Huulipunaviikko alkakoon!
Tällä viikolla meikin keskipisteenä ovat huulet. Tiedän, että minulle sopii huulipuna oikein hyvin, mutta en vain jaksa käyttää sitä. Omistan kymmenittäin huulipunia, joiden käytön koen kuitenkin liian vaivalloiseksi. Ostan jopa uusia huulipunia, vaikka en juuri käytä edellisiäkään. Osaa ei ole edes korkattu.
Nyt otin asiakseni kunnioittaa punakokoelmaani omalla teemaviikolla.
Ensimmäisenä huulilla uusin hankintani, Diorin Rouge Dior Lipstick sävyssä 028, Rose Comedy. Rouge Dior -huulipunalinja uudistui juuri, ja ostin omani huokeaan hintaan vanhojen poistomyynnistä. 028 kuuluu myös uuteen linjaan, mutta nimeksi on vaihtunut Mazette. Sävy on kuitenkin aivan sama.
Olin katsellut Rose Comedya sillä silmällä jo pitkään, enkä mitenkään voinut vastustaa sen hankintaa kun se irtosi kympillä.
028 on jännä sävy. Kun sitä katsoo, tulee ensimmäisenä mieleen kylmä koralli. Huulilla se saa aikaan lopulta aika vadelmaisen vaikutelman, vaikka punassa ei ole mitään sinipunaista. Vadelmainen, kirkas koralli on kuitenkin minun määritelmäni tälle kauniille sävylle.
Tämän kuvan valossa Rose Comedy on yllättävän sinertävä (ja sopii tosi huonosti yhteen luomivärin kanssa)...
.
...ja täällä taas lämmin.
.
Kynnethän eivät voisi vähempää sopia huulimeikkiin, mutta nevermind. :)
Silmämeikkinä iisein mahdollinen kahden sävyn meikki mustalla ja kellertävällä persikalla toteutettuna. Halusin silmien olevan neutraalit, mutta valitsin vaalean sijaan kokeeksi persikan. En tehnyt silmiin mitään rajauksia.
Seuraavana päivänä tein Rose Comedylle pariksi vaalean silmämeikin mustalla eyeliner-rajauksella. Tällainen silmämeikki on mielestäni ehkä paras mahdollinen kaveri punaisille huulille, ainakin parempi kuin edellispäivän persikka.
Poskilla on kummassakin meikissä No7:n Pink Shimmer.
Kumpiko "komedia" näytti silmäänne kivemmalta? Mitä tykkäätte itse punasta?
0 comments on “Rose Comedy / Mazette”
Alempi parempi. Kaunis, raikas punasävy. :)
Vau mikä väri! Tosi kaunis sulla ja sopii sulle todella hyvin! Kauniimpi huulilla kuin hylsyssä. Sopii kyllä alemman silmämeikin kanssa yhteen niin nätisti.
Mulla on samaa vikaa, en vaan osaa käyttää huulipunia, mun on niitä ihan turha ostaa, kun jäävät kaappiin, vaikka olisi niin kiva välillä käyttää oikeaa, kunnon punaa. Miten sitä oppisi huulikiillon sijasta käyttämään huulipunaa?
Totuushan on se, että huulipuna ON hankalampi käyttää kuin huulikiilto. Sitä ei siis välttämättä tarvitse nähdä "oppimisseikkana" vaan vaivannäkönä. ^_^ Huulipunaa pitää vain jaksaa sitten korjailla päivän mittaan ja muistaa katsoa joka välissä peiliin että missä kunnossa puna on. Ja ruokailun jälkeen loputkin huulipunat pitää yleensä pyyhkiä pois ja tehdä koko huulimeikki alusta saakka uudelleen rajausten ja mahdollisen pohjustuksen kanssa....... *huokaus!*
Mulla on tullut tavaksi käyttää punaa vähän kiillon tapaan. Siis en välttämättä edes rajaa huulia ("kauhistus!", huudahtavat kaikki make up artistit) vaan sipaisen punaa kevyen tasaisesti huulille. Näin korjailukin on helpompaa, pitää vain olla tarkkana ettei länttää liian suurta kerrosta; näyttää nimittäin suhteellisen tyhmältä ilman rajausta. Sitten kun haluan panostaa, rajaan ja pohjustan ja laitan punaakin sitten runsaammin. Tällä hetkellä suosikkipuna on Lumenen Wild Rosen sävy Iloa Elämään - Joy of Life. Itse asiassa aika samanlainen kuin tämä Rose Comedy, aavistuksen vaaleampi vain.
Tietyille huulille sopii tuo "stained"-punatyyli. Etenkin sellaisille, joilla on luonnostaan tarkat rajat ja selkeä muoto.
Järkyttävän ihanan sävyinen puna, ihan kymppi! Molemmat silmämeikit käy, mun täytyy aina valita punan ja silmämeikin välillä ettei molemmista tule liian voimakkaita =(. Palo-auton punainen on vaan niin parhaus joka paikkaan ja tilanteeseen.
Olen tykännyt aina enemmän huulipunista kuin kiilloista, minusta tummatkin sävyt ovat ihan helppoja käyttää ja useimpia saa lisättyä ilman säätämistä ja peilejä, jospa se asia on huulista kiinni.
Varmasti huulet vaikuttaa asiaan. Mulla on aika huonot "huulipunahuulet", joille on ylipäänsä vaikea saada puna nätisti ja edes jotenkin symmetrisesti. Ei mitään tsäänssiä että voisin lisätä punaista huulipunaa ilman peiliä. ^_^
Alempi meikki on minustakin parempi, sillä puna kaipaa viileää tai neutraalia silmämeikkiä. Huulipuna sopii sinulle. Pidän itse huulipunista, joten huulipunaviikko kuulostaa mahtavalta :)
En muuten aina laita huultenrajauskynää punan kanssa, vain vihreää neutraloijaa huulten ulkoreunaa myöten (minulla vähän jotain verisuonia huulten ympärillä). Miksi rajaukset olisivat tärkeät?
Rajaukset ovat tärkeät tummien punien kanssa. Ainakin mun huulilla tumma puna ilman rajauksia näyttää jotenkin viimeistelemättömältä, sillä puna itsessään ei asetu huulten reunoille yhtä tasaisesti kuin rajauskynä, joka tuo huulille muodon. Mun huulissa on luonnostaan tosi epäselvät rajat. Rajauskynä myöskin estää punan karkailua, puna pysyy yksinkertaisesti enemmän muodossaan ja kuosissaan rajauksilla.
Ihana sävy, sopii sulle :) Ja joo, ehdottomasti toi klassisen yksinkertainen silmämeikki sopii paremmin ko. punan kanssa.
Itse olen jumittunut käyttämään lähinnä läpikuultavia, vaaleahkoja huulipunasävyjä. Esimerkiksi punaiset huulet on toki ihanat, mutta niin vaikeat! Oon ihan liian laiska tarkistamaan joka tekemisen jälkeen, miltä huulet näyttävät.
käytän hyväkseni nyt teemaviikkoa ja kyselen että tulisko sulle mieleen sellaista huulipunaa joka on oranssihtava mutta kuitenkin tumman kirkkaanpunainen..? melko hankala väri ehkä, mutta sellainen sopii kasvoilleni kaikenmaailman pinkkien ja punaruskeitten sijaan. puhtaan kirkkaanpunainen on ehkä turhan räväkkä mulle.
nyt käytän lumenen muutama vuosi sitten ostettua pienessä tuubissa olevaa "kuultopunaa", en muista sävyä ja en edes tiedä myydäänkö sitä enää. haluaisin kuitenkin oikean huulipunan, joka ehkä pysyisi huulilla pitempään.
Ihan kuin Diorin Diorific -linjassa olisi sellainen tumma, punainen oranssi... Täytyy tarkistaa huomenna töissä, palaan asiaan tiistai-iltana. :)
MACin Chili on myös oranssinen tumman kirkkaanpunainen (matta), tosin hyvin kalpeata ihoa vasten se voi olla räikeä jos sitä laittaa liikaa.
Jees, Rouge Diorific -linjassa on sävy 021, Cancan Orange, joka voisi vastata toiveitasi. Se on tumma oranssinpunainen, ei yhtään kellertävä eikä persikkainen.
Kiitti molemmille! Googlailin kuvia, ja molemmat näyttivät lupaavilta. Pitää lähteä kaupoille katsomaan! :)
Ihana! Olen niin laiska huulipunien kanssa... Nudeja korkeintaan käytän. Kirkkaiden kanssa tulee niin "meikattu olo" (ts. en ole niihin tottunut) ;D
Itse en ylemmässä versiossa edes huomannut koko silmiä aluksi, kun ihailin, kuinka kauniisti huulet rimmaavat poskiesi sävyn kanssa! Punahuulet saavat poskipäät rusottamaan terveen hehkuvina.
Minulla on käytössä saman sarjan Blossom. Rakastan sitä, ja huulipunia noin geneerisesti.
Dior on omissa kirjoissani sellainen lux-sarja, että kun tarvitsen jotain tosi sielunhoidollista, käännyn sen puoleen :) aka ostan onnea.
Tämä puna teki juuri sen - elämästä paljon kivempaa hetkeksi (ja niiksi kaikiksi käyttöhetkiksi kans).
Rakastan huulipunia. En ole ollenkaan huulikiiltoihminen. Joskin nyt olen yrittänyt viime aikoina opetella käyttämään enemmän huulikiiltoja. Teininä olin vaseliinin suurkuluttaja, aina oli taskussa/laukussa se keltainen metallipurkki. ;-D
Noista kahdesta mielestäni parempi yhdistelmä on tuo alempi. Henk.koht. tykkään punaisen (oli se sitten kirkas tai tumma) huulipunan yhdistämisestä klassiseen 40-50-lukujen silmämeikkiin tai johonkin sen tyyliseen. Ei tuo ensimmäinenkään huono ole, ei ollenkaan. Minun silmääni vain miellyttää enemmän alempi versio.
Tästä innostuneena tekisi mieli tehdä postaus Artdecon huulituotteista. Artdecoa näkee muutenkin tosi vähän blogeissa (ainakin suomalaisissa) ja mulla on ollut mielessä monet kerrat, että pitäis kirjoittaa niistä. Olen enemmän ja vähemmän hulluna Artdecon meikkeihin. ;-)
Todella kaunis huulipuna, sopii sulle loistavasti! Tykkäsin enemmän alemmasta silmämeikkikuvasta, vaikka molemmat meikit ovat oikeen kauniita.
Mulla on kapeat huulet ja huulten raja on epäselvä. Lisäksi mulla halkeaa suupielet usein, silloin en huulimeikkiä käytä koska se näyttää pahalta. Oon aika laiska huulimeikin käytössä muutenkin, arkena en juuri käytä. Oon kuitenkin nyt taas innostunut huulipunasta ja suosikiksi on muodostunut MACin Fresh salmon, joka on mun silmiin aika lämmin ja raikas oranssi puna.
Osaisitko neuvoa, minkälainen silmämeikki sopisi hieman rusehtavaan nudepunaan(IsaDoran Nude cream)? Mulla on neutraali/kellertävä vaalea iho, vihreän ruskeat silmät, pisamia ja keskiruskeat hiukset.
Tosi mehukas sävy! Nams. Pitäs vissiin ryhtyä pitämään "tuotelistaa" koneella kaikista mulle uusista jutuista, mitä esim sun blogista löydän. Taatusti en muista tämänkään punan sävyä seuraavan kerran meikkiostoksilla (: