On aika käydä läpi pigmenttiläiskien after summer -tilanne. 🌞
Aloitettuani neljä vuotta sitten käyttämään kesäisin anti dark spot -seerumeita, olen myös alkanut tarkastella ihoani tarkemmin aina kesän jälkeen. En siksi, että pigmenttiläiskät kauhistuttaisivat minua ja hulluna "kyttäisin", kuinka paljon tai vähän niitä kesän aikana tulee, vaan ihan vain siksi, että on kiinnostavaa katsoa, miten ihonhoitotoimenpiteet läiskiin mahdollisesti vaikuttavat. :)

Tänä(kin) kesänä pigmentaatio on pysynyt hyvin kurissa. Tässä ihoni kuvattuna eilen. Olen meikannut silmäni, mutta kasvojen iho on meikitön.
Käyn alempana läpi havaintojani vielä tarkemmin, mutta yleisesti ottaen voin todeta, että pigmenttiläiskät ovat pysyneet miedolla tasolla, ja pahin läiskäalueeni, eli ylähuulen "pigmenttiviiksi"-alue, ei tänä kesänä tummentunut lainkaan, ollenkaan..! Kuitenkin, olen myös ruskettunut, eli selvästikin olen viettänyt sen verran aikaa auringossa, että ihoni on ehtinyt UV-säteilyyn reagoimaan. Kun menin loman jälkeen työvuoroon Ruohonjuureen, yhden työkaverin ensimmäinen kommentti oli; "Onko sun upea rusketus purkista vai luomua..?!" 😁
Kieltämättä on outoa, että olen tämänkin kesän olosuhteissa selvästi ruskettunut, mutta palataan siihen vielä tuolla alempana.

Tämän kesän anti dark spot -seerumin on ollut tämä: House Of Organicilta saamani Laboratoires de Biarritz Dark Spot Serum. Sain seerumeita kaksin kappalein kevään yhteistyössä.
Aloitin LdB:n seerumin käytön huhtikuun puolessa välissä, ja elokuun loppuun mennessä olin käyttänyt puolitoista pullollista eli noin 45 ml. Käytän Dark Spot -seerumia aamuin illoin, kuten kuuluukin. (Vaikka moni muu seerumi voi olla tehokas vain kerran päivässä käytettynä, pigmenttiläiskiä ehkäisevää seerumia tulee käyttää aamuin illoin, etenkin kesäaikaan, kun iho päivittäin altistuu vähintään UVI 3 -tason UV-säteilylle.)
LdB:n seerumissa on miellyttävän raikas geelifluidimainen koostumus ja miellyttävä, kukkainen tuoksu.
*Vinkki ja mainoslinkki: LdB:n Dark Spot Serum on parhaillaan House Of Organicilla -35% tarjouksessa, ja *maksaa 25,29€ / 30 ml (norm 38,90€).

Kaameet mugshotit..!
Ikävä kyllä unohdin ottaa kunnollisen koko kasvojen "alkutilanne"-kuvan keväällä 🙈, ja ainoa meikitön kuva, jossa ihoni läiskätilanne näkyy joten kuten selvästi, on tuo helmikuussa ottamani kuva, jonka otin itse asiassa tallentaakseni ihon silloisen punoitusreaktion. Näin ollen iho punoittaa kuvassa. Kasvot ovat vähän vinossa, koska yritin ennen kaikkea tallentaa kuvaan tuon posken punoitusalueen.
Punoituksesta huolimatta kuvasta on kuitenkin nähtävissä, että pigmenttiläiskät ovat yhä "talviunilla", eivätkä ole aktivoituneet. Minulla on kasvoillani paljon UV-vaurioiden aikaansaamaa pysyvää melasmaa (olenhan se SPF 6 -voiteella vuosikymmenet mennyt auringonpalvoja! 🫣), joka vaalenee talvisin ja tummenee taas kesäisin. Heinäkuun kuva on otettu noin kuun puolessa välissä. Tuolloin kesän aurinkoisimmat päivät olivat jo takana, ja ihoni oli saanut tämän kesän suurimman aurinkoaltistuksen. Läiskät poskipäillä ja nenän varressa ovat tuttuun tapaan aktivoituneet ja tummentuneet - mutta eivät ole mitenkään valtavan voimakkaita.

Ottaen huomioon, että tämä kesä oli aika vähäaurinkoinen, JA samalla vedin kesäkuun lopusta elokuun alkuun 1 ml aurinkovoidehaastettani, on suorastaan erikoista, että olen silti ruskettunut. Vaikkei päivetys välttämättä näy kuvissa niin selvästi, niin tiedän sen kehossani näkyvistä rusketusrajoista sekä siitä, että kesäkuun lopulla sain tuttuun tapaan vaihtaa mineraalipuuterini tummempaan kesäsävyyn (Flow Cosmeticsin mineraalipuuteri, Warm 04. Talvella käytän 03:sta).
Olen tänä kesänä alkanut miettiä, että mun iholla täytyy olla aivan erityisen herkkä ruskettumistaipumus. Olen tätä ilmiötä havainnoinut jo viimeiset 10 vuotta, sillä selvästi rusketun vanhempana nopeammin ja helpommin, kuin nuorena. Rusketun jopa myöhäisen iltapäivän auringossa. Tämä kesä oli kuitenkin "kaiken huippu".

Jos miettii, että SPF 50 -aurinkovoide oikealla käyttömäärällä blokkaa 98% UV-säteilystä, ja tänä kesänä käytin sitä juuri sen verran (normaalisti käyttämäni määrä on 3-4 kertaa vähemmän), ja ylipäänsäkin oleskelin huomattavasti vähemmän auringossa kuin yleensä kesäisin - miten on edes mahdollista, että olen silti selvästi ruskettunut? En keksi tähän muuta selitystä kuin sen, että jo hyvin pieni määrä UV-säteilyä stimuloi mun melaniinin tuotantoa voimakkaasti.
Tästä päästään myös siihen, että hyvin pieni määrä UV-säteilyä triggeröi myös mun ihon liikapigmentaatiota ja melasmaa. Tämä on ollut nähtävissä kaikkein selvimmin ylähuulen viiksialueella, jonne alkoi kesäisin ilmestyä pigmenttiviikset jo täytettyäni 30. Nyt kun olen löytänyt toimivan anti-pigmentti-kombon kesään, ei pigmenttiviiksiä tule enää lainkaan..! 👏
Liitän tähän vielä tarkemmat kuvat mun kasvojen eri puolien pigmentaation kehityksestä keväästä kesään.

Oikea puoli - helmikuu ( + punoitus...)

Oikea puoli - heinäkuu

Oikea puoli - syyskuu

Vaikka pigmentaatio pysyi tänä kesänä hyvin aisoissa, mulle kuitenkin ilmestyi yksi aivan uusi pigmenttimuutos oikeaan poskeen. Tiedän, että se on tosi pieni, mutta olen niin tottunut katsomaan kasvojeni läiskiä, että huomasin tämän muutoksen heti. Yhtenä päivänä se vain oli siinä. :) Kauempaa se näyttää vähän pieneltä soikealta rinkulalta.

Vasen puoli - helmikuu

Vasen puoli - heinäkuu (poskipään läiskät pompsahtaneet selvästi esiin. Tuohon kohtaan aurinko osuu ensimmäisenä).

Vasen puoli - syyskuu.

Tässä vielä "pigmenttiviiksien" alue, 2021 vs. 2026.
Kesä 2021 oli viimeinen, jolloin en käyttänyt anti dark spot -seerumia. Korkean suojakertoimen tiheä lisäily hillitsi viiksialueen täyttä tummentumista, mutta ei kuitenkaan estänyt likatäplien näköisten pigmenttiläiskien ilmestymistä.
Nykyään kun käytän SPF 50+-voiteen lisäksi viiksialueella myös anti-pigmenttiseerumia, olen saanut pigmenttimuutokset tällä alueella käytännössä kokonaan katoamaan..! 🙏🏻 Kosmetiikasta on hyötyä!

Tähän loppuun pari vinkkiäni tehokkaiksi havaituista luonnonkosmetiikan anti-pigmenttiseerumeista, jotka saa tällä hetkellä House Of Organicin Luonnonkosmetiikkapäiviltä tarjoushintaan:
*mainoslinkki
* Laboratoires de Biarritz Dark Spot Serum 25,92€ / 30 ml (norm. 38,90€)
* Evolve Organic Resveratrol + Niacinamide Serum 33,80€ / 30 ml (norm. 52€) - tämä kuuluu mun ultimaattisiin lempituotteisiin ylipäänsäkin. Seerumissa on ihan jäätävän hyvä, superkosteuttava emulsiokoostumus ja upea hoitavuus - sopii erinomaisesti myös kuivalle iholle! Tämä seerumi on kosteuttava, ihoa kirkastava, antiolsidanttinen juonteita tasoittava ja pigmenttiläiskiä hillitsevä. Lue tarkempi esittely täältä.

One comment on “Kesän ihoraportti 2026: pigmenttiläiskät”
Ihosi näyttää minun silmääni tosi hyvältä! Pienet pigmenttiläiskät poskipäillä ja nenänvarressa ovat minusta vain söpöjä pisamia (nykyäänhän niitä jopa piirretään meikillä!). Sinulla ei ole niitä läiskiä, jotka itseäni(kin) vaivasivat eniten eli ylähuulen "viikset" ja otsan laajat, yhtenäiset tummat alueet.
Mullakin meni tämä kesä läiskien suhteen hyvin. Ainainen suojaaminen tuotti tulosta, mutten myöskään ruskettunut yhtään (olisin periaatteessa helposti ruskettuvaa tyyppiä). Kuulostaa ihan ideaalilta, että Sinulla iho päivettyi, mutta läiskät pysyivät hallinnassa! :)