Älkää nirhatko mua!
Aloin tänään kirjoittaa yhtä ihonhoitojuttua mutta sitten vain ajauduin keittiöön ja.... No se ihonhoitojuttu on niin pitkä että en muutenkaan olisi saanut sitä tänään loppuun ^_^ Tulee huomenna sitten!
Mutta tänään...
Suklaa-myslipatukka.
Mun siskon seura on vaarallista. Sillä on lähdössä tämä koko vhh-juttu ihan pelkän herkuttelun puolelle. Patikkaretkellä se alkoi suunnitella oman vhh-myslipatukan kehittämistä... Ja minun täytyi laittaa idea saman tien toteutukseen! :) (Hähä, kerkesin ensin ^_^)
Eikä niistä mitenkään kehnoja tullut!
Idea lähti siitä, kun kerroin siskolle kokeilleeni ensimmäistä kertaa raakasuklaan valmistusta. (Tein Antti Heikkilän kahden raaka-aineen ohjeella - (raaka)kaakaojauhetta + kookosöljyä. Valaistuminen! Ai näinkö helppoa oman suklaan teko on? ^_^) Sisko puolestaan myhäili oman retkieväs-pähkinämyslinsä kanssa (vinkki tietysti minulta ;)), ja siinä Atkins-patukoiden loputonta ainesosalistaa tavaillessamme idea oli yhtäkkiä ilmiselvänä edessämme.
Kuinka vaikeaa tällaisen herkkupatukan kotivalmistus lopulta on? No ihan superhelppoa. :)
Tässä minulla on välipalapatukka josta ainakin tiedän täsmälleen mitä se sisältää! :)
Ainekset:
* (Kylmäpuristettua) kookosöljyä
* Tummaa kaakaojauhetta (raakakaakao on tietysti parasta ravintoainedensa puolesta mutta minulla loppui juuri raakaversio joten käytin tänään Pirkan kaakaojauhetta - siinä on muuten vähiten hiilareita kauppojen "normi"kaakaojauhoissa)
* Omatekoista pähkinämysliä (viljatonta)
* Omatekoista vaniljasoijakrispiä (= soijarouhetta + tippa kookosöljyä + steviaa + Bourbon-vaniljajauhetta)
* Kookosöljyllä pehmitettyä makeuttamatonta maapähkinävoita
* Kookoshiutaleita
Ensin valmistetaan suklaapohja. Kahteen patukkaan tein 60 gramman suklaamassan eli sekoitin 1 dl (35 g) kaakaojauhetta ja 25 g kookosöljyä. Makeutin ripauksella steviaa. Valutin massan itseväkertämieni foliomuottien pohjalle ja käytin jääkaapissa pari minuuttia jähmettymässä.
Sitten vain kerrokset päälle. Tykkään maapähkinävoista joten laitoin kerroksen sitä (kun siihen sekoittaa kookosöljyä niin sekin jähmettyy jääkaapissa eikä ole niin vuotavaa kun haukkaat patukkaa). Seuraavaksi kerros mysliä (teen vhh-mysliä useilla eri kokoonpanoilla, tämänkertaisessa on Fibrex-hiutaleita, pellavansiemenrouhetta, manteleita, saksanpähkinöitä, hasselpähkinöitä ja kookoshiutaleita).
Kolmanneksi kerros soijakrispiä, jolla saa patukkaan riisimuromaisen raksu-efektin. Minusta kaikenlaiset erilaiset tekstuurit ruoissa ovat kivoja. Sekoita pienessä kulhossa soijarouhetta, pikkuisen kookosöljyä ja makeutusta + haluttuja mausteita, esim. kanelia. Itse laitoin jauhettua vaniljaa.
Päällimmäiseksi laitoin toiseen patukkaan kookosöljyyn sekoitettuja kookoshiutaleita (jälleen kookosöljyä että pinta jähmettyy), toiseen patukkaan ohuen kerroksen pohjan suklaamassaa. Sitten vain jääkaappiin tekeytymään. Jähmettyvät noin vartissa riippuen kaapin kylmyydestä.
Jättämällä pois maapähkinävoin ja soijakrispin ja/tai korvaamalla ne vaikkapa hasselpähkinävoilla ja kaakaonibseillä (niilläkin saa pätevää raksuntaa!) saa vielä vähähiilihydraattisemman patukan.
Hei anteeksi kun nää ruokajutut on riistäytyneet mulla käsistä! :) Vaikka ei kai bloggailujaan pidä anteeksi pyydellä. Omista intohimoistahan on blogit tehty. :)
Huomenna jaaritellaan sitten ihonhoidosta oikein pitkän kaavan mukaan. ^_^
36 comments on “Karkkipäivä!”
NAMNAMNAM!!! On ehdottoman kiva kuulla kosmetiikan lomassa myös tällaisista jutuista, joista saa innoitusta myös omaan ruokaskaalaan. Juuri tänään atkinspatukkaa ensimmäistä ja viimeistä kertaa mutustaneena osui ja upposi! Oli kaikkien proteiinipatukoiden tavoin vain jauhoinen möhkäle vähillä hiilareilla, ei tosiaankaan mikään makuelämys. Kiitos tästä:)
Kiva kuulla Anni :)
Mulle tuli illalla vielä mieleen että patukkaanhan saisi proteiinilisää sekoittamalla pähkinävoihin makeuttamatonta protskujauhetta. En kyllä tiedä miten pahasti se vaikuttaisi makuun mutta aina voi kokeilla ^_^ Ja seuraavalla kerralla varmasti kokeilenkin :)
Totta, tietysti käytetty protsku vaikuttaa, osahan maistuu järkyttävälle kuralle ja toiset aivan loistavalle. Toisaalta patukan sisältäessä vaniljaa jo ennestään, voisi vaniljaprotskukin toimia, miksei suklaakin:) Täytyy testata eri variaatioita kun näyttää niin hyvältä :P
Ei tosiaan pidä pyydellä anteeksi, ruokajutut on kivoja!
Voi morjens mitä kuvia! Ihan kuola rupeaa melkein valumaan noita katsellessa. :p
Lähetän sulle laskun, koska kuolasin mun näppäimistön :D Tosi herkullisen näköstä!! O.o Harmi kun hasselpähkinä tai maapähkinä ei sovi.. Mitähän sinne laittaisi korvaavaksi..?
Itse käytän mantelivoita muiden pähkinävoiden sijaan! Maku ei ehkä ole yhtä täyteläinen, mutta joihinkin ruokiin mantelin pehmeä maku sopiikin paremmin :)
:D XD
Sopiiko mikään pähkinä? Pähkinävoitahan saa vaikka mistä pähkinästä, Miankin vinkkaamaa mantelivoita saa Suomestakin ainakin ekokaupoista. IHerbissä olen bongaillut vaikka sun minkälaisia pähkinävoita, kuten makadamiaa.
Jos pähkinät ei sovi niin mites olisi joku hillo jonka "jähmettää" agar-agarilla?
Huhhuh mikä innovaatio!!! Näyttää niiiiin hyvältä, ja varmasti maistuukin. aah...! :)
Jaa-a, kuulostaa aika vaikealta... Saisinkohan edes kaikki ainesosat hankittua...? Kunpa olisin vähän kätsympi keittiössä. Mutta mutta, ainakin se sun porkkanakakku oli aivan loistava! Miehemme kanssa molemmat ihastuttiin ihan todella. Tiramisu meni pieleen, kun en ollut tarpeeksi huolellinen valkuaisen ja keltuaisen erottelussa/vatkauksessa.
Joka tapauksessa, vhh-ruokavalio sujuu täällä hyvin, ja olo on uskomattoman kevyt. Vissiin kun on ne nesteet lähteneet kropasta. Juoksu (edes 7 km) ei mennyt lähimainkaan. En vissiin kykene siihen ilman hiilareita. Olo oli jälkeenpäin (ja seuraavanakin päivänä) huono. Kunnon päänsäryt ja täysin voimaton olo. Mun normilenkki 13 km ei taida mennä tällä ruokavaliolla. Vähän huolestuttaa, että miten tän asian nyt hoidan. Osaisitko sano, mistä mun kannattaa nuo hiilarit tuohon juoksuun hommata, vai onko sillä edes merkitystä?
Ei ole yhtään vaikeaa, sen voin luvata! :) Mikäli haluaa käyttää patukkaan mysliä, niin aikaavievin osuus on myslin valmistus - eikä siihenkään sen pidempään mene kuin että ainesosat sekaisin ja uuniin paahtumaan 175 asteeseen n. 10 minuuttia. :) Myslin sijaan voi käyttää pelkkiä pähkinöitä.
Ainesosat ja niiden saatavuus:
* Kookosöljy - käsittääkseni löytyy nykyään ihan perusruokakaupoistakin. (Älä käytä kylmäosastolta löytyvää hopeakääreeseen pakattua kookosrasvaa, siis tätä, se on teollisesti käsiteltyä ja ihan eri tavaraa kuin kylmäpuristettu jota myydään lasipurkeissa.
* Kaakaojauhe - löytyy joka kaupasta :D
* Myslin ainesosat: Fibrex-hiutaleet - löytyy gluteenittomien jauhotuotteiden hyllyltä lähes joka kaupasta, pienistä lähikaupoistakin. Pellavansiemenrouhe ja valinnaisia pähkinöitä - saa joka kaupasta. Makeutukseen Stevia/erytritoli - saa nykyään lähes joka kaupasta. Löytyy makeutusaineiden hyllystä.
* Soijarouhe - saa joka kaupasta
* Vaniljajauhe eli jauhettu vaniljatanko - löytyy useimpien kauppojen maustehyllystä (omani ostin Punnitse & Säästä'stä). Toki voi myös ostaa tangon ja jauhaa itse --> voimakkaampi maku mutta mä olen laiska ja ostan mieluummin valmiiksi jauhettuna :D
* (Makeuttamaton) maapähkinävoi - Amona-merkkistä löytyy ainakin kaikista S-Ryhmän kaupoista, en tiedä onko muilla merkeillä Suomessa makeuttamatonta.
* Kookoshiutaleet - löytyy joka kaupasta leivonta/mausteosastolta.
Mitä ruokavalioosi ja juoksuharrastukseesi tulee, on tietysti aivan mahdollista että sinun kroppasi tarvitsee harrastukseesi enemmän hiilaria. Olet kuitenkin ollut ruokavaliolla vasta hyvin lyhyen aikaa ja elimistöllä menee pidempään tottua rasvapohjaiseen aineenvaihduntaan, eli siihen että käytetäänkin rasvavarastoja ensisijaisena energianlähteenä.
Hiilarit liikuntaharrastusta varten on parempi ottaa tärkkelyksistä kuin hedelmäsokerista, juteltiin tästä juuri kaverini Kaisa Jaakkolan kanssa joka on todellinen hyvinvointi/liikunta/ruokavalio"guru". Ylipäänsä Kaisa suositteli että mikäli haluaa vhh-ruokavaliolla nauttia myös runsaampihiilihydraattisia vaihtoehtoja (Kaisa noudattaa tällaista ruokavaliota myös itse), on hyvä suosia tärkkelystä fruktoosin sijaan. Eli hedelmän sijaan esimerkiksi tummaa riisiä ja bataattia. Miksi? Koska fruktoosi on yksinkertaista hiilaria ja imeytyy nopeammin --> vaikuttaa enemmän verensokeriin. Tärkkelykset ovat monimutkaisia, pitkäketjuisia hiilareita ja ne imeytyvät hitaammin --> nostaa verensokeria hitaammin. Eli tällä pohjalla voisit tehdä hiilaritankkauksen juoksua varten tärkkelyspitoisilla kasviksilla ja täysjyväviljoilla ja miksei vaikka palkokasveilla. Proteiinin kylkeen siis vaikka bataattia, kikherneitä, kvinoaa tai pala täysjyväruisleipää.
Ei muuta kuin tsemppiä jatkoon! :)
Ja jälleen niin perusteellinen vastaus, kiitos!
Ahaa, eli siis mun olisi parempi antaa mun kropalle vähän enemmän aikaa totutella tuohon vhh-ruokavalioon, enne kuin päätän ryhtyä syömään hiilareita ennen juoksua? Sen teenkin mielelläni, on tää meinaan sen verran mielenkiintoista tutkailla oman kropan viestejä eri tilanteissa. Mutta kyllä tässä ensin hauskuus häviää urheilun suhteen, oli se niin kauhea juoksu. Mutta selvä se. Aijon yrittää.
Muuten, sellasta halusin vielä sulle raportoida, että: Olen nyt käyttänyt muutamia päiviä sitä Estee Lauderin peiteainetta noihin mun mustiin silmänalusiin. Mutta mun mustat silmänaluset häviävät - joten kuten! - vasta, kun olen laittanut siihen päälle sitä valokynää sekä vielä aimo kerrosksen BM: meikkipuuteria. Voitko kuvitella! Kyllä mä tiesin, että mun silmän aluset on tosi mustat, mutta nyt ihan järkytyin. Siis mikään ei meinaa saada niitä kunnolla piiloon! Vaikkakin täytyy sanoa, että olen myös tosi vaativa ja ehdoton juuri noitten tummien silmänalusten kanssa, kun niiden piiloon saaminen muuttaa ulkonäköä niin valtaisasti. Mä testailen vielä jonkin aikaa, mutta kyllä mun peiteaineen etsintä taitaa jatkua. Voi itku!
Minä tekisin niin.
Voin :) Eri tuotteiden kerrostaminen on aina tehokkain tapa saada maksimaalinen peitto. Tietysti tällöin on usein "haittapuolena" meikatumpi ja paksumman näköinen lopputulos.
Miksi et luopuisi yhden megapeittävän tuotteen etsinnästä kun useammalla saat toivotun tuloksen..? :) Mutta onnea etsintöihin, ainahan meillä kaikilla on toiveissa sen Parhaan Mahdollisen Tuotteen löytäminen ^_^
Näyttää herkulliselta! Harmi, että mulla on pähkinäallergia. :(
Jos et ole vhh:lainen, voithan korvata pähkinät normi-viljamyslillä, hillolla ja kuivatuilla hedelmillä tai marjoilla. :)
Ei haittaa yhtään! Minä ainakin täällä kieli pitkällä luen näitä ruokapostauksia. Pitää alkaa kirjottaan reseptivihkoon ylös näitä ohjeita, ja tätä voisin testata jo huomenna! Niin ja se tiramisu on kans jääny mieleen, sitäkihän pitää kokeilla, näytti niiiiin herkulliselta! Ihonhoitojuttuja ei sitten tule luettua niin tarkkaan, kun oma kasvojen ihonhoito on sitä että pesen silmistä meikit illalla pois öljylapulla, ja naamasta marseille-saippualla :P Lisään jotain rasvaa jos jaksan, on kuivia kohtia, tai haluan väriä itseruskettavalla kosteusvoiteella... Tuntuu, että muun kropan ihoonkin tulee käytettyä enemmän aikaa välillä, mitä naamaan :D
Tämä on kyllä mukavaa kun mulla on niin erilaisia lukijoita - joillekin blogin "se juttu" on mun ruokahöpötykset, toisille kosmetiikka ja kolmansille matkajutut. :) Kivaa että kaikille osa-alueille löytyy "kannattajansa" ^_^
Pitää vielä lisätä, että meikkijutut kiinnostaa myös, näiden ruokajuttujen lisäksi :)
saakohan mitään tämmösiä väsättyä ilman mitään kookosta? :D pelkkä hajukin aiheuttaa oksennusrefleksin :/
Kookosöljyn voi korvata kaakaovoilla, sekin jähmettyy viileässä.
Kookoshiutaleet voi luonnollisestikin korvata millä tahansa muulla itseään miellyttävämmällä mausteella :)
Tätä on pakko kokeilla! Tosin kun en ole vhh, niin saattaa livahtaa vähän tavallisempia aineksia johonkin väliin. Tää on muuten vegaaninenkin, veikkaan että aika paljon houkuttelevampi resepti kuin punajuurikeitto!
Se on aina kivaa kun joku lähipiiristä on hurahtanut samoihin juttuihin joita itse harrastaa, tulee uutta innostusta myös omiin hifistelyihin.
:D
Depends...! ^_^ Mulle kyllä useimpina päivinä uppoaisi paremmin ihanan täyteläinen juuressosekeitto :D
Totta. :) Huvittaa lievästi kun mun sisko on viimeisiä ihmisiä kenen olisin kuvitellut lähtevän myös tälle ruokavaliolle. Ja nyt se intoilee varmaan vielä minuakin enemmän ^_^
Mä en esim noudata lainkaan vhh-ruokavaliota, pikemminkin päinvastoin :D mutta osaat kirjoittaa näitä ruokajuttuja niin loistavasti, että näitä lukee nykyään jopa mieluummin kuin kosmetiikkajuttuja! Ehkä se on se sun intohimo joka välittyy tekstien läpi :) oot mun mielestä niin hyvä bloggari, että on oikeastaan ihan sama mistä kirjoitat, kaikesta on mukava lukea sun kirjoittamana :) tulipa imelä kommentti, mutta tiivistettynä: kiitos kun tuotat meille lukijoille hyvää tekstiä monta kertaa viikossa! Mukavaa loppu kevättä :)
Aaww, voi kiitos katariina! :) <3 *lähettää takaisin yhtä imeliä kiitoksia*
Ihanan näköinen resepti! Omat aiemmat kokeilut on menneet pieleen, sillä olen käyttänyt makeutukseen taateleita, jotka ovat tehneet patukoista tahmeita ja imeliä.. jotain tän tyylistä pitää kokeilla seuraavaksi!
Kai muuten muistat käyttää pirkan reilun kaupan kaakaojauhetta? ;) ei ole paljoa kalliimpaa kuin tavallinen ja maku on loistava! Kaakaoplantaasit ovat suurimpia (lapsi)orjien käyttäjiä ja näillä markettien omilla merkeillä on vaikeuksia noudattaa mitään eettisiä standardeja hankinnoissaan kun hinnat pitää saada alas.. joten reilu kauppa kehiin, sis ;)
UTZ-Certified siinä lukee, ja että "Pirkka tukee vastuullista kaakaon viljelyä". :) Eikös se ole sama kuin "Reilu kauppa"? :)
lol, no ei todellakaan!!! oikeastaan kaikki muut "sertifikaatit" kuin Reilun kaupan sertifikaatti ovat viherpesua ja asiakkaiden (niin ja tietysti alkutuottajien) kusetusta, mitä siis tuotannon olosuhteisiin ja sosiaalisiin kustannuksiin tulee. tehokkaat valvontajärjestelmät puuttuu (toisin sanoen, lapsiorjuutta esiintyy näillä tiloilla siinä missä muillakin) eikä tuottajille luvata mitään takuuhintoja (kaakao on myös keinotteluraaka-aine, samaan tapaan kuin kahvi, eli markkinahintoja manipuloidaan pörsseissä, jolloin tuottajat ajautuvat pahimmillaan nälkäorjuuteen ja loputtomaan velkakierteeseen).
mun mielestä jos on niin pihi tai köyhä, ettei voi maksaa pariakymmentä senttiä enempää siitä oikeasta sertifikaatista, niin eikö sitten olisi jo parempi olla kuluttamatta ko. tuotetta? vai onko se niin, että poissa silmistä, poissa mielestä? sun hm-hikipajahehkutuksen nyt ymmärtää sillä eettisesti tuotettuja vaatteita on tuhottoman vaikea löytää, mutta luulisi että välittäisit ruoan tuotannosta sillä eettisiä vaihtoehtoja on helposti saatavilla!! :) kai sulle kosmetiikassakin merkitsee myös laajemmat vaikutukset. miksei sama sitten heijastuisi tähän asiaan? ja oikeasti, ruoankulutus on sen verran merkittävämpää kuin kosmetiikan, että asialla on jopa oikeasti jotain väliäkin muutenkin kuin oman hyvän mielen kannalta.
en tarkoita moralisoida, mutta olen vaan viime aikoina ollut äärimmäisen kyllästynyt siihen, kun ihmisiä kiinnostaa vain se oma ja oman pikku lähipiirin hyvinvointi. ihan sama, mikä sen todellinen hinta on.
Ok. :) Pirkan sivulta selvisikin että tuo UTZ-versio on eri kuin Luomu. Olipas tunteellinen reaktio puoleltasi. :)
Minun kaakao-ostokseni kohdalla ei ole ollut kyse mistään parin sentin säästöstä, olen todennäköisesti vain ottanut lähikaupan hyllyltä sen ainoan Pirkka-kaakaojauheen joka sieltä on löytynyt. :)
Ööö. Mites sä nyt näin voimakkaasti reagoit yhteen kaakaojauheeseen? :D Mistä sinulla voi olla mitään tietoa millä perusteella olen jauheen hankkinut? Chill! :D Kurkkasin pakkausta kun kysyit käytänkö reilun kaupan kaakaojauhetta ja kerroin mitä siinä lukee. Ja saan vastauksena tällaisen ryöpytyksen! ^_^
niin ja tässä nyt vielä yksi esimerkki (josta kyllä uutisoitiin niin paljon että olet siihen varmasti törmännyt) tästä "pirkan vastuullisen viljelyn" tukemisesta:
http://www.finnwatch.org/fi/uutiset/79-pirkka-rainbow-ja-eldorado-ananasmehujen-taustalla-pakkotyoevoiman-kaeyttoeae
ja kaakao on vielä moninverroin pahempi, sillä plantaaseilla valvonta toimii vielä heikommin :( tuskinpa kesko nyt siihen pakettiinsa painaisi "tiloillamme saattaa esiintyä lapsiorjuutta", "vastuullisen viljelyn" "tukeminen" on vähän myyvempi :p
Aika harva todellisuudessa on tuollaisesta tietoinen, joten kannattaa ensin kysyä, ennen kuin hyökkää..
Minulle ainakin tuli ihan uutena tietona. En tosin juo mehuja, käytä kaakaota tai syö suklaata, mutta silti. :)
Siis ikinä, ei IKINÄ tarvii pahoitella mitään, mikä liittyy ruokaan! :D
Voi, sinä olet kyllä oikea tuhattaituri!
Ihanalta näyttää, mutta onko tarpeeksi makea? En jaksaisi itse ikinä nähdä tuollaista vaivaa herkun eteen, mutta kuvana kaunis :)
:D Sehän riippuu ihan siitä kuinka paljon makeutusta käytät :) Ainesosiin voi myös sekoittaa hunajaa tai agavesiirappia.
Katsoin ekasta kuvasta, että siellä olisi jauhelihaa kyydissä. :'D
Kuulostaa kyllä tosi herkulta! Onko ideoita kaakaon tilalle?
Jos ei tykkää suklaasta eikä ole vhh-ruokavaliolla, voi myslipatukan pohjan tehdä vaikka mistä kombinaatioista, esim. CocoVin sivulta saa hyviä vinkkejä, tässä yksi:
http://cocovishop.com/reseptit/flapjack-myslipatukat-gluteenittomana/