17.06.2019

Paras aurinkovoide tällä hetkellä ja Mádaran uutuudet

Tänään vinkki mielettömän hyvästä aurinkovoiteesta sekä esittelyssä Mádaran aurinkouutuuksia.

Postauksen tuotteet ovat blogin kautta saatuja.

V10 PLUS DAY MILK GEL SPF 23

45€ / 50 ml

Esittelin voiteen helmikuussa osana V10 Plus -juttuani, ja olin jo tuolloin todennut voiteen tuntuvan erittäin miellyttävältä. Nyt kesän tullen voide on päässyt aktiivikäyttöön ja se on kiilannut kaikkien muiden ohi go-to-kasvoaurinkovoiteenani. Hinta voisi mielellään tietysti olla edullisempi, mutta toisaalta olen "edellisessä elämässäni" käyttänyt Clarinsin aurinkovoiteita eivätkä nekään ole halpoja.

Tiedossa on, että aasialaiset aurinkovoiteet ovat koostumukseltaan huimasti parempia kuin länsimaiset, ja japanilaisen V10-plussan SK 23 -päivävoide liittyy rennosti joukon jatkoksi.

Day Milk Gel on niin kosteuttavan tuntuinen, etten sokkotestissä ikinä arvaisi että siinä mitään aurinkosuojafilttereitä onkaan. Jos katsoo ainesosaluetteloa, ei sekään suoranaisesti avaa voiteen kosteuttavaa tuntumaa, sillä kärjessä on UV-filtterin, liuottimen ja koostumusta muokkaavien ainesosien lisäksi vain oliiviöljyä. Ensimmäinen humektantti, betaiini, on seitsemäntenä.

Turhapa tätä on kutenkaan jäädä ihmettelemään vaan iloita voiteen supermukavasta ja raikkaasta koostumuksesta. :) Nimi "maitogeeli" kuvaa koostumusta hyvin, voide on hieman geelimäistä, ohutta ja vesimäisen raikkaan tuntuista emulsiota. Iho ei jää yhtään tahmeaksi vaikka voidetta levittäisi kuinka monta kerrosta (itse laitan 2-3 kerrosta, ja lisään välillä päivän mittaan).

UVA-suoja (PA-merkintä) on kaksi plussaa kolmesta eli oikein hyvä.

Suojakerroin 23 ei nykypäivänä enää ole huippukorkea, mutta Suomen olosuhteissa oikein riittävä ainakin omalla ihotyypilläni. (Muistan kun nuoruudessani SK20 oli "todella korkea suoja" - muistoissani levitän Antalyan rannalla 14-vuotiaana erittäin jäykkää ja tahmeaa Garnierin SK20-voidetta inhoten, mutta Turkin porotukselta suojautumisen tärkeyden ymmärtäen... :P Onneksi länkkäriaurinkovoiteetkin ovat tuosta jo vähän parantaneet koostumuksiaan..!)

V10 Plus Day Milk -geelin pakkaus on näköjään muuttunut talven jälkeen, ja näyttää nyt tältä. Voiteen UV-suoja on sekä kemiallinen että fysikaalinen, mikä takaa laajimman mahdollisen suojan.

Tämä juttu oli muuten vaikea otsikoida koska tunnen lukijakuntani ja tiedän, että Mádara kiinnostaa heitä enemmän kuin V10 Plus mutta V10 oli tämän jutun tähti :D

Sitten MÁDARA.

BEACH BB SHIMMERING SUNSCREEN SPF 15

24,90€ / 100 ml

Beach BB -voide on kuin vartalolle kehitetty versio Mádaran suositusta City CC-voiteesta. Ainakin tämä tuntuu minusta hyvin samanlaiselle, koostumus on ehkä hieman täyteläisempi kuin kasvoille tarkoitettu mutta tämäkin levittyy oikein notkeasti ja miellyttävästi.

Sävytetyn koostumuksen etu on se, että sävy peittää mineraalifiltterin tuomaa valkoista kajoa iholla. BB-aurinkovoide tuokin iholle oikein nätin, kuultavan sävyn ja imartelee kalpeita sääriä. Kuitenkin, voide sotkee käytössä vaatteita. Shortseissani on ollut BB Sunscreenin käytön jälkeen joka puolella kimaltavia aurinkovoidetahroja. Ei siis ainakaan kannata ehkä laittaa niitä valkoisimpia shortseja, hametta tai mekkoa tämän aurinkovoiteen kanssa.

Muuten ihan mukava tuote!

WEIGHTLESS SUN MILK SPF 20

25,90€ / 150 ml

En postauksen kuvia ottaessani onnistunut paikantamaan tätä pulloa, joten jouduin käyttämään valmista tuotekuvaa maahantuojalta.

Mádaran aurinkovoideuutuuden pakkauksesta bongaamme lupaavan kuuloisia ilmaisuja kuten "weightless" ja "invisible finish". Tässäkö olisi nyt vihdoin oikein kunnolla ohut ja ihoon katoava luonnonkosmetiikan aurinkovoide? Uteliaana avasin pullon ja pumppasin voidetta kämmenelle.

Voiteen hieronta ihoon paljasti kuitenkin tutun tuntuisen, hieman "kinnaavan" mineraalifiltterikoostumuksen, joskaan ei missään nimessä huonoimmasta päästä. Ihooni jäi myös tuttu aavistus vaaleaa kajoa. Mádaran voide on kyllä selvästi miellyttävämpi kuin monet muut testaamani luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet, mutta "weightless" tämä ei mielestäni ole. Eikä finish ole näkymätön.

(Hiljattain esittelemäni Mossan SPF 20 oli hieman mukavamman tuntuinen omalla ihollani :))

FAKE IT NATURAL LOOK SELF TAN MILK

29,90€ / 150 ml

Lopuksi vielä itseruskettava. Ilolla huomasin, että Mádaran itseruskettavassa on Laveran uusien itseruskettavien tavoin DHA:n ohella myös erytruloosia, mikä tekee päivetyksestä usein luonnollisemman näköisen kuin pelkkää DHA:ta käyttäessä.

(Jos ihmettelette tuota Tester-tarraa, niin Mádaran maahantuojalla vieraillessa sain heiltä tällaisen kappaleen kun juuri silloin ei ollut muuta saatavilla. Tuote oli kuitenkin käyttämätön ja avaamaton.)

Fake It -voiteella saa jo yhdellä käyttökerralla selkeän värin, eli tämä ei ole ns. asteittain ruskettava voide.

Olen vertaillut Laveran ja Mádaran itseruskettavia, ja kumpikin tekee ihollani yhtä kaunista jälkeä. Kumpikin myös levittyy yhtä hyvin, Lavera on kenties vähän täyteläisempi. Erona käytännön tasolla lähinnä tuoksu ja hinta - Lavera on edullisempi.

Hei muuten, kysymys: paljonko teillä kuluu kesän aikana aurinkovoidetta? Tuleeko kesän alussa ostettua yksi tuote joka riittää koko kesän ja vielä seuraavaankin, vaan meneekö monta pulloa?

...riippuu varmasti paljon säistäkin :)

27 comments on “Paras aurinkovoide tällä hetkellä ja Mádaran uutuudet”

  1. Voi kun voisikin tuollaisia suojakertoimia käyttää! Meikäläinen palaa pitkin kesää, vaikka olisi sk50. Argh. :)

    Vastaa

    0
    1. Höh, se on kyllä kurjaa. Oletko kokeillut aurinkovitamiinikapseleita? Ne oikeasti toimivat ja vähentävät ihon palamisherkkyyttä. Ne eivät korvaa aurinkovoidetta mutta tehostavat ihon omaa kykyä vastustaa UV-säteilyä. Olen kuullut tosi hyviä tuloksia myös oikein herkkäihoisilta jotka eivät rusketu vaan palavat aina, onpahan joku jopa onnistunut saamaan ennen-vain-punoittavalle iholleen pienen päivetyksenkin aurinkokapseleiden myötä.

      Vastaa

      0
  2. Mä en ole edelleenkään löytänyt luonnonkosmetiikasta itseäni tyydyttävää aurinkovoidetta (en koskaan käytä alle SPF30 suojakertoimia). Ainoastaan Algamariksen sävytetty voide kasvoille on mulla vakkarikäytössä niin ulkomailla kuin Suomessakin. Todellakin haluaisin käyttää fysikaalista aurinkorasvaa kropallakin, mut en vaan kertakaikkiaan kestä niitä koostumuksia! Useita merkkejä testanneena alan tulla siihen tulokseen että jatkan elimistöni ja ympäristöni myrkyttämistä normirasvoilla. :(
    Nyt viimeisimpänä ostin Madaran SPF 30 jota olin käynyt moneen otteeseen testaamassa kaupassa, ja jonka kuvittelin hyväksi. Kuitenkin lopulta koko kropalle levitettäessä saa hieromalla hieroa että iho ei jää kalvakaksi (ja jää silti) ja samoin saa tosissaan pestä että lähtee iholta pois. Tämän kesän aikana varmaan tulee silti käytettyä Madaran tuubi loppuun, mutta uutta fysikaalista en enää osta ilman että olen saanut testattua kunnolla kropalle.

    Vastaa

    0
  3. Juuh... Tuo Madaran SPF 20 ei todellakaan ole mikään näkymätön vaan jättää naaman kiiltelemään pahasti. Pthyi. Muuten kyllä monia aurinkovoiteita kevyempi ja käytän sitä leuasta alaspäin :D.. Sen muuten kyllä huomaa, että dekoltee näyttää rasvatulta. Oikeastaan kiilto tai rasvaisuus ei ole se oikea sana... Mutta joku kajo nyt kuitenkin :). Ostin Dermalogican (Matte SPF 30 tai jotain) ja se on muutes aivan huippu! Ihan niinkuin oma iho ja ihon kunto on myös parantunut ja siitä innostuneena ostin kokeiluun Medibac-sarjan minikoossa. Tuotteet on suunnattu aikuisiän aknesta kärsiville. Jep. Päätin tänä kesänä suojata nahkani myös Suomessa ihan niinäkin päivinä, kun on pilvistä tai tiedän, että en vietä paljon aikaa ulkona.. Yritystä on, mutta kylläpä unohtuu välillä..

    Vastaa

    0
  4. Mulla on noi kaikki Madaran kolme tuotetta. :) Ostin isolla alennuksella. Spf20 yllättävän hyvä. Vähän jättää vaaleaksi, mutta plussaa keveydestä ja miedosti tuoksusta. Loistava mökkikäyttöön. Spf15 (sävyttävä shimmer) on tosi jees. Ihosta tulee ihanan näköinen ja tasainen. Fake It on m6n uusi suosikki! Ei tuoksu itseruskettavalta, ei kosteuta liikaa ja antaa hyvän sävyn. Yhdellä kerralla. Tykkään! Hyvä Madara! :)

    Vastaa

    0
  5. Mulla kuluu kyllä aurinkosuojaa monta tuubia kesässä, kun voidetta tulisi kuitenkin lisätä aina parin tunnin välein. Yksi pullo ei voi mitenkään riittää koko kesää, etenkin jos ulkoilee tai ottaa aurinkoa. Oon todella kalpea, en juuri rusketu ja palan helposti, joten tyydyn kalpeuteeni ja oikeastaan pidän siitä :) Olen tykästynyt korea- ja japanilaisiin aurinkosuojiin, käytän oikeastaan aina spf 50/PA++++ koska syön lääkitystä joka herkistää auringolle ja voimistaa UV-säteilyn vaikutusta.

    Vastaa

    0
  6. Moi! Ei nyt liity suoraan tämän postauksen aurinkotuotteisiin, mutta ehkei se haittaa. Halusin siis tulla kertomaan, että tällainen kosmetiikasta mitään tietämätönkin on onnistunut vihdoin ja viimein löytämään jotain omalle iholleen sopivia kosmetiikkatuotteita blogisi avulla!! Loputonta pienten finnien ilmestymistä hillitsemään tilasin talvella jonkun blogipostauksesi takia mieleen jääneen COSRX BHA Blackhead Power Liquidin. En muista, että kasvojeni iho olisi koskaan ollut näin virheetön sitten teini-iän! Lisäksi etsinnässä on ollut _oikeasti_ toimiva aurinkovoide herkästi rasvoittuvalle iholle. Tämänkin pulman ratkaisin nyt, kun ostin purkin Avènen Cleanancea :) se on ainoa aurinkovoide, jonka päälle voi laittaa vielä meikin niin, ettei iho tunnu järjettömän lähmäiseltä jo minuutin kuluttua, ja iho pysyy uskomattoman mattaisena koko päivän. (Tämä tuntuu siis uskomattomalta siksi, että samaa tulosta en ole mainoslauseista huolimatta saanut millään muulla aurinkovoiteella, en edes muilla rasvoittuvalle iholle tarkoitetuilla!)

    Kiitos siis avusta :) ja aurinkoista viikkoa sinulle! <3

    Vastaa

    0
  7. En käytä aurinkosuojavoiteita muualla kuin ulkomailla. En koe niille tarvetta, kun oleskelen ulkona max. puoli tuntia kerrallaan vaatteisiin verhottuna enkä koskaan pala. Silmät (ja silmänympärysiho) on aina suojattu aurinko- tai silmälaseilla.

    Vastaa

    0
  8. Yleensä käytössä on kaksi aurinkosuojaa kasvoille ja jotain muuta vartalolle... Tälle kesälle on hankittu UltraSun spf 50 sekä Canmake Mermaid spf 50. Edellinen kestävämpää lajia, jälkimmäinen kevyempää koostumukseltaan.

    Vastaa

    0
  9. Kävin juuri kaupassa testailemassa luonnonkosmetiikan aurinkorasvoja (koko perheen käyttöön). Päädyin Algamarikseen, joka oli kaupassa ihan hyvän tuntuinen, mutta ei enää kotona.

    Minustakin tuntuu, että kemiallinen suoja suojaa meidän porukkaa tämän kesän... ei noita luonnonkosmetiikan liistereitä levitä erkkikään tuolla reissun päällä. Olisiko suosituksia edullisista perusarskarasvoista, siis alle 20€ hintaisidta?

    Vastaa

    0
    1. Mä olen käyttänyt vartalolla jo vuosia ihan perus-Niveaa tai Garnierin Ambre Solairea. Garnierin Dry Mist on ollut erityisen miellyttävä löytö.

      https://www.garnier.fi/sun-care/beauty/garnier-brands/dry-mist

      Nivean aurinkovoiteet tuntuvat imeytyvän nopeiten ja jäävät hieman vähemmän tahmeiksi kuin Ambre Solairen ja Piz Buinin (nämä kolme merkkiä ovat eniten käyttämäni lapsuudesta saakka), mutta Niveassa onkin alkoholia mikä selittää ihotuntuman ja kevyemmältä tuntuvan koostumuksen. Itse tosin käytän Nivealta SK 10 - SK 15 -voiteita, korkeamman SK:n voiteet saattavat tietysti olla tahmeampia.

      Vastaa

      0
  10. Mun tän kesän paras löytö on ollut Madaran SUN30-voide, sopii vartalolle ja kasvoille:) On koostumukseltaan jähmeämpi ja vähemmän lähmäisen tuntuinen kuin Madaran SUN20, mutta toimii mulla loistavasti meikin alla, koska jättää himmeän pinnan, lisäilen tätä taputtelematta jopa puuterin päälle kesken päivän, jos olen pitkään ulkona! Ja tuoksu on ihanan raikas ja epä-aurinkorasvamainen. Vartalolle käytän SUN20, levittyy helpommin, mutta jättää rasvaisemman tunteen kuin tuo korkeamman kertoimen voide.

    Vastaa

    0
    1. Tajusin että mulla on muuten edelleen testaamatta tuo SUN30, d'ough! Mutta kokemukseni Mádaran Plant Stem Cell SPF 30 -voiteesta kasvoille on samankaltainen kuin miten kuvailet SUN30:aa, sekin on tavallaan jähmeää mutta jättää himmeän pinnan eikä tunnu rasvaiselta. Olen tykännyt siitä kovasti.

      Vastaa

      0
  11. Oletko kokeillut Atopikin aurinkotuotteita? Entä Whamisan? Arviosi niistä?
    Mulla on nyt ostossa luonnonmukainen aurinkosuojatuote vartalolle joka levittyy ja peseytyy pois vaivatta ja vieläpä näyttää kivalta. Onko mahdoton yhtälö? Mitä suosittelet? Kärsin muuten aurinkoihottumasta.
    Kasvoilla tykkään Madara Anti-Pollution City CC-voiteesta, joka täyttää toiveeni hyvin.

    Vastaa

    0
    1. "Oletko kokeillut Atopikin aurinkotuotteita? Entä Whamisan? Arviosi niistä?"

      Olen, tosin en niitä Atopikin uusia sävytettyjä. Atopikin SPF30-suihke oli mielestäni ihan mukavan tuntuinen, voide ei ollut niin mieleeni. Whamisan SPF50-voiteesta en tykännyt yhtään, SPF 14 taas on aika miellyttävä - mutta alhaisemmalla SK:lla saa aina miellyttävämmän koostumuksen.

      Tässä linkit juttuihin:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/luonnonkosmetiikan-aurinkovoiteet-vertailussa/
      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/whamisan-aurinkovoiteet-vanhojen-tuttujen-uusintakierros/

      "Mulla on nyt ostossa luonnonmukainen aurinkosuojatuote vartalolle joka levittyy ja peseytyy pois vaivatta ja vieläpä näyttää kivalta. Onko mahdoton yhtälö? Mitä suosittelet?"

      Mun suosikki on Algamariksen SPF 30 Spray, se on kirkkaasti paras luonnonkosmetiikan aurinkovoide vartalolle:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/algamaris-hypen-arvoinen/

      Sitä voi myös käyttää kasvoilla.

      Vastaa

      0
  12. Kiitos vastauksestasi :)
    Löysin myös Ekopharman mustaherukka aurinkosprayn:
    https://oloshop.fi/kauppa/ekopharma-herukka-suojaava-aurinkospray-spf30/

    Mitä mieltä olet siitä ja sen incistä? Onko tuo Citrus Peel oil hyvä aurinkovoiteessa?
    Dicaprylyl Carbonate, Caprylic/Capric Triglyceride, Titanium Dioxide, Zinc Oxide, Polyhydroxystearic Acid, Ribes Nigrum Seed Oil, Tocopherol, Stearic Acid, Glyceryl Caprylate, Alumina, Citrus Sinensis Peel Oil Expressed, Limonene.

    Myös tämä kiinnostaa etenkin hintansa puolesta:
    https://twistbe.fi/ey%21+Aurinkovoide+SPF30%2C+100ml?_tu=39068

    mutta siinäkin näitä: Linalool**, Citronellol**
    Kiitos, jos vielä jaksat vastata... :)

    Vastaa

    0
    1. Moi Laura! Citrus sinensis on ok aurinkovoiteessa, citrus aurantium (eli pomeranssi) taas kyseenalainen. Jälkimmäinen on se fototoksinen öljy.

      Linalool ja citronellol eivät ole haitallisia auringossa. Ne ovat eteeristen öljyjen komponentteja (eli eivät kokonaisia öljyjä).

      Ekopharman Mustaherukka-aurinkosprayn incissä ei mikään nouse kysymysmerkiksi mun silmissä :)

      Vastaa

      0
  13. Minul menee aika paljon, sillä palan todella helposti. Mielelläni välttelenkin pahimpia aurinkoisia tunteja, kun en koskaan ole oikein rusketuksesta välittänyt. Valitettavasti vaan tälleen puutarhurina, joka tekee hommia tuolla ulkona säässä kuin säässä, on hieman hankala sitä vältellä pidemmän päälle. Käytän yleensä koko kropalla 50 suojakerrointa (jep..lapsille tarkotettuja, olen saanut monet naurut tästä, mutta pari tuntemaani henkilöä näissä samoissa hommissa ovat saaneet vuosien saatossa ihosyövän ammatin, ja "ei kovat jätkät aurinkovoidetta tartte"-asenteen tähden.) ja tulee pariinkin otteeseen sen 8 tunnin työpäivän aikana sitä lisättyä.

    Olen käyttänyt myös niitä aurinkokapseleita, joista aikaisemmin mainitsit, ja en nyt tiedä johtuuko siitä vai vaan kertakaikkisesta löträämisestä sen aurinkovoiteen kanssa, en ole vielä palanut. Yahahaa! ..myönnettäköön, että näillä leveysasteilla (Kuopio) ei niin paljon ole vielä ollut kyllä niitä aurinkoisia päiviä.

    Vastaa

    0
    1. Sinun ammatissasi hyvä aurinkosuoja on varmasti todella tärkeä, hyvä että pidät siitä huolta..!

      Olen käyttänyt myös niitä aurinkokapseleita, joista aikaisemmin mainitsit, ja en nyt tiedä johtuuko siitä vai vaan kertakaikkisesta löträämisestä sen aurinkovoiteen kanssa, en ole vielä palanut.

      👍👍

      Vastaa

      0
  14. Pitäisiköhän minunkin kokeilla jotain itseruskettavaa.... hmmm. Itse asiassa mulla on tosi iso ongelma *virn. Mä olen nyt hakemalla hakenut sellaista peitevoidetta tms joka olisi vaalea ja joka olisi nimenomaan silmien alle käytettävä. Mä näin jossain vaiheessa sellaisen enkä laittanut ylös että mikä se oli... *huokaus.
    Siis ei puuteria, mulla on niin kuiva iho, vaan jotain nestemäistä

    Vastaa

    0
  15. Sellaista ajattelin kysyä, että miten suhtautuisit aurinkovoiteeseen, jonka hinta olisi 3-4 euroa? Ottaisitko tosissaan? Entä ostaisitko?

    Vastaa

    0
    1. Hmm, nyt pistit vaikean. En toisaalta ole niin perehtynyt (no, lainkaan perehtynyt) aurinkosuojavoiteiden raaka-ainekuluihin että osaisin sanoa voiko tuon hintatason aurinkosuoja olla "vakavasti otettava". Voi olla, että isoja volyymeja myyvät jättifirmat kuten L'Oreal voivat saada laadukkaankin aurinkovoiteen kappalekustannukset niin alas että saavat voittoa vielä neljän euron hinnallakin. Vaikea sanoa.

      Itse en varmaan ostaisi. Olettaisin, että noin halvassa voiteessa vähintään kosmeettinen miellyttävyys olisi "kompromissattu", eli vaikka aurinkosuoja itsessään olisi asiallinen, olettaisin koostumuksen olevan vähemmän mukava.

      Vastaa

      0
  16. Olin juuri lukenut tämän postauksen ja kävin samana päivänä apteekissa. Arvoin hyllyn äärellä pitkään puolet halvempien tuotteiden kohdalla, mutta tämän innoittama päädyin tuohon V10 Plus Day Milk- voiteeseen ja pakko sanoa että kahden päivän kokemuksella pettymys :(. Hyviä puolia on erityisen kiitettävä imeytyvyys eikä jätä mitään tahmaa. Valitettavasti muuta hyvää en voi sanoa. En voi suositella jos ok vähääkään kuiva iho, sillä jouduin itse laittamaan tätä aamulla taas kolme kerrosta ennen kuin iho oli kosteutettu. Toimisi ehkä muiden tuotteiden kanssa yhdessä paremmin (mutta onko suoja sitten niin hyvä). Kolme kerrosta päivässä tarkoittaa sitä että tuo minimaalinen 40e tuubi loppuu aivan järkyttävän nopeasti.

    Toinen asia on tuotteen tuoksu. Tästä tulee todella vahva tuoksumuisto mummon Essex- perusvoiteesta. Omaan nenään tuntuu siis halvalta ja mummomaiselta.

    Meistä ei siis tullut tuubin kanssa kavereita,mutta loppuupahan nopeasti :'D. Jatkan siis vielä täydellisen aurinkosuojan metsästystä kasvoille!

    Mukavaa kesää sulle Sanni!

    Vastaa

    0
    1. Voi harmi että tuote ei toiminut sinulla toivotulla tavalla :( Laita runsaammin kosteuttavia tuotteita alle niin saat kuitenkin hyödynnettyä voiteen aurinkosuojan, alle kerrostettu kosteus ei miedonna päälle levitetyn aurinkotuotteen tehoa.

      Ehkä oma ihoni on jo kesämoodissa ja sen verran paremmassa kosteustasapainossa, että kokemukseni V10 Plussan kosteuttavuudesta voi johtua siitä.

      Joka tapauksessa kurja juttu että tuote osoittautui kohdallasi hudiksi. Mukavaa kesää siitäkin huolimatta..!

      Vastaa

      0
  17. Miten sä hoidat aurinkovoiteen lisäämisen päivän mittaan, jos oot meikannut?

    Vastaa

    0
    1. Jos mulla on mineraalimeikkipohja, lisään aurinkovoidetta sen päälle. Mineraalipohja on niin eriskummallinen (kummallisen mahtava :D <3) pohja että se sallii tällaisenkin. :) Jotenkin aurinkovoide sulautuu mineraalipohjaan niin että lopputuloksena on näiden kahden liitto, jossa mineraalipohja on tietysti suurimmaksi osaksi kadonnut, mutta ihon pinnassa on edelleen nähtävissä ihan pieni huntu ihon sävyä tasoittavaa mineraalipuuteria. Voide ikäänkuin imeytyy mineraalien "läpi".

      Jos kasvoilla on meikkivoidetta, ja haluan lisätä päivän aikana aurinkovoidetta, pesen meikkivoiteen pois.

      Silloin kun tiedän viettäväni aikaa tosi aurinkoisessa ympäristössä koko päivän ja lisäileväni aurinkovoidetta, en laita aamulla muuta meikkipohjaa kuin sipaisun mineraalpuuteria nenään ja poskille.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (71)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)