28.01.2023

Parhaat silmänympärysvoiteet

Kaupallinen yhteistyö: Transmeri

Tällaisen postauksen olen halunnut kirjoittaa todella pitkään, ja nyt sellainen on tarjolla mun parhaiten tuntemista brändeistä. :)

Vaikka muutoin olen siirtynyt pois voiteista kasvojenhoidossa, silmänympärysvoiteesta en tule luopumaan. Olen käyttänyt silmänympärysvoidetta 16-vuotiaasta asti ja siitä on muodostunut yksi tärkeimpiä ihonhoitotuotteitani.

Olen äärimmäisen tarkka silmänympärysvoiteen koostumuksesta ja ihotunnusta, ja suorastaan hermostun huonoksi kokemistani koostumuksista. Tässä muutama esimerkki yllättävän yleisistä silmänympärysvoidekoostumuksista, joita en omalle iholleni kelpuuta, ja jollaiset eivät pääse mun listalle:

👁‍🗨 Niin kevyt koostumus, ettei se imeydyttyään jätä minkäänlaista pehmentävää pintaa ihoon.

👁‍🗨 "Saippuoituva" koostumus, jossa on käytetty emulgaattorijärjestelmää, joka saa voiteen ikäänkuin kevyesti vaahtoamaan iholla. Tällainen koostumus ei myöskään asetu iholle nätisti vaan tyypillisesti liukuu iholla minne sattuu ja imeytyy hitaasti.

👁‍🗨 Paksu koostumus, joka kyllä suojaa mutta ei kosteuta kunnolla. Iho voi jäädä pehmeäksi, mutta silti kiristää.

SILMÄNYMPÄRYKSET - ERILAINEN IHOALUE

Silmänympärys on hyvin erilainen ihoalue kuin iho muualla kasvoissa. Iho silmien ympärillä on hyvin ohutta, eikä tällä ihoalueella ole juurikaan talintuotantoa. Siksi iho silmien ympärillä kuivuu ja rypistyy herkemmin kuin muilla alueilla.

Silmänympärysihon ohuus tekee siitä paljon herkemmän reaktioille, minkä vuoksi silmänympärystuotteissa ei voida käyttää yhtä korkeita pitoisuuksia hajusteita tai aktiiviaineita, kuin paksumman ihoalueen tuotteissa. Esimerkiksi eteerisiä öljyjä ei suositella käytettävän enempää kuin 0,1% silmänympärystuotteissa, ja kaikkein mieluiten tuotteet saavat olla hajusteettomia.

Toisin kuin muualla kasvoissa, silmänympärysiho myös turpoaa herkemmin. Tämäkin otetaan huomioon silmien ympäryksille kehitetyissä tuotteissa, jotka usein sisältävät ihoa supistavia ja turvotusta lievittäviä ainesosia.

Silmien ympäryksille ei kuitenkaan ole mikään "pakko" käyttää erillistä silmänympärysvoidetta. Moni voi ongelmitta käyttää silmien ympärillä samaa voidetta kuin muualla kasvoilla. Eivät kuitenkaan kaikki, ja jos ihosi on herkästi reagoiva, on paras valita silmänympäryksille erityisesti kehitetty voide tai geeli.

Erillinen silmänympärysvoide on paikallaan myös silloin, kun silmänympäryksillä on eri tarpeet kuin muualla kasvoilla. Oma ihoni on tästä hyvä esimerkki: silmänympärykseni ovat erittäin ryppyiset ja huomattavasti kuivemmat kuin muu iho. Olen jo vuosikymmenen käyttänyt silmänympärysiholla paljon täyteläisempiä voiteita kuin muualla kasvoilla, ja silmienympäryksille valitsen myös juonteita silottavia aktiiviaineita.

Millainen on mun mielestä hyvä silmänympärysvoide?

Mielestäni silmänympärysvoiteen tulisi aina jättää iholle hieman öljyjä, koska silmänympärysiholla ei ole talintuotantoa. Ohuus tekee ihosta myös hauraamman, ja voiteen olisi hyvä suojata ihoa. Kosmetiikan kielessä tämä tarkoittaa sitä, että voide jättää iholle pehmeän pinnan. Öljyjen ja rasvojen jättämä ohut kalvo myös hidastaa kosteuden haihtumista.

Hyvässä silmänympärysvoiteessa on ihanteellinen tasapaino kosteuttavien ja pehmentävien aineiden välillä, ja iholle jää mukava tunne. Ihoa ei kiristä ja se tuntuu pehmeältä.

Markkinoilla törmää mielestäni liian usein niin kevyisiin silmänympärysvoidekoostumuksiin, että ne käytännössä katoavat ihoon jättämättä lainkaan kosteuden haihtumista ehkäisevää pintaa. Tällainen koostumus saattaa sopia normaalille ja nuorelle iholle, mutta jos rehellisiä ollaan, ei se oikeastaan tee iholle juuri mitään ja mieluummin käyttäisin nuorella iholla silmien ympärillä hyvää kosteusseerumia kuin "litkuvoidetta".

Tässä postauksessa et kohtaa litkuvoiteita. :)

PERUSKOSTEUTTAVAT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tässä on kaksi hyvää kosteuttavaa silmänympärysvoidetta nuorelle iholle ja/tai normaalille iholle, kun voiteelta ei kaivata anti-age-tehoja. Mossan voide kuuluu myös virkistävien silmänympärysvoiteiden kategoriaan, ja löydät sen alempaa myös tästä kategoriasta.

TAIKA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 9,95€ / 15 ml

Erittäin hyvä "ensimmäinen silmänympärysvoide" nuorelle iholle tai hyvä yleispätevä kosteuttava voide kenelle tahansa, joka etsii hajusteetonta, neutraalia luonnonkosmetiikan silmänympärysvoidetta. Yksinkertainen ja tehokkaasti hommansa hoitava koostumus sisältää koivunmahlaa, sheavoita, ksylitolia, ruiskaunokkiuutetta ja pellavansiemenöljyä. Voide imeytyy nopeasti ja jättää ihoon pehmeän pinnan.

MOSSA VITAMIN COCKTAIL EYE CREAM 19,90€ / 15 ml

Ihana persikkaisen sävyinen marjapommi sisältää tyrniä, vadelmaa, pihjalanmarjaa, kvitteniä, valkoherukkaa, lakkaa ja karpaloa. Mossan voide on Taikan voidetta antioksidanttisempi ja monipuolisemmin hoitava, mutta Taikan tavoin se sopii kaikille ihotyypeille peruskosteutukseen. Emulsiomainen koostumus on kevyt, mutta siinä on myös sopivasti emollientteja pehmentämässä. Voiteessa on Mossan tyypillinen pehmeän marjainen tuoksu.

ANTI-AGE-SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tässä on neljä meidän brändien parasta silmänympärysvoidetta häivyttämään ikääntymisen merkkejä. Näissä voiteissa on ihon kollageenintuotantoa aktivoivia ainesosia ja tuotteet kiinteyttävät ja silottavat ihoa ja puolustavat ihoa happiradikaalien ikäännyttäviltä vaikutuksilta.

Kevyt: NOVEXPERT PRO-COLLAGEN EXPERT ANTI-AGING EYE CONTOUR 40,20€ / 15 ml

Tähän kevyeen koostumukseen on pakattu yksi vakuuttavimmista anti-age-ainesosaportfolioista. Novexpertin voide sisältää niin paljon aktiiviaineita että niistä voisi kirjoittaa oman postauksen, mutta mainitaan tässä yhteydessä patentoitu Novaxyline-leväyhdiste, granaattiomenauute, vihreä tee, aminohapot sekä italianolkikukkauute. Aktiiviaineiden osuus Novexpertin voiteessa on häkellyttävät 39%. Rasvaprosentti on alhainen (7%), tehden voiteesta kevyen - mutta vetinen tämä ei ole!

Pro-Collagen-silmänympärysvoide kiinteyttää ihoa, häivyttää tehokkaasti juonteita sekä suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja valovanhenemiselta. Voiteen lipidit eivät riitä kuivalle iholle, vaan kuivalla iholla suosittelen laittamaan alle ensin täyteläisemmän kosteuttavan voiteen. Bonus: voiteessa on valoaheijastava koostumus. Kuva alempana.

Kevyt: LAVERA FIRMING EYE CREAM 31,90€ / 15 ml

Toinen erittäin kevyt anti-age-silmänympärysvoide, Laveran Firming-voide on kuin seerumimainen emulsio. Pääaktiiviaine on trendikäs bakuchiol, joka uudistaa ihoa A-vitamiinin tavoin. Lisäksi voiteessa on kiinteyttävää alppitähtiuutetta sekä kollageenin tuotantoa stimuloivaa dipalmitoyl hydroxyproline -aminohappoa. Antioksidanttinen viinirypäleensiemenöljy pehmentää ihoa. Hajusteeton. Voiteessa on metalliapplikaattori, joka auttaa lievittämään ihon turvotusta.

Täyteläinen: MÁDARA TIME MIRACLE WRINKLE RESIST EYE CREAM 44,90€ / 20 ml

Mádaran viime vuonna uudistunut Wrinkle Resist -voide on nyt ihanan täyteläinen ja sopii hellimään erityisesti hieman kuivempaa ihoa. Aktiiviaineiden kimara koostuu antioksidanttisista kasviuutteista (tyrniä, hevoskastanjaa, poimulehteä, ginkgoa, mustikkaa), kollageenin tuotantoa käyntiin potkiskelevasta dipalmitoyl hydroxyproline'sta sekä aivan uusiin raaka-aineisiin kuuluvasta ihoa silottavasta tupsulaventeliuutteesta. Mádaran voide on saatavilla sekä metalliapplikaattorilla että ilman applikaattoria.

Täyteläinen: PATYKA YOUTH LIFT EYE CREAM 51,90€ / 15 ml

Patykan voiteessa on hienostunut, silkkinen ja samalla napakka geelivoidekoostumus. Voide on raikkaan ja helposti levittyvän tuntuinen, kiitos geelivoidekoostumuksen, mutta samalla täyteläinen ja mukavasti ihon pintaa suojaava ja pehmentävä.

Patykan voide on luomulaatuinen ja sisältää sankariaktiiviaineenaan arvokasta kastepapu-uutetta. Kastepapu kuuluu ns. bio-retinoleihin ja sillä on iholla A-vitamiinin kaltaisia soluja uudistavia vaikutuksia. Kemistilähteeni mukaan kastepapu on bakuchioliakin tehokkaampaa, mutta paljon kalliimpaa. Siksi sitä näkee harvemmin kuin bakuchiolia - ja yleensä kalliimmissa sarjoissa. Youth Lift -voide on hajusteeton.

SILMÄNYMPÄRYSVOITEET KUIVALLE IHOLLE

Myös näillä silmänympärysvoiteilla on ikääntymisen merkkejä hidastavia vaikutuksia, mutta anti-age-vaikutukset ovat kevyempiä eivätkä kohdennu stimuloimaan kollageenin tuotantoa. Näiden voiteiden koostumus on onnen omiaan kuivalle iholle, jolta puuttuu lipidejä.

LAVERA RE-ENERGIZING SLEEPING EYE CREAM 22,90€ / 15 ml

Luomusheavoita, luomukaakaovoita, skvalaania ja luomumanteliöljyä sisältävä Re-Energizing-voide on Laveran täyteläisin silmänympärysvoide. Voide jättää iholle aivan erityisen pehmeän ja miellyttävän pinnan, tuntumatta lainkaan rasvaiselta. Voide kosteuttaa, ravitsee ja energisoi ihoa ravintorikkailla ja antioksidanttisilla kasviöljyillä ja -uutteillaan. Ihana "kauneusunien" voide tekemään ihosta pehmeä ja levänneen näköinen! (Mikään ei estä käyttämästä voidetta myös päiväsaikaan, jos iho on kuiva.)

LAVERA MY AGE EYE CREAM 30,30€ / 15 ml

My Age -voiteesta on tullut oma viime aikojen suosikkisilmänympärysvoiteeni "kuin varkain". Käytän sitä aamuisin. Sen koostumus on ravitseva mutta ohut. Muut kuivan ihon vinkkivoiteeni ovat paksumpia ja iholla runsaan tuntuisia, My Age ei - silti sen rasvakoostumus on erittäin ravitseva. My Age on kehitetty kuivalle iholle ja sisältää mm. keramideja, rypsiöljyä ja sheavoita. Voiteessa on myös pigmenttimuutoksia vaalentavia ainesosia: mulperipuun sekä hibiskuskukan uutteita.

MÁDARA SOS EYE REVIVE CREAM & MASK 39,50€ / 20 ml

Mádaran täyteläisin silmänympärysvoide toimii myös rauhoittavana naamiona stressaantuneella iholla. Ihanan runsas koostumus sisältää mm. helokkiöljyä, ruusuvettä, risiiniöljyä, jojobaöljyä ja vegaanista marjavahaa. (Nice to know: Mádaran käyttämä vegaaninen vahayhdistelmä Rhus Verniciflua Peel Cera/Rhus Succedanea Fruit Cera on kosmeettisesti miellyttävä vaihtoehto mehiläisvahalle vegaanisissa tuotteissa, ja tuo voiteisiin tehokkaasti ihon kuivumista ehkäisevän vaikutuksen.)

KJAER WEIS THE BEAUTIFUL EYE BALM 70,40€ / 15 ml

Kjaer Weisin luomulaatuinen voide on vedetön balmi ja voi sanoa, että se on joukon monipuolisin voide. Sen vaikutus on ennen kaikkea pehmentävä, suojaava ja kosteuden haihtumista ehkäisevä, mutta myös silottava ja antioksidanttinen.

The Beautiful Eye Balm on valmistettu mehiläisvahapohjaan, eli voide ei ole vegaaninen. Manteliöljy rauhoittaa ja kosteuttaa, Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljy uudistaa ja korjaa ihoa, oliiviöljy pehmentää ja suojaa vapailta radikaaleilta, parakrassiuute silottaa juonteita. Voide on kiinteästä olomuodostaan huolimatta erittäin notkeaa ja helposti levittyvää, eikä tunnu lainkaan jäykältä ja vahamaiselta. Iho ei myöskään jää tahmeaksi.

Tuote on kuitenkin parhaimmillaan yökäytössä, sillä meikin koostumuksesta riipuen meikki ei välttämättä pysy näin rasvaisen tuotteen päällä.

Balmin alle kannattaa laittaa esimerkiksi ohut vesipohjainen hyaluronihapposeerumi, jotta iho saa myös vesikosteutta. Jos ihosi on oikein kuiva, voit käyttää The Beautiful Eye Balmia tavanomaisen silmänympärysvoiteen päällä.

VIRKISTÄVÄT JA ENERGISOIVAT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tämän joukon voiteet sopivat väsyneelle ja kosteusköyhälle iholle. Voiteet kosteuttavat ihoa, minkä lisäksi niihin on lisätty ihosoluja energisoivia antioksidantteja ja vitamiineja sekä ihon pintaa napakoittavia ja turvotusta laskevia aineita kuten kofeiinia. Runsas antioksidanttisuus tekee näistä voiteista myös erinomaisia ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.

PATYKA DEFENSE ACTIVE ENERGISING EYE GEL 35,90€ / 15 ml

Viilentävässä ja iholla raikkaan tuntuisessa ohuessa geelissä on rauhoittava ruiskukkavesipohja. Ilahduttavan monipuolisessa antioksidanttisessa aktiiviainecocktailissa on mm. ruskeaa merilevää, granaattiomenaa, vihreää teetä, kofeiinia, kaurauutetta ja hyaluronihappoa. Kofeiini auttaa laskemaan turvotusta ja kauran polysakkaridit tekevät iholle välittömästi napakoittavan pinnan. Auringonkukansiemenöljy tuo nestemäiseen geeliin mukavasti pehmentävän lisän. Hajusteeton.

MOSSA VITAMIN COCKTAIL EYE CREAM 19,90€ / 15 ml

Ylempänä esitellyssä pastellipersikkaisessa voiteessa on mieletön kimara antioksidanttisia marjauutteita kuten tyrniä, vadelmaa, pihjalanmarjaa, kvitteniä, valkoherukkaa, lakkaa ja karpaloa. (Okei, kvitten on hedelmä. ☺️) Ihoa napakoittava hevoskastanjauute häivyttää turvotusta, auringonkukansiemenöljy ja sheavoi pehmentävät.

Vitamin Cocktail -silmänympärysvoide vastaa koostumukseltaan ja ihotuntumaltaan aika lailla täydellisesti sitä voidetyyppiä, jota käytin ennen kuin ihoni alkoi kuivua ja rypistyä. 25-vuotias Sanni käyttäisi tätä :)

MÁDARA SMART ANTI-FATIGUE EYE CREAM 35,90€ / 15 ml

Tämä mainio voide kuuluu mun henkilökohtaisiin all time silmänympärysvoide-suosikkeihin. Sen koostumus tuntuu iholla supermiellyttävältä ja voide pursuaa ihoa helliviä kosteuttajia ja antioksidantteja. Onpa voiteeseen sujautettu myös juonteita silottavaa aminohappoyhdistettä. Muilta osin Smart on kuin vihreämpi ja hoitavampi versio Mossan Vitamin Cocktail -voiteesta: Mossan marjat ovat vaihtuneet yrtteihin kuten kehäkukka, poimulehti, saniainen ja jäkälä ja koostumus on pehmentävämpi. Myös Smartissa on ihoa supistavaa ja kapillaareja vahvistavaa hevoskastanjauutetta.

VÄLITTÖMÄSTI HELEYTTÄVÄT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tämän kategorian voiteet sisältävät helmiäispigmenttejä, jotka optisesti häivyttävät silmänalustummuutta ja tuovat välittömästi kirkkaamman ja pirteämmän ilmeen.

Heleyttäviä silmänympärysvoiteita voi käyttää yksinään tai toisen silmänympärysvoiteen päällä, ihotyypistä ja voiteen ominaisuuksista riippuen.

LAVERA ILLUMINATING EYE CREAM 21,70€ / 15 ml

Kaksi asiaa luonnehtii tätä voidetta: se jättää aivan upean kauniin kuultavan pinnan, mutta se ei juurikaan kosteuta. Illuminating Eye Cream on ns. funktionaalinen voide, jonka tarkoitus on välittömästi kaunistaa silmänympärysiho madaltamalla turvotusta (-> kofeiini) ja häivyttämällä tummuutta (->helmiäispigmentit). Se voi riittää yksinään normaalille ja nuorelle iholle, mutta itse suosittelen laittamaan alle aina varsinaisen kosteuttavan silmänympärysvoiteen. Tuotteen koostumus on todella ohut ja muistuttaa enemmän värikosmetiikan kuultotuotetta kuin silmänympärysten hoitovoidetta.

Laveran Illuminating Eye Cream sopiikin käytettäväksi myös poskipäillä, kulmaluulla ja nenän varressa kevyen kuultovoiteen tavoin. Jälki on erittäin kaunis ja hienovarainen. Pigmentti on vaaleaa eikä taita mihinkään suuntaan: efekti on raikastava ja sopii kaikille ihonsävyille. Tämä on voide, joka aina saa aikaan "Oooo!" -reaktion, kun demoan tätä asiakkaille livetilanteissa. Uniikki tuote, jollaista en tunne toista.

NOVEXPERT PRO-COLLAGEN ANTI-AGING EXPERT EYE CONTOUR 40,20€ / 15 ml

Ylempänä esitelty ikääntyneen ihon anti-age-voide sisältää persikkais-vaaleanpunaista helmiäispigmenttiä, joka kirkastaa harmaan ja väsyneen silmänalusihon. Voide sopii esimerkiksi tupakoitsijan iholle. Tätä voi mainiosti sekoittaa myös päivävoiteeseen tuomaan hipiälle heleyttä. Novexpertin voide on kosteuttava ja toimii myös yksinään, mutta voi olla liian kevyt kuivalla iholla

Laveran ja Novexpertin helmiäisvoiteiden sävyt.

Kuviin olen levittänyt voidetta tarkoituksella paksummin jotta sävy näkyy, todellisessa käytössä jälki on huomattavasti läpikuultavampi ja häivyttyy ihoon.

*

Käytätkö sinä silmänympärysvoidetta? Ilmianna oma suosikkisi tai kerro, löytyikö mun tärppien joukosta seuraava kiinnostava kokelas ☺️

73 kommenttia
25.01.2023

Käsien autuus: paras hoitomenetelmä halkeilevalle iholle

Nyt on löytynyt ihan voittaja-metodi pitämään mun atooppisen kuivat kädet kunnossa! 🙏🏻

Tämä kikka tuli teiltä: käsivoiteen alle "seerumi". 

Sileät ja pehmeät kädet - talven tyyli 2023 😍

Olen kirjoittanut paljon käsieni ihosta, joka viimeisen kymmenen vuoden aikana on muuttunut joka vuosi yhä vain kuivemmaksi. Viimeiset kaksi talvea iho on ollut käytännössä sairaalloisen kuiva; rikki ja kipeillä haavoilla melkein koko talven. Paksuimmatkaan hoitovoiteet eivät ole auttaneet korjaamaan ihoa, ainoastaan lievittämään ihan pahinta tilaa.

Viime keväänä löysin avun tuplahanskoista ja okklusiivisesta kosteutuksesta (tuplahanskavinkkikin tuli teiltä): vedin käsivoiteen päälle yöksi sekä puuvilla- että muovihanskat. Kun kosteus ei päässyt enää karkaamaan muovihanskan läpi, ihon suojabarriääri pääsi viimein eheytymään ja iho korjaantui.

Kevättalven 2022 tyyli...

Mutta... syystä jota en tiedä, tuplahanskat eivät enää toimineet joulukuussa. Ihoni oli ennätyshyvässä kunnossa marraskuuhun saakka, mutta heti kun ilmat kylmenivät, käteni kuivuivat haavoille vain parissa päivässä. On oikeasti hämmentävää, miten nopeasti ihoni voi kuivua. Vaikka olin aloittanut hanskakuurin ennaltaehkäisevästi jo ennen pakkasia - ei auttanut.

Sitten muistin toisen teiltä saamani vinkin. "Laita käsivoiteen alle vesikosteutta, ihan niinkuin laitat kasvoöljyn alle seerumia tai kasvovettä".  Viime talvena useampikin lukija ehdotti tätä. Ehdotus oli looginen: miksipä vesikosteutus-lisä ei olisi yhtä tehokas game changer käsien kuin kasvojenkin iholla.

Jostain syystä kuitenkin emmin. Koska käsieni iho oli ehdotuksen aikaan haavoilla, ensimmäinen ajatukseni oli: vesimäinen tuote kirvelee rikkonaisella iholla! Rasvaa, mun kädet haluaa rasvaa..! Niin jätin vinkin testaamatta.

Mutta - joulukuussa oli viimein sen aika.

Idea on siis täsmälleen sama kuin kasvojen ihon kosteusbuustauksessa:

pelkkä voide ei tuo ihoon riittävästi kosteutta, ja lisäämällä voiteen alle runsaasti vesikosteutta ihon kunto kohenee huomattavasti.

Vesikosteutta tuodaan joko kasvoveden ja/tai kosteuttavan seerumin muodossa.

Käsien iholla kosteusgeeli on kaikkein käytännöllisin vaihtoehto. Kosteusgeeli on yhtä kuin paksunnettua vettä ja humektantteja.

Minulle oli suositeltu mm. apteekin Xyliderm-geeliä, mutta päädyin aloittamaan kokeilun Mádaran Hydra Firm Jellylla, kun se sattui olemaan yksi kotona valmiina olevista geelikosteuttajista.

Sanon vain, että kaikenlaisia ahaa-elämyksiä sitä voikin vielä kokea tässä iässä ja tällä ihonhoitotökötti-kokemuksella. 🤩

Mádaran hyaluronihappo-jelly tuntui käsieni iholla taivaalliselta. Sen pehmeä koostumus tuntui samalla järjettömän kosteuttavalta mutta kuin ihmeen kaupalla myös pehmentävältä, vaikka tuote on öljytön. Mádaran hyaluronihappo-koulutuksesta mieleeni oli jäänyt, että iso-molekyylinen hyaluronihappo muodostaa ihon pintaan suojaavan ja karheutta lievittävän kalvon. Tältä se siis käytännössä tuntuu. Mádaran Hydra Firm sisältää sekä iso- että mikrokokoista hyaluronihappoa.

Käsien iholla tämän kasvoilla niin tutun jelly-kosteuttajan vaikutuksia on voinut tarkastella ihan eri tavalla kuin ei-yhtä-vaativalla naamalla. Rikkikuivuneella iholla tämän geelin verraton kosteuttavuus on todellakin käynyt selväksi. 💧💧💧

Huomasin vesikosteutuksen vaikutuksen jo ensimmäisellä käyttökerralla: iho oli aamulla ihan eri tuntuinen kuin pelkällä käsivoiteella.

Jellyn päällä olen käyttänyt Dermosilin Extra-voidetta tai muita oikein hoitavia tai okklusiivisia voiteita. Extra on suosikkini, sillä se on kaikkein rasvaisin tuntemani voide, joka ei kuitenkaan jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi.

Alga Cicosa Reparative Hand Cream on toinen oikein hyvä voide kuivalle iholle, ja sisältää paljon monipuolisemmin hoitavia aineita kuin Dermosilin Extra. Alga Cicosa ei kuitenkaan jätä iholle yhtä suojaavaa ja pehmeää tunnetta.

Jellyn ja käsivoiteen päällä en ole käyttänyt hanskoja. Halusin testata vesimetodin vaikutuksen ilman hanskoja.

Vain viikossa Jelly -testin aloitettuani ihoni oli jälleen ehjä ja suojabarriääri korjaantunut. 


Hydra Jelly on tuntunut niin hyvältä, ettei minun olisi tehnyt mieli edes kokeilla muita vesikosteuttajia. Koska Jellyn hinta on kuitenkin turhan arvokas käsien hoitoon (40€), ei tällaista tuotetta oikein viitsisi ottaa säännölliseen käyttöön käsiseerumina.

Olen kokeillut edullisempaa Mossan Jellyakin käsillä, - se on yli puolet halvempi - ja sekin on ihan hyvä. Mutta ei yhtä kosteuttava kuin Mádara.

Niin sitten kävin lopulta ostamassa Xylidermin, jota useampikin teistä on suositellut tähän metodiin.

Xyliderm maksaa 11,90€ / 100 ml. Täytyy sanoa, että hinta on ainesosiin nähden todella kallis: tuubi sisältää vain vettä, paksuntajaa, ksylitolia ja glyserolia. Kaikki halpoja aineita. Katteet on tässäkin tuotteessa kohdallaan...

Miltä Xyliderm tuntuu?

Mádaran paksun hyytelömäiseen jellyyn verrattuna Xyliderm on vetistä ja hyvin erilaisen tuntuista. Ensimmäisellä testikerralla tuntui, kuin olisin valellut käsiä vedellä. Kosteuttavuuden tuntu oli huomattavasti miedompi, koska Xyliderm ei asetu ihon pinnalle pehmeäksi kalvoksi, kuten Hydra Jelly tekee.

Sitkeästi jatkoin kuitenkin Xylidermin testausta, ja kyllä se näyttää toimivan.

Geelin toimintamekanismi yksinkertaisuudessaan on tämä: Xylidermin sisältämät ksylitoli sekä glyseroli sitovat ihoon geelin sisältämän veden - ihan niinkuin hyaluronihappo tekee Mádaran jellyssä - ja sitten tämä kosteus sidotaan ihoon paksulla voiteella.

Käyttökokemuksena Xyliderm ei ole yhtä miellyttävä kuin ultrapehmeä Mádara, mutta iho on kuitenkin pysynyt Xylidermilläkin ehjänä, pehmeänä ja sileänä.

Myös tämä siis toimii. 👍

Edit. Kommenteissa kysyttiin Dermosilin Hydrogeelistä.

Sitäkin olen testannut, ja se tuntuu aika lailla samanlaiselta kuin Xyliderm. Itse asiassa Hydrogeelin koostumus on jopa hitusen miellyttävämpi (=jämäkämpi) kuin Xylidermissä, mutta Xylidermissä on monipuolisemmat humektantit (ksylitoli + glyseroli) kuin Hydrogeelissä, jossa on vain glyserolia.

Lisäksi, kosteuttavan vaikutuksen ohella ksylitoli on myös antibakteerinen aine ja vahvistaa ihon hyvää mikrobiomia ja saattaa ehkäistä atopiaankin liittyviä iho-oireita. (Lähde.) Tällä pohjalla pidän Xylidermiä potentiaalisesti tehokkaampana apuna atooppisen kuivalle iholle.

Dermosilin Hydrogeelin etu on hinta: se on paljon Xylidermiä edullisempi (iso 250 ml pullo maksaa 7,30€)

Apteekista sekä luontaistuoteliikkeistä löytyy runsaasti eri tyyppisiä kosteuttavia geelejä. Myös aloe vera -geeli todennäköisesti toimii hyvin tässä metodissa. Kuitenkaan aloe vera ei ole yhtä tehokas humektantti kuin glyseroli ja hyaluronihappo, joten puhtaasti kosteuttavuuden näkökulmasta klassiset humektantit korkeilla pitoisuuksilla ovat tässä metodissa paras valinta.

Haavainen, punoittava ja rutikuiva iho - muisto vain

On keskitalvi. Ja minulla on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen - ehkä kymmeneen vuoteen? - ehjät, normaalin näköiset kädet.

👋

Siinä on syytä juhlia ja iloita. 👏🥳 Ja kirjoittaa tämä postaus - ehkä joku muukin saa käsiseerumista avun halkeilevaan ihoon?

43 kommenttia
23.01.2023

Mun suosikkiluomivärit

Omistan sadoittain luomivärejä, mutta viime vuosina aktiivisessa käytössä olevien luomivärien määrä on kutistunut kutistumistaan.

Rakastan edelleen silmien meikkausta ja käytän luomiväriä aina kun ylipäänsä meikkaan, mutta erilaisten värien käyttö on vähentynyt radikaalisti. Luulen, että violettien hiusten aikakausi oli viimeistään alku tälle muutokselle. Koska violetit hiukset itsessään muodostivat huomattavan väriläiskän olemukseeni, ei tuntunut, että niiden seuraan enää olisi sopinut kirjava, monesta sävystä muodostuva silmämeikki.

Violettien hiusten aikana aloin tehdä pelkästään yhden sävyn "mono wash" -meikkejä. Meikkiin saattoi kuulua 2-4 eri luomiväriä, mutta sävykokonaisuus oli yhtenäinen violetin harmonia. Kun värjäsin hiukset koralleiksi, silmämeikin harmonia vaihtui korallin, persikan, kuparin ja kullan sävyihin.

Viimeisen parin vuoden aikana olen aivan erityisesti tykästynyt toffeen sävyihin.

On hauskaa tarkastella luomivärien aikajanaa elämässäni.

Aloin käyttää luomiväriä 13-vuotiaana, ja silloin suosikkivärejäni olivat maanläheiset beigen ja nudevaalean sävyt. Välillä käväisin lukioaikoina luumuisten violettien suunnassa, mutta sitten palasin taas turvalliseen beigeen.

Noin 26 vuoden iässä löysin VÄRIT (isosti!), kiitos mineraalimeikkien ja niiden loputtoman värikirjon - sekä edullisen hinnan, joka mahdollisti kymmenien sävyjen testailun pilkkahintaan. Tuohon aikaan tilailtiin netistä luomiväri-sampleja, ja parin euron hintainen näytekoko kesti monta kuukautta.

Melkein kymmenen vuoden ajan käytin todella laajaa skaalaa luomivärejä ihan kaikissa väreissä mitä kuvitella saattaa. Silmissäni saattoi töihin lähtiessä yhtä hyvin olla keltaista ja vihreää kuin kimaltavaa turkoosia tai metallista pinkkiä. (Oi, missähän mun yksi MACin helmiäispinkki on.... long time no see...)

Nykyään meikkaan yhtä suurella antaumuksella, mutta nyt ilo tulee siitä, että saan sutia silmiin (ja naamaan) tutut harmoniavärit, jotka blendautuvat yhteen oman sävytykseni kanssa. Ei kontrasteja, ei vahvoja varjostuksia. Ei kokeellisuutta. Vain minä.

Tunnen oloni minuksi, kun minulla on korallin, toffeen, kuparin ja persikan sävymaailmaa toistava meikki. 💕

(Paitsi aikaisemmin juuri kirjavat värit olivat minua ☺️ Tyyli voi olla mikä tahansa, kunhan se tuntuu omalta. Silloin meikkaus on mielestäni onnistunut osa kauneuden- ja hyvinvointia.)

Ikivanha kuva vanhoista mineraaliluomiväreistäni... Näitä tilailtiin USAsta 2000-luvulla!

Kuten monissa aiemmissa meikkipostauksissani on käynyt ilmi, en katso luomivärien ikää, vaan käytän lemppareitani niin pitkään kuin niissä henki (=puuteri) pihisee. Osa suosikeistani onkin jo toista kymmentä vuotta vanhoja.

Puuteriluomivärit ovat vedettömiä, minkä vuoksi niissä eivät juuri pöpöt lisäänny. Aivan bakteerittomia eivät vanhat luomivärit kuitenkaan ole, sillä vedettömäänkin tuotteeseen päätyy jonkin verran ravinteita (=rasvaa) ja kosteutta ilmasta sekä käyttäjän sormista tai meikkivälineistä. Jokainen käyttäköön vanhoja meikkejä oman harkintansa mukaan.

Viime vuosien ykkösluomivärini on tässä: Guerlainin Blonde Metal. Blonde Metal kuului Terracotta Tajine -kokoelmaan joka ilmestyi joskus 2000-luvun puolivälissä tai loppupuolella.

Sain Blonde Metal -luomivärin Kauneus & Terveys -lehdeltä lukijalahjana. Siihen aikaan lehti lähetti välillä lukijoille meikkituotteita, joita he saivat toimitukseen, ja jotka eivät päätyneet lehteen. Aika hauska idea - lehti ilahdutti lukijoita sen sijaan että olisi heittänyt käyttämättömät PR-tuotteet roskiin.

Blonde Metal luomilla

Blonde Metal on todella kaunis punertava toffeen sävy vahvalla helmiäisellä. Tykästyin sävyyn jo saadessani sen, mutta koin pakkauksen niin hankalaksi käyttää (en jaksanut kierittää sitä auki 🤷‍♀️), että Blonde Metal jäi uinumaan yli kymmeneksi vuodeksi ilman että koskaan käytin sitä.

Palautin sävyn käyttöön kun hiusvärini vaihtui koralliin, ja viimeisen vuoden aikana pohja on viimein tullut näkyviin :)

Yves Rocherin Brun Giroflée, ilmestynyt joskus 2010-luvulla, on kuin hieman kevytpigmenttisempi versio Guerlainin Blonde Metalista. (Olen vaihtanut hylsyyn Diorin vaahtomuoviapplikaattorin. 😉 Alkuperäinen oli niin surkea. Niinkuin muuten ovat lähes kaikki luomivärien mukana valmiiksi tulevat applikaattorit.)

Tämä on ollut toiseksi eniten käyttämäni sävy viime vuosina. ❤️ Toffeen sävy toimii mun värityksessä aivan tautisen hyvin. Se on lämmin sävy, ja sen punertava vivahde korostaa sinisiä silmiäni. Beige pohja taas tekee sävystä universaalisti "kaikillesopivan" - beige saattaa olla tylsä, mutta se sopii kaikille. Etenkin helmiäinen beige on minusta aivan älyttömän kaunis.

(Ensimmäinen suosikkiluomivärini oli Arcancil-paletin punertava hemiäisbeige. Olin silloin 13 vuotias. Kuka muistaa Arcancil-sarjan..?)

H&M:n Hot Sand -luomivärin kuparinen puoli on sekin pannuttanut viimeisen vuoden aikana.

Tämä on varmasti hinta-laatu-suhteeltaan kirkkaasti paras luomivärini. Koostumus ja pigmentti ovat niin upeat kuin olla voi, ja muistelen tämän maksaneen noin 3€. Se on ostettu ehkäpä vuonna 2009 tai 2010..? Mielestäni ostin sen muuttaessani Tampereelle.

Hyvä esimerkki siitä, että silkkisesti levittyvä koostumus ja intensiivinen pigmentti eivät ole hinnasta kiinni. (Minua on aina rehellisesti huvittanut, kun selektiiviset merkit perustelevat luomiväriensä hintaa laadulla... Luomumeikkisarjoilla voi ehkä ymmärtääkin, että raaka-aineet maksavat enemmän, mutta normikosmetiikassa kallis hinta ei kerro yhtään mitään meikin laadusta.)

MACin All That Glitters on ihana, erittäin hohtava vaalea kultakuparibeige. Ihan paras neutraali yleissävy. 😙 Sen voimakas helmiäisyys ja kevyt kuparisuus tekee siitä perusbeigeä kiinnostavamman sävyn. Aina kun laitan tätä, meikki näyttää hyvältä. :)  Oikeastaan pidän tätäkin enemmän toffeisena kuin kuparisena, nyt kun mietin... Kuparin sävyssä on mun mielestä enemmän oranssia, kun taas toffee on sekoitus taupea ja punertavaa beigeä. 🤓

Tämän luomivärin olen ostanut Tukholmasta vuonna 2014. Ostoksista on jopa blogipostaus. (Oi, miten paljon sileämmät silmäluomet mulla vielä on noissa kuvissa...)

Onneksi All That Glitters kuuluu yhä MACin vakiovalikoimaan. Moni MACin lempparisävyni on lopetettu, ja pitäisikin varmaan ostaa tätä kohta varastoon ihan varmuuden vuoksi, kun sitä yhä on saatavilla.

All That Glitters kulkee minulla meikkipussissa pienessä Mujin boksissa MACin Sable-sävyn kanssa. All That Glitters ja Sable muodostavat kauniin parivaljakon, mutta Sable alkaa tuntua minusta nykyään liian tummalta (!). Huomaan, etten viihdy yhtään tummissa varjostuksissa. Mieluummin laitan koko luomelle yhden heleän sävyn.

Tummanruskeaa käytän nykyään enää vain rajauksissa.

Hento versio signature-meikistäni: All That Glitters koko luomella ja Nui'n Tiana-sävy kevyesti luomivaossa.

Ja totta kai nestemäinen eyeliner-rajaus.

Irtonappi-palettiin olen koonnut kokoelman korallisia, beigejä ja ruskeita sävyjä jotka sopivat suosimaani väriharmoniaan. Näistäkään en kuitenkaan käytä säännöllisesti kuin muutamia.

Nui'n Tiana (kuparipersikkainen sävy alakulmassa) on yksi suosikkeja, samoin Kjaer Weisin superneutraali vaalea beige Charmed (pieni nappi paletin keskellä). Tianalla saa vähän sähäkämmän kuparisen meikin. 👌 Se on kuin pigmenttisempi ja syvempi versio MACin Expensive Pink -sävystä (paletin ylänurkka).

L'Orealin Natural Peach on kaikkien aikojen paras vaalea persikan sävy. 🙌 Se on niin täydellinen kuin olla voi. Sävy on pastellinen, shiftaa kevyesti kultaan ja siinä on hienovarainen ripaus vaaleanpunaista. Kun ostin tämän, ihoni sävy oli vielä niin vaalea, että käytin tätä koko luomella yleissävynä. Nyt kun ihoni sävy on tummempi, käytän Natural Peachia tummempien persikan ja kuparin sävyjen päällä korostuksena. Ihan uskomattoman kaunis sekä laadukas luomiväri; levittyy tasaisesti ja varisematta vielä vanhuksenakin.

Ai että kun olisin tajunnut ostaa tätä useamman kappaleen silloin kun tämä oli myynnissä. Se oli ilmestyessäänkin (ehkä 2007..?) limited edition -sävy.

Diorilla on Mystic Jade -paletissa vähän tämän sävyinen sävy, tosin rakeisempi. Sitten kun Natural Peach loppuu, mikä tulee tapahtumaan tämän vuoden aikana, voin sentään lohduttautua Mystic Jade -persikalla.

(Vanha, mittava Diorin viisikko-kokoelmani on muuten jäänyt täysin "unholaan". En ole käyttänyt niitä paletteja vuosikausiin.)

Tässä ovat kulmaluulla käyttämäni nudevaaleat sävyt. (Minulla on aina kulmaluulle oma vaalea sävy, en käytä siellä samaa vaaleaa kuin liikkuvalla luomella.)

Laveran vanha Matt'n Biscuit on ollut aika lailla täydellinen ihon sävyinen vaalea, ja Dermosilin viime kesänä ilmestynyt pohjustaja & nudeluomiväri -paletin vaalea sävy on lähes yhtä hyvä. Se on muuten edelleen saatavilla.

Täytyy sanoa, että vaikka Laveran juuri tapahtunut solo-luomiväriuudistus onkin todella hyvä, nyt valikoimasta puuttuu kokonaan mattainen vaalea. Olisin toivonut heidän jättävän kokoelmaan Matt'n Biscuitin kaltaisen luonnonvaalean ultraneutraalin sävyn. Uusi perusvaalea sävy Moon Shell on voimakkaasti hohtava, eikä siinä mielessä neutraali sävy.

Laverasta puheen ollen, nämä kaksi uutta sävyä ovat liittyneet lemppareihini: erittäin pigmenttinen, hohtava syvä kupari Amber sekä hillityn aprikoosinen, mattainen Burnt Apricot.

Amber on se sävy, jota aiemmin kuvailin MAC-tyyppiseksi. Sävy on niin pigmenttinen ja niin voimakas, että odottaisin kohtaavani tällaisen sävyn ennemminkin MACin kaltaisessa ammattilais- ja meikkifriikkien sarjassa kuin koko perheen luonnonkosmetiikkasarjassa. (Laveran uusissa luomiväreissä on toinenkin tämän kaltainen supervahva sävy. Hyvin mielenkiintoinen valinta heiltä.)

(Olen luvannut kirjoittaa Laveran uusista silmämeikeistä, mutta koska ne eivät vielä ole saatavilla kuin yhdessä verkkokaupassa, odottelen, että niitä alkaa rantautua muuallekin sekä kivijalkajälleenmyyjille. Välillä uutuuksien ilmestymisessä laajaan jakeluun menee todella pitkään. No, verkkokauppojen voitto!)

Tummempi versio signature-meikistäni: koko luomella Laveran Amber-sävy, sisänurkassa Amberin päällä kevyesti L'Orealin Natural Peach ja kulmaluulla Dermosilin nimetön vaalea nudesävy.

Poskilla Laveran Burnt Apricot, joka on yhtä hyvä poskipunana kuin luomivärinä. 😍

*

P.S. Tämä ei liity luomiväreihin, mutta jos joku tietää hyvän ruskean nestemäisen (tai voidemaisen) eyelinerin, vinkkejä kaivataan. 🙏🏻

Olen viime vuodet ostanut ulkomailta Sephoran ruskeaa eyelineria, koska Suomesta ei vain tunnu löytyvän hyvää sellaista. Kicksin oman sarjan ruskea eyeliner on ihan ok, mutta vähän liian tumma. Kuten todettua, koen tummat sävyt nykyään itselleni liian jyrkiksi. Harmikseni myös Sephoran vaaleampi tummanruskea eyeliner lopetettiin, ja nykyinen ainoa versio on todella tumma - kuivuu iholla paljon tummemmaksi miltä näyttää hylsyssä.

Haussa siis perusruskea nestemäinen eyeliner. Hinnalla ei väliä, jos on hyvä. Vedenkestävyys ehdoton.

.

P.P.S. Tuli vielä mieleen tällainen: kuinka usein te saatte luomivärin loppuun? 

(Silloin kun itse käytin kymmenittäin eri luomivärejä, en saanut koskaan loppuun luomiväriä. 🤷‍♀️ Nykytilanne tuntuu jotenkin tyydyttävämmältä. :D)

58 kommenttia
20.01.2023

Kuivan ihon hoito: Dermosilin talvisankarit pantenoli & keramidit

Kaupallinen yhteistyö: Dermosil

Iho kuivuu.

Joka talvinen ilmiö lähes kaikilla ihotyypeillä. Kuivuminen johtuu pakkasen sekä kuivan sisäilman yhdistelmästä, joka saa ihomme suojakerroksen konkreettisesti "ratkeilemaan". Kun iholta haihtuu vettä ja sen oma lipidituotanto hidastuu, tuloksena on karhean kuiva ja kiristelevä iho.

Tänään katsellaan vinkkejä kuivan ihon hoitoon Dermosilin tuotteilla sekä tutustutaan muutamiin Dermosilin talven uutuustuotteisiin.

KERAMIDIT ja PANTENOLI ovat Dermosilin avainsanoja kuivan ihon hoitoon. Katsotaan lähemmin, millä lailla nämä ainesosat hyödyttävät kuivaa ihoa. :)

🧑KERAMIDIT

Keramidit ovat tärkeä osa ihomme suojamuuria eli barriääria. (Barriääri ei ole suomea, kuten minulle on aikaisemmin huomautettu, mutta sana on vakiintunut kosmetologian alalla viittaamaan ihoa suojaavaan kerrokseen, englanniksi 'skin barrier'.)

Ihon suojamuuri koostuu kosteustekijöitä sisältävistä korneosyyteistä ("tiilet") ja lipideistä muodostuvasta soluväliaineesta ("laasti"). Keramidit muodostavat laastista 50%, eli niiden merkitys ei ole ihan vähäinen.

Soluväliaineen lipidien tehtävä on suojata ihoa kuivumiselta sekä pitää ihon pinta pehmeänä. Kun ihollasi on riittävästi keramideja = ihosi kykenee paremmin pidättämään kosteutta. Keramideja voi tuoda ihoon myös kosmetiikan kautta.

💧PANTENOLI

Pantenoli on humektantti eli kosteutta sitova molekyyli, jolla on myös laajempia vaikutuksia iholla. Nämä laajemmat vaikutukset ovat syy, miksi pantenolia voi pitää muita humektantteja parempana ainesosana atooppisen kuivalla iholla.

Siinä missä humektantit kuten glyseroli ja hyaluronihappo toimivat ennen kaikkea kosteusmagneetin tavoin imien itseensä vettä, pantenolilla on myös tulehdusta laskevia, kudosta korjaavia ja ihoa uudistavia vaikutuksia. Pantenoli muuttuu iholla pantoteenihapoksi eli B5-vitamiiniksi, ja nämä laajemmat korjaavat sekä rauhoittavat vaikutukset ovat pantoteenihapon ansiota.

(Mielenkiintoisesti - monipuolisella pantenolilla on myös hiuksia silottava ja antistaattinen vaikutus. Se onkin todellinen kosmetiikan ainesosien moniottelija!)

KERAMIDIVOIDE 9,50€ / 50 ml

Dermosilin tämän talven uutuus, Keramidivoide, on erinomainen tehokosteuttaja. Suojamuuria paikkaavien keramidien ohella se sisältää mukavan pitoisuuden ravitsevia kasviöljyjä: sheavoita, rypsiöljyä ja avokadoöljyä. Näiden rasvojen myötä iho saa myös runsaasti antioksidantteja, omega-rasvahappoja ja vitamiineja. Omega-rasvahapot ovat keramidien ohella tärkeitä kuivalle iholle.

Keramidivoiteen koostumus on erittäin miellyttävä ja pidän voidetta kokonaisuudessaan todella hyvänä talviajan tai kuivan ihon hoitovoiteena. 👌 Vaikka voide on täyteläinen, se imeytyy hyvin eikä ole rasvaisen tuntuinen.

Voiteessa on mieto Skin Comfort -linjan perustuoksu - ja lisään, että hyvin mietona. Olen viime aikoina käynyt Instagramissa muutaman ihmisen kanssa keskustelua Skin Comfort -linjan tuoksusta, jonka koetaan joissain linjan tuotteissa olevan hieman liian voimakas. Tuoksuherkät ovat kyselleet, uskaltaako tämän ostaa. Keramidi-voiteessa tuoksu on äärimmäisen mieto.

Keramidivoiteen kavereina kuivalla iholla toimivat Collagen-kasvovesi sekä Overnight Eye Mask -silmänympärysvoide.

COLLAGEN-KASVOVESI 8,70€ / 200 ml - tässä on Dermosilin kosteuttavin kasvovesi.  Se on tyypiltään hoitonestemäinen eli paksumpaa kuin tavanomainen kasvovesi, ja sen voi ihanteellisesti painella ihoon kämmenten kautta.

Nimikkoainesosa on kosteutta tehokkaasti sitova hydrolysoitu kollageeni. Kollageenin vaikutus ulkoisesti käytettynä on nimenomaan humektanttinen, ei "anti-age", joten tämä kasvovesi sopii kaiken ikäisille tehokosteuttamaan ihoa. Kollageenin molekyylirakenne tekee siitä myös ihoa pehmentävän. Muita Collagen-kasvoveden hoitavia ainesosia ovat ruusuvesi, allantoiini ja hurtanminttu-uute. Näiden yhdistelmä tekee kasvovedestä myös rauhoittavan.

Huomiotavaa: Collagen-kasvoveden tuoksu on voimakas.

OVERNIGHT EYE MASK 8,90€ / 20 ml - kirjoitin tästä silmänympärysvoiteesta Ihonhoitorutiini alle kympin tuotteilla -postauksessani. Valitsin sen listalleni ilman että olin testannut tuotetta, koska olin vakuuttunut sen oikeanlaisesta koostumuksesta incin ja tuotekuvauksen perusteella. Nyt asia varmistui konkreettisesti :) 💕 Tämä on todella hyvä: koostumus on juuri sopivan täyteläinen ja ihoa pehmentävä sekä kosteuttava.

Hoitaviin aineisiin lukeutuvat sheavoi, silottava ja kosteuttava OptimHyal-yhdiste, ihoa napakoittava antioksidanttinen silmäruoho-uute sekä ihoa rauhoittavat bestikset bisabolol ja allantoiini. Hintaluokassaan tämän täytyy olla paras kokeilemani silmänympärysvoide!

Vaikka nimi on 'naamio', voidetta voi mainiosti käyttää tavallisen silmänympärysvoiteen tavoin. Tulet pitämään tästä, jos pidät pehmentävistä, täyteläisistä silmänympärysvoiteista. Overnight Eye Mask on hajusteeton.

PANTENOLITUOTTEET

Dermosilin Panthenol-tuotelinja on kasvanut kahdella uutuudella: suihkuvaahdolla ja vartalovoiteella. Nostan juttuun myös pidempään valikoimassa olleen Panthenol-voiteen, koska se on hyvä tuote täydentämään Keramidivoidetta kuivan ihon hoidossa.

PANTHENOL BODY WASH 6,90€ / 500 ml - yllättäjä! Tämä on tosi hyvä suihkugeeli! Minulla on ollut verrokkina myös Dermosilin suihkuöljy, ja Panthenol Body Wash on tuntunut omalla ihollani jopa paremmalta. (Yleisesti olen öljypitoisten tuotteiden ystävä.) Pantenoli-suihkugeelissä on kosteuttavaa glyserolia ja pantenolia sekä ihoa hoitavaa ja suojaavaa vaniljauutetta. Vaniljauute sekä vaniliini tuovat suihkugeeliin myös viehättävän, hyvin miedon vaniljaisen tuoksun.

PANTHENOL BODY LOTION 8,90€ / 200 ml - silkkisen täyteläinen ja hajustamaton vartalovoide. Voiteen sileä koostumus tuntuu ylelliseltä sekä myös kiitettävän kosteuttavalta. Voiteessa on korkea(hko) pitoisuus silikonia, joka tuo silkkisen liukkaan tunteen. Silikonilla voi tässä reseptissä olla myös pantenolin tahmeutta lievittävä vaikutus (mun arvaus) - pantenoli on korkealla incissä, ja isompana pitoisuutena pantenoli tuntuu tahmealta. Dimetikoni tekee voiteesta helposti levittyvän ja vähentää humektanttien tahmeutta.

PANTHENOL CREAM 5% 8,50€ / 60 ml - sarjan päätuotteessa, 5% pantenolia sisältävässä pantenolivoiteessa tahmeus onkin sitten selvästi havaittavissa. Voide on erittäin tehokkaasti kosteuttava, eikä tässä koostumuksessa pantenolin ominaistuntua ole maskeerattu muilla ainesosilla. Pantenolivoide on mielestäni Dermosilin paras tuote kosteuttamaan ja rauhoittamaan kuivaa, ärtynyttä ihoa. Mukana on myös rauhoittavaa allantoinia sekä ihoa suojaavaa kandelillavahaa. Tahmeutensa vuoksi käytän tätä itse vain öisin (käsivoiteena).

💯 👉Pro-vinkki oikein kuivalle iholle kosteuttavuuden maksimointiin: levitä iholle ensin kosteuttava geeli kuten Dermosilin Hydrogeeli, seuraavaksi Pantenolivoide ja viimeisenä kerros Keramidivoidetta tai Extra-voidetta.

Jos ei tällä kombolla korjaannu karhea ja ahavoitunut iho niin en tiedä millä! :)

Myös kahden tuotteen kombo: Hydrogeeli + Pantenolivoide tai Hydrogeeli + Extra-voide, voi riittää.

SENSITIVE-LINJAN TUOTTEET

Tähän olen poiminut muutaman hyvän talvi-ihon tuotteen herkän ihon Sensitive-linjasta. Kaikki Sensitive-tuotteet ovat hajusteettomia.

SHEA-YÖVOIDE 8,30€ / 50 ml - sarjan uutuus sisältää 10% sheavoita. Hyperneutraalissa koostumuksessa on sheavoin lisäksi ihoa pehmentäviä rasva-alkoholeja ja estereitä. Humektantit glyseroli, calcium-pca ja biosaccharide gum sitovat kosteutta. (Tältä näyttää superherkän ihon voidekoostumus. Näissä kasviuutteet loistavat poissaolollaan.)

Shea-yövoide on täyteläinen, mutta tuntuu kevyemmältä kuin Keramidivoide.

KASVOVOIDE EXTRA 5,20€ / 50 ml - toinen äärimmäisen neutraali ja täyteläinen voide. Extra-kasvovoide sisältää 25% rasvaa, mikä tekee siitä paljon rasvaisemman kuin tavanomaisista kasvovoiteista - jopa kuivan ihon kasvovoiteista. Voide sisältää myös paljon glyserolia. Kosteuttava mekanismi on ennen kaikkea pehmentävä ja okklusiivinen, ja iho saa parhaan hyödyn, kun levität alle ensin vesipitoisen kosteuttavan tuotteen kuten kasvoveden tai seerumin.

Kuten seuraavan:

HYDRATING SERUM 7,80€ / 30 ml - mainio kosteuttava seerumi herkälle iholle sisältää loistoyhdistelmän kosteuttavaa glyserolia sekä pienen öljyfaasin koostuen manteliöljystä, skvalaanista ja sheavoista. Koostumus on täysin fluidimainen ja vesimäisen raikas, mutta pieni öljyfaasi tuo seerumiin ratkaisevan kosteuttavan ja pehmentävän lisän. Todella hyvä simppeli kosteusseerumi - eikä sisällä silikonia.

VEDETTÖMÄT TUOTTEET

SHEAVOI 7,90€ / 50 ml - 100% sheavoi on luonnollisen ihonhoidon klassikkoainesosa. Se on luonnon ainesosien tehokkain okklusiivi, eli muodostaa ihon pintaan kuivumista ehkäisevän sekä pehmentävän kalvon.

Sheavoi on luonnon vastine petrokemian sivutuotteena syntyville mineraaliöljjyille kuten parafiinille ja vaseliinille. Toisin kuin mineraaliöljyt, sheavoi sisältää runsaasti antioksidantteja. Sheavoi on äärimmäisen hyvin siedetty ja sopii herkällekin iholle. Dermosilin sheavoi on luomulaatuista.

Miten käyttää sheavoita? Sheavoi voi ensin tuntua jäykältä, mutta sulaa ja notkistuu ihon lämmössä. Ota nokare sheavoita, lämmitä kämmenellä ja levitä ihon kuivimpiin kohtiin. Kuten aina 100% rasvaa sisältävien tuotteiden kanssa, alle kannattaa laittaa vesikosteuttava tuotetta, jotta iho saa parhaan hyödyn. Itse yhdistäisin tämän alle joko Sensitive Hydrating -seerumin tai Hydrogeelin.

LANOLIINIVOIDE 7,30€ / 20 ml - lanoliini eli lampaanvillarasva on sheavoin ohella tehokkaimpia luonnollisia aineita suojaamaan ihoa kuivumiselta. Lanoliinin lipidikoostumus muistuttaa ihon lipidejä. Lanoliini myös osittain imeytyy ihoon, toisin kuin sheavoi, tehden siitä intensiivisemmin kosteuttavan. Lanoliinivoide on fantastinen suojavoide esimerkiksi huulille, ja toimii kuivien ja rikkonaisten ihoalueiden tehokosteuttajana.

Kuten sheavoi, lanoliinivoide on hyvä lämmittää ja notkistaa sormissa ennen iholle levitystä.

...ja eihän tämä olisi Sannin postaus, jos mukana ei vielä olisi öljy + seerumi -vinkkiä! ☺️

Jos paksummat kasvovoiteet kuten Keramidi- ja sheavoiteet eivät ole sinun juttusi, ja haluaisit ihollesi silti jotain ravitsevampaa kosteutusta, suuntaa katseesi öljyyn.

Hydrating-seerumi on loistava pari kasvoöljyille muodostamaan kosteuttava vesi-öljy-eliksiiri. Sekoita kämmenellä Hydrating-seerumia ja Skin Comfort -kasvoöljyä (12,50€ / 30 ml), ja saat ravitsevan mutta samalla erittäin raikkaan ja helposti imeytyvän kosteuseliksiirin.

Voit lisätä öljyä myös kasvovoiteesi joukkoon, jos esimerkiksi tykkäät käyttää ohuita kasvovoiteita etkä halua talveksi päivittää paksumpaan. Öljylisällä voide pysyy yhä ohuena, mutta on selvästi kosteuttavampi ja pitää kosteuden paremmin ihossa :)

Skin Comfort -öljy on Dermosilin kahdesta kasvoöljystä ravitsevampi ja sopii myös ikääntyneelle iholle, Jojobaöljy (13,50€ / 30 ml) on kevyempi ja sopii myös sekaiholle.

Lopuksi, vielä toinen kuivan ihon suihkuvaahtovinkki.

SUIHKU- JA KYLPYÖLJY 8,90€ / 250 ml - mandariinin tuoksuinen, rypsiöljypohjainen tuote ihon puhdistukseen. Tämä on koostumukseltaan vielä Pantenoli-suihkuvaahtoakin kosteuttavampi, koska omaa rypsiöljypohjan. (Silti jostain syystä ihastuin itse enemmän Pantenoli-suihkuvaahtoon..! Ehkä se oli runsaampi vaahto..? Myönnettäköön, että tykkään kyllä kun suihkugeeli vaahtoaa. :))

Tuotteen tuoksu tulee aidosta mandariiniöljystä. 🍊

Sensitive-linjassa on myös hajusteeton Suihku- ja kylpyöljy.

⭐️

Tässäpä oli taas asiaa ja tuotetta kerrakseen :) Toivotan kaikkien iholle hyvää talvea - oikeilla tuotteilla ja fiksuilla yhdistelmillä (muista vesikosteus!💧) iho selviää pakkaskaudesta ehjänä ja hyvinvoivana. Oma atooppinen ja ratkeileva käsien ihoni on tästä elävä esimerkki - se on tänä talvena täysin kunnossa ensimmäistä kertaa vuosikausiin. 🙏🏻

Käsien ihonhoidosta tulossa pian oma postauksensa :)

21 kommenttia
17.01.2023

Kokeilisitko luonnonkosmetiikkaa? Vinkit helppoihin perustuotteisiin

Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri

Tämä postaus on suunnattu Sinulle, joka et käytä luonnonkosmetiikkaa ja olet miettinyt, pitäisikö joskus kokeilla.

Ruohonjuuren tammikuun teema on Askel kerrallaan kohti hyvää, joka kannustaa miettimään, millä pienillä teoilla voisimme voida paremmin sekä elää kokonaisvaltaisesti terveellisempää ja ympäristöystävällisempää elämää.

Teemaan liittyen Ruohonjuuri rohkaisee kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa.

Kaikkea ei tarvitse vaihtaa kerralla, vaan luonnonkosmetiikkaan voi lähteä tutustumaan pikku hiljaa, aloittaen vaikkapa tutuimmista arkisista tuotteista kuten suihkugeelistä, deodorantista ja hammastahnasta. Näin tein itsekin pian 14 vuotta sitten..! Aloitin kasvovoiteella ja vartalovoiteella :)

Postauksessa jaan vinkkejä kivoista ja käytännöllisistä perustuotteista, joiden kautta luonnonkosmetiikkaan on helppoa lähteä tutustumaan. Olen valinnut kaikkiin vinkkeihin myös kotimaisen vaihtoehdon. 💙🤍 Löydät tuotteet sekä Ruohonjuuren verkosta että myymälöistä. Osa tuotteista on tarjouksessa tammikuun ajan, kurkkaa koko lista tarjoustuotteista täältä.

Ruohonjuuren myymälöistä löydät runsaasti inspiraatiota niin ihonhoitotuotteiden kuin ruokavalionkin tuunaukseen. :)

Niin, ja siis - miksi "pitäisi" kokeilla luonnonkosmetiikkaa?

Kenenkään ei tietenkään pidä mitään, mutta synteettisen kosmetiikan vaihtamisella luonnolliseen on tietyt etunsa. Luonnonkosmetiikka ei automaattisesti ole parempaa kaikkien iholle, mutta se on parempaa vähintään ympäristölle. Aito luonnonkosmetiikka valmistetaan vihreällä sähköllä huomioiden kaikki kestävän kehityksen näkökulmat pakkaus- ja raaka-ainevalinnoista logistiikkaan ja pakkausten hävitykseen. Luonnonkosmetiikka on vastuullinen valinta.

- Ja monen ihollekin erinomainen valinta, sillä luonnonkosmetiikan tuotteissa on korkeammat pitoisuudet hoitavia ja kosteuttavia ainesosia kuin synteettisessä, eikä iho joudu muovi- ja silikonikemikaalien kuorman kohteeksi.

SUIHKUVAAHTO

Tästä on varmasti helpoin aloittaa. :) Kaikki käymme suihkussa ja puhdistamme ihoamme.

Luonnonkosmetiikan suihkuvaahtojen koostumuksissa on yhtä lailla valinnanvaraa kuin synteettisessä kosmetiikassa: voit valita perinteisen geelin, maitomaisen suihkuvoiteen tai hoitavan suihkuöljyn. Suihkuvoide tai -öljy on kaikkein kosteuttavin. Myös sulfaatti-tietoisille kuluttajille on runsaasti vaihtoehtoja. Kumpikin tämän jutun suihkugeeleistä on sulfaatiton sekä vegaaninen.

🇫🇮 FRANTSILA RUUSU-SUIHKUGEELI 9,95€ / 200 ML

Intensiivisen kukkaisen tuoksuinen Frantsilan Ruusu-suihkugeeli sisältää kotimaista ruusu-uutetta sekä ruusun, patsulin, piparmintun ja ylang ylangin eteeristä öljyä. Miellyttävän pehmeä ja täyteläinen geelikoostumus puhdistaa ihon kuivattamatta. Frantsilan tuotteet perustuvat yrtteihin, kukkauutteisiin ja eteerisiin öljyihin, ja Ruusu-suihkugeeli tiivistää hyvin tämän perinteisen luonnonkosmetiikkamerkin sydämen. Vaikutus ei ole vain puhdistava, vaan myös aromaterapeuttinen.

Jos yrttisuihkugeeli ei tunnu sinun jutultasi, Weledan suihkuvoiteet ovat myös ihanan tuoksuisia, mutta koostumukseltaan ja tuoksultaan yksinkertaisempia.

Oma suosikkini on

WELEDA TYRNI-SUIHKUVOIDE 9,50€ / 200 ml (norm. 11,95€)

johon ihastuin jo yli kymmenen vuotta sitten. Tyrni-suihkuvoiteessa on vastustamattoman herkullinen appelsiinin tuoksu, eikä tuotteessa ole käytetty eteerisiä öljyjä. Hoitavan koostumuksen kärjessä on seesaminsiemenöljyä. Tuote vaahtoaa erittäin miedosti ja tuntuu ihanan pehmeältä.

KASVOPUTSARI

Kasvojen puhdistusaineissa on yhtä lailla laaja kirjo koostumuksia, joista valita. Tärppini: maitoputsari sekä vaahtoputsari, kuuluvat omien kategorioidensa suosituimpiin tuotteisiin.

🇫🇮 LAPONIE MILK CLEANSER 14,40€ / 100 ml (norm. 17,95€)

Hajusteeton, herkälle iholle kehitetty Laponie-puhdistusemulsio on maitoputsareiden aatelia. Minimalistisen brändin palkittu putsari sisältää vain 10 ainesosaa kuten rypsiöljyä, glyserolia ja ksylitolia. Lempeä koostumus puhdistaa iholta meikin ja lian, samalla hoitaen ja kosteuttaen. Tuotteella on Allergiatunnus.

MOSSA JUICY CLEAN -PUHDISTUSVAAHTO 9,95€ / 190 ml (norm. 11,90€)

Mossan persoonallinen ja rakastettu puhdistusvaahto on omaa laatuaan. Sulfaatiton koostumus on kuin moussen, emulsion ja vaahdon yhdistelmä. Se tuntuu iholla hellävaraisemmalta kuin perinteinen vaahtoputsari ja puhdistaa lian sekä meikin, valkoherukan hedelmähappojen kirkastaessa ihoa hellästi. Pesuelämyksen täydentää pehmeän makea tuoksu.

MOSSA JUICY SHAKE -SILMÄMEIKINPOISTOAINE 9,95€ / 100 ml (norm. 11,95€)

Käytätkö vedenkestävää meikkiä tai etsitkö muuten vain hellävaraista ja samalla vahvankin meikin poistavaa meikinpoistoainetta?

Mossan hedelmäinen Juicy Shake on kaksifaasinen meikinpoistoaine joka poistaa myös vedenkestävän maskaran, eikä kirvele silmissä.

VARTALOVOIDE

Valitsin tärppeihin kaksi kosteuttavaa ja ravitsevaa perusvoidetta kaikille ihotyypeille. Nimitystä 'perusvoide' ei kuitenkaan kannata tässä tapauksessa yhdistää apteekin perusvoiteisiin, jotka ovat tyypiltään erittäin riisuttuja. Luonnonkosmetiikan perusvoiteissa käytetään paljon erilaisia vitamiinipitoisia kasviöljyjä ja -uutteita ja ne hoitavat ihoa monipuolisemmin kuin apteekin perusvoiteet.

LAVERA ALL-ROUND CREAM 9,95€ / 150 ml

Tämä hoitava klassikkovoide kuuluu Laveran vanhimpiin tuotteisiin. Sitä voisi pitää luonnonkosmetiikan perusvoiteiden "äitinä" Weledan Skin Foodin ohella. (Skin Food vain ei ole vegaaninen.) All-Round Cream on paksua ja täyteläistä, mutta yllättää helpolla levittyvyydellään sekä ihotuntumallaan, joka ei ole yhtään tahmea. Voide imeytyy nopeasti ja siinä on miellyttävä pehmeänraikas tuoksu. All-Round Cream sopii kuivalle ja erittäin kuivalle iholle ja koko perheelle.

Hoitavien ainesosien sydämen muodostavat luomusheavoi, luomusoijaöljy ja luomumanteliöljy. Uudessa koostumuksessa on aloe veraa, vanhassa kehäkukkauutetta. Ruohonjuuren verkkokaupassa on vanhaa versiota, myymälöissä mahdollisesti kumpaakin versiota. Uusi on ilmestynyt ihan hiljattain.

🇫🇮 FRANTSILA PERUSVOIDE 23,99€ / 200 ml

Frantsilan perusvoide on sekin erittäin ravitseva ja soveltuu hoitamaan jopa atooppisen kuivaa ihoa. Voiteessa on korkea rasvaprosentti (43%), mutta tämäkään voide ei jää iholla tahmean tai rasvaisen tuntuiseksi. Hoitavan kasviöljypohjan muodostavat luomukookos- ja luomuauringonkukansiemenöljy. Antioksidanttinen ja antibakteerinen ratamouute rauhoittaa ihoa ja laskee tulehdusta.

Huomioitavaa: pakkauksessa lukee, että tuote on hajusteeton, ja hajuton se lähestulkoon onkin verrattuna moneen muuhun Frantsilan tuotteeseen, joissa on voimakkaampi yrttinen tuoksu. Voide ei kuitenkaan ole täysin hajusteeton, sillä se sisältää pienen määrän ylang ylangin eteeristä öljyä. Eteeriset öljyt luokitellaan hajusteiksi. (Vaikea sanoa, miksi Frantsila on painanut tuotteeseen 'hajusteeton'.)

Voiteessa on hyvin mieto tuoksu, joka on peräisin yrttiraaka-aineista kuten ratamosta, siankärsämöstä ja voikukasta. Ylang-ylangin tuoksu ei erotu.

KASVOVOITEET

Oletteko koskaan miettineet, miksi marjat ovat ihonhoidossa niin houkuttavia? ☺️ Puhutaan sitten normi- tai luonnonkosmetiikasta, marjat muodostavat erittäin vetovoimaisen aktiiviaineryhmän, jonka tehoilla voiteita markkinoidaan. Tällä saralla synteettiset aktiiviaineet häviävät matsin: kyllä vadelma ja mustikka vetoavat kuluttajaan aina enemmän kuin glyseroli ja ubikinoni. :)

Tässä kaksi ihanaa marjaista voidetta täynnä hyvää tekeviä antioksidantteja, polyfenoleita ja rasvahappoja. 🫐 Mustikkavoide sopii normaalista sekaiholle, Lakkavoide normaalista kuivalle iholle.

🇫🇮 FLOW COSMETICS MUSTIKKA-KASVOVOIDE 33,95€ / 30 ml

Riihimäkeläisen Flow Cosmeticsin suloinen Mustikka-voide on iholla kevyen tuntuinen ja imeytyy nopeasti. Se sisältää antioksidanttista mustikansiemenöljyä (joka muuten auttaa suojaamaan ihoa mm. älylaitteiden sinisen valon aikaansaamalta hapetusstressiltä), laventelivettä sekä laventeliöljyä (hyviä tasapainottamaan sekaihoa), arganöljyä, sheavoita sekä auringonkukansiemenöljyä, kaikki luomulaatuisia. Voiteessa on kerrassaan ihana raikas tuoksu, jossa makea laventeli saa seuraa geraniumin ja nerolin hienovaraisista kukkaisnuoteista.

MOSSA NUTRITIVE ANTIOXIDANT -KASVOVOIDE 11,50€ / 50 ml (norm. 14,90€)

Mossan niinikään ihanan tuoksuinen voide on täyteläisempi ja sopii Mustikkavoidetta paremmin kuivalle iholle. Luomulakkauute sisältää runsaasti ihoa suojaavia antioksidantteja kuten C-vitamiinia. Jojobaöljy, helokkiöljy ja sheavoi ravitsevat, pehmentävät ja kosteuttavat ihoa. Voiteessa on mieto ja pehmeän hedelmäinen tuoksu. Täyteläisyydestään huolimatta Lakkavoide imeytyy nopeasti. Iholle jää samettinen tunne.

SEERUMI

Mossa ja Flow jatkavat myös seerumitärppien puolella. Valintani edustavat kahta erilaista seerumityyppiä: Mossa on emulsioseerumilaatua, Flow vesivoittoisempi fluidiseerumi. Laatujen ero tulee öljyistä; emulsioseerumi sisältää enemmän öljyjä ja on siksi iholla pehmentävämpi.

Miksi käyttää seerumia? Siinä missä kasvovoiteen tehtävä on ennen kaikkea kosteuttaa ja suojata ihoa, seerumilla tuot ihoon kohdennettuja täsmävaikutuksia. Seerumi on paras tuote esimerkiksi häivyttämään pigmenttimuutoksia tai silottamaan juonteita. Toki on myös kosteuttamiseen luotuja seerumeita, ja näillä tuot ihoon vielä tehokkaammin syvälle imeytyvää ja ihoa täyteläistävää kosteutta.

MOSSA GLOW COCKTAIL ILLUMINATING -SEERUMI 9,95€ / 30 ml (norm. 12,95€)

Mossan Glow Cocktail -seerumi sisältää hedelmähappoja, jotka kirkastavat ihoa ja häivyttävät pigmenttimuutoksia. Hedelmähappoja on sekä puhtaan maitohapon että kvittenuutteen muodossa (kvitten sisältää luontaisesti hedelmähappoja). Happojen pitoisuus on mieto, mutta ihan herkimmälle iholle en tätä suosittelisi. Jojobaöljy, sodium pca ja hyaluronihappo tuovat seerumiin myös mukavasti kosteuttavan ja pehmentävän vaikutuksen. Makean hedelmäinen tuoksu on herkullinen!

🇫🇮 FLOW COSMETICS HYALURON & PROBIOTICS -SEERUMI 44,95€ / 30 ml

Yksi parhaita kosteuttavia seerumeita jonka tunnen, tykkään Flow'n seerumin kokoonpanosta valtavasti. Tässä toimii kaikki: tuoksu, koostumus ja ihotuntuma.

Ruusuvesi, laadukkaat probiootit, hyaluronihappo, antioksidanttinen mustikansiemenöljy ja ihoa uudistava porkkanansiemenöljy tekevät Flow’n seerumista mainion cocktailin joka syväkosteuttaa, pehmentää ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.

KÄSIVOIDE

Allekirjoittanut on kovin ihastunut laventelin tuoksuun, ja niinpä tähän valikoitui kaksi laventelin tuoksuista käsivoidetta :) Hajusteherkillekin löytyy hienoja vaihtoehtoja, kuten Alga Cicosan Reparative-käsivoide erittäin kuivalle iholle.

🇫🇮 MOI FOREST LAVENDER FOREST DUST -KÄSIVOIDE 14,95€ / 50 ml

Metsäpöly-kosmetiikan pioneereihin lukeutuvan Moi Forestin käsivoiteet ovat koostumukseltaan kevyen ja keskitäyteläisen välimaastossa. Nopeasti imeytyvä koostumus sopii oivasti käytettäväksi pitkin päivää tarpeen mukaan; iho ei jää tahmeaksi. Voiteen juju on patentoidussa Reconnecting Nature -mikrobiuutteessa, joka auttaa vahvistamaan ihon mikrobiomia ja näin korjaamaan ihon suojamuuria. Sheavoi pehmentää, puolukka- ja kaurauute hoitavat ja rauhoittavat ihoa. Jos laventelin tuoksu ei nappaa, voiteesta on myös neutraalin tuoksuinen versio.

URTEKRAM SOOTHING LAVENDER -KÄSIVOIDE 4,95€ / 75 ml

Urtekramin käsivoiteet kuuluvat ensimmäisiin luonnonkosmetiikan käsivoidesuosikkeihini. Ne ovat noista ajoista kymmenen vuoden takaa vielä parantuneet. Tuoksuvaihtoehtoja on useita, joista oma suosikkini on pehmeä ja rentouttava laventeli. Urtekramin Laventeli-käsivoiteen koostumus on täyteläisempi ja minun kuivalle iholleni sopivampi kuin Moi Forestin, mutta Moi Forestin voiteessa laventeliöljy on vielä aavistuksen ihanamman tuoksuinen.

Urtekramin ravitseva ja yllättävän monipuolisen koostumuksen omaava voide sisältää mm.  sheavoita, aloe veraa, manteliöljyä, oliiviöljyä, kamomillaöljyä, hyaluronihappoa ja peptidejä. Upea hinta-laatu-suhde.

DEODORANTTI

Luonnonkosmetiikan deodorantit toimivat samalla periaatteella kuin synteettisetkin; hajuja aiheuttavia bakteereita neutraloiden. Hien eritystä ehkäisevää antiperspirantti-koostumusta ei luonnonkosmetiikan keinoin ole kuitenkaan mahdollista valmistaa, sillä hikitiehyitä tukkivat alumiinisuolat ovat luonnonkosmetiikassa kiellettyjä.

🇫🇮 RIMITA DEODORANTTI 11,95€ / 50 ml

Tässä on mahdollisesti Suomen kehutuin luonnollinen deodorantti. Olen kuullut niin monen vannovan tämän nimeen kuluttajista ammattilaisiin, että olin jo sen perusteella vaikuttunut Rimitan deosta ennen ensimmäistäkään testirullausta kainaloon. Ruohonjuuri-yhteistyön myötä pääsin viimein tutustumaan kehuttuun hienhajun karkottajaan, ja toimiihan se. 👍 Deo ei ole yhtenäkään päivänä pettänyt. Pidän aivan erityisesti Rimita-deodorantin pehmeästä tuoksusta, se on todella miellyttävä ja poikkeaa edukseen luonnonkosmetiikan usein yrttisistä tai voimakkaista dödö-tuoksuista.

Jos jotain, niin itse kuitenkin pidän ehkä vähän nopeammin kuivuvasta koostumuksesta. Rimitan deo on märän emulsiomaista ja sen kuivumista on odotettava tovi. Samalla koostumus tuntuu kuitenkin hyvin hellävaraiselta, eikä se aiheuta minkäänlaisia ihotuntemuksia. Koostumus on alkoholiton. Elämän varrella on tullut testattua kirveleviä ja ihon punoittavaksi ja kutisevaksi jättäviäkin deodorantteja.

LAVERA NATURAL & INVISIBLE -DEODORANTTI 9,95€ / 50 ml

Laveran deodorantin tahraamaton koostumus suojaa sottaamatta ja kuivuu nopeasti. Tuoksu on neutraalin raikas ja unisex-tyyppinen. Myös tämä deodorantti toimii minulla moitteettomasti, eikä ole kertaakaan päästänyt hajuja läpi.

Lavera uudisti deodoranttikoostumuksensa perin pohjin runsas vuosi sitten, ja uusi koostumus yllätti positiivisesti myös minun kainaloni. Teho on niin luotettava, että olen käyttänyt Laveran deodorantteja antiperspirantin rinnalla. (Kuten aiemmin kerroin, hikoilen nykyään paljon runsaammin ja hikeni haisee ilman tehokasta deodoranttia. Tämän myötä minusta on tullut huomattavasti vaativampi deodoranttien testaaja!)

HAMMASTAHNA

Luonnonkosmetiikan hammastahnat eroavat normikosmetiikan hammastahnasta jo sillä, etteivät ne koskaan sisällä mikromuovia. Niissä on myös tyypillisesti paljon miedompi vaahtoavuus (tai ne eivät vaahtoa ollenkaan) ja ne ovat hellävaraisempia. Saatavilla on sekä fluorillisia että fluorittomia tahnoja.

🇫🇮 FRANTSILAN FENKOLI-PIPARMINTTU-HAMMASTAHNA FLUORILLA 7,90€ / 75 ml

Vaahtoamaton, ihanan makuinen hammastahna joka sisältää fluoria sekä 20% ksylitolia. Tykästyin valtavasti fenkoli-piparminttu-makuun, ja tästä on tullut viime aikojen lempparihammastahnani. Jää käyttöön! Mintun taso on miellyttävä eikä kirvele suussa - todennäköisesti siksi, että kyse on luonnollisesta piparminttuöljystä eikä synteettisestä mentolista. Tavallinen mentolihammastahna saa suussani usein aikaan epämiellyttävän polttelevan tunteen.

Frantsilan hammastahna jättää hampaat superpuhtaan ja sileän tuntuisiksi. Jos on tottunut vaahtoavaan hammastahnaan, vaahtoamaton voi tuntua hassulta, mutta on suun kannalta paljon hellempi vaihtoehto. Vaahtoamaton tahna pesee hampaat yhtä tehokkaasti kuin vaahtoava, vailla aftojen riesaa. Frantsilan hammastahnasta on myös fluoriton vaihtoehto.

LAVERA COMPLETE CARE MINTTU-HAMMASTAHNA FLUORILLA 3,90€ / 75 ml (norm. 4,95€)

Laveran hammastahnoissa on miedosti vaahtoava koostumus. Complete Care Minttu on tahnoista suosituin ja muistuttaa eniten "normihammastahnaa", sillä erotuksella, että koostumus on hellävaraisempi ja minttuisuus paljon miedompi kuin synteettisissä tahnoissa. Kevyesti lakritsin makuinen fluoriton koostumus sisältää salviaa ja lakritsiuutetta. Tosi miellyttävän makuinen tämäkin!

Oma suosikkini Laveran tahnoista on kuitenkin hampaita kirkastava Whitening-hammastahna. Juon paljon kahvia ja tykkään välillä käyttää tällaisia tummentumia kirkastavia tahnoja neutraloimaan kahvin värjäävää vaikutusta. Lavera on kehittänyt luonnollisen bambu-selluloosayhdisteen, joka vaalentaa tummentumia hellävaraisesti. Whitening-tahna on fluorillinen.

SAIPPUA

Viimeisenä meidän kaikkien todennäköisesti eniten käyttämä kosmetiikka/hygieniatuote: vanha kunnon käsisaippua. (Käsi ylös - kuka ei käytä käsisappuaa..?) ⠀⠀

Perinteisin saippuamuoto on palasaippua, joka valmistetaan saippuoiduista rasvoista ja öljyistä. Normikosmetiikan puolella palasaippuan rasvat ovat tyypillisesti eläinperäistä talia, palmuöljyä tai eristettyjä rasvahappoja. Näihin koostumuksiin voi liittyä eettisiä ongelmia, mutta ennen kaikkea niiden sisältämät rasvat eivät hoida ihoa. (Laadukkaiden) luonnollisten sekä tarkoituksella ylirasvoitettujen saippuoiden sisältämät kasvirasvat ja -öljyt puolestaan hoitavat ja kosteuttavat ihoa. Tarkoin valitut eteeriset öljyt tuovat saippuaan oman aisteja hemmottelevan lisänsä.

Nurmen hienostuneet saippuat ovat esimerkki korkealaatuisista 100% luonnollisista ja vegaanisista saippuoista. Ruohonjuuren tammikuun tarjouksiin kuuluu mm. herkullisen appelsiinin tuoksuinen Tyrni-Appelsiini-saippua, raikkaan citronellan tuoksuinen, mineraalirikasta merisuolaa sisältävä Sea Mineral -saippua sekä runsaasti vaahtoava, sitruunaruohon tuoksuinen Super Foaming Lemongrass -saippua. Hinnat 5,95€ / 100 g (norm. 7,95€).

Saippuan emäksinen pH voi kuivattaa joidenkin ihoa hoitavista rasvoista huolimatta. Tällöin parempi valinta on saippuaton nestesaippua, kuten 🇫🇮 Taika -käsisaippua (6,95€ / 250 ml), joka nimestään huolimatta ei sisällä saippuaa vaan muita tensidejä. Saippuan pH on tällöin neutraalimpi. Taikan suosittu greipin ja makean sitruksen tuoksuinen käsisaippua sisältää mm. kosteuttavaa manteliöljyä.

*

Hei, olisi kiva kuulla: kuinka moni teistä lukijoista ei käytä luonnonkosmetiikkaa?

Kiinnostaisiko teitä joskus kokeilla?

Toivottavasti näistä vinkeistäni löytyi inspiraatiota tuotekokeiluihin. Saattoihan vinkeistä olla iloa myös teille, jotka jo käytätte luonnonkosmetiikkaa. :)

38 kommenttia
16.01.2023

"Pöllövoide" meni läpi: valmistuin luonnonkosmetiikan tuotekehityksen kurssilta!

Sain tänään tiedon, että luonnonkosmetiikan tuotekehityksen lopputyöni meni läpi ja olen nyt valmistunut kurssilta! ☺️

Olen tosi iloinen :)

Olen opiskellut viimeiset kaksi vuotta luonnonkosmetiikan verkko-opisto Formula Botanicassa. Minun ei ollut alkujaan tarkoitus edes tehdä lopputyötä, sillä menin kursseille vain syventämään tietojani kosmetiikan raaka-aineista. Ajattelin, etten tee itse tutkinnolla mitään, koska eihän minusta tule kosmetiikan tuotekehittäjää.

No, ei tulekaan, mutta lopulta kaikki kurssit käytyäni aloin miettiä, että olisinhan aika tyhmä, jos en edes yrittäisi tehdä lopputyötä. Mitä siinä menettää. (Itse asiassa perfektionisti voi menettää aika paljonkin hermojaan ja mielenrauhaansa, jos ei saa viilattua hommaa standardiensa mukaiseksi... 🙈)

Lopputyömotivaatiota heikensi sekin, että olin opintojen aikana suunnitellut mielestäni ihan tosi hyvän kaksifaasisen unelma-kasvoveden, jonka kuvittelin tekeväni loppukokeeseen jos siihen osallistuisin, - ja sitten kävikin ilmi, että lopputyöhön vaadittiin emulsio. Tämä tuntui todella tylsältä, sillä kurssilla harjoitellaan paljon brändin rakentamista, ja olin rakentanut oman brändini voiteettomien tuotteiden varaan. Koko brändini idea siis tyhjeni lopputyön muodon myötä.

Päätin kuitenkin yrittää. Kehitin ruusunmarja-teemaisen kasvovoiteen, jonka aktiiviaineina on ruusunmarjaa kolmessa muodossa: öljynä, uutteena ja jauheena. Kaikki nämä tuovat voiteeseen myös herkullisen kelta-oranssin sävyn. Täydensin ruusunmarjatrion vielä bakuchiolilla, koska tykkään siitäkin ainesosasta. Voidepohjassa on argan- ja makadamiansiemenöljyä, kaakaovoita, appelsiininkukkavettä ja helichrysum- eli italianolkikukkavettä. Kaikki ihoa kosteuttavia sekä ihon ikääntymisen merkkejä lievittäviä ainesosia.

(Lopputyön palautettuani mua alkoi harmittaa, etten tunkenut joukkoon vielä kastepapu-uutetta..! Sitten olisi ollut ultimaattinen luonnollinen anti-age-voide... Kastepapu vain on hankalasti saatavilla oleva ainesosa enkä tälläkään hetkellä löydä sitä niiltä toimittajilta, joita koulun aikana käytin.)

Mulle oli myös selvää, että mun tuotteeseen tulee jollain tapaa liittyä pöllö. ❤️ Pöllöstä tuli mun kuvitteellisen brändin anti-age-linjan tunnushahmo, ja mun anti-age-linja kantaisi nimeä The Wise Owl. Koska pöllöt ovat viisaita, ja ihonhoito luonnon ainesosilla on vanhaa kansan viisautta. (Ja lisäksi pöllöt ovat sympaattisia. Mun ihonhoitolinja olisi ystävällinen ja helpostilähestyttävä.)

Mun kuvitteellisen brändin nimi olisi Sanning Skincare. Sanning on ruotsia ja tarkoittaa 'totuutta'. Mun alkuperäisessä brändäysideassa tuotteet keskittyisivät siihen mikä on olennaista ja "totta" iholle. Totta on se, että iho tarvitsee vettä ja lipidejä. (Iho ei tarvitse voiteita.) No, tätä mä en sitten avannut lopputyön vastauksissa, koska oli pakko suunnitella voide. :D

Jännitti kamalasti menisikö lopputyö läpi, koska ajattelin, että ehkä mun työssä näkyy, että en ole niin kiinnostunut voiteista. Lopulta tietysti vain sillä on läpäisyn kannalta merkitystä, onko resepti toimiva ja turvallinen, mittasuhteet ja prosentit oikein jne. Ja että tuote on oikein säilötty ja eteeristen öljyjen osalta noudatetaan lakisääteisiä turvarajoja.

Mun Triple Rosehip -voiteeseen tuli muuten neljää eteeristä öljyä: laventelia, greippiä, mandariinia ja porkkanaa. Näistä syntyi persoonallinen ja juureva tuoksu. Porkkanansiemenen eteerisen öljyn vahva tuoksu jakaa mielipiteitä, mutta mä kuulun sen faneihin. Ihastuin tähän porkkanakellarimaiseen tuoksuun muinoin Honoré des Présin Love Les Carottes -hajuvedessä, ja oli hauskaa päästä itse luomaan jotain tällä jännällä raaka-aineella. Porkkanansiemenöljy on myös anti-age-vaikutteinen.

Nyt on mielenkiintoiset opinnot läpikäytynä ja repussa paljon uutta osaamista ja ammattitietoa.  :)

Suunnittelen jo ilmoittautuvani uudelle kurssille: luonnonkosmetiikan anti-age-tuotteiden tuotekehitys. ☺️ Tiedonjano kasvaa syödessä....

Ehkä sen kurssin lopputyöhön löydän jo jostain kastepapu-uutetta..! 😀

.

P.S. Ostaisitteko Pöllö-voiteen?  

P.P.S. Muille tuotekehityksestä kiinnostuneille: Formula Botanicaan otetaan uusia oppilaita kahdesti vuodessa, tammikuussa ja heinäkuussa. Alkuvuoden kurssi-ilmoittautuminen alkaa huomenna. Jos purkit ja mömmöt kiinnostavat, ei muuta kuin tutustumaan kyseiseen kouluun, sieltä ovat monet alalla menestyneet tyypit Suomessakin valmistuneet. :) Kurssit eivät ole halpoja, mutta koulun taso ja sen tarjoama tieto mielestäni hintansa väärti.

54 kommenttia
14.01.2023

Oman talon parhaat: vuoden kiinnostavimmat uutuudet ja ilmiöt

"Vuoden parhaat" -teema jatkuu. :)

On antoisaa tehdä töitä Suomen suurimpiin kuuluvan kosmetiikan maahantuojan tiimissä, ei vähiten siksi, että pääsen tutustumaan valtavaan määrään erilaisia sarjoja ja tuotteita. Kuulun myös työryhmään, joka käy läpi potentiaalisia uusia sarjoja, joita harkitaan otettavaksi maahantuojan portfolioon. Viime vuonna talliin liittyi useampi ihka uusi sarja, joka on mennyt meikäläisenkin analyysin läpi, ja on ollut kiinnostavaa seurata niiden vastaanottoa. Sarjoihin syntyy hyvin erityislaatuinen suhde, kun niiden taivalta on saanut seurata alusta saakka.

Tässä postauksessa haluan nostaa esiin "oman talon" parhaita uusia tuotteita ja sarjalanseerauksia. Listan tuotteet heijastavat myös tämän hetken ilmiöitä ja trendejä.

💎 MINIMALISMI nousee erittäin vahvana trendinä. Yhä useampi kuluttaja kyseenalaistaa käytössä olevien tuotteiden määrän ja tarpeellisuuden, samalla kun yksinkertainen rutiini koetaan raikkaana ja viehättävänä pitkään vallalla olleen aasialaistyyppisen moniaskel-rutiinin jälkeen. Meidän tuotteet -> Sapienic, Urang.

💎 HERKÄN IHON TUOTTEET kasvattavat suosiotaan. Tämä liittyy siihen, että ihon herkkyysreaktiot ovat yleistyneet ja yhä useampi määrittelee ihonsa herkäksi, mutta myös siihen, että hellävarainen ihonhoito on muutenkin pinnalla ja kuluttajat tarttuvat mieluusti lempeinä mainostettuihin tuotteisiin. Tämä näkyy mm. maito- ja öljyputsareiden suosion kasvuna sekä hajusteettoman tuotevalikoiman laajenemisena. Meidän tuotteet -> Taika Sensitive, Lavera Fragrance Free

💎 MIKROBIOMIN HUOMIOIVA IHONHOITO trendaa yhä vain voimakkaammin. Ilmiö liittyy osin herkkään ihoon, mutta myös yleisesti hyvinvoinnin trendiin, jossa halutaan hidastaa ja palata luontoon. Metsäkylvyt ovat esimerkki luontoihonhoidosta. Meidän tuotteet -> Sapienic (ja Esse).

Samalla kuitenkin....

💎 HAPOT JA AKTIIVIT jatkavat myös vahvana trendinä. AHA-hapot, C-vitamiini, A-vitamiini ja luonnollisista vastineista erityisesti bakuchiol ovat kovaa huutoa ja edustavat tuloksellista anti-age-trendiä. Kuluttajat ovat nyt tietoisempia tehomolekyyleistä kuin koskaan, ja purkkien kyljestä haetaan korkeita prosentteja ja uskottavia aktiiveja. Meidän tuotteet -> Mádara PEEL-seerumi, Mádara Custom Actives, Tash Retinoil Bakuchiol.

💎 MONITOIMITUOTTEET jatkavat pienempänä mutta merkittävänä ilmiönä. Klassisten monitoimibalmien ja 2-in-1-pesutuotteiden rinnalle on noussut elegantteja innovaatioita kuten putsarin & seerumin yhdistelmä sekä hyperpigmentaatiota vaalentava UV-suojallinen kosteusvoide. Meidän tuotteet -> Tash Prep Cleanser, Kjaer Weis The Beautiful Primer, Patyka Dark-Spot Correcting Fluid SPF 30.

⭐️ TASH SISTERHOOD

Ruotsalainen Tash Sisterhood on yksi kiinnostavimpia, laadukkaimpia ja huolellisimmin brändättyjä uusia sarjoja joihin olen tutustunut vuosikausiin. Markkinointi-orientoitunut kun olen, tarkastelen kosmetiikkasarjoja aina kaikista aspekteista, en pelkästään koostumusten ja ainesosien näkökulmasta. Tuotesarjan brändäys esteettisine valintoineen, viestintätapoineen ja tarinoineen on todella olennainen osa kokonaisuutta. (Vai ostaisitko sinä tehokkaaksi mainostetun nimettömän anti-age seerumin halvan näköisessä muovirasiassa Tori.fi'stä..? Kärjistettynä esimerkkinä.)

Tash on valtavan hieno brändi, jonka kaikki yksityiskohdat on hiottu pieteetillä. Ainesosat ovat korkealaatuisia, asenne kunnianhimoinen, pakkaukset kauniita ja valikoimassa uniikkeja tuotteita joita ei löydy muilta kilpailijoilta. Tuotteilla on vaativimpiin kuuluva NaTrue-sertifikaatti, joka sallii vähiten kompromisseja. Kirsikkana kakun päällä perustajat Håkan ja Louise ovat mitä lämminhenkisimpiä ihmisiä ja alaan syvästi paneutuneita, ja luotsaavat sarjaa isolla sydämellä.

Tashin tähtituotteisiin lukeutuvat paljon hehkuttamani Retinoil Bakuchiol -öljyseerumi sekä uniikki sävytetty kasvoseerumi, Epic DD Glow Serum SPF 15. Täysin ainutlaatuinen tuote on myös Prep BHA Cleanser; hybridituote, jota voi käyttää sekä putsarina että kosteuttavana ja ihoa kirkastavana seerumina (!).

⭐️ MÁDARA-UUTUUDET; CUSTOM ACTIVES, PEEL-SEERUMI, UUDET CC-SÄVYT, KULMAGEELIT...

Oh, jos minulta kysytään, 2022 oli todellinen Mádaran vuosi. Välillä minusta on tuntunut, että Mádara lanseeraa uusia tuotteita vähän turhankin tiheästi, mutta vuoden 2022 lanseeraukset olivat kaikki erilaisia, hienoja ja perusteltuja.

Tehotiivisteistä muodostuva Custom Actives -sarja lanseerattiin viime vuonna uudestaan ja se tuli laajempaan jakeluun. Seerumeita ja öljyjä kun rakastan, Custom Actives on kuin suoraan luotu meikäläiselle. Sarjassa on sekä vesi- että öjypohjaisia tehotiivisteitä ja joukosta on löytynyt useita suosikkeja, kuten silmänympärysturvotusta lievittävä kofeiini-tiiviste sekä superihanan tuoksuinen sekä tuntuinen Strawberry Vitamin Blend -mansikkaöljy. Pikkuiset 17,5 ml pullot kulkevat näppärästi mukana! Tämä sarja on mulle rakkautta!

Legendaarinen City CC -värivoide sai seuraa kahdesta uudesta sävystä, ja näistä löytyi nyt minullekin sävy: päivettyneen ihon lämmin Tan. En ole aikoihin käyttänyt Mádaran CC:tä, koska aiemmissa sävyissä ei ollut haastavalle (ja alati tummenevalle...) ihonsävylleni sopivaa sävyä. Uuden Tan-sävyn myötä tuote palasi käyttöön, ja muistin jälleen, miksi City CC on niin valtavan suosittu. Ollakseen suojakertoimellinen tuote, siinä on todella hyvän tuntuinen ja miellyttävästi levittyvä koostumus.

Peel-sarja kasvoi Intense Peel- seerumiuutuudella, joka on nyt Mádara-valikoiman tehokkain happotuote 10% maitohappopitoisuudellaan. Minimalistinen inci on yksinkertaisen tehokas ja tarjoilee iholle hedelmähappojen ohella kosteuttavaa glyserolia ja 1% hyaluronihappoa.

Kenties ihan hienoin lanseeraus olivat kuitenkin joulukuussa ilmestyneet uudet kulmakarvatuotteet: sävytetyt Grow & Fix -kulmakarvageelit. Muuta en ole kulmakarvoissani käyttänytkään kun nämä sain testiin. 😍

⭐️ URANG CACTUS OASIS CREAM

Urangin erittäin raikas ja samalla ylellisen sileän tuntuinen kaktusviikunavoide sammuttaa kosteusköyhän ihon janon.

Suurella mielenkiinnolla seuraan luonnonkosmetiikan koostumusportfolion kehitystä. Urangin hienostuneen raikas Cactus Oasis Cream edustaa aivan uusimpiin kuuluvaa koostumustyyppiä, ns. "sorbettiemulsiota". Normikosmetiikan puolella tämä viileän raikas vesimäinen ja kuohkea geeliemulsio luodaan mm. käyttämällä runsaasti silikoniyhdisteitä ja erityisiä emulgaattoreita, mutta koska luonnonkosmetiikassa ei sallita silikoneja ja ainesosamahdollisuudet ovat muutenkin hyvin rajatut, tällainen erikoiskoostumus ei ole onnistunut luonnollisella reseptiikalla

- Paitsi aivan viime vuosina, kun uusi luonnollinen esteriteknologia (muiden muassa) on avannut mahdollisuuksia uudenlaisten luonnonkosmetiikkatuotteiden kehitykselle. Monia sorbettiemulsioita ei vielä markkinoilla näy, ja Urangin Cactus-voide on yksi harvoista.

Kokeilepa tätä voidetta, jos:

🔸 et tykkää raskaista voidekoostumuksista

🔸 et tykkää perinteisestä geelistäkään

🔸 haluat hoitaa ihoasi vesivoittoisilla kosteustuotteilla

🔸 pidät raikkaista ja kevyistä koostumuksista jotka imeytyvät nopeasti

🔸 käytät mielelläsi elämyksellisiä ja "tavanomaisen yläpuolella" olevia tuotteita

Urangista kun on kyse, Cactus Oasis Cream on pakattu täyteen laadukkaita hoitavia aineita kuten kaktusviikunauutetta (71,6%), skvalaania, keramideja, centella asiaticaa ja kamomillaa. Cactus-voiteen vaikutus on kosteuttava, rauhoittava ja antioksidanttinen.

⭐️ KJAER WEIS THE BEAUTIFUL PRIMER

Kjaer Weisin luksus-primer yhdistää ihonhoitotuotteen, meikinpohjustuksen ja kuultotuotteen. Ihastuttava ylellisyystuote ei yli kuuden kympin hinnallaan varmasti ole joka pirkon juttu, mutta jos tähän rohkaistuu satsaamaan, ei varmasti pety.

Hehkuprimereita ja kuultavia viimeistelytuotteita on markkinoilla pilvin pimein, mutta ei sertifioituna luomukosmetiikkana. The Beautiful Primer on Cosmos Organic -sertifioitu ja sisältää mm. luomulaventelivettä, luomuoliiviöljyä, skvalaania, kaurauutetta sekä luontaisena Botoxina kaltaisena ihon silottajana tunnettua parakrassi-kukan uutetta.

The Beautiful Primer tuntuu iholla kuin kevyeltä kosteusvoiteelta ja jättää iholle todella kauniin, hillityn ja luonnollisen kuullon. Tuotetta voi käyttää yksinään "second skin" -tuotteena, meikkivoiteen alla pidentämässä meikin kestoa tai meikkivoiteeseen sekoitettuna tuomassa meikkipohjaan kevyttä kuultoa.

Ihastuin käyttämään The Beautiful Primeria kesällä niin kasvoilla kuin dekolteellakin. Sen jättämä kuulto on ihastuttavan hienovarainen eikä tuo kimaltavaa diskopallo- tai vahvaa helmiäisefektiä.

Tässä kesäisessä kuvassa minulla on kasvoilla The Beautiful Primeria pohjustuksena ja sen päällä sekoitus Novexpertin Caramel Cream BB-voidetta sekä The Beautiful Primeria.

Tässä on upein primer, jonka tunnen. Synteettisiä primereita en ikimaailmassa enää käyttäisikään.

⭐️ LAVERAN HAJUSTEETTOMAT TUOTTEET

Laveran uudet herkän ihon hajusteettomat tuotteet ovat ihan killereitä. Oikeasti! Näiden myötä voi laittaa "jauhot kurkkuun" niillekin, jotka kritisoivat Laveraa etanolin käytöstä tuotteissaan; uudet Basis Sensitiv Fragrance Free -tuotteet ovat nimittäin myös vapaat alkoholista. Ne ovat näin ollen Laveran ainoat alkoholittomat ihonhoitotuotteet.

Uskaltaisin väittää, että uusi Calming Night Cream on nyt Laveran kosteuttavimpia kasvovoiteita Re-Energizing Sleeping Creamin ohella. Mediumtäyteläinen, ihanan tuntuinen koostumus sisältää mm. luomusheavoita, luomukookosöljyä, luomumanteliöljyä, luomuoliiviöljyä, luomu-aloe veraa, ksylitolia sekä ektoiinia, joka on markkinoiden uusimpia kosteuttavia superainesosia (- ja kallis raaka-aine! sain juuri kuulla haastatellessani Laponien kemistiä, joka ylisti tätä ainesosaa).

Myös sarjan päivävoide on hyvä, mutta yövoide on ylellisemmän tuntuinen. Sarjaan kuuluu myös hajusteeton puhdistusvaahto.

⭐️ SAPIENIC

Sapienic on ultraminimalistisessa konseptissaan lähes kapinallinen - ja juuri siksi aivan valtavan virkistävä ja kiinnostava tulokas kentälle.

Eteläafrikkalainen sarja on Essen perustajan Trevor Steynin luomus, ja vie Essen mikrobiomiajattelun vielä pidemmälle. Iho halutaan yksinkertaisesti jättää kemiallisesti niin rauhaan kuin mahdollista, jotta emme liian voimakkailla tai muuten vain tarpeettomilla tuotevalinnoilla häiritsisi mikrobiomin tasapainoa. Terve ja monimuotoinen mikrobiomi on avain terveeseen ihoon. Totta kai myös elämäntavat ovat suuressa roolissa.

Sapienicin jopa vain kahdesta tuotteesta koostuva (ja voiteeton!) ihonhoitorutiini ravistelee ajattelemaan. Vaikka ei lähtisikään kokonaan toteuttamaan Sapienicin näkemystä, sarjan sanoma on hyvä herättelijä sille, millä lailla ihonhoitoon suhtaudumme. Mikä on lopulta olennaista. Jos jotain, Sapienicin minimalismi muistuttaa siitä, ettei ihon "hoito" suinkaan välttämättä ole sitä, mitä ihollemme laitamme, - vaan mitä jätämme pois. Valitettavasti moni saattaa pilata ihonsa ylihoitamalla, ja paras resepti onkin karsia, ei lisätä.

Sapienic sopii erityisen hyvin tilanteeseen, jossa iho on stressaantunut, suojabarriääri vaurioitunut ja iho "sekaisin". Sapienicin tuotteilla ihon kaaoksen voi tehokkaasti resetoida. Tuotteet ovat tulehdusta laskevia ja suojamuuria vahvistavia ja rauhoittavat, kosteuttavat ja ravitsevat ihoa.

Sapenicilla ihoa hoidetaan "minun" tavallani, eli voiteettomasti. Voiteiden sijaan iho kosteutetaan seerumilla sekä öljyllä. SOS-tuotteena sarjassa on öljypohjainen boosteri, jota voi käyttää kuuriluonteisesti pari kertaa vuodessa, jos iho oikein kenkkuilee. Ihon puhdistukseen Sapienic suosittaa pelkkää vettä, ja jos iholla on meikki- tai aurinkovoidepohjaista likaa, iho pestään savipohjaisella lempeällä emulsioputsarilla.

Fanitan ihan hulluna Sapienicia! Huikeaa, että jokin sarja uskaltaa olla näin kontroversiaalinen.

Jos sinulla on ongelmaiho ja tuntuu, että olet kokeillut jo kaikki keinot - kokeile vielä Sapienic. Sarja on saatavilla mm. Sokoksella ja Ruohonjuuressa.

⭐️ TAIKA SENSITIVE

Lisää hajusteettomia uutuuksia herkälle iholle! On kyllä ollut herkän ihon vuosi. Olen löytänyt viime vuonna enemmän hajusteettomia huipputuotteita kuin koskaan aiemmin..! 👌

Kotimainen edullinen luonnonkosmetiikkasarja Taika vahvisti asemaansa lanseeraammalla hajusteettoman tuotesarjan. Ja miten hyvä se onkaan! Sensitive-linjan koostumukset ovat onnistuneet ihan nappiin: kauraöljyä, keramideja sekä rypsiä sisältävät seerumi, naamio ja kasvovoide ovat todella miellyttävän ja kosteuttavan tuntuisia ja putsari kahmii kiitoksia iholta täydellisesti huuhtoutuvalla koostumuksellaan.

Sarjan tehoaineisiin kuuluva kaura tuo tuotteisiin viehättävän pehmeän kauraisen tuoksuhäivähdyksen. Ja kun hintapiste näillä tuoteilla on kympin kieppeillä, voiko muuta kuin peukuttaa.

⭐️ COULEUR CARAMEL

Hieno sarja täydentämään luonnonkosmetiikan värikosmetiikan tarjontaa, joka meillä Suomessa on harmillisen niukka - etenkin kivijalassa.

Ranskalainen Couleur Caramel on luomumeikkien pioneereja ja Euroopassa tunnetuimpia luonnonkosmetiikan meikkisarjoja. Oltuaan jonkin aikaa poissa Suomen markkinoilta se palasi upeasti uudistuneena. Sarjan vahvuuksiin kuuluu laadun ohella sen monipuolisuus: Couleur Caramelilta löydät ihan kaikki meikkituotteet mattaprimereista kulmageeliin ja huulikiilloista eyelinereihin.

Tuotteista edukseen erottuvat mielestäni erityisesti maskarat sekä ällistyttävän pigmenttiset huulikiillot. Myös poskipunien sävyvalikoima saa allekirjoittaneen kuolaamaan. Huokosia blurraavia mattaprimereitakin on jopa kaksi erilaista.

Couleur Caramel -tuotteisiin pääsee parhaiten tutustumaan Stockmanneilla. Couleur Caramelin meikit ovat saatavilla kaikissa Stockmann-myymälöissä (tosin eivät kaikki sarjan tuotteet. Koko Suomen valikoima on saatavilla vain Joliessa.)

⭐️ PATYKA DARK SPOT CORRECTING FLUID SPF 30

Tämä tuote tulikin jo esiteltyä alkuperäisellä Vuoden Parhaat Tuotteet -listalla, mutta sillä on ilman muuta paikka myös täällä :) Patykan hienostuneita aurinkovoidekoostumuksia ei voi kuin ihastella, ja jos et ole niihin jo tutustunut, niin miten olisi tuleva kesä..?

Ihon hyperpigmentaation vaalennus ja ehkäisy on sekin kasvuaan jatkava trendi. Patykan Dark Spot Correcting Fluid SPF 30 yhdistää samassa pullossa kosteusvoiteen, anti-hyperpigmentaatiovoiteen sekä aurinkovoiteen. Kyllä ne Ranskassa tietävät, mitä tekevät.

Patyka on nyt asettanut aurinkosuojatuotteillaan riman niin korkealle, että saa nähdä, pystyykö sitä kukaan alan tekijä ylittämään.

⭐️ AIMÉE DE MARS

Viimeisenä: Aimée de Mars -tuoksut.

Hajuvesien kategoria on yksi vaikeimmista luonnonkosmetiikan sisällä. Tämän voi todeta helposti vain kävelemällä sisään lähimpään kosmetiikkamyymälään: luonnolliset hajuvesibrändit voi laskea yhden käden sormilla - tai ei yhdenkään.

Miksi kategoria on haastava? Ainakin kahdesta syystä. Aidot, 100% luonnolliset tuoksut ovat tyyliltään ja olemukseltaan hyvin erilaisia kuin synteettiset valtavirtakosmetiikan tuoksut, ja kuluttajat ovat tottuneet valtavirtatuoksujen maailmaan. Se, mitä pidetään hajuvetenä, assosioituu useimpien päässä synteettisiin tuoksukemikaaleihin. Siksi luonnollisia tuoksuja saatetaan pitää erikoisina ja vaikeastilähestyttävinä.

Huono kestävyys on toinen syy. Luonnon raaka-aineissa ei ole yhtä kestäviä - tai ainakaan yhtä paljon fiksatiiveja, kuin synteettisissä tuoksuraaka-aineissa, minkä vuoksi luonnolliset hajuvedet eivät usein pysy iholla yhtä pitkään kuin synteettiset. Voi ymmärtää, ettei asiakas välttämättä halua maksaa 70€ tuoksusta, jota hän ei haista enää puolen tunnin kuluttua.

Aimée de Marsin tuoksut tekevät ilahduttavan poikkeuksen: ne kestävät iholla todella pitkään. Mitenkään super-helpostilähestyttävänä en sarjaa kuitenkaan markkinoisi, vaan kyllä nämä tuoksut ovat komplekseja ja kaukana mainstream-hajuvesistä. Ne on suunnattu niche-käyttäjäkunnalle. Aiméen maailmaan voi tutustua esimerkiksi tässä postauksessani, jossa esittelen jokaisen sarjan tuoksun.

Minulle hajuvedet ovat taidetta, ja Aimée de Marsin tuoksukokoelma on ollut yksi kiinnostavimpia tuoksutaidematkoja aikoihin.

*

Uteliaana jään odottamaan, pärjääkö alkanut vuosi edelliselle, mitä tulee uutuuksiin :) Vuotta 2022 voi kyllä olla vaikea ylittää... mutta toivotaan, että 2023 näyttää mun olevan väärässä...! ☺️

25 kommenttia
12.01.2023

Tällainenkin vaikutus voi olla blogin kommenteilla: tapaus tonnikala

Laitetaan tähän väliin ruoka-aiheinen "välikevennys".

Minulle tämä on itse asiassa iso juttu, ja sen sai aikaan muutama blogiin jätetty kommentti.

Syön todella paljon tonnikalaa, ja blogissa on kautta vuosien ollut paljon tonnikalaruoka-reseptejä kuten myös asiaa vastuullisista tonnikala-valinnoista. (Lyhyt ohje: valitse Skipjack- eli boniitti-tonnikala, se ei ole uhanalainen laji.)

Olen aina käyttänyt öljyyn säilöttyä tonnikalaa, koska se on maukkaampaa kuin veteen säilötty.

Muutaman postauksen yhteydessä minulta on kysytty, minne valutan tonnikalapurkkien öljyn. Minusta kysymys oli kummallinen, miksi tällaista edes kysytään? Kaadan tonnikalasäilykkeen öljyt viemäriin, kuten kaikkien muidenkin säilykkeiden. En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että joku tekisi toisin.

Kun kerroin tämän kysyjille, minua valistettiin siitä, että viemäriputket voivat mennä tukkoon elintarvikerasvoista, ja että oikeaoppinen tapa on valuttaa öljyt talouspaperiin tai sanomalehteen ja laittaa roskiin tai biojätteeseen.

Tonnikalavuoka on yksi lemppari-tonnikalaruoistani

Jäin makustelemaan asiaa. Entä jos ei tilaa sanomalehtiä eikä talouteen tule mainoslehtisiä..? Talouspaperi on sen verran ohutta, että sitä pitäisi käyttää aika paljon öljyn imeyttämiseen. Ei kuulostanut järkevältä. Pitäisikö siis oikein toimiakseen tehdä sanomalehtitilaus tai hakea taloyhtiön paperiroskiksesta sanomalehtiä, jotta voisi käsitellä elintarvikkeiden öljyt?

Totesin, että en nyt kuitenkaan ala erikseen hakea roskiksesta sanomalehtiä tonnikalapurkkeja varten, ja jatkoin öljyn viemäriin kaatamista kuten ennenkin. Itselleni olin myös sanonut (uskotellut), että eihän yhdessä purkissa niin paljon öljyä ole. Sanoinpahan päässäni myös sen tyypillisen perustelun, että "kaataahan kaikki muutkin viemäriin, kuka muka oikeasti imeyttää öljyt paperiin aina säilyke- tai fetapurkin avatessaan...?"

Tonnikalaöljyn valuttamista kommentoitiin blogissa jälleen loppusyksystä. Kun seuraavan kerran olin kaatamassa öljyä viemäriin, huomasin, että asia alkoi vaivata minua.

Okei, kokeillaan sitten talouspaperiin imeyttämistä, ajattelin. Testataan edes, kuinka hyvin se imee öljyt.

Kun sitten valutin tonnikalapurkin öljyt paperiin, valintojani puolustelevat äänet päässäni vaikenivat. Öljyähän oli tosi paljon. Yhdessä 150 g peruskoon purkissa näytti olevan öljyä jopa yli puoli desilitraa. Katselin näkyä öljymäärän kanssa kamppailevasta talouspaperista hiljaisena. Kaiken öljyn imeyttämiseen olisi tarvittu varmaan 4-5 liuskaa paperia. Kaikki tuo määrä meni viemäriini useita kertoja viikossa.

Sen jälkeen en enää kaatanut yhdenkään purkin öljyjä viemäriin.

Jonkin aikaa imeytin öljyt paperiin, vaikka paperia kului suuret määrät.

Kun öljystä litimärät paperit alkoivat täyttää roskistani ja öljyä valui pussin läpi jäteastian pohjallekin, sietokykyni saavutti rajansa.

En jaksanut tällaista vaivaa ja sotkua. (Ja jälleen kerran saatoin vain miettiä: kuka jaksaa tehdä tällaista? Kuka laittaa elintarvikeöljyt roskikseen viemärin sijaan?)

Ratkaisu: öljytonnikala sai jäädä ja vaihtui veteen säilöttyyn tonnariin.

Hyvänmakuinen tonnikala ei ollut yksinkertaisesti enää öljyhärdellin arvoinen. Vaikka muuten olenkin julistanut rakkauttani öljyihin, tässä kulkee raja.

Vesipohjaisen tonnikalasäilykkeen nesteen voi kaataa viemäriin ja elämä on nyt helpompaa, joskin tonnikala mauttomampaa. Lisään öljyn tonnikalaan erikseen oliiviöljypullosta. (Maun kannalta ei kuitenkaan sama asia, mutta mielenrauhan kannalta suuri asia.)

Te jotka kysyitte, miksi valutan tonnikalaöljyn viemäriin:

tällainen vaikutus sillä lopulta oli. 🙂

 

Ihan uteliaisuudesta: miten teidän muiden kotona toimitaan elintarvikeöljyjen suhteen?

(Itse uskon, että valtaosa kaataa öljyt viemäriin. Vaivan näkökulmasta voin ymmärtää, miksi.)

*

Tässä vielä kaksi lempparitonnikalaruokani reseptiä. Edullista ja täyttävää arkiruokaa. Myös eettistä, kun valitset vaalean tonnikalan sijaan skipjack-laadun.

Sekoita aineet yhteen, anna turvota hetki ja muotoile taikinasta pyöryköitä tai pihvejä.

Paista pannulla voissa tai oliiviöljyssä, tai uunin pellillä (uunista riippuen noin 225 astetta puolisen tuntia). Tonnikalapullat maistuvat fantastisen hyviltä myös kylminä, ja käytän niitä esim. retkieväänä. :)

Vinkki: juustoraasteella vaikutat tonnikalapullien makuun: valitse voimakas juustolaatu kuten vahva cheddar, ja saat aivan erityisen maukkaita pyöryköitä! 😋👌

Tässä aiemmin tekemässäni ohjeessa näkyy yhä 'tonnikalaa öljyssä', mutta käytä mitä tonnikalaa haluat :)

Paista kasvikset ja herkkusienet ja keitä + paista perunat tai muut juurekset kypsiksi voissa tai oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista sipuli erikseen pehmeäksi ja makeaksi.

Kasaa vuokaan kasvikset, sienet, juurekset, sipuli ja tonnikala. Revi päälle vähän tuoretta rosmariinia tai timjamia, tai sirottele ripaus maustehyllyn kuivayrttejä. Levitä päälle runsaasti juustoraastetta.

Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut ja vähän ruskistunut.

105 kommenttia
10.01.2023

Vuoden luetuimmat postaukset - kärjessä hikeä ja tavis-ihonhoitoa

Vuodenvaihteessa on aina kiinnostavaa tarkastella tilastoja. :)

Mitkä Karkkipäivän postaukset olivat suosituimpia vuonna 2022?

Top-kymppiin on päässyt aiheita ikääntymismuutoksista, kuusikymppisen naisen ihonhoidosta, kulmakarvojen laminoinnista, kuivien käsien hoidosta, nestemäisestä ihonhoidosta, kasvovesistä, seerumeista ja öljyistä sekä alle 10€ ihonhoitorutiinista. Kaksi brändivetoistakin postausta on sijoittunut kärkeen: esittelyt Ohanicista sekä Novexpertin kuivan ihon tuotteista.

Valitettavasti mittaus ei pari vuotta sitten tiukentuneen GDPR-lain tulkinnan puitteissa ole enää yhtä tarkkaa kuin aikaisemmin, eikä Google Analytics tallenna kuin evästeet hyväksyneet kävijät. (Blogiani voi lukea myös A-Lehtien evästeitä hyväksymättä.) Listauksen luvut ovat siis suuntaa-antavia ja todellisuudessa korkeampia, ja saattavat olla myös todellisuudessa eri järjestyksessä. Kuitenkin tilasto antaa hyvän kuvan siitä, mitkä aiheet on koettu kiinnostavimmiksi. :)

1. IKÄ EI TUO MUKANAAN VAIN RYPPYJÄ: VANHEMPANA MYÖS HAISEN PAHEMMALLE

Pahan hajun tunnustus on vetänyt puoleensa lukijoita (oletan..! 😀), ja tämä postaus on luettu yli 37 000 kertaa.

Tammikuisessa postauksessa listaan erilaisia merkille panemiani ikääntymiseen liittyviä muutoksia, joihin kuuluu ryppyjen ja pigmenttiläiskien ohella myös voimakkaampi ja lisääntynyt hien haju. Tai oikeastaan mun kohdalla se, että hiki ylipäänsä on alkanut haista - aikaisemmin oli hyvin harvinaista, että kainaloni olisivat haisseet. (Hien hajuhan johtuu jokaisen yksilöllisestä aineenvaihdunnasta, hien sisältämistä valkuaisaineista sekä ihon bakteereista).

Vielä reilusti pitkälle kolmikymppiseksi saatoin usein olla ilman deodoranttia; kainalot saattoivat kostua, mutta eivät ne haisseet. Nyt on aivan eri juttu. Jos en laita antiperspiranttia, kyllä kainalot jossain vaiheessa päivää alkavat haiskahtaa. Kiitos, ikä ja hormonit. 😃

2. KUUSIKYMPPISEN TINAN IHO PYSYY SILEÄNÄ TÄLLÄ SIMPPELILLÄ IHONHOITORUTIINILLA

Juttuni Tinan, entisen esihenkilöni, yksinkertaisesta ja toimivasta ihonhoitorutiinista herätti kiinnostusta yli 33 000 lukukerran verran. Mahtavaa! :) Kertoo siitä, että tuikitavallisten ihmisten ihonhoito kiinnostaa - samoin kuin simppelit rutiinit. Aina ei tarvitse olla seerumien ja hoitonesteiden arsenaalia tai monimutkaisia aktiiviaineiden kerrostustoimenpiteitä saavuttaakseen tuloksia.

Tina hyödyntää ihonhoidossaan ihon terveyttä ja kosteustasapainoa ylläpitäviä peruselementtejä: hän kosteuttaa ja suojaa ihoaan ja hoitaa sitä tavalla, joka hillitsee tulehdusta. Tähän vaikuttavat myös elämäntavat, joiden osuuden ihon kuntoon helposti unohdamme. Hiljainen tulehdus on yksi eniten iho-ongelmia sekä ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavia tekijöitä, ja koska itse tulehdus voi olla näkymätöntä, moni ei ymmärrä poistaa sen juurisyitä eikä edes hoksaa, että iho-oireet johtuvat tulehduksesta.

Kolme vinkkiä tulehduksen vähentämiseen:

  1. Hellävarainen puhdistus - käytä mietoja puhdistusaineita äläkä pese ihoa kahdesti päivässä ellei se ole aivan välttämätöntä. Iltapuhdistus riittää.
  2. Vältä voimakkaiden ihoa aktivoivien aineiden tiheää käyttöä. (Onko esimerkiksi tarpeen käyttää hedelmähappokuorintoja ja vahvoja A-vitamiinituotteita monta kertaa viikossa?)
  3. Suojaa iho UV-säteilyltä - mutta muista kohtuullinen aurinkoaltistus, jotta ihosi saa D-vitamiinia :)

3. KULMAKARVOJEN LAMINOINTI MUUTTI SUHTEENI KULMAKARVOIHIN

Kulmakarvojen laminointi oli top-aiheita myös vuosina 2020 ja 2021, ja viime vuonna kirjoittamani revisit-postaus aiheeseen keräsi yhä paljon kiinnostusta.

Laminoinnin suurin trendi alkaa hiipua, mutta kulmakarvojen tyyli ja niiden laittaminen ylipäänsä jatkaa vahvana juttuna kauneus-scenessä. Minusta tämä on valtavan mielenkiintoista. Omassa nuoruudessani 90-luvulla ja vielä pitkälle 2000-luvullekin kulmakarvat olivat mitättömässä roolissa verrattuna tähän hetkeen. Ne meikattiin, muotoiltiin ja värjättiin, mutta niistä ei puhuttu eikä niihin suunnattu erityishuomiota; riitti, että ne olivat huolitellut, jos kasvot muutenkin olivat meikatut.

2010-luvulla alkoi kulmakarvojen kultakausi joka tuntuu yhä vain kasvavan. 2020-luvulla kulmakarvoja kammataan ja asetellaan äärimmäisellä pieteetillä nanometrin tarkkuudella niin salongeissa kuin meikkipöytien äärellä. Kulmakarvoista on syntynyt täysin olennainen osa kantajansa ilmettä (ja ilmaisua) sekä valtava kaupallinen bisnes.

Uteliaana seuraan, miten kauan kulmakarvojen valtakausi jatkuu. (Itse olen laiskistunut laminoinnin suhteen mikä harmittaa, koska laminointi todellakin saa kulmakarvani näyttämään paremmilta ja ne on helpompi muotoilla. Voisikin taas varata ajan uuden vuoden kunniaksi.)

4. KUN KÄDET RATKEILEVAT KUIVUUTTAAN: TESTISSÄ KOLME APTEEKIN APUA

Moni ilmeisesti samaistui viime talven tilanteeseeni, kun kaikki käsien ihoon liittyvät julkaisuni niin blogissa kuin Instagramissa olivat hyvin suosittuja.

Itse melkein toivoisin, ettei minun tarvitsisi aiheesta kirjoittaa, koska vaiva on niin ikävä, mutta näyttää siltä, että atooppinen talvi-iho on tullut jäädäkseen. Onneksi vaiva sentään rajoittuu - toistaiseksi - vain käsiin. Vuosi vuodelta käsieni ihon kunto on pahentunut, ja viime vuonna sekä tänä alkutalvena tila on ollut suorastaan ihosairauteen verrattava. Normaali, terve iho ei kuivu haavoille asti parissa päivässä (ilman merkittävää rasitusta), kuten tapahtui käsilleni jälleen joulukuun alussa. Tilannetta ei lievittänyt tällä kertaa edes viime kevään avuntuoja: tuplahanskat.

Nyt olen onneksi saanut ihon jälleen kuntoon menetelmällä, jota käytän myös kasvoilla: laitan rasvan eli lipidikosteutuksen alle vesikosteutuksen, ikään kuin käsiseerumin. Kerron lisää tästä omassa postauksessaan. Parhaan avun toi kallis hyaluronihappotuote, ja nyt olen testaamassa halvempaa ksylitolituotetta.

5. MUN "LIEMET" ELI NESTEMÄINEN IHONHOITORUTIINI + PARHAAT ANTI-AGE-AINEET

Kasvovesiin, seerumeihin ja öljyihin pohjaava ihonhoitorutiinini kiinnostaa monia. Kaikki aiheesta kirjoittamani sisällöt ovat suosittuja, ja tätä nimenomaista kirjoitusta viime maaliskuulta on luettu yli 12 000 kertaa.

Löysin itselleni ihanteellisen, lopulta lähes voiteettoman tavan hoitaa ihoa muutaman avainasian kautta. Ensin löysin kasvovedet ja runsaan vesikosteutuksen tuoman hyödyn, ja sen jälkeen asteittain öljyt, ennen kaikkea niiden sensoristen ominaisuuksien kautta: alkujaan hyvinkin öljyvastaiseen mieleeni terottui pikku hiljaa, että öljyt aina jättivät ihon paremman ja pehmeämmän tuntuiseksi kuin voiteet - ja usein myös tuoksuivat paremmalta, kiitos aromaterapeuttisten komponenttien. Lopullisen kääntymisen koin korealaisen Urang-brändin seerumeita ja öljyjä sekoittelevan ihonhoitometodin myötä.

Ikääntynyt, kosteusköyhä ihoni nauttii suunnattomasti nestemäisistä ihonhoitotuotteista. Kyse on yhtä lailla ihon kuin aistienkin hyödystä. Öljyt tuntuvat tuoksuvat ihanilta, ja kun siihen yhdistää tiedon maksimaalisesta hoitavien aineiden pitoisuudesta (öljyissä ja vesissä ei ole emulgaattoreita ja massan rakentajia viemässä tilaa aktiiviaineilta), syntyy minua täydellisesti puhutteleva ja hemmotteleva ihonhoitorutiini. ❤️

6. OHANIC, UUSI LUONNOLLINEN HIUSTENHOITOSARJA SUOMESSA

Kiinnostus espanjalaista Ohanic-sarjaa kohtaan yllätti minutkin, enkä rehellisesti osaa sanoa, miksi juuri tämän sarjan yksittäinen postaus oli niin suosittu. Ohanic-sarjaa esittelevä kirjoitukseni on luettu yli 12 000 kertaa, kun yhdelle brändille omistettu sarja/tuote-esittely kerää tyypillisesti 4000 - 6000 lukukertaa suoran linkin kautta.

Tuotteet ovat hyviä ja joukosta löytyi muutama helmituotekin (kuten Vuoden Parhaat -listalleni päässyt Miracle Leave-in), mutta Ohanicissa ei ole mitään supertrendikästä tai sellaista poikkeuksellisuutta, mikä selittäisi keskivertoa suuremman kiinnostuksen.

Toisaalta, uutuudet kiinnostavat, ja Ohanic on Suomessa aivan uusi ja tuore brändi.

Seuraa markkinointiin ja mielikuviin liittyvää pohdintaa: Ohanic-jutun suosioon saattaa vaikuttaa myös myyntikanava ja kohderyhmä. Tämä linkittyy kevyesti myös Tinan ihonhoitoa käsittelevään postaukseen. Tavallisten ihmisten kauneudenhoito sekä "tavalliset", helposti saatavilla olevat tuotteet kiinnostavat suurta yleisöä, ja Ohanic Tokmannin brändinä assosioituu helppouteen ja jokapirkon kauneudenhoitoon, jos saatte kiinni siitä, mitä tarkoitan. Osa kuluttajista pitää matalan kynnyksen tuotteista ja siitä, että voi kävellä lähimpään markettiin ostamaan hyvän tuotteen. Tokmanni on matalan kynnyksen paikka.

7. VERTAILU: KALLIS VS. HALPA SUPERKOSTEUTTAVA KASVOVESI

Bybin ja Laveran kasvovesiä vertaileva postaus oli omastakin mielestäni yksi vuoden kiinnostavimpia postauksia. Inci-vertailut ovat kiehtoneet minua Karkkipäivän alkupäivistä saakka, ja tällaiset vertailut ovat ydinmeikäläistä kosmetiikkafriikkinä. On todella kiinnostavaa tarkastella tietyn kategorian ja saman funktion tuotteita, ei vain ainesosallisen eronsa, vaan myös imagollisen ja brändäyksellisen eron näkökulmasta.

Laveran ja Bybin kasvovesissä on kutkuttavan kiinnostavia eroja suhteessa hintapisteeseen. Bybi on brändätty ylellisemmäksi tuotteeksi ja uskon, että jo sen monivuotinen kulttiasema antaa sarjalle ns. oikeutuksen korkeaan hintaan. Nimekäs tuote myy. Lavera on edullista markettikosmetiikkaa, eikä Hydro Sensation -kasvoveteen liity mitään hypeä.

Annoin tuotteiden ainesosaluettelot analysoitavaksi kosmetiikkakemistille, joka ei tiennyt, mistä tuotteista tai hintatasosta oli kyse.  Kemistin arvion mukaan kalliimman Bybin raaka-aineet edustivat edullisempaa tuotetyyppiä sekä myös funktioltaan enemmän miselliveden kaltaista tuotetta. Laveran tuote sai sekä kritiikkiä alkoholista että kiitosta luomuainesosista, ja ainesosaprofiililtaan Lavera vaikutti kemistin silmään arvokkaammalta tuotteelta. Lue koko kiinnostava anlyysi täältä, jos postaus jäi viime keväänä väliin.

8. PIHISTÄ & PANOSTA: VIISI LOISTAVAA SEERUMI- & ÖLJY-YHDISTELMÄÄ

Jälleen aiheesta nestemäinen ihonhoito. Postauksessa jaan eri budjetin vinkkejä, kuinka yhdistää seerumi ja öljy.

Postauksen sanoma kiteytettynä kuuluu näin: seerumi yhdistettynä öljyyn on yhtä kuin ”kasvovoide”, mutta huomattavasti tehokkaammin kosteuttavana sekä hoitavana kokonaisuutena.

Seerumissa ja kasvoöljyssä aktiiviaineet ovat kaikkein tiiviimmässä muodossa, ja koska ne ovat vailla voide-koostumuksen vaatimia sakeuttajia ja emulgaattoreita, niissä on korkeampi pitoisuus ihoa hoitavia aineita. Ihohan ei sinällään tarvitse emulgaattoreita (- ja jos mennään vielä syvemmälle aiheeseen, jotkin emulgaattorit jopa aiheuttavat ihoärsytystä eivätkä sovi herkälle iholle. Tästä on aikeena kirjoittaa jonain kauniina päivänä herkän ihon hoiotopostauksessa).

Toiveissa on jakaa tänä vuonna lisää seerumi- & öljyvinkkejä :) Ehkä aivan erityisesti öljy..! 😍

9. KUIVAN IHON PELASTAJA: NOVEXPERT OMEGA-SARJA

Kuivan ihon hoito kiinnostaa talvella, ja se todennäköisesti selittää tämän postauksen korkeaa sijoitusta.

Tässä kohtaa sopiikin hyvin jatkaa aiheesta "voiteet vs. öljyt", ja haluan sanoa, että voiteillekin on ilman muuta paikkansa ja tarpeensa.

Vaikka itse rummutan seerumien ja öljyjen iloa omalla ihollani, oikein kuiva iho hyötyy voiteesta. Erityisesti vaativissa sääolosuhteissa.

Täyteläinen voide muodostaa iholle suojaavan ja okklusiivisen kalvon, joka pidättää kosteutta sekä myös fyysisesti suojaa ihoa ympäristön rasituksilta (kuten viimalta ja pakkaselta) tehokkaammin kuin nestemäinen öljy. Vaikka öljy on rasvainen aine, se jättää iholle lopulta ohuemman kalvon kuin voide. Runsaan voiteen tuoma suojaava kelmu voi olla välttämätön tilanteessa, jossa ihon suojabarriääri on niin heikentynyt, että ihon sisältämä kosteus karkaa koko ajan.

Novexpertin Omega-voiteet ovat tällaisia suojaavia voiteita, jotka jättävät ihoon kosteutta lukitsevan ja ravitsevan, mutta samalla ei-tahmean pinnan. (Kroonisesti) kuivalle iholle suosittelen öljyn lisäksi aina myös voidetta - tai sitten balmia. Itsekin laitan voidetta, kun menen esimerkiksi ulkoilemaan pakkassäällä.

10. KOKO IHONHOITORUTIINI ALLE KYMPIN TUOTTEILLA

Viimeisenä Top 10 -listalle on päässyt marraskuussa julkaisemani postaus edullisista ihonhoitotuotteista. Tästä aiheesta haluaisin myös jatkaa tänä vuonna :)

Postauksessa haastoin itseni luomaan mahdollisimman tehokkaan ja laadukkaan ihonhoitorutiinin alle 10€ maksavilla tuotteilla. Tarkoituksena ei siis ollut rakentaa ylipäänsä halvinta mahdollista rutiinia, vaan tuotteiden tuli myös vastata laatukriteereitäni.

Kaikki muut tuotteet löysin suhteellisen helposti, paitsi öljyputsarin, jonka päädyin valmistamaan itse. Jutun kommenteissa tosin kävi ilmi, että Avrilin öljyputsaria saa Tokmannilta alle kympillä (nettikaupoissa se maksaa alkaen 10,90€). Nyt tiedämme senkin :)

JA - öljyputsareista on muuten tulossa tammikuun aikana oma suuri vertailu & opas! 😊

*

Luitko Sinä kaikki Vuoden Top-jutut? 🙂

Mistä aiheesta toivoisit enemmän postauksia Karkkipäivään?

6 kommenttia
1 2 3 35 36 37 38 39 40 41 443 444 445

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat