Minun piti tänään lähteä Kreikkaan, mutta en lähtenytkään.
Siirsin matkaa toukokuulle, ja tällä hetkellä en ole ihan varma, lähdenkö silloinkaan.
Minulla on kova kaipuu Kreikkaan, mutta täytyy myöntää, että nyt taisin yrittää rutata matkaa ajankohtaan, joka ei ole sopivin. Välillä toimin niin impulsiivisesti tai tunnepohjalta, että järki ei ehdi mukaan ja saa mielen kiinni vasta viiveellä.
Minulla on vähän kummallinen olo, koska huomaan haluavani monia asioita samanaikaisesti, eikä se ole mahdollista. Samalla taustalla kulkee myös luopumistyö, jota olen selvästi yrittänyt vältellä, mutta siellä se on ja tulee yhä lähemmäs pintaa, ja vie minulta paljon energiaa.
Kesällä on edessä Ahvenanmaan asunnosta luopuminen.
Vaikka olen valmistautunut henkisesti Ahvenanmaan kodista luopumiseen jo vuosikaudet, siitä ei tule yhtään helpompaa. Tämä päivä on koko ajan ollut edessä, ja nyt sillä on päivämäärä. Mitä lähemmäs päivä tulee, sitä levottomammaksi käy lepatus sisälläni. Ensin sillä ei ollut nimeä, mutta kyllä sillä on Ahvenanmaan muoto.
Luopuminen on minulle vaikeinta elämässä. Kaikkein vaikeinta. Valinnat ja päätökset - nämä ovat luopumisen eteinen. Kun päätät jotain, luovut toisesta vaihtoehdosta. Siksi välttelen päätöksiä viimeiseen asti ja ahdistun, kun täytyy valita.
Haluaisin pitää kaiken elämässä, ja koska se ei ole mahdollista, tulen aina kulkemaan tätä hienoisesti surun ja ikävän värittämää tietä.
Päätöksen teon vaikeus kuormittaa jopa mukavia asioita. Ilmiö, jonka olen voinut jälleen helposti todeta kodin remontin keskellä. Alun endorfiiniryöpyn laannuttua ensin kivalta ja innostavilta tuntuneet asiat ovat alkaneet kulkea yhä tahmeammin. Niin paljon vaihtoehtoja, niin paljon valintoja. Yhtäkkiä tajusin lähes lamaantuneeni erityisesti keittiön suunnittelun suhteen.
Valintojen määrä jähmettää minut, ja kun en saa asioita edistymään, arvatkaas kuka näkee taas tilaisuutensa tulleen.... Vaatija-Sanni.
Sieltä se kiusaaja astuu varjoista, kuiskutellen ja nuhdellen. "Oletpa hidas, miten et saa tätäkään valmiiksi!" "Muut olisivat hoitaneet tämän ajat sitten, eikö koti olekaan sinulle tärkeä?" "Hei, kuinka vaikeaa on ottaa luuri käteen ja soittaa kolmannelle keittiöntoimittajalle? Mitä oikein odotat?"
Vaatija sanoi myös minulle, että Kreikkaankos sitä ollaan karkaamassa vaikka kotona on asiat kesken ja onkos tämä nyt jokin juttu paeta Ahvenanmaan käsittelyä ja siirtää keittiön kalusteisiin liittyviä päätöksiä? "Onko sulla edes varaa lähteä matkoille kun olet laittamassa kotia?" sieltä kuului vielä.
"En mä mitään pakene!", sanoin vaatijalle. Mutta samalla tiesin, että oli muita syitä, miksi Kreikkaan lähtö kokonaiseksi kuukaudeksi juuri nyt ei ollut järkevä veto. Tunne-Sanni varasi lennot, koska tunne-Sanni ikävöi Kreikka-mielentilaa ja sitä ihmistä, joka siellä olen. Tunne-Sanni halusi sulkea realiteetit ulkopuolelle koska hän vain halusi niin kovasti.
Kun kirjoitin Kreikka-mielentilasta aiemmin, kommenteissa muistutettiin, että tunne liittyy epäilemättä myös siihen, että Kreikassa en elä arkea. Se on ihan totta. Kreikassa ei ole tavallisen arjen pyörittämiseen liittyviä vastuita eikä samanlaisia päätöksiä tehtävänä. (Vaikka kyllä mulle välillä tuottaa vakavasti vaikeuksia valita eri saarten välillä... 😁) Toisaalta, mun yliperfektionistinen puoli ja ankara vaatija ihan oikeasti jäävät kotiin, ne eivät mahdu matkalaukkuun. Myös siksi minun on todella paljon kevyempää olla Kreikassa. Olen siellä tietyllä tapaa terveempi versio itsestäni, en väheksy ja nuhtele itseäni samalla tavalla kuin kotona. Yksinkertaisesti kelpaan itselleni paremmin.
