17.05.2018

XZ-uutuudet tuovat kiiltoa ja rakennetta

Jei, pääsin mukaan kampanjaan esittelemään XZ:n uutuustuotteita :)

Tämä on niitä kotimaisia merkkejä joita olen aina sympatiseerannut aivan erityisesti. XZ-tuotteet ovat kulkeneet mukana kirjaimellisesti penskasta saakka, olen tainnut joskus kertoakin että ihkaensimmäiset omat shampooni ja hoitoaineeni olivat XZ:lta. Olin ehkä 10 tai 11-vuotias ja muistan niin sen tunteen miten siistiä oli ottaa saunaan mukaan omat hiustuotteet..! Luulen muistavani nimenkin; ne olivat Levä-sarjaa :)

Muita vuosien varrella läheisiksi tulleita XZ-tuotteita ovat legendaarinen Muumi-selvityssuihke sekä Suklaa-Vanilja-sarjan tuotteet. Mr. Karkkipäivä oli monet vuodet hullaantunut Suklaa-Vanilja-shampoon tuoksuun, liikuttavaa. Miehetkin voivat tykätä tällaisista kosmetiikkatuoksuista :)

Viimeisin XZ-ihastukseni oli sulfaatiton, värjättyjen hiusten Persikkanektari-shampoo (tosi hyvä!!), ja ilolla lähdin mukaan XZ-sarjan uusimpien tulokkaiden, hentoja hiuksia vahvistavien Herneproteiini-shampoon ja -hoitoaineen sekä kiiltoa tuovan, hoitavan Omenahuuhteen testaukseen.

Rakennetta tuovat volyymishampoot ovat meikäläisen kylppärin kaapissa värjättyjen hiusten shampoiden ohella suurin shampooryhmä, ja ne ovat oikeastaan lempishampootyyppini - hentohiuksinen kun olen.

Hiukseni ovat myös kuivat ja käsitellyt, mutta kuivien hiusten superhoitavat shampoot lässäyttävät hiukseni helposti minkä vuoksi volyymishampoot ovat suosikkejani. Nykyään volyymishampoissakin on sopivasti hoitavuutta ja oikeastaan hiustenpesufilosofiani on se, että shampoolla pestään tyvi, hoitoaineella hoidetaan. En siis niinkään edes kaipaa shampooseeni ylenpalttista hoitavuutta vaan riittää, että se esiselvittää hiukset sopivasti ja jättää ne ilmaviksi ja kunnolla puhtaiksi.

HERNEPROTEIINISHAMPOO JA -HOITOAINE

ZX:n uutuuksissa käytetty herneproteiini on tuuheutta ja rakennetta tuova ainesosa joka sopii suomalaiselle hiustyypille. Shampoo myös kosteuttaa, vahvistaa ja suojaa hiuksia. Proteiiniyhdiste muodostaa hiuksen pintaan kalvon joka jämäköittää ja samalla suojaa hiusta - mutta ei tee siitä raskasta.

Shampoossa on pirteän raikas vihreä tuoksu (mutta ei tuoksu herneille! ^_^)

Herneproteiini-shampoo vaahtoaa perusvoimakkuudella ja vaahto on miellyttävän pehmeää ja liukasta. Huuhdellessa hiuksiin jää juuri se shampoolta toivomani kevyesti esiselvitetty tunne. Shampoossa on herneproteiiniyhdisteen lisäksi hoitavina ainesosina mm. kvatteja. Kuten kaikki XZ:n tuotteet, Herneproteiinituotteet ovat silikonittomia.

Hoitoaineen koostumus on hyvin kevyt mutta se selvittää hiukset tehokkaasti. Tuoksu on ihana, pehmeämpi versio shampoosta. Mielestäni XZ on onnistunut kautta linjan hiustuotteidensa tuoksuissa tosi hyvin, monet niistä ovat suorastaan herkullisia.

Hiukset jäävät Herneproteiini-kaksikon jäljiltä lupauksen mukaisesti ilmaviksi ja kevyen tuntuisiksi, samalla kuitenkin sileiksi ja pehmeiksi. Tämän tyyppiset tuotteet sopivat mielestäni todella hyvin suomalaiselle hiustyypille, käsittelemättömälle ja hentoiselle. Kemiallisesti käsitelty ja rakennevaurioitunut hius, kuten minun, tarvitsee tietysti pitkässä juoksussa myös syvempää hoitoa.

Shampoo (250 ml) ja hoitoaine (200 ml) maksavat 3 euroa.

Vinkki: XZ:n hoitoaineet sopivat myös ns. CO- eli conditioner only-pesuun. ;) Sitäkin olen menestyksellä muinoin kokeillut, toimii, mutta vaahdon ylimpänä ystävänä valitsen shampoopesun :) Hoitoaineissa on pinta-aktiivisia aineita jotka liuottavat rasva- ja pölylikaa. Muotoilutuotteita ne eivät välttämättä irrota. Mutta CO-pesuvinkki kannattaa laittaa korvan taakse ja kokeilla, jos päänahka on esimerkiksi ärtynyt tai hiukset ovat niin kuivassa kunnossa että hellävaraisinkin vaahtoava pesu on niille liikaa.

OMENA-HIUSHUUHDE

Omenahiushuuhde on jännä uutuus, se on nimittäin tavallaan kuin suoraan luotu CO-tyyppiseen käyttöön. Se on etikkapohjainen nestemäinen hoitoaine, joka sopii myös shampoon tapaan käytettäväksi! Miedon vaahtoavuuden saa aikaan ainesosa nimeltä Palmitamidopropyltrimonium Chloride, joka on kationinen tensidi. Tuotteessa käytetty etikka on kotimaista omenaviinietikkaa.

Etikkahiushuuhtelu on minulle tuttu juttu, ja ZX:n uutuudessa ydistyy sekä etikan tuoma kiilto ja silottavuus että kvattien tuoma selvittävyys, pehmeys ja hiuksen pintaa suojaava vaikutus. Kaiken lisäksi se vielä puhdistaa. Kunnon monitoimituote. Mukaan mökkisaunaan :) Sopii Herneproteiinituotteiden tapaan hennoille hiuksille koska on kevyt eikä lässäytä.

Hoitoaineen ominaisuudessa Omenahuuhdetta voi käyttää yksinään pikahoitoaineena tai normaalin hoitoaineen jälkeen tehohoitona. Anna Omenahuuhteen vaikuttaa hetki pestyissä ja pyyhekuivissa hiuksissa ja huuhtele.

Shampoon ominaisuudessa Omenahuuhde sopii kevyen lian poistoon. Oma kokemukseni on, että pesutulos ei ollut yhtä pesevä kuin normishampoolla, mutta esimerkiksi lapsen hennoille, ei-niin-likaisille hiuksille Omenahuuhde riittää varmasti hienosti. Tai aikuisen hiuksille jotka eivät rasvoitu voimakkaasti, eikä niissä ole paljon muotoilutuotteita.

Omena-huuhde maksaa 4,20€ ja pullon koko on 150 ml.

Mietin tässä parhaillaan, ottaisinko Omenahiushuuhteen mukaan ainoaksi hiustuotteeksi Islannin ja Alaskan matkalle, säästäisi taas vähän tilaa laukussa kun pakkaisi mukaan tällaisen monitoimituotteen. Hiukseni ovat juuri saaneet värinfreesauksen kampaajalla ja näin hellävarainen pesumuoto säästää tietysti myös väriä... "uskaltaisiko" sitä jopa lähteä reissuun ilman iänikuisia suoraväripussukoita..? ^_^

Kertokaas, mikä on teidän XZ-suosikkinne?

XZ on suomalainen, jo 50-luvulta saakka toiminut merkki ja tuotteet valmistetaan Heinävedellä.

38 comments on “XZ-uutuudet tuovat kiiltoa ja rakennetta”

  1. Mä pyörittelin sitä persikkanektarishampoota yks päivä kädessäni Tokmannilla, mutta en uskaltanut ostaa kun muista XZ-tuotteista poiketen siinä ei lukenut että on silikoniton. Eikä muuten lue myöskään XZ:n sivuilla, vaikka kaikissa muissa lukee. Oma Inci-tietämys siis olematonta eikä ollut aikaa tarkistella netistä. Ehdin kyllä autossa miehelle marista, että voiko niillä oikeesti olla joku silikonia sisältävä tuote, kun ovat niin vahvasti brändäytyneet silikonittomiksi.

    Vastaa

    0
    1. Joo uskon kyllä. Tosi hämmentävää vaan se ettei sitä lue tuotteen tiedoissa, kun lähes kaikissa muissa se on erikseen mainittu.

      Vastaa

      0
    2. Tosi hämmentävää vaan se ettei sitä lue tuotteen tiedoissa, kun lähes kaikissa muissa se on erikseen mainittu.

      Sekin on tietysti hassua.

      Vastaa

      0
    3. Minulla on hämärä mielikuva, että olisin jättänyt jonkun tuubihoitoaineen ostamatta, koska siinä on silikonia. Kuitenkin nettisivujen perusteella niissäkään ei ole. En tiedä, ovatko muuttaneet koostumuksia, olenko lukenut väärin vai oliko minulla joku muu syy jättää kauppaan. Minusta se oli Energisoiva hedelmä -sarjan tuote.

      Vastaa

      0
  2. Olen löytänyt nämä XZ-tuotteet uudelleen käyttöön ehkä reilu vuosi sitten ja olen tykännyt kaikista. Toki kaikki ei käy tälle minun lirutukalleni ihan yhtä hyvin, mutta nämä uutuudet esimerkiksi on ihanat. Tykkään myös omena-sarjan shampoosta ja hoitiksesta. Tuo omenahuuhde täytyy kyllä myös testata.
    Iso plussa tulee tietysti myös kotimaisuudesta. Edullinen hinta ja helppo saatavuus tietysti myös plussaa.

    Vastaa

    0
  3. Minulla on tuo omenahuuhde. Vaikuttaa hyvältä hennoille käsittelemättömille hiuksilleni. Mutta mitä tarkoittaa tovi? Pidetäänkö sitä päässä minuutti vai kaksi? Olen myös itse lentämässä Pohjois-Amerikkaan kesäkuussa ja paluumatkalla pysähdyimme pariksi yöksi Islantiin. Odotan innolla matkakertomustasi. Vaikka tosiasiassa meillä on jo tarkat suunnitelmat noille parille päivälle.

    Vastaa

    0
    1. Mutta mitä tarkoittaa tovi? Pidetäänkö sitä päässä minuutti vai kaksi?

      Minusta "tovi" on noin minuutin, itse en ole tätä ainakaan kauempaa pitänyt päässä ja hyvin on tukka selvinnyt :) Etikan vaikutus hiukseen ylipäänsä on melkein välitön, tämä tuli todettua kun tein hiushuuhteluja pelkällä puhtaalla (tai siis veteen sekoitetulla) omenaviinietikalla. Kun pään upotti etikka-vesi-sammioon, hiukset silisivät saman tien :) Etikan vaikutus hiukseen liittyy sen happamuuteen; hapan aine sulkee hiussuomut silottaen sen pinnan.

      Vastaa

      0
  4. Minun suosikkituote on ehdottomasti Niittyvilla-hoitoaine. Se kosteuttaa kuivia hiuksiani riittävästi ja on sen verran edullista, että sitä raaskii käyttää huolettomasti ja runsaalla kädellä. Myös niittyvilla tehohoito kuuluu suosikkeihin. Shampookin mahdollisesti kuuluisi, jos päänahkani ei hermostuisi sulfaateista. Siksi en ole sitä edes kokeillut. Myös Persikkanektari-latvasuoja on hyvä tuote. Sen vika on tuoksu, josta en pidä. Onneksi se ei jää hiuksiin pitkäksi aikaa.

    Tuota Omenahuuhdetta olen yrittänyt katsella kaupoista, mutta se ei ole aikanaan vielä tullut vastaan. Se vaikuttaa uskomattomalta monitoimituotteelta. Ei vaan ole vielä tullut vastaan, joten en ole kokeillutkaan.

    Vastaa

    0
    1. Omenahuuhteen piti tulla kauppoihin huhtikuussa, onkohan sen toimitus sitten myöhästynyt..? Tai voisikohan olla että jotkut tietyt jälleenmyyjät eivät ole ottaneet sitä valikoimaan..?

      Mitä muuten päänahkasi tykkäsi Persikkanektari-shampoosta? Sopiko? :) Vai kommentoitkohan sitä jo Persikkanektari-postaukseen silloin viime kesänä..

      Niittyvilla-tuotteet on minulla vielä testaamatta.

      Vastaa

      0
    2. Päänahkani tykkäsi, mutta en tykkää sen lirusta rakenteesta ja heikosta vaahdosta. Lisäksi sillä joutuu vaahdottamaan usein kaksi kertaa, että saa tyven puhtaaksi ja pituudet ottavat siitä nokkiinsa, vaikka miten suojaisin hoitoaineella enkä vaahdota kuin tyven. Tässä kohti olen nyt ihastunut Natura Siperican kosteuttavaan shampooseen.

      Tänne tuntuvat tulevan nuo XZ:n uutuudet tosi hitaasti. Persikkanektariakin sain etsiä pitkään ja löysin viimein Prisman hyllystä. Nyt en ole Prismassa hetkeen käynyt, joten en tiedä saisiko huuhdetta sieltä. Luulen, että ainakin osittain kyse on siitä, mitä kauppiaat ottavat hyllyyn. Nyt Persikkanekataria saa sekä Tokmannilta että Cittarista, mutta siihen meni aikaa.

      Vastaa

      0
    3. Maanantaina sain itseni viimein Prismaan (kammokauppa) ja nappasin mukaan herneproteiinihoitiksen ja omenahuuhteen. Näistä huuhteen kokeilin tiistaina, kun sadekuuro yllätti pahasti kävelyllä ja oli pakko mennä suihkuun lämmittelemään. Ainakin noin välipesussa toimi hyvin. Hiukset eivät vielä olisi kaivanneet pesua, mutta eivät ne nyt parin päivän jälkeen puhtaatkaan olleet. Omenahuuhteen jälkeen olivat sekä puhtaat että selvät. Ehdottomasti jatkoon tällä perusteella - ja taidan hakea toisen pullon kosmetiikan survival kittiin hoitiksen ja shampoon tilalle.

      Tuo lähi Prisma on ollut minulle pitkään kauppa, johon en halua mennä mm. paniikkikohtausten takia. Olin varmaan näky, kun tanssin pitkin parkkipaikkaa tuuletellen kahdella hoitoaineputelilla. Mutta kävin siellä ja selvisin. Oikeasti valtavan iso juttu. (Jatkoin sitten ruokakauppaan Citymarkettiin)

      Vastaa

      0
    4. Omenahuuhteen jälkeen olivat sekä puhtaat että selvät. Ehdottomasti jatkoon tällä perusteella – ja taidan hakea toisen pullon kosmetiikan survival kittiin hoitiksen ja shampoon tilalle.

      👍👍👍 Huuhde on kyllä älyttömän hyvä :) Toimii meikäläisellä superhyvin jos vain ei ole mitään vahvoja muotoilutököttejä kuten stydiä kuivashampoota päässä.

      Tuo lähi Prisma on ollut minulle pitkään kauppa, johon en halua mennä mm. paniikkikohtausten takia. Olin varmaan näky, kun tanssin pitkin parkkipaikkaa tuuletellen kahdella hoitoaineputelilla. Mutta kävin siellä ja selvisin. Oikeasti valtavan iso juttu.

      Mahtavaa kuulla Mintsi..! Halaukset ja myötäilot täältä sinulle :) <3

      Vastaa

      0
  5. XZ on kyllä loistava sarja ja suosikkejakin löytyy useita. Paras ehdottomasti on muumi-selvityssuihke, ilman sitä en tulisi toimeen mitenkään. Nyt ostin vaihteeksi vanilla cafe -suihkeen, mutta on jo ikävä muumisuihkeen tuoksua :D Hiustenpesupuolella tykkäsin eniten xylitol hunaja -sarjasta, joka valitettavasti lopetettiin. Se tuoksu oli ihana! Markkinoilla olevista varmaan ässäkeksien tuoksuinen suklaa-vanilija on eniten mieleen.

    Vastaa

    0
    1. Minäkin tykkäsin niistä xylitol-tuotteista, samoin tyrni-tuotteista, mutta nekin ovat jääneet pois. Toisaalta ymmärrän merkkien halun uudistaa valikoimaa tietyin väliajoin ja siksi aina jonkun suosikit jäävät pois... Suklaa-Vanilja on mielestäni tällä hetkellä XZ:n pisimpään valikoimassa ollut sarja, se lienee erityisen suosittu. Minusta Suklaa-Vaniljat on olleet mukana jo 10 vuotta.

      Vastaa

      0
  6. Ihanaa, että on kotimaisia vaihtoehtoja. Mä vannon Vanilla Caféen nimeen.

    Vastaa

    0
  7. Hei! Islannin-reissu kuulostaa hienolta, odotan sen ilmestymistä. :) Kävin itse maassa joskus vuonna 2000. Olisi hienoa nähdä se nyt aikuisena! Sellainen tuli mieleen, mitä voit varmaan tarkistaa vielä siltä Islannissa asuvalta bloggaajalta, että millaista vesijohtovettä siellä on hiustenpesun kannalta? Tämä tuli mieleen tuosta pohdinnasta, että selviäisitkö pelkällä omenahuuhteella. Islannissa käytetään ainakin peruskotitalouksissa ymmärtääkseni paljon sitä "kananmunanhajuista" kuumaa vettä, eli siinä on rikkijäämiä.

    Vastaa

    0
    1. Sellainen tuli mieleen, mitä voit varmaan tarkistaa vielä siltä Islannissa asuvalta bloggaajalta, että millaista vesijohtovettä siellä on hiustenpesun kannalta?

      Hyvä pointti, kysynkin tänään Satulta. En tullut tuota ajatelleeksikaan. Mun Airbnb'n kuuma vesi tuoksuu myös rikiltä :)

      Vastaa

      0
  8. Jee, ostin juuri tuon Herneproteiinishampoon :)
    Merkki on totta kai tuttu, mutta en ole sen aktiivikäyttäjiä. Niittyvilla-hoitoaine ainakin on ollut talvella liian kevyt.. ehkä nyt toimii, yhdessä Herneen kanssa :) Tuoksumaailma on molemmissa hillitty ja neutraali, mitä ei voi sanoa kaikista XZ:n tuotteista...
    Iloista matkaa sinne Islannin / Alaskan maisemiin :)

    Vastaa

    0
  9. Tälläkin hetkellä on käytössä joku XZ-shampoo, mutta kun se ei ole mieluisa, niin en mene tarkistamaan mikä se on :) Onneksi muistutit suklaa-vanilja-tuotteista, niitähän minä olen usein ostanut ja voisin taas seuraavaksi hankkia. Ellei sitten lähikaupasta löytyisi jo tuota omena-hiushuuhdetta. Kuulosti todella mielenkiintoiselta! Hiustenhoitotuotteeni olen taas viime ajat ostanut perusmarketista, joten kivaa, että niistäkin tuotteista löytyy jotain uutta ja jännää välillä. Valitettavasti hankintani eivät viime aikoina ole olleet ihan nappiin menneitä. Haluaisin kovasti palata palashampooseen, koska se olisi niin paljon helpompaa kuljettaa reissatessa mukana, mutta en vaan ole enää löytänyt hiuksilleni sopivaa palashampoota. Yhden sopivan löysin vuosia sitten, mutta kun en enää muista merkkiä, niin on hankala etsiä samaa lisää :) Se huono puoli palashampoissa on, että niiden kääreet tulee heitettyä pois heti eikä shampoota käyttäessä ole aina silmien edessä, että mitä merkkiä se on :D

    Vastaa

    0
  10. Voi, tuo rakenteen tuominen kuulostaa hyvältä! Jos sillä saisi vähän kuria tähän liukkaaseen, hentoon ja käsittelemättömään hiuslaatuun.
    Etikka- hiushuuhdekin kuulostaa mielenkiintoiselta!

    Vastaa

    0
  11. Siirryin ihan hiljattain luonnonkosmetiikan shampoista ja Lushin palashampoista XZ omenashampooseen, jonka luvataan olevan kosteuttava. En oo ikinä värjännyt hiuksiani, enkä käytä muotoilutuotteita, mutta oon yli 10 vuotta pessyt lähinnä vain luonnonkosmetiikkatuotteilla, yleensä melko halvoilla tuotteilla. Nyt oon alkanut kiinnittää huomiota, että tosi pitkä ja paksu vaalea tukkani on jotenkin aika elottoman ja kuivahtaneen oloinen, ja lisäksi palashampoot alkoivat tuntua liian peseviltä, joten kokeilen nyt tuolla XZ:lla, tuleeko mitään muutosta. Hoitoaineena mulla on Madaran nourish & repair taas muutaman muun kokeilun jälkeen (Lavera & Sante, joista jälkimmäinen yhtä tyhjän kanssa ainakin mun tukassa), mutta melkein tekis mieli ostaa jokin ei-luonnonmukainen tehoaine jolla saisi kiiltoa ja eloisuutta! Tuleeko sulle mieleen jotain täsmätuotetta - pitäsköhän ensin kokeilla ihan vaan jotain öljyhoitoa latvoille?

    Vastaa

    0
    1. Mikä Santen hoitis sinulla on? Brilliant Care vai joku muu? BC on tosi hyvä, muut eivät silota ja pehmennä ollenkaan samalla teholla.

      Tuleeko sulle mieleen jotain täsmätuotetta – pitäsköhän ensin kokeilla ihan vaan jotain öljyhoitoa latvoille?

      Etikka tuo hiuksiin hyvin kiiltoa. Mutta kuivalle ja elottomalle tukalle se ei riitä yksinään, ei varmaankaan edes tämä XZ:n Omena. Suosittelen ensineuvona lisäämään nyt käyttämääsi hoitoaineeseen puhdasta kasviöljyä, esimerkiksi kookosöljyä, jo se tekee paljon ja saat kiiltoa ja pehmeyttä. Itse olen päivittänyt hoitoaineita kasviöljyillä ja vuosia. :)

      Vastaa

      0
    2. Okei, täytyy sitä öljyä sitten kokeilla!

      Mulla oli Sante Family, semmonen ihanan kookoksen tuoksuinen, jota kovasti kehuttiin Facen luonnonkosmetiikkaryhmässä ja sanottiin, että se on samaa kamaa kuin se Brilliant care, mutta halvemmassa "prisma-ulkoasussa" (sitä myydään siis S-ryhmän kaupoissa tuolla vähän rumemmalla ulkoasulla ja family-nimellä). En ole Brilliant care -nimellä sitä ostanut joten en oo varmistanut, onko ne siis täysin samaa tuotetta. Laveran ja Madaran hoitsikat on toimineet mulla kyllä paremmin kuin tämä Sante, ja niitäkin laitan aina reilun ruokalusikallisen verran ja annan vaikuttaa useamman minuutin.

      Vastaa

      0
    3. Joo, totta, Santen Family Glanz on (tai oli ainakin kolme vuotta sitten kun itsekin siitä kirjoittelin) samaa kamaa kuin Brilliant Care. Unohdin koko Familyn :)

      Vastaa

      0
  12. Ostin viime kesän kreikan matkalle (Korfu ♥) xz:n jonkin "kosteuttavan" shampoon ja saman sarjan hoitoaineen ja oli valtaisa pettymys!! Normaali kotioloissa vannon tigin shampoiden nimeen (koska isot purkit riittävät pitkäksi aikaa) mutta matkalle ostan aina pikkupullot jotakin ikään kuin kokeeksi. En tiedä oliko se Korfun vesi vai mikä, mutta hiukseni eivät kertakaikkiaan tuntuneet peseytyvän, vaan niihin ikään kuin kerrostui 'lähmää' päälle, ja suihkun jälkeen oli kuin en olisi sielä käynytkään. Tuo oli harmillinen pettymys, sillä ostin muistaakseni nimenomaan kosteuttavaa shampoota sen vuoksi, että suolan ja auringon karhentama hius saisi edes vähän elpymisen tunnetta 😁 Itsekin kyllä olen tykästynyt tuohon suklaa-vaniljasarjan hiuksiin jätettävään hoitoaineeseen ja niiskuneidin selvityssuihkeeseen - joka toimii itseni lisäksi myös kääpiövillakoirallani 😁

    Vastaa

    0
    1. Kreikassa on kovempi vesi kuin Suomessa ja minkä tahansa shampoon pesuteho on mielestäni siellä vähän erilainen, mutta veikkaan, että sinun kohdallasi kokemukseen on voinut vaikuttaa Tigin ja ZX-tuotteiden koostumusero. Tigin tuotteet ovat tiivistettyjä, niissä on siis esimerkiksi shampoossa paljon voimakkaampi pesuteho pienemmässä määrässä tuotetta kuin XZ:ssa. Tämä pätee moniinkin salonkisarjoihin, ne ovat markettisarjoihin verrattuna tiivistettyjä ja niitä tarvitsee käyttää vähemmän kerrallaan.

      Mutta yhtä lailla myös veden kovuus on voinut vaikuttaa. Kovassa vedessä pesuteho on huono ja pesuainetta täytyy käyttää enemmän, pätee niin pyykkiin kuin hiuksiin :) XZ:n shampoo pesee miedommin kuin Tigin, joten ehkä ZX:n teho ei ole riittänyt Korfun vedessä.

      joka toimii itseni lisäksi myös kääpiövillakoirallani

      <3 <3 :)

      Vastaa

      0
  13. Mun pitäisi jättää nää sun tuotepostaukset lukematta, oot ainoa bloggari, jolla on muhun jokin psykologinen vaikutus että tahdon ostaa kaiken mistä kirjoitat kehuvaan sävyyn xD

    Jokin XZ:ssa viehättää ihan hirmuisesti, mun aivan ehdoton tukkatuotelemppari. Muistan edelleen lämmöllä kun lukiolaisena olin muuttanut omilleni ja ostin vähillä rahoilla Xylitol-sarjaa. Voi pojat miten hyviä ne olivat, olen edelleen ihan murtunut, ettei niitä saa :D Niittyvilla on onneksi aika lähellä, mutta ei silti yhtä huisi, eikä tuoksu ole yhtä hyvä. Sittemmin kävin läpi monet kampaamomerkit ja muut, mutta nyt olen taas palannut XZ:n faniksi ^_^ Miksikäs sitä vaihtamaan, kun kerta pikkurahalla saa omille kutreille erittäin passelia kamaa, ja vieläpä kotimaista?

    Tuosta CO-pesusta... Mun poikaystävällä on aivan järkyttävän helposti kuivuva päänahka, se alkaa oikein hilseillä välillä pelkästään jos pesee liian kuumalla vedellä. Niinpä hän peseekin pelkällä vedellä. Itse olen sitä mieltä, että vesi ei putsaa kunnolla kaikkea pölyä. Osaisitko suositella jotain kosteuttavaa tuotetta päänahalle? Tai ehkä voisi kokeilla vaikka näillä tuotteilla CO-pesua, jos se jäärä nyt suostuu moiseen xD

    Aurinkoista viikkoa! ^_^

    Vastaa

    0
    1. Mun pitäisi jättää nää sun tuotepostaukset lukematta, oot ainoa bloggari, jolla on muhun jokin psykologinen vaikutus että tahdon ostaa kaiken mistä kirjoitat kehuvaan sävyyn xD

      Kääk ^_^ :D ...ja pahoittelut muuten viivästyeestä vastauksesta mutta olen juuri reissussa Alaskassa ja päiväohjelman lisäksi myös aikaero verottaa blogiaktiivisuutta, täällä juuri herättiin uuteen aamuun :)

      mutta nyt olen taas palannut XZ:n faniksi ^_^ Miksikäs sitä vaihtamaan, kun kerta pikkurahalla saa omille kutreille erittäin passelia kamaa, ja vieläpä kotimaista?

      :) 👍

      Xylitoli-sarja oli tosiaan hyvä, Niittyvillaa en ole ehtinyt vielä kokeilemaan.

      Tuosta CO-pesusta… Mun poikaystävällä on aivan järkyttävän helposti kuivuva päänahka, se alkaa oikein hilseillä välillä pelkästään jos pesee liian kuumalla vedellä. Niinpä hän peseekin pelkällä vedellä. Itse olen sitä mieltä, että vesi ei putsaa kunnolla kaikkea pölyä.

      Vesi ei myöskään poista rasvapohjaista likaa eli ihon erittämää talia. Tietysti, jos poikaystäväsi hiuspohja ei yhtään rasvoitu, ei hän välttämättä tarvitsekaan mitään mikä irrottaa myös rasvalikaa.

      Osaisitko suositella jotain kosteuttavaa tuotetta päänahalle? Tai ehkä voisi kokeilla vaikka näillä tuotteilla CO-pesua, jos se jäärä nyt suostuu moiseen xD

      Jo mainitsemasi XZ:n Niittyvilla-hoitoaine sopii siihen hommaan :) XZ:n sivulta: "Kotimaista niittyvillaa sisältävä hoitoaine sopii kuiville ja käsitellyille hiuksille sekä kuivalle hiuspohjalle."

      XZ:lla on myös öljyhoito joka syväpuhdistaa, mutta luulen, että se voi olla liian stydi poikaystävällesi, kun se sisältää myös alkoholia:

      http://www.xz.fi/tuotteet/xz-aito-oljyhoito

      Laveralla on myös yksi hoitoaine joka sopii myös herkän ja kuivan päänahan hoitoon:

      http://lavera.fi/tuotteet/lavera-basis-sensitiv-moisture-care-conditioner/

      CO-pesu liuottaa myös rasvapohjaista likaa. Eli vaikka se on hellävarainen ja pelkkää vesipesua hoitavampi tapa puhdistaa hiukset ja päänahka, se on myös tehokkaampi siinä mielessä että hoitoaineen pinta-aktiiviset aineet ja rasvapohjaiset aineet (kuten kasviöljyt) liuottavat myös rasvaperäistä likaa. :)

      Vastaa

      0
  14. XZ shampoot on loistavia, oikeita kestosuosikkeja. Halpa hinta, helppo saatavuus, kotimaisuus ja ihanat tuoksut <3 Viimeisin ihastuminen on Persikkanektari jonka ostin siun suosittelemana :)

    Mut sitten XZ hoitoaineet. Käytin niitä joskus aikoinaan yläasteella kun oli vielä lähes käsittelemätön tukka, silloin toimivat loistavasti ja muistan kovasti tykänneeni niistä. Haluaisin niin kovasti tykätä nykyäänkin, mutta ei. Miulla on muutama vuosi sitten kotivaalennuksilla tuhottu, pitkä ja edelleenkin värjätty tukka ja nuo hoitoaineet ei vaan mitenkään riitä. Vaikka kuinka lotraisi, antaisi vaikuttaa ja ties mitä niin jättävät hiukset karkeiksi eivätkä selvitä takkuja :( Kaikkia en ole kokeillut mutta useampaa kuitenkin ja todennut nyt sen että ilmeisesti sopii vähemmän käsitellylle/käsittelemättömälle tukalle parhaiten. Harmi!

    Vastaa

    0
    1. Annan tähän vakkarivinkkini :) Jos siis haluaisit kuitenkin XZ:n hoitoaineita käyttää :) Tuunaa hoitoaineesta tehokkaampi lisäämällä siihen puhdasta kasviöljyä. Hiusten hoidossa voi siis hyödyntää samaa kikkaa kuin ihonhoidossa - kasvovoiteenkin saa ravitsevammaksi miksaamalla siihen öljyä, yleinen suositus etenkin kuivaihoisille :)

      Sen sijaan että ostaisi eri täyteläisyysasteen voiteita tai hoitoaineita, voi yhden ja saman tuotteen ravitsevuusasteen päättää itse tarpeen mukaan kasviöljybuustauksella. Mä olen tehnyt näin jo yli 10 vuotta :) Tämän yksnkertaisen vinkin sovellus on ollut yksi kosmetiikkaelämäni suurimpia ahaa-oivalluksia :)

      Kookosöljy on oikein kuivan ja käsitellyn tukan klassikkoöljy, se pystyy molekyylikokonsa puolesta tutkimusten mukaan imeytymään syvimmälle hiukseen ja on yksi tehokkaimpia aineita hoitamaan kuivaa, "hattaraista" ja rakennevaurioitunutta tukkaa. Kuten tunnettua, mitkään kosmetiikan ainesosat eivät voi pysyvästi palauttaa jo tuhoutuneen hiuksen kuntoa ja tehdä siitä täysin ehjää, mutta niillä saa pehmennettyä, silotettua ja vahvistettua hiusta niin että se tuntuu ja näyttää terveemmältä :) Kookosöljy pehmentää ja kosteuttaa karheaa, vaalennettua tukkaa, eron todella huomaa. (No, huomasin eron muidenkin öljyjen kanssa mutta kookos on klassikko :))

      Kokeile siis ihmeessä tätä niksiä :) Hiuksesi paksuudesta ja karheusasteesta riippuen öljyn ja hoitoaineen sekoitussuhde voi olla jopa puolet ja puolet, hennommille hiuksille riittää pienempi osuus öljyä. Itse olen sekoittanut hennoille hiuksilleni noin 1/3 öljyä ja 2/3 hoitoainetta. Öljypitoisen hoitiaineen annetaan vaikuttaa hiuksissa mielellään pidempään kuin pikahoitoaineen parhaan vaikutuksen saamiseksi, ainakin 10 minuuttia jos vain on aikaa.

      Ai joo - se täytyy mainita että öljyt eivät selvitä takkuja, joten jos takut ovat öljybuustauksenkin jälkeen ongelma, suosittelen silikonipitoista hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Kaikkien hiuksissa kvatit (toinen yleinen hiuksia selvittävä ja silottava ainesosaryhmä, näitä käytetään XZ:n hoitiksissa) evät riitä, ja silloin on käännyttävä silikonien puoleen.

      Vastaa

      0
  15. Voi XZ! Minä hairahdin käyttämään muita tuotteita ja talvella päänahkani kuivui ja kutisi niin että niskasta iho oli pitkään aivan kirkkaanpunainen. Kokeilin kaiken mahdollisen apteekkituotteista lähtien ja mikään ei kunnolla auttanut. Sitten nappasin lapsille shampoota ostaessa hetken mielijohteesta Niittyvilla-sarjan käteen ja TADAA! Kolmen viikon jälkeen koko talven vaivannut ihottuma niskasta on lähes kadonnut eikä kutise enää kuin todella hikisen treenin jälkeen! Siis mikä tunne!

    Tarinan opetus: vaihtamalla ei parane. XZ <3

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)