16.08.2021

Kun iholla ei voi sietää minkäänlaista tahmaa

Tänään kirjoitan vähän erikoisesta aiheesta: olen yliherkkä minkäänlaiselle lian tai tahman tunteelle iholla.

En tiedä miksi tuli mieleen avautua tästä, mutta on ihan kivaa ja rentouttavaa kirjoittaa välillä tällaisista vähemmän vakavista tai suorastaan höperöistä aiheista. Toisaalta - vastenmielisyys tahmeaa ihoa kohtaan on jotain, jonka epäilen monen muunkin jakavan. Ehkä ei kuitenkaan ihan näin intensiivisessä mittakaavassa.

En pitkään ajatellut, että tahman välttelyssäni oli mitään tavallisesta poikkeavaa. Sittemmin olen kiinnittänyt huomiota siihen, etteivät muut pese, pyyhi ja puhdista käsiään tai ihoaan ihan yhtä tiheästi kuin itse teen. Tajusin, että minulla kuluu käsisaippuaa ja Savetteja ihan valtavia määriä.

Havahduin myös siihen, että käsipyyhkeeni sekä keittiössä että kylpyhuoneessa ovat koko ajan niin märkiä, että ne pitää laittaa parin tunnin välein kuivumaan. Olenkin alkanut pitää kylppärissä kahta käsipyyhettä, jotka kiertävät päivän aikana kuivaustangon ja ripustuskoukun väliä...

Otin tämän käsisaippuan käyttöön huhtikuussa Maarianhaminan asunnollani. Olen viettänyt asunnolla sen jälkeen noin kuukauden. 400 millin pullosta on kulunut yli puolet... Ja tämä on vain kylppärin saippua, keittiössä on omansa....

En voi sietää minkäänlaista, edes aavistuksenomaista tahmeuden, rasvan tai lian tunnetta ihollani. Saatan huuhtoa ja pestä käsiäni saippualla 10 kertaa yhden ruoan valmistuksen aikana. Käsien huuhtelu on niin automatisoitunutta, että hädin tuskin huomaan tekeväni sitä, ellen asiakseni kiinnitä siihen huomiota.

Jos kosketan öljyistä tonnikalapurkkia tai Oivariini-rasiaa, ei riitä, että pyyhkäisen rasvan iholtani käsipaperiin; iho on pestävä huolellisesti lyhyenkin purkkikontaktin jälkeen. Kun pilkon kasviksia, tunnen silloinkin tarvetta huuhtoa kädet, vaikka kasviksissa ei ole mitään rasvaista.

Käsissä ei saa tuntua mitään ylimääräistä.

Kun levitän kasvoille ihonhoitotuotteen, pesen kädet jokaisen hoitotuotteen välillä, koska en pidä siitä, että seerumiin/öljyyn/voiteeseen "sotkeentuneet" sormeni siirtävät tuotetta seuraavan purkin kylkeen. Enkä tietenkään voi sietää sitä, että käsiin jää ylipäänsä mitään tuotteen tuntua, kun olen saanut kaikki naama-aineet levitettyä.

Tajusin, että olen jopa lopettanut käsivoiteen käytön päiväsaikaan, koska en siedä voiteen tuntua ihollani valveilla ollessa tai kun teen jotain - ja yleensä teen jotain käsilläni koko valveillaoloajan.

Onkohan tämä ihan normaalia..? Tulee tunne, että ei ole.

Tahmaisuuden välttely on myös yksi syistä, miksi inhoan käyttää aurinkovoiteita vartalolla.

Kasvoaurinkovoiteista löytyy jo täysin ihoon katoavia, 0% tahmaisia tai rasvaisen tunteen jättäviä koostumuksia, mutta vartaloaurinkovoiteissa en vielä ole törmännyt tällaiseen koostumukseen.

Koska haluan ilman muuta suojata ihoni UV-säteilyltä, käytän tunnollisesti aurinkovoidetta koko vartalolla (auringolle altistuvilla alueilla), mutta joka kerta kun levitän voiteen ja puen sen jälkeen vaatteet päälle, tunnen inhotusta siitä, että vaatteet joutuvat kosketuksiin rasvapintaisen ihon kanssa. Tai että kädelläni hipaisen rasvaista ihon pintaa... (ja sitten tulee taas tarve pestä kädet...) Tunne on ihan absurdi, mutta en voi sille mitään.

Sääriin tulee harvoin koskettua tarkoituksetta, jolloin aurinkovoiteen tällä alueella saattaa jopa pystyä päivän aikana unohtamaan, mutta ihoalueet kuten käsivarret ovat jatkuvasti "hollilla". Tämän vuoksi olen alkanut erityisesti city-olosuhteissa levittää käsivarsille ja dekolteelle kasvoille tarkoitettua mattapinnan jättävää aurinkovoidetta (suosikkini on Nivea Shine Control SK 30).

Harras toiveeni olisi, että Nivea tai jokin muu brändi lanseeraisi Non-sticky-aurinkovoiteen myös koko vartalolle. Minusta tulisi ikuisesti uskollinen asiakas..!! 🙏🏻 Luonnonkosmetiikan keinoin tällainen koostumus ei ole mahdollista, ainakaan tämän hetken teknologialla.

Koska iho voi tahmaantua myös silloin, kun en ole vesihanan ja käsisaippuan välittömässä läheisyydessä, kannan mukanani aina Savetteja tai muita tehokkaita käsienpuhdistuspyyhkeitä. Suosin pyyhkeitä käsidesin sijaan, sillä käsidesi vain desinfioi, se ei poista likaa.

Savetit ovat ihan ehdottomia erityisesti kesä- ja aurinkovoideaikaan, yllä mainituista syistä. (Vartalo)aurinkovoiteen lisääminen kesken päivän on pahin mahdollinen tahmatilanne, ja tahmaisista näpeistä on välittömästi päästävä eroon. Jos olen rannalla, mieluiten vielä huuhdon kädet Savett-käsittelyn jälkeen juomavedellä...

Kun meikkaan, pesen kädet jokaisen sormin levitettävän tuotteen jälkeen; silmämeikinpohjustajan, peiteaineen ja meikkivoiteen...

Pitäisiköhän jonain päivänä yrittää laskea, montako kertaa pesen kädet....? En tiedä olisiko perässä pysyminen mahdollista, koska käsien pesu on niin tiheää, alitajuista ja automatisoitunutta.

...ja.... sitten mä olen välillä ihmetellyt, miksi mun käsien iho on viime vuosina muuttunut kroonisesti kuivaksi.

Pitääkö sitä tosiaan ihmetellä..? 🙈

Tunnistaako kukaan muu itsessään näin pahaa tahman ja lian välttelyä..? 

84 comments on “Kun iholla ei voi sietää minkäänlaista tahmaa”

  1. Samaistun ihan täysin :D käsisaippuaa kuluu älyttömästi ja kädet jatkuvasti kuivat ja kynsinauhat vereslihalla😣

    Vastaa

    0
  2. No, onpa meitä joka lähtöön! Itse inhoan käsienpesun jälkeistä kuivuuden tunnetta. Pesen vain vedellä, ellei ole pakko käyttää saippuaa. Oliiviöljyn hieron käsiini.

    Vastaa

    0
  3. Tämä on ihan normaalia meidän perheessä (2 tytärtä ja minä). Olemme kaikki aspergerihmisiä ja siihen liittyen aistiyliherkkiä. Minulla ja nuoremmalla tytöllä nimenomaan liittyen siihen, miltä asiat tuntuvat ja varsinkin miltä iho tuntuu, jos siinä on mitään "ylimääräistä". Ollaan opittu elämään sen kanssa 🥰.

    Vastaa

    0
  4. Ei-tahmaisena aurinkotuotteena voisit ehkä kokeilla Vichy-sarjan Solar Protective Water spf 30; näitä on kaksi erilaista, Hydrating with Hyaluronic Acid ja Enhanced Tan with Beta-carotene.
    Apteekista :)

    Vastaa

    0
  5. No kuulostaa aivan täysin OCD:ltä. :) Jos tuntuu että asia rajoittaa/häiritsee elämää liikaa, siihen voi saada apua aivotreenillä, kuten DNRS tai Free to heal. Itse sain niistä apua hajusteyliherkkyyteen, mikä on periaatteessa eri asia, mutta käytännössä samanlainen aivomekanismi (ärsyke-->reaktio-->pakonomainen toiminta/oire/tunne-->välttely/elämän rajoittuminen). Mutta, jos jatkuva käsienpesu ja kyseiset tuntemukset eivät tunnu sinusta ongelmalta, niin anna mennä vaan. :)

    Vastaa

    0
    1. Jos tuntuu että asia rajoittaa/häiritsee elämää liikaa, siihen voi saada apua aivotreenillä, kuten DNRS tai Free to heal.

      En koe asiaa häiritsevänä tai sellaisena josta haluaisin päästä eroon, se vain on tapa. Tahmeus tuntuu vastenmieliseltä, mutta eivät nämä tuntemukset mitenkään mun arkea ja elämää rajoita tai hankaloita. Tai siis, en näe esimerkiksi Savettien mukana kantamista kovin rajoittavana.

      Kiitos kuitenkin vinkeistä :)

      Vastaa

      0
  6. Itselläni on myös käsienpesu vimma :D
    Olen hoitaja, joka tekee oman”mausteensa” asiaan vielä, kun tiedostan pöpöt käsissä :D ja käsidesi tahmaa….
    Aurinkorasvat ovat ongelma itsellenikin. Nivean 0% tahmaavaa aurinkorasvaa on kulunut tänä kesänä. En myöskään voi sietää paksuja rasvoja, jotka jäävät iholle :D

    Vastaa

    0
    1. Nivean 0% tahmaavaa aurinkorasvaa on kulunut tänä kesänä.

      Tää on kyllä ihotuntumaltaan ihan paras, tai siis olemattomin. 👍

      Vastaa

      0
    2. Tämä on tosi jännä, koska itselläni tuo Nivean kasvovoide näyttää kyllä imeytyvän mukavasti mutta tosi asiassa kun aurinko paistaa, se rasva jotenkin aktivoituu ja alkaa valua ja kasvot ovat ihan märät siitä ”hiestä”. KUKAAN ei ole raportoinut blogeissa samaa enkä ymmärrä, miten se toimii itselläni niin eri tavalla. Se näyttää imeytyvän kun sen levittää, mutta auringon paistaessa huomaakin ettei se mihinkään imeytynyt vaan muuttuu juoksevaksi ja valuvaksi kasvoilla. Millään muulla rasvalla ei tapahdu niin... Eli ei puhettakaan että sopisi lämpimällä säällä esim. meikin alle...:D

      Vastaa

      0
    3. Onpa erikoinen ilmiö...! Olen käyttänyt tätä voidetta nyt kaksi tuubia enkä tunnista omalla ihollani mitään tuollaista. Minusta Nivean Shine Control -voide on jopa "pelottavan" olemattoman tuntuinen - kuin ei olisi mitään suojaa iholleen laittanutkaan.

      Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä, miten valtavan eri lailla eri ihot reagoivat ihonhoitotuotteisiin.

      Vastaa

      0
    4. Oi kyllä, sama juttu. Ja itse asiassa aika monenkin rasvan suhteen, ei mitään toivoa ollut helteillä, että aurinkovoiteet oisvat pysyneet otsassa tai nenän pielissä. No, mulla onkin hyvin rasvoittuva iho, mikä ehkä jotain selittänee. 30 ikävuoden ylittäessä toivoin vain, että tää rasvoittuminen ja tuotteiden kirjaimellinen valuminen helpottais...

      Apteekissakaan ei hlökunta ihan ymmärrä, kun tätä ilmiötä koittaa selittää, että mitä haluaa kasvovoiteiltaan. Vielä ei ole tullut sitä täydellistä purkkia vastaan. Markkinat myös ehkä vaikuttaa tähän, mitä Suomessa saa edes netistä. Ei taida olla kovin monia tämmöisiä, joilla on oikeasti syystä tai toisesta näin rasvoittuva iho ja tuotteiden imeytyminen ihoon luokkaa nolla.

      Ostin tässä taannoin muuten Guerlainin huulimeikin pohjustajan, josta on kehuttu että on yksi parhaimpia primereita. Ohjeissa on, että sitä pitää levittää hieman yli huulirajan. No, mun kohdalla se oli virhe. Ei imeytynyt yhtään ympärysiholle ja huulipuna näytti karkaavan heti ja oli vielä kokkareisen näköistä reunoilta 🙊

      Vastaa

      0
    5. Markkinat myös ehkä vaikuttaa tähän, mitä Suomessa saa edes netistä. Ei taida olla kovin monia tämmöisiä, joilla on oikeasti syystä tai toisesta näin rasvoittuva iho ja tuotteiden imeytyminen ihoon luokkaa nolla.

      Suomessa vaikuttaisi tosiaan olevan eniten vallalla kuiva (ja herkkä) ihotyyppi. Tämä käsitys muodostui ainakin itselleni myyjävuosina.

      Ostin tässä taannoin muuten Guerlainin huulimeikin pohjustajan, josta on kehuttu että on yksi parhaimpia primereita. Ohjeissa on, että sitä pitää levittää hieman yli huulirajan. No, mun kohdalla se oli virhe. Ei imeytynyt yhtään ympärysiholle ja huulipuna näytti karkaavan heti ja oli vielä kokkareisen näköistä reunoilta 🙊

      Voi eihh... 😞

      Vastaa

      0
  7. Voi kyllä! Käsipyyhkeet pysyvät märkinä täälläkin sekä kylpyhuoneessa että keittiössä. Näen tiiviisti toistuvan käsieni pesemisen liittyvän ennen kaikkea ajatukseen siitä, että käsiin jäisi jotain, mitä niihin ei tarvitse jäädä, ei niinkään siihen, että tuntuuko niihin jääneen jotain. Yhtenään tapahtuva käsienpesu rajautuu minulla kuitenkin vain kotona oloon. Kodin ulkopuolella ajatus pesua alvariinsa kaipaavista käsistä lakkaa.

    Vastaa

    0
  8. Voi kyllä! Luulin, että olen aivan poikkeava! Tunnistin itseni joka kohdasta. Välillä avaan ruokaöljypullon talouspaperin avulla, ettei sormiin tartu öljyä, koska kädet pitäisi pestä jos niin kävisi. Minä kun pesen niitä koko ajan muutenkin. No, nyt olen opetellut laittamaan esim. kasvovoiteen ja -öljyn "samoilla sormilla" veden säästämiseksi. Mutta voiteesta tahmaiset sormet eivät saa sitten koskea öljypulloon! Välillä purnukoiden avaaminen on melkoista taiteilua, kun "likaisia" sormia ei voi käyttää, ja monta kertaa on purkki livennyt käsistä kun siitä ei saa kunnon otetta... Kiitos, kun kirjoitit tästä, mukavaa saada vertaistukea.