Jos jotain järkevää sentään tällä kertaa tein, se oli muutokset mahdollistavan lipputyypin varaaminen. Kreikka odottaa, ja Kreikka-mielentilaan voin osittain päästä jo katsomalla näitä kuvia ja kirjoittamalla teille Kreikasta ja ajatuksistani. Olisi ihanaa kokea toukokuinen Kreikka, mutta jos en koe, ei se mitään. Ehkä ensi vuonna.
Ja... eihän Ahvenanmaakaan mihinkään katoa, vaikka kämpästä luovunkin. Ahvenanmaan asunto on ollut minulle eniten koti ja pysyvin asia mun elämässä viimeiset 15 vuotta. Siitä luopuminen päättää tietyn aikakauden, ja totta kai se on haikeaa. Mutta nyt minulla on toinen satama, johon olen ankkuroitunut. Aivan ihana satama sekin! Ahvenanmaan koti on symboloinut paljon, mutta se on nyt täyttänyt tehtävänsä. Lopulta asunto on vain kiinteistö ja kuori, todellinen Ahvenanmaa on aina sydämessäni.
P.S. Jutun kuvat ovat Kefaloniasta.
18 comments on “Kreikka, Ahvenanmaa ja ajatuksia luopumisesta ja vaatimuksista”
Tunnistinpa itseni kirjoituksestasi! Sama kriisi parhaan vaihtoehdon valinnasta, pelko väärästä päätöksestä, fear of missing out.
Olen tutustunut hypnoterapiaan ja samalla koettanut kohdata itseäni, mikä näissä valinnanmahdollisuudesta kumpuavissa kriiseissä tuottaa hätää, pelkoa, arvostelua, perfektionismia.
Ääni sisälläni herää monta kertaa viikossa. Ja koetan aina silloin vetää ensin syvään henkeä. Sitten todeta että kykenen järjestämään kaiken hyvin, otan vain rohkeasti asiat esiin ihmisten kanssa, teen suunnitelmat ja toteutan ne. Kaikki sujuu hyvin. Ja jos kaikki ei sujukaan hyvin, otan asiat uudelleen esiin ja reivaan suuntaa oikeammaksi.
Ja nyt menet sinne Kreikkaan!!!! Olin juuri ensimmäisellä Italian lomalla sitten koronan. Kaikki sujui vähän sinnepäin, paljon jäi tekemättä (niin paljon että varasin heti uuden matkan) mutta rakastin joka hetkeä ja tunsin olevani enemmän elossa ja onnellinen kuin viimeiseen vuoteen. Palmut, terassit, arkkitehtuuri, ruoat ja juomat, paikalliset ihmiset, ah miten hyvää tekee lähteä hetkeksi uusiin maisemiin!
❤️
Mä käsittelen mun valintojen välttelyyn liittyviä taustatekijöitä terapiassa lähes viikottain, mikä auttaa ymmärtämään itseä ja omaa toimintaa paremmin, mutta valitettavasti ymmärrys ei ole vielä auttanut poistamaan tai juurikaan edes lievittämään valintojen ahdistavuutta. Kuten monissa muissakin omaan persoonallisuuteen liittyvissä haasteissa, suhtaudun niihin niin, että niiden kanssa on vain opittava tekemään yhdessä matkaa ja löydettävä jonkinlainen sopu. Jo tämä auttaa. Hyväksyminen vähentää ikävien piirteiden tai taipumusten vaikutusvoimaa.
Paljon lämpöä ja lempeyden voimaa sinullekin omalla taipaleellasi. Kuulostaa siltä, että sinulla on jo hyviä työkaluja ahdistavien tilanteiden loiventamiseksi ja ankaran äänen suitsimiseksi..! 🙏🏻
Kiitos kauniista sanoista Sanni, viisaasti kirjoitettu💕
Olen aivan samaa mieltä, omien haasteiden kanssa kulkeminen on elämän mittainen matka, joka ei ole koskaan valmis. Kokemuksen myötä tulee uusia työkaluja ja tapoja ja jopa käyttäytymisen malleja ja kun niitä pyrkii aktiivisesti ottamaan käyttöön se hyödyttää.
Valitsee sen mikä on hyväksi ja oikein itselle ja muille. Hyväksyen sen ettei täydellisyyttä ole ja riittävän hyvä on oikeasti paras.
Just näin 🙏🏻❤️
Tuttua, niin tuttua.
Mulle on aina kaikista vaikein ollut luopua ihmisistä. Mä olen koko ikäni ylläpitänyt valtavaa määrää kaveri- ja ystävyyssuhteita ja kokenut ihan järjetöntä luopumisen tuskaa, mikäli yhteydenpito jonkun kanssa hiipuu. Mä yksinkertaisesti haluaisin pitää kaikki mulle tärkeät tyypit elämässäni. Vanhemmiten olen oppinut, että joskus kauniit muistot riittävät.
Mulla on tänään yhden tärkeän valinnan vuosipäivä. Päivälleen kaksi vuotta sitten päätin luopua entisestä elämästäni ja erota ihmisestä, joka oli ollut mun rakkain ja tärkein voimavarani yli 10 vuotta. Hieman se edelleen kirpaisee, vaikka valinta oli molemmille oikea. Mutta se luopumisen tuska, se tuntuu edelleen.
❤️❤️
Halaus tärkeänä päivänä!
One Art
By Elizabeth Bishop
The art of losing isn’t hard to master;
so many things seem filled with the intent
to be lost that their loss is no disaster.
Lose something every day. Accept the fluster
of lost door keys, the hour badly spent.
The art of losing isn’t hard to master.
Then practice losing farther, losing faster:
places, and names, and where it was you meant
to travel. None of these will bring disaster.
I lost my mother’s watch. And look! my last, or
next-to-last, of three loved houses went.
The art of losing isn’t hard to master.
I lost two cities, lovely ones. And, vaster,
some realms I owned, two rivers, a continent.
I miss them, but it wasn’t a disaster.
—Even losing you (the joking voice, a gesture
I love) I shan’t have lied. It’s evident
the art of losing’s not too hard to master
though it may look like (Write it!) like disaster.
P.S. Ei se luopuminen oikeasti helppoa ole. Mutta vääjäämätön osa elämää. Tsemppiä!
*kyyneleet*
Kiitos tästä, Katariina ❤️
Lisäisin vielä aiempaan ehdotukseen liittyen, että en pitänyt Biarritzin Alga Cicosa Crème Mains Réparatrice -käsivoiteesta, koska tämä jättää inhottavan lähmäisen pinnan. Eli tätä ei välttämättä tarvitsisi ottaa vertailuun mukaan.
Tämä tuli väärään postaukseen :) (Tarkoitit varmasti käsivoidepostaukseen.)
<3
Tunnistan itsessäni samoja piirteitä.
Kuoleman pelko (ei niinkään oma, vaan rakkaiden ihmisten) on joskus lamaannuttanut mut täydellisesti. En kykene ajattelemaan sitä loputonta onttoutta ja luopumista, mitä rakkaan ihmisen menettäminen tekee. Viime aikoina tämän suhteen on mennyt paremmin. Minulla on vahva kontrollin tarve tällaisessa, vaikka minulla ei asiaan juuri mitään sanomista ole. Pystyn vaan jeesimään läheisiä ja siten pitämään heitä hengissä toivottavasti mahdollisimman kauan. :)
Toivoisin uskovani vahvemmin johonkin korkeampaan voimaan, koska luulen, että se antaisi mun kaltaiselle herkkikselle ihan hirveästi lisää voimavaroja, kun en tuhlaisi aikaa pohtimalla mihin kaikkeen läheiseni voisivat kupsahtaa. Olen agnostikko, joskus aika tieteellinen ja joskus taas höppänän semikuukiviwicca-toiveikas.
Muuten olen aika impulsiivinen, vaikka näissä haluaisin kontrolloida kaikkea (korona-ajan alku ilman rokotteita oli minulle jotain niin saatanallista kauhua, että oksat pois). Onneksi en aikoinaan mennyt festaribussiin ottamaan mitään hirveää tatuointia, nyt on kaksi kunnon tatskaa ja kestopigmentoinnit.
Kreikka on kyllä ihana. Olenko maininnut, että olen löytänyt sieltä kaksi serkkua? Mun pieneen sukuuni! LISÄÄ IHMISIÄ, JOISTA MUREHTIA<3 Oletko ihan varma, ettet raaski mennä? Jos se auttaisi edes vähän Ahvenanmaa-suruun.
❤️
Mullahan oli tähän liittyen aivan sairaalloinen pelko murrosiästä päälle parikymppiseksi, mähän en uskaltanut yhteen aikaan melkein edes vastata puhelimeen koska pelkäsin, että siellä kerrotaan jollekin läheiselle sattuneen jotain. 😔 Taustat tälle ovat selvillä, mutta aina syy-yhteyksien ymmärrys ei helpota oireita.
Erittäin vahva samaistuminen. Mä haluaisin pystyä vaikuttamaan siihen, ettei kellekään läheiselle satu mitään ja sehän ei ole mahdollista, mikä johtaa ahdistukseen.
En ainakaan muista tätä jos olet joskus tästä kertonut. Sehän kuulostaa tosi kivalta 💗 (...vaikka samalla tuokin lisää "murehdittavia"...)
Mä luulen, että mun pitäisi Kreikan sijaan mennä Ahvenanmaalle työstämään tätä. Se olisi oikeampi suunta. 🙏🏻 Tällä hetkellä mun syyttävä puoli haluaa uskotella mulle, että Ahvenanmaa on itse asiassa loukkaantunut minulle, kun pysyttelen poissa sieltä ja yritän ikäänkuin antaa kodin "feidautua" pois.... Tosiasiassa en vain pysty ratkeamaan joka puolelle Suomea, kun koti ja parisuhde jakaa minut jo nyt hyvin eri puolille Suomea. On vain hyväksyttävä, että ihan kaikkialla ei pysty olemaan. 😔
Itse olen yhdistelmä luopumisen tuskasta ja jatkuvasti uusien kokemusten/paikkojen jne. janoamisesta. Aika uuvuttava yhdistelmä tuokin!
Me päästää vihdoin Kreikkaan! (toivottavasti..) Viime kesänä piti matkata Thassokselle, mutta se peruuntui. Nyt on matka Lefkadalle, uudet passit hankittu, rokotukset kunnossa jne. Jopa teinit odottaa yhteistä reissua vaikka vuosiin niitä ei saanut meidän kanssa mihinkään, ihanaa!
Mahtavaa..! 😍👏
Olen iloinen teidän puolesta, varmasti ihanaa ja todella erityistö päästä koko porukalla reissuun pitkästä aikaa 🙏🏻
Siellä se Kreikka odottaa <3
Toivottavasti ei ole väärin tähän tulla kyselemään vinkkejä muutaman viikon päähän :)
Nappasin siis Finskin ok-hintaiset lennot Rodokselle, siellä on ilmeisesti myös simppeli yhteys esim. Symille? Onko muita vinkkejä mitä tehdä tai minne mennä sielläpäin, viikko aikaa? :)
Jos vain viikko aikaa, niin kävisin vain Symillä (Rodoksen lisäksi), muut lähisaaret ovat kuitenkin sen verran kaukana että tulisi kenties vähän liian "stressi" loma jos yrittäisi mahduttaa enemmän kohteita..? :) Tai en tiedä millainen matkailija olet, jotkuthan tykkäävät hyvinkin nopeista pyrähdyksistä ja siitä, että ehtivät nähdä lyhyen ajan sisällä mahdollisimman paljon paikkoja.
Rodoksen vinkkejä olen huono antamaan, kun olen ollut siellä vain kahdesti hyvin lyhyen pätkän. Itse keskityin näillä reissuilla vain tutustumaan pääkaupunkiin ja tein yhden päiväretken Lindokseen, joka oli kyllä upea.
Symillä puolestaan on "vain" se kuvankaunis pääkylä (joka muodostuu kahdesta yhteen kasvaneesta kylästä), ja sitten kuuluisa Panormitiksen luostari toisella puolella saarta, mutta tuo pääkaupunki on niin kertakaikkisen upea että mun vinkki olisi yksinkertaisesti nauttia siitä :) Jos mulla olisi viikko aikaa ja lennot Rodokselle, viettäisin puolet viikosta Rodos Townissa ja puolet Symillä. Jos tykkää enemmän kaupunkimaisesta ympäristöstä, shoppailusta ja yöelämästä, sitten kannattaa viettää enemmän aikaa Rodos Townissa, jos taas pienemmän kylän idylli ja rauhallisempi meininki viehättää, sitten Symi on parempi osoite :) Ainiin, ja jos tykkää pitkistä, hienoista hiekkarannoista, silloin myös Rodos on parempi. Symillä on aika vähän rantoja, eikä ihan pääkaupungin "vieressä" yhtäkään.
Ihanaa matkaa sinulle! :)
Kiitos ♥️ Symiä olin ehdottomasti ajatellut mutta kiva kuulla että Rodoksella kun voisi olla ihan varteenotettavia paikkoja 😊Ai-van ihanaa päästä pitkästä aikaa Kreikkaan, odotan ruokaa ehkä eniten 😁
❤️