22.04.2024

Karkkipäivä 15 vuotta ja kaikkien aikojen kosmetiikka-arvonta

Karkkipäivä täyttää tänään 15 vuotta, ja sen kunniaksi järjestän kaikkien aikojen kosmetiikka-arvonnan. 💜🎉

Edit. Arvonta suoritettu. Onnekas voittaja on Anna. Paljon onnea Anna! ☺️

Karkkipäivä blogi Sanni

Karkkipäivä blogi

Lämmin kiitos kaikille teille lukijoilleni, jotka olette tehneet Karkkipäivästä Karkkipäivän. 

Enpähän olisi kuunaan huhtikuussa vuonna 2009 voinut kuvitellakaan, että tämä blogi on yhä olemassa viidentoista vuoden kuluttua. Ensimmäisessä postauksessani oli violetin, pinkin ja persikan sävyinen meikki.

🥳 Viidentoista vuoden virstanpylvästä haluan juhlistaa superarvonnalla, jossa kaksi onnekasta voi voittaa paketillisen mun ultimaattisia suosikki-kosmetiikkatuotteita. Yhden arvonnan järjestän täällä blogissa ja toisen Instagramissa. 🎉

On paikallaan myös kiittää yhteistyökumppaneitani, jotka ovat valitsemani arvontapalkinnot lahjoittaneet Karkkipäivän syntymäpäiväarvontaan.

Minulla on ilo saada työskennellä ihanien kosmetiikkayritysten, niin maahantuojien, verkkokauppojen, tuotekehittäjien kuin valmistajien kanssa, ja kiitos näiden kumppanuuksien, olen voinut yli vuosikymmenen ajan kasvattaa ammattitaitoani ja ammentaa siitä lukijoilleni. ❤️

Lämmin kiitos (yhteistyökumppanit aakkosjärjestyksessä): Cate Nordic Beauty, Berner, Dermosil, Flow Cosmetics, House Of Organic, Jolie, Korres, Purodoré, Taiga Cosmetics ja Twistbe. 

Karkkipäivä blogi

Näin osallistut arvontaan:

Jätä kommentti, jossa kerrot, miksi seuraat Karkkipäivää. Saa myös kertoa, kuinka kauan olet seurannut, se on minusta aina kiinnostavaa. ☺️

Jätä sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Osallistumisaikaa on 30.4.2024 saakka.

Esittelen tässä postauksessa kummatkin arvontapaketit, myös Instagramin, koska Instagramin rajallinen tekstitila ei anna mahdollisuutta esitellä kaikkia arvonnan tuotteita siellä. Voit ilman muuta osallistua Instagramin puolella myös IG-arvontaan, mutta sama henkilö ei voi voittaa kumpaakin pakettia.

Toivottavasti paketti ilahduttaa teitä. 🥰🩷 Olen huolella valinnut tähän synttäripakettiin joukon suurimpia lempparituotteitani, jotka haluaisin tällaisena juhlapäivänä lahjoittaa tuomaan iloa vaikka kaikille lukijoilleni - jos sellainen olisi mahdollista. ☺️

Karkkipäivä blogi

KASVOÖLJYT

Blogin arvontapaketti:

💜 RAAW ALCHEMY Blue Drops - rauhoittava kasvoöljy herkälle, ärtyneelle ja kuivalle iholle. Tainnuttavan ihana tuoksu. Lahjoittaja: Twistbe.

💜 EVOLVE Bio-Retinol + C Booster - mielestäni markkinoiden paras luonnonkosmetiikan anti-age-kasvoöljy. Ohut kuivaöljy sisältää bakuchiolia, C-vitamiinia, tyrniöljyä sekä ruusunmarjansiemenöljyä. Lahjoittaja: House Of Organic.

💜 WHAMISA Refresh Face Oil - herkullisten sitrushedelmien tuoksuinen silkkinen kasvoöljy tasapainottaa rasvoittuvaa ja sekaihoa, mutta sopii myös kaikille ihotyypeille. Tämän tuoksu on i-h-a-n-a! 😍 Lahjoittaja: Jolie.

💜 PURE BEAUTY Glow Booster Oil - ruusunmarjaöljyä ja lakansiemenöljyä sisältävä kevyt kasvoöljy uudistaa ja kosteuttaa ihoa. Lahjoittaja: Berner.

Instagramin arvontapaketti: 

🩷 YIN YOUR SKIN Sileä - rauhoittava, kosteuttava ja ravitseva kasvoöljy kaikille ihotyypeille, erityisesti herkälle, kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Lahjoittaja: House Of Organic.

🩷 LEAHLANI Aqua A Retinoid Renewing Serum - hervottoman ihanan tuoksuinen öljy sisältää ihoa uudistavaa HPR-retinoidia. Upea anti-age-öljy! Lahjoittaja: Twistbe.

🩷 FLOW COSMETICS Lingonberry Bright - todella kevyt, kuivaöljymäinen öljy kirkastaa ihoa ja häivyttää pigmenttimuutoksia. Lahjoittaja: Flow Cosmetics. 

🩷 TWISTBE Teepuuöljy - paras öljy epäpuhtaalle iholle! Lahjoittaja: Twistbe. 

KASVOVEDET

Blogin arvontapaketti:

💜 ESSE Sensitive Mist - aloe vera -pohjainen, probioottisia uutteita sisältävä kasvovesi rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää ja ärtynyttä ihoa.  Viehättävä vaniliinin tuoksu. Lahjoittaja: Jolie. 

💜 PURE BEAUTY Birch Sap Mist - superkosteuttava ja antioksidanttinen koivunmahla-pohjainen kasvovesi. Lahjoittaja: Berner. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 PURODORÉ Hydrating Floral Mist - ihastuttavan tuoksuinen kosteuttava kasvovesi, jonka tuoksu tulee suomalaisista niittykukista! 😍 Lahjoittaja: Purodoré.

🩷 LAVERA Hydro Refresh Mist - erittäin kosteuttava kasvovesi sisältää luomulevää, ksylitolia ja hyaluronihappoa. Raikas tuoksu! Lahjoittaja: Jolie. 

Karkkipäivä blogi

SEERUMIT

Blogin arvontapaketti:

💜 NOVEXPERT Vitamin C Booster - erittäin stabiilin C-vitamiiniyhdisteen sisältävä C-vitamiiniseerumi, joka myös kosteuttaa tehokkaasti ja tuoksuu ihanalle! Ihan paras C-vitamiiniseerumi. Lahjoittaja: Jolie.

💜 FLOW COSMETICS Hyaluron & Probiotics - ruusuvesipohjainen kosteuttava ja ihon suojakerrosta vahvistava seerumi. Lahjoittaja: Flow Cosmetics.

💜 BY MUKK Smooth Sea Serum - upea niasiiniamidiseerumi joka kosteuttaa, tasapainottaa, hillitsee epäpuhtauksia ja kirkastaa pigmenttiläiskiä. Lahjoittaja: Twistbe.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 URANG Pink Everlasting Ampoule - anti-age-seerumi korealaiseen tyyliin; vesi on korvattu ihoa uudistavalla immortelle- eli italianolkikukka-vedellä ja tehotiiviste tulvii ihoa helliviä kasviuutteita kuten fermentoitua granaattiomenaa, centella asiaticaa, aloe veraa ja vihreää teetä. Lahjoittaja: Jolie.

🩷 CATE NORDIC BEAUTY Super Hydrating Antioxidant Serum - kenties ihan paras suomalainen kasvoseerumi sisältää koivunmahlaa, kaurauutetta, puolukansiemenöljyä, tyrniöljyä ja UV-säteilyn haittavaikutuksia neutraloivaa algicaa. Lahjoittaja: Cate Nordic Beauty.

🩷 MÁDARA Time Miracle Hydra Firm Hyaluron Jelly - tässä puolestaan on paras kosteuttava seerumi. 🏆 Tuotetta voi käyttää myös yksinään öljyttömänä kosteuttajana voiteen tilalla. Niin kosteuttava geeli kuin olla voi! Lahjoittaja: Jolie.

Karkkipäivä blogi

PUTSARIT

Blogin arvontapaketti:

💜 LEAHLANI Pamplemousse Tropical Enzyme Cleansing Oil - maailman herkullisimman tuoksuinen puhdistustuote! Trooppisia hedelmiä pursuava  ja täydellisesti emulgoituva öljyputsari on ihonpuhdistuksen aatelia ja todellista luksusta. Lahjoittaja: Twistbe. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 DJUSIE Liquid Silk Perfect Cleansing Oil - toinen aivan täydellinen öljyputsari; puhdistaa ihon putipuhtaaksi jämptisti mutta hellästi, liukuu iholla silkkisesti ja huuhtoutuu vailla moitteen häivää. Suomalainen klassikko! Lahjoittaja: House Of Organic.

SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Silkkisesti levittyvissä ja hajusteettomissa Taiga Cosmetics -silmänympärysvoiteissa on mun vaatimuksiin nähden kutakuinkin täydellinen koostumus. Voiteet imeytyvät nopeasti ja ovat riittävän kevyitä sopimaan meikin alle, mutta samalla riittävän täyteläisiä hoitamaan ja pehmentämään myös erittäin pintakuivaa, haurasta ja janoista silmänympärysihoa. Voiteiden tehotiimiin on valjastettu joukko antioksidanttisia marja- ja kasviuutteita Suomen Lapin metsistä.

Ihana Taiga Cosmetics lahjoitti nämä upeat silmänympärysvoiteet kumpaankin arvontapakettiin! 🤗

Blogin sekä Instagramin arvontapaketti:

💜 TAIGA COSMETICS Anti-Age -silmänympärysvoide hoivaa kypsää silmänympärysihoa yhdistelmällä arganöljy, ruusunjuuri, ruiskukkauute, koivunlehtiuute, kuusen oksatyviuute, männynkuoriuute, ksylitoli ja kaakaovoi.

🩷 TAIGA COSMETICS Sensitive-silmänympärysvoide kosteuttaa ja suojaa herkkää silmänympärysihoa ruusunjuuren, puolukansiemenöljyn, ruiskukkauutteen, kuusen oksatyviuutteen, männynkuoriuutteen, ratamonlehtiuutteen, ksylitolin ja sheavoin voimin.

MUUT KASVOTUOTTEET

Blogin arvontapaketti:

💜 ALGA MARIS Kasvoaurinkovoide SPF 30 - punaleväuutetta sisältävä erinomainen sävyttämätön aurinkovoide kasvoille. Valitsin arvontaan sävyttämättömän, jotta tuote varmasti sopii kaikkien iholle. :) Lahjoittaja: House Of Organic. 

💜 PURODORÉ Brightening Exfoliator - hurmaavan vadelmaisen tuoksuinen kermainen kasvokuorinta kuorii ihon ultrahellästi hienojakoisilla vadelmansiemenjauheella. Todella ylellinen kuorinta, jonka voi myös jättää iholle hetkeksi vaikuttamaan ravitsevana vitamiininaamiona! 😍 Lahjoittaja: Purodoré.

💜 LAVERA Pure Beauty -finnigeeli - salisyylihappoa sisältävä SOS-tuote nitistää sekä finnit että lievittää tehokkaasti hyönteisten puremien aiheuttamaa kutinaa ja tulehdusta. Ehdoton luottotuotteeni etenkin kesällä, ei enää mökkikesiä ilman tätä! Lahjoittaja: Jolie. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 C/O GERD Blueberry Balm - fantastisen hyvä kasvobalmi lukitsee kosteuden ihoon ja toimii sekä kuivalla että epäpuhtaalla iholla! Balmi suojaa ihoa niin pakkasella kuin saunassa kuumuudelta. Erittäin monipuolinen hoitotuote kuuluisi jokaisen ihonhoito"apteekkiin"! Lahjoittaja: Twistbe.

🩷 PURODORÉ Active Day Cream SPF 25 - loistava suojakertoimellinen kosteuttava päivävoide! Huikean hyvä ainesosakattaus hoitaa ihoa mm. vadelmansiemenöljyn, avokadoöljyn, mustaherukansiemenöljyn ja beetakaroteenirikkaan porkkanauutteen tehotiimillä. Kevyessä koostumuksessa ei UV-filtteri tunnu lainkaan. Lahjoittaja: Purodoré.

 

Karkkipäivä blogi

HIUSTUOTTEET

Blogin arvontapaketti:

💜 BRUNS Nro. 02 Jasmiini-shampoo - paras luonnonkosmetiikan shampoo kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Bruns on niin loistava hiustuotesarja, ettei tuotteiden laatuun ole paljon lisättävää - tämä kosmetiikkanörtti iloitsee täydestä sydämestään Brunsin tuotekehitystiimin taitavuudesta! 👏 Sulfaatiton ja todella hoitava koostumus. Lahjoittaja: House Of Organic. 

💜 BRUNS Nro. 22 Bergamotti-hiusnaamio - paras luonnonkosmetiikan hiusnaamio. Niin tiivistä kamaa, että tämän annosteluun tarvitsee melkein lusikan! Myös hoitavuudeltaan niin tiivistä, että pieni määrä riittää hoitamaan mun pitkän tukan. Huikea tuote. Lahjoittaja: House Of Organic.

💜 DERMOSIL Suolashampoo - jos Brunsin shampoot ovat parhaita hoitavia shampoita, Dermosilin suolashampoo on ihan paras syväpuhdistava shampoo. Tämä suolarakeista koostuva hyytelömäinen koostumus ansaitsee myös erityisarvosanan kekseliäästä ja ihanan erilaisesta shampoo-koostumuksesta! Elämystuote isolla E:llä. Jättää hiukset käsittämättömän raikkaiksi ja ilmaviksi. Lahjoittaja: Dermosil.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 BRUNS Nro. 18 Mandariini-hoitosuihke - paras luonnonkosmetiikan hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Bonuksena ihana mandariinin tuoksu! Lahjoittaja: House Of Organic.

🩷 BRUNS Nro. 14 Minttu-muotoiluvoide - geelimäinen voide kosteuttaa sekä kiinnittää kiharan jättämättä hiuksia lähmäisiksi tai koppuraisiksi. Tämä on niin hyvä, ettei mulla sanat riitä. En mene minnekään ilman Minttu-geeliä, tämä tuote käytännössä tekee mun hiusten kiharat! Lahjoittaja: House Of Organic.

🩷 DERMOSIL Suolashampoo - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

Karkkipäivä blogi

Sanni 🩷 Bruns Minttu-geeli

MEIKKITUOTTEET

Blogin arvontapaketti:

💜 LILY LOLO Mineraalipuuteri - olen käyttänyt tätä meikkipohjaa jo 18 vuotta! Mineraalimeikkipohja on nopeudessaan, luonnollisuudessaan ja kestävyydessään parhautta. Valitsin arvontapakettiin Lily Lolon sävyn Blondie, joka on suomalaisten suosikkisävy (vaalea neutraali). Lahjoittaja: House Of Organic. 

💜 MÁDARA City CC-voide SPF 15 - loistava suojakertoimellinen CC-voide tasoittaa ihon sävyä, kosteuttaa sekä pehmentää todella pätevästi! Tässä tuotteessa on mielestäni ihan paras ihotuntuma kaikista luonnonkosmetiikan suojakertoimellisista tuotteista, ja pigmentti tasoittaa ihoa todella kauniisti. Valitsin arvontapakettiin lämpimän medium-light sävyn Beige. Lahjoittaja: Jolie.

💜 DERMOSIL Kulmakynä, sävy Medium - tässä kulmakynässä on ihan paras harmaanruskea sävy sekä koostumus, joka ei ole liian vahamainen vaan levittyy kulmakarvoihin ihanteellisella keveydellä. Eniten käyttämäni kulmakynä. Lahjoittaja: Dermosil.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 DERMOSIL Ideal BB-voide - jos Mádara on paras BB/CC-voide luonnonkosmetiikan puolelta, tämä on sitä normikosmetiikan puolella. Dermosilin Ideal BB-voiteessa parasta on sen notkeus, miellyttävä tuntuma ja täydellinen sulautuminen ihoon; koostumus on todellakin kuin "my skin but better". Valitsin pakettiin sävyn Natural Beige, joka on neutraali medium-vaalea sävy. Lahjoittaja: Dermosil. 

🩷 ISADORA Inliner Kajal, sävy Blondie - kaikkein eniten käyttämäni meikkituote koskaan. Nuden sävyistä kajalia käytetään silmän sisäluomella ja se kirkastaa ilmeen nopeammin kuin ehdit sanoa väsyneet silmät. Lahjoittaja: minä itse.

🩷 DERMOSIL Kulmakynä, sävy Medium - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

 

KÄSIVOITEET

Luonnonkosmetiikan käsivoiteissa on (mulle) vain yksi ilmiselvä johtaja: Lavera. Koostumuksissa toteutuu täydellinen tasapaino tehokkaan hoitavuuden sekä ei-liiallisen rasvaisuuden välillä. Omat käteni vaativat selvästi pehmentävän ja ihon pintaan suojaavan tunteen jättävän käsivoiteen, ja Laveran voiteet ovat sellaisia.

Blogin arvontapaketti:

💜 LAVERA Good Night -käsivoide - hienostunut, täyteläinen ja hoitava naamiomainen käsivoide hoivaa kuivan ja erittäin kuivan ihon pehmeäksi. Tuoksussa on aistittavissa tummaa suklaata ja appelsiinia. Lahjoittaja: Jolie.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 LAVERA Repair-käsivoide - kehäkukkauutetta sisältävä SOS-käsivoide hoitaa kuntoon jopa haavaisen ja halkeilevan kuivan ihon. Runsaampi koostumus kuin Good Night'issa. Lahjoittaja: Jolie. 

VARTALOTUOTTEET

Parhaan tuoksuiset vartalotuotteet tulevat Kreikasta, senhän tietävät kaikki! 🥰 Olen käyttänyt Korresin vartalonhoitotuotteita melkein 20 vuotta.

Blogin arvontapaketti:

💜 KORRES Peach Blossom -suihkugeeli  - Korresin tämän kevään uutuustuoksuihin lukeutuvassa Peach Blossom'issa tuoksuu pehmeä, puuterisen makea persikankukka. Lahjoittaja: Korres.

💜 KORRES Peach Blossom -vartalovoide - suihkugeelille pariksi samettinen, kosteuttava vartalovoide. Lahjoittaja: Korres.

💜 DERMOSIL Extra-voide - klassikoiden klassikko rutikuivalle iholle! Täyteläisten hoitovoiteiden kruunattu kuningatar, Dermosilin superpaksu voide kietoo ihon todella suojaavaan ja pehmeään vaippaan, tekemättä ihoa kuitenkaan tahmeaksi. Kotiapteekin must-tuote. Lahjoittaja: Dermosil. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 KORRES Olive & Fig -suihkugeeli - elegantin viikunahedelmän tuoksuinen, oliiviuutetta sisältävä hoitava suihkugeeli. Lahjoittaja: Korres.

🩷 KORRES Mediterranean Vanilla Blossom -vartalovoide - lämpimän vaniljan tuoksuinen kosteuttava vartalovoide hoivaa ihoa jättäen iholle pehmeän häivähdyksen vaniljan tuoksua. Lahjoittaja: Korres. 

🩷 DERMOSIL Extra-voide - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil. 

Blogin arvontapaketti:

💜 FLOW COSMETICS Vanillaberry-vartalokuorinta - himalajansuola & sheavoipohjainen luksusvartalokuorinta hurmaa tainnuttavan ihanalla tuoksullaan, jossa nerolin, santelin ja vaniljan eteeriset öljyt yhdistyvät kookokseen ja marjojen makeuteen. Upein vartalokuorinta maan päällä! Lahjoittaja: Flow Cosmetics.

💜 DERMOSIL Hydrogeeli - kosteuttava hoitogeeli, joka toimii vaikkapa käsien tai vartalon kosteusseerumina voiteen alla. Itse käytän tätä käsivoiteen alla tuomassa ihoon vesikosteutta, nykyään aivan ehdoton lisä rutikuivien käsieni hoidossa. Lahjoittaja: Dermosil.

💜 DERMOSIL Karbamidi-jalkavoide - paras jalkavoide kovettuneille kantapäille ja halkeilevan kuivalle iholle. Myös käsille! Käytän tätä itse käsien yöhoitovoiteena Hydrogeelin päällä. Pitää ihon ehjänä ja kynsinauhat pehmeinä. Voiteen sisältämä karbamidi pehmentää kynsinauhoja ja pitää ne joustavina. Lahjoittaja: Dermosil.

💜 DERMOSIL Keittiökäsisaippua Salvia - raikkaanmakean salvian tuoksuinen, nopeasti iholta huuhtoutuva keittiökäsisaippua on paras saippua paljon kokkaavan kaveriksi keittiöön! Lahjoittaja: Dermosil. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 PATYKA Aurinkovoide vartalolle SPF 30 - se paras luonnonkosmetiikan aurinkovoide vartalolle. Ohut koostumus levittyy kuin unelma ja sisältää astaksantiinipitoista viherlevää. Voi käyttää myös kasvoilla. Lahjoittaja: Jolie.

🩷 DERMOSIL Hydrogeeli - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

🩷 DERMOSIL Karbamidi-jalkavoide - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

🩷 DERMOSIL Keittiökäsisaippua Salvia - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil. 

*

Karkkipäivä blogi

💖 Toivotan kaikille onnea arvontaan! 💖

.

Arvonnan säännöt:

Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi

Arvontaan voi osallistua 22.4.-30.4.2024

Arvontaan voi osallistua vastaamalla arvontakysymykseen.

Osallistuneiden kesken arvotaan kosmetiikkatuotepaketti (1 kpl), jonka arvo on 855,20€.

Arvonnan järjestäjä maksaa voittoon liittyvät verot (arpajaisvero).
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Voittaja vapauttaa arvonnan järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt säännöt.

910 comments on “Karkkipäivä 15 vuotta ja kaikkien aikojen kosmetiikka-arvonta”

  1. Markkinoilla on niin paljon erilaisia ihonhoitotuotteita että on aivan mahtavaa kun on tällainen taho missä niitä seikkaperäisesti esitellään. Kiitos tästä :)

    Vastaa

    0
  2. Olen seurannut usean vuoden ajan. Tulen blogiisi aina kun haluan tietoa jostain kosmetiikkatuotteesta ja tietoa löytyy eikä pelkkää mielipidettä vaan analysoitua tietoa. Kiitos siis avustasi, sitä olen saanut useasti!

    Vastaa

    0
  3. Seuraan Karkkipäivää kosmetiikkasuosituksien ja meikkivinkkien vuoksi. Tykkään siitä, että suosituksiin voi luottaa. Tietenkään kaikki tuotteet ei sovi kaikille, mutta mielipiteesi on aito, etkä vaikuta hehkuttavan tuotteita perusteetta.

    Vastaa

    0
  4. Monipuolisuus,mielenkiintoiset postaukset ja rehelliset vinkit inspiroi lukemaan. Seurannut olen varmaan kymmenisen vuotta,säännöllisen epäsäännöllisesti 🙂

    Vastaa

    0
  5. Hei, seurannut noin vuodesta 2014 asti ja sinun ansiosta siirryin mineraali meikkeihin ja Lily Loloon 😊 tykkään rehellisestä tuotearvioista ja myös siitä että budjetti puolella on varaa uutuuksiin.

    Vastaa

    0
  6. Olen seurannut blogeja lukioajoista (vuodesta 2009-2010 alkaen). Tämän blogin löysin samoihin aikoihin ja löysin takaisin viitisen vuotta sitten! Ihanaa kun blogisi on edelleen olemassa, luonnonkosmetiikka ja matkailuun liittyvät aiheet ovat todella lähellä sydäntä:)

    Vastaa

    0
  7. Seuraan Karkkipäivä-blogia varmaan sen monipuolisuuden takia. Olen löytänyt monta hyvää tuotetta blogisi kautta. Olen saanut tartutettua itselleni, ja osaksi myös perhettäni, kiinnostuksen Kreikkaa kohtaan. Kreikkaan täytyy päästä vielä joku päivä.
    Muistelisin, että blogin seuraaminen alkoi äitiyslomalla. Poika täyttää lokakuussa 15. Seurasin jossain vaiheessa useaa kauneusblogia mutta oikeastaan vain tämä on jäänyt pysyväksi. Jossain vaiheessa moni lopetti, mikä kyllä harmitti.
    Luen blogeja mutta harvoin muistan tykätä tai kommentoida, mikä tietysti on harmi.

    Vastaa

    0
  8. Seuraan Karkkipäivää, koska siitä on muodostunut mulle tärkeä kanava. Olen lukenut juttuja pitkään, en ehkä ihan alusta, mutta jo Inkiväärin ajoilta. Opin meikkaamaan silmät ohjeittesi avulla ja olen saanut vuosien mittaan monia monia hyviä vinkkejä. Ihan jatkuvasti käytössä on Isadoran nude-kajal. Korresiin olisin tuskin koskaan tutustunut ilman Karkkipäivää. Valtaosa käyttämästäni kosmetiikasta on nykyisin luonnonkosmetiikkaa. Viimeisimpiä hankintoja Patykan pakkaukset vinkkaamastasi superalesta. Kiitos ja jatka samaan malliin <3, täällä kyllä uskollisesti seurataan.

    Vastaa

    0
  9. Onnea❤️ Olen seurannut blogia joitakin vuosia. Ihoni herkistyi muutamia vuosia sitten, joten rupesin etsimään uusia, iholleni sopivia vaihtoehtoja. Olen saanut sinulta paljon tietoa ja välttänyt monta hutiostoa. Tykkään erityisesti tuotevertailuista ja tuotteiden esittelyistä. 💞

    Vastaa

    0
  10. Tykkään analyyttisestä näkökulmastasi kosmetiikan suhteen ja Kreikka-jutuista. Olen seurannut noin viisi vuotta 😊

    Vastaa

    0
  11. Seuraan kattavien, perusteellisten ja inspiroivien tuote-esittelyiden takia. Olen seurannut sinua ehkä noin 10 vuotta.. tai enemmänkin. Alkuaikoina olit ainoa mistä sai lisää tietoa luonnonkosmetiikasta ja janosin sitä! Plus kaikki ihanat meikkilookit ja kreikan matkat. Sun blogi on ollut aina niin monipuolinen ja perehdyt kaikkeen kirjoittamaasi tarkasti. Tykkään!! Kiitos ❤️

    Vastaa

    0
  12. Olen seurannut blogiasi ainakin noin 5 vuoden ajan. Pidän sisältöäsi laadukkaana, asiantuntevana ja luotettavana sekä pidän tavastasi kirjoittaa/rakentaa blogipostaukset. Olen saanut itselleni paljon hyödyllistä tietoa blogisi kautta.

    Vastaa

    0
  13. Olen seurannut varmaan melko alkuajoista lähtien, välillä tiiviimmin ja välillä vähän vähemmän. Kuitenkin aina uutta tietoa etsiessä olen tiennyt mistä kannattaa ensin katsoa 😊 Kiitos siitä miten suurella ammattitaidolla ja kiinnostavasti tuot asiat esille! Onnea 15v. johdosta! 🥳

    Vastaa

    0
  14. Seuraan koska sisältö on laadukasta ja monipuolista, ja onnistut kirjoittajana löytämään aina uusia näkökulmia ja nyansseja jopa näihin purnukoihin :) Vuodesta 2012 olen tainnut olla vakilukija.

    Vastaa

    0
  15. Olen seurannut lähes koko 15 vuoden ajan. Alkuun ihanien meikkien takia ja nykyisin lemppareita ovat ihan kaikki arjen kuulumiset ja "muut kuin kosmetiikka-aiheiset" postaukset :D

    Vastaa

    0
  16. Olen seurannut Karkkipäivää varmaankin noin 12 vuotta aktiivisesti. Arvostan hyvin tehtyä työtä, laadukkaita postauksia, kauniita kuvia, sujuvaa tekstiä, kommunikointia lukijoiden kanssa, mahtavaa kosmetiikkatietämystä, hyviä tuotevinkkejä...nämä nyt heti tuli mieleen. Tämä on ehdottomasti paras blogi, mitä olen lukenut ja olen todella iloinen, että taso on myös pysynyt eikä blogi ole hiipunut muihin kanaviin siirtymisen takia.

    Vastaa

    0
  17. Aloin seuraamaan Karkkipäivää aikoinani kosmetiikkaintoilijan roolissa. Vaikka en enää intoile niin tulisesti, mielenkiinnolla luen kosmetiikkanörtteilyt, tuote-esittelyt, ruokavinkit ja erityisesti Kreikka-jutut! :)

    Vastaa

    0
  18. Kiinnostuin blogistasi ihonhoidon ja erityisesti luonnonkosmetiikan myötä. Seuraan blogiasi muun muassa perinpohjaisten analyysien, omien kokemuksiesi ja sujuvan tekstin ansiosta. Olen ollut aktiivilukijasi noin neljä vuotta. En käytä sosiaalista mediaa.