    Vastaa

    0
    1. Välillä avaan ruokaöljypullon talouspaperin avulla, ettei sormiin tartu öljyä, koska kädet pitäisi pestä jos niin kävisi.

      Sama..! 😅

      Vastaa

      0
  9. Toinen neuroottinen käsienpesijä ilmoittautuu :) Kädet on pestävä aamulla heti heräämisen jälkeen, aina kotiin tullessa ja ruokailuun ryhtyessä, kosmetiikkatuotteiden käpälöinnin jälkeen, kissan harjaamisen tai kissanruokien käsittelyn jälkeen, moneen kertaan ruokaa laittaessa jne.jne.

    Olen luonteeltani neitsyt, joten tietynlainen ylihygieenisyys ja -siisteys on ollut helppo laittaa sen piikkiin :) Hieman vakavammin voin kuitenkin myös tunnustaa, että omalla kohdallani em. käsienpesurumba linkittyy mielenterveysongelmiin, kuten yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön sekä erityisesti OCD:hen eli pakko-oireiseen häiriöön.

    En halua medikalisoida piirrettä, erityisesti, jos et itse koe sitä ongelmaksi. Esim. täältä löytyy kuitenkin tietoa asiasta, jos tuntuu, että käytös alkaa mennä sairaalloisen puolelle: https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/pakko-oireinen-h%C3%A4iri%C3%B6

    Vastaa

    0
  10. Oon ihan samanlainen!! Varsinkaan käsissä en siedä mitään rasvaa tai hikeä. Jos levitän sy-voiteen ja perään kasvovoiteen, niin välissä pitää pestä kädet. Tai jos pilkon tomaatteja ja seuraavaksi kurkkua, niin välissä käsienpesu. Tottakai kädet pitää hinkata, jos ne on vaikka öljystä tahmaiset tai sipulinleikkuun jälkeen, mutta kurkkuhan on vettä 😄
    Ja kun levittää kropalle aurinkovoidetta, tekee mieli mennä heti suihkuun/uimaan. Kasvoilla kyllä siedän tahmaisuutta vähän paremmin. Ei ihme, että kädet on rutikuivat kun niiden rasvaaminen on niin yök 😁

    Vastaa

    0
  11. Myös täällä nostan (kuivat) tassuni ilmaan ja tunnustan. Ja nyt koronan aikaan pesen käsiä vielä useammin… ja ihmettelen ”suomuisia” kuivia käsiäni joissa kirvelee kaikki…. Ja kun ikää alkaa jo olla 45+ niin iho ei ole enää mikään vauvanhento muutenkaan….
    Pyyhkeitä kotona pestään paljon. Saippuaa kuluu, joka laukussa on savetteja, desiä ja jopa pikku pullo saippuaa (tunnustan)….

    Vastaa

    0
  12. No eikös tuo ole ihan vain normaalia? 😀 Edelleen yllätyn siitä, ettei kaikilla ole käsisaippuaa keittiössä ja/tai ettei käytössä ole pahimmillaan kuin yksi pyyhkeenriekale. En ymmärrä miten joku voi valmistaa likaisilla käsillä ruokaa ja samalla levitellä sotkua kaikille mahdollisille pinnoille.

    Puhdistuspyyhkeetkin ovat ihan vain käteviä ja järkeviä. Tahmaisiin käsiin tarttuu, no, kaikkea muuta baskaa ja kuka sitä nyt haluaisi. Olen enemmän kuin onnellinen, että ihmiset ovat opetelleet käyttämään edes käsidesiä.

    Neuroottiseksi en itseäni laske, eikä asia ole sen suurempi ongelma, kuin mitä jollekulle toiselle olisi päivittäinen suihkussa käynti (juu ei nahka kestäisi sellaista). Olen ajatellut asian liittyvän toisaalta puhtauteen ja toisaalta siihen, että erityisesti sormenpäät ovat hyvin herkät ja käsien kautta tulevat aistimukset ovat arjessa suuressa osassa. Ihan ymmärrettävää, että tuntopinnasta tulee huolehdittua. Samoin siitä, että käsien kautta kulkevat tavarat (lasiset seerumipullot, jippijai) pysyvät ehjinä ilman epätoivoista rutistamista.

    Oma lukunsa on sitten se käsien ihon kosteudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Kuorinta ja öinen kosteutus ovat omat kulmakiveni. Kukin tyylillään, heilutellaan Superclean-savetteja kun kohdataan. 🙂

    Ps. Tuosta keittiö-saippuasta en tykkää, haisoopi pahalta.

    Vastaa

    0
    1. Joo on kyllä jännä miten tämä asia jakaa ihmisiä.
      Mulla ei ole käsisaippuaa keittiössä. Joskus ajattelin, että pitäis olla mutta kun ei sitä tullut käytettyä niin siirsin sen kylppäriin. Tottahan ruokaa laittaessa kädet likaantuu mutta yleensä vaan huuhtasen kädet vedellä ja se riittää. Kun mulla on kuivat kädet muutenkin ja oon laiska käyttämään käsivoidetta niin mieluummin vältän kuivattavaa saippupesua. Ja kuten joku kirjoittu edellä, tuntuu vaan hyvältä jos voi pikkusen oliiviöljyä hieroa kuiviin käsiin.

      Tuli mieleen, että voikohan käsipesutiheydellä olla yhteyttä siihen onko kasvanut maalla vai kaupungissa? Itse olen maalta kotoisin ja ulkona touhutessa muutenkin kädet likaantui herkästi. Sisään tullessa kädet pestiin mutta jos tekee ulkotöitä niin saattahan siinä kädet olla likaisena jonkun aikaa ennen pesua, ja näin ollen siedättyy lian tunnulle...

      Edelliseen liittyen, viime vuosinahan on uutisoitu että laajalle bakteerikirjolle altistuminen sopivissa määrin vähentää allergioita. Joten itse lähestyn asiaa siitä kulmasta, että liika putsaus ei välttämättä ole aina hyvästä ja näin ollen en tunne ällötystä tms. vaikka pesisin kädet vain vedellä.

      Vastaa

      0
    2. Edelliseen liittyen, viime vuosinahan on uutisoitu että laajalle bakteerikirjolle altistuminen sopivissa määrin vähentää allergioita. Joten itse lähestyn asiaa siitä kulmasta, että liika putsaus ei välttämättä ole aina hyvästä

      Tämä on ihan totta. Ihan rehellinen "mullassa pyöriminen" ei tekisi meille lainkaan pahaa.

      Vastaa

      0
    3. Varsinkin lasten kohdalla ulkona möyriminen on hyväksi ja maatilojen lapsilla onkin todettu olevan vähemmän allergioita. Infektioiden torjumisessa taas hyvä käsihygienia olisi todella tärkeää, eli kotona ja kylillä käsiä olisi sitten kyllä syytä pestä.

      Vastaa

      0
    4. Mulla ei ole käsisaippua keittiössä, ihmettelen miksi olisi? En halua ylimääräisiä pulloja pyörimään ja esim mies pesee Fairylla kätensä jos ovat kovin öljyiset. Siinähän se tiskiaine ajaa saippuan virkaa.
      En koe tekeväni likaisilla käsillä ruokaa mutta huuhtaisen kyllä käsiä hanan alla ruoan laiton välillä ja kuivaan pyyhkeeseen/talouspaperiin ja pyyhkeen vaihdan kuivaan jos se on märkä, koen sen silloin likaiseksi. Saippualla pesen jos on tahmaiset/taikinaiset kädet.
      Olen kyllä maalta kotoisin ja maalla nytkin asutaan. Ei niitä käsiä pestä joka porkkanan pellolta haun jälkeen, mutta normihygieniaa noudatetaan ja nyt kulkutautien aikaan on desipullo pöydän reunalla ken tahtoo laittaa.

