Kasviksia kun tykkään syödä, niin meidän juhannuspöydässä nähtiin jälleen kasvisvoittoinen lisukekimara. Salaatit ovat minun juttuni, ja vaikka arkena olen jumittunut syömään saman peruspohjan salaattia kurkku-tomaatti-vihersalaattilinjalla, juhlapäivinä innostun kokeilemaan uusiakin reseptejä.
Tänä juhannuksena valitsin pöytään kaksi hedelmäistä ja kaksi vihreää salaattia. Inspiraatiota hain mm. Ulrika Hofferin Good Mood Food - ja Celia Brooks Brownin Uusi Kasviskeittiö -kirjoista - ja jostain ulkomaisesta ruokalehdestä jota satuin selailemaan Suomenlinnan ravintolassa ^_^
Aijoo - ja valmistin myös violettia kalaa ^_^ <3
Kun näin Ulrika Hofferin kirjassa reseptin; Lila fisk i paket tiesin, että tuohan on kuin mulle luotu annos :D
Keitä kvinoa ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. (En laita ohjeisiin määriä koska se riippuu ihan syöjien määrästä :)) Marinoi ohueksi suikaloitua punasipulia etikka-suola-sokeriliemessä vähintään 20 minuuttia. Käytä loppu marinadi salaatinkastikkeena yhdessä oliiviöljyn kera. Sekoita muut salaatin ainekset kuin kvinoa ja mausta pikkelikastikkeella ja oliiviöljyllä. Levitä tarjoiluastialle kvinoapeti ja kasaa päälle muu salaatti, möyhi kivan näköiseksi kokonaisuudeksi :)
Mums :) Pehmeän persikan ja kirpsakan makean sipulin liitto lempeän kvinoan seurassa oli todella onnistunut.
Rucola olisi tuonut salaattiin kivasti lisäsärmää mutta loppu mikä loppu.
Pariloi tai paista ohuiksi suikaloidut, oliiviöljyllä maustetut kesäkurpitsat. Laita paistetut kesäkurpitsat kulhoon ja valuta päälle valkoviinetikkaa (n. 4 tl kiloa kesäkurpitsaa kohden, eli ei paljon) kun kurpat ovat vielä lämpimiä. Lisää suola ja pippuri ja anna jäähtyä. Revi sekaan tuoretta minttua ja murenna päälle fetaa.
Tässä salaatissa minttu on todellakin se juttu, it makes all the difference :)
Kuutioi bataatti pieniksi lohkoiksi ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Paista bataattia noin. 15 minuuttia 200 asteessa. Anna jäähtyä. Paahda siemenet pannulla. Kokoa tarjoiluastialle bataatti, kikherneet, revitty persilja ja kuutioidut mansikat. Sekoita yhteen oliiviöljy ja sitruunamehu ja kaada salaatin päälle. Ripottele päälle paahdettuja siemeniä.
Pilko kala annospaloiksi. Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu, sekoita kuori ja mehu yhteen. Jaa kalapalat leivinpaperiarkeille ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää päälle appelsiinimehua ja mustikoita ja nokare voita tai kookosrasvaa. Sido leivinpaperinyytit kiinni nyörilllä tai kääri nyytit folioon. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia palojen paksuudesta riippuen. Anna kalan jälkikypsyä nyyttien sisällä huoneenlämmössä vielä hetki ennen tarjoilua. Viimeistele tuoreella tillillä (jos tykkää voimakkaammasta tillin mausta, tillin voi laittaa jo nyytin sisään uuniin.)
Suikaloi kaalit ja sokeriherneet pieneksi tai aja monitoimikoneessa silpuksi. Tee kastike: sekoita 2/3 bulgarian jogurttia ja 1/3 majoneesia, sitruunamehua (maun mukaan, en osaa sanoa määrää, kunnes tulee sopiva happamuus :)), suolaa ja pippuria. Lisää halutessasi vähän makeutta.
Tämä coleslaw oli aivan erityisen rapea kiitos raa'an parsakaalin ja sokeriherneiden jotka rouskuivat hampaissa ihanasti :) Se oli juhannuksen salaateista kenties arkisin mutta nousi raikkaudessaan juhannusvieraiden suosikiksi.
Värikkäät ruoka-annokset ovat ilo silmälle :)
Mustikkakala vaikutti minusta maullisesti niin hullulta ajatukselta että se oli tosiaan pakko kokeilla - vaikka vähintään jo värinsä puolesta! ^_^ Maku oli yllättävä - ei itse asiassa juuri lainkaan makea appelsiinimehusta huolimatta. "Tyylikäs ja hienostunut", oli juhannusseurueen arvio. Tykkäsin!
Alkupaloina tarjoiltiin mm. uunipaahdettuja Roquefortilla täytettyjä suippopaprikoita jotka ovat Mr. Karkkipäivän "speciality". Misteri bongasi tämän superhelpon kahden raaka-aineen reseptin jostain aikoja sitten ja paprikoista on muodostunut illallispöytiemme vakioherkku.
Sinihomejuustoksi kannattaa valita nimenomaan Roquefort, muilla, etenkin miedommilla sinihomeilla maku ei pääse oikeuksiinsa. Roquefort + suippopaprika ovat taivaallinen liitto :)
Grillatut sienet kuuluvat nekin mökkiruokien ykkösherkkuihin. Ja kyllä, nuo pekoniin käärityt versiot näyttivät taas niin houkuttavilta... ;) Heheh. Pitäydyin totta kai tuorejuustolla maustetuissa ^_^
Tällä kertaa jälkiruokajuustot muuten jäivät syömättä, ohoh...! ;)
Äänestän itse juhannuksen suurimmaksi hitiksi bataatti-mansikka-salaattia, aivan tajuttoman hyvää :) Bataatin ja mansikan makeat maut sulavat suussa ikäänkuin toffeiseksi sinfoniaksi... Kannattaa kokeilla :)
*
Juhannusarvonnoissa Essien kynsilakat voitti nimimerkki Tiuku ja The Body Shopin seerumin nimimerkki PiiA. Onnea :) Voittajiin on otettu yhteyttä.
25 comments on “Tältä maistui juhannus”
Ihanan kuuloisia ja näköisiä reseptejä!
Mitä tuorejuustoa käytätte noissa sienissä? Pakko kysellä vinkkejä kun itsellä loppuu mielikuvitus että mikä voisi sopia :D
Ihan mitä tahansa mutta ruohosipuli- ja yrtti/valkosipulimakuja tulee käytettyä ehkä eniten :)
Näin mä vähän pelkäsinkin :D mies ei voi sietää MITÄÄN sipuleita, etenkään valkosipulia, tai edes niiden hajua joten myös mun sipulinsyöminen on vähän jäissä.. Ja mä kun satun rakastamaan sipuleita, varsinkin valkosipulia :S
Eihän sinne mitään sipulin makuista juustoa ole pakko laittaa :D Tuorejuustomakujahan riittää; kokeilkaa vaikka aurinkokuivattua tomaattia, paprikaa, yrittitarhaa, pippuria... :)
Aurinkokuivattu tomaatti ja paprika-chili tms. ovat ainakin mun makuun. :)
yksi hyvä sipuliton täytevaihtoehto on koskenlaskija (mikä tahansa, vaikka se perus), ja siihen sekoittaa pannulla kuullotettua paprikasilppua. Tosi maukas. Itse toki laittaisin pannulla paprikan lisäksi sipulisilpun, ja sitten sekoittaa yhteen ja täyttää sienet - mut jos on hankala mies niin sille ei voi mitään ja pakko joustaa :)
Tosi hyvän kuuloinen vinkki, täytyy itsekin kokeilla :)
Kannattaa kokeilla Creme Bonjourin Wasabi Twistiä herkkusienien kanssa! Tästä tuli uus lemppari. Yleensä oon käyttänyt Koskenlaskijaa, mutta tämä oli niin paljon raikkaampaa :)
Nyt tulivat sitten Sisu-rahkatkin. :)
Ihanan näköisiä salaatteja. :) Meillä on aina vain sitä perinteistä juhannuksena, mitään "erikoisempia" ruokia ei hyväksytä vaan niitä pidetään hienosteluna.
Älä viitsi... :D
Erikoisena salaattivinkkinä seuraavaa: salaattia, mansikkaa,basilikaa, avocadoa ja eila grillijuustoa. Päälle limeä ja balsamicosiirappia. Aiiiivan loistavaa! :)
Varmasti sairaan hyvää :)
Mitä Sisu-rahkoja :DDD pakko maistaa :DD ooh mitä herkkusalaatteja! Nyt taitaa mennä kokeiluun kun lomalla on vähän enemmän aikaa kokkailuun. Toisaalta tulee myös syötyä grillimakkaraa yms. kesäherkkuja niin salaatti on ihana siihen rinnalle. Voisi maistua jopa miehelle :)
Ihanan näkösiä ruokia! Oi nam, erityisesti bataatti-mansikka-salaatti näyttää niin kauniilta ja kuulostaa herkulliselta! :D
Haluan tulla ruudun läpi maistamaan noita KAIKKIA salaatteja.:) Aivan ylihyvännäköisiä. Mitähän olen menettänyt, kun en ole tuollaisia salaatteja vielä elämäni aikana syönyt enkä yhtään mökkijuhannusta viettänyt.
Ei mökki juhannusta tee, varmasti voi viettää ihania juhannuksia muissakin paikoissa, cityssäkin :)
Voi kyllä. :) No, meni töiden ja töistä palautumisen merkeissä juhannus (mukaan mahtui myös yksi ihana juoksulenkki).
Miten muuten, myydäänkö Korresia Virossa?
Eli siinä tapauksessa mitä parhaiten :)
En muista valitettavasti.
Minusta tuoreiden mansikoiden käyttö minkään seassa tai kypsentäminen on tuhlausta :D ne on niin kalliita, että raatsin syödä vain muutaman kerran kesässä ja maksimissaan jäätelön kanssa.
Herkullisen näköisiä reseptejä -kiitos! Meillä oli grillijuhlat täällä Briteissä, ja tein sinne juurikin noita täytettyjä herkkusieniä. Kukaan ei ollut syönyt niitä aiemmin, mutta kehuivat kovasti :)
Ihan totta? Onpas hassua, luulin että ne on jotenkin superyleisiä :)
Herkun näköisiä, kiitos taas vinkeistä!
Huomasin muuten S-marketeissa liettualaisia luomusieniä - aivan taivaallisen ihania. (isänmaallisena suosin sitä, mikä on hinta-laatusuhteeltaan parasta...) Vaihtoehtoina on siitakesientä tai herkkusieniä... Mikä noista siitakesienen nimellä myydyistä tekee niin hyviä, on se rakenne: tukeva tiivis koostumus, samantyylinen kuin suosikeillani (liian usein toukkaisilla...) herkku- ja punikkitateilla. Nuo eivät haihdu pannulle, vaan säilyttävät maukkaan ruokaisan koostumuksena pilkottuina ja pannulla paahdettuina!
Nyt onneksi valinnanvaraa on sientenkin puolella, ei enää pelkkää halvinta herkkusientä.. päästään vähän jo gourmet'in maailmaan näiden kanssa.
Oi, kuulostaapa hyvältä :) Kiitos vinkistä :)
:P Nam nam, kuola valuu. Otin jo talteen nuo ohjeet, mutta mulla tahtoo unohtua ne tonne kännykän kansioihin. Parin viikon päästä alkaa kesäloma, joten täytyy skarpata ja kaivella sillon reseptit esiin kun sitten on aikaa ja jaksamista kokkailla.