Sveitsi ei todellakaan ole ykköskohde, jos haluaa matkustaa hyvin niukalla budjetilla.
Halpamatkustamisen rajan määrittelee toki jokainen itse, yhdelle se voi olla 100 euron päiväbudjetti (jolla Sveitsissä pärjääkin), toiselle 30 euroa. Viidenkymmenen euron päiväbudjetti alkaa jo olla Sveitsissä haastava. Se on mahdollista, jos pystyy majoittumaan ilmaiseksi (kaveri, Couchsurfing) tai ei juuri käytä julkista liikennettä (suuntaa vain yhteen kohteeseen tai liikkuu liftaamalla). Mutta jos suunnitelmissa on matkustaa maan sisällä useammassa kohteessa eikä majoitu sohvasurfaus-periaatteella, 50 euroa ei riitä.
Kokosin tähän muutamia vinkkejä budjettitietoisen Sveitsin matkalle.
Frangi-hinnat ovat käytännössä samat euroissa.
Matkustus
Julkinen liikenne Sveitsissä on kallista, ja melkein kaikilla sveitsiläisillä onkin jonkinlainen alennuskortti. Yleisin niistä on Half Fare Card, jota myydään myös turisteille. Turistiversio maksaa 120 frangia (noin 117 euroa) ja on voimassa kuukauden. Kuten nimi kertoo, lipulla saa kaikki julkisen liikenteen liput (niin junat, bussit, laivat kuin vuoristohissit) puoleen hintaan.
Jos matkustat vuoristokohteeseen jossa tiedät käyttäväsi paljon hissejä tai köysiratakuljetuksia, Half Fare Card maksaa itsensä hetkessä takaisin. Vuoristohissit ovat kalliita, esimerkiksi Klein Matterhornin hissi maksaa rapeat 100 frangia meno-paluu.
Budjettimatkaajan ylin ystävä Sveitsin junaliikenteessä ovat Supersaver-liput, joita on saatavilla lähes kaikille yhteyksille (lukuun ottamatta alle 30 minuutin lähijunayhteyksiä).
Lippujen sanotaan olevan sitä edullisempia mitä aikaisemmin ne varaa, mutta kolmen viikon aikana panin merkille, että lippuja on käytännössä tarjolla hyvinkin lyhyillä varoajoilla. Vielä edellisenä iltanakin saattoi varata alennuslipun tietylle välille.
Supersaver-lippujen ainoa huono puoli on se, että niitä voi ostaa vain netistä ja ne on tulostettava. (En tiedä toimiiko SBB:n mobiililippusysteemi ulkomaisissa liittymissä.) Lippujen ostaja on siis riippuvainen nettikahviloiden tai majoituspaikkojensa tulostusmahdollisuudesta. Supersaver-lippua ei voi tulostaa asemalla lipputoimistolla tai SBB:n automaatista.
Half Fare –kortilla saa vielä Supersaver-hinnankin puoleen hintaan. Tällä yhdistelmällä on mahdollista matkustaa vielä paljon halvemmalla kuin millään Sveitsin rautateiden tarjoamalla passiratkaisulla (tai VR:n One Country –reilipassilla, jota jotkut lukijat minulle suosittelivat).
Supersaver-hinnat näkyvät SBB:n sivuilla vähän miten sattuu, välillä punainen tarjouslogo näkyy jo ensimmäisellä hakutulos-sivulla, joskus vasta kun on syöttänyt matkustajatiedot ja valinnut hintaperusteen (normaali/Half Fare). Pelkkiä tarjouslähtöjä voi myös etsiä omalla hakukentällään täällä.
Flexi-passi, jota harkitsin pitkään, olisi ollut minulle kalliimpi vaihtoehto kuin Half Fare Cardilla ja Supersaver-lipuilla matkustaminen. Kolmen viikon aikana matkustin yhteensä 13 päivänä yhteensä 18 matkaa, ja kaikkien matkojen hinnaksi Half Fare Cardin kera tuli 430 euroa. Näistä vuoristohissien osuus oli 130 euroa.
15 päivän Swiss Travel Passille olisi tullut hintaa 440 frangia jonka päälle vielä vuoristohissien hinnat, joista passin haltijankin täytyy maksaa puolet. Flexi/Half Fare -combo olisi tullut vieläkin kalliimmaksi.
Ruoka
Ravintolaruoka Sveitsissä on kallista ja eväillä säästää huomattavasti. Todella niukan budjetin matkaaja varustautuukin pitämällä päivärepussa/olkalaukussa aina mukana eväsrasiaa ja aterimia.
Ruokakaupoista voi ostaa valmiiksi kootun salaattirasian (niukan kokoisia kylläkin), mutta kaikkein edullisimmin selviää ostamalla salaattiainekset erikseen ja kokoamalla salaatin mukana kulkevaan rasiaan. (Tämä on oma perussysteemini maassa kuin maassa.) Ruokakaupoissa myydään valmiiksi pestyjä salaattisekoituksia ja jopa salaatinkastikkeita kerta-annoksina. Erittäin kätevää. Ja, kuten tuli huomattua, kaupasta saa myös valmiiksi keitettyjä munia. Käteviä jos majapaikassa ei ole keittomahdollisuutta.
Extravinkkejä:
* Muoviaterimia saa ilmaiseksi ainakin Coop-myymälöistä, niitä voi ottaa mukaan ulko-ovien läheisyydessä sijaitsevista pisteistä.
* Folio sekä minigrip-pussit ovat käteviä eväiden pakkauksessa. Folion avulla jääkaappikylmät ruoat pysyvät lämpimässäkin säässä viileinä jopa tunteja. Migros-myymälöiden pähkinälaareilta voi kahmaista maksutta mukaansa kätevän kokoisia Minigrippejä. Tuli hyödynnettyä säännöllisesti ;)
Pikaruoka kuten hampurilaiset sekä leipomoiden ja kahviloiden valmiit täytetyt sämpylät ja patongit ovat klassista halpaa ruokaa. Sveitsissä täytetyt sämpylät eivät kuitenkaan ole erityisen halpoja, hinta kulkee keskimäärin 6-7 frangissa pienehköstä sämpylästä tai täytetystä patonginpalasta. Jälleen tulee huomattavasti edullisemmaksi ostaa leivät ja täytteet kaupasta.
* Vinkki vhh:laiselle: Migros- ja Manor-kaupoissa myydään Low Carb –leipää. Etenkin Manor-kaupan leipä on supervähähiilihydraattista, hakkaa Vaasan Minihiilarinkin.
Zürichin Hiltl - maailman vanhin kasvisravintola
Ravintoloissa röstit ja fonduet ovat edullisinta ruokaa. Näitä voi saada 25 frangilla. Alle 20 frangilla voi ruokailla vain pikaruokaloissa.
Salaatit maksavat keskimäärin 20-25 frangia, mutta täytteet eivät usein ole niin ruokaisia kuin mihin meillä on totuttu. Pelkkä vihreä salaattikin maksaa usein 16 frangia.
Bernissä ja Zürichissä on erinomaisia kasvisruokaravintoloita, joiden kilohintaperiaatteella hinnoitelluista noutopöydistä saa ruokaa suhteellisen edullisesti muihin ravintoloihin verrattuna. Edullisimmaksi tulee kun otat ruoan take-awayna.
Kalaruoat ovat Sveitsin ravintoloissa niin kalliita että jouduin itse jättämään ne kokonaan väliin tällä reissulla. Zermatissa, joka tosin on Sveitsin tyyreimpiä paikkoja, kalaruokien hinnat huitelivat jopa yli 50 frangissa. Ja nyt puhutaan ihan tavallisista ravintoloista, ei fine diningista. Muuallakin Sveitsissä on suoranainen ihme, jos löytää edes yksinkertaisimman lohi-peruna-annoksen alle 35 frangilla.
Söin vajaan kolmen viikon aikana ravintolassa neljä kertaa. Kaksi kertaa hain takeawayn ja kaikki loput ruokailut olivat eväsperiaatteella tai majapaikassa kokattuja.
Oma vakiokalaruokani reissussa oli kaupasta ostettu, vakuumipakattu kylmäsavulohi tai lämminsavutaimen. Tai se tuttu tonnikala.
Majoitus
Hotellien hintataso on systemaattisesti korkea ja samalla tasolla kuin Suomessa. Alle 70 euron hotellihuoneen voi löytää vain todellisella tuurilla. Myöskään hostellit eivät ole erityisen halpoja, esimerkiksi Zürichissä makuusalipaikka irtoaa alkaen n. 40 eurolla, Bernissä 36 eurolla. Yksityishuoneesta saa jo maksaa paljon enemmän.
Budjettimatkaajan vaihtoehdoiksi jäävät Couchsurfing, Airbnb tai leirintäalueet. Jos matkustaa isommalla porukalla ja on suuntaamassa alppikyliin, chaletin (mökin kaltainen huoneisto) vuokraus on varteenotettava vaihtoehto. Kalliissa Zermatissakin chaletin sai edullisesti kun kustannuksia oli jakamassa useampi henkilö.
Airbnb’kään ei ole mainittavan edullinen Sveitsissä, keskimääräisen yö-hinnan ollessa noin 50-60 euroa. Tietysti Airbnb on heti edullisempi jos kustannuksia on jakamassa matkaseuralainen. Airbnb-huoneen voi saada jopa 30 eurolla jos on tuuria, mutta näitä huoneita on tarjonnasta vain murto-osa.
Oma Sveitsin matkani mahdollistui yhdistelmällä kesätyöpalkkaa, junalippujen huolellista suunnittelua, eväitä, sukulaisen sohvalla nukkumista, Airbnb'tä ja vuokramökkiä. Kreikan matkailuun verrattuna Sveitsi budjettiversionakin on erittäin kallis.
Vietin Sveitsissä 19 vuorokautta. Koko matkaan kuluneella summalla olisin viettänyt Kreikassa makeaa elämää jokapäiväisillä ravintola-aterioilla puolitoista kuukautta.
Sveitsi on kallis. Mutta joka sentin arvoinen.
Olen liikkuvaista sorttia, ja etenkin kesäisin tulee kuljettua aika monen osoitteen ja välillä jopa maan välillä.
Tänä kesänä päätin pitää taukoa käytännössä kaikesta uusien ihonhoitotuotteiden testauksesta, ja mukana on kulkenut kesäkuun puolesta välistä yksi ja sama ihonhoitosetti. Vaikka tuotteiden testaus on kivaa, on ollut ihanaa antaa ihon "lomailla" ja saada valikoida käyttöönsä lempituotteita.
Tässä kurkkaus kesänesessäärini sisältöön. Löytyipä sieltä muuten kuvia ottaessani yksi tuote, jota en ollut muistanut koko kesänä :D En näköjään ole missään vaiheessa tyhjentänyt koko toilettilaukkua.
Tuo sana muuten aiheuttaa minulle jatkuvasti päänvaivaa, siis toilettilaukku/nesessääri/kosmetiikkalaukku - millä ihmeen ilmaisulla voisi järkevästi kutsua suomen kielellä pussia/pikkulaukkua, jossa kuljettaa kosmetiikkaa? Minusta kaikki olemassa olevat vaihtoehdot ovat tyhmiä tai huonon suomen kielen kuuloisia. Meikkilaukkukin on väärä ilmaisu kun kyse ei ole meikeistä.
Aurinkotuotteet.
* Clinique Even Better Dark Spot Defense SPF 45. Tämän ostin viime vuonna huulten ympäryksen melasman estoon (noh, hillitsemiseen) MUFEn erinomaisen UV Primen loputtua. Cliniquen on toiminut hommassa oikein pätevästi. Littana purkki on onnen omiaan kulkemaan käsilaukussa. Itse asiassa tämä purkki ei käytännössä asu toilettilaukussa vaan nimenomaan käsilaukussa sillä tarvitsen sitä aina jos aurinko vähänkään vilahtaa.
* Clinique City Block Sheer SPF 25. Kesän turhake. Ajattelin saattavani tarvita tätä Sveitsin reissussa Alpeilla, kun ihoni ei vielä ollut tottunut porotukseen. Suomen kesä kun ei ollut juurikaan antanut iholle aurinkostimulaatiota. No, taisin käyttää tätä kerran ja siirryin sitten vanhaan tuttuun, eli:
* Clarinsin SK 15 -aurinkovoiteeseen. Käytin tässä välissä pari pulloa Biothermin erinomaista Sun Vivo -kasvoaurinkovoidetta, mutta koska sitä ei ollut laivalla, ostin vanhaa kunnon Clarinsia jota olen käyttänyt niinkin nuoresta kuin 15-vuotiaasta saakka. Koostumus on ehkä hitusen paksumpaa kuin Sun Vivon, mutta ihoni ei näppyynny tästä. Clarinsin etu on iso 75 millin tuubi, jolloin laivan hintaa (jotain 23 euron tienoilla) voi jo pitää oikeasti edullisena. Clarinsia on tullut käytettyä vartalollakin Sveitsin patikoilla kun ei viitsinyt tuoda reppuun painoa isommalla kroppa-aurinkovoiteella.
Puhdistustuotteet.
* Clarins Gentle Refiner -kuorintavoide. Tämä ei millään lailla ole suosikkejani (Clarinsin vaahtoava, keltaoranssi putsarikuorinta on huikeasti parempi), mutta otin sen "kesäkassiin" pienen kokonsa vuoksi. Nämä on näitä myymälätöistä aikoinaan saamiani tuotteita, niitäkin on vielä loputtoman tuntuiset varastot kylppärin kaapeissa. Clarinsilta sai paljon matkakokoja - käteviä reissuissa. ;)
* Kicks Pure & Simple Foaming Face Wash. Tämä kuuluu siihen settiin näytekokoisia Kicks-ihonhoitotuotteita jonka ostin keväällä. Kokeilin putsaria saman tien (ne kun on mun suosikkeja ihonhoitotuotteista) muiden Kicks-uutuuksien jäädessä kiltisti odottamaan (missä tilassa ne ovat edelleen nyt 5 kk myöhemmin :D) - ja ihastuin välittömästi. Suloisen melonin tuoksuinen voidemainen puhdistusvaahto taitaa päätyä vuoden suosikkituotteideni listalle. Todella miellyttävä pehmeä vaahto, eikä koostumus ole kuivattava, niinkuin joissain tämän tyyppisissä vaahtoavissa putsareissa.
* Natural Code -silmämeikinpoistogeeli. Ei siis MUFEn Sens'Eyes, käytän vain MUFEn vanhaa pulloa kun se on kätevän kokoinen matkalla. :) Menossa on muuten tällä hetkellä vihoviimeinen Natural Coden vuonna 2011 jemmaamistani putsareista. Nyyyh... Eron hetki lähenee.
* Clinique Mild Clarifying Lotion -kasvovesi (Clarinsin pikkupullossa). Otan melkein aina Cliniquen kasvovettä reissuun kun minulla on sitä niin iso pullo ettei se meinaa koskaan loppua.
Kasvojen kosteutus.
* Nafha-päivävoide. Testailin Nafhaa keväällä, ja ohuen ohut kasvovoide jäi tuotteista suosikiksi ja vakituiseen käyttöön. Tykkään tästä vilpittömästi todella paljon. :) Täytyy sanoa, että oli aivan ihanaa ottaa tämä jälleen käyttöön loppukevään ei-niin-onnistuneen Exuviance-testikauden jälkeen. Testailin välissä Natura Sibericaakin, mutta Siberican voide on tähän verrattuna todella paksua. NS sai jäädä Ahvenanmaalle, Nafha on seurannut mukanani koko kesän. <3
* Lavera Cranberry & Argan Wrinkle Smoother. Tässä tuote, joka alunperin oli minusta vain "ihan kiva" (arvio kesältä 2014), mutta josta myöhemmin on muodostunut yksi kaikkien aikojen suosikkituotteitani. Tästä huomaa, kuinka lyhyehkö testiaika voi vaikuttaa tuotekokemuksiin. Joskus tuote paljastaa todellisen olemuksensa vasta kuukausien yhteiselon kuluessa.
Käytän Smootheria silmänympärysvoiteena, ja se on kenties paras luonnonkosmetiikan (tai minkä tahansa kosmetiikan) silmänympärysvoide jota olen käyttänyt. Koostumus on makuuni ihan täydellinen, ja vaikka en juonteidenhävitys-lupauksiin olekaan taipuvainen uskomaan, niin väittäisin että silmänympärykseni ovat oikeasti pysyneet sileämpinä tällä tuotteella. Lavera, älkää lopettako tätä tuotetta!
Vartalon kosteutus.
* Anne Lindin Appelsiini-Inkiväärivartaloemulsio MUJIn matkatuubissa.
* Weledan Skin Food jota käytän jalkavoiteena. Ei, pikkutuubi ei tosiaan ole kestänyt koko kesää, vaan aluksi käytin pois matkapurkin Exuviancen Heel Repair -voidetta.
Hiukset.
Suurin osa hiuskosmetiikastani kulkee erillisessä pussukassa, sillä ne on muotoilutuotehaasteen vuoksi ollut pakko ottaa mukaan täysikokoisina. Nämä kaksi ovat päätyneet ihonhoitotuotteiden seuraan.
* Korres Aloe & Provitamin B5 -hoitoaine. Näitä Korresin pikkupulloja tuli kahmittua mukaan aikamoinen läjä viime syksyn Ateenan hotellista. Olen kokeillut Korresilta vasta kahta hoitoainetta, ja kumpikin on ollut oikein hyvä. Hiusvärin mukana tullut Sunflower & Mountain Tea tosin oli vieläkin parempi ;) Korresin hiustuotekokemukset ovat olleet kaiken kaikkiaan pelkästään positiivisia.
* Kiehl's Amino Acid Shampoo. Tämä on unohtunut koko kesäksi. "Löysin" sen eilen purkaessani toilettilaukun kuvausta varten. :) No, en ole sitä tarvinnutkaan kun Lushin Daddy-O vain kummasti riittää ja riittää. Amino Acid -shampoo on mieto ja todella hoitava shampoo, alkuperäinen arvostelu täällä.
*
Ihon "loma" päättyy ensi viikolla, kun ryhdyn testaamaan kotimaista Ekopharma-sarjaa. Tutustuminen alkoi jo tällä viikolla hoitolakäynnin myötä. Siitä lisää piakkoin :)
Töpöiksi jäivät.
Kynnet siis.
Stoorini vieraissa käymisestä otettiin kynsisalongillani vastaan huvittuneisuuden ja järkytyksen sekaisin tuntein. Siinä vaiheessa kun kerroin "syrjähyppylaittajan" kieltäytyneen ovaaliin muotoon viilaamisesta, salongin tytöt repesivät. Sain kuulla, että Lahdessa mm. on paikka, jossa osataan tehdä vain ranskalaista manikyyria. Näitä siis löytyy.
Kuten arvelinkin, laittajani totesi, että on parempi odottaa kynsien kasvua jotta niihin saa muotit.
Ne geelattiin ja reunat huoliteltiin. Voi mitkä töpöt. Ehjinä säilyneisiin peukaloihin ja nimettömiin jätettiin pikkuisen pituutta, mutta olo on silti ihan "kalju". Puolessa vuodessa ehti hyvin taas tottua pitkiin kynsiin, se on niin minua. Enää en ole ihan Deinonychus, mutta kynnet ovat mitä olennaisin osa minun, heh, asusteitani. :)
Töpökynsillä IsaDoran Scuba Blue ja Natural Coden Blue Galaxy.
Tajusin, ettei minulla ole ollut varmaan koko vuonna sinisiä kynsiä. Vaikka pituus on mitä on, olen ollut koko päivän extrailoinen aina kynsiä katsoessani. Pelkästään söpönsinisen värin takia :) Kosmeettisia iloja yksinkertaisimmillaan. :)
Aijoo, opin kynsihuollossa uutta. Olen aina luullut, että kynsieni ruma muoto lyhyenä johtuu niiden lapiomaisuudesta. Nyt sain kuulla, että kynsipedin pituus määrittelee hyvin pitkälle kynnen muodon ja esteettisen vaikutelman. Minulla on kaikissa kynsissä nimettömiä lukuunottamatta lyhyt kynsipeti, siksi kynnet näyttävät leveiltä ja lapiomaisilta. Pidempi kynsipeti luo siromman vaikutelman.
Olen joskus miettinyt, miksi toisten kynnet näyttävät pidemmiltä vaikka kynnet eivät juuri yltäisi sormenpään yli. Nyt tiedän miksi - heillä on pitkä kynsipeti :)
Tulipahan mieliteko kommentoida halpaa laatua.
Minähän pidän tunnetusti H&M:n trikoopaidoista. Lyhythihaisista, pitkähihaisista, topeista. Kaikista. Sellainen on päälläni kutakuinkin joka ikinen päivä.
Ne maksavat 4,90€-9,90€. En ole tainnut koskaan maksaa Henkkamaukan trikoosta kymppiä enempää.
Minusta niiden hinta-laatu on erinomainen. Vaikka pidän niitä päivittäin, ne kestävät hyvänä monen monta vuotta. Itse asiassa jopa ällistyttävän pitkään ottaen huomioon käyttötiheyden.
Ostinpa tässä kerrankin vähän kalliimman perustrikoon. Ihanan sitruunankeltainen toppi Sokoksella. Talon omaa merkkiä, Kaiio.
Tässä on H&M:n trikoopaita, ikä noin 3-4 vuotta. Hinta: 4,90€. Ei nukan nukkaa.
Tässä on Kaiion trikoopaita yhden käyttöviikon jälkeen. Hinta: 24,90€.
Toppi oli mukanani interraililla touko-kesäkuussa. Ostin sen juuri ennen reissuun lähtöä. Viikon jälkeen se näytti tältä.
Itse asiassa minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä juttu saman tien reissusta tultua.
.
Välillä saa tosiaan miettiä, että mitä se laatu loppujen lopuksi on, ja saako parempaa kun maksaa enemmän.
Itse pysyn tästäkin eteenpäin uskollisena vitosen trikoilleni.
Lily Lolon Laid Bare -luomiväripaletin piti alun perin ilmestyä vain viime joulun kausituotteena, mutta paletti koki niin suuren suosion että Lolo päätti jättää sen pysyvään valikoimaan. Viisas ratkaisu :)
Laid Bare sisältää tämän hetken nudepalettitrendin mukaisesti maanläheisiä, neutraaleita sävyjä. Paletissa on kahdeksan sävyä, joilla jokaisella on Lolon sivuilla annettu nimet (paletissa nimet eivät näy).
Sävyt ja niiden kuvaus Lolon sivujen mukaan:
Stark Naked - matta, nude pinkki-beige (taas tämä Lolon "matta", koostumus ei ole matta vaan siinä on selvää hohtoa. Se laatu mitä Lololla kutsutaan mataksi, on muilla merkeillä nimeltään "satiini").
Au Naturel - hohtava nudepinkki
Skinny Dip - hohtava, kultainen beige
Shy Away - hohtava, savuinen taupe (minä nimitän tätä toffeeksi :))
Lady Godiva - hohtava, runsas kulta
Birthday Suit - matta harmaanruskea (minä kutsun satiiniseksi kaakaonruskeaksi)
Exhibitionist - matta oliivinruskea (ei ole oikea matta tämäkään)
Exposed - semimatta, hiilenmusta (satiininen harmaanmusta)
.
Toteutin meikkimallilleni Mialle Laid Bare -paletilla klassisen meikin, joka korostaa hienovaraisesti ja luonnollisesti Mian piirteitä.
Olen saanut paletin ja muut tutorialissa käytetyt tuotteet Biodelly-verkkokaupalta.
Mian look luotiin seuraavilla Lily Lolon tuotteilla:
Silmät
Eye Primer
Laid Bare –luomiväripaletti
Chocolate Brown –rajauskynä
Eyebrow Duo
Kasvot
Mineraalimeikkipohja sävyssä Warm Peach
Poskipuna sävyssä Cherry Blossom
Huulet
Huulikiilto sävyssä Clear
Silmämeikissä käytettiin viittä sävyä Laid Bare –paletista. Paletin numerot viittaavat tutorialin vaiheisiin.
Silmämeikki viimeisteltiin maskaralla ja kulmien huolittelulla. Harjasin Mian kulmakarvat ojennukseen Lily Lolon Eyebrow Duon värittömällä kulmavahalla. Kulmakarvojen sävy on Mian luonnollinen.
Tein meikkipohjan Warm Peach -sävyllä ja pyöräytin poskille ruusuisen hehkun Cherry Blossom -poskipunalla. Ihastuttava Cherry Blossom on viimeisin suosikkipunani Lololta, näkyy omalla ihollani tässä postauksessa.
Huulilla vieno persikkabeigen sävyinen Clear-huulikiilto. Ei nimestään huolimatta täysin läpinäkyvä.
Valmista tuli. Laid Bare! :)
.
Biodellyn Tanjalla on jälleen tarjota Karkkipäivän lukijoille alennuskoodi verkkokauppaan: koodilla KARKKI10 saa 10% alennusta kaikista Biodelly-verkkokaupan tuotteista elokuun loppuun saakka.
Tuttuun tapaan en hyödy koodin käytöstä mitenkään. Etu on teille. :)
Vihdoin olen kokeillut elämäni ensimmäistä MACin ripsiväriä.
MACiä ei jostain syystä tunneta ripsiväreistään, vaikka merkin valikoimassa on niitä toistakymmentä kappaletta eri versioineen (maskaramarkkinoille vakiintuneet vedenkestävät ja supermustat versiot).
Studio Sculpt Superblack Lash.
Sain tämän maskaran MACiltä muistaakseni joskus viime keväänä, ja interwebbi tietää kertoa, että se on ilmestynyt MACin valikoimaan viime syksynä. (MACin pressilähetysten mukana ei mielenkiintoista kyllä tule koskaan minkäänlaista tiedotetta näytetuotteista, vaan tiedot on etsittävä itse netistä.) MACin sivun mukaan Upward Lash on viimeisin lisäys merkin maskaraperheeseen, joten olisiko Studio Sculpt Superblack sitten toisiksi uusin..?
Superblack. Ahh, kyllä. Näitä supermustia versioita, joita allekirjoittanut ei ole koskaan ymmärtänyt. Minun ripsissäni ei ole havaitavissa eroa perusmustan ja tosimustan välillä - hädin tuskin edes ruskean ja mustan välillä. ;)
Studio Sculpt -maskaran "se juttu" on erikoinen, kuin kahteen hammasrivistöön jakautunut harja. Kunkin harjaksen päässä on vielä haara. En ole koskaan nähnyt tämän muotoista harjaa, ja se aiheutti välittömän uteliaisuuden. Kampamainen muoto antoi odottaa ainakin tehokasta erottelua. Nimi "sculpt" ei paljasta, onko maskaran tarkoitus tehdä ripsistä pidemmät, paksummat vai kenties kaartuvammat.
MACin sivuilla erikoismuotoillusta harjasta kerrotaan (vapaasti suomennettuna) näin:
"Jokaisessa harjaksessa on haarakärki, joka tarttuu ripsiin tuoden parempaa erottuvuutta, kaartuvuutta ja pituutta. Pieni harja saavuttaa täydellisesti jokaisen uloimman, sisimmän ja alimman ripsen, kermaisen, hiilenmustan koostumuksen hoitaessa ripsiä tekemättä niitä raskaiksi."
Studio Sculpt Superblack Lash -maskaran avainlupaukset ja Sannin kokemus niiden täyttymisestä:
* Ei paakuta (Jep, ei paakuta)
* Ei varise eikä sotke (Pitää paikkansa, mutta minulla mikään ripsari ei varise tai sotke)
* Kestää koko päivän (Kyllä)
* Erottelee (Ehdottomasti)
* Kaareuttaa (En huomannut)
* Pidentää (En huomaa vaikutusta, kuten en missään pituutta lupaavassa maskarassa)
* Muotoilee (Mitä tämä edes tarkoittaa...?)
* Sopii piilolinssien käyttäjille (En osaa ottaa kantaa)
* Hiilenmusta väri (Ihan tavallinen musta minun mielestäni)
Aluksi innostuin harjan erottelevuudesta kovasti. Harja todellakin kampaa ripset todella siisteiksi eikä jälki ole yhtään paakkuista. Mutta - tämä harvaripsinen kaipaa volyymia. Ripset jäävät Studio Sculptilla varsin ohuiksi. Volyymia ripsari ei lupaakaan, eli sinällään se toimii kuten lupaa.
Studio Sculpt menettää jonkin verran siisteyttään kun sitä alkaa kerrostaa. Seuraavat kerrokset levittyvät aavistuksen "nukkaisesti", eli ripsiin alkaa ilmestyä lievää pörröisyyttä ja havaittavissa on myös ripsien yhteen liimautumista. Ei kuitenkaan mitään varsinaista klimppiintymistä, mutta oma kokemukseni on, että Studio Sculpt tekee kauneinta jälkeä yhdellä kerroksella.
(Kerros = ripsiväriä vedetään ripsiin useampi harjanveto antamatta kuivua välillä.)
Kaiken kaikkiaan Studio Sculpt jäi sellaiseksi "ihan kiva" -ripsarikokemukseksi. Pidän kyllä kovasti erottelevista harjoista, ja harjan kokokin on oikein passeli minun silmäni koolle.
Maskaran hintaa en valitettavasti tiedä, koska MAC ei lähetä tuotteidensa mukana myöskään hintatietoja.
Millaisia kokemuksia teillä on MACin maskaroista?
"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”
”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”
Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.
Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.
Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.
Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.
Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D
(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))
Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana
Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.
Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)
Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.
Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D
Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.
Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.
Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.
Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3
Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.
Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.
Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)
Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P
*
Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?
Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?
Kotona jälleen. Kesä taisi jäädä Sveitsiin.
Tässä muutama asia joka tekee mieli jakaa juuri tänään.
Matkan kosmetiikkaostossaldo: 2 kpl.
Minun ei erityisemmin tehnyt mieli ostaa Sveitsissä kosmetiikkaa, mutta panin kyllä merkille paikallisia luonnonkosmetiikkamerkkejä ja kävin tuijottelemassa ja hypistelemässä niitä aina aika ajoin. :D Niin kuin friikit tekevät.
Sveitsiläisiä sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja ovat mm. Similasan (never-heard), Biokosma ja Suomessakin jonkin verran tunnettu Farfalla.
Suurin kiinnostukseni kohdistui kuitenkin jostain syystä ei-luonnonkosmetiikan puolelle Rausch-sarjaan. Rausch-brändi on minulle entuudestaan tuttu, mutta en muistanut myydäänkö sitä Suomessa (näemmä myydään).
Koko kolme viikkoa huomasin palaavani uudelleen ja uudelleen hipeltämään erityisesti juuri näitä kahta putelia, ja toiseksi viimeisenä päivänä päätin vihdoin ostaa ne. :) Munaöljyshampoo kuiville hiuksille ja avodakoshampoo värjätyille hiuksille.
Munaöljyshampoon saksankielinen nimi on kyllä söpöin; Ei-Öl. :) Minusta tuntui, että haluan ehdottomasti Ei-Öl-nimisen shampoon.
Viimeisenä reissupäivänä pesin hiukset Ei-Ölillä. En käyttänyt hoitoainetta, sillä shampoo tuntui sen verran hoitavalta. (Ja se muuten tuoksuu makealle munatotille...!) Ja arvatkaa mitä? Hiuksista lähti lähes kaikki tahma...!
Nyt voidaan siis miettiä koko reissun hiuksiani vaivanneen tahmaisuuden kannalta seuraavia selityksiä:
1. Lushin Daddy-O-shampoo ja/tai Korresin Aloe -hoitoaine eivät toimi Sveitsin vedessä.
2. Zürichin vesi poikkeaa muiden Sveitsin kohteideni vedestä ja tahma lähti kiitos Zürichin.
3. Rauschin Munaöljy-shampoossa on jotain erityistä joka sai tahman irtoamaan.
Todella erikoinen koko tämä tahmajuttu. Mutta senpä vain sanon että olin niiiin iloinen kun harjasin hiukset niiden kuivuttua ja tunsin että tahma oli poissa. Hiuksissa tuntuu enää aavistus normaalista poikkeavaa "pintaisuutta". Huh huojennusta!
*
Muuta matkaan ja kosmetiikkaan liittyen.
Tässä reissun ainoa meikkikuva ^_^ No, siinä on pelkät turkoosit kimaltavat rajaukset.
Reissumeikkini oli joka päivä Alverden pohjustus + L'orealin ripsari + Essencen Crystal Eyeliner yhdistettynä johonkin vedenkestävään kynään.
Tämän saa vapaasti tulkita mainoksena :D mutta tuo Yves Rocherin kirkkaansininen kynä on mun ihan suurin kesäsuosikki. Ollut jo kolme vuotta. Parhaan värinen sininen kynä jonka tiedän. Kun sen päälle laittaa rajauksen alkuun vedon Essencen kimalle-laineria saa ihan törkeän nätin liukuvärjätyn rajauksen. :)
Koin matkalla jotain minulle aivan uutta. Olen blogissakin kovasti mainostanut kuinka ripsarikaan ei koskaan leviä minulla, mutta tällä matkalla meikkini levisi kauttaaltaan joka ikinen päivä. Niin rajaus kuin ripsaritkin. Afterwalk-postauksen meikkikuva on vielä siistiä materiaalia verrattuna helteisimpien päivien tilanteeseen, joina meikki oli niin koomisen sotkuinen että se näytti ulkopuolisille varmaan tarkoituksella sotketulta.
Alverde-pohjustuksen puuterointi auttoi hitusen, mutta meikki oli silti viimeistään iltapäivällä sen näköinen kuin olisin tullut jostain vesiputoukselta. En tiedä oliko syy yksin Alverde-pohjustajan, vai alkaako ihossani ikääntymisen myötä muuttua jotain kemiallisesti niin, että meikki liukenee sen eritteisiin. Tällä reissulla todellakin sain kokea, miltä tuntuu niistä ihmisistä joilla meikit eivät millään meinaa pysyä.
Opetus? Älä jätä luotto-pohjustajaasi kotiin.
*
Lopuksi. Mun kädet tänään. Kynsihuolto tiistaina. Luuletteko että mun laittaja saa slaagin?
Vain peukalot ja nimettömät jäljellä.
Eihän näille tyngille voi mitään tehdä tällä hetkellä, ei niihin saa muottiakaan enkä tiedä haluanko tippejä (ne on jotenkin niin luonnottomat). On kai vain pätkäistävä loputkin ja odotettava että tulee sen verran pituutta että saa tehtyä muottipidennyksen.
Se oli sitten sellainen hätäapuhuolto se.