      Vastaa

      0
    5. Siinähän se tiskiaine ajaa saippuan virkaa.

      Tiskiaine on äääääärimmäisen kuivattavaa iholle... siksi varmaan moni mieluummin pesee rasvaisten keittiöhommien yhteydessä kätensä käsille tarkoitetulla saippualla.

      Vastaa

      0
    6. Niin on mutta tehokasta, esim normisaippualla ei lähde öljy tai rasva mitä autotalleissa käytetään :/

      Vastaa

      0
  13. Olin kommentoimassa, että tiheä käsien peseminen on yksi yleisimmistä pakko-oireista, mutta näköjään muutama muukin oli jo maininnut samasta asiasta. Aikuiset osaavat kyllä yleensä tulkita omaa oloaan, liittyykö tapa pakko-oireisiin vai ei. Ehkä et olisi kirjoittanut tätä postausta, jos kokisit tavan itsellesi pakko-oireeksi, en tiedä :)

    Itse pesen käsiä usein, mutta rasvaan kädet heti perään. Kasvoilla tahmeus tuntuu inhottavalta, mutta käsissä ihan hyvältä! Mitä tuhdimpi käsivoide sen parempi, varsinkin yöksi.

    Vastaa

    0
    1. Ehkä et olisi kirjoittanut tätä postausta, jos kokisit tavan itsellesi pakko-oireeksi, en tiedä :)

      Jep, en koe tätä pakko-oireeksi :) Tai sanotaan, näin, että en ainakaan koe tavan rajoittavan tai häiritsevän elämääni.

      Vastaa

      0
  14. Äidin luona ollessa tulee marmatusta: "Miten nää pyyhkeet on ihan märät...?" Tiedän että toiset pesevät käsiä vähemmän, mutta haluan kyllä todellakin pestä ne jatkossakin, kun olen laittanut likaiset astiat koneeseen/ koskenut tiskirättiin/ rasvannut jalat jne. Kukin tyylillään 🙂

    Vastaa

    0
  15. Itsekään en voi sietää tahmaisia voidepurkkeja, öljypulloja tai elintarvikepaketteja.. Siisteys on omasta mielestäni luontevaa, mutta kaikki eivät jaa samaa 'pakkomiellettä'... Onhan itsestään selvää, että tahmaantunut tuubi (kosmetiikka tai ruoka, sama juttu) kerää puoleensa pöpöjä ja irtolikaa... ja vieläpä öttiäisiä. Yök. Kuka niitä haluaa?! Ilmeisesti riitävän moni!

    En koe puhtauden tarvetta pakkomielteenä, mutta kieltämättä käsipyyhe kosteaksi päästessään ei enää ole mikään hygieeninen tapaus... joten se kuuluu vaihtaa riittävän usein.Tuttu näky täälläkin käytetty pikkupyyhe kuivumassa telineen päällä .. en voi sietää ajatusta heittää mitään likapyykkiin kosteana - homeita levittämään.

    Ihon kuivuminen ei sinänsä ole ongelma kotona, pyrin voitelemaan kädet nopeasti imeytyvällä (esim. Dermosil pumppupullossa), mutta se kauppojen pirtu kyllä kuivattaa nopeasti vereslihalle, mikä ei ol terveyden ja vastustuskyvyn kannalta lainkaan hyvä asia..

    Hyvä idea tuo pesuöljy saippuana, kokeilen samaa ..!

    Vastaa

    0
    1. Hyvä idea tuo pesuöljy saippuana, kokeilen samaa ..!

      Suosittelen, auttaa lievittämään edes vähäsen käsienpesun kuivattavuutta..!

      Vastaa

      0
  16. Kyllä, samaistun! :D

    Pesen käsiä varmaan satoja kertoja päivässä ja haistelen vielä välillä, ettei vaan "haise likaiselta". Toinen kissoistamme syö raakaa jauhelihaa, josta teen pieniä palleroita, käsin. Tämän jälkeen juoksen vessaan jynssäämään kädet kynsiharjalla ja saippualla, kynnenaluset erityisesti. Se haju on jotain ihan hirveää minulle (btw, olen itse vegaani) ja usein joudun haistelun jälkeen jynssäämään alusta uudelleen. Pidän kynnet lyhyinä, etteivät ne "keräisi likaa".

    Käsipyyhe on aina märkä, välillä mullakin on kaksi pyyhettä kierrossa. Matkoilla tai poissa kotoa pelkään, jos likaan käteni jotenkin enkä pääse pesemään niitä kunnolla.

    Käsieni iho on ohutta, kuivaa ja kynsinauhat verillä. Saan jatkuvasti haavoja käsiini liiasta kuivuudesta. Yritän laittaa voidetta tipan kämmenselkiin ja levittää sen "likaamatta" kämmentä tai sormia. Yöksi koitan levittää voidetta vähän paremmin.

    Myönnän auliisti, että tämä on neuroottista käytöstä! Eikä korona-aika ole sitä ainakaan vähentänyt, haha! ;D

    Vastaa

    0
    1. Hah, mie jo mietin näitä kommentteja lukiessa, että eikö kukaan tunnusta myös haistelevansa käsiän varmuudeksi, JOS niihin jäikin vielä haju, esim. jauheliha on juuri sellainen, mikä jättää hajua käsiin. Itsehän olen siis sekasyöjä ja esim. kalaa käsittelen vain hanskat kädessä, koska se haju ei lähde millään :’D

      Vastaa

      0
    2. Kyllähän lihoista jää hajua käsiin. Itse en siedä muotoilla mitään raaka-aineita paljain käsin, käytän aina kevyitä suojahanskoja.. sekä ihottumataipumuksen että hajuilta suojautumisen takia.

      Vastaa

      0
  17. Joo tunnistan, kaikista kamalinta minusta on kasvoille laitettavat tuotteet jotka eivät imeydy heti, tai jotka päivän mittaan ihon rasvoittuessa tuntuvat suorastaan liejulta naamassa. Tämän takia en esim. käytä silmänympärysvoiteita, koska en kestä mitään rasvan tunnetta silmien lähellä, tai silmälaseihin tarttuvaa mähmää. Sama vartalovoiteiden kanssa, en kertakaikkiaan kestä tuntea ihollani mitään, joten sitten vaan kettuuntuneena raavin kuivia sääriäni. Ja myös tuo ruoanlaiton yhteydessä jatkuva peseminen, aargh :D (mulla on diagnosoitu pakko-oireinen persoonallisuushäiriö, se varmaan selittää jotain :)

    Vastaa

    0
    1. Onko kellään vinkkejä hyvin kosteuttavasta, mutta nopeasti imeytyvästä vartalovoiteesta muuten? Vartalon kuivattelu palelee ja plää..;)

      Vastaa

      0
  18. Musta taas käsien peseminen on inhaa 😆 laitan tiskit koneeseen hanskat kädessä, pesen meikkisiveltimet hanskat kädessä, en halua laittaa käsiä taikinaan ettei niitä tarvitsisi pestä taas, kaikkea ylimääräistä vedellä lätryytä inhoan.
    Ihaninta öljytä kynsinauhat ja rasvata kädet ja tarttua samoin tein puhelimeen.

    Haluan että ajattelet sitä nyt 😂

    Vastaa

    0
    1. Ihaninta öljytä kynsinauhat ja rasvata kädet ja tarttua samoin tein puhelimeen.

      Haluan että ajattelet sitä nyt 😂

      Kiitos Mili 😝

      Vastaa

      0
  19. Täydellinen tuote tähän ongelmaan ja reissaamiseen on Helmi käsidesipyyhe.

    Vastaa

    0
  20. Juu täälläkin pestään käsiä jatkuvasti.
    Käsivoidetta laitan vain yöksi. Yksikään voide ei imeydy niin nopeasti ja täysin, että voisin käyttää sitä päivällä.
    Kauppojen käsideseissä on hirmuiset erot. Toiset haihtuvat käsiin nopeasti ja toiset ovat sellaista puuroa tai geeliä, jota saa hangata kauan ja silti kädet jäävät tahmeaksi. Onneksi omassa käsilaukussa on aina käsidesiä, jota sitten pakko ruikata tuollaisen mönjän päälle.

    Vastaa

    0
    1. Kauppojen käsideseissä on hirmuiset erot. Toiset haihtuvat käsiin nopeasti ja toiset ovat sellaista puuroa tai geeliä, jota saa hangata kauan ja silti kädet jäävät tahmeaksi.

      Niin totta..! Jotkin käsidesit jää niin ällötahmeiksi että ei muuta kuin Savettia perään vaan....

      Vastaa

      0
  21. En ole mitenkään ylihygieeninen käsien pesun suhteen mutta tahmaisuus kyllä inhottaa. Tästä syystä en viitsisi käyttää käsivoiteita kuin nukkumaan mennessä (läppäri tai kännykkä rasvassa, hyyyyi!). Myöskään vartalovoiteita en oikein osaa käyttää koska inhottaa miten tahma tarttuu vaatteisiin, sohvaan, sänkyyn... Kumma kyllä, naamassa se tahmaisuus ei samalla tavalla haittaa ja nyt etätyöaikaan rakastan käyttää voiteita ja öljyjä niin että naama oikein kiiltää. Ehkä sitä tahmaisuutta ei huomaa kun kasvoja ei koskettele?

    Vastaa

    0
    1. Ehkä sitä tahmaisuutta ei huomaa kun kasvoja ei koskettele?

      Uskoisin että asia on juuri näin.

      Vastaa

      0
  22. Hyvä, että joku puhuu tästä ääneen. Itse olen myös samanlainen. Siksi ei tule käytettyä aurinkovoiteita, koska ne eivät imeydy ihoon. Onneksi ihoni on todella rasvainen, niin en tarvitse bodyvoiteita ym. Vaikka pesen käsiäni usein, niin olen ihmetellyt että kädet eivät ole niin kauhean kuivat. Jos levitän käsivoiteen, niin laitan sen vain käden selkämykselle eli siis hieron käden selkämyksiä vastakkain eikä voidetta tule ollenkaan käden sisäpuolelle, jolloin kädet olisivat liukkaat ja tahmeat. Mutta olen huomannut että tietyt käsisaippuat kuivattavat todella paljon eli niissä on paljon eroja.
    Itselläni on myös noita Savetteja aina käsilaukussa, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen myös löytänyt Pirkka desinfiointiliinat, joissa on 70% alkoholia eli puhdistaa kädet pöpöistä.
    Voiteista suosin vain sellaisia, jotka todella hyvin imeytyvät ihoon eli siis kevyitä.

    Vastaa

    0
  23. Oletko lukenut Chris Cornellin uuden elämäkerran ja mitä mieltä olit? Tai oletko hankkimassa kirjan?

    Vastaa

    0
    1. Mulla on kyseinen kirja mutta en ole vielä lukenut sitä, koska valitettavasti edelleen kärsin niin suurista keskittymisongelmista, että en pysty kirjoja lukemaan. 😢 (Tämä on näitä mun uupumuksen myötä päälle-jääneitä ongelmia, jotka tekee mut syvästi surulliseksi 😔)

      Vastaa

      0
    2. Tulee vielä aika jolloin taas jaksat lukea kirjoja kuin ennen, se vaan ottaa aikansa, että aivot (ja sielu) toipuu uupumisesta. <3

      Vastaa

      0
  24. Mietippä jos syöt käsin jotain savukalaa /kanaa tms ja kädet pyyhitään vaan paperiin :D siis en voi käsittää miten jotkut voi olla sellasten käsien kanssa että ne tahman lisäksi vielä #tuoksahtaa# Tämä siis kauhukuva mökkeilystä :D Kun ei voi mitään mielikuvalle miten se rasva tarttuu vaatteisiin ja miltä se tuntuu sormissa ja haju tarttuu kaikkeen mihin koskee... Nimim. Itse ekana käsienpesulla myös aurinkorasvan levittämisen jälkeen. Ps. Ne savett intiimit on hellempiä iholle ja lähtee mm. Mustikkatahrat hyvin pois ;)

    Vastaa

    0
    1. Mietippä jos syöt käsin jotain savukalaa /kanaa tms ja kädet pyyhitään vaan paperiin :D siis en voi käsittää miten jotkut voi olla sellasten käsien kanssa että ne tahman lisäksi vielä #tuoksahtaa#

      Joo, I feel you...! 🙈

      Ne savett intiimit on hellempiä iholle

      Hyvä vinkki..!

      Vastaa

      0
  25. Täällä myös yksi tahman vihaaja! En ymmärrä ollenkaan, miten jotkut voivat käyttää pelkkää meikkivoidetta, eikä lainkaan puuteria - itse en voi sietää meikistä tahmeaksi jäävää ihoa. Talvella tosin liika puuteri saa naaman näyttämään kuivalta, eikä sekään ole hyvä :D olen miettinyt jonkun meikkipuuterin ostamista, kunhan vanha tavallinen puuteri loppuu, sillä en ole käyttänyt meikkivoidetta nyt korona-aikana muutenkaan. Myös kasvovesi- ja voide sekä vartalovoide on oltava mahdollisimman kevyttä ja hyvin imeytyvää, jottei iho jäisi tahmeaksi. Levitän voiteet heti suihkun tai kasvopesun jälkeen, jolloin ne imeytyvät nopeimmin. Vartalovoiteena minulla on Essex Lotion (oranssi pakkaus) ja kasvoilla tällä hetkellä ACO Sensitive Balance. Aurinkovoiteen käytöstä meinaan aina luistaa tahmeuden vuoksi ja vihaan sitä, että ei-tahmaisiksi mainostettavat ovat minun mielestäni lähes aina tahmeita :D ainut aidosti mattaisen tuntuinen vartaloaurinkovoide on tähän mennessä ollut Garnierin SK50 sensitive -suihke, jota testasin kesällä siskoni ostamasta purkista. Sitä voisin ensi kesänä ostaa itsekin.

    Vastaa

    0
    1. ja vihaan sitä, että ei-tahmaisiksi mainostettavat ovat minun mielestäni lähes aina tahmeita :D

      Sama kokemus...! Vamlmistajat voisivat oikeasti luopua tuosta "non-sticky"-väitteestään ainakin kaikkien vedenkestävien aurinkotuotteiden yhteydessä, koostumuksen vedenkestävyys tekee siitä aivan väkisin tahmean tuntuisen.

      Kasvoaurinkovoiteet ovat usein vähemmän tahmeita juuri siksi, että ne eivät usein ole vedenkestäviä. Erinomaisena esimerkkinä tuo Nivea.

      Vastaa

      0
    2. Pitää laittaa Nivea korvan taakse! Juuri tuo vedenkestävyyden tuoma extratahmeus on ärsyttävää, varsinkin kun itse harvoin edes tarvisisi mitään super vedenkestävää tuotetta… herkältä iholta ei ole yhtään kiva hinkata vedenkestäviä aurinkovoiteita pois päivän lopuksi, mutta onneksi suihkuöljyt ja pesukinnas auttaa.

      Vastaa

      0
  26. Sama tilanne täällä, paitsi että en pese käsiä seerumien, voiteiden ja öljyjen välillä, sillä vaan ainoastaan kuivaan sormet puhtaaseen paperiin tai sitten otan seuraavasta voidepurkista paperin avulla voideta ulos.

    Joskus teen myös sitä, että saatan pestä kädet ihan kun kuljen keittiön vesihanan ohitse, tottumuksesta. :D Jos olen jossain matkalla, jossa ei ole vesipesumahdollisuutta, niin käytän Savetteja ja huuhtelen sen jälkeen kädet vesipullolla. Ja jos ei ole vesipulloa, niin saatan tehdä nin, että muka-pesen kädet isommalla määrällä käsidesiä ja sitten kuivaan ne paperiin. Eli en imeytä käsidesiä käsiin, sillä se tuntuu tosi tahmaiselta.

    Samoin muistan yhden ilmiön niitä ajoilta kun vielä käteltiin ihmisiä. Joillakin ihmisillä on hyvin tahmaiset tai hikoilevat tai kosteat kädet. Jos kättelin sellaista ihmistä, niin oli tosi kova tarve pestä kädet. Mutta siihen oli harvoin mahdollisuus kokouksen aikana, joten muistan, miten tietoinen olin siitä tunteesta omilla käsilläni yleensä koko kokouksen ajan. Ihan kuin se toisen käsien tahmaus tai kosteus olisi siirtynyt omiin käsiin.

    Tunnistan kyllä, että osa käsienpesusta on itselläni varmaan ocd:tä, mutta ainakin itselläni siihen ei liity elämää rajoittavaa tekijää tai rituaalinomaisuutta tai uskoa siihen. että jorain pahaa tapahtuu ellen pese käsiä. Kyse on vain siitä, että se miltä kädet, tai varsinkin sormenpäät tuntuvat, on vain tietoisesti läsnä, jolloin esimerkiksi juuri tahmeus häiritsee.

    Tänä kesänä käsien kuivuminen ei ole ollut ongelma, mutta talvisin on. Levitän yleensä voidetta kaikkialle käsiin ja sitten pyyhin kämmenet hieman paperiin, jotta tahmeus ei tunnu. Tai sitten levitän voidetta vain kämmenselkiin. Öisin tahmeus ei häiritse, silloin käytän todella tuhteja voiteita. :)

    Vastaa

    0
    1. Jos olen jossain matkalla, jossa ei ole vesipesumahdollisuutta, niin käytän Savetteja ja huuhtelen sen jälkeen kädet vesipullolla. Ja jos ei ole vesipulloa, niin saatan tehdä nin, että muka-pesen kädet isommalla määrällä käsidesiä ja sitten kuivaan ne paperiin. Eli en imeytä käsidesiä käsiin, sillä se tuntuu tosi tahmaiselta.

      Tuttuja tapoja minullekin....

      Samoin muistan yhden ilmiön niitä ajoilta kun vielä käteltiin ihmisiä.

      Tämän lauseen luettuani tajusin, että kättelytapa ei muuten varmaan enää koskaan palaa - ainakaan virallisissa yhteyksissä.

      (Ja kyllä - hiki/tahmakätisen kättely oli todella ikävää... mutta niin oli myös "löysäkätisen"... toiset eivät lainkaan puristaneet, vaan ojensivat vain löysän käden. Se tuntui todella epämiellyttävältä.)

      Vastaa

      0
    2. Jotain hyvää siis tässä pandemiakammossa... päästiin eroon kättelystä :D

      Vastaa

      0
    3. Voi tuo löysäkätisyys.. Totta. Se on jotenkin tosi ärsyttävää, vaikka en osaa selittää miksi. Löysästi kättelevien kohdalla en ikinä tiedä (tiennyt), miten pitäisi kätellä. :D Pitääkö tehdä samoin, eli vain ojentaa käsi, jolloin mitään kättelyä ei käytännössä synny, vai pitääkö itse puristaa kuten normaalistikin.

      Vastaa

      0
    4. eli vain ojentaa käsi, jolloin mitään kättelyä ei käytännössä synny

      Joo tämä... tätä aina mietin itsekin... mitä tapahtuu, kun kaksi löysäkätistä kättelee... :D

      Vastaa

      0
    5. Itse olin (siis silloin, kun vielä käteltiin) niin "häijy", että puristin löysäkätistä kättelijää ihan topakasti! Kättelen reippaasti muutenkin ja jos toinen "löysäilee", täytyy minun kompensoida puristamalla kovemmin... Ja melkein olen valmis tuomitsemaan löysäilijät luonteenakin "löysiksi". Olen ihan kamala, tiedän! :)

      Vastaa

      0
    1. Se on Asperger ;)

      Kiitos jälleen diagnoosiehdotuksesta, mutta kyllä Aspergerin mahdollisuus olisi varmasti mun historialla jo selvitetty.

      Vastaa

      0
  27. Vihaan myös tahmaisuutta ja lian tunnetta käsissäni!! Kesäisin tämä on pahinta kun läträät aurinkovoiteiden kanssa ja käet myös hikoilevat ja menevät lähmäisiksi usein. En käytä yleensä saippuaa paljoa mutta huuhtelen käsiä todella usein pelkällä vedellä 😄

    Vastaa

    0
  28. Hauska postausaihe ja minua hieman nyppii kun nykyään kaikkeen yritetään etsiä joku diagnoosi. Toki käsienpesu voi olla pakko-oireista tai liittyä muihin oireyhtymiin. Minusta tässä postauksessa on kuitenkin kyse vain ihmisten erilaisuudesta ja miten kukakin toimii ja minkä kokee häiritseväksi. Ja tästä saa aina hauskoja ja mielenkiintoisiakin keskusteluja (kun keskustelun sävy pysyy positiivisena).

    Itsekin pesen kotona käsiä paljon varsinkin laittaessani ruokaa ja yksi syy taitaa olla se, että yritän minimoida siivousta eli en halua käsilläni tahmata keittiön tasoja yms. Käyn myös herkästi pikasuihkussa, jos olo on yhtään liian hikinen tai likainen.
    Ja tämän rinnalla pystyn aivan hyvin tekemään pihahommia ja olemaan metsässä ja mökillä, jossa ei ole juoksevaa vettä, paljon vähäisemmällä käsienpesulla.

    Voiteiden, seerumien yms. kanssa minua ei häiritse että tuotetta jää käsiin vaan pidän sitä bonuksena, kun kädet kuitenkin kotioloissa kuivuvat herkästi tuosta runsaasta käsienpesusta. :D

    Vastaa

    0
    1. Hauska postausaihe ja minua hieman nyppii kun nykyään kaikkeen yritetään etsiä joku diagnoosi. Toki käsienpesu voi olla pakko-oireista tai liittyä muihin oireyhtymiin. Minusta tässä postauksessa on kuitenkin kyse vain ihmisten erilaisuudesta ja miten kukakin toimii ja minkä kokee häiritseväksi.

      Samoja ajatuksia. Jostain syystä toisilla on kova tarve hakea lääketieteellinen diagnoosi toisen ihmisen tavallisesta poikkeaviin tai vain diagnoosin esittäjän silmissä outoihin tapoihin. Eivät kaikki erikoisetkaan ominaisuudet tai tavat liity persoonallisuushäiriöihin tai oireyhtymiin.

      Olemme vain erilaisia.

      Mielestäni sairaudesta voi lähteä puhumaan siinä vaiheessa, kun jokin tapa todella häiritsee ja rajoittaa elämää. Tässäkään kirjoituksessani en mielestäni tuonut esiin, että tahmaisuuden välttely ja käsien pesu häiritsee minua tai että kokisin sen ahdistavana. Ihmisillä voi olla tosi kummallisia tapoja ja tottumuksia, ilman että ne ovat merkki sairaudesta.

      Vastaa

      0
  29. Itseäni ei niinkään ärsytä koskea vartalon ihoa, jolla on levitetty aurinkovoidetta, vaan lähinnä säälittävät ne vaatteet, jotka joutuvat kosketuksiin voidellun ihon kanssa ja jotka siis ottavat siitä damagea.

    Ja jee, pitkästä aikaa näkee tuota söpöä violettia kahvipannu-meikinlevitysalustaakin. :)

    Vastaa

    0
  30. Mua auttoi erityisesti talvisin kuivuviin käsiin käsisaippuan vaihto sulfaatittomaan. Pari vuotta sitten mietin, että jos kerran shampoissa ja kasvojenpesussakin välttelen liian peseviä ja kuivattavia tuotteita, miksi en vaihtaisi myös käsi- ja suihkusaippuaa sulfaatittomaksi. Pesutuloksessa en huomaa mitään eroa "tavalliseen" saippuaan verrattuna, ja vaihdon jälkeen ei ole tosiaan mulla kädet olleet yhtään samalla tavalla kuivat ja pienillä haavoilla kuin aiemmin.

    Vastaa

    0
  31. Tämä on niin tuttua. Välillä vain se ajatus että nyt saattaisi olla käsissä jotain saa minut pesemään kädet. Jos vaikka olen syönyt jonkin hedelmän. Kädet voivat tuntua aivan puhtailta mutta pesen kädet varmuuden vuoksi jos niissä nyt vaikka kuitenkin olisi jotain. :D

    Aurinkorasvat on minulle todella iso ongelma.Olen paininut tämän kanssa erityisesti tänä kesänä kun joka tuutista on varoiteltu UV-säteilyn vaaroista (ihan syystä tietysti). Olen yrittänyt suojata ihoa tunnollisesti koska myös palan herkästi mutta on se vain ollut yhtä kärsimystä. En voisi kuvitellakaan levittäväni aurinkovoidetta jossain missä en voi pestä käsiä. Savetteja en ole kokeillut mutta kokemukseni mistään puhdistuspyyhkeistä on se, että niistä jää niin paljon tunnetta käsiin että on pakko päästä pesemään kädet heti. Olen yrittänyt ratkaista ongelman nyt niin, että pidän tällaisia tilanteita varten mukana puikkomuotoista aurinkovoidetta, jota on helppo lisätä koskematta ihoon. La Roche Posaylta löysin sellaisen jossa on miellyttävä koostumus minunkin mittapuulla.

    Tahman tunne iholla ja vaatteiden tahriintuminen sai minut luovuttamaan luonnonkosmetiikan aurinkorasvojen suhteen. Kemiallisista suojistakaan en ole löytänyt täysin sopivaa tuotetta. Lisähaastetta tuo hankala hajusteyliherkkyys. The Body Shopilla oli muutama vuosi sitten SPF50 kasvovoide, jossa oli aivan täydellinen ohut koostumus. Tuoksun takia jouduin lopettamaan käytön ja nykyään koko tuote on uudistettu kommenttien mukaan erittäin epäonnistuneesti. Joku La Roche Posayn ohut kasvojen SPF50 aurinkosuoja minulla on nyt ollut käytössä ja se menettelee mutta kyllä siitäkin jää iho hieman liian rasvaiseksi. Tämä on kuitenkin tähän mennessä käyttämistäni ylivoimaisesti paras kasvoille. Vartalolle pitäisi löytää vielä mahdollisimman sopiva tuote. Riemannin aurinkorasvoja on kehuttu, ehkä ensi kesänä testaan niitä.

    Vastaa

    0
  32. Ollaanko me sama henkilö??

    Itse levitän käsirasvan annostelemalla toiseen kämmenselkään ja hieromalla kämmenselkiä vastakkain.

    Vastaa

    0
  33. Mä olen aina vitsaillut, että pesen käsiä useammin kuin pilatus.

    Ja huomaan ettei muut koko ajan pese käsiä ja saman toiminnin aikana pese käsiä niin usein kuin minä.
    Olin syvästi järkyttynyt, kun ystäväni mies maustoi raakaa broileria möyhentäen käsin. Ja niillä käsillä käytti pippurimyllyä.

    Mulla on sama, että pieni hipaisu ja pesen kädet. Oikeastaan en pese vaan usein huuhtelen ilman saippuaa. Pienistäkin hipaisuista. Eli en tiedä onko siitä edes mitään hyötyä.

    Mutta mulla on myös selkeästi sellainen ääripää, että rakasta lotrata esim värejä taiteenteossa käsin, metsäreissuilla touhuta ym
    Eikä ahdista. (No ehkä ruokaan koskemimen voi vähän mietityttää)
    Tosin luulen, että moni nainen silti pitää kätensä puhtaampina metsäreissuilla kuin miehet. (Tämä nyt on se ennakkoluuloinen kuva, joka mulla päässä.)

    Iso ahdistuksen aihe vieraana ollessa on keittiössä erillisen käsipyyhkeen puuttuminen. Ja kädet pyyhitään astiapyyhkeeseen.
    Tai keittiössä ei ole ollenkaan pyyhettä ??!!!

    Ja selkeästi likainen pyyhe keittiössä tai vessassa. Oma kikka on pyyhkiä kädet ylös kiinnityksen kohtaan, jota ihmiset vähemmän käyttävät.
    En tiiä onko tää kaikille ihan itsestään selvyys.

    Ihanaa että on muitakin. Jossain kommentissa puhuttiin ocd:stä. En saanut sun toimista, enkä omista, sellaisia fiboja.

    Huomaan ettei siskon lapsista osa tykkää laittaa mulle selän kohtaan aurinkorasvaa, koska "sit jää kädet tahmeiksi*.

    Vastaa

    0
    1. Olin syvästi järkyttynyt, kun ystäväni mies maustoi raakaa broileria möyhentäen käsin. Ja niillä käsillä käytti pippurimyllyä.

      Kääk...!! 🙈 I feel you... :D

      Iso ahdistuksen aihe vieraana ollessa on keittiössä erillisen käsipyyhkeen puuttuminen. Ja kädet pyyhitään astiapyyhkeeseen.
      Tai keittiössä ei ole ollenkaan pyyhettä ??!!!

      Sama. Tämä aiheuttaa jatkuvaa hämmennystä. Kuten myös talouspaperin puuttuminen. Toinen sisareni mm. kuuluu heihin, joilla ei ole keittiössä talouspaperia eikä käsipyyhettä, ja hänen luonaan vieraillessani ostan sinne aina oman talouspaperin. 😁 Sisareni taas ei käsitä minua, hän sanoo, etteivät he tarvitse talouspaperia keittiössä mihinkään vaan mahdolliset sotkut pyyhitään pois tiskirätillä... 🙈 Kädet he varmaankin pyyhkivät astiapyyhkeeseen...

      Oma kikka on pyyhkiä kädet ylös kiinnityksen kohtaan, jota ihmiset vähemmän käyttävät.
      En tiiä onko tää kaikille ihan itsestään selvyys.

      Tämä kikka on käytössä..! ✋🏼

      Vastaa

      0
  34. Suosittelen kokeilemaan clarinsin aurinkovoiteita. Itse ostin täksi kesäksi heidän spf 30 vartalo aurinkovoiteen, eikä se jätä tahmeaa tunnetta. Ei myöskään tahraa vaatteita! Toi nivean shine control on myös todella hyvä (y). Ja mulla on rasvoittuva ihotyyppi.

    Itse en voi sietää saippuapesusta johtuvaa narisevaa kuivuuden tunnetta, mutta en myöskään rasvan tunnetta. Ihon normaali nihkeys on just hyvä. Jos kämmenselät kuivuu, hieron rasvan niihin kämmenselät vastakkain.

    Vinkki tahmaaviin rasvoihin: usein rasvoittuvalle iholle tarkoitetut tuotteet jättää ihon vähemmän tahmasiks. Toki eivät kosteuta ehkä niin tehokkaasti, mutta parempi ehkä sekin, kun että tahman takia jättää kokonaan rasvaamatta.

    Vastaa

    0
  35. Mulla on ihan sama mielipide! pesen aina kädet eri kosmetiikan välissä, en siis tykkää levittää esim. seerumia ja samoilla käsillä levittää vielä voidetta. haluan, että käsissä ei ole eikä tunnu mitään edellisen jämiä. enkä näe, että tämä mikään ongelma olisi, mieltymys vain :) inhoan kaikkea kosmetiikkaa mikä ei imeydy iholle (vartalolla ja kasvoilla) ja harmi, että jotkin tuotteet olisivat muuten aivan loistavia, esim. Origins Drink Up Intensive Overnight Mask olisi ihanan kosteuttava yövoide/naamio mutta jättää tahmaisen pinnan, vastahakoisesti käytän kuitenkin loppuun :D

    Vastaa

    0
    1. I feel you! Meni pitkään, että saatoin itse alkaa "hyväksymään" faktan, että tietynlainen tahmeus ihonhoitotuotteessa kertoo myös sen hoitotehoista. Esimerkiksi tehokkaat humektantit ovat luonnostaan iholla tahmeita, ja tätä tahmeutta on välillä mahdoton täysin maskeerata muilla tuotteen ainesosilla.

      Vastaa

      0
  36. Ihanaa, kun meillä ihmisillä on niin kaikenlaisia "kummallisuuksia", tässähän alkaa tuntea itsensä tosi normaaliksi :D Tahmaavia voiteita en tykkää minäkään käyttää, mutta yritän aina sinnitellä purkin loppuun ettei menis ostettu tavara hukkaan.. kohta onneksi loppuu Eucerin AntiREDNESS voide, inhottavan tahmaava..

    Luulin olevani kovakin käsien pesijä ja puhtaiden käsien omistaja, kunnes koulussa jollain uv-lampulla kerran aseptiikan tunnilla asia tarkistettiin. Mun kädet oli TOSI likaiset... "Onneksi" tuli korona ja laittoi mut opettelemaan käsien pesun kunnolla. Kodin ulkopuolella kuljetan omaa minikäsidesipulloa, joka samalla myös kosteuttaa ihoa, en tykkää käyttää kaupoissa olevia käsidesejä, niistä kun ei koskaan tiedä mikä koostumus tai haju niissä on. Mielenkiintoinen huomio käsidesin käytöstä, että kun aloin tekemään keikkaa lähihoitajana (lorutellaan käsidesiä varmaan 50 krt vuorossa, ainakin minä :D) niin mun ainaiset kuivat kädet on ollut paremmassa kunnossa kuin ikinä!

    Jos jollakin on likaiset ja tahmaiset kädet "ongelma" niin mulla on hiusten pesu. Pesen ne lähestulkoon päivittäin, vaikka tiedän, että suositus olisi paljon harvemmin, mutta ajatus "likaisella tukalla" nukkumaanmenosta on niin ällöttävä, että sorrun useinmiten suihkuun päivittäin. Ainoastaan jos olen ollut koko päivän kotona tai käynyt vain ulkona lenkkeilemässä niin voin ehkä jättää hiukset pesemättä. Mulla likaisuuden tunne tulee siis "ulkomaailmasta"(= hajut, ilmassa leijuvat bakteerit/homeet, eritteet (lähinnä töissä)), ei niinkään hiusten rasvoittuvuudesta, vaikka toki ne rasvoittuukin helposti, kun koko ajan pesee.

    Vastaa

    0
    1. Ihanaa, kun meillä ihmisillä on niin kaikenlaisia ”kummallisuuksia”,

      Minunkin mielestä - kummallisuudet kuuluu ihmisyyteen 🙏🏻

      Mielenkiintoinen huomio käsidesin käytöstä, että kun aloin tekemään keikkaa lähihoitajana (lorutellaan käsidesiä varmaan 50 krt vuorossa, ainakin minä :D) niin mun ainaiset kuivat kädet on ollut paremmassa kunnossa kuin ikinä!

      Tämä oli kyllä mielenkiintoista..! Oliko kyseessä siis kosteuttavia ainesosia sisältävä käsidesi..? Näin olettaisin..! Täytyykin kysyä, mitä merkkiä käytät? Mun käsillä miellyttävin on ollut Mossan Love Clean -käsidesi. Sen voi sanoa jättävän kädet hoidetumman tuntuiseksi kuin ilman käsidesiä..! Monet kauppojen käsideseistä on kyllä ihan karmeita...

      Mitä hiusten pesuun tulee, voisin kuvitella, että jos mun hiukset rasvoittuisi päivittäin, olisi mullakin varmaan houkutus pestä ne joka päivä. Paitsi että - onhan olemassa kuivashampoo..! 🤗 Niillä mä pidensin omaa pesuväliä silloin, kun hiukset vielä rasvoittui joka toinen päivä. Oletko kokeillut kuivashampoota? Ei se tietenkään tuo vesishampoopesun raikkautta hiuksiin, mutta ainakin neutraloi rasvaisuutta.... Mähän olin monta vuotta ihan koukussa kuivashampoisiin..!

      Vastaa

      0
    2. Tuo käsidesi juttu oli kyllä itsellekin yllätys, kun aluksi aattelin et mielummin pesen käsiä joka välissä kuin lotraan käsidesillä, mut huomasin et kädet kuivu ihan järkyttäviksi korpuiksi, kun niitä pesi koko ajan ja "virallinen" ohjeistuskin meillä on, että käsidesiä käytetään ennen ja jälkeen hanskojen pukemisen ja jos tulee ns. näkyvää likaa niin sitten pestään kädet + laitetaan käsidesiä. Töissä käytössä monenlaisia käsidesejä, mm. Lv:n, mutta kotona käytän desipower merkkistä tavaraa, näyttäis olevan glycerin siellä se hoitava/kosteuttava ainesosa? Tykkään itse enemmän geelimäisistä käsideseistä.

      Vastaa

      0
    3. Glyseroli on kosteuttajien ahkerimpia "työhevosia", simppeli ja monen korvaan arkinenkin aine, mutta se toimii 👍

      Vastaa

      0
  37. Tuttua, itse kun olen autismikirjolla (ja ei, en sano että sinä olisit)
    Tahmaisuus on jotain aivan hirveää.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (30)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat