30.08.2021

Iho jossa elän

Iho on minulle tänä päivänä tärkein kauneus-statement, jos näin voi sanoa. Ilmaisu kuulostaa pompöösiltä, mutta tällä haluan sanoa, että iho on meikin tärkein alue.

Kun Karkkipäivä sai alkunsa 12 vuotta sitten, iho oli vähiten tärkeä osa-alue. Karkkipäivä syntyi juhlimaan värikkäiden silmämeikkien ilosanomaa, ja ihonhoito oli siinä vaiheessa yhtä inspiroiva pohdiskelun tai bloggauksen aihe kuin hampaiden harjaus. Iho pestiin ja kosteutettiin joka päivä, mutta koska iho oli joka päivä saman näköinen (sekä helppohoitoinen), se kulki omaa äänetöntä matkaansa vailla mitään, mikä olisi nostanut sen meikkauksen ja hiustenhoidon kaltaiseksi intohimoksi.

Kaksitoista vuotta on aika pitkä aika naisen ja hänen ihonsa elämässä, ja ihon merkitys on syystäkin muuttunut.

Minun ikääntyessäni silmät ja kasvojen iho vaihtoivat pikku hiljaa paikkaa intressikentällä.

Silmäluomien alkaessa löystyä silmien meikkaus alkoi muuttua haastavammaksi, kun taas naaman muuttuessa ruttuisemmaksi ja läikikkäämmäksi ihon meikkaus alkoi tuntua yhä kiinnostavammalta.

Työssäni kosmetiikkaliikkeen kauneusneuvojana olin tuntenut suurta mielenkiintoa asiakkaiden ihoa kohtaan jo kauan ennen kuin, ironista kyllä, kiinnostuin omasta ihostani.  Rakastin päivittäisiä minimuodonmuutoksia ja taianomaisia ahaa-elämyksiä, kun asiakkaille löytyi se täydellinen meikkivoide. Harva asia tuntui työssä yhtä antoisalta kuin saada kokea asiakkaan kanssa "my skin but better" -hetkiä.

Ihomeikki voi olla parhaimmillaan huomaamaton, todellakin kuin oma iho, kun taas silmämeikki on aina selvä meikki. Siinä on silmä- ja kasvomeikin olennaisin ero. Moni asiakas ei välttämättä halua näyttää meikatulta, vaan jollain tapaa vain paremmalta versiolta itsestään. Tässä asiassa hyvä ihonhoito yhdistettynä hyvään meikkipohjaan on koko jutun juju.

Tähän olen nyt viimein saapunut omassakin meikkielämässäni.

Rakastan edelleen värikosmetiikkaa, ja meikkaan aina myös silmät. Mutta iho on tärkein. Vuosi vuodelta, iho on tärkeämpi.

Tänä kesänä kaipasin lomalla meikkivoidetta ensimmäistä kertaa. En ole koskaan käyttänyt meikkivoidetta kesäisin, se on ennen tuntunut täysin tarpeettomalta. Oivalsin, että meikkipohja on alkanut rutiineissani lähestyä ihonhoidollista ulottuvuutta. Meikki tasoittaa ja suojaa ihoa, viimeistelee ihon päiväkuntoon.

Meikkipohjan ei tarvitse olla paksu peittävä pakkeli, eikä aina edes meikkivoide, vaan kevyt kerros vanhaa kunnon mineraalipuuteriakin ajaa asian. Sekin suojaa ja tasoittaa. Se on vähän kuin ihon vaate.

Sanni silloin joskus... (Menneen elämän kulmakarva-"muoti" tulee varmasti hämmentämään minua aina...)

Tässä on ihoni meikattuna sellaiseksi, kuin siitä eniten pidän. Ihon pinta saa heijastaa valoa ja ihon omat värivirheet saavat mielellään kevyesti kuultaa meikkipohjan läpi. Kun ihoa ei meikkaa täysin tasaiseksi peittävällä meikkivoiteella, se näyttää luonnollisemmalta.

Kuten olen todennut, mineraalimeikki ei nykyään enää ole ykkössuosikkini, vaikka sitä paljon käytänkin helppoutensa ja nopeutensa takia. Se ei enää näytä yhtä hyvältä ikääntyneellä ja kuivuneella ihollani, ja voidemainen meikkipohja tekee ihosta nuorekkaamman näköisen - etu, joka näin nelikymppiselle on mieleen, pakko myöntää.

Tähän meikkiin lisäisin silmiin persikkaista tai kuparista luomiväriä, ruskean eyelinerin, maskaraa ja alaluomelle nude-sisäkajalin. Perus-lookkini olisi siinä. Muuta en juuri silmissä enää käytä, enkä leiki monivärisillä fantasiameikeillä tai kontrastimeikeillä. Silmämeikki saa mieluusti olla pehmeän sävyinen ja korostaa silmien sinisyyttä. Eyeliner on ehdoton, se piirtää esiin silmien muodon. Voin olla ilman luomiväriä, mutta rajaus pitää olla :)

Kuvien meikki on syntynyt näillä kolmella tuotteella: Essen meikkivoide sävyssä 5, Alima Puren voidemainen poskipuna sävyssä Wink ja Alima Puren voidemainen highlighter sävyssä Element.

(Paitsi että onhan kasvoilla myös Lumenen peiteaine, Urban Decayn silmämeikinpohjustaja ja NYXin kulmakarvageeli... ☺️)

Olen saanut Essen ja Aliman tuotteet töistä.

Mites teillä - iho vai silmät?

21 comments on “Iho jossa elän”

  1. Mulla on ikää 40v ja olen viimeisen parin vuoden aikana huomannut, että kaapissa ihonhoitotuotteiden määrä lisääntyy, mutta meikkien määrä vähenee :) Aikaisemmin omistin useita kymmeniä luomivärejä/paletteja. Nykyään mulla on vain yksi paletti (Urban Decayn nude miniversio) ja muutama solonappi. Mistä tuli mieleeni, osaatko sanoa, miksi Laveran matt'n clay luomivärinappia ei tällä hetkellä saa verkosta mistään, ei kai sitä olla poistamassa valikoimasta? Tuo on ollut loistava harmaanruskea mattasävy nopeaan arkimeikkiin! Olen kolunnut läpi useimmat kotimaiset tunnetut verkkokaupat, ja kaikissa tuote on loppu tai "ei saatavilla". UD:n naked2 minipaletissa on ihana taupe "frisk", jonka kulutin nopeasti loppuun, mutta Laveran matt'n clay oli friskin hyvä korvaaja, vaikkei samaa sävyä ollutkaan. Laadukkaita viileitä ja mattaisia taupen tai vaaleanruskean sävyjä on vaikea löytää, nyyh. Ja nyt 4-kymppisenä en enää juuri muita sävyjä käytä, ainakaan arkena.

    Vastaa

    0
    1. ja olen viimeisen parin vuoden aikana huomannut, että kaapissa ihonhoitotuotteiden määrä lisääntyy, mutta meikkien määrä vähenee :)

      Samaistun..!

      osaatko sanoa, miksi Laveran matt’n clay luomivärinappia ei tällä hetkellä saa verkosta mistään, ei kai sitä olla poistamassa valikoimasta?

      Valitettavasti tämä sävy on poistunut valikoimasta. 😔 Laveralta poistuu nyt runsaasti luomivärisävyjä, he ovat päättäneet vähentää luomivärien fokusta värikosmetiikkakokoelmassaan. Tosi harmi juttu mielestäni.

      Vastaa

      0
    2. Espanjan ja Hollannin Amazonilta löytyy vielä Matt'n Clayta ja ainakin amazon.es näkyy toimittavan Suomeenkin.

      Vastaa

      0
    3. Minä kiitän (molempia!) tiedosta ja tilaan nyt sitten kaiken mitä irti lähtee! :)

      Vastaa

      0
    4. Samma här - turkoosit meikit ei enää innosta :)
      Tosin, jo kymmenen vuotta sitten suosikkisävyt olivat noista taupe mattoja...

      Ihonhoito korostuu entisestään, kun kuivuus on palannut kahta pahempana, ja tuntuu, että mitkään voiteet ei riitä. Sisäinen hoito onkin tärkein: kalaöljy, kollageeni etc..sisäisesti nautittuina.

      Vastaa

      0
    5. Sisäinen hoito onkin tärkein: kalaöljy, kollageeni etc..sisäisesti nautittuina.

      Tää on kyllä tärkeää ja unohtuu usein kauneudenhoidosta puhuttaessa.

      Vastaa

      0
  2. Iho! Teininä ja vielä nuorena aikuisena aknesta kärsineenä iho on aina ollut tärkein meikattava alue, ja stressin aihe. Nykyään ihoni on onneksi paremmassa kunnossa, epätasaisen sävyinen tosin, ja sitä on jopa ihan kiva meikata eikä vain keskittyä pakkeloimaan aknea piiloon. Kiitos muuten sinulle Sanni blogista, sen kautta olen löytänyt mineraalimeikit ja oppinut paljon ihonhoidosta <3

    Vastaa

    0
    1. Kiitos palautteesta, Emilia! ❤️ Ja ihana kuulla, että sinulla ja ihollasi on nyt hyvä suhde nuoremman iän haasteiden jälkeen ❤️❤️

      Ikääntyminen on siitäkin mukava juttu, että ikä tuo mukanaan pehmeää armollisuutta ja lempeyttä itseään kohtaan, eikä iän myötä enää kiinnitä huomiota samoihin asioihin itsessään kuin nuorempana. Ihan muut asiat korostuvat kuin vaikka iso nenä, näppylät tai reisien muhkurat. Ainakin itse koen näin, ja olen kuullut monelta samaa.

      Vastaa

      0
  3. Ehdottomasti iho. Oon ihan hurahtanut ihonhoitoon kun taas meikkejä en oo juurikaan ostanut aikoihin, kun kuluvat niin hitaasti. Mutta kun meikkaan, laitan lähes aina luomiväriä. Mulla on niin lyhyet ripset ja pystyn käyttämään vaan sensain 38:a, jolla ei saa näyttäviä ripsiä (ainakaan mun ripsillä), joten luomiväri on tosi oleellinen osa meikkiäni.

    Vastaa

    0
  4. Tämä postaus jakaa myös omat ajatukseni ihonhoidosta.Olen nimenomaan alkanut panostaa ihonhoitoon ja siihen miltä iho näyttää. Vaikka ikä näkyy jo kasvoilla, niin ihoni voi tavallaan paremmin kuin aikaisemmin. Ikä on hieman kuivattanut ihoa, jolloin voi käyttää ravitsevampia voiteita ja iho saattaa niiden ansiosta näyttää tasaisemmalta.

    Nuorempana käytin aina meikkivoidetta, mutta nykyään en. Olen siirtynyt viime aikoina vallan seerumi ja peitevoide -linjalle. Laitan kasvoille ensin kosteutukset ja sen jälkeen sekoitan muutamaan tippaan jotain seerumia tipan tai mininokareen peitevoidetta. Laitan tätä lähinnä nenän ja leuan alueelle, muualta iho on tarpeeksi tasainen. Näin tule tosi luonnollinen lopputulos, mutta iho näyttää silti kevyen viimeistellyltä. Puuteria en ole omistanut vuosiin. Laatikossa taitaa olla vielä MAC:in fix&prime -puuteri, mutta olen käyttänyt sitä ehkä kerran tai pari.

    Muu peruspäivämeikki on kulmageeli, UD:n Primer Potion (yleensä yksinään, mutta välillä laitan luomen sisäkulmaan vaaleaa satiinista luomiväriä), ripsiväri ja neutraali huulipuna. Minulla on luonnostaan tummahkot silmäluomet, joten se, että lisään vain hieman vaaleaa sisänurkkaan saa aikaan vaikutelman, että olisin meikannut kahdella sävyllä. :D Ennen tämä lievä tummuus häiritsi, mutta olen iän myötä jotenkin totttunut siihen.

    Jos tulee mentyä jonnekin tapaamiseen, niin lisään voimakkaampaa huulipunaa, sillä olen alkanut pitämään sellaisesti no-effort -tyyppisestä tavasta punata huulet. Eli voimakkaampaa huulipunaa ilman huultenrajauskynää ja ilman varsinaista silmämeikkiä. Siitä tulee hieman ranskalainen fiilis.

    Vastaa

    0
    1. Laitan kasvoille ensin kosteutukset ja sen jälkeen sekoitan muutamaan tippaan jotain seerumia tipan tai mininokareen peitevoidetta. Laitan tätä lähinnä nenän ja leuan alueelle, muualta iho on tarpeeksi tasainen. Näin tule tosi luonnollinen lopputulos, mutta iho näyttää silti kevyen viimeistellyltä.

      Tämä on kyllä tosi hyvä vinkki, josta olen inspiroitunut aiemminkin kun olen siihen jossain törmännyt. Lopulta tämän toteutus käytännössä kaatuu mulla siihen, että mun käyttämä peiteaine on parikin astetta mun ihon sävyä vaaleampi, joten se ei sovellu muualle kuin ihan silmien alle. Käytän peiteainetta ainoastaan tummilla silmänalusilla. Tuollaiseen seerumi & peteaine -kikkaan tarvitsisin tummemman peiteaineen..! :D Miksipä en joskus hankkisi sellaista..! 👍

      Minulla on luonnostaan tummahkot silmäluomet, joten se, että lisään vain hieman vaaleaa sisänurkkaan saa aikaan vaikutelman, että olisin meikannut kahdella sävyllä. :D

      👌👌
      Kätevää..! ☺️

      Mulla ei ole tummat silmäluomet mutta kuitenkin sen verran punertavat, että pelkkä Primer Potion tekee ilmeestä välittömästi raikkaamman ja levänneemmän kun se vaalentaa ihoa. On se kumma, miten väsyneeksi punertava iho silmien läheisyydessä tekee ilmeen... kun punaisuuden neutraloi, voilá, näytät kuin olisit juuri herännyt 10 tunnin kauneusunilta..! :D Tämän vuoksi nudekajal sisäluomella on myös mulle ihan taikatuote! 🙏🏻

      Jos tulee mentyä jonnekin tapaamiseen, niin lisään voimakkaampaa huulipunaa, sillä olen alkanut pitämään sellaisesti no-effort -tyyppisestä tavasta punata huulet. Eli voimakkaampaa huulipunaa ilman huultenrajauskynää ja ilman varsinaista silmämeikkiä. Siitä tulee hieman ranskalainen fiilis.

      Tämän mä muistankin sun aiemmista kommenteista...! On hauskaa, miten jotkin asiat jää niin hyvin mieleen joidenkin, no, erityisesti usein kommentoivien ja sitä myöten "tuttujen" lukijoiden kommenteissa. Esimerkiksi nimimerkki Jontun mieltymykset on mulla todella hyvin hallussa :) Se on jotenkin sympaattista. On ylipäänsä sympaattista, että on lukijoita, joita "tapaa" täällä kommenttilaatikossa niin usein, että heistä tulee kuin tuttuja :)

      Vastaa

      0
    2. Mulla oli ennen sama juttu peitevoiteen kanssa. Käytin aina ennen MAC:in NC20 sävyä juuri silmien alueelle, mutta se on aivan liiian vaalea tuohon yllä mainittuun tarkoitukseen. Itse käytän The Ordinaryn sävyä 2.0YG, se on tarpeeksi tumma juuri nyt. Erikoista on se, että MAC:in sävyistä myös NC30 on liian vaalea. Samoin MAC:in peitevoiteen koostumus ei ole paras mahdollinen lantrattavaksi, sillä se on sen verran vahamainen (tai en tiedä onko vahamainen paras sana, tarkoitan liian "tarraava"), joten MAC:iä voi käyttää edelleen silmien ulkoreunaan tarvittaessa.

      UD:n Primer Potion on kieltämättä ihana tuote. Käytän itsekin sitä vaikka en meikkaisikaan silmiä, sillä se estää silmiluomien rasvoittumista. Itselläni se ei peitä tummutta, mutta kieltämättä tasoittaa. Käytänköhän sitä liian vähän kerrallaan? :)

      Vastaa

      0
    3. Itselläni se ei peitä tummutta, mutta kieltämättä tasoittaa. Käytänköhän sitä liian vähän kerrallaan? :)

      Mulla on käytössä Eden-sävy, joka on peittävämpi kuin UDPP Original 👌 Vaihdoin Originaalista tähän juuri siksi, että se vaalentaa ja peittää silmäluomeni kirjavuutta paremmin kuin Original-koostumus.

      Vastaa

      0
  5. Nykyisin iho. Haluan meikkipohjan olevan kuin ohut huntu ihon pinnalla. Ei tunnu eikä juuri näy , muuta kuin että ihon kirjavuus on peitetty. Mineraali ajaa asiansa toistaiseksi, muut versiot kerääntyvät huokosiin tai tuntuvat. 15 vuotta sitten meikkasin silmät aina kissarajauksella ja kasvot peittävällä meikkivoiteella. Ihoa hoidin hyvin vähän millään. Kuivuus näkyi varmasti, mutta en osannut katsoa. Meikkiarsenaali on kutistunut murto-osaan vuosien takaisesta. Pohdin usein miltä nykyinen meikkini näyttäisi parikymppisen minäni kasvoilla, iho hoidettuna ilman kuivuutta. Korostaisi hvyiä puolia eikä peittäisi kaikkea ja muuttaisi omaa ulkonäköään.

    Vastaa

    0
    1. Kuivuus näkyi varmasti, mutta en osannut katsoa.

      Tämä on hyvä pointti. Eri ikäisenä katsoo asioita, jopa omaa ihoaan, eri tavalla. Kiinnittää huomiota ihan eri asioihin.

      Mulle itselleni esimerkiksi on hämmentävää, että en vuosikausiin nähnyt, millaiset kulmakarvat mulle sopivat. En ikäänkuin "nähnyt" niiden muotoa ollenkaan. Nyt näen ne aivan eri tavalla. Aika pitkä aika tähän meni, kun olen meikannut 14-vuotiaasta asti...

      Pohdin usein miltä nykyinen meikkini näyttäisi parikymppisen minäni kasvoilla, iho hoidettuna ilman kuivuutta. Korostaisi hvyiä puolia eikä peittäisi kaikkea ja muuttaisi omaa ulkonäköään.

      Se olisi kyllä kiinnostavaa - varmasti monelle omalla kohdallaan. Se, että meikki on kuin "turvamaski", on minullekin tuttu tunne nuoruudesta. Meikillä ei tosiaan pyritty korostamaan parhaita puolia vaan se oli kuin asuste jota käytettiin luomaan tietty kuva itsestään. En sano että siinäkään tavassa mitään väärää on, meikkihän voi olla vaikka oman taideilmaisun muoto. Mutta itsen näköinen meikki ja "meikin näköinen meikki" ovat hyvin eri asioita, ja olisi kiinnostavaa nähdä voimakkasti tai taiteellisesti meikkaavista ihmisistä nämä kummatkin versiot. Ahh, näen jo mielessäni tälle aiheelle omistetun valokuvanäyttelyn..! 🤗

      Vastaa

      0
  6. Sinulla on kyllä kaunis iho ja ihan mielettömät silmät! :)

    Mullakin oli ongelmaton- ja vähämeikkinen- iho koko nuoruuteni. Kunnes kymmenisen vuotta sitten, alle 40-vuotiaana yksi kesä ja e-pillerit aloittivat ihan kammottavan "maksaläiskiintymisen"! Olin aika kauhuissani tummasta "raskausnaamiosta" otsassa (olen siis lapseton) ja rumista, näkyvistä viiksistä.

    Siispä hyvästit sillekin vähälle auringonotolle, alkoi suojaamisen ja varjossa pysyttelyn aika. Kesäisin on aina +50 suoja ja meikissä vielä jotain pientä (15 tai 20). Ja hattua, huivia, kaikkea. Nyt läiskät ovat onneksi vaalenneet, mutta yhä piileksin aurinkoa- jota oikeasti rakastaisin kiihkeästi!

    Meikin painopiste on ihossa, kulmakarvoissa ja (jos pääsisi maskeista) huulissa. Ruskeat, ei-kovin-kummoiset-silmät meikkaan neutraalisti. Luomet roikkuvat, mutta napakat kulmakarvat antavat nostetta. Harmi vaan, että ne tuli aikanaan nypittyä ohuiksi, eivätkä enää kasva vahvoina.

    Huulet ovat säilyneet aika ennallaan ja ovat aina olleet suht pulleat, tarkkarajaiset ja ihan ok. Nuorena saatoin jopa "kaventaa" niitä meikillä, mutta nykyään täyteläiset huulet ovatkin haluttu ominaisuus! ;)

    Ja toki hoito on iän myötä vienyt painopisteen pois meikkaamiselta. Varmaan se menee niin kaikilla.

    Ihania syyspäiviä! Blogiasi on aina ilo lukea! <3

    Vastaa

    0
    1. Ihania syyspäiviä! Blogiasi on aina ilo lukea! <3

      Kiitos NK..! 🤗 Kaunista syksyä sinullekin..!

      Olipa kurja kuulla tuosta läiskä-ongelmasta, hyperpigmentaatio on kyllä inhottava vaiva. ☹️ Ja kun sille ei oikein voi tehdä muuta kuin pysytellä varjossa, jos sen haluaa täysin välttää. Tai onhan reseptillä saatava traneksaamihappo, josta haastattelemani ihotautilääkäri vinkkasi. En tiedä kuinka tehokas se on, tai voiko sitä käyttämällä esimerkiksi olla auringossa siten että hyperpigmentaatio pysyy aisoissa... ehkä se vain vaalentaa jo olemassaolevia pigmenttimuutoksia..?

      Näen omankin naamani ihan megaläiskillä 10 vuoden kuluttua - tämä kesä antoi jo ensimakua siitä mitä voi odottaa...

      Ihana kuitenkin että sinulla on paljon positiivista sanottavaa kasvoistasi, eikä kokemus selvästikään ole jäänyt maksaläiskien "traumatisoimaksi"..! ❤️

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat