Spontaanius ja fiiliksen mukaan meneminen ovat avainsanoja minun Kreikan reissuillani.

Ateenassa olin suunnitellut suuntaavani pääsiäisviikonlopun jälkeen mantereelle ja tutustuvani Peloponnesoksen kyliin kuten Monemvasiaan, välillä leikittelin myös ajatuksella Sifnoksesta ja Miloksesta, Amorgoksella minusta tuntui että taidan palata pääsiäisen jälkeen sinne, mutta nyt olenkin Patmoksella.

Katsellessani Parokselta lähtevien laivojen kohteita, silmäni osuivat tiistain kohdalla Patmokseen. Ai, sinnekin pääsee täältä suoraan vaihtamatta toisella saarella. Patmos... Ilmestyskirjan näkyjen tapahtumapaikkana tunnettu saari, jolla kävin vuoden 2012 reissullani. Se jäi mieleen erityisen rauhoittavana ja eleganttina paikkana. Ja minusta tuntui: menenkin Patmokselle. Olisi kiva käydä siellä taas.

Täällä minä nyt olen. Saavuin viime yönä kello 00.05.

Kuvia viiden vuoden takaa.

Olen usein maininnut Kreikka-jutuissani ja paikallisten kielitaidosta kyselijöille, että lähes kaikkialla Kreikassa puhutaan ja ymmärretään englantia, vähintään matkailupalveluihin liittyvissä ympäristöissä kuten majoituspaikat, lipputoimistot, laivat ja ravintolat. Minulla ei käytännössä ole koskaan mitään kommunikaatio-ongelmia missään. Olen osunut Kreikan reissuillani tasan kerran majapaikkaan, jonka omistaja ei puhunut mitään ulkomaista kieltä ( - ja saattoi vain ihmetellä, miten hän bisnestään hoiti...)

Nyt olen toisessa sellaisessa paikassa. Se on niin harvinaista, että tekee ihan mieli kommentoida sitä. Tällaisia tilanteita varten toivon, että tulevaisuudessa osaan joskus kreikkaa. On tosi outoa, kun ei saa itseään ymmärretyksi. Huoneessani piti olla Booking.comin tietojen mukaan keittonurkkaus, mutta siellä ei ole sellaista eikä vanhempi omistajapariskunta tajua ollenkaan, kun yritän kysellä keittiön tai edes vedenkeittimen perään. Kun sanoin "water boiler", isäntä toi minulle pullon vettä. Omistajat myös vaikuttavat sille, etteivät välttämättä tällä hetkellä ole erityisen kiinnostuneitakaan vieraista tai palvelusta. On huhtikuu. Olen varmaankin ainoa vieras talossa.

Minulle näytettiin aamiaishuone josta saisin kuulema kahvia. "Breakfast, breakfast", isäntä sanoi. Aamiaista puolestaan ei oltu mainittu Bookingin tiedoissa.

Kun tassuttelin seitsemän jälkeen alakertaan hakemaan kahvia (herään aina kuuden jälkeen ja keitän kahvia seitsemän maissa), talossa vallitsi syvä hiljaisuus. Hetken kuluttua hyvin unisen näköinen emäntä ilmestyi aulaan ja toi minulle kuumaa vettä, yhden kananmunan ja jogurtin (!). Hän ei hymyillyt.

Taidan vaihtaa toiseen majapaikkaan. Vaikka saisinkin kuumaa vettä aamuisin kahvia varten, olen budjettimatkailijana riippuvainen omasta keittiöstä ja kokkausmahdollisuuksista.

*

Vanhoja Patmoksen kuvia katsellessa tekee mieli heittää kommentti ihan off topic -aiheesta. Nimittäin kameroista. Herranjestas miten hirveän värisiä suurin osa tuolla matkalla ottamistani kuvista on.

Minulla oli syksyn 2012 reissussa mukana Canonilta lainaan saamani Powershot G12, ja hyödynsin ahkerasti sen "Voimakkaat värit" - ja etenkin miniatyyriefekti-filtteriä. Kyseinen miniatyyrifiltteri onnistui kirvoittamaan lukijoilta kielteistä palautetta siihen malliin (joku kuvaili saavansa kuvista jopa huimausoireita...), että lopulta kirjoitin kokonaisen selittelypostauksen sille, miksi välttämättä halusin käyttää kyseistä, reunoja voimakkaasti blurraava asetusta... :D Lueskelin noita viiden vuoden takaisia juttuja ja naureskelin muistoille... Muistaako joku muukin..? Yllä oleva kissakuva on otettu tuolla miniatyyrimoodilla.

Kritisoijat olivat oikeassa - nyt jälkiviisaana voi todeta, että kuvat ovat aika karmeita :D

Miniatyyrifiltterin blurriefekti oli aivan liian voimakas, mutta värien puolesta "Voimakkaat värit" -filtteri oli vielä pahempi. Katselin kuva-arkistostani Patmoksen kauniita maisemia joista yli puolet olin ikuistanut tällä hirvittävällä filtterillä, tyytymättömänä normaalin, filtterittömän kuvan harmauteen. Ai kamala miten rumat värit. Kyllä harmittaa.

Esimerkki Patmokselta Powershot G12:

Voi vain todeta, että Canon on onneksi kehittynyt ja Powershotin värimaailma on nykyään ihan toinen.

Ostin hiljattain Powershot G5X:n reissukameraksi (väsyttyäni raahaamaan 6D:tä ja linssejä), ja värit niin normaali- kuin filtterikuvissa ovat erittäin kauniit. Kaikki tämän kevään  reissukuvat on otettu G5X:llä (tai iPhonella).

Olen iloinen, että saan nyt tilaisuuden kuvata Patmosta uudelleen ja tallentaa saaren kauneuden laadukkaampiin kuviin. :) (Tämä ei muuten ole mikään sponsored by Canon -mainos... Olen kuvannut koko ikäni Canonilla ja ei haittaisi vaikka sponssaisivatkin minua... :p)

Näiden sanojen saattelemana lähdenkin ulos ja freesaamaan muistojani kylän keskustasta. Ohjelmassa tänään myös kävely ylös Choraan ja  Pyhän Johanneksen luostarille joka on muuten kaunein ja tunnelmallisin luostari jossa olen koskaan käynyt. Odotan ilolla jälleennäkemistämme :)

*

P.S. Sinä lukija, tiedät kuka olet, joka laitoit minulle lauantaina sähköpostia muuan mieltäsi painavasta asiasta, toivottavasti sait vastaukseni..? Joskus, tai aika useinkin, Karkkipäivän sähköpostiosoitteesta lähetetyt meilit menevät vastaanottajan roskapostiin. En saanut sinulta enää vastausta ja halusin varmistaa, että kuitenkin sait viestini. <3

Hauskaa - korealainen kosmetiikka yllätti minut nyt Kreikassakin..! ^_^

Huulimeikkejä rakastava ystäväni Marianna jakaa aina innoissaan viimeisimmät löytönsä kanssani, ja viikonloppuna hän esitteli minulle varmaan erikoisimman huulikiillon jollaiseen olen törmännyt. Jälleen voi vain todeta, että Koreassa on varmasti keksitty - ja hyödynnetty - kaikki mahdolliset tavat käyttää kaikkia mahdollisia kosmetiikkatuotteita

Romantic Bear. Onpa tuotteella vielä ihan älyvapaa nimikin..!

Marianna kertoi, että maan taloudellinen tilanne ja nuorten heikko rahatilanne on viime aikoina aikaansaanut korealaisen kosmetiikan suosion nousun myös Kreikassa. Korealainen kosmetiikka on postikuluineenkin halvempaa kuin suurin osa edullisimmista markettimeikkisarjoista täällä, esimerkiksi L'Oreal Parisin ja Maybellinen tuotteet ovat Kreikassa kalliimpia kuin Suomessa.

Marianna oli tilannut "romanttisen karhun" eBaysta silkasta uteliaisuudesta luettuaan siitä jostain kreikkalaisesta blogista. Se maksoi alle viisi euroa.

Karhukiilto tuoksuu ihan lapsuuden Hubba-Bubballe. :)

Sain demonstraation Karhun käytöstä laivamatkalla Antiparokselle.

Kyseessä on peel off -kestohuulikiilto tai "lip stain", miten tuo nyt suomennetaankaan.

Romantic Bear on koostumukseltaan paksua, kiiltävää ja erittäin tahmeaa. Sitä levitetään huulille paksu kerros ja levityksessä pitää olla nopea, sillä kiilto alkaa jäykistymään heti kosketuksissa ilman kanssa.

Vinyylimäisen kerroksen annetaan kuivua huulilla 5-10 minuuttia. Se kihelmöi kevyesti.

Kun myöhemmin kokeilin kiiltoa itse...

...en voinut käsittää, miten Marianna onnistui levittämään superpigmenttisen tahman niin siististi tahraamatta hampaitaan. Minulla oli koko suu täynnä karkilta maistuvaa nallea. Vaatii harjoitusta, mitä ilmeisimmin :)

(...epäimartelevimpia kuvia minusta blogissa...? ^_^ :D)

Kun huulikiilto on kuivunut, se irrotetaan huulilta vetämällä kalvo peel off -naamion tyyliin.

Jos kiiltoa on levittänyt tarpeeksi paksun kerroksen, sen pitäisi lähteä helposti yhtenä riekaleena.

Kas näin.

Huulilta pyyhitään vielä ylimääräiset pigmentit ja mahdolliset riekaleet ja päälle voi levittää halutessaan huulirasvaa tai läpinäkyvää huulikiiltoa.

Tuloksena luonnollinen, punertava sävy joka kestää huulilla monta tuntia.

Tai ainakin toisilla tulos on tällainen.

Testatessani huulikiiltoa itse ajattelin, että tulos on minun kalpeilla huulillani varmasti överi.

(...kuvassa aamunaama + "vastaheränneet" kulmakarvat... antakaa anteeksi ^_^)

Mömmön levitys oli hankalaa ja kuten todettua, sitä levisi myös kaikkialle suuhun. Pelkäsin, että huultenympärykseni ja hampaanikin tahriintuvat, ei "romanttisia" hampaita kiitos...!

Mutta...

...tulos olikin ihan mitäänsanomaton.

Punaista väriä sai harjailla ja purskutella suusta pitkään ja hinkata riekaleita huulilta, mutta sävy ei ollut imeytynyt huuliini juuri lainkaan. (Eikä se onneksi tahrinut hampaita.)

Hmm. Pigmentit vaikuttavat siis eri tavalla eri ihmisten huulilla. Ehkä laitoin kiiltoa liian ohuen kerroksen, tai ehkä minun huuleni olisivat vaatineet pidemmän vaikutusajan..? (...sitä ei olisi kyllä kestänyt, minua rehellisesti ällötti nieleskellä karhukiiltoa....)

No, hauska tätä oli silti kokeilla :) Ylipäänsä oli hauska "välikohtaus" saada yhtäkkiä eteensä korealainen huulikiilto kesken Kreikan matkan, juuri kun ihan hiljattain olin blogissa kertonut kuinka vähän olen perillä korealaisesta kosmetiikasta.

:)

Välimeren lämmöstä ajatukset hetkeksi pohjoiseen: muistuttelen tulevasta lukijamatkasta Tukholmaan, jonne olisimme pyrähtämässä kutakuinkin kuukauden päästä eli 20. toukokuuta. :)

Matkan pituus on lauantai-illasta maanantaiaamuun 20.-22.5.

Vielä on kuun loppuun asti aikaa ilmoittautua.

Matkalla tarjolla kosmetiikkafriikahtelua ihanien ostoskohteiden, samanhenkisen seuran ja kahden kauneusblogiemännän kanssa.

Matkalla on mukana minun lisäkseni Ostolakossa-blogin Virve, joka vie halukkaat Tukholmassa kierrokselle kiinnostavimpiin kosmetiikkaliikkeisiin. Jos kellään on enää tilaa ostoksille Täby-Centrumin Sephora-pysäkin jälkeen ^_^

Matkan hinta alkaen 83€, tarkemmat tiedot Pohjolan Matkan sivuilta. Risteily tehdään Silja Serenade-laivalla.

Illallisesta - yksi mukaan tuleva porukka ilmoitteli jo minulle, että ovat tekemässä varausta lauantai-illalle Serenaden italialaiseen Tavolata-ravintolaan ja kyselivät, onko muita halukkaita liittymässä seuraan.

Buffetin 2. kattaus oli kuulema jo täynnä, ja ensimmäiseen kattaukseen emme ehdi kun meillä on samaan aikaan tervetulotilaisuus. Itse liityn Tavolata-porukkaan ja kaikki muutkin ovat tervetulleita, ravintola on kuulema sen mallinen että sinne saa helposti isommankin porukan lähekkäin.

Laittakaa minulle viestiä sähköpostitse (karkkipaiva (at) hotmail.com) tai tämän postauksen kommenttilaatikkoon jos yhteinen ristorante-illallinen laivalla kiinnostaa, niin lisätään teidät varaukseen. :)

Kreikan saariltakin voi löytää Sephoran...! Tämä pikkuinen Sephora yllätti minut Mykonoksen kujilla.

Hyvää pääsiästä Parokselta :)

Kollaasissa tunnelmia eilisyön Anastasis- eli Kristuksen ylösnousemusjuhlasta.

On ollut kiehtovaa saada osallistua kreikkalaiseen pääsiäiseen, tunnelma on todella koskettava vaikka en itse uskonnollinen olekaan. Sitä eivät toki ole monet pääsiäisjumalanpalveluksiin osallistuvat kreikkalaisetkaan, mutta pääsiäinen on täällä niin suuri juhla ja siihen kuuluvat kirkollismenot niin tärkeä perinne, että melkein kaikki osallistuvat, vähintään lauantaiyön Anastasikseen.

Tänään pääsiäissunnuntaina on Suuri Lampaansyöntipäivä. Ihmiset kaikkialla ympäri Kreikkaa kokoontuvat iloisiin mässäilykesteihin tyydyttämään paaston jälkeisen lihanhimonsa, päätähtenä vartaassa paistettu kokonainen lammas. Juhlapäivä, joka on monelle vuoden tärkein.

Hyvä päivä kala-kasvissyöjälle omistaa aikaa esimerkiksi hiusten tehohoitoon. :) Hiukseni ovat tänään saaneet hautua pari tuntia oliiviöljyssä ja nyt pehko muhii Apivitan kermaisessa naamiossa. Ilman väriä. Haluan avautua tässä joku päivä aiheesta Mitä Ponihiusten Ylläpito On Tehnyt Tukalleni.

Naamion muhiessa olen tuhonnut kolmisen desilitraa kreikkalaista jogurttia ja valinnut blogiin kuvakimaran eiliseltä.

Välitän teille jälleen aurinkoisia ja värikkäitä terveisiä tästä kauniista maasta. :)

Tein ystävieni kanssa retken naapurisaarelle Antiparokselle jonne on vain 10 minuutin laivamatka.

Olin tähän saakka luullut että Antiparos on osa Parosta niinkuin nyt Seglinge on vaikka osa Ahvenanmaata, mutta eipä olekaan. Antiparos on oma itsenäinen saarensa ja näin ollen olen vieraillut Kreikassa nyt 45 saarella. :)

Marianna ja Sanni. Kumpikos meistä nyt onkaan ihonvärinsä puolesta Suomesta ja kumpi Kreikasta..? ^_^ Mariannan mieskin ihmetteli, miten voin olla niin päivettynyt kun olen tullut tänne melkein suoraan talvesta.

Kuten todettua, ihoni on muuttunut iän myötä. Sille tarvitsee vain vilauttaa arskaa ja se on ruskettunut.

Kerroin Mariannalle värien ja valon vaikutuksesta minuun, ja kuinka olen tullut siihen oivallukseen, että värit ovat yksi tärkeimpiä tekijöitä Kreikka-viehätyksessäni.

Toisaalta, eihän tarvitse kuin katsoa blogini vanhaa sateenkaaribanneria (josta vielä muisto sivupalkissa - tai alapalkissa kännykällä lukijoille), niin on selvää, mitä värit minulle merkitsevät. En vain ole jotenkin tullut sitä pohtineeksi niin laajasti.

Piso Livadi on vain yksi Paroksen lukuisista viehättävistä kylistä. Saari on täynnään pieniä idyllejä jotka vain odottavat löytäjäänsä.

Minulle uusiin paroslaisiin kylätuttavuuksiin kuuluu Marpissa, jossa kävimme perjantaina seuraamassa yhtä Kreikan uniikeimpiin kuuluvaa pääsiäisperinnettä (paikalla oli myös tosi tunnettuja kreikkalaisia julkkiksia, sain kuulla Mariannalta ;)). Marpissan kaltaiset paikat saavat minut miettimään, millä ilmaisuilla näin nukkekotimaisen suloisia kyliä voi edes kuvailla. Minun täytyy mennä jollekin kurssille oppimaan lisää sanastoa pystyäkseni välittämään kaikkia Kreikassa kokemiani tunnelmia ja näkymiä :)

Pysähdyimme eilen myös saaren entisessä pääkaupungissa, vuorilla sijaitsevassa Lefkesissä, jonka mykonos-henkiset, klassisen kykladilaisen Choran tyyliset valkoiset labyrinttikujat ja puiden varjostamat kodikkaat pikkuaukiot värikkäine pöytineen kutsuivat jäämään vieraakseen. Jäämään Parokselle.

Antiparoksella näin erään ravintolan seinässä tämän viisauden.

Ylemmän kohdan toteuttaminen on yksi lempipuuhaani missä tahansa. Mutta aivan erityisen nautinnollista täällä Kreikassa.

Täällä myös ruoka on väriterapiaa.

Mehukkaita, värejä pursuavia salaatteja ja oliiviöljyssä haudutettuja kasviksia ja mereneläviä nautitaan mielellään sinisen meren yhteydessä, mahdollisesti talon viinillä höystettynä. Kyllä endorfiinit purskahtelevat.

.

Illalla menin katsomaan auringonlaskua Kastrolle, lempipaikkaani Parikiassa. Kastro on vanhankaupungin keskellä kohoava pieni kukkula laellaan Agios Konstantinoksen kuvauksellinen miniatyyrikirkko, edessä avautuu näköala merelle. Kirkon portailla olen viettänyt vuosien saatossa tunnin jos toisenkin, paikka on minulle Paroksella ehkä kaikkein tärkein.

Kastrolla istuskellessani pääsin todistamaan hauskaa yllätystä.

Kuulin kirkon toiselta puolelta naurua ja kuiskuttelua, ja sitten hyssyttelyä. Pian toisesta suunnasta kävelivät nuori tyttö ja poika, poika jotenkin jännittyneen näköisenä (hänen tehtävänsä oli selvästi tuoda tyttö paikalle). Heidän saavuttaessaan kirkon nurkan esiin pelmahti lauma tytön ystäviä kera täytekakun, ja pian he lauloivat hänelle syntymäpäiväonnittelut niin kreikaksi kuin englanniksi. Sitä oli mukava katsella :)

Loppuun kuvia Kastrolta:

Tällä kadulla majoituimme Mr. Karkkipäivän kanssa kun vierailin Paroksella ensimmäistä kertaa vuonna 2008.

Parikiassa melkein jokaisen kadun varrella on muistoja. <3 Ja niitä tulee koko ajan lisää.

Mikä on sinun paras Kreikka-muistosi? :)

Huomenet Parokselta.

Kaikki kunnia joogaretriitille, mutta on se vain myönnettävä että täällä, rakkaimmalla saarellani, olen yhtäkkiä taas tyyni. Paros ja minä. Te tiedätte. No jotkut teistä ainakin. :) Täällä on se jokin.

Katsellessani kuvissa vähämeikkisiä kasvojani ja "matkaminääni" (ja auringon korostamia juonteita, uhhh, miten täällä auringossa aina näyttääkään ryppyisemmältä kuin kotona...), minun teki mieli julkaista tähän väliin meikkipostaus.

Kuvasin meikkikuvat helmikuussa, aikeena kirjoittaa blogiin vahvasta meikistä versus normaali meikkipohjani. Ei sitten tullutkaan fiilistä postata aiheesta. Jutut tulevat ulos silloin kun tuntuu siltä. Tänään tuntuu tältä aiheelta :)

Sain juuri palautetta siitä, että postaukseni ovat nykyään liian pitkiä ja raskaita. (Minusta bloggaustyylini on alusta saakka suosinut pidempiä postauksia....) Tänään ilahdutan teitä, jotka ette jaksa katsella kahtakymmentä kuvaa ja lukea paljon tekstiä. Lepuuttakaa mieltänne tässä lyhyessä muutaman kuvan meikkijutussa ^_^

*

Vahva meikki vs. luonnollinen meikki. Minun kohdallani luonnollinen meikki tarkoittaa ennen kaikkea pohjameikkiä, ihomeikkiä. En ole koskaan pitänyt voimakkaasta meikkipohjasta. Mikä voi hyvin liittyä siihen, että minulla on myös aina ollut suhteellisen hyvä iho.

Tein helmikuussa pitkästä aikaa meikin Dermablendin Fluid Corrective -meikkivoiteella ja ihan hätkähdin tulosta. Näinkö peittävä tämä oli..?

Fluid Corrective on vieläpä kevyin Dermablendin meikkivoiteista, mutta minun ihollani tulos on superpeittävä. Pinta on kaunis eikä välttämättä mitenkään pakkeloidun näköinen, mutta koska olen tottunut läpikuultavampaan meikkiin, kokonaisuus näyttää silmiini todella vahvalta. Meikatulta.

Alla kuva normaalista meikkipohjavahvuudestani.

Tässä kasvoilla Laveran Natural Liquid -meikkivoide, joka vastaa peittävyydeltään Lily Lolon mineraalimeikkipohjaa. Nämä ovat kaksi suosikkiani luonnollisista meikkipohjista.

Olen vasta ihan viime aikoina tehnyt yhden, monelle varmasti itsestäänselvän oivalluksen liittyen aurinkopuuteriin. Tunnustan seuraavaa: olen aina salaa vähän ihmetellyt, miksi monet käyttävät jatkuvasti aurinkopuuteria. Ja oikein sillä reippaasti koko kasvoille -tyylillä. Täytyykö koko ajan näyttää päivettyneeltä..? Jep, henkilökohtaisia mieltymyksiä. Silti olen kummastellut. Ehkä samaan tyyliin kuin valokynää. "Mitä mä en tajua aurinkopuuterin suosiossa..?"

Oivallus tuli kiitos erään meikkitaiteilijan, en enää muista missä tilanteessa keskustelua käytiin. Meikkari totesi, että yksi aurinkopuuterin ideoista on tuoda kasvoille takaisin sitä eloisaa väriä, mikä on meikkipohjalla ensin tasoitettu ja peitetty. Ei siis välttämättä päivettynyttä lookkia. Iho ei ole luonnostaan tasaisen värinen, ja vaikka erilaisten virheiden peittäminen tekee ihon monen mielestä kauniimmaksi, se tekee ihosta myös vähän luonnottoman näköisen. Aurinkopuuterilla (ja tietysti myös poskipunalla) kasvoille palautetaan eloisuutta, jota meikkipohja on vienyt.

Koska itse käytän korkeintaan medium-peittävyyden meikkipohjia jotka antavat ihon oman sävyn kuultaa läpi, en ole saanut aurinkopuuterin käytöstä tätä "palautan väriä kasvoille" ahaa-elämystä.

Ennen ja jälkeen Dermablend-meikkipohjan

Voimakas meikkipohja kuten Dermablend oikein huutaa väriä päälleen.

Sävy on oikea eikä se saisi olla yhtään tummempi, mutta iho on tasaisuudessaan vähän luonnoton.

Ennen aurinkopuuteri-poskipuna-huulipuna-käsittelyä...

...ja niiden jälkeen.

.

Meikkiin käytetty:

Silmämeikki: Maybelline Rock Nudes -paletti

Meikkivoide: Dermablend Fluid Corrective, sävy 025 Nude

Puuteri: Lavera-irtopuuteri

Varjostus: NYX Contour Palette

Poskipuna: L'Oreal Infallible Blush Palette, sävy Despinkable Me

Huulipuna: Benecos Pink Honey

Tuotteet saatu blogin kautta

*

Käytättekö te vahvaa vai kevyttä meikkipohjaa?

Kuinka paljon iho"virheet" kuten punoitus, arvet, pigmenttiläiskät tai näppylät häiritsevät teitä ja vaikuttavat meikkipohjan valintaan?

Minun kasvoillani paras matkameikki taitaa lopulta olla hymy :) Ja auringon vaikutukset, ryppyineenkin. Oheisilmiö, jonka kestän, kun kasvot saavat samalla terveen sävyn ja mieli piristysruiskeen. Aurinkojuonteet voi hoitaa voiteilla ja olemalla välittämättä niistä :)

Myönnän, että joinain päivinä kuitenkin kaipaan tuttua silmämeikkirutiiniani, vaikka aiemmin sanoinkin, etten muka reissussa juuri luomivärien perään ikävöi. Ei se ole ihan totta. ;)

Rakastan matkailua, rakastan kirjoittaa ihanista paikoista ja tunteista joita kohteet herättävät. Mutta rakastan myös meikkejä. Tänään oli kiva taas päästää meikkifriikki ääneen :) <3

.

....P.S. Oliko tämäkin juttu lopulta liian pitkä? Mitenkäs sitä tekstiä taas tulikin näin paljon... Onko tämä "paljon"?

Pitkien postausten "ongelma" kiteytyy tähän: minä olen puhelias ihminen. :) Puhun paljon melkein kaikesta. (Paitsi politiikasta.) Kun pääsen ääneen aiheista, joista olen erityisen innostunut, puhun vielä enemmän. Olen yhtä ryöpsähtelevä niin luonnossa kuin kirjoittaessani. Sitä on vaikea hillitä. Harmillista, että postaukseni ovat tämän vuoksi kenties raskaita lukea, mutta toisaalta en osaa tätä pahoitellakaan. Minusta on kivaa kirjoittaa <3 

Tänään on matkan ensimmäinen kylmä ja pilvinen päivä. Mitä otollisin hetki sisätilaoleskelulle ja perusteelliselle blogipäivitykselle.

Matkakertomuksen aika ❤️

Muutin eilen hotellilta alas Egialin kylään ja istun tätä kirjoittaessani pitkähihaisiin verhoutuneena yrttiteekupposen ja rakilasillisen ääressä yhdessä kylän harvoista auki olevista kahviloista. (Kahvilanpitäjä toi minulle hunajalla ja kanelilla maustettua rakia kun kerroin kurkkuni olevan kipeä... Tuntuu muuten tepsivän paljon paremmin kuin tee ;))

Oli ihanaa ja poikkeuksellista saada nauttia viisi päivää luksushotellin miljööstä, mutta nyt olen taas omassa matkamoodissani. Tällaista sen kuuluu minulle olla :) Päivät Aegialis Hotel & Spa'ssa olivat kuin loma loman sisällä. Tulen kirjoittamaan joogaretriitistä vielä oman postauksensa, mutta nyt tarinoidaan eilisestä.

.

Tiistai, 11. huhtikuuta 2017 Amorgos, Kreikka

Heräsin kun kämppäkaverini Veronika nousi viiden aikaan. Hän ja suurin osa muista joogaretriitin osallistujista lähti varhaisella aamulaivalla Ateenaan ja sieltä kohti kotimaitaan. Ehkä kymmenkunta meistä jäi vielä Amorgokselle.

Katsoin parvekkeeltani kun Blue Star -lautta noukki joogalaiset kyytiinsä ja suuntasi ulapalle. Nousen itse samaan laivaan huomenna, kohteena Paros.

Tein aamujumpan (ensimmäistä kertaa tällä reissulla) ja pakkasin tavarani.

Menin aamiaiselle ja join tuttuun tapaan ihan liikaa kahvia. Yritin sentään olla santsaamatta munakasta ja jogurtin jätin tällä kertaa väliin. Täällä on tullut syötyä itsensä ihan tukkoon joka aterialla... Buffetin kirous...

Annoin silmien levätä hotellin ravintolan terassilta avautuvassa maisemassa vielä viimeisen kerran. Aegialis-hotellin sijainti on todellakin saaren upein, tämä on maisema jonka ihailusta voisin maksaa. Syksyllä toivon mukaan maksankin, haluaisin palavasti tuoda mieheni ja hänen vanhempansa tänne. Olemme suunnitelleet yhteistä syysmatkaa Kreikkaan ja tämä paikka on Santorinin ohella sellainen, jonka haluaisin jakaa heidän kanssaan. Santorinillehan jo veimme anoppini kaksi vuotta sitten. Kreikka-lumous taisi ottaa hänetkin valtaansa, sillä viime syksynä anopin kuultiin toteavan, että kyllä noita kauniita auringonlaskuja voisi lähteä katsomaan uudemmankin kerran. Ja nyt appiukkokin mukaan. :) <3

Upposin aamiaisen jälkeen aulan pehmeään nojatuoliin. Laiskotti. Olin sopinut lähteväni saariajelulle Matin ja hotellin ravintolassa työskentelevän Solveigin kanssa yhden jälkeen ja täytin väliajan naputtelemalla Kiehl's-postauksen.

Pian olimme matkalla kohti saaren eteläkärkeä.

Tunnelma oli kepeä ja Mat nautti ensimmäisestä vapaailtapäivästään moneen viikkoon.

Norjalainen Solveig on tullut Amorgokselle töihin Matin tapaan workaway.comin kautta. Hän kertoi käyneensä aiemmin Kreikassa vain Rhodoksen pakettiloma-resorteissa ja olevansa nyt ihan lumoutunut Amorgoksesta ja kylien autenttisesta tunnelmasta. (Kesällä kyllä täälläkin riittää tungosta kylien pienillä kujilla.) Kun kerroin Rhodoksen olevan suomalaisten suosikkisaari, Solveig yllätti minut kertomalla, että oma suosikkini Paros on kuulema kesäisin ihan täynnä norjalaisia. Itse olen ollut Paroksella vain matalasesongilla enkä muista törmänneeni moniinkaan skandeihin.

Solveig harmitteli joutuvansa palaamaan Norjaan jo viiden viikon kuluttua toisen kesätyön takia, mutta vierailu tuskin jää neidon viimeiseksi tällä saarella. Luulen, että jo hotellin työporukan lämmin henki pitää huolen kaipuusta takaisin... :)

Mat esitteli meille lempipaikkojaan saarella joihin lukeutuvat häkellyttävän kirkasvetinen Mouros-ranta ja kotkan muotoinen kallio saaren itä-rannikolla. Kuvassa Solveig pinkoo kotkan luokse tekemään lähempää tuttavuutta ^_^

Nämä ovat paikkoja joihin Mat ja ystävänsä tulevat istuskelemaan ja rentoutumaan viinipullon ja picnic-korin kanssa harvoina vapaapäivinään. Kreikassa ei välttämättä kunnioiteta vapaapäiviä samaan tapaan kuin meillä Suomessa... Matalasesongilla "lomaillaan", korkeasesongilla tehdään töitä vapaapäiviä laskematta, näin se menee monien kohdalla etenkin matkailualalla.

Nautimme lounasta Arkensinin kylässä.

Marouso-tavernan käsitys annoksesta "Grillattua lihaa kahdelle" oli aika insane, Matin ilmaisua käyttäen... :) Herranjestas mikä pläjäys. Kaikki liha ei näy ranskisten ja salaatin alta, mutta erilaisia makkaroita, burger-pihvejä, souvlaki-vartaita ja kanafileitä oli yhteensä tyydyttämään ainakin kuuden ihmisen nälkä...

Saapuessamme ravintolaan Mat oli vielä todennut, "Let's just take a quick snack".

Taverna oli eri mieltä.

Olisimme varmaan pärjänneet jo alkusalaatilla. "Teen teille sekoituksen kaikista meidän salaateista", tavernan emäntä sanoi kun yritimme tilata pelkän horiatikin (se perinteinen kreikkalainen fetasalaatti).

Ajattelimme ensin, että emäntä ehkä yritti lypsää meiltä kalliimpien annosten hinnat ja toi siksi pöytään massiivisia lautasellisia, mutta lasku osoitti luulomme nolottavan perusteettomiksi.

Minun sardiiniannokseni oli vähän inhimillisempää kokoa kuin Matin ja Solveigin mättö. :)

Ja se lasku...

Sardiinilautaseni grillatuilla kasviksilla oli 3,75€. Giganttinen lihatarjotin maksoi 18€. Mat vei puolet mukanaan ja hän varmaan syö sitä vielä huomennakin... :D

Alkusalaatti kolmelle hengelle maksoi 6€.

Ei täällä varsinaisesti pääse köyhtymään ravintolaruokailulla näillä hinnoilla. :p

.

Lounaan jälkeen huristelimme takaisin kohti Egialia. Mat oli sopinut tapaamisen Langadan kylässä työskentelevän "yrttimiehen" ("The herbal guy", kuten Mat sanoo) kanssa.

Egialin rannalla bongasimme saarelle jääneitä joogaretriittikavereita, amerikkalaisen Karunan ja saksalaisen Danyn. Tytöt halusivat myös lähteä vierailulle "yrttimiehen" luo ja hyppäsivät kyytiin.

Langadaa pidetään yhtenä Amorgoksen sievimmistä kylistä, enkä ihmettele miksi. Taas yksi näitä kameraa rakastavia kuin postikortista -paikkoja. Korkeammalla vuoristossa, tunnin patikkamatkan päässä sijaitseva Tholarian kylä ei jää paljon jälkeen idyllisyydessä.

Langadan kylän keskusaukiolle johtavat portaat edustavat hempeän värikkäässä söpöydessään omansalaista versiota "mylittleponymaailmasta".

Rakastan tällaisia miljöitä, niistä tulee minulle hyvä olo. Rauhoittavan valkoisen ja pastellisten värien lempeä kontrasti, pehmeä valo. Voisin istua tässä kuvassa, näillä portailla, päivästä toiseen. Ihan hiljaa, vain tarkkaillen, kuunnellen, nauttien ympäristön terapeuttisesta vaikutuksesta.

Sannin porrasretriitti. :)

Amorgoksen "the herbal guy" Vangelis Vassalos valmistaa uutteita ja eteerisiä öljyjä saarella kasvavista yrteistä. Saimme vierailla Vangeliksen työtiloissa ja kuulla uutteiden valmistusmenetelmistä.

Amorgoksella kasvaa villinä yli 600 erilaista yrttiä mikä on poikkeuksellisen suuri määrä näin pienellä alueella. Patikointi- ja joogmatkailun lisäksi saari vetää puoleensa myös herbalisteja, tänne saapuu ihmisiä ihan vain keräämään yrttejä. Kiinnostavaa.

Sympaattinen Vangelis puhuu erinomaista englantia ja kertoili yrteistä ja niiden vaikutuksista niin mielenkiintoisesti, että olisin voinut jäädä jututtamaan häntä vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Hänen yrityksensä Iama Herbs & Treatments myy uutteisiin, öljyihin ja kuivattuihin yrtteihin pohjautuvia tuotteita kuten teetä ja luonnonkosmetiikkaa, arvatkaa vain olisiko meillä riittänyt jutun juurta....

Palasimme ihanalle porraskadulle.

Muut suuntasivat ostoksille Vangeliksen myymälään, minä jäin kuvaamaan portaita kaikista mahdollista kulmista. ^_^

Danyn ja Karunan ostoksista löytyi kukkaisvesiä, kasvoöljyjä ja kuivattuja yrttejä.

Luonnonkosmetiikkatuotteiden joukosta löytyi paljon minuakin kiinnostavaa, mutta enhän minä tarvitse mitään kun kotona on purkkia pienen armeijan tarpeisiin. Aina päädytään tähän tylsään realiteettiin. :/ Ja vaikuttaahan myös käsimatkatavaralla matkustus.

Ihastuin uskomattoman kevyen tuntuiseen kasvoöljysekoitukseen jossa oli viisi ainesosaa: manteliöljyä, viinirypäleen siemenöljyä, kehäkukkaöljyä ja fenkolin ja jasmiinin eteerisiä öljyjä. En ole koskaan kokeillut yhtä nopeasti imeytyvää, kevytkoostumuksellista öljysekoitusta. Tiedän, että viinirypäleen siemenöljy on yksi ohuimmista öljyistä, sitä oli varmastikin eniten tässä cocktailissa.

Juuri kun aloitin Vangeliksen kanssa keskustelun öljyjen koostumuksista, meidän piti lähteä sillä Solveigin täytyi ehtiä työvuoroon seitsemäksi. Damn... ei auta kuin palata joskus paremmalla ajalla.

Rehellisesti, minun tekisi mieli palata Amorgokselle jo ensi viikolla. Vietän pääsiäisen Paroksella ateenalaisten ystävieni Mariannan ja Vasiliksen kanssa, ja sen jälkeen minulla oli ihan muita suunnitelmia. Mutta nyt, tämän viikon jälkeen... Haluaisin todella jäädä syventämään tuttavuuttani Amorgoksen kanssa. Tämä on yksi monipuolisimpia, ystävällisimpiä ja tunnelmaltaan lämpimimpiä saaria joilla olen Kreikassa vieraillut, huikeista maisemista puhumattakaan.

Katsotaan miten pääsiäisen jälkeen käy... Löydänkö itseni jälleen villiyrttien ja suuren sinisen saarelta..?

Naapuritavernan Blanco-koira nauttii rapsutuksista, ja silityksiä saa myös Mat. :)

<3

Olisikohan portaita nyt nähty tarpeeksi... :)

Blanco-koirakin tallentui varmaan kolmeenkymmeneen kuvaan...  Koirat <3

.

Mat ja Solveig palasivat hotellille ja minä, Dany ja Karuna jäimme Egialiin. Kävin vaihtamassa kämpilläni vaatteet ja treffasin tytöt kylän baarikadulla lasillisten ja auringonlaskun merkeissä.

Ihana Dany (vihreässä takissa) on muuten ammatiltaan meikkitaiteilija ja kampaaja. Tämän käytyä ilmi uppouduimme vilkkaaseen meikkijargon-keskusteluun jossa käsiteltiin tiiviissä paketissa kaikki mahdollinen lemppariluomiväreistä mineraalimeikkeihin ja markettimerkkien laadusta luonnonkosmetiikan mahdollisuuksiin kilpailla normikosmetiikan meikkien kanssa. :)

Danyn lempparituotteisiin lukeutuvat mm. Urban Decayn luomivärit ja Benefitin The Pore-fessional, joka on kuulema ihan ykkönen niin huokosten kuin juonteiden häivytyksessä. Halpismerkkien tuotteista Dany ylisti mm. Catricen ripsivärejä. Pääsin itse puolestani jakamaan vinkkejä Lily Lolon ja Zuii Organicin tuotteista, Danyn etsiessä parhaillaan laadukkaita luonnonmukaisia värikosmetiikkamerkkejä tulevaan projektiinsa jossa hän haluaa nostaa esiin luonnonkosmetiikalla luotua meikkitaidetta. Dany on myös tekemässä omaa meikkitaidekirjaa....

Ahh, meikkifriikkeily... <3

Dany muuten totesi, että minun pitäisi ehdottomasti harkita hiusten leikkausta lyhyiksi. Hän oikein pysähtyi tuijottamaan kasvojani ja sanoi, "Lyhyt tukka sopisi sinulle niin hyvin, voi että kun minulla olisi sakseni mukana..." Kieltämättä, nyt kun hiukseni ovat menneet viimeisen vuoden aikana ennätyksellisen huonoon kuntoon, kunnon pätkäisy on välillä käynyt mielessä. Todennäköisesti en kuitenkaan uskalla. Ehkä pituudet tosin hapertuvat lyhyiksi itsestään tällä menolla....

Loppuillan vietin uuden ystäväni Melinan (kuvassa oikeanpuoleisimpana) ja hänen ystäviensä kanssa. Tutustuin Melinaan Matin kautta ja hän on yksi suloisimpia ihmisiä joihin olen Kreikassa saanut tutustua. Olen niin onnellinen kaikista ystävyyksistä joita olen täällä luonut.

Melina vei meidät suosikkiravintolaansa Falafeliin, joka avasi eilen talvitauon jälkeen. Söin mehevän lautasellisen grillattua paprikaa, munakoisoa ja tomaattia kera halloumin, hummuksen ja falafel-pyöryköiden. Mums :) Kukkaro köyhtyi taas massiiviset 8 euroa...

Amor. Gos.

(mulla rillit vinossa tuttun tapaan...)

Nämä ihmiset <3

.

Onko ihmekään, että en haluaisi lähteä saarelta...?

Olen ehtinyt tässä kevään aikana testaamaan pitkästä aikaa myös Kiehl'sin tuotteita.

Viime syksynä lanseerattiin uudelainen, kvinoan kuoriuutteeseen pohjautuva yökuorintatiiviste ja tänä keväänä hunajainen, heleyttävä päivävoide 20-30-vuotiaiden kohderyhmälle. Olen saanut tuotteet testiin Kiehl'siltä.

Nightly Refining Micro-Peel Concentrate 53€ / 30 ml

Hellävarainen, ihoa virkistävä kuorintatiiviste yökäyttöön, sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle.

Rakeeton kuorintatiiviste hyödyntää vaikuttavana aineena kvinoan kuoriuutetta, jota on Kiehl'sin mukaan käytetty nyt ensimmäistä kertaa kasvojenhoitotuotteiden historiassa kuorivana ainesosana. Kirkas, nestemäinen tiiviste tuoksuukin ihan kvinoalle (ei ehkä kaikkien mieleen, haha... :)). Kvinoan kuoriuutteen kerrotaan tarjoavan vaihtoehdon ammattilaisen tekemälle kemialliselle kuorinnalle.

Tiiviste lupaa nopeuttaa solujen uusiutumista, parantaa ihon rakennetta, tasoittaa sen sävyä, pehmentää ja heleyttää. You know, koko paketti :) Paitsi kosteutus ;) Tiiviste levitetään iholle puhdistustuotteiden jälkeen, ennen kosteuttavaa hoitoseerumia ja voidetta, tai millä tuotteilla kukin ihoaan iltaisin hoitaakaan.

Vaikka tiiviste sisältää suhteellisen paljon alkoholia (incissä toisena), neste ei kuitenkaan jätä ihoa kiristävän kuivan tuntuiseksi. Iholle jää kaiken kaikkiaan hyvin neutraali tunne. Ainesosat tekevät ihon pintaan kuivuessaan kevyen kalvon, joka ei ole silikoninen tai muovinen (tuotteessa ei ole silikonia).

Ennen ja jälkeen kvinoatiivistekuurin

Käytin tiivistettä kolmen viikon ajan joka ilta, ja kappas vain, taas kävi samoin kuin käyttäessäni Paula's Choicen (niinikään ihoa kuorivaa) AHA-yöseerumia. Minulla oli ollut kasvoissa pitkään miliumi, puhutaan siis yli 6 kk pidemmästä ajasta, ja se lähti kuorintakuurin aikana. (Tiedän, tuo kuva on aika säälittävä demonstraatio koska eihän pieni miliumi edes ketään häiritse, mutta halusin kuitenkin näyttää että se on kadonnut :D Ja täytyyhän jutussa olla kuvitusta :))

Kyseessä voi totta kai olla sattuma, enkä lopulta voi millään tietää vaikuttiko juuri kemiallinen kuorinta miliumin lähtöön, mutta ainakin tämä on hauska sattuma, jos jotain. Minulle tulee miliumeja tosi harvoin, mutta kun niitä tulee, ne pysyvät kuukausikaupalla. Mekaaninen kuorinta ei tunnu vaikuttavan niihin mitenkään. Paulan AHA-seerumi ja Kiehl'sin kvinoatiiviste ovat ainoita kuurina testaamiani kemiallisia kuorintatuotteita, ja juuri niiden aikana sitten nuo pitkään jumineet miliumit ovat lähteneet. Kertoo ehkä jotain tuotteiden vaikutuksista, tai sitten ei.

Miliumin irtoamista lukuunottamatta en kokenut Kiehl'sin tiivisteellä olleen muita havaittavia vaikutuksia ihooni.

Kiehl'sin käyttämä kvinoan kuoriuute on kestävästi tuotettu bolivialaisissa kyläyhteisöissä.

Pure Vitality Skin Renewing Cream  59€ / 50 ml

Tämä mielenkiintoinen, ihanalta tuoksuva voide yllätti koostumuksellaan; siinä on lähes 100-prosenttisesti luonnosta peräisin oleva raaka-ainekoostumus (99,6%). Sanon yllätti siksi, että a) Kiehl's ei ole luonnonkosmetiikkaa ja b) voide ei tunnu yhtään luonnonkosmetiikalta. Tosi jännä käyttöelämys..!

Voiteen lupaus: vahvistaa, kosteuttaa, heleyttää ja suojata ihoa. Ns. pari-kolmikymppisten hoitovoide joka ennaltaehkäisee ikääntymisen merkkejä vahvistaen ihon vastustuskykyä ja kykyä toipua vaurioista.

Vaikka itse olen vähän erityyppisen voidekoostumuksen ystävä, luulen (jo myyjävuosieni asiakaskokemuksella), että moni kuluttaja ihastuisi tähän kirjaimellisesti hunajaiseen voiteeseen. Uusiseelantilaista manukahunajaa ja korealaista punaista ginsengiä sisältävä voide tuntuu iholla ensikosketuksella täyteläiseltä ja lämpimältä (kyllä, lämpimältä..! vastakohtana raikkaan vesimäisille, viileille koostumuksille), ja sulaa sitten ohuemmaksi ja kevyemmäksi. Voide tuoksuu vastustamattomasti hunajalle, ja tuoksu tulee aidosta hunajasta. Nams! Hunaja on minusta lämmin elementti, ja sekin jotenkin tukee voiteen lämmintä ihofiilistä. :)

Voiteen täyteläisyys on laatuaan kiehtova; se ei ole rasvaista vaan tavallaan geelimäistä, vanukasmaisen liukasta. Vanukas on hyvä sana :) Voide ei imeydy ihan hujauksessa (tämä toki riippuu myös ihotyypistä), mutta imeydyttyään se ei jätä ihon pintaan minkäänlaista tahmeutta tai rasvaisuutta. Voide on selvästi raskaampi kuin emulsio- ja fluidityyppiset kosteusvoiteet, mutta raikkaampi kuin perinteiset "cream"-koostumukset.

Kannattaa kokeilla jos kuljette Kiehl's-pisteen ohi (Helsingin ja Tampereen Stockmannit), on nimittäin sen verran jänskän tuntuinen tapaus.

Miksi voide ei tunnu minusta samalta kuin luonnonkosmetiikka? Pure Vitality -voiteen liukkaudessa on jotain synteettisen tuntuista, oletin (ennen incin ja lehdistötiedotteen lukua) ilman muuta, että voiteessa on käytetty joko silikoni- tai muoviyhdisteitä jotka luovat tietyntyyppistä liukkautta ja levittyvyyttä joka luonnonkosmetiikan voiteista puuttuu. Mielenkiintoista, että Kiehl'sillä on onnistuttu luomaan tällainen koostumus ilman näitä synteettisiä yhdisteitä.

Voiteen tarkka inci löytyy täältä (klikkaa "Key Ingredients - See Full List).

Terveisiä joogaretriitistä.

Viimeiset neljä päivää ovat olleet todella intensiivisiä, ohjelmaa on aamuseitsemästä iltakymmeneen. Olen herännyt aamuisin kuudelta ja ihmetellyt illallisen jälkeen, vetäytyessäni huoneeseeni kymmenen jälkeen, miten toiset jaksavat valvoa yömyöhään ja osallistua aamutunneille... Toiset ovat superihmisiä. :)

Tänään on retriitin viimeinen päivä ja otin aamupäivän "vapaata" ohjelmasta koska tunsin tarvitsevani hetken verran omaa tilaa ja aikaa. Ja kyllä, tunsin halua jakaa teille tunnelmia vaikka nopeankin, vähätekstisen julkaisun muodossa.

Yksi asioista joita olen täällä miettinyt erityisen paljon on tämä valtavan voimakas tarpeeni jakaa. Sehän on yksi blogin pitämisenkin kulmakiviä, ilman halua jakaa, mitä olisi blogi? Jollekulle ehkä kaupallinen markkinointiväline? Minulla on aina ollut todella voimakas tarve jakaa kokemuksia ja ajatuksia; nuorempana satujen ja tarinoiden muodossa, teini-ikäisenä kirjeystävyyden kautta ja nyt viimeiset vuodet julkisen blogin muodossa. Jakaminen monistaa tunteet ja kokemukset, tekee niistä vahvempia, intensiivisempiä. Ikäänkuin... merkityksellisempiä. Rakastan välittää. Vuorovaikuttaa.

Mutta olen alkanut miettiä, onko tämä tunne ottanut jo liikaakin tilaa minussa..? Tunteesta on tullut niin voimakas, että huomaan olevani sen vallassa oikeastaan jatkuvasti. En ikäänkuin pysty olemaan tilanteissa läsnä sataprosenttisesti itsenäni, pelkästään omasta havaintokulmastani, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Havainnoin, jäsentelen, analysoin jatkuvasti - miettien samalla koko ajan kuinka välitän nämä havainnot muille. Yritän ymmärtää, miksi tunnen näin. Olenko onnistunut koukuttamaan itseni sosiaaliseen vuorovaikutukseen niin, että olen jollain tapaa jopa menettänyt kykyni nauttia asioista täysin yksin, niin että kokijana olen vain minä itse, Sanni?

Olemme ihmisiä ja sosiaalisia olentoja. Halu jakaa on tietysti myös täysin luonnollinen asia, se sitoo meitä yhteen ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Mutta jossain menee varmasti raja sille, milloin jakamisesta ehkä tulee.... apua, en pidä tästä sanasta yhtään mutta pakko se on sanoa.... pakkomielle? Tai vähintään addiktio..? Näitä asioita, monen muun elämänvaiheeseeni liittyvän kysymyksen joukossa, olen mietiskellyt viime päivinä.

Voisinpa sanoa, että joogaretriitti olisi auttanut minua saamaan takaisin fokustani, kirkastanut ajatuksiani ja helpottanut asettamaan prioriteetteja. Se on antanut tilaa ajatuksille, mutta taidan tarvita pidemmän retriitin jotta löytäisin sen langan joka on vierinyt syvälle sohvan alle. Kadonnut mieleni pinoihin ja jemmoihin ja konstruktioihin.

("Mistä se nyt puhuu...?")

Tämäkin on jännä juttu. Että jaan tällaistakin itsestäni, ihan tarpeettomasti. Vaikka blogini ei ole päiväkirjamainen julkaisu jossa kerron itsestäni ja elämästäni, olen tottunut kirjoittamaan avoimesti kun mielessäni on ahdistusta tai ikävää. En pysty tai ehkä haluakaan täysin kätkeä sitä, jos elämässäni tapahtuu jotain vähemmän mukavaa. Tuntuisi feikiltä kirjoittaa pelkästään vaaleanpunaisista ponijutuista ja hyväntuoksuisista shampoista silloin kun mielessä on surua. Jotenkin koen, että haluan olla rehellinen tuntemuksistani, vaikkei kaikkien tunteiden tarvitsekaan näkyä lukijoilleni.

Ei filttereitä.

Mutta Karkkipäivä on hyvän mielen blogi eikä täällä vellota huolissa, vaikka ne tiedostetaankin. Moni teistä saa blogistani hyvää mieltä, niin myös minä itse. Kirjoitan ehkä harvemmin työstäessäni harmaita juttuja, mutta palaan tänne saamaan iloa ja energiaa.

Palaillaan siis pian jonkun värikkään, hyväntuoksuisen tai maukkaan aiheen merkeissä :)

Välillä kohtaamiset matkoillani voivat johtaa hyvinkin odottamattomiin juttuihin. Kuten tänä keväänä siihen, että palaan Amorgoksen saarelle viime syyskuussa tapaamani Mat’in kutsumana.

Muistatteko Mat’in, Amorgoksen Egialissa luksushotellissa työskentelevän britin?

Tapasimme niin sattumalta kuin vain kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä voi pienellä kreikkalaisella saarella tavata, ja tuntui, että olimme ystäviä saman tien. Matin tarina siitä, kuinka puuseppätaustainen mies saapui hotelliin korjausmieheksi ja ylennettiin parissa kuukaudessa vieraiden viihtyvyysvastaavaksi, oli kerta kaikkiaan inspiroiva. Tällaiset kohtaamiset ovat yksi matkustelun parasta gourmet-suolaa, päästä osalliseksi erilaisten ihmisten mitä mielettömimpiin elämäntarinoihin. Kyllä elämä on ihmeellistä.

Kävin tutustumassa Matin työpaikkaan ja esittelin ihastuttavan wellness-hotellin myös blogissani. Kiitoksena tästä, sain tammikuussa Matilta kutsun hotellin järjestämään joogatapahtumaan – ja sinne olen nyt saapunut. Laiva jätti minut ja satakunta muuta hotellin vierasta Egialin satamaan viime yönä kello 01.30.

Viisi päivää joogaa, mindfulnessia ja yleistä rentoutumista ja rauhoittumista Egialin kaltaisessa ympäristössä..? Kyllä, kiitos. Tulee tarpeeseen.

Matin ja tiiminsä ideoima Elysia Convention järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja siitä toivotaan jokavuotista perinnettä.

Elysia kokoaa Amorgokselle jooga- ja wellness-guruja ja aiheesta kiinnostuneita harrastajia ympäri maailmaa. Joogan lisäksi viikko-ohjelman workshopeissa ja luennoilla käsitellään myös ayurvedaa, aromaterapiaa ja niinkin kiinnostavia aiheita kuin Alignment through Greek Sculpture and Philosophy ja Explore and Experience the Benefits of Shamanic Sound.

Tämän iltapäivän ohjelmassa on mm. norjalais-brittiläisen Katarina Gellinin luento aiheesta Getting The Scandinavian Work & Life Balance.

Jooga liittyy olennaisesti Aegialis Hotel & Spa’han, sillä hotelli on erikoistunut jooga- ja hyvinvointiteemaan - sitä ympäröivä maisema on kuin luotu rauhoittumiseen ja meditaatioon. (Ja jos maisema sattuisi kyllästyttämään, hotellin kylpylä luo aika kivat puitteet rentoutumiseen sekin.)

Yksi hotellin joogatiloista sijaitsee rakennuksen katolla (kuvassa), voin kuvitella millainen elämys on joogata siellä kesä- tai syysiltaisin auringon laskiessa. Harmi että se taitaa jäädä minulta kokematta, nyt huhtikuussa taitaa olla vielä liian viileät säät ulkojoogaan, ainakin iltaisin.

Amorgoksen kyliä

Amorgoksesta jäi syksyllä se fiilis, että tämä on niitä saaria joille palaan vielä. Enpä vain tiennyt, että jälleennäkeminen koittaisi näin pian.

Upeaa olla täällä taas. The Island of the Big Blue.

(Luc Bessonin filmi Suuri Sininen kuvattiin täällä, saaren lempinimi tulee siitä.)