Tänään jutustelen ammatillisesta taipaleestani.
Pidän itseäni siinä mielessä onnekkaana, että olen päässyt tekemään kaikkia niitä töitä joista olen ollut kiinnostunut.
Toisaalta työelämään liittyvät tavoitteeni ovat myös olleet suhteellisen vaatimattomia, joten ne on ollut helpompi saavuttaa kuin jos olisin haaveillut vaikkapa lääkärin tai juristin ammatista tai halunnut ryhtyä menestyksekkääksi laulajaksi.
Olen aina suhtautunut työhön sitten, että on ihan superjuttu ylipäänsä saada töitä.
Kuvituksena Leroksen saari, jossa parhaillaan lomailen.
Agia Marina ja Platanos
Ura matkailualalla oli ykköstoiveeni teini-ikäisestä lähtien. (Okei, joskus 12-vuotiaana saatoin hetkellisesti haaveilla tulevani uudeksi stephenkingiksi ^_^ )
Olen yksinkertaisesti aina rakastanut matkailua ja sen avartavaa vaikutusta ja kokenut nuoresta saakka intensiivistä viehätystä erilaisten matkakokonaisuuksien suunnitteluun. Kahdeksannella luokalla otin ohjat käsiini perheemme lomien suhteen enkä enää antanut muiden päättää mihin matkustimme – minusta tuli perheen lomakohdetyranni. Ensimmäiselle omalle ulkomaanmatkalle ilman vanhempia pääsin 17-vuotiaana. Kohde oli, mikäpä muu kuin Kreikka.
Kirkko Leroksen linnakukkulalla
Krithonin ranta
Ystäväni äiti oli töissä matkatoimistossa, ja hänestä muodostui minulle yläasteiässä ammatillinen idoli. Päätin, että minustakin tulee matkatoimistovirkailija. Ajatus siitä, että saisin työkseni neuvoa ja auttaa ihmisiä löytämään ihania lomakohteita, tuntui parhaalta työltä ikinä.
Lukion jälkeen kouluttauduinkin ammattiin, ja olin kovin onnellinen. Olin ihan fiiliksissä jo Finnjet-risteilyjen myymisestä..! (Voih, Finnjet, RIP…)
Panteli
Matkailuopintojen ohessa sain toteuttaa toisen, ehkä vähän erikoisemman työkokeilutoiveeni. Ehkäpä liittyen kirjeenvaihtoharrastukseeni, koin suurta mielenkiintoa kirjepostin kulkuprosessia kohtaan. Suorastaan himoitsin päästä joskus lajittelemaan kirjeitä ja näkemään, miten niiden matka kohti vastaanottajaa alkoi. Tämä on aika erikoinen intohimo, ainakaan en ole koskaan törmännyt toiseen ihmiseen joka tuntee viehätystä postin lajittelua kohtaan.
Hain ja pääsin postille iltatöihin opiskelujen aikana ja niin tämäkin haave toteutui; lajittelin kirjeitä iloisen hurmion vallassa.
Kunnantalo Platanoksessa
Kohti linnoitusta
Sitten elämääni astui vaihe nimeltä Ahvenanmaa. Halusin petrata ruotsin kielen taitojani kesätyön muodossa. Koska kielitaitoni ei mahdollistanut kesätyötä matkatoimistossa, hain töihin lastenhoitajaksi. Lapset osoittautuivatkin mitä parhaimmiksi kielenopettajiksi, heidän kanssaan oli matalampi kynnys puhua ruotsia ja pian puhuin svenskaa varsin sujuvasti.
Kesätyö venyi ensin neljään kuukauteen ja sitten puoleen vuoteen. Minusta tuli osa Ahvenanmaan perhettäni ja yhtäkkiä huomasin viihtyväni saarella niin hyvin että halusin jäädä.
Platanos
Alindan lahti
Ystävystyin Ahvenanmaalla pienessä postin maalaiskonttorissa työskentelevän miehen kanssa josta tuli paras ystäväni. (Tämä tarinanhaara ei johda romanssiin vaan seuraavaan työpaikkaan. ;))
Olin juuri lopettamassa työtäni lastenhoitajana, kun ystäväni kysyi, olisinko voinut tuurata häntä kolme kuukautta hänen ottaessa virkavapaata matkusteluun. Olin skeptinen, sillä minulla ei ollut mitään kokemusta postitoimistotyöstä, olinhan vain lajitellut kirjeitä. Ystäväni vakuutti, että pärjäisin aivan varmasti. Koska en ollut saanut hakemaani työpaikkaa Maarianhaminan matkatoimistosta, ajattelin, että voisin kai ihan hyvin tässä välissä tehdä pienen postikeikan, kokemustahan se oli sekin.
Kotini Leroksella: Panteli Beach Hotel & Apartments
Jälleen – kolme kuukautta venyi paljon pidemmäksi. Ystäväni virkavapaan jälkeen minua pyydettiin lentorahti- ja tullausvirkailijaksi Ahvenanmaan postin terminaaliin ja sen jälkeen Maarianhaminan Postiin.
Kollegat ja esimiehet olivat tosi mukavia ja viihdyin loistavasti. Hain vielä kerran matkamyyjän virkaa, mutta kun ei taaskaan napannut – ja totesin matkatoimiston palkankin olevan alempi kuin mitä Postilla tienasin (mm. suomen kielen taidosta sain kivan lisän palkkaan :D), päätin jäädä Ahvenanmaan Postille. (Tässä yhteydessä on aina hyvä korostaa, että kyseessä on eri yritys kuin Suomen Posti <3)
Panteli Beach
Krithoni
Vuodet kuluivat ja huomasin kyllä kaipaavani matkailutyön inspiroivuutta ja neuvovaan työhon liittyvää palkitsevuutta, mutta toisaalta mukavat työkaverit ja miellyttävä henki työpaikalla painoivat paljon. Postivirkailijan työssä viehätti myös sama juttu kuin kirjeissä: ajatus siitä, että joku vastaanotti odottamansa ihanan tilauksen tai vaikka yllätyspaketin mummoltaan, sai minussa aikaan iloa ja hyvää mieltä.
En usko että monikaan voi tätä tunnetta ymmärtää, mutta koen sitä edelleen. Postissa kirjeineen ja paketteineen on jotain oudon tyydyttävää ja positiivista. Yleensä lähetys ilahduttaa aina vastaanottajaa. Sellaisen parissa on vain tosi kiva tehdä töitä.
Pantelin kylä kukkuloilta
Päästään urapolulla vaiheeseen kauneus ja kosmetiikka.
Kosmetiikka on ollut minulle harrastus ja suuri kiinnostuksen ja intohimon kohde oikeastaan yhtä kauan kuin matkailukin. Pitkään paino oli sanassa harrastus. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että voisin tehdä kauneusjuttuja myös työkseni. Kosmetologin työ ei kiinnostanut, ja pitkään mielsin kauneusalan ammattien olevan suunnilleen yhtä kuin kosmetologit ja kampaajat.
Leroksen tuulimyllyt
Panteli Beach illan hämärtyessä
Kosmetiikkaharrastuneisuuteni näkyi vahvasti myös töissä; olin se sateenkaarimeikattu, värikäskyntinen postivirkailija ja jaoin työkavereille jatkuvasti ihon- ja hiustenhoitovinkkejä ja mistä sai tilattua halvimmalla ihania kosmetiikkatuotteita. Sain asiakkailta iloista palautetta pirteästä olemuksestani.
Kollegani kyselivät, miksi en ollut päätynyt töihin kosmetiikan pariin. Vastasin, etten tiennyt. Matkailuala oli aina tuntunut itsestäänselvyydeltä.
Alindan lahti
Sitten elämässäni koitti uusi vaihe. Muutin Tampereelle mieheni luokse, ja postin työt jäivät.
Ajatus työstä kosmetiikan parissa oli vihdoin kypsynyt ajankohtaiseksi, ja nähdessäni Valkeakosken Ammatti- ja Aikuisopiston kurssitarjonnassa kosmetiikan myyntiin suuntautuvan myynnin ammattitutkinnon, hain heti.
Tutkinto oli minulle täydellinen; se keskittyi juuri minua kiinnostavaan puoleen kosmetiikassa eli myyntiin, neuvontaan ja markkinointiin, ja opintokokonaisuuteen kuului myös kursseja kosmetiikan kemiasta ja raaka-aineista. Valmistuttuani työllistyin saman tien suuren kauneusketjun myymälään.
Olin valtavan onnellinen, ehkä jopa onnellisempi kuin matkailuvirkailijan työssäni. Saavuin töihin aamuisin kestohymy naamalla. Jokainen päivä oli minulle todellakin karkkipäivä.
Tampereelle muuttaessani olin myös aloittanut blogin pitämisen. Se alkoi puhtaasti harrastuksena, kuten kaikki blogit tuohon aikaan 10 vuotta sitten. Kirjoitettuani blogia vuoden verran, minua pyydettiin mukaan juuri avatuneeseen, Suomen ensimmäiseen blogiportaaliin, Indiedaysiin. Aloin tienata blogilla vähän taskurahaa.
Seuraavina vuosina blogien maailma muuttui ja kehittyi nopeaan tahtiin; ne kasvoivat jopa merkittävämmäksi mediaksi kuin perinteinen printtimedia ja kaupallisuus lisääntyi. Muutamassa vuodessa taskurahapalkkioni oli kasvanut huomattavaksi sivutuloksi ja lopulta tienasin blogin kirjoittamisesta kokopäiväisen työn kuukausipalkkaa. Saatoin jättää päivätyöni kosmetiikkamyyjänä.
Kirkko linnoituksella
Siirtyminen yrittäjäksi on ollut elämässäni ristiriitaisimpia päätöksiä. Urasuuntaus ei suinkaan ole ollut täynnä pelkkää auvoisuutta, vaikka ulospäin elämäni on saattanut näyttää ihanalta matkustelulta ja upeiden kosmetiikkatuotteiden testailulta.
Työ bloggaajana ja yksityisyrittäjänä on mahdollistanut elämäntyylin, jota en osaanut 15-vuotiaana edes kuvitella; olen saanut järjestää päiväni ja aikani miten haluan ja voin yhdistää työssä kaikki vahvuuteni, intohimoni ja ammattiosaamiseni. Sain myös vihdoin väylän luovuudelleni. Olen tienannut olemalla Sanni. Olen saanut tehdä fantastisia juttuja, mutta vapaudella ja elämäntyylillä on ollut hintansa. Hinta, joka on ollut kirjoituksissani vahvasti läsnä pitkään.
Agia Marina ja Alindan lahti
Blogini tarinan voi lukea täältä. Siellä kerron, miten tieni johti keskustelupalstojen iloisesta meikkihöpöttelijästä itsensä uuvuttaneeksi bloggaajaksi joka koukuttui someen eikä enää malttanut pitää taukoa iki-ihanasta hommastaan. Kivaakin voi tehdä liikaa.
Onneksi olen oppinut ja kasvanut. Joitain virheitä ei ehkä saa tekemättömiksi, ja tietyista valinnoista maksan yhä kalliisti. Mutta elämä on oppimista varten ja tie vie eteenpäin.
Alindan lahti
Sympaattisesti, yksi vuosien ajan rinnallani pysynyt ja minua voimauttanut ”punainen lanka” on vanha työni postivirkailijana. En koskaan luopunut siitä Tampereelle muutettuani, vaan olen säännöllisesti käynyt tekemässä keikkaa vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa. Olen tästä mahdollisuudesta todella kiitollinen.
Olen huomannut, että tarvitsen luovan ja vapaan työn vastapainoksi ”tavallista” duunia työkavereineen, esimiehineen ja lounastaukoineen. Sellaista auto pilot -hommaa, jossa voi rutiinilla tehdä osaamiaan tehtäviä ja antaa aivojen rentoutua. Luova työ on aivan ihanaa, mutta pääni tarvitsee myös turvallista, epäluovaa rutiinia jaksaakseen taas ideoida ja pulputa. Ennen kaikkea tarvitsen tavallisen alais-työn rakennetta; raamit ja toisen antamat tehtävät luovat turvallisuuden tunnetta ja rauhoittavat. Kun on itse itsensä esimies ja tekee kaikki päätökset, se on välillä hurjan raskasta minun kaltaiselleni luonteelle.
Auringonlaskudrinkillä Pantelin rannalla.
Tällä hetkellä voin sanoa, että rakastan edelleen niin matkailualaa, kauneusalaa, postia kuin bloggaamista. Minä olen hyvä niillä kaikilla aloilla. Olen niissä vahva ja hyvä, kun saan tehdä niitä kaikkia. En taitaisi koskaan viihtyä aloillani yhden tyyppisessä hommassa.
Tällainen oli minun ammatillinen tarinani. <3 Saa nähdä, missä olen 10 vuoden kuluttua.
Vromolithos
39 comments on “Minun urapolkuni: "en viihtyisi vain yhdenlaisessa työssä"”
Tosi inspiroivaa Sanni! Itse olen nyt vähän välitilassa työn kanssa ja työ on tällä hetkellä pelkkää työtä, vaikka kokemusta siitäkin saa. Musta on ihana kuulla ihmisten uratarinoita, sillä niistä tulee olo, että mäkin olen kuitenki menossa täysin oikeaan suuntaan.:)
:)
Välitilatkin kuuluvat elämään ja tosiaan, kaikenlainen työ kerryttää (elämän)kokemusta 👍 :)
Joskus oma mielekkäin suunta löytyy aikaisemmin, joskus myöhemmin. En nytkään tiedä onko se ihan paras vaihe elämässä vielä edessä päin :) Elämä on seikkailu ja on kivaa olla kyydissä, uteliaana ja avoimena kaikenlaisille mahdollisuuksille :)
Tämä kirjoitus oli mielettömän ihana. <3 Voisin keskustella tästä aiheesta tunteja, ja tekisi mieli kertoa oma tarinani, joka ei myöskään ole ihan suoraviivainen, mutta ehkä joskus irl. :)
Itsekin teen työtä, joka tuo valtavaa iloa. Joskus se ei edes tunnu työltä. Tämä saattaa kuulostaa ikävältä, mutta esimerkiksi äitiyslomalla oikein odotin töihinpaluuta. Työn sisällön vuoksi ja siksi, että se on niin suuri osa minua.
Olen todella onnellinen puolestasi, että olet töiden ja elämän suhteen sellaisessa tilanteessa, että siitä voi tuntea kiitollisuutta. Se on äärettömän hieno tunne. Samoin se, että on hyvä työssään ja siitä on ihmisille hyötyä ja iloa.
<3
Seuraavalla kerralla vaihdetaan sitten enemmän kuin ylimääräinen meikkivoide... ;) :)
Ihan mahtavaa ❤️
Kiitos Elli. Todellakin, kiitollisuus on yksi parhaita tunteita ja suuri voimavara. Välillä olen tuntenut niin suurta kiitollisuutta että sydän meinaa pakahtua. Oma pukukaapin ovi Maarianhaminan työpaikalla saa minut aina liikutuksen ja onnellisuuden valtaan <3 Onneen ei aina paljon tarvita <3
Ehdottomasti, varataan ensi tapaamisessa kunnolla aikaa. :)
Hei Sanni! 😊 Ihan supermielenkiintoinen postaus kaikkinensa. On niin jännä aina lukea ihmisten yksilöllisiä urapolkuja! Mukavaa, että olet päässyt tekemään kaikkea sellaista, mihin koet vetoa. 😊
Oletko kuullut termiä multipotentialite? Se voisi sopia sinuun tarinasi perusteella. Luin Hesarista pari kuukautta sitten (helmikuulla?) jutun ihmisistä, joilla ei ole palavaa intohimoa tehdä vain yhtä uraa, vaan ovat kiinnostuneita joko vaihtamaan aika ajoin alaa, tai sitten tekemään useaa juttua samanaikaisesti. Itse vaikutuin jutusta ja tunnistin vihdoin oman ”ammattityyppini”.
Olen aika ajoin kipuillut sen kanssa, ettei minulle tunnu riittävän pelkkä juristin tutkintoni, niin arvostettu kun se onkin, vaan koen haluavani yhden elämän aikana tehdä paljon muutakin vielä. Ja kun vihdoin löysin tämän jutun, niin repäisin ja lähdin opiskelemaan yhtä nuoruuteni unelma-ammattia (minkä olin hylännyt aikanaan ei-niin-järkevänä), eli kouluttaudun nyt personal traineriksi. Uskon, että saan siitä hyvää vastapainoa lakimieshommille, kun toisinaan voikin vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä tsemppaamaan ihmisiä kuntoilun saralla - vähän kuin työ olisi harrastusta vain. Ja tämän lisäksi janoan opiskella ehkä seitsemää muutakin ammattialaa! Pitkä selostus, mutta ajattelin jakaa ajatukseni, kun hyppäsi tekstissä silmiin tuo ”juristi tai lääkäri” -kohta, eikä niihinkään kouluttautunut välttämättä koe olevansa ”valmis” urallaan. 😊
Aurinkoista keväänjatkoa! ☀️
Hei Mirjam!
Kuvaamasi termi ei ole tuttu, mutta ihmis/ammattityyppi kyllä kuulostaa tutulta :) Uskon kuuluvani tähän tyyppiin. Olen monesti todennut, että tarvitsisin useamman rinnakkaiselämän että ehtisin tehdä kaikkia niitä juttuja jotka kiinnostavat <3 Yhdessä elämässä opiskelisin historiaa ja antropologiaa, toisessa kouluttautuisin graafikoksi ja kolmannessa eläinten hoitajaksi 😙 Ja sitten olisi tietysti tämä matkailun ja kauneusalan täyttämä elämä :)
Kuulostaa mahtavalta että lähdit opiskelemaan nuoruuden unelma-ammattiin! Tosi hienoa! :) Voin erittäin hyvin samaistua siihen, kuinka eri tyyppiset työt tuovat "tervehdyttävää" vastapainoa toisilleen, tarvitsee yhtä jaksaakseen toista.
Valoisaa kevättä sinullekin ja energiaa lenkkipoluille ^_^
Jep, tismalleen samat ajatukset meillä! 😍 Maailma on täynnä kaikkea mieleenkiintoista opittavaa! Ollaan kuin kissoja, pitäisi olla ne seitsemän elämää mieluusti! 😻 Samaan aikaan kun on mukava vanheta ja saada lisää elämänkokemusta yms. niin sit samalla panikoi et ehtiikö vielä sitä, tätä ja tota toteuttaa elämässään. No, eipähän pääse tylsistymään! 😅 Kiitti! ☀️
No tämä..! ^_^ Onneksi tunnen jo vähän saavuttaneeni sellaista mielentilaa, että olen jo nähnyt ja kokenut niin paljon että sisällä on tietynlainen levollisuus elämänkokemuksesta. Kaikki mikä tulee tähän päälle on mahtavaa bonusta, mutta toisaalta jos en enää näkisi yhtään uutta maata, museota tai ruokalajia, olisin silti jo tyytyväinen <3
Olipa kiva tarina, onnea siitä että olet saanut tehdä kaikkea mitä olet halunnutkin. Sympaattista myös, miten innoissasi olet postinlajittelusta :) Olen vähän kateellinenkin siitä, miten innoissasi olet noin monesta asiasta, sillä minulle tuottaa vähän hankaluuksia löytää edes yksi ammatillinen intohimo tai kunnollinen kiinnostuksen kohde. Valmistuin juuri yliopistosta alalle, josta sinänsä pidän, mutta ei minua suoraan sanottuna erityisesti kiinnosta esimerkiksi perehtyä siihen vapaa-ajalla enkä tunne sitä kohtaan mitään paloa. Olen kuitenkin ilmeisesti melko hyvä siinä ja onnistuminen tietysti ilahduttaa aina. Sain myös juuri ensimmäisen oman alani työpaikan ja olen siitä tosi iloinen, sillä pääsen viimein kunnolla kokeilemaan, millaista se on. Myös koulutukseni on onneksi aika monipuolinen ja mahdollistaa monenlaisia juttuja, jotka minua kiinnostavat ainakin ajatuksena. En usko, että itsekään tulen tekemään loppuikääni ihan yhtä ja samaa hommaa, ja hyvä niin.
Onnea työpaikasta :)
Ja oli kiva lukea kommenttisi loppupäästä että koulutuksesi mahdollistaa juttuja jotka kiinnostavat sinua ainakin ajatuksena, kun ensin kerroit että sinun on ollut vaikea löytää ammatillisia intohimoja ja kiinnostuksen kohteita. Joitain pieniä jyviä on siis kuitenkin odottamassa jos vaikka itäisivät..! ^_^
Postinlajttelu on tosi rentouttavaa :) <3 Jotain niin erilaista kuin työ jossa vaaditaan ajattelua :D ^_^ Lajittelussa toteutuu myös viehtymykseni asioiden järjestämiseen, on jollain tapaa absurdin tyydyttävää kun kirjeet sujahtavat omiin numeroituihin lokeroihinsa :) Vastaavaa tyydytystä olen tuntenut myös ollessani työharjoittelussa kirjastossa (joo, tällainenkin vaihe mahtuu elämään), kirjojen hyllytys aamuisin oli lempihommaani. <3
(Tällä taustalla on kyllä outoa että kotona sitten on tosi haasteellista ylläpitää järjestystä...)
Kiitos :) Joo, on ihan kiva, että voin päästä varsinaisesti alaa vaihtamattakin ehkä vielä kiinnostavampiin tehtäviin. Uudessa työpaikassani pääsen vieläpä oppimaan kaikkea uutta!
Ymmärrän tavallaan hyvin tuon postinlajittelun viehätyksen. Pari vuotta sitten olin kesätöissä nyppimässä vuorimäntyjen vuosikasvuja ja se oli minusta oikein mukavaa ja rentouttavaa hommaa, kun pystyi tekemään hommia aivot autopilotilla ja ajattelemaan ihan muita asioita. Sitten niistä puskista tuli vielä niin siistin näköisiä! Parasta oli, kun pääsi vielä leikkaamaan kuivia oksia pois, ahh.
Ehkä tarvitset kotiinkin nimilaputettuja lokeroita eri tavaroille, niin olisi helpompi ylläpitää järjestystä sielläkin :D
Tämä voisi kyllä toimia ;D Työhuoneella mulla onkin jo yritystä tähän suuntaan, kun eri tyyppisille ja merkkisille tuotteille on omat lokerot. :) Tarvitsisin vain taas lisää laatikoita, tila loppuu koko ajan kesken... :P
Aivan paras uratarina. Tuo sun kirjerakkaus ja asenne töihin on niin hienoa! 😀
:) :) Kirjeet 😚😙
Olipas mukava postaus lukea työhistoriastasi 😊 Täällä toinen postin työstä tykkäävä! Siis se on niin ihanaa, "aivot narikkaan" ja saa keskittyä lajittelemaan tarkasti ja näkee työnsä jäljen 😊👍 Teen myös postin keikkaa silloin tällöin ja muutoin työskentelen ison saavutetun haaveeni parissa, eli oman kauneushoitolani ❤️ Taustalla myös pitkähkö ura kosmetiikkamyyjänä 😊
Hihii, mehän ollaan vähän niinkuin ammatillisia sielunsiskoja :) <3
Mahtavaa että lukijoista löytyi joku joka voi ymmärtää postityön hohdon..! ^_^
Mahtava kirjoitus! Tämä kuvastaa minusta niin hyvin sitä, ettei se urapolku ole aina niin kovin suora, mutta silti työhönsä ja elämäänsä ylipäänsä voi olla tosi tyytyväinen! Tärkeintä on, että saa tehdä asioita, jotka itsestä tuntuvat hyvältä.
Lähdin 90-luvun alussa opiskelemaan kauppatieteitä. Olin 19v. maalaistyttö, enkä tiennyt, mitä ekonomin työ edes on. Totesin jo silloin, että haluan olla ihmisläheisessä työssä ja auttaa muita ja toivoin päätyväni HR-tehtäviin. Enpä päätynyt, vaan aivan johonkin muuhun, mikä ei ollut arvojeni mukaista, eikä tuonut tyydytystä. Vaihdoin työpaikkoja, mutta uran suuntaa oli vaikea kääntää. Ihanat työkaverit kannattelivat ja olivat syy tulla töihin. Toki noihin vuosiin.. siis vuosikymmeniin... mahtui myös loppuun palaminen ja monta ahdistunutta päivää ja yötä. Nyt melkein 30 vuoden jälkeen olen lopulta työssä, josta alunperinkin haaveilin eli HR:ssa ja saan tehdä töitä ihmisten kanssa ja heidän eteensä. Koen olevani omassa paikassani. Toki tähän pääseminen vaati pysähtymistä ja edelleen opiskelua, vaikeita päiviä ja lopulta myös ihan oikeasti hyvää tuuria ja onnea, että paikka löytyi. Kaikki on tainnut kuitenkin olla vaivan arvoista - ilman kaikkia kokemuksiani en olisi minä, vaikka valehtelisin, jos väittäisin, etten haluaisi vaihtaa päivääkään pois :D Vaihtaisin kyllä montakin päivää... Pääasia kuitenkin lienee, että voi olla tyytyväinen elämäänsä tänään.
Ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos, että olet, Sanni! <3
Just näin :) Salamatkustaja-blogista tuttu Satu Rämö sen on parhaiten kiteyttänyt: "Onnellisuus on menestyksen korkein muoto" ^_^ Tai varmaan joku muukin on näin sanonut :D
Kiitos kun jaoit oman tarinasi, Tarja ❤️ Tuli tosi hyvä mieli puolestasi.
Allekirjoitan tämän sanasta sanaan. Sen sijaan että katkeroituisi virheistään ja vääristä valinnoistaan, pitäisi aina yrittää nähdä kaikessa jotain hyvää ja kehittävää, osana sitä kokemusten summaa joka muodostaa SINUT. Kuulostakoon klisheeltä. Jokaisen vastoinkäymisen, harmin, ilon, voiton ja saavutuksen jälkeen olemme taas hioutuneet ja oppineet. Millaista elämä olisi jos kaikki tarjoiltaisiin valmiina, pelkkiä onnistumisia sisältävänä "all-inclusive"-pakettina... Uskon, että ilman epäonnistumisia ei voi edes tuntea kunnolla onnea ja kiitollisuutta.
Ihanaa viikonloppua myös sinulle ja perheellesi :) <3
KIITOS🤗 Sanni Leroksen kuvista! Ei voisi paremmin viikonloppu alkaa, kun selaamalla kauniita kuvia Lerokselta KIITOS
Löytyykö herkullisia ruokapaikkoja ja millainen on saaren hintataso?
Ole hyvä Eetu :)
Leros on tunnettu hyvästä ruoastaan ja raaka-aineistaan, mutta eri ravintoloiden testailua näin huhtikuussa hillitsee niiden tyhjyys ;D En oikein pidä autiossa ravintolassa ruokailusta, joten jätin väliin mm. kovasti suositellun Dimitris o Karaflas -tavernan koska siellä ei koskaan ohi kulkiessani ollut muita asiakkaita. Tämä on näitä low seasonin huonompia puolia. Olen syönyt edelliseltä 7 vuoden takaiselta Leros-visiitiltäni tutussa Apostolis Psaropoula -kalatavernassa tässä Pantelin rannalla jossa myös asun. Söin siellä eilen horiatikin jossa oli parasta fetaa jota olen maistanut miesmuistiin, ihan törkeän hyvää. Voisin palata sinne syömään pelkkää fetaa :D Grillattu kalmari taas oli vain "OK", ihan hyvää mutta ei mitään erityistäkään.
Torstaina söin Agia Marinassa kahvila-tyyppisessä paikassa (jonka nimeä en muista) koska sen lisäksi auki oli vain lihaan erikoistunut grilliravintola. Ruoka oli ihan hyvää, oikeastaan tosi hyvää ollakseen kahvila/drinkki-paikka.
Leroksen pitäisi olla hintatasoltaan edullinen, mutta ainakaan ravintolaruoka ei ole mistään ihan edullisimmasta päästä. Tsatsikin ja horiatikin hintaa voi pitää hyvänä mittarina; jos horiatiki maksaa yli 6€, pidän sitä jopa aika hintavana, samoin jos tsatsiki maksaa yli 4€. Täällä kaikkien tutkailemieni ravintolamenujen fetasalaatit maksavat yli 6 euroa, jopa yli 7. Mutta toki hintataso on Suomeen verrattuna erittäin edullinen :) Grillattua mustekalaa saa alle kympillä, sitä ei kyllä voi pitää riistohintana ^_^
Olipas mielenkiintoista luettavaa. Opin uutta. Esim. oon jotenkin aina kuvitellut, että Ahvenanmaa-työsi on jossain matkatoimistossa. Posti tuli ihan uutena juttuna. Ymmärrän hyvin, että lajittelusta voi saada tyydytystä. Mietin viime joulun alla, olisinko hakenut postiin töihin, mutta kun paikkoja ei ollut lähellä auki ja elämä tuntui olevan turhan täyttä muutenkin, hylkäsin ajatuksen. Mutta tiedostin, että nauttisin siitä työstä.
En enää Ahvenanmaan postilla työskennellyt lajittelussa, mutta on postivirkailijankin työ on kivaa, kun siinäkin saa olla tekemisissä kirjeiden ja pakettien kanssa :)
Mitä matkatoimistotyöhön tulee, mä olen tavallaan huomaamattani siirtänyt sen ammatin tänne blogiin, kun saan täälläkin antaa matkakohdevinkkejä ja auttaa epäsuorasti ihmisten lomien suunittelussa <3 Siitä vaan ei kukaan maksa palkkaa tällä kertaa :D
Näin sitä tekee vääriä päätelmiä, vaikka kyllähän ihan selvästi tuolla kirjoitit postivirkailijana työskentelystä. Huono lukutaito, sorry.
Joo, se kyllä välittyy, että tykkäät auttaa lomasuunnitelmissa ja oot hyvä siinä! :) Ja saathan sä tavallaan palkkaa siitä blogin kautta.
Omalla "urapolullani" tykkään myös tuosta, että saan käyttää aikaisempia ammatteja hyödyksi myöhemmissä vaiheissa, niinku nyt opettamista.
Pakko kommentoida ärsyttävästi puhelimella näpyttäen, niin inspiroiva teksti 😊
Kiitos tästä, todella mielenkiintoista lukea, miten olet luonut näin hienon uran ja työelämän itsellesi. Ihailen todella paljon myös rohkeuttasi! Rohkeuttasi heittäytyä (yrittäjäksi, pois vakipalkkatyöstä jne) ja myös siitä, että avoimesti kerrot vaikkapa uupumuksen tunteistasi ja tarpeesta pysähtyä. Musta ne on edelleen aiheita, joista ei puhuta tarpeeksi! Vaikka välillä toki joku kertoo uupumisistaan lehdissä, nekin tuntuvat olevan voittotarinoita, joissa menestykseen palataan vain entistä ehompina. Entäs mun kaltaiset, jotka eivät ehkä koskaan tule täysin kuntoon?
Itse olen AINA ollut kympin tyttö, eikä se ole riittänyt, vaan on pitänyt loistaa harrastuksissa. Ekaa kertaa olin täysin uupunut ja loppuunpalanut jo lukiossa. Samaan aikaan haaveilin suuresta urasta. Uuvuin niin pahasti, että en voinut jatkaa suoraan yliopistoon, vaikka hyvän paikan sainkin. Keräsin sen verran voimia, että pystyin jatkamaan - ja piiputin itseni taas. Itkin uupumustani yths:n psykiatrille ja pyysin edes pientä sairaslomaa, jotta voisin nollata. Mutta ei! Siinä muka syrjäytyy jos jää vaan kotiin makaamaan. Aivan absurdi ajatus, että tällainen suorittaja _syrjäytyisi_ jos saisi edes hetken nollata järjestelmää stressistä. Sinnittelin, opinnot alkoivat venyä, pienin askelin rakentamani oman alan ura alkoi jäädä... Nyt olen pisteessä, että opiskelemani ala tuntuu väärältä, työkokemus on aivan epärelevanttia mihinkään mielekkääseen ja myös lyhyillä oman alan työpätkillä olen kokenut uupumista ja kiusaamista esimiesten taholta (joo, olen alalla jossa paineita voisi sanoa koviksi). Haaveilen siitä, että saisin tehdä mielenkiintoisia asioita, kirjottaa elannokseni, mutta rohkeus puuttuu. Ja sitten on iänikuinen huijarisyndrooma, joka ei kyllä tunnu edes syndroomalta, vaan ihan todelta - että enhän mä oikein mitään edes osaa. Ei varmaan ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa luomaan työelämää (en edes puhu urasta, koska ura ja työ eivät ole synonyymejä) jostain muualta, laskea vähän omaa tavoitetasoa, ja toivoa, että asiat jotenkin järjestyy. Tälläisessä tilanteessa etenkin on innostavaa ja inspiroivaa lukea noin erikoisesta urapolusta kuin sun on ollut. Ja tosiaan myös noista karikoista. Helposti ulospäin nää ura-asiat näyttää aina niin ruusuisilta. Menestyjät saavat kaiken mitä tahtovat, eikä sillä ole hintaa. Ja varmasti se monesti meneekin niin: ihmiset, joilla on kyvykkyyttä ja hyvät eväät elämässä menestyvät niin uralla kuin ihmissuhteissa. Itselleni tärkeä oivallus on etten mittaa menestystä ulkoatulevin standardein. Varmaan vähän samaa mistä säkin kirjoitit: numerot eivät kerro kaikkea, ja valitettavasti laadukkain sisältö ei aina ole klikkiystävällisintä. Onneksi teet yhä melkein kymmenen vuoden jälkeen itsesi näköistä ja aiota sisältöä. Liian moni blogi on muuttunut mainoshumpaksi tai muuten tyhjäksi. Omasta tyylistä kiinnipitämistä, kuitenkin pysyen tuoreena ja mielenkiintoisena, pitäisin näin lukijan näkökulmasta melkeinpä bloggaajan suurimpana menestymisenä ja onnistumisena 😊 (Ja siis, olethan sä todella menestynyt myös "perinteisin" mittarein kun voit elättää itsesi tällä - tarkoitan, että imho noi sanomani asiat ovat merkityksellisempiä mittareita menestykselle kuin pelkät numerot). itseäni on lohduttanut, että vaikka nää ura-asiat kusee, mulla on muuta erittäin merkityksellistä sisältöä elämässäni. Niiden rinnalla perinteinen ura tuntuu jopa merkityksettömältä. Vaan ei se kympin tyttö sisältäni ole kokonaan kuollut, joten ihan tavallisessa, itseä innostamattomassa palkkatyössä en itseäni vieläkään näe. Mutta ehkä asiat sutviutuvat, tavalla tai toisella...
Tulipa pitkä kommentti, mutta netissä on hyvä avautua semi-anonyymina 😁
Kiitos pikästä ja mielenkiintoisesta kommentista :) Halusin vain sanoa että vastaan tähän paremmalla ajalla huomenna :) <3
Nyt aikaa kommenteille :) <3 (...olen jälleen sadesään uhri ja istun tavernassa pienessä kalymnoslaisessa kylässä..)
Kirjoituksessasi oli paljon tosi hyviä pointteja sekä asioita joihin saatoin samaistua.
Myös minulle ilmiöt kuten huijarisyndrooma ja taipumus uupua (ainakin näennäisesti muille helpoista asioista) ovat hyvin tuttuja. Vaadin itseltäni ihan hurjasti ja olen oikeastaan oivaltanut vaativuuteni vasta hiljattain, ja sen, että tekemiselleni asettamat standardit eivät välttämättä ole mikään normi kaikille muille ihmisille.
Myös mä kavahdan vähän noita tarinoita, tai ainakaan en voi itse samaistua niihin. Pidän kyllä tavallaan itseäni "voittajana" sinä mielessä, että edelleen tulen onnelliseksi ja näen kauneutta tosi pienissä asioissa ja lasini on aina "puoliksi täynnä", mutta en voi väittää palautuneeni uupumuksen jälkeen entiseksi tai vielä ehommaksi itsekseni. Olen ottanut damagea joka ei kenties tule koskaan täysin korjaantumaan. Käsitän, että blogissa näyttämäni monet asiat piirtävät kuvaa vahvemmasta ja "onnistuneemmasta" Sannista, ja tietoisuus todellisuudesta aikaansaa välillä kipeitä ristiriidan tunteita. Mutta sitten ajattelen, että osa lukijoista näkee /aistii kuitenkin kepeyden läpi ne raskaammatkin puolet, ja toisaalta kaikki asiat eivät luonnollisesti kuulu blogiin ja saavat jäädäkin ristiriitaisuuden sävyttämään hiljaisuuteen.
Toivon ihan tosi paljon, että sinäkin jonain päivänä löydät itsesi joko opiskelemassa omalta tuntuvaa alaa tai tekemässä omalta tuntuvia töitä - tai sekä että :) <3 Kerronpahan, että myös nuorin siskoni päätyi opiskelemaan vasta 3-kymppisenä ja on nyt tosi tyytyväinen ja onnellinen. Uskon, ettei oman suunnan löytämiseen ole mitään ikärajaa. Oman mielekkään työn voi löytää kenties vasta 40 tai 50 täytettyään. Tietysti olisi mahtavaa, jos ei tarvitsisi kulkea monta kymmentä vuotta läpi epämielekkään tahman, mutta toisten elämä koettelee enemmän kuin toisten. Se tuntuu välillä ihan p*skalta, mutta elämä ja maailma on rakentunut niin. Kulunut ilmaisu kuuluu, että joillekin jaetaan ne haastavammat kortit, ja niinhän se menee. Siitä on yritettävä selvitä katkeroitumatta.
Tosi hienoa kuulla, että sinulla kuitenkin on työjuttujen tuolla puolen muuten merkityksellisiä ja antoisia asioita elämässäsi. Se on jotain, mitä kaikilla ei surullista kyllä ole.
Valoa kevääseesi ja kaikkea hyvää <3
Kiva tarina. :)
Minullekin olisi unelma tehdä keikkatyönä luovan työn vastapainoksi jotain postivirkailua tai lajittelua. Olen kerran hakenut postiin apulaiseksi, mutta en kelvannut. :D Siivoamaan ehkä kelpaisin, mutta koen sen henkisesti liian rankaksi. Suurimman osan elämästäni olen ollut vain masentuneena kotona, yksin.
Haluan sanoa tähän jotain muutakim kuin tämän, joten palaan tähän huomenna ajan kanssa. <3
Moo,
En varmasti osaa sanoa mitään mikä jotenkin rakentavasti tsemppaisi sinua, mutta haluan silti yrittää. Yleensä tällaiset kuulostavat vain pateettisen kliseisiltä "Kyllä se siitä" -korulauseilta. Ihan jokainen voi masentua ja tuntea olonsa yksinäiseksi. Myös minulla on siitä kokemusta, olen sairastanut nuorempana 3-vuotisen masennuksen. Uskallan siis sanoa, että voin jotenkin ymmärtää miltä masentuneesta tuntuu. Miltä tuntuu, kun menee päivästä toiseen eteenpäin rutiinilla, miettien, voiko jonain päivänä tuntea muuta kuin tasaista apatiaa. Se mitä haluan sanoa on, että tästä tilasta voi päästä pois, mutta se vaati luottamusta aikaan ja mahdollisesti myös ulkoiseen apuun. Aika on siitä jännä juttu että halusimme tai emme, kasvamme ja kehitymme ajan myötä vaikka emme tekisi mitään konkreettisia toimenpiteitä. Aika vain tekee sen. Olomme, tunteemme ja ajatuksemme kypsyvät ja hienosäätyvät. Siihen voi mennä ja usein meneekin vuosia, mutta yhtäkkiä vuosien kuluessa vain oivaltaa, että tuntee eri lailla kuin vaikka 5 vuotta sitten. Muutos voi olla niin hienovarainen että siihen vain yhtäkkiä jotenkin herää, ilman että se suuremmin ilmoittaa itsestään. Tylsä sanomani siis on, että luota aikaan. Tällä hetkellä rankaksi mieltämäsi työ tai kanssakäyminen ei ehkä ole sitä kun aikaa kuluu.
Itse olen myös saanut masennukseen ammattiapua, ja rohkaisen muitakin hakemaan sitä jos huono olo jatkuu pitkään tai rajoittaa elämää. Ammattilainen ei välttämättä - tai useinkaan - anna mitään konkreettisia ratkaisuja, mutta usein pelkkä mahdollisuus tulla kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään lievittää ikäviä tunteita ja auttaa tuomaan perspektiiviä asioihin.
Hyvää kevättä sinulle Moo!
IHANAA vihdoin joku muukin joka viehättyy postista ylipäätään! ^.^ Olen aina jäänyt huokailemaan asioidessani postissa kuinka ihmeellinen ja hieno systeemi se koko juttu on. Miten lähetykset matkaavatkaan uskomattomia matkoja muutamissa päivissä ilahduttamaan vastaanottajiaan. <3 Jotenkin pelkkä pakettien näkeminen hyllyissään ilahduttaa valtavasti. Joku siinä koko hommassa on vaan niin tyydyttävää. Kuvasit sen todella hyvin tekstissäsi. Kiitos ihanasta blogista Sanni!
Aaaww, mahtavaa että joku muukin ymmärtää täysin mitä tarkoitan :)
Kivan kun kirjoitit tästä aiheesta! Rakastan lukee erilaisia uratarinoita tunnettujen ihmisten takana. Mahtavaa!
:)
Olen vähän myöhässä kommentoimassa tätä postausta, mutta jotain vaan kolahti kun kerroit Postista :) Postin käsinlajittelu oli minun ensimmäinen kesätyöni 15-vuotiaana, ja vielä opiskeluaikanakin kävin tekemässä satunnaisia vuoroja. Eniten rakastin joulukorttien lajittelua, niistä tulee niin hyvälle tuulelle! Lisäksi harrastan Postcrossingia, joten jokin viehätys kortteihin ja muuhun kirjepostiin on selvästi osa minua :) Nykyään teen jo oman alani asiantuntijatyötä, mutta Postin taika ei haihdu koskaan!
Kaiken lisäksi näyttää siltä, että jossain kohtaa pakkaamme ruotsinkielisen mieheni kanssa kimpsumme ja kampsumme ja muutamme hänen työnsä perässä Ahvenanmaalle... Jaiks! :D Sinun postauksesi Ahvenenmaasta ovat suurelta osin saaneet minut uskomaan, että kyllä siellä varmaan elämään pystyy ;)
Kiinnostava tarina, myös blogia ja väsymystä koskevat.
Hei Riku. Laitoin sinulle sähköpostia.
Hehe, pakko kommentoida, koska itselläni oli tuon postin osalta vähän samanlaiset kuviot. Minullakin oli ala- ja yläasteikäisenä useita kymmeniä ulkomaisia kirjeenvaihtokavereita, ja kirjeet ja postinkulku olivat jotain todella kiehtovaa. Erään kesälomareissun yksi käyntikohde oli postimuseo, joka oli tietysti mielenkiintoisin museo ikinä. :'D Unelmoin aina, että olisin päässyt kesätöihin pienen kotipaikkakuntani postitoimistoon. Se ei kuitenkaan koskaan toteutunut, mutta myöhemmin opiskeluiden aikana hain kesätöihin paikallisen lajittelukeskuksen kirjelajitteluun, jonne sitten pääsin. Noh, olen samassa talossa edelleen töissä, tosin lajittelua en sen ensimmäisen kesän jälkeen enää tehnyt, sillä etenin siitä sitten muihin hommiin, joita tein iltaisin opiskelujen ohessa. Valmistuinkin, mutta en sitten lähtenyt hakemaan oman alan töitä, sillä ala ei tuntunut enää oikealta, ja meille oli syntynyt silloisella osastollani niin tiivis ystäväporukkakin, että joka päivä töihin lähtiessä tuntui siltä, kuin olisi mennyt vain viettämään iltaa parhaiden ystävien kanssa. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin postikiintiö täyteen ja nykyisin ainoana toiveena ja tavoitteena on päästä pois sieltä sellaisiin töihin, jotka oikeasti kiinnostaisivat. Oranssi värikin lähinnä saa vain voimaan pahoin. :D
Olipa mielenkiintoinen "kertomus", kiitos kun jaoit sen :) Tosi hauskaa lukea muiden kirjeenvaihtajien ja postikiinnostuneiden ajatuksia, heihin ei tosiaan törmää kovin usein :)
<3 <3
Mä olen myös käynyt useissa postimuseoissa, niissä tulee aina jotenkin lämmin olo ^_^ Postin kulussa kautta historian on jotain aivan erityisen kiehtovaa, kuten sinäkin kirjoitit, ja sympaattista <3
Näitä tuntemuksia ei ehkä voi ymmärtää kuin sellainen, jolle postin kautta odotetut lähetykset ovat olleet merkityksellisiä ja niihin on liittynyt henkilökohtainen suhde.