Tiedättekö, mikä on lopulta paras syy käyttää mahdollisimman korkean suojakertoimen aurinkovoidetta? Tämä voi olla hyvä perustelu myös heille, jotka haluavat käyttää matalampia kertoimia ruskettuakseen paremmin (ja heitähän on).
Ajattele asiaa näin: se määrä, jonka kuluttaja tyypillisesti levittää iholle aurinkovoidetta, tuo vain noin kolmanneksen tuotteen lupaamasta suojasta, jos sitäkään.
Aniharva ihminen levittää aurinkovoidetta esimerkiksi kasvoihin kahden sormenmitan verran, tai koko vartalolle monta ruokalusikallista, mikä olisi määrä, jolla ilmoitettu SPF toteutuu. Tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät reilusti alle puolet tästä määrästä.
👉 Kokeilepa joskus jo yhden sormen mitan määrää: pursota voidetta koko keskisormen pituudelta ja levitä se kasvoille - jo siinä on todella paljon voidetta. Tämä määrä tulisi vielä tuplata, jos tavoittelet tuotteen ilmoittamaa SPF-suojaa.
Näin ollen:
‼️ Kun levität kasvoille SPF 50 -voiteen, on ihollesi muodostuva suoja tyypillisesti tasoa SPF 20 - SPF 30, jopa paljon vähemmän.
‼️ Kun levität kasvoille SPF 30 -voidetta, saat parhaimmillaan ehkäpä SPF 15 -tason suojan.
‼️ Ja jos käytät SPF 15 -voidetta - no, saat todellisuudessa reilusti alle 10-suojakertoimen verran suojaa.
jos olet tähän saakka valinnut alhaisemman suojakertoimen sillä ajatuksella, että
a) korkeampi kerroin tuntuu epämiellyttävältä ja paksummalta
tai
b) haluat ruskettua paremmin
(ja: tiedät levittäväsi aurinkovoidetta paljon vähemmän kuin oikeasti vaadittu määrä)
mutta: haluat silti myös suojautua UV-säteilyltä mahdollisimman hyvin
niin kokeile tätä:
🌞 Valitse korealainen SPF50 -tai mieluiten SPF50+ -voide.
SPF 50+ tarkoittaa vähintään SPF 60 -tasoa.
Korealaiset aurinkovoiteet ovat äärimmäisen ohuita ja kevyitä, ja niitä saa helposti levitettyä iholle enemmän kuin ”tavallisia” länsimaisia aurinkovoiteita.
Näin saat ihollesi ohuemmallakin ja kevyen tuntuisella voidekerroksella helposti vähintään SPF30-tason suojan, mikä on terveysalan asiantuntijoiden vähimmäissuositus.
❗️Tällä vinkillä en pyri missään nimessä suosittelemaan aurinkovoidemäärien ”pihtausta”, vaan antamaan käytännönläheisen vinkin UV-suojan tehostamiseen etenkin heille, jotka tietävät, etteivät koskaan käytä aurinkovoidetta vaadittua määrää, oli suositus mikä hyvänsä.
Nautitaan auringosta turvallisesti ja kohtuudella ☺️🌞
Julkaisun kuvissa on joukko superkevyen tuntuisia, ohuen koostumuksen korealaisia aurinkovoiteita.
COSRX Ultra-Light Invisible Sunscreen SPF 50
BEAUTY OF JOSEON Rice + Probiotics SPF 50+
BEAUTY OF JOSEON Aqua Fresh Rice + B5 SPF 50
TORRIDEN Dive In Moisture Sun Cream SPF 50+
SMUUTI Watermelon Sun Cream SPF 50+
❗️Muistathan lisätä korealaista aurinkovoidetta jos uit tai hikoilet, sillä koostumukset eivät ole vedenkestäviä. Itse asiassa juuri se on yksi niiden keveyden ”salaisuuksista”. Todella kevyttä ja ei-yhtään-tahmeaa vedenkestävää aurinkovoidetta ei toistaiseksi ole olemassa, ainakaan en ole itse sellaista kohdannut.
P.S. Kuinka moni teistä levittää kasvoilleen kaksi sormenmitallista aurinkovoidetta..? Oletteko tulleet koskaan mitanneeksi?
Jos aurinkovoidetta käyttäisi SPF:n vaatiman määrän, 200 ml vartaloaurinkovoidepullo esimerkiksi ei kestäisi viikkoakaan, jos oletetaan, että henkilö kävisi uimarannalla joka päivä. Kuten tällä viikolla on varmaan moni tehnyt.
2 comments on “Miksi kaikkien kannattaisi itse asiassa käyttää mahdollisimman korkeaa aurinkosuojakerrointa”
Ei taida kukaan levittää aurinkovoidetta oikeaa määrää. Miten tuollaisen määrän saa edes imeytymään ihoon?
Kiitos muuten kun vinkkasit Laveran sävytetystystä kasvoaurinkovoiteesta. Ostin sen Saksassa käydessä ja on kyllä hyvä tuote! Ja edullinen (12,95e). Toivottavasti tulee ensi vuonna myös Suomen markkinoille.
Pyrin kyllä tuohon kahden sormenmitan määrään, mutta mun pahe on, että lisääminen unohtuu. Ei ehkä aamulla klo 7.00 levitetty suoja hirmusti auta klo 16.00 iltapäivän paahteessa 😅 En ole vielä löytänyt miellyttävää suihketta, mitä voisi huoletta lisätä meikin päälle esim. töiden jälkeen. Saa vinkata, jos tulee hyvä vastaan!