18.01.2022

Dermosilin talvi 2022

Tänään kurkataan muutamia talvisia tuotteita sekä uutuuksia Dermosililta :)

En malta olla hihkumatta jo heti alkuun ihastustani uuteen Winter-seerumiin..! 😍 Niiiin hyvä..!

Saan myös jakaa teille alekoodin Dermosilin talvituotteiden valikoimaan:

koodilla TALVI2022 saa -15% alennuksen kaikista Talven ihonhoito-kategorian tuotteista 31.1. saakka. :)

Poimin tähän juttuun kuusi tuotetta Talvi-kategoriasta, mutta hyviä olisi riittänyt vielä vaikka kuinka paljon enemmän.

Mainittakoon esimerkiksi ikihyvä Karbamidi-jalkavoide (jos jalkapohjasi ovat tyyppiä "sarvikuononnahka" kuten meikäläisellä), Karbamidipuikko (halkeileville ja kovettuneille kantapäille), Lanoliinivoide (erinomainen rohtuneiden huulten huulirasva!)), klassikko-jankki Extra-voide erittäin kuivalle iholle (tämä on ainoa rehellinen jankki-koostumuksen voide, josta oikeasti pidän..!) sekä rutikuiville kasvoille Face Extra. Extra-voiteet ovat sellaisia, jonka tyyppisiä saa vain Dermosililta, missään muualla en ole törmännyt vastaaviin äärimmäisen paksuihin ja suojaaviin koostumuksiin.

Papyrus-ihon käsissään omaava sisareni (hänen kätensä ovat vielä kuivemmat kuin minun) on viimeisimpiä Extra-voiteeseen koukuttuneita ihmisiä. Annoin hänelle kerran Extra-voiteen lahjaksi ja hän ei meinannut päästä yli sen taianomaisesta supertäyteläisyydestä...! Extraa kun on käyttänyt, muut voiteet saattavat tuntua lähes vedeltä. :D Sen suojaavampaa voidetta en tunne, ja se on aivan täydellinen kun iho on rohtuneen ja halkeilevan kuiva.

Dermosilin valikoimassa on useita erityyppisiä voiteita kuivalle iholle. Nappasin esittelyyn mukaan yhden viime talven uutuuksista jonka kanssa teen itse tuttavuutta vasta nyt:

PANTENOLIVOIDE 5% 7,50€ / 60 ml

Voide sisältää peräti 5% pantenolia ja on hyvin mielenkiintoinen koostumukseltaan; siinä on samanaikaisesti erittäin korkea pitoisuus humektantteja sekä korkea pitoisuus rasvoja. Yleensä kuivan ihon voiteet ovat rasvavoittoisia ja pyrkivät kosteuttamaan ihoa okklusiivisesti, Dermosilin Pantenolivoide on tämän lisäksi erittäin humektanttinen ja siis myös sitoo ihoon runsaasti vettä.

Vinkki: humektanttiset voiteet kannattaa levittää kevyesti kostealle iholle, kuten vaikka suihkun tai kasvojenpesun jälkeen, jolloin humektantti-molekyyleille on tarjolla vesimolekyylejä joita ne sitten ilolla varastoivat, minkä myötä ihon kosteuden määrä lisääntyy :) Okklusiivista voidetta käyttäessä ihon kosteuden määrä ei välttämättä lisäänny, voide vain estää ihossa valmiiksi olevan kosteuden haihtumista. Siinä humektanttisen ja okklusiivisen voiteen ero pähkinänkuoressa.

Pantenolilla on kosteuttavuuden lisäksi myös ihoa rauhoittava ja uudistava vaikutus. Runsas pitoisuus pantenolia, kuten tässä voiteessa, auttaa myös laskemaan punoitusta.

Koska pantenolivoide sekä sitoo että lukitsee ihoon kosteutta, se on erittäin tehokas kosteuttaja. Dermosilin voide sopii niin kasvoille, käsille kuin koko vartalollekin. Huomioitavaa on, että näin korkea humektanttipitoisuus merkitsee myös ihotuntumaa: humektantit ovat luonnostaan tahmeita, joten pantenolivoidekin tuntuu hieman tahmealta. Voide on hajusteeton.

Sarjaan kuuluu myös Pantenoli-huulivoide (3,70€ / 15 ml), josta tykkään aika paljonkin, vaikka se ei edusta minulle tyypillistä huulirasvakoostumusta. (Mun huulilla toimii koostumus, jossa on sekä mineraaliöljyjä että kasvirasvoja.) Dermosilin Pantenoli-huulivoiteessa on notkea voidemainen koostumus, jossa on eniten kasviöljyjä (sheavoita, rapsiöljyä, kandelilla-vahaa, auringonkukansiemenöljyä, kookosöljyä) ja vain vähän synteettisiä öljyjä eikä lainkaan mineraaliöljyjä. Voiteessa on kevyt, aidosta vaniljasta tuleva tuoksu ja aavistuksen makea maku.

Voide kosteuttaa ja pehmentää huulia todella tehokkaasti, ja tykkään sen huulituntumasta :) Kuitenkin, koska voiteessa ei ole mineraaliöljyjä, jotka tekevät ihoon ja huulillekin kaikkein kestävimmän pinnan (hyvässä ja pahassa..!), kosteuden tunne ei kestä huulillani yhtä pitkään kuin mineraaliöljyvoittoisessa huulirasvassa. Huulet ovat tosiaan ainoa alue kehossani, jolla mineraaliöljyillä on toimiva funktio, muuten vältän niitä.

Seuraavaksi: Sannin lempparihoitoyhdistelmä kosteuttava geeli & öljy nyt myös huippuedullisena Dermosil-versiona! :) 😍

Vakituisesti blogiani seuraavilta ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, että oma lempparihoito"liemeni" kasvoille on yhdistää rasvatonta geeliä tai seerumia sekä kasviöljyä. Näin saan hoitonesteen tai öljyseerumin, joka tarjoaa iholle kaiken mitä voidekin tarjoaisi, eli vesikosteutta ja lipidejä, mutta ilman iholle tarpeettomia emulgaattoreita. (Emulgaattoreita tarvitaan voiteissa sekoittamaan öljyt ja vesi yhteen.)

Öljy/geeli-kombon geeli-osa voi olla seerumi, paksu kasvovesi, kosteuttava geeli tai mikä tahansa vesikosteuttava hoitotuote. Olen jo aikaisemmin kehunut Dermosilin Hydrogeeliä loistavana superhalpana "seerumina": se on ohut geeli joka tuo ihoon kosteutta ja toimii loistavasti voiteen alla. Jos et kaipaa seerumiltasi mitään anti-age-tehoja, tällainen kosteuttava geeli toimii myös seerumina! 👍

HYDROGEELI 6,90€ / 250 ml

Nyt suosittua Hydrogeeliä on saatavilla myös entistä edullisemmassa 250 ml pakkauksessa. Tästä ei kosteuttava "seerumi" halpene!

Hydrogeeli kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja sen herkälle iholle kehitetty koostumus on luotu mahdollisimman yksinkertaiseksi: vain funktion kannalta tarpeelliset ainesosat on valittu reseptiin. Herkän ihon tuotteissa vähemmän on aina enemmän. Geelin kosteuttava teho perustuu glyseroliin, allantoiini ja bisabolol rauhoittavat. Muut ainesosat muodostavat geelipohjan.

Tuote on hajusteeton, kuten kaikki Dermosil Sensitive-linjan tuotteet.

JOJOBAÖLJY 12,50€ / 30 ml

Aiemmin olen suositellut Dermosililta Nature-linjan Porkkanaöljyä (käytä joko yksinään tai sekoita vartalo/kasvovoiteeseen tai seerumiin ❤️). Suosittelen sitä toki edelleen, mutta nyt valikoimaan on lanseerattu uusi, kevyempi öljy joka sopii vielä paremmin kasvojen iholle: jojobaöljy. :)

Jojobaöljy muistuttaa rasvahappokoostumukseltaan ihon omaa rasvahappokoostumusta ja tunnetaan yhtenä kaikkein parhaiten eri ihotyypeille sopivista öljyistä. Se imeytyy hyvin eikä tuki ihoa (= ei ole vahvasti okklusiivinen). Jojobaöljy kosteuttaa ja pehmentää ihoa ja sillä on myös tulehdusta laskevia sekä antimikrobisia ominaisuuksia. Siksi se sopii myös akneiholle.

Oletko vielä uusi ihonhoitoöljyjen maailmassa? Käytä jojobaöljyä esimerkiksi näin:

💦 Muista: vesimäinen tuote helpottaa aina öljyn imeytymistä!  💦

🔸 Sekoita kämmenellä jojobaöljyä ja kosteuttavaa kasvovettä. Levitä kasvoille hoitonesteen tapaan, toimii joko voiteen alla (kuivempi iho) tai yksinään (rasvaisempi iho).

🔸 Sekoita kämmenellä jojobaöljyä ja geelimäistä kosteuttajaa kuten Hydrogeeliä. Levitä kasvoille seerumin tapaan, toimii joko voiteen alla (kuivempi iho) tai yksinään (normaali/rasvaisempi iho). Mun lemppari. 💛 Tästä tavasta olen saanut myös teiltä paljon postiivista palautetta! Iho jää uskomattoman hyvän tuntuiseksi!

🔸 Sekoita kämmenellä kasvovoidetta ja jojobaöljyä. Näin saat ravitsevamman kasvovoiteen. Jos ihosi tuntuu oikein kuivalta, kokeile tätä tehokosteuttavaa kerrostusta: levitä iholle ensin kosteuttavaa kasvovettä, sen jälkeen kerros jojobaöljyä kun iho on vielä kostea kasvoveden jäljiltä ja lopuksi kerros kasvovoide- & öljy-sekoitusta.

Sitten päästään uutuuteen, josta intoilin postauksen ensiriveillä:

WINTER GLOW -SEERUMI 5,90€ / 30 ml

Ihana, ihana tuote! Kuulkaas, te jotka olette kaivanneet emulsiomaista seerumia Dermosilin valikoimaan Karneva-seerumin jäätyä pois, tässä sellainen nyt on! Talviseerumi on edesmennyttä Kanerva-seerumia täyteläisempi, mutta koostumustyyppi on sama ihanasti ihoa pehmentävä ja pitkäkestoisen mukavuuden tunteen jättävä emulsio.

Seerumissa on paljon luonnollisia hoitavia aineita: sheavoita, avokadoöljyä, antioksidanttista Tasmanian pippuriuutetta, rauhoittavaa ja kosteuttavaa aloe veraa, ärsytystä vähentävää allantoiinia sekä ihoa pehmentävää lesitiiniä.

Winter Glow -seerumi jättää iholle erittäin miellyttävän ja kosteutetun tunteen. Jos ihosi ei ole lainkaan kuiva, tämä seerumi voi mainiosti riittää yksinäänkin hoitotuotteena. Kuivalla iholla päälle voi levittää esimerkiksi Dermosilin Talvivoiteen. :)

Olen todella ihastunut tähän tuotteeseen. Lisäksi se on hajusteeton, mikä tekee siitä sopivan myös hajusteherkille ja -allergisille.

WINTER FACE CREAM 9,80€ / 50 ml

Talvikasvovoide on minulle ennestään tuttu, se on ollut Dermosilin valikoimassa pidempään. Sheavoita, skvalaania, pellavansiemenuutetta sekä prebioottista ja kosteutta sitovaa alfa-glukaani-sokeriyhdistettä sisältävä voide muodostaa iholle kuivumista ehkäisevän, suojaavan ja pehmentävän pinnan.

Talvikasvovoiteessa on Skin Solution -sarjan tuotteista tuttu Hypo-tuoksu. (Hypo-tuoksu tarkoittaa, että tuote ei sisällä eniten allergisoivia hajustekemikaaleja.)

Mainitsin tuossa ylempänä, että Dermosililla on todella hyvä valikoima erilaisia voideratkaisuja kuivalle iholle. On erityisvoiteita kuten superrasvainen Extra, vedetön lanoliinivoide sekä pantenolirikas Pantenolivoide kuten myös kosmeettisesti hiotumpia, arkiseen päivittäiseen ihonhoitoon sopivia voiteita kuten Sensitive-sarjan päivä- ja yövoide. Talvikasvovoide kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Se sopii silloin, kun ihosi on esimerkiksi talvikuukausina tilapäisesti kuivempi ja ihosi tarvitsee lisäsuojaa. Erityisryhmän voiteet taas sopivat silloin, kun iho on atooppinen ja/tai pysyvästi erittäin kuiva ja vaativa.

Tähän loppuun tekee mieli heittää mielenkiinnosta pieni kysely:

käytätkö sinä kuivan ihon tuotteita vuoden ympäri vai ainoastaan kylmänä vuodenaikana?

 

Minulle on jäänyt vähän epäselväksi, onko suomalaisissa enemmän kuiva- vai ei-kuivaihoisia. Vaikka olen ollut töissä kosmetiikkamyyjänäkin, minulle ei silloinkaan syntynyt mielikuvaa, ostavatko suomalaiset enemmän kuivan ihotyypin vai muiden ihotyyppien voiteita. Jostain syystä tämä kiinnostaa minua :)

25 kommenttia
16.01.2022

Maskarat testissä - joukossa teidän suosikkeja

Pitkästä aikaa: ripsivärivertailu. Tai -testi, miksi näitä nyt haluaa kutsua.

Tämän postauksen tuotteet ovat viime vuoden tuotesaldoa, eli niitä tuotteita, joita ostin tarkoituksena tehdä sisältöä vuodelle 2021. Mutta... viime vuoden tuotemopo lähti kuuluisasti vähän käsistä, ja hukutin itseni erilaisiin blogiprojekteihin joita en saanut lopulta valmiiksi koska niitä oli ihan liikaa.. Nyt aion viisaasti hillitä mopon tämän vuoden puolella, ja kirjoittelen ulos viime vuoden suunniteltuja juttuja :)

Ostin nämä maskarat viime vuoden alussa, eli ihan kivasti on ainakin ollut aikaa testata näitä..! :D Vuoden verran olen näitä nyt käyttänyt. (Kyllä, olen niitä, jotka käyttävät avattua maskaraa vuoden ja ylikin. En kuitenkaan yleisesti suosittele tätä muille. Omalla riskillä.)

Kyselin teiltä aiemmin  suosikkejanne halvoista maskaroista, ja neljä tämän jutun ripsareista on teidän suosituksianne: L'Oreal Telescopic, L'Oreal Volume Million Lashes Feline, Rimmel Extra Super Lash ja Rimmel Extra 3D Lash. Lumenen ripsarit ostin omasta uteliaisuudesta. En ole koskaan oikein tykännyt Lumenen Blueberry-sarjan ripsareista, ja halusin antaa niille jälleen mahdollisuuden.

Halpa on tietysti liikkuva käsite, mutta esimerkiksi minulle 'halpa maskara' on alle 20€ hintainen. Kaikki tämän jutun maskarat maksavat alle 20€, Rimmelit alle 10€.

Aika lailla sattumana tässä on nyt kolme merkkiä edustettuina kukin kahdella maskaralla :)

Aloitetaan Rimmelillä. Rimmelin maskarat olivat testijoukon kuivimpia. Samalla toinen niistä oli myös testijoukon suurin yllättäjä ja petrasi suoritustaan pidemmällä käytöllä.

RIMMEL EXTRA SUPER LASH 8,90€ / 8 ml

Tätä maskaraa suositteli minulle parikin teistä. Ilmeisesti tämä on ollut Rimmelin valikoimassa pitkään, sekä pakkaus-design että harja näyttävät jokseenkin vanhanaikaisilta. "Lash building mascara" lupaa volyymia.

Harja on porkkana-mallinen ja perinteistä kuitumateriaalia. Maskaran voidemainen koostumus on kuivakan tuntuinen, mutta ei toisaalta tunnu vanhentuneelta; jälki ei hapsuta ja rapise, mikä kertoisi vanhentuneesta koostumuksesta. Kuivakkuus saa aikaan sen, että massa kerrostuu hitaasti ja alkuun tämä ripsari tuntui vain värjäävän ripsiä, ei paksuntavan niitä.

Ajan myötä Extra Super Lash kuitenkin yllätti. Kun sitkeästi käytin sitä, massa alkoi ikäänkuin elpyä ja notkistua, ja muutaman kuukauden jälkeen koostumus tuntui enää "hieman kuivalta". (Runsaan voidemaiseksi se ei koskaan elpynyt.)

Simppelin näköinen harja erottelee ripset hämmentävän hyvin. Kahdellakin kerroksella tulos on yhä hyvin luonnollinen; ripset ovat siististi erotellut ja siinä mielessä runsaammat, mutta yksittäiset ripset eivät ole erityisen paksut.

Vuoden jälkeen tulos on se, että Rimmelin vaatimattoman näköinen ja alkuun-niin-kuiva Extra Super Lash muodostui toiseksi suosikikseni kaikista testijoukon ripsareista.

Kuivakkuus ja hidas kerrostuminen häiritsivät hieman koko testijakson ajan, ja siksi tästä ripsarista ei kuitenkaan tullut joukon ykköstä.

RIMMEL EXTRA 3D LASH 8,90€ / 8 ml

3D-versio lienee uudempi versio Extra Super Lashista. Selkein ero on muovinen, modernimpi harja. Yleisesti ottaen pidän muovisista tai kumisista harjoista perinteistä kuituharjaa enemmän, mutta 3D Lashin harja tuntuu kovalta ja ikävältä ripsien tyveä vasten. (Samaan tapaan kuin Lumenen Blueberry-maskarat tuntuivat ennen.)

Massa on yhtä kuivan tuntuinen kuin Extra Super Lashissa. Olennaisin ero Extra Super Lashiin verrattuna on tämän version hanakka kerrostuminen ensimmäisen kerroksen jälkeen. Ensimmäinen kerros on vaatimaton, mutta toinen kerrostuu voimakkaasti.

Jälki on lopulta kuitenkin jokseenkin hapsuista ja kuivakkuus on epämiellyttävää, enkä tykästynyt tähän maskaraan ollenkaan.

LUMENE BLUEBERRY SENSITIVE 16,90€ / 7 ml

Lumenen Blueberry Sensitive -maskara oli pitkään toinen suosikkini, ja putosi loppukirissä kolmoseksi Rimmelin Extra Super Lashin perään.

Tykästyin kovasti tämän maskaran pieneen tarkkuusharjaan, joka sopii mun kaltaisille pienille silmille. Harja tekee siistiä ja erottelevaa jälkeä ja volyymiakin tulee ihan kivasti, vaikka maskara ei sitä lupaa.

Kuvassa jälki ei juuri eroa muista tämän postauksen kuvista. Olen aiemminkin kommentoinut sitä, kuinka hassua on, että kuvissa eri maskaroiden tulos eroaa lopulta hyvin vähän, mutta käytännössä maskarat tuntuvat levittäessä hyvin erilaisilta - samoin tulos mulle itselle näyttää peilissä erilaiselta.

Blueberry Sensitive -maskaran massa on mukavan notkeaa ja ohuen voidemaista. Tätä käyttää mielellään :) Miniharja on täydellinen ahtaille silmille, jossa on voimakas kulmaluu.

LUMENE BLUEBERRY SENSITIVE VOLUME 16,90€ / 14 ml

Tämä taisi olla toissavuoden (2020) uutuus. Herkkien silmien Sensitive-sarjaan lanseerattiin paksumpiharjainen Volume-versio.

Joudun antamaan tälle ison alapeukun. 👎 Erittäin kostea ja runsas koostumus sotkee herkästi meikatessa. Sensitive Volumella saa ihan runsaat ripset, mutta homma on sotkuista, koska harja on niin täynnä massaa ja harja itse on isokokoinen. Ripsarin kauluri ei "niistä" riittävästi massaa pois harjasta ja harjaa tekisi melkein mieli pyyhkäistä paperiin ennen kuin sen vie ripsiä kohti.

Minulla ei oikein ole kärsivällisyyttä tämän kanssa.

Huomioita: leviää räntäsateessa sekä sotkee silmänympärykset poistettaessa.

Vaikka käytän silmämeikinpoistoainetta, Blueberry Sensitive Volume -maskara jää silmien alle mustina viiruina ja täytyy poistaa vanupuikolla ja rasvaisella voiteella jotta saa kaiken irti. Erikoista, kun tuotetiedoissa mainitaan maskaran lähtevän helposti lämpimällä vedellä. En toisaalta epäile, etteikö se joillain asiakkailla lähtisikin. Tämä esimerkki kertoo jälleen, miten todella yksilöllisesti ripsien, ihon ja ripsivärien kemia toimii eri ihmisillä.

Ripsivärien kesto ja tarttuvuus eri ripsissä vaihtelee niin laajalla skaalalla, että välillä mietin, miten valmistajat edes viitsivät kirjata tuotetietoihin lupauksia maskaran tietyistä ominaisuuksista, koska on ihan arpapeliä, kenellä nämä ominaisuudet lopulta toteutuvat. Itse esimerkiksi kuulun niihin ihmisiin, joilla 38-teknologia ei kerta kaikkiaan toimi. Ei vain toimi. 38-ripsari jumahtaa ripsiini jopa pahemmin kuin vedenkestävä maskara. Toisilla se huuhtoutuu vailla minkäänlaista vaivaa. Positiivisempana juttuna ripsarit toisaalta myös pysyvät minulla äärettömän hyvin, ja vain aniharvoin olen kokenut ripsivärin varisevan.

L'OREAL TELESCOPIC 11,90€ / 8 ml

Lorkun Telescopic on pitkään markkinoilla ollut klassikko, jonka nimeen monet vannovat. Hassua, että en ollut koskaan aiemmin tullut kokeilleeksi tätä. Toisaalta, ehkä se ei ole niin hassua: ohut ja lähes harjaksettoman näköinen "rimpulaharja" näyttää minusta tosi kummalta ja epäpätevältä :D Olin aina miettinyt, millaista jälkeä tällainen tikkuharja voi saada aikaan...

No, yllätys oli aikamoinen. Telescopic lupaa pituutta, mutta jälki onkin paksua - jopa hyvin paksua, jos tätä lähtee kerrostamaan. Tällä saa halutessaan helposti kunnon "mangaripset".

Massan koostumus on vahamainen ja "tahmea" ja se kerrostuu nopeasti. Harja ei erottele hyvin. Tulos on muhkea, mutta ei kovin eroteltu.

Telescopic on erikoinen ripsiväri. En oikein saa kiinni, mitä tämän tulisi tehdä ja mihin tällainen harja pyrkii. Jo harjaa katsomalla voi ymmärtää, miksi se niputtaa ripset paksumpiin nippuihin eikä erottele.

Mitä luvattuun pituuteen tulee, kuulun niihin, joilla pidentävät maskarat eivät käytännössä koskaan toimi. Mun ripset on ihan saman pituiset, oli ne sitten käsitelty tuuheuttavalla tai pidentävällä maskaralla. Jokunen kuitumaskara on joskus onnistunut tuomaan muutaman ripsen päähän lisäkuidun, mutta tulos on lähinnä liikuttavan tai huvittavan näköinen epätasaisuudessaan.

Viimeisenä joukon PARAS maskara:

L'OREAL VOLUME MILLION LASHES FELINE 19,90€ / 9,2 ml

❤️ Suosikki! 😍 Muistelen kokeilleeni tätä joskus aiemminkin, sillä L'Orealin alkuperäinen Volume Million Mascara kuuluu lemppareihini ja olen testaillut monia Volume Million -versioita, mutta en muista, mitä mieltä Felinestä edellisellä kerralla olin. Nyt kuitenkin olen myyty! Feline-maskara on jopa niin hyvä, että se kenties ohittaa aiemman all-time-ykköseni Maybellinen Lash Sensationalin.

(Edit - jep, olin testannut Felineä kuusi vuotta sitten, arvio löytyi täältä :) Tuolloinkin olin tykännyt Felinestä, mutta kuvaillut miinuksena Felinen lähtevän huonosti irti ja että koostumus on vähän liian kosteaa. Nyt Felinen poistossa ei ole ollut mitään ongelmaa ja koostumus on ihan kymppi.)

Kaartuva ja siro polymeeriharja erottelee ripset todella kauniisti ja massa on makuuni aika lailla täydellinen: ohuen voidemainen mutta ei liian märkä, ei liian runsas eikä vahamainen. Massa kerrostuu tosi nätisti sotkematta ja hapsuttamatta. Harjan kaareva muotokin on todella hyvä, käytän tätä pelkästään kupera puoli ylöspäin.

Tylsää kyllä, kuvassa Felinen upeus ei todellakaan tule esiin..! 😅

Tiedättehän, kuinka hyväkin maskara voi toisina päivinä näyttää vaatimattomammalta tai sotkuisemmalta. Tämän kuvan kanssa kävi niin. Rehellisesti, en jaksanut enää ottaa lisää kuvia muina päivinä (tai.. en vain muistanut...).

Kaikista testijoukon ripsareista Volume Million Lashes Feline sai pysyvän paikan mun meikkipussissa. Rimmelin Extra Super Lash'kin on viihtynyt meikkipussissa pitkään, mutta L'Orealin Feline täyttää lopulta kaikilta osin mun toiveet. Vaikka tulos ripisissä voi ulos päin näyttää samalta, Felineä on tosi mukava käyttää ja se suoriutuu vailla mitään moitteita.

*

Tulisikohan seuraava ripsariarvostelu sitten taas vuoden kuluttua..? 😁 Edellinen, Suuri Essence-maskaravertailu, ilmestyi tammikuussa 2021. Olen siitä erikoinen epeli että uutuusmaskarat eivät oikein kiinnosta minua, en ole koskaan tuntenut "must have!" -vetoa markkinoiden uusimpia ripsivärejä kohtaan. Mielelläni testailen eri ripsareita mutta sillä, ovatko ne just viime viikolla ilmestyneitä, ei ole minulle merkitystä.

Onko teille? :)

23 kommenttia
14.01.2022

Luonnonkosmetiikan parhaat käsivoiteet kuiville käsille

Käsi ylös, kuka on käsivoideriippuvainen? 🙋‍♀️

Täällä yksi käsivoiteiden suurkuluttaja. Käteni ovat viimeisen vuosikymmenen aikana kuivuneet kuivumistaan, ja ilman runsasrasvaista käsivoidetta käsieni iho halkeilisi rikki. Joinain talvina se tekee niin joka tapauksessa, vaikka kuinka käyttäisi voiteita. Luulen, että ainoa pysyvämpi pelastus käsieni iholle olisi muutto kosteampaan ilmastoon (esimerkiksi Kreikassa iho voi aina paremmin), mutta Suomesta kun en suunnittele lähteväni, on turvauduttava hyviin käsivoiteisiin.

Tähän juttuun listaan suosikkikäsivoiteeni luonnonkosmetiikan puolelta. Kaikki tuotteet ovat työnantajani brändejä, mikä on sattumaa, muilta tuntemiltani luonnonkosmetiikkabrändeiltä en vain ole löytänyt yhtä hyviä käsivoiteita. Niillä voi sitten olla muita hyviä tuotteita..! :D (Urtekramin käsivoiteet itse asiassa kuuluivat ennen suosikkeihini, mutta nykyään ne ovat liian kevyitä.)

Joka tapauksessa, tässä Top 5 parhaat käsivoiteet kuivalle iholle. Vaikka kaikki sopivat kuivalle iholle, näilläkin on täyteläisyyseroja. Kevyin sopii "peruskuivalle" iholle ja täyteläisin oikein kuivalle iholle joka halkeilee. Esittelen voiteet kevyimmästä runsaimpaan.

Hyvän käsivoiteen ominaisuuksia:

⭐️ Täyteläinen koostumus joka jättää iholle "puskurin" kuivumista vastaan

⭐️ Jättää ihon pitkäkestoisesti pehmeäksi

⭐️ Lievittää karheuden tunnetta

⭐️ Ei rasvaisuudestaan huolimatta jätä ihoa tahmeaksi tai kiiltäväksi

⭐️ Plussaa hyvästä tuoksusta..!

Kevyin: TAIKA-JALKAVOIDE 5,90€ / 60 ml

Jep - jalkavoide! Taikan varsinainen käsivoide on liian kevyt kuivalle iholle, jalkavoide taas ihan täydellinen. Jos sinulla on kuiva iho mutta et tykkää paksuista ja korkearasvaisista voiteista joilla kestää tovi imeytyä, Taikan jalkavoide on hyvä valinta! Se on täyteläinen ja jättää ihon pehmeäksi mutta imeytyy nopeasti. Olen käyttänyt tätä jo pari tuubia! Loistotuote. Supermiellyttävä ja neutraali koostumus, jonka voisin kuvitella miellyttävän kaikkia.

Taikan jalkavoide:

  • Kotimainen
  • Cosmos Natural -sertifioitu ja vegaaninen
  • Sisältää sheavoita, auringonkukansiemenöljyä, pellavansiemenöljyä, koivunmahlaa ja ksylitolia
  • Mieto vihreä, pehmeänmakea tuoksu (tykkään tosi paljon!)
  • Saatavilla marketeissa

LAVERA GOOD NIGHT -KÄSIVOIDE 6,50€ / 75 ml

Laveran käsivoide on täyteläisyysjärjestyksessä seuraavana: se on Taikaa runsaampi, mutta ei paksua "jankkia".

Laveran Good Night -uutuuskäsivoide pääsi vuoden parhaat -listallenikin, se on aivan älyttömän hyvän tuntuinen ja jättää ihon täydellisen hoidetun tuntuiseksi. Karheus lievittyy eronomaisesti! Voiteen täyteläinen koostumus kietoo kädet silkkisen sileään ihanan pehmentävään vaippaan. Ylellisen tuntuinen voide ei jätä ihoa tahmeaksi vaikka onkin todella runsas ja suojaava. Laveran Good Night -voide tituleeraa itseään myös käsinaamioksi, ja se onkin tämän listan käsivoiteista ylellisimmän ja hemmottelevimman tuntuinen.

Good Night -käsivoide:

  • Sisältää sheavoita, auringonkukansiemenöljyä, viinirypäleen siemenöljyä, kaakaovoita ja jojobaöljyä
  • Tuoksuu appelsiinisuklaalle
  • Natrue-sertifioitu ja vegaaninen
  • Hemmotteleva

Huomio: aikaisempi Laveran suosikkikäsivoiteeni SOS Help Hand Balm on korvautunut uudella koostumuksella, jota en vielä ole päässyt testaamaan. Se on ilmeisesti nyt kevyempi kuin aiemmin, Laveran mukaan Good Night -käsivoiteen koostumus on Laveran päivitetyn käsivoidevalikoiman kosteuttavin ja runsain.

CATTIER ULTRA-NOURISHING -KÄSIVOIDE 13,30€ / 75 ml

Cattierin Ultra-Nourishing on yksi pitkäaikaisimpia suosikkikäsivoiteitani. Se on nimensä mukaisesti ultra-ravitseva ja tekee ihosta todella pehmeän ja lievittää karheutta erittäin tehokkaasti.

Täyteläisyydeltään se on samaa tasoa kuin Laveran Good Night -voide, ehkä ihan aavistuksen runsaampi. Näiden kahden tärkeimpänä erona voi pitää tuoksua ja hintaa - Cattier on arvokkaampi. Cattierin voiteen erityisominaisuus on savi - se sisältää valkoista savea jonka funktio tässä tuotteessa ei ole puhdistaa vaan suojata ja rauhoittaa ihoa sisältämiensä mineraalien kautta. Cattier käyttää savea todella monipuolisesti tuotteissaan :)

Ultra-Nourishing-käsivoide:

  • Sisältää oliiviöljyä, sheavoita, safloriöljyä, kaoliinia ja aloe veraa
  • Kukkais-yrttinen tuoksu (mielestäni tuoksua on muutettu, aiemmin tuoksu on ollut pehmeän pähkinäinen. Sain juuri uuden tuubin.)
  • Ecocert-sertifioitu.
  • Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia mutta tuote ei ole vegaaniseksi sertifioitu

NURME RICH CREAM 12,90€ / 100 ml

Ahh, ihanat Rich Creamit..! Nurmen purkkiin pakatut voiteet ovat paksuudeltaan lähes voi'maisen tiheitä, mutta notkistuvat iholle levittäessä ja ovat helppoja levittää. Koostumus ja ihotuntuma on todella hoitava, ja näissä voiteissa rasvapitoisuus on selvästi aiemmin listattuja korkeampi.

Iho ei jää kiiltämään, mutta sanoisin, että iho jää kuitenkin hieman rasvaisemman tuntuiseksi kuin Taikan, Laveran ja Cattierin voiteiden jäljiltä. Tämä saattaa johtua myös siitä, että Nurmen tuotteet ovat reseptiikaltaan yksinkertaisempia kuin ylempänä esiteltyjen suurempien brändien, voiteissa ei ole käytetty yhtä paljon skin feel -ainesosia jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten rasvaiselta tuote tuntuu.

Nurmen Rich Cream -voiteiden etu on valikoima; voit valita neljän eri tuoksun ja bonus-vaikutuksen välillä. :)

Nurme Rich Cream:

  • Valikoima: Tyrni-Appelsiini, Monoi Tiare, Hamppu-Muskatellisalvia ja Argan-Bergamot
  • Tyrni-Appelsiini ja Monoi Tiare sopivat kaikille ihotyypeille, Hamppu-Muskatellisalvia sopii ärtyneelle ja herkästi tulehtuvalle iholle, Argan-Bergamot sopii ikääntyneelle iholle
  • Sisältävät sheavoita ja auringonkukkaöljyä, Monoi Tiare kookosöljyä ja auringonkukkaöljyä
  • Vegaanisia

Täyteläisin: MÁDARA DAILY DEFENCE ULTRA RICH BALM 18€ / 60 ml

Uuu, tämä on suosikeistani kaikkein täyteläisin! Mádaran Daily Defence Ultra Rich -voide! ❤️

Koostumus on voidemaisempi ja notkeampi kuin esimerkiksi Nurmen Rich Creamissa, mutta Mádaran voide tuntuu iholla suojaavammalta. Ultra Rich -voiteessa on hyvin korkea rasvapitoisuus, ja suojaavuuden tunne tulee lisäksi auringonkukansiemenvahasta. Mádaran voiteen tärkein ero muihin jutun voiteisiin on nimenomaan suojaavuus, se jättää iholle kaikkein suojaavimman tunteen.

Daily Defence Ultra Rich Balm on kansainvälinen versio meillä Suomessa tutummista Noora Shinglerin nimellä myydyistä Pihlaja- ja Nokkonen Daily Defence -voiteista. Nooran voiteet ovat nyt jääneet/jäämässä pois Mádaran valikoimasta, minkä myötä kansainvälinen  versio tuli myyntiin Suomeen. Kansainvälinen versio on hyvin samankaltainen kuin "Noorat", mutta siinä ei ole pihlaja- tai nokkosainesosia.

Daily Defence Ultra Rich Balm:

  • Ei ole nimensä mukaisesti balmia (balm on vedetöntä) vaan voidetta.
  • Sisältää kaakaovoita, oliiviöljyä, auringonkukan siemenvahaa ja sheavoita.
  • Ecocert-sertifioitu ja vegaaninen.
  • Tuoksu vaikeasti kuvailtava; ehkä vähän hedelmäinen ja mausteinen, ei valtavan voimakas.

 

Löytyikö mun suosikeista myös teidän suosikkeja? :)

36 kommenttia
12.01.2022

Avain uuteen

Tiedättekö, mikä tässä on?

 

Se on avain mun ensimmäiseen omaan kotiin. ❤️

Sain avaimet tänään.

Haaveeni omasta kodista vuonna 2022 ei antanut kauaa odottaa itseään. Tiesin viime vuoden aikana, että olen tähän nyt valmis ja nyt on viimein mun oman kodin aika. Olin silmäillyt tätä asuntoa monta viikkoa jo viime vuoden puolella, mutta koska se on remonttikuntoinen, en tohtinut ensin edes ajatella, että juuri se voisi olla minun kotini. Enhän ole koskaan edes maalannut.

Sitten päätin kuitenkin käydä katsomassa asuntoa. Ja... mulle tuli hyvä fiilis. Asunnossa on erikoinen pohjaratkaisu, se on tilava mutta siellä on myös hukkaneliöitä, siellä on ihan karmeat kangastapetit ja 90-lukuinen keittiö. Silti... mulle tuli hyvä fiilis.

Se fiilis johti lopulta tähän päivään, kun minulla on ensimmäisen oman kotini avaimet kädessä. ☺️ Kuten totesin joulukalenterissani: jos jää odottamaan sitä täydellistä, ei ehkä saa mitään.

Nyt pääsen myös opettelemaan remppataitoja, joka ei ollut käynyt mielessäkään ikinä - mutta nyt olen aika innoissani..! Opin jotain uutta! :) Tämähän on aika jännää..!

Remontti ja asunnon lopullinen muotoutuminen mun kodiksi tulee varmaankin kestämään pitkään, mutta mihinkäs minulla on kiire. Mulla on vain aikaa. :) Lisäksi asunnon makuuhuone on jo remontoitu, ja se on ihan ok kunnossa. Asun siellä sen aikaa kunnes olohuoneen seinäprojekti on saatu hoidettua - se on ihan ensimmäinen asia, jonka haluan saada tehdyksi. Ja kylppäriin on saatava kunnon allas ja kaappi, tällainen läträilijä tarvitsee ison altaan..! :D

Pääsette varmasti blogissa seuraamaan kotini muotoutumista. Voin kertoa, että minulla ei vielä ole hirveästi mitään ideoita, en esimerkiksi yhtään tiedä, millaisen keittiön haluan. Ideat alkavat varmasti heräämään sitten, kun asunnossa on viettänyt vähän aikaa. En ole sisustushirmu eikä minulla ole oikeastaan mitään visioita mistään. Tiedän vain, että haluan sen ison ruokapöydän josta olen niin pitkään haaveillut, pöydän, jonka ympärille mahtuu kokoontumaan paljon ystäviä ja rakkaita! Sitä tulee olemaan suuri ilo kattaa. ❤️

Ruokatila tulee eteisen ja olohuoneen yhtymäkohtaan, se on ainoa asia, mitä tiedän tulevan kotini sisustuksesta. :)

Tervetuloa, vuosi 2022!

Nyt mulla on oma ikkuna, jonka läpi ulos päin tulee ensi jouluna varmasti näkymään iso, kaunis joulukuusi...!

Haitariovi lähtee, that's for sure..!

P.S. Tää asunto sijaitsee... mun nykyisen kodin viereisessä talossa..! ☺️ Sekin oli minulle positiivisesti vaikuttava tekijä. Olen asunut tällä alueella Tampereella yli 10 vuotta ja kaupunginosasta on tullut minulle hyvin rakas. Tuttuus rauhoittaa, viehättää ja maadoittaa minua. Tuttuus lisää turvallisuuden tunnetta. Nyt saan jäädä paikkaan, jossa jo viihdyn. Ja voin muuttaa kassi kerrallaan kadun yli..! 

69 kommenttia
09.01.2022

Kun mieli ei pysy paikallaan

Kärsin itseaiheutetusta keskittymishäiriöstä eli ADT:sta.

Millaista on elää, kun mieli ei pysy paikoillaan?
Miltä tuntuu kroonistunut tarkkaavaisuushäiriö?

Se on tällaista.

Lähimuistini on huono. Kirjoitan kaikki ajankohtaiset asiat ylös saman tien joko muistivihkoon, puhelimeen tai tietokoneen työmemoon, muuten todennäköisesti unohdan ne muutaman päivän sisällä.

Jos juttelen ystävän kanssa ja hän kertoo esimerkiksi uudesta työpaikastaan, ihmissuhteestaan tai tulevasta matkastaan, kirjoitan uutiseen liittyvät avainsanat heti puhelimeeni. Olen oppinut tekemään näin välttääkseni sen, että en seuraavalla kerralla muistakaan ystäväni työpaikkaa tai kumppanin nimeä. Kerron nykyään avoimesti muistiongelmistani, jotta kukaan ei ihmettele, miksi alan tehdä muistiinpanoja kesken tapaamisen.

On myös hyvin tavallista, että unohdan kesken tekemisen, mitä olin tekemässä. Mitä tavaraa lähdin hakemaan, mihin olinkaan menossa, kun äsken nousin tuolilta. Seison eteisessä ja saatan hetkellisesti unohtaa, että olin matkalla pyykkitupaan tai viemään roskia.

Luetun tekstin sisäistäminen on minulle yksi vaikeimpia asioita. Lukemiseen keskittyminen vaatii ympäristöltä täydellisen rauhan ja hiljaisuuden vailla mitään ärsykkeitä. Jos läsnä on pienikin häiriötekijä, olkoon vaikka radio tai viereisestä huoneesta kantautuva vaimea puheensorina, minun on äärimmäisen vaikea omaksua lukemaani tekstiä, puhumattakaan, että kykenisin vastaamaan tai ottamaan kantaa tekstissä esitettyihin asioihin.

Tämä haaste tuntuu minusta konkreettisesti kuin päävammalta, ja sitä on hyvin vaikea selittää muille. Miksi en vaikka vastaa sähköpostiin kahteen päivään? Koska ei ole löytynyt riittävän häiriötöntä hetkeä käsitellä viestin sisältämää informaatiota. Tämän vuoksi en myöskään usein pysty vastaamaan blogini kommentteihin saman päivän aikana.

Arkeni on sitä, että taistelen jatkuvasti erilaisten ärsykkeiden huomionkaappausyrityksiä vastaan ja siedän huolen ja levottomuuden tunteita.

Minulla on hyvin harvoin rauhallinen olo. Lepattava ja ”en ole tehnyt tarpeeksi” -tunne on kuin perusasetus, josta pääsen eroon vain, kun vien itseni arjen ulkopuolelle. Kuten Kreikkaan tai mökille, jonnekin luonnon lähelle. Kun olen kotona tai muussa perusarjen suoritusympäristössä, mieli ikään kuin telakoituu levottomuuden ja tietynlaisen sumuisuuden asemalle.

Istun pöydän ääressä ja kirjoitan, kuten vaikka nyt. Ihan koko ajan mieleen putkahtaa muita asioita, ja mieleni karkaa miettimään niitä. Ensi viikon tuotekuvaus, mitä rekvisiittaa pitää hankkia. Jogurtti, hmm, tekee mieli jogurttia, pitäisikö syödä jogurttia. Lamppu, olisi kiva ostaa uusi, milloinkahan ehtisin Ikeaan katsomaan lamppuja.

Hyvin tyypillistä on myös se, ettei mieleni osaa järjestää päivän tehtäviä järjestykseen, vaan on yhtä tehtävää suorittaessa jo huolissaan siitä, että tuleehan seuraavakin varmasti tehtyä - vaikka tehtäville olisi runsaasti aikaa vailla pienintäkään todellista uhkaa sille, ettei aika riitä.

Tämä huoli saa minut yrittämään tehdä monta asiaa samanaikaisesti, että varmasti ehdin tehdä kaiken. Tosiasiassa tällainen menettely vain hidastaa tekemistä entisestään ja laskee tehoa.

Kirjoitin keskittymisvaikeuksista blogiini ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten.

Kirjoitin:

”Viime vuosina olen huomannut itsessäni varsin epämieluisia asioita. En pysty enää lukemaan kunnolla, en jaksa kirjoittaa kirjeystävilleni, en pysty keskittymään mieheni kertomaan juttuun päivän kuulumisista. Muistini on huonontunut hälyttävästi. Joudun kirjoittamaan ylös käytännössä kaikki asiat, jotka haluan saada hoidetuksi. Minun on vaikea priorisoida asioita. Päässäni laukkaa rataa 359 eri asiaa, jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota välittömästi, ja koska fokuksen jakaminen niin moneen kohteeseen on mahdotonta, saatan unohtaa ne kaikki ja tajuta päivän päätteeksi että en ole saanut mitään aikaiseksi. Tämän tajuaminen saa minut ahdistumaan entisestään.”

Kuvaus on kuin suoraan nykyhetkestä, mutta sillä positiivisella erolla, että nyt en enää ole yhtä ahdistunut asiasta. Kymmenessä vuodessa on ollut aikaa oppia kunnolla ymmärtämään, mistä aivosumussa on kysymys. Kuten myös oivaltaa se, ettei tilasta enää ole paluuta täysin entisenlaiseen kognitiiviseen tasoon.

Miksi ei?

Se johtuu erityisesti siitä, että maailma on nyt erilainen kuin silloin kuin synnyin. Ne tekijät, jotka monilta osin ovat johtaneet krooniseen aivosumuun ja mielen poukkoiluun, määrittävät nykyaikaa. Ne ovat nykyaika.

 

ADT

ADT eli attention deficit trait on itseaiheutettu tarkkaavaisuushäiriö. Se voi ulospäin näyttäytyä jokseenkin saman tyyppisenä kuin ADHD, mutta ero on se, että ADHD on synnynnäinen neurologinen häiriö, kun taas ADT on aiheutettu itse omalla toiminnalla ja arjen valinnoilla.

Kirjoittaessani blogiin keskittymis- ja muistihäiriöistäni saan usein ehdotuksia siitä, että minulla olisi ADHD. Kohdallani ADT on kuitenkin todennäköinen. ADHD todetaan yleensä jo lapsuusiässä ja minulla oireilu on alkanut kolmikymppisenä. Vaikka vilkas lapsi olinkin, keskittymisvaikeuksia minulla ei ollut vaan ehkä jopa päinvastoin. Uppouduin vaivatta pitkäjänteisyyttä vaativiin asioihin ja oppiminen sekä asioiden mieleen painaminen oli minulle helppoa. Toki ADHD voidaan myös diagnosoida aikuisiässä, mutta ADHD:n merkit ovat yleensä olleet silloinkin näkyvissä jo lapsena.

Olen käynyt neurologisissa tutkimuksissa eikä näissäkään ole ilmennyt viitteitä ADHD:sta.

Elämäntapavalintojani katsellessa minulle on aivan selvää, mistä oireet johtuvat. ADT:lle altistavia tekijöitä ovat liika tekeminen sekä arki, jossa on jatkuvasti keskeytyksiä, liikaa hälinää ja multi-taskingia. Minun elämäni muuttui tällaiseksi sen myötä, kun internet astui elämääni ja viimeistään silloin, kun aloin tehdä töitä kotona.

Internet on muuttanut kaiken elämässäni, niin hyvässä kuin pahassa. Olen omistanut aiheelle moninaisia blogipostauksia, joten en lähde tässä jutussa erittelemään minun ja internetin historiaa (siitä voi haluessaan lukea vaikka täältä), mutta ydinvaikutuksen voi tiivistää tähän: internet on multitekemisen ylin mahdollistaja.

Kaltaiselleni informaatio- ja sosiaalisen kanssakäynnin ”junkielle” internet mahdollistaa loputtoman huvipuiston jossa temmeltää ja tulla palkituksi.

Oppimisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aarteet ovat aina olleet minulle tärkeä ja motivoiva sisältö elämässä. Erona aikaisempaan internet vain teki mahdolliseksi sen, että kaikki nämä palkitsevat asiat, joita ennen olin tehnyt yksi kerrallaan, ilmestyivät eteen 24/7 "auki" olevalla tarjottimella. Yhdellä välilehdellä kaverit, toisella lempibändin uutiset, kolmannella halvimmat lentohinnat, neljännellä antiikin Kiinan mysteerit, viidennellä hiustenhoitoaineen incianalyysi… jne jne.

Hidas ja loogisesti tehtävä kerrallaan etenevä tekeminen korvautui ruudulla, jossa kaikkea voi tehdä, tai ainakin yrittää tehdä, päällekkäin. Ja mielellään nopeasti, koska siihen oli nyt mahdollisuus. Niin myös tein. Tämä oli minun sairastumiseni resepti.

ADT:n oireita voi hoitaa ja poukkoileva mieli on mahdollista rauhoittaa elämäntapamuutoksilla.

Minun kohdallani realiteetti on kuitenkin se, että en tule olennaisesti muuttamaan elämääni. Tämä voi kuulostaa erikoiselta sitä vasten, mitä juuri olen kertonut arjestani. Oireideni suurin taustatekijä on kuitenkin samalla myös elämäni parhaimpia asioita. Kolikolla on aina kaksi puolta, ja tämän kolikon toisen puolen ollessa tummentunut, toinen on mitä kiiltävin.

Paradoksaalisesti, minut tietyllä tapaa rampauttanut ympäristö on samalla ympäristö, joka mahdollistaa itseni toteuttamisen ja saa vahvuuteni kukoistamaan.

Olen matkani varrella punninnut moninaisia kertoja, mistä olisin valmis luopumaan saadakseni keskittymiskykyni takaisin. Tiedän, että totaalinen rauhoittuminen ja entiseen fokukseen palaaminen vaatisi internetin päivittäisestä käytöstä luopumista. Sekä hakeutumista aivan toisen alan töihin ja harrastuksiin; metsänhoitajaksi, postimerkkeilijäksi, tehtaan pakkauslinjalle tai neulojaksi.

(Tai ehkä aikakoneen 90-luvulle ja sen kieltämisen, että internet koskaan tapahtui.)

En kuitenkaan ole valmis tekemään niin.

Minussa hehkuvat yhä vahvoina rakkaus ja jano tietoon sekä viehätys ja tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen. Nimenomaan ammatillisesti. Kun saan tehdä tietotyötä ja kohdata muita ihmisiä, olen onnellinen. Huomaan, että pidän myös vaikuttamisesta. Ja nyt en todellakaan tarkoita kaupallista vaikuttamista, joka on tullut omassa ammatissani ns. kylkiäisenä (ja toki ihan positiivisenakin sellaisena). Tarkoitan vaikutusta tunnetasolla.

On huikeaa, että voin tekemiselläni herättää tunteita ja ajatuksia toisissa ihmisissä. Oivalluksia. Iloa, viihdettä, lämpöä. Jopa toimintaa. Kimmokkeen toteuttaa vaikka pitkäaikainen haave matkustaa yksin Kreikan saarille. Sitä en välttämättä saisi aikaan metsänhoitajana tai Yves Rocherin tilausten pakkaajana (niin kivaa kuin sekin olisi..!)

Se onni kompensoi hetkiä, kun päässä lyö tyhjää ja mieli on jälleen eksynyt päivän mökkipolulta huomisen maantielle ja seison keittiössä, enkä muista pitikö nyt syödä jogurttia, viedä koirat ulos vai kirjoittaa mainosteksti loppuun.

Avain on tilanteen hyväksyminen ja se, että arvostaa itseään myös muuttuneena ja luopuu sen surkuttelusta, miksi kävi näin.

Osaan yhä kaikkea sitä mitä ennenkin ja olen hyvä monessa asiassa – se vain vie nyt enemmän aikaa kuin ennen kuin maailma muuttui.

P.S. Suosittelen kaikille työn tai elämäntapavalintojensa seurauksena stressaantuneille ja aivojensa tilasta huolestuneille aivotutkija Minna Huotilaisen kirjaa Tunne Aivosi. ❤️ Se antaa paljon ymmärrystä kuten myös huojennusta tiedon ja työkalujen muodossa. 

25 kommenttia
07.01.2022

Turhin käyttämäsi tuote jota rakastat?

Tulipahan mieleen taas tällainen viihteellinen, kevyempi kysymyspostaus. :)

Mihin kauneudenhoitotuotteeseen tai -palveluun olet jäänyt koukkuun, vaikka se tuntuu vähän turhalta? (Tai paljon turhalta... 😅)

Minulla on itselläni kaksi tunnustusta aiheeseen liittyen. Ensimmäinen vastaus on siinä mielessä yllättävä ja ristiriitainen, että suosittelen usein kyseistä tuotetta teillekin täällä. Toisaalta, tuote ei välttämättä ole kaikille turha.

Turha tuote numero 1: silmänympäryvoide.

(Auts.)

Todellakin, rakastan silmänympäryvoiteita enkä voisi luopua niistä, mutta samalla... käsitän, että omalla kohdallani ne ovat vähän turhia. Minulla nimittäin on hyvin epäherkkä iho, myös silmänympäryksillä, ja voisin aivan yhtä hyvin käyttää silmänympäryksillä samaa voidetta kuin kasvoilla. 

Silmänympäryihoni ei ole ikinä, koskaan, never reagoinut negatiivisesti kasvovoiteeseen, vaikka voide olisi kuinka hajustettua, rasvaista tai mitä hyvänsä jota ei pidetä ihanteellisena silmänympärysiholla. Tottahan on, että silmänympärysiho on erilainen kuin iho muualla kasvoissa, ja sillä on eri tarpeita. Se on ohuempi ja kuivempi; silmänympärysiholta puuttuvat talirauhaset.

Silmänympärysiho on myös herkempi kuin iho muualla nassussa, ja juuri siksi se voi reagoida esimerkiksi hajusteisiin, voimakkaasti okklusiivisiin rasvoihin tai tiettyihin aktiiviaineisiin. Mutta tosiaan - paino sanalla voi. Ei välttämättä reagoi ollenkaan.

Silmänympärysvoiteen tarpeellisuus liittyy siis suoraan ihon yksilöllisiin ominaisuuksiin, ja minun kohdallani sy-iho ottaisi ihan kiltisti vastaan saman voiteen kuin kasvotkin. Silti olen IHAN koukussa silmänympärysvoiteisiin enkä voisi olla ilman niitä! 🙏🏻

Nythän tietysti suosin kasvoilla öljy-seerumi-sekoitusta voiteen sijaan, joten siinä mielessä erillinen sy-voide voisi olla perusteltu. Voidemainen koostumus suojaa ohutta, haurasta ja kuivaa silmänympärysihoa paremmin kuin öljy, pelkästä seerumista puhumattakaan. Mutta... ihan yhtä hyvin voisin käyttää silmänympäryksillä täyteläistä ja suojaavaa kasvovoidetta, jonka etuna olisi jo edullisempi litrahinta kuin silmänympärysvoiteilla.

No. En kuitenkaan käytä. 😂 Turha tuote, josta en koskaan luovu! ❤️

Turha tuote (palvelu) numero 2: sokerointi. Alakerran sokerointi.

Älyttömän turha asia ja olen onnistunut koukuttumaan tähän. Niin turha, että melkein hävettää kertoa se. Yritin juuri olla pidemmän pätkän ilman sokerointia ja sitten tuli vain olo että ei, nyt ON saatava paikat siistiksi.

Sokerointi ei edes ole mitään kovin halpaa hommaa, ja sekin saa minut tuntemaan ristiriitaisia tuntemuksia tätä kauneus(?)koukkua kohtaan. Voisin varmasti käyttää summan johonkin järkevämpään. Silti... aina palaan.

Taustatietona kerrottakoon, että olen itse todella laiska karvojen käsittelijä. Siis kaikkien ihokarvojen; kainalot, sääret, puska. Homma ei kiinnosta pätkääkään ja vaikka kyse ei ole vaativasta operaatiosta, pidän ihokarvojen poistamista todella tympeänä puuhana joka ei koskaan tule minulta luonnostaan kuin sisäiseen ajastimeen koodattuna. Toiset sheivailevat karvojaan melkein päivittäin suihkussa asiaa edes kummemmin ajattelematta. Minulle tällainen olisi utopiaa.

Vaikka karvojen poisto on tympeää - silti poistan karvojani. Aina lopulta. En tykkää niiden poistosta mutta en myöskään osaa olla niiden kanssa.

Mitä tulee alakertaan - sen alueen karvatupet ovat minulla niin herkästi tulehtuvat, että ko. alueen hoito on aina ollut se kaikkein vastenmielisin ohjelmanumero. Siksi esimerkiksi valoimpulssilaitekokeilu vuodelta 2013 jätti kaikesta käytäntöön liittyvästä vaikeudestaan huolimatta positiiviset muistot - oli todella mukavaa, kun bikiniraja pysyi "bikiniolosuhteissa" siistinä viikkotolkulla eikä ihotulehduksista tietoakaan.

Sokerointi ei tulehduta karvatuppiani, ja tämä yhdistettynä tuloksen suhteellisen pitkään kestoon (minulla jopa viisi viikkoa) on saanut minut koukkuun. Aluksi sokeroin vain kesäisin, mutta nyt tapa on pikku hiljaa hiipinyt ympärivuotiseksi.

Ugh.

Siinä mun turhat.

You?

36 kommenttia
04.01.2022

Vuoden 2021 parhaat tuotteet

On aika katsastaa kuluneen vuoden parhaat tuotteet. :)

Listalle pääsee tuotteita, joihin olen tutustunut vuoden aikana ensimmäistä kertaa. Kaikki eivät siis välttämättä ole vuoden aikana lanseerattuja uutuuksia - mutta tämän vuoden listalla aika moni on..! ☺️

NEAL'S YARD REMEDIES REJUVENATING FACIAL WASH

Ihan törkeän ihana putsari! 💘 Rakastan kasvojen puhdistustuotteita ja olen erityisen innoissani, kun löydän jotain uudenlaista ja muista erottuvaa. Neal’s Yard Remediesin Rejuvenating Frankincense Facial Wash -putsarissa on koostumus, jollaista en ole kohdannut missään aiemmin käyttämässäni putsarissa; se on samalla puhdistusöljy, maito ja -vaahto. No, teknisesti kyseessä ei ole rehellinen puhdistusöljy, sillä koostumuksessa on mukana myös vettä, mutta auringonkukkaöljy muodostaa tämän hoitavan ja kosteuttavan putsarin pohjan ja iholle levittäessä aine tuntuu kuin öljyiseltä puhdistusmaidolta.

Mukana on kuitenkin myös miedosti vaahtoava pinta-aktiivinen aine sodium cocoamphoacetate, joka saa aikaan sen, että öljyinen koostumus liukenee ja huuhtoutuu iholta helposti ja tuntuu raikkaammalta kuin klassinen puhdistusmaito. Mitenkään huomattavaa vaahtoa tuote ei muodosta iholla, ellet vaahdota sitä vaahdotusverkolla.

Rejuvenating-putsarin voi levittää kuivalle iholle (suositeltavaa jos kasvoilla on vahvasti meikkiä) tai kostealle iholle.

Olen aivan rakastunut tähän tuotteeseen ja aion tänä vuonna ostaa testiin sen sisartuotteen, hyvin samankaltaisen hybridikoostumuksen omaavan Orange Flower Facial Washin.

PATYKA SPF 30 -AURINKOVOITEET

Jestas mikä uutuus! 🔥 Patyka lanseerasi viime kesänä pitkään hiotut aurinkovoiteensa ja asetti uudet standardit koko luonnonkosmetiikka-alalle - ainakin mitä tulee aurinkovoiteisiin! 👏

Patykan innovatiivinen koostumus eroaa kaikista kilpailijoista vesipohjaisella raikkaudellaan ja keveydellään. Siinä missä kilpailijoiden parhaat koostumukset ovat öljypohjaisia ja iholla ohuudestaan huolimatta rasvaisia, Patykan aurinkovoiteet ovat vesipohjaisia emulsioita. Tarjolla on kahta suojakerrointa; SPF 30 ja SPF 50, joista etenkin SPF 30 on niin notkeaa ja kevyttä, että se tuntuu iholla melkein kuin tavalliselta kosteusvoiteelta.

Ihan huippulanseeraus, joka sai asiakkaat haltioihinsa, kauppojen hyllyt tyhjiksi ja monet kilpailijat todennäköisesti menettämään yöunensa..!

MÁDARA VELVET WEAR -HUULIPUNA

Kerrassaan upea huulipunalaatu! Täysi kymppi, kirjoitin arviossani elokuussa, ja se pitää yhä paikkansa. Koostumus tuntuu huulilla lähes olemattomalta, niin ohut ja mukavasti huulille asettuva se on – ja samalla kuitenkin erittäin pigmenttinen. Minulla on kuivat huulet, ja Mádaran huulipuna onnistuu myös tuntumaan kosteuttavalta – ainakaan se ei yhtään kuivata huulia ja huulille jää niin mukava tunne, että huulirasvan unohtaa moneksi tunniksi.

Suosikkisävyni ovat Warm Nude ja Cool Nude.

Ainoa kummallisuus huulipunassa on nimi; Velvet Wear Matte Cream Lipstick. Koostumus ei ole ollenkaan mattainen vaan kevyesti kuultavan satiininen.

Velvet WearLipstick sävyssä Warm Nude

KJAER WEIS IM-POSSIBLE MASCARA

Vuonna 2021 lanseerattiin kaksi kovaa luonnonkosmetiikan ripsiväriuutuutta; Kjaer Weisin Im-Possible ja Mádaran Deep Matter Mascara. Kjaerin huikea Im-Possible Mascara hakkasi kirjoissani lopulta Mádaran. Vaikka Mádaran harja on enemmän mieleeni kapean ja siromman muotonsa puolesta, Kjaerin ripsarin notkeampi voidemainen koostumus vetää korkeammat pisteet. Pidän myös Im-Possible Mascaran paremmasta erottelevuudesta Mádaraan verrattuna.

Kjaerin maskaraa voi kerrostaa huolettomasti eikä se lähde hapsuuntumaan tai klimppiintymään. Ripset jäävät taipuisiksi ja sävy on yönmusta.

Tuntuma on hyvin lähellä normikosmetiikan ripsaria - ja samalla hyvin kaukana Kjaer Weisin aikaisemmista ripsiväreistä. Jos olet pettynyt Kjaerin vanhempiin maskaroihin (kommenttien perusteella moni on - minäkin), anna Im-Possiblelle mahdollisuus. Se on aivan eri kaliiberia!

KICKS RETINOL RENEW -SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Ostin Kicksin Retinol Renew -voiteen alkuvuodesta ja nyt ostin juuri uuden – valveutuneena siitä, etteivät retinoidipitoiset tuotteet tosiaan säilytä tehoaan kuukausitolkulla avaamisensa jälkeen..! 😅 Heh, niin voi ammattilainenkin tyynesti unohtaa tällaisen faktan..! 🙈

Retinol Renew yllätti. En normaalisti pidä geelimäisistä ja vähärasvaisista silmänympärysvoidekoostumuksista, koska ne eivät tunnu riittävän kosteuttavilta, mutta Kicksin ohut geelivoide onnistuu jättämään ihon hämmästyttävän kosteutetun ja jopa hoidetun tuntuiseksi. Koostumusta voisi luonnehtia raikkaaksi "vesiöljygeeliksi", vaikka rehellisiä öljyjä tuotteessa ei ole lainkaan. Todella mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen koostumus.

Etelä-Koreassa valmistettu tuote sisältää Granactive retinoid -kauppanimellä tunnettua a-vitamiiniyhdistettä, joka kuuluu tunnettuihin ja tehokkaisiin retinoideihin – etuna myös hellävaraisuus retinoliin verrattuna.

Retinoidipitoisia silmänympärysvoiteita on markkinoilla todella vähän, mitä jaksan ihmetellä, koska silmänympärykset ovat ikääntyessä se kaikkein eniten rypistyvä ihoalue. Markkinatilanne huomioon ottaen Kicksin Retinol Renew Eye Cream on löytö.

DERMOSIL SILKY PERFECTING FOUNDATION

Dermosilin uutuusmeikkivoide jatkaa siitä mihin ihana Ideal BB-voide jää; se on iholla todella mukavan tuntuinen sekä kauniisti levittyvä ja jättää luonnollisen kuulaan pinnan, mutta on BB-voidetta peittävämpi. Koostumus myös blurraa huokosia ja jättää ihon hieman himmeämmäksi kuin BB.

Aivan ihana meikkivoide, jota olen käyttänyt eniten kaikista meikkivoiteistani tänä vuonna :) Etuna myös vähän tilaa vievä pakkaus; arkinen tuubi sujahtaa vaivatta pieneen meikkipussiin, moni muu kookkaampi meikkivoidepullo ei. Jo pelkästään siitä syystä meikkipussiini on valikoitunut nimenomaan tämä meikkivoide. Ylellinen pullo ei aina ole käytännöllinen, vaikka kauniilta näyttääkin.

LAVERA GOOD NIGHT-KÄSIVOIDE

Ahh, mikä ihanuus..! Laveran täyteläinen uutuuskäsivoide kantaa nimeä ”2 in 1 Hand Cream & Mask”. Minusta se on vähän hölmö nimitys, sillä mitä tahansa voidetta voi levittää iholle paksulti naamion tapaan, mutta tässä tapauksessa nimi pyrkii viestimään myös voiteen keskivertoa hemmottelevammasta ihotuntumasta. Ainakin minusta voide tuntuu Laveran muita käsivoiteita ylellisemmältä..!

Korkkasin voiteen marraskuussa ja se on jo melkein lopussa, vaikka minulla on samaan aikaan käytössä muitakin käsivoiteita – tämä on vain niin hyvän tuntuinen, että sitä tekee mieli käyttää koko ajan! Kermainen koostumus on täyteläinen mutta ei superrasvainen eikä jätä ihoa tahmeaksi. Voide tuo iholle ihanan pehmeän ja suojaavan pinnan ja tuoksuu tummalle suklaalle ja mausteiselle appelsiinille.

BRUNS VÄXA-SHAMPOO & -NAAMIO

Joko olette kuulleet riittämiin mun Växa-hehkutuksia… :D Nämä kaksi olivat vuoden kosmeettisia kohokohtia ja olen väsymykseen saakka ylistänyt erityisesti naamion ultrahoitavaa ja supertiivistä koostumusta, jonka selvittävä teho on lähes ylimaallinen. Naamio on maitorahkamaisen tiheää, ja vajaa teelusikallinen riittää selvittämään ja silkkiyttämään meikäläisen hartiamittaisen pehkon täydellisesti.

Sulfaatiton Växa-shampoo pesee hiukset hoitaen ja kosteuttaen, mutta melkein parasta tuotteessa on sen huumaavan ihana sitrushedelmien tuoksu. 😍 Koko olemus ihan piristyy ja puhkeaa hymyyn tällä pestessä, tuoksuelämys kohottaa hiustenpesun perusarkisen suihkuhetken yläpuolelle.

GYADA ENLIGHTENING & REVITALIZING -HIUSNAAMIO

Gyada oli vuoden mielenkiintoisimpia uusia brändituttavuuksia, ja vaikutuin erityisesti sarjan hiustenhoitotuotteista. Verrattuna Brunsiin, Gyadan tuotteet ovat edullisempia ja habitukseltaan arkisempia. Bruns voittaa shampoo-koostumusten hoitavuudella, mutta hoitoaineiden puolella brändit ovat aika lailla tasoissa. Valikoiman laajuudella Gyada voittaa mennen tullen.

Paras Gyadalta testaamani tuote on Enlightening & Revitalizing -hiusnaamio, jonka nimi voisi olla fiksumpi, mutta ei anneta nimen pahentaa muuten hyvää tuotetta. Kookosöljyä, avokadoöljyä, pantenolia ja kvatteja sisältävä naamio hoitaa kuivat ja vaurioituneet hiukset pehmeiksi ja taipuisiksi ja selvittää pörröt ja takut tehokkaasti. Koostumus on paksu ja ylellinen. Yhtä tiheä ja konsentroitunut tämä ei ole kuin Brunsin Växa-naamio, mutta ihanasti silkkiyttävä ja superisti selvittävä teho on yhtä hyvä!

GYADA RENAISSANCE TWO-PHASE-SILMÄMEIKINPOISTOAINE

Arvoin pitkään otanko listalle Gyadan silmämeikinpoistoaineen vai puhdistusbalmin, mutta silmämeikkiputsari vei lopulta voiton. Olen käyttänyt sitä todella uskollisesti ja pullo on kohta lopussa.

Tuote poistaa silmämeikin tehokkaasti ja kirvelemättä ja on hinta-laatu-suhteeltaan paras tuntemani luonnonkosmetiikan silmämeikinpuhdistaja. Kokoa pullolla on 200 ml ja hintaa vain 17,90€, mikä tekee siitä tuplasti suuremman kuin suurin osa markkinoiden silmämeikinpoistoaineista sekä litrahinnaltaan edullisimman.

Gyadan silmämeikinpoistoaineessa ainoa haasteellinen asia on sen erittäin voimakas kinuskimaisen makea tuoksu, joka tuntuu olevan ihan väärässä paikassa luomu-sertifioidussa puhdistustuotteessa. Itse kuitenkin totuin ja myönnettävästi jopa vähän koukutuin tuoksuun, ja siitä tuli osa tuotteen viehätystä. Varmasti tämä on kuitenkin tuoksu, joka jakaa mielipiteitä.

Haasteena voi pitää myös saatavuutta - Gyadan tuotteita ei juuri kivijalkamyymälöissä näe. Parhaiten niitä löytää maahantuojan verkkokaupasta. Kaikki Gyadan tuotteet ovat siellä tällä hetkellä alennuksessa, vink vink.

LAVERA PURE BEAUTY -FINNIGEELI

Mikä löytö..! Laveran salisyylihappopitoinen geeli nujertaa tehokkaasti finnejä, mutta tekeepä se myös kaksoisagentin duunia hyönteisten puremien lievittäjänä..! 👌

Tajusin kesällä kokeilla Laveran finnigeeliä kutiaviin hyttysenpuremiin, ja aine toimi kuin taika! Hyönteisen purema tai pistos aiheuttaa ihossa tulehduksen, kuten finnikin, ja finnigeelin tulehdusta laskevat ainesosat auttavat yhtä lailla lievittämään myös hyttysen pureman tuomaa ihotulehdusta. Kutina talttui todella nopeasti. Pidin koko loppukesän Laveran finnigeeliä taskussa mukana ja olipa se öisin myös mun tyynyn alla mökillä ja veneellä - koska verenhimoiset inisijät tunnetusti iskevät myös öisin...

MOI FOREST MULTI-PURPOSE CREAM

Suomalainen metsäpölyinnovaatio on vuosikymmenen kiinnostavin kosmetiikkatapaus, ja ihastuin totaalisesti Moi Forestin ihanaan, uniikkiin multavoiteeseen. 😍

Metsäpöly-voide pähkinänkuoressa: hoitavan kosteusvoiteen mukana iholle tuodaan hyvis-likaa, jonka sisältämät metsäperäiset mikrobit vahvistavat elimistömme mikrobiomia ja immuunipuolustusta. Helsingin ja Turun yliopistojen hankkeessa kehitetty metsäpöly ei ole mitään hölynpölyä, vaan sen hyödylliset vaikutukset mikrobistoon ovat tieteen tukemia.

Jos iholle multahippusia jättävän voiteen käyttö päiväsaikaan tuntuu oudolta, saa metsäpölyvoiteen hyödyt myös käyttämällä voidetta esimerkiksi yövoiteena, naamiona tai käsivoiteena. Pölyhiput ovat lopulta niin hienojakoisia, ettei voide kuitenkaan värjää ihoa tai tee siitä likaisen näköistä.

NUORI VITAL FOAMING CLEANSER

Nuorin kuoriva puhdistusvaahto on kuin Novexpertin puhdistusvaahdon hienostoserkku. Novexpertin tavoin myös Nuorin vaahto tuoksuu makealle sitrushedelmälle, on hemmottelevan kermainen ja kuorii ihoa entsymaattisesti. Kokonaisuus vain on Novexpertin vaahtoakin ylellisempi ja koostumus reilusti hoitavampi. (Ja tuoksu miedompi.)

Vital-putsarissa on enemmän glyserolia kuin vettä, mikä tekee siitä poikkeuksellisen kosteuttavan ollakseen vaahtoava putsari. Betaiini ja ihoa rauhoittava kaurauute vahvistavat kosteuttavaa ja hoitavaa vaikutusta. Cleanser deluxe.

MÁDARA HYDRA INTENSE ROSE JELLY

Rakastan Mádaran jellyjä! Viime vuonna lanseerattu vaaleanpunainen Rose-versio on Time Miracle -linjan jellyä monipuolisempi – sekä edullisempi..! Time Miracle -linjan jelly on anti-age-vaikutteisempi, kun taas Rose on rauhoittavampi ja sisältää mikrobiomia tasapainottavia probiootteja.

Monipuolisempien vaikutustensa vuoksi suosittelen Rose-versiota nykyään alkuperäistäkin mieluummin, eikä halvempi hinta koskaan haittaa. 🙂👍 Ja kun meikäläisestä on kyse - rrrakastan tietysti sekoittaa tähän kasvoöljyä..! 😙

ALIMA PURE CREAM BLUSH, SÄVY BLOSSOM

Aivan ihastuttava mansikkapinkki poskipuna joka aiheutti Mádaran huulipunan ohella vuoden suurimman meikkituoteinnostuksen..! 😍

Sävy Blossom on kasvoillani todella imarteleva ja rakastuin tähän kertaheitolla. Omistan valtavasti poskipunia, mutta en aiemmin mitään tällaista sävyä. Meikkijemmani ovat täynnään persikan, roosan ja korallin sävyisiä poskipunia kaikissa nyansseissa, mutta tällaista lempeän mutta samalla raikkaan sävyistä mansikkapinkkiä ei ollut aiemmin eksynyt kokoelmaan. Aivan ihanan herkullinen sävy!

Juuri tällaiset löydöt vahvistavat poskipunarakkauttani. ❤️ Vain kulmaväri on meikkielämäni aikana saanut aikaan yhtä suuren ahaa-elämyksen kuin poskipuna – miten ratkaisevasti jokin yksittäinen tuote voi vaikuttaa koko ilmeeseen. Opin muuten käyttämään poskipunaa vasta 25-vuotiaana..!

Mansikkaiset posket Aliman Blossomilla. Kuvassa on nähtävillä myös Dermosil Silky Perfection -meikkivoide sekä Kjaer Weisin ripsiväri.

Blossom-sävyssä on niin paljon pigmenttiä, että sitä pitää laittaa kasvoille varovasti. Aluksi vähän säikähdin voimakasta pigmenttiä, mutta eipä riittävän hennon annostelun oppiminen kauaa kestänyt, ja nyt osaan vain hipaista napin pintaa saadakseni sopivan määrän väriä. :)

Myös Aliman Wink-poskipunasävy on todella kaunis, mutta hennossa persikkaisuudessaan kiltimpi ja tavanomaisempi kuin Blossom. Blossomin raikkaus tekee siitä vastustamattoman..!

*

Aiemmat Vuoden Parhaat -postaukseni:

Vuoden 2020 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2019 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2018 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2017 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2016 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2015 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2014 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2013 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2012 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2011 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2010 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2009 Parhaat Tuotteet

31 kommenttia
31.12.2021

Vuosi 2021 - harmaan ja lämpimän sävyjä

Jos mietin kulunutta vuotta ja haen jotain hetkeä, johon palata, näen edessäni tämän ikkunan.

Monemvasia, aamu 1. lokakuuta 2021. Maisema hotellihuoneeni ikkunasta.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa niin vaikea, että sen käsittelyyn tulee kulumaan pitkä aika. En varmasti ole ainoa, joka tuntee kahden koronavuoden jälkeen niin syvää väsymystä ja hämmennystä, ettei sitä pysty enää sanoittamaan. Eikä tarvitsekaan.

Minulle henkilökohtaisesti tämä vuosi on ollut yksi raskaimmista ja koettelevimmista koko elämäni aikana. Olen voinut erittäin huonosti ja tuntenut välillä täydellistä neuvottomuutta sen suhteen, mistä enää löytäisin iloa ja tasapainoa. Koko vuoden tunnelmaa voi kuvata yhdellä sanalla: sydäntäsärkevä. Ympärilläni sekä minussa itsessäni on tapahtunut asioita, jotka ovat laskeneet välillä täyden pimennysverhon valon eteen.

Mutta aina vain verho on lopulta noussut.

Jos jostain iloitsen niin siitä, että minussa on ilmeisesti aika paljon sisua. Jotenkin toiveikkuus ja valo aina lopulta palaavat. Olen ehkä niinkuin Veikko: rakastan elämää niin paljon, että tämä rakkaus voittaa aina. Olen siitä kiitollinen.


Kreikan matka syys-lokakuussa on lahja, jonka arvoa ei voi mitata. Olen sanattoman onnellinen siitä, että tein matkan. Päätös syntyi vain yhdessä viikossa. Yhtäkkiä tunsin, että minun on vain lähdettävä.

Ne kolme viikkoa olivat kuin hengähdystauko normaaliuden saarekkeella, kuin olisin astunut taikaverhon läpi rinnakkaistodellisuuteen, josta riittämättömyyden, syyllisyyden ja toivottomuuden tunteet puuttuivat. Pandemia oli yhä läsnä, paha olo ei.

Sain matkasta valtavasti voimaa ja iloa. Kotiarjen sumun hälventyessä ja kohinan vaimentuessa mieleni oli pitkästä aikaa kirkas ja tyyni. Niin kirkas, että saatoin nähdä itsessäni asioita, joita aiemmin olin vältellyt ja ne saivat viimein nimen ja ääriviivat. Vihdoin hyväksyin ja omistin ne. Vaikka sekin teki ja tekee kipeää, lopulta myös helpottaa, kun ottaa kivun syliin ja hyväksyy sen.

Monemvasian keskiaikainen kylä Kreikan Peloponnesoksella on se hetki ja se tunne, - se tila, johon palaan tässä vuodessa.

Kun ajattelen Monemvasiaa, menen yhä kananlihalle. Linnoituksen sisään rakennettu sanoinkuvaamattoman kuvauksellinen pikkuinen kylä tarjosi minulle juuri sen, mitä hain ja tarvitsin.

Päiväni Monemvasiassa olivat täynnä kauneutta ja ilon ja kiitollisuuden kokemuksia, joista ehkä joku hieno runoilija osaisi kirjoittaa. Minä katson vain näitä kuvia ja tunnen saman vapauden ja onnellisuuden, kohoamisen tunteen, jota tunsin Monemvasiassa. Olin vapaa niistä kerroksista, jotka kotona muodostavat haarniskan päälleni.

 

Tänne haluan palata, ja tiedän, että voin palata, kun sen aika tulee. Itäisestä muurista ja kylän reunassa hieman erillään seisovasta hotellista esteettömine näköaloineen tuli minun paikkani. Haluan palata tähän hotelliin, tähän huoneeseen ja tälle terassille. Jo palaaminen mielen voimin tuo minulle... supervoimia...! ❤️

Toivotan supervoimia meille kaikille vuoteen 2022! ❤️

Pidetään huolta toisistamme - ja itsestämme!

12 kommenttia
29.12.2021

Kosmetiikkanostalgiaa vuodelta 1983

Mun lapsuudenkodissa tulee aika ajoin tehtyä todella mielenkiintoisia kosmetiikkalöytöjä, kiitos jemmausgeenin omaavan äitini (kulkee suvussa). Äidilläni on vielä tallessa meikkejä 60-luvultakin.

Tämänkertainen löytö ei kuitenkaan ole ihan niin vanha, vaan "vain" vuodelta 1983. :)

Avon Gentle Blossoms -naamiopakkaus. 

Saimme Avonin tuotteita aina lahjaksi Amerikan tädeiltä 80- ja 90-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat Suomessa hyvinkin eksoottisia. Avonia alettiin kaiketi myydä Suomessa vasta 2000-luvulla..?

Yves Rocherin ohella Avon on muuten ensimmäinen kosmetiikkasarja, jota olen käyttänyt..! Muistelen ihan ensimmäisen kosteusvoiteeni joskus 12- tai 13-vuotiaana olleen Avonin.

Suloisesti kuvitettu Avon-pakkaus sisältää kolme yksittäispakattua kukkaisen tuoksuista kasvonaamiota. Sekä ulko- että sisäpakkauksiin painettu copyright-vuosiluku kertoo tuotteen olevan vuodelta 1983.

Miten näin vanha pakkaus on säilynyt näinkin hyväkuntoisena - ja käyttämättömänä! - kaikki nämä vuodet, voi vain ihmetellä. Bongasin naamiot äitini kylppärissä tässä joululoman aikana ja silmäni vähän pyöristyivät, kun katsoin pakkausta tarkemmin. Mistä ihmeestä 38 vuotta vanha pakkaus oli siihen tupsahtanut! Äiti ei oikein osannut sanoa. "En kyllä muista mistä tämä on peräisin... Varmaan löysin sen jostain kaapista ja toin tähän, jos tulisi käytettyä pois."

No, ehkä harkitsisin, laittaisinko näin vanhaa ihonhoitotuotetta hipiälleni.. :D

Myös ihon"hoidon" voi laittaa paksuihin lainausmerkkeihin. Pakkaukseen painettu inci kertoo poikkeuksellisen tyhjistä lupauksista..!

Tuotteen kuvaus kuuluu vapaasti käännettynä näin:

"Hienovaraisella kukkaistuoksulla tuoksutetut täyteläiset geelinaamiot tuovat iholle erityisen puhdistavan ja kosteuttavan vaikutuksen. Hellävarainen koostumus sopii päivittäiseen käyttöön".

Peach Blossom-naamion teksti lupaa "puhdistaa, kirkastaa ja kosteuttaa sekä jättää ihon sileäksi."

Tuotteen ainesosaluettelo kertoo naamion sisältävän vettä, etanolia, glyserolia, geeliyttäviä ainesosia, hajusteita ja väriaineita..! 😂 Tämä suloinen kukkaisnaamio on siis käytännössä geeliytetty ja hajustettu sekoitus alkoholia ja vettä! Glyseroli on tuotteen ainoa hoitavaksi luettava aine.

Niin söpöt pakkaukset. :) Tuo vahvasti mieleen Jill Barklemin ja Tiheikön väen... ☺️

Ulkonäön perusteella olisin odottanut koostumukselta jotain lempeää ja voidemaista. Mitähän 80-luvun Avon-asiakkaat ovat tykänneet hoitokokemuksesta...? Alkoholi on kenties ainakin, eh, "puhdistanut" ihoa..!

Avonin koostumukset lienevät tämän jälkeen hieman parantuneet, otaksun. 😄

Ja tämä nostalgiapakkaus taitaa päätyä äitini naaman sijaan mun kosmetiikkamuseoon..!

26 kommenttia
1 2 3 55 56 57 58 59 60 61 443 444 445

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat