapahtui kuudennella luokalla, eli vielä ala-asteella ollessa). Yläasteella taas oli jo hyvä juttu, että vähän kumparetta pilkotti. Kukaan ei koskaan kommentoinut rintojani millään tavalla, eivät pojat eivätkä tytöt, mikä on siis ihan hyvä asia. Ei tarvinnut murehtia moista.
Mutta sitten yläasteen loppupuolella sairastuin vakavasti ja jouduin syömään lääkkeitä minkä takia lihosin todella nopeasti todella paljon. Tässä samalla mukavat pienen B-kupin rinnat kasvoivatkin D-kupeiksi, ihan muutamassa kuukaudessa. Se oli aikamoinen shokki, sillä koin tuolloin vielä aika vahvastikin olevani lapsi (15-vuotias). Lihoamista seurasi laihtuminen ja tissitkin pieneni mutta mitäs kävikään? Nopean laihtumisen johdosta alkoivat rinnat roikkua. Siihen ei auttanut mikään liikunta, ei mitkään voiteet ei yhtään mikään. Tästä riippurintojen pahasta leimasta olen sitten kärsinyt koko elämäni.
Monesti kuulee kuinka miehet ihmettelevät, että miten ne naiset nyt niin kiinnostuneita ovat rintojensa koosta, että tärkeintä on se, että on kiinteät ja kauniit rinnat... Eli ei auta, että on hyvän kokoiset vaan niiden pitää vielä olla kovin kauniitkin. Tosin onhan pienehköä harhaluuloa, että oikein suuret rinnat voivat olla täysin timmit ja terhakat nyt muutenkaan. Mutta totuuden mukaisesti rinnat ovat aina olleet muutoin ihan hyvän mallisen kroppani suurin muurheenkryyni olinpa lihava tai hoikempi. Eikä se tule varmasti koskaan muuttumaan. Jos olisin rikas, tekisin asialle ehkä jotain. Mielelläni ottaisin isommat tai pienemmät rinnat, kunhan olisivat edes vähän timmimmässä kunnossa. Mutta tasan ei käy onnenlahjat tosiaan.
Kuvasi ovat muuten todella kauniita ja herkkiä!!
Olen kohta 22-vuotias ja minulla on edelleen todella huono itsetunto ulkonäköni suhteen. Vaikka minun tuleekin kriiseiltyä välillä suunnilleen kaikesta vartalossani, rinnat on se suurin ongelmakohta jota märehdin mielessäni päivittäin. (Inhoan muuten sanaa "tissit" - rupeaa heti jotenkin hävettämään kun edes kuulen koko sanan. Äitini puhuu "tissin syömisestä" aina puhuessaan vauvan imetyksestä, ja mieleni tekisi tunkea sormet korviin ja ryhtyä kirkumaan ettei tarvitsisi kuunnella äitini selostusta siitä miten pieni veljentyttäreni SYÖ NIIN KOVASTI SITÄ TISSIÄ.)
Niin, perheeseen liittyen vielä sen verran että sekä äidilläni että siskollani on vähintään D-kupin rinnat, todennäköisesti isommatkin. Okei, molemmat ovat synnyttäneitä (toisin kuin minä), mutta siskollanikin oli vielä ennen raskauttaan hänen ollessaan hoikimmillaan C-kupin rinnat. Yritäpä siinä sitten kuulua joukkoon kun omassa rintavarustuksessani ei meinaa riittää täytettä edes A-kuppiin...
Hassua sinänsä, että olen tehnyt tästä niin ison ongelman itselleni, vaikken ole koskaan kuullut mitään negatiivista rinnoistani (enpä kyllä sen puoleen pahemmin kehujakaan). Minusta ne ovat vain auttamattomasti liian pienet ja väärän muotoiset. Minullahan on kohtalaisen leveä selkä/suuri rinnanympärys, ja katsoessani paljasta ylävartaloani näen vain kaksi pientä kohoumaa joiden välissä ja ympärillä on pelkkää tasaista rintakehää. Sitä hemmetin tissivakoa en saa aikaiseksi muuten kuin puristamalla rintoja kipeästi sivuilta yhteen. Jepjep, näillä mennään.
Rintsikoiden ostamisen on muuten aina ollut yhtä helvettiä (aivan kuin olisin jossain valokeilassa alusvaateosastolla hiippaillessani), ja tästä vastenmielisyydestä johtuen käytän varmaan ihan väärän kokoisia liivejä. Toisaalta houkuttelisi käydä jossain alusvaatekaupassa ihan jonkun ammattitaitoisen myyjän avustettavana, toisaalta ajatus siitä että joku muu katselisi ja mittailisi minun rintojani tuntuu nololta ja ahdistavalta. Vaikka työtäänhän he vain tekevät ja näkevät varmasti vaikka millaisia varustuksia... Pitäisihän minun se ymmärtää, itse työssäni farmaseuttina kohtaan päivittäin nolostuneita asiakkaita ostamassa raskaustestejä/jälkiehkäisyä/hiivatulehduslääkkeitä eikä se ole minulle sen kummempi asia kuin särky- tai verenpainelääkkeiden myynti.
Huh, tulipahan avauduttua. :-D Kiitos Sanni hienosta blogista sekä rohkeudesta ja taidosta puhua niistä aremmistakin asioista.
Voi Noona, käy ihmeessä jossakin ammatiliikkeessä ostamassa liivit, se kannattaa! Asiantuntevat myyjät osaavat kohdella sinua niin luontevasti että alkunolostuksesta pääsee hyvin nopeasti yli, ja mikään ei voita sitä feelistä kun saat oikean kokoiset ja mukavat rintaliivit.
Itse suosin Helsingin keskustan Change-myymälöitä (ketjua löytyy vissiin muualtakin Suomesta) jossa hyvän palvelun lisäksi on hinta-taso suht edullinen ollakseen ammattiliike. Sinne raahasin myös 15-vuotiaan siskoni kun hän teini-ikäisen itsetunnolla ja suurehkojen rintojen kanssa ei suostunut rintaliiviostoksille _kenenkään_ kanssa (varsinkin äidin). Ja jopa hän kehui kokemusta positiiviseksi.
Alusvaatekaupassa ei tarvitse tissisilleen kekkuloida, mutta puolialasti kuitenkin. Itse vierailin ihan vasta oikeassa alusvaateliikkeessä ensimmäistä kertaa ja myyjä mittasi ensin vaatteiden päältä oikean koon. Sen jälkeen sain rauhassa sovittaa liivejä sovituskopissa ja myyjä kohteliaasti kysyi, saako tulla ja olenko jo pukenut liivit päälle. Vasta luvan saatuaan myyjä tuli koppiin ja alkoi nykimään liivejä oikeille paikoilleen.
Liikkeistä saa todella asiantuntevaa palvelua, eli suosittelen. Eikä siellä tarvitse ujostella ollenkaan.
Kiva teksti tämä :) Itse olisin todella tyytyväinen noihin "pikkuisiin teekuppeihin" mistä puhuit, sillä isot rinnat ovat aika riesa - vaatteet ei istu hyvin, hyviä kauniita rintsikoita vaikea löytää isoille koolle, rinnat painavat ja pian varmaan alkavat myös roikkumaankin ihan kunnolla. Mutta toisaalta ihan sama, nehän on vain tissit, enkä oikein jaksa stressata :D
Kiitos, että otit esille tämän tärkeän aiheen :) Itseäni pienirintaisena rohkaisi lukea tekstiäsi ja näitä lukuisia kommentteja täällä. Olen aina ollut jollain tasolla epävarma itsestäni, etenkin pienistä rinnoistani. Ja olen sitä vielä 24-vuotiaanakin. Kyllähän sen on tiennyt ettei ole murheensa kanssa ainoa, mutta silti se vaan aina helpottaa kun konkreettisesti kokee sen, ettei ole ongelmansa kanssa yksin. Ehkä minäkin taas tämän keskustelun ansiosta opin pitämään pienistä rinnoistani vähän enemmän :) Vaikka eipä sitä kieltääkään voi, että silloin tällöin tulee miettineeksi millaiseksi rintavarustus muuttuu jos joskus lapsia saa.. Huh, ei ole helppoa tämä naisena oleminen!
Oon myös 27, ja kuppikokoni on aina ollut A, samaistuin kyllä siihen miten nuorena se oli pettymys kun tosiaan alkoivat kasvaa 15-vuotiaana ja lopettivat sen kasvamisen mielestäni alkuunsa.
Mä olen kyllä ollut tyytyväinen jo 18-vuotiaasta, ehkä siksi, että mun suhtautuminen kroppaani on enemmän käytännöllinen kuin esteettinen.
Sitäpaitsi oon aina ollut sitä mieltä, että jos mun miehelle mun rintojen koko on merkityksellinen asia, siinä miehessä on jotain vikaa. Mä haluan, että mut halutaan persoonan takia, ei siks että on kivat hiukset ja nätit silmät ja haluttava kroppa. (Vaikka mulla se setti olisikin.)
Voin vaikka hyppiä bikineissä, nukkua mahallani, eikä fyysisiä töitä tehdessä ole koskaan tissejä tiellä. Nykyään käytän täysin tuettomia ja toppauksettomia liivejä. Niin, eikä mun tarvitse koskaan pukeutua peittävästä estääkseni ihmisiä puhumasta mun tisseille.
Mun mielestä tissit on vain yks helppo asia johon tarttua, kun nuoret (ja aikuisemmatkin) yrittää selvittää keskinäistä nokkimajärjestystään. Elämä on hauskempaa, kun lopettaa vertailun ja on ilonen siitä, että me ollaan kaikki niin erilaisia ja omilla tavoillamme epätäydellisen täydellisiä.
Moniko meistä ajattelee vaikkapa blondista kaverista, miten kiva hiusten väri sillä on, ja brunetista samaa ihan yhtä vilpittömästi. Voisko rintojen kokoon suhtautua samalla tavalla? Ne on erilaisia, muttei huonompia eikä parempia?
Hyvä kirjoitus aiheesta, joka varmasti suurinta osaa naisista jossain elämän vaiheessa mietityttää. Itse olen jo päälle 30-vuotias mutta en edelleenkään täysin sinut rintojeni kanssa. Kuppi on B ja se riittäisi, jos rintani olisivat samankokoiset. Nuorempana täytin toista kuppia hieman, ettei kokoero näkyisi. Oma stressinsä sekin, jos meininki meni vähänkään intiimimmäksi... Eihän se poika saanut huomata, että oli täytettä. Lopetin toppausten käytön, kun tapasin nykyisen aviomieheni. Aamuisin ryntäsin kuitenkin heti laittamaan rintaliivit päälle, ettei erikokoisuus niin näkyisi. En edelleenkään tepastele hänen edessään ilman liivejä tai paitaa vaikka hän ei ole koskaan pahaa sanaa rinnoistani sanonut. Päinvastoin aina on sitä mieltä, että ovat juuri hyvät näin eikä tarvitsisi olla yhtään isommat tai pienemmät. Kokoero on mielestäni huomattava vaikka loppujen lopuksi kumpikin rinta täyttää B-kupin... Toinen toki enemmän mutta näin järjellä ajatellen eihän sitä eroa voi siis ihan hirveästi olla. Joka tapauksessa kärsin edelleen rinnoistani enkä käy uimassa tai sauno. Yritän ajatella, ettei muiden ajatuksilla asiasta ole mitään väliä ja riittää, että kelpaan juuri tällaisena miehelleni... Ongelma lieneekin siinä, etten kelpaa itselleni.
Hieno kirjoitus :) Semmonen huomio että moni poika purki ainakin meillä sitä omaa myöhäistä kypsymistään tyttöihin ilkkumalla näiden pieniä rintoja, kun kassit ei olleet vielä laskeutuneet eikä karvoja näkynyt ainuttakaan. En tiedä miten tytöillä keskuudessaan, mutta pojilla ainakin uimahalleissa nopiammin kypsyneet näyttelivät sormella näitä myöhäiskypsyjiä ja nauroivat päin naamaa ja levittelivät juttuja tytöille. Ja oletan että tilanne ei ainakaan nykyään ole yhtään sen parempi, kun on kamerakännykät ja kaikki..
Hyvä teksti! Itse kuulun sarjassamme niihin jo nuorena urheilun aloittaneisiin hoikkiin tyttöihin, joille ei rintavarustusta ole vielä tähänkään päivään mennessä suuremmin tullut. Muistan yläasteelta useitakin kommentteja siitä etten ollut "tarpeeksi rintava", ja ahdistuin suunnattomasti urheiluluokalla pakollisista uimatunneista. Alastomana tai vähissä vaateissa olo tuntui pitkään todella vaikealta, kunnes päätin kääntää "massiiviset tissini" huumoriksi. Sitä kautta opin kuinka typerä olinkaan ollut kun olin hävennyt omia rintojani. Hittoako minä sille voin etteivät ne ole symmetriset, täyteläisen pyöreät jne. Kroppani on enemmän sporttimallia, ja tissikorttia minulle ei vaa ole jaettu. piste. Kelpaan itselleni juuri tälläisena, joten saan luvan kelvata muillekin! :)
Kannan miehisen korteni kekoon tässä aiheessa.
Toki eksyin lukemaan blogia facebookin kautta - "Tissit", kuinka voisin ohittaa aiheen.
Olin itse ala-asteella 5-6 luokalla juuri sellainen törppö, että menin muiden mukana haukkumaan erästä tyttöä, joka oli selvästi pienempi kokoinen ja pienirintainen. Häpeän yhä 27 vuoden iässä silloista käytöstäni. Voisinpa pyytää tältä tytöltä anteeksi kommentteja, joita hän ei todellakaan ansainnut.
Nykyisin olen sitä mieltä, että liian pieniä rintoja ei olekaan. Isoista rinnoista pitäviä on paljon, mutta niin on meitä pienten rintojenkin ystäviä. Tissit on aina tissit ;)
Itsevarma olemus ja kaunis hymy menee aina tissejen edelle. Olette kauniita, naiset ahh.
Aww. :)
Etsi se tyttö käsiisi ja pyydä anteeksi.. koskaan ei ole liian myöhäistä!
koulu aikaan kiusattiin,koska en omistanut rintoja.mut ku olin18 sitt kasvoi.pieni ympäryysmitta,mut kokoa ja näköä on omiksi tarpeeksi.en välitä yhtikäs mitään.sanokoon mitä lystää.pahaa oloaan purkavat vain.itse tissini kannan,en ole keltään pyytäny apua kantamiseen.ikäni kärsiny ihmisten tyhmyydestä
Todella kivaa kun miehetkin uskatavat kommentoida näitä asioita! Ja kuinka lohduttavaa on kuulla että (ainakin osa) ala-asteen törpöistä kokee huonoa omatuntoa haukkumisesta eikä koe se olleen oikeutettua. Kiitos!
Ihana kirjoitus, kiitos tästä!
Itse en ole mitenkään sujut tissieni kanssa. 75A ja itkettää. Olen tällä hetkellä 21, pian 22 ja olen toivonut pitkään ja hartaasti, että nämä kaksi kasvaisivat. Olen yrittänyt lihottaa ja laihduttaa sen jälkeen, mutta kaikki ylimääräinen rasva menee vain massuun ja reisiin, eikä rintojen kasvamisesta ole tietoakaan. Nykyinen avomies onneksi ei pistä pahakseen ja ei oikeastaan edes ole isojen tissien ystävä - vaan kun minä olen!
Seurustelin hetken aikaa naisen kanssa, jolla oli omiin rintoihin verrattuna aivan valtavat hinkit ja kyllä niistä tykkäsin. Tykkään itse suurista rinnoista ja olen kadehtinut luonnollisia, suuria tissejä niin kauan kuin muistan. En helposti tule kateelliseksi msitään, mutta tämä asia on kyllä sellainen, että vihreä hirviö nostaa päätään aika ajoin.
En tykkään näistä kaukaisesti rintoja muistuttavista pienistä kohoumista vartalossani, en hyväksy niitä. Olen miettnyt rintojen suurennusta, mutta en tahdo tehdä sitä. Olo on niin pinnallinen, kun haaveilee jostain, jota minulle geenit eivät ole suoneet.
Ehkä vielä jonain päivänä hyväksyn nämä. Mahtavaa kuulla, että itse olet onnistunut! :)
Tämä on jännä aihe. Itse olen edelleen kolmekymppisenä hyvin pienirintainen. Siis niin pienirintainen, että suurin osa A-kupeistakin on liian isoja, eikä istuvien bikinienkään löytäminen ole kovin helppoa. Olen aina ollut tällainen, hoikka muutenkin, varsinkin ylävartalosta. Asia on kyllä ärsyttänyt minua, mutta täytyy sanoa että yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon se olisi voinut ärsyttää ja ahdistaa. Nykyään en useimmiten edes jaksa ajatella asiaa.
Minua ei ole koskaan kiusattu asian takia vaikka en ollut erityisen sosiaalinen tai suosittu koulussa, en tosin kiusattukaan. Olen ilmeisesti ollut onnekas. En ole myöskään koskaan hävennyt olemattomia rintojani niin paljon, ettenkö olisi kehdannut esiintyä alasti, muiden naisten tai miesten seurassa. Olen jopa ottanut yläosattomissa aurinkoa etelän rannoilla! Muut ulkonäöstä saadut kohteliaisuudet varmasti auttavat osaltaan.
Toivoisin edelleen että rintani olisivat vähän isommat, edes kunnon A:t tai pienet B:t. Sen isompia en oikeastaan haluaisikaan, omiin muotoihini tottuneena. Mutta olisihan se helpompi ostaa vaatteita ja alusvaatteita, kun ne istuisivat paremmin. Harmitus iskeekin nykyään lähinnä siellä alusvaateostoksilla. Tunnustan että ostan aina kunnon toppauksia, jotka parantavat vaatteiden istuvuutta ja huijaavat ulkonäköäni naisellisemmaksi.
Mutta ei kai auta, näillä mennään! Jos olen tähän asti pärjännyt, niin pärjään varmasti jatkossakin ilman että täytyy esimerkiksi silikonia kroppaansa tunkea.
Hyvä kirjoitus :)
Mycket fin text igen! Kramar! <3
Hyvä kirjoitus aiheesta joka koskettaa kaikkia naisia tavalla tai toisella.
Itse sain rinnat lähes "yhdessä yössä", ne vain kerran pulpahtiva esiin. Olin seitsemännellä luokalla ja ylempien luokkien tytön nälvivät ja levittivät juttua kuinka käytän sukkia liivien sisällä. Oli hämmentävää kun yhtäkkiä piti pukea joka aamu rintaliivit päälle. Kokokin oli melkein heti 75C...kesti hetken tottua niihin.
Nykyään rintani ovat D/E-kuppia ja suhtautumiseni niihin on ristiriitainen. Toisaalta rakastan olla "naisellinen nainen", toisnaan taas tuntuu että muut määrittelevät minut vain poveni mukaan.
Rinnat aiheuttavat myös huolta. Välillä ne ovat arat, jokainen pienikin muhkura säikäyttää, nännipihojen ympärillä kasvaa tummia karvoja joka pitää muistaa nyppiä...katoaako rinnat jos laihdutan? Kun ikää tulee lisää, roikkuvatko ne polvissa? List goes on.
Muistan joskus teininä, kun sisarellani oli A-kupit, ja minulla Ct. Muistan, kuinka sillon oli tosi "loukkaavaa" todeta, että "hanki ensin tissit ja ala sit vinistä", tai vastaavaa et "paraskin puhuja, kun on tissit lyöty paistinpannulla tuollaisiksi" (siskoni tosin totesi, ettei hän haluakaan tissejä, jotka tulee esiin puoli korttelia ennen itseään). Nyt kun kuitenkin ajattelee asiaa, niin ehkä olisin itsekin halunnut pienemmät rinnat silloin nuorena. Jotain B-kuppia, miten sinäkin toivoit. Isot tissit meni noin pienenä "suoraan päähän", eikä niistä ollut poikienkaan kanssa kuin ongelmia (koska tietysti niitä piti pitää esillä!). Nykyään tosin oon aika onnellinen näistä, vaikka ne vielä vähän turhan isot onkin (80C)
Kai minäkin voisin jotain kommentoida. Olen aika nuori (20-vuotias), mutta silti olen ihan kotonani omassa kehossani. Muistan yläasteella vähän peitelleeni tissejäni - tykkäsin vähän poikamaisemmista tai sukupuolettomimmista vaatteista kuin nykyään. En käyttänyt vartalonmyötäisiä paitoja, koska häpesin mahaani, se on aina ollut vähän hassu eteenpäin kasvava kumpu. Olin myös ehkä "liian fiksu", jotta kukaan poikapuolinen olisi minua saatika sitten tissejäni ajatellut sen vakavemmin. Enemmänkin he keskittyivät kommentoimaan hai-saappaitani ja keltaisia housujani.
Lukiossa huomasin yhtäkkie tissieni saaneen jonkinlaisen kasvupyrähdyksen - kuppikoko kasvoi yhdellä joka vuosi! Nykyään se on jotain C:n ja D:n väliltä, olen ehkä laihtunut pari kiloa. Toivottavasti suuria muutoksia ei tapahdu, koska on turhauttavaa uusia tissiliivivarastoaan usein.
Kiitti tästä postauksesta! Mun mielestä turhan monilla on jotain tissikomplekseja ihan turhaan. Melkein kaikillahan ne on eripariset tai jollain lailla hassut, mutta ne on osa sitä ihmistä mikä on siellä kehon sisällä myös.
Hieno teksti! Oli pakko tulla kertomaan on stoorini. En uskalla omalla nimelläni puuttua tähän, mutta itsellä tilanne, että mulla on ollut todella suuret rinnat aina ja kuulun juurikin näihin, joilla ne tissit ilmestyi niihin ns. lapsuuden leikkeihin ja sitten leimattiin friikiksi. Ja mie häpesin ja häpesin niin paljon. Kuljin vuosia isoissa huppareissa ja yritin peitellä suuria rintojani. Koulun uimahalli reissut skippasin ja rannalla pidin visusti vaatteet ylläni. Olin rankasti koulukiusattu noin muutenkin peruskoulussa ja rinnat eivät auttaneet asiaan. Rinnoistani huudeltiin mm. että "onko nuo aidot?" ja minulle sanottiin teininä usein ettei kukaan rakastu minuun koskaan ja että jos joku jätkä kiinnostuu, niin se on vain rintojen takia mun kanssa. Kerran jopa "seurustelin", mutta kun ero tuli, niin jätkä sanoi, että oli kanssani vain koska isot rinnat. Ne kaikki satutti ja paljon. 17 vuotiaana tapasin nykyisen avopuolisoni ja hän näki mussa muutakin, kuin vain rinnat. Myöhemmin kuoriuduin huppareista ja uskalsin pukeutua naisellisesti. Nykyäänkin huudellaan paljon ja jotku miehet on tulleet aivan väkisin kourimaankin. Ja "onko ne aidot" on ihan arkipäivää. Myönnän, että se tuntuu ikävältä ja inhottaa, kun joku tulee kourimaan, mutta kommentit osaan jättää nykyään omaan arvoonsa.
Jokaisen pitäisi olla ylpeitä tisseistää! Mie kyllä olen hyväksynyt nämä melonit jo vuosia sitten, mutta kyllä se olisi hienoa, jos kasvu olisi jäänyt edes luokkaan C-D.
Niin ja kuppi on 75J tai vaihtoehtoisesti rinnakkaiskokoja, riippuen mallista.
Koin ala- ja yläaste ajan ihan hirveitä ulkonäköpaineita just rintojen takia. Olin tosi hoikka, pitkä ja hintelä, joten nyt jälkikäteen ajateltuna, rinnat olisi näyttäneet ehkä vähän hassuilta siinä yhtälössä. Nykyään ajattelen, että mitkä tahansa rinnat on kauniit ja just, että tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa.
Omat rintani taisivat kasvaa vasta parikymppisenä tähän nykyiseen mittaansa, johon olen oikein tyytyväinen. Ehkä juuri siksi näitä kumpuja osaa arvostaa,kun tuli teini-iässä kriiseiltyä niin paljon ja monta vuotta toivoin rintavarustuksen edes jonkinlaista kasvua.
Mulla on aina ollut suuret rinnat ja niistä on kiusattu, lähinnä yläasteella. Hieman sadistinen ex-poikasystäväni sanoi, että minulla on LIIAN suuret rinnat, vaikka olin ökyhoikassa kunnossa tuolloin. Nyt kolmekymppisenä jonotan pienennysleikkaukseen. Teen sen kuitenkin ennenkaikkea itseni ja oman terveyteni tähden. Omat tissit: oma päätökseni. Varmasti tulee pitkä prosessi hyväksyä muutos... En edes vielä käsitä että se oikeasti tapahtuu, pelottaa ja samalla tiedän pohtineeni tarpeeksi. Miksi aihe onkin niin kipeä ja vaikea, niin kauniit, erilaiset rinnat kuin lähes jokaisella on. Ihailen usein suuria rintoja ja vielä useammin pieniä :)
juu pojil on vähä sama ollu aina, mut vaa peniksen pituudest. iha vitun kamalaa ku on pieni penis ja se alko vast armeija aikoina kasvamaa.
Hyvä blogikirjoitus!
Minä olin yläasteella sellainen, jolle paras ystäväni oli kateellinen tisseistä. Olihan ne silloin jopa b-kupit, mutta lautaan verrattuna sekin oli jotain. Lukioiässä ne kasvoivat vielä c-kupiksi, ja nuorena aikuisena sain todella paljon kehuja "täydellisistä" rinnoista. Noh, vuodet vieri ja sain kolme lasta, joiden imetys vei kerta kerralta enemmän rasvaa rinnoista. Nyt jäljellä on roikkuvat nahkapussit jotka hädintuskin täyttää a-kupin rintsikat. Ja nyt me sen samaisen ystävän kanssa pohditaan, mistä löytyisi hienoja, topattuja rintsikoita urheiluun, kun niitä rintoja ei ole kummallakaan. :D
Aivan ihana tarina...! :D <3
Mieluummin pienet ja terhakat, kuin isot tai navassa roikkuvat lerpukkeet :) ainakin omasta mielestäni. Ja moni nainen kärsii yli-isoista rinnoistaan kun ryhti menee ja jokapaikkaa kolottaa painovoiman vaikutuksista. Itsellä rinnat kasvoivat huomattavasti hormooniehkäisyn ja pikkulihomisen myötä... Itse en muista että teininä olisi ollut mitenkään tisseistä minkäänlaista haloa koulussa tai kavereiden kesken. Ala-aste-ikäisenä kyllä muistan kauhulla katsoneeni että kamala kun oli parilla kaverilla jo isot rinnat kasvaneet... inhosin ajatusta rinnoista.
Kuulostaa niiiiiin tutulta! Kiitos postauksesta! Minua kiusattiin koko seiskaluokka, koska olin lauta. Onneksi muutimme eri paikkakunnalle ja pääsin kiusaajista eroon. Asia jätti sellaiset arvet, että käytin vielä yli parikymppisenä löysiä paitoja, vaikka rinnat jo olivatkin. Vasta kolmikymppisenä olen ollut sinut itseni kanssa. Kiusaajani tuskin muistavat koko asiaa, mutta minä en, ikävä kyllä, unohda varmaan koskaan.
Kyllä piristi päivää tämmönen postaus, kiitos! ihana kuulla upean naisen kertomuksia omista kokemuksistaan, itelläni sama "ongelma" pikkutisseistä (70A), häirinny pirusti muutaman vuoden mut nyt tässä täysi-ikäisenä sitä alkaa tottumaan ajatukseen et ihan menettelee, tähän uskomukseen auttanu mun ihana mies joka jaksaa aina kehua miten upee on timmikin vartalo! kireimmät topit ahistaa kyllä mutta onneks toppaukset on keksitty :)
Itse olen vasta pian 22 ikävuotta saavuttava nuori naisenalku ja tissit kasvoivat minulle suoraansanoen rytinällä samoin kuin murrosikä 6-7 luokan kesällä tuoden, perkele, menkatkin mukanaan! Olisi varmaan pitänyt alkaa käyttää oikeanlaisia rintsikoita aiemmin mutta en muista äitiltänikään mitään opsastusta siihen saaneeni.... Eipä niistä mitään järin terhakat kasvaneet, vaikkeivat nyt missään polvissakaan roiku. Ensimmäisen poikaystävän kommentit rinnoistani kaikuvat edelleen, 'eihän ne mitkään kauneimmat nyt ookkaan'. Kirpaisi, kun ne olivat olleet minulle aina arka aihe, ja kirpaisee toisinaan edelleen, kun ei pieni mieli sisäistä että nykyisen avopuolison mielestä ne (kai) ovat oikeasti oikein passelit vaikka mielessäni pyörii sillointällöin ajatus kohotusleikkauksesta edelleen, kun nämä ei kuulemma mitkään kauneimmat ole. Huoh. Nyt käytän C-D'n liivejä mallista riippuen ja pakko kompata aiempiakin että juokseminen ja vaatteiden istuvuus on ainaisia ongelmia. Unohtamatta asiakaspalvelussa miesten tuijotusta.... Olisinpa ollut siunattu pienemmillä rinnoilla, vaikka toisaalta, tuskinpa kukaan saa päättää millaiset rinnat kasvattaa.
Mahtava kirjoitus! Tuo on niin totta kun sanoit että "Sosiaalisten, vilkkaiden ja äänekkäiden ihmisten on helppo kätkeä epävarmuutensa persoonallisuudellaan". Yhä sitä vielä saa välillä kuulla vaikka ensi vuonna täytän "jo"(=vasta) 20v. Itseni tunnistan tuosta. Ja sekin että huumori-läpällä on monta "missä sun tissit on"-heittoa kuitattu. Itselläni alkoi henkisesti tissit kasvaa kun tapasin poikaystäväni ja itsevarmuuteni koheni;) Vaikka siltikin huitelen c-osastolla rintsikoiden suhteen :)
Minulla ei ole koskaan ollut sen suurempaa kriisiä rintojeni suhteen, vaan ne kriisit on säästetty vaa'an lukemiin.
Laihdutin rajusti lukion puolivälissä ja aloin seurustella. Silloin tunsin rintavarustukseni hävettävän pieneksi, mutta poika ei ollut moksiskaan, joten ajattelin, että kelpaan tällaisenakin, eikä kukaan hänen jälkeensäkään ole pahaa sanaa sanonut. Nyt ikää siis 24 vuotta.
Rintani ovat pienet ketunnokat, aika rumat ja kaukana toisistaan. Vasen hieman isompi, mitä oikea. Olen kuitenkin todennut, että jos jostain asiasta kropassani täytyy kriiseillä, niin rinnat eivät se asia ole. Silikoneja en ottaisi kuuna päivänä ja rintojen pienuuteen olen vain tyytyväinen, kun olen seurannut parin isorintaisemman ystävän elämää. Voin urheilla, nukkua mahallani ja mahtua kaikenmaailman yläosiin - tai sanotaanko, ettei ainakaan jää tisseistä kiinni. ;) Tiedän myös, etten saa miehiltä huomiota rintavarustukseni tähden, eli heidän täytyy arvostaa minussa muita puolia.
Voi kaikki te, jotka olette tähän kommentoineet <3 luin näitä kertomuksia, ja tuli jotenkin ihan kamala olo. Ihanko oikeasti näin moni nainen pitää rintojaan, ihan varmasti upeita ja juuri omanlaisia rintojaan vääränlaisina, rumina, liian pieninä? :(
Rintoja on yhtä montaa mallia ja kokoa, kuin on ihmisiäkin, mutta piilossa olevina, seksuaalisina ruumiinosina emme ole siihen tottuneet samalla tavalla kuin muihin ulkonäön osiin. Koko, muoto, nännin paikka, väri, kiinteys, ihan joka ainoille rinnoille on sitä paitsi maailmassa sellainen mies tai nainen, joka pitää luultavasti juuri sinun tisseistäsi. Jos ei muusta syystä niin ainakin siksi, että ne ovat kiinni hänen mielestään ihan huippupakkauksessa.
Rakastakaa itseänne ja sitä mitä olette, toivon kaikille asian kanssa kamppaileville tsemppiä ja mielenrauhaa!
ps. Esim. täällä on kuvia tavallisten naisten tavallisista rinnoista. Ehkä joku löytää täältä oivalluksen siihen, että on itsekin ihan normaali :) http://www.007b.com/breast_gallery.php
Tämä oli hieno ja rehellinen postaus! Tuli vaan paha mieli siitä kun itse ei vielä 29-vuotiaanakaan pysty millään hyväksymään omia rintojaan...
Kehityin ihan normaalisti muiden ikäisteni tyttöjen ohella eikä mua ole koskaan kiusattu minkään rintoihin liittyvän takia. Kasvoin äidittä enkä siten saanut kaipaamaani opastusta ja tukea naiselta, ei isät vaan osaa sellasia asioita enkä olisi kehdannut puhuakaan sille.
Näin ollen hankin itse ekat rintaliivini, varmasti paljon myöhempään kuin olisi kuulunut. Luulen tästä johtuvan rintojeni täydellisen kiinteyden puutteen. Ei ole kaunista katseltavaa kun alle kolmekymppisen, lapsettoman naisen D-kupin rinnat roikkuvat parin sentin päässä navasta. Kyllä, olen mitannut. Jos voittaisin lotossa, menisin empimättä korjaavaan leikkaukseen.
Kiitos aidosta postauksesta, Sanni. Olet kyllä käsittämättömän rohkea kun kirjoitat henkilökohtaisista asioista näin avoimesti. Tämä postaus herätti niin paljon ajatuksia ja tunteita että voisin kirjoittaa asiasta novellin.... Yritän kuitenkin rajoittaa tekstiä =).
Olen 157 cm ja muodokas: leveä lantio, pyöreä takapuoli, kapea vyötärö ja suurehkot rinnat. Tiedän että tuo kuullostaa monien mielestä ”ihanan naiselliselta”, mutta sitä naisellisuuttakin voi olla liikaa. Käytännössä en voi pukeutua löysiin yläosiin, sillä lyhyt selkä, leveä lantio ja rinnat saavat aikaan plussapallomaisen vaikutelman. Minun on siis korostettava vyötäröäni asusta riipumatta, mutta miten korostaa vyötäröä ilman että suuret rinnat korostuisivat? Samalla on pakko miettiä etteivät paidat ole liian avonaisia, sillä liiallinen cleavage ei sovi työympäristööni. Olen lisäksi sen verran lyhyt, että pienikin cleavage on turhan antava minua pidemmille ihmisille. Pidän rinnoistani, mutta en pidä niiden antamasta leimasta. Huomaan helposti ympäristön kommenteista ja katseista kun jokin nätti paita onkin hieman liian ’antava’. Tällainen huomio saattaa pienissä määrin olla imartelevaa, mutta 31-vuotisen elämäni aikana se on enemmän v***ttanut kuin ihastuttanut. Kyseinen ’imartelu’ tuntuu esineellistävältä, ja vie ikään kuin pohjan kaikelta muulta mitä olen. Se tuntuu jopa nollaavan monivuotisen koulutukseni ja kaiken ammattiosaamiseni.
Nuorempana lainailimme kämppiksen kanssa toistemme vaatteita, sillä olimme melko samankokoisia vaikkakin täysin eri mallisia. Ihailin hänen ihania tyttömäisen hempeitä toppeja, jotka olivat niin kauniita hänen pienten rintojen päällä. Niiden lainaamisesta ei kuitenkaan tullut mitään sillä minulla oli yksinkertaisesti liikaa täytettä ja päälläni nuo ihanat topit näyttivät lähinnä pornolta. Samasta syystä kaikki röyhelötopit olivat (ja ovat edelleen) täysin poissuljettua.
Olen tämän vuoden aikana laihtunut 7 kiloa, joka on melkoinen muutos näin lyhyessä varressa. Vaatekoko on pienentynyt ja senttejä on lähtenyt paljon etenkin lantiosta, mutta kaikista eniten minua ilahdutti se päivä kun huomasin että F-kupit olivat jääneet liian isoiksi ja sain hankkia pienemmät liivit! Niinpä.
Mahtava postaus! Kiitos kun käsittelet aihetta, joka jokaisen naisen mieltä jossain vaiheessa elämää askarruttaa :) Tällaisia olisi mukava nähdä enemmänkin eri blogeissa.
Ehkä mun yläasteaikoina meno ei enää ollut niin tissikeskeistä, koska en ikinä ole saanut kuulla ainuttakaan "lauta" - tai muuta vastaavaa tissittömyyteen viittaavaa kommenttia, vaikka sitä selkeästi olin ja olen edelleen 70A-kokoisine rintoineni. Ja kun pituuttakin oli kertynyt jo huimat 175 senttiä, niin olettaisi vartalon olevan muutenkin kehittynyt ja naisellinen. Ehkä isorintaiset veivät kaiken huomion pois meistä vähemmän kehittyneistä, koska he saivat kuulla varustuksestaan jatkuvasti :D En ole luonteeltani kateellinen ihminen, enkä ehkä siksi moisesta koskaan välittänyt. Muistan kyllä ajan yläasteen alkupuolelta, jolloin mietin, olenko normaali, olenko jäänyt kehityksessä jälkeen tai että kehittyisinkö enää.
Jossain yläasteen ja lukion ekan välissä taisin kuitenkin hyväksyä tissini lopullisesti, koska en muista sen koommin miettineeni niitä edes enää. Joskus lukion ekan aikaan yritin käyttää super push up-liivejä, jotta tietyn tyyppiset vaatteet istuisivat paremmin eikä ylävartaloni näyttäisi niin luisevalta. Ne kuitenkin tuntuivat epämukavilta ja isoja toppauksia sai aina olla asettelemassa paikoilleen. En tiedä onko super push uppien ja normirintsikoiden kokojen välillä eroja vai ovatko nuo superit yleensäkin todella huonosti istuvat, mutta itse en kyseisiin kapistuksiin tykästynyt.
Vaikka toisin kuvittelin, lisäksi vartaloni näyttää sopusuhtaisemmalta rinnat oikeassa koossa ilman turhia toppauksia. Just nää tissit käy mun kroppaan kaikista parhaiten, siihenhän ne on nimenomaan luotu ;)
Olen ollut hoikka, laiha ja taas hoikka ja urheilullinen. Olen terve ja minulla on hyvä fyysinen kunto ja vartaloni suoriutuu monesta asiasta loistavasti. Minulla on mielestäni ihan kaunis vartalo, vyötärö, lantio ja peppu löytyy, vaikka olenkin aika hoikka ja vaikka rintani ovat pienet (A-B), ne ovat ihan hyvän kokoiset minun vartalooni ja pidän niistä. En vain usko, että kukaan mies (edes se oma) oikeasti pitää pienistä rinnoista ja minusta tuntuu, että naisella ei "saisi" olla pienet rinnat, että se on puute. Varsinkin nykyään.
Vielä 1980-90- luvulla (olen nyt 3-kymppinen) oli elokuvissa ja musiikkivideoissa myös pienirintaisia naisia ja heitä pidettiin kauniina. Isoja rintoja ei tarvinnut tukea ja nostaa liiveillä vaan ne olivat kauniita, vaikka saattoivat roikkua.
Nykyään myydään valtavasti topattuja rintsikoita, joissa kuppikoko kasvaa monta numeroa, naiset käyttävät paljon e-pillereitä, joka monilla turvottaa rintoja lisää (ja tätä pidetään positiivisena sivuvaikutuksena) ja nuoretkin naiset hankkivat yhä useammin silikonit. En voi ymmärtää tätä.
Onko miesten vartaloissa ja ulkonäössä samanlaista virhettä kuin naisella "väärän"kokoiset- ja malliset rinnat, jota yritetään peitellä näin paljon ja josta keskustellaan puolisonkin kanssa melkein päivitttäin? Miksi rinnat ovat näin tärkeät ja miksi esim. silikoneja pidetään ihan normaaleina?
Minusta esim. silikonin laittamista oman kehon sisään ei voi mitenkään verrata istuviin tai omia mittasuhteita imarteleviin vaatteisiin tai meikkaamiseen, vaikka toki näilläkin keinoilla voi parantaa ulkonäköä. Aamulla sitä kuitenkin herää luonnontilaisena ehkä sen elämänsä miehen vierestä ja se mies on yhtä lailla luonnontilassa. Miksi naisen pitäisi peitellä sitä miltä oikeasti näyttää?
Ehdin vain sanoa että täyttä asiaa, Sara.
Voi mä osaan niin samaistua tähän tekstiin! Toivon että jonain päivänä minäkin olen yhtä sinut rintojeni kanssa :)
Onpahan teillä naisilla ongelmat...itse olen mies, ja olin koko yläasteen koulukiusattu, vaikkei minussa ole mitään fyysisiä poikkeavuuksia. Eikä silloin ollut totta kai mitään mahista seurustella, kun kaikki muijat haaveilivat koulukiusaajapojista (luultavasti myös ne kiusatut tytöt, kuinka ironista). Enpä vieläkään ole ehtinyt seurustella, vaikka olen 27-vuotias, käyn salilla (painoindeksi alle 23), olen kiltti(=huono ominaisuus naisten mielestä, toisin kuin renttumaisuus) ja hoidan raha-asiani hyvin, osaan korjata vaikka mitä vempeleitä, asun omistuskämpässä, on oma auto ja pääomaa...mutta kyllä mulla on asiat hyvin verrattuna naisiin, jotka ovat syntyneet pienitissisiksi. No, onhan se kiva, että naisilla on mahdollisuus sentään hypergamiaan, kun me kunnolliset miehet notkumme nallina kalliolla...
Tuollaista orastavaa naisvihaa näkyy minusta pelottavan paljon nuorten miesten kommenteissa verkkokeskusteluissa - kaikki vain siksi, että turhauttaa, kun ei vielä ole kumppania löytynyt. Ei sitä sopivaa kumppania ole kuule moni nainenkaan löytänyt, eikä suurin osa naisista todellakaan etsi mitään "itseään tasokkaampaa" puolisoa. Tämän luulon TÄYTYY olla epätoivoisten, turhautuneiden miesten joukkoharha tai tarkoituksellisesti itsetuntoa pönkittävä, väärä selitys. Kannattaa jättää ne sosiologiset teoriat rauhaan, jos on vaarana noin pahasti ylitulkita.
Kommenttisi löyhkää niin pahasti epätoivolta ja vihalta, että siitä varmaan löytyy helpoin selitys sille, miksi sinulla ei toistaiseksi ole kumppania. Olet varmaan kenen tahansa mielestä pelottava ja luotaantyöntävä. Ja ei, naisia ei erityisesti viehätä "renttuus", vaan itsevarmuus, jota ehkä näiltä "rentuilta" sitten löytyy suuremmalla todennäköisyydellä kuin "ei-rentuilta". Juuri vähän aikaa sitten oli lehdissä puhetta tutkimuksesta, jossa oli havaittu, ettei naisia miehissä viehättänytkään testosteronin määrä, vaan alhainen kortisolin eli stressihormonin määrä. Tällainen mies viestii hallitsevansa asiansa hyvin ja pärjäävänsä hyvin elämässä, mikä toki on naiselle ja mahdolliselle jälkikasvulle haluttavaa. Epätoivoinen ja turhautunut, stressinkylläinen mies viestii juuri päinvastaista.
Voin vakuuttaa, että harva meistä tavallisista suomalaisista naisista haaveili koskaan koulukiusaajista, vaan ennemminkin jostain kivasta pojasta, joka ikävä kyllä vaan ei koskaan uskaltanut tehdä aloitetta, ei sillä että tämä minkään lain mukaan pojan vastulla olisi sen enempää kuin tytönkään. Me myös arvostamme ihan tavallisia, kunnollisia miehiä, ja monet meistä sellaisen kanssa kimpassa ovatkin. Itsekin löysin rinnalleni ihan samanlaisen, kiltin ja vähävaraisesta yh-perheestä tulevan tyypin kuin itsekin olen. Ja tyytyväisiä ollaan.
Veppe, voi olla, että pidät tämän kaltaista tekstiä "naisvihana", koska tosielämässä jos menee näitä faktoja suoltamaan, tulee helposti joku valkoritari aukomaan päätänsä tai pahimmassa tapauksessa vetämään turpaan. Tai sitten menettää kasvonsa, koska massat eivät ole valmiita oikeaan tasa-arvoon (että naisiakin saa arvostella). Kyllä, ei naisistakaan ole moni löytänyt sopivaa kumppania, mutta koska nainen tekee aina valinnan, on nainen enemmän syyntakeinen huonosta kumppanistaan kuin mies, joka "jättää tarjouspyynnön" naiselle ja katsoo nappaako tätä. Näitä rentun valinneita naisia olenkin sitten tavannut todella paljon elämäni aikana, naisten ikähaitarin ollessa 15-50v. Moni heistä on katumapäällä, muttei ole kuitenkaan oppinut mitään virheistään. Enkä ole ylitulkinnut hypergamian uhkaa, sillä se on todellista ja esim. Aasiassa siitä onkin tullut todellinen riesa. Myös länsimaissa asia on siten, että mitä koulutetumpi nainen, sitä vaikeampi hänen on löytää kumppania, koska ei löydy ylemmässä asemassa olevia miehiä tarpeeksi (netistä löytyy tutkimuksia, tämä on fakta).
Argumenteistasi löytyy paljon ad hominem tu quoque:ta ja Argumentum ad odium:ia, eli "koska sosiaalinen habitus ja katkeruus, niin olet väärässä". Tuttu juttu, mutta toivon, että keskittyisit itse asiaan, etkä henkilökohtaisuuksiin. En ole pelottava ja luotaantyöntävä kovinkaan monen ihmisen mielestä, paitsi jos joku sosiopaatti on koittanut uskotella minusta muille näin. Suurin osa tapaamistani ihmisistä on pitänyt minua mukavana heppuna. Stressaantumaton mies on lähinnä sellainen, joka harvemmin saa aikaiseksi mitään järkevää. Joskus myös periksiantamattomuus, toimeliaisuus, ahkeruus ja "itsensä pystyssä pitäminen" saattaa tyhmemmän mielestä näyttää pelkältä stressiltä, vaikka osa siitä kertoo myös siitä, että "tuo saa asioita aikaiseksi". Epätoivoinen mies on lähinnä sellainen mies, joka valkoritaroi ja valehtelee naisille ja naisista (positiiviseen sävyyn), jotta olisi suosittu naisten keskuudessa...mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Itse olen kuitenkin ennemmin rehellinen ja käyttäydyn naisten ja miesten seurassa samalla tavalla, nuolematta ketään.
Älä vakuuta sellaisesta asiasta, josta valehtelet itsellesikin. Faktat ja kokemukset kun sanelevat toisin. Oletko itse tehnyt montakin aloitetta, vain kannattavatko tekosi tämä(nkin) asian suhteen epätasa-arvoa?
Blogin kirjoittajalle ja muille "tisseistään epävarmoja" oleville, en tiedä kovinkaan monen miehen valitsevan naista tissien koon perusteella, vaikka kyllä isot tietenkin kadulla kääntävät päitä enemmän. Jos ulkoisia ominaisuuksia pitää arvostella, niin miehelle usein naama on tärkein, sitten perse ja lopuksi vasta tissit.
Teidän pienet tissit häiritsevät vain teitä itseänne. Ihmettelen sitä, että vasta 25v jälkeen moni kirjoittaja on tullut sinuksi tissiensä koon suhteen. Toiseksi, en ymmärrä miksi pitää kuolata miehen perään, joka pienten tissisi vuoksi ei halua seurustella kanssasi. Mikä siinä pinnallisessa miehessä viehättää? Vai onko kyseessä ns. alfa? Epäilen vahvasti olevan. Alfa-uroolla on aina varaa vaihtaa uuteen, joten ihmettelen suuresti, miksi sellaisten perään niin paljon kuolataan. Tsäänssit alfan kanssa muuhun kuin lyhytaikaiseen suhteeseen ovat huonot lähes jokaisella naisella. Jos ette läähättäisi alfojen perään, niin alfojen markkina-arvo laskisi ja heidän olisi pakko olla nöyrempiä. Ja koska tuo tissikompleksi kumpuaa vain teistä itsestänne, niin suosittelen egosentrisen ajattelutavan vähentämistä. Jokainen ihminen on yksin ajatuksiensa kanssa, mutta jokainen voi kuitenkin suhteuttaa omaa tilaansa jonkun toisen ihmisen tilaan ja miettiä, että onko se oma asema nyt niin huono kuin sen luulee olevan.
Siis TODELLA rohkaiseva kirjoitus ainakin minulle "tissittömälle" ja varmasti monelle muullekin, erilaisille naisille.
Ällistyttävää, kuinka moni täällä kertoo niin samankaltaisista kokemuksista ja tuntemuksista. Oon myös teini-iästä saakka kamppaillut huonon itsetuntoni kanssa, joskus mietin että "mussa ois kaikki muuten tosi hyvin, MUTTA ne tissit"... Eli jotain puuttuu. Ja sitä jotenkin hölmösti kuvittelee että "mulla on varmasti pienimmät tissit mitä kellään maailmassa".
Oon vieläkin nuori, alle 25v ja itseni hyväksyminen tällaisena on vasta alullaan. Huono itsetunto ja tissien murehtiminen on tuonut paljon harmia ihmissuhteisiini. Poikaystävieni seurassa olen aina ajatellut että "ei tuo kuitenkaan oikeasti tykkää, sen eksällä on kuitenkin ollu paremmat"... Alan kuitenkin oppia!
Jos teillä on lisää vinkkejä/niksejä siihen, kuinka voisi unohtaa helposti tuon "tissiongelman" ja keskittyä itsessä muihin asioihin ja ominaisuuksiin, kuulen mielelläni!
Kiitos vielä tästä kivasta postauksesta!
Yo Ladies!
U all got the breasts God gave You, so be proud of ´em!!!
This is like Guys talk about how big cock U got??? or something else, U know whadda mean??
Women; Be Yourself! That´s the point in this life!
Hyvä kirjoitus! Noista kooista tuli mieleen, et miksi joitain (miehiä) tuntuu kiinnostavan, onko kuppikoko B vai E, vaikka sillähän ei ole mitään merkitystä ellei edessä ole rinnanympärystä kuvaavaa lukua. Esim. jollain on E-kuppi mut 70E ja toisella B, 85B. Pelkästä E:stä voisi luulla, että henkilöllä on kookkaat rinnat (kyllä vartalon verrattuna) ainakin 85B:hen verrattuna ja 85B:n omistajalla pienet 70E:hen verrattuna, mutta näin asia harvemmin on.
Niinpä. Rintoja harvemmin myöskään tarkastellaan irrallisina lihakappaleina, vaan juurikin siinä kehossa jossa ne esiintyvät. Ympärysmitaltaan 85-senttinen keho on melko erilainen tausta tässä tarkasteltavalle ilmiölle kuin 65-senttinen.