    Kiitos, että kirjoitat aktiivisesti blogiin!

    Vastaa

    0
  19. Olen melko satunnainen seuraaja/lukija, mutta usein joistakin tuotteista tietoja tai kokemuksia etsiessäni olen löytänyt arvokasta tietoa blogistasi. Usein varsinaisen tiedonhaun jälkeen jään vain lueskelemaan asiantuntevia tekstejäsi ja myös kommenttipalstaa. Ihanaa, kun ehdit vastailla saamiisi kysymyksiin!

    Ihanaa kevättä ja lämmin kiitos blogista!

    Vastaa

    0
  20. Olen lueskellut blogia niin monta vuotta etten edes muista:)
    Kosmetiikka esittelyt ovat parhaita.

    Vastaa

    0
  21. Onneksi olkoon!❤️
    Huhhuh mikä hurja arvonta!😳 Monia suosikkeja ja monia kiinnostavia tuotteita, joita en ole vielä kokeillut.
    Seuraan, koska tykkään sinusta ja Karkkipäivästä. Saan postauksista tietoa, hyviä vinkkejä, ajateltavaa ja viihdykettä.
    Yritin jo aiemmin keksiä, milloin aloin lukea Karkkipäivää, ja nyt mieleen nousi mielikuva, että olisin istunut nykyisen kotini ruokapöydän ääressä lukemassa urakalla vanhoja postauksia... En ole varma, pitääkö mielikuva paikkaansa, mutta jos pitää niin kevään 2011 jälkeen sitten. Muistelisin, että olit jo etunimelläsi ja kasvoillasi esillä, kun löysin Karkkipäivän.
    Tuntuu muuten, että sulla on nyt jonkin aikaa ollut jotenkin uusi vaihde blogissa ja kiva tasapaino instankin kanssa. Voi hyvin!☺️

    Vastaa

    0
    1. Tuntuu muuten, että sulla on nyt jonkin aikaa ollut jotenkin uusi vaihde blogissa ja kiva tasapaino instankin kanssa. Voi hyvin!☺️

      Ihana kuulla, että tämä fiilis välittyy myös ruudun toiselle puolelle..! Nimittäin koen itsekin näin...! ☺️

      Kaikkea hyvää myös sinulle, Teija!

      Vastaa

      1
  22. Olen seurannut blogia ainakin kymmenen vuotta, ennenkaikkea seuraan todella hyvien kosmetiikka-arvioiden vuoksi.

    Vastaa

    0
  23. Paljon onnea Karkkipäivä ja Sanni! Blogin pariin olen varmaan löytänyt ensimmäisen kerran lukioikäisenä eli joskus vuosina 2014-2017. Viime vuosina olen innostunut entistä enemmän ihonhoidosta ja luonnonkosmetiikasta ja asiantunteva ja intohimoinen tapasi kirjoittaa pitää minut otteessaan lukijana ja instagram-seuraajana. Opiskelijana edulliset, mutta laadukkaat vinkkisi ovat olleet arvokkaita ja näitä olen mielelläni jakanut lähipiirilleni. Nautin myös muista kirjoittamistasi aiheista ja ne tuovat särmää kosmetiikkateemojen rinnalle <3

    Vastaa

    0
  24. Onnea 15:sta vuodesta! ❤️ Huikea aika blogille!
    Olen seurannut ihan alusta saakka. Kirjoiteltiin aikoinaan samalle foorumille ja taidettiin hetki olla myös kollegoita naapuriliikkeissä. Itse vaihdoin alaa mutta rakastan edelleen kosmetiikkaa, ja luenkin blogiasi eniten kosmetiikkajuttujen takia. Toki on välillä kiva lukea jotain henkilökohtaisempaa myös niin näkee vilauksen kirjoittajasta:)

    Vastaa

    0
    1. Aaaw, Superhottis...!! 🤗😍 Long time no "see"..! Ihana kun jätit kommentin! Kaikkea hyvää sinulle!

      Foorumi on AINA sydämessäni! Yksi tärkeimpiä juttuja mun elämässä, koska juuri foorumi muovasi suunnan mun myöhemmälle ammatille! 🥹🙏🏻

      Vastaa

      0
  25. Olen seurannut blogiasi useamman vuoden ajan. Koko ihonhoitoni perustuu sinun suosituksiin, luotan niihin. Blogisi toimii asiantuntevana hakemistona, jos tarvitsen vaikka kasvoveden. Luen blogiasi myös mukaansatempaavien matkakertomusten vuoksi:)

    Vastaa

    0
  26. Blogisi kautta olen löytänyt monta ihanaa uutta tuotetta.
    noin 12. vuotta sitten löysin blogisi, ruuhkavuosina sen seuraaminen hieman jäi, mutta täällä ollaan taas.
    Plussana vielä Kreikka!

    Vastaa

    0
  27. Olen seurannut blogiasi pari vuotta. Sitä paitsi kosmetiikka - tai kauneustoimenpiteiden arviontisi ovat ammattimaisia ja hyödyllisiä, olen vaan tykännyt lukea hyvin kirjoitettuja tekstejasi. Blogisi on silmänilo.

    Vastaa

    0
  28. Yritän löytää vinkkejä edulliseen ihonhoitoon. Satunnaisesti luen blogia.

    Vastaa

    0
  29. Onneksi olkoon 15 vuoden urasta kosmetiikkabloggaajana! Mieletön suoritus ja teet hienoa, hyödyllistä ja pitkäjänteistä työtä.

    Karkkipäivä on kaiken merkittävän kosmetiikkatiedon aarreaitta ja kansantajuistaja. Täältä oppii jatkuvasti jotain uutta.

    Blogisi on lämminhenkinen, joten tänne on helppo tulla putsaamaan aivoja ja lukemaan jostain itselle hyvin mieluisesta aiheesta.

    Pidän myös hienoista kuvistasi, niiden laatu on huikaiseva, ammattikuvaajan tasoa.

    Olen lukenut blogiasi siitä asti, kun tämä ei ollut enää Inkiväärin, vuosiluvun varmaan tiedät paremmin kuin minä 😊

    Jatkan lukijanasi niin kauan kuin kirjoitat tätä ja itsessäni henki pihisee. Onnea siis ja paljon lisää hyviä vuosia! 🥳

    Vastaa

    0
  30. Olen seurannut alusta asti, tosin kommentoinut melko (=liian) vähän. Luen blogia, koska pidän tuotearvioitasi ja analyysejäsi erittäin luotettavina ja asiantuntevina, ja olen tehnyt paljon tosi hyviä kosmetiikkahankintoja Karkkipäivää luettuani. :) Onnea 15-vuotiaalle :)

    Vastaa

    0
  31. Monipuolista sisältöä.Kirjoituksissa on nähty vaivaa ja perehdytty todenteolla😊Seurannut olen kauan❣️Pidän perinteisistä blogeista ja tuotteitakin on tullut suositusten perusteella ostettua☺️

    Vastaa

    0
  32. Olen seurannut Karkkipäivää yli 10 vuotta. Luonnonkosmetiikan uutuudet kiinnostavat, samoin kuin muut blogin aiheet.

    Vastaa

    0
  33. Blogisi on voittamaton yhdistelmä eri aiheita kevyistä syvällisiin. Laadukkaat kirjoitukset syvällä asiantuntemuksella ja asioihin perehtymisellä ovat nautittavaa luettavaa. Seuraillut olen alkaen joskus 2011 tai 2012, en saa täysin paikannettua. Pitkään kuitenkin.

    Sydämelliset kiitokset tähän astisesta, onnea 15 vuodesta ja kaikkea parasta tulevaan!

    Vastaa

    0
  34. Onnittelut Karkkipäivä-blogille!
    Olen seurannut blogia yli kymmenen vuotta. Lempparipostauksia ovat olleet Kreikka-aiheiset, mutta luen kyllä kosmetiikastakin. Kiva kun olet asiantunteva ja perusteellinen!
    Mukavaa kevättä!

    Vastaa

    0
  35. Seuraan blogiasi edelleen, yli 10 vuoden jälkeenkin, koska kirjoitat kosmetiikasta pintää syvemmältä eli muutakin kuin "tykkäsin tästä tosi paljon". Olen kokeillut ja jäänyt käyttämään todella montaa tuotetta suosituksesi pohjalta ja suositellut niitä eteenpäin. Reissujutut ovat myös aina kiinnostaneet ja varmastikaan ei ole montaa postaustasi jäänyt lukematta vuosien varrella. Tykkään kirjoitustyylistäsi!

    Onnea! 15 vuotta blogille on todella kunnioitettava ikä!

    Vastaa

    0
  36. Paljon onnea teini-ikäiselle!!
    Olen seurannut blogiasi jostain alkuajoista asti. en kykene edes muistamaan enää, mutta onko tästä kaikesta jo 15 vuotta 😅
    Välillä seuraan tiiviimmin ja välillä on pidempiä taukoja lukemisessa. Mutta palaan aina.

    Ihan parhaita juttuja ovat perusteelliset kosmetiikan arvostelut, joissa avaat INCI-listaa. Kosmetiikka on tärkein syy seurata blogiasi. Myös se, että olet alusta asti kertonut, kenelle tuote sopii ja toisaalta mitkä ovat omat mieltymykset ja ihotyyppisi on tosi tärkeää. Tällöin arviota pystyy reflektoida sitä kautta.

    Yhtenä tiettynä juttuja on pakko nostaa tonnikalapulla reseptisi, jonka ohjeen olit ottanut Alkon asiakaslehdestä. Ne ovat lasteni kestosuosikkiruoka ja kulkee perheessä nimellä ”karkkipäiväpullat”😄

    Vastaa

    0
    1. Yhtenä tiettynä juttuja on pakko nostaa tonnikalapulla reseptisi, jonka ohjeen olit ottanut Alkon asiakaslehdestä. Ne ovat lasteni kestosuosikkiruoka ja kulkee perheessä nimellä ”karkkipäiväpullat”😄

      Tää oli paras...!!! 🎉🙏🏻 Long live tonnikalapullat!

      Vastaa

      0
  37. Luonnonkosmetiikka ja Kreikka-jutut ❤️ Olen seurannut blogia ainakin kymmenen vuotta... Kosmetiikkamieltymykseni ovat hyvin samankaltaiset, ja hankintojani teen yleensä aina blogin suositukset mielessäni. Olisinkohan löytänyt aikoinaan blogiisi Korres-tietoa etsiessäni. Onneksi olkoon!

    Vastaa

    0
  38. Karkkipäivä on mun arjen numero 1 kosmetiikkavaikuttaja! Olen seurannut blogia varmaan 10 vuotta, nykyisellään se onkin ainoa blogi, jota säännöllisesti luen. Ihonhoidon ja meikkien lisäksi täällä on ihania reissujuttuja, pohdintoja ja muisteloita.

    Vastaa

    0
  39. Olen seurannut ainakin 10 vuotta. Lila luomiväri oli silloin ykkönen. Muutama vuosi sitten huomasin dm:ssäni viestin sinulta. Kysyit, miksi vastasin storyysi surunaamalla. Vahingossa, anteeksi.

    Vastaa

    0
  40. Seuraan, koska täällä on hyvän mielen postauksia. Kosmetiikka-aiheiset postaukset muutenkin kiinnostaa tällä hetkellä, etenkin luonnonkosmetiikka. Olisinkohan seurannut pari vuotta ainakin..

    Vastaa

    0
  41. Useamman vuoden olen nauttinut blogistasi, varmasti jo yli kymmenen?

    Kosmetiikan vinkkien, tuote-esittelyjen ja ohjeiden perässä tänne löysin.
    Pidän myös paljon Kreikka/matkustus kirjoituksistasi ja hakenut niistä inspiraatiota omiin reissuihin.

    Kiitos teksteistäsi!

    Vastaa

    0
  42. Tykkään että puhut tuotteista faktat edellä.. ja et ota puolia asioissa esim. Aurinkovoiteet pläjäys oli todella mielenkiintoinen ja informatiivinen. Eikä siinä otettu selkeää tämä on pahasta asennetta..

    Vastaa

    0
  43. Onnea Sanni!!! <3 Minne ovat nämä 15 vuotta kadonneet? Lukijana ihan ensipostauksista asti ja still going strong :') Muistan edelleen, kun löysin blogiisi kun etsin inspiraatiota värikkäisiin vappumeikkeihin, eli jo ennen vappua 2009 ollut lukijasi, ja siitä asti seurannut <3 Tulin miettineeksi, että mun on pakko olla kyllä yksi pitkäaikaisimmista lukijoistasi :D

    Alun perin luin koska rakastin värikkäitä (silmä)meikkejä. Melkein kaikki kosmetiikkatietouteni on karkkipäivästä opittua :) Nykyään Karkkipäivä on tapa. Aivan kuin Karkkipäivä olisi huone, jossa on leppoisa ja kotoisa tunnelma ja aina jotain uutta kivaa. Tuote-esittelyt plärään yleensä ohi, mutta esimerkiksi pohdintapostauksistasi tykkään tosi paljon, samoin ruoka- ja matka-aiheista... :) Harmi, ettei aika ja jaksaminen enää riitä kommentoimaan juurikaan, vaikka nauttisinkin kovasti kommentoinnista ja sitä kautta dialogin käymisestä kanssasi :) vähän kuin nettikirjekaveri (olen myös ollut aikoinani kirjeiden kirjoittelija!) Olen myös inspiroitunut osin sunkin innoittamana tavoittelemaan epätyypillistä uraa, joka vaatinee freenä/itsen työllistäjänä toimimisen. Jokainen esimerkki, kuinka intohimoa seuraamalla voi pärjätä, on innostavia! Vielä en ole päässyt maaliin, mutta käynyt jo lähellä (taidealan pääsykokeessa, jonne supervaikea päästä). Hienointa minusta on, että näytät iloa, seikkailuja, hyvää mieltä, mutta myös omaa haavoittuvuutta, keskeneräisyyttä. Karkkipäivässä on jotain tosi aitoa ja koskettavaa. SE on voimaa, voimakasta ja merkityksellistä! Ja rohkaisevaa ja inspiroivaa <3

    Kiitos näistä vuosista Sanni!! :') <3 <3 <3

    Vastaa

    0
    1. Muistan edelleen, kun löysin blogiisi kun etsin inspiraatiota värikkäisiin vappumeikkeihin, eli jo ennen vappua 2009 ollut lukijasi, ja siitä asti seurannut <3 Tulin miettineeksi, että mun on pakko olla kyllä yksi pitkäaikaisimmista lukijoistasi :D

      Aivan varmasti olet, tää on kyllä ihan huikeaa..! 😍

      Kiitos näistä vuosista Sanni!! :') <3 <3 <3

      Kiitos itsellesi, momo, ja kiitos myös tästä ihanasta kommentista! 🥹😭💜🧡

      Voi kun pystyisin vastaamaan ihan jokaiselle tähän arvontaan kommentin jättäneelle, siitäkin tulee jo vähän paha mieli, kun ei vain voi, ja yritän edes joihinkin laittaa pienen vastauksen..!

      Vastaa

      0
  44. Karkkipäivä on paras blogi, koska sisältöön ja sen puolueettomuuteen ja perusteellisuuteen voi aina luottaa. Kiitos <3

    Vastaa

    0
  45. Onneksi olkoon Karkkipäivä ja Sanni! Olen lukija keväästä 2010 ja monenmoista on tullut kokeiltua ja tuotteita napattua omaan käyttöön sun suositusten perusteella: Lily Lolo-mineraalimeikit, palashampoo (mikä saippuaooppera! Eipä sopinut mullekaan), ketoosi, Symin saari Kreikassa, Alga Maris-kasvoaurinkovoide, Dermosilin ja Laveran tuotteet jne. Ilman Karkkipäivää olisin jäänyt paljosta tiedosta paitsi, enkä osaisi lukea inci-listoja edes sitä vähää, mitä nyt. Silloin tällöin (tosi harvoin) on vuosien varrella tullut kommentoitua, mutta sanoisin, että lähes kaikki postaukset tulee luettua. Lemmikkijoulukalenterin myötä annoit mulle toissa vuonna kuvainnollisen joululahjankin. Sinun tekstejä on miellyttävä lukea ja olen aina digannut asenteestasi! Kiitos näistä vuosista ja tsemppiä tulevaan!

    Vastaa

    0
    1. monenmoista on tullut kokeiltua ja tuotteita napattua omaan käyttöön sun suositusten perusteella: Lily Lolo-mineraalimeikit, palashampoo (mikä saippuaooppera! Eipä sopinut mullekaan), ketoosi, Symin saari Kreikassa, Alga Maris-kasvoaurinkovoide, Dermosilin ja Laveran tuotteet jne.

      Wow..! 💯 😍 Mutta joo - saippuapalashampoo, not for me in this life..! 😆 Sarjassamme "tulipahan kokeiltua". 😂

      Lemmikkijoulukalenterin myötä annoit mulle toissa vuonna kuvainnollisen joululahjankin.

      Tää oli niin ihana! 🥰

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (79)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat