19.04.2018

Asiaa ja kokemuksia retinolista

Nyt on meikäläisenkin naama päässyt viimein marinoitumaan retinolissa.

Mutta ennen kuin mennään tuotekokemuksiin, tsekataan vähän kosmetiikkanörttitietoa ainesosaan liittyen.

Mitä retinoli on ja mitä se ylipäänsä tekee iholle?

Retinoli on yksi A-vitamiinin lukuisista yhdisteistä, yhteisnimeltään retinoidit. Muita retinoideja ovat mm. retinyylipalmitaatti ja retinaldehydi. Retinoli, retinyylipalmitaatti ja retinaldehydi ovat A-vitamiinin varastomuotoja. Ennen kuin iho voi hyödyntää niitä, sen täytyy muuntaa ne retinoiinihapoksi. Solumassan A-vitamiinireseptoriin sitoutuessaan retinoiinihappo käynnistää valkuaisainesynteesin, joka johtaa iholla nähtäviin A-vitamiinin suotuisiin vaikutuksiin.

Retinoiinihappo on sen verran vahva aine, että sitä ei käytetä kosmetiikassa, mutta reseptillä sitä saa. Lääkeaineena retinoiinihapon nimi on tretinoiini tai isotretinoiini. Roaccutan-lääke lienee monille tuttu, sen vaikuttava aine on isotretinoiini. Avitcid puolestaan on tretinoiinituote voidemuodossa.

A-vitamiinin hyödyt iholle keksittiin 50-luvulla. A-vitamiini on todellinen ihonhoidon superstara ja sillä voi hoitaa niin aknea kuin ikääntymisen merkkejä. A-vitamiinista on runsaasti tutkimusta kosmetiikassa ja sen teho ei ole kiistanalainen. A-vitamiinin teho perustuu sen talineritystä tasapainottavaan ja solujen uusiutumista kiihdyttävään vaikutukseen.

Kuva: Unsplash

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? A-vitamiini häivyttää juonteita ja liikapigmenttiä, kiinteyttää ihoa, supistaa huokosia, vähentää ihon liiallista rasvoittumista ja epäpuhtauksia, parantaa aknea ja korjaa valovaurioita (--> auringon aikaansaamat muutokset iholla kuten rypyt, kuivuus ja pigmenttiläiskät).

A-vitamiinin vaikutukset voi summata näin: se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihon rakennetta parantavasti. Oli iho sitten ryppyinen, epäpuhdas, karhea, läikikäs, näppyläinen, veltto tai samea, A-vitamiini auttaa kaikkiin näihin ongelmiin.

Retinoiinihappo vs. retinoli vs. retinyylipalmitaatti

Retinoiinihappo on A-vitamiinimuodoista tehokkain ja sen vaikutukset nopeimmat, mutta myös sivuvaikutukset kuten ihon kuivuminen, hilseily, kihelmöinti ja punoitus ovat voimakkaammat kuin retinolissa tai muissa A-vitamiinin johdannaisissa. Koska retinoiinihappoa eli tretinoiinia saa vain reseptillä, se ei myöskään ole se A-vitamiini, jota tavallinen peruskuluttaja yleensä käyttää.

Retinoli on asiantuntijoiden mukaan "over-the-counter"- eli reseptivapaan kosmetiikan käyttämistä A-vitamiinin muodoista tehokkain ja sen vaikutuksista on eniten tutkimuksiin perustuvaa näyttöä, siksi sitä pidetään kosmetiikassa käytettyjen A-vitamiinimolekyylien sankarina.

Myös retinyypalmitaatti on yleinen, ehkä retinoliakin yleisemmin käytetty A-vitamiinimuoto. Se on muoto, jota ihossa on jo itsessään eniten; se muodostaa noin 80% ihoon varastoituneesta A-vitamiinista. Retinyylipalmitaatti ja muut A-vitamiinin esterit kuten retinyyliasetaatti, -propionaatti tai -linoleaatti ovat iholle lempeämpiä ja paremmin siedettyjä kuin retinoli, ja sopivat myös nuorelle ja herkälle iholle. Vaikutukset ovat kuitenkin miedommat kuin retinolilla.

Uusimpiin A-vitamiinijohdannaisiin kuuluvat retinyyliretinoaatti (retinyl tai r-retinoate), sekä Granactive retinoid (incinimi hydroxypinacolone retinoate). Valmistajansa mukaan r-retinoate on kahdeksan kertaa tehokkaampi kuin ­retinoli, mutta ei ärsytä ihoa kuten retinoli tai retinoiinihappo. The Ordinary -merkin käyttämällä Granactive retinoidilla on sama etu, eli sitä pidetään perinteistä retinolia hellävaraisempana ja vaikutuksiltaan vieläkin tehokkaampana.

retinoli

Kuka siis ei haluaisi käyttää A-vitamiinia ihonhoidossa?

No, käytännössä asiat eivät tietenkään mene niin sileästi ja yksinkertaisesti, että ostat retinolivoiteen ja rypyt ja finnit alkavat häipyä silmiesi edessä. :)

Reseptivapaassa normikosmetiikassa käytetyn A-vitamiinimuodon täytyy ensin muuttua ihossa A-vitamiinihapoksi, ja prosessi on suhteellisen hidas ja vaihtelee yksilöittäin. Lukuisat tekijät vaikuttavat konversion onnistumiseen, eikä ole mitään takeita, että  tuotteen X sisältämät retinoidit lopulta tuovat iholle A-vitamiinin optimaalisia vaikutuksia. Myös kullekin yksilölle sopiva ja tuloksia tuova pitoisuus vaihtelee.

Luulen, että moni ostaa retinolivoiteen näkemättä koskaan tuloksia.

Lisäksi retinoli ärsyttää joidenkin ihoa, joten herkkäihoiset eivät välttämättä voi sitä käyttää.

Toisten iho ei tarvitse mitään kosmetiikan taikoja... Nelikymppinen ystäväni Anna on täysin no-cosmetic.

Muuta huomioitavaa retinoideista

  • Kuten hydroksihapot, retinoli herkistää ihoa UV-säteilylle, joten korkean suojakertoimen käyttö vahvan retinolihoitotuotteen kanssa on tärkeää.
  • A-vitamiini on herkkä tuhoutumaan valossa, minkä vuoksi kannattaa välttää purkkimuotoon pakattuja A-vitamiinivoiteita.
  • Aloita miedoilla pitoisuuksilla; retinoideihin tottumaton iho voi reagoida punoituksella, kutinalla ja hilseilyllä liian vahvaan pitoisuuteen. Pitoisuuksista lisää seuraavaksi :)

Kuva: The Ordinary

Tavallisen kuluttajan on tietysti vaikea ellei mahdoton tietää pakkausselostetta lukemalla, paljonko tuotteessa on A-vitamiinia. Se, että löydät purkista maininnan 'retinol', ei kerro vielä mitään. Siksi suosin aktiiviainesosien (kuten hydroksihapot, C-vitamiini) kohdalla itse sellaisia valmistajia, jotka kertovat aineen pitoisuuden.

Tällaisia valmistajia ovat mm. The Ordinary ja Paula's Choice. Eikö ole muuten hassua, että valtaosa kaikkein "vakavammin otettavista" ja ainesosallisesti asiantuntevimmista kosmetiikkamerkeistä on vain verkossa myytäviä sarjoja..? Ihan kummallista! En tajua, miksei tavallisista kaupoista löydy Paulan ja The Ordinaryn kaltaisia sarjoja. Hoitoloistakin toki löytää tehokkaita A-vitamiinituotteita (sarjat kuten Medik8 ja Dermalogica), mutta huomattavasti mehevämpään hintaan, kuin nettikauppojen omat merkit. Hintavertaus: Medik8 R-Retinoate-emulsio 165€ / 50 ml, The Ordinaryn Granactive Retinoid 2% 9,80€ / 30 ml.

Edit 2023. Paula's Choicen ja The Ordinaryn tuotteita saa nykyään myös kaupoista!

retinoli

Ostin viime syksyn USAn reissussa Paula's Choicelta kolme eri tyyppistä retinolituotetta kahdella vahvuudella. Olen käyttänyt niitä tammikuun lopusta maaliskuuhun, runsaat kahdeksan viikkoa. Matkalle retinolit eivät päässeet / mahtuneet mukaan, joten nyt on meneillään neljän viikon tauko.

Yleisimmin retinolia käytetään kosmetiikassa 0,1-1% pitoisuudella, mutta Paulan mukaan retinoli hyödyttää ihoa jo niinkin pienellä pitoisuudella kuin 0,01%. (Luotan Paula Begounin juttuihin aika vankasti, koska kaikki sivuston asiantuntijatiedot ja ainesosiin liittyvät väitteet on tuettu tutkimusviittein.)

Yhden prosentin retinolipitoisuus on jo sen verran voimakas, että voi herkällä tai tottumattomalla iholla aiheuttaa ei-toivottuja sivuvaikutuksia kuten punoitusta ja ihon hilseilyä. On hyvä kuitenkin huomioida, että eri retinoidit toimivat eri vahvuuksilla, eivätkä eri johdannaisten pitoisuudet ole vertailukelpoisia. Esimerkiksi Granactive-retinoidia käytetään tyypillisesti 2-5% pitoisuutena.

Kuva: Paula's Choice

SILMÄNYMPÄRYSIHO JA RETINOLI

Monia retinolituotteita ei saa levittää herkälle silmänympärysiholle. Koska minun "ongelmani" ovat etenkin silmänympärysihon juonteet, kiinnitin retinolituotteiden valinnassa huomiota siihen, että tuotteen kerrotaan sopivan myös silmänympärysiholle.

Ostamani retinolikolmikko koostuu erittäin miedoista 0,01% prosentin seerumista ja voiteesta ja keskivahvasta  0,1% seerumista. 1% tuotetta en vielä ostanut, mutta sitten kun on sen aika, hankin varmaankin Paulan Retinol Boosterin koska se sopii myös silmänympäryksille.

retinoli

Skin Recovery Super Antioxidant Concentrate Serum 0,01% retinol

34 $ / 30 ml

Monet Paulan seerumeista (kuten kaikki nämä retinolipitoiset) ovat vedettömiä ja silikonipohjaisia, ja olin jo valmiiksi vähän negatiivisesti latautunut tuotteen testaukseen. Ihoni ei reagoi huonosti silikoniin, mutta en vain erityisesti pidä silikonin tunteesta iholla enkä siitä ajatuksesta, että se ei itsessään hoida ihoa.

Yllätyin seerumin "kuivasta" tunteesta ja ohuesta, kuin öljymäisestä koostumuksesta. Odotin paksuhkoa koostumusta Kiehlsin C-vitamiiniseerumin tyyliin, mutta Paulan "silikoniseerumi" onkin ohutta ja juoksevaa. Se tuntuu iholle levittäessä kevyen öljyiseltä, samettiselta ja oikein miellyttävältä. Tuntuu, että seerumi oikeasti imeytyy, vaikka silikonipohja tuo ajatuksiin väkisinkin ihon pinnoittamisen.

Skin Recovery -seerumi on hajusteeton ja tuoksuu vähän lääkemäiseltä. Se ei jätä järin kosteutettua jälkitunnetta ja laitankin päälle aina kosteuttavan seerumin.

retinoli

Resist Barrier Repair Moisturizer 0,01% retinol

33 $ / 50 ml

Tätä voidetta voi parhaiten luonnehtia sanalla arkinen. Sen koostumus ei herätä sensorisesti juuri minkäänlaisia tunteita; se on "hajuton ja mauton". Niin tavallinen peruskosteusvoiteen tuntu kuin olla voi. Ei ole millään lailla huonon tuntuinen mutta ei loistavankaan, vain tavallisen. Myös tuoksuttomuus vaikuttaa kohdallani merkittävästi kokonaiselämykseen. Tähän tekisi mieli lisätä pari tippaa jotain eteeristä öljyä tuomaan lisäarvoa..! (Paula tosin heristäisi tälle sormeaan, eteeriset öljyt ovat pannassa PC:n tuotteissa.)

Ainesosaluettelo kyllä on mieleeni; koostumus on silikoniton ja sisältää retinolin ohella erinomaisia hoitavia ainesosia kuten sheavoita, skvalaania, keramideja, peptidejä, granaattiomenauutetta, vihreää teetä ja lakritsiuutetta. Paulan tuotteiden koostumukset ovatkin kyllä yleensä vaikuttavia.

retinoli

Resist Intensive Wrinkle-Repair Retinol Serum 0,1% retinol

42 $ / 30 ml

Resist-linjan seerumissa on keskivahva pitoisuus retinolia. Koostumuksellisesti Intensive Wrinkle Repair tuntuu hyvin samanlaiselta eli samettisen kuivaöljymäiseltä kuin punainen Skin Recovery -seerumi, se vain on hitusen ohuempaa ja vailla Skin Recoveryn aavistuksen lääkemäistä tuoksuvivahdetta. Hopeinen seerumi on niinikään vedetön ja pohjana silikoni (cyclopentasiloksaani ja dimetikoni, ensinmainittu haihtuu levityksen jälkeen ilmaan, toinen jää iholle muodostamaan kalvoa).

Wrinkle Repair -seerumissa on retinolin lisäksi hoitavina aineina mm. skvalaania, C-vitamiinia, lesitiiniä, levää ja kaurauutetta. Vaikka Paulan tuotteet mielletään hyvin synteettispainotteisiksi, niissä käytetään myös paljon luonnollisia ainesosia.

Silmänympärysiho maaliskuussa 2018

Ja sitten kenties se kiinnostavin osuus:
Onko vaikutuksia havaittavissa?
Vastaus on innostava, MUTTA, valitettavasti tein sen virheen, että käytin retinolituotteiden kanssa samanaikaisesti myös uusia silmänympärysvoiteita. Näissä voiteissa (Clarinsin Extra-Firming) ei ole retinolia. En siis itse asiassa voi tietää, perustuuko vaikutus Paula's Choicen vai Clarinsin tuotteisiin. Extra-Firming-tuotteista tulee myöhemmin oma juttunsa.

Silmänympärykseni on se alue, jossa ikääntymisen merkit näkyvät eniten, ja kyllä väittäisin, että näen muutosta tällä alueella kevään aikana. Silmien alla olevat hienot juonteet eivät ehkä niinkään ole häivyttyneet, mutta silmäkulmien harakanvarpaat kyllä.

Silmänympärys toukokuu 2017

retinoli silmänympärys rypyt

Silmänympärys maaliskuu 2018

Hymyilen kummassakin kuvassa, ja hymyillessä rutut korostuvat eniten.

Mitä kasvoihin kokonaisuudessaan tulee, iho on kirkas ja hyvinvoiva. Mutta - sellainen se on ollut jo pitkään. Ihon kunto on mielestäni parantunut etenkin kosteustasapainon osalta viimeisen 9 kuukauden aikana, aihe, josta kirjoittelin täällä. Lopulta on vaikea sanoa, onko retinolilla ollut mitään sellaisia vaikutuksia, mitä muut ihonhoitorutiinini päivitykset eivät olisi jo tuoneet. Voi olla, että vasta vahvempi retinolituote tuo selkeitä tuloksia

Minulla on juurtuneita pigmenttiläiskiä, mutta niihin en ole toistaiseksi havainnut vielä minkään tuotteen vaikuttaneen. Korkea suojakerroin ehkäisee hyperpigmentaatiota joka tulee ja menee, mutta mikään aine ei ole vaalentanut ihoni pysyviä läiskiä.

Summa summarum: koska retinolin vaikutuksille yhtenä tehokkaimmista anti-age-ainesosista löytyy kuitenkin vahvaa näyttöä, aion jatkaa retinolin käyttöä. Fakta on se, että ihoni ikääntyy, ja haluan suojata ja hoitaa sitä parhailla keinoilla joita kosmetiikka ja veitsettömät, piikittömät vaihtoehdot voivat tarjota. Tällöin olisi tyhmää jättää retinoli sivuun, etenkin kun ihoni ei näy ärtyvän siitä.

Periaatteella; jos se ei tee mitään huonoa niin pitkällä aikavälillä se voi lopulta tehdä jopa hyvää ;) Aina voi 10 vuoden kuluttua ajatella, että jos en olisi kaikkia näitä vuosia käyttänyt aineita x ja y, ehkä ihoni olisi vielä veltompi ja ruttuisempi..?

.

Hyviä retinolituotteita

(* Sisältää mainoslinkkejä)

THE ORDINARY

Hinta-laadultaan parhaat retinolituotteet saa merkiltä The Ordinary. Nämä tuotteet eivät juuri koostumuksilla kikkaile, ja tuotteet ovat elämyksenä hyvin arkisia, mutta niillä saa retinolin hyödyt iholleen. Jos etsit hienostuneempia ja monipuolisemmin hoitavia retinolituotteita, niitä saat Paula's Choicelta.

Suosittuja The Ordinaryn retinolituotteita:

* Granactive Retinoid 2% Emulsion 14,50€ / 30 ml - sisältää sekä granactive retinoidia että puhdasta, kapseloitua retinolia. Sopii vasta-alkajalle, mutta tämäkin kannattaa ihan aluksi laimentaa sekoittamalla tätä esim. kasvovoiteeseen tai silmänympärysvoiteeseen.

* Retinol 1% in Squalane -  11€ / 30 ml - erittäin tehokas retinoliseerumi skvalaanipohjassa (eli öljypohjassa). Ei vasta-alkajalle.

PAULA'S CHOICE

Paula's Choicen tuotteita saa Suomessa laajimmin Skincityn verrkkokaupasta.

* Skin Recovery Super Antioxidant Serum with Retinol 43€ / 30 ml, 10€ / 5 ml - retinolin vasta-alkajalle

* Resist Intensive Wrinkle-Repair Retinol Serum 49€ / 30 ml, 12€ / 5 ml - kun iho on jo tottunut retinoliin

* Retinol Booster 1% 59€ / 15 ml - Paulan tehokkain retinolituote, käytä yksinään tai sekoita hoitotuotteeseen

MEDIK8

Kolmas äärimmäisen hyvä ja tehokas retinolisarja on Medik8. Medik8-brändillä on kaikkein laajin tuntemani retinoidiportfolio. Tuotteet eivät välttämättä ole kovin elämyksellisiä, ja hoitavat aineet vähemmän monipuolisia kuin Paula's Choicella, mutta jos etsit tuotteelta pelkästään retinoidien hyötyjä, tästä sarjasta löydät kuluttajamarkkinoiden laajimman valikoiman voimakkaimmilla tehoilla. Portfoliossa on retinoli, retinaldehydi sekä r-retinoate.

Itselläni on tällä hetkellä käytössä silmänympärystuotteena * Intelligent Retinol Eye TR (56€ / 7 ml), josta tykkään valtavasti.

Tutustu muihin Medik8:n retinoidituotteisiin * täällä. Retinol-sarja on portfolion edullisin, ja vahvuudet menevät seuraavasti: 3TR sopii vasta-alkajalle, 6TR kun iho on tottunut retinoliin ja 10TR kun haet kaikkein tehokkainta vahvuutta.

.

Lisää anti-age-ainesosista:

Kuinka optimoida AHA-ja BHA-happojen vaikutukset

78 kommenttia
16.04.2018

Mádaran uudet aurinkosuojatuotteet ja alennus -40%

* Sis. mainoslinkkejä

Tänään juttua Mádaran uusista aurinkosuojallisista kasvovoiteista - ja alennusvinkki!

Vain huomenna 17.huhtikuuta 24 tunnin ajan Madaracosmetics.fi -sivulla kaikki Mádaran tuotteet -40% alennuksessa! Mikä tilaisuus hankkia Mádara-suosikkejaan ja uutuuksia mielettömään hintaan! Alkaen kello 00.00.

Tässä he ovat: Mádaran uudet aurinkosuojalliset tuotteet kasvoille.

Kun vilautin näitä jokunen viikko sitten Instassa niistä "vaadittiin" tuotearvostelua ASAP, ja nyt se sitten on luvassa. Vaikka tuotteet alkuperäisen tiedon mukaan tulevat myyntiin useimmille jälleenmyyjille vasta huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa, ne ovat saatavilla Mádaran omassa verkkokaupassa ja joissain muissakin nettikaupoissa jo nyt. Ja miksipä odotella toukokuun alkuun kun ne voi napata nyt melkein puoleen hintaan..! ;D

Tätä onkin odotettu; Mádaran aurinkotuotteet. Tarjolla on kantasoluteknologiaan pohjautuva kasvo- sekä vartalovoide SK 30 -suojakertoimella (sisältäen sekä UVA- että UVB -suojan), sekä SPF 15 -suojakertoimellinen CC-voide kahdessa sävyssä.

Mádara on tunnettu hienostuneista koostumuksistaan, ja siksi olen ainakin itse kovasti odottanut miltä Mádara-formulan aurinkotuotteet tuntuisivat..! En pettynyt.

Vartaloaurinkovoiteeseen en tosin vielä päässyt tutustumaan. Sain testiin kasvoaurinkovoiteen sekä Medium Beige -sävyisen CC-voiteen.

Myös kasvoaurinkovoiteessa on vähän pigmenttiä, mutta voiteen luvataan olevan kasvoilla väritöntä ("Shade: Invisible"). Sävy näkyy kuvassa.

Minun kasvoilleni SPF 30 -voide ei tuo sävyä, mutta minulla onkin vähän päivettynyt iho. En osaa sanoa miltä voide näyttää ihan Lumikin vaalealla iholla. Suoraan sanottuna en ihan ymmärrä, miksi Mádara ylipäänsä halusi tehdä voiteesta sävyllisen, sillä ko. ominaisuus todennäköisesti kuitenkin sulkee pois kaikkein vaaleimman hipiän omaavat asiakkaat.

CC-voiteesta on kaksi sävyä, Light Beige ja Medium Beige. Minun iholleni Medium Beige sopi erinomaisesti jo ennen tänne Kreikan auringon alle lähtöä.

City CC Anti Pollution CC Cream SPF 15

29 € / 40 ml

Tästä voiteesta tykkään todella paljon <3 Koostumus on paksumpi kuin Mádaran sävytetyssä Tinting Fluid -kasvovoiteessa, mutta ei rasvaisen tuntuista. Paksumpi koostumus tulee aurinkosuojan tuovista mineraalipartikkeleista. Tykkäsin Tinting Fluidistakin, mutta tästä tykkään vielä enemmän. Siinä on enemmän pigmenttiä ja se tasoittaa ihon sävyä selvemmin, olematta kuitenkaan meikkivoidemainen.

Voide levittyy notkeasti ja tasaisesti ja riittää minun iholleni yksinään kosteusvoiteeksi (alle laitan kuitenkin seerumin). Sävy on läpikuultava mutta tasoittava. Iho jää tosi kauniin näköiseksi ja kuultavaksi. Päälle levitän vielä hyvin kevyesti mineraalipuuteria jolloin saan haluamani peittoasteen. Itse asiassa City CC + mineraalipohja ovat minusta tosi hyvä yhdistelmä, CC toimii vähän niinkuin sävyttävänä primerina ja mineraalihunnulla viimeistelen ihon himmeämmäksi ja saan tarvittavan peiton punoittaviin kohtiin. Etenkin nenän alue on sellainen joka aina vaatii jotain puuterimaista, muuten se jää kiiltämään.

Voide lupaa suojata ihoa ilmansaasteilta (tarkoittaa käytännössä antioksidanttista vaikutusta) ja vahvistaa ihon hyvää mikrobikantaa, ehkäistä tulehduksia ja huokosten tukkeumia.

Voiteessa on sekä UVA- että UVB-suoja ja kahden eri hyaluronihappotyypin sekä aloe vera -pohjan buustaama erittäin kosteuttava koostumus. Sannilta iso peukalo! Miellyttävin luonnonkosmetiikan sävytetty päivävoide jota olen kokeillut.

City CC -voide tiistaina 17.4. Mádaran verkkokaupasta hintaan 17,40€! Light Beige -sävy täällä *, Medium Beige -sävy täällä. *

Plant Stem Cell Age-Defying Sunscreen SPF 30

29€ / 40 ml

Mádaran kasvoaurinkovoiteen "innovatiivinen koostumus sisältää patenttia odottavaa antioksidanttirikasta isoampiaisyrttiä, joka suojaa suojaa ihon mikrobiomia, uudistaa ihoa ja ehkäisee aurinkovaurioita kuten kuivuutta, ryppyjä ja pigmenttiläiskiä".

Myös tässä voiteessa on City CC:n tavoin kosteuttava ja rauhoittava aloe vera -pohja ja kahden eri molekyylikoon hyaluronihappoa. UVA- ja UVB -suojasta vastaavat tutut titaanidioksidi ja sinkkioksidi. Muita ihoa hoitavia ainesosia ovat mm. vihreä tee, vadelmansiemenöljy, C-vitamiini ja huokosia supistava tammenkuoriuute. Koostumus on alkoholiton.

Vaikka koostumuksissa on yhtäläisyyksiä, SPF 30 -voide on selvästi täyteläisempää kuin City CC. Se ei tunnu jäykältä tai tahmealta, mutta on hitusen rasvaisempaa kuin CC-voide.

Otin Stem Cell -voidetta mukaan minigripissä tänne reissuunkin ja voiteen aurinkosuojateho on tullut testattua perusteellisesti muutamina vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuumina päivinä. Stem Cell SPF 30 on läpäissyt "Kreikan aurinko" -testiolosuhteet täysin pistein! :) Esimerkiksi viime perjantaina olin ulkona kello 11 auringonlaskuun saakka eivätkä posket edes punoittaneet illalla. Voitelin kasvot aamulla kymmeneltä ja lisäsin Stem Cell -voidetta vain kerran päivän aikana.

Koostumuksellisesti pidän enemmän City CC -voiteesta, mutta sitä ei oikein voi lisäillä päivän aikana niinkuin tavallista aurinkovoidetta.

SPF 30 -voiteen sävy iholla ennen ja jälkeen levityksen. Näyttää tummalta mutta sävy "haihtuu" levittäessä.

 

Plant Stem Cell SPF 30 -aurinkovoide tiistaina 17.4. hintaan 17,40€ Mádaran verkkokaupassa.

City CC? - Sinulle, joka muutenkin tykkäät CC/BB-voiteista ja etsit hyvää sellaista luonnonkosmetiikkaversiona. Tai sinulle, joka et pala auringossa helposti ja etsit kosmeettisesti miellyttävää, luonnollista keskitason aurinkosuojaa.

Plant Stem Cell SPF 30? - Sinulle, joka yhä etsit kuumeisesti miellyttävän tuntuista, ei-jähmeää korkean suojakertoimen luonnonkosmetiikan aurinkovoidetta. Et ole ihan Lumikin vaalea iholtasi.

Laitan tähän loppuun vielä tärpeiksi muutamia muita Mádara-suosikkejani. Olen kokeillut suuren osan Mádaran tuotteista ja nämä ovat sellaisia joita ostaisin itse. Kaikki Mádaran tuotteet siis 40% alennuksessa vain huomenna tiistaina 17.4.

Kaikki Mádara-juttuni ja tuotearvosteluni löydät tämän linkin takaa.
SOS Hydra Repair -seerumi 30 ml, norm. 35€, alehinta 21€ *
SOS Hydra Recharge -kasvovoide 50 ml, norm 33€, alehinta 19,80€ *
Radiant Energy Superseed -kasvoöljy 30 ml, norm 54,95€, alehinta 32,97€ *
(kaikki Mádaran kasvoöljyt ovat loistotärppi alepäivän ostoksiksi kun niiden normaali hinta on sen verran arvokas..!)
Deep Moisture Fluid 50 ml, norm. 29,95€, alehinta 17,97€ *
Smart Antoxidants Fine Line Minimising Day Fluid 50 ml, norm. 35€, alehinta 21€ *
Pihlaja Daily Defence -voide 60 ml (se kettukarkin tuoksuinen, mmmm...!) norm. 14,90€, alehinta 8,94€ *
AHA-happonaamio 60 ml, norm. 23,50€, alehinta 14,10€ *
Detox-mutanaamio 60 ml, norm 23,50€, alehinta 14,10€ *
Misellivesi 100 ml, norm. 14,50€, alehinta 8,70€ *
Shampoot 250 ml, norm 14,50€, alehinta 8,70€ *
Hoitoaineet 200 ml, norm 14,50€, alehinta 8,70€ *

Kerron tähän loppuun vielä pienen huonosti päättyneen tarinan, tarinankertoja kun olen ^_^ Viimeisenä iltana ennen tänne Kreikkaan lähtöä olin laittamassa kasvoilleni Mádaran Radiant Energy -kasvoöljyä. Minusta on todellakin siinnyt vankkumaton kasvoöljyn käyttäjä, puhutaan sen luokan ihastuksesta että olen lähitulevaisuudessa omistamassa oman postauksen pelkille kasvoöljyille.

Kasvoöljyjen huono puoli... no, ne ovat lasipulloissa. Radiant Energy -pulloa avatessa se kirposi otteestani, iskeytyi lavuaarin pohjalle ja - - hajosi sirpaleiksi. Näin arvokkaan öljyn valuvan viemäriin nopeammin kuin ehdin edes kättäni kurottaa. Suustani purkautui sellainen elokuvien hidastetuissa kohtauksissa usein kuultu "eiiiiiiiiii"..... Onhan minulla kosmetiikkaa, eikä ihonhoitoni ole riippuvainen yhdestä hajonneesta pullosta, mutta tykkäsin tuosta öljystä todella paljon ja se on vasta toinen kosmetiikkapakkaus jonka olen koskaan onnistunut rikkomaan. Edellinen oli sekin lasinen - Cutrinin ihana Premium-latvaöljy.

Se sitä hehkuvasta energiasta sitten. Viemäri sai ainakin luksuskäsittelyn...

P.S. Jouduin googlaamaan miten verbi "siitä" taipuu... Meinasin kirjoittaa minusta on sikiytynyt... :p

P.P.S. Hyvistä luonnonkosmetiikan aurinkotuotteista puheen ollen - johan Algamaris on sinulle tuttu? Jos ei, suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan myös sen!

36 kommenttia
15.04.2018

Kylien ja kyyhkysten Tinos

Tänään esittelyssä pyhyydestään ja kymmenistä kylistään tunnettu Tinos.

Edellisellä vierailulla oleskeluni rajoittui vain pääkaupunkiin, mutta tällä kertaa näin monia muitakin kyliä ja pääsin saaren toiseksi korkeimman vuoren huipulle. Amorgoksella asuvalla ystävälläni Melinalla on ystävä Tinoksella; Robert, joka ystävällisesti tarjoutui kierrättämään minua ympäri saarta ja tutustutti minua tinoslaisuuteen.

Tinos on kaunis, perinteinen ja niin kooltaan kuin väkiluvultaan suuri saari Kykladien saariryhmässä, tunnettu lukuisista kylistään ja uskonnollisesta merkityksestään. Sen naapurisaaret Syros ja Mykonos ovat alle 10 km etäisyydellä, ja Mykonokselle pääsee ympäri vuoden jopa usealla laivavuorolla päivässä. Tinos on siis yhteyksiensä puolesta ihanteellinen saarihyppelykohde.

Saarella asuu 8600 ihmistä mikä tekee siitä Kykladien mittakaavassa väkirikkaan ja vilkkaan paikan.

Charter-turismi ei ole tärkeää Tinoksen kaltaiselle vauraalle ja pitkälti omavaraiselle saarelle, ja valtaosa saaren vierailijoista on kreikkalaisia. Pääkaupungissa sijaitseva Panagia Evangelistria -kirkko (kuvassa) on yksi Kreikan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita, ja saari vetää paljon uskonnollista turismia.

Pääkaupunki Choran asukasluku on runsas 4000 ja se on tyyliltään ja olemukseltaan enemmän kaupunki kuin kylä.

Vierailin Tinoksella nyt toista kertaa, ja vaikka yleisesti pidän enemmän kylämäisistä asutuskeskuksista, on Tinoksen Chora minusta oikein viehättävä paikka. Etenkin muutamien katujen muodostama alue Evangelistria-kirkon tuntumassa, josta kerron lisää alempana, on aivan erityisen kuvauksellinen.

Olinkin hämmästynyt, kun paikalliset puhuvat Chorasta vähätellen ja melkein kaikki joiden kanssa juttelin, kuittasivat pääkaupungin "viimeisenä paikkana jossa Tinoksella kannattaa vierailla", ellei ole tullut Evangelistrian takia. Ulkomaisen vierailijan silmiin kaupunki varmasti näyttäytyy hyvin eri lailla kuin paikallisille.

Panagia Evangelistria on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ei-uskonnollisillekin. Kirkko on upea ja se kannattaa käydä katsastamassa vähintään arkkitehtuurin ja ainutlaatuisen tunnelmansa pohjalta. En ole uskonnollinen, mutta kyllä täällä voi aistia aivan erityisen seesteisen tunnelman. Se viehättää minua. Olen aina pitänyt kirkoista rakennuksina ja paikkoina.

Kun eilen illalla tein kävelyn kirkolle, siellä oli juuri esiintymässä kuoro. Kuvasin hetkestä pienen videopätkän joka löytyy postauksen lopusta.

Kirkko on niin pyhä, että hartaimmat vierailijat konttaavat koko kadun ylös kirkolle. Kukkulan laella seisovalle kirkolle johtaa kaksi katua joista toinen, Leoforos Megalocharis, on reunustettu konttausmatolla. Matolla näkee ihmisiä melkein mihin aikaan päivästä tahansa, toki enemmän uskonnollisten merkkipäivien aikaan.

Kukkakaupan kaunista loistoa sataman päässä "konttauskatua".

Yksi Tinokselle ominainen symboli ovat kyyhkyset. Kaikkialla näkee kuvia, veistoksia ja marmorireliefejä kyyhkysistä. Saarella on myös ainutlaatuinen nähtävyys; koristeelliset, erittäin taidokkaasti valmistetut kyyhkystalot. Niitä on sadoittain ympäri saarta eikä vastaavia löydy mistään muualta Kreikasta.

Kyyhkyset tulivat Tinokselle venetsialaisten mukana 1200-luvulla. Saarella oli ollut kyyhkysiä aiemminkin, mutta venetsialaiset opettivat saarelaisille miten hyödyntää lintuja. Perinteisen viestinviejä-tehtävän lisäksi kyyhkysiä hyödynnettiin käyttämällä niiden sydämiä lääkkeissä ja ulostetta lannoitteena. Kyyhkysen ulostetta parempaa lannoitetta ei kuulema olekaan..! Kyyhkystalot rakennettiin, että lintujen ulostetta olisi helppo kerätä.

  

Kuvauksellinen Tinos

Lähin uimaranta, Agias Fokas, sijaitsee noin kaksi kilometria kaupungin ulkopuolella.

Tähän aikaan vuodesta ranta on aika lailla autio ja sitä reunustavat tavernat kiinni. Yksi paikka on kuitenkin auki – Marathia, joka Robertin mukaan on Choran parhaita ravintoloita. (Robert ei ylipäänsä ole kovin altis suosittelemaan mitään Choran ruokapaikkoja ”kun Chora on niin ankea ja siellä on vain turistillisia kuppiloita”, mutta Marathia saa häneltä korkeat pisteet. Kävimme Marathiassa illallisella ja seuraavana päivänä päädyin sinne lounaallekin.

Marathian ruoka ei ole taverna-tyyppistä vaan niin sanotusti vähän fiinimpää, ja hinnatkin sen mukaiset, oikeastaan aika lailla Suomen ravintolatasoa. Kerran voin tälläkin reissulla maksaa vähän enemmän ruoasta ;) (Jo kympillä syö tavernassa hyvin.)

Artisokka on yksi Tinoksen perinteisiä raaka-aineita ja joka ravintolalla on omat artisokkaruokansa. Artisokkaa voi nauttia mm. piirakoissa, pyöryköinä, marinoituna, grillattuna, salaateissa ja keitoissa. Marathiassa söimme alkuruoaksi grillattua artisokkaa paikallisen graviera-juuston ja aurinkokuivatun tomaatin kera, mums!

Olen usein maininnut, että en juurikaan tee ruokavaliossani ns. kohteliaisuuspoikkeuksia, ja jätän mm. tarjotut makeiset ja pullat ottamatta.

Tällä kertaa olin kohtelias. Sekä Robert että ravintolan henkilökunta suosittelivat pääruoaksi kokin itsetekemää orzo-pastaa sfirida-kalan kanssa, ja olisi tuntunut äärimmäisen huonolta käytökseltä kieltäytyä. Totta kai otin pasta-annoksen – ja oli se kyllä hyvän makuinenkin. Orzo on kreikkalainen pastalaji joka valmistetaan suuren riisinjyvän muotoon. En ole koskaan aiemmin maistanut sitä, ja annos niin maistui kuin näyttikin hyvin risottomaiselta.

Talo tarjosi jälkiruoan; etualalla sitruunanmakuista moussea ja paahdettua mantelia, takana kukkaruukun muodossa tarjottu suklaajuttu jossa oli kerroksittain tummaa suklaamoussea ja jotain vastustamattoman herkullisia tummasuklaa"möykkyjä" ^_^ Kukkana basilikaa.

Seuraavana päivänä jatkoin ”hiilarilinjalla” ja tilasin niinikään ravintolan henkilökunnan suositteleman rapean maalaispiiraan purjo-pinaatti-juusto-täytteellä. Aivan taivaallisen makuista. Minulle tuli rannalla istuessa vähän Eat, Pray, Love –kirjan Italia-vaiheen Elizabeth-olo; Kreikkaan voisi todellakin, todellakin tulla vain syömään.

Hiilariruoan tuomasta turvotuksesta voisin kirjoittaa oman "Minäkö pinnallinen?" -tutkielman...

Ruoasta puheen ollen, Tinoksen Choran ravintolakadut ovat värikästä ja tunnelmallista aluetta (postauksen lopussa myös video):

Satamaa reunustavien laivalippumyymälöiden ulkopuolelta voi tsekkailla ajankohtaiset laivayhteydet (toki ne näkee netistäkin - luotettavin ja kreikkalaisten matkatoimistojen itsekin käyttämä on Openseas.gr.)

Huhtikuussa voimassa ovat vielä talven aikataulut eikä Tinokselta tähän aikaan vuodesta pääse suoraan esimerkiksi Parokselle tai Iokselle. Kesällä pääsee.

Jos vierailet Tinoksen Chorassa ja viihdyt kameran takana, suosittelen ehdottomasti Konstantinou Trochani,- Garyfallou- ja Agiou Nikolau-katujen pittoreskia aluetta – valokuvaajan unelma. Yllä kolme kuvaa alueelta.

Täällä kävellessa tulee vahvasti se Kreikassa usein valtaava tunne; ”käykö joku täällä ihan tarkoituksella maalaamassa ovia ja ikkunankarmeja, rakentamassa miniatyyrikirkkoja ja sijoittelemassa kissoja ja pastellinvärisiä kukkaruukkuja strategisiin paikkoihin?” Niin sieviä nämä kadut ovat – ja tuon tuostakin kadulta lähtee yhä pienempiä viehättäviä kujia ja rappusia jotka johtavat tiheässä seisovien talojen välisiin sokkeloihin. Sinne vain seikkailemaan! :)

Näillä kaduilla, etenkin Garyfalloulla, on myös paljon domatia-majapaikkoja. Jos haluat tehdä hieman pidemmän kävelyn, aloita ylhäältä kirkon läheltä Agia Varvaras -kadulta - todella viehättävä muurin reunustama katu joka vaikuttaisi muurista päätellen olleen kaupungin muinainen raja. Ränsistyneen charmin ystäville <3

Tinoksen kylät

Juttu on jo aika pitkä mutta en malta olla liittämättä muutamaa kuvaa myös saaren muista kylistä. Tinoksella on yhteensä 62 kylää - valtava määrä mihin tahansa muuhun saman kokoluokan Kreikan saareen verrattuna. Tinos tunnetaankin kylistään jotka ovat toinen toistaan kuvauksellisempia. Niissä käytyään saattaa ehkä jotenkin ymmärtää paikallisen "meeeh" -asenteen pääkaupunki-Choraa kohtaan. Kylissä näet perinteisempää kykladista arkkitehtuuria, Choran rakennukset ovat modernimpia.

PYRGOS

Kylien kuningatar on ihastuttava Pyrgos. Kylä kuin nukkekoti <3

Robertin sedällä on talo Pyrgoksessa (kuvan valkoinen talo), ja minut kutsuttiin vierailulle.

Setä on kunnostanut historiallisen talon huolella ja rakkaudella ja esitteli sitä suurella ylpeydellä - ei ihme. Sain luvan julkaista kuvia myös blogissa.

Näin jo sieluni silmin jonkun sisustuslehden toimittajan pyörimässä täällä ihan innoissaan...

Pyrgos on tunnettu marmoristaan, ja täällä sijaitsee myös, check this out; marmoriyliopisto...! ^_^ Tai sillä nimellä Robert sitä kutsui. Itse asiassa koulu on osa Ateena yliopiston taiteiden tiedekuntaa.

PANORMOS

Robertin kotikylä on kalastajakylä Panormos saaren pohjoisrannikolla.

Pysähdyimme Panormokseen lounaalle ja sain kerrankin todistaa naapuritavernassa näyn humaltuneita kreikkalaisturisteja...! Tällaiseen en ole ennen törmännyt :D Ja keskellä perjantaipäivää pyhän saaren pienessä kalastajakylässä..! ^_^ Ryhmällä oli ihan oma bussinsa jonne he lastautuivat ilmeisen kostean lounaansa jälkeen.

Robertilla on muuten mielenkiintoinen ammatti; hän järjestää Cyclades Trail Cup -saarijuoksuja. Jos laji kiinnostaa niin seuraava kisa on kesäkuussa Kimoloksella ;) Trail Cup järjestetään joka vuosi eri saarilla mutta se huipentuu aina Tinoksella.

Tarambadoksen kylä on erityisen tunnettu kyyhkystaloistaan. Katsokaa niitä - eivätkö näytä ihan pikkuisilta linnoilta..! 😍

Kyllä on kyyhkyillä hulppeat oltavat - ja kaikki tämä vain, jotta niiden arvokas uloste saadaan kerättyä talteen..! Kun kysyin, miksi taloista on tehty niin koristeellisia - linnut tuskin piittaavat linnamaisista asumuksista - Robert kertoi, että tällä on juurensa saaren taiteellisessa perinnössä. Tinos on aikojen alusta ollut tunnettu taiteellisuudestaan ja kyyhkystalot ovat yksi tapa ilmentää kauneutta.

"Alun perin varmaan joku rakensi silkasta taiteellisesta ilosta erityisen kauniin kyyhkystalon, sitten naapuri halusi rakentaa vielä kauniimman ja seuraavan kylän tyypit vieläkin kauniimman, ja niin perinne kenties lähti", Robert kertoi.    

 

Volaxin kylässä talojen seinillä on runoutta ja kylän ympäristö on Kreikan tunnetumpia bouldering-alueita - suuret pyöreälinjaiset graniittimöhkäleet antavat ymmärtää, että alueen on täytynyt joskus muinoin olla veden alla.

Auringon laskiessa kiipesimme saaren toiseksi korkeimman vuoren huipulle jossa on muinoin sijainnut venetsialaisten linnoitus. Linnoitukselta on 360 asteen näkymät ympäri saarta.

Upeaa.

.

Viivyin Tinoksella vain kolme päivää mutta ehdin nähdä niin paljon, ja nyt tunnen saaren paljon paremmin. Ainakin 57+ kylää jäi vielä näkemättä joten syitä on palata... ^_^ Ja nähtäisiinköhän minutkin joku vuosi juoksemassa Cyclades Trailia? :D Haaste...!

Kiitos Tinos! Kiitos Robert! :)

[vimeo 264824318 w=800 h=1423]

Tinos Chora Cafe Streets from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

[vimeo 264820018 w=800 h=1422]

Tinos Domatia from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Majapaikkani Tinoksella; domatia eli yksityinen vuokrahuone. Yövyin samassa paikassa edelliselläkin kerralla, on mukava palata tuttuihin paikkoihin. Viimeksi maksoin huoneesta 15€, nyt 20€.

Amorgoksen Aegialiksen kaltainen hotellimajoitus on minulle todella harvinaista herkkua, yleensä majoitun Kreikassa aina domatiassa. Domatioista olen kertonut enemmän tässä postauksessa: Opas Kreikan saarihyppelyyn.
[vimeo 264815723 w=800 h=1422]

Tinos Evangelistria Church from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

19 kommenttia
13.04.2018

Söpöysvaroitus: hellyttävät konjac-sienet

Kaupallinen yhteistyö: Raw Beauty

Aika esitellä nämä söpöläiset! Aaaww, tällaiset suloisuudet on niiiin suunnattu meikäläisen kaltaiselle kuluttajalle, joka rakastaa kaikkea hellyttävää. Lyö jonkin tuotteen kylkeen sympaattinen ponihahmo, ja olen jo kaivamassa kuvetta… :P

KonjacSponges_IMG_6304

 

Yksi viime vuosien hittituotteita; puhdistavat konjac-sienet. Pakattuina übersöpöjen eläin- ja merenneitohahmojen seuraan. Kyllä, kiitos :)

Turkulainen luonnonkosmetiikkaliike Raw Beauty otti minuun yhteyttä aiemmin talvella ja ehdotti yhteistyötä The Konjac Sponge Companyn Mythical Beast -sienten ympärille. Nähtyäni sienet halusin ilman muuta esitellä ne, ja iloksenne Raw Beauty Store tarjoaa Karkkipäivän lukijoille alennuksen ei pelkästään konjac-sienistä, vaan koko liikkeen valikoimasta.

Kaikki merkit poislukien Kypris ja Amala ovat -20% alennuksessa viikot 16 ja 17, eli 16.4.-29.4. Tarjouksen saa Turun kivijalkamyymälässä ilmaisemalla olevansa Karkkipäivän lukija. :)

Konjac_sponges_

Konjac-sienet alkavat varmaan olla tuttuja melkein kaikille, mutta kertaus on opintojen äiti. Sienet valmistetaan konjac-kasvin juuresta saatavasta glukomannan-kuidusta. Konjac-kuidulla on erinomainen syväpuhdistava vaikutus, samalla kun se on rakenteeltaan pehmeä ja hellävarainen eikä raavi ihoa.

Konjac-sienen edut iholle:

  • Kuitumainen, epäpuhtauksia itseensä imevä rakenne puhdistaa ihon ja huokoset  tehokkaasti mutta samalla hellävaraisesti.

 

  • Mieto kuoriva vaikutus.

 

  • Virkistää ja napakoittaa.

 

  • Säännöllinen hieronta sienellä tekee iholle hyvää; iho pysyy kirkkaana ja kimmoisana.

 

  • Vartalolla käyttäessä sieni estää ihokarvojen sisäänkasvua.

 

Sieni on kuivana koppuraisen kova, mutta pehmenee silkkiseksi, kimmoisaksi ”tyynyksi” kun sen kostuttaa. Kastele sieni kokonaan märäksi ennen käyttöä.

Konjac-sientä voi käyttää monella tapaa: joko yksinään, puhdistusaineen kanssa tai viimeistelemään puhdistus. Se auttaa vaahdottamaan miedosti vaahtoavia puhdistusaineita ja sillä voi poistaa kasvonaamioiden ja –kuorintojen jäämät.

Konjac_sponges_IMG_6353

Jos kasvoilla ei ole meikkiä, sieni riittää puhdistamaan ihon yksinään; likahiukkaset ja ihotali tarttuvat sienen kuitumaiseen rakenteeseen. Olen kuullut joidenkin poistavan myös meikin konjac-sienellä, ja ehkäpä sillä tosiaan saa irti kevyen, vesiliukoisen meikin, mutta meikkivoidetta en lähtisi yksinään tällä poistamaan. Toki jokainen on vapaa kokeilemaan :)

Itse tykkään käyttää konjac-sientä puhdistuksen viimeistelyyn, takertuvien naamioiden poistoon sekä vartalolla.

Olin itse asiassa alun alkaen vähän nihkeä "ihmessieniä" kohtaan, kun joitain vuosia sitten ensimmäisen kerran tein tuttavuutta niiden kanssa. Luulen, että odotin karheampaa pintaa ja kuorivampaa tulosta - konjac-sieni on todellakin äärimmäisen hellävarainen ja pehmeä. Olin ihan että "tekeekö tämä jotain..?" Sittemmin oivalsin konjac-sienen hyödyt etenkin vartalolla ja takertuvien tuotteiden poistossa, ja nykyään konjac-sieni kulkee minulla aina mukana matkoilla; se on "aseeni" syväpuhdistaa aurinkovoiteet kasvoilta ja vartalolta. Vettä hylkiviä aurinkovoiteita ei ole helppo poistaa iholta perusteellisesti, ja etenkin monen viikon matkalla aurinkorasvat alkavat ihan kerrostua iholle ilman asianmukaista puhdistusta. Nimimerkillä "Kokemusta on". Pikkuinen konjac-sieni sujahtaa näppärästi käsimatkatavaralla matkaavan rajalliseen laukkutilaan, en enää osaisi olla ilman.

 

Korealaisen The Konjac Sponge Companyn Mythical Beast -sarjan söpöyssieniä on kuudella erilaisella hahmolla. Sain niistä viisi.

Kaikkien sienten materiaali on konjac-kuitua, mutta osaan on lisätty hiiltä tai savea lisähyödyksi eri ihotyypeille. Sienten mukana tulee tarrapohjainen kiinnityskoukku, johon sieni on kätevä ripustaa kuivumaan käytön jälkeen.

Konjac_unicorn_IMG_6336

Ponisieni on 100% puhdas konjac-sieni ja sopii kaikille ihotyypeille.

....ja tietysti meille ponifaneille 💗

Poni-kuviota on kahtena eri versiona, mutta kummassakin itse sieni on "nude" ilman lisättyjä hoitavia aineita.

Konjac_dragon_IMG_6330

Lohikäärmesienessä on ranskalaista vihreää savea, tämä sieni sopii erityisen hyvin sekaiholle.

Konjac_Whale_IMG_6323

Valassienessä on syväpuhdistavaa bambuhiiltä joka sopii erityisesti rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle.

Aaaww, tämä otus on niiiin söpö, en kestä..! Jos kaupassa on vierekkäin tällainen sieni ja neutraaliin muoviin pakattu sieni, ei tarvitse hirveästi pohtia kumpaanko valinta osuu. <3 Kumpikin toki hoitaa homman ihan yhtä hyvin, mutta jos ohessa saa mahdollisuuden katsella hellyttävää sarvivalasta, otan ilman muuta valaan ja sen tuoman hymyn <3

Tämä ja ponisieni (yllätys... ^_^) ovat suosikkini, tulen niin hyvälle tuulelle näitä katsoessa. Korealaiset kosmetiikkafirmat ovat tunnettuja tämän tyyppisestä lisäarvosta, kosmetiikka saa olla myös lapsekkaan söpöä ja vähän höperöä :)

Konjac_mermaids_IMG_6342

Merenneitosienissä on ranskalaista punasavea ja vaaleanpunaista savea. Värierot tulevat saven sisältämistä mineraaleista. Eri mineraalit myös tuovat saveen erilaisia hoitavia vaikutuksia, mineraalikokoonpanosta riippuen tietyt savilaadut ovat enemmän kosteuttavia, toiset syväpuhdistavia, kirkastavia tai talin eritystä hillitseviä. Minusta on jotenkin niin jännää että sama ainesosa, savi (yleisin laatu kaoliini), voi olla sekä kosteuttava että puhdistava…!

Punaisen saven sanotaan sopivan kuivalle ja ikääntyneelle iholle, vaaleanpunainen taas hyödyttää sameaa, väsynyttä ihoa.

Konjac_sponges_IMG_6350

Konjac-sieni kestää oikein hoidettuna noin kolme kuukautta. ”Oikea hoito” tarkoittaa, että huuhtelet sienen aina hyvin käytön jälkeen ja ripustat sen ilmavaan paikkaan kuivumaan. Sieni alkaa lähestyä käyttöikänsä loppua kun se alkaa murenemaan.

Omat konjac-sieneni ovat kestäneet paljon pidempäänkin kuin kolme kuukautta, koska en käytä niitä päivittäin. Kolme vuotta sitten käyttöön ottamani ”reissusieni” alkaa hajota vasta nyt, koska käytän sitä vain matkoilla.

The Konjac Sponge Companyn sienet maksavat 12,90€, tai alennuksen kera 10,32€.

Raw Beauty sijaitsee Turussa osoitteessa Humalistonkatu 15 A. Myymälän valikoimaan kuuluu seuraavia merkkejä: Neal's Yard Remedies, Juice Beauty, John Masters Organics, Kahina Giving Beauty, tuoksusarja Abel, The Ohm Collection, Algamaris, Ecodenta ja Nailberry. Myös Whamisaa löytyy pieni valikoima.

Myymälä tarjoaa Karkkipäivän lukijoille 20% alennuksen koko valikoimasta Kypris- ja Amala-merkkejä lukuunottamatta 16.4.-29.4. Alennuksen saa ilmaisemalla olevansa Karkkipäivän lukija.

Raw Beauty on myöhemmin tänä vuonna avaamassa myös verkkokaupan. Sitten ei tarvitse lähteä Turkuun saakka ostamaan söpöyssieniä…!

 

Konjac_sponges_IMG_6356

 

😍😍😍💗💗💗

14 kommenttia
12.04.2018

Uudella alustalla ja kohti uutta saarta

No niin, nyt sitten uudella alustalla :)

Blogin osoite muuttui muotoon terve.fi ja layout uudistui. En ole vaihtanut blogikotia vaan A-Lehdet uudisti blogialustojaan yhdistämällä Kauneuden & Terveyden, Voi Hyvin -lehden ja Terve.fi -sivun blogit samalle sivustolle.

Tykkään uudesta layoutista ja etenkin siitä, että saan nyt postattua suurempia kuvia (jessss...!), mutta harmillisesti sivupalkin poistuminen tarkoittaa myös mm. asiasanaluettelon katoamista. En tosin tiedä käyttikö monikaan lukijoista sitä, mutta itselleni se oli tärkeä. Kuhunkin postaukseen liittyvät asiasanat löytyvät kuitenkin edelleen postauksen lopusta ja niiden kautta voi selailla itseä mahdollisesti kiinnostavaa aihealuetta.

Sivupalkin linkit Kreikka-hakemistoon, Ruokaresepteihin ja Suosikkituotteisiini löytyvät nyt yläpalkista heti headerin alta, samoin blogiarkisto. Liitän yläpalkkiin myös joitain muitakin suosittuja aihealueitani, kuten Ahvenanmaa-tägin ja kenties myöhemmin For Dummies -aiheet. Saa ehdottaa jos tulee mieleen joku aihealue johon toivoisi suoraa linkkiä. Tai ylipäänsä antaa palautetta uudesta leiskasta.

Toissapäivänä julkaisemani Lähtemisen vaikeudesta -postaus katosi siirron takia, ja uudelleenjulkaisun sijaan sisällytän postauksen sisältämiä kuvia ja osan tekstistä tähän juttuun :)

Kaikki postauksen kuvat ovat Amorgokselta.

Pitkällisen vitkuttelun jälkeen sain vihdoin tehtyä jonkinlaisen reittisuunnitelman tyngän ja ostin lipun Naxokselle, josta kirjoittelen teille parhaillaan. En kuitenkaan jää Naxokselle vaan hyppään kello 13.55 Tinokselle vievään laivaan. Olen käynyt Tinoksella vain kerran aiemmin, vuonna 2014, ja tuolloinkin viivyin vain kaksi päivää. Tinos on hurmaava paikka ja ansaitsee ehdottomasti lisävierailun/vierailuja - ja enemmän Karkkipäivä-näkyvyyttä :) Viime reissulta kirjoitin vain tämän jutun. Viehättävä Tinos Town kauniine rakennuksineen ja kuuluine Panagia Evangelistria -kirkkoineen (Kreikan tunnetuimpia pyhiinvaelluskohteita) jäi kokonaan blogin ulkopuolelle.

Olen viimeiset päivät nauttinut pääsiäisperinteiden lisäksi leppoisasta oleskelusta ystävien kanssa, patikoinnista, mietiskelystä, ruoasta, hotellin terassilla istumisesta ja – – yrittitietouden kasvattamisesta :)

Amorgoksen ”yrttimies” Vangelis Vassalos on pitänyt minulle omaa pientä privaattia yrttiworkshoppia. Pääsin mukaan keräämään koiruohoa ja olen ollut Vangeliksen "labrassa" oppimassa erilaisista uutosmenetelmistä. Vangelis valmistaa saarella kasvavista villiyrteistä lääkkeitä ja kosmetiikkaa ja voitte arvata, että imin hänestä tietoa kuin konjac-sieni…! ^_^ Oli todella mielenkiintoista nähdä konkreettisesti rohtokasvin tie luonnosta labran kautta kosmeettiseen valmisteeseen :)

Mukaan Amorgokselta lähti mm. Vangeliksen suosituimpiin tuotteisiin kuuluva kasvoöljy jonka käyttäjiin kuuluu - hämmästyksekseni - myös ystäväni Mat. Mat on mies joka ei käytä edes aurinkovoidetta - mutta hän vannoo Vangeliksen kehäkukkakasvoöljyn nimeen..!

Amorgos. Voi Amorgos. Saari, joka tarjoaa pähkinänkuoressa suunnilleen kaiken mistä olen kiinnostunut vaellusreiteistä fantastiseen ruokaan ja eeppisistä maisemista kuvankauniisin, perinteisiin kyliin joita massaturismi ei ole koskettanut - ja Vangeliksen muodossa Amorgos tarjoaa myös paikallista luonnonkosmetiikkaa. <3 Saarella on pieneen kokoonsa nähden aivan mielettömästi nähtävää ja tekemistä. Ainoa Kreikkaan klassisesti liitetty nähtävyystyyppi jota Amorgoksella ei ole on antiikin rauniot, ainakaan merkittäviä tai kulttuurihistoriallisesti tärkeitä sellaisia ei saarelta ole löydetty. Raunioden faneille on sitten ne THE paikkansa kuten Delos.

Tiedättekö, väläytän nyt tällaisen jutun ja idean ihan vain hihasta tunnustellakseni teidän fiiliksiä... Ehkä olen ihan hullu kun edes ajattelen tällaista, mutta löytyisiköhän Karkkipäivän lukijoiden joukosta kiinnostuneita, jos jonain kauniina päivänä järjestäisin lukijamatkan Kreikan saarille..? Olisikohan tällaiselle matkalle lähtijöitä...?

Ette uskokaan miten minua kutkuttaisi järjestää teemamatka lempisaarilleni...! Hyvää ruokaa, aurinkoa, kyläidyllejä, leppoisaa saareilua suuren sinisen keskellä. Fetasalaattia, auringonlaskuja laivan kannelta, lämpimiä iltoja hämyisissä tavernoissa... Kävelyjä tunnelmallisilla kujilla ja Korres-täsmäiskuja apteekkeihin... ^_^ Tämä on varmasti "vähän suurudenhullua" -osaston unelmia, mutta hei, ihmisellä pitää olla unelmia..! :)

Nyt lähden hakemaan vähän lounasta ennen Tinoksen laivaan menoa.

Munakoisoa vai salaattia tänään? Tai sekä että? Miksei..! <3

Näkemisiin Tinoksella :)

Ja huomenna tulee juttua sienistä...!

.

Alla aamulla kuvaamani video lähtiessäni Amorgokselta Egialin satamasta:
[vimeo 264385238 w=800 h=1423]

Amorgos farewell from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

[vimeo 264386224 w=800 h=1422]

Vuohi :) from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Vuohi arpoo uskaltaisiko sitä hypätä lähemmäs herkullisia oksia... ^_^ Kaveri siellä jo mutustelee :)

50 kommenttia
07.04.2018

Pitkäperjantai ja matkakosmetiikkaa

Johan on hassu otsikko, mutta halusin lyödä kaksi kärpästä yhdellä blogi-iskulla. Kerron tänään eilisestä päivästäni Amorgoksella ja luon perinteisen katsauksen matkakosmetiikkaan.

HolyFriday_IMG_5510

Pitkäperjantai avautui pilvisenä. Katselin parvekkeeltani kun kello 06.55 Egialin satamassa pysähtyvä Blue Star -laiva suuntasi ulapalle. Rakastan laivoja ja satamia ja jos vain mahdollista, majoitun Kreikassa mielelläni paikkoihin joista voi katsella kun laivat tulevat ja menevät. Siinä on jotain kaunista ja rauhoittavaa.

HolyFriday_IMG_5517

Söin aamiaista ja asetuin ystäväni, hotellilla työskentelevän Mat'in kanssa tekemään työhommia pariksi tunniksi. Aegialis-hotellin terassi on aika mukava "toimisto".

Kello 12 lähdin hotellin omistajaperheen kanssa pitkäperjantain päiväjumalanpalvelukseen läheiseen Tholarian kirkkoon.

HolyFriday_IMG_5520

HolyFriday_IMG_5530

Tässä palveluksessa Kristus otetaan ristiltä ja asetetaan arkkuun. En ole itse uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, mutta kirkolliset perinteet kiinnostavat minua ja kreikkalainen pääsiäinen on juhla, joka todellakin kannattaa kokea jos vain sattuu maahan pääsiäisen aikaan. Suomessa ehkä uuden vuoden vastaanoton juhlallisuudet ilotulituksineen tulevat lähelle Kreikan pääsiäisyön mahtipontista juhlintaa, mutta oikeastaan edes joulu ei ole meillä yhtä suuri ja tärkeä juhla kuin pääsiäinen täällä.

Kiirastorstain ja pitkäperjantain perinteet ovat nekin tunnelmaltaan todella vaikuttavia.

Eri saarilla, kylissä ja kaupungeissa on osin omia perinteitään. Amorgoksella pitkäperjantaihin kuuluu hiljattain poismenneiden läheisten kunnioittaminen "leipäseremonialla", johon pääsin osalliseksi eilen Tholariassa. Valitettavasti onnistuin myös mokaamaan, mutta toivottavasti asia kuitattiin "tollo turisti" -leimalla. Noloa joka tapauksessa.

HolyFriday_IMG_5537

Jo kirkossa olin pannut merkille suuret, koristellut leipäkorit. En tiennyt mihin ne liittyivät, kukaan ei ollut kertonut minulle.

Palveluksen jälkeen kaikki kokoontuivat kirkon pihalle jonne leipäkorit myös tuotiin juhlallisesti. Ihmiset alkoivat jonottaa leipää, ja osa koreista kiersi myös ympäri pihaa. Tietämättä lainkaan mihin seremonia liittyi, pidin tietysti kohteliaana ottaa vain yhden leivän. Kun minulle tarjottiin seuraavaa, kieltäydyin kohteliaasti ja osoitin jo kädessäni olevaa leipää.

HolyFriday_IMG_5549

Siinä seremoniaa seuratessani huomasin, että ihmiset jonottivat koreille yhä uudestaan ja uudestaan ja osa kahmi syliinsä leipää niin paljon kuin mahtui. Joillain ihmisillä oli mukanaan jopa pussit joihin he sulloivat leipää.

Myöhemmin sain kuulla hotellin omistajan ystävältä, että leivät on leivottu hiljattain poismenneiden läheisten muistoksi, ja kaikki leipäkorit ovat eri perheiden leipomia. Leivällä kunnioitetaan vainajan muistoa, ja leipää kuuluu ottaa niin paljon ja niin monesta korista kuin vain pystyy. Leivästä kieltäytyminen on käytännössä yhtä kuin kieltäytyisit kunnioittamasta poismennyttä henkilöä ja loukkaus leivän leiponutta perhettä kohtaan.

Apua..! Vähänkö tuntui kamalalta kun kuulin tämän :( No, seurueeni olisi tietysti voinut kertoa minulle perinteestä matkalla kirkkoon, enhän voinut tietää.

HolyFriday_IMG_5569

HolyFriday_IMG_5614

Hotellin kattoterassi - päivällä ja illalla <3

Päiväjumalanpalveluksesta tultua kuvasin parvekkeella matkakosmetiikkani.

Monia - jopa itseäni :) kiinnostaa, millaisella kosmetiikkasetillä lähden tällaisille pidemmille matkoille. Siksi matkakosmetiikkakatsauksesta on tullut blogin vakkarimatskua. Minusta on aina takautuvasti hauska lukea mitä purkkeja minulla on ollut milläkin reissulla mukana.

Matkustan lähes poikkeuksetta käsimatkatavaroilla, joten nestemäisen kosmetiikan on mahduttava litran pussiin. Isommat ja enemmän kuluvat tuotteet kuten kroppa-aurinkovoiteet, suihkugeelit ja vartalovoiteet ostan paikan päältä.

Matkakosmetiikka_kevat2018_IMG_5575

Ihonhoito. Kuvasta jäi uupumaan silmämeikinpoistoaine joka kulkee aina pienessä Cliniquen Take The Day Off -pullossa.

Pienessä Clarins-pullossa on tällä kertaa Estelle & Thildin misellivettä. Sillä puhdistan kasvot aamuisin.

Essence Almond Milk Scent -käsivoiteen sain joululahjaksi ystävältäni ja se sujahti kokonsa puolesta loistavasti mukaan matkasettiin.

Pienessä läpinäkyvässä purkissa on pihkavoidetta. <3

Matkakosmetiikka_kevat2018_IMG_5579

Syksyn USAn matkalta ostamani Pacifica Sea Foam Face Wash huolehtii kasvojen iltapuhdistuksesta. Tämä sulfaatiton putsari vaahtoaa leppoisasti ja jättää ihon mielettömän hyvän tuntuiseksi, ja tuoksuu kookos-vaniljakreemiltä..! Tätä voisi joskus ostaa täysikokoisen kappaleen. Öljyputsari ei mahtunut tällä kertaa mukaan joten ostin ykkösvaiheen putsariksi Ateenasta meikinpuhdistuspyyhkeet.

Pixin Glow Tonic AHA-hoitovesi (5% AHA) toimii kevyenä happokuorintana matkan aikana.

Kasvojen kosteutukseen mukana on Ekopharman Tyrni-seerumi (ihan hyvä mutta ei niin ihana kuin Tyrni-silmänympärysvoide) sekä Lidlin mahtava Q10-silmänympärysvoide jota käytän koko kasvoilla. Tämä on kyllä niin paras tuote hinta-laadultaan. Koska hinta on niin halpa näitähän voisi ostaa pelkästään matkakäyttöön kasvovoiteeksi. :)

Aurinkosuojasta huolehtivat Dermosilin Summer Dream Primer SK 20 (esitelty täällä, oletettavasti tuote palaa jälleen tänä vuonna uudessa kuosissa) ja itsestäänselvä aurinkokaveri Cliniquen Even Better Dark Spot Defense SK 50. Dermosil on tosi hyvä mutta mieluiten olisin ottanut suosikkini Aloedermalin - mutta se peijainen unohtui Ahvenanmaalle Sveitsin reissun jäljiltä.

Matkakosmetiikka_kevat2018_IMG_5587

Lisäksi litran pussiin sujahti läjä shampoo-, vartalovoide - ja muita näytteitä.

Hiusvärin sekoitin "hätäpäissäni" kolmesta eri väristä kun en löytänyt kaupoista Biozellin Color Mask INK -värejä. (Mitähän niille on tapahtunut..? Ei ollut Sokoksella, Prismassa tai Cittarissakaan.) Muuten olisin ilman muuta ottanut mukaan taas Color Mask INK Mystic Violet -värin jota minulla oli viimekin kevään matkalla. Superpigmenttisyydessään se on ihan täydellinen matkahiusväri - vain teelusikallinen riittää sekoitettuna hoitoaineeseen.

Matkakosmetiikka_kevat2018_IMG_5573

Tämän porukan ostin Ateenasta. Koska tuotteet tulevat lyhyeen väliaikaiskäyttöön, etsin aina halvimmat mahdolliset (samalla tietysti inci-listat silmäillen, en minä mitä tahansa kuraa osta ;)). Ateenaan on viime vuosina ilmestynyt monia "euron halpiskosmetiikkakauppoja" joista löytää paljon kosmetiikkaa hintaluokassa 1-5 euroa, täydellinen paikka napata mukaansa jotain matkakäyttöön.

Delia Cosmeticsin kasvovesi maksoi 2,50€ ja haisee aika pahalle, mutta sisältö on oikein pätevä kosteuttamaan ja rauhoittamaan ihoa: glyserolia, aloemehua, betaiinia, allantoiinia ja lakritsiuutetta. Myös meikinpuhdistusliinat ostin incin perusteella: L'Orealin kuivan ja herkän ihon liinat eivät 2€ hinnallaan olleet halvimmat, mutta euron maksavien ainesosat eivät olleet sitä mitä hain. Lorkun liinoissa on yllättäen paljon kasviöljyjä ja -uutteita.

Lin Exancen arganöljypitoinen latvaseerumi silottaa hattaraiset latvat ja hiuskiinne laittaa lentävät haituvat kuriin. Viime kevään reissulla jätin latvaseerumin kotiin ja kaduin.

Garnierin Ambre Solaire SK 10 riittänee näin huhtikuun UV-indeksitasolla suojaamaan vartalon ihon. Ensimmäisinä päivinä tosin leivoin hipiälle SK50-näytteitä koska talvi-Suomesta saapuva vartaloni iho ei ole nähnyt aurinkoa puoleen vuoteen ^_^  Ekat aurinkopäivät ovat iholle aina shokki.

*

Kosmetiikan kuvattuani tapasin ystäväni Melinan joka myös työskentelee hotellilla. Rentoilimme terassilla ja jutustelimme matkoista, Melinalla poreilee minun tavoin ainainen matkakuume suonissa ja hän on jatkuvasti suunnittelemassa uusia reissuja. Tammikuussa neitokainen oli käynyt Pohjois-Norjassa uimassa orca-valaiden kanssa..! :)

Kävelimme alas kylään ja hakeuduin tuttuun Katinas-tavernaan syömään. Olin korvannut kunnon lounaan pelkällä jogurtilla ja nyt oli nälkä!

HolyFriday_IMG_1673

"Tutun näköistä mättöä", kuului miehen vastaus kun lähetin hänelle tämän kuvan illallisestani. :)

Tuttuapa hyvinkin, nämä kreikkalaiskeittiön klassiset pöperöt kuuluvat lempiruokiini. Kreikassahan on ihan mahtavaa kun voi syödä pääruoaksi pelkkiä lisukkeita!

Lautasilla hortaa eli höyrytettyjä vihreitä villivihanneksia (lähin vastine näille Suomessa on pinaatti), marinoituja punajuuria ja punajuurenlehtiä seuranaan skordaliaa eli tiheää valkosipuliperunamuusia (käytetään yleisesti dippinä) sekä paistettuja sieniä ja fetajuustoa persiljalla höystettynä. Melkein pelkkiä vihanneksia ja kyllä nälkä lähti :)

Jos kreikkalainen ruoka kiinnostaa enemmänkin, lue kattava postaukseni The Good Stuff - kreikkalainen keittiö.

HolyFriday_IMG_5602

Ruoan jälkeen tein pienen kävelyn satamassa ja Mat haki minut autolla hotellille.

Lähdimme Tholariaan seuraamaan "Epitaphia", Pitkäperjantain kauneinta seremoniaa jossa jumalanpalveluksen jälkeen Kristusta kannetaan arkussaan ympäri kylää.

HolyFriday_IMG_5634

Koin seremonian viime vuonna Paroksella Marpissan kylässä, ja Tholarian seremonia oli ehkä vieläkin vaikuttavampi. Kokemus oli yksi kauneimpia mitä olen koskaan Kreikassa kokenut. Koko kylän valot sammutetaan ja arkkua kantavan kulkueen tie valaistaan soihduin ja kynttilöin. Tunnelma on niin herkkä ja upea että sitä on vaikea kuvailla.

Kylän ulkopuolella kulkueen päätepisteessä, pimeyden keskellä, roihusi tulen muodostama kirjoitus. I zoi en tafo. Elämää haudassa.

Taianomainen näky.

Kävelimme Mat'in kanssa kulkueen viimeisinä ja jäimme välillä vain seisomaan hiljaisuuteen, kuunnellen kirkon kelloja ja katsellen tulta.
[vimeo 263627040 w=640 h=360]

[vimeo 263634638 w=640 h=360]

 

"We are so lucky", Mat sanoi.

Siltä minustakin tuntuu. Aika usein <3

26 kommenttia
05.04.2018

"Mä tuun kylmästä lämpimään"...

Hyvät huomenet kaikille aurinkoiselta Amorgokselta. :)

Amorgos_aamu_050418_IMG_1478

Kirjoitin tämän jo Instaan ja kirjoitan sen uudelleen: tätä aamiaista näillä raameilla olen odottanut 12 kuukautta. Nyt olen täällä jälleen. Upea Egiali Amorgoksen saarella.

Olen käynyt 45 Kreikan saarella ja tämä on yksi niistä paikoista joissa on sitä jotain ihan extraa kaiken muun perinteisen saari-estetiikan päälle. Mieletön.

Lue Egialista ja Amorgoksen saaresta lisää näistä postauksistani:

Viisi tähteä ja violetti yllätys

Minä ja joogit

Elysia - osa 2 (paljon kuvia niin Egialista kuin ympäröivistä kuvankauniista kylistä ja nähtävyyksistä)

Amorgos - The Big Blue

Vaelluksella saaren yli

Amorgos, ystävien saari

Amorgos_aamu050418_IMG_1487

Saavuin Kreikkaan toissa päivänä ja sää on ollut mitä parhain.

Vietän pääsiäistä (Kreikan pääsiäinen on vasta nyt) Amorgoksella ja pyhiksi on harmi kyllä luvattu vähän sadettakin, mutta ainakin nämä ensimmäiset päivät saan nauttia lähellä 30 hipovista asteista ja kirkkaasta auringonpaisteesta.

Blogi päivittyy huhtikuun ajan Kreikasta käsin ja luvassa on varmasti taas sannimaisia Kreikka-tarinoita kauneusaiheisten juttujen lomassa. :)

Uuden, rennomman bloggaustahtini mukaisesti blogi ei päivity yhtä tiheästi kuin aiemmilla matkoillani, mutta saariseikkailujani voi seurata myös Instagramissa jonne laitan tunnelmia päivittäin.

Karkkis_insta

Olen todennut Instagramin sopivan minulle some-ympäristöistä ehkä parhaiten, sillä en ole koukuttunut sen selailuun eikä se ylikuormita <3 Päivitys vie vain minuutin ja saan "ahh, tämä täytyy jakaa!" -hetken ulos itsestäni :)

Pidemmät tarinoinnit vinkkeineen ja kokemuksineen päätyvät tetenkin blogiin.

Katsotaan mille uusille saarille tällä reissulla päädyn... Alkaa muuten tehdä jo vähän tiukkaa suunnitella uusia saaria kattavia reittejä kun olen käynyt niin monilla saarilla...! :) Esimerkiksi Kykladien asutuista saarista käymättä ovat enää Sikinos, Kimolos, Iraklia, Kithnos ja Schinoussa - kaikki sellaisia, joilla on tähän aikaan vuodesta hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja suuri osa palveluista kiinni. Niillä on siis mielekkäämpää käydä vilkkaammalla sesongilla. Koillis-Egean saaria puuttuu listaltani vielä monia, mutta sinne päin taas on niin harvat lauttayhteydet että logistiikka menee haastavaksi eikä spontaani hyppely ole mahdollista. Katsellaan mihin päädyn. Tällä kertaa ainakin yritän olla pysähtymättä Paroksella tai Santorinilla...! :D ^_^

*

Pääsiäisen kynsilakka-arvonnassa onni suosi nimimerkki Maire-tätiä, onneksi olkoon :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

Minä lähden tästä patikoimaan Tholarian kylään. Mukavaa päivää kaikille :)

25 kommenttia
03.04.2018

Iho esiin talven jäljiltä: Juice Beauty -kuorinnat

Kaupallinen yhteistyö: Naturelle. * Sis. mainoslinkkejä

Muistatteko, kun viime lokakuussa kirjoitin jutun siitä, miksi luonnonkosmetiikassa ei juurikaan näe AHA- tai BHA-happopohjaisia kuorivia tuotteita? Niitä on, mutta erittäin vähän.

Tuon lokakuisen jutun yhteydessä minulle vinkattiin amerikkalaisesta Juice Beauty -sarjasta, jonka tunnetuimpiin tuotteisiin kuuluu Green Apple Peel Full Strength -AHA-happokuorinta. Nyt olen päässyt yhteistyössä Naturellen kanssa tutustumaan Green Apple -kuorintaan, ja muutamaan muuhunkin Juice Beautyn kuorintatuotteeseen.

JuiceBeauty_IMG_6364

Naturelle  on korkealaatuiseen ja sanalla sanoen vähän luksuksempaan luonnonkosmetiikkaan erikoistunut verkkokauppa, sieltä tilasin viime kesänä kalleimman koskaan ostamani kosmetiikkatuotteen; Vintner's Daughter -öljyseerumin. Juice Beautyt eivät ole halpoja nekään, mutta eivät lähellekään VD'n hinnoissa. Naturelle myös tarjoaa yhteistyön myötä 15% alennuksen kaikista Juice Beautyn tuotteista * koodilla KARKKIPAIVA, joten nyt on tilaisuus tutustua tähän maineikkaaseen sarjaan normihintoja edullisemmin.

Sain testiin kolme eri vahvuista ja eri teknologiaan perustuvaa kasvokuorintaa: vahvin on hedelmähappoihin pohjautuva Green Apple Peel, miedoin entsyymeihin perustuva Exfoliating Peel Spray ja teholtaan näiden väliin jää rakeisiin pohjautuva Resurfacing Micro-Exfoliant.

Aloitetaan suosikistani.

JuiceBeauty_IMG_6384

Silottavin:

Stem Cellular Resurfacing Micro-Exfoliant

62 € / 88 ml - tarjoushinta 52,70 €

Olen viimeisen vuoden aikana siirtynyt lähes kokonaan happo- ja entsyymikuorintojen puolelle, koska koen, että ne ovat samalla hellävaraisempia että tehokkaampia kuin mekaaniset kuorinnat. Juice Beautyn rakeellinen Micro-Exfoliant-ihanuus kuitenkin muistutti minua siitä, millaisen ihon raekuorinta parhaimmillaan voi jättää. Pakko sanoa, että tämä oli testituotteista suosikkini, vaikka olin ihan varma että lemppari olisi ilman muuta omenainen AHA-happokuorinta.

Kiinteyttävään Stem Cellular -tuotelinjaan kuuluva Resurfacing Micro-Exfoliant on hoitolatason mikrokuorinta, joka jättää ihon niin sileäksi ja pehmeäksi että pinta tuntuu kuin uudelta. Tuote on valmistettu sertifioiduista luomulaatuisista ainesosista ja kuorivina aineina voiteessa on erittäin hienojakoista viinirypäleen- ja jojobansiemenjauhetta sekä kaoliinia. Nimensä Stem Cellular mukaisesti tuotteessa on myös hedelmien kantasoluja.

Kasvot_maaliskuu2018_IMG_6573

Micro-Exfoliant levitetään kostealle iholle sormenpäillä kevyin, pyörivin liikkein. Voide kihelmöi iholla aavistuksen. Voiteen voi huuhtoa iholta heti, mutta minä olen antanut sen vaikuttaa iholla hetken jotta voidepohjan hoitavat ainesosat ehtivät hieman vaikuttaa ja imeytyä.

Iho jää niin sileäksi että sitä tekee vain mieli silittää. Kaksi muuta testituotetta eivät jättäneet ihan yhtä hiotun sileää ihoa, mutta toisaalta juuri rakeet saavatkin aikaan tämän korostuneen hiotun efektin. Mikrokuorinta ei sovi herkälle iholle. Minun ihoni on tottunut voimakkaisiinkin kuorintoihin eikä reagoi Micro-Exfoliantiin punoituksella tai muullakaan ärtymyksellä.

Micro-Exfoliant sopii: samean, karhean, velton ja ikääntyneen ihon hoitoon. Sinulle, joka pidät välittömistä tuloksista ja raetyyppisestä kuorinnasta.

Käyttösuositus: 2-3 kertaa viikossa. Itse sanoisin, että kerta viikossa tai kahdessakin riittää normaalille iholle. Ylikuorintaa kannattaa välttää, vaikka siihen voi tulla houkutus :)

Micro-Exfoliantin löydät täältä. *

JuiceBeauty_IMG_6370

Kokonaisvaltaisimmin hoitava:

Green Apple Peel Full Strength

57€ / 60 ml - tarjoushinta 48,45€

Kulttimaineessa oleva luonnonkosmetiikan AHA-happokuorinta, Juice Beauty -kuorintojen bestseller. Omenakuorinta kirkastaa ihoa, kiinteyttää, vähentää juonteita ja häivyttää pigmenttiläiskiä. Tuote on erityisen tehokas tasoittamaan pigmenttimuutoksista johtuvaa epätasaista ihon väriä.

AHA-happoja on mukana kolmea; maito-, glykoli- ja sitruunahappoa, yhteispitoisuudeltaan 13-15%. Tuote sisältää myös BHA-happoa pajunkuoriuutteen muodossa. Tämä muoto BHA-haposta ei ole yhtä tehokas kuin salisyylihappo, mutta sillä on BHA-hapon ominaisuuksia.

Vakuuttavasta incistä löytyy myös A-, C- ja E-vitamiineja.

Green Apple Peeliä käytetään naamion tavoin, ja sen annetaan vaikuttaa kasvoilla maksimissaan 10 minuuttia. Tuotetta ei suositella herkälle iholle ja rosacea-iholle. Tuote on koostumukseltaan - ja tuoksultaan - kuin lasten hedelmäsosetta! ^_^ Mieleen tulee ihan Piltti, melkein tekisi mieli maistaa :)

JuiceBeauty_IMG_6523

Iholla voi esiintyä pistelyä ja punoitusta kuorinnan vaikuttaessa, tämä on tavallista vahvojen hedelmähappokuorintojen yhteydessä. Vaikutusajan jälkeen naamio huuhdotaan iholta lämpimällä (tai haalealla) vedellä ja halutessaan voi vielä pyyhkiä pehmeällä kasvopyyhkeellä.

Minun ihollani tuntui kihelmöintiä ja iho punoitti jonkin verran naamion jälkeen, mutta efekti ei ollut voimakkuudessaan lähelläkään Supermood-AHA-kuorinnan aikaansaamaa paloauto-vaikutusta. Juice Beautyn kuorinta tuntuu miellyttävämmältä ja hellävaraisemmalta.

Iho on välittömästi kuorinnan jälkeen sileä ja heleä, ja sen jälkeen levitetyt hoitotuotteet imeytyvät paremmin. AHA-happojen syvemmät vaikutukset kuten liikapigmentaation haaleneminen ja juonteiden pehmittyminen tulevat esiin pidempiaikaisella käytöllä.

Iho_kevat2018_IMG_6596

Green Apple Peel sopii: kun haet kokonaisvaltaisesti ikääntymisen merkkejä hoitavaa ja välittömästi ihoa kaunistavaa tuotetta. Ihollasi näkyy aurinkovaurioita kuten pigmenttiläiskiä ja juonteita - myös nuorella iholla voi näkyä suuren aurinkoaltistuksen aikaansaamia juonteita.

Käyttösuositus: 1-2 kertaa viikossa. Muista suojata iho UV-säteilyltä suojaavalla voiteella käytön jälkeen.

Kuorinnasta on myös Sensitive-versio jossa on pienempi pitoisuus (8-10%) hedelmähappoja eikä lainkaan BHA-happoa. Nimestään huolimatta sekään ei sovi oikein herkälle iholle.

Löydät Green Apple Full Strength -kuorinnan täältä. * Sensitive-versio (hieman edullisempi, 50€, Karkkipäivä-koodilla 42,50€), löytyy täältä. *

JuiceBeauty_IMG_6381

Jännin:

Stem Cellular Exfoliating Peel Spray

60€ / 50 ml - tarjoushinta 51€

Tämä suihkemuotoinen kuorinta on kolmikon hellävaraisin. Sen teknologia perustuu entsyymeihin, jotka hydroksihappojen tavoin kuorivat ihoa kemiallisesti mutta ovat happoja hellävaraisempia.

Ja siis - tämä tuote on aika jännä...! Testaan vuosittain kymmeniä ja kymmeniä kauneustuotteita, ja olen erityisen tohkeissani kun kohtaan tuotteen, jollaiseen en ole ennen törmännyt. Juice Beautyn Peel Spray on kehitetty erityisesti heille, jotka haluavat aivan välittömiä tuloksia, ja vaikka kaksi muutakin testituotetta sellaisia antavat, Peel Spray tekee jotain vielä konkreettisempaa: suihkeen vaikutuksesta kuollut ihosolukko kirjaimellisesti rullaantuu muruiksi silmiesi edessä. Tämä kuulostaa tietysti hyvinkin voimakkaalta vaikutukselta, mutta on iholle silti hellävaraisempi kuin esimerkiksi hedelmähapot. Suihke ei kihelmöi iholla lainkaan eikä aiheuta punoitusta.

JuiceBeautyPeelSpray

Suihke neuvotaan suihkuttamaan suoraan kasvoille, silmät suojaten, mutta suihkemekanismi on aika voimakas ja itselläni tuotetta kuitenkin päätyy helposti myös silmiin. Luinkin Peel Sprayn käyttäjien kokemuksista hyvän vinkin levittää suihke kasvoille kämmenten kautta; siis pari suihkausta kämmeniin ja siitä neste hierotaan kasvoille. Vaikutus on välitön ja nesteen annetaan vaikuttaa vain muutamia sekunteja. Tuotetta pyöritellään kasvoilla kevyesti, jolloin kuollut ihosolukko irtoaa. Neste huuhdotaan iholta vedellä ja apuna voi käyttää bambu- tai musliiniliinaa. Peel Sprayn neste saattaa takertua hienoihin ihokarvoihin (luin samankaltaisia kokemuksia myös joiltain muilta käyttäjiltä), ja itse tarvitsen musliiniliinaa että saan kaiken poistettua.

Minun ihollani Peel Sprayn ulkoinen vaikutus on odotetunlainen eikä poikkea muista laadukkaista kuorinnoista; iho on käsittelyn jäljiltä kuulas, sileä ja kirkas. Juice Beautyn sivulta sain kuitenkin lukea ihan mieletöntä hehkutusta, moni kokee Peel Sprayn olevan ylivertainen ja antavan kirkastavamman tuloksen kuin mikään muu kuorinta.

Tuoksu on kirpsakan raikas, se tuo mieleen sitruunapitoiset c-vitamiinijuomat. Tuotteessa onkin myös puhdasta C-vitamiinia (askorbiinihappoa) buustaamassa kirkastavaa vaikutusta. Ja onhan tässä myös lakrtsiuutetta, hedelmien kantasoluja ja tehokkaita antioksidantteja kuten resveratrolia.

Exfoliating Peel Spray sopii: kun pidät entsymaattisista kuorinnosta ja saat kicksejä välittömistä, silmin havaittavista vaikutuksista. Kun rae- ja happokuorinnat ovat ihollesi liian voimakkaita.

 

Löydät Stem Cellular -kuorintasuihkeen täältä *.

*

Koodilla KARKKIPAVA saa 15% alennuksen kaikista Juice Beautyn tuotteista * Naturelle.fi'n verkkokaupassa 1.5. saakka.

 

Vinkkinä Juice Beautyn matkapakkaukset, joita on kolmea erilaista (ikääntyneelle, akneiholle ja ryppyihin). Age Defy Solutions -pakkaus * on hyvä tärppi Green Apple -kuorinnasta kiinnostuneille; pakkaus sisältää sisältää viisi matkakokoista tuotetta sisältäen Full Strength -kuorinnan (15 ml). Hinta alennuksen kera 41,65€

35 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (79)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat