Chamonixissa sataa tänään.
Vuorten rinteitä, joilla viime päivät olemme samoilleet, ei edes näy.
Olen viettänyt aamupäivää blogin parissa. Nopeaksi tarkoitettu seurantapäivitys Kiehl'sin pigmenttiläiskäseerumista venyi venymistään, kunnes huomasin tekstin rönsyilevän C-vitamiinin vaikutuksista kosmetiikassa ihan muihin ajatuksiin. Ajatuksiin omasta naamasta.
Pohjalla vaikutti tämä kuva. Otin sen aamulla pigmenttiläiskien vertailukuvitusta varten.
Pysähdyin katsomaan kasvojani kameran ruudulla. No mutta.... näytänpäs minä tosiaankin... kulahtaneelta. Tuoltako minä näytän..? Juonteet silmien ympärillä piirtyivät tavallista syvempinä, silmänaluset pussittivat, läiskät naamalla erottuivat pikselin tarkkuudella. (En suosittele omien kasvokuvien zoomaamista.)
Ei siitä mihinkään pääse, neiti "Peter Pan". Ikääntyminen alkaa näkyä. Oikeasti. Et sinä karkuun pääse.
Henkinen kokemukseni tietynlaisesta anti-aikuisuudesta ja kommentit kuten "No ethän sinä vielä 3-kymppinen voi olla, voisit olla 25..!" pitävät yllä illuusiotani siitä, että olen ikuinen babyface ja pystyn jotenkin huijaamaan ajan viisareita.
Illuusio alkaa vuosi vuodelta karista. Ei tässä ole kuin viisi vuotta siihen kun täytät 40, missie. Sinä olet kohta keski-ikäinen. Älä luulekaan, että joku vielä viiden vuoden kuluttua luulee sinua 2-kymppiseksi. Tahti kiristyy koko ajan. Jos ikääntymisen merkit ennen ilmestyivät hitaammin, nyt niitä tulee tuplasti joka vuosi. Biologiaa ei voi huijata. Sori vaan, "Forever Young."
Olen tarkkaillut paljon äitiäni. Meillä on saman tyyppiset kasvot ja luusto. Äidilläni on aina ollut selvät silmäpussit, jo nuoruudessa, mutta minulla ei. Minulla taas on pigmenttiläiskiä jo nyt 3-kymppisenä, äidillä ei 6-kymppisenäkään. Kaikki ei siis ole tietenkään perinnöllistä.
Mutta viime aikoina olen pannut merkille, että kyllä vain kummasti on alkanut silmien alla erottua pussia yhä vain säännöllisemmin. Eikä pelkästään enää aamuisin, jolloin naama on yleensä muutenkin turvonnut. Alanko kuitenkin ikääntyä samaa polkua kuin äitini..? Ehkä minullakin on silmien alla pysyvät rinkulat 30 vuoden päästä..?
Kaksi vuotta sitten pohdiskelin samoja asioita Face-Off -kirjoituksessani.
"Näytän väsyneeltä. Todella, todella väsyneeltä. Ja korvissani kaikuvat Biothermin mainoksen sanat, 'Häivytä väsymyksen merkit – ennenkuin ne muuttuvat ikääntymisen merkeiksi.' Onko tämä nyt sitten vihdoin sellaista väsymystä, joka ei haihdukaan enää nukkumalla kunnon yöunet? Onko tämä sitä väsymystä, joka kertoo että ihoni ja kasvoni ovat tosiaankin eläneet jo kolmekymmentäkolme vuotta?"
Niinpä. Sitä väsymystä se taitaa olla.
No, kauhaistaan mukaan vähän huumoria ettei mene liian vakavaksi. :) Asiat voisivat kai olla paljon huonomminkin.... :D
Klikkasin aamunaamakuvani päälle HDR-filtterin. Booom. Oli kuin aikakone olisi vanhentanut kasvoni 10-20:lla vuodella.
...tai ehkäpä näyttäisin tältä juuri nyt jos olisin jäänyt tupakoitsijaksi...? Ken tietää... Mutta pelottavalta tuo kuva näyttää.
Eikä alkuperäinen kuva enää tunnu niin hirveän pahalta. ^_^
Lisää luettavaa ikääntymiseen liittyvistä ajatuksista:
.
Loppukevennys.
Sillä, mistä kulmasta ja missä valaistuksessa kuvia ottaa, voi vaikuttaa tulokseen paljon... ;) Ja tuohan meikkikin tietysti oman, heh, etunsa. ^_^
Pigmenttiläiskä-seerumi jää omaksi jutukseen, jonka julkaisen myöhemmin illalla. Taidan nyt suunnata hotellin respaan kysymään olisiko heillä lainata sateenvarjoa... :)
*
P.S. Olin jo lähdössä ulos jutun julkaistuani kun yhtäkkiä säikähdin ja palasin tekemään tämän pee-ässän. Muistin, kuinka esimerkiksi tämän, lapsuuskuviani esitelleen postauksen kommenteissa joku kirjoitti, että on kamalaa kun tunnun kirjoittavan ulkonäkööni liittyvistä asioista sillä sävyllä, että lukijoiden pitäisi sitten olla kumoamassa väitteitäni joillain "No-et-sä-nyt-näytä-pahalta" -lohdutteluilla. Se kommentti tuntui todella ikävältä, enkä ollut sitä ennen tullut lainkaan ajatelleeksi, että joku saattaisi tulkita ulkonäköpohdintani tällä vivahteella.
Tajusin juuri äsken, että joku tuon lukijan kaltainen tyyppi varmaan näkee tämänkin postauksen sellaisena, ja säikähdin. Ulkonäköasiat ovat täysin subjektiivisia kokemuksia, ja minusta on mielenkiintoista pohtia omaa suhdettani ikääntyvään itseeni. Minun kokemukseni kulahtaneesta naamasta on varmasti jollekulle toiselle eri kokemus. :) Saanhan kirjoittaa omista kokemuksistani vilpittömästi, ilman että se tulkitaan huonona itsetuntona tai lohdutuksen tavoitteluna.
Tällä "Peter Panilla" on oikein hyvä itsetunto, läiskineen päivineen! :)
81 comments on “Aamunaama kertoo totuuden”
Älä huoli, tuo filtterillinen kuva ei mielestäni toimi minkään sortin tulevaisuuden ennustajana. Ja eikö vanhetessakin voi ajatella, että tulet olemaan se kaunis nainen loppuun asti joka olet nyt. Sinulla kun on hyvin kauniit piirteet.
Mutta hyvä postaus todella. Itseäkin nämä silmäkulmaryppyasiat ovat mielessä päivittäin, ja eihän uusi päivä koskaan meistä ketään ainakaan nuoremmaksi tee. Pieni ikäkriisi todella minullakin siis tässä ilmassa.
Kiitos Jonttu. :) Toivottavasti ei... ^_^ Vaikka joo, ryppyjähän meille kaikille tulee, se on elämää. En minä niitä sinällään pelkää. Mutta vanhentua voi eri tavoilla. Sellaisiakin ikäihmisiä kohtaa, joiden kasvoilla kaikki vuodet näkyvät, mutta he ovat kaukana kulahtaneista. Ikääntynyt ei suinkaan suoraan tarkoita väsyneen ja valahtaneen näköistä. Itse toivon kaikkein eniten, että kasvoillani säilyisi huumorin pilke loppuun saakka. :) Se jos mikä pitää nuorekkaana. ^_^ Vakavaksi en ikinä halua tulla.
Rypyt ja muut ikääntymisen merkit ovat jäänteitä eletystä elämästä, eivätkä ne rumenna. Ulkonäkö ei rapistu iän myötä. Päinvastoin, itse ainakin ihailen niitä naisia, jotka osaavat ikääntyä arvokkaasti mitään peittelemättä tai häpeilemättä. Esimerkiksi kuvassa äidistäsi näen kauniin ja arvokkaan naisen, enkä ryppyjä ja silmäpusseja. Mitä itse ajattelet katsoessasi äitiäsi silmiin? Niinpä.
Miksi olet niin kriittinen omaa ulkonäköäsi kohtaan? 35-vuotiaaksi olet hämmästyttävän nuorekas koko olemukseltasi. Muistan myös sen postauksen, jossa valittelit reisimuhkuroitasi ja postauksen kuvissa poseerasi todella hoikka ja timmi nainen. Ulkonäössäsi ei ole mitään vikaa, mutta suhtautumisessasi siihen on :(
Tuon "muhkurapostauksen" pointti meni siis kohdaltasi ohi... Suosittelen lukemaan jutun uudelleen. :)
Siinähän oli kysymys nimenomaan siitä, kuinka minulla ei ole mitään syytä valittaa muhkuroista joita ei ole, mutta koska elämässä oli sillä hetkellä muuta päänsisäistä kaaosta, se kanavoitui reisiin. Siinä kerrottiin ihmismielen kummallisuudesta. Kun on ongelmia, mieli käsittelee niitä mitä oudommilla tavoilla.
Ahaa, kiitos selvennyksestä :) En ole lukenut kyseistä postausta sen julkaisun jälkeen, ja olin mielessäni onnistunut kääntämään sen ulkonäöstä valittamiseksi. Pahoittelut siitä :)
Ei se mitään :)
Niin, ja tuohon äiti-juttuun piti kommentoida, että näen kyllä kauniin, arvokkaasti ikääntyneen, ihanan naisen kun katson äitiäni silmiin. Ajatukset silmäpusseista ovat vain pintaa. Ulkonäköpohdinta on kaikessa kiinnostavuudessaankin tietysti aina pinnallista. Syvällä olen aina "nuori tyttö". Olen juuri sitä miltä minusta tuntuu. Silti ulkonäköä ja ikääntymistä on mielenkiintoista pohtia ja analysoida omia niihin liittyviä tuntemuksia.
Minulle tuli 30v. lähtien voimaskas maksaläiskä oikeanpuoleisen silmän alle käyttämistäni 50 suojakertoimista ja vaalennusseerumeista huolimatta. Lopetin tasan kaksi vuotta sitten 32-vuotiaana e-pillerit ja kas kummaa, läiskää ei enää ilmesty alkukeväästä kasvoilleni vaikka en enää käytä ollenkaan suojakertoimia kasvoillani!
Hormonit voivat vaikuttaa ihon pigmenttimuutoksiin todella voimakkaasti. E-pillerit ovat siis todennäköisesti olleet vaikuttava tekijä sinun kohdallasi.
Vanheminen on ainut tapa elää kauemmin ;)
Ihan paras kommentti :) No juuri näinhän se on :)
Like!
olet kyllä kaunis ikäiseksesi! mutta kyllähän tuo ikääntyminen itseäkin hirvittää! mulla ikää vasta 24 ja silmien alla pysyvät rinkulat, cant fight the genetics! :/ ei tästä enää 18-vuotiaasta mennä, mutta toisaalta ei se ole kai tarkoituskaan...
No minä olen 37 ja alkaa jo nyppiä se ainainen paperien esiin kaivaminen alkossa. :D Entinen pomoni ehti täyttää 50 (!!!), kun vielä pyydettiin paperit! Hän kyllä näytti ihan lapselta!
Oho...! :) On siinä mahtanut henkkarin kysyjällä naama valahtaa.. :D
Ikääntymistä on mielenkiintoista pohtia ja hmm, ehkä myös seurata, mutta kyllähän ne muutokset ristiriitaisia ajatuksia herättävät. Itse täytin juuri 40 ja vielä jokunen vuosi sitten mulle suositeltiin kempparissa nuorten naisten kosmetiikkaa... Olihan se imartelevaa, kun ei ollut antiage-tuotteille tarvetta :D No nyt on! Tuntuu että vanhenin hetkessä kaikkien vuosien edestä: ilmaantui ryppyjä/juonteita/ihon löystymistä jne. Mikään auringonpalvoja, tupakoija tai huonojen elintapojen vaalija en ole koskaan ollut, mutta niin vain se ikääntyminen minuakin näyttää koskevan ;) Parhaiten ajankulun tietysti huomaa katsoessa teini-ikäisiä, pitkänhuiskeita ja kauniita tyttäriäni! Itse en kuitenkaan tunne olevani heitä juurikaan vanhempi :P
Mahtavaa <3 Tämä on jotenkin ihana ajatus.
Minulla ja äidilläni on sen verran ikäeroa, että minulle äiti on aina ollut selvästi "vanha". Me emme ole koskaan oikein voineet "bondata" samankaltaisten intressien ääressä, vaikka meillä paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita onkin. Teininä en kuitenkaan mitenkään voinut kokea samaistuvani viittä kymppiä lähestyvään äitiini. Meidän välillämme oli aina vanhemman ja lapsen mittainen aukko.
Minusta on aina ollut mielenkiintoista kuulla nuorempien vanhempien ja heidän lastensa välisistä suhteista. Itsellänikin on kavereita joilla on nuoret vanhemmat, ja joskus 15-vuotiaana tuntui ihan hullulta kun kaverilla oli nuorempi äiti mitä itse olen nyt. Olin silloin jostain syystä kateellinen kavereilleni. "Sulla on nuori äiti, se varmasti ymmärtää sua paremmin". Mutta miksi olisi niin...? Miksi nuorempi äiti olisi sen ymmärtäväisempi vanhempi kuin 3-kymppisenä lapsensa saanut..? En tiedä, enkä usko että asia on millään lailla niin. Mutta nuorempana se tuntui siltä.
Teini-ikäisistä tytöistä on muuten vielä kommentoitava tämä; voi kun siinä iässä olisikin osannut arvostaa siihen ikään liittyvää luontaista kauneutta...! Vasta nyt vanhempana sen ikäisiä katsoessaan tajuaa, kuinka raikkaan kaunis ihminen onkaan siinä iässä. Oli finniä tai ei, sitä raikkautta ei voi taikoa millään tetrasykliineillä tai meikeillä tai lisävuosilla. Teini-ikäiset, nauttikaa! :)
Tämä oli tavallaan ihana kuulla, mutta valitettavasti sitä ei itse kyllä ollenkaan huomaa. Liekö syy sitten se, että meidän ikäisten keskuudessa se mistä puhuit on normi; kukaan ei kiinnitä siihen huomiota :/ Lähinnä katsotaan muita juttuja.
minä taas oon eri mieltä siitä, että teinien pitäisi "nauttia" ulkonäöstään. :) oikeastaan tää on mulle syvästi feministinen ja elämän ja yhteiskuntamme perustuksiin menevä kysymys. varsinkaan nuoria naisia (ja nykyäänhän myös miehiä objektifioidaan ja seksualisoidaan, mutta ongelma on tyypillinen naisiin kohdistuvassa mainonnassa yms.) ei pitäisi kannustaa keskittymään ulkonäköönsä, se ehkä johtaa itsensä ja kyvykkyytensä ulkonäkönsä ja seksikkyytensä kautta määrittelyyn. sillä, mitä sulla on päässä (ääh, ärsyttävä sinä-passiivi, no pointtii tullee selväksi :D) ja miten haluat itseäsi kehittä ja paiskia duunia tavoitteidesi eteen pitäisi ainoastaan olla väliä. siksi sanoisin: teinit, älkää nauttiko ulkonäöstänne, älkää edes välittäkö pientä pisaraakaan siitä, mitä peilissä on vastassa. se katoaa. jos seksikkyys on naisen ainoa valta/kyvykkyys, niin mitä sitten tapahtuu, kun nuoruus on ohi? en osaa selittää tätä niin hyvin kuin se on feministisessä kirjallisuudessa esitetty, mutta jospa edes joku joka tän kommentin sattuisi lukemaan, saisi jollain tavalla ajatuksesta kiinni :) niin ja tosiaan, en tarkoita etteikö omasta ulkonäöstään saisi nauttia ja olla tyytyväinen, mutta koska itse ainakin koen että yhteiskunnassa on järkyttävä fiksaatio pelkkään pintaan joka näkyy todella moninaisina negatiivisina lieveilmiöinä, en näe, että ulkonäköön huomioon kiinnittämistä tarvitsisi enää yhtään enempää kannustaa. ja joo, en usko että tarkoitit Sanni asiaa siltä kannalta vaan nimenomaan positiivisena ja tervehenkisenä omaan itseen tyytyväisyytenä, mutta tälläkin kolikolla on kääntöpuoli! :)
toisaalta myönnän, että kauneden tavoittelu on varmasti syvästi ihmismäistä. ei siinä varmaan olekaan mitään vikaa. jokin tolkku pitäisi kuitenkin olla. esim. ikääntymiseen liittyvät asenteet taitavat olla hyvinkin kulttuurisidonnaisia. ihana kapitalismi on myynyt meille pakkomielteen nuoruuden tavoittelusta. jos vanhuutta ja sen tuomaa elämänkatsomusta alettaisiin arvostaa sillä tavalla kuin pitäisi, niin ehkä ryppyjen ilmaantuminen ei olisi sellainen katastrofi naisen elämässä. omakin suhtautuminen on ristiriitainen: toisaalta mulla on pakkomielle ulkonäöstä ylipääsemiseen, toisaalta taas jaksan intoilla vaikka kosmetiikkablogeista (tosin hyvin harvoista enää nykyään), ja se on ihan ok.
suosittelen tsekkaamaan esim. Jean Kilbournen Killing us softly -dokkarin jos et ole sitä katsonut jo. sivuaa vähän tätäkin aihetta. oli ainakin itselleni aivan mieletön silmienavaaja kun sen ensimmäistä kertaa näin.
ihanaa kun nostat keskusteluun ja kerrot avoimesti omia pohdintojasi näin mielenkiintoisista aiheista! :):)
Kiitos jälleen hyvästä pohdinnasta! :) Ihan asiaahan sinä kirjoitat. TOSIN, tähän kohtaan:
totean omalta kannaltani, että en itse kommentillani nuorten kauneudesta ja raikkaudesta viitannut seksikkyyteen, vaan sellaiseen... no, sanotaan vaikka "anti-väsymykseen" :D Minusta 'raikas' on paras sana kuvaamaan sitä. Olen kanssasi ehdottomasti samoilla linjoilla siinä että kulttuurimme on aivan liian ulkonäkökeskeistä eikä ole mitenkään tarpeellista kannustaa ketäänkiinnittämään entistä enemmän huomiota ulkonäköseikkoihin. Halusinpahan silti sanoa, että nuoruuden hehkussa on sitä jotakin. Se ei minun silmissäni liity seksiin vaan sellaiseen "tuoreuteen". En osaa sitä sen paremmin selittää, mutta minusta siinä ei ole mitään pahaa että haluan sanoa nuorille näin.
No juurikin näin :)
Minä ainakin luin (jo silloin kun kommentin jätit toissapäivänä, mutta ehdin vastata vasta nyt), ja sain kiinni! :)
Aion ehdottomasti katsoa tuon Jean Kilbournen dokkarin kun kotiudun reissusta, laitoin kirjanmerkkeihin. Edit. No däämn, tuohan siis olikin vain traileri minkä olit linkittänyt.
himokommentoija täällä taas hei.. :D piti linkittää ton Killing us softly'n traileri mutta en muistanut äskeisessä kommentissa. se vaan tuntuu NIIN sopivalta, kun vielä olit lainannut aiempaa kirjoitusta siitä miten mainoksen sanat kaikuvat korvissasi. yleensä tuo dokkari löytyy kokonaisenakin jostain netin uumenista, nyt en nopealla etsinnällä onnistunut löytämään. joka tapauksessa kannattaa ehdottomasti katsoa jos vain onnistuu löytämään :)
https://www.youtube.com/watch?v=jWKXit_3rpQ#t=21
Tein keväällä 2012 Karkkipäivässä ulkonäkökyselyn, jonka läpikäyntijutussa kirjoitin mm. näin:
"Kokemus rumuudesta liittyy suoraan kulttuuriimme ja vallitsevaan kauneuskäsitykseen, jota tietysti voimakkaimmin välittää media. Kun sosiaalisesti opimme meitä ympäröivien kuvien kautta, mikä on yleisesti on kaunista, tuntuu muu “rumalta”.
Ruman määritelmä sivistyssanakirjan mukaan:
“ulkoisilta ominaisuuksiltaan epämiellyttävä, vastenmielinen, pahannäköinen, epäesteettinen”.
Ja kuka tai mikä määrää, mikä on “vastenmielistä”? Eivät “töpselinenä” tai pömppövatsa ole universaalisesti epämiellyttävä asia. Ne ovat rumia, jos henkilö kokee että Jessica Alban ja Gwyneth Paltrow’n näköiset ihmiset ovat jonkinlainen normi. Eivät ne oikeasti ole, mutta miten välttää tähän kasvamista kun sosiaalinen ympäristö kertoo meille jatkuvasti miten olla hoikempi, kiiltävähiuksisempi ja pitkäripsisempi ja kannustaa ihailemaan täydellisiksi stailattuja julkkiksia?"
Eli Kilbournen sanoma kuulosti varsin tutulta.
Ulkonäkökyselyn tuloksista voi lukea täältä (jos sattuu kiinnostamaan):
https://karkkipaivablogi.com/2012/05/06/jenkkakahvoista-ryppyiseen-hymyyn-eli-ulkonakokyselyn-tulokset/
Itsetuntosi on kyllä kunnossa, kun julkaiset näitä kuvia (jotka eivät ole mielestäni ollenkaan pahoja, ja sanon tämän ihan omasta tahdostani. :D Eli ei pitänyt kuulostaa siltä, että kuvat ovat kauheita. Mielestäni olet kyllä nuorekas ja ihosi on loistavassa kunnossa. Ja yleensäkin, kosmetiikkabloggaaja "joutuu" postaamaan paljon kuvia kasvoistaan, mihin en itse varmaankaan kykenisi).
Itselle tulee vain myös tuo "tältäkö näytän"-olo, vaikka kyse ei ole ikääntymisen merkeistä. Se on vaan se kauhu, kun kokee peilistä katsoessaan, että nyt on hyvä päivä, mutta ei olekaan. Silloin kokeilen ottaa vaikka profiilikuvaa ties mistä vinkkelistä, mutta se ei vain onnistu. Sitä tosiaan miettii, että tältäkö oikeasti näytän ja kuvat menevät roskakoriin. Tuntuu pahalta. Alan jo melkein tottua siihen, että kasvoillani on epäpuhtauksia, se on meikattuna jo lähes ok. Mutta tuntuu, että kasvot ovat turvoksissa tai sitten kuvat ei vain onnistu. En tiedä, onko kaikki sitten vain itsekriittisyyttä.
Itsensä näkee aina kriittisemmin kuin ulkouolinen. Siihen kannattaa luottaa :) Ne näppylät, liian suuret, liian pienet tai liian mitä-tahansa kehon osat, jota itse näet koko ajan, ovat mitä todennäköisimmin asioita, joita muur tuskin huomaavat. Minä näen eriparisilmäni, kulmikkaan leukani, lyhyen keskivartaloni.... Joku muu joutuu oikein siristämään silmiään ymmärtääkseen mistä oikein puhun, jos mainitsen näistä. Itse taas joudun usein puolestani kysymään, mitä "pullaposkia", huonoa ihoa tai paksuja nilkkoja joku kaverini suree, kun minä en niitä ole lainkaan pannut merkille.
Me itse olemme itsemme pahimmat kriitikot. On hyvä yrittää muistaa, että monet ulkoiseen olemukseemme liittyvät suremamme asiat ovat olemassa vain meille, oman mielemme paisuttamina. Tämä on ollut yksi parhaita oppeja mitä olen elämässäni oppinut. Toivottavasti sinäkin joskus näet sen "oikean itsesi" profiilikuvassa, ei epäpuhdasta ihoa tai mikä nyt vaivaakaan, vaan ne kasvot mitkä toisetkin näkevät. :) Me olemme niin paljon enemmän kuin iho ja kasvojen ja vartalon muodot. Persoona luo suurimman osan ulkoisesta olemuksestamme. :)
Kylläpäs teillä todellakin on sun äidin kanssa samanlaiset kasvonpiirteet! Löytyykö teidän lapsuuskuvista paljon yhteistä, mahdatteko näyttää niissä ihan identtisiltä? :D
Näytämme todella samannäköisiltä lapsuuden kuvissa.. ^_^ Pitää joskus etsiä vanhoista albumeista äidin kuvia lapsuudesta ja laittaa blogiin pari vertailukuvaa minusta ja äitistä. :)
Voi, olet mun mielestä hurjan kaunis luonnollisena ilman meikkiä. Toivottavasti itekin vanhenen yhtä kauniisti! :D
Kiitos liiner :)
Varmaan useimmat ihmiset pitävät "sisällään" sitä nuorta tyttöä tai poikaa, vaikka ikää olisi 80 v! Oletko kuunnellut Ismo Alangon kappaleen 50 plus (tai jotain sinne päin). Olin joskus Alangon keikalla, jossa 50+ ihmiset tanssivat ja lauloiva tätä kappaletta Alangon kanssa ja se oli upeaa! :)
Ajatuksesi ulkonäöstä ja vanhenemisesta on minulle tuttuja, koska olen samaa ikäluokkaa ja myös nuoren näköinen. Läheltä totuus sitten paljastuu ja välillä sitä itsekin järkyttyy! ;)
Olen myös hoikka, mutta nyt huomaa, että painoa alkaa kertyä, jos ei katso mitä syö ja miten liikkuu. Olen myös muutaman harmaan hiuksen löytänyt päästäni ja en siis värjää hiuksia! Olen nyt miettinyt, että pitääkö minunkin jokusen vuoden päästä alkaa värjätä harmaita piiloon ja sadatellut sitä, kun hiukseni eivät ole vaaleat, joissa harmaa ei näy niin helposti! :D
Sitten vielä ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta nostatko tuossa meikittömässä kuvassa kulmakarvoja, kun siinä otsarypyt näkyy, mutta meikkikuvassa taas ei näy.
:) Hyvä niin ^_^ Jotenkin tuntuu että osa ihmisistä haluaa vanheta ja muuttua vakavaksi ja "vakavasti otettavaksi"... Ehkä moni sotkee nämä ominaisuudet keskenään. Minusta ihmisten pitäisi taistella vakavuutta vastaan... ellei sitten ole syntynyt sellaiseksi. Lapsenmielisyyttä ja avointa hassuttelevuutta saisi olla maailmassa runsaasti ememmän.
En, vaikka Alangosta nuorempana tosi paljon tykkäilin. Hain biisin Tubesta ja sehän on tosi hauska, takuuvarmaa Ismo Alankoa..! :)
Kyllä, nostan meikittömässä kuvassa kulmiani. Otsa rutistuu heti kun nostan kulmia. Nimimerkillä "Otsarypyt siitä saakka kun opin ilmehtimään" :D Otsan rypistyminen on muuten yksi pimeästi kiinnostavimpia rakenteellisia seikkoja kasvoissa... Toisten otsa ei nimittäin millään rypisty vaikka he kuinka yrittäisivät. :D Se on hullua. Minulla on ollut tällainen kollega töissä.
Heh, pakko kommentoida noihin otsaryppyihin :) Itsellä on ollut rypyt otsassa niin kauan kuin muistan, ja nyt 7 kk vanhalla pojallani näkyy myös otsassa hennot rypyt. Eli näköjään ne voi olla ihan synnynnäisiä :D
Mä erehdyin yks päivä menemään partsille nyppimään kulmia ja jäin sitten peilin kanssa tutkimaan ihoa päivänvalossa. Huhhuh, ei mikään ihana kokemus. Pigmenttiläiskien tilanne näyttikin vielä järkyttävämmältä mitä sitä kuvittelee kun keinovalossa vetelee jotain pakkelia peitoksi...
Ja rypyt, I don't even go there...
Tässä iässä lienee parempi pysyä himmeässä valaistuksessa vaan :D
:D No mutta eih littleB...! ^_^ Vaikka ymmärränkin sinua... Mutta kuten tuossa aiemmalle kommentoijalle totesin, se mitä me näemme, ei ole useimmissa tapauksissa näkyvää muille. :) Siihen pitäisi vain muistaa uskoa....! ^_^
Voi, se itsekriittisyys... jos siitä vain pääsisi eroon! Katsoessani 15 vuoden takaisia kuvia itsesäni haluaisin palata takaisin ja kehoittaa parikymppistä itseäni lopettamaan sen ulkonäöstä murehtimisen - 15 vuoden päästä olet nimittäin katelliinen nykyiselle itsellesi! Toisaalta tämä ajatus helpottaa tämän päivän, vajaan 35 vuotiaan itseni hyväksymistä. Olen nimittäin aivan varma että 50-vee minä tulisi miellään tähän päivään takomaan järkeä päähäni, jos voisi.
Aivan ihana postaus. Täytin viime vuonna 30 ja sen jälkeen olen aloittanut jonkinlaisen ulkonäkö kriiseilyn. Tai tosiaankin tajusin, etten ole nuori ikuisesti. Juonteita löytyy silmäkulmista ja tällaisena aurinkoa rakastavana kauhistuttaa mitä sekin minulle tekee. Jotenkin helpottavaa siis huomata muidenkin painivan sanojen asioiden kanssa. Voi kun oppisikin ajattelemana ryppyjä ja juonteita ja muistoina eletystä ja koetusta elämästä, ehkä vielä.
http://niittykulma.blogspot.fi
Tätä minäkin tavoittelen :)
Tiedätkö, minusta olet tuossa HDR-filtterikuvassa on oikein kaunis. Aito. Kauneus on katsojan silmässä. :)
Ohoh..! Mutta en toki lähe kiistelemään. :) Kiintoisaa. :)
Hei!
Saanko tiedustella kuinka pitkään poltit ja kuinka pystyit lopettamaan? Olen vain utelias, yllätyin niin paljon kun luin että olet joskus polttanut... Ei meinaan näy ollenkaan kasvoista :)
Hei Julle!
Poltin n. 13-vuotiaasta 19-vuotiaaksi, eli käytännössä koko yläasteen ja lukion. :( Olen nykyään todella tupakanvastainen enkä meinaa itsekään tajuta että elämässäni on ollut noin monta vuotta jolloin tupakoin... huhhuh... Mutta se oli sitä aikaa jolloin "kaikki" nuoret tupakoivat, tai ainakin kaikki "suositut". Ihan kamalaa. Meidän piireissä, jos halusit tulla hyväksytyksi, sinun kuului tupakoida. Ei-tupakoivat olivat järjestään niitä hiljaisempia runo- ja heppatyttöjä jotka viettivät viikonloput kotona. Minä kuuluin bilettävään joukkoon jota ei juuri kotona näkynyt..... Se oli sitä aikaa.... Onneksi se on mennyttä eikä tupakointi nykyään liity millään lailla nuoren sosiaaliseen suosioon. Nykynuorilla ei varmastikaan ole monilla muilla sosiaalisilla tasoilla yhtään sen helpompaa kuin meillä 90-lukulaisillakaan, mutta ainakaan nuorten ei tarvitse vasiten riskeerata terveyttään todistaakseen jotain ja kuuluakseen porukkaan.
Kuinka pystyin lopettamaan? No, onnekseni en ole koskaan ollut erityisen päihteisiin koukkuuntuvaa tyyppiä, ja onnistuin lopulta lopettamaan suhteellisen helposti. Lopetin ensin tupakan ostamisen itse ja siirryin pummimaan röökiä kavereilta koulun välitunneilla. :P Kun paras kaverini, jolta pahiten pummin tupakkaa, lähti kahden viikon lomalle jonnekin ulkomaille päätin, että nyt en lokkeile muiden röökijämille. Ja niin myös tein. Kaverini loman jälkeen olin lopullisesti irti. :) Lukion 3. luokan jälkeen en ole vetänyt henkostakaan.
Tämä nyt ei liity mihinkään, mutta mistähän syntyy tuo käsitys että tietynlaiset nuoret ovat "suosittuja" ja loput "hiljaisia", jotka "viettävät viikonloput kotona"? "Suositut" ovat varmaan suosittuja oman piirinsä sisällä, mutta onko niiltä muilta nuorilta kysytty, suosivatko he "suosittuja"? Ymmärtääkseni heillä, jotka eivät pyöri "suosittujen" piireissä, on omat kaverinsa ja harrastuksensa. Tuskinpa nuo mainitsemasi heppatytötkään kotona ratsastavat. "Ei-bilettäjillä" on omat sosiaaliset kuvionsa ja he suosivat / pitävät mielenkiintoisina luultavasti sellaisia nuoria, joilla on samantyyppiset kiinnostuksenkohteet. Itse ihailin niitä, jotka kävivät musiikkiopistoa tai muuten soittivat jotakin instrumenttia. Pojista ihastuin aina niihin, jotka olivat hyviä koulussa ja käyttäytyivät hyvin. Tupakkanurkkalaisia en tuntenut enkä kokenut heidän olevan jossakin suositussa sisäpiirissä, johon kaikki muut olisivat haikailleet.
Pahoittelen huonosti valittuja, stereotyyppisiä ilmaisuja. Aivan varmasti myös "heppatyttöjen" ja "runotyttöjen" keskuudessa on heidän piireissään ns. "suosittuja" ja "vähemmän suosittuja" henkilöitä. Ja eivät he tietenkään kotona kaikkea aikaansa vietä :D Yritin vain löytää tapaa ilmaista eroa jatkuvasti kaupungilla roikkuvan "bilettäjän" ja muita harrastuksia suosivan välillä. On vaikea löytää sopivaa ja "poliittisesti korrektia" ilmaisua kuvaamaan sitä, mitä tuolla omalla "suosittujen porukalla" tarkoitin, ja paremman puuttessa käytin siis sanaa 'suosittu'. Luonnollisestikin olet oikeassa siinä ettei "vähemmän bilettävä" henkilö ole automaattisesti millään lailla "vähemmän suosittu".
Omassa esimerkissäni viittasin lähinnä omaan kouluyhteisööni liittyvään "porukka-kategorisointiin". Koulussa oli ne suositut ja sitten ne vähemmän suositut, niin surullista kuin se onkin. Vaikka kokemus "suosittuudesta" ei koskisikaan "ei-suosittuja" koulun ulkopuolella muissa sidosryhmissä, niin koulussa oli oma todellisuutensa. Uskon, että moni voi allekirjoittaa tämän kokemuksen omilta kouluajoiltaan.
Olen saman ikäinen kuin sinä ja kuuluin minäkin siihen ahkerasti bilettävään joukkioon, enkä tosiaankaan polttanut. Ei siinä tupakoimisessa ole eikä ollut mitään coolia. Meillä ei ne ne ns. suositut polttaneet, vaan ne luuseri-wannabe-suositut.
Varmasti piiritkin vaikuttavat. Meidän piireissä asia oli juuri niin kuin olen kuvaillut. Tupakointi oli niin coolia kuin olla voi ja jonkinlainen aikuistumisen merkki. :(
Moikka Sanni,
Tulin huikkaamaan sinulle kiitokset aivan ihanista reissupostauksista! Vaikka tykkään kovasti myös koto-Suomen luonnosta,metsistä ja järvistä, en voi sille mitään että sydämeni on ihan sykkyrällä kun pääsen Alpeille jylhien vuorten syliin.Nixissä en ole toistaiseksi käynyt mutta kuvasi tuolta reissulta olivat ihan huikeita :).Toivottavasti sateen jälkeen paistaisi pian taas aurinko! Hyvää loman jatkoa sinulle,Sanni!
Kiitos Lumikide! :) <3
Alpeille on kyllä vaikea olla menettämättä sydäntään.... Tänään on satanut aamusta iltaan ja pilvet roikkuivat melkein kadulla saakka ja silti oli ihan mahtava päivä. :) Ja eilen illalla tultiin ulos paskan ravintolakokemuksen jälkeen pahantuulisina, mutta heti kun näin yöllistä taivasta vasten piirtyvät vuoren huiput, mieleni siirtyi harmituksesta hämmästelemään huippujen maagista kauneutta... Jälleen kerran. Sitä vain oli että "Saamarin ravintola.... mutta nuo vuoret.... on edelleen tuossa.... ja nehän oli tosiaan noin korkeita... " ^_^
Ihailen sinua todella, miten aidosti kirjoitat ajatuksiasi! On upeaa, ettet ole tosiaan mikään kiiltokuvabloggaaja, vaan kauhean syvällinen ja monipuolinen. Ei voi kuin kehua!
Itse olen kohta 25, ja huomaan, miten kasvoni eivät tosiaan ole enää kuin 16-vuotiaana! Olen tämän vuoden aikana saanut kunnon silmäpussit, lieneekö sitten todella stressaavasta vuodesta, työ- ja rahapaineista yms... Huoh! Mutta minua lohduttaa ajatus, ettei kukaan muu kuin minä näihin muutoksiin kiinnitä huomiota :-) Ainakin mies väittää kivenkovaa, etten ole 4 vuoteen muuttunut!
Hienoa Anskuli! :) *peukku* Ja hei, 25 on just paras ikä! :) Kaikki naisethan on oikeastaan 25 ^_^
minulla on ollut pussukat silmien alla 12-vuotiaasta asti :P valehtelisin jos väittäisin etteivät häiritse... mutta elämä on :)
Niin... toisilla on silmäpussit, toisilla suuret korvanlehdet, jollakulla matala otsa, yhdellä ohut tukka, kaverilla rako hampaan välissä... Meillä kaikilla on joku "luojan luoma" piirteemme joka häiritsee. Mutta näinhän se on että "Elämä on", kuten sanoit. :) Minä en saanut tissejä mutta ei se mitään. :) Ehkä sinäkin jonain päivänä unohdat "pussukat"....?
Jos normaali-ihoinen vanhenee, se on kaunista ja niinkuin sanoit vanhentua voi todella monella eritavalla.
Itse olen kärsinyt proriaksesta ja muista ihosairauksista reilut 10 vuotta ja tuntuu että kasvot ovat valahtaneet aivan täysin kolmenkympin lähestyessä! Ihossa ei ole enää tervettä rakennetta pitämään sitä "kasassa" ja antamassa tukea. Tietääkseni sitä ei voi millään kosmetiikalla korjata?
Ryppyjä ei juuri ole, mutta kasvot näyttävät todella kärsineiltä ja vanhan ihmisen iholta. Tosi masentavaa. Iholla on suuri merkitys itsetuntoon.
Voi että, olen pahoillani vierailija, vaikka uskonkin että itse koet ulkonäkösi "kärsineempänä" kuin ulkopuoliset. En silti vähättele kokemustasi, psoriasis ei varmasti ole mukava kaveri. En usko, että kosmetiikalla voi juuri korjata ihosairauksien vaikutuksia, se auttaa vain lievittämään oireita. Sairauden aikaansaamiin ihovaurioihin auttaa vain kirurgia, luulen.
Minulla on atopia ja välillä mietin senkin vaikutusta ihoni ikääntymiseen, kortisonihan ohentaa ihoa ja uskon myös rikki raavittujen ihottumienkin jättävän jälkensä.
Olen 27, enkä koe olevani mitenkään ikäistäni vanhemman tai nuoremman näköinen.
Ihan sattumalta eilen tuli poseerattua valokuvassa, jossa olen kolmestaan 51-v äitini ja 73-v mummoni kanssa. Meillä on kaikilla melkoisen samat kasvonpiirteet ja pyysin kuvan ottajaa lähettämään kuvan minulle tämän postauksen innoittamana.
En sanoisi äitiäni ikäistään vanhemman näköiseksi, mutta mummoni vaikuttaa ikäistään selvästi nuoremmalta. Molempien kasvoissa näkyy toki eletty elämä ja auringon jättämiä jälkiä, couperosaa jne, mutta hämmästyttävän vähän ryppyjä! Äitini on polttanut koko aikuisikänsä, joten uskon tämän vielä vanhentavatn vaikutelmaa, mutta siltikään en pitäisi häntä ikäistään vanhempana, jos nyt tapaisin ensimmäistä kertaa ikäää tietämättä.
Tästä voisi päätellä, että minulla on hyvät geenit, joten odotan levollisin mielin omaa ikääntymistäni. Uskoisin myös osittain myös atopian pakottaman huolellisen ihonhoidon myötä säilyväni ehkä jopa hitusen nuorekkaampana kun en polta tupakkakaakaan ja välttelen aurinkoa.
Mielenkiinnosta tarkkailin myös muita yhteisiä kasvonpiirteitämme, miten ne muuttuvat iän myötä. Silmäpussit kasvavat ja ennestään raskaat yläluomet alkavat roikkua lisää. Näihin piirteisiin harkitsen vakavasti leikkaushoitoa viimeistään siinä vaiheessa, kun luomi alkaa roikkua näkökentässä :D
Kivoja nämä syvällisemmätkin postaukset, joita ei tule vain luettua läpi, vaan jäävät pohdituttamaan ja herättävät keskustelua :)
Kortisonista puheen ollen, minulla oli teini-iässä todella sitkeä ihottuma ylähuulen alueella jota hoidin kortisonilla. Myöhemmin olen arvellut, että tuon erittäin pitkän ja säännöllisen kortisonin käyttö ja sen aikaansaama ihon ohentuminen ovat varmasti yksi osatekijä ylähuulen alueen melasman synnyssä... :/
Kiva oli muuten kuulla tuon valokuvan herättämiä ajatuksiasi. On tosiaan mielenkiintoista tarkastella vanhempiaan ja isovanhempiaan ja kuvitella miltä itse tulee siinä iässä näyttämään..
Minun mummoni kuoli jo kun olin lapsi, niin meistä ei ole koskaan voitu ottaa äidin ja mummon kanssa "aikuisyhteiskuvaa". Olisipa ihana omistaa sellainen kuva. Minun mummoni ikääntyi todella nopeasti ja näytti viimeisinä elinvuosinaan itseään huomattavasti vanhemmalta, vaikka elintavat olivat terveet.
Ulkonäköpohdinnat ovat mielenkiintoisia eivätkä lainkaan turhamaisia! Minut on kasvatettu siihen ajatukseen, että parempi sulautua betoniseinään ja olla kaikkien kanssa samaa mieltä, kuin sanoa ajatuksiaan ääneen tai olla erilainen. Nykyään tarkkailen niin omaa peilikuvaani kuin muidenkin peilailuja tai ulkonäkökontrollia. Kumma, kuinka omat virheet ovat kauhistus, mutta toisella vain persoonallinen piirre. Ihmiset ovat mielestäni kauniita, vaikka eivät olisikaan täydellisiä!
* allekirjoittaa *
Klishee mikä klishee, mutta kyllä kauneus mielestäni tulee ennen kaikkea persoonallisuudesta ja hyvästä sydämestä. Iloinen, ystävällinen ja hyväntahtoinen ihminen on aina kaunis. Mittasuhteiltaan täydellisinkään "missi" taas ei, jos omaa koppavan, kylmän ja ylimielisen luonteen.
Kaikella kunnioituksella, tuo on kyllä täyttä paskaa. Kauneus on pinnassa, ihan sama miten mukava ihminen olisi. Ainakin minä olen mielestäni ihan mukava ihminen ja niin kaveritkin väittää, mutta miehet ovat aina olleet ihan hirveän julmia ja inhottavia rumuuteni takia. Tai sitten tosiaan olette oikeassa ja he näkevätkin sen sisäisen rumuuteni.
Tämä on ihan sama juttu, kun välillä kuulee jonkun nätin tytön selittävän, että poikaystävä valitsi hänet luonteen perusteella. Juu, ihan varmasti! :D Ilmeisesti sitten kaikille rumilla naisilla on miesten mielestä todella kamala luonne!
Kaikella kunnioituksella, mutta heitän sinulle tähän seuraavan klisheen joka pitää yhtä lailla paikkansa; "kauneus on katsojan silmässä". ;) Minusta iloinen ja hyväsydäminen ihminen on kaunis. Et valitettavasti voi ottaa tätä kokemusta minulta pois, vaikka kuinka kokisit itse olevasi ruma.
Eli kaikilla rumilla naisilla on sinun mielestäsi myös kamala persoonallisuus, niinkö? Et ole koskaan tavannut yhtä ainoaa mukavaa rumaa naista?
Oikeasti te nätit tytöt elätte kyllä jossain ihan omassa maailmassanne. Toivoisin, että joutuisitte edes yhden päivän elämään ruman naisen todellisuutta, kokisitte elämänne yllätyksen ja voin kertoa, että ette enää koskaan päästäisi suustanne noita kliseitä.
Ehkä olette oikeassa minusta ja olen ihan hirveä tyyppi, mutta tunnen useammankin ruman naisen, jotka ovat niin ihania luonteeltaan kuin vain voi olla.
Taidat tahallasi ymmärtää väärin, tai antaa sen vaikutelman :) Aivan varmasti tosiasiassa ymmärrät mitä haluan sanoa. Kauneus ei ole pelkästään ulkoista.
Tajusin kyllä pointtisi, mutta sinä et tajua minun. Sinä et ymmärrä, miten loukkaavia nuo kommenttisi ovat rumia naisia kohtaan. Minä olen saanut kuulla olevani ruma koko elämäni ajan ja voin hyväksyä sen, omastakin mielestäni minussa on ulkoisia piirteitä, joita ei parhaalla tahdollakaan voi kauniiksi sanoa. En voi niille mitään, niiden kanssa synnyin. Mutta olen koko elämäni yrittänyt parhaani ollakseni hyvä ihminen, olen yrittänyt olla mukava ja ystävällinen toisille ja parhaani mukaan olen yrittänyt tehdä niin kuin haluaisin itselleni tehtävän. Joten miltä luulet sen minusta kuulostavan, kun joku kaltaisesi julistaa, ettei mitään ulkoista rumuutta ole, että ihmiset vain reagoivat sisäiseen rumuuteeni? Kestän kyllä ne miesten ulkonäköhaukut, joihin olen tottunut lapsesta saakka, mutta se, että sanot, että ne haukut vain oikeasti tarkoittaakin sitä, että olen sisäisesti ruma, en ulkoisesti, on todella inhottavasti sanottu. Jos et sitä ymmärrä, niin tästä on kai aika turha edes keskustella.
Olet varmasti ihan mukava ihminen, mutta olet aivan varmasti saanut elämässä asioita ulkonäkösi perusteella, joita et olisi saanut, jos olisit vain sisäisesti kaunis. Muun väittäminen on todella loukkaavaa niitä kohtaan, jotka päinvastoin joutuvat aina todistamaan, ettei ruma ulkonäkö tarkoita sitä, että ihmisessä olisi kaikki muutkin mahdolliset viat.
Homma taitaa mennä niin, että meillä kaikilla on omat ongelmamme riippumatta ulkonäöstämme. Olen kyllä Sannin kanssa samaa mieltä siitä, että sisäinen kauneus kaunistaa myös ulkoisesti. Ystäväpiiriini kuuluu naisia jotka eivät täytä perinteistä kauniin naisen määritelmää, mutta minun silmissäni he ovat siitä huolimatta kauniita. Minä en suostu uskomaan siihen, että joku ihminen olisi ruma niin, että hänessä ei kertakaikkiaan olisi mitään kaunista!
Olen pahoillani jos loukkaan sanomisillani, mutta näin minä todellakin ajattelen ja siihen uskon. Vaikka tämä ei nyt varmasti ollenkaan lohduta niin sanon silti, että ei ulkoisesti kauniiden ihmisten elämä aina ole ruusuilla tanssimista sekään. Asioilla on aina puolensa ja puolensa.
Mitä sillä ulkoisella kauneudella tekee jos on sisäisesti ruma? Kyllä se vaan niin on, että sen ulkoisen kauneuden saa muuttumaan hyvin äkkiä konkreettiseksi rumuudeksi sillä mitä kantaa sisällään. Ja päinvastoin.
On todella ikävää, että ymmärtämättömät ihmiset päästävät suustaan asiattomia kommentteja toisten ulkonäöstä. Sanoisin kuitenkin, että se on heidän häpeänsä ja kertoo heistä enemmän kuin henkilöstä joita heidän kommenttinsa koskevat. Sille ei tietenkään mitään voi, että ne satuttavat yhtä kaikki ja jättävät omat arpensa kenties lopuksi ikää.
En tiedä, pystyvätkö tyttäreni samaistumaan minuun - mutta minä samaistun heihin ;) Omista nuoruusvuosistani ei ole niin pitkästi aikaa, ettenkö muistaisi miltä tuntuu tuskailla finnien, läksyjen ja poikien takia...! Mutta lisääkö lyhyt ikäero ymmärrystä - ehkä ei. Vanhempien ja lasten välillä on aina se sukupolven mentävä aukko! On se silti ihanaa jakaa tyttärien kanssa meikki-, musa-, matkailu- ym. juttuja <3 <3
Ja aamen noille viimeiselle lauseillesi, Sanni! Muistan kun oma äiti ihasteli ihomme hehkua ja vakuutti, että ilman meikkiäkin olimme kaunottaria. (Meitä on kolmen tytön katras.) Ehei, enpä minä silloin hänen sanoilleen paljoa painoa pannut! Eivätkä pane nyt tyttärenikään, kun tätä kerron eteenpäin...Oi, nuoruus!!!
Nuoruuden arvo näyttäytyykin ehkä juuri vain siitä perspektiivistä, kun siitä juotuu luopumaan.
Kolmekymmentä ylitettyäni ja elettyäni tähän astisen elämäni rankimman vuoden, niin henkisesti kuin fyysisestikin, voi vain todeta silmäpussien tulleen jäädäkseen. Ihon kimmoisuuskin o selkeästi vähentynyt. Mutta ei, en siltikään haluaisi olla taas kakskymppinen.
En vaihtaisi elettyä elämääni pussittomuuteen.
*tykkää*
Jossain "tieteellisessä tutkimuksessa" oli tutkittu milloin naiset koetaan kauneimmiksi. Tulos oli 31-vuoden iässä. Monestihan puhutaan 30- tai 40-kriiseistä, mutta ymmärtääkseni suurimmat fyysiset muutokset tapahtuvat 35 ja 45 ikävuoden jälkeen. Hitsi, kun tallettaisi ne nettisivut, joista noita artikkeleita on tullut luettua:-)
Näinhän se on. Ainakin omassa tuttavapiirissä kaikki ovat yhtä "nuorekkaita" kuin Sannikin eikä mitään mummoja vielä. Rupsahtaminen tapahtuu myöhemmin.
Sannilla sekä äidillä on kyllä kaunis luusto, sehän tulee vanhetessa vain selvemmin esille.
Kiitos K :)
Aaa, että se ei olekaan 25...! Tai 17... Tuota 17:ää kuulee aika usein.
Kyllä 3-kymppisyys on hyvä ikä. En vain tykkää numeroista siksi, kun meidän kulttuurissa tietyt numerot yhdistetään tiettyihin asioihin... Ja nuoruutta tietysti ihaillaan. On varmasti kulttuureja, joissa ei esim. ole sanaa 'keski-ikä' eikä ihmisten ikä määritä heitä lainkaan samalla tavalla kuin meillä länsimaissa. Jossain viidakon heimon keskuudessa tuskin on merkitystä oletko 25, 35 vai 45, ikää ei välttämättä edes tiedetä. Sinä vain 'olet'. Se on jotenkin mukava ajatus. Miltähän minustakin tuntuisi jos en tietäisi minkä ikäinen olen...?
hmm. hassua, että ihmiset kokee nää niin voimakkaasti. ylempänä joku kommentoi että pitäisi olla aina himmeässä valaistuksessa ja joku toinen ettei pokka kestäisi naamakuvien julkaisua. no joo, ton himmeän valaistuksen ymmärsin läppäheittona mutta silti osittain vaikuttaisi siltä, kuin monilla olisi jotain vikaa, häiritsevää tai jopa hävettävää ulkonäössä. en tajuu, se on vain pintaa. sitten sellaisia asioita, joita oikeasti sietäisi hävetä, kuten lentomatkailua (krhm, en nyt varsinaisesti kritisoi sua Sanni mutta... onhan se melekosta seinään päin ajamista :D), vaatteiden tolkutonta ostelua ja muuta oikeasti vahingollista, jotka näin - ilmeisesti keskimääräistä tiedostavamman - näkökulmasta ovat niitä oikeasti noloja, typeriä, itsekeskeisiä ja junttimaisia juttuja repostellaan kuin ne olisivat jotain kovinkin hienoa. sit jotain yhdentekevää näppylää tai karvaisia sääriä jaksetaan hävetä! ihmiset, markkinavoimat on aivopesseet teidät! aivan sama vaikka sulla kasvaisi korva otsassa tai näyttäisit hitto vieköön örkiltä. elä ihmisiksi, kohtele toisia kivasti ja oot hyvä tyyppi eikä sulla oo mitään hävettävää ^^
Vastasin tähän kommenttiin omalla postauksellaan :)
Hei Sanni!
Ryppyjä enemmän mietin sitä, miten ehtisi ottaa tästä elämästä kaiken irti. Miten sitä saisi itselleen vielä enemmän. Minusta on tullut elämän ahnehtija rajallisessa buffetissa. Tietysti haluaisin olla kaunis kypsä nainen, mutta sitä ei ehdi liikaa miettiä. Sinusta varmaan tulee sellainen kun pidät itsestäsi noin hyvin huolta. Minusta sinun kannattaisi ehkä etsiä iloa myös pukeutumisesta varovasti. Löytäisitkö sieltä lisää hyvää oloa? Hanki vaikka tennareiden lisäksi sirot balleriinat ja sinivalkoraidallinen paita tai muu koristellumpi toppi ja laita vaikka helmet kaulaan :P veikkaan että menet 18-vuotiaasta.
Hyvin sanottu tuo viimeinen lause :)
Mitä "enemmän irti saamiseen" tulee, itse olen löytänyt vastaukseksi matkailun tai ylipäänsä arjen rutiinien rikkomisen. Kun matkustelee, aika kuluu hitaammin. :) Oikeasti :D Olen kirjoittanut aiheesta postauksenkin:
https://karkkipaivablogi.com/2013/10/05/haluatko-lisaa-aikaa-matkusta/
Mitä taas vaatteisiin tulee... Luulen, että trikoopaita-farkku-tyylini on jo tarpeeksi "18-vee" :D Vaatteet eivät ole koskaan olleet minulle "se juttu", ne eivät tuo minulle erityistä hyvää tai huonoakaan mieltä. Olen tyytyväisimmilläni kun ei tarvitse miettiä ollenkaan mitä päälleen laittaa, vetää vaan ne tutut farkut ja paidan. :)
Taas hyvä kirjoitus sulta, Sanni! Luulen että ihmisiltä menee helposti ohi sun kirjoitusten syvällisyys sillä blogiin suunnatessa odottaa helposti löytävänsä kosmetiikkajuttuja, joten lukija on itse jotenkin väärällä tajuudella vastaanottamaan näinkin laadukasta pohdintaa. Itsekin luin tämän jutun kahteen kertaan ennenkuin se avautui kunnolla, aivan kuten sen vuoden takaisen reisijutun. Sun blogissa kiehtoo nimenomaan pinnallisuuden ja syvällisyyden yhdistelmä jota harvoin näkee muualla. Ja pinnallisuudella tarkoitan siis meikkaamista ja muita blogissa käsiteltäviä ukonäköasioita, vaikka tätä kirjoittaessa tajuan että niiden kutsuminen pinnalliseksi on sekin melko yksiulotteista. Eihän kukaan voi kieltää meikkaamisen tai parran ajon vaikutusta omaan mielialaan, joten onko se sittenkään niin pinnallista? Joskus pinta vaikuttaa sisältöön ja joskus sisältö pintaan.
Olen parin viime kuukauden aikana miettinyt sekä omaa että muiden suhtaumistani ulkonäköön. Muutin hiustyyliäni radikaalisti: leikkasin pitkät paksut hiukseni erittäin lyhyeksi kampaukseksi, ja nautin suunnattomasti muutoksesta. Mikä vapauden tunne kun tuuli puhaltaa niskaan ja hiukset voi muotoilla 10 minuutissa! Olin muutoksesta suunnattoman innostunut, vaikka se etukäteen jännittikin. Mutta ihmisten reaktioiden voimakkuuteen en ollut valmistautunut - monien ensimmäinen kommentti oli "Miksi? Miksi leikkasit kauniit paksut hiuksesi pois?". Olen koko ikäni kärsinyt nätin tytön leimasta, joka on melko pitkälle kanavoitunut hiuksiini. Toki olen kiitollinen hyvistä hiuksistani, mutta koen olevani niin paljon enemmän kuin hiukseni! Olen kohdannut ihmisiä jotka ovat toki tykänneet uudesta kampauksestani, mutta kuitenkin jatkaneet sanomalla että jos heillä olisi minun hiukseni niin he eivät koskaan leikkaisi niitä lyhyeksi. Ilmeisesti hiukseni ovat vaikuttaneet heidän kuvaansa minusta ihmisenä enemmän kuin tajusinkaan? Itse olen todella tyytyväinen muutokseen, ja ihan kuten sinä en kaipaa muiden vakuuttelua millään lailla. Olen vain todella hämmästynyt siitä miten voimakkaita reaktiota yksinkertainen hiustenleikkaus on herättänyt ihmisissä, myös sellaisissa jotka olen tuntenut kauan. Tämä saa pohtimaan kuinka paljon ulkonäkö alitajuntaisesti vaikuttaa elämäämme ja ihmissuhteisiimme?
Kiitos vain itsellesikin laadukkaasta pohdinnasta kommentissa! :)
Minäkin olen miettinyt tuota "mikä lopulta on oikeasti pinnallista" -kysymystä.
Niinpä. Hyvä mieliala varmasti on kaikkien mielestä tavoiteltava asia, ja kuka sitten omaa "vallan" määritellä mikä hyvän olon tuoja on enemmän pintaa kuin toinen? Onko luostarissaan asuva, päivänsä meditoiden viettävä munkki automaattisesti parempi ihminen kuin vaatteita ostava ja meikkaava teini? Jos kivat, vaikkakin jonkun mielestä pinnallisiksi luokiteltavat harrastukset tekevät teinistä niin iloisen ja tyytyväisen, että hän mielellään jakaa hyvää mieltä muillekin ja on vaikka mukana SPR:n ystävätoiminnassa, niin onko hän silloin läpipinnallinen? Ja kumpi tuo lopulta enemmän ns. "hyötyä" maailmaan, munkki vai teini? Munkki mietiskelee itsekseen, ei hänen epäpinnallisuutensa toisen elämään iloa tuo. Teini ilahduttaa yksinäisiä vanhuksia SPR:n toiminnan kautta. Kumpiko on pinnallisempi? Ja ehkä tärkein kysymys, mitä VÄLIÄ jollain yksittäisillä, pinnallisiksi luokiteltavilla harrastuksilla on? Kun _kokonaisuus_ ratkaisee. Vähän kärjistetty esimerkki mutta ehkä pointti löytyi sieltä jostain... :)
P.S. Sun hiuspohdinta oli myös kiinnostavaa...! Mutta nyt nukuttaa jo niin paljon että kone lipuu käsistä ja on antauduttava nukkumatille...
Just näin! On loppujen lopuksi aika pinnallista leimata ulkonäöstä huolehtiminen pinnalliseksi. Itse olen aina kokenut laittautumisen hauskaksi, mutta yhtä hauskaa on mennä päiväkausia ilman meikkiä ja viettää tarkoituksella laittautumislomaa. Kenties yksi pinnallisuuden määritelmä voisi olla se jos ei kertakaikkaan pysty menemään ulos ovesta laittautumatta, sillä silloin se on elinehto eikä valinta.
"Kenties yksi pinnallisuuden määritelmä voisi olla se jos ei kertakaikkaan pysty menemään ulos ovesta laittautumatta, sillä silloin se on elinehto eikä valinta."
Olen eri mieltä. Pinnallisempaahan on valita pinnallinen asia kuin jos se on koettu pakko? Jos ihmisellä on vaikka sosiaalinen fobia tai dysmorfinen ruumiinkuvanhäiriö ja laittautuminen auttaa kohtaamaan ulkomaailman.
Lueskelen blogeja vähän jälkijunassa koska olin muutaman päivän reissussa missä ei nettiä tullut käytettyä (paitsi pakolliset apinakirjatsekkaukset puhelimella kerran tai pari). Niinpä kommentoin vähän näin jälkijunassa.
Kirjoitin jokin aika sitten postauksen, jossa pohdin bloggaajien täydellisyyttä:
http://pakolliset.blogspot.fi/2014/05/kaunis-bloggaaja-vs-ruma-todellisuus.html
Nämä ulkonäköasiat ovat todellakin mielenkiintoisia ja myös ikään liittyvät kokemukset. Paljon tulee kulttuurista ja ihan vaan yhteiskunnan käsityksistä, nykyään on todella vaikeaa erotella mikä on mitäkin. Nuoruutta ihannoidaan ja se vaikuttaa tietenkin sitten yksilötasolla niin, että vanhetessaan alkaa ajatella sitä vanhenemistaan kriittisesti, usein negatiivisessa valossa. Meidän kulttuurissamme on hienoa jos niitä papereita kysytään alkon kassalla yli kolmikymppiseltä, jossain toisessa kulttuurissa se olisi kenties kauhistus.
Me kuitenkin elämme tässä kulttuurissa ja sen ihanteiden keskellä. Onko se sitten loppujen lopuksi niin kauhea asia, jos ikääntyminen pohdituttaa ja sen kokee kenties jopa negatiivisena asiana? Eikö se nimenomaan kuulu tähän kulttuuriin jossa naisen pitäisi pysyä ikinuorena ja ikikauniina? Minusta on vain tervettä, jos asiaa osaa lähestyä kriittisesti vähän joka suunnalta ja pohtia sitä, ja miettiä mikä merkitys asialla itselle on, ja miten siihen suhtautuu. Miettiä ennen kaikkea miksi siihen suhtautuu niin kuin suhtautuu.
Olen vähän sitä mieltä, että kyetäkseen vanhenemaan niin sanotusti arvokkaasti, sitä on ihan hyvä pohtia mitä se itselle merkitsee ja miten siihen suhtautuu. Arvokas vanheneminen on mielestäni sen hyväksymistä, sitä, että on sinut asian kanssa. Jos jatkuvasti tappelee sitä vastaan ja yrittää kynsin hanmpain pitää kiinni rypyttömyydestä ja kiinteistä kasvoista ja kimmoisasta ihosta, niin todennäköisesti päätyy tilanteeseen jossa oma iänmukainen keho tuntuu vastenmieliseltä ja väärältä.
Minä olen 42, mutta sisäisesti koen olevani ihan se sama nainen kuin olin 22-vuotiaana. Tähän kohtaan kuuluu todeta, että toki elämä on opettanut ja blaa, blaa. Silti ja siitä huolimatta minä olen se sama minä kuin olin 22-vuotiaana. Silloin koin saavuttaneeni aikuisuuden (mikä sekin on kyllä tavallaan yhteiskunnan luomaa illuusiota, että mikä on aikuisuutta jne.) kasvaneeni siksi mikä minä olen ja tulen loppuelämäni ajan olemaan. Aina löytyy niitä joiden mielestä käyttäydyn sopimattomasti ikäisekseni (tai pukeudun/meikkaan whatnot) ja toisinaan se sekoittaa myös oman pääni ja saatan potea henkistä krapulaa sen takia, mikä on mielestäni väärin. Ihmismieli on kuitenkin mitä on, ja aina ei pysty blokkaamaan kaikkea päänsä ulkopuolelle vaikka miten ajattelisi itse eri tavalla.
Jatka vain Sanni näiden pohdintojen kirjoittamista, niitä on mielenkiintoista lukea ja varmasti ne tekevät hyvää yhdelle jos toisellekin. Aina löytyy niitä, jotka eivät niitä ymmärrä, mutta niin se vain menee eikä se ole keneltäkään muulta pois. Minusta on aina hienoa jos ja kun ihminen kykenee pieneen itsekritiikkiin ja tervepäiseen pohdintaan!
Kiitos Mohn! :) Sinultakin saa aina lukea kiinnostavia ajatuksia, ja kiitos muuten tuosta linkistä blogipostaukseesi jonka laitoit. Luin sen juuri ahnaasti! :)
Aivan. Samoilla linjoilla.
Toivoisin, että voisin sanoa että "vanhenen varmasti arvokkaasti". Todellakin toivon sitä, mutta aika näyttää jääkö "peter-pan-asenne" pahastikin päälle. Se tietysti kertoo jotain kypsyydestäni. En tiedä miksi ihmeessä minäkin niin ihannoin nuoruutta... No, sinähän sen sanoit, se on ikäänkuin veressämme länsimaisessa kulttuurissamme. Joskus mietin, että onko kyse kuitenkin ennemminkin siitä, että olen sisimmässäni huolestuneempi elämän lyhenemisestä ja tiettyjen mahdollisuuksien rajoittumisesta kuin nuoruuden loittonemisesta... Naama peilissä esimerkiksi kertoo vuosi vuodelta selvemmin sen, että pian ei ole enää mahdollisuutta lapsen biologiseen hankintaan. Ristiriita sisällä on mieletön. Kokee, että "en ole vielä valmis äidiksi", ja samalla biologinen valmius taas menee toiseen suuntaan....
Hyviä kommentteja mihin yhdyn täysin! Eihän kukaan voi ikuisesti parikymppiseltä näyttää! Ärsyttää välillä, että pitäisi aina peitellä juonteet ja rypyt ja ottaa piikkiä otsaan ja poskiin, ettei vain näyttäisi ikäiseltään! Elämäähän tämä on ja pakko on veroja maksaa ja kuolla niin myös vanheta (ihan siis meidän kaikkien)! Näytät mielestäni ihan normaalilta, nuorelta kauniilta naiselta ja sitä paitsi, kauneus tulee sisältä, joten hymyilemään vaan ja maailmaa valloittamaan juonteiden ja muiden elämästä kertovien asioiden kanssa! :D
Nim. 35-v!:)
Näin on